Väitöskirjatutkimuksen ensimmäisessä osatyössä tunnistettiin PARK2-geenin sisällä oleva variantti, joka muuntelee ravinnon sisältämien rasvahappojen ja LDL-kolesterolin välistä yhteyttä. Vaikutus näytti välittyvän erityisesti linolihapon kautta ja kohdistuvan pieniin LDL-partikkeleihin. Väitöskirjatutkimuksen toisessa osatyössä saatiin vahvistusta hiiritöissä tehdyille havainnoille, joiden mukaan MC1R vaikuttaa verisuoniterveyteen. Hyödyntämällä genetiikkaa osoitimme, että geenivariantti vaikuttaa verisuoniterveyteen myös ihmisillä.Väitöskirjatyön kolmannessa osatyössä tunnistettiin 17 uutta lokusta, jotka assosioituivat sytokiinitasoihin populaatioaineistossa. Tunnistimme potentiaalisia uusia lääkevaikutuskohteita, jotka laajentavat jo käytössä olevien lääkkeiden indikaatioita ja avaavat mahdollisuuksia uusien lääkeaineryhmien kehittämiselle. Näitä lääkevaikutuskohteita targetoimalla saattaa olla mahdollista hoitaa autoimmuunisairauksia ja syöpää. Osatyö paljasti myös aiemmin tuntematonta biologiaa, joka liittyy immuunijärjestelmän toimintaan ja autoimmuunisairauksiin.

During a mean follow-up period of 18 years, 299 cases of gastric cancer and 235 cases of pancreatic cancer were found. There was a non significant inverse association between coffee consumption and risk of gastric cancer among men but not in the women. The multivariate-adjusted hazard ratio of stomach and pancreatic cancer incidence for >10 cups of coffee per day compared with non drinkers were 0.75 (95% CI, 0.40-1.41) (P for trend = 0.19) and 0.82 (95% CI, 0.38-1.76) (P for trend = 0.95) for the combined population of men and women respectively. In conclusion, our results showed no adverse effects or protection of coffee drinking associated with gastric or pancreatic cancer in this population with the highest average coffee consumption in the world.

This dissertation was based on the following original communications, which are referred to in the text by the Roman numerals I-V
• Obesity is associated with eating more, particularly more energy-dense foods and with exercising less at high intensities (I, II, V).
• Twin pairs who differed in the amount of food they consumed displayed the largest intrapair difference in BMI and WC and eating more (overall) was the strongest predictor of intrapair differences in obesity measures as indicated by multivariate regression analysis (I).
• Simple questions about co-twin comparisons of eating and physical activity behaviors showed highly significant associations with obesogenic dietary and activity behaviors, but there were few associations with these behaviors as assessed by the FFQs or by the 3-day diaries. Thus, the inclusion of mutual responses of twins, and possibly by other proxy respondents may improve the accuracy of the assessment of these behaviors that have previously relied on self-reports (I & II).
• Obesity-related underreporting of habitual energy intake and overreporting of physical activity can conceal real differences in true energy intake and exercise behaviors between obese and lean subjects (II).
• Higher dietary n-3 PUFA intake is related to reduced serum TG concentrations and a favorable lipoprotein subclass distribution in terms of VLDL and HDL (III &V).
• Higher scores on a dietary pattern that loaded highly on pizza, hamburger, fried potatoes or French fries, salty snacks, sweets and licorice were associated with higher serum TGs concentrations, smaller VLDL particles, smaller LDL particles and higher concentrations of small HDL particles independent of adiposity and other lifestyle factors, which can be seen as unfavorable in terms of CVD risk (V).
• Obesity is an important determinant of an atherogenic lipid and lipoprotein subclass profile. The accumulation of liver fat was particularly associated with increased concentrations of total cholesterol, LDL-C and ApoB (IV).
• Within MZ twin pair analysis revealed that many of the observed associations were independent of the potential confounding effects of genotype and shared environmental factors (I-V).

– Pääkomponenttianalyysimenetelmää käyttäen DIPP -tutkimukseen osallistuneilla äideillä erotettiin kolme erilaista ruokavaliotyyliä. Nämä tyylit eivät olleet tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä lapsen allergisten sairauksien riskiin (astma, allerginen nuha, vinkuna ja allerginen ihottuma). Klusterianalyysimenetelmää käyttäen voitiin nimetä myöskin kolme erilaista ruokavaliotyyliä. Näiden tyylien ja lapsen allergisten sairauksien riskin välillä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. (Erkkola M, Nwaru B, Nevalainen J, ym. Dietary patterns during pregnancy in relation to the risk of allergic outcomes and asthma in the offspring. Käsikirjoitus).
– Äidin raskaudenaikainen vähäinen vihreiden lehtivihannesten, omenahedelmien ja suklaan kulutus on yhteydessä lapsen lisääntyneeseen vinkunan riskiin 5 vuoden iässä. Kyseisiä ravintotekijöitä yhdistää korkea polyfenolipitoisuus. (Erkkola M, Nwaru BI, Kaila M, ym. Risk of asthma and allergic outcomes in the offspring in relation to maternal food consumption during pregnancy: a Finnish birth cohort study. Pediatr Allergy Immunol 2012;23:186-94.)
– Sosiodemografiset tekijät määrittävät naisten ruokavalintoja voimakkaammin ja laajemmin raskauden kuin imetyksen aikana. Vahvimmin ruokavalintoihin ovat raskauden aikana yhteydessä äidin tupakointi, aviosääty ja äidin ikä. Imetyksen aikana ruokavalintoja määrittävät äidin painoindeksi raskauden alussa, äidin tupakointi sekä asuinalueen kaupungistumisaste. (Prasad M, Erkkola M, Kautiainen S, ym. Sociodemographic and lifestyle determinants of dietary choices during pregnancy. Käsikirjoitus).
– Äidin raskaudenaikainen D-vitamiinin saanti ruoasta suojaa syntyvää lasta astmalta ja allergiselta nuhalta. D-vitamiinivalmisteista saatu D-vitamiini ei antanut vastaavaa suojaa. (Erkkola M, Kaila M, Nwaru BI, ym. Maternal vitamin D intake during pregnancy is inversely associated with asthma and allergic rhinitis in 5-year-old children. Clin Exp Allergy 2009;39:875-82.)
– Äidin raskaudenaikainen sitrushedelmien kulutus voi lisätä lapsen allergisen herkistymisen riskiä. D-vitamiinin saanti puolestaan näyttäisi suojaavan herkistymiseltä. (Nwaru BI, Ahonen S, Kaila M, Erkkola M, ym. Maternal diet during pregnancy and allergic sensitization in the offspring by 5 years of age: a prospective cohort study. Pediatr Allergy Immunol 2010;21:29-37.)
– Äidin raskaudenaikaisen ruokavalion rasvahappojen laatu näyttäisi olevan yhteydessä syntyvän lapsen astman ja allergisen nuhan riskiin. Näyttö on kuitenkin osin ristiriitaista ja vaatii tuekseen lisätutkimuksia. (Nwaru BI, Erkkola M, Lumia M, ym. Maternal intake of fatty acids during pregnancy and allergies in the offspring. Br J Nutr 2012;108:720-32. ja Lumia M, Luukkainen P, Tapanainen H, ym. Dietary fatty acid composition during pregnancy and the risk of asthma in the offspring. Pediatr Allergy Immunol 2011;22:827-35.).
– DIPP-tutkimuksen aineistossa äidin raskaudenaikainen antioksidanttien saanti ei ollut yhteyttä lapsen allergisten sairauksien riskiin. (Nwaru B, Erkkola M, Ahonen S, ym. Intake of antioxidants during pregnancy and the risk of allergies and asthma in the offspring. Eur J Clin Nutr 2011;65:937-43.).

Johtopäätökset: Olemme osoittaneet DIPP-tutkimuksen aineistossa, että ravitsemuksella nimenomaan varhaislapsuudessa, mahdollisesti jo sikiöaikana, on merkitystä allergisten tautien kehittymisessä. Raskaudenaikainen ravintoaineiden saanti, erityisesti D-vitamiinin saanti näyttäisi olevan yhteydessä lapsen allergisten sairauksien riskiin. Ruoka-ainetasolla äidin raskaudenaikainen polyfenolipitoisten elintarvikkeiden kulutus näyttäisi suojaavan lasta vinkunan riskiltä. Ravintotietojen liittäminen allergisten sairauksien syntyprosessiin on erittäin haastavaa ja myös käytetyt analyysimenetelmät määrittävät osin tuloksia. Tulevaisuudessa tarvitaan innovatiivisia ratkaisuja reikäisen ja mittausvirheistä kärsivän altisteaineiston hallitsemiseksi yhdessä sekoittavien ja muovaavien tekijöiden kanssa.

Apurahakauden aikana on jatkettu/aloitettu seuraavia tutkimuksia:
1) Millaiset ovat erilaisten ravintorasvojen kulutuksen pitkittäisvaikutukset muistihäiriöille, dementia/AT-riskille ja depressiolle (CAIDE-aineisto).
2) Millainen on kahvin juomisen pitkittäisvaikutus muistihäiriöille, dementia/AT-riskille ja depressiolle (CAIDE-aineisto).
3) Miten CAIDE Dementia Riskimittarin ja Terveellisen Ruokavalioindeksin yhdistelmä ennustaa myöhäisiän dementiaan sairastumisriskiä keski-ikäisessä väestössä (CAIDE-aineisto).
4) Kuinka useat ravitsemustekijät (seurantatutkimustieto) ja ravintolisät (tiedot kliinisistä kokeista) voisivat suojata dementialta/Alzheimerin taudilta/lievältä muistihäiriöltä (MCI)/kognitiiviselta heikentymiseltä myöhäisiässä; yhteenvedon kokoaminen (systemaattinen kirjallisuuskatsaus).
5) Kuinka kahvin juominen keski-iässä on yhteydessä dementiaan liittyviin aivomuutoksiin (kuten valkean aineen muutoksiin ja sisemmän ohimolohkon surkastumiseen) magneettikuvauksessa (MRI) myöhäisiällä (CAIDE-aineisto).

Tutkimustyön tuloksia (CAIDE Risk Score + Healthy Diet –index) on esitelty Kuopio Alzheimer Symposiumissa kesäkuussa 2015: CAIDE Dementia Riskimittarin (mukaanlukien ikä, sukupuoli, koulutus, kohonnut verenpaine, lihavuus, kohonneet kolesteroliarvot, fyysinen aktiivisuus, ja APOE genotyyppi) ja Terveellisen Ruokavalioindeksin (sisältäen usein ravintotekijöitä) yhdistelmä ennustaa myöhäisiän dementiaa hyvin keski-ikäisessä väestössä. Myös muiden tutkimusten osalta on saatu alustavia tuloksia apurahakauden aikana: esim. kohtalainen kahvin juominen keski-iässä näyttäisi liittyvän pienentyneeseen sisemmän ohimolohkoatrofian riskiin 28 vuotta myöhemmin. Analyysejä on jatkettu Juho Vainion Säätiön apurahakauden jälkeen, ja artikkelien kirjoitus on edennyt siten, että vuoden 2017 aikana ainakin kolme artikkelia tullaan julkaisemaan tieteellisesti korkeatasoisissa lehdissä.

Lapsilla, jotka saivat korkeampaa varhaislapsuuden D-vitamiinilisää (30 µg/pv), oli hitaampi pituuskasvu sekä päänympäryksen kasvu puolen vuoden iästä vuoden ikään asti, kuin lapsilla jotka saivat suosituksen mukaista D-vitamiinilisää (10 µg/pv). Pituuskasvussa ei ollut eroa enää kahden vuoden iässä mutta korkeampaa annosta saaneiden lasten painon ja pituuspainon kehitys oli nopeutunutta verrattuna alempaa D-vitamiiniannosta saaneisiin. Lapset, joilla oli 2-vuotiaana korkea veren D-vitamiinipitoisuus (25-hydroksi-D-vitamiini (25OHD) >121/125 nmol/l) olivat lyhyempiä, kevyempiä ja laihempia verrattuna vertailuryhmään (25OHD 50-74.9/<81.2 nmol/l). Myös raskausajan D-vitamiinipitoisuus oli yhteydessä lapsen kasvuun kahden vuoden iässä. Lapset, joiden äideillä oli alkuraskaudessa ollut korkea veren D-vitamiinipitoisuus (>125 nmol/l), olivat 2-vuotiaana kevyempiä ja laihempia verrattuna lapsiin, joiden äideillä D-vitamiinipitoisuus oli riittävä (50-74.9 nmol/l). Käänteinen U-käyrän muotoinen yhteys D-vitamiinin ja kasvun välillä oli havaittavissa. Liian matalat sekä korkeat D-vitamiinipitoisuudet olivat yhteydessä hidastuneeseen kasvuun.
Viimeaikaisissa tutkimuksissa on löydetty uusi merkkiaine joka mahdollisesti indikoi lasten pituuskasvua; kollageeni X biomarkkeri (collagen X biomarker, CXM). CXM on tyypin X kollageenin osa, jota erittyy verenkiertoon kasvulevyistä aktiivisen kasvun aikana, kun kollageenia hajotetaan juuri ennen kudoksen mineraalistumista. D-vitamiinin vaikutusmekanismi kasvuun voi löytyä kasvulevyjen toiminnasta ja siksi me tutkimme CXM:n pitoisuuden 1- ja 2-vuotiaiden lasten verinäytteistä. CXM kyllä korreloi pituuskasvun kanssa mutta heikosti ensimmäisen elinvuoden aikana ja voimakkaammin toisen elinvuoden aikana. D-vitamiiniannos muokkasi tätä yhteyttä mutta epäjohdonmukaisella tavalla. CXM ei ollut yhteydessä lasten luustomarkkereihin, kuten sääriluun mineraalitiheyteen. CXM ei todennäköisesti selitä D-vitamiinin kasvua hidastavaa vaikutusta.
Tutkimme myös lasten rautatasoa ja siihen vaikuttavia tekijöitä, erityisesti ravitsemustekijöitä, lasten ollessa 1- ja 2-vuotiaita. Raudanpuutos (veren ferritiini <10 μg/l) todettiin 14%:lla 1-vuotiaista ja 20%:lla 2-vuotiaista. Raudanpuuteanemiaa (ferritiini <10 μg/l ja hemoglobiini <112 g/l) oli vain 3%:lla molemmissa ikäryhmissä ja vastaa kansainvälisiä arvioita. Yksivuotiaista lapsista, 30% sai rautaa vähemmän kuin keskimääräinen tarve (5 mg/pv). Raudansaannin ja ferritiinin välinen korrelaatio oli voimakkaampi raudanpuutteisilla lapsilla verrattuna ei-raudanpuutteisiin lapsiin, mikä viittaa tehostuneeseen raudan imeytymiseen suolistossa raudanpuutteisilla. Imetys oli yleisempää raudanpuutteisilla (63%) kuin ei-raudanpuutteisilla lapsilla (35%). Tiheä maitotuotteiden käyttö 2-vuotiaana oli yhteydessä matalampaan ferritiini-tasoon. Myös raskauden kestolla ja kasvulla oli yhteys ferritiinitasoon. Raudanpuute oli yllättävän yleistä tässä perusterveessä aineistossa, ja raudansaanti jäi reilusti alle tarpeen ja suositusten. Korvikkeen käyttö oli suojaava tekijä 1-vuoden iässä mutta maitotuotteiden runsas käyttö 2-vuotiaana oli yhteydessä heikompaan rautatasoon. On kuitenkin epäselvää, mitä kliinisiä seuraamuksia raudanpuutteella, ilman anemiaa, on lasten terveydelle.

Raskaudenaikaisella ravitsemuksella on useita tunnettuja vaikutuksia sikiön ja lapsen terveyteen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää äidin raskaudenaikaisen ravitsemuksen ja ravitsemusohjauksen mahdollisuuksia tukea kehittyvän lapsen terveyttä edistävää ravitsemusympäristöä. Tutkimuksessa selvitettiin miten äidin (n=256) ravitsemus vaikuttaa äidin ja lapsen seerumin n-3 rasvahappojen osuuksiin sekä lapsen kehitystestin pisteisiin (Griffiths Mental Development Scale) vuoden iässä. Tutkimuksessa annettiin alkuraskaudesta lähtien ravitsemusohjausta, jossa painotettiin ravitsemuksen rasvan laatua ja kuidun määrää. Lisäksi äidit saivat käyttöönsä ohjausta tukevia ruokatuotteita.

Ravitsemusohjaus lisäsi äitien seerumin fosfolipidien n-3 rasvahappojen osuutta loppuraskaudessa. Lisäksi ravintoindeksillä mitattu suositusten mukainen ruokavalio ja erityisesti kalan käyttö, joko säännöllisesti alkuraskaudesta lähtien tai synnytyksen jälkeen kolmesti viikossa, selittivät äitien ja heidän lastensa suurempaa n-3 rasvahappojen osuutta. Äidin n-3 rasvahappojen saanti ei kuitenkaan liittynyt lapsen kehitystestin pisteisiin vuoden iässä. Ravintoaineista äidin D-vitamiinin saanti ravinnosta ja ravintolisistä korreloi lapsen korkeampiin kehitystestin pisteisiin. Raskaudenaikainen pahoinvointi voi asettaa haasteen riittävälle ravinnonsaannille ja tutkimuksessa todettiinkin, että naiset, joilla oli pahoinvointia saivat ravinnosta vähemmän proteiinia ja enemmän hiilihydraatteja verrattuna naisiin, joilla ei ollut pahoinvointia.

Tulokset osoittavat, että raskaus voi altistaa epätasapainoiselle ravintoaineiden saannille, mikäli äiti kärsii raskauspahoinvoinnista. Raskaana olevien naisten ravitsemusohjaus johtaa suotuisiin muutoksiin äidin ja lapsen rasvahappoaineenvaihdunnassa. Monipuolisen ruokavalion ohella erityisesti riittävä n-3 rasvahappojen ja D-vitamiinin saanti edistävät hyödyllisiä aineenvaihdunnallisia muutoksia ja lapsen kehitystä.

Apurahat on käytetty väitöskirjatyöhön, jossa tavoitteena on arvioida työaikojen, työn rasittavuuden ja uniongelmien sekä työssä tapahtuvien muutosten vaikutusta ruoankäyttöön ja ravintoaineiden saantiin vuorotyövaltaisella alalla työskentelevien mies- ja naistyöntekijöiden joukossa (n=1478).
Väitöskirjan 1. osatyö
Väitöskirjan ensimmäisessä osatyössä validoitiin 7-päivän ruokapäiväkirjojen avulla tutkimuksessa käytetty 16-kohtainen ravitsemuskysely. Lisäksi haluttiin kehittää menetelmä, jonka avulla voidaan ravitsemuskyselyn vastausten perusteella arvioida tutkittavien ravintoaineiden saantia. Ensimmäistä osatyötä tarvittiin väitöskirjan muiden osatöiden toteuttamiseksi.
Ravitsemuskyselyn havaittiin arvioivan työntekijöiden ruoankäyttöä useimpien ruokaryhmien osalta erittäin hyvin. Tavoitteiden mukaisesti tutkimuksessa onnistuttiin kehittämään menetelmä, jolla voidaan laskea ryhmätasolla ravintoaineiden saantia yksinkertaisen kyselyn avulla. Laskettavat ravintoaineet ovat rasvan, tyydyttyneen rasvan ja sakkaroosin saanti osuutena energian saannista sekä kuidun, C-vitamiinin, D-vitamiinin ja raudan saanti. Menetelmä on käyttökelpoinen esim. tutkimuksissa, joissa halutaan tietoa tutkittavien ravitsemuksesta ryhmätasolla. Artikkelin ilmestyttyä menetelmään on ollut jonkin verran kansainvälistäkin kiinnostusta.

Väitöskirjan 2. osatyö
Väitöskirjan toisessa osatyössä arvioitiin päivä-, vuoro, ja lentotyötä tekevien työntekijöiden ruoan ja ravinnonsaantia ensimmäisessä osatyössä validoidun ravitsemuskyselyn avulla.
Päätuloksena havaittiin, että vuorotyötä tekevien miesten vihannesten ja hedelmien käyttö on vähäisempää kuin päivä tai lentotyötä tekevillä miehillä ja käyttö on vähäisintä nuorilla miehillä. Vuorotyötä tekevillä miehillä ja vanhemmilla vuorotyötä tai lentotyötä tekevillä naisilla rasvan ja tyydyttyneen rasvan saanti oli korkeampi kuin päivätyötä tekevillä. Erot ruoankäytössä eivät selittyneet koulutusasteella, uniongelmilla tai stressillä. Erot päivä ja vuorotyötä tekevien välillä vahvistavat käsitystä, että vuorotyöntekijöiden ravitsemusohjaukseen tulisi kiinnittää huomiota työterveyshuollossa. Suositusten mukaisella ruokavaliolla saatetaan ehkäistä vuorotyöntekijän lisääntynyttä sairastumisriskiä kroonisiin sairauksiin.

Väitöskirjan 3. osatyö
Väitöskirjan kolmannessa osatyössä arvioitiin ravitsemuskyselyn avulla työstä palautumisen ja uniongelmien vaikutusta työntekijän ruoankäyttöön. Tämä artikkeli on submittoitu British Journal of Nutrition lehteen 9/2018.
Tulokset osoittivat, että työntekijän riittämätön palautuminen työstä sekä uneen ja virkeyteen liittyvät ongelmat lisäsivät epäterveellisiä ruokavalintoja, esim pikaruokia kulutettiin enemmän. Miehillä työstä palautumiseen liittyvät ongelmat vähensivät myös kasvisten ja hedelmien käyttöä. Riittämättömän työstä palautumisen ja uniongelmien negatiivinen vaikutus ruokavalioon oli voimakkaampi miehillä kuin naisilla. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että ravitsemusohjaus tulisi olla osa työterveyshuollon ennaltaehkäisevää toimintaa, jossa otetaan erityisesti huomioon työntekijän työstä palautumiseen ja hyvään uneen vaikuttavat asiat.

Selvitettäessä neuvoloiden ravitsemusohjauskäytäntöjä, tutkimus osoitti hoitajien kokevan ravitsemusohjauksen tärkeäksi. He tunsivat tämänhetkiset ravitsemussuositukset vaihtelevasti ja halusivat kehittää osaamistaan ravitsemuskoulutuksen avulla. Ravitsemusohjaus raskausaikana ja sen jälkeen paransi ruokavalion rasvan laatua äideillä suositusten mukaisemmaksi ja vaikutus säilyi vuoden synnytyksen jälkeen. Ravitsemusohjausta saaneilla naisilla painoindeksi ja vyötärönympärys todettiin olevan alempia kuin verrokkiryhmän naisilla neljän vuoden kuluttua synnytyksestä. Ravitsemusohjaus yhdistettynä maitohappobakteerivalmisteen käyttöön vaikutti suotuisasti vyötärönympärykseen vuoden synnytyksen jälkeen. Maitohappobakteerien käytöllä ei kuitenkaan saavutettu pitkäaikaisvaikutuksia vyötärönympärykseen tutkimusjakson aikana.

Muut tekijät, kuten syömiskäyttäytyminen vaikutti sekä ravinnonsaantiin että painoon raskauden jälkeen. Erityisesti suositusten mukainen ravinnonsaanti toteutui naisilla, joilla esiintyi tietoisen rajoittamisen syömistä eikä esiintynyt hallitsematonta syömiskäyttäytymistä. Ylipainoisilla naisilla esiintyi puolestaan yleisemmin tunteisiin liittyvää syömiskäyttäytymistä kuin normaalipainoisilla naisilla. Naisilla, joilla oli vyötärölihavuutta, esiintyi useammin hallitsematonta syömiskäyttäytymistä kuin naisilla, joilla oli normaali vyötärönympärys. Lisäksi ylipaino ennen raskautta ja liiallinen painonnousu raskausaikana ennusti painon pysyvyyttä raskauden jälkeen.

Tämä tutkimus osoitti, että yksilöllisellä ravitsemusohjauksella voitiin vaikuttaa suotuisasti ravinnonsaantiin ja painonhallintaan. Erityisesti naiset, joilla on riski ylipainolle raskauden jälkeen, saattavat hyötyä yksilöllisestä ravitsemusohjauksesta. Tutkimuksen mukaan ylipainon riskissä ovat he, joilla esiintyy tunneperäistä ja hallitsematonta syömistä, he, joilla on ylipainoa ennen raskautta ja/ tai painonnousu raskausaikana on liiallista. Tämä tutkimus painottaa raskaana olevien ja synnyttäneiden äitien ravitsemusohjauskäytäntöjen kehittämisen tarvetta neuvoloissa. Ravitsemusohjauskäytäntöjen kehittämisessä keskeistä on neuvonnan tehostaminen edistämällä yhteistyötä perheiden kanssa ja sijoittamalla osaavaan neuvolahenkilökuntaan sekä riittäviin neuvolaresursseihin.

Varsinainen tutkimusartikkeli laajeni käsittelemään myös luuston terveyttä ja aminohappojen saantia. Tavoitteena oli tutkia, vaikuttaako punaisen ja prosessoidun lihan osittainen korvaaminen palkokasveilla fosfaatti- ja luuaineenvaihduntaan ja onko yksittäisten aminohappojen saannilla eri lähteistä yhteyttä luustoaineenvaihduntaan. Lisäksi tarkasteltiin luustolle tärkeiden ravintoaineiden, kuten D-vitamiinin ja kalsiumin, saantia. Tutkimus oli asetelmaltaan kuuden viikon mittainen osittain kontrolloitu satunnaistettu tutkimus, jossa 102 tervettä suomalaista 20–65-vuotiasta miestä jaettiin kahteen interventioryhmään. Liharyhmä kulutti 760 g punaista ja prosessoitua lihaa viikossa, mikä vastasi 25 % proteiinin kokonaissaannista. Palkokasviryhmä kulutti palkokasvi-, lähinnä herne- ja härkäpapupohjaisia tuotteita, jotka vastasivat 20 % proteiinin kokonaissaannista sekä 200 g punaista lihaa viikossa (5 % proteiinin kokonaissaannista). Muuta ruokavalio ei kontrolloitu. Veri- ja virtsanäytteistä analysoitiin luu- ja fosfaattiaineenvaihdunnan merkkiaineita. Kiinnostuksen kohteena oli myös aminohappojen saannin yhteys luuston terveyttä kuvaaviin merkkiaineisiin.
Luun muodostumisen tai luun hajoamisen merkkiaineissa ei havaittu eroja ruokavalioryhmien välillä. Myöskään fosfaattiaineenvaihdunnan merkkiaineiden, lisäkilpirauhashormonin, fibroblastikasvutekijä 23:n, 25-hydroksi-D-vitamiinin, kalsiumin tai fosfaatin pitoisuudet seerumissa tai plasmassa eivät eronneet ryhmien välillä. Kalsiumin ja D-vitamiinin saanti ei eronnut ryhmien välillä loppupisteessä. Yksittäisten aminohappojen osalta metioniinin ja histidiinin saanti oli suurempaa liharyhmässä, kun taas palkokasviryhmässä arginiinin, asparagiinin ja asparagiinihapon ja fenyylialaniinin saanti oli suurempaa. Välttämättömien aminohappojen ja kalsiumin keskimääräinen saanti oli suositusten mukaista molemmissa ryhmissä, D-vitamiinin saanti puolestaan lähes suositusten mukaista. Munuaisten toiminnassa ei havaittu eroja ryhmien välillä.
Kasviperäisen proteiinin määrän lisääminen ruokavaliossa vähentämällä punaista lihaa kuuden viikon ajan ei aiheuta riskiä luuston terveydelle ja tällainen ruokavalio sisältää riittävästi välttämättömiä aminohappoja ja luustolle tärkeitä ravintoaineita. Tässä tutkimuksessa aminohappojen saannilla ei näyttänyt olevan vaikutusta luun aineenvaihduntaan. Täten tällaista kestävämpää ruokavaliota voi suositella laajemmin aikuisväestössä.

Ruokavalion heikko laatu, riittämätön proteiinin ja muiden suojaravintoaineiden saanti oli yleistä kaiken kuntoisilla ikääntyneillä. Räätälöidyt ravitsemusinterventiot paransivat ikääntyneiden ruokavalion laatua ja ravintoaineiden saantia, elämänlaatua sekä vähensivät kaatumisalttiutta kotona asuvilla muistisairailla.

Väitöskirja / Niina Kaartinen:
Hiilihydraatit suomalaisten aikuisten ruokavaliossa: keskiössä saannin mittaaminen ja yhteydet ruokavalion muihin osatekijöihin ja lihavuuteen
(Carbohydrates in the diet of Finnish adults: Focus on intake assessment and associations with other dietary components and obesity)

Tausta
Ruokavalion hiilihydraatit ja niiden vaikutukset terveyteen ovat edelleen laajan kiinnostuksen kohteena tiedeyhteisössä ja kansalaisten keskuudessa. Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi vuonna 2015 uudet sokerisuositukset, jotka nostivat lisätyn sokerin saannin rajoittamisen entistä vahvemmin kansanterveyden edistämisen agendalle. Lisättyä sokeria suositellaan enintään 10 E% (prosenttia kokonaisenergiasta), mutta 5 E% saannin katsotaan lisäävän terveysetuja. Suositus pohjautuu kuitenkin pääosin hammasterveyttä koskeviin tutkimuksiin. Lisäksi luotettava standardoitu menetelmä koko ruokavaliosta peräisin olevan lisätyn sokerin määrittämiseksi puuttuu. Lihavuus on yksi tärkeimpiä terveyteen liittyviä haasteita tällä vuosisadalla (WHO) ja merkittävä ongelma myös Suomen aikuisväestössä. Ruokavalion hiilihydraattien ja niiden laadullisten ominaisuuksien yhteydestä lihavuuteen tarvitaan lisää tutkimusta. Tähänastisten ristiriitaisten tutkimustulosten tulkintaa vaikeuttavat ruokavalion eri tekijöiden monimutkaiset yhteydet toisiinsa sekä painopisteiltään erilaiset hiilihydraattilähteet väestöissä.

Tavoitteet
Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli tutkia suomalaisten väestöaineistojen avulla lisätyn sokerin yhteyksiä muihin ruokavalion osatekijöihin sekä hiilihydraattien saannin sekä ruokavalion glykeemisen indeksin (GI) ja kuorman (GL) yhteyttä lihavuuteen. Lisäksi tavoitteena oli tutkia ja kehittää hiilihydraattien mittaamiseen liittyviä menetelmiä. Erityisesti tutkittiin frekvenssityyppisen ruoankäyttökyselyn (FFQ) hyvyyttä hiilihydraattien saannin, ruokavalion GI:n ja GL:n mittaamisessa sekä elintarvikkeiden koostumustietokannassa käytössä olevien kontrolloitujen asiasanastojen soveltuvuutta GI-arvojen kuvaamisessa.

Tulokset ja johtopäätökset

Lisätyn sokerin saanti on yhteydessä epäedullisiin ruokavalintoihin (Kaartinen ym. 2017)

Suomalaisten 25-74-vuotiaiden aikuisten (n=4842) ruokavalion sisältämästä sokerista (sakkaroosi ja fruktoosi) noin 40 % tulivat luontaisista lähteistä, kuten hedelmistä, marjoista, kasviksista ja täysmehusta ja loput 60 % oli kotona ja elintarviketeollisuudessa lisättyä. Ruokavaliostaan paljon lisättyä sokeria saavat olivat keskimäärin nuorempia, ja he saivat ruokavaliostaan vähemmän kuitua ja he käyttivät vähemmän hedelmiä, kasviksia, ruista ja kalaa kuin ne, joiden lisätyn sokerin saanti oli vähäisintä. Lisätyn sokerin saanti oli yhteydessä myös suurempaan voin ja voi-kasviöljyseosten käyttöön. Tutkimuksen tulokset tukevat nykyistä suositusta rajoittaa lisätyn sokerin saantia ruokavaliossa ja antavat uutta tietoa lisätyn sokerin saannin yhteyksistä muuhun ruoankäyttöön. Kansanterveyden edistämisen kannalta on tärkeä havainto, että lisätyn sokerin saanti on suurempaa nuorissa ikäpolvissa. Tässä tutkimuksessa esitetty menetelmä lisätyn sokerin saannin määrittämisestä luo pohjan menetelmän jatkokehitykselle.


Hiilihydraattien saanti on yhteydessä pienempään lihavuuden riskiin – seurantatutkimuksia tarvitaan (Kaartinen ym. 2016)

Kolmen poikkileikkausaineiston yhteisanalyysissä (n=12 342, ikä 25-79 vuotta) 23 % tutkittavista luokiteltiin lihavaksi (painoindeksi, BMI vähintään 30 kg/m2). Lihavuuden riski oli 35 % pienempi hiilihydraatin saannin korkeimmassa neljänneksessä verrattuna matalimpaan. Lihavuuden riski pieneni myös sakkaroosin saannin ja ruokavalion GL:n lisääntymisen myötä. Sakkaroosin saannin ja lihavuuden välinen käänteinen yhteys oli voimakkain niillä, jotka söivät paljon hedelmiä. Ruokavalion GI ja kuidun saanti eivät olleet yhteydessä lihavuuteen, kun se arvioitiin painoindeksiin perustuen. Vyötärölihavuuden (miehillä >=102 cm ja naisilla >=88 cm) riski oli kuitenkin 20 % pienempi kuidun saannin korkeimmassa neljänneksessä verrattuna matalimpaan.

On todennäköistä, että lihavat ovat tutkimushetkeen mennessä vähentäneet hiilihydraattien saantiaan tai raportoivat tietoisesti tai tiedostamattaan vähäisen hiilihydraattipitoisten elintarvikkeiden käytön. Ajallisten yhteyksien varmistamiseksi tarvitaankin seuranta-asetelmassa toteutettuja tutkimuksia ja virheraportointia tulee tutkia tarkemmin. Samansuuntaisia tuloksia kuin tässä tutkimuksessa on kuitenkin raportoitu myös kansainvälisessä kirjallisuudessa. Kuidun saannin on havaittu suojaavan lihavuudelta, ja on viitteitä hiilihydraatin lähteen merkityksestä hiilihydraattien ja lihavuuden välisiin yhteyksiin: kuitupitoiset täysjyväviljatuotteet, hedelmät, marjat ja kasvikset ovat lihavuudenkin kannalta hyviä elintarvikevalintoja. Näin ollen hiilihydraattien elintarvikelähteiden entistä parempi huomiointi on tarpeen tulevissa tutkimuksissa.


Suomen aikuisväestön hiilihydraattien saannin mittausmenetelmä validoitiin (Kaartinen ym. 2012)

Epidemiologisessa ravitsemustutkimuksessa käytetyn frekvenssityyppisen ruoankäyttökyselyn (FFQ) hyvyyttä arvioitiin vertaamalla siitä saatuja ruoankäyttö- ja ravintoaineiden saantitietoja vastaaviin tietoihin kuuden päivän ruokapäiväkirjoista (validointitutkimus n=510). Menetelmien vertailussa keskimäärin 73 % suomalaisista aikuisista luokittui samaan tai viereiseen hiilihydraattien saannin viidennekseen. Menetelmien välinen yhtenevyys parani tutkittavien iän vähetessä sekä siirryttäessä matalasta koulutusluokasta korkeampaan, erityisesti naisilla. BMI ei ollut yhteydessä menetelmien väliseen yhtenevyyteen. FFQ mittaa hiilihydraattien suhteellista saantia samantasoisesti kuin kansainvälisissä tutkimuksissa. Suomen aikuisväestön ruoankäytön mittaamiseen kehitetty FFQ on siten toimiva työkalu ravitsemusepidemiologisille tutkimuksille tässä väestössä. Tutkittavien sukupuoli, ikä ja koulutus vaikuttavat tutkittavien kykyyn vastata ruoankäyttökyselyyn. Tämä tulee huomioida kaikissa analyyseissä myös tulevaisuudessa sekä kehitettäessä FFQ-menetelmää edelleen.


Suomalaisille elintarvikkeille on nyt kattavasti GI-arvoja tutkimuskäyttöä varten (Kaartinen ym. 2010)

Tässä väitöskirjatutkimuksessa päivitettiin GI-tietokanta (1340 elintarviketta ja niiden GI-arvot) ja tallennettiin nämä arvot kansalliseen elintarvikkeiden koostumustietokantaan (Fineli) tutkimuskäyttöä varten. Tämän johdosta pystyttiin laskemaan tutkittavien ruokavalion GI ja GL THL:n väestöaineistoihin (DILGOM 2007, FinRavinto 2007, Terveys 2000 ja Helsingin syntymäkohorttia koskeva kliininen aineisto). Fineli-tietokannassa käytössä olevat kansainväliset kontrolloidut asiasanastot soveltuivat kuvamaan elintarvikkeiden GI-arvojen alkuperää ja koostamismenetelmiä. Tämä luo pohjaa eri maiden välisten GI-tietokantojen vertailulle ja elintarvikkeiden koostumustietokantojen dokumentaation kehittämiselle, mikä on keskeistä koostumustietokantojen hallinnoinnissa ja laadunvarmistuksessa.

Kiitämme Juho Vainion säätiötä apurahasta. Tutkimus sujui suunnitellusti. Tutkimuksessa pääosin työskennellyt väitöskirjatutkija Hanna-Maria Matinolli väitteli (TtT) 6/2018 ja siirtyi tohtoritutkijaksi toiseen tutkimusryhmään, mutta muut ryhmän tutkijat ovat jatkaneet tulosten analysointia ja käsikirjoitusten julkaisemista myös muiden rahoitusten turvin.

Jo ennen tätä apurahaa Hanna-Maria Matinolli oli puhdistanut Juho Vainion säätiön aiemman apurahan turvin kerätyn kansainvälisestikin ainutlaatuisen, keskosten ensimmäisen sairaalahoitojakson aikaisen ravitsemuksen, lääkityksen ja kasvun käsittävää Helsingin ”pikku-k”-pikkukeskostutkimuksen aineiston ja kirjoittanut siitä väitöskirjansa ensimmäisen käsikirjoituksen, jossa todettiin pikkukeskosina (1500 g) vuosina 1978-1985 synytneiden syntymän jälkeisen proteiinin saannin ennustavan rasvatonta painoa ~20 vuoden iässä (Matinolli ym. J Nutr 2015). Tämän apurahan aikana hän kirjoitti aineistosta toisen käsikirjoitusken, jossa runsaamman varhaisen proteiinin, rasvan ja energian saannin todettiin ennustavan pienempää rasvattomaan painoon suhteutettua perusaineenvaihduntaa (Matinolli ym. Nutrients 2018). Lisäksi ryhmämme muut tutkijat ovat todenneet, että syntymän jälkeinen ravitsemus ei ennusta sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä ¨20 vuoden iässä (Suikkanen ym. PLoS One 2018) mutta ennustaa kognitiivista suorituskykyä (Sammallahti PLoS One 2017).

Tutkimuksessa on selvitettiin myös hyvin (ennen 34. raskausviikkoa) ja lievästi (34.-<37 raskausviikolla) ennenaikaisena syntyneiden nuorten aikuisten syömishäiriöpiirteitä ja ruokailutottumuksia. Hyvin ennenaikaisesti syntyneillä nuorilla naisilla todettiin olevan vähemmän syömishäiriöihin liittyviä piirteitä kuin täysiaikaisena syntyneillä verrokeilla (Matinolli ym. Int J Eat Disord. 2017). Heillä todettiin toisaalta olevan myös hieman verrokkeja epäterveellisemmät ruokailutottumukset kuten vähäisempi hedelmien ja vihannesten saanti (Matinolli ym. Pediatr Res. 2018).

Olemme julkaisseet tuloksia säätiön aiemmin rahoittamasta ennenaikaisesti ja diabetesraskaudesta syntyneiden aikuistan tutkimuksesta. Diabetesraskaudesta syntyneillä nuorilla aikuisilla on lisääntynyt kehon rasvaprosentti, enemmän insuliiniresistenssiä ja aterogeeninen lipidiprofiili (Kaseva Int J Obesity 2018, JCEM 2019, Nutr Diabetes 2020).

Edellä kuvattujen tulosten tukemana olemme tämän apurahan ulkopuolella laajentaneet em. tutkimuksia a) kansainvälisiin yhteisanalyyseihin johtamassani APIC-yhteistyöverkostossa sekä b) EU-rahoituksella pohjoismaisiin rekisteritutkimuksiin. APIC-tuloksiiin kuuluu 0.8 SD heikompi hengityksen sekuntikapasiteetti pikkukeskosina syntyneillä aikuisilla (11 kohorttia; Doyle Lancet Resp Med 2019) ja heikompi käden puristusvoima (Kajantie käsikirjoitus). Rekisteritutkimuksessa keskosina syntyneillä aikuisilla on suurempi riski kuolla kardiometabolisiin ja keuhkosairauksiin, yhtenevästi neljässä Pohjoismaassa (Brown käsikirjoitus).

Tutkiaksemme keskosina syntyneiden terveyttä ja testataksemme Suomessa toteamiamme löydöksiä matalan tulotason maissa olemme käynnistäneet Bangladeshissa ja Malawissa yhteistyöhankkeet perusteellisesti tutkituissa nuorten ja nuorten aikuisten seurantatutkimuksissa, joista on tiedossa luotettava raskauden kesto. Näihin tutkimuksiin tulemme hakemaan uutta rahoitusta.

Useat epäterveelliset elintavat on yhdistetty lisääntyneisiin sairauspoissaoloihin ja niiden kustannuksiin. Ruokavalio ja liikunta ovat elintapatekijöitä, joita edistämällä voidaan mahdollisesti vähentää työnantajalle aiheutuvia kustannuksia. Tässä tutkimuksessa selvitettiin työntekijöiden ruokavaliossa ja vapaa-ajan liikunnassa tapahtuvien muutosten yhteyksiä työnantajalle aiheutuviin suoriin kustannuksiin lyhytkestoisista (<10 työpäivää) sairauspoissaoloista. Lisäksi tutkittiin modifioiko lihavuus näiden elintapojen ja sairauspoissaolojen kustannusten välisiä yhteyksiä.

Aineistona käytettiin Helsinki Health Studyn (HHS) kyselyaineistoja vaiheista 1 (2000–2002) ja 2 (2007) sekä linkattuja tietoja työnantajien sairauspoissaolorekistereistä. HHS on kohorttitutkimus, joka koostuu alun perin 40–60-vuotiaista Helsingin kaupungin työntekijöistä (n=8960, vastausprosentti 67). Ruokavaliotottumuksia kysyttiin lyhyellä ruuankäyttökyselyllä. Hedelmien ja kasvisten kulutusta käytettiin indikoimaan ruokavalion terveellisyyttä. Tutkittavat jaettiin kolmeen luokkaan: ei hedelmiä eikä kasviksia päivittäin käyttävät, joko hedelmiä tai kasviksia päivittäin käyttävät ja sekä hedelmiä että kasviksia päivittäin käyttävät. Viikoittaista vapaa-ajan liikuntaa mitattiin kysymällä vapaa-ajan liikunnan intensiteettiä ja määrää, ja näiden pohjalta laskettiin viikoittaiset MET-tunnit. Tutkittavat jaettiin kolmeen luokkaan: vähän liikkuvat (<14 MET-tuntia), kohtuullisen aktiiviset (≥14 MET-tuntia sisältäen kohtuullisen rasittavaa liikuntaa) ja aktiiviset (≥14 MET-tuntia sisältäen rasittavaa liikuntaa). Tiedot työntekijän lyhytkestoisista sairauspoissaoloista ja palkoista vuosilta 2008–2012 saatiin työnantajien rekistereistä. Ruokavaliossa ja vapaa-ajan liikunnassa tapahtuvien muutosten (vaiheiden 1 ja 2 välillä) yhteyksiä sairauspoissaolokustannuksiin analysoitiin kaksiosaisella mallilla. Analyyseissä otettiin huomioon sekoittavina tekijöinä tutkittavien ikä, sukupuoli, siviilisääty, ammattiasema, työn fyysinen rasittavuus, työssäolovuodet, aikaisemmat sairaspoissaolot, humalahakuinen juominen, tupakointi, sekä unen määrä. Tutkittavien painoindeksiä tarkasteltiin mahdollisena ruokavalion, liikunnan ja sairaspoissaolojen kustannusten välistä yhteyttä modifioivana tekijänä.

Työntekijät, jotka lisäsivät hedelmien ja kasvisten käyttöä ei-päivittäisestä päivittäiseen ja pysyivät fyysisesti aktiivisina, toivat työnantajalle 620€ (95% CI 1194€, -47€) pienemmät kustannukset kuin ne, jotka eivät käyttäneet hedelmiä ja kasviksia päivittäin ja pysyivät inaktiivisina (ka. kustannukset 3479€) 5-vuotisen seurannan ajan. Ruokavaliomuutokset yksinään eivät olleet tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä kustannuksiin, vaikkakin hedelmiä ja/tai kasviksia enenevissä määrin tai jatkuvasti runsaammin käyttävillä oli yleisesti pienemmät kustannukset. Suurimmat kustannukset työnantajalle toivat työntekijät, jotka vähensivät hedelmien ja kasvisten kulutusta päivittäisestä ei-päivittäiseen. Vapaa-ajan liikunnan osalta taas työntekijät, jotka pysyivät fyysisesti aktiivisina (-546€, 95% CI -955€, -137€) tai lisäsivät fyysistä aktiivisuuttaan kohtuullisesta aktiiviseen (-542€, 95% CI -1005€, -78€), toivat työnantajalle 19% vähemmän kustannuksia kuin ne, jotka pysyivät inaktiivisina seurannan ajan. Suurimmat kustannukset työnantajalle toivat työntekijät, jotka olivat inaktiivisia joko seurannan alussa, lopussa tai koko seurannan ajan. Tutkittavan painoindeksin huomioiminen ei muuttanut tuloksia.

Edistämällä työntekijöiden ruokavaliota ja vapaa-ajan liikuntaa voidaan vähentää työnantajalle aiheutuvia suoria sairauspoissaolokustannuksia. Vaikka ruokavalio ei ollut tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä sairauspoissaolokustannuksiin, voi ruokavalion parantaminen edesauttaa vapaa-ajan liikunnan suotuisia yhteyksiä sairauspoissaolokustannuksiin. Myös muut ruokavalion ja vapaa-ajan liikunnan edistämisestä aiheutuvat suorat ja epäsuorat kustannussäästöt tulisi huomioida, kun arvioidaan näiden elintapamuutosten vaikutuksia työantajan kokonaiskustannuksiin.

Lapsuusiän ravitsemuksen on osoitettu olevan yhteydessä aikuisiässä ilmeneviin elintapasairauksiin, kuten lihavuuteen ja sydän- ja verisuonitauteihin. On arveltu, että erityisesti ruokavalion ravitsemuksellinen laatu on keskeisessä roolissa lasten lihavuuspandemian ehkäisyssä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää alle kouluikäisen lapsen ruokavalion ravitsemuksellinen laatu validoidulla lyhytmenetelmällä sekä ruokavalion ravitsemuksellisen laadun yhteys lapsen ylipainoon ja muihin tekijöihin, kuten vanhempien sosioekonomiseen asemaan. Lisäksi kartoitettiin neuvolahoitajien kokemukset tutkimuksessa käytetyn ruokavalion ravitsemuksellista laatua mittaavan indeksin käytöstä ravitsemusohjauksessa.

Valtakunnallisesti neuvoloissa toteutetun Leikki-ikäisten lasten ravinto (LILA) -tutkimuksen aineisto (n=766) analysointiin tutkimuksen tavoitteiden mukaisesti ja tulokset raportoitiin tieteelliseksi artikkeliksi. Artikkelin käsikirjoitus submittoitiin keväällä 2020 tieteelliseen julkaisuun. Saimme kommentit käsikirjoituksesta ja submittoimme korjatun käsikirjoituksen uudestaan samaan julkaisuun syyskuussa 2020.

Vielä julkaisemattomat tulokset viittaavat siihen, että suomalaisten lasten ruokavalion ravitsemuksellisessa laadussa on puutteita suhteessa ravitsemussuosituksiin ja tehokkaampia tapoja tukea lasten terveyttä edistävää ruokavaliota tarvitaan neuvoloiden perinteisten aikaa vievien menetelmien rinnalle. Tutkimuksessa löydettiin ruokavalion ravitsemukselliseen laatuun vaikuttavia tekijöitä, joita voi olla hyödyllistä ottaa huomioon lasten elintapaohjauksessa muun muassa kohderyhmien valinnassa. Työ edistyi koko apurahakauden ajan suunnitelman mukaisesti.

Aluksi selvitys siitä, miksi loppuraportti annetaan vasta nyt (apuraha saatu 2019):
Koronan vuoksi hankkeen käynnistäminen siirtyi vuodelta 2020 vuodelle 2021 ja ilmoitin tästä sähköpostitse 27.4.2020. Sain vastausviestin 15.5.2020, jossa kerrottiin, että asia ok. Maaliskuussa 3/2021 rahoitus aktivoitiin HYKS Instituutin hallinnoitavaksi. Saatu rahoitus mahdollisti tutkimushankkeen käynnistymisen syksyllä 2021. Palkkasimme rahoituksella tutkimushoitajan ja lisäksi rahoituksella on hankittu seurantatutkimukseen tarvittavia välineitä, mm. verepainemittari ja maksettu artikkeleiden julkaisukuluja sekä maksettu yleiskustannusosuus (kts yst liitteenä olevat Pääkirjat vuosilta 2021 ja 2022).
Tutkittavien rekrytointi käynnistyi 3/2022. Tässä vaiheessa oli käynyt selväksi, että yhteistyö toisen raskauden aikaisen kohortin kanssa (PREDO) vahvistaa tutkimuksemme voimaa merkittävästi ja meillä on mahdollisuuksia tutkia raskauden aikaisten aineenvaihduntatuotteiden ja lapsuuden lihavuuden välisiä yhteyksiä. Tähän yhteishankkeeseen liittyen on lähetetty uusi apurahahakemus metabolomiikka+genetiikka -kulmalla 30.9.2022.

Alkuperäisessä apurahahakemuksessa oli kaksi päätutkimuskysymystä: 1) tutkia raskauden aikaisen elämäntapaintervention vaikutuksia lapsen terveyteen ja 2) identifioida raskauden aikaisia ja synnytyksen jälkeisiä tekijöitä, joilla voidaan ehkäistä lapsuuden lihavuutta.
Koska 11-14v seurannan tuloksia ei ole pystytty vielä analysoimaan (datan keruu käynnissä), olemme käyttäneet ajan hyödyksi jo olemassa olevan aineistostamme kanssa ja julkaisseet siitä useita artikkeleita (ne liitteenä ohessa).
Näiden julkaisujen keskeiset tulokset:
1) Raskauden aikaiseen interventioon osallistuneiden äitien lapsilla oli yllättäen huonommat lipidiarvot 5v synnytyksen jälkeen kuin kontrolliryhmän lapsilla, mutta ei lisääntynyttä lihavuutta tai muita poikkeavia löydöksiä (Grotenfelt 2020). Syy tälle hieman yllättävälle löydökselle on epäselvä.
2) Äidin geneettisellä alttiudella on vaikutusta raskauden aikaisen ja sen jälkeisen elämäntapaintervention tehoon raskausdiabeteksen ja synnytyksen jälkeisen diabeteksen ehkäisyssä. Tehokkainta elämäntapainterventio oli diabeteksen suhteen suuren geneettisen riskin äideillä (Huvinen 2022).
3) Lapsen kiihtynyt kasvu 0-2vuoden iässä lisää riskiä lihavuuteen 5-vuotiaana (Huvinen 2021).
4) Äidin raskauden aikainen ruokavaliolla (mm. tyydyttyneet rasvahapot) on epäsuotuisa yhteys lapsen rasvaprosenttiin 5-vuotiaana huolimatta äidin ja lapsen ruokavaliosta synnytyksen jälkeen (Meinila 2021).
4) Metabolomiikkatyössä totesimme, että lihavilla äideillä on jo alkuraskaudesta lähtien epäedullisempi aineenvaihduntaprofiili kuin ei-lihavilla. Heidän aineenvaihduntaprofiilit eivät myöskään reagoi raskauden aikasiin muutoksiin kuten ei-lihavilla (ovat jäykempiä). Tällä voi olla vaikutuksia epäedullisesti sikiön intrauteriiniseen kuormitukseen (ohjelmoituminen). (Kivela 2021)
5) Äidin raskauden aikainen lihavuus näkyy lapsen lisääntyneenä rasvaisuutena 5-vuotiaana (Litwin 2020) ja äidin carotis intima median paksuus ennusti myös lapsen carotis intima median paksuutta (Litwin 2021) 5-vuotiaana.

Tutkimuksessa suunniteltiin ja esitestattiin ravintointerventio, jonka tavoitteena oli edistää lapsiperheiden hyviä elintapoja ja tukea ravintosuositusten saavuttamista. Seitsemän kuukautta kestäneen rekrytoinnin aikana tutkimukseen lähti mukaan 82 perhettä interventioryhmässä ja 66 perhettä kontrolliryhmässä. Interventioryhmän perheistä 55 % ja kontrolliryhmän perheistä 70 % oli mukana tutkimuksen loppuun arti. Terveydenhoitajat antoivat parasta palautetta kouluttajista, tutkimuksessa käytetyistä materiaaleista ja tutkimuksen interventiona käytetystä Neuvokas perhe -menetelmästä. Tutkimuksen toteuttamisessa lastenneuvoloissa tuli vastaan isoja haasteita neuvolapalvelujen muutosten ja useiden henkilöstövaihdosten muodossa. Haasteet vaikuttivat perheiden rekrytointiin, intervention toteuttamiseen sekä lomakkeiden palautumiseen. Haasteet näkyivät terveydenhoitajien palautteissa tutkimuksesta.
Interventio näytti kuitenkin parantaneen perheiden ruokatottumuksia ravitsemussuositusten suuntaan ja ravitsemukseen liittyviä asenteita, joskaan erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä.
Tämän esitutkimuksen tulosten perusteella lastenneuvolan keskeisiä kehittämishaasteita ovat elintapaohjauksen toteuttaminen yksilöllisesti kunkin perheen tarpeiden mukaan, perheen motivointi tarvittavaan muutokseen ja muutoksen saavuttamiseksi tarvittavien keinojen tunnistaminen, sekä tavoitteiden saavuttamisen seuranta. Luotettavat tulokset intervention vaikuttavuudesta ja tulosten pysyvyydestä vaativat laajemman ja pidempikestoisen tutkimuksen.
Juho Vainion Säätiön apurahalla tutkimuksesta kirjoitettiin tutkimusartikkeli, jota tarjotaan kesän 2017 aikana Public Health Nutrition -julkaisulle.

Osatyön #1 mukaan kaikki tutkittavamme ovat lihoneet kymmenen vuoden seurantajakson aikana keskimäärin 2 painoindeksiyksikköä (n. 6 kg). Naisista lihovat eniten lähtötilanteessa hoikimmat, jotka myös halusivat lihoa; miehillä lähtötilanteen ihannepaino ei ennusta tulevaa painokehitystä. Osatyön #2 mukaan onnistunutta painonhallintaa pitkällä aikavälillä ilman edeltävää laihduttamista tukevat tekijät osoittautuivat sukupuolispesifeiksi. Naisten painonhallintaan vaikuttavat elämäntavat sekä lapsien saaminen. Miehillä merkitseviksi tekijöiksi nousivat perinnölliset tekijät, kuten lähtöpaino sekä koulutus. Tähän mennessä väitöskirja-tutkimustani nuorten aikuisten painonmuutokseen vaikuttavat tekijät ovat osoittautuneet erilaisiksi naisilla ja miehillä.

Tutkimuksen tavoitteena on toteuttaa kliininen interventiotutkimus raskaana olevilla naisilla ja edistää sekä äidin että lapsen aineenvaihdunnallista ja kliinistä terveyttä. Ensimmäisessä vaiheessa selvitetään erityisesti intervention vaikutusta raskausdiabeteksen ilmaantumiseen sekä selvitetään taustalla olevia aineenvaihdunnallisia mekanismeja.

Tavoitteiden toteutuminen
Tutkimuksen kliininen vaihe on meneillään ja tutkimusaineisto valmistuu raskauden osalta vuonna 2017. Tutkimuksessa on kerätty mittava aineisto kattaen tausta- ja kliiniset tiedot, ravinnon saanti, kehon koostumus sekä biologisia näytteitä. Tutkimuksessa toistaiseksi kerättyä kliinistä aineistoa on hyödynnetty kolmessa artikkelissa, joista yksi on julkaistu (Mokkala ym. 2016) ja kaksi on arvioitavana (Röytiö ym. ja Mokkala ym.). Näissä raporteissa olemme analysoineet kliinisen tutkimuksen lähtötilanteesta (baseline ennen interventiota) mm. tutkittavien ravinnon saannin, kehon koostumuksen, ulosteen mikrobiston koostumuksen ja verinäytteistä tulehdustekijöitä, metabolomiikkaa ja suolen läpäisevyyttä kuvastavia mittareita.
Julkaistun artikkelin mukaan (Mokkala ym. 2016) ravinnon tietyillä komponenteilla, erityisesti n-3 rasvahapoilla ja ulosteen mikrobiston koostumuksella on vaikutusta suoliston läpäisevyyteen raskaana olevilla ylipainoisilla naisilla. Tämä tulos viittaa siihen, että tutkimuksessa olevalla interventiolla voidaan todennäköisesti muokata ravintoa ja suoliston mikrobistoa ja siten vaikuttaa hyödyllisesti suoliston läpäisevyyteen.
Tuloksia on esitetty suullisena ja posteriesityksenä 12th FENS European Nutrition Conference –kongressissa lokakuussa 2015 sekä Euroopan diabetestutkijoiden (EASD) 52. vuosikokouksessa Munchenissä, 12.-16. syyskuuta 2016 ja Beneficial Microbes –kokouksessa, Amsterdamissa 10.-12. lokakuuta 2016.

Väitöskirjatyö pohjautui suomalaiseen Kardiovaskulaariset Riskitekijät, Ikääntyminen ja Dementian Ilmaantuvuus (CAIDE) tutkimukseen. CAIDE-tutkimukseen osallistujat olivat peräisin neljästä itsenäisestä väestöpohjaisesta satunnaisotoksesta; henkilöt oli tutkittu osana Pohjois-Karjala projektia ja FINMONICA-tutkimusta vuosina 1972, 1977, 1982 tai 1987, kun he olivat keskimäärin 50-vuotiaita (ikäjakauma 39-64 vuotta). Ruoankäyttötiedot kerättiin keski-iän käynnillä. CAIDE-tutkimuksen seurantakäynnille vuonna 1998 kutsuttiin 2000 henkilön satunnaisotos 65-79-vuotiaita Kuopion ja Joensuun alueella asuvia henkilöitä, ja yhteensä 1449 (73 %) heistä osallistui.
Tutkimukset osoittivat, että runsas tyydyttyneiden rasvahappojen (SFA) saanti maitotuotteista ja leipärasvoista keski-iässä oli yhteydessä heikentyneeseen suoriutumiseen prospektiivista muistia mittaavassa testissä, MMSE-testissä sekä lisääntyneeseen lievän muistihäiriön riskiin myöhemmällä iällä. Runsaalla monityydyttymättömien rasvahappojen (PUFA) saannilla ja kalan käytöllä vaikutti puolestaan olevan yhteys mm. parempaan semanttiseen muistiin, ja korkeammalla PUFA-SFA-suhteella parempaan suoriutumiseen psykomotorista nopeutta ja eksekutiivisia toimintoja mittaavissa testeissä. Lisäksi havaitsimme, että kohtalainen kertatyydyttymättömien rasvahappojen (MUFA) ja PUFA:n saanti leipärasvoista keski-iässä vähentää riskiä sairastua dementiaan/AT:iin myöhemmällä iällä, ja kohtalainen SFA:n saanti lisää riskiä – erityisesti Apolipoproteiini E (ApoE) epsilon4 -alleelin kantajilla. Keski-iässä kahvia 3-5 kuppia/vrk nauttivilla henkilöillä oli pienin riski sairastua dementiaan/AT:iin myöhemmällä iällä verrattuna alle 3 kupillista kahvia/vrk nauttiviin. Teen juonnin ja dementiariskin välillä ei löydetty yhteyttä. Lisäksi selvitimme terveellisen ruokavalion yhteyttä dementiariskiin sekä terveellisiä että epäterveellisiä komponentteja sisältävän indeksin avulla. Terveellinen ruokavalio keski-iässä oli yhteydessä pienentyneeseen myöhäisiän dementia/AT -riskiin.
Tiivistetysti, väitöskirjatyö osoitti, että keski-iän epäterveelliset ravitsemustekijät voivat lisätä myöhäisiän dementian/AT:n riskiä ja vaikuttaa negatiivisesti moniin kognitiivisiin toimintoihin, kun taas terveellisillä ravitsemustekijöillä voidaan saada aikaan päinvastainen vaikutus. Saatujen tulosten pohjalta voidaankin esittää, että terveellisillä keski-iän ravitsemustekijöillä voitaisiin parantaa myöhäisiän aivojen terveyttä.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ravitsemuksen aiheuttamia muutoksia lipidiaineenvaihdunnassa soveltaen perinteisten mittausten lisäksi metabolomiikan ja lipidomiikan tutkimusmenetelmiä. Tutkimuskokonaisuuteen sisältyi kolme ravitsemusinterventiota, joiden avulla selvitettiin mm. kalan, n-3 sarjan rasvahappojen, täysjyväviljan ja terveellisen Pohjoismaisen ruokavalion vaikutuksia henkilöillä, joilla oli metabolisen oireyhtymän piirteitä. Juho Vainion säätiön apuraha on osaltaan ollut mahdollistamassa tutkimuskokonaisuuden toteutumista erityisesti AlfaKala –intervention osalta, jonka tuloksiin tässä raportissani keskityn. AlfaKala-tutkimuksessa selvitimme rasvaisen kalan, vähärasvaisen kalan ja runsaasti omega-3 sarjan rasvahappoa sisältävän kasviöljyn (camelinaöljy) vaikutusta glukoosi- ja lipidiaineenvaihduntaan. Interventioon osallistui 79 tutkittavaa, joilla oli heikentynyt sokeriaineenvaihdunta. Interventio toteutettiin vuosien 2013-2014 aikana. Seerumin lipidien rasvahappokoostumuksen ja ruokapäiväkirjojen perusteella tutkittavat noudattivat tutkimusruokavalioita hyvin. Tutkimuksen ensimmäisten tulosten mukaan merkittävimmät muutokset nähdään kasviöljyryhmässä, jossa kokonaiskolesteroli, LDL-kolesteroli, LDL/HDL suhde sekä ApoB/Apo A1 suhde laskivat tilastollisesti merkitsevästi. Mononukleaarisolujen geenien ilmentymistä tarkasteltaessa muutoksia havaittiin sekä kasviöljy että vähärasvaisen kalan ryhmissä, joissa tiettyjen inflammaatioon liittyvän geenien ilmentyminen väheni. Seerumista mitattujen inflammaatiomarkkereiden pitoisuuksissa ei sen sijaan havaittu muutoksia 12 viikkoa kestäneen intervention aikana.

Väitöskirjatutkimuksessa tutkittiin keski-iän glukoosiaineenvaihdunnan ja elintapojen yhteyttä myöhemmän iän kognitioon diabeteksen ehkäisytutkimuksessa (osatyöt II ja II), sekä tarkasteltiin ruokavaliomuutosten roolia kognition heikentymisen ehkäisyssä ikääntyneillä osana monimuotoista elintapaohjelmaa (osatyöt III ja IV).

Diabeteksen ehkäisytutkimuksen (DPS) osallistujat, joiden glukoosiaineenvaihdunta pysyi normaalina keski-iässä toteutetun interventiojakson ajan, suoriutuivat paremmin visuomotorista nopeutta mittaavassa testissä 8 vuotta myöhemmin. Diabeteksen kehittyminen 13 vuoden aikana ei ollut yhteydessä kognitioon. Matalampi rasvan ja erityisesti tyydyttyneen rasvan saanti koko 13 vuoden tarkastelujakson aikana ennusti parempaa kognitiota, kuten myös pienempi painoindeksi ja vyötärönympärys. Kuitenkin painonlasku kognitiotutkimusta edeltävinä vuosina liittyi heikompaan suoriutumiseen. Ikääntyneillä toteutetussa FINGER -tutkimuksessa kaksivuotinen ruokavalioneuvonta paransi ruokavalion laatua interventioryhmässä. Monien vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti laski vertailuryhmässä, mutta pysyi ennallaan interventioryhmässä. Ruokavalion parempi laatu lähtötilanteessa ennusti kognition paranemista kahden vuoden aikana, riippumatta siitä kuuluiko tutkittava interventio- vai vertailuryhmään. Ruokavalion muutokset kahden vuoden aikana olivat erityisesti interventioryhmässä positiivisessa yhteydessä toiminnanohjauksen muutoksiin, mutta eivät muihin kognition osa-alueisiin.

Yhteenvetona voidaan todeta, että hyvä glukoosiaineenvaihdunnan säätely ja terveellinen ruokavalio keski-iässä voivat suojata kognitiiviselta heikentymiseltä, vaikka heikentynyt glukoosinsieto olisi jo todettu.
Terveellisten elintapojen ylläpitäminen on riskiryhmissä tärkeää myös kognition kannalta. Painonlaskun yhteys heikompaan kognitiiviseen suoriutumiseen voi selittyä alkavaan muistisairauteen liittyvällä painon putoamisella. Ikääntyneillä ravitsemussuosituksiin perustuva ruokavalioneuvonta on tehokasta ruokavalion laadun heikentymisen ehkäisyssä ja saattaa siten auttaa myös kognitiivisen heikentymisen ehkäisyssä. Kuitenkin alkutilanteen terveellinen ruokavalio vaikuttaa kognition muutokseen enemmän kuin ruokavalion muutokset kahden vuoden aikana, mikä korostaa pitkän aikavälin ruokavalintojen tärkeyttä aivoterveyden ylläpitämisessä. Ruokavaliomuutosten yhteys toiminnanohjauksen muutoksiin viittaa siihen, että myös korkeammassa iässä tehdyt muutokset voivat ehkäistä kognition heikentymistä. Nämä tulokset tukevat ajatusta siitä, että ruokavaliolla on tärkeä rooli kognitiivisten toimintojen ylläpitämisessä eri ikävaiheissa.

Jo julkaistuista osatöistä on saatu seuraavanlaisia tuloksia:

Osatyö 1:
Äidin ylipaino ennen raskautta lisää riskiä sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin ja lapsen suurempaan syntymäpainoon sekä suurempaan painonnousuun ensimmäisen 13 kk aikana.

Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia vaikuttaako äidin ylipaino, raskaudenaikainen sokeriaineenvaihdunta ja elämäntavat raskauden kulkuun ja/tai syntyvän lapsen kasvuun. Tutkimukseen osallistui Hyvän kasvun avaimet – tutkimuksen osatutkimukseen Lasten ylipainon varhaiset riskitekijät kuuluvia ennen raskautta ylipainoisia (n=82) ja normaalipainoisia (n=67) äitejä, jotka kävivät sokerirasituskokeessa raskausviikoilla 26 – 28.

Ylipainoisten äitien veren sokeriarvot (0, 1 ja 2 h) olivat korkeammat kuin normaalipainoisilla äideillä. Myös insuliiniarvot olivat korkeammat ylipainoisilla äideillä alkutilanteessa (0 h), mutta ei 1 ja 2 h kohdalla. Lisäksi ylipainoisilla äideillä havaittiin korkeampi insuliiniresistanssi ja matalampi insuliinisensitiivisyys kuin normaalipainoisilla äideillä. Ylipainoisten äitien lapset olivat syntyessään 273 g ja 13 kk iässä 700 g painavampia kuin normaalipainoisten äitien lapset. Normaalipainoiset äidit noudattivat paremmin ravitsemussuosituksia, mutta fyysisessä aktiivisuudessa ei havaittu eroja verrattuna ylipainoisiin äiteihin.

Tämän tutkimuksen perusteella äidin ylipaino ennen raskautta lisää riskiä sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin raskausaikana. Lisäksi havaittiin, että äidin ylipaino lisää riskiä myös lapsen suurempaan syntymäpainoon sekä suurempaan painonnousuun ensimmäisen 13 kk aikana.
Viite: Mäkelä J, Lagström H, Kaljonen A, Simell O, Niinikoski H. Hyperglycemia and lower diet quality in pregnant overweight women and increased infant size at birth and at 13 months of age -STEPS Study. Early Hum Dev 2013 Jun;89(6):439-44. doi: 10.1016/j.earlhumdev.2013.01.007. Epub 2013 Feb 1.

Osatyö 2:
Äidin paino ennen raskautta on yhteydessä rintamaidon laatuun

Tutkimuksessa oli mukana yhteensä sata äitiä, joista puolet oli normaali- ja puolet ylipainoisia ennen raskautta. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia, onko ylipainoisten ja normaalipainoiseten äitien rintamaidon rasvahappokoostumuksessa eroja ja onko näillä mahdollisilla eroilla vaikutusta lapsen varhaiseen kasvuun. Tutkimus on osa Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen Hyvän kasvun avaimet –tutkimushanketta, jossa on kaikkiaan mukana noin 1800 perhettä.

Äitien raskausajan ruokatottumuksia selvitettiin 30. raskausviikolla. Rintamaitonäyte kerättiin äideiltä lapsen ollessa 3 kuukauden ikäinen ja samalla selvitettiin uudestaan äitien ruokatottumuksia. Normaalipainoisten äitien ruokavaliossa oli raskausaikana enemmän kasviksia, hedelmiä, marjoja ja täysjyväviljaa ja he käyttivät yleisemmin pehmeitä kasvirasvoja ja kalaa.
Tutkimuksessa havaittiin, että normaalipainoisten ja ylipainoisten äitien rintamaidon rasvahappokoostumuksessa on eroja. Ylipainoisten äitien rintamaidossa on enemmän tyydyttyneitä rasvahappoja ja vähemmän terveydelle välttämättömiä omega-3-rasvahappoja. Rintamaidon koostumukseen vaikuttavat sekä pitkäaikainen että tämän hetkinen ruokavalio. Äitien imetysajan ruokavaliossa ei ollut eroja, mutta normaalipainoiset äidit söivät raskausaikana terveellisemmin kuin ylipainoiset.

Vaikka rintamaidon rasvahappokoostumus vaihteli äidin painon ja ruokavalion mukaan, sillä oli vain heikkoja yhteyksiä kasvuun ensimmäisen 13 kk aikana ja kun yhteydet suhteutettiin imetyksen kestoon, eroja ei enää löytynyt. Lisäksi havaittiin, että ylipainoiset äidit imettivät lastaan keskimäärin 1,5 kuukautta lyhyemmän aikaa kuin normaalipainoiset äidit. Raskausajan paino vaikuttaakin sekä äidin että vauvan terveyden kannalta moneen asiaan, muun muassa raskauden ja synnytyksen normaaliin sujumiseen. Painonhallintaan tulisikin kiinnittää huomiota hedelmällisessä iässä olevilla naisilla ja raskauden suunnitteluvaihe saattaa olla otollinen vaihe terveysvalistukselle.

Tutkimus on osa laajempaa DPS-tutkimuskokonaisuutta (Diabetes Prevention Study DPS 1993-2018, jatkuen edelleen). Juho Vainion Säätiön v. 2012 myöntämän apurahan turvin olemme pystyneet täydentämään tutkimustietokannan ja analysoimaan erityisesti painonhallinnan ja laihduttamisen/laihtumisen vaikutuksia myöhempään terveyteen. Keskeisimpiä tuloksia näistä analyyseista ovat seuraavat:
1) DPS-tutkimuksen interventioryhmän jäsenet laihtuivat keskimäärin 5% lähtöpainostaa ensimmäisen vuoden kohdalla, vastaava keskimmäräinen painonalenema oli 1%. Seurannan aikana paino vähitellen kohosi molemmissa ryhmissä. Keskimäärin 13 vuotta lähtötilanteen jälkeen entiset interventioryhmän jäsenet olivat edelleen noin 1% lähtöpainonsa alapuolella, kun taas vertailuryhmän jäsenet olivat lihoneet yli lähtötilanteen. Painonmuutos tai diabetesriskin alenema eivät olleet yhteydessä siihen, miten pitkään henkilö osallistui interventioon: 1-4 vuotta kestänyt interventio oli yhtä tehokas kuin 5-6 vuotta kestänyt. Tämän voidaan tulkita tarkoittavan sitä, elintapamuutoksen tuen ei tarvitse kestää loputtomiin, vaan jo vuoden intensiivisellä ja ammatitaitoisella ohjauksella voidaan saada aikaan muutoksia, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen.
2) Laihtuminen vähintään 5 % lähtötilanteen painosta sekä laihdutustuloksen pysyvyys kolmen vuoden ajan on tyypin 2 diabeteksen riskin alenemisen tärkein selittäjä. Painonmuutos on sitä todennäköisempi, mitä paremmin henkilö noudattaa suositusten mukaisia ruokavalio- ja liikuntatottumuksia. Tämä havaittiin, kun yhdistettiin DPS-tutkimuksen tulokset ja kaksi DPS-mallia toteuttanutta eurooppalaista interventiotutkimusta, joissa oli mukana yhteensä 740 osallistujaa
3) DPS-tutkimuksen aineistossa jo pelkkä tutkimukseen osallistuminen oli yhteydessä depressio-oireiden vähentymiseen riippumatta siitä, kuuluiko henkilö interventio- vai vertailuryhmään. Toisaalta, laihdutuksen onnistuminen oli selkeästi yhteydessä mielialan kohentumiseen
4) Painolla ja painonmuutoksella havaittiin olevan mielenkiintoinen yhteys muistihäiriöiden kehittymisen kannalta. Lähtötilanteen korkeampi painoindeksi ja vyötärönympärys olivat yhteydessä muistitoimintojen heikentymiseen 13 vuoden seurannan aikana. Laihtuminen elintapainterventiojakson aikana oli yhteydessä parempaan muistitoimintojen tasoon verrattuna niihin, jotka eivät laihtuneet, mutta vain siinä tapauksessa, että henkilö ei laihtunut lisää seurannan aikana. Tämän voi tulkita tarkoittavan sitä, että tahallinen laihtuminen (=elintapojen muuttaminen suositusten mukaisesti niin että paino putoaa) on hyödyllistä muistitoiminnoille, mutta tahaton laihtuminen, joka usein on pikemminkin merkki muistitoimintojen heikentymisestä, ei ole toivottavaa.
5) DPS-tutkimus yksinään on liian pieni ja osallistujajoukko liian homogeeninen monien kliinisten tekijöiden ja erityisesti geneettisten tekijöiden merkityksen tutkimiseen painonhallinnan ja laihdutuksen onnistumisessa. Siksi olemme olleet mukana useammassa kansainvälisessä kohortissa. Yksi tärkeä tutkimuslöydös on, että FTO-geeni, jonka ajatellaan olevan yksi kehon painon säätelyyn osallistuvista geeneistä, ei ole yhteydessä laihdutuksen onnistumiseen. Johtopäätös tästä on, että henkilö voi onnistua laihtumisessa geneettisestä taipumuksesta huolimatta, jos hän saa asianmukaista tukea ja elintapaohjausta.
6) DPS-tutkimuksen pitkäaikaisseuranta-aineiston perusteella voidaan estimoida, että 1% painonlasku ensimmäisen vuoden aikana pienensi diabetesinsidenssiä keskimäärin 7% koko seurannan aikana. Painonmuutos intervention aikana on luotettava ennustaja diabetesriskin alenemiselle.

Lehmänmaitoallergisten lasten seerumin rasvahappoprofiilit erosivat samanikäisistä ikätovereista ja välttämisruokavalio lisäsi näitä eroja entisestään. Korkeampi seerumin eikosapentaeenihapon osuus vähensi riskiä sairastua lapsuusiän astmaan, etenkin ei-atooppiseen astmaan. Korkeampi linolihapon ja n-6 monityydyttymättömien rasvahappojen osuus lisäsi riskiä sairastua atooppiseen astmaan.

Lehmänmaitoallergia johti merkittäviin ruokavaliorajoituksiin aina 4 vuoden ikään saakka. Korkeampi lehmänmaitotuotteiden käyttö lapsuusiässä oli käänteisessä yhteydessä atooppiseen eli IgE positiiviseen astmaan. Korkeampi rintamaidon ja kauran käyttö vähensi riskiä ei-atooppiseen eli IgE negatiiviseen astmaan. Varhainen kalan aloitus oli käänteisessä yhteydessä lapsuusiän astmariskiin.

We created a diet quality score (DQS) for Finnish and Westernized population according to the Finnish and Nordic Nutritional guidelines. We tested its associations with obesity measures, eating styles and nutrient intakes. Our main findings demonstrated that a higher DQS was associated with lower body mass index (BMI) and waist circumference (WC) and with a lower risk of being overweight and abdominal obese during young adulthood. A higher DQS was associated with healthier eating styles (i.e, eating breakfast everyday, don’t snack, don’t munch in the evening, emotional and external eating) and healthier nutrient intakes. The publication is currently under review in the Journal Nutrients and also an abstract from this study was accepted in Proceedings of the Nutrition Society journal and it will be presented as a poster in the next European Nutrition conference (FENS), which will be held in Dublin in October.

Also, I finished the analyses of my second article on the association of eating behavior patterns with obesity measures and I am currently writing the manuscript. We found that eating behavior patterns such as controlled eating and healthy and regular eating mediate the association between a polygenic risk score (PRS) for BMI, which includes more than 1.1 million of single nucleotide polymorphisms (SNPs), and obesity measures (BMI and WC), participants with a lower PRS for BMI tend to have more control on their eating (β=-0.15, p<0.001) and controlled eating was associated to lower BMI (β=-0.39, p<0.001) and lower WC (β=-0.32, p<0.001). We calculated heritability estimates for eating behavior patterns, and we found that healthy and regular eating, accounted for 48% of the total phenotypic variation. Finally, we found that eating behavior patterns were inversely correlated with obesity measures, significantly.

This study examined in the prospective STRIP cohort the association of several conventional cardiometabolic risk markers and systemic metabolites with common carotid artery IMT and abdominal aortic IMT measured repeatedly at the age of 11, 13, 15, 17, and 19 years
This study showed that BMI, waist circumference, and systolic blood pressure were associated with common carotid artery and aortic IMT between ages 11 and 19 years. Additionally, diastolic blood pressure, total cholesterol, triglycerides, apo-B, non-HDL-cholesterol, insulin, HOMA-IR, crp, GP and VLDL particle size were directly associated with aortic IMT. Albumine associated with higher carotid IMT.
Participants with higher arterial IMT had higher BMI and higher blood pressure measured from early childhood.
Our longitudinal results in predominantly normal weight children give further strength to previous cross-sectional findings on the association between adiposity and increased arterial IMT in children overweight or obese. These findings suggest that maintaining normal body weight and blood pressure in childhood may, in part, prevent from acceleration of atherosclerosis.

Tavoitteet: Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, vaikuttaako lapsuusaikana kulutettujen maitotuotteiden prosessointi (homogenointi, lämpökäsittely ja valmistustapa erityyppisiksi maitovalmisteiksi) suomalaisten lasten tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen.
Menetelmät: Tutkimme lasten kuluttamien maitovalmisteiden prosessoinnin yhteyttä tyypin 1 esiasteen riskiin 6081 lasta käsittävässä Type 1 Diabetes Prediction and Prevention (DIPP) -ravitsemustutkimuksen kohortissa. Tutkimukseen osallistuvat perheet rekrytoitiin vuosina 1996–2004 Oulun ja Tampereen yliopistosairaaloista. Lapsilta seurattiin diabeteksen esiastetta kuvaavien autovasta-aineiden ilmaantumista seeruminäytteisiin sekä kliinisen diabeteksen puhkeamista 3–12 kuukauden välein. Ravitsemusta seurattiin kolmen päivän ruokapäiväkirjojen avulla 3, 6 ja 12 kk:n sekä 2, 3, 4 ja 6 vuoden iässä. Ruokapäiväkirjojen tallentamisessa on käytetty kansallista elintarvikkeiden Fineli-koostumustietokantaa, johon loimme aikaisemmin maitovalmisteiden käsittelyyn perustuvan luokittelun. Luokittelua käyttämällä selvitimme, onko eri tavoin kulutettujen maitovalmisteiden käyttö yhteydessä esidiabeteksen riskiin.
Tutkimme seuraavien maitovalmisteryhmien yhteyttä esidiabetesriskiin: kaikki lehmänmaitovalmisteet, joka jaettiin i) fermentoimattomiin maitovalmisteisiin, ii) fermentoituihin maitovalmisteisiin ja iii) juustoihin; äidinmaidonkorvikkeet, joista tutkittiin erikseen pitkälle hydrolysoidut korvikkeet. Tutkittavat luokat maidon prosessoinnin suhteen olivat seuraavat: i) homogenoidut, ii) homogenoimattomat ja iii) rasvattomat, sekä i) pastöroidut tai sitä lievemmin lämpökäsitellyt ja ii) korkeapastöroidut ja steriloidut. Analyyseissä käytimme ravitsemusepidemiologisessa käytössä uutta joint model -mallinnusta, joka kykenee Coxin regressiota paremmin huomioimaan muun muassa intra-individuaalisen vaihtelun.
Tulokset: Lehmänmaitovalmisteiden kulutus oli yhteydessä kohonneeseen esidiabetesriskiin: 10 gramman kulutus maitovalmistetta oli yhteydessä 0,7 % suurentuneeseen esidiabetesriskiin. Ottaen huomioon, että suomalaislapset kuluttavat maitovalmisteita noin puoli litraa päivässä, 0,7 %:n riski 10 grammaa kohti on huomattava. Esimerkiksi yhtä maitolasillista (200g) kohti lapsen riski saada esidiabetes kasvoi 15%. Sekä fermentoimattomien että fermentoitujen maitovalmisteiden kulutus oli yhteydessä korkeampaan riskiin. Juustojen tai äidinmaidonkorvikkeiden kulutus eivät olleet yhteydessä riskiin. Rintamaidon kulutus oli suojaavassa yhteydessä esidiabetesriskiin, joskaan tulos ei ollut aivan tilastollisesti merkittävä (P=0.056).
Prosessoitujen maitovalmisteiden kulutus yhdistyi korkeampaan esidiabetesriskiin. Homogenoitujen maitovalmisteiden kulutus oli yhteydessä kohonneeseen esidiabetesriskiin (P=0.007). Puolestaan homogenoimattomien tai rasvattomien maitovalmisteiden käyttö ei ollut yhteydessä riskiin. Myös voimakkaasti lämpökäsiteltyjen, eli korkeapastöroitujen ja steriloitujen maitovalmisteiden kulutus, oli yhteydessä kohonneeseen riskiin (P=0,044). Miedommin lämpökäsiteltyjen, eli pastöroitujen tai sitä alhaisemmassa lämpötilassa kuumennettujen, maitovalmisteiden käyttö ei ollut yhteydessä esidiabetesriskiin.
Tutkimuksen tulokset lehmänmaitovalmisteiden kulutuksen yhteydestä kohonneeseen esidiabetesriskiin tukevat aikaisempaa tutkimusnäyttöä. Myös rintamaidon suojaava yhteys on raportoitu useammissa aikaisemmissa tutkimuksissa. Maidon prosessoinnin yhteydestä diabetesriskiin on vain vähän aikaisempaa näyttöä, eikä homogenoinnin yhteyttä diabetekseen ei ole tietääksemme lainkaan tutkittu aikaisemmin. Tämän tutkimuksen perusteella homogenointi ja voimakas lämpökäsittely saattavat vaikuttaa maidon mahdollisiin diabetogeenisiin ominaisuuksiin. On kuitenkin huomioitava, että homogenoituja maitovalmisteita kulutettiin huomattavasti homogenoimattomia enemmän. Näin ollen homogenoinnin suhteen ei voida tehdä vahvoja johtopäätöksiä, koska homogenoitujen ja homogenoimattomien maitovalmisteiden kulutuksen erot johtavat erilaiseen tilastolliseen voimaan analyyseissä, mikä saattaa selittää homogenoiduilla saadun vahvemman yhteyden esidiabetesriskiin.
Johtopäätökset: Maidon kulutus- ja prosessointitavat saattavat osaltaan altistaa suomalaisia lapsia tyypin 1 diabetekselle. Viitteet siitä, että sekä maidon voimakas lämpökäsittely että mahdollisesti myös homogenointi, saattavat vaikuttaa maidon diabetogeenisiin ominaisuuksiin, antavat aihetta jatkotutkimuksiin.

Loppuraportti

Varhaislapsuudessa alkanut sepelvaltimotaudin riskitekijöiden interventiotutkimus- vaikutus riskitekijöihin

Vuonna 2015 oli tarkoitus tutkia voidaanko väitöskirjatyön ensimmäisessä osassa havaittu ero metabolisen oireyhtymän esiintyvyydessä ennustaa jo lapsuudessa tiettyjen merkkitekijöiden avulla. Näkyykö aortan IMT -(intima media thickness), elastisuus- tai FMD- (flow-mediated dilation) arvoissa eroa metaboliseen oireyhtymään sairastuvilla verrattuna nuoriin, joille metabolista oireyhtymää ei kehity.

Hain apurahaa väitöskirjatyöhön seitsemän kuukauden ajalle vuodeksi 2015. Haettava summa oli 3700 euroa. Juho Vainion säätiöltä haettava apuraha mahdollisti työskentelyn haetun apurahakauden ajan lääketieteen opiskelujen ohella.

Vuonna 2015 tutkin onko verisuonissa eroa interventio- ja kontrolliryhmän välillä. Tutkimuskuukausina tutkin minkälaista dataa perheistä oli kerätty ja miten datan keräys oli suoritettu sekä tarkastin tilastotieteilijöiden avustuksella eri datapisteitä. Lisäksi perehdyin kirjallisuuteen asian tiimoilta.

Tutkin erilaisia verisuonten kuntoa kuvaavia ultraääni-markkereita ja ryhmittelin nuoria riskitekijöiden mukaan. Keskityin aluksi 5 vuoden dataan ja eri mittausmarkkereihin. Esimerkiksi metabolisen oireyhtymän perusteella muodostin riskiklustereita ja hypoteesina oli nähdä haitallisten elämäntapojen vaikutus nuorten verisuonissa. Ryhmitysten perusteella eritoten lihavuus ja liikkumattomuus näkyi jo alle 20-vuotiaiden suonissa.

Valitettavasti itsenäistä julkaisua näistä tuloksista ei loppujen lopuksi tullut.
Kiinnostavia tuloksia löytyi, yhteyksiä vaikutti löytyvän metabolisen syndrooman ja eritoten sydämen vasemman eteisen massan suhteen. Lisäksi muodostin erilaisia riskiklustereita (tupakointi/lihavuus/liikunta ym.) ja tutkin näiden vaikutusta verisuonten uä-muuttujiin. Valitettavasti valmiita julkaisuja ei 7 kuukauden apurahan avulla tullut. Arkistoidun datan tarkistamisessa arkistokaapeissa kului yllättävän paljon aikaa, kuin myös tilastoidun datan läpi käymisessä sekä muuttujakoodien muodostamisessa.

The research included in this thesis has addressed the association of environmental, anthropometric, lifestyle, socioeconomic and sex specific factors with vitamin D isoforms (D2 and D3). Particularly, the association of oral contraceptives with increase in D2 and D3 has been addressed for the first time from NFBC1966. However, the marginal increase in D2 and D3 has little to no clinical significance. Previous findings using the same data from NFBC1966 has reported an increase in inflammatory biomarker (CRP) and alteration in metabolic profiles in women who used oral contraceptives. More clear understanding on the relationship between oral contraceptive pills, inflammation and vitamin D are warranted in future investigations. The seasonal influence on D2 and D3 concentrations replicated in our study are also noticeable. The results may suggest safe sun exposure during summer months and dietary intake of vitamin D-rich sources during winter to maintain optimal serum 25(OH)D concentration. In Finland, only D3 is used for the fortification of food products in Finland from 2003. In addition, the supplements predominantly contain D3 rather than D2. The efficacy of fortification with D3 in increasing serum 25(OH)D concentration in Finland has been reported recently. The efficacy of D3 in increasing/maintaining 25(OH)D concentration in the same study population could be tested in future in the longitudinal follow-up (31–46 years). Body mass index (BMI) was inversely associated with leukocyte telomere length (LTL). In addition, the association of BMI with LTL was modestly attenuated, when adjusted for C-reactive protein. C-reactive protein concentration may mediate the association between BMI and telomere length. However, 25(OH)D was not associated LTL in young adult population. It is plausible that these associations may be pronounced in middle age adults and could be tested longitudinally in NFBC1966. BMI was associated positively with molecular clusters (interleukins, adhesion molecules, acute phase proteins and chemokines). The identification of inflammatory biomarkers related to BMI may act as candidates in future epidemiological studies to evaluate the effect of inflammation or inflammatory pathways contributing to BMI related metabolic health outcomes. 25(OH)D was inversely associated with certain biomarkers after correcting for multiple confounders. The mediating effect of reduced 25(OH)D in BMI associated inflammation (alpha-1-acid glycoprotein) was very small, i.e. only 1.5% of the effect of BMI suggesting that very high concentration of vitamin D would be needed to reduce the effect of BMI. In addition, randomised controlled trials investigating vitamin D supplementation in adults with overweight or obesity have reported little to no evidence on the effects on inflammatory status. The results warrants for replication in further studies. The review of literature (study IV; thesis) addressed the importance of vitamin D during pregnancy and the regulatory role of vitamin D in inflammation. The review recognised the gaps regarding the association between vitamin D and inflammation reported in multiple epidemiological studies.

Tutkimus ”Ruokavalio ja varhainen kasvu vanhuuden toimintakyvyn määrittäjänä” kesti 06/2014-10/2019.

Tutkimus koostui kolmesta osa-alueesta, joista ensimmäisessä selvitettiin iäkkäiden ruokavalion laatua ja minkälaisia muutoksia siinä on tapahtunut 10 vuoden aikana. Tutkimuksessa havaittiin, että iäkkäiden ruokavalio on monilta osin muuttunut terveellisempään suuntaan ja esimerkiksi D-vitamiinitaso on hyvällä tasolla iäkkäiden keskuudessa. Suurimpia ravitsemuksellisia ongelmakohtia havaittiin olevan liian runsas suolan ja tyydyttyneen rasvan saanti.

Tutkimuksen toisessa osiossa selvitettiin ruokavalion merkitystä iäkkäiden toimintakykyyn. Havaitsimme, että terveellisen Pohjoismaisen ruokavalion noudattaminen oli yhteydessä parempaan fyysiseen suorituskykyyn ja suurempaan lihasvoimaan 10 vuoden seurannan aikana. Ruokavalion ei sensijaan havaittu olevan merkittävästi yhteydessä lihasmassaan seurantajaksolla. Terveellisen Pohjoismaisen ruokavalion ja Välimeren ruokavalion noudattamisen havaittiin ennustavan vähäisempää toiminnanvajeiden ilmaantumista 10 vuoden seurannan aikana. Tutkimuksessa toiminnanvajeiksi kutsuttiin sitä, jos henkilöllä oli ongelmia pukemisessa ja pesytymisessä tai ongelmia kävellä korttelin ympäri. Tutkimuksessa selvitettiin myös sydänterveyden yhteyttä iäkkäiden suorituskykyyn, itsearvioituun toimintakykyyn ja toiminnanvajeiden ilmaantumiseen. Sydänterveyttä kuvattiin American Heart Association -säätiön kehittämällä indeksillä, joka koostuu painoindeksistä, ruokavaliosta, tupakoinnista, liikunnasta, verenpaineesta ja veren glukoosi- ja kolesterolipitoisuudesta. Tutkimuksessa havaittiin, että ideaalinen sydänterveys oli yhteydessä parempaan suorituskykyyn, vähäisempään toiminnanvajeiden ilmaantumiseen ja parempaan itsearvioituun fyysiseen toimintakykyyn 10 vuoden seurantajaksolla.

Tutkimuksen kolmannessa osa-alueessa tarkasteltiin varhaisen kasvun ja ruokavalion yhteisvaikutusta fyysiseen toimintakykyyn. Tutkimuksissa osoitettiin, että pieni syntymäkoko ennustaa heikompaa fyysistä suorituskykyä, vähäisempää liikunta-aktiivisuutta ja gerastenian riskiä 70-vuoden iässä. Lisäksi imeväisiän kasvu ja varhaislapsuudessa koettu stressi lisäävät gerastenian riskiä ikääntyessä.

Hakijan ohjauksessa valmistui 04/2017 ETM Maria Finnen pro gradu –tutkielma Pohjoismaisen ruokavalion merkityksestä fyysisessä ja psyykkisessä toimintakyvyssä 10 vuodessa tapahtuneisiin muutoksiin. Tutkielmassa ei havaittu ruokavalion noudattamisen olevan yhteydessä itsearvioituihin toimintakyvyn muutoksiin.

Tutkimustyö eteni suunnitelman mukaisesti. Tutkimussuunnitelman ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää ruoankäytön ja kokonaisruokavalion yhteyttä fyysiseen toimintakykyyn. Tämä tavoite toteutui. Seuraavana tavoitteena oli kirjoittaa kuvaileva käsikirjoitus ikääntyvien suomalaisten ruokavaliosta ja siinä 10 vuodessa tapahtuneista muutoksista. Käsikirjoitus valmistui ja on arvioitavana tieteellisessä julkaisusarjassa. Kolmantena tavoitteena oli selvittää varhaisen kasvun mahdollista muokkaavaa vaikutusta ruokavalion ja fyysisen toimintakyvyn väliseen yhteyteen. Tätä tavoitetta on osittain selvitetty tutkimalla varhaisen kasvun suoraa merkitystä ikääntyvien toimintakykyyn. Tämän lisäksi on tehty laajat ja perusteelliset tilastoanalyysit, joiden tulokset osoittavat, että syntymäkoko ei muokkaa varhaisen kasvun ja myöhemmän iän toimintakyvyn välisiä yhteyksiä. Tutkimukseen oli suunniteltu rekrytoitavan väitöskirjantekijä selvittämään ruokavalion ja kognitiivisen toimintakyvyn välistä yhteyttä. Rahoituksen epävarmuuden vuoksi tämä ei toteutunut.

Ravitsemus muistisairaan kodissa tutkimuksessa tutkittiin kotona asuvien muistisairaiden ja heidän puolisohoitajiensa ravitsemusta. Räätälöidyn ravitsemushoidon vaikuttavuutta tutkittavien painoon, ravitsemustilaan, ravintoaineiden saantin, elämänlaatuun ja kaatumisiin tutkittiin satunnaistetulla, kontrolloidulla tutkimusasetelmalla.
Tutkimukseen osallistui 99 pariskuntaa. Muistisairaiden keski-ikä oli 77,4 ja puolisohoitajien 75,2 vuotta. Alkutilanteessa muistisairaista 44 % ja puolisohoitajista 16 % olivat MNA-testin perusteella aliravitsemusriskissä. Muistisairaista miehistä 47 % ja naisista 71 % sai proteiinia alle 1 g kehon painokiloa kohden, vastaavat luvut puolisohoitajamiehillä noin 71 %, ja naisilla 49 %. Noin puolet tutkittavista sai suosituksia vähemmän C- ja E-vitamiinia, ja folaatin saanti oli valtaosalla tutkittavista suosituksia alhaisempaa. Räätälöidyllä ravitsemushoidolla ei ollut vaikutusta muistisairaiden henkilöiden painoon, mutta ohjaus paransi interventioryhmään kuuluvien ravintoaineiden saantia ja elämänlaatua. Lisäksi interventioryhmään kuuluvilla muistisairailla havaittiin merkitsevästi vähemmän kaatumisia verrattuna kontrolliryhmään.

Kotona asuvat muistisairaat ja heidän puolisohoitajansa ovat heterogeenisia ravitsemuksen suhteen, joten räätälöidylle ravitsemusohjaukselle on tarvetta. Miehet puolisohoitajina saattavat tarvita erityistä tukea ravitsemuksessa. Kotikäynneillä toteutettu räätälöity ravitsemusohjaus tulisi olla osana kotona asuvien muistisairaiden ja heidän puolisoidensa hyvää hoitoa.

Studien hade två mål. Dels var målet att få mera kunskap om genomförandet av en frukt- och grönsaksfrämjande skolintervention. Resultaten från studien visar att det är möjligt att öka det dagliga fruktintaget betydligt via en skolintervention. Samtidigt visade processutvärderingen att lärarna i interventionsklasserna genomförde interventionen med olika intensitet. Endast i de klasser där intensiteten på interventionen var hög steg elevernas dagliga fruktkonsumtion. Grönsakskonsumtionen steg inte som följd av interventionen.

Det andra målet var att få en mångsidigare bild av socioekonomiska faktorer som inverkar på frukt- och grönsaksintag hos barn, samt vikten av gratis skollunch för frukt- och grönsaksintaget. Enligt resultaten så finns det ett starkare samband mellan föräldra stöd, uppmuntran och regler och rutiner kring frukt- och grönsaker och barnens dagliga intag av frukt och frukt grönsaker i länder där man inte serverar gratis skol lunch (Nederländerna och Tyskland). Och andra sidan är sambanden föräldrarutiner och barns intag svagare i de länder där alla barn erbjuds gratis varm skollunch (Finland och Sverige). Därigenom kan man säga att finska och svenska skollunch systemet har en hälsofrämjande effekt på barns frukt- och framförallt grönsaksintag. Vi fann också att socioekonomisk bakgrund har olika samband till barns frukt och grönsakintag beroende på i vilket europeiskt land man mäter sambanden. Sambanden gick i flera länder via det att det fanns ett samband till föräldrars kunskap om frukt och grönsaksrekommendationer eller tillgängligheten hemma som i sin tur hade samband till barnens intag. Också andra mellanliggande faktorer hade betydelse för de undersökta sambanden.

Tässä tutkimuksessa kuvasimme ja analysoimme ryhmässä tapahtuva elintapaohjauksen tutkimattomia resursseja elintapamuutoksen edistämisessä. Tarkastelimme elintapaohjausryhmien jäsenten välisen vuorovaikutuksen ja sosiaalisen tuen tarjoamaa potentiaalia elintapamuutoksen helpottamisessa sekä vuorovaikutusprosessien etenemistä ja ryhmäläisten toiminnan vaikutusta toisten ryhmäläisten sekä ohjaajan toimintaan ryhmänohjaustilanteessa autenttisen videoidun aineiston avulla. Aineisto koostui Suomen Akatemian tutkimusohjelman ”Ravinto, elintarvikkeet ja terveys” (2007-2010) tutkimuksen “The Effectiveness and Feasibility of Activating Counseling Methods and Videoconferences in the Dietary Group Counseling” (Laitinen et al. 2010, Alahuhta et al. 2010) yhteydessä kuvatuista videonauhoitetuista ryhmänohjaustapaamisista. Kyse oli
ravitsemusterapeutin pitämistä ohjausryhmistä 2-tyypin diabetesriskistä kärsiville ylipainoisille työikäisille.


Lähiryhmien vuorovaikutuksessa ryhmäläisten itseohjautuva osallistuminen tapahtuu kysymysten, itsereflektoivien puheenvuorojen sekä vapaaehtoisen henkilökohtaisen tiedon jakamisen avulla. Nämä toimet saavat aikaan siirtymiä ohjaajavetoisesta osallistujakeskeiseen vuorovaikutukseen ja mahdollistavat siten ryhmäläisten yhteistä ongelmanmuodostusta, kokemusten jakamista, sekä näyttävät, miten ryhmäläiset orientoituvat meneillään olevaan institutionaaliseen tehtävään. Ryhmäläisten keskinäisen keskustelun mahdollistaminen tuottaa tilaisuuksia sosiaalisen tuen osoittamiselle, allianssin rakentamiselle ryhmäläisten välille ja toisaalta toisten näkemysten haastamiselle, mikä voi edesauttaa institutionaalisten tavoitteiden saavuttamista tuottamalla puhujissa itsereflektiota. Ohjaustoiminnassa on tärkeää havaita ja käyttää hyödyksi näitä osallistumisen mahdollistavia kohtia, jotta ryhmän toiminnasta nousevat ohjauksen tavoitteita palvelevat käytänteet voidaan hyödyntää elintapamuutoksen aikaansaamisessa. (ks. tarkemmin julkaisut alla)

Skypen välityksellä ohjattujen ryhmien vuorovaikutuksesta tehtiin alustavia havaintoja, joiden mukaan
1. Viiveen seurauksena ohjaajan palaute ryhmäläisten toimintaan voi tulla ryhmäläisten näkökulmasta myöhässä tai muuten oudossa kohtaa ryhmäläisen puhetta, mistä seuraa vuorovaikutuksen kulun häiriöitä (esim. päällekkäispuhuntaa) ja puheen uudelleenmuotoiluja (kun teknisen viiveen vuoksi puuttuvaa palautetta käsitellään merkkinä esimerkiksi vastauksen riittämättömyydestä).
2. Äänenlaadun ongelmien vuoksi ohjaajalta voi jäädä kuulematta osia ryhmäläisten vastauksista, jolloin ohjaaja voi rakentaa yhteisymmärrystä esimerkiksi esittämällä ymmärrystarjouksen ryhmäläisen puheesta.
3. Ohjaajan affektiiviset minimipalautteet (empaattinen äänensävy, hymyily) eivät välttämättä välity ryhmäläisille yhtä selkeästi videovälitteisesti kasvokkaiseen verrattuna.
4. Kuuluvuuden ongelmat voivat johtaa tilanteeseen, jossa ohjaaja ei hetkellisesti pysty osallistumaan keskusteluun ja ryhmäläisten keskinäisen tuen merkitys kasvaa. Tällöin on toisaalta riskinä, ettei ohjaaja pysty monitoroimaan ohjauksen agendan kannalta haitallista sisältöä.
Näitä havaintoja tarkennetaan suunnitteilla olevassa jatkotutkimuksessa

Rahoituksen turvin analysoitiin tulokset FADSDIET-tutkimuksesta, jossa 59 tutkittavaa nautti auringonkukkaöljylisää 4 viikon ajan. Auringonkukkaöljy toimi linolihapon lähteenä. Tutkimuksessa selvitettiin, miten FADS1-geenin rs174547-genotyyppi vaikuttaa elimistön vasteisiin linolihapolle ja matala-asteiseen tulehdukseen. Vasteita tarkasteltiin mm. määrittämällä lipidimediaattoreita. Määritykset tehtiin Karoliinisessa Instituutissa osana dosentti Maria Lankisen silloista post doc -tutkimusta. Tutkimuksessa havaittiin huomattavia eroja genotyyppien välillä. Mm. verenkierrosta mitattava matala-asteisen tulehduksen indikaattorin, herkän C-reaktiivinen proteiinin (hs-CRP) pitoisuus pieneni auringonkukkaöljyn käytön myötä TT-genotyypillä, kun taas CC-genotyypillä hs-CRP-pitoisuus suureni. Mielenkiintoisesti ja yllättävästi vaste rasvakudoksessa tulehdukseen liittyvien geenien ekspressiota tutkittaessa vaste oli täysin päinvastainen. TT-genotyypillä havaittiin korrelaatio plasman eikosanoidien ja linohaposta muodostettavan arakidonihapon välillä. CC-genotyypillä tätä korrelaatiota ei havaittu.

Final report: My doctoral project was completed in 2020.

The main objective of this doctoral dissertation is to observational insight into the impact of the serum long-chain omega-3 polyunsaturated fatty acids (PUFA) and mercury (for both of which fish is the major source) with cardiac electrophysiology and performance during an exercise test, contributing to decreased risk for cardiovascular disease (CVD) events.

Specific parameters used in the study in relation to cardiac electrophysiology and performance are as follows: 1-Cardiac repolarization, measured by QT and JT intervals. 2-Exercise cardiac power and its component, cardiorespiratory fitness (Vo2max) and maximal systolic blood pressure during exercise. 3-Cardiac autonomic function, measured by heart rate at rest, peak heart rate during exercise and heart rate recovery. 4- Cardiac oxygen balance, measured by exercise-induced myocardial ischemia.

This project will increase the understanding for mechanisms by which long-chain omega-3 PUFA from fish may reduce the risk of CVD. The outcomes will inform the development of dietary recommendations or guidelines of long-chain omega-3 PUFA and may improve national agriculture and food industry and benefit public health, if intake of fish in increased. My doctoral study, as a part of Kuopio Ischaemic Heart Disease Study (KIHD) has started in the October 2015, including 4 original articles and a doctoral summary. In the first study of this doctoral thesis, we found a positive association between omega-3 PUFA and QT and JT intervals, independent indicators of the cardiac repolarization.

Article 1: ”Associations of the Serum Long-Chain Omega-3 Polyunsaturated Fatty Acids and Hair Mercury with Heart-Rate Corrected QT- and JT-intervals in Men: The Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study”. European Journal of Nutrition, 2016; 56: 2319-2327 The results of our second study indicated a direct association between omega-3 PUFA and exercise cardiac power and cardiorespiratory fitness, strong indicators of cardiac exercise capacity.

Article 2: ”The association of serum long-chain n-3 PUFA and hair mercury with exercise cardiac power in men”. British Journal of Nutrition 2016; 116:487-495. Our results of the third manuscript, supported our initial hypothesis that higher omega-3 PUFA concentration have a generally beneficial association with resting heart rate and heart rate recovery after exercise.

Article 3: ”Associations of the serum long-chain omega-3 polyunsaturated fatty acids and hair mercury with resting heart rate, peak heart rate during exercise and heart rate recovery after exercise in middle-aged men”. British Journal of Nutrition. 2018; 119: 66-73. The result indicates that higher serum long-chain omega-3 PUFA concentrations were associated with lower odds for exercise-induced myocardial ischemia among middle-aged and older men. This inverse association was observed especially among those with history of CVD.

Article 4: ”Serum long-chain omega-3 fatty acids, hair mercury and exercise-induced myocardial ischemia in men”. Heart. 2019; 105:1395-1401. We found that Higher circulating concentrations of the long-chain omega-3 PUFAs, a marker for fish consumption, were associated with lower occurrence of exercise-induced myocardial ischemia, but only among men with CHD history. Hair mercury concentration was directly associated with the occurrence of exercise-induced myocardial ischemia in the entire study population.


I am sincerely thankful for your support during my PhD project to write the fourth article and finalized my PhD dissertation.

Behnam Tajik,
Institute of Public Health and Clinical Nutrition University of Eastern Finland
E-mail: behnamt@uef.fi

Juho Vainion myöntämä apuraha on käytetty väitöskirjatyöni viimeistelyyn. Tämä työ on edennyt aikataulun mukaisesti. Väitöstilaisuus järjestetään 16.1.2016.
Väitöskirjatyön tavoitteena oli tutkia kouluikäisten lasten ja nuorten tasapainoisten ruokailutottumusten, syömisen taidon sekä minäkuvaa ilmentävien tekijöiden (itsetunnon, koherenssin tunteen ja kehon koon kokemisen) ja perheen ruokailutottumusten välisiä yhteyksiä sekä mahdollisuuksia edistää niitä koulun ravitsemuskasvatuksen keinoin.
Tutkimuksen mukaan koululounaan täysipainoisuus oli yhteydessä säännöllisempään ateriarytmiin ja ravitsemuksellisesti laadukkaampaan ruokavalioon myös kouluajan ulkopuolelle. Reilu puolet oppilaista luokiteltiin syömisen taidon omaaviksi, joka ominaisuutena oli myös yhteydessä tasapainoisempiin ruokailutottumuksiin. Myös perhetekijät, kuten perheen yhteiset ateriat ja kasvisten, marjojen ja hedelmien saatavuus kotona, sekä minäkuvaa ilmentävät tekijät: koherenssin tunne, itsetunto ja kehon koon kokeminen, olivat yhteydessä tasapainoisiin ruokailutottumuksiin ja syömisen taitoon.
Osana väitöskirjatyöstä kehitetty Hyvän Olon Eväät-ravitsemuskasvatusmalli vastasi opettajien näkökulmasta sille asetettuja tavoitteita ja sopi toteutettavaksi koulussa integroituna oppiaineisiin. Myös oppilaat raportoivat harjoitusten olleen mielekkäitä. Mallin vaikutuksia arvioitaessa 5. lk:n oppilaiden ateriarytmin todettiin säännöllistyneen, kasvisten käytön sekä koululounaalla että välipalalla lisääntyneen ja energia- ja virvoitusjuomien käytön vähentyneen.
Johtopäätöksenä todetaan koululounaan täysipainoisuuden heijastelevan yleisesti kouluikäisten lasten ja nuorten ruokailutottumuksia. Myös syömisen taito ominaisuutena oli yhteydessä tasapainoisempiin ruokailutottumuksiin ja tarjoaa näin uuden näkökulman lasten ja nuorten ravitsemuskasvatukseen ja syömiskäyttäytymisen kuvaamiseen. Koska myös tasapainoista minäkuvaa ilmentävät tekijät koherenssin tunne ja itsetunto, samoin kuin perheen ruokailutottumukset ovat yhteydessä tasapainoisiin ruokailutottumuksiin, tulee myös ne huomioida ja niitä tukea kouluikäisten ravitsemuskasvatuksessa. Tutkimuksen havainnot voivat auttaa opettajia ja kouluterveydenhuollossa työskenteleviä suuntamaan huomiota ruokailutottumusten suhteen erityistä tukea tarvitseviin oppilaisiin. Johtopäätöksenä voidaan myös todeta, että tasapainoisten ruokailutottumusten toteutumista voidaan edistää Hyvän Olon Eväät – ravitsemuskasvatusmallin avulla. Opettajavetoinen, oppiaineisiin integroituva malli tarjoaa myös työvälineen uuden vuonna 2016 voimaan astuvan perusopetuksen opetussuunnitelman tavoitteiden toteuttamiseen.

Elintarvikkeet ja sokeriaineenvaihdunta (ELSA) -hankkeen kyseessä oleva kokeellinen osatutkimus jakautui 9:än n. 8-11 viikkoa kestäneeseen, elintarvikkeiden tai elintarvikeyhdistelmien glykeemisiä, insulinemisiä ja muita verivasteita tutkineisiin jaksoihin. Joksot toteutettiin THL:n tarkoitusta varten rakennetuissa ravintotutkimustiloissa. Kuhunkin tutkimusryhmään osallistui 10-12 tutkittavaa ja ryhmiä oli 1-4 tutkimusjaksoa kohti. Tässä koesarjassa todettiin useiden tekijöiden vaikuttavan mitattuihin GI-arvoihin. Tästä johtuen metodologisiin valintoihin tulee erityisesti kiinnittää huomiota. Määritettäessä GI-arvoja on syytä noudattaa kansainvälistä standardia ja aiemmin mitattuja GI-arvoja pitää tulkita ja käyttää varoen. ELSA-hankkeen yhteydessä on analysoitu useiden suomalaisen elintarvikkeiden GI-vasteet, joita on käytetty THL:n GI-tietokannan pohjatietoina sekä sovellettu GI-laskentaan THL:n kulutusfrekvensseihin pohjautuvassa FFQ-menetelmässä. GI-arvoista koottua THL: n GI-tietokantaa on edelleen käytetty epidemiologisissa tutkimuksissa. Suuren glykeemisen vasteen elintarvikkeiksi todettiin mm. olut, perunamuhennos, vehnä- ja ruisleipä, leivonnaiset. Glykeemistä vastetta hillitsivät mm. ateriaan yhdistetty proteiinipitoinen elintarvike, öljy ja marjat. Proteiinilisä ateriassa suurensi myös insuliinivastetta. Ateriakokonaisuuden glykeeminen- ja insulineminen vaste oli matalampi kuin tiettyjen yksittäisten elintarvikkeiden.

Koko DIPP -ravintotutkimus on tuottanut lähes sata kansainvälistä alkuperäisjulkaisua, 9 väitöskirjaa ja useita pro gradu-töitä.

Juho Vainion säätiön vuosille 2014 ja 2015 myöntämällä tuella tehty työ vahvistaa havainnot maidon ja äidinmaidonkorvikkeen suorasta ja kalarasvahappojen käänteisestä yhteydestä edenneen tyypin 1 diabeteksen esiasteen kehittymiseen. Uusi havainto on rintamaidon määrän ja rintamaidosta saatavien rasvahappojen suojaava yhteys esidiabeteksen kehittymiseen. Toinen uusi havainto on se, että nämä yhteydet vahvistuvat kun vasteeksi otetaan varhain ilmaantuvat insuliiniautovasta-aineet ensimmäisenä vasteena ilman muita autovasta-aineita. (Niinistö ym. lähetetty julkaistavaksi, abstrakti hyväksytty esitettäväksi Immunology of Diabetes Society:n kokouksessa 2017 San Franciscossa).

Tutkimuksessamme äidin raskauden tai imetyksen aikainen kalan käyttö ei ollut yhteydessä kliinisen diabeteksen riskiin lapsella. Äidin raskaudenaikainen maidon ja juuston käyttö oli suojaavassa yhteydessä ja imetyksen aikainen lihavalmisteiden käyttö suorassa yhteydessä lapsen diabeteksen riskiin. Lisäksi äidin imetyksen aikainen kasviöljyjen käyttö oli suorassa yhteydessä lapsen esidiabeteksen riskiin (Niinistö ym. BJN 2014, Niinistö ym. Acta Diabelogica 2015). Tuloksemme antavat viitettä siitä, että altistuminen maidolle äidin kautta vaikuttaa lapsen immuniteetin säätelyyn mahdollisesti edistämällä tolerisaatiota. Näin ollen toisin kuin lapsen oma suora altistuminen lehmänmaidolle, sikiöaikainen tai rintamaidon välityksellä tuleva altistuminen maidolle saattaisi johtaa sietokyvyn kehittymiseen, mikä voisi ehkäistä virheelliseen autoimmuniteettiin johtavan immuunivasteen kehittymistä.

Emme havainneet yhdysvaikutuksia lapsen maidon käyttömäärän (julkaisematon havainto) tai maidon aloittamisiän ja insuliini- tai PTPN22 -geenien välillä suhteessa edenneen esidiabeteksen kehittymiseen (Hakola ym. lähetetty julkaistavaksi).

Viitteet:
Hakola L, Takkinen H-M, Niinistö S, Ahonen S, Nevalainen J, Veijola R, Ilonen J, Toppari J, Knip M, Virtanen SM. Infant Feeding in Relation to the Risk of Advanced Islet Autoimmunity and Type 1 Diabetes in Children With HLA-Conferred Disease Susceptibility to Type 1 Diabetes. Submitted to Am J Epidemiol.

Niinistö S, Takkinen HM, Uusitalo L, Rautanen J, Nevalainen J, Kenward MG, Lumia M, Simell O, Veijola R, Ilonen J, Knip M, Virtanen SM. Maternal dietary fatty acid intake during pregnancy and the risk of preclinical and clinical type 1 diabetes in the offspring. British Journal of Nutrition 2014;111:895-903.

Niinistö S, Takkinen HM, Uusitalo L, Rautanen J, Vainio N, Ahonen S, Nevalainen J, Kenward MG, Lumia M, Simell O, Veijola R, Ilonen J, Knip M, Virtanen SM. Maternal intake of fatty acids and their food sources during lactation and the risk of preclinical and clinical type 1 diabetes in the offspring. Acta Diabetologica 2015;52:763-72.

Niinistö S, Takkinen H-M, Erlund I, Ahonen S, Toppari J, Ilonen J, Veijola R, Knip M, Vaarala O, Virtanen SM. Fatty acid composition in serum and milk feeding type in infancy are associated with risk of islet autoimmunity. Submitted to Am J Clin Nutr.

Väitöskirjatutkimuksen tulokset osoittivat, että geneettisten tekijöiden osuus väestötasolla vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden vaihtelua selittävänä tekijänä vaihteli 43 %:n ja 52 %:n välillä nuoruudessa (16 vuodesta 18 vuoteen) laskien nuoressa aikuisiässä noin 30 %:iin (ikä noin 25 vuotta). Geneettisten tekijöiden havaittiin olevan kolmenkymmenen ikävuoden tietämillä lähes samalla tasolla kuin nuoruudessa; väestön liikunta-aktiivisuudesta 44 % selittyi yksilöiden välisillä geneettisillä eroilla. Tämä osuus kuitenkin laski seuranta-ajan kuluessa ja oli kuuden vuoden kuluttua 34 %. Ainoastaan pieni osuus niistä geneettisistä tekijöistä, jotka selittivät liikunta-aktiivisuuden vaihtelua 16 vuoden iässä, selittivät sitä myös nuoressa aikuisiässä. Kolmenkymmenen ikävuoden kohdalla liikunta-aktiivisuutta selittävät geneettiset tekijät puolestaan korreloivat voimakkaasti 36 ikävuoden seuranta-aikaan. Sisaruksille yhteisten ympäristötekijöiden merkitys liikunta-aktiivisuuden vaihtelua selittävänä tekijänä pysyi vakaana nuoruudessa, mutta niiden osuus kasvoi nuoressa aikuisiässä, erityisesti naisilla. Ilmiö on päinvastainen kuin geneettisillä tekijöillä. Sekä yhteiset että yksilölliset (ei sisaruksen kanssa jaettavat) ympäristötekijät selittivät nuoreen aikuisikään asti liikunta-aktiivisuuden vaihtelua. Kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen enää vain yksilölliset ympäristötekijät selittivät geneettisten tekijöiden kanssa liikunta-aktiivisuuden vaihtelua kvantitatiivisen genetiikan mallissa.

Omien taitojen kehittämiseen, fyysiseen kuntoon, ja psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät motivaatiotekijät olivat säännöllisesti yli 30 vuoden ajan liikkuneille kaksosparien jäsenille tilastollisesti merkitsevästi tärkeämpiä motivaatiotekijöitä kuin saman ajan liikkumattomina olleille kaksosparien jäsenille. Näiden lisäksi ulkonäköön, liikunnasta nauttimiseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja muiden kanssa kilpailuun liittyvät liikuntamotivaatiotekijät olivat tilastollisesti merkitsevästi tärkeämpiä motivaatiotekijöitä 34-vuotiaille noin 10 vuoden ajan säännöllisesti liikkuneille henkilöille kuin saman ajan pysyvästi liikkumattomina olleille henkilöille. Muiden ihmisten odotusten mukaisesti toimiminen oli vähiten tärkeä motivaatiotekijä kaikille tutkittaville. Se oli myös ainut vapaa-ajan liikuntaan motivoiva tekijä, jonka pysyvästi liikkumattomat arvioivat hieman tärkeämmäksi motivaatiotekijäksi kuin säännöllisesti liikkuvat, vaikkei ero aina ollut tilastollisesti merkitsevä.

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan päätellä, että vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen yhteydessä olevien geneettisten ja ympäristötekijöiden selitysosuudet vaihtelevat iän myötä. Tämä vaihtelu geneettisten ja ympäristötekijöiden osuuksissa näyttäisi selittävän myös seurannan aikana havaittua vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden vaihtelua. Liikuntamotivaatiotekijöihin liittyvät tulokset puolestaan vahvistivat aiempia käsityksiä siitä, että sisäisillä motivaatiotekijöillä olisi tärkeä merkitys säännöllisen ja pitkään jatkuvan vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden toteutumisessa.

Hankkeessa tutkittiin fyysisen aktiivisuuden, unen ja istumisen yhteyksiä sydäntaudin riskille ja riskitekijöille suomalaisilla aikuisilla. Hankkeessa tuotettiin yksi väitöskirja, joka koostui neljästä osatyöstä. Väitöskirjassa havaittiin, että aikuisväestössä erottuvat fyysisen aktiivisuuden ja unen perusteella neljä erilaista ryhmittymää, niin miehissä kuin naisissa. Naisilla vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja unen, sekä runsaan ruudun äärellä istumisen ja riittämättömäksi koetun unen ryhmässä havaittiin myös useita korkeita sydäntautien aineenvaihdunnallisia riskitekijäarvoja kuten verenpaine, matala-asteinen tulehdus, lihavuus ja kolesteroli. Sekä miehillä että naisilla fyysisen aktiivisuuden ja unen perusteella tunnistetut ryhmittymät erosivat toisistaan ennustetun kokonaissydäntautiriskin osalta niin, että korkea ennustettu riski yhdistyi vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja unen ryhmään. Väitöskirjassa löydettiin vuorokausityyppisyyden tai kronotyypin yhteys fyysiseen aktiivisuuteen ja istumiseen. Kronotyyppi kuvaa luontaista vuorokausirytmiä ja tutkimuksessa havaittiin iltatyypeillä, mutta myös itsensä aamuväsyneiksi kokevilla enemmän ilta-kuin aamutyypeillä olevan aamutyyppejä vähemmän fyysistä aktiivisuutta vapaa-ajalla. Väitöskirjan tulokset osoittivat myös, että matalalla fyysisellä aktiivisuudella ja lyhyellä unella on merkitsevä yhdysvaikutus sydäntautikuolleisuudelle ja iso osa riskistä selittyy nimenomaan lyhyen unen ja riittämättömän fyysisen aktiivisuuden yhtäaikaisella esiintymisellä.
Hankkeessa tutkittiin myös istumisen itsenäistä roolia sydäntautiriskin ennustajana erilaisten istumislajien sekä kokonaisistumisen osalta. Tulokset osoittivat, että ainoastaan television äärellä vietetty runsas istuminen liittyi merkitsevästi tulevan 10-vuoden ennustettuun sydäntautiriskiin suomalaisilla 25-74-vuotiailla aikuisilla. Tästä julkaistiin yksi tieteellinen artikkeli vertaisarviointia käyttävässä lehdessä.
Johtopäätöksinä voidaan todeta, että vähäinen fyysinen aktiivisuus ja runsas istuminen, sekä lyhyt tai huonolaatuinen uni, ovat sydänterveyden näkökulmasta epäedullinen yhdistelmä, joka on olennaista tunnistaa ja huomioida kansanterveystyössä. Runsaan istumisen haitallisuus ja toisaalta riittävän liikunnan ja hyvän unen hyödyllisyys terveyden kannalta on tärkeä muistaa. Myös vuorokausityyppisyyden ja siihen liittyvän aamuväsyneisyyden tunnistaminen esimerkiksi terveysneuvonnassa on suositeltavaa, tietyn vuorokausityyppisyyden altistaen epäterveellisille elintavoille.

Tutkimuksen tulokset kertovat, että iäkkäiden henkilöiden mahdollisuudet terveyttä ja toimintakykyä ylläpitävään ulkoliikuntaan vaihtelevat suuresti liikkumiskyvyn ja ympäristön mukaan. Hyväkuntoiset ikäihmiset, joiden lähiympäristö on liikuntaan soveltuva, pääsevät useimmiten liikkumaan vaivatta niin kodin läheisyydessä kuin kauempanakin. Ne vanhukset, joiden liikuntakyky on heikentynyt, voivat kohdata ulkona liikkumisessa sellaisia haasteita, joita hyväkuntoiset eivät edes huomaa: huonosti liikkuvalle vanhukselle liukkaat kadut, pimeys ja muu liikenne voivat aiheuttaa turvattomuutta, joka pitää vanhan ihmisen kodin seinien sisäpuolella. Myös kaatumisen pelko, huonot sääolosuhteet sekä sairaudet ja kivut vähentävät mahdollisuuksia ulkona liikkumiseen. Heikko sosioekonominen asema näytti myös tulosten perusteella olevan yhteydessä vähäisempiin liikuntamahdollisuuksiin. Tutkimuksessa tarkasteltiin lisäksi ympäristön hyviä puolia vanhusten ulkona liikkumisen kannalta, ja todettiin että ulkona liikkumiseen kannustava lähiympäristö, kuten puistot ja kävelyreitit, motivoivat vanhuksia liikkumaan ulkona ja voivat estää liikkumisvaikeuksien kehittymistä.
Tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa asuinalueiden suunnittelussa ja kunnostamisessa, sekä suunniteltaessa iäkkäiden henkilöiden kotona asumista tukevia palveluita. Hyvä valaistus, kävelymatkat palveluihin sekä hyvin hoidetut kadut myös talviaikaan helpottavat iäkkäiden henkilöiden ulkona liikkumista ja tukevat liikkumiskyvyn säilymistä ja itsenäistä elämää. Kaikkein huonokuntoisimmat vanhukset voisivat hyötyä ulkoilukaverista, joka lisäisi ulkona liikkumisen turvallisuutta ja kannustaisi lähtemään liikkeelle.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin, kuinka Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaiheessa vuosina 2010–2012 mukana olleet koulut onnistuivat pyrkimyksissään lisätä fyysistä aktiivisuutta koulupäivään ja sen välittömään yhteyteen. Erityisesti selvitettiin muutoksia oppilaiden fyysisessä aktiivisuudessa ja liikkumattomassa ajassa sekä oppilaiden kokemissa kouluun liittyvissä sosiaalisissa tekijöissä. Tutkimuksessa selvitettiin myös tekijöitä, jotka vaikuttivat pilottihankkeiden menestymiseen tai epäonnistumiseen fyysisen aktiivisuuden edistämisessä koulussa. Tutkimusaineisto on kerätty pääasiassa kahden vuoden seuranta-aikana neljällä mittauskerralla käyttäen sekä kyselylomakkeita että objektiivista fyysisen aktiivisuuden mittausta kiihtyvyysantureilla 1.-9. luokan oppilailta. Pilottihankkeiden prosessiarviointia tehtiin henkilökunnan, rehtoreiden sekä hankevastaavien haastatteluilla ja kyselyillä sekä seurantapäiväkirjoilla.

Objektiivisesti mitatun koulupäivän aikaisen reippaan liikunnan määrä lisääntyi ja liikkumaton aika väheni ohjelman alakouluissa vertailukouluihin nähden, kuitenkaan muutoksia koko päivän fyysisessä aktiivisuudessa ei havaittu. Yläkouluissa niiden oppilaiden osuus, jotka osallistuivat ainakin joskus tai useammin välituntien pallopeleihin ja liikuntapeleihin ja -leikkeihin, lisääntyi, ja tämä muutos johtui pääosin poikien raportoimasta osallistumisen kasvusta. Ohjatun välituntiliikunnan, tytöille erillisten liikuntatoimintojen ja -tilojen, välituntien vertaisohjaajien sekä liikuntavälineiden tarjoamisen ja liikuntatilojen kehittämisen koettiin vaikuttaneen oppilaiden fyysiseen aktiivisuuteen positiivisesti. Liikuntatoimintaan osallistuminen välitunneilla oli positiivisesti yhteydessä oppilaiden vertaissuhteisiin koulussa, koettuun yhteenkuuluvuuteen koulussa (alaluokat) sekä kouluilmapiiriin (alaluokkien tytöt). Kahdeksansien luokkien pojat raportoivat suurempaa välituntien fyysistä aktiivisuutta vuonna 2013 verrattuna vuoteen 2011, mutta kouluun liittyvät sosiaaliset tekijät eivät eronneet vuosien välillä kummallakaan sukupuolella. Hanke oli hyvin näkyvä kouluissa, mutta henkilökunnan osallistuminen hankkeeseen vaihteli.

Tutkimustulokset osoittavat, että muutokset oppilaiden fyysisessä aktiivisuudessa koulupäivien ja välituntien aikana ovat mahdollisia. Kuitenkaan nämä muutokset eivät näkyneet positiivisina muutoksina oppilaiden kokonaisaktiivisuudessa. Pitkäjänteinen työ koulun liikunnallisen toimintakulttuurin kehittämiseksi ja muutosten näkymiseksi aktiivisuudessa onkin välttämätöntä.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lapsuudesta aikuisuuteen jatkuneen fyysisen aktiivisuuden sekä kestävyyskunnon yhteyttä kognitiiviseen toimintaan keski-iässä Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimuksen aineistossa. LASERI-tutkimus käynnistyi vuonna 1980, jolloin 3 596 lasta osallistui kenttätutkimukseen. Tutkimushenkilöitä on tämän jälkeen seurattu 3–9 vuoden välein. Fyysistä aktiivisuutta mitattiin vakioiduilla kyselyillä kaikissa seurantatutkimuksissa. Kestävyyskunto mitattiin maksimaalisena hapenottokykynä suoralla menetelmällä vuosien 2008-2009 aikana 538 iältään 30–47-vuotiaalta LASERI-tutkittavalta. Kognitiivista toimintaa mitattiin vuoden 2011 seurantatutkimuksen yhteydessä The Cambridge Neuropsychological Test Automated Battery (CANTAB) -testistöä käyttäen 2 026 henkilöltä iältään 34–49 vuotta. Käytetyt testit mittasivat erityisesti: 1) episodista muistia ja oppimista, 2) tilaa käsittelevää työmuistia, 3) reaktioaikaa sekä 4) visuaalista tiedon käsittelykykyä.

Tulokset fyysisen aktiivisuuden osalta osoittivat, että lapsuuden, nuoruuden, varhaisen aikuisuuden ja aikuisuuden fyysinen aktiivisuus oli kukin itsenäisesti positiivisessa yhteydessä reaktioaikaan keski-iässä huolimatta elämänaikaisesta muusta fyysisestä aktiivisuudesta. Tämän lisäksi suurempi fyysisen aktiivisuuden kokonaiskertymä varhaisessa aikuisuudessa ja aikuisuudessa oli yhteydessä parempaan visuaalisen tiedon käsittelykykyyn keski-ikäisillä miehillä. Lisäksi havaittiin, että lapsuudesta aikuisuuteen jatkuneen fyysisen aktiivisuuden yhteydet eivät säily itsenäisinä keski-ikään muilla kognitiivisen toiminnan osa-alueilla.

Kestävyyskunto korreloi positiivisesti tilaa käsittelevän työmuistin, reaktioajan ja visuaalisen tiedon käsittelykyvyn kanssa. Iällä, sukupuolella ja koulutuksella vakioidussa monimuuttujamallissa aikuisuudessa mitattu maksimaalinen hapenottokyky oli positiivisessa yhteydessä visuaalisen tiedon käsittelykykyyn keski-iässä. Yhteys heikkeni, kun monimuuttujamalliin lisättiin fyysinen aktiivisuus, painoindeksi ja tupakointi. Voimakkaimmin yhteyttä heikensi painoindeksi. Maksimaalisella hapenottokyvyllä ei havaittu olevan yhteyttä muihin kognitiivisten toimintojen osa-alueisiin.

Tämä tutkimus loi uutta tietoa lapsuuden sekä lapsuudesta aikuisuuteen jatkuneen fyysisen aktiivisuuden hyödyistä keski-iän kognitiiviselle toiminnalle. Tulokset osoittivat, että lapsuuden ja nuoruuden fyysisen aktiivisuuden hyödyt eivät välttämättä säily itsenäisinä keski-ikään, vaan elinikäinen fyysinen aktiivisuus on tärkeää keski-iän kognitiivisen toiminnan edistämiseksi. Tämä tutkimus toi myös uutta tietoa aikuisuuden ja keski-iän kestävyyskunnon yhteydestä kognitiiviseen toimintaan keski-iässä. Tulokset osoittivat, että parempi kestävyyskunto ei vielä keski-iässä ole yhteydessä kognitiiviseen toimintaan. Tässä tutkimuksessa osoitettu positiivinen yhteys fyysisen aktiivisuuden ja kognitiivisen toiminnan välillä saattaa heijastella myös muiden, kognitiivisen toiminnan kannalta edullisten, elämäntapojen yhteyksiä.

Tutkimuksen kaikki interventiomittaukset eivät ole vielä valmiit, mutta tuloksia intervention alkumittauspisteestä on jo paljon valmiina (Kts. erillinen loppuraporttiliite ja sen lopun tutkimustiivistelmät). Niiden perusteella näyttäisi siltä, että etenkin fyysinen kunto on tärkeä, mutta myös istumisen keskeyttämisillä, ei niinkään kokonaisistumisajalla, on merkitystä terveyden vaalimisessa.

Säännöllisellä lihasvoimaharjoittelulla on positiivinen vaikutus luuntiheyteen ja luuytimen sokeriaineenvaihduntaan. Lihavuudella ei ole vaikutusta luuntiheyteen, luun rasvoittumiseen tai luuytimen sokeriaineenvaihduntaan modernien kuvantamismenetelmien avulla tutkittuna. Liitteenä itse väitöskirja lähetetty postitse.

Tutkimustulosten mukaan sekä arvopohjaisessa että palauteryhmässä fyysinen aktiivisuus lisääntyi 3 ja 6 kuukauden seurannassa, eikä fyysisen aktiivisuuden muutoksissa ollut eroa ryhmien välillä. Yksilölliset vaihtelut muutoksessa olivat kuitenkin suuria. Arvopohjaisessa ryhmässä minäpystyvyyden tunne, liikuntaan liittyvä suunnittelu sekä liikkumiseen liittyvien epämiellyttävien ajatusten, tunteiden ja fyysisten tuntemusten hyväksyntä parantui enemmän verrattuna palauteryhmään. Edelleen havaittiin, että kiihtyvyysmittarilla mitatun fyysisen aktiivisuuden muutokset olivat yksilöllisesti tarkasteltuna pysyvämpiä arvopohjaisessa ryhmässä verrattuna palauteryhmään niiden osallistujien joukossa, jotka eivät olleet masentuneita. Arvopohjaisessa ryhmässä muutos liikuntaan liittyvien epämiellyttävien tuntemusten hyväksynnässä oli yhteydessä itseraportoituun liikunta-aktiivisuuden muutokseen. Muutos hyväksynnässä välitti myös esteisiin liittyvän minäpystyvyyden muutosta ja itseraportoidun liikuntamuutoksen välistä yhteyttä.

Tutkimustulokset antavat viitteitä siitä, että psyykkinen hyvinvointi ja tietoisuustaidot liittyvät fyysisesti aktiivisempaan elämäntapaan. Arvoja, hyväksyntää, ja tietoisuustaitoja painottavan lähestymistavan avulla saattaisi olla mahdollista tukea muutokseen liittyvää ajattelutapaa sekä edistää fyysisen aktiivisuuden muutosten pysyvyyttä.

Tutkimustyö valmistui elokuussa 2019, jolloin julkaisimme tulokset The Journal of Pediatrics lehdessä otsikolla:”Postexercise Heart Rate Recovery in Adults Born Preterm”. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena raportoimme ennenaikaisesti syntyneillä nuorilla aikuisilla havaitun rasituksen jälkeisen sydämen sykkeen hidastuneen palautumisen. Tulokset viittaavat alentuneeseen sydämen parasympaattiseen kontrolliin, mikä voi olla yhteydessä kohonneisiin sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöihin ennenaikaisesti syntyneillä aikuisilla.

Vuoden aikana säännöllisesti tehdyt ja progressiivisesti lisätyt iskuttavat harjoitukset paransivat lievää nivelrikkoa sairastavien vaihdevuosi iän ohittaneiden naisten sekä fyysistä toimintakykyä että polvilumpioiden rustojen laatua.

Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena oli selvittää liikunnan vaikutusten spesifisyyttä eli minkälaiset harjoitusärsykkeet ovat tehokkaita hidastamaan lihaksiston, luuston ja keuhkotoiminnan vanhenemismuutoksia ja sisältyykö intensiiviseen harjoitteluun riskejä. Päätulokset (ja osin alustavat) viittaavat siihen, että intensiivinen isku-tärähdystyyppinen pikajuoksuharjoittelu on yhteydessä suurempaan luun rakenteelliseen lujuuteen nuorella aikuisiällä ja keski-iässä, mutta urheilija vs ei-urheilija erot luun kunnossa pienenevät hieman kohti vanhimpia ikäluokkia, mikä voi johtua osittain harjoitusmäärän vähenemisestä iän myötä. Säännöllinen voimaharjoittelu näyttäisi olevan erittäin tehokas kuormitusmalli ylläpitämään luusto vahvana pitkälle myöhäiseen ikään. Kestävyysjuoksuharjoittelun luuta vahvistava vaikutus näkyi nuorilla aikuisurheilijoilla, mutta iäkkäillä kestävyysjuoksijoilla luun tiheysarvot ja arvioidut lujuusominaisuudet olivat keskimäärin samansuuruisia kuin verrokeilla. Liikunnan vaikutus lihasmassaan ja voimantuottokykyyn ilmeni spesifisyysperiaatteen mukaisesti (voimaurheilijat > sprintterit > kestävyysjuoksijat > verrokit). Yli 60 -vuotiaiden voima- ja nopeusurheilijoiden voimantuotto-ominaisuudet ja lihasmassa olivat huomattavasti suuremmat kuin harjoittelemattomilla miehillä. Lisäksi havainnot viittaavat siihen, että ikääntymiseen liittyvä motoristen yksiköiden lukumäärän väheneminen on vähäisempää voima/nopeus- ja kestävyysurheilijoilla kuin ikäverrokeilla. Voimantuotto ja hormonit korreloivat luun rakenteelliseen lujuuteen ja hohkaluun tiheyteen. On mahdollista, että vaikka vanhenemiseen liittyvä luun menetys eri luualueilla on riippuvainen monista tekijöistä, kuten hormoneista, lihaskatoon liittyvällä mekaanisen kuormituksen vähenemisellä on myös tärkeä rooli. Kaiken kaikkiaan tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että säännöllisen liikunnan vaikutukset tuki- ja liikuntaelimistön kuntoon myöhemmällä iällä on pitkälti riippuvainen kuormitusmuodosta. Keskimääräistä lujemmat luut ja vahvemmat lihakset havaittiin voima- ja nopeusharjoitelleilla miehillä. Toisaalta, koska sydämen-, verenkierto- ja hengityselimistön kuntoa voidaan parhaiten ylläpitää kestävyysharjoittelulla, se tulisi olla mukana ikääntyvien liikuntaohjelmissa.

Artikkelit kansainvälisissä refereelehdissä:

Cheng S, Degens H, Evans M, Cheng SM, Selänne H, Rittweger J, Heinonen A, Suominen H, Strandberg T, Alen M, Korhonen MT. What makes a 97-year-old man cycle 5 000 km a year? Gerontology 2015 accepted (doi:10.1159/000443390)

Stenroth L, Cronin NJ, Peltonen J, Korhonen MT, Sipilä S, Finni T. Triceps surae muscle-tendon properties in older endurance- and sprint- trained master athletes and in untrained men. Journal of Applied Physiology 2015 (accepted) doi: 10.1152/japplphysiol.00511.

Drey D, Sieber CC, Degens H, McPhee J, Korhonen MT, Müller K, Ganse B, Rittweger J. Relation between muscle mass, motor units and type of training in master athletes. Clinical Physiology and Functional Imaging 2014 (accepted) doi: 10.1111/cpf.12195

Del Vecchio L, McGregor C, Korhonen MT, Reaburn P. Lower limb muscular strength and power characteristics of masters road cyclists and age-matched sedentary adults. Cazzetta Medicina Italiana 2015 (accepted)

Kulmala J-P, Korhonen MT, Kuitunen S, Suominen H, Heinonen A, Mikkola A. Avela J. Which muscles compromise locomotor performance with age? Journal of the Royal Society Interface 11(100): 1-10, 2014.

Ganse B, Degens H, Drey M, Korhonen MT, McPhee J, Müller K, Johannes B, Rittweger J. Impact of age, performance and athletic event on injury rates in master athletics – First results from an ongoing prospective study. Journal of Musculoskeletal and Neuronal Interaction 2014, 14(2), 148-154.

Rantalainen T, Suominen H, Duckham R, Alen M, Heinonen A, Korhonen MT. Tibial and fibular mid-shaft bone traits in young and older sprinters and non-athletic men. Calcified Tissue International 2014, 95(2), 132-140.

Degens H, Rittweger Jörn, Parviainen T, Timonen K, Suominen H, Heinonen A, Korhonen MT. Diffusion capacity of the lung in young and old endurance athletes. International Journal of Sport Medicine 2013, 34:1051-1057.

Korhonen MT, Heinonen A, Siekkinen J, Isolehto J, Alén M, Kiviranta I, Suominen H. Bone density, structure and strength and their determinants in aging sprint athletes. Medicine and Science in Sports and Exercise. 2012, 44(12): 2340-2349.

Degens H, Korhonen MT. Factors contributing to the variability in muscle aging. Maturitas 2012, 73, 197-201.

Degens H, Maden-Wilkinson TM, Ireland A, Korhonen MT, Suominen H, Heinonen A, Radak Z, McPhee JS, Rittweger J. Relationship between ventilatory function and age in master athletes a sedentary reference population. Age (Dordr.) Jun 35(3), 1007-1015, 2012.

Suominen H. Ageing and maximal physical performance. European Review of Aging and Physical Activity 2011; 8:37-42.

Ireland, A., Korhonen, M., Heinonen, A., Suominen, H., Baur, C., Stevens, S., Degens, H., Rittweger, J. Side-to-side differences in bone strength in master jumpers and sprinters. Journal Musculoskeletal and Neuronal Interactions 2011; 11(4): 298-305.


Kappaleet oppikirjoissa:

Korhonen MT, Haverinen M, Degens H. The Older Sprint Athlete. In P Reaburn, (Ed.) Nutrition and performance in Masters Athletes. Taylor and Francis, 2014.

Korhonen, M. Yksilön vanheneminen: elimistön ja toimintakyvyn muutokset – Nopeus (Individual Aging – changes in physiological system and functional capacity with aging – Speed performance). Gerontologia –book. 3nd edition E. Heikkinen and T. Rantanen (Eds), Kustannus Oy Duodecim, 161-167, 2013.



Lähetetyt käsikirjoitukset:

R. Kangas, E. Pöllänen, T. Törmäkangas, V. Kovanen, M.T. Korhonen. Physical performance in aging sprinters associates with systemic FasL, miR-21 and miR-146a (under review in Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports)

Kulmala J-P, Korhonen MT, Ruggiero L, Kuitunen S, Suominen H, Heinonen A, Mikkola A, Avela J. Human locomotion requires greater effort from the ankle than knee extensor muscles (under review in Proceedings of the Royal Society)

Del Vecchio L , Reaburn P, Korhonen MT. Metabolic health indicators in masters cyclists: effects of combined strength and sprint (under review in The Journal of Sports Medicine and Physical Fitness)

Kulmala J-P, Korhonen MT, Kuitunen S, Suominen H, Heinonen A, Mikkola A, Avela J. Age-related changes in the secondary plane movement mechanics across different modes and intensity of locomotion (under review in Gait & Posture)

Del Vecchio L, Reaburn P Korhonen MT. Reliability of squat jump and countermovement jump performance in endurance-trained masters cyclists (under review in International Journal of Sports Physiology and Performance).

Juho Vainion säätiön apurahalla on rahoitettu seuraavia väitöskirjatutkijoita: Mikko Kärmeniemi (väitteli v. 2021), Marjukka Nurkkala (väitteli v. 2021), Soile Puhakka (väitös 2023), Anna-Kaisa Karppanen (väitös 2023), Petra Tjurin (väitös 2023), Marjo Seppänen (väitös 2024) ja Maija Korpisaari (väitös 2024). Lisäksi on rahoitettu postdoc -tutkija Tiina Lankilan työskentelyä hankkeessa.

Mikko Kärmeniemen väitöskirjatutkimus tuotti arvokasta tietoa kuntapäättäjille, kaavoittajille, kaupunkisuunnitteiljoille, terveydenhuollon ja liikunnan ammattilaisille ja tutkijoille fyysisen aktiivisuuden edistämiseen väestötasolla. Tutkimuksen tulosten perusteella yhdyskuntarakenteen kehittäminen aktiivisia kulkutapoja suosivaksi vaikuttaa lupaavalta strategialta väestön fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen. Tiiviiden ja toiminnoiltaan sekoittuneiden asuinalueiden kehittäminen ja investoinnit aktiivisen liikenteen infrastruktuuriin voivat olla merkittäviä keinoja väestön liikkumattomuuden ja siitä aiheutuvien terveysongelmien ehkäisyyn maailmanlaajuisesti. Nämä toimenpiteet vaativat kuitenkin kuntatason päättäjiltä vahvaa poliittista johtajuutta.

Marjukka Nurkkalan väitöskirjassa tarkasteltiin eri syömishäiriöoireilun yhteyttä fyysiseen aktiivisuuteen eri ikävaiheissa. Tulokset osoittivat, että häiriintynyt syömiskäyttäytyminen on yhteydessä psyykkiseen pahoinvointiin sekä altistaa painonousulle ja vaikeuttaa lihavuuden hoitoa. Syömisoireilua esiintyi väitöskirjatutkimuksen mukaan myös nuorilla miehillä, erityisesti ylipainoisilla. Oireilu oli yhteydessä vähäisempään liikkumiseen, runsaampaan istumiseen ja toisaalta liikkumiseen motivoi useimmiten kehokeskeiset motiivit. Haitalliset syömiskäyttäytymisen piirteet olivat yleisiä myös elintapaohjaukseen osallistuvilla työikäisillä. Lihavuuden hoidossa tulisi huomioida mahdollinen syömisoireilu ja löytää keinoja liikkumisen lisäämiseksi.

Soile Puhakan väitöskirja tarkastelee luontosuhteen sekä asuinympäristön vihreyden ja maiseman vaihtelevuuden yhteyttä eri fyysiseen aktiivisuuteen eri ikävaiheissa. Luontosuhde oli nuorilla miehillä yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen, ja tätä tietoa tulisi hyödyntää kun suunnitellaan interventioita nuorten miesten aktivoimiseksi. Kun tutkittiin työikäisiä, asuinympäristön vihreys oli yhteydessä miesten liikkumisen määrään, mutta ei naisten. Työikäisillä näyttää myös siltä, että maiseman vaihtelevuus kodin ympäristössä on yhteydessä suurempaan kokonaisliikkumisen määrään, mikä tulisi huomioida esim. asuinalueiden kaavoituksessa.

Ana-Kaisa Karppasen väitöskirjatyö tarkastelee lapsuuden motorisen kehityksen, temperamentin ja persoonallisuuden yhteyttä aikuisiän liikkumiseen. Ensimmäinen osatyö osoitti että myöhäinen motorinen kehittyminen oli yhteydessä suurempaan kevyen liikkumisen määrään ja vähäisempään paikallaanolon määrään keski-iässä, mikä saattaa selittyä esim. hitaasti kehittyneiden matalammalla koulutuksella ja suuremmalla työkuormituksella aikuisuudessa. Jatkotutkimuksia aiheesta tarvitaan. Toisessa osatyössä havaittiin, että passiivinen temperamentti on yhteydessä vähäisempään liikkumisen määrään, ja liikuntaan motivoinnissa tulisi nykyistä paremmin ottaa huomioon yksilölliset piirteet. Kolmas osatyö on valmistumassa ja se käsittelee anhedonian (kyvyttömyys nauttia asioista) ja liikkumisen yhteyttä.

Petra Tjurinin väitöskirjatyössä on kehitetty fyysisen aktiivisuuden väestöpohjaisten aineistojen analysointiin uusia, koneoppimiseen perustuvia menetelmiä, jotta saataisiin paremmin esille eri intensiteettitasojen fyysisen aktiivisuuden merkitys terveydelle ja hyvinvoinnille. Tutkimus on vahvistanut että paikallaanolo ja istuminen voidaan erottaa toisistaan koneoppimisen metodeilla, ja elävässä elämässä (in free-living conditions) paikallaanolosta voidaan saada enemmän informaatiota analysoimalla erikseen kokonaispaikallaanolo ja istuminen. Paikallaanolon määrän eli esim. istumisen ja rasva-aineenvaihdunnan markkereiden yhteys oli riippuvainen raskaamman liikunnan määrästä. Näyttää siis siltä että ainakin rasva-aineenvaihdunnan kannalta tarvitaan jonkin verran myös raskaampaa liikuntaa.

Marjo Seppänen on osoittanut väitöskirjatyössään, jossa hän tutkii asuinympäristön, fyysisen aktiivisuuden ja depressio-oireilun yhteyttä, että asuinalueen suuri väestöntiheys ja korkea kaupunkimaisuusaste ovat yhteydessä depressio-oireiluun riippumatta liikkumisen määrästä. Toisaalta fyysinen aktiivisuus oli itsenäisesti yhteydessä depressio-oireiluun, joten sekä asuinympäristö että fyysinen aktiivisuus tulisi huomioida depression ehkäisyssä.

Maija Korpisaari tutkii väitöskirjatyössää fyysisen aktiivisuuden ja asuinympäristön piirteiden yhteyttä sydänterveyteen. Hän on juuri saamassa valmiiksi ensimmäisen osatyönsä, jonka tärkein havainto oli että suurempi asuinympäristön vihreys oli yhteydessä keski-ikäisten suurempaan liikkumisen määrään. Sekä kevyt että raskaampi liikkuminen oli yhteydessä sykevaihteluun riippumatta asuinympäristön vihreydestä. Aikuisten sydänterveyden edistämisessä sekä liikkumisella että asuinympäristöllä on roolia, mutta aiheesta tarvitaan lisätutkimuksia seuranta-asetelmissa.

Apurahakauden aikana tein kirjallisuuskatsauksen realistisesta arvioinnista ja toteutin suunnittelemani tutkimuksen. Lisäksi osallistuin virtuaalisesti kansainväliseen Realist Research, Evaluation and Synthesis -konferenssiin. Itse tutkimus eteni seuraavasti:
Let’s Move It -intervention aikana kerätystä laadullisesta aineistosta ja aikaisemmista laadullisen prosessievaluaation tuloksista etsin sellaisia mekanismeja, jotka määrätyssä kontekstissa voisivat tuottaa liikunnan lisääntymistä. Esimerkiksi havainto siitä, että itse istuu liikaa, oli opiskelijahaastattelujen perusteella todettu jo aiemmin yhdeksi liikunnan lisääntymisen avaintapahtumista ko. intervention aikana (Kostamo ym. 2019). Alun perin oli tarkoitus, että tunnistaisin myös kontekstit samalla tavalla. Se olisi kuitenkin vaatinut, että sekä opettajien että oppilaiden haastattelurungot olisi etukäteen suunniteltu tuottamaan riittävän kattavaa kuvausta konteksteista – nyt näin oli tehty vain opettajien haastatteluissa. Kontekstit, joissa tunnistettu mekanismi voisi laukaista muutoksen, jouduttiin siis pääsääntöisesti etsimään aiemmista tutkimuksista. Esimerkiksi terveyteen ja ulkonäköön liittyvät liikunnan merkitykset on todettu keskeisemmiksi tyttöjen kuin poikien keskuudessa (esim. Koski 2015, Murphy ym. 2017).
Potentiaalisia konteksti-mekanismi-lopputulema-väittämiä (CMO-statement) tunnistin yhteensä neljä, ja niiden pohjalta muotoilin tilastollisesti testattavissa olevat hypoteesit. Loppujen lopuksi pystyin testaamaan vain kahta niistä olemassa olevalla määrällisellä aineistolla (kyselylomake- ja liikemittaridata). Vaikka esimerkiksi ystäviltä saatu sosiaalinen tuki näyttäytyi seurantahaastatteluissa keskeisenä liikunnan muutoksen ylläpitäjänä ja sen on aikaisemmissa tutkimuksissa todettu olevan yhteydessä korkeampaan fyysiseen aktiivisuuteen (esim. Mendonça ym. 2014), sitä ei (tälle ikäryhmälle sopivan mittarin puuttuessa) oltu operationalisoitu omaksi muuttujakseen opiskelijoille suunnatussa kyselylomakkeessa.
Normaalijakautuneisuutta testattiin Kolmogorov-Smirnovin testillä ja puuttuvien tietojen satunnaisuus varmistettiin ristiintaulukoinnilla. Muuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltiin ristiintaulukoinnin, khiin neliötestin, Spearmanin korrelaatioiden, multinomiaalisen logistisen regression ja toistettujen mittausten varianssianalyysin avulla.
Kahdesta testatusta konteksti-mekanismi-lopputulema-väittämästä (ensimmäinen väittämä koski istumisen vähentämistä, toinen rasittavaa liikuntaa) vain ensimmäinen sai tukea. Päätulos koski yhteyttä intervention, sukupuolen ja oman istumisen määrään kiinnitetyn huomion välillä. Hypoteesina oli, että oman istumisen määrään kiinnitetty huomio olisi (1) interventioryhmässä keskimäärin suurempi kuin kontrolliryhmässä ja (2) naisten keskuudessa suurempi kuin miesten. Sukupuolella ja oman istumisen määrään kiinnitetyllä huomiolla oli riippuvuutta vain interventioryhmässä: kontrolliryhmässä jakaumat eivät poikenneet toisistaan. Ehdollisista prosenttijakaumista nähtiin, että miesten joukossa niiden osuus, jotka eivät viimeisten kolmen viikon aikana olleet kertaakaan miettineet oman istumisensa määrää, oli suurempi kuin naisten joukossa. Toisaalta naisten joukossa oli enemmän heitä, jotka olivat miettineet oman istumisensa määrää vähintään joka toinen päivä. Interventioryhmässä oman istumisen määrään kiinnitetty huomio selitti intentiota vähentää istumista (oletusta ei testattu kontrolliryhmässä). Tulokset on syytä vielä tarkistaa tilastotieteilijän kanssa, sillä esimerkiksi valinta parametristen ja ei-parametristen testien käyttämisen välillä ei ollut yksiselitteistä. Ei-parametristen testien käyttöön päädyttiin, koska jatkuvaksi ajateltu intentiomuuttuja ei noudattanut normaalijakaumaa.
Tutkimusote, jossa realistinen arviointi ja tilastollinen testaaminen yhdistetään terveysinterventioiden prosessievaluaatiossa, vaikuttaa lupaavalta tavalta tunnistaa käyttäytymisen muutoksessa vaikuttavia mekanismeja. Se kuitenkin vaatisi, että koko tutkimusasetelma suunnitellaan alusta alkaen tukemaan realistisen arvioinnin periaatteita. Ensinnäkin haastattelurunko olisi hyvä suunnitella tuottamaan kuvauksia sekä muutoksen mekanismeista että kontekstista, jossa kyseinen mekanismi laukeaa (vrt. realist interview, Manzano 2016). Haastattelujen analyysi tulisi käynnistää mahdollisimman nopeasti, jotta seuraavan mittauspisteen kyselylomakkeita ehdittäisiin tarvittaessa muokata alustavien tulosten pohjalta. Lisäksi on syytä varmistaa, että tutkimusryhmässä on riittävästi tilastotieteellistä resurssia.

Tutkimuksemme perusteella vaihdevuodet tai niihin liittyvä hormonimuutos aiheuttaa fysiologisia muutoksia, jotka näkyvät heikentyneenä lihasvoimana sekä heikentyneinä veren rasva-arvoina. Tutkimukseen osallistuneilla postemenopausaalisilla naisilla oli heikompi räjähtävän voiman tuottokyky kuin premenopausaalisilla tai perimenopausaalisilla. Vastaavasti heidän käden puristuvoimansa ja jalan ojennusvoimansa olivat heikommat. Toisaalta kaikissa menopaussiryhmissä, fyysisesti aktiivismmat olivat vahvimpia. Toisin sanoen fyysisellä aktiivisuudella voidaan kompensoida menopaussin aiheuttamaan heikentymistä. Havaitsimme myös, että veren kliiniset metabolista oireyhtymää ennakoivat markkerit, kuten kolesteroli ja LDL-kolesteroli heikentyivät menopaussin yli siirryttäessä. Toisaalta myös HDL-kolesterolin määrä kasvoi. Tämä voi viitata siihen, että HDL partikkeli ei toimikaan enää yhtä hyvin kuin ennen menopaussia eli kolesteroliarvot jäävät korkeiksia, vaikka partikkeliin sitoutuu enemmän kolesterolia.

Lasten liikunta ja ravitsemus –tutkimuksessamme olemme osoittaneet, että alakouluikäiset lapset liikkuvat alle suositellun vähimmäisajan kaksi tuntia päivässä ja lapset saavat ravinnostaan liikaa kovaa rasvaa, suolaa, sokeria ja liian vähän kuitua, pehmeää rasvaa, D-vitamiinia, folaattia ja rautaa. Vähäinen liikunta, runsas ruutuaika ja epäterveellinen ruokavalio heikentävät lasten ja nuorten terveyttä lisäämällä ylipainon, tyypin 2 diabeteksen ja verenkiertoelinsairauksien vaaratekijöitä. Yksilöllinen ja perhekeskeinen liikunta- ja ravitsemusinterventiomme lisäsi liikuntaa ja kasvisten, kasviöljypohjaisten margariinien ja rasvattoman maidon käyttöä ja siten hidasti insuliiniresistenssin kehittymistä ja laski plasman LDL-kolesterolin pitoisuutta lapsilla kahden ensimmäisen seurantavuoden aikana. Nämä myönteiset vaikutukset elintapoihin ja kardiometabolisiin riskitekijöihin ovat tärkeitä tyypin 2 diabeteksen ja verenkiertoelinsairauksien ehkäisyssä. Vähäinen liikunta, heikko motorinen suorituskyky ja epäterveellinen ruokavalio heikentävät oppimista ensimmäisten kouluvuosien aikana. Alustavat tuloksemme osoittavat, että yhden lapsen liikunnan lisääminen yhdellä tunnilla viikossa kahden vuoden aikana maksaa yhteiskunnalle noin 4 euroa viikossa, joten mielestämme liikuntaintervention kustannukset yhteiskunnalle ovat kohtuulliset sen hyötyihin suhteutettuna.

Vapaa-ajan liikunta-aktiivisuus lisääntyi neuvonnan myötä lähes kolmanneksella alkujaan vähiten tuetuilla lapsilla. Verrokkiryhmään kuuluvien lasten liikunta-aktiivisuus säilyi ennallaan. Vastaavasti keskimäärin tai runsaasti tukea liikkumiselleen jo ennen tutkimusta vanhemmiltaan saaneiden lasten liikunta-aktiivisuuteen neuvonnalla ei ollut myönteistä vaikutusta, vaan heidän aktiivisuutensa osoitti pikemminkin laskusuuntaa.
Vaikka neuvontajakson aikana muutokset olivat myönteisiä vähän tuettujen lasten osalta, niin liikuntaneuvonnan päätyttyä lasten liikuntamäärät pääasiassa vakiintuivat ennalleen. Tulos viittaa siihen, että perheille kohdennetun tuen tulisi olla jatkuvaluonteista. Toisaalta perheiden liikkumistottumuksiin tulisi todennäköisesti kiinnittää huomiota vieläkin varhaisemmassa vaiheessa, sillä jo muodostuneita tapoja ja tottumuksia on vaikea muuttaa.

Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että erityisesti tyttöjen pallonkäsittelytaitojen kehitys nopeutui vanhemmille suunnatun neuvonnan myötä, vaikka nämäkin muutokset tasaantuivat liikuntaneuvonnan päätyttyä. Toisaalta tutkimus näytti, että liikuntamäärältään passiivisimpana vuodenaikana, eli talvella, annettu liikuntaneuvonta voi edistää lasten liikuntataitojen kehitystä myös liikuntaneuvonnan jälkeisenä aikana. Väitöstutkimus toteutettiin Jyväskylän seudulla vuosina 2011-2013 ja siihen osallistui kaikkiaan 126 4-8-vuotiasta lasta ja heidän vanhempansa.

Tulosten mukaan raskausdiabeteksen riskissä olevien naisten vapaa-ajan liikunta väheni raskauden aikana sekä muuttui intensiteetiltään kevyemmäksi. Vapaa-ajan liikuntaan vaikuttivat positiivisesti sekä naisten oma että puolison liikunta-aktiivisuus ennen raskautta sekä naisten osa-aikatyö. Kannustaviksi henkilöiksi naiset kokivat läheiset ihmiset kuten puolison ja ystävät. Lähes 80% naisista koki, että kukaan ei rajoittanut heidän vapaa-ajan liikuntaa, sen sijaan rajoittaviksi tekijöiksi he raportoivat väsymyksen, huonon olon ja ajanpuutteen. Kun tarkasteltiin liikunnan muutosta raskautta edeltävän ajan ja seitsemän vuoden seurannan välillä, havaittiin, että naiset, joilla ei ollut raskausdiabeteksen riskiä alkuraskaudessa lisäsivät liikuntaa merkitsevästi enemmän kuin raskausdiabeteksen riskissä olevat naiset (vähintään yksi raskausdiabeteksen riskitekijä alkuraskaudessa). Toisaalta, lasten kehon koostumuksessa tai liikunnan määrässä 6,5-vuotiaana ei ollut eroja sen mukaan oliko äidillä raskausdiabeteksen riskiä vai ei. Sen sijaan yksittäisistä riskitekijöistä, äidin korkeampi raskautta edeltävä painoindeksi (kg/m2) oli yhteydessä pojan epäsuotuisaan kehon koostumukseen. Tarkasteltaessa äitien ja lasten liikunnan välisiä yhteyksiä poikkileikkausasetelmassa seitsemän vuotta synnytyksen jälkeen, äitien liikkumattomuus oli positiivisesti yhteydessä lasten liikkumattomuuteen sekä negatiivisesti vähintään kohtuutehoiseen liikuntaan. Lisäksi äitien vähintään kohtuutehoinen liikunta oli negatiivisesti yhteydessä lasten liikkumattomuuteen ja positiivisesti vähintään kohtuutehoiseen liikuntaan. Alle kouluikäisillä lapsilla puolestaan todettiin korkeatehoisen liikunnan olevan merkitsevästi yhteydessä suotuisaan kehon koostumukseen ja parempaan fyysiseen kuntoon sekä poikkileikkaus- että pitkittäisasetelmassa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että raskausdiabeteksen riskissä olevilla naisilla raskausajan vapaa-ajan liikunnan jatkumisen kannalta tärkeässä roolissa ovat raskautta edeltävä liikunta-aktiivisuus ja läheisten ihmisten tuki. Toisaalta raskausdiabeteksen riskitekijöiden, erityisesti ylipainon, ehkäisyyn tulisi kiinnittää huomiota jo raskautta suunniteltaessa, jotta äitien liikuntaa sekä lasten terveyttä tukevaa kehon koostumusta ja liikuntaa voitaisiin edistää pitkällä aikavälillä. Korkeatehoinen liikunta alle kouluikäisillä lapsilla puolestaan vaikuttaa olevan merkittävää lasten ylipainon ehkäisemisessä ja fyysisen kunnon edistämisessä.

TAVOITE: Väitöskirjan tavoitteena oli tutkia vapaa-ajan liikunnan erilaista kehittymistä väestötasolla ja kehityksen yhteyttä muihin elintapoihin: ravintotottumuksiin, vapaa-ajan ruutuaikaan, unen laatuun ja määrään, tupakointiin ja alkoholinkäyttöön.

MENETELMÄT: Tutkimus koostui neljästä osatutkimuksesta. Systemaattinen kirjallisuuskatsaus kokosi yhteen kehityspolkuanalyysillä liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta elämänkulun aikana tutkineet pitkittäistutkimukset. Lopuissa kolmessa osatutkimuksessa käytettiin Lasten sepelvaltimotaudin riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimuksen kyselylomakkein kerättyä aineistoa. LASERI-tutkimuksen aineisto on kerätty Helsingistä, Turusta, Tampereelta, Kuopiosta ja Oulusta sekä näiden kaupunkien lähiseuduilta. Mukana oli kuusi ikäkohorttia (N = 3553, 51 % naisia), joita on tutkittu kahdeksan kertaa vuosien 1980 (tutkittavat 9–18 v.) ja 2011 (tutkittavat 33–49 v.) välillä. Tutkimuksessa identifioitiin naisille ja miehille liikunnan alaryhmät kuvaamaan, miten eri tavoin tutkittavien vapaa-ajan liikuntatottumukset kehittyivät lapsuudesta keski-ikään (9–49 v.). Nämä erilaiset vapaa-ajan liikunnan alaryhmät tunnistettiin aineistosta kehityspolkuanalyysin avulla.

PÄÄTULOKSET: Niin naiset kuin miehet jakautuivat seuraaviin vapaa-ajan liikunnan alaryhmiin: säännöllisesti liikuntaa lapsuudesta keski-ikään harrastaneisiin, liikuntaa lisänneisiin, liikuntaa vähentäneisiin ja vähän liikuntaa harrastaneisiin. Lisäksi naisilta tunnistettiin erillinen hyvin vähän liikuntaa harrastaneiden ryhmä. Yli puolet tutkittavista identifioitiin vähän tai hyvin vähän liikuntaa lapsuudesta keski-ikään harrastaneiden ryhmiin. Puolestaan hyvin pieni osuus naisista (3 %) ja melko pieni osuus miehistä (12 %) identifioitiin säännöllisesti liikuntaa harrastaneisiin. Toisaalta niin naisilla (15 %) kuin miehillä (31 %) havaittiin liikuntaa lisänneiden ryhmät. Naisten kyseisen ryhmä onnistui lisäämään liikuntaansa läpi koko tutkimusjakson. Läpi tutkimusjakson jatkunut liikunnallinen elämäntapa ei vaikuttanut niin pysyvältä kuin vähän tai hyvin vähän vapaa-ajan liikuntaa sisältänyt elämäntapa.

Keski-iässä epäterveellisiä elintapoja (epäterveellinen ravinto ja tupakointi naisilla ja miehillä, ja univaikeudet naisilla) esiintyi todennäköisemmin vähän tai hyvin vähän liikuntaa harrastaneilla kuin säännöllisesti liikuntaa harrastaneilla tai liikuntaansa lisänneillä. Käytetyn ruutuajan ja liikunnan yhteydet olivat monitulkintaiset.

LASERI-aineistosta identifioidut vapaa-ajan liikunnan alaryhmät olivat linjassa väitöskirjassa mukana olleen systemaattisen katsausartikkelin havaintojen kanssa. Katsaus vahvisti tietoa vähän liikkuvien suhteellisen suuresta osuudesta kaikissa ikäryhmissä korkean tulotason maissa – tämän osuuden kasvaessa iän myötä. Fyysinen aktiivisuus näytti alkavan vähentyä jo lapsuudessa, keskimäärin 7–8-ikävuoden paikkeilla. Toisaalta huolimatta fyysisen aktiivisuuden vähenevästä trendistä jo lapsuudesta alkaen, myös joissakin katsauksen tutkimusaineistoissa havaittiin liikunnan lisääjien ryhmiä aikuisilla ja iäkkäillä. Tämä systemaattinen kirjallisuuskatsaus, joka kokosi yhteen fyysistä aktiivisuutta ja liikuntaa kehityspolkuanalyysillä tutkineet tutkimukset, oli ensimmäinen laatuaan.

JOHTOPÄÄTELMÄ: Tulosten valossa näyttäisi siltä, että läpi elämän jatkuva liikunta tai sen lisääminen lapsuus- ja nuoruusvuosien jälkeen on aikuisuuden terveyskäyttäytymisen kannalta tärkeää: ei ainoastaan jo aiemmin osoitettujen liikunnan terveyshyötyjen vuoksi, vaan myös muiden terveellisten elintapojen – etenkin terveellisten ravintotottumusten – omaksumisen vuoksi.

LÄHDE: Lounassalo, Irinja. (2021). Distinct life course leisure-time physical activity trajectories and related health behaviors: The Cardiovascular Risk in Young Finns Study. JYU Dissertations 446. Jyväskylä: University of Jyväskylä, 1-113.

The main results were that both high intensity and moderate intensity training had beneficial impact on liver, pancreas and intestinal metabolism, albeit moderate intensity seems to have a little more beneficial effects compared to high intensity training in short term.

Tämä väitöskirja tuo uutta ja käytännönläheistä tietoa päiväkodin ja kodin käytäntöjen merkityksestä lasten paikallaanolossa. Tutkimuksen päätulokset voidaan tiivistää seuraavasti:1) pojat ja ulospäinsuuntautuneen temperamenttipiirteen omaavat lapset olivat vähemmän paikallaan. 2) Säännöllinen vanhempien ja lapsen kanssa tapahtuva yhdessä liikkuminen, erityisesti omalla pihalla ja luonnossa, oli yhteydessä lasten vähäisempään paikallaanoloon. 3) Yhdessä liikkumiskäytännöissä esiintyi eroja vanhempien sosioekonomisen aseman mukaan. 4) Päiväkodin käytännöt eli enemmän liikuntatunteja ja liikunnan teemaviikkoja sekä useammin toteutetut metsäretket sekä varhaiskasvattajien tiheämpi käytäntö tauottaa lasten paikallaanoloa olivat yhteydessä lasten vähäisempään paikallaanoloon. 5) Vanhempien korkeampi sosioekonominen tausta oli yhteydessä lasten korkeampaan paikallaanoloon päiväkodeissa, joissa oli enemmän paikallaanolon teemaviikkoja sekä vähemmän liikuntatunteja tai liikunnan teemaviikkoja. Käytännön suosituksena tutkimuksen tulosten perusteella kannustetaankin kehittämään terveydenedistämisohjelmia ja interventioiden toimintatapoja, joilla edistetään kodin ja päiväkodin terveellisiä lasten paikallaanoloa vähentäviä käytäntöjä. Erityisesti menetelmät, joilla lisätään perheen yhdessä liikkumista varsinkin omalla pihalla tai luonnossa, ovat hyödyllisiä. Lisäksi kaikissa päiväkodeissa tulisi taata lapsille yhtenäinen määrä liikuntatunteja, säännöllisesti metsäretkiä sekä liikunnan teemaviikkoja. Kuitenkin lasten yksilölliset piirteet tulee huomioida paremmin, koska ne selittävät enemmän eroavaisuuksia lasten paikallaanolossa kuin koti- tai päiväkotitekijät. Lisätutkimusta tarvitaan sosioekonomisen aseman merkityksestä lasten paikallaanolossa.

The purpose of the thesis was to examine risk factors for falling, including loss of muscle mass (sarcopenia), decline in physical functioning and fear of falling in home-dwelling older women. The study also evaluated the effects of supervised multimodal group exercise (strength, balance, mobility and agility training) on physical functioning, falls, fall-related injuries and fear of falling, and its cost-effectiveness from a societal perspective.
Sarcopenia prevalence was only 1-3% in this cohort, while 69% reported at least a moderate fear of falling. Muscle mass and derived indices of sarcopenia were not significantly related to measures of physical functioning. Difficulties in instrumental activities of daily living, balance and outdoor mobility contributed independently to a greater fear of falling. Multimodal group exercise improved physical functioning and prevented age-related functional decline. Although the exercise intervention did not result in a reduced rate of falls, it reduced fall-related injuries requiring medical treatment by more than 50%. The data suggested 63.4% probability that each injurious fall avoided per person-year required an additional cost of € 191.

Fyysinen aktiivisuus on välttämätöntä painonhallinnassa, parantaa yleistä terveyttä ja vähentää liikalihavuuteen liittyviä riskimerkkejä. Sen lisäksi, että tavanomainen liikunta aiheuttaa muutoksia systeemisessä aineenvaihdunnassa, se voi parantaa suoliston mikrobien monimuotoisuutta ja lisätä hyödyllisten bakteeritaksonien runsautta. Koska liikunnasta ja ylipainoisista populaatioista puuttuu integratiivisia omiikkatutkimuksia, tutkimme ohjattuun aerobiseen harjoitteluun liittyviä metabolomeja ja suoliston mikrobeja ylipainoisilla yksilöillä ennen ja jälkeen 6 viikon liikuntajakson.

Alkuperäinen tarkoitus oli rekrytoida Keski-Suomen Sairaala Novan Liikuntälääketieteen poliklinikalta ylipainoisia potilaita, joita hoidetaan personoidulla liikunnalla. Rekrytointi ei kuitenkaan käynnistynyt toivotulla tavalla, osaksi koronaepidemiankin takia. Muutimme alkuperäistä suunnitelmaa sen vuoksi niin, että käytimme aiemmassa liikuntatutkimuksessa kerättyjä näytteitä omiikka analyysien tekemiseen. Lisäksi analysoimme uudelleen jo olemassa olevaa dataa.

Mittasimme 17 ylipainoisen aikuisen naisen seerumin ja ulosteen metaboliitteja kuuden viikon kestävyysharjoitusohjelman aikana. Lisäksi integroimme harjoitukseen reagoivat metaboliitit vaihteluihin suoliston mikrobiomissa ja kardiorespiratoorisissa muuttujissa.

Löysimme selkeän korrelaation useiden seerumin ja ulosteen metaboliittien ja aineenvaihduntareittien kanssa harjoitusjakson aikana vertailujaksoon verrattuna, mikä viittaa lisääntyneeseen lipidien hapettumistilaan ja oksidatiiviseen stressiin. Erityisesti liikunta aiheutti samanaikaisesti esiintyvän seerumin lysofosfatidyylikoliiniosien ja ulosteen glyserofosfokoliinin tason nousun. Nämä metaboliittien muutokset olivat yhteydessä useisiin mikrobien metagenomireitteihin ja terveysvaikutteisen Akkermansia-bakteerisuvun lisääntymiseen.

Tutkimus osoittaa, että ilman kehon koostumuksen muutoksia aerobinen harjoittelu voi aiheuttaa aineenvaihdunnan kannalta suotuisia muutoksia, jotka tarjoavat substraatteja hyödylliselle suoliston mikrobistolle ylipainoisilla yksilöillä.

Tutkimuksen tuloksista tehty käsikirjoitus on vertaisarvioitavana Scientific Reports-lehdessä:

Hintikka JE, Ahtiainen JP, Permi P, Jalkanen S, Lehtonen M, Pekkala S. (2023) Aerobic exercise training and gut microbiome-associated metabolic shifts in women with overweight: A multi-omic study

Tutkimuksen tulokset esitetään myös posterissa ao. kongressissa:

Multi–omics in Metabolic Disease, 7–9 June 2023. Wellcome Genome Campus, UK

Tulokset: Sekä HBS-mittari että WHI-OS-mittari tunnistivat 7,3 % Helsinki Johtajat –tutkimuksen osallistujista gerastenisiksi, mutta näistä vain osa oli samoja henkilöitä. FI mittari tunnisti 17,9 % gerastenisiksi. Kaikenkaikkiaan 21,3 % osallistujista tunnistettiin gerastenisiksi vähintään yhden mittarin mukaan. Kaikki mittarit (HBS, WHI-OS, FI) ennustivat merkitsevästi enemmän kaatujia, huonompaa elämänlaatua ja suurempaa kuolleisuutta gerastenisille, kuin esi-gerastenisille tai ei-gerastenisille henkilöille. Painon muutoksen suhteen ei ollut eroja eri gerastenian asteiden tai mittareiden välillä.
FINALEX-tutkimuksessa esi-gerastenisissa ryhmissä keskimääräinen kaatumisten määrä oli merkitsevästi pienempi liikuntainterventioryhmässä kuin kontrolliryhmässä (1,14 kaatumista henkilövuotta kohden [95 %:n luottamusväli (eng. 95 % confidence interval, CI): 0,90-1,43] ja 1,82 kaatumista henkilövuotta kohden [95 % CI: 1,40-2,32]; IRR 0,63 [95 % CI: 0,45-0,89]; P=0,008 sukupuoli, ikä ja liitännäissairaudet huomioitu). Myös enemmän gerastenisissa ryhmissä keskimääräinen kaatumisten määrä oli merkitsevästi pienempi liikuntainterventioryhmässä kuin kontrolliryhmässä (2,15 kaatumista henkilövuotta kohden [95 % CI: 1,76-2,59] ja 5,32 kaatumista henkilövuotta kohden [95 % CI: 4,36-6,44]; IRR 0,43 [95 % CI: 0,33-0,57]; P<0,001 sukupuoli, ikä ja liitännäissairaudet huomioitu). Kummankin liikuntainterventioryhmän fyysinen toimintakyky myös heikkeni merkitsevästi hitaammin kuin heidän vastaavien kontrolliryhmiensä FIM-toimintakykymittarin muutoksien perusteella.
Parempi fyysinen toimintakyky ja ei-gerastenisuus suojaavat kaatumisilta Alzheimerin tautia sairastavilla potilailla. Sairaudet, kuten keuhkoahtaumatauti, diabetes ja nivelrikko, sekä lääkkeet, kuten opioidit, psyykelääkkeet, lääkkeet, joilla on antikolinergisia ominaisuuksia, ja monilääkitys, liittyivät kohenneeseen kaatumisriskiin. Verenpainelääkkeiden käyttö liittyi alentuneeseen kaatumisriskiin liikuntainterventiota saaneilla, mutta kohonneeseen kaatumisriskiin kontrolliryhmällä. Liikuntainterventio vähensi kaatumisriskiä myös psyykelääkkeiden käyttäjillä.
Johtopäätökset: HBS-mittari, WHI-OS-mittari ja FI-mittari tunnistivat vain osittain samat henkilöt gerastenisiksi. FI tunnisti gerastenisiksi enemmän kuin muut. Kaikki kolme mittaria ennustivat suurempaa kaatumismäärää ja kuolleisuutta sekä huonompaa terveyteen liittyvää elämänlaatua gerastenisille osallistujille.
Alzheimerin tautia sairastavat henkilöt voivat hyötyä liikuntainterventiosta suhteessa kaatumisiin ja fyysiseen toimintakykyyn riippumatta gerastenian asteesta. Parempi fyysinen toimintakyky ja ei-gerastenisuus suojaavat kaatumisilta. Tietyt sairaudet ja lääkkeet olivat kaatumisten riskitekijöitä. Liikuntainterventiolla oli suosiollinen interaktio verenpainelääkkeiden ja psyykelääkkeiden kanssa suhteessa kaatumisriskiin.

Liedon Iäkkäät – tutkimuksen seurannassa (10 040 henkilövuotta [HV]), 307 (26 %) henkilöä sai yhteensä 425 murtumaa. Murtumista 77 % sattui naisille. Minkä tahansa murtuman ilmaantuvuus oli naisilla 53.4 / 1000 HV (95 %:n luottamusväli [95 % CI]: 47.9 – 59.5) ja miehillä 24.9 / 1000 HV (95 % CI: 20.4 – 30.4). Kaikkien murtumien ja lonkkamurtumien ilmaantuvuus kasvoi iän myötä, mutta rannemurtumien ilmaantuvuus ei ollut yhteydessä ikään. Kahdentoista seurantavuoden aikana ei havaittu tilastollisesti merkitsevää muutosta murtumien ikävakioidussa vuosittaisessa ilmaantuvuudessa. Murtumien vaaratekijät liittyvät kaatumisiin sekä luun haurastumiseen liittyviin tekijöihin, ja niissä oli eroja miesten ja naisten välillä: naisilla käden heikko puristusvoima ja normaali tai alhainen kehon painoindeksi (BMI) sekä miehillä depressiivisten oireiden suuri määrä. Kompressiomurtuma yhdessä tai useammassa rintarangan tai ylemmän lannerangan nikamassa ennusti itsenäisesti tulevia luunmurtumia sekä miehillä että naisilla. Kahdeksan vuoden seuranta-aikana alakehon murtumat lisäsivät ongelmia liikkumiskyvyssä ja päivittäisistä toiminnoista selviytymisessä (ADL) sekä lyhyen (0-2 vuotta) että pitkän (2-8 vuotta) seurannan aikana. Yläkehon murtumat ennustivat ongelmia päivittäisistä perustoiminnoista selviytymisessä pitkän seurannan aikana. Miesten (Hazard Ratio [HR] 8.1, 95 % CI: 4.4-14.9) ja naisten (HR 3.0, 95 % CI: 1.9-4.9) lonkkamurtumat sekä miesten olkavarren yläosan murtumat (HR 5.4 95 % CI: 1.6-17.7) lisäsivät ennenaikaisen kuoleman vaaraa. Vapaa-ajan fyysisessä harjoittelun vähäisyys ennusti itsenäisesti sekä ennenaikaista toimintakyvyn heikkenemistä että kuolemaa. Väitöskirjatutkimukseni perusteella iäkkäiden murtumat ovat yleisiä ja niillä on vakavia seurauksia, joten ne ovat kansanterveydellisesti vakava uhka iäkkäiden itsenäiselle toimintakyvylle ja elämän laadulle.

Tutkimustulokset osoittivat, että heikon toiminnanohjauksen yhteyttä vähäiseen liikkumisaktiivisuuteen elinpiirissä selitti henkilön heikko alaraajojen toimintakyky sekä vaikeudet kulkuneuvoilla liikkumisessa. Kahden vuoden seurannan tulokset antoiva viitteitä siitä, että heikko toiminnanohjaus mahdollisesti myös ennustaa elinpiirin kapenemista. Kahden vuoden seurannassa kognitiivinen toiminnanohjaus ennustaa voimakkaammin liikkumisaktiivisuutta elinpiirissä kuin toisin päin. Parempi kognitiivinen kyvykkyys varhaisessa aikuisuudessa on yhteydessä parempaan fyysiseen suorituskykyyn varhaisessa vanhuudessa. Tutkimuksessa havaittiin myös epäsuora yhteys 10 vuotta myöhemmin mitattuun fyysiseen toimintakykyyn. Henkilöt, jotka oppivat aikaisemmin kävelemään varhaisessa lapsuudessa, suoriutuivat paremmin kognitiivisesta testistä varhaisessa vanhuudessa.

Hanke toteutui hyvin ja tuotti runsaasti julkaisua ja tuloksia. Hankkeen aineistona oli Helsinki Health Study’n seuranta-aineisto (kyselyt 2000, 2007, 2012 ja 2017) ja luvan antaneille rekisterilinkkaukset. Kysessää olivat lähtövuonna 2000-2002 40-60 –vuotiata Helsingin kaupungin työntekijät. Keskeiset tutkimustulokset ovat seuraavat. Eläkkeelle siirtyminen on yksi keskeinen elämänkulun murroskohta, jolloin ihmiset saattavat muuttaa elintapojaan, esimerkiksi alkoholinkäyttöään, liikunta-aktiivisuuttaan tai ravitsemustottumuksiaan. Välittömästi eläköitymisen jälkeen tutkittavat lisäsivät liikuntaansa. Tämä myönteinen muutos ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Kun työliikunta poistui, niin kokonaisuudessaan eläkkeelle siirtyminen vähensi monella tuntuvasti liikuntaa. Alkoholin käytössä muutokset olivat eläkkeelle siirtymisne ajankohtaan kiinnittyneitä. 2000-luvun alussa eläköityneet lisäsivät alkoholinkäyttöään. Mutta myöhemmin eläköityneillä ei havaittu alkoholin käytön lisääntymistä. Tätä myönteistä tulosta tulkittiin kohorttivaikutukseksi ja oletetaan, että alkoholin monilla hinnan korotuksilla vuoden 2008 jälkeen oli vaikutusta eläkeläisten alkoholin käyttöön hillitsevästi. Eläköitymisen yhteys ravitsemustottumuksiin vaihteli kiinnostavalla tavalla sukupuolen mukaan. Naiset vähensivät ja miehet lisäsivät hedelmien ja vihannesten syöntiä eläköitymisen jälkeen. Silti naiset söivät miehiä enemmän hedelmiä ja vihanneksia myös eläkkeellä ollessaan. Kalan kulutuksessa ei havaittu muutoksia naisilla eikä miehillä. Naiset syövät miehiä useammin työpaikkaruokaloissa ja tämän tavan loputtua heidän ruokailunsa muuttuu epäterveellisemmäksi. Miesten ruokailu taas muuttuu terveellisemmäksi johtuen ehkä siitä, että kotona naisten ruokailutottumukset (vihannekset, hedelmät yms) vaikuttavat heidän ruokatottumuksiinsa myönteisesti ja enemmän kuin miesten ollessa töissä.
Elintavat vaikuttavat työkykyyn ja työssä jaksamiseen. Tutkimme myös, miten elintapojen muutos on yhteydessä sairauspoissaoloihin ja niistä työnantajille tuleviin kustannuksiin. Kuten olettaa saattoi, niin liikuntatottumusten muuttuminen aktiivisemmiksi vähensi sairauspoissaoloja ja niiden kustannuksia. Sitä vastoin ravitsemuksen (vihannesten ja hedelmien kulutuksen) muutoksella ei havaittu yhteyttä sairauspoissaoloihin. Yhdessä osahankkeessa tutkittiin painon ja liikunnan yhteyttä kivun ilmaantuvuuteen ja pysyvyyteen (kroonistumiseen). Tutkimuksessa havaittiin, että lihavuus oli kivun ja kivun pitkittymisen merkittävä riskitekijä. Sitä vastoin liikunta-aktiivisuus vähensi kroonisen kivun ilmaantuvuutta. Alkoholi on terveysriski, mutta vähemmän on tietoa alkoholin kulutuksen yhteydestä fyysiseen ja psyykkiseen toimintakykyyn. Osahankkeessa havaittiin, että alkoholin käyttö ylipäänsä oli yhteydessä heikentyneeseen henkiseen toimintakykyyn. Alkoholin ongelmakäyttö (CAGE-mittari) oli voimakkaimmin yhteydessä heikentyvään toimintakykyyn. Painon nousu 5 vuoden seurannassa havaittiin yhdessä osahankkeessa olevan pysyvän lihavuuden ohella merkittävä riskitekijä sairauspoissaoloille, erityisesti tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuville poissaoloille. Kahdessa osahankkeessa tutkittiin elintapojen yhteisvaikutuksia. Tupakointi ja lihavuus ovat itsenäisesti (yksinään) yhteydessä toimintakykyyn sairauspoissaoloilla tarkasteltuna. Tutkittiin, onko tupakoinnilla ja lihavuudella yhteisvaikutusta joka ylittää niiden yksittäisvaikutuksen. Sairauspoissaolon riski oli erityisen voimakas lihavilla tupakoijilla. Vastaava yhteys havaittiin myös monen elintapojen yhteydestä syöpäsairastavuuteen. Tupakointi oli voimakkain yksittäinen syöpäsairastavuuteen oleva elintapa, mutta useampi epäterveellinen elintapa voimista syöpäsairastavuuden ilmaantumisriskiä.

DAGIS-hanke on edennyt suunnitelman mukaisesti. Syksyllä 2014 toteutettujen fokusryhmähaastatteluiden aineistoa analysoitiin alkuvuodesta 2015 ja näiden pohjalta ensimmäisiä tuloksia on julkaistu kansainvälisessä lehdessä ja käsikirjoituksia on lähetetty lehtiin arvioitaviksi (kts. myöhemmin). Myös menetelmiä on testattu pilottihankkeissa ja tuloksia esitetty kansainvälisissä kongresseissa. Tuloksia fokusryhmähaastatteluista ja pilottihankkeista on hyödynnetty laajan menetelmien kehittämisessä laajaan kartoitukseen joka on toteutettu 66 päiväkodissa Etelä-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla talvella 2015/2016. Kartoitukseen on osallistunut 890 lasta, joilta on mitattu paino ja pituus, liikuntaa (liikemittarilla ja päiväkirjalla 7 pv), ruoankulutusta (3 ruokapäiväkirja) ja stressin säätelyä (sylki ja hiusnäyte). Tutkimuksessa on monipuolisesti kerätty tietoa lasten elintavoista ja niihin vaikuttavista tekijöistä kotona ja päiväkodissa. Lähivuoden aikana analysoidaan dataa ja erityisesti tutkitaan sosioekonomiset erot elintavoissa ja mitkä ympäristötekijät kotona ja päiväkodissa mahdollisesti selittävät sosioekonomiset erot lasten elintavoissa. Tutkimus tulee antamaan arvokasta tietoa, jota voidaan tulevaisuudessa hyödyntää terveyden edistämisessä päiväkodeissa ja perheissä ja lasten terveyserojen kaventamisessa.

Anu Kangasniemen väitöskirjatyön osatutkimus:
Keskeiset tulokset: Terveysliikunta-aika lisääntyi 6 viikon hyväksymis- ja omistautumisterapiamenetelmään perustuvan intervention aikana koeryhmällä enemmän kuin vertailuryhmällä (p=0.045) . Koeryhmä lisäsi terveysliikunta-aikaa 5,3 minuutista (keskihajonta 7,0) 12,1 minuuttiin (kh=12,1) päivässä, mikä käytännössä tarkoittaa noin 50 minuuttiin lisäystä terveysliikunta-ajassa viikkoa kohden. Lisäksi ohjelmalla oli positiivisia vaikutuksia psyykkiseen hyvinvointiin.
Johtopäätökset: Ryhmäinterventio tarjosi uudenlaisen näkökulman fyysisen aktiivisuuden edistämiseen nostamalla esiin omien arvojen merkityksen muutoksiin motivoimisessa.

Kati Kauravaaran väitöskirjatyö:
Keskeiset tulokset: Vähäinen liikkuminen ei ole nuorille miehille kapinaa liikuntasuosituksia vastaan, vaan vapautta ja itsensä arvostamista. Nuori mies hengailee kavereidensa kanssa, autoilee ja istuu ruudun ääressä. Hän nauttii alkoholia ja tupakoi. Koulussa hänellä on paljon poissaoloja. Myöhästelyt, aikaisin lähtemiset ja työn vieressä hengaamiset ovat arkipäivää. Nuoren miehen valintoja ohjaa viisi elämän suolaa: hetkessä eläminen, kiireettömyys, vapaa-ajan runsaus, mahdollisimman vähällä pääseminen ja kaverit. Elämän suolat tekevät elämästä mielekästä. Siksi nuori mies pitää tiukasti kiinni tavoitteistaan: arjen valintojen on edistettävä elämän suolojen toteutumista – ainakaan ne eivät saa estää sitä.
Johtopäätökset: Nuorelle miehelle vähäinen liikkuminen on lähiyhteisön normi, jota tulee noudattaa kuuluakseen ryhmään. Tutkimus lisää ymmärrystä vähäisestä liikkumisesta nuoren miehen näkökulmasta sekä antaa kannustusta, eväitä ja työkaluja yleensäkin vähän liikkuvien näkökulman etsimiseen ja löytämiseen.

Puoli vuotta kestävällä liikuntainterventiolla on lyhyt- ja pitkäaikaisia vaikutuksia keski-ikäisten naisten työkykykyyn, fyysiseen kuormittumiseen ja henkisiin voimavaroihin. Koeryhmään kuuluvien naisten yöllisten kuumien aaltojen määrä väheni ja elämänlaatu parantui kontrolliryhmään verrattuna. Lisäksi tutkimuksessa kehitellyn matkapuhelinpäiväkirjan käytettävyys arvioitiin tässä tutkimuksessa hyväksi.

Tutkimuksen ensimmäisen artikkelin mukaan yhteydet lapsuusiän seerumin androgeenien ja murrosikäisen valtimoterveyden kanssa riippuivat sukupuolesta. Pojilla korkeampi dehydroepiandrosteroni eli DHEAS (standardoitu regressiokerroin β=0.197, P=0.028) ja testosteroni (β=0.218, P=0.014) alkuasetelmassa (6-9 vuotta) ennustivat korkeampaa Youngin modulia 8-vuoden seurannassa noin 15-vuotiaana. Tytöillä korkeampi androstenedioni (β=0.197, P=0.039) ja testosteroni (β=0.218, P=0.022) alkuasetelmassa ennusti korkeampaa Youngin modulia 8-vuoden seurannassa. Tytöillä korkeampi testosteroni alkuasetelmassa ennusti korkeampaa stiffness indeksiä 8-vuoden seurannassa (β=0.190, P=0.049). Korkeampi DHEAS alkuasetelmassa ennusti alhaisempaa distensibiliteettiä kaulavaltimnossa alkuasetelmassa (β=-0.200, P=0.039), korkeampaa Youngin modulia (β=0.265, P=0.005), ja korkeampaa stiffness indeksiä (β=0.210, P=0.028) 8-vuoden seurannassa.

Tutkimus artikkeliin 2 käsitteli lapsuuden kardiometabolisia ennustemerkkejä ennustaen murrosikäisen valtimoterveyttä. Suurempi vyötärön ympärys (β=-0.195, P=0.003), korkeampi BMI SDS (painoindeksin jakaantuminen keskiarvoon nähden) (β=-0.185, P=0.003) ja korkeampi kehon rasvaprosentti (β=-0.160, P=0.016) olivat yhteydessä heikompaan distensibiliteettiin alkuasetelmassa viitaten siihen että joustavuuden väheneminen ja heikentynyt adaptaatio pulsaatioon alkaa jo keski-lapsuudessa. Suurempi vyötärön ympärys, korkeampi BMI SDS ja korkeampi rasvaprosentti olivat yhteydessä Youngin moduliin alkuasetelmassa p-arvolla 0.000; näin ollen nämä tekijat ovat valtimoiden seinämien kovettumisen osatekijöitä. (Mitä korkeampi Youngin modulus, sitä teräksen kaltaisempia valtimoista tulee). Korkeampi insuliini (β=-0.186, P=0.004) ja korkeampi insuliiniresistenssi (β=-0.180, P=0.005) olivat yhteydessä alhaisempaan distensibiliteettiin alkuasetelmassa. Korkeampi leptiinireseptoripitoisuus oli yhteydessä korkeampaan distensibiliteetttiin (β=0.205, P=0.002). Korkeampi insuliini ja insuliiniresistenssi olivat yhteydessä kovempiin valtimoihin, korkeampi leptiinireseptoripitoisuus taas yhdistyi joustavampiin valtimoihin. Alkuasetelmassa korkeampi insuliini (β=0.164, P=0.009), korkeampi insuliiniresistenssi (β=0.156, P=0.013) ja korkeampi leptiini (β=0.141, P=0.030) olivat yhteydessä korkeampaan Youngin moduliin ja siis kovempiin valtimoihin. Korkeampi leptiinireseptoripitoisuus perustilassa (β=-0.215, P=0.001) sen sijaan yhdistyi alempaan Youngin moduliin indikoiden vähemmän kovia valtimon seinämiä.

Kolmannen artikkelin aiheen rajautumisesta on käyty useita palavereita, ja päädyttiin siihen, että tutkimus tullaan toteuttamaan ensi keväänä yhteistyössä Jyväskylän liikuntalääketieteellisen yliopistolehtori Eero Haapalan kanssa. Alustavat analyysit lineaarisella regressiomallilla todettiin riittämättömiksi ja asiasta on konsultoitu tilastotieteilijää. Nyt on suunnitelmissa erilaisen mallin käyttö, ja tulokset saataneen valmiiksi alkukeväästä.

Juho Vainion säätiö myönsi vuonna 2014 johtamalleni hankkeelle 22 264 euroa rahoitusta. Hanke oli tarkoitus päättää vuoden 2015 lopussa, mutta saimme jatkoa rahoituksen käyttöön vuoden 2016 loppuun saakka (viimeisenä vuonna käytimme rahoitusta tutkimuksesta aiheutuviin muihin kuluihin sillä tohtori Sari Aaltosen palkkaus tuli muista lähteistä). Johtuen yliopiston laskutussäännöistä rahoitus oli käytettävissä vuoden 2017 tammikuun loppuun saakka. Säätiön rahoituksella kirjoitimme kolme tieteellistä artikkelia. Säätiön rahoitusmyöntöä käytettiin yhden artikkelin kirjoittamiseen tarvittaviin palkkakuluihin ja siitä aiheutuviin tutkimuskuluihin (Aaltonen ym. Scand J Med Sci Sports 2016) sekä kahdesta artikkelista aiheutuviin tutkimuskuluihin (Aaltonen ym. Med Sci Sports Exerc 2015 ja Aaltonen ym. Sci Reports 2016). Meidän piti alkuperäisen tutkimussuunnitelman perusteella tutkia liikunnan painonmuutosta muovaavaa vaikutusta. Kuitenkin havaitsimme tutkimuksen aikana, että tämä tutkimuslinja ei johda toivotulla tavalla eteenpäin, joten keskityimme tutkimuksessa erityisesti liikuntaan, sen motiiveihin ja näiden genetiikkaan. Uskomme että nämä tutkimusteemat sopivat säätiön tavoitteisiin. Alla kuvaamme keskeiset hankkeessa saadut tutkimustulokset:

1) Tutkimuksessa selvitimme geneettisten ja ympäristötekijöiden vaikutusta eroihin liikuntamotivaatiossa. Tutkimuksessa havaitsimme, että keskeinen osa liikuntamotivaation eroista nuoressa aikuisuudessa johtuu geneettisistä eroista. Näiden tekijöiden suhteellinen osuus kuitenkin vaihteli riippuen siitä, mitä motivaatiota tutkittiin: se oli suurin liikunnasta saadun mielihyvän kohdalla ja pienin liittyen muiden odotusten täyttämiseen. Pääsääntöisesti geneettiset tekijät selittivät noin puolet liikuntamotivaation eroista, mikä osoittaa, että myös ympäristöllä on suuri vaikutus liikuntamotivaation kehittymiseen. (Aaltonen S, Kaprio J, Vuoksimaa E, Huppertz C, Kujala UM, Silventoinen K. Genetic architecture of motives for leisure-time physical activity: a twin study. Scand J Med Sci Sports. 2016 doi: 10.1111/sms.12779.)

2) Tutkimuksessa selvitimme hyödyntämällä kaksosasetelmaa, kuinka motorinen kehitys varhaislapsuudessa vaikuttaa myöhempään liikunta-aktiivisuuteen. Havaitsimme, että viivästynyt motorinen kehitys varhaislapsuudessa oli yhteydessä vähäisempään liikunnan harrastamiseen vielä nuoressa aikuisuudessa. Koska yhteys voitiin havaita myös vertailemalla samassa perheessä kasvaneita kaksosia, se näyttää olevan riippumaton lapsuuden perheympäristöstä ja geneettisistä tekijöistä. Tutkimus korostaa kuinka tärkeää on huomioida myös ne lapset, joiden motorinen kehitys on heikompaa, esim. koulun liikuntakasvatuksessa. (Aaltonen S, Latvala A, Rose RJ, Pulkkinen L, Kujala UM, Kaprio J, Silventoinen K. Motor Development and Physical Activity: A Longitudinal Discordant Twin-Pair Study. Med Sci Sports Exerc. 2015 Oct;47(10):2111-8.)

3) Tutkimuksessa selvitimme koulumenestyksen yhteyttä liikunta-aktiivisuuteen kaksosten seurantatutkimuksessa, jossa on tietoa 12, 14, 17 ja 24 vuoden iässä. Liikunta-aktiivisuus oli yhteydessä parempaan koulumenestykseen. Kuitenkin hyvä koulumenestys näytti pikemminkin ennustavan aktiivisempaa liikuntaa kuin liikunta koulumenestystä. Tämä saattaa osittain selittää myös myöhempiä sosioekonomisia eroja liikunnassa ja mahdollisesti tämän vaikutuksesta myös terveydessä. (Aaltonen S, Latvala A, Rose RJ, Kujala UM, Kaprio J, Silventoinen K. Leisure-Time Physical Activity and Academic Performance: Cross-Lagged Associations from Adolescence to Young Adulthood. Sci Rep. 2016 doi: 10.1038/srep39215.)

Kaikki lehdet ovat arvostettuja tieteellisiä julkaisuja. Julkaisufoorumi-tietokanta (http://www.julkaisufoorumi.fi/) luokittelee kaksi lehdistä (Scand J Med Sci Sports ja Sci Rep) tasolle 2 (johtava taso) ja yhden (Med Sci Sports Exerc ) tasolle 3 (korkein taso).

Juho Vainion Säätiön vuonna 2015 myöntämän suurapurahan avulla olemme perehtyneet syvällisesti elintavoissa tapahtuviin muutoksiin eläköityessä. Olemme osoittaneet kyselyaineistojen avulla että vapaa-ajan liikunta-aktiivisuus lisääntyy, mutta myös istuminen (erityisesti TV:n katsominen) lisääntyy eläkkeelle siirryttäessä. Unen pituus lisääntyy ja univaikeudet vähentyvät erityisesti henkilöillä, joilla on psyykkistä kuormittuneisuutta ja työstressiä. Päihteiden käytön osalta noin 10% työntekijöistä lisää runsaasti alkoholinkäyttöään ja tämä on yleisempää miehillä, tupakoitsijoilla tai niillä, joilla on ollut masennusta työuran viimeisinä vuosina. Tupakoinnin määrä eli poltettujen savukkeiden määrä sen sijaan näyttäisi vähentyvän eläkkeelle siirryttäessä. Tutkimushavaintomme viittaavat siihen, että eläköitymiseen liittyvä vapaa-ajan lisääntyminen sekä työn kuormitustekijöiden poistuminen vaikuttavat myönteisesti tuoreiden eläkeläisten liikkumiseen ja nukkumiseen. Huolestuttavaa sen sijaan on alkoholin riskikäytön lisääntyminen osalla eläkeläisistä.

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, miten liikunta-aktiivisuus muuttuu elämänkulun aikana ja millaisiksi nuoret kuvaavat niitä elämänkulun kokemuksia, jotka ovat heidän liikunta-aktiivisuuttaan muuttaneet. Lisäksi tehtävänä oli kuvata, millainen asema liikunnalla on nuoren arjessa.
Tutkimus osoitti liikunta-aktiivisuuden vaihtelevan läpi nuoruuden. Lapsuudessa paljon liikkunut voi vähän liikuntaa sisältäneen ajanjakson jälkeen lisätä liikunta-aktiivisuutta uudelleen aikuisuuden kynnyksellä. Lapsuudessa vähän liikkuvan liikunta-aktiivisuus voi myös lisääntyä nuoruuden aikana. Lapsuuden ja nuoruuden sosiaaliset toimintaympäristöt vaikuttavat liikuntatottumusten rakentumiseen. Eri tavalla arjessaan liikkuville nuorille liikunnan merkitykset ja liikunta-aktiivisuuden muutoskohdat olivat moninaiset. Myönteisesti liikunta-aktiivisuuteen vaikuttivat urheiluun panostaminen, välimatkaliikunnan valitseminen, peruskoulun aloitus, elämän vakiintuminen, perhe, ystävät ja urheiluseuratoimintaan osallistuminen. Liikunnan väheneminen liittyi opiskeluun panostamiseen, loukkaantumisiin, mopon hankintaan, lapsuuden kodista muuttoon heti peruskoulun jälkeen, joukkueen hajoamiseen ja kiusatuksi tulemiseen. Liikunta-aktiivisuutta lisääviksi tai vähentäviksi asioiksi osoittautuivat asuinpaikan vaihtuminen, koululiikunta, asepalvelus, työelämä ja seurustelu. Nuoren itselleen asettamat tavoitteet, liikunnan merkityksen tiedostaminen ja erityisesti se, millaiset arjen valinnat tuntuvat merkityksellisiltä tässä ja nyt, määrittivät liikunnan asemaa nuoren arjessa.
Liikunnan lisäämiseen kohdistettavien toimenpiteiden tulisi tavoittaa kaikki samanikäiset mutta huomioida eri tavoin arjessaan liikkuvat ja liikunnalle erilaisen merkityksen antavat nuoret elämänkulun eri ajankohtina. Tutkimus osoitti, että liikunta-aktiivisuuden lisääntymiseen voidaan vaikuttaa lapsuudessa, nuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa. Elämänkulun näkökulmasta koulu tavoittaa lähes kaikki saman ikäiset. Koulun asemaa liikuntatottumusten rakentumisessa voitaisiin vahvistaa.

Tutkimuksessa tavoitteena oli selvittää aerobisen harjoittelun mahdollisia vaikutuksia ikääntyneiden aivotoimintoihin. Ikääntyneitä verrattiin myös nuorempiin terveisiin henkilöihin. Tarkastelun kohteena aivoissa oli sekä automaattista somatosensorista prosessointia mittaava EEG-pohjainen herätepotentiaali että käyttäytymistieteellisiä kognitiivisia ja fyysisiä testejä. Somatosensorinen automaattinen muutoksen havaitsemismekanismi osoittautui vaimentuneeksi terveillä ikääntyneillä. Selvitimme myös tämän sähköisen komponentin (somatosensory mismatch negativity) osoittamaa neuroplastisuutta aivokuorella ja osoitimme sen olevan suhteessa aerobisen liikunnan määrään. Tälle komponentille paikansimme myös generaattorit aivokuorella ja näiden generaattoreiden voimakkuus oli suhteessa liikunnan määrään. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että jopa automaattiset aivotoiminnat ovat paljon herkempiä liikunnan määrälle kuin olemme aiemmin osanneet olettaa.

Säännöllinen liikunta keski-ikäisenä mahdollistaa paremman liikkumiskyvyn iäkkäänä. Iäkkäiden geriatrinen arviointi ja yksilöllisesti räätälöity hoito ja kuntoutus puolestaan parantavat liikunta-aktiivisuutta, liikkumiskykyä ja lihasvoimaa erityisesti hauraus-raihnaus-oireyhtymästä (HRO) tai sen esiasteesta kärsivillä iäkkäillä ihmisillä sekä liikunnallisesti aktiivisilla iäkkäillä naisilla. Tutkimuksessa todettiin myös, ettei käden puristusvoiman heikkous iäkkäillä yksin ennusta varhaisempaa kuolleisuutta, vaan siihen vaikuttavat myös muun muassa sairaudet, liikunta-aktiivisuus ja ravitsemustilanne.

Väitöstyössäni tarkasteltiin laktaasi ja apolipoproteiini E (APOE) geenien ja liikunnan vaikutusta aikuisena mitattuihin luumuuttujiin Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI)-tutkimuksen seuranta-aineistossa, joka alkoi vuonna 1980 (n=3596). Kahdessa ensimmäisessä osatyössä tutkittiin laktaasi ja APOE geenipolymorfioiden yhteyksiä tietokonetomografialla mitattuihin värttinä- ja sääriluiden muuttujiin yhdessä ravinnon kalsiumin ja tyydyttyneen rasvan saannin kanssa. Liikunnan osalta tarkasteltiin lapsuuden ja nuoruuden liikuntatottumuksia, joita oli kartoitettu tutkimuksen alkuvuonna kysymyksillä vapaa-ajan liikunnasta, harrastuksista liikuntaseuroissa, osallistumisesta urheilukilpailuihin sekä liikunnan intensiteetistä. Aikuisilla käytettiin askelmittarilla mitattua askelten määrää vuodelta 2007. Tutkittavien ravinnon saantia selvitettiin haastattelemalla ja kyselylomakkeilla.
Laktaasigeenin T/T genotyyppiä kantavilla miehillä oli noin 3 % korkeampi hohkaluun tiheys värttinä- ja sääriluiden päissä verrattuna T/C ja C/C genotyyppeihin. Toisessa osatyössä APOE geenin säätelyalueen -219T/T ja +113C/C genotyyppien havaittiin olevan yhteydessä pienempään kortikaaliluun osuuteen värttinä- ja sääriluissa verrattuna G/G genotyyppien kantajiin. Naisilla nämä riskigenotyypit olivat yhteydessä myös pienempään puristuslujuuteen putkiluiden päissä ja miehillä suurempaan värttinäluun pinta-alaan. APOE -219G/T ja +113G/C genotyyppien väliset mittauserot eri luumuuttujissa vaihtelivat 1-8 % välillä. APOE -219T/T ja +113C/C genotyyppisillä naisilla korkea ravinnon tyydyttyneiden rasvojen saanti oli yhteydessä matalampaan värttinäluun varren pinta-alaan ja lujuuteen. Kolmannessa osatyössä 9-18-vuotiaiden tyttöjen korkea fyysinen aktiivisuus oli yhteydessä pienentyneeseen todennäköisyyteen saada matala sääriluun pään lujuusindeksi, varren pinta-ala, mineraalimäärä ja lujuusindeksit verrattuna vähiten aktiivisten tyttöjen neljännekseen. Vastaavasti poikien liikuntaryhmissä yhteydet löytyivät sääriluun pään pinta-alaan ja varren kortikaaliluun pinta-alaan ja lujuusindeksiin, kun verrattiin alinta ja ylintä ryhmää toisiinsa. Viimeisessä osatyössä havaittiin naisten päivittäisen askelmäärän olevan yhteydessä useisiin eri luumuuttujiin. Ylimmässä kolmanneksessa olevilla naisilla (> 8765 askelta/päivä) löydettiin korkeammat kantaluun arvot alimpaan kolmannekseen verrattuna. Askelryhmien välisiä eroja löytyi myös sääriluun pään pinta-alassa, mineraalimäärässä, tiheydessä ja puristuslujuudessa sekä sääriluun varren pinta-alassa, mineraalimäärässä ja vääntölujuudessa eniten askeleita keränneiden eduksi. Värttinäluussa naisten askelryhmien väliset erot eri luumuuttujissa olivat samansuuntaiset kuin sääriluussa. Edellä kerrotut askelryhmien väliset erot eri luumuuttujissa vaihtelivat 0.5-5.4 % välillä. Miehillä askelten ja luumuuttujien väliset yhteydet olivat pääasiassa ei-tilastollisesti merkitseviä.
Tässä työssä löydettiin yhteys APOE geenin säätelyalueen genotyyppien ja kortikaaliluun mittausten välillä. APOE -219T/T ja +113C/C genotyypeillä korkea tyydyttyneen rasvan saanti oli myös yhteydessä matalampaan värttinäluun kokoon. Lisäksi lapsuudessa harrastetulla liikunnalla oli suotuisia vaikutuksia sääriluun kokoon ja lujuuteen aikuisuudessa. Naisilla myös päivittäiset askeleet olivat myönteisesti yhteydessä eri luustotekijöihin.

Tässä väitöskirjatyössä tutkittiin fyysisen aktiivisuuden kunnon eri osatekijöiden ja paikallaanolon yhteyksiä kardiometaboliseen kokonaisriskiin sekä yksittäisiin riskitekijöihin 506 iältään 6-8-vuotiaan suomalaisen lapsen väestöotoksessa osana Lasten liikunta ja ravitsemus (PANIC) -tutkimusta. Liikuntaa ja paikallaanoloa mitattiin sykettä ja kehon liikkeitä mittaavalla Actiheart®-monitorilla ja kyselylomakkeilla. Lasten ravitsemusta mitattiin neljän vuorokauden ruokapäiväkirjalla. Kardiorespiratorista kuntoa mitattiin polkupyöräergometrillä tehtyllä maksimaalisella kuormituskokeella ja neuromuskulaarista kuntoa 10 x 5
metrin sukkulajuoksu-, 15 metrin juoksu-, puristusvoima-, vauhditon pituushyppy-, vatsalihasten voima-, tasapaino-, käden hienomotoriikka- ja eteentaivutustestillä. Kardiometaboliset riskitekijät määritettiin laboratoriokokein ja -mittauksin, joista tärkeimmät olivat vyötärönympärysmitta, paastoveren insuliini ja glukoosi, paastoveren triglyseridit ja HDL-kolesteroli sekä systolinen- ja diastolinen
verenpaine, VLDL:n triglyseridit, VLDL- ja LDL-kolesteroli sekä HDL:n triglyseridit.

Tutkimus osoitti poikkileikkausasetelmassa, että itseraportoitu liikunta ja erityisesti omatoiminen liikunta olivat käänteisesti yhteydessä tyypin 2 diabeteksen ja valtimotautien riskitekijöihin lapsilla. Myös itseraportoidulla viihdemedian käytöllä ja erityisesti television ja videoiden katselulla oli suora yhteys näihin riskitekijöihin lapsilla. Riskitekijöiden tasot olivat korkeimmat lapsilla, jotka liikkuivat vähiten ja käyttivät eniten aikaa viihdemediaan. Itseraportoidulla runsaalla viihdemedian käytöllä oli suorat yhteydet riskitekijöihin paitsi vähän itseraportuidusti liikkuvilla niin myös paljon itseraportoidusti liikkuvilla lapsilla.
Reippaan fyysisen aktiivisuuden muutoksella oli käänteinen yhteys ja paikkallaanolon muutoksella oli suora yhteys tyypin 2 diabeteksen ja valtimotautien kokonaisriskin ja yksittäisten riskitekijöiden muutoksiin kahden vuoden seurannan aikana riippumatta mahdollisista sekoittavista tekijöistä. Korkeampi rasvaprosentti ja vähäisempi liikunta olivat yhteydessä huonompiin tuloksiin 10 x 5 metrin sukkulajuoksutestissä. Korkeampi rasvaprosentti oli lisäksi yhteydessä huonompiin tuloksiin vauhdittomassa pituushypyssä, vatsalihastestissä, käden hienomotoriikkatestissä ja tasapainotestissä. Rasvaprosentin ja liikunnan yhteydet fyysiseen kuntoon olivat toisistaan riippumattomia. Lisäksi lapsilla, joilla oli korkea rasvaprosentti ja jotka liikkuivat vähän, oli muita lapsia huonommat tulokset 10 x 5 metrin sukkulajuoksutestissä, 15 metrin juoksutestissä ja vauhdittomassa pituushypyssä. Fyysisellä aktiivisuudella oli käänteinen yhteys koko kehon ja keskivartalon rasvan määrään lapsilla. Nämä yhteydet olivat sitä voimakkaampia mitä kuormittavampaa liikkuminen oli. Jo 10 minuuttia rasittavaa liikkumista päivittäin harrastavilla lapsilla oli 26–30 prosenttia vähemmän rasvakudosta koko kehossaan ja keskivartalossaan kuin rasittavaa liikkumista harrastamattomilla lapsilla. Kevyelläkin liikkumisella oli käänteinen yhteys kehon rasvapitoisuuteen, mutta vasta vähintään kohtuullisesti kuormittavalla liikkumisella oli suora yhteys
kardiorespiratoriseen kuntoon. Tutkimusaineistosta laskettiin tilastollisesti, että 10 minuutin paikallaanolon vaihtaminen vastaavaan määrään rasittavaa liikkumista pienentäisi koko kehon ja keskivartalon rasvakudoksen määrää 13 prosenttia. Tämä väitöskirja toi uutta tietoa fyysisen aktiivisuuden ja kunnon käänteisistä yhteyksistä ja paikallaanolon suorista yhteyksistä tyypin 2 diabeteksen ja valtimotautien riskitekijöihin alakouluikäisillä lapsilla.

Tämän hankkeen tuloksista, jotka tulevat vielä käynnissä olevan datan käsittelyn jälkeen tarkentumaan, voidaan osoittaa selkeä yhteys tiettyjen immuunisysteemin osien reagoivan vauriorakennuksiin, eli rakennuksella ja varsinkin mikrobivaurioituneella vaurioituneella on yhteys sen käyttäjien terveyteen.

-Vauriorakennuksen tilankäyttäjiltä havaittiin vertailurakennusten käyttäjiin verrattuna alentuneita leukosyyttiaktiivisuuksia (neutrofiilit) ryhmätasolla.
-Vauriorakennuksen tilankäyttäjillä oli ryhmätasolla merkitsevästi korkeammat itiöspesifiset IgG- ja IgG3- vasteet.
-Toksiuusmittauksissa käytetty E. coli-lux menetelmä korreloi hyvin rakennusten vaurioiden ja oireilun kanssa.

Väitöstutkimuksen mukaan noin puolella (54 %) tutkimukseen osallistuneista opettajista (n = 1198) esiintyi äänihäiriöitä, ja työhön liittyvä stressi oli niiden merkittävin selittäjä (OR 3.6). Stressi oli jopa vahvemmin yhteydessä äänihäiriöihin kuin astma (OR 2.7) tai naissukupuoli (OR 1.5).

Äänihäiriöt ja stressi olivat selkeästi yhteydessä opettajien työkyvyn laskuun. Paras työkyky oli niillä opettajilla, joilla ei ollut äänihäiriöitä tai stressiä, ja heillä oli myös vähiten sairauslomia. Stressi ja äänihäiriöt olivat vahvemmin yhteydessä heikentyneeseen työkykyyn yhdessä kuin erikseen arvioituina. Ääni, samoin kuin stressi, vaikuttaakin olevan hyvä työkyvyn indikaattori.

Äänihäiriöistä kärsivät raportoivat selvästi muita enemmän sisäympäristöön liittyviä puutteita, kuten melu ja tunkkainen ilma. Tämä itsearviointi validoitiin alatutkimuksessa (n = 538) vertaamalla sitä ulkopuolisten asiantuntijoiden arvioon koulurakennusten kunnosta. Vastaavuus oli hyvä. Tulokset antoivat kuitenkin vain viitteitä siitä, että äänihäiriöillä olisi yhteyttä asiantuntijoiden arvioimaan koulurakennusten huonoon kuntoon. Sitä vastoin lähes puolella koehenkilöistä, jotka työskentelivät kunnossa olevissa rakennuksissa, ei ollut stressiä eikä äänihäiriöitä. Kaiken kaikkiaan yli puolet alatutkimukseen osallistuvista opettajista työskenteli huonokuntoisessa rakennuksessa.

Tulokset herättävät kysymyksen siitä, muodostavatko äänihäiriöt, työhön liittyvä stressi ja puutteellinen sisäympäristö suhteessa työkykyyn vyyhdin, joka on enemmän kuin osiensa summa. Ihmistä on hyvä hoitaa kokonaisuutena, ja tukitoimia onkin tarpeen kohdistaa äänenhuollon lisäksi myös ääneen liittyviin tekijöihin, kuten stressin vähentämiseen ja sisäympäristön korjauksiin. Opettajien ääniergonomian parantamiseen tulisi kokonaisuutena kiinnittää entistä enemmän huomiota. Varhaisen tuen merkitys on ensiarvoisen tärkeää, että ongelmat eivät kasautuisi ja opettajien työkyky säilyisi mahdollisimman hyvänä.

This study utilized data collected in the project INSULATE (2010-2015), which studied the effects of energy retrofits on indoor environmental quality (IEQ) in a total of 240 apartments from Finland and Lithuania (Du et al., 2016, Leivo et al., 2018). The grant from Juho Vainio foundation helped us to further analyze and publish results on the effects of energy retrofits in multifamily buildings (Du et al., 2019). Based on the results, energy retrofits in the buildings improved not only thermal conditions, but also occupants’ self-reported satisfaction with IEQ (Haverinen-Shaughnessy et al., 2018, Leivo & Haverinen-Shaughnessy 2022). Based on a 3-year follow-up study, it was concluded that some positive effects could be seen several years after retrofits were competed (Haverinen-Shaughnessy et al., 2019). However, further studies were needed to verify the actual mechanisms leading to the observed changes in occupant satisfaction with IEQ and health.

In a subsequent study (2020-2022), we used co-cultures of human lung and immune cells to determine whether changes in the toxicity of settled dust collected from dwellings explain the reported improvements in the indoor environment. We found that the energy retrofits did not significantly alter the metabolic activity or viability of the cells, i.e. the results did not explain the self-reported improvements in occupants’ satisfaction (Huttunen et al., 2021).

Further analyses indicated that cellular responses correlated strongest with microbial measurements in settled dust, but also with volatile organic compounds, outdoor PM2.5, and indoor climate parameters. While observed correlations do not prove causality, they do provide a starting point for understanding factors influencing toxicity in indoor settled dust (Kempe at al., 2022).

In addition, next generation sequencing of settled dust samples collected as a part of INSULAtE project was performed for characterization of the bacterial and fungal dust communities in all samples that were available. In total, 391 dust sample extracts were amplified via PCR targeting the bacterial 16S rDNA and fungal ITS DNA regions and sequenced on Illumina MiSeq platform. The sequencing data have been processed and will be available for downstream statistical analysis in autumn 2022. The analysis will be carried out to complement information gathered earlier from quantitative PCR measurements and the recent toxicological analysis performed.

The funds kindly provided by Juho Vainion Säätiö were used to support the implementation of the MITOXIN research initiative ”Microbial Toxins Indoors – gripping an emerging health risk”. The MITOXIN research project builds on two major field studies that were successfully implemented since 2011: the project combines materials from studies that follow residential homes (HOTES) and schools (SISU), including their occupants, through moisture damage interventions, performing assessments before and after the interventions. The environmental and health assessments consisted of building investigations, microbial and toxin exposure assessments, health questionnaires and clinical studies. These studies are tailored to improve our understanding of the relation between exposure to microbes and their toxins and adverse health effects, and on the impact of moisture damage interventions on both microbial exposure and health.

Specifically, the funds provided by Juho Vainion Säätiö were targeted to facilitate SISU (School Intervention Study), including implementation of the extensive field work efforts, sample processing and analysis, data management and statistical analyses. This study part was most notably supported by grants from the Academy of Finland and the Finnish Work Environment fund, in addition to the funds provided by JVS.

In the SISU study, detailed exposure and health assessments have been conducted in 11 moisture damaged and 5 reference schools. In total 203 teachers and 505 students participated in the study. Repeated exposure and health assessments have been conducted in 7 schools following moisture damage renovations. Health measurements included questionnaires and symptom diaries for both teachers and pupils; teachers also provided blood, eye and nose brush samples and nasal lavage, and they performed exhaled NO, exhaled breath condensate and SBUT (self-reported tear film break up time) measurements. System biological and immunological measurements have been and are being done from the clinical samples (collaboration Finnish Institute for Occupational Health). Exposure samples have been collected from >100 classrooms and teachers’ lounges in the 16 schools and active air as well as settled dust samples have been analyzed for microbial concentrations with qPCR and for microbial toxin content (in total >550 samples). In addition, microbial community composition using next generation sequencing was determined from indoor samples (N~360). Statistical analyses of these extensive datasets are ongoing.

Key research findings and conclusions from MITOXIN project thus far:

 The severity of microbial damage based on microbial determinations performed on building materials of moisture damaged homes appears to link to higher risk for respiratory effects in exposed residents. This is novel knowledge in the scientific literature and offers opportunity for the identification of buildings where moisture damage might link to a specifically high risk of respiratory disease.

 We observe higher prevalence of respiratory tract and more general health symptoms in teachers of moisture damaged schools compared to teachers in non-damaged schools. This highlights the potential of moisture damage in school buildings to represent a serious occupational health risk.

 Generally, there is a tendency to find higher prevalence and levels for some microbial toxins in moisture damage conditions, and also for higher total microbial toxin load and number of toxins. However, microbial toxins are also present indoors in the absence of moisture damage, and thus the indoor presence of microbial toxins is not a phenomenon that links to moisture damage in buildings only. We need to embrace the concept that just as microbes are everywhere, so are there metabolites. Such concept has so far largely been neglected.

 Linking to the point made above, there is a lack of studies in the scientific literature that would have considered microbial toxins occurrence in both index and reference buildings, following a sound epidemiological study design. This leads to limitations in our understanding as to what is a ‘normal’ background situation with respect to presence and levels of microbial toxins. Such studies, along with intervention studies as carried out in MITOXIN, are urgently needed in order to clarify health effects following exposure to microbial toxins in indoor environments.

 Moisture damage interventions in mold affected residential homes link to a clear release of upper and lower respiratory tract symptoms in the residents of these homes.

 Moisture damage renovations seem to reduce, but not completely remove microbial toxin loads and microbial levels in house dust.

 Based on microbial community analyses, the effects of moisture damage interventions appear to be visible on the level of individual taxa rather than triggering large changes in community structure. However, we observe also that moisture damage renovations result in a reduction of bacterial and fungal diversity in house dust. Considering the on-going, wide discussion on the relevance of the diversity of microbial exposure on human health, these findings are intriguing and are expected to have a major impact on research on this topic.


Dissemination of project results, scientific publication

Results of the MITOXIn project have been presented at major international and national scientific conferences, with a number of peer reviewed abstracts submitted for the proceedings of these conferences. In addition, the project has been presented at the Finnish “Indoor air seminar” (Sisäilmastoseminaari), attracting yearly more than 1000 participants (scientists, practitioners, industry, stakeholders, media representatives, etc.). (5 extended abstracts). Currently, there are three scientific publications on the HOTES study and one on the SISU study under preparation, and close to submission (submission anticipated by the end of 2016):
– “Microbial exposures in severely damaged homes”, Valkonen et al.
– “Health effects of mould in severely damaged homes”, Järvi et al.
– “Fungal and bacterial microbiota of severely moisture damaged homes in Finland”, Jayaprakash et al..
– “Clinical markers linking to moisture damage health symptoms”, Karvala et al. (lead at FIOH).
Our publication plan anticipates three further papers from these two studies to be published during 2017.

This project has already triggered a number of associated research work and publications, not directly including results of this project but utilizing knowledge generated in the context of this research. One scientific paper has recently been published in Indoor Air “Synergistic pro-inflammatory interactions of microbial toxins and structural components characteristic to moisture-damaged buildings.”, Korkalainen et al. 2016. This paper has used key microbial toxins being present in indoor environments in Finland, which is knowledge that has been generated – among other studies – in the MITOXIN project. Similarly, three book chapters have been prepared during the funding period, linking to key objectives of the project on occurrence of mycotoxins in indoor environments, and their synergistic interaction with other microbial compounds in producing adverse health effects.

Saatu apuraha on käytetty ajanjaksolla 1.7.2015–30.11.2015 väitöskirjatyöni kahden osatyön työstämiseen. Näiden osatöiden otsikot ovat seuraavat:
1) Health effects of mould in severely damaged homes (käytetty 90 % apurahakaudesta)
2) Microbial exposures in severely damaged homes (Alustava otsikko) (Käytetty 10 % apurahakaudesta)

Molempien osatöiden aineistona on apurahahakemuksessa kuvattu HOTES-tutkimuksen (HOmeloukka ja TErveyS) aineisto. Aineisto on kerätty vuosien 2008–2015 aikana ja tutkimukseen on saatu mukaan 45 perhettä ympäri Suomea, jotka asuvat vakavasti kosteusvaurioituneissa asunnoissa. Asukkaita on yhteensä noin 180. Asukkaista on kerätty terveystietoa terveyskyselylomakkeilla sekä erilaisilla kliinisillä mittauksilla. Ensimmäisessä artikkelissa käytettiin terveyskyselyiden lisäksi PEF ja FeNO mittauksia kuvaamaan asukkaiden kosteusvaurioille altistumisesta aiheutuvaa hengitystieoireilua. Altistumista tarkasteltiin asunnoista otettujen materiaalinäytteiden ja pölynäytteiden avulla.

Apurahan käyttö:
1) Apurahakaudesta osa meni aineistojen työstämiseen sellaiseen kuntoon, että analyysien tekeminen oli mahdollista. Kaikki aineistot olivat tallennettu omiksi tiedostoikseen (terveyskysely aikuisille, kouluikäisille ja alle kouluikäisille lapsille, terveysmittausten aineistot, rakennusmateriaaliaineistot), joten työn ensimmäinen vaihe oli aineistojen oikeellisuuden tarkastaminen, puhdistaminen sekä yhdistäminen toisiinsa yhdeksi isommaksi aineistoksi käyttäen SPSS tilastotiedeohjelmaa (SPSS-22 .0 for Windows (SPSS, Inc, Chicago, IL). Erityisesti rakennusmateriaaleja koskeva työ oli aikaa vievää, koska näitä tuloksia ei ollut tallennettu tilastollista käsittelyä varten ja otettuja materiaalinäytteitä oli yhteensä lähes 200 kpl (vaihdellen 3-16 kpl / asunto). Datan kokoamisen jälkeen aineistoksi muodostui 41 asunnon asukkaat ja asuntojen rakennusmateriaalinäytteet. Näissä asunnoissa asui yhteensä 139 henkilöä (74 aikuista ja 60 lasta), joilta oli palautunut tutkimuksen alussa annettu laaja terveyskysely. Apurahakaudella saatiin tarvittava data kasattua ja yhdistettyä analyyseja varten.
2) Datan kokoamisen jälkeen siirryttiin aineiston alustaviin analyyseihin käyttäen apuna ristiintaulukointia ja Pearsonin χ2-testiä. Näiden analyysien perusteella saatin kartoitettua aineistoa niin, että päästiin tarkempiin analyyseihin. Asukkailta oli kysytty yhteensä 24 oireen ilmenemistä, jotka jaettiin viiteen eri ryhmään käyttäen pääkomponenttianalyysia. Näistä muodostettiin lopulta ylähengitystie-, alahengitystie- ja yleisoireryhmät. Asunnot jaettiin kolmeen erilaiseen vakavuusluokkaan perustuen rakennusmateriaalinäytteissä ilmenneisiin sieni-, bakteeri- ja aktinomykeettikasvustoihin. PEF ja FeNO mittausten osalta käytettiin dataa, joka oli koottu asukkaiden kotona tekemien mittausten perusteella (PEF / 2 viikon ajalta, FeNO / 3 päivän ajalta). Lopulliset analyysit tehtiin käyttäen logistista regressioanalyysia ja niissä verrattiin oireilua sekä kotimittausten tuloksia altistumisen tasoon eri altistumisluokissa (sienet, bakteerit, aktinomykeetit ja näistä koottu kokonaisuutta kuvaava luokitus). Kaikki osatyöhön tarvittavat analyysit saatiin tehtyä ja koottua artikkeliin tuleviin tuloksia kuvaaviin taulukoihin apurahakaudella.
3) Health effects of mould in severely damaged homes -osatyön kirjoittaminen aloitettiin edellä mainittujen analyysien kanssa samanaikaisesti ja on tällä hetkellä lähes valmiina ja pääohjaajilla luettavissa / kommentoitavissa. Artikkeli on tarkoitus julkaista Indoor Air –lehdessä seuraavien kuukausien (huhti-toukokuu 2016) aikana, josta se on myös luettavissa.
4) Apurahakauden viimeisen kuukauden aikana aloitettiin myös väitöskirjatyöni seuraavan osatyön työstämien. Tämä osatyö kirjoitetaan yhteisenä työnä toisen väitöskirjatyöntekijän (Maria Valkonen / Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) kanssa, niin, että molemmat ovat tasaväkisiä kirjoittajia. Tässä osatyössä puolestaan tarkastellaan samoista asunnoista otettujen pölynäytteiden osuutta altistumisessa. Asunnoista on otettu pölynäytteitä seuraavasti: mattopölynäyte olohuoneesta, yläpölynäyte sekä pölypussinäyte. Kyseisiä näytteitä on otettu sekä ennen vauriota että asunnon korjauksen tai toiseen asuntoon muuton jälkeen. Apurahakauden lopuksi pölynäytedata saatiin kasattua ja alustavat analyysit tehtyä. Lisäksi tähän osajulkaisuun on kirjoitettu tausta ja metodi -osuudet. Tämä osajulkaisu on tarkoitus saada valmiiksi kevään 2016 aikana ja julkaista myös Indoor Air –lehdessä, josta se on luettavissa.
5) Apurahalla tehtyjen alustavien analyysien tuloksia käytettiin myös Indoor Air 2016 konfrerenssi-julkaisuun, johon toisena kirjoittajana tein tarvittavia tilastollisia analyyseja. Tämä konfrerenssi-julkaisu on hyväksytty ja tullaan esittämään ensi kesänä Maria Valkosen toimesta. Tämä julkaisu toimii myös siis pohjana varsinaiselle edellä kuvatulle osatyölle väitöskirjatyössäni.

Vuoden 2018 aikana suunnitelmat muuttuivat ja päädyimme lomakeseurannan lisäksi suunnittelemaan nuorille tutkimuskäynnit. Tämän mahdollisti ymmärryksemme mikrobiominäytteiden keräämisen tärkeydestä, joten päädyimme suunnittelemaan tutkimuskäynnit tutkittaville heidän asuinpaikkojen lähellä oleviin terveyskeskuksiin, koulujen terveydenhoitajan tiloihin tms. Suunnitelmassa oli saada kerättyä mikrobiomi- ja verinäytteet nuorista. Saimme 16-vuotisseurannana alkamaan toukokuussa 2019. Tutkimuspäiviä on tähän mennessä ollut 6, osallistumisprosentti on ollut todella hyvä: kutsutuista 84% on osallistunut tutkimuskäynnille, täyttänyt lomakkeet ja kerännyt pölynäytteen; 10% on täyttänyt lomakkeet ja kerännyt pölynäytteen; ja 6% on kieltäytynyt tutkimuskäynnistä, mutta on vastannut terveystietoja koskevaan lyhyeen kyselyyn puhelimitse. LUKAS1 –kohortin 16-vuotistutkimuksen tutkimuskäynnit saadaan tehtyä syyskuun 2019 loppuun mennessä ja LUKAS2:n tutkimuskäynnit tullaan toteuttamaan samalla tavalla vuoden 2020 aikana.

Olemme samalla analysoineet ja julkaisseet tuloksia aiemmista seurantakerroista; 10 julkaisua LUKAS kohortista (vuosina 2018-2019) ja yksi julkaisu Harvardin yliopiston tutkijoiden kanssa post doc -vuodelta (lapsuuden suoliston mikrobiomi ja lihavuus/ylipaino).

Juho Vainion Säätiön tukemassa tutkimuksessa osoitimme, että lasten riski sairastua astmaan on sitä pienempi, mitä enemmän varhaislapsuuden kodin sisätilojen bakteeristo muistuttaa maatalojen bakteeristoa (Nat Med, 2019). Jo aiemmin on tiedetty, että maataloissa varttuminen voi jopa puolittaa riskin sairastua astmaan ja allergioihin, mahdollisesti johtuen maatalojen runsaasta mikrobilajistosta. Nyt osoitimme, että maatalomainen kodin mikrobisto suojasi astmalta myös muualla kuin maatiloilla.

Olohuoneen lattiapölynäytteiden mikrobikoostumus karakterisoitiin lähes neljästä sadasta LUKAS-syntymäkohortin kodista. Pölynäytteet kerättiin lasten ollessa kahden kuukauden ikäisiä, ja astman kehittymistä seurattiin kuusi vuotta. Mikrobinäytteiden maatalomaisuuden arvioimiseksi rakennettiin matemaattinen malli kuvaamaan sitä, miten paljon tutkittavan kodin sisätilojen bakteerikoostumus muistuttaa maatalojen mikrobistoa.

Astmalta suojaava mikrobisto sisälsi runsaasti ulkoympäristölle, kuten maaperälle, tyypillisiä bakteereja. Toisaalta ihmisen hengitysteissä tyypillisesti esiintyviä bakteereja, kuten Streptococcaceae-heimon edustajia, havaittiin suhteellisen vähän. Yhteys astmaan oli riippumaton runsaslajisuudesta ja mikrobien kokonaismääristä. Tavallisissa kodeissa maatalomaista mikrobistoa lisäsivät muun muassa kävely ulkokengillä sisätiloissa, sisarusten lukumäärä ja talon ikä, ei kuitenkaan esimerkiksi ympäristön biodiversiteetti.
Maatalotyyppisille mikrobeille altistuneiden lasten immuunisolujen havaittiin sietävän paremmin pölyssä runsaasti esiintyvien bakteerien soluseinäkomponentteja, mikä ilmeni pienempänä tulehdussytokiinien tuotantona in vitro altistuksissa. Myös lievää tulehdusta määrittävän C-reaktiivisen proteiinin määrä veressä oli pieni.

Tutkimuslöydös vahvistettiin saksalaisessa yli tuhannen lapsen aineistossa. Myös saksalaislasten astmariski oli sitä pienempi, mitä enemmän heidän kotipölynsä mikrobisto muistutti suomalaisten maatalojen mikrobistoa.
Havainto tukee varhaisen mikrobialtistuksen merkitystä astmalta suojaavien mekanismien kehittymisessä ja mahdollisena astman ehkäisyn kohteena. Tutkimuksessa kehitetyllä mallilla voidaan arvioida minkä tahansa kodin pölynäytteestä, kuinka hyvin sen bakteeristo saattaa suojata astmalta. Tämä mahdollistaa myös sen selvittämisen, mitkä mikrobiologiset tekijät ovat keskeisiä suojavaikutuksen kannalta ja millä keinoin niille altistumiseen voidaan varhaislapsuudessa vaikuttaa.

Osoitimme myös, että toisella mallintamistavalla astmalta suojaavan mikrobiston määrittämiseksi voidaan saada täydentäviä tuloksia (JACI, 2019) ja julkaisemattomien tulostemme mukaan näitä lähestymistapoja yhdistämällä voidaan päästä vieläkin tarkempaan mallinnukseen.

Muissa tähän hankkeeseen suoraan liittyneissä tutkimuksissa olemme osoittaneet varhaislapsuuden mikrobikoostumuksen olevan mahdollisesti yhteydessä myös lapsen neurologiseen kehitykseen ja riskiin tarkkaavaisuushäiriöiden kehittymiselle (Sci Rep, 2019). Lisäksi olemme osoittaneet yhteneväisyyksiä ja eroja lattiapölyaltistuksen ja hengitystiealtistuksen välillä hyödyntäen konttaavaa lasta simuloivaa robottia (Microbiome, 2018). Olemme myös havainneet vielä julkaisemattomissa tutkimuksissa, että tuomalla kotiin eteismaton välityksellä maaperän bakteereja nämä leviävät myös kodin sisäilmaan, mikä tukee mahdollisuutta
käyttää vastaavaa menetelmää interventiotutkimuksissa kodin sisäilman mikrobiston muokkaamiseksi astmalta suojaavaksi.

Tutkimuksen ”Mikrobialtistuksen arviointi sisäympäristöissä huonepölynäytteillä” tavoitteena oli määrittää asuin-, elintapa- ja ympäristötekijät, jotka vaikuttavat sisäympäristöjen mikrobipitoisuuksiin. Lisäksi tavoitteena oli kehittää menetelmiä, joiden avulla altistumista voidaan arvioida entistä tarkemmin. Tällä puolen vuoden kestoisella apurahalla aikaansaadut tuotokset (osatyöt 2 ja 3) on esitetty seuraavaksi. Lisäksi apurahakaudella aloitettiin osatyön 4 kirjoittaminen.

Osatyö 2

Väitöskirjan osatyössä 2 havaittiin, että huonepölyn bakteeripitoisuuksiin vaikuttivat voimakkaimmin asuinmuoto sekä maanviljely, erityisesti hyötyeläinten lukumäärä. Muuten pitoisuuksiin vaikuttavat tekijät vaihtelivat erilaisten bakteeripitoisuutta mittaavien markkereiden välillä. Tämä johtunee siitä, että erilaiset menetelmät kuvaavat sisätilojen bakteeripitoisuutta eri tavoin. Lisäksi työssä havaittiin, että tulosten tulkintaan vaikuttaa suuresti se ovatko bakteeripitoisuudet esitetty massaa vai näytteenkeräys pinta-alaa kohti. Tähän on tärkeää kiinnittää huomiota vertailtaessa eri tutkimusten tuloksia keskenään. Tutkimuksen tulosten perusteella vain osa bakteeripitoisuuksien vaihtelusta pystytään selvittämään kyselyjen avulla, joten ihmisten altistumisen arvioimiseksi tarvitaan lisäksi näytteenottoa. Näytteenottomenetelmiä tutkittaessa havaitsimme, että bakteeripitoisuuksien (3-hydroksirasvahappo ja muramiinihappo) toistettavuus rinnakkaisissa pölynäytteissä (sama kohde ja näytteenottokerta) oli vahva (intraclass correlation -arvo (ICC): 74–84 %) kun taas läpi vuoden kerättyjen näytteiden toistettavuus oli heikompi (ICC: 22–66 %), osoittaen bakteeripitoisuuksien ajallista vaihtelua. Näin ollen yksi näyte ei riitä kuvaamaan asunnon todellista bakteeripitoisuutta, vaan tarvitaan useita näytteitä eri vuodenaikoina.

Julkaisu: Leppänen H.K., Täubel M., Roponen M., Vepsäläinen A., Rantakokko P., Pekkanen J., Nevalainen A., von Mutius E. & Hyvärinen A. (2015) Determinants, reproducibility, and seasonal variation of bacterial cell wall components and viable counts in house dust, Indoor Air, 25, 260-272.


Osatyö 3

Väitöskirjan osatyössä 3 havaittiin, että koulujen huonepölyn sieni- ja bakteeripitoisuudet vaihtelivat suuresti Suomen, Espanjan ja Alankomaiden välillä. Suomessa mikrobipitoisuudet olivat kaikista alhaisimmat, jopa 20 kertaa alhaisemmat sieni- ja 12 kertaa alhaisemmat bakteeripitoisuudet kuin Espanjassa ja Alankomaissa. Suurimmat pitoisuudet löytyivät yleensä Espanjasta, poikkeuksena Mycobacterium spp. ja Streptomyces spp. -lajit, joiden pitoisuudet olivat suurimmat Alankomaissa. Mikrobipitoisuuksien vaihtelu oli suurempaa koulujen sisällä kuin eri koulujen välillä. Pitoisuuksissa havaittiin siis selvää ajallista ja paikallista vaihtelua. C. herbarumilla, joka on tyypillinen ulkoilman mikrobi, havaittiin selvää vuodenaikaisvaihtelua. Suurimmat pitoisuudet havaittiin keväällä/alkukesällä ja pienimmät vastaavasti talvella/alkukeväällä. Muilla lajeilla vuodenaikaisvaihtelu ei ollut niin selkeää. Eri maiden välillä havaittiin eroja myös siinä, kuinka kouluissa havaitut kosteusvauriot vaikuttivat mitattuihin mikrobipitoisuuksiin. Vaikutus oli selkeintä Alankomaissa, Espanjassa havaittiin yhteys joihinkin mikrobimarkkereihin, kun taas Suomessa vaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Suomessa mikrobipitoisuuksia kasvattavia tekijöitä olivat koulurakennuksen yleinen huono kunto, ulkoilman lämpötila ja suuri etäisyys vilkasliikenteisiin teihin. Pitoisuudet olivat puolestaan pienempiä kouluissa, jotka olivat uudempia ja joissa siivottiin enemmän.

Käsikirjoitus: Täubel M., Leppänen H.K., Krop EJM., Jacobs JH., Doekes G., Heederik DJJ., Borras A., Zock JP., Pekkanen J., Nevalainen A. and Hyvärinen A. Microbial indoor environment in school buildings – Quantification of microbial exposures with qPCR and chemical markers.

Hankkeessa selvitettiin, miten psykososiaaliset tekijät vaikuttavat koululaisten sisäilmaan liitettyyn oireiluun.
10 alakoulun aineistossa havaittiin, että oppilaiden vanhempien kokema huoli koulun sisäilman laadusta oli joissain kouluissa selvästi tärkeämpi oireilua selittävä tekijä kuin sisäilman laatu (1).
Suuren kaupungin yli 100 koulun aineistossa (2) havaittiin, että sisäilman huono laatu lisää oireilua pääosin samalla tavalla riippumatta siitä, kysytäänkö oireita vanhemmalta tai lapselta itseltään. Seuraavassa aineistosta tehtävässä artikkelissa, joka toistaiseksi on vasta käsikirjoitus, verrataan sisäilman laadun, psykososiaalisten tekijöiden ja muiden tekijöiden suhteellista merkitystä koulujen välisen oireilun selittäjinä (3).
Julkaisut:
1. Nissilä JJ, Savelieva K, Lampi J, Ung-Lanki S, Elovainio M, Pekkanen J. Parental worry about indoor air quality and student symptom reporting in primary schools with or without indoor air quality problems. Indoor Air. 2019 Sep;29(5):865-873
2. Savelieva K, Marttila T, Lampi J, Ung-Lanki S, Elovainio M, Pekkanen J. Associations between indoor environmental quality in schools and symptom reporting in pupil-administered questionnaires. Environ Health. 2019 Dec 27;18(1):115
3. Savelieva K, Lampi J, Ung-Lanki S, Elovainio M, Pekkanen J. Indoor Environmental Quality, Psychosocial Factors, and Symptom Reporting in Schools (manuscript)

Tässä tutkimuksessa on ensimmäistä kertaa tutkittu lasten terveyden kannalta hyödyllisiä ja haitallisia ympäristöaltisteita ja niiden vaikutusta immuunijärjestelmän toimintaan samassa kokeellisessa tutkimusasetelmassa. Osoitimme että ääriympäristöistä kerätyt näytteet muokkaavat immuunijärjestelmän toiminnan kannalta keskeisiä tekijöitä ja vaikutukset ovat pääsääntöisesti päinvastaisia. Maatilapölyaltistuminen johtaa immuunijärjestelmän normaaliin aktivoitumiseen kun taas kaupunki-ilman hiukkaset näyttävät estävän immuunivasteen syntymisen kannalta keskeisten reseptorien ilmentymisen ja välittäjäaineiden erittymisen. Tämä voi johtaa epänormaaliin reagointiin kaupunkiympäristön altisteille ja osaltaan selittää maaseutu- ja kaupunkiympäristöissä havaitut erot immuunisairauksien, erityisesti lasten astman, esiintyvyydessä. Maatilapölyn positiivinen vaikutus keuhkoepiteelin tiiviyteen oli äärimmäisen mielenkiintoinen löydös. Se voi tarkoittaa, että maatila-altistumisen ansiosta esimerkiksi allergeenit ja hengitystievirukset eivät pysty läpäisemään keuhkoepiteeliä, tulehdusriski pienenee ja sitä kautta myös astman riski voi pienentyä.

Main findings
An initial analysis in the HITEA school study investigated the ‘Occurrence of moisture problems in schools in three countries from different climatic regions of Europe based no questionnaires and building inspections’ (Haverinen-Shaughnessy et al., 2012). Based on this questionnaire assessment, different types of moisture problems were reported in 24-47% of all school buildings at the time of the study. In the Dutch schools, dampness was most commonly reported, moisture damage in Spanish schools, and mould odour in Finland. Upon on-site building inspections by trained research staff in a sub-sample of schools from the questionnaire survey, a good overall agreement between the questionnaire and inspection data was found (kappa-value 0.62), however, large differences (0.39-0.91) were observed between countries. Extrapolating from the inspection data, the minimum estimates for prevalence of moisture problems in school buildings are 20% in the Netherlands, 41% in Spain, and 24% in Finland.
One study within HITEA aimed at providing systematic information on the prevalence of microbial secondary metabolites in a large number of school buildings in three European countries, considering both, buildings with and without moisture damage and/or dampness observations (Peitzsch et al., 2012). In order to address the multitude and diversity of secondary metabolites a large number of more than 180 analytes was targeted in settled dust and surface swab samples using liquid chromatography / mass spectrometry (LC/MS) based methodology. 42%, 58% and 44% of all samples collected in Spanish, Dutch and Finnish schools, respectively, were positive for at least one of the metabolites analyzed. In total, 30 different fungal and bacterial secondary metabolites were found in dust samples from schools. A major finding in this study was that settled dust derived from moisture damaged/damp schools contained larger numbers of microbial secondary metabolites at higher levels compared to respective dust samples from schools not affected by moisture damage and dampness. This observation was true for schools in each of the three countries, but became statistically significant only when combining schools from all countries and thus enlarging sample number in the statistical analyses. A follow-up analysis of data derived from the longitudinal study in HITEA schools confirmed the geographical dependency of indoor microbial metabolite patterns and added also indications of a seasonal effect on the occurrence of microbial metabolites indoors (Sulyok et al., manuscript under preparation).
While adverse respiratory health effects of dampness and mould in the home have extensively been reported, these effects have much less bee studied in the school environment. The HITEA study evaluated associations between dampness and mould in school buildings and respiratory symptoms among 6 to 12 years old pupils in Finland, Spain and The Netherlands (Borràs-Santos et al., 2013). Questionnaire information from 9271 pupils from 56 schools were used and related to observation of dampness, moisture damage and visible mould made during standardized school building inspections. Country specific associations between moisture problems and parent-reported respiratory symptoms were explored. Dry cough at night was associated with moisture damage in schools in all three countries. Finnish children attending a moisture damaged school had significantly more often wheeze, nasal symptoms and respiratory related school absence, but these associations were not seen in Dutch or Spanish school children.
Preliminary analyses of self-reported respiratory symptoms in 645 teachers form 53 schools in three European countries (Zock et al., manuscript under preparation) showed an overall tendency of more respiratory symptoms in teachers from schools with moisture damage. The analysis revealed a consistent increase in nasal symptoms in teachers working in moisture damage schools in all three countries. Dutch and Finnish teachers from moisture damaged schools had on average higher asthma symptom score and reported more work-related respiratory symptoms. Associations were studied between teachers’ respiratory symptoms and total load of microbial secondary metabolites in settled dust of the study schools. While in Spanish and Dutch teachers there were no clear trends in asthma symptom score or prevalence of nasal symptoms, Finnish teachers from schools with higher microbial toxins levels were more likely to have nasal symptoms in the previous year and there was some indication that also lower respiratory tract symptoms were more prevalent with increasing toxin load.


Conclusions
Moisture problems, such as moisture damage, dampness, and visible mould, are relatively common in schools. A marked variation between occurrence and severity was found across geographical areas, which may partly be explained by building characteristics. Questionnaire-based surveys can be used to assess moisture problems in school buildings, but because of large variation in agreement with inspection data, the questionnaire needs to be validated by on-site inspection in a subsample of the surveyed buildings.
A multitude of different microbial secondary metabolites, often referred to as ’microbial toxins’, are part of the complex exposures encountered in indoor environments. Our results suggest that moisture damage and dampness observed in school buildings link to an increase in the number of different mycotoxins present at elevated levels in settled dust; however, it is evident that microbial toxins are also present in non-damaged buildings as part of the ’normal’ microbial flora indoors. Outdoor air and particulate matter seems to be a source for the indoor occurrence of microbial toxins, in addition to microbes proliferating in indoor spaces.
A study on the associations between dampness and mould in school buildings and respiratory symptoms among 6 to 12 years old pupils concluded that moisture problems in schools may cause adverse respiratory effects in pupils; Finnish pupils were found to be at higher risk for adverse health outcomes due to dampness problems in schools.
Teachers working in schools with moisture problems have a higher risk for upper and lower respiratory tract symptoms, but not for respiratory infections. This work underlines the public health relevance of damp and mould problems in indoor workplaces. In addition, preliminary findings indicate a potential role of fungal toxins in explaining some of the adverse respiratory health outcomes in teachers working in schools with moisture problems.

Sepelvaltimotautipotilaat hyötyvät ympärivuotisesta terveysliikunnasta, koska liikunta on tehokas hoitomuoto tautii, vähentää henkilöiden oireilua sekä alentaa riskiä sydänkohtauksille sekä kuolemille. Kuitenkin samaan aikaan nämä henkilöt raportoivat lisääntyvästä oireilusta, kuten rintakivuista ja rytmihäiriöstä talvisaikaan, etenkin liikunnan aikana. Oireiden lisääntyvyys sekä pelko epäsuotuisista sydäntapahtumista aiheuttaa sepelvaltimotautipotilaiden inaktiivisuutta.

Säännöllisellä liikunnalla on todettu olevan suotuisia vaikutuksia sepelvaltimotautipotilaan endoteelifunktion toimintaan, mutta toisaalta kylmäaltistuksen on todettu heikentävän sitä. Kylmän ja liikunnan yhteisvaikutuksia ei tiedetä.

Juho Vainion säätiön apurahan avulla selvitimme, että sepelvaltimotautipotilaan endoteelifunktion muutokset liikunnan aikana olivat lämpötilasta riippumattomia. Selvitimme myös eri liikuntamuotojen vaikutuksia endoteelifunktion toimintaan. Tuloksena huomasimme, että eri liikuntamuodot (ripeä kävely, staattinen ylävartalotyö sekä dynaaminen ylävartalotyö) vaikuttivat endoteelifunktion toimintaan samansuuntaisesti.

Apurahakautenani keskityin väitöskirjani ensimmäisen artikkelin kirjoittamiseen ja viimeistelyyn sekä toisen artikkelini suunnitteluun ja kirjoittamiseen.
Ensimmäisen artikkelini aiheena ovat suomalaisten rahapelaamisen motiivit ja niiden yhteys sosiaaliryhmittäisiin eroihin sekä rahapelikäyttäytymiseen liittyviin tekijöihin. Lisäksi artikkelissa tarkasteltiin motiivien ajallista pysyvyyttä. Artikkeli on nyt viimeistelyvaiheessa, eli tuloksia ei ole vielä virallisesti julkaistu.

Tutkimuksen aineistona käytettiin Rahapelikysely 2016–2017 –tutkimuksen aineistoa, joka kerättiin kahdessa vaiheessa 18–74-vuotiailta suomalaisilta Uudenmaan, Pirkanmaan ja Kymenlaakson maakunnista. Aineistonkeruusta vastasi tilastokeskus ja kyselyt toteutettiin puhelinhaastatteluina. Ensimmäisessä vaiheessa kyselyyn osallistui 7186 vastaajaa, joista myös toiseen vaiheeseen osallistui 2624 vastaajaa. Tutkimukseen valittiin osallistujista vain ne, jotka olivat pelanneet rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana. Ensimmäisen vaiheen vastaajista 82 prosenttia (n = 5805) oli pelannut rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana. Niistä vastaajista, jotka osallistuivat sekä ensimmäiseen että toiseen vaiheeseen, 2190 vastaajaa oli pelannut rahapelejä vuonna 2016 ja 2165 vastaajaa oli pelannut rahapelejä vuonna 2017.

Tutkimuksessa rahapelaamisen motiiveja tiedusteltiin kysymällä vastaajan pääasiallista syytä pelata rahapelejä sekä muita mahdollisia syitä rahapelaamiselle. Analyysejä varten kutakin ensisijaiset ja toissijaiset motiivit yhdistettiin, jotta kutakin motiivia pystyttiin tarkastelemaan laajemmin. Suomalaisten yleisimmät syyt rahapelaamiselle olivat odotetusti rahan voittaminen (76 %): hieman yli puolet (52 %) vastaajista valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle ja vajaa neljäsosa vastaajista (24 %) valitsi sen toissijaiseksi motiiviksi rahapelaamiselle. Toiseksi yleisin syy rahapelaamiselle oli mielihyvä tai hauskuus (62 %): kolmasosa vastaajista (33 %) valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle ja 29 prosenttia vastaajista valitsi sen toissijaiseksi motiivikseen. Hyvän tarkoituksen tukeminen ja ikävien tunteiden tai ajatusten pakeneminen olivat yleisemmin toissijaisia syitä rahapelaamiselle kuin ensisijaisia syitä. Ikävien tunteiden tai ajatusten pakeneminen oli kaikkein harvinaisin rahapelaamisen motiivi (3,5 %): 0,5 prosenttia vastaajista valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle, kun taas kolme prosenttia vastaajista valitsi sen toissijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle.

Tulos heijastanee rahapelaamisen perusluonnetta: rahan voittaminen stimuloi aivojen mielihyväjärjestelmää ja vapauttaa dopamiinia. Erityisen stimuloivaa on juuri voiton epävarmuus, mikä on olennainen osa rahapelaamista. (Anselme & Robinson, 2013.) Tulos saattaa myös kertoa siitä, että eri motiivit liittyvät toisiinsa siten, että toissijaiset motiivit tukevat ensisijaisia motiiveja rahapelaamiselle.

Rahapelaamisen motiivien yhteyttä sosiaaliryhmittäisiin eroihin (sukupuoli, ikä, nettotulot, työtilanne) ja rahapelikäyttäytymiseen (pelaamisen useus, pelattujen pelityyppien määrä, pelaamisen kanava, rahapeliongelman vakavuus) tarkasteltiin logistisen regressioanalyysin avulla. Tutkimuksessa kustakin motiivista muodostettiin erillinen logistinen regressiomalli, jossa kyseistä motiivia selitettiin sosiaaliryhmittäisillä ja rahapelikäyttäytymiseen liittyvillä muuttujilla. Aineistona käytettiin ensimmäiseen vaiheeseen osallistuneita vastaajia, jotka olivat pelanneet rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana (n = 5805). Malleissa selitettävänä muuttujana käytettiin ensisijaisesta ja toissijaisesta motiivista yhdistettyä motiivi-muuttujaa. Alla raportoidaan kunkin mallin osalta tilastollisesti merkitsevät (p < 0,05) tulokset.
Kustakin mallista muodostui hieman erilainen pelaajaprofiili.

Jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen olivat yleisempää hieman nuoremmilla kuin vanhemmilla vastaajilla sekä yli 2501 euroa (Q4) nettona kuussa tienaavilla. Lisäksi jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen oli yleisempää useita kertoja viikossa tai päivittäin pelaavilla kuin harvemmin kuin kuussa pelaavilla, useita eri pelityyppejä pelaavilla kuin vain yhtä pelityyppiä pelanneilla sekä internetissä ja kivijalassa pelanneilla kuin vain kivijalkapelaajilla. Riskitason rahapelaajilla jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen oli myös yleisempää kuin viihdepelaajilla.

Rahan vuoksi pelaavat olivat hieman useammin naisia kuin miehiä. Lisäksi rahan voittamisen vuoksi pelaaminen oli yleisempää säännöllisesti ja usein pelaavilla kuin satunnaisesti (harvemmin kuin kerran kuussa) pelaavilla, sekä kolmea eri pelityyppiä pelaavilla kuin yhtä pelityyppiä pelaavilla. Rahan voittamisen vuoksi pelaavat pelasivat useammin joko vain internetissä tai sekä internetissä että kivijalassa kuin vain kivijalassa pelaavat. Raha-motiivi oli myös yleisempää riskitason pelaajilla kuin viihdepelaajilla.

Rahapelaaminen hyvän tarkoituksen tukemiseksi oli yleisempää yli 65-vuotiaiden ikäryhmässä kuin nuorimmalla ikäryhmällä (18–24-vuotiaat). Selkeästi harvinaisempaa hyvän tarkoituksen tukeminen oli kotona lapsia tai omaista hoitavilla kuin työssäkäyvillä. Yleisenpää hyvän tarkoituksen vuoksi pelaaminen oli 1–3 kertaa kuukaudessa ja kerran viikossa pelaavilla kuin sitä harvemmin pelanneilla sekä vain kivijalassa pelanneilla.

Rahapelaaminen seurustelun vuoksi oli yleisempää nuoremmilla kuin vanhemmilla vastaajilla. Harvinaisempaa se oli 1301–1900 euroa nettona kuussa tienaavilla (Q2) kuin alle 1300 euroa nettona kuussa tienaavilla (Q1). Lisäksi seurustelun vuoksi pelaaminen oli yleisempää harvemmin kuin kerran kuussa pelaavilla kuin sitä useammin pelaavilla. Useita eri pelityyppejä pelanneet pelasivat useammin seurustelun vuoksi kuin vain yhtä pelityyppiä pelanneet, kun taas vain internetissä pelanneet ja sekä kivijalassa että internetissä pelanneet pelasivat harvemmin seurustelun vuoksi kuin vain kivijalassa pelanneet.

Ikävien tunteiden ja ajatusten pakenemisen vuoksi pelaaminen oli yleisempää naisilla kuin miehillä. Ikäryhmistä 25–34-vuotiaat pelasivat useammin paetakseen, kun taas 55–64-vuotiaat pelasivat harvemmin paetakseen, kuin 18–24-vuotiaat. Lisäksi pakomotiivi oli myös huomattavasti yleisempi niillä, jotka olivat kotona hoitamassa lapsia tai omaista kuin työssäkäyvillä. 1–3 kertaa kuukaudessa ja useita kertoja viikossa tai päivittäin pelaavilla pakomotiivi oli yleisempi kuin harvemmin kuin kerran kuussa pelanneilla. Riskitason pelaajilla ja ongelmallisesti rahapelejä pelanneilla pakenemisen vuoksi pelaaminen oli huomattavasti yleisempää kuin viihdepelaajilla.

Rahapelaamisen syiden ajallista pysyvyyttä tutkittiin pitkittäisaineistolla, jossa samoilta vastaajilta kysyttiin rahapelaamisen pääasiallista syytä ja muita syitä vuosina 2016 (n=2190) ja 2017 (n = 2165). Pysyvyyden arviointiin käytettiin McNemarin testiä ja tilastollisen merkitsevyyden rajana pidettiin p < 0,05. Rahapelaamisen ensisijaiset motiivit osoittautuivat suhteellisen pysyviksi, mutta toissijaisissa motiiveissa ilmeni muutoksia. Hyvän mielen ja jännityksen vuoksi pelaaminen, rahan vuoksi pelaaminen ja hyvän tarkoituksen vuoksi pelaaminen väheni. Yksi vuosi on kuitenkin suhteellisen lyhyt tarkastelujakso, eli tulokset olisi hyvä vielä varmistaa pidemmällä aikavälillä.


Lähteet:

Anselme, P., & Robinson, M. J. F. (2013). What motivates gambling behavior? Insight into dopamine’s role. Frontiers in Behavioral Neuroscience, 7(DEC), 1–4. https://doi.org/10.3389/fnbeh.2013.00182
Nower, L., & Blaszczynski, A. (2010). Gambling Motivations, Money-Limiting Strategies, and Precommitment Preferences of Problem Versus Non-Problem Gamblers. Journal of Gambling Studies, 26(3), 361–372. https://doi.org/10.1007/s10899-009-9170-8
Savolainen, I., Sirola, A., Kaakinen, M., & Oksanen, A. (2019). Peer group identification as determinant of youth behavior and the role of perceived social support in problem gambling. Journal of Gambling Studies, 35(1), 15–30. https://doi.org/10.1007/s10899-018-9813-8
Wood, R. T. A., & Griffiths, M. D. (2007). A qualitative investigation of problem gambling as an escape-based coping strategy. Psychology and Psychotherapy: Theory, Research and Practice, 80(1), 107–125. https://doi.org/10.1348/147608306X107881

Apurahalla rahoitettiin väitöskirjatutkimuksen ensimmäinen vuosi. Tutkimustuloksia ei ole vielä julkaistu, koska väitöskirjan tekijä siirtyi apurahakauden jälkeen hoitamaan väliaikaisesti 1.5 vuoden sijaisuutta yliopiston ulkopuolelle, ja väitöskirjatyön on tarkoitus jatkua syksyllä 2019. Alustavien tutkimustulosten perusteella keskeisiä työkyvyttömyyttä ennustavia riskitekjöitä ovat etenkin varhain ilmenevät mielenterveysongelmat, vanhempien mielenterveysongelmat ja vanhempien taloudelliset ongelmat (esim. työkyvyttömyys, toimeentulotuki), vanhempien ero tai kuolema, sekä alhaiseen koulumenestykseen liittyvät tekijät (esim. matala koulun päättötodistuksen keskiarvo, ei toisen asteen tutkintoa). Jo varhaisen lapsuuden tekijät näyttävät ennustavan työkyvyttömyyden riskiä kohtuullisen hyvin: vanhempien mielenterveyshäiriöt ja taloudelliset ongelmat ennustavat työkyvyttömyyttä ennustetarkkuudella AUC=0.65, mikä on jo lähellä tyypillisiä AUC=0.70–0.80 ennustetarkkuuksia esimerkiksi erilaisten sairauksien ennustamisessa (AUC=0.5 kuvaa sattuman tasoa, AUC=1.0 täydellistä ennustetarkkuutta). Jatkossa on tarkoitus kehittää osallistujien iän myötä kehittyviä ennustemalleja ja selvittää, kuinka paljon varhaisen aikuisuuden muuttujat parantavat lapsuuden ennustemallia.

Väitöskirja on esitarkastuksessa ja väitöstilaisuus on tammikuussa 2022. Väitöskirjan viimeinen eli kolmas artikkeli on lähetetty julkaistavaksi ja se on vertaisarvioitu kerran. Kirjoitan parhaillani vastausta vertaisarvioitsijoille ja teen pyydetyt muokkaukset käsikirjoitukseen.

Ensimmäisessä väitöskirja-artikkelissa raportoimme ensimmäisenä maailmassa raskausajan stressialtisteen, oireettoman virusinfektion (rinovirus) ja HPA-akselin toiminnan välisiä yhteyksiä 3 kk ikäisillä lapsilla. Raskausajan stressille altistuneilla lapsilla oli merkitsevästi alentunut kortisolivaste stressille, joka tuli esiin vain kuumeettoman virusinfektion aikana (rinovirus nenänielussa). HPA-akseli ja immuunijärjestelmä säätelevät vastavuoroisesti toistensa toimintaa ja tulostemme perusteella raskausajan stressille altistuneilla lapsilla tämä vuorovaikutus on saattanut muuttua. Toisessa ja kolmannessa artikkelissa tutkimme lasten kortisolin stressivasteen reaktiivisuus- ja palautumisvaihetta. Raskausajan stressille altistuminen oli yhteydessä hitaampaan kortisolitasojen palautumiseen tytöillä 3 kk iässä ja nopeampaan kortisolitasojen palautumiseen tytöillä 14 kuukauden iässä. Ero poikiin oli merkitsevä. 6 kk iässä yhteyksiä ei havaittu. Havaittujen muutoksen pysyvyyttä ja merkitystä myöhemmän iän terveydelle vaatii lisää tutkimusta. Muutokset HPA-akselin toiminnassa saattaisivat olla yksi taustatekijä stressaavien elämäntapahtuminen yhteydessä kohonneelle riskille sairastua mm. masennukseen, joka on yleisempää naisilla verrattuna miehiin.

Tutkimuksessani selvitettiin miten raskaudenaikainen stressi, jota mitattiin äitien hiuskortisolilla on yhteydessä raskausdiabeteksen kehittymiseen. Käytimme analyyseissa logistista regressiota. Meillä oli käytettävissä kaksi aineistoa eri raskauden vaiheissa, joiden keräämiseen myös osallistuin ko. apurahan turvin. Toinen aineisto oli alkuraskaudesta ja toinen loppuraskaudesta.

Hypoteesimme oli, että raskaudenaikainen stressi lisää raskausdiabeteksen todennäköisyyttä. Tulokset osoittautuivat hypoteesimme vastaisiksi alkuraskaudessa. Äidin hiuskortisolin ja raskausdiabeteksen välillä oli negatiivinen yhteys. Itsenäistä yhteyttä äidin hiuskortisolin ja raskausdiabeteksen välillä ei ollut, mutta kun äidin painoindeksi ja masennusoireet vakioitiin yhteydestä tuli tilastollisesti merkitsevä. Toisin sanoen, korkea raskaudenaikainen stressi mitattuna äidin hiuskortisolilla vähensi raskausdiabeteksen todennäköisyyttä.

Loppuraskaudessa yhteys oli päinvastainen eli korkeampi hiuskortisoli oli positiivisesti yhteydessä raskausdiabetekseen. Itsenäistä yhteyttä ei ollut ja vasta kun painoindeksi ja SSRI vakioitiin, tuli yhteys tilastollisesti merkitseväksi.

Koska hiuskortisoli käyttäytyi aineistossa epäjohdonmukaisesti, yhdistimme alkuraskauden ja loppuraskauden aineistot ja katsoimme miten näiden äitien, joilta oli aineisto sekä alkuraskaudessa että loppuraskaudessa, hiuskortisoli oli yhteydessä raskausdiabetekseen.
Hiuskortisolin ja raskausdiabeteksen yhteys oli tilastollisesti ei-merkitsevä, mutta etumerkiltään negatiivinen molemmissa aineistoissa. Kun vakioimme masennuslääkkeiden käytön sekä painoindeksin yhteys muuttui positiiviseksi, mutta ei ollut edelleenkään tilastollisesti merkitsevä.

Aineisto näin ollen käyttäytyi hypoteesien vastaisesti ja epävakaasti, jota voi selittää hiuskortisoliin liittyvät mittaustekniset asiat. Tämä kuitenkin vaatii lisätutkimuksia

Projektissa on löydetty useita psykooseihin ja masennuksiin liittyviä tekijöitä. Löydettyjä keskeisiä riskitekijöitä ovat mm. erilaiset päihteet, kuten kannabis, alkoholi ja tupakka, lapsuuden perheympäristö ja henkilön oma persoonallisuus. Johtopäätöksenä että psykiatriset sairaudet ovat monitekijäisiä ja monet riskitekijät myös liittyvät toisiinsa.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää:
a) Taustatekijöitä, jotka ennustavat vanhempien, perheiden ja lasten oireilua ja suojaavat korona-ajan
objektiivisiltä stressitekijöiltä (esim. lomautukset, sairastetut hengitystieinfektiot).
b) Korona-ajan oireilun merkitystä laukaisijana pitkäaikaiselle vanhemman ja lasten oireilulle, ja sen merkitystä
lapsen kehitykselle
c) hiuksesta mitattujen stressihormonipitoisuuksien (kortisoli, kortisoni ja DHEA) yhteyttä psyykkiseen oireiluun
ja ennustevaikutusta pitkittyneeseen oireiluun.

Tutkimuksesta on nyt julkaistu näihin kysymyksiin liittyen seuraavat julkaisut:
1. Nolvi, S., Karukivi, M., Korja, R., Lindblom, J., Karlsson, L. & Karlsson, H. (2021). Vanhempien masennus- ja ahdistusoireet lisääntyivät COVID-19-pandemian alkuvaiheessa – FinnBrain-syntymäkohorttitutkimus. Duodecim 137(11) (online first -publication https://www.duodecimlehti.fi/duo16165)
2. Li, R., Kajanoja, J., Lindblom, J..Nolvi, S.*, Karukivi, M.* (2022). The role of alexithymia and perceived stress in mental health responses to COVID-19: A conditional process model. Journal of Affective Disorders 306.

Näissä töissä osoitettiin, että kohorttiin osallistuvien vanhempien masennus- ja ahdistusoireet lisääntyivät – äideillä mahdollisen masennuksen seulonta-arvon ylittävä oireilu jopa kaksinkertaistui – jos pandemian alkuaikaa verrattiin pandemiaa edeltävään aikaan. Li ym. (2022) työssä osoitettiin, että vanhemman aleksityymiset piirteet vaikuttivat koetun stressin ja masennus- ja ahdistusoireiden väliseen yhteyteen: jos vanhemmalla oli paljon aleksityymisiä piirteitä, koettu stressi pandemian alussa oli yhteydessä voimakkaampaan masennus- ja ahdistusoireiden lisääntymiseen pandemiaa edeltävältä ajalta pandemian alkuvaiheeseen.

Lisäksi arviossa ovat seuraavat työt:
1. Nolvi, S., Paavonen, E.J., Pelto, J., Korja, R., Karukivi, M., Karlsson, H. & Karlsson, L. (revisio lähetetty). Course of Child Social-Emotional Symptoms and Sleep Symptoms, Parental Distress, and Pandemic-Related Stressors across the COVID-19. Revisio lähetetty Development and Psychopathology -lehteen.
2. Li, R., Karukivi, M., Lindblom, J., Korja, R., Karlsson, L., Karlsson, H. & Nolvi, S. (arvioitavana). Trajectories of COVID-19 Pandemic-related Depressive Symptoms and Potential Predictors: The FinnBrain Birth Cohort Study. Arvioitavana lehdessä Social Psychiatry and Psychiatric Epidemiology.
3. Lindblom, J., Korja, R., Karlsson, H., Karlsson, L., Karukivi, M., Pajulo, M. & Nolvi, S. Longitudinal COVID-19 Related Changes in Couple Functioning: Spillover and Buffering Effects on Parenting. Submitted.

Nolvin ym. (revisio lähetetty) työssä havaittiin, että lapsen yleiset sosioemotionaaliset oireet ja käyttäytymisoireet lisääntyivät keväällä 2020. Tämän jälkeen oireet kuitenkin vähenivät lähtötasolle ja pysyivät tasaisina vuoden 2021 kesään asti, jolloin seuranta päättyi. Unioireet vähenivät pandemian alussa ja pysyivät tasaisina sen jälkeen. Vanhemman mielenterveys oli voimakkaasti yhteydessä lapsen oireisiin koko seurannan ajan, ja vanhemman oireet välittivät pandemiaan liittyvien stressitapahtumien yhteyttä lapsen oireisiin.
Lin ym. (arvioitavana) työssä tunnistettiin neljä erilaista depressio-oireiden trajektoria vanhemmilla vuoden 2020 aikana. Näitä trajektoreita ennustivat mm. vanhemman temperamenttipiirteet ja aleksitymia, etätyö, covid-stressorit ja muut taustatekijät.
Lindblom ym. (arvioitavana) työssä havaittiin, että vanhempien parisuhdetyytyväisyys ei keskimäärin heikentynyt pandemian alussa verrattuna pandemiaa edeltävään aikaan. Pareilla, joilla tyytyväisyys parisuhteeseen oli vähäistä, pandemiaan liittyvät stressitekijät olivat yhteydessä kovaan vanhemmuuteen pandemian alussa.

Valmisteilla ovat seuraavat työt:
1. Kortesluoma, S., Mustonen, P., Karukivi, M., Karlsson, L., Karlsson, H., Nolvi, S. Associations between hair cortisol, cortisone and DHEA levels and COVID-19-related stressors among family members during the first outbreak of COVID-19 within the FinnBrain Cohort Study.

Tässä työssä on tutkitaan monitasoisesti, miten hiuksen hormonitasot ovat yhteydessä pandemiaan liittyviin stressitekijöihin ja vanhempien sekä lasten mielenterveyteen. Alustavia tuloksia on esitelty ISPNE 2022 -kongressissa (Kortesluoma ym.) Chicagossa syyskuussa 2022.

Terve Oppiva Mieli on klusterisatunnaistettu kontrolloitu interventiotutkimus, jossa kartoitetaan tietoisuustaitojen vaikuttavuutta lasten ja nuorten tarkkaavaisuuteen, itsesäätelytaitoihin, mielenterveyteen, hyvinvointiin ja oppimiseen. Tutkimuksessa on kolme tutkittavien ryhmää: 1) tietoisuustaitoja saava interventioryhmä; 2) rentoutusta saava kontrolliryhmä ja 3) normaalia lukujärjestystä seuraava ryhmä. Tutkimukseen osallistui 3519 12-15-vuotiasta lasta ja nuorta sekä heidän vanhempansa ja opettajansa. Parhaan tietämyksemme mukaan tutkimus on metodologisesti vahvimpia tutkimuksia alan kansainvälisellä tutkimuskentällä.

Tulokset
Tutkimustulokset tukevat hypoteesejamme. Tulokset osoittavat tietoisuustaitoharjoitteiden olevan tehokkaampi keino edistää 12-15 vuotiaiden lasten ja nuorten mielenterveyttä verrattuna tavallisiin rentoutusharjoituksiin. Tutkimuksen päämuuttujat ovat resilienssi, masennusoireiden esiintyminen ja sosioemotionaalinen toimintakyky. Analyysit päämuuttujien vaikuttavuudesta osoittavat resilienssin lisääntyneen tilastollisesti merkitsevästi enemmän tietoisuustaitoja harjoittaneessa ryhmässä verrattuna rentoutusharjoituksia tehneeseen kontrolliryhmään (P=0.03) ja masennusoireiden vähentyneen tilastollisesti merkitsevästi enemmän tietoisuustaitoja harjoittaneessa ryhmässä verrattuna rentoutusharjoituksia tehneeseen kontrolliryhmään (P=0.02) tyttöjen keskuudessa. Tarkemmat analyysit osoittavat säännöllisesti (noin viisi kertaa viikossa) tietoisuustaitoja harjoittaneiden poikien saavuttaneen samat hyödyt kuin tytöt. Tulokset osoittavat myös sosioemotionaalisen toimintakyvyn parantuneen tietoisuustaitoja harjoittaneiden ryhmässä verrattuna rentoutusharjoituksia tehneeseen kontrolliryhmään 7-luokkalaisten keskuudessa (p=0.04).

Tutkimustulokset tuottavat arvokasta uutta tietoa tietoisuustaitojen vaikuttavuudesta lasten ja nuorten tarkkaavaisuuteen, mielenterveyteen, hyvinvointiin ja oppimiseen. Tutkimustuloksia hyödynnetään tietoisuustaitojen jalkauttamisessa suomalaisiin peruskouluihin sekä kouluhenkilökunnan kouluttamisessa tietoisuustaitojen jalkauttamisen parissa. Tietoisuustaitoharjoitteiden jalkauttaminen kouluihin on vaikuttava ja kustannustehokas keino edistää lasten ja nuorten hyvinvointia tasa-arvoisesti riippumatta perheen sosio-ekonomisesta asemasta.

Väitöskirjatyöni tavoitteena oli tutkia lasten stressinsäätelyä kotihoidossa ja varhaiskasvatuksessa olevilla lapsilla. Lasten stressihormonitasoja mitattiin sylkikortisolinäytteistä sekä kotona että päiväkodissa kahdessa eri ikäpisteessä 2- ja 3,5-vuotiaina. Lisäksi tarkasteltiin lapsen yksilöllisten piirteiden, kuten temperamentin yhteyttä kortisolihormonitasoihin erilaisissa hoitoympäristöissä. Tutkimus on edennyt suunnitellun aikataulun mukaisesti. Kaikki osajulkaisut on saatu valmiiksi ja väitöskirjani valmistui keväällä 2021.

Tutkimustulokset olivat osittain yhteneviä kansainvälisten tutkimusten kanssa. Varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten iltapäivän kortisolitasot olivat hieman korkeammat päiväkotipäivinä kuin vastaavana ajankohtana kotona. Tämä toistui tutkimuksen molemmissa ikäpisteissä, 2-, ja 3,5-vuotiaana. Onkin mahdollista, että iltapäivän tunnit päiväkodissa ovat lapsille kaikkein kuormittavimpia, mikä näkyy lasten stressinsäätelyjärjestelmän voimakkaampana aktivoitumisena. Lasten kortisolitasot eivät kuitenkaan jääneet koholle, vaan laskivat iltaa kohden ja noudattivat näin kortisolille tyypillistä vuorokausivaihtelua.

Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu myös, että kodin ulkopuolinen hoitoympäristö voi vaikuttaa eri tavalla temperamentiltaan erilaisiin lapsiin. Erityisesti ujot ja negatiivisesti reagoivat lapset sekä lapset, joilla on heikot itsesäätelytaidot, ovat olleet alttiimpia korkeammille stressitasoille kodin ulkopuolisessa päivähoidossa. Eri maiden välillä on kuitenkin suuria eroja varhaiskasvatuksen laadussa ja toimintamuodoissa. Tutkimukset eivät näin ollen ole suoraan verrannollisia keskenään. Tässä väitöskirjatutkimuksessa lapsen temperamenttipiirteet eivät vaikuttaneet kortisolitasoihin varhaiskasvatuksessa. Sen sijaan tulokset osoittivat, että temperamentiltaan ulospäinsuuntautuneilla lapsilla kortisolitasot olivat muita korkeammat 2-vuotiaana sekä kotihoidossa että varhaiskasvatuksessa. Tätä yhteyttä ei kuitenkaan enää havaittu toistomittauksissa 3,5 vuoden iässä. Ulospäinsuuntautuneet lapset saattavatkin reagoida voimakkaammin ympäristön ärsykkeisiin erityisesti taaperoikäisenä hoitoympäristöstä riippumatta.

Falls are common among the older population. It is reasonable to identity risk factors for falls as this might allow us to develop more specific measures for the prevention of falls in older populations. The grants were used for analyses, preparation and writing of 2nd and 3rd manuscript of my doctoral thesis. In addition, the grants were used to write the thesis book for the doctoral dissertation; Health related predictors and outcomes of falls in postmenopausal women.

Results:
The 2nd study found that musculoskeletal disorders (MSDs) are common and an important risk factor for falls and especially nonslip falls among postmenopausal women. MSDs predicted falls (OR=1.38; 95% CI 1.26-1.50) and the association was stronger for nonslip (OR=1.56; 95 % CI 1.39-1.75) than slip falls (OR 1.22; 95% CI 1.08-1.38) compared to the women without MSDs. The risk of falls increased with increasing number (1, 2, ≥3) of MSDs: 1.25 (95%CI 1.13–1.38), 1.48 (95%CI 1.30–1.68) and 1.92 (95%CI 1.60-2.31), respectively.

The 3rd study found that history of falls (especially injurious falls) predicts subsequent fractures in postmenopausal women. Compared to non-fallers, earlier falls predicted subsequent fractures with an OR of 1.41 (95% CI 1.19 – 1.67, p≤0.001), 1.43 (95 % CI 1.14 – 1.80, p=0.002) for earlier slip falls and 1.35 (95 % CI 1.04 – 1.74, p=0.02) for earlier nonslip falls. Earlier injurious falls predicted future fractures (OR= 1.64, 95 % CI 1.21 – 2.23, p≤0.01), especially other fractures (OR = 1.86, 95 % CI 1.24 – 2.80, p≤0.01), but not major osteoporotic fractures (OR = 1.37, 95 % CI 0.89 – 2.10, p=0.151). Fracture risk predictions for earlier non-injurious falls was OR=1.36, 95 % CI 1.12 – 1.64, p=0.002.

Conclusion:
These studies highlighted that the role of musculoskeletal disorders (MSDs) as a considerable risk factor for falls in late middle aged postmenopausal women. A significant association was observed between MSDs and nonslip falling risk. In addition to multimorbidity, the presence of multiple MSDs doubled the risk for nonslip falls among postmenopausal women. A history of injurious falls was predictive of future postmenopausal fractures. There was a difference in the types of fracture while making predictions in relation to fall risks. Injurious falls were a stronger predictor for other fractures than they were for major osteoporotic fractures.

Väitöskirjatutkijan toisessa osatyössä (Ahti et al, Diagnostic Performance and Tolerability of Saliva and Nasopharyngeal Swab Specimens in the Detection of SARS-CoV-2 by RT-PCR. Microbiol Spectr. 2023 Apr 24:e0532422. doi: 10.1128/spectrum.05324-22) tutkittiin sylkinäytteen käyttöä koronavirusdiagnostiikassa. Sylkinäyte todettiin lähes yhtä tehokkaaksi, mutta tutkimustulosten valossa nenänielunäyte on edelleen luotettavin näytteenottokeino. Tutkimustuloksiemme perusteella sylkinäytettä voidaan kuitenkin käyttää vaihtoehtoisena testinä tilanteissa, joissa nenänielunäytteen ottaminen ei ole mielekästä (nenäontelon anomaliat, nenäverenvuototaipumus, nenän leikkaukset, potilaan pelko).

Kolmannessa osatyössä (lähetetty julkaistavaksi Emerging Infectious Diseases-lehteen 26.4.2023) tutkittiin hengitystievirusten leviämistä turkulaisissa perheissä. Koronapositiivisten ja koronanegatiivisten virusten leviämistä vertailtiin ja todettiin koronapositiivisten virusten leviävän huomattavasti herkemmin perheen sisällä. Lapsien ja aikuisten välillä ei ollut merkitsevää eroa taudin tartuttavuudessa tai sille alttiudessa. Sen sijaan koronanegatiivisten infektioiden leviämisessä lapset olivat merkittävästi aikuisia tartuttavampia.

Our study has determined that although socioeconomic inequalities in health and education existed, there are intermediate pathways in adolescence which could buffer the adverse effects of low SES, because of their independent effects on mortality and adult education. Moreover, these pathways were interrelated in adolescence suggesting that biological, psychosocial and cognitive pathways operated together during important school and life transitions to influence educational outcomes. In addition, intergenerational transmission of SES from grandparents to grandchildren occurred, implying that social origins and possibly, family processes of multigenerations contributed to educational inequalities. Our findings emphasise the roles of reserve capacity and school achievement during adolescence as likely causal or mediating pathways to socioeconomic inequalities in mortality and education.
To address these inequalities, the obvious solution is to remove socioeconomic differences and provide populations with equitable access to resources represented by socioeconomic status which can be used to improve their health and education. Changing the social structures and systems which create these differences, however, is a lengthy process that may not be sustainable. It requires good governance, costly investments, multisectoral cooperation and collective efficacy or social cohesion among families and communities. Results of our study showed that these inequalities could be reduced by targeting individual pathways which could protect against effects of early socioeconomic disadvantages and improve future health and socioeconomic trajectories. Supporting multigenerational families and schools in building reserve capacities and improving school performance of adolescents, especially among those from low SES origins, could increase educational attainment and avert premature mortality.

The project has progressed according to plans and we have published several papers in this area during the past 3 years. We are still in the progress of analysing some of our main findings e.g. in relation to gut microbiota and aging and biomarkers of aging. This part was significantly slowed down due to closure of labs because of COVID-19.
We have another main paper at the moment under review in New Engl Journal of Medicine focusing upon healthy aging from a life course perspective – this paper will be the main paper from our group in relation to the study of health aging from a life course perspective.
Unfortunately, everything has been slowed down to to COVID but we are picking up speed again.
Below some of the published papers in this field.

Haapanen MJ, Mikkola TM, Kortelainen L, Jylhävä J, Wasenius NS, Kajantie E, Eriksson JG, von Bonsdorff MB. Body composition in late midlife as a predictor of accelerated age-associated deficit accumulation from late midlife into old age: a longitudinal birth cohort study. J Gerontol A Biol Sci Med Sci. 2022 Nov 26:glac233.

Haapanen MJ, Jylhävä J, Kortelainen L, Mikkola TM, Salonen M, Wasenius NS, Kajantie E, Eriksson JG, von Bonsdorff MB. Early-Life Factors as Predictors of Age-Associated Deficit Accumulation Across 17 Years From Midlife Into Old Age. J Gerontol A Biol Sci Med Sci. 2022 Nov 21;77(11):2281-2287.

Eriksson JG, Salonen MK, von Bonsdorff MB, Wasenius N, Kajantie E, Kautiainen H, Mikkola TM. Adiposity-Related Predictors of Vascular Aging From a Life Course Perspective-Findings From the Helsinki Birth Cohort Study. Front Cardiovasc Med. 2022 Apr 14;9:865544.

Ikonen JN, Eriksson JG, von Bonsdorff MB, Kajantie E, Arponen O, Haapanen MJ. The utilization of primary healthcare services among frail older adults – findings from the Helsinki Birth Cohort Study. BMC Geriatr. 2022 Jan 26;22(1):79.

Selenius JS, Silveira PP, Salonen M, Kautiainen H, von Bonsdorff M, Kajantie E, Lahti J, Eriksson JG, Wasenius NS. The relationship between health-related quality of life and melancholic depressive symptoms is modified by brain insulin receptor gene network.
Sci Rep. 2021 Nov 3;11(1):21588.

Selenius JS, Wasenius NS, Kautiainen H, Salonen M, von Bonsdorff M, Eriksson JG. Impaired glucose regulation, depressive symptoms, and health-related quality of life. BMJ Open Diabetes Res Care. 2020 Oct;8(1):e001568.

Mikkola TM, Kautiainen H, von Bonsdorff MB, Salonen MK, Wasenius N, Kajantie E, Eriksson JG. Body composition and changes in health-related quality of life in older age: a 10-year follow-up of the Helsinki Birth Cohort Study. Qual Life Res. 2020 Aug;29(8):2039-2050.

Jantunen H, Wasenius NS, Guzzardi MA, Iozzo P, Kajantie E, Kautiainen H, Salonen MK, Eriksson JG. Physical Activity and Telomeres in Old Age: A Longitudinal 10-Year Follow-Up Study. Gerontology. 2020;66(4):315-322.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lapsuuden ja keski-iän aikaisten kardiometabolisten tekijöiden eli sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden yhteyttä kognitiiviseen toimintaan keski-iässä Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimuksen aineistossa. LASERI-tutkimus käynnistyi vuonna 1980, jolloin 3 596 lasta osallistui kenttätutkimukseen. Tutkimushenkilöitä on tämän jälkeen seurattu 3–9 vuoden välein. Sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä, kuten verenpainetasoja, kolesteroliarvoja ja painoindeksiä, mitattiin kaikissa seurantatutkimuksissa. Kognitiivista toimintaa mitattiin vuoden 2011 seurantatutkimuksen yhteydessä The Cambridge Neuropsychological Test Automated Battery (CANTAB) -testistöä käyttäen 2 026 henkilöltä iältään 34–49 vuotta. Käytetyt testit mittasivat erityisesti: 1) episodista muistia ja oppimista, 2) visuaalisen tiedon käsittelykykyä, 3) reaktioaikaa sekä 4) tilaa käsittelevää työmuistia.

Uudet löydökset tutkimuksessa osoittavat sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden olevan yhteydessä kognitiiviseen toimintaan pitkittäisesti jo lapsuudesta alkaen. Henkilöillä, joilla verenpainetasot, kolesteroliarvot ja painoindeksi, ovat korkealla lapsuudesta alkaen, havaittiin yhteys heikentyneeseen kognitiiviseen toimintaan keski-iässä. Aina korkea systolinen verenpaine sekä aina korkea kokonais- ja LDL-kolesteroli olivat yhteydessä huonoon episodiseen muistiin ja oppimiseen. Ylipaino sekä aina korkea systolinen verenpaine olivat yhteydessä heikentyneeseen visuaaliseen tiedon käsittelykykyyn. Henkilöillä, joilla sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä oli kertynyt lapsuuden ja keski-iän välisenä aikana yhdestä kolmeen, yhteys episodiseen muistiin ja oppimiseen, visuaaliseen tiedon käsittelykykyyn sekä reaktioaikaan huononi lineaarisesti riskitekijöiden määrän lisääntyessä.

Yhteenvetona tutkimuksen löydöksistä voidaan todeta, että sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijät alkavat mahdollisesti vaikuttaa kognitiiviseen toimintaan jo lapsuudesta alkaen. Tällaista näyttöä aiemmista tutkimuksista ei ole, sillä vastaavia lapsuudesta alkavia kattavia seurantatutkimuksia ei maailmassa ole. Tämän tutkimuksen aineistona on yli 30-vuoden seuranta-ajan LASERI-tutkimus. Seurantatutkimuksien perusteella ei voida antaa suoria hoitosuosituksia, mutta nyt osoitetut yhteydet yhdistettynä aiempien tutkimusten tietoihin ja viittaavat vahvasti siihen, että kognitiivisen toiminnan heikkenemisen juuret ovat lähtöisin lapsuuden sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöistä. Mahdollisesti ajoissa aloitetuilla ennaltaehkäisevillä keinoilla voitaisiin saavuttaa merkittävää inhimillisen ja taloudellisen kärsimyksen vähenemistä, sillä dementoivat sairaudet ovat kauheita niin sairastuneelle kuin heidän läheisilleen, mutta ovat myös globaalisti valtava yhteiskunnallinen ja taloudellinen ongelma.

Tämän Juho Vainion säätiön merkittävästi tukeman väitöstutkimuksen tavoitteena oli selvittää raskauden aikaisen ja synnytyksen jälkeisen elintapaintervention vaikutuksia suuren diabetesriskin naisten terveyteen synnytyksen jälkeen. Lisäksi tavoitteena oli tutkia, miten raskausdiabeteksen heterogeenisyys, eli monimuotoisuus, ilmenee raskauden aikana ja millainen on sen vaikutus naisten metaboliseen terveyteen viisi vuotta synnytyksen jälkeen.

RADIEL (Raskausdiabeteksen ennaltaehkäisy elintavoin) -interventio kannusti tutkittavia syömään pohjoismaisten ravitsemussuositusten mukaisesti sekä liikkumaan vähintään 150 minuuttia viikossa. Se vähensi merkittävästi glukoosiaineenvaihdunnan häiriöitä (kohonnut paastoglukoosi, heikentynyt sokerinsieto tai tyypin 2 diabetes) myös synnytyksen jälkeen; 13.3 prosentilla kontrolliryhmästä ja 2.7 prosentilla interventioryhmästä todettiin poikkeava sokeriaineenvaihdunta ensimmäisen synnytyksen jälkeisen vuoden aikana.

Raskausdiabeteksen heterogeenisyyttä selvitimme jakamalla tutkittavat neljään ryhmään painoindeksin, synnyttäneisyyden sekä raskausdiabeteshistorian suhteen. Näin löysimme yllättävän riskiryhmän; normaalipainoiset tai vain lievästi ylipainoiset (BMI<30kg/m2) naiset, joilla oli ollut aiempi raskausdiabetes, olivat suurimmassa riskissä sairastua raskausdiabetekseen keskiraskaudessa. Muihin ryhmiin verrattuna raskausdiabeteksen ilmaantuvuus oli heillä merkittävästi suurempi (36%), vaikka he olivat terveimpiä alkuraskaudessa.

Selvitimme myös kahden kansainvälisesti tunnetun raskausdiabetesriskipisteytyksen toimivuutta RADIEL-aineistossa. Molemmat pisteytykset aliarvioivat raskausdiabeteksen esiintyvyyden, ja huonoin erottelukyky oli normaalipainoisten naisten joukossa. Toisaalta käyttämällä yksinkertaista mallia (BMI >30kg/m2 ja/tai aiempi raskausdiabetes), tutkimuksemme onnistui tunnistamaan korkean riskin ryhmän, jossa raskausdiabeteksen ilmaantuvuus oli noin 50% – samaa luokkaa kuin monimutkaisempien riskipisteytysten tulos.

Viisi vuotta synnytyksen jälkeen poikkeava glukoosiaineenvaihdunta (kohonnut paastoglukoosi, heikentynyt sokerinsieto tai tyypin 2 diabetes) todettiin aineistossamme 15 prosentilla, ja 4 prosentilla oli jo tyypin 2 diabetes. Myös normaalipainoiset raskausdiabeetikot olivat alttiita sairastumaan, mutta heillä metabolinen oireyhtymä tai glukoosiaineenvaihdunnan häiriö todettiin jo merkittävästi matalammalla painoindeksillä. Lähes 60 prosentilla aiemmin normaalipainoisista naisista oli kehon rasvaprosentti huolestuttavan korkea (>32%).

Naiset, joilla todetaan raskausdiabetes, eroavat toisistaan niin aineenvaihdunnaltaan kuin kehon koostumukseltaankin. Usein normaalipainoiset naiset jäävät huomiotta, mutta tämän tutkimuksen perusteella myös heillä on korkea riski sairastua niin seuraavassa raskaudessa kuin vielä viisi vuotta synnytyksen jälkeenkin. Lähes normaalista painoindeksistä huolimatta heillä oli varsin korkea kehon rasvaprosentti, muistuttaen ns. ”normaalipainoista lihavuutta”. Nämä tulokset tukevat kansainvälistä suositusta, jonka mukaan sokerirasitus olisi tehtävä kaikille raskaana oleville painosta riippumatta, ja korostavat synnytyksen jälkeisen ajan kansanterveydellistä merkitystä. Raskauden aikaisella elintapainterventiolla voimme mahdollisesti saavuttaa pitkäaikaisia positiivisia vaikutuksia koko perheen terveyteen.

Tutkimme maksuttoman ehkäisyn ja ehkäisypalveluiden yhteyttä teiniraskauksien esiintyvyteen Suomen 100 suurimmassa kunnassa aikavälillä 2000-2018. Tutkimuksessa havaitsimme, että maksuttoman ehkäisyn tarjoaminen on yhteydessä matalampiin teiniraskauslukuihin Suomessa niin teini-ikäisten synnytysten kuin raskauden keskeytysten osalta. Tutkimuksessa maksuttomalla ehkäisyllä tarkoitettiin tilannetta, jossa nuori saa valita minkä tahansa ehkäisymenetelmän (kierukka, kapseli, pilleri) käyttöönsä maksutta kunnes täyttää 20 vuotta.

Sain väitöskirjatyöni valmiiksi ja väittelin lääketieteen tohtoriksi teiniraskauksista 11.2.2022.

Apurahan avulla on kyetty hyödyntämään LASERI-tutkimuksen vuoden 2011-12 tehdyn 31-vuotisseurannan aineistoa. Apurahaa on käytetty väitöskirjatutkijoiden palkkaukseen sekä ravintokyselyjen ja geenitutkimusten suorittamiseen. Apurahan avulla on allekirjoittaneen johtamana/kirjoittamana tehty yli 10 artikkelia, joissa on kyetty selvittämään lapsuuden riskitekijöiden merkitystä valtimotaudin synnyssä. Keskeisimpiä löydöksiä ovat olleet seuraavat:1) Valtimotaudin riskiarviota voidaan parantaa hyödyntämällä useita lapsuuden riskitekijä mittauksia (Nuotio ym. Atherosclerosis 2015, Oikonen ym. Hypertension 2015), 2) Vanhempien ylipainolla on merkittäviä vaikutuksia jälkikasvun terveyteen (Juonala ym. Journal of Pediatrics 2013, Juonala ym. JCEM 2015), 3) Lapsuuden ravintotekijät (esim. D-vitamiinin saanti) ovat yhteydessä aikuisiän valtimomuutoksiin (Juonala ym. JCEM 2015)

Tutkimusprojektin kolmannessa osatyössä tarkasteltiin tutkittavien vanhempien sosioemotionaalisen hyvinvoinnin yhteyttä 20-vuotisen elämäntapaintervention (STRIP) tehokkuuteen. Intervention on aiemmissa tutkimuksissa osoitettu vaikuttavan sydänterveellisiin ruokavalintoihin sekä hyvään fyysiseen terveyteen. Tässä tutkimuksessa vanhempien sosioemotionaalista hyvinvointia tarkasteltiin kartoittamalla heidän ahdistuneisuuttaan tutkittavien varhaislapsuudessa. Intervention tehokkuuden indikaattoreina tarkasteltiin tyydyttyneen rasvan määrää (Safa E%) sekä rasvan laatua (P+M/S) (E%) veressä. Lisäksi tarkasteltiin vihannesten, hedelmien ja marjojen saantia. Päätulokset osoittivat, ettei vanhempien sosioemotionaalisella hyvinvoinnilla ollut yhteyttä elämäntapaintervention tehokkuuden indikaattoreihin 20-vuotisessa seurannassa. Tulosten perusteella vaikuttaisi mahdolliselta, että elämäntapainterventio vaikuttaa yhtä tehokkaasti tutkittaviin riippumatta heidän varhaisen kasvuympäristönsä sosioemotionaalisesta ilmapiiristä.
Tutkimusprojektin neljännessä osatyössä tarkasteltiin tutkittavien lapsuuden temperamenttipiirteiden ja neurokognitiivisten kykyjen yhteyttä intervention tehokkuuteen 20-vuotisessa seurannassa. Tutkittavien potentiaalisesti haastavaa temperamenttia tarkasteltiin kartoittamalla heidän tunnereaktioidensa intensiivisyyttä, negatiivista emotionaalisuutta, vetäytyvyyttä, sopeutuvaisuutta, aktiivisuutta ja rytmisyyttä. Neurokognitiiviset kyvyt määriteltiin tutkittavien puheen ja kielen, sekä karkea- että hienomotoriikan kehitystasojen kautta. Intervention tehokkuuden indikaattoreina tarkasteltiin tyydyttyneen rasvan määrää (Safa E%) sekä rasvan laatua veressä (P+M/S) (E%). Lisäksi tarkasteltiin vihannesten, hedelmien ja marjojen saantia. Päätulokset osoittivat, että tutkittavien tunnereaktioiden intensiivisyys sekä matala rytmisyys olivat yhteydessä tyydyttyneen rasvan määrään (Safa E%), ja matala rytmisyys myös rasvan laatuun (P+M/S) (E%) 20-vuotisessa seurannassa. Neurokognitiiviset kyvyt eivät olleet yhteydessä intervention tehokkuuden indikaattoreihin. Haastavia temperamenttipiirteitä omaaviin lapsiin saattaa olla hyödyllistä kiinnittää erityishuomiota, mikäli elämäntapainterventioiden vaikuttavuutta kansanterveyteen halutaan tehostaa.

FINGER-tutkimushankkeen tavoitteena oli muistitoimintojen heikentymisen ehkäiseminen iäkkäillä henkilöillä monitahoisen elintapaintervention avulla. Kaksivuotinen intensiivinen monitahoinen (ravitsemus, liikunta, muistiharjoittelu, valtimotautien riskitekijöiden hallinta) interventiojakso toteutettiin vuosien 2009–2013 aikana. FINGER-tutkimuksessa osoitettiin ensimmäistä kertaa maailmassa, että 2-vuotisella monimuotoisella elintapainterventiolla on suotuisa vaikutus muisti- ja ajattelutoiminnoille (kognitiolle) (Ngandu,…Kivipelto. Lancet 015). NTB kokonaissuoriutumisen osalta (pääasiallinen päätetapahtuma) interventioryhmän kognitiivinen toiminta parani 25 % enemmän kuin verrokkiryhmässä. Eri kognition osa-alueiden osalta havaittiin että toiminnanohjaus, prosessointinopeus sekä looginen ja assosiatiivinen muisti kehittyi interventioryhmässä paremmin kuin kontrolliryhmässä. Kognition heikentymisen riski 2 vuoden intervention aikana oli interventioryhmässä pienempi.
Tutkimusryhmän toimintakyky ja elämänlaatu olivat tutkimuksen alkaessa hyvällä tasolla. Kahden vuoden aikana havaittiin, että interventioryhmässä elämänlaatu oli kontrolliryhmää parempi kahdessa arvioidusta kahdeksasta RAND elämänlaadun osa-alueesta (Strandberg ym. Eur Ger Med 2017). Molempien ryhmien toimintakyky säilyi hyvänä, mutta vaativimpien toimintojen osalta interventioryhmä suoriutui paremmin (SPPB tuolista ylösnousu, Katzin IADL toiminnot). Tutkittavat osallistuivat aktiivisesti eri intervention osa-alueisiin. Interventio vaikutti suotuisasti myös tutkittavien ravitsemukseen ja liikunta-aktiivisuuteen. Tutkittavilta saamamme palaute on ollut erittäin myönteistä. Vain 12 % tutkittavista keskeytti tutkimuksen, eikä tutkimusryhmien välillä ollut tässä merkittävää eroa. Haittatapahtumia esiintyi vähän eikä vakavia haittoja lainkaan.
Tutkimus on tähän mennessä osoittanut, että monipuolinen tehostettu elintapaneuvonta parantaa kokonaisvaltaisesti iäkkäiden terveyttä ja hyvinvointia. Jatkossa on tärkeä selvittää kuinka toteutetun intervention vaikutukset säilyvät pidemmällä aikavälillä ja voidaanko muistisairauksien ilmaantuvuutta ennaltaehkäistä.

Tutkimusaineistosta tehtävä ensimmäinen artikkeli ei ole vielä niin valmis, että tuloksista voisi kertoa.

During the grant period at Harvard, I focused on evaluating the intergenerational transmission of ideal health behaviors (i.e., associations between parental health behaviors with offspring health behaviors) as defined by the American Heart Association. We tested the hypothesis that ideal health behaviors are transmitted from one generation to the next, and that socioeconomic factors affect the strength of this transmission. This research extends my previous intergenerational work on the genetic determinants of ideal cardiovascular health to a behavior-focused investigation and incorporates numerous valuable insights from Professor Murray Mittleman, my current mentor at Harvard.

We found that a higher number of parental ideal health behaviors is associated with a higher number of ideal health behaviors in their offspring. Furthermore, these intergenerational associations of ideal health behaviors were stronger for individuals who had higher education or whose parents had higher education. Similar findings were obtained with two other indicators of socioeconomic position, i.e., income and occupational status. These findings suggest that socioeconomic advantage may enhance intergenerational continuity of ideal health behaviors, and that the window of intervention to reduce intergenerational risk factors of cardiovascular disease can occur until adulthood.

Tässä tutkimuksessa osoitettiin, että jo tunnettujen riskitekijöiden (esim.sisarusten lukumäärä, imetyksen lyhyempi kesto) lisäksi äidin raskaudenaikainen
stressi oli yhteydessä lapsen suurentuneeseen riskiin sairastaa toistuvia hengitystieinfektioita.Lisäksi havaitsimme, että lapsilla, joiden äideillä oli ollut raskausaikana
stressioireita, todettiin alentunut kortisolivaste stressikokeessa, mikäli lapsella oli samanaikainen rinovirusinfektio.

Maaliskuussa 2016 käynnistetty Kuopio Fall Prevention Study (KFPS) selvitti voidaanko ikääntyvien naisten toimintakykyä parantaa, kaatumisia estää ja hyvinvointia kohentaa tarjoamalla heille kustannuksetta ohjattua liikuntaa (6 kk) (ml. kuntosaliharjoittelu sekä Taiji) sekä ilmaiset liikuntapalvelut (12 kk) Kuopion kaupungin liikuntatiloissa. Tutkimus kohdistui koko (100 %) väestönosaan (72-85v kuopiolaiset naiset).

Tutkimuksen aloitti ja lähtötason baseline-mittauksissa kävi 914 naista. Vastaava luku 12kk ja 24kk kohdalla oli 850 ja 838 naista. Kokonaisuutena seurantakäyntien komplianssi oli siis 91%. Tutkimuksen aloittaneista naisista noin 10% osoitti suunniteltua heikompaa komplianssia harjoitusohjelmiin tai raportointiin. Kokonaisuutena osallistumisaktiivisuutta voidaan pitää kuitenkin erinomaisena. Tutkimuksen rekrytointi ja kliiniset seurantamittaukset (mm. luuntiheys (DXA), kehonkoostumus (DXA), toimintakyky, lihasvoima) toteutuivat suunnitellusti. Viimeiset tutkimuskäynnit ajoittuivat kesäkuulle 2019. Seurantakyselyiden, kliinisten mittauksien sekä kaatumistapaturmien tiedonkeruu saatiin päätökseen maaliskuussa 2020. Kliinisiin mittauksiin yhdistettävistä terveys ja sosiaalipalveluiden rekisteritiedoista tehdään tietopyyntö loppuvuodesta 2020.

Ensisijaisena tutkimuksen päätetapahtumana olivat kaatumiset ja kaatumisvammat. Seurannan yhteydessä rekisteröitiin (kaatumispäiväkirjat, SMS-tekstiviestit) ja tarkistettiin puhelinhaastatteluin yhteensä 1380 kaatumistapahtumaa 546 naisella. Näistä hieman yli puolet (57.7 %) aiheutti kohtalaiseen (53 %) tai huomattavan (5 %) loukkaantumisen. Yhteensä 13.5 % kaikista kaatumisista johti lääkärikäyntiin. Tutkimuksen päätuloksena interventioryhmän kaatumisriskin havaittiin vähenevän 14.1 % (RR 0.86 (CI95% 0.77-0.96, p=0.005) ensimmäisen puolenvuoden aikana. Ero kontrolliryhmään pysyi seuraavan 18kk seurannan ajan muuttumattomana. Naisten painoindeksi tai ikä eivät vaikuttaneet tulokseen.
Oletettavasti liikuntainterventioon halukkaiden naisten elintavat ja toimintakyky olivat jo valmiiksi keskimäärin melko hyvällä tasolla, joka saattoi vaikuttaa kaatumisten ehkäisyn tuloksiin konservatiivisesti. Tästä huolimatta interventio osoittautui tehokkaaksi. Tutkimustuloksia intervention vaikutuksesta mm. elämänlaatuun ja sairastavuuteen saadaan loppuvuodesta 2020. Päätutkimustulokset julkaistaan vuoden 2021 aikana.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että tasapainoa ja lihasvoimaa ylläpitävät Taiji ja kuntosaliharjoitteet ovat tehokas tapa ikääntyvien kaatumistenehkäisyyn. Ohjattu ryhmäliikunta tukee sitoutumista ja edesauttaa liikunnallisten tottumusten ylläpitämistä ikääntyneillä. Ohjelmaa voi suositella aloitustasosta riippumatta kaiken kuntoisille.

Teknologian viihdekäytön riskinuorille aikuisille (18-29v.) (n=37) toteutetun ryhmämuotoisen terveysvalmennusintervention (sisälsi 10 tapaamista, keskustelua, harjoituksia ja terveyskäyttäytymisen muutostehtäviä) jälkeen ja 6kk seurantajakson aikana heidän digipelaamiseen käytetty aika arkipäivinä ja viikonloppuisin väheni tilastollisesti merkitsevästi. Lisäksi nuorilla aikuisilla oli vähemmän vakavia digipelaamiseen liittyviä oireita intervention jälkeen ja 6 kuukauden seurannan aikana. Myös heidän koettu hyvinvointi, sosiaalinen toimintakyky (erityisesti sosiaaliset suhteet ystäviin ja läheisiin) sekä fyysiseen aktiivisuuteen ja musiikin kuunteluun käytetty päivittäinen aika lisääntyivät hieman intervention jälkeen ja edelleen 6kk seurannan aikana. Nuorten aikuisten elämänlaatuun ja positiiviseen mielenterveyteen ei interventiolla ollut vaikutusta tilastollisesti merkitsevästi. Hienoista edistymistä tapahtui keskittymisessä niillä, joiden keskittymiskyky oli heikko ennen interventiota.

Johtopäätöksenä todetaan, että ryhmämuotoinen valmennusinterventio voi olla hyödyllinen erityisesti miehille vähentämään heidän digipelaamiseen liittyviä ongelmallisia pelitottumuksia ja oireita.

Suomessa on aikaisemmin ollut valitettavan vähän tietoa keskeisten kansanterveysongelmiemme ja niihin liittyvien riskitekijöiden hoidon laadusta perusterveydenhuollossa. Hyvä riskitekijöiden hallinta on kuitenkin keskeistä lisäsairastavuuden ja sairauksista johtuvien komplikaatioiden ehkäisyssä. Pohjois-Karjala on ainut maakunta/sairaanhoitopiiri Suomessa, jossa on yksi yhtenäinen potilastietojärjestelmä mahdollistaen joustavan tiedonkeruun hoidon laatuasioiden tarkastelemiseksi. Nykyisin paikkatietokannoista saa paljon alueiden asukkaiden elinoloja kuvaavaa tietoa kuten tietoa työttömyydestä, tuloista ja muista sosioekonomisista tekijöistä.
Tässä tutkimuksessa on haettu tietoa alueen tyypin 2 diabetesta ja sydän- ja verisuonitauteja sairastavien potilaista ja tarkasteltu sitä, kuinka hyvin erityisesti keskeisten riskitekijöiden hallinta onnistuu perusterveydenhuollossa. Tutkimuksessa on analysoitu alueiden välisiä eroja hoidon toteutumisessa sekä sosioekonomisten tekijöiden ja etäisyyksien vaikutuksia tuloksiin. Tutkimuksessa on havaittu, että tyypin 2 diabeteksen hoito toteutuu melko hyvin, mutta hoitotuloksissa ja prosesseissa on alueellisia eroja. Yli 70% Pohjois-Karjalan tyypin 2 diabeetikoista, joilta löytyi HbA1C mittaustulokset, oli hyvässä hoitotasapainossa, mutta vaihteluväli eri kunnissa oli 60%:sta 80%:iin. Eroja selittävät jossakin määrin aluetason sosioekonomiset erot, muta etäisyydet hoitopaikkoihin eivät näytä vaikuttavan hoidon tuloksiin. Sepelvaltimotautia sairastavien sekundaaripreventio toteutuu hieman huonommin kuin tyypin 2 diabeetikkojen hoito. Erityisesti lipiden ja verenpaineen tehokkaampaan hoitoon ja painon hallintaan tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Käypä hoito -suosituksen mukainen LDL-taso oli vain noin 30%:lla akuutin sepelvaltimotapahtuman sairastaneista potilaista. Tutkimuksessa havaittiin myös, että hoidon laadun tarkastelun näkökulmasta ammattilaisten tulisi kiinnittää paljon enemmän huomiota erityisesti keskeisten riskitekijä ja elintapatietojen kirjaamiseen.

Apurahan aikana laadituissa tutkimuksissa havaitsimme, että jo runsaampi kevyt liikunta oli yhteydessä kehon pienempää rasvapitoisuuteen lapsilla. Sen sijaan runsaampi kohtuukuormitteinen tai kuormittava liikunta oli yhteydessä vähäisempään valtimoiden jäykkyyteen ja alhaisempiin aineenvaihdunta- ja verenkiertoelinsairauksien vaaratekijöiden tasoihin lapsilla. Havaitsimme myös, että vähäisempi liikunta ja runsaampi ruutuaika olivat yhteydessä huonompaan lukutaitoon erityisesti pojilla. Myös korkeampi kehon rasvapitoisuus oli yhteydessä huonompaan lukutaitoon pojilla. Tätä yhteyttä selittivät heikommat motoriset taidot. Havaitsimme, että tytöt liikkuivat vähemmän mutta myös viettivät vähemmän aikaa ruutujen ääressä kuin pojat. Vanhempien pienemmät tulot ja matalampi koulutus olivat yhteydessä erityisesti vähäiseen ohjatun liikunnan määrään ja pojilla myös runsaampaan ruutuaikaan. Vanhempien tupakointi, matalampi koulutustaso ja runsaampi ruutuaika olivat yhteydessä myös lasten heikompaan psykologiseen hyvinvointiin.

Apurahan aikana saimme loppuun Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimuksen kahdeksan vuoden seurantamittaukset tutkittavien ollessa 15-17-vuotiaita. Seurantamittausten tuloksia pääsemme analysoimaan ja raportoimaan vuoden 2018 lopulla. Tiedonkeruu tutkittaviemme terveyspalveluiden ja lääkkeiden käytöstä terveydenhuollon järjestelmistä on juuri valmistunut ja pääsemme analysoimaan terveyspalveluiden käyttöön ja kustannuksiin liittyviä tietoja loppuvuodesta 2018.

Polycystic ovary syndrome (PCOS) is the most common endocrine disorder in reproductive-aged women. The main features of the syndrome include menstrual irregularities, hyperandrogenism, polycystic ovaries, chronic inflammation, and insulin resistance, predisposing these women to reproductive, metabolic, and cardiovascular health implications across the life span. Adipose tissue dysfunction, via the secretion of adipocytokines and altered intestinal permeability have been thought to influence the pathogenesis of the syndrome. Moreover, women with PCOS display changes in several hormonal systems, which can affect bone metabolism and bone mass.

The present study sought to clarify the effects of PCOS and metformin, one of the widely used drugs in the treatment of PCOS, on bone health through measurement of the circulating concentrations of bone turnover markers (BTMs). Levels of BTMs reflect underlying changes in bone mass and bone histomorphometry parameters and provide a simple assessment of bone turnover with a comprehensive view of overall bone loss. Decreased levels of bone formation markers and unchanged levels of bone resorption marker were observed in women with PCOS under the age of 30 compared with age-matched controls. Furthermore, metformin treatment in premenopausal women with PCOS for three months was associated with reduced bone turnover as assessed by decreases in bone formation and resorption markers. These findings suggest that bone formation is decreased in women with PCOS under the age of 30. However, treatment with metformin was associated with reduced bone turnover and slower bone remodeling, possibly preventing bone loss.

Retinol-binding protein 4 (RBP4) is an adipocytokine affecting systemic insulin resistance and glucose tolerance in animal models. Even though we found increased levels of serum RBP4 in younger women with PCOS, the role of RBP4 in metabolic derangements in these women could not be established. RBP4 does not seem to be a marker of insulin resistance or other metabolic derangements in women with PCOS.

Altered intestinal permeability (IP) has been thought to play a role in the pathogenesis of various inflammatory diseases. Serum levels of zonulin, a reliable biomarker of IP, and fatty acid-binding protein 2 (FABP2), an indirect measure of increased IP, were comparable in women with PCOS and BMI-matched controls at late reproductive age, suggesting that IP does not influence the metabolic derangements in women with PCOS.

Itseraportoitu unihäiriö (vaikeus saada unta tai pysyä unessa) 42-62 -vuoden iässä lisäsi dementiariskin puolitoistakertaiseksi 20 vuoden rekisteriseurannan (sairaalan hoitoilmoitus- kuolinsyy ja lääkkeiden erityiskorvaavuusrekistereiden) aikana. Itseraportoidulla päiväväsymyksellä oli tilastollisesti merkitsevä yhteys ei-vakioiduissa tilastoanalyyseissä, mutta vakioiduissa analyyseissä tilastollisesti merkitsevää yhteyttä ei löytynyt. Itseraportoitu unen pituus ei ollut yhteydessä lisääntyneeseen dementiariskiin.

Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia annos-vastesuhdetta elintapamuutosten ja muisti- ja ajattelutoimintojen (kognition) muutosten välillä. Tavoitteena oli tuottaa tietoa entistä tehokkaammista tavoista ehkäistä kognitiivista heikentymistä ikääntyneillä.

Tutkimusaineistona oli Muistitoimintojen heikentymisen ehkäisytutkimuksen (FINGER) aineisto. FINGER on satunnaistettu kontrolloitu tutkimus, johon osallistui 1260 ikääntyvää (60–77-vuotiasta) henkilöä. Tutkittavat satunnaistettiin saamaan joko monitekijäinen interventio (liikunta, ravitsemus, kognitiivinen harjoittelu ja vaskulaaristen riskitekijöiden hallinta) tai normaalia terveysneuvontaa (kontrolliryhmä). Interventiojakson kesto oli 2 vuotta, ja myös interventiojakson jälkeen tutkittavia on seurattu intervention pidemmän aikavälin vaikutusten selvittämiseksi. Lisäksi vuonna 2020 tutkittaville lähetettiin postikysely, jolla selvitettiin COVID-19-pandemian vaikutuksia terveyteen, elintapoihin ja hyvinvointiin.

Henkilöt, joilla oli enemmän masennusoireita, jotka tupakoivat ja suhtautuivat vähemmän positiivisesti tutkimukseen, osallistuivat myös vähemmän interventioon (Coley, Ngandu ym. Alzheimer Dement 2019). Aiemmin elämässä koettu toivottomuuden tunne oli yhteydessä alhaisempaan osallistumisaktiivisuuteen, kun taas parempi elämänlaatu oli yhteydessä aktiivisempaan osallistumiseen (Neuvonen, … Ngandu, Aging Clin Exp Res. 2022). Muistiharjoitteluun osallistumisen kannalta keskeisin tekijä oli aiempi kokemus tietokoneen käytöstä (Turunen, …, Ngandu, PlosOne 2019). Nämä tulokset auttavat tunnistamaan henkilöitä, jotka tarvitsevat lisää tukea voidakseen osallistua täysipainoisesti elintapainterventioon.

Elintapamuutosten pysyvyyttä on arvioitu ruokavalion osalta. Vaikuttaa siltä, että vaikka tutkittavien ruokavalion laatu hieman heikkenee seurantajaksolla verrattuna interventiojaksoon, pidemmällä aikavälillä interventioryhmään kuuluneet tutkittavat syövät edelleen terveellisemmin kuin kontrolliryhmään kuuluneet tutkittavat. Monitahoisen elintapamuutoksen indeksi säilyi interventioryhmässä paremmalla tasolla kuin kontrolliryhmässä vielä 5 vuoden kuluttua tutkimuksen alkamisesta, eli vielä 3 vuotta aktiivisen interventiojakson päättymisen jälkeen (Heta Rissanen, pro gradu -työ).

Analyysit 2 vuoden aineistolla osoittavat, että ne tutkittavat, jotka osallistuivat elintapainterventioon aktiivisemmin, myös suoriutuivat kognitiivisesti paremmin kuin ne tutkittavat, jotka osallistuvat vain vähän. Parempi osallistumisaktiivisuus kaikkiin intervention osa-alueisiin (ravitsemusneuvonta, liikuntaharjoittelu, kognitiivinen harjoittelu ja vaskulaaristen riskitekijöiden hallinta) oli yhteydessä parempaan kognitiiviseen suoriutumiseen. Osallistumisaktiivisuuden lisäksi myös saavutetut elintapamuutokset olivat yhteydessä parempaan kognitiiviseen toimintaan. (Ngandu, Lehtisalo ym. Alzheimer Dement 2022).

Olemme havainneet myös, että eri riskimittareilla (CAIDE ja LIBRA dementian riskimittarit; FINRISKI, SCORE, diabetes riskitesti) arvioitu sairausriski vähentyi interventioryhmässä verrattuna kontrolliryhmään (Solomon, …, Ngandu, J Alzheimer Dis 2021; Deckers ym. Alzheimer Dement 2020). Lisäksi havaitsimme, että henkilöillä, joiden dementiariski CAIDE riskimittarilla arvioituna pieneni, myös aivojen kuvantamisessa havaitut muutokset olivat vähäisempiä (Stephen, Ngandu ym., J Gerontol A Biol Sci Med Sci 2021). FINGER intervention kustannusvaikuttavuutta mallinnettiin hyödyntämällä tietoja intervention vaikutusta CAIDE riskitestiin, intervention kustannuksista sekä muistisairauksiin liittyvistä kustannuksista (Wimo, …Ngandu ja Kivipelto, Alzheimer Dement 2022). Mallin perusteella interventio osoittautui kustannuksia säästäväksi. Yksilötasolla vaikutukset olivat tällä mallilla arvioituna melko pieniä mutta yhteiskunnallisesti suuria, koska mahdollinen kohdejoukko on suuri.

Tutkimuksen osallistujille kesällä 2020 lähetetyn postikyselyn tulokset osoittivat, että koronaviruspandemiaan liittyvät rajoitustoimenpiteet ovat vaikuttaneet iäkkäiden henkilöiden arkeen erityisesti sosiaalisen kanssakäymisen vähentymisenä (Lehtisalo, …, Ngandu, Front Psychiatry 2021). Vaikka lähes puolet iäkkäistä oli lisännyt etäyhteydenpitoa ja internetin käyttöä, noin viidennes tutkittavista koki itsensä yksinäisemmäksi kuin aiemmin. Elintapojen osalta liikunnan arvioitiin vähentyneen, mutta ruokavalion muutokset olivat myönteisiä. Yksin elävät raportoivat enemmän negatiivisia muutoksia sekä sosiaalisissa suhteissa että elintavoissa.

Olemme analysoineet elintapaintervention pitkäaikaisvaikutuksia sydän- ja verisuonisairauksien ilmaantuvuuteen (Lehtisalo, Rusanen, … Ngandu, Eur Heart J 2022). Erityisesti aivoverenkiertohäiriöiden ilmaantuvuus interventiojakson alkamisen jälkeen oli vähäisempää interventioryhmässä verrattuna kontrolliryhmään, ja hyöty oli selkein henkilöillä, joilla intervention alkaessa oli jokin sydän- ja verisuonisairaus (ns. sekundaaripreventiohyöty).

Väitöskirjatutkimuksessani todettiin veren kolesteroliarvojen vuosikymmeniä jatkuneen myönteisen kehityksen tasoittuneen vuosien 2007 ja 2011 välillä. Lisäksi kolmasosalla tutkituista oli kohonnut riski sairastua tyypin 2 diabetekseen. Toisaalta myönteisenä asiana sydänterveyden kannalta nähtiin verenpainetasojen ja veren triglyseridien lasku. Lisäksi tulostemme perusteella lapsuuden verenpaine- ja kolesterolitasojen arvioinnissa on syytä käyttää vähintään kahdesti toistettua mittausta, kolmas mittaus ei näytä tuovan enää merkittävää lisähyötyä. Lisäksi geneettistä informaatiota hyödyntämällä voidaan tarkemmin tunnistaa jo lapsuudessa yksilöt, joilla on suurentunut riski aikuisiällä rasva-aineenvaihdunnan häiriöihin.

Väitöstutkimus keskittyy lapsuuden ympäristön vaikutuksiin myöhemmin elämässä. Vanhempien tupakointihygienian (ts. tupakoiko vanhempi lapsen läheisyydessä) todettiin olevan yhteydessä sydämen uudelleen muovautumiseen ja voi se olla yhteydessä kammioväliseinän sekä vasemman kammion takaseinän epäedulliseen lisääntyneeseen paksuuteen. Lisäksi vanhempien tupakointihygienian todettiin olevan yhteydessä heikentyneeseen episodiseen muistiin, työmuistiin sekä assosiatiiviseen oppimiseen aikuisiässä. Vanhempien huono tupakointihygienia lapsuudessa voi aiheuttaa sydämen pitkäkestoisia rakenteellisia muutoksia sekä heikentää muistia ja oppimista aikuisiässä.

Sisaruksettomilla lapsilla todettiin olevan lapsuudessa korkeampi painoindeksi, liikkuvan vähemmän ja omaavan korkeamman riskin lapsuuden ylipainoon verrattuna lapsiin, joilla on yksi tai enemmän sisaruksia. Lisäksi sisaruksettomilla tutkimukseen osallistujilla todettiin suurentunut riski verenpainetaudille sekä huomattavalle ylipainolle aikuisuudessa verrattuna osallistujiin, joilla on yksi tai enemmän sisaruksia. Sisarusten määrän ei havaittu vaikuttavan sydämen rakenteeseen tai toimintaan suhteellisen nuoressa aikuisiässä. Sisarusmäärän ei myöskään havaittu olevan yhteydessä valtimotaudin varhaisiin epäsuoriin merkkeihin, joilla voidaan tutkia valtimoiden rakenteellisia ja toiminnallisia ominaisuuksia ennen kliinisen valtimotaudin kehittymistä. Sisarusten määrän kuitenkin havaittiin olevan yhteydessä huonompiin valtimotaudin riskitekijätasoihin sekä lapsuudessa että aikuisuudessa, joilla voi olla suora vaikutus myöhemmin elämässä muodostuviin sydämen ja valtimoiden epäedullisiin rakenteellisiin ja toiminnallisiin muutoksiin. Nämä muutokset löydetään mahdollisesti tutkimuksen seuraavassa vaiheessa.

Elintavat (alkoholin ongelmakäyttö, liikkumattomuus, uniongelmat ja lihavuus) olivat yhteydessä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen keski-ikäisillä kunta-alan naios- ja miestyöntekijöillä. Nämä yhteydet säilyivät vaikka monet sekoittavat tekijät otettiin huomioon. Puuttumalla näihin elintapoihin, voidaan tukea työntekijöiden jaksamista töissä nykyistä pitempään, myös ikääntyvien työntekijöiden työoloihin pyrittävä vaikuttamaan.

Rahoitettu tutkimushanke on edennyt suunnitelman mukaisesti. Koronaviruspandemian aiheuttamien matkustusrajoitteiden vuoksi jouduttiin poikkeamaan alkuperäisestä suunnitelmasta hankkeeseen rekrytoitavan tutkijan osalta (Tohtori Feitong Wu, Australia/Kiina). Matkustusrajoitusten vuoksi tohtori Wu ei pystynyt ottamaan vastaan tutkijan työtä hankkeessa, mutta rahoituksesta myönnettiin hänelle kuitenkin henkilökohtainen 18.000 euron apuraha, jonka turvin hän on kirjoittanut tutkimushankkeeseen liittyen kolme käsikirjoitusta erilaisten, lapsuudesta alkaen mitattujen altisteiden yhteyksistä kognitiivisiin toimintoihin keski-iässä; yksi näistä töistä käsitteli ruokatottumuksien, yksi ympäristömyrkkyaltistuksen ja yksi geneettisten ja lapsuuden riskitekijöiden yhteyksiä kognitiivisiin toimintoihin. Näiden lisäksi tohtori Wu on tehnyt tilastoanalyysejä koskien kardiovaskulaarisiin riskitekijöihin keskittyvien ns. riskilaskureiden käyttökelpoisuudesta ennustamaan keski-iän kognitiivisen toiminnan tasoa. Tohtori Wun sijaan tutkimushankkeeseen rekrytoitiin syyskuussa 2022 dosentti Katriina Heikkilä, joka työskenteli PRIMACOG-hankkeessa osa-aikaisena (50% työpanos) tutkijana vuoden ajan. Työskentelyjaksonsa aikana dosentti Heikkilä on tehnyt tilastoanalyysejä ja kirjoittanut tällä hetkellä vertaisarvioitavana olevan käsikirjoituksen psyykkisten, sosiaalisten ja muiden stimuloivien vapaa-ajan aktiviteettien yhteyksistä myöhempään dementiariskiin (”Stimulating Leisure-time Activities and the Risk of Dementia: A Multi-cohort Study” Heikkilä K et al.). Tämän lisäksi dosentti Heikkilä on tehnyt tilastoanalyysejä koskien yksilön oman ja hänen ympäristönsä lapsuudesta aikuisuuteen jatkuneen sosioekonomisen aseman ja huono-osaisuuden yhteyksistä keski-iän kognitiiviseen toimintaan. Tästä työstä on parhaillaan kirjoitteilla artikkelikäsikirjoitus.

Suurapurahakauden aikana PRIMACOG-hankkeesta on julkaistu viisi artikkelia: 1) ”Repeatedly measured serum creatinine and cognitive performance in midlife – The Cardiovascular Risk in Young Finns Study” (Hakala J et al. Neurology 2022), 2) “20-Year Infancy-onset Dietary Intervention and Cognitive Function in Young Adulthood – The Special Turku Coronary Risk Factor Intervention Project” (Rovio S et al journal of Pediatrics 2022), 3) ”Childhood factors and a polygenic risk score for predicting midlife cognitive function” (Wu F et al. Neuroepidemiology 2022), 4) ”The associations of childhood psychosocial environment with adulthood cognitive function – The Cardiovascular Risk in Young Finns Study” (Nurmi A et al. Neuropsychology 2023) sekä 5) ”Dietary patterns from youth to adulthood with cognitive function in midlife: the Cardiovascular Risk in Young Finns Study” (Chen J et al. Nutrients 2023). Julkaistujen töiden lisäksi hankkeesta on kirjoitettu kaksi käsikirjoitusta, jotka ovat parhaillaan arvioitavana korkeatasoisissa tieteellisissä julkaisusarjoissa: 1) ”Childhood Exposure to Multiple Persistent Organic Pollutants is Associated with Midlife Cognitive Function” (Wu F et al.) ja 2) “The associations between intergenerational mobility of socioeconomic status and cognitive function in midlife – The Young Finns Study” (Nurmi A et al.). Julkaistujen artikkelien lisäksi rahoituskauden aikana PRIMACOG-hankkeen aineistosta väitöskirjansa kirjoittanut LT Juuso Hakala sai oman väitöskirjaprojektinsa päätökseen ja puolusti työtään julkisesti 9.6.2022 (Hakala J. Cardiovascular Risk Factors Since Childhood and Cognitive Performance in Midlife). Rahoituskauden aikana on myös saatu päätökseen hankeeseen liittyvän ylisukupolvisen raakadatan analyysit, mikä mahdollistaa tutkimusaiheen laajemman jatkoanalysoinnin rahoituskauden jälkeen. Tästä raakadatan analysoinnista on kirjoitteilla käsikirjoitus, joka on tarkoitus saada päätökseen kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Rahoitus on myös mahdollistanut uusien laboratoriomääritysten toteuttamisen osalle ylisukupolvisesta kohortista. Kerätyistä seeruminäytteistä on tehty ultrasensitiivistä menetelmää käyttäen analyysit neljälle neurodegeneratiivisia prosesseja kuvaavalle biomarkkerille (Aβ1-40, Aβ1-42, NfL, GFAP). Nämä määritykset mahdollistavat erilaisten altisteiden yhdistämisen entistä tarkemmin neurodegeneratiivisiin prosesseihin ja tämän myötä tuoda uutta tietoa mahdollisista mekanistisista reiteistä alteisteiden ja kognitiivisen toiminnan välillä. Tämän lisäksi rahoitusta on käytetty osittain kattamaan hankkeen johtajan dos. Suvi Rovion Tulane Universityyn kohdistuneen tutkimusvierailun kuluista. Dos. Rovio vieraili Bogalusa Heart Studyn tutkimusryhmässä toukokuussa 2023 ja edisti vierailunsa aikana kohorttien välistä yhteistyötä sekä yhteistä tutkimusta varhaisten kognitiivisten toimintojen determinanttien osalta. Myönnettyä rahoitusta on myös käytetty tutkimuksessa käytössä olevan kognitiivisen testipatteriston lisenssin päivitykseen, artikkelien julkaisukuluihin sekä käsikirjoitusten kielentarkastukseen. Tutkimushankkeen kulujen tarkka selvitys on esitetty alla olevassa taulukossa.

Kun raskaudenaikaista terveyteen liittyvää elämänlaatua (HRQoL) arvioitiin 15D-instrumentilla alkuraskaudesta ad 12 kk postpartum, todettiin scoren laskevan yleisesti kolmanteen trimesteriin mennessä, mutta palautuvan alkuraskautta vastaavalle tasolle valikoimattomassa raskaanaolevassa joukossa kolmessa kuukaudessa synnytyksen jälkeen. Alkuraskauden painoindeksin (BMI) ollessa yli 30 kg/m2 tämä lasku oli keskimäärin syvempää kuin normaalipainoisessa tai lievästi ylipainoisessa joukossa., mutta tääsäkin joukossa palautui alkuraskauden tasolle yhtä nopeasti kuin muussa joukossa,. Synnytystavalla tai raskaskomplikaatioilla ei todettu yhteyttä synnytyksen jälkeiseen scoreen 3 kk kuluttua synnytyksestä.
RADIEL-tutkimuksessa (2008-2014) tutkittiin korkean raskausdiabetesriskin naisten joukossa (BMI yli 30 kg/m2 ja / tai aiemmassa raskaudessa raskasudiabetes) ennen raskautta tai raskauden aikana aloitetun tehostetun elintapaintervention vaikuttavuutta raskausdiabeteksen puhkeamiseen ja metabolisiin muuttujiin. Koulutetut hoitajat antoivat ruokavalio- ja liikuntaneuvontaa kolmen kuukauden välein ennen raskautta ja raskauden aikana, sekä kuusi viikkoa, kuusi ja 12 kuukautta synnytyksen jälkeen. Aiemmin on todettu, että alkuraskaudessa aloitettu elintapaneuvonta näillä suuren riskin naisilla, joilla ei vielä alkuraskaudessa todettu poikkeavaa sokerirasitustulosta, vähensi raskausdiabeteksen ilmaantuvuutta tässä ryhmässä (Koivusalo et al. Gestational diabetes mellitus can be prevented Diabetes Care 2015). Interventio ei kuitenkaan heijastunut terveyteen liittyvään elämänlaatuun raskauden aikana tai ad 12 kk postpartum koko interventioryhmässä. Eroa terveyteen liittyvässä elämänlaadussa ei myöskään havaittu raskausdiabetesstatukseen liittyen interventio- tai kontrolliryhmässä. Neuvoloissa annettu hoito saattaa tosin laimentaa intervention vaikutusta.

Väitöstutkimuksessa selvisi, että väestötasolla laihduttamisen yleisyys vaihteli eri sosiodemografisten ja elintapatekijöiden mukaan. Laihduttaminen oli yleistä etenkin naisilla, nuoremmilla aikuisilla, korkeasti koulutetuilla ja henkilöillä, joilla oli enemmän ylipainoa. Laihduttajat ilmoittivat terveellisempiä elintapoja kuin ei-laihduttajat, mutta toisaalta laihduttajilla oli huonompi metabolinen terveys ja heikompi elämänhallinnan tunne. Myös normaalipainoiset naiset laihduttivat kohtalaisen usein, kun taas miehillä laihduttamisen yleisyys lisääntyi vasta ylipainon myötä.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että terveellisen ruokavalion ja lihavuuden yhteys oli erilainen laihduttajilla ja ei-laihduttajilla; ei-laihduttajilla ruokavalion terveellisyyden ja lihavuuden välillä ei havaittu yhteyttä, kun taas laihduttajilla terveellisempi ruokavalio oli yhteydessä suurempaan todennäköisyyteen olla lihava.

Tulosten perusteella henkilöillä, jotka olivat yrittäneet laihduttaa tai olivat laihtuneet edellisen vuoden aikana, oli suurempi riski lihoa 11 vuoden seurannan aikana kuin henkilöillä, jotka eivät olleet yrittäneet laihduttaa, tai joiden paino ei ollut edellisen vuoden aikana muuttunut. Riski lihoa oli erityisen korostunut alun perin normaalipainoisilla laihduttajilla.

Tutkimuksessa selvisi lisäksi, että edellisen vuoden aikana tarkoituksellisesti laihtuneilla henkilöillä oli suurempi riski sairastua tyypin 2 diabetekseen 15 vuoden seurannan aikana kuin henkilöillä, jotka eivät olleet laihtuneet tarkoituksellisesti. Riski oli suuntaa antavasti korostunut laihduttajilla, joilla oli epäterveellisiä elintapoja, kuten epäterveellinen ruokavalio, vähäinen liikunta-aktiivisuus ja lyhyt keskimääräinen unen kesto.

Tulosten perusteella itseraportoitu laihduttaminen voi olla väestötasolla yhteydessä suurempaan riskiin lihoa ja sairastua T2D:een pitkällä aikavälillä. Epäonnistunut laihduttaminen voi johtaa toistuviin laihduttamisyrityksiin ja painon ”jojoiluun”. Vaihtoehtoisesti on mahdollista, että laihduttajat eroavat ei-laihduttajista ja ovat alun perin muista tekijöistä johtuen suuremmassa vaarassa lihoa ja sairastua T2D:een. Tarkoituksellisen laihtumisen ja T2D:n ilmaantuvuuden suuntaa antavasti korostunut yhteys henkilöillä, joilla oli epäterveellisiä elintapoja viittaa siihen, että etenkin kehnosti toteutettu laihduttaminen yhdistettynä kyseisiin elintapoihin voi olla yhteydessä haitallisiin seurauksiin.

Juho Vainion säätiön rahoitus mahdollisti STRIP-tutkimukseen osallistuneiden lasten vanhempien genotyyppauksen. Yhteensä 1152 STRIP-lasten äitiä ja/tai isää genotyypattiin kesällä v. 2016 Helmholtz Instituutissa Saksasssa käyttäen koko perimän kattavaa Illuminan Infinium CoreExome-24 BeadChip-alustaa. Genotyyppaus onnistui teknisesti hyvin ja datan laaduntarkistus ja saattaminen käyttökuntoon on parhaillaan käynnissä. STRIP-lasten vanhempien genotyyppitietoja voidaan jatkossa käyttää monenlaisissa riskitekijäanalyyseissä. Lisäksi vanhempien geenitietoa voidaan hyödyntää lasten puuttuvien genotyyppitietojen imputoinnissa, jolloin lasten geenitiedoista saadaan entistä kattavammat.

Tavoitteena oli selventää keski-iän insuliiniresistenssin, myöhemmän iän kognition sekä Alzheimerin tautiin liittyvien kuvantamismuutosten välisiä
yhteyksiä.

Keski-iän insuliiniresistenssi oli yhteydessä heikompaan suoriutumiseen eksekutiivisia toimintoja ja prosessointinopeutta mittaavissa testeissä, mutta ei
aivojen verenkiertoperäisiin muutoksiin 15 vuotta myöhemmin. Aivojen amyloidikertymät, toisin kuin verenkiertoperäiset muutokset, olivat yhteydessä hitaampaan prosessointi-
nopeuteen. Amyloidikertymät olivat yhteydessä myös neuroinflammaatioon eli aivojen tulehdusreaktioon niillä tutkittavilla, joilla oli vain vähäisiä määriä aivojen amyloidikertymiä. Insuliiniresistenssi, matala-asteinen tulehdus ja korkeampi painoindeksi olivat yhteydessä neuroinflammaatioon niillä aivoalueilla, jonne amyloidi kertyy ensimmäisenä Alzheimerin taudissa. Korkeampi kahden tunnin glukoosiarvo sekä matalampi varhainen insuliinivaste glukoosirasituskokeessa olivat yhteydessä heikompaan suoriutumiseen episodisen
muistin testissä 10 vuoden seurannan jälkeen.

Väitöstutkimuksen ensimmäinen osatutkimus osoitti, että terveyden arvostaminen keski-iässä oli yhteydessä parempaan terveyteen liittyvään elämänlaatuun fyysisen toimintakyvyn ja elinvoiman osa-alueilla RAND-36-mittarilla mitattuna ja lisäksi terveyden arvostaminen keski-iässä oli yhteydessä vähäisempään gerasteniaan sairastumiseen myöhemmällä iällä. Tutkimuksessa tuli myös esille, että nautinnollisen ja vaihtelevan elämän arvostaminen keski-iässä ennusti aikaisempaa kuolleisuutta.
Toisen osatutkimuksen tulokset osoittivat, että hyvä koettu terveys keski-iässä sekä tupakoimattomuus, alhaisempi painoindeksi ja kokonaiskolesteroli olivat yhteydessä aktiiviseen- ja terveeseen/ hyvään vanhenemiseen (AHA-kriteerit). Tupakoimattomuus ja pienempi painoindeksi sekä vähäisempi alkoholin kulutus keski-iässä olivat yhteydessä kriteerien toteutumiseen sairauksista huolimatta.
Kolmannen osatutkimuksessa neljännes tutkimusjoukosta saavutti 90 vuoden iän. Tulokset toivat esille lineaarisen yhteyden sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden määrän sekä 90 ikävuoden saavuttamisen välillä. Pitkän iän saavuttaneilla oli vähemmän riskitekijöitä keski-iässä sekä vähemmän sairauksia ja parempi fyysinen toimintakyky. Niistä, joilla oli keski-iässä 5 riskitekijää (tupakointi, korkeampi verenpaine, rasva-arvot, glukoosi ja panoindeksi), vain 7 prosenttia saavutti 90 vuoden iän, kun taas niistä, joilla ei ollut yhtään riskitekijää, puolet saavutti 90 vuoden iän. Tupakoimattomuus, pienempi painoindeksi sekä alhaisemmat kokonaiskolesteroli-, verenpaine- ja sokeriarvot edistivät myös yksittäisinä tekijöinä 90 ikävuoden saavuttamista.
Neljäs osatutkimus osoitti, että metabolisesti epäterveellisesti ylipainoisten ja lihavien ryhmään 60-vuotiaina kuuluvilla oli suurin ikävakioitu kuolemanriski. Tällä ryhmällä oli myös heikentyneet mahdollisuudet saavuttaa 90 vuoden ikä. Alkutilanteessa metabolisesti terveillä mutta ylipainoisilla tutkimukseen osallistujilla fyysinen terveyteen liittyvä elämänlaatu oli heikentynyt verrattuna normaalipainoisiin osallistujiin 73 ja 80 vuoden iässä. Tulokset viittasivat myös siihen, että metabolisesti terveiden ylipainoisten ryhmään kuuluvilla oli heikentyneet mahdollisuudet 90 ikävuoden saavuttamiseen.

Terveyden arvostus, hyvä itsearvioitu terveys sekä vähäiset sydän- ja verisuonitautien riskitekijät keski-iässä olivat yhteydessä onnistuneeseen vanhenemiseen Helsingin Johtaja-tutkimusaineistossa. Erityisesti tupakoimattomuus, pienempi painoindeksi sekä alhaisemmat kokonaiskolesteroli-, verenpaine- ja sokeriarvot edistivät 90 ikävuoden saavuttamista ja elämänlaatua vanhuudessa. Tulokset toivat myös esille, että aktiivisen ja hyvän vanhenemisen kriteerien saavuttaminen on mahdollista sairauksista huolimatta.

Tilastollisessa osassa selvisi, että he, joilla on perheessä diabetesta, sydän- ja verisuonisairautta, syöpää tai masennusta, kokevat oman riskinsä sairastua kyseiseen tautiin korkeammaksi kuin muut. Tämä yhteys säilyi, kun huomioitiin vastaajan ikä, sukupuoli, koulutustaso, elintavat ja kehon paino. Viiden vuoden seurannassa kohonneet riskitekijät ennustivat korkeampaa koettua riskiä, kun taas lähtötilanteen koettu riski ei ennustanut terveyttä edistäviä muutoksia liikunnassa, painossa tai verensokerissa. Laadullisen osan tulokset osoittivat, että huolimatta myönteisestä suhtautumisesta sekundaarilöydösten vastaanottamiseen, osallistujat pohtivat, olisiko aiheeseen liittyvää neuvontaa ja ennaltaehkäisevää hoitoa riittävästi saatavilla yksilöille ja perheille. Sydänsairauksiin liittyviä löydöksiä ei koettu yhtä huolestuttavina kuin syöpään liittyviä löydöksiä tai tietoa perinnöllisestä riskistä psykiatrisiin tai neurologisiin sairauksiin.

Ihmiset arvioivat riskejään optimistisesti, mutta tosiasialliset riskitekijät heijastuvat arvioon omasta riskistä sairastua kansantauteihin. Koettu riski tai terveystarkastuspalautteen saaminen eivät kuitenkaan yksinään todennäköisesti johda pysyviin elintapamuutoksiin. Yhä yksilöllisemmässä riskiviestinnässä tulee huomioida myös neuvonnan ja elintapamuutoksiin liittyvien pystyvyyskokemusten merkitys. Maallikoiden käsitykset sairauksista on huomioitava riskiviestinnässä, sillä aiemmat käsitykset vaikuttavat uuden riskitiedon käsittelyyn. Kun annetaan genomitutkimuksista saatavaa riskitietoa, ennalta ehkäisevät hoitopolut on suunniteltava ja selvitettävä yksilöille ja perheille asianmukaisesti.

Apuraha mahdollisti väitöskirjatyöni ensimmäinen osatyön valmistumisen. Se on julkaistu kansainvälisessä, vertaisarvioidussa julkaisusarjassa ”the Scandinavian Journal of Public Health” 1/2016. Ensimmäisessä osatyössä havaitsimme Itä-Suomesta Länsi-Suomeen vuosien 1980 ja 2007 välissä muuttaneilla tutkittavilla matalammat riskitekijätasot ja pienemmän kaulasuonten intima-media-kerroksen (IMT) paksuuden verrattuna tutkittaviin, jotka olivat asuneet koko tämän ajan Itä-Suomessa. Osa eroista riskitekijätasoissa länteen muuttaneiden ja Itä-Suomeen jääneiden välillä oli havaittavissa läpi pitkän tutkimusajan vuodesta 1980 vuoteen 2007 asti. Länsi-Suomeen muuttaneiden ja Länsi-Suomessa jatkuvasti asuneiden tutkittavien välillä ei ollut eroa IMT:ssä vuonna 2007.

Uusimpina tutkimustuloksina (elokuussa 2019 julkaistu) havaitsimme kaupungeissa asuvilla suomalaisilla tutkittavilla matalammat sepelvaltimotaudin riskitekijätasot sekä keskimääräisesti pienemmän sydämen vasemman kammion massan kuin maaseudulla asuvilla. Kaupunkilaisilla oli myös korkeampi sosioekonominen asema kuin maaseudulla asuvilla.
Tammikuussa 2019 julkaistussa artikkelissamme totesimme itäsuomalaisilla 31-vuoden seurannan aikana korkeammat sepelvaltimotaudin riskitekijät verrattuna länsisuomalaisiin. Kuitenkin nykyisin riskitekijätasot ovat samalla tasolla.

Tutkimuksen arvioinnissa käytettiin RE-AIM-viitekehystä (Reach=Tavoittavuus, Effectiveness=Vaikuttavuus, Adoption=Käyttöönotto, Implementation=Toteutuminen, Maintenance=Pysyvyys). Lisäksi laskettiin tutkimuksesta aiheutuneet välittömät kustannukset työntekijää kohden.
Tavoittavuus: Seulontakyselyyn vastasi 992 työntekijää (65%). Heistä 241 eli 29 prosenttia oli halukkaita osallistumaan tutkimukseen ja liikkuivat suosituksia vähemmän.
Vaikuttavuus: Kahden kuukauden kohdalla asiointikävelijöiden määrä lisääntyi askelmittariryhmässä enemmän kuin vertailuryhmässä. Kuuden kuukauden kohdalla samansuuntainen havainto tehtiin vapaa-ajan kävelijöiden määrässä. Molemmissa aikapisteissä portaiden kävelyyn käytetty aika lisääntyi askelmittariryhmässä enemmän kuin vertailuryhmässä.
Käyttöönotto ja toteutuminen: Tutkimus toteutui kaikissa työpaikoissa ennalta tehdyn aikataulun mukaisesti. Työntekijöistä 97 prosenttia ilmoitti käyttäneensä askelmittaria ja 93 prosenttia askelpäiväkirjaa ainakin jossain määrin tutkimuksen aikana. 99 prosenttia sähköpostiviesteistä tavoitti työntekijät ja 80 prosenttia työntekijöistä ilmoitti lukeneensa viestit.
Pysyvyys: Kuusi kuukautta tutkimuksen päättymisen jälkeen yhdeksässä työpaikassa oli käynnistetty liikuntaa edistäviä toimenpiteitä ja kuudessa työpaikassa oli käytössä askelmittari. Askelmittariryhmässä oli edelleen enemmän portaiden ja vapaa-ajan kävelijöitä kuin vertailuryhmässä.
Kustannukset: Tutkimuksesta aiheutuneet välittömät kustannukset olivat 43 euroa työntekijää kohden. Kustannuksiin laskettiin tutkijan käyttämä työaika yhteiseen tapaamiseen työpaikalla, työpaikan yhdyshenkilön järjestelyihin käyttämä työaika ja työterveyshoitajan sähköpostien lähettämiseen käyttämä työaika sekä askelmittari ja sen käyttöön liittyvä tukimateriaali.

Johtopäätökset
Askelmittari ja sähköpostiviestit lisäsivät työntekijöiden kävelyä, mutta vaikutukset olivat melko pieniä ja kohdistuivat vain osaan kävelyn kirjosta. Tulokset eivät myöskään heijastuneet istumisen päivittäiseen kestoon. Vaikutuksia olisi ehkä saatu vahvistettua järjestämällä työntekijöille useampi kuin yksi tapaamiskerta.

Hankkeessa kehitettiin ja arvioitiin vuosina 2015-2018 kolmea lasten, nuorten ja lapsiperheiden terveyden edistämiseen tarkoitettua digitaalista pelillistä sovellusta. Fume-, HyväMe- ja Movenator-sovellusten kehittäminen tapahtui tutkimusnäyttöön ja teoreettiseen tietoon pohjautuen monitieteisesti ja käyttäjälähtöisesti, yhdessä kohderyhmän kanssa. Hankkeen tuloksista on kirjoitettu yhteensä 8 tieteellistä, vertaisarvioitua artikkelia, 19 konferenssijulkaisua ja useita muita kirjoituksia. Hankkeesta on lisäksi valmistunut 2 väitöskirjaa ja 4 pro gradu -tutkielmaa.
1) Hankkeessa kehitetty Fume-mobiilipeli kohdentuu varhaisnuorten tupakkaan liittyvän terveydenlukutaidon tukemiseen ja tupakoinnin ennaltaehkäisyyn. Peli on saatavissa mobiilikaupoista maksuttomasti ja se on levinnyt laajalle käyttöön kansallisesti. Fume on mukana mm. virtuaalisessa Terveyskylä-palvelussa ja sen käyttöönotosta ollaan kiinnostuttu myös kansainvälisesti. Fumeen liittyvän tutkimuksen tulokset toivat esille, että nuoret toivovat tupakkaan liittyvässä terveysohjauksessa kiinnitettävän huomiota muun muassa tupakoimattomuuden positiivisten puolien korostamiseen vain tupakoinnin negatiivisten haittojen korostamisen ohella. Lisäksi Fumea arvioineessa tutkimuksessa peli osoittautui terveysohjaukseen soveltuvaksi menetelmäksi. Kahden viikon ajanjaksona Fumen käyttö (P ≤ 0.001 kaikille arvioille) ja nuorten kiinnostus Fumea kohtaan (P ≤ 0.001) olivat suurempaa verrattuna kontrolli-interventioon (internetsivustoversio). Varhaisnuorten mielipiteet interventioista eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi. Havaitsimme myönteisiä muutoksia Fumea käyttäneiden varhaisnuorten savukkeisiin liittyvissä mielikuvissa (pos.mielikuvat P=0.002; neg. mielikuvat P=0.02) ja asenteissa savukkeiden polttamista kohtaan (P=0.01). Emme havainneet vastaavia muutoksia internetsivustoa käyttäneen ja ilman interventiota jääneen kontrolliryhmän sisällä.
2) HyväMe-sovellus kehitettiin lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseen lastenneuvoloissa ja sovellus herättänyt laajaa kiinnostusta. Sovelluksen avulla lapsiperheet voivat arvioida terveystottumuksiaan, voimavarojaan ja päivärytmiään ja saada siitä palautetta. Neuvoloiden terveydenhoitajat saavat sovelluksen kautta tietoa perheiden yksilöllisestä tilanteesta ja tarpeista, mikä helpottaa perhelähtöisen terveysohjauksen toetutumista vastaanotolla. Monimenetelmäinen lastenneuvoloissa toteutettu soveltuvuustutkimus arvioi HyväMe-intervention käytettävyyttä ja hyväksyttävyyttä terveydenhoitajien sekä 1,5- ja 4-vuotiaiden lasten ja heidän perheidensä näkökulmasta. Tulosten mukaan interventio oli käytettävä ja hyväksyttävä. Tutkittavat toivat esiin intervention parantamisehdotuksia, jotka liittyivät intervention sujuvuuden ja pelillisten elementtien lisäämiseen sekä vanhemmille osoitetun yksityiskohtaisemman palautesysteemin luomiseen. Soveltuvuustutkimuksen tulosten perusteella interventiota muokattiin ja intervention vaikuttavuuden tutkimus on tällä hetkellä (2018-2019) käynnissä lastenneuvoloissa.
3) Movenator-peli kohdentuu varhaisnuorten fyysisen aktiivisuuden edistämiseen. Mobiilipeli-intervention ideana on saada lapset liikkumaan enemmän vapaa-ajallaan, sillä pisteitä kertyi jokaisesta tehdystä askeleesta. Alakouluissa toteutetun käytettävyyden ja soveltuvuuden tutkimuksessa peli osoittautui käytettäväksi ja mielenkiintoiseksi tavaksi edistää liikuntaa. Peli on teknisen jatkokehityksen alla.

Lonkkamurtumat ovat yleisiä tapaturmia ikääntyneillä. Suomessa lonkkamurtumia sattuu vuosittain noin 7000, joista suurin osa yli 50-vuotialle. Tyypillisesti lonkkamurtuma tapahtuu kaatumisen seurauksena, joten kaatumisten riskitekijöitä voidaan pitää myös lonkkamurtumien riskitekijöinä. Luonnollisesti myös luun lujuuteen vaikuttavat tekijät ovat yhteydessä lonkkamurtuman syntymiseen. Vaikka viimeisimpien arvioiden mukaan lonkkamurtumien ilmaantuvuus on kääntynyt laskuun, lonkkamurtumien kokonaismäärän odotetaan nousevan ikääntyneen väestön määrän lisääntyessä. Lonkkamurtumien seurauksia arvioidaan usein rahallisesti. Esimerkiksi yhden lonkkamurtuman hoitokustannukset ensimmäisen vuoden aikana ovat 20 000 €. Usein kuitenkin murtuman vaikutukset myös yksilön toimintakykyyn ovat hyvin laaja-alaisia ja pitkäkestoisia.

Tutkimusten mukaan lonkkamurtuman kokeneista alle puolet kuntoutuu murtumaa edeltäneelle tasolle ja jopa kolmasosa joutuu pysyvästi laitoshoitoon. Tällöin myös lonkkamurtumasta aiheutuvat kustannukset sekä yksilön kokema inhimillinen haitta lisääntyvät merkittävästi. Lonkkamurtuman jälkeistä kuntoutumista heikentää monesti tapaturman aiheuttama voimakas kaatumisen pelko sekä pitkittynyt kipu. Lisäksi heikentynyt tasapaino ja alentunut lihasvoima hidastavat toipumista. Edellä mainittujen tekijöiden yhteisvaikutus johtaa monesti fyysisen aktiivisuuden vähenemiseen, mikä puolestaan edesauttaa liikkumiskyvyn heikkenemistä sekä pitkäaikaisten toiminnanvajausten syntymistä. Tämä noidankehä johtaa pahimmillaan siihen, ettei lonkkamurtumasta toipumassa oleva yksilö lopulta pysty selviytymään itsenäisesti edes päivittäisistä perustoiminnoista. Oikein ajoitetulla ja toteutetulla kuntoutuksella on oletettavasti merkittävä rooli toimintakyvyn elpymisen ja ylläpysymisen kannalta.

Aikaisempien kokeellisten tutkimusten perusteella tiedetään, että progressiivisella voimaharjoitellulla on mahdollista kehittää lihasvoimaa, lihasmassaa ja jopa dynaamista tasapainoa. Lisäksi tutkijat ovat selvittäneet, että tasapainoa harjoittamalla on mahdollista parantaa pystyasennon hallintaa, ylläpitää fyysistä toimintakykyä ja vähentää kaatumisriskiä. Ei kuitenkaan ole varmuutta, ovatko parantunut lihasvoima ja tasapaino suoraan yhteydessä myös kuntoutujan itse arvioimaan toimintakykyyn. Tällä tarkoitetaan yksilön omaa käsitystä siitä, kuinka hyvin hän pystyy suoriutumaan päivittäisistä toiminnoista. Tarvittaisiin enemmän tutkittua tietoa, minkä tyyppisellä kuntoutuksella on mahdollista vaikuttaa lonkkamurtumasta toipumassa olevan yksilön fyysiseen toimintakykyyn. Tällä hetkellä vahvinta näyttöä on geriatrisen laitoskuntoutuksen hyödyistä. Huomattavasti vähemmän on kuitenkin tutkittu avokuntoutusmalleja, erityisesti kotona tapahtuvaa kuntoutusta. Harvojen kotikuntoutuksen vaikutuksia selvittäneiden kokeellisten tutkimusten tulokset ovat olleet keskenään ristiriitaisia. Kuitenkin juuri kotikuntoutus voisi olla optimaalinen vaihtoehto sairaalasta kotiutumisen jälkeen kun fyysinen kunto on vielä heikko ja kotoa poistuminen siksi haasteellista.

Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli tutkia progressiivisen kolmen kuukauden mittaisen voimaharjoittelun sekä yksilöllisen vuoden kestäneen kotikuntoutuksen vaikutuksia itse arvioituun fyysiseen toimintakykyyn lonkkamurtuman jälkeen. Väitöskirjatutkimuksessa selvitettiin myös toimintakyvyn, tasapainon ja tasapainon varmuuden välisiä yhteyksiä.

Tutkimuksen aineisto kerättiin Jyväskylän yliopiston Terveystieteiden laitoksella toimivassa Gerontologian tutkimuskeskuksessa yhteistyössä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin, Jyväskylän kaupungin ja yhdeksän naapurikunnan kanssa vuosina 2004–2005 ja 2008–2012. Tutkimukseen osallistui 159 60-vuotiasta tai vanhempaa kotona asuvaa iäkästä henkilöä, joilla oli ollut lonkkamurtuma 6 viikkoa–7,5 vuotta aiemmin. Tutkimukseen sisältyi kaksi satunnaistettua kontrolloitua koetta. Tutkittavista 43 osallistui kolmen kuukauden mittaiseen fysioterapeutin ohjaamaan yksilöllisesti suunniteltuun progressiiviseen voimaharjoitteluun, joka toteutui seniorikuntosalilla (Asymmetria). Lisäksi 81 tutkittavaa osallistui vuoden kestäneeseen yksilölliseen kotikuntoutukseen (ProMo), johon kuului 5–6 fysioterapeutin kotikäyntiä sekä 3–5 seurantapuhelua. Kotikuntoutukseen sisältyi muun muassa progressiivisia voima-, liikkuvuus- ja tasapainoharjoituksia, liikuntaneuvontaa sekä kotiympäristön turvallisuuden ja apuvälineiden arviointi. Lisäksi kotikäynneillä keskusteltiin kaatumisen pelosta sekä kivun hallintakeinoista. Fyysistä toimintakykyä arvioitiin kyselylomakkeella, jossa tiedusteltiin päivittäisissä perustoiminnoissa (ADL) ja instrumentaalisissa toiminnoissa (IADL) koettuja vaikeuksia 14–15 kysymyksellä. Tasapainon varmuutta arvioitiin ABC-testillä ja toiminnallista tasapainoa Bergin tasapainotestillä. Asymmetria-tutkimuksessa mittaukset tehtiin kaksi kertaa: ennen voimaharjoittelujaksoa sekä sen jälkeen. ProMo-tutkimuksessa mittaukset toistettiin neljä kertaa: alkumittauksissa ennen kuntoutusjakson alkua sekä 3, 6 ja 12 kk kuluttua alkumittauksista.

Tutkimuksessa todettiin, että progressiivinen voimaharjoittelu paransi fyysistä toimintakykyä, kun harjoittelu toteutettiin keskimäärin kolme ja puoli vuotta lonkkamurtuman jälkeen. Erityisesti päivittäisistä perustoiminnoista selviytyminen helpottui. Myös vuoteeseen siirtyminen ja vuoteesta ylösnousu sekä raskaiden taloustöiden tekeminen helpottuivat. Yksilöllisellä kotikuntoutuksella, joka alkoi mahdollisimman pian kotiutumisen jälkeen, ei sen sijaan ollut laaja-alaisia vaikutuksia toimintakykyyn. Kuitenkin sekä ruuanlaitto että lääkkeiden annostelu ja ottaminen helpottuivat, joskaan muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Molemmat edellä mainitut toiminnot ovat tärkeitä itsenäisen kotona asumisen kannalta. Tutkimuksessa saatiin lisäksi viitteitä kotikuntoutuksen laaja-alaisemmista vaikutuksista toimintakykyyn, kun analyyseistä jätettiin pois henkilöt, jotka eivät olleet harjoitelleet ohjeiden mukaisesti tai jotka lääkäri oli määrännyt tauolle terveydentilaan liittyvien syiden vuoksi. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että tasapaino ja tasapainon varmuus olivat voimakkaasti yhteydessä toimintakykyyn. Kun tasapainon varmuutta mittaavan ABC-testin tulos laski kymmenellä pisteellä, riski toimintakyvyn heikkenemiseen oli teoreettisesti 10 % suurempi ja 20 % suurempi toiminnallista tasapainoa mittaavan Bergin tasapainotestin tuloksen laskiessa vastaavasti.

Tässä tutkimuksessa fyysistä toimintakykyä arvioitiin kyselylomakkeella, joka ei ole yhtä herkkä muutokselle kuin laboratoriossa toteutettavat liikkumiskykyä ja fyysistä suoristuskykyä mittaavat testit. Alustavien tulosten mukaan yksilöllinen kotikuntoutus on ollut tehokasta liikkumiskyvyn ja fyysisen suorituskyvyn elpymisen kannalta. On mahdollista, että enemmän tehtäväorientoituneita harjoitteita sisältävä kuntoutus olisi nyt testattua kotikuntoutusta tehokkaampaa haluttaessa parantaa ikääntyneiden henkilöiden fyysistä toimintakykyä lonkkamurtuman jälkeen.

Yhteenvetona voidaan todeta, että kolmen kuukauden voimaharjoittelu auttoi selviytymään paremmin päivittäisistä toiminnoista lonkkamurtuman jälkeen. Tutkimuksessa todettiin myös, että yksilöllisesti suunniteltu moniosainen kotikuntoutus saattaa parantaa lonkkamurtumasta toipuvien ikääntyneiden henkilöiden toimintakykyä. Lisäksi havaittiin, että tasapaino ja tasapainon varmuus olivat kumpikin itsenäisesti ja voimakkaasti yhteydessä päivittäisistä toiminnoista selviytymiseen, joten kaatumisen pelon hoitamiseen on jatkossa syytä kiinnittää enemmän huomiota kuntoutettaessa lonkkamurtumapotilaita. Nyt saatuja tuloksia voidaan hyödyntää suunniteltaessa lonkkamurtumasta toipumassa olevien ikääntyneiden henkilöiden kuntoutusta sekä päivitettäessä lonkkamurtumia koskevia Käypä Hoito -suosituksia. Tuloksista ja tutkimuksen aikana tehdyistä havainnoista on hyötyä myös jatkotutkimushankkeita harkittaessa.

Tulosten mukaan yli kolmannes (36 %) ammattikoululaisista tupakoi päivittäin. Nuoret tupakoivat sitä todennäköisemmin mitä vähemmän vanhemmat osallistuivat nuoren elämään. Tupakoinnin todennäköisyyttä vähensi nuoren asuminen molempien vanhempien kanssa joko ydinperheessä tai vuoroviikoin vanhempien luona. Tupakoivien vanhempien lapset tupakoivat todennäköisemmin kuin tupakoimattomien vanhempien lapset ja tämä yhteys säilyi, vaikka vanhemmat olisivat lopettaneet tupakoinnin. Äitien päivittäinen tupakointi liittyi eri tavalla tyttöjen tupakointiin, mutta isien tupakointi oli yhteydessä samansuuntaisesti sekä tyttöjen että poikien tupakointiin. Päivittäin tupakoivat opiskelijat kokivat saaneensa vähemmän opettajien tukea, pitivät koulusta vähemmän ja lintsasivat enemmän kuin tupakoimattomat oppilaat. Myös se, että opiskelijalla oli läheinen ystävä/ystäviä, koulun henkilökunnan tupakointi sekä kiusaaminen olivat yhteydessä tupakointiin. Tupakoivat lähihoitajat normalisoivat tupakointia, kokivat olevansa vastuullisia tupakoitsijoita, ajattelivat tupakointinsa olevan hallinnassa ja kokivat tupakoinnin olevan osa identiteettiään.

The purpose of this comparative study was to describe and compare 9th grade adolescents’ smoking behaviour between and within North Karelia in Eastern Finland and the Pitkäranta district, in the Republic of Karelia, Russia, from 1995 to 2013. Furthermore, the purpose was to find socio-ecological factors affecting the adolescents’ health behaviour.
The health behaviour survey among adolescents was conducted in spring 2013. In Pitkäranta, data were collected from all pupils in all eight schools having 9th graders in 2013 (n=182). The response rate was 98% (101 boys, 78 girls). In North Karelia, data were collected from all pupils in eight schools selected for this study (n=645). The response rate was 95% (300 boys, 301 girls). In addition, the study utilised data from 1995 consisting of pupils (n=385) in all 10 comprehensive schools in the Pitkäranta district and pupils (n=2098) in 24 randomly selected schools in Eastern Finland. In total, 367 students (176 boys, 191 girls) from Pitkäranta and 1911 students (951 boys, 960 girls) from Eastern Finland completed the questionnaire and the response rates were 95% and 91%, respectively.
The qualitative data (systematic literature review) were analysed with inductive analyses which were synthesized with the narrative analysis. The quantitative data consisted of four separate cross-sectional studies from the years 1995 and 2013 and was analysed with descriptive statistics and multivariate methods. The following statistical methods were used: percentages, chi-square test, general linear model, structural equation modelling and exploratory factor and logistic regression analysis.
The literature review revealed that one of the most important socio-ecological factor related to adolescents’ health behaviour was family wealth, and adolescents from less wealthy families were at a higher risk for unhealthy behaviours. The results from empirical studies showed that the smoking prevalence among 9th graders did not change among either girls or boys in either country from 1995 to 2013. In North Karelia, daily smoking prevalence stayed at nearly 20% among Finnish boys and girls. In Pitkäranta, the prevalence remained at around 30% among Russian boys and at 7% among Russian girls. A best friend’s smoking is still the most important predictor for the adolescent’s own smoking and the non-normative attitudes and difficulties in refusing to smoke increased the risk of smoking experimentation and daily smoking.
The results highlighted the need for evaluation of health promotion activities and anti-smoking education in schools. The schools are the central places for health promotion, and there is an opportunity for close collaboration between home and school, offering a growing possibility in preventing health problems later in life. The results also highlighted the need for carefully tailored gender and country-specific programmes which take into consideration adolescents’ socio-ecological circumstances as well as cultural factors.

Nuorten runsas alkoholinkäyttö on yhteydessä siihen, kuinka aivot toimivat, ja millaiset ne ovat rakenteeltaan aikuisiällä. Tilavuus oli pienempi runsaasti alkoholia käyttäneillä tutkittavilla etummaisen pihtipoimun ja insulan alueilla. Etummainen pihtipoimu on keskeinen virheiden prosessoinnissa, ristiriitaisen tiedon käsittelyssä ja konfliktitilanteissa. Insula puolestaan on keskeinen interoseptiossa, eli kehosta tulevien tuntemusten havainnoinnissa (esim. sydämenlyönnit, pahoinvointi, kipu).

Valkoisen aineen osalta eroja havaittiin miespuolisilla tutkittavilla. Näistä osallistujista runsaasti alkoholia käyttävien fraktionaalinen anisotropia (FA) oli pienempi aivokurkiaisen, corona radiatan sekä otsa- ja ohimolohkon välillä. Pieni FA liittyy esimerkiksi hermosolujen aksonivaurioihin.

Lisäksi tutkimme metabolomiikan eroja runsasti ja niukasti juovien nuorten veressä. Runsaasti juovilla tutkittavilla oli suurempi määrä 1-metyylihistamiinia perifeerisessä veressä kontrolleihin verrattuna. Lisäksi havaitsimme 1-metyylihistamiinipitoisuuden olevan kääntäen verrannollinen aivojen harmaan aineen tilavuuteen runsaasti juovilla naistutkittavilla. 1-metyylihistamiinia on aiemmissa tutkimuksissa löydetty maksakirroosiin kuolleiden alkoholistien aivoista, ja sen ajatellaan olevan merkki aivojen neuroinflammatorisesta tilasta.

Olemme julkaisseet ensimmäisen työn kansainvälisestikin ainutlaatuisilla raskauden aikana alkoholille altistuneista vastasyntyneistä kerätyillä näytteillä (Marjonen ja muut 2017, Human Reproduction Open). Tutkimuksessa tarkastelimme miten raskaudenaikainen alkoholialtistus vaikuttaa tunnettuihin kasvua sääteleviin geeneihin istukassa ja vastasyntyneiden lasten kokoon. Havaitsimme alkoholin vaikuttavan geenien toimintaa säätelevien epigeneettisten merkkien määrään, geenien ilmenemiseen sekä lapsen pään kokoon sen mukaan, minkä perinnöllisen variaation geenien säätelyalueella lapsi on vanhemmiltaan perinyt. Löytämämme polymorfia on mitä todennäköisemmin ensimmäinen geneettinen tekijä alkoholialtistuksen aiheuttamien muutosten taustalla.

As mentioned in the research plan, the purpose of this research project is to examine the relationships between socioeconomic status (SES) and adolescents’ alcohol use in China and Finland. In light of the Health Behaviour in School-aged Children (HBSC) study in Finland and the HBSC linked project in China, we compared the socioeconomic inequalities in alcohol use of adolescents aged 15-year-old schoolchildren between two countries. We found that Chinese adolescents from the high FAS group are more likely to report experiencing monthly alcohol use (OR = 2.13) and early onset of alcohol use (OR = 1.55) (girls), and early onset of drunkenness (OR = 1.81) (boys). However, no significant difference was found in three FAS groups for all four measures of alcohol use among Finnish adolescent. This study indicated clear differences of socioeconomic inequalities in alcohol use between Chinese and Finnish adolescents.

1. Ranjit et al., Predictive Association of Smoking with Depressive symptoms: a Longitudinal Study of Adolescent Twins, Prev Sci, 2019

Main results and conclusions: A study among Finnish twin cohort (maximum N=4,152 individuals; 1,910 twin pairs) examined the longitudinal association of cigarette smoking with subsequent depressive symptoms. The study found that cigarette smoking during early adolescence (at age 14) is associated with reporting more depressive symptoms later in adolescence (at age 17). Those who had smoked over 50 cigarettes, and regular smokers had 43% and 46% higher depression symptom scores respectively when compared to never smokers. The association attenuated when adjusted with measured covariates and in within-pair analyses. Therefore, cigarette smoking is associated with subsequent depressive symptoms; however, measured confounding factors and underlying genetic influences partly explain the existing association.

2. Ranjit et al., Testing the reciprocal association between smoking and depressive symptoms from adolescence to adulthood: A longitudinal twin study, Drug Alcohol Depend, 2019

Main results and conclusions: A study among Finnish twin cohort (maximum N=2,954 individuals; 1,154 twin pairs) examined the bi-directional longitudinal associations between cigarette smoking and depressive symptoms. Daily smoking at age 17 predicted 17% higher depressive symptom scores at age 22. Further, higher depression scores at age 17 was associated with an increased likelihood of being a non-daily or daily smoker at age 22. No associations were found in the within pair analyses. The study concludes that during the developmental phase from adolescence to adulthood, there exists a reciprocal association between cigarette smoking and depressive symptoms. However, the role of shared familial liabilities in the existing association is evident.

3. Ranjit et al., Depressive symptoms predict smoking cessation in a 20-year longitudinal study of adult twins, Addict Behav, 2020.

Main results and conclusions: A study among adult Finnish twin cohort (N=1,438 daily smokers) examined the longitudinal association of depressive symptoms with smoking cessation. The findings revealed that those reporting moderate/severe depressive symptoms had 46% lower likelihood of quitting when compared to those with no/minimal depressive symptoms. After adjusting for Cigarettes per day (measurement of smoking heaviness at the baseline), the association of depressive symptoms with smoking cessation attenuated modestly. In the within-pair analysis, depressive symptoms were not associated with quitting smoking. Thus, the study concludes that depressive symptoms is associated with a lower likelihood of smoking cessation during a 20-year period. In addition, the existing association is partly explained by baseline heaviness of smoking and familial factors.

Laajassa kyselytutkimuksessa lähes kaikki nuoret tiesivät, että savukkeiden poltto on terveydelle haitallista. Uudempien tupakkatuotteiden osalta tilanne oli toinen. Noin neljännes 12–18-vuotiaista katsoi, että sähkösavukkeet eivät ole terveydelle haitallisia. Vesipiipun osalta vastaava luku oli jopa yli kolmannes nuorista. Muita harvemmin haitallisiin terveysvaikutuksiin uskoivat nuoret, jotka käyttivät itse tuotteita, joiden koulumenestys oli keskimääräistä heikompi tai joiden vanhempien koulutus oli matala.

Nuorten haastattelututkimus osoitti, että sähkösavukkeiden käyttö (vapetus) oli vahvasti sosiaalista toimintaa ja että sitä pidettiin sosiaalisesti hyväksyttävänä ja terveydelle vaarattomana. Innovatiiviset tuotemallit, lisäaineet ja maut houkuttivat kokeilemaan sähkösavukkeita. Digitaalinen maailma luo nuorille positiivista mielikuvaa ja virheellistä terveystietoa vapetuksesta.

Tupakkateollisuus väittää sähkösavukkeiden olevan perinteisten, vaarallisina pidettyjen savukkeiden korvike ja siten toimivan tupakoinnin lopettamisen apuna terveellisempänä vaihtoehtona. Nuorille sähkösavukkeet näyttävät vain olevan yksi uusi käyttötuote, ei savukkeiden korvike. Nuorille tyypillistä oli käyttää eri tuotteita (savukkeet, sähkösavukkeet, nuuska) rinta rinnan niin pohjoismaissa kuin muualla Euroopassa. Tavallisin yhdistelmä oli savukkeet ja sähkösavukkeet, mutta myös kaikkien kolmen tuotteen käyttöä esiintyi jonkin verran. Yleisin käytetty tuote oli kuitenkin edelleen perinteiset savukkeet. Poikkeuksena oli Islanti, jossa sähkösavukkeet olivat vallitsevia. Suomessa nuuskan käyttö oli myyntikiellosta huolimatta korkea.
Sähkösavukkeiden käyttöä selittävät tekijät olivat hyvin samanlaisia sähkösavukkeiden käyttäjillä kuin perinteisiä savukkeita käyttävillä. Näitä olivat kaverien savukkeiden poltto, vanhempien matala koulutus ja oma heikko koulumenestys. Nuoret eivät aina tienneet, sisältävätkö heidän sähkösavukkeissa käyttämänsä nestepatruunat nikotiinia vai ei. Suomessa noin puolet kokeilleista ilmoitti nikotiininesteen.

Pohjoismaiden tupakkapolitiikan vertailuissa todettiin eroja maiden välillä. Nämä koskivat erityisesti savuttomia tupakkatuotteita ja uusia tuotteita. Tupakkateollisuus pyrkii tuomaan jatkuvasti markkinoille uusia tuotteita, joiden avulla olemassa olevaa lainsäädäntöä yritetään kiertää. Yhteispohjoismaisella lainsäädännöllä ja kansainvälisellä yhteistyöllä voitaisiin tätä estää. Nuorten omien käsityksien mukaan esimerkiksi pelkkien pakkausten muuttaminen samannäköisiksi eli neutraaleiksi ei riittäisi, vaan myös itse sähkösavukelaitteet, patruunat ja vastaavat tulisi olla standardoituja. Kaikkien tupakka- ja nikotiinituotteiden sekä tupakankaltaisten tuotteiden lainsäädäntö ja määräykset tulisikin olla samanlaiset. Yhtenäiset määräykset kaikissa pohjoismaissa vähentäisivät rajat ylittävää säännösten rikkomista.

Tutkimuksessa tarkasteltiin alkohoinkäytön, toimintakyvyn ja työkyvyn välistä yhteyttä keski-ikäisillä kuntatyöntekijöillä. Tutkimusaineistona toimi Helsingin kaupungin terveystutkimus (Helsinki Health Study). Peruskysely lähetettiin vuosina 2000-02 40-60 -vuotiaille Helsingin kaupungin työntekijöille. 8960 työntekijää osallistui ja vastausprosentti oli 67%. Vuonna 2007 toteutettiin seurantakysely, johon vastasi 7332 henkilöä. Kyselyt sisälsivät kysymyksiä esimerkiksi juomatavoista, muista terveyskäyttäytymisen muodoista, sosioekonomisista tekijöistä , perhetilanteesta ja terveydestä. Kyselytiedot yhdistettiin työnantajan sairauspoissaolotietoihin ja Eläketurvakeskuksesta saatuihin tietoihin työkyvyttömyyseläkkeistä. Alkoholinkäyttöä mitattiin viikoittaisella keskikulutuksella, humalajuomisella ja CAGE-kyselyn perusteella mitatulla ongelmajuomisella.

Tutkittujen työntekijäiden alkoholinkäyttö oli suhteellisen vähäistä. Alkoholinkäyttö oli yhteydessä heikentyneeseen psyykkiseen toimintakykyyn ja ongelmajuominen oli yhteydessä myös heikentyneeseen fyysiseen toimintakykyyn. Runsas keskikulutus, humalajuominen ja ongelmajuominen olivat kaikki yhteydessä sekä itse ilmoitettuihin että lääkärin varmentamiin sairauspoissaoloihin. Alkoholinkäytön muutoksia tutkittaessa yhteyksiä havaittiin etenkin itse ilmoitetttuja sairauspoissaoloja koskien. Lääkärin varmentamia sairauspoissaoloja koskien yhteydet heikentyivät usein muita terveyskäyttäytymisen muotoja ja terveydentilaa vakioitaessa. Myös vähentynyt alkoholin juominen ja entinen ongelmakäyttö olivat yhteydessä sairauspoissaoloihin. Alkoholinkäyttö oli vahvasti yhteydessä mielenterveyssyistä johtuviin työkyvyttömyyseläkkeisiin, kun taas yhteyksiä ei havaittu koskien tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvia työkyvyttömyyseläkkeitä koskien.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että alkoholinkäyttö heikentää terveyttä ja toimintakykyä myös keski-ikäisen työssäkäyvän väestön keskuudessa. Ongelmajuomisen yhteydet olivat vahvimmat ja laaja-alaisimmat. Tulokset painottavat alkoholinkäytön merkitystä mielenterveysongelmien taustalla.

Tässä tutkimuksessa havaitsimme, että poikkileikkausasetelmassa ylipainoisilla ja lihavilla päivittäin tupakoivilla naisilla on suurempi vyötärönympärys kuin ei koskaan tupakoineilla samassa painoluokassa. Sama havainto tehtiin myös tupakoinnin lopettaneilla. Tupakointi lisäsi vyötärölihavuuden todennäköisyyttä silloinkin, kun iän, painoindeksin, alkoholin kulutuksen ja liikunnan vaikutus huomioitiin. Lisäksi havaitsimme painoindeksi x tupakointi-interaktion eli painoindeksi muokkaa tupakoinnin yhteyttä vyötärönympärykseen. Miehillä mitään näistä yhteyksissä ei havaittu. Nämä tulokset on julkaistu ”Smoking Status and Abdominal Obesity among Normal- and Overweight/Obese Adults: Population-based FINRISK Study” Preventive Medicine Reports-lehdessä 2016.

Sisäsyntyisen vuorokausirytmin ajoituksen perusteella voidaan erottaa kolme eli
aika- eli kronotyyppiä: aamuvirkut, iltavirkut ja näiden välimuoto, joita voidaan myös
nimittää päivävirkuiksi. Tutkimuksissamme on selvinnyt mm. että suomalaisessa
aikuisväestössä naisten osuus on merkittävästi hieman suurempi iltavirkkujen
keskuudessa, etenkin nuoremmissa ikäryhmissä. Sukupuolen lisäksi ikä vaikuttaa
myös luontaiseen vuorokausirytmiin, siten että vanhempien henkilöiden keskuudessa
aamuvirkkuus on yleisempää kun taas nuorien aikuisten keskuudessa iltavirkkuus on
yleisin kronotyyppi. Epäterveelliset elämäntavat kuten tupakointi ja runsas
alkoholinkäyttö ovat myös merkittävästi yleisempiä iltavirkuilla verrattuna muihin
kronotyyppeihin. Tämän lisäksi iltavirkuilla on muita useammin niin psyykkisiä kuin
somaattisia oireita ja sairauksia. Iltavirkuilla on myös muita useammin univaikeuksia
ja masennusoireita. Iltavirkut valittavat kronotyyppejä enemmän myös unettomuutta
ja painajaisia sekä käyttävät enemmän unilääkkeitä. Iltavirkut ovat usein
tyytymättömiä unensa määrään, vaikka saisivatkin nukuttua 7‒8 tunnin yöunet.
Pitkäunisuus ja naisten keskuudessa pidempi kuukautiskierto viittaavat myös
mahdollisuuteen, että iltavirkuilla on muita kronotyyppejä pidempi vuorokausirytmin
periodi. Iltavirkuilla on uni- ja masennusoireiden lisäksi todettu muita korkeampi
leposyke sekä suurempi paino ja suurempi vyötärönympärys. Nämä taustatekijät
voivat yhdessä epäterveellisten elämäntapojen kanssa ainakin osittain selittää
iltavirkuilla nähtävää korkeampaa riskiä sairastua aikuisiän diabetekseen sekä
verenpainetautiin. Iltavirkuilla esiintyy muita useammin myös hengitystieoireita, kuten
hengenahdistusta, yskänpuuskia ja keuhkoastmaa, joita runsas tupakointi ei selitä
yksistään. Vielä julkaisemattomassa käsikirjoituksessamme myös selkäsairauksien
riski oli merkittävästi korkeampi iltavirkuilla verrattuna aamuvirkkuihin. On
mahdollista, että vuorokausirytmin toiminnan häiriöt voivat selittää iltavirkuilla
nähtävän ilmiasun sairausriskien suhteen. Iltavirkut, jotka joutuvat elämään itselleen
sopimattomassa vuorokausirytmissä ovat erityisen alttiita vuorokausirytmin
häiriintymiselle ja siten somaattisille sairauksille. Tutkimusten tuottamaa tietoa
pyritään hyödyntämään diagnostiikan ja hoidon kehittämisessä.

Kolmivuotiseksi suunnitellun tutkimushankkeeseen kaksi ensimmäistä käsikirjoitusta on submittoitu vertaisarvioitavaksi Sleep Medicine ja Sleep julkaisuihin ja yksi liittyen väitöskirjaopiskelijani opinnäytetyöhön on julkaistu Journal of Youth and Adolescence lehdessä. Näistä tutkimus ”Associations between circadian rhythms, genetic tendency for morningness and physical activity from early to late adolescence” vastaa avoimiin kysymyksiin kuinka yksilöllinen vuorokausirytmi preferenssi ja toteutunut uni-valverytmi sekä geneettinen tendenssi aamuisuuteen vaikuttavat fyysiseen aktiivisuuteen ja liikuntatottumuksiin varhaisnuoruudesta myöhäisnuoruuteen. Tutkimustulokset osoittavat, että suomalaisnuorilla iltaisuus on yhteydessä alhaisempaan fyysiseen aktiivisuuteen sekä aktigrafilla mitatun liikkumattomuuden, kevyen ja raskaamman liikunnan että itse-raportoitujen yleisten liikuntatottumusten suhteen. Pitkittäisanalyysit osoittivat liikunnan laskevan 12-vuotiaasta 17-vuotiaaksi erityisesti iltavirkkunuorilla. Toteutunut uni-valverytmi tai geneettinen taipumus aamuisuuteen eivät vaikuttaneet merkittävästi iltavirkkujen heikompaan liikkumiseen. Lisäksi, fyysisen aktiivisuuden lasku nuoruudessa oli voimakkaampaa pojilla kuin tytöillä. Interventioiden tulisi kiinnittää huomiota erityisesti iltavirkkujen nuorten fyysisen aktiivisuuden tukemiseen, sillä liikkumattomuus altistaa monille terveyshaitoille joilla voi olla kauaskantoiset terveydelliset seuraukset. Iltavirkkujen alhainen liikkuvuus on siitäkin syystä huolestuttavaa, sillä iltavirkkuus on yleistä nuoruudessa.
Toinen submittoitu käsikirjoitus “Increases in eveningness and insufficient sleep among adults: a population-based study across the 10-year period of 2007 to 2017” tarkastelee unen pituuden, riittämättömän unen, vuorokausirytmi preferenssien ja tavanomaisen uni-valverytmin muutosta 10-vuoden aikavälillä suomalaisessa aikuisväestössä. Tutkimus osoittaa unen pituuden laskeneen ja riittämättömän unen sekä iltavirkkuuden lisääntyneen suomalaisessa aikuisväestössä vuodesta 2007 lähtien sekä miehillä että naisilla ja jokaisessa 10-vuotisikäryhmissä 25-74 vuotiaiden keskuudessa. Unen määrän lyhentyminen ja tunne riittämättömästä unesta on korostunut erityisesti nuoremmissa aikuisikäluokissa ja iltaisuus lisääntynyt erityisesti vanhemmissa ikäluokissa. Yleisesti, iltaisuus on suomalaisessa aikuisväestössä yleisintä nuorilla aikuisilla ja naisten keskuudessa. Nämä havaitut muutokset unessa ja vuorokausirytmityyppien frekvensseissä ovat huolestuttavia, sillä lyhytunisuus, riittämätön uni ja iltavirkkuus ovat yhteydessä moniin terveysriskeihin ja lisäävät terveydenhuollon tulevaa taakkaa.
Tutkimushankkeeseen linkittyvä artikkeli ”Bidirectional Relationship of Sleep with Emotional and Behavioral Difficulties: A Five-year Follow-up of Finnish Adolescents”, joka tulee olemaan ensimmäinen osajulkaisu väitöskirjaohjattavani Laura Kortesojan väitöskirjaan, julkaistiin tämän vuoden helmikuussa arvostetussa Journal of Youth and Adolescent lehdessä. Tutkimus käsittelee unen ja käyttäytymisongelmien yhteyttä pitkittäisesti suomalaisessa lapsuudesta myöhäisnuoruuteen. Tutkimuslöydökset osoittavat lyhytunisuuden altistavan lapsuuden ja nuoruuden aikana käyttäytymishäiriöille jotka puolestaan altistavat myöhemmille unihäiriöille. Tutkimus osoittaa miten unen pituus, psykososiaalinen kehitys ja unen häiriintyminen linkittyvät toisiinsa lapsuudessa/nuoruudessa keskinäisten vuorovaikutusten kautta.
Parhaillaan valmistelen tutkimusta, kuinka vuorokausirytmi on yhteydessä sairaalahoitoihin vaativiin mielenterveysongelmiin. Alustavat tutkimuslöydökset osoittavat iltavirkkuuden lisäävän merkittävästi riskiä joutua sairaalahoitoon mielenterveysongelmien takia. Tarkoituksena on selvittää tarkemmin mitkä tekijät iltavirkkuuteen liittyen johtavat terveydenhuollon rasittumiseen ja minkälaisia interventiomahdollisuuksia olisi ennaltaehkäistä yksilölliseen vuorokausirytmiin liittyviä terveyshaittoja.

Mitä enemmän tietokonetta käytettiin ja televisiota katseltiin sitä lyhyempi oli unen kesto ja sitä myöhäisemmät olivat nukkumaanmenoajat suomalaisilla 10-11 -vuotiailla lapsilla (n=353) 18 kuukauden pitkittäistutkimuksessa (Hälsoverkstaden -tutkimus, v. 2006 ja 2008). Tietokoneen käytön yhteys lyhyempään unen kestoon ja myöhäisempiin nukkumaanmenoaikoihin oli vahvempi kuin television katselun ja unimuuttujien väliset yhteydet. Tietokoneen käyttö myös ennusti epäsuotuisia muutoksia unen kestossa ja nukkumaanmenoajoissa. Pojilla tietokone ja televisio omassa huoneessa oli yhteydessä myöhäisempiin nukkumaanmenoaikoihin sekä kouluiltoina että viikonloppuiltoina.

Mitä suurempaa tietokoneen käyttö oli sitä lyhyempi unen kesto oli 15 -vuotiailla nuorilla (n=5042) Suomessa, Ranskassa ja Tanskassa. Aineistona käytettiin WHO:n koululaistutkimusta näistä maista (v. 2010). Keskimäärin tietokonetta käytettiin noin kaksi tuntia vuorokaudessa. Lisäksi tietokoneen käyttö ja lyhyt unen kesto olivat yhteydessä korkeampaan itseraportoituun oireiluun. Unen kesto osittain välitti tietokoneen käytön ja oireilun välistä yhteyttä, mutta unen keston epäsuora yhteys oli maltillinen.

Klusterianalyysiä käyttäen tutkittiin 13-15 -vuotiaiden suomalaisten nuorten (n=4262) energiatasapainoon liittyvien elintapojen sekä unen klusteroitumista (kasautumista). Aineistona oli WHO:n koululaistutkimus (v. 2010). Tytöillä ja pojilla voitiin nimetä kolme ryhmää, joista kaksi oli samoja sekä tytöillä että pojilla; ”terveelliset elintavat” ja ”korkea ruutuaika, epäterveelliset elintavat”. Pojilla erotettiin myös ryhmä ”vähäinen/kohtuullinen ruutuaika ja epäterveelliset elintavat”. Tytöillä oli lisäksi ryhmä ”huonot nukkumistottumukset, epäterveelliset elintavat”. ”Terveelliset elintavat” -ryhmää kuvasivat pidempi unen kesto, parempi unen laatu, runsaampi kasvisten ja hedelmien syönti, korkeampi fyysinen aktiivisuus sekä vähäisempi ruutuaika. Noin puolet nuorista kuului ”terveelliset elintavat” -ryhmään. Kohonnut riski ylipainolle/lihavuudelle oli tytöillä, joille kertyi paljon ruutuaikaa, ja jotka eivät liikkuneet (ryhmä ”korkea ruutuaika, epäterveelliset elintavat”). Muissa ryhmissä ei ollut kohonnutta ylipainon riskiä.

Aktigrafilla (kiihtyvyysmittari) mitatut ja itseraportoidut unen kesto, nukkumaanmenoajat ja heräämisajat erosivat tilastollisesti merkitsevästi 11-12 -vuotiailla suomalaisilla lapsilla (n=149). Kouluviikon aikainen unen kesto erosi menetelmien välillä n. 30 minuuttia, ja viikonlopun unen kesto n. tunnin. Itseraportoitu unen kesto oli yliarvioitu suhteessa aktigrafilla mitattuun. Lapset täyttivät kyselyn kaksi kertaa, ja kyselyn toistettavuus unimuuttujista oli vähintään kohtalainen. Lisäksi tutkittiin unen keston, mitattuna sekä aktigrafilla että kyselyllä, ja painoindeksin välistä yhteyttä. Pidempi unen kesto (mitattuna kyselyllä tai aktigrafilla) oli yhteydessä pienempään painoindeksiin.

Medialaitteiden liiallinen käyttö voi olla lapsen tai nuoren unta häiritsevä tekijä. Medialaitteiden käyttöä ja sitä onko lapsella medialaite myös omassa makuuhuoneessa kannattaa tarkastella erityisesti silloin, kun lapsella on nukkumiseen liittyviä vaikeuksia tai lapsella ilmenee päiväväsymystä. Tytöt, joiden ruutuaika on suuri ja liikkuvat vähän, voisivat hyötyä liikuntaan kannustavista interventioista. Jatkossa olisi tärkeää tutkia millaiset tavat lisätä liikuntaa toimivat tällaisessa ryhmässä. Elektronisen median käytön ja unen välisten kausaaliyhteyksien tutkimiseksi tulisi medialaitteiden käyttöä ja unta tutkia objektiivisimmalla menetelmillä (vrt. itseraportointi).

On the basis of my topic, two manuscripts (original research articles on international peer-reviewed journals) have been finished during of the 6-month funding period.

1. Tan et al., Associations of disordered sleep with body fat distribution,physical activity and diet among overweight middle-aged men, J Sleep Res, 2015
Main results and conclusions: This cross-sectional study aimed to investigate whether body fat distribution, physical activity levels and dietary intakes are associated with insomnia and/or obstructive sleep apnea among overweight middle-aged men. Participants were 211 Finnish men aged 30–65 years.Among the 163 overweight or obese participants, 40 had insomnia only, 23 had obstructive sleep apnea only, 24 had comorbid insomnia and obstructive sleep apnea and 76 were without sleep disorder. The remaining 48 participants had normal weight without sleep disorder. Fat mass, levels of physical activity and diet were assessed by dual-energy X-ray densitometry, physical activity questionnaire and 3-day food diary,
respectively. Among the overweight participants, we found that: (i) groups with sleep disorders had higher fat mass in trunk and android regions than the group without sleep disorder (P = 0.048–0.004); (ii) the insomnia-only group showed a lower level of leisure-time physical activity (436.9 versus 986.5 MET min week
1, P = 0.009) and higher intake of saturated fatty acids (14.8 versus 12.7 E%, P = 0.011) than the group without sleep disorder; and (iii) the comorbid group had a lower level of leisure-time physical activity (344.4 versus 986.5 MET min week
1, P = 0.007) and lower folate intake (118.9 versus 152.1 lg, P = 0.002) than the group without sleep disorder, which were independent of body mass index. The results suggest that central obesity is associated with insomnia and/or obstructive sleep apnea. In addition, low levels of leisure-time physical activity and poor dietary intakes are related to insomnia or comorbid insomnia and obstructive sleep apnea among overweight men.

2. Tan et al., Effects of aerobic exercise on sleep among overweight men with chronic insomnia: a randomized controlled study, Sleep (under review)
Main results and conclusions:
Study Objectives: To determine the effects of 6-month individualized aerobic exercise on sleep among overweight men with chronic insomnia
Design: Randomized controlled study
Setting: Home and laboratory of sport and health sciences.
Participants: Fifty-one overweight Finnish men aged 30 – 65 years, diagnosed with insomnia by DSM-IV-IR criteria, had insomnia symptoms for over three months.
Interventions: Participants were randomized into exercise (n = 25) or control group (n = 26).Exercise group received individualized aerobic exercise intervention for 26 weeks. The exercise program was tailored on the bases of their fitness level. Control group participants were instructed to maintain their usual lifestyle behaviors during the study period.
Measurements and Results: Seven-night home-based sleep was measured by piezoelectric bed sensor (Beddit Ltd.) and sleep diary. Other assessments included a modified Basic Nordic sleep questionnaire, health history questionnaire, diet and physical activity diaries, and measurements of anthropometry, fat mass, and physical fitness. Analysis of covariance controlling for baseline values, and repeated measures analysis of variance were implemented for time-by-group comparisons, and within group comparisons, respectively. Compared to control group, exercise group showed reduced objective sleep onset latency (P = 0.019), improved morning-rated sleep quality (P = 0.046), and lowered self-reported frequency in trouble falling asleep (P = 0.013) at 6-month. Exercise group also had no change in body mass index and fat mass through
intervention.
Conclusions: Six-month individualized aerobic exercise improves sleep on overweight men with chronic insomnia.

We investigated genetically identical young adult twin pairs who differ substantially in body mass index (BMI). The co-twins in a pair were raised in the same household, they have the same age, sex, and DNA. During this grant period we assessed their eating and sleeping behaviors. With this design, we can expose which behavioral differences associated with their BMI differences, regardless of the influences of age, sex, DNA, and family environment.

The co-twins with higher BMI displayed:
– higher disinhibited eating (loss of control over eating)
– higher binge eating (overeating in a short amount of time with negative emotional consequences)
– higher body dissatisfaction
– difficulties to eat according to their needs
– shorter sleep
– higher tiredness
– more frequent and severe snoring
– a chronotype closer to eveningness

In summary, unhealthier eating and sleeping behavioral traits were associated with BMI differences, regardless of age, sex, DNA, and upbringing. Note that these are findings from a cross-sectional study design and do not allow interpretation regarding causality.

The eating behavior results are published: https://doi.org/10.1017/thg.2019.43
The results regarding sleep are currently under revision for resubmission to the Sleep Health journal.

Tutkimusprojektin 1. osatyössä on tarkasteltu 20-vuotisen ravinto- ja elämäntapaintervention (STRIP, Sepelvaltimotaudin riskitekijöiden ehkäisyprojekti) vaikutuksia tutkittavien psykologiseen hyvinvointiin sekä sosioekonomisten lähtötekijöiden potentiaalisia modifioivia vaikutuksia intervention ja hyvinvoinnin välisiin yhteyksiin. Tutkimukseen osallistui 457 nuorta aikuista (interventioryhmä n=210, kontrolliryhmä n=247). Psykologista hyvinvointia tarkasteltiin useiden eri indikaattorien kautta (elämäntyytyväisyys, koettu terveys, stressikokemukset, stressikokemusten seuraukset ja masennusoireet). Tulokset osoittivat, ettei 20-vuotinen interventio ole vaikuttanut psykologiseen hyvinvointiin. Tutkittavien vanhempien sosioekonomisella asemalla havaittiin olevan yhteys tutkittavien kokemaan terveyteen aikuisiässä (p=.003), mutta sosioekonomiset lähtökohdat eivät modifioineet intervention vaikutusta psykologiseen hyvinvointiin. Tutkimusprojektin 2. osatyössä on tarkasteltu intervention vaikutusta fyysiseen terveyteen sekä sosioekonomisten lähtötekijöiden potentiaalisia modifioivia vaikutuksia intervention ja fyysisen terveyden yhteyksiin. Tutkimuksessa on ollut mukana 1047 tutkittavaa (interventioryhmä n=535, kontrolliryhmä n=512). Interventio on yhteydessä fyysiseen terveyteen (tyydyttyneen rasvan osuuteen kokonaisenergiansaannista, SAFA E%) (p<.001), mutta alustavien tulosten perusteella sosioekonomiset lähtökohdat eivät modifioi intervention ja fyysisen hyvinvoinnin yhteyksiä. Johtopäätöksinä voidaan esittää, ettei 20-vuotisella ravinto- ja elämäntapainterventiolla ole psykologisia sivuvaikutuksia. Fyysistä terveyttä koskevien tarkastelujen perusteella vaikuttaisi todennäköiseltä, että interventio on toiminut yhtä hyvin eri sosioekonomisista lähtökohdista tulleiden tutkimusnuorten kohdalla.

Tämän väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että ikä, paino, pituus, seerumin 25-hydroksi-D-vitamiini (S-25(OH)D), fyysinen aktiivisuus, tupakointi ja alkoholin käyttö sekä menopaussi ja mahdollisen hormonikorvaushoidon kesto naisilla olivat yhteydessä ultraäänen vaimentumaan (BUA) ja nopeuteen (SOS) kantaluussa. Ikä, pituus, paino tai vyötärön ympärys, kantaluun ultraääni-indeksi (QUI), S-25(OH)D sekä kaatumisalttiuteen liittyvät tekijät, kuten maksimaalinen kävelynopeus, Parkinsonin tauti ja keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden lukumäärä olivat lonkkamurtumia itsenäisesti ennustavia tekijöitä. Lisäksi synnyttäneisyys oli yhteydessä pienempään lonkkamurtumariskiin postmenopausaalisilla naisilla. Iäkkäillä (75 vuotta täyttäneillä) henkilöillä lonkkamurtumia ennustavia tekijöitä olivat ikä, maksimaalinen kävelynopeus ja vähintään kolmen keskushermostoon vaikuttavan lääkkeen käyttö.
Ikä oli vahvin yksittäinen lonkkamurtumaa ennustava tekijä. Kun iän, sukupuolen, pituuden ja vyötärön ympäryksen sisältävään malliin lisättiin QUI tai kaatumisalttiuteen liittyvät tekijät (maksimaalinen kävelynopeus, Parkinsonin tauti ja keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden lukumäärä), mallin selitysaste parani merkitsevästi. Toisaalta QUI ei oleellisesti parantanut mallin selityskykyä kun kaatumisriskiin liittyvät tekijät oli siinä otettu huomioon.
Tämän tutkimuksen perusteella kantaluun ultraäänimittaus ennustaa lonkkamurtumariskiä suomalaisessa aikuisväestössä. Mittauksen tuoma lisäarvo on kuitenkin pieni kun arvioinnissa otetaan huomioon kaatumisen riskitekijät.

Vuonna 2010 myönnetyn Juho Vainion säätiön apurahan turvin on Suomen sotaveteraanien terveys ja toimintakykytutkimusaineistosta selvitetty seurantatutkimukseen osallistuneiden sotaveteraanien koettua terveyttä ja toimintakykyä sekä koetun terveyden muutoksiin vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksessa todettiin, että seuranta aikana sotaveteraanit eivät raportoineet merkittävää itse koetun terveydentilan tai toimintakyvyn huononemista. Erityisesti sairastuminen sydän- ja verisuonitauteihin, kävelyvaikeuksien lisääntyminen, neurologiset sairaudet ja laitoshoitoon joutuminen olivat tekijöitä, jotka heijastuivat koetun terveyden huononemisena. Vuoden 2012 apurahan turvin aineiston analysointia jatkettiin erityisesti tarkastelemalla toimintakykyyn ja sen muutoksiin vaikuttavia tekijöitä. Perustoiminnoista suoriutumista vaikeuttivat ensisijaisesti neurologiset sairaudet, kävelyvaikeudet ja tuki- ja liikuntaelinten sairaudet. Käytännön arkisista toiminnoista kuten kaupassa käynnistä, siivouksesta yms huolehtimiskykyyn vaikuttivat eniten kävelyvaikeudet. Aineistoon on apurahan turvin myös suunnitelman mukaisesti päivitetty tutkimukseen osallistuneiden veteraanien kuolinsyytiedot. Niiden avulla tarkasteltiin mitkä terveyden ja toimintakyvyn osa-alueet ennustivat eniten kokonaiskuolleisuutta, kuolleisuutta sydän- ja verisuonitauteihin ja ulkoisiin kuolinsyihin. Jälleen kävelyvaikeudet nousivat esiin myös kuolleisuutta eniten ennustavana tekijänä. Naisveteraaneilla sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta ennusti myös yhtäaikainen sairastavuus moniin kroonisiin sairauksiin. Kaatumiskokemukset ja taipumus kaatumisiin ennusti eniten tapaturmaisia kuolemia. Tämän tutkimuskokonaisuuden perusteella voidaan todeta, että iäkkäiden fyysisen toimintakyvyn säilyminen, joka näissä analyyseissä on näkynyt eniten kävelykykynä, on ensiarvoisen tärkeä hyvän oman terveyden kokemisen, perustoiminnoista suoriutumisen, käytännön askareista suoriutumisen ja myös pitkän eliniän ennusteen kannalta. Hyvä fyysinen toimintakyky vähentää myös kaatumisia ja näinollen on yhteydessä myös tapaturmien ja tapaturmaisten kuolemien vähenemiseen.
Tutkimushankkeessa valmistuneet osajulkaisut:
1) Leskinen R, Laatikainen T, Tuomilehto J, Nissinen A, Peltonen M, Koistinen P, Antikainen R. Trends in health status and the use of services among the 80-84-year-old Finnish war veterans during 1992 and 2004. Scandinavian Journal of Public Health 2010;20:1-8.
2) Leskinen R, Antikainen R, Peltonen M, Sippola R, Jousilahti P, Laatikainen T. Determinants of changes in self-rated health among Finnish war veterans. Results from the Veteran Project 1992 and 2004 surveys. Archives of Gerontology and Geriatrics 2012; 55(2):343-8.
3) Leskinen R, Laatikainen T, Peltonen M, Levälahti E, Antikainen R. Prevalence, predictors and covariates of functional status impairment among Finnish Second World War veterans during 1992-2004. Age Ageing 2013;42(4):508-14.
4) Leskinen R, Laatikainen T, Peltonen M, Levälahti E, Antikainen R. Self-reported Walking Difficulties Predict Late-life Mortality among Finnish War Veterans. Results from the Veteran Project 1992 Survey. JAGS, in press.

Tutkimuksen päätuloksena havaittiin, että sekä äidin että lapsen antibioottien käyttö oli yhteydessä suurentuneeseen leh-änmaitoallergian ja 3-vuotiaana tai sitä vanhempana diagnosoidun astman riskiin. Lisäksi, vaikka useat äidin taustatekijät ja perinataalitekijät olivat yhteydessä lapsen riskiin sairastua joko lehmänmaitoallergiaan tai astmaan, vain äidin aikaisempien synnytysten lukumäärä oli käänteisessä yhteydessä sekä lehmänmaitoallergian että 3-vuotiaana tai sitä vanhempana diagnosoidun astman riskiin. Antibioottien käyttöön ja astmariskiin liittyvät havainnot ovat samansuuntaisia kuin mitä on aikaisemmin havaittu muissa vastaavissa, isoissa rekisteritietoihin perustuvissa tutkimuksissa, kun taas lehmänmaitoallergiaan liittyvät havainnot tulee vahvistaa lisätutkimuksin. Lisäksi, tässä tutkimuksessa havaittujen yhteyksien taustalla olevista biologisista mekanismeistä tarvitaan lisää tutkimuksia. Tämän tutkimuksen tulokset tukevat käsitystä siitä, että sikiöaikaisilla ja varhaislapsuuden mikrobial- tistukseen yhteydessä olevillä ympäristötekijöillä on mahdollisesti vaikutusta lehmänmaitoallergian ja astman kehittymiseen lapsuusiässä, vaikka sairauksien riskitekijät näyttävät osittain eroavan.

Väitöskirjatutkimukseni ”Social engagement, mood, and mortality in old age” tavoitteena oli tarkastella sosiaalisen aktiivisuuden ja koetun yhteisyyden eri ulottuvuuksien ja terveyden heikkenemisen välistä yhteyttä ikäihmisillä. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella tätä yhteyttä välittäviä tekijöitä.
Tulokset osoittivat, että niillä ikäihmisillä, jotka osallistuivat aktiivisemmin sosiaalisissa konteksteissa tapahtuviin harrastuksiin, kuten kulttuuriharrastuksiin, matkustamiseen, seurakunta- ja järjestötoimintaan (kollektiivinen sosiaalinen aktiivisuus), tai jotka auttoivat toisia ihmisiä arjen askareissa (produktiivinen sosiaalinen aktiivisuus), oli 21 vuoden seurannassa pienempi kuolleisuuden riski kuin vähemmän aktiivisilla. Osa tästä yhteydestä selittyi paremman liikkumiskyvyn kautta. 16 vuoden seurannassa kollektiivinen sosiaalinen aktiivisuus vähensi myös pitkäaikaiseen laitoshoitoon sijoittumisen riskiä. Tulokset perustuvat Ikivihreät-projektin aineistoon, jonka osallistujat olivat 65-84-vuotiaita.
Toisena päätuloksena oli, että yksinäisyys ja alakulo vähenivät ajan kuluessa riippumatta lisääntyneestä sosiaalisesta osallistumisesta. HyväMieli-hankkeeseen osallistuneet, 75-79-vuotiaat ihmiset, jotka kokivat yksinäisyyttä tai alakuloa vähintään silloin tällöin, jaettiin interventio- ja kontrolliryhmiin. Kaikki tutkittavat tapasivat neuvojan kerran. Interventioryhmään kuuluvat osallistuivat oman valintansa mukaan joko liikuntaryhmään, sosiaaliseen virikeryhmään tai henkilökohtaiseen neuvontaan kuuden kuukauden ajan kontrolliryhmäläisten jatkaessa neuvontatapaamisen jälkeen tavanomaista elämäänsä ilman mitään erityisempää ulkopuolista aktivointia. Ryhmäaktiviteetteja ja neuvontaa sisältänyt interventiojakso ei vaikuttanut hankkeeseen osallistuneiden ikäihmisten masennusoireisiin eikä nopeuttanut yksinäisyyden ja alakulon lievittymistä. Yksinäisyys ja alakulo lievittyivät hieman ajan kuluessa, mutta muutos oli samansuuntaista niin interventioon osallistuneilla kuin kontrolliryhmäläisilläkin. Sosiaalisen liittymisen kokemus tosin lisääntyi hieman intervention seurauksena.
Osallistuminen vaatii jonkin verran terveysresursseja. Ikäihmiset, joilla oli paremmat kognitiiviset kyvyt ja joilla oli vähemmän masennusoireita, osallistuivat aktiivisemmin sosiaalisiin toimintoihin. Niillä ikäihmisillä, joilla oli enemmän masennusoireita tai yksinäisyyden kokemusta, koetun yhteisyyden kuten esimerkiksi kiintymyksen, sosiaalisen liittymisen ja arvostuksen kokeminen oli vähäisempää. Tulokset osoittivat lisäksi, että koetun yhteisyyden ulottuvuuksista kiintymyksen ja hoivan antamisen mahdollisuuden kokemukset olivat yhteydessä vähäisempiin masennusoireisiin.
Johtopäätös: Kollektiivinen ja produktiivinen sosiaalinen aktiivisuus saattavat hidastaa ikäihmisten terveyden heikkenemistä. Aktiivisempi osallistuminen sosiaalisiin toimintoihin vaatii kuitenkin myös terveysresursseja. Vähäinen osallistuminen sosiaalisiin toimintoihin, puutteet koetun yhteisyyden eri ulottuvuuksissa, yksinäisyyden kokeminen ja suurempi masennusoireiden määrä esiintyvät usein samanaikaisesti. Lisääntynyt sosiaalinen aktiivisuus ei kuitenkaan välttämättä johda tilanteen paranemiseen edellä mainituissa psykososiaalisissa tekijöissä.

Koronapandemian aiheuttamilla rajoituksilla, kuten karanteeneilla, koulujen sulkemisilla ja etäopetukseen sekä etätöihin siirtymisellä oli huomattavia vaikutuksia lasten ja perheiden arkielämään. Pandemia aiheutti ahdistuneisuutta ja pelkoja ja sen arvioitiin heikentävän lasten hyvinvointia ja vaikuttavan pitkällä aikavälillä myös lasten ja nuorten mielenterveyteen.

Keväällä 2020 Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen työryhmässä alettiin kehittää digitaalista Yhdessä selviydytään -sivustoa vanhemmille tukemaan lapsen ahdistuksen ja pelkojen lievittämistä sekä päivittäisten rutiinien ylläpitämistä poikkeusoloissa.

Aikaisempi tutkimustyö digitaalisten interventioiden parissa (vanhempainohjaus, alakouluikäisten lasten ahdistuneisuuden hoito) tarjosi mahdollisuuden ohjelman sisältöjen nopeaan tuottamiseen. Ohjelman tekemiseen osallistuivat useat ammattiryhmät, esimerkiksi lastenpsykiatrit, psykoterapeutit ja psykologit. Ohjelman tekninen toteutus tehtiin yhteistyössä Sofokus Oy:n kanssa, videotuotanto ja ohjelmassa käytetty kuvitus teetettiin yksikön aiemmilla yhteistyökumppaneilla. Teoreettisena viitekehyksenä oli kognitiivinen käyttäytymisterapia, joka on tutkitusti tehokas menetelmä lasten ahdistuneisuuden hoidossa, sekä vanhempainohjaus, jolla tutkitusti on myönteisiä vaikutuksia lapsiperheiden arkielämään ja lasten hyvinvointiin. Kaikille avoin ja maksuton suomen- ja ruotsinkielinen sivusto yhdessaselviydytaan.fi avattiin huhtikuussa 2020. Sivustosta julkaistiin myöhemmin myös englannin-, venäjän-, japanin- ja thainkieliset versiot. Sivusto sisältää tietoa lapsen ahdistuneisuudesta ja peloista eri ikäkausina sekä keinoja niiden lieventämiseen esimerkiksi hengitys- ja rentoutusharjoitusten ja mielikuvaharjoitusten sekä ajatusten kanssa työskentelyn avulla ja vanhemman taitoja, kuten vuorovaikutusta lapsen kanssa ja arkisten tilanteiden suunnittelua. Tietoa sivustosta jaettiin sosiaalisessa mediassa, päiväkodeissa ja kouluissa. Sivuston yhteyteen liitettiin kysely, jonka avulla tutkittiin kokemuksia sivuston hyödyllisyydestä ja käytettävyydestä. Kyselyn perusteella sivusto oli hyödyllinen pandemian aiheuttamassa poikkeustilanteessa, 73 % käyttäjistä oli tyytyväisiä sivustoon, 83 % koki saaneensa keinoja lapsen ahdistuneisuuden lievittämiseen ja 83 % koki saaneensa apua arkisten rutiinien ylläpitämiseen. (Korpilahti-Leino T, LuntamoT, RistkariT, et al: A Single-Session, Internet-Based Cognitive Behavioral Therapy to Improve Parenting Skills to Help Children Cope With Anxiety During the COVID-19 Pandemic: Feasibility Study J Med Internet Res 2022;24(4):e26438 doi: 10.2196/26438 IF 7.08).

Venäjän hyökkäyssodan alettua helmikuussa 2022 sivustoa alettiin kehittää niin, että vanhemmat ja muut lasten kanssa toimivat aikuiset voivat käyttää sitä sodan aiheuttamien lasten huolien ja pelkojen lievittämiseen. Ohjelmaan tehtiin kriisitilanteeseen sopivat muutokset ja se käännettiin ukrainan ja venäjän kielille. Ohjelman kehittämistä on edelleen jatkettu yhteistyössä ukrainalaisen lastenpsykiatrin Olga Osokinan ja Kyiv Medical Universityn kanssa. Ohjelmaa tullaan käyttämään ukrainalaislasten psyykkiseen tukemiseen sodan aikana.

Tässä väitöskirjatutkimuksessa löydettiin kolme ruokailutottumusryhmää suomalaisilla nuorilla: terveellisesti syövät (4 661; 44,1 %), epäterveellisesti syövät (1 298; 12,3 %) ja hedelmien ja kasvisten välttelijät (4 610; 43,6 %). Terveellisesti syövät nuoret nauttivat useammin säännöllisen aamupalan ja muita aterioita (lounas ja illallinen) ja heidän vanhempansa kuuluivat useammin korkea koulutettuihin. Epäterveellisesti syövät nuoret nauttivat useammin epäsäännöllisen aamupalan ja muita aterioita ja heidän vanhempansa kuuluivat useammin matalasti koulutettuihin.

Hedelmiä ja kasviksia välttelevät nuoret olivat useammin alipainoisia. Nuoret, jotka nauttivat epäsäännöllisen aamupalan, olivat useammin ylipainoisia ja lihavia ja harvemmin alipainoisia. Samoin nuoret, jotka nauttivat epäsäännöllisen illallisen, olivat harvemmin alipainoisia.

Syljen monimuotoisen (diversiteetin) mikrobiotan koostumus havaittiin runsaaksi säännöllisen aamupalan ja säännöllisen illallisen syöjillä. Prevotella-bakteeria oli runsaasti nuorilla, jotka välttelivät kasviksia ja vihanneksia, ja nauttivat epäsäännöllisesti aamupalan ja illallisen.

Tutkimustemme mukaan raskaudenaikainen antioksidanttien ei näyttäisi, mutta rasvahappojen saanti sen sijaan näyttäisi olevan yhteydessä lapsen allergisten sairauksien riskiin. Uusimmissa analyyseissämme havaitsimme, että äidin vähäinen vihreiden lehtivihannesten, omenahedelmien ja suklaan kulutus oli yhteydessä lapsen suurentuneeseen vinkunan riskiin. Suojatekijöiksi nousseita ruoka-aineita yhdistää runsas polyfenolipitoisuus.

Vegaanit noudattivat vaihtelevasti ravitsemussuosituksia, mistä johtuen joidenkin vegaanien ruokavaliossa esiintyi ravitsemuksellisia puutteita. Tyypillisimpiä olivat esimerkiksi proteiinilähteiden yksipuolinen käyttö, vähäinen marjojen, hedelmien ja pähkinöiden käyttö ja ruokavaliossa ei käytetty täydennettyjä elintarvikkeita.Vegaanien elimistön B12-vitamiinipitoisuus oli viitearvojen mukainen, eikä poikennut tilastollisessa tarkastelussa verrokkien vastaavasta arvosta. Tilastollisesti merkitseviä eroja tutkittavien ryhmien välillä havaittiin elimistön D-vitamiini-, beetakaroteeni-, seleeni- jodi-, ja välttämättömien rasvahappojen pitoisuuksissa (EPA; DHA). Viitearvon alapuolelle sijoittuvia pitoisuuksia löydettiin seerumin D-vitamiinin ja vuorokausivirtsaan erittyneen jodin määrissä molemmissa tutkituissa ryhmissä. Seerumin D-vitamiinipitoisuus oli viitearvon alapuolella 24 % vegaaneista ja 6 % verrokeista. Molempien ryhmien vuorokausivirtsaan erittyneen jodin keskimääräinen pitoisuus oli alle viitearvon. Vegaanien elimistössä oli merkitsevästi vähemmän tyydyttyneitä rasvahappoja. Välttämättömistä rasvahappoista EPA ja DHA olivat verrokkeihin verrattuna matalampia, mutta kaikkiaan vegaaneilla oli merkitsevästi enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja. Myös soijaperäisten polyfenolien pitoisuudet olivat korkeita.

Tutkimuksessa saadut kasvisten kulutustiedot ovat implementoitavissa elintarvikkeissa esiintyvien kasvinsuojeluaineiden hyväksyttävyyden ja turvallisuuden arvioinnissa käytettyihin EU;n ja OECD:n käyttämiin tilastollisiin laskentamalleihin (PRiMo – laskenta Pesticide Residue Intake Model (DOI: https://doi.org/10.2903/sp.efsa.2019.EN-1605)). Kasvisdieettien lukumäärä PRiMo :ssa on jäänyt tähän saakka harvalukuiseksi (Laakso et al. Eviran tutkimuksia 3/2010 https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/tietoa-meista/julkaisut/julkaisusarjat/tutkimukset/ravinnon-kasvinsuojeluainejaamat – kumulatiivinen-riskinarviointi.pdf. Eviran tutkimuksessa (Laakso et al. 2010) voitiin todeta, että valvontalaboratorioiden mittaukset keskittyät muuttumattomien tehoaineiden mittauksiin, kun taas elintarvikkeiden välittämän altistumisen kannalta vierasainemetabolian tuottamat aineenvaihduntatuotteet voivat olla relevantimpia mittareita. Altistumisen arviointi perustuu ruoankulutustietoihin ja elintarvikkeista löydettyihin aineisiin. Biomonitorointi aineenvaihduntatuotteet mukaan lukien olisi paras tapa selvittää altistumista. Biologisten näytteiden analysointiin soveltuvia herkkiä menetelmiä ei kuitenkaan ollut enää näytteiden keräämiseen jälkeen saatavilla.
Tutkimuksen mukaan laskennalliset kasvinsuojeluaineiden jäämät jäivät alle ARID-arvon. Huomionarvoista oli kuitenkin, että vegaanit altistuivat myös kasvinsuojeluaineille, joiden käyttö ei välttämättä ole Euroopan alueella sallittua . Tutkimuksessa ei voitu havaita eroa nitraatin saannissa vegaanien ja sekaruokaa noudattavien välillä. Tutkimus tukee aiempia tutkimuksien löydöstä siitä, että ruokavaliolla ja oksidatiivisella stressillä on yhteys. Vegaanien 3-nitrotyrosine, 8-OHdG and 8-iso-PGF2&alpha pitoisuudet olivat pienempiä kuin verrokkien, mutta nämä tulokset on vahvistettava suuremmalla koehenkilömäärällä.

Osatutkimus 3:
Tulokset: Liikuntainterventiossa kuumat aallot, ärtyneisyys, masennus, mielialan vaihtelut ja vitsaamisongelmat vähenivät enemmän interventioryhmässä kuin kontrolliryhmässä. Ainoastaan emättimen kuivuus-oireessa ei tätä eroa havaittu.
Johtopäätökset: Aerobinen harjoittelu voi vähentää vaihdevuosi-iässäkin tyypillisesti esiintyviä oireita, kuten yöllistä hikoilua, mielialan vaihteluja ja ärtyneisyyttä.
Osatutkimus 4:
Tulokset: 8-vuoden seurantatutkimuksessa peri-ja postmenopausaaliset naiset lisäsivät fyysistä aktiivisuuttaan seurantajakson aikana verrattuna premenopausaalisiin. Menopaussistatus ei ollut yhteydessä elämänlaatuun. Naiset, jotka lisäsivät fyysistä aktiivisuuttaan tai säilyttivät sen ennallaan seurantajakson aikana, omasivat myös paremman elämänlaadun (QoL) verrattuna naisiin, joiden fyysinen aktiivisuus väheni. Naiset, joiden paino säilyi seurantajakson aikana ennallaan paransivat elämänlaatua verrattuna naisiin, joiden paino lisääntyi.
Johtopäätökset: Parantunut elämänlaatu on yhteydessä lisääntyneeseen fyysisen aktiivisuuten, vakaaseen painokehitykseen ja korkeaan koulutukseen. Vaihdevuosistatus ei vaikuttanut elämänlaadun muutoksiin itsenäisesti.

Karpalomehu vähensi virtsatieinfektioiden uusiutumisia lähes 40% vähentäen antibioottien tarvetta yli kolmanneksella. Lapset joivat karpalomehua mielellään, eikä sillä ollut haitallisia vaikutuksia suoliston bakteerikantoihin.

Tehdyssä kirjallisuusanalyysissä ja OYS:ssa seurannassa olevien aikuispotilaiden joukossa ei ollut potilaita, joilla pelkät lapsuuden ajan virtsatieinfektiot olisivat johtaneet munuaisten vajaatoimintaan. Bakteerien biofilminmuodostuskyky oli yhteydessä vakavampiin infektioihin.

Aiheuttajabakteerien biofilminmuodostuskyky vaikuttaa olevan merkittävä tekijä VTI:n patogeneesissä. Lapsi, jolla on rakenteellisesti normaalit munuaiset, ei ole lapsuuden VTI:n vuoksi riskissä sairastua munuaisten vajaatoimintaan. Siten ensimmäisen VTI:n jälkeiset kuvantamistutkimukset voidaan suunnata toteamaan vaikeat rakenteelliset poikkeavuudet, mihin riittää säteilyrasitusta aiheuttamaton ultraäänitutkimus. Lapsuuden VTI on suhteellisen vaaraton sairaus, ja karpalomehu on hyvä vaihtoehto VTI:n ehkäisyyn myös lapsilla. Biofilminmuodostuksen esto on sen yksi mahdollinen vaikutusmekanismi.