Väitöskirjatutkimuksen ensimmäisessä osatyössä tunnistettiin PARK2-geenin sisällä oleva variantti, joka muuntelee ravinnon sisältämien rasvahappojen ja LDL-kolesterolin välistä yhteyttä. Vaikutus näytti välittyvän erityisesti linolihapon kautta ja kohdistuvan pieniin LDL-partikkeleihin. Väitöskirjatutkimuksen toisessa osatyössä saatiin vahvistusta hiiritöissä tehdyille havainnoille, joiden mukaan MC1R vaikuttaa verisuoniterveyteen. Hyödyntämällä genetiikkaa osoitimme, että geenivariantti vaikuttaa verisuoniterveyteen myös ihmisillä.Väitöskirjatyön kolmannessa osatyössä tunnistettiin 17 uutta lokusta, jotka assosioituivat sytokiinitasoihin populaatioaineistossa. Tunnistimme potentiaalisia uusia lääkevaikutuskohteita, jotka laajentavat jo käytössä olevien lääkkeiden indikaatioita ja avaavat mahdollisuuksia uusien lääkeaineryhmien kehittämiselle. Näitä lääkevaikutuskohteita targetoimalla saattaa olla mahdollista hoitaa autoimmuunisairauksia ja syöpää. Osatyö paljasti myös aiemmin tuntematonta biologiaa, joka liittyy immuunijärjestelmän toimintaan ja autoimmuunisairauksiin.

During a mean follow-up period of 18 years, 299 cases of gastric cancer and 235 cases of pancreatic cancer were found. There was a non significant inverse association between coffee consumption and risk of gastric cancer among men but not in the women. The multivariate-adjusted hazard ratio of stomach and pancreatic cancer incidence for >10 cups of coffee per day compared with non drinkers were 0.75 (95% CI, 0.40-1.41) (P for trend = 0.19) and 0.82 (95% CI, 0.38-1.76) (P for trend = 0.95) for the combined population of men and women respectively. In conclusion, our results showed no adverse effects or protection of coffee drinking associated with gastric or pancreatic cancer in this population with the highest average coffee consumption in the world.

This dissertation was based on the following original communications, which are referred to in the text by the Roman numerals I-V
• Obesity is associated with eating more, particularly more energy-dense foods and with exercising less at high intensities (I, II, V).
• Twin pairs who differed in the amount of food they consumed displayed the largest intrapair difference in BMI and WC and eating more (overall) was the strongest predictor of intrapair differences in obesity measures as indicated by multivariate regression analysis (I).
• Simple questions about co-twin comparisons of eating and physical activity behaviors showed highly significant associations with obesogenic dietary and activity behaviors, but there were few associations with these behaviors as assessed by the FFQs or by the 3-day diaries. Thus, the inclusion of mutual responses of twins, and possibly by other proxy respondents may improve the accuracy of the assessment of these behaviors that have previously relied on self-reports (I & II).
• Obesity-related underreporting of habitual energy intake and overreporting of physical activity can conceal real differences in true energy intake and exercise behaviors between obese and lean subjects (II).
• Higher dietary n-3 PUFA intake is related to reduced serum TG concentrations and a favorable lipoprotein subclass distribution in terms of VLDL and HDL (III &V).
• Higher scores on a dietary pattern that loaded highly on pizza, hamburger, fried potatoes or French fries, salty snacks, sweets and licorice were associated with higher serum TGs concentrations, smaller VLDL particles, smaller LDL particles and higher concentrations of small HDL particles independent of adiposity and other lifestyle factors, which can be seen as unfavorable in terms of CVD risk (V).
• Obesity is an important determinant of an atherogenic lipid and lipoprotein subclass profile. The accumulation of liver fat was particularly associated with increased concentrations of total cholesterol, LDL-C and ApoB (IV).
• Within MZ twin pair analysis revealed that many of the observed associations were independent of the potential confounding effects of genotype and shared environmental factors (I-V).

Kenttätutkimus toteutettiin Uudellamaalla (5 kuntaa) ja Etelä-Pohjanmaalla (3 kuntaa) syyskuun 2015 ja kesäkuun 2016 välisenä aikana. Tutkimukseen osallistui 66 päiväkotia ja yhteensä 864 lasta huoltajineen. Lasten ruoankäyttötiedot kerättiin ruokapäiväkirjoilla ja frekvenssikyselyillä (FFQ). Huoltajat ja päiväkodin henkilökunta täyttivät laajan taustakyselyn. Lapsilta kerättiin sylki- ja hiusnäytteet (stressivasteet). Osin vielä julkaisemattomat tutkimustulokset osoittavat, että suomalaislasten ruoankäytössä on tapahtunut positiivisia muutoksia; kasvisten ja hedelmien keskimääräinen kulutus on kasvanut aikaisempiin laajoihin suomalaistutkimuksiin verrattuna. Hoitoaikainen ruokailu ei kata suositusten mukaisesti kahta kolmannesta lasten päivittäisestä energiantarpeesta. Päiväkotien ruokailukäytännöt poikkesivat mm. lasten kanssa yhdessä ruokailevien aikuisten määrän sekä lasten syntymäpäivien viettotavan mukaan. Käytänteissä on kuntakohtaisia eroja. Suurin osa lasten lisätystä sokerista syödään hoitoajan ulkopuolella, joten julkisten päiväkotien ruokiin kohdistunut kritiikki liiallisesta sokerin käytöstä on siis perusteetonta. Vanhemman kasvisruokavalio on yhteydessä lapsen terveellisempään ruokavalioon. Lapsilla oli eroteltavissa kolme erilaista ruokavaliotyyliä: terveystietoinen, suolaiset & makeat sekä voileipätyyli. Lapsen ruokavaliotyyli oli yhteydessä vanhempien koulutukseen sekä kodin ruokaympäristöön. Lasten syljestä mitatut stressivasteet olivat yhteydessä vanhempien koulutukseen sekä lapsen temperamenttiin. Valitettavasti rahoitusvaje myöhästytti stressivasteiden analyysejä ja lapsen ravitsemuksen sekä stressin säätelyn välisen yhteyden osalta tulokset valmistuvat vuoden 2018 loppuun mennessä. Lähetämme niistä erillisen raportin.

Apurahakauden aikana on jatkettu/aloitettu seuraavia tutkimuksia:
1) Millaiset ovat erilaisten ravintorasvojen kulutuksen pitkittäisvaikutukset muistihäiriöille, dementia/AT-riskille ja depressiolle (CAIDE-aineisto).
2) Millainen on kahvin juomisen pitkittäisvaikutus muistihäiriöille, dementia/AT-riskille ja depressiolle (CAIDE-aineisto).
3) Miten CAIDE Dementia Riskimittarin ja Terveellisen Ruokavalioindeksin yhdistelmä ennustaa myöhäisiän dementiaan sairastumisriskiä keski-ikäisessä väestössä (CAIDE-aineisto).
4) Kuinka useat ravitsemustekijät (seurantatutkimustieto) ja ravintolisät (tiedot kliinisistä kokeista) voisivat suojata dementialta/Alzheimerin taudilta/lievältä muistihäiriöltä (MCI)/kognitiiviselta heikentymiseltä myöhäisiässä; yhteenvedon kokoaminen (systemaattinen kirjallisuuskatsaus).
5) Kuinka kahvin juominen keski-iässä on yhteydessä dementiaan liittyviin aivomuutoksiin (kuten valkean aineen muutoksiin ja sisemmän ohimolohkon surkastumiseen) magneettikuvauksessa (MRI) myöhäisiällä (CAIDE-aineisto).

Tutkimustyön tuloksia (CAIDE Risk Score + Healthy Diet –index) on esitelty Kuopio Alzheimer Symposiumissa kesäkuussa 2015: CAIDE Dementia Riskimittarin (mukaanlukien ikä, sukupuoli, koulutus, kohonnut verenpaine, lihavuus, kohonneet kolesteroliarvot, fyysinen aktiivisuus, ja APOE genotyyppi) ja Terveellisen Ruokavalioindeksin (sisältäen usein ravintotekijöitä) yhdistelmä ennustaa myöhäisiän dementiaa hyvin keski-ikäisessä väestössä. Myös muiden tutkimusten osalta on saatu alustavia tuloksia apurahakauden aikana: esim. kohtalainen kahvin juominen keski-iässä näyttäisi liittyvän pienentyneeseen sisemmän ohimolohkoatrofian riskiin 28 vuotta myöhemmin. Analyysejä on jatkettu Juho Vainion Säätiön apurahakauden jälkeen, ja artikkelien kirjoitus on edennyt siten, että vuoden 2017 aikana ainakin kolme artikkelia tullaan julkaisemaan tieteellisesti korkeatasoisissa lehdissä.

Raskaana olevien naisten ja vastasyntyneiden D-vitamiinitilanne oli riittävä, sillä suurimmalla osalla veren 25-hydroksi-D-vitamiini [25(OH)D]-pitoisuus oli vähintään 50 nmol/l. Raskaana olevista naisista 95% käytti D-vitamiinivalmistetta ja keskimääräinen D-vitamiinin saanti ravintovalmisteista oli 16 µg. Raskausajan 25(OH)D-pitoisuutta lisäsivät suurempi D-vitamiinin saanti valmisteista, liikunnallinen aktiivisuus sekä ruokavaliotyyli, johon liittyi säännöllinen D-vitaminoitujen ruokien käyttö. Sitä vastoin, tupakointi ja monisynnyttäneisyys vähensivät 25(OH)D-pitoisuutta raskauden aikana.
Raskausdiabetes oli todettu 11% raskaana olevista naisista. Raskausajan 25(OH)D-pitoisuus ei eronnut raskausdiabetesta sairastavien ja ei-sairastavien välillä. Lisäksi, 25(OH)D-pitoisuus ei ollut yhteydessä gluukosirasituskokeen tuloksiin. Pikkulasten keskimääräinen päivittäinen D-vitamiinin saanti oli 7.5 µg ei-imetetyillä ja 3.8 µg imetetyillä. Pääasialliset D-vitamiinin saantilähteet olivat äidinmaidonkorvike, maito, puuro ja kalaruuat 1-vuotiailla lapsilla.
Korkeampi raskausajan ja pikkulapsen 25(OH)D-pitoisuus oli yhteydessä lapsen hitaampaan kasvuun. Lapset, joiden äideillä oli alkuraskauden 25(OH)D-pitoisuus yli 125 nmol/l, olivat lyhyimmät, kevyimmät ja laihimmat 6 kuukauden iässä. Korkeampi napaveren 25(OH)D-pitoisuus oli yhteydessä vastasyntyneen pienempään päänympärykseen sekä hitaampaan pituuskasvuun 6 kuukauden iässä. Korkeampi napaveren 25(OH)D oli yhteydessä hitaampaan kasvuvauhtiin syntymästä 6 kuukauden ikään saakka, mutta kiihtyneeseen kasvuvauhtiin 6 kuukauden jälkeen 1 vuoden ikään saakka. Lapset, joilla oli korkea 25(OH)D-pitoisuus 1 vuoden iässä (25(OH)D >125 nmol/l) olivat myös kevyimmät ja laihimmat 1 vuoden iässä. Toisaalta, lapset, joilla napaveren 25(OH)D oli alle 50 nmol/l, olivat laihimmat 6 kuukauden iässä.
Yhteenvetona voidaan todeta, että raskaana olevien naisten D-vitamiinitilanne oli riittävä. Samoin myös D-vitamiini-interventiotutkimukseen osallistuneiden pikkulasten D-vitamiinitilanne oli riittävä. Korkea raskausajan ja varhaislapsuuden 25(OH)D-pitoisuus oli yhteydessä lapsen hitaampaan kasvuun. Nämä tulokset voivat viitata käänteiseen U-käyrän muotoiseen yhteyteen D-vitamiinin ja kasvun välillä. Löydöksen kliinistä merkitystä ei tiedetä. Tämän hetkisen tiedon valossa, ei ole syytä tavoitella riittävän 25(OH)D-pitoisuuden ylittäviä pitoisuuksia syömällä suurempia D-vitamiiniannoksia raskauden tai varhaislapsuuden aikana, koska sillä voi olla epäedullisia vaikutuksia lapsen kasvuun.

Apurahat on käytetty väitöskirjatyöhön, jossa tavoitteena on arvioida työaikojen, työn rasittavuuden ja uniongelmien sekä työssä tapahtuvien muutosten vaikutusta ruoankäyttöön ja ravintoaineiden saantiin vuorotyövaltaisella alalla työskentelevien mies- ja naistyöntekijöiden joukossa (n=1478).
Väitöskirjan 1. osatyö
Väitöskirjan ensimmäisessä osatyössä validoitiin 7-päivän ruokapäiväkirjojen avulla tutkimuksessa käytetty 16-kohtainen ravitsemuskysely. Lisäksi haluttiin kehittää menetelmä, jonka avulla voidaan ravitsemuskyselyn vastausten perusteella arvioida tutkittavien ravintoaineiden saantia. Ensimmäistä osatyötä tarvittiin väitöskirjan muiden osatöiden toteuttamiseksi.
Ravitsemuskyselyn havaittiin arvioivan työntekijöiden ruoankäyttöä useimpien ruokaryhmien osalta erittäin hyvin. Tavoitteiden mukaisesti tutkimuksessa onnistuttiin kehittämään menetelmä, jolla voidaan laskea ryhmätasolla ravintoaineiden saantia yksinkertaisen kyselyn avulla. Laskettavat ravintoaineet ovat rasvan, tyydyttyneen rasvan ja sakkaroosin saanti osuutena energian saannista sekä kuidun, C-vitamiinin, D-vitamiinin ja raudan saanti. Menetelmä on käyttökelpoinen esim. tutkimuksissa, joissa halutaan tietoa tutkittavien ravitsemuksesta ryhmätasolla. Artikkelin ilmestyttyä menetelmään on ollut jonkin verran kansainvälistäkin kiinnostusta.

Väitöskirjan 2. osatyö
Väitöskirjan toisessa osatyössä arvioitiin päivä-, vuoro, ja lentotyötä tekevien työntekijöiden ruoan ja ravinnonsaantia ensimmäisessä osatyössä validoidun ravitsemuskyselyn avulla.
Päätuloksena havaittiin, että vuorotyötä tekevien miesten vihannesten ja hedelmien käyttö on vähäisempää kuin päivä tai lentotyötä tekevillä miehillä ja käyttö on vähäisintä nuorilla miehillä. Vuorotyötä tekevillä miehillä ja vanhemmilla vuorotyötä tai lentotyötä tekevillä naisilla rasvan ja tyydyttyneen rasvan saanti oli korkeampi kuin päivätyötä tekevillä. Erot ruoankäytössä eivät selittyneet koulutusasteella, uniongelmilla tai stressillä. Erot päivä ja vuorotyötä tekevien välillä vahvistavat käsitystä, että vuorotyöntekijöiden ravitsemusohjaukseen tulisi kiinnittää huomiota työterveyshuollossa. Suositusten mukaisella ruokavaliolla saatetaan ehkäistä vuorotyöntekijän lisääntynyttä sairastumisriskiä kroonisiin sairauksiin.

Väitöskirjan 3. osatyö
Väitöskirjan kolmannessa osatyössä arvioitiin ravitsemuskyselyn avulla työstä palautumisen ja uniongelmien vaikutusta työntekijän ruoankäyttöön. Tämä artikkeli on submittoitu British Journal of Nutrition lehteen 9/2018.
Tulokset osoittivat, että työntekijän riittämätön palautuminen työstä sekä uneen ja virkeyteen liittyvät ongelmat lisäsivät epäterveellisiä ruokavalintoja, esim pikaruokia kulutettiin enemmän. Miehillä työstä palautumiseen liittyvät ongelmat vähensivät myös kasvisten ja hedelmien käyttöä. Riittämättömän työstä palautumisen ja uniongelmien negatiivinen vaikutus ruokavalioon oli voimakkaampi miehillä kuin naisilla. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että ravitsemusohjaus tulisi olla osa työterveyshuollon ennaltaehkäisevää toimintaa, jossa otetaan erityisesti huomioon työntekijän työstä palautumiseen ja hyvään uneen vaikuttavat asiat.

Selvitettäessä neuvoloiden ravitsemusohjauskäytäntöjä, tutkimus osoitti hoitajien kokevan ravitsemusohjauksen tärkeäksi. He tunsivat tämänhetkiset ravitsemussuositukset vaihtelevasti ja halusivat kehittää osaamistaan ravitsemuskoulutuksen avulla. Ravitsemusohjaus raskausaikana ja sen jälkeen paransi ruokavalion rasvan laatua äideillä suositusten mukaisemmaksi ja vaikutus säilyi vuoden synnytyksen jälkeen. Ravitsemusohjausta saaneilla naisilla painoindeksi ja vyötärönympärys todettiin olevan alempia kuin verrokkiryhmän naisilla neljän vuoden kuluttua synnytyksestä. Ravitsemusohjaus yhdistettynä maitohappobakteerivalmisteen käyttöön vaikutti suotuisasti vyötärönympärykseen vuoden synnytyksen jälkeen. Maitohappobakteerien käytöllä ei kuitenkaan saavutettu pitkäaikaisvaikutuksia vyötärönympärykseen tutkimusjakson aikana.

Muut tekijät, kuten syömiskäyttäytyminen vaikutti sekä ravinnonsaantiin että painoon raskauden jälkeen. Erityisesti suositusten mukainen ravinnonsaanti toteutui naisilla, joilla esiintyi tietoisen rajoittamisen syömistä eikä esiintynyt hallitsematonta syömiskäyttäytymistä. Ylipainoisilla naisilla esiintyi puolestaan yleisemmin tunteisiin liittyvää syömiskäyttäytymistä kuin normaalipainoisilla naisilla. Naisilla, joilla oli vyötärölihavuutta, esiintyi useammin hallitsematonta syömiskäyttäytymistä kuin naisilla, joilla oli normaali vyötärönympärys. Lisäksi ylipaino ennen raskautta ja liiallinen painonnousu raskausaikana ennusti painon pysyvyyttä raskauden jälkeen.

Tämä tutkimus osoitti, että yksilöllisellä ravitsemusohjauksella voitiin vaikuttaa suotuisasti ravinnonsaantiin ja painonhallintaan. Erityisesti naiset, joilla on riski ylipainolle raskauden jälkeen, saattavat hyötyä yksilöllisestä ravitsemusohjauksesta. Tutkimuksen mukaan ylipainon riskissä ovat he, joilla esiintyy tunneperäistä ja hallitsematonta syömistä, he, joilla on ylipainoa ennen raskautta ja/ tai painonnousu raskausaikana on liiallista. Tämä tutkimus painottaa raskaana olevien ja synnyttäneiden äitien ravitsemusohjauskäytäntöjen kehittämisen tarvetta neuvoloissa. Ravitsemusohjauskäytäntöjen kehittämisessä keskeistä on neuvonnan tehostaminen edistämällä yhteistyötä perheiden kanssa ja sijoittamalla osaavaan neuvolahenkilökuntaan sekä riittäviin neuvolaresursseihin.

Lapsiin kohdistuva ravitsemusohjaus oli yhteydessä vanhempien ravinnonsaantiin erityisesti ruokavalion rasvan laadun osalta kun huomioidaan tutkimuskäynnit lapsen 9 ikävuodesta 19 ikävuoteen. Tyydyttyneen rasvan saanti oli alhaisempaa (12.0 vs 13.9 E %, p<0.0001 äideillä ja 12.5 vs 13.9 E %, p<0.0001 isillä) ja monityydyttymättömien rasvahappojen saanti korkeampaa (6.1 vs 5.4 E %, p<0.0001 äideillä ja 6.3 vs 5.9 E %, p=0.0003 isillä) interventioryhmän kuin kontrolliryhmän vanhemmilla. Kun huomioitiin koko ruokavalio ruokavalion laatua kuvaavan indeksin (diet score) avulla, interventioryhmän vanhemmilla oli korkeammat pisteet kuin kontrolliryhmän vanhemmilla kuvastaen interventioryhmän suositusten mukaisempaa ruokavaliota (17.4 vs 16.2, p>0.0001 äideillä ja 17.2 vs 15.9, p<0.0001 isillä). Ravitsemusinterventio oli yhteydessä äidin alempaan kokonaiskolesteroliin (4.89 mmol/l interventioryhmällä vs 5.03 mmol/l kontrolliryhmällä, p=0.004) ja LDL kolesteroliin (3.11 mmol/l interventioryhmällä vs 3.25 mmol/l kontrolliryhmällä, p=0.004).

Tutkimus osoitti ensimmäistä kertaa, että lapsiin kohdistuva ravitsemusohjaus oli yhteydessä vanhempien suositusten mukaisempaan ravinnonsaantiin, kuten aiemmin on osoitettu lapsilla. Tutkimuksen mukaan myös äidin sydän- ja verisuonitautien riskitekijät kokonaiskolesterolin ja LDL kolesterolin osalta olivat alempia interventioryhmän äideillä verrattuna kontrolliryhmän äiteihin.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää D-vitamiinin kansanterveydellistä merkitystä Suomessa 2000-luvulla tutkimalla D-vitamiinitasoja ja niissä tapahtuneita muutoksia, arvioimalla lisääntyneen elintarvikkeiden D-vitamiinitäydentämisen vaikutusta sekä selvittämällä D-vitamiinitasoihin yhteydessä olevia tekijöitä (sosiodemografiset ja biologiset tekijät sekä elintapatekijät). Lisäksi tavoitteena oli selvittää D-vitamiinitasojen yhteyttä kahteen keskeiseen kansanterveysongelmaan, masennukseen ja lihavuuteen. Tutkimus perustui kansallisesti edustavien Terveys 2000 –tutkimuksen ja sen seurantatutkimuksen, Terveys 2011 –tutkimuksen, 30 vuotta täyttäneiden otoksiin, joissa kerättiin terveystarkastusten, haastatteluiden ja kyselyiden avulla monipuolisesti tietoa terveydestä ja siihen yhteydessä olevista tekijöistä. Elimistön D-vitamiinitason mittarina käytettiin seerumin 25-hydroksi-D-vitamiinipitoisuutta (S-25(OH)D), joka on yleisimmin käytetty elimistön D-vitamiinitason mittari.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että vuonna 2000 yli puolella suomalaisista D-vitamiinitaso oli alle 50 nmol/l, jota pidetään yleisesti riittämättömänä. Suomalaisten D-vitamiinitasot nousivat huomattavasti 2000-luvun aikana ja vuonna 2011 D-vitamiinitaso oli riittävä yli 90 prosentilla väestöstä. D-vitamiinitasojen nousu selittyy systemaattisella elintarvikkeiden D-vitamiinitäydentämisellä sekä lisääntyneellä D-vitamiinilisien käytöllä, mutta myös muut tekijät, kuten runsaampi ultravioletti-B-säteilyn määrä vuonna 2011, ovat saattaneet myötävaikuttaa nousuun. Vuonna 2011 riittävä D-vitamiinitaso oli mahdollista saavuttaa ilman D-vitamiinilisien käyttöä, mikäli ruokavalio sisälsi nestemäisiä maitotuotteita ja levitettäviä ravintorasvoja päivittäin sekä kalaa vähintään kaksi kertaa viikossa. Lisäksi elintapaindeksiin (osatekijät: painoindeksi, fyysinen aktiivisuus, tupakointi, alkoholin kulutus ja ruokavalio) perustuvat tulokset osoittivat, että terveellisiä elintapoja noudattavilla D-vitamiinitasot olivat keskimäärin suuremmat kuin niitä noudattamattomilla.

Miehillä matalat D-vitamiinitasot olivat yhteydessä suurempaan masennushäiriön esiintyvyyteen poikkileikkausasetelmassa ja ennustivat vyötärönympäryksen kasvua, mutta eivät painonnousua, 11 vuoden seurannan aikana. Naisilla D-vitamiinitasojen ei havaittu olevan yhteydessä masennushäirön tai masennusoireiden esiintyvyyteen eikä painonnousuun tai vyötärönympäryksen kasvuun 11 vuoden seurannan aikana.

Yhteenvetona voidaan todeta, että suomalaisten keskimääräiset D-vitamiinitasot ovat nousseet huomattavasti 2000-luvun aikana osoittaen ravitsemuspoliittisten päätösten olleen kansanterveyden näkökulmasta onnistuneita. Tutkimuksen tulokset eivät kuitenkaan yksiselitteisesti vahvista hypoteeseja siitä, että matala D-vitamiinitaso on yhteydessä masennuksen tai lihavuuden riskiin. On kuitenkin mahdollista, että matala D-vitamiinitaso saattaa lisätä vyötärölihavuuden riskiä erityisesti miehillä, mutta toisaalta yhteyden taustalla saattavat olla myös muut tekijät.

Tulokset julkaistiin tieteellisinä, vertaisarvioituina artikkeleina sekä väitöskirjan yhteenvetona:
• Ensimmäinen osatyö (Jääskeläinen ym. Vitamin D status is associated with sociodemographic factors, lifestyle and metabolic health. Eur J Nutr. 2013) julkaistiin vuonna 2013
• Toinen osatyö (Jääskeläinen ym. Higher serum 25-hydroxyvitamin D concentrations are related to a reduced depression. Br J Nutr. 2015) julkaistiin vuonna 2015.
• Kolmas osatyö julkaistiin vuonna 2017 (Jääskeläinen T & Itkonen S ym. (The positive impact of general vitamin D food fortification policy on vitamin D status in a representative adult Finnish population: evidence from an 11-y follow-up based on standardized 25-hydroxyvitamin D data. Am J Clin Nutr. 2017).
• Neljäs osatyö (Does vitamin D status predict weight gain or increase in waist circumference? – Results from the longitudinal Health 2000/2011 Survey) revisoitu versio lähetetty lehteen uudelleen arvioitavaksi 9/2019

Väitöskirjan yhteenveto: Jääskeläinen T. Public Health Importance of Vitamin D – Results from the Population-based Health 2000/2011 Survey, Helsinki 2018: Helsingin yliopisto, Lääketieteellinen tiedekunta, Dissertationes Scholae Doctoralis Ad Sanitatem Investigandam Universitatis Helsinkiensis 30/2018

Tässä väitöskirja-tutkimuksessa selvitettiin lapsuuden ja/tai aikuisuuden rasvahappotasojen (seerumi-osuudet ja dieettisaanti, E%) yhteyttä metabolisten sairauksien riskiin aikuisiässä (verenpainetauti, kaulavaltimoiden seinämien paksuus, insuliiniresistenssi, lihavuus, rasvamaksa). Tutkimuksen tulokset tukevat yleistä käsitystä monityydyttömättömien (PUFA, ja erityisesti linolihappo) rasvahappojen hyvistä terveysvaikutuksista ja tyydyttyneen (SAFA) rasvan haitallisista vaikutuksista yllä mainittuihin sairauksiin liittyen. Jopa lapsuuden rasvahappotasot (SAFA suoraan ja PUFA käänteisesti) olivat yhteydessä verenpaineeseen ja kaulavaltimoiden seinämien paksuuteen aikuisiässä. Yhteydet näkyivät erityisesti rasvahappojen seerumi-osuuksia (kolesteroli-esterit) tarkasteltaessa, mikä viittaa siihen, että paitsi ruokavaliolla, myös rasvahappometabolialla on vaikutusta rasvojen terveysvaikutuksiin. Tutkimuksen suurin yllätys oli, että terveellisinä pidettyjen kertatyydyttymättömien (MUFA) ja omega-3 rasvahappojen terveysvaikutukset jäivät epäselviksi. Johtopäätökset: Tämän tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että omega-6 rasvat, ja erityisesti linolihappo, ovat terveellisiä rasvoja ja, että oikeaan ravitsemukseen kannattaa kiinnittää huomioita jo lapsuusiässä.

Useat epäterveelliset elintavat on yhdistetty lisääntyneisiin sairauspoissaoloihin ja niiden kustannuksiin. Ruokavalio ja liikunta ovat elintapatekijöitä, joita edistämällä voidaan mahdollisesti vähentää työnantajalle aiheutuvia kustannuksia. Tässä tutkimuksessa selvitettiin työntekijöiden ruokavaliossa ja vapaa-ajan liikunnassa tapahtuvien muutosten yhteyksiä työnantajalle aiheutuviin suoriin kustannuksiin lyhytkestoisista (<10 työpäivää) sairauspoissaoloista. Lisäksi tutkittiin modifioiko lihavuus näiden elintapojen ja sairauspoissaolojen kustannusten välisiä yhteyksiä.

Aineistona käytettiin Helsinki Health Studyn (HHS) kyselyaineistoja vaiheista 1 (2000–2002) ja 2 (2007) sekä linkattuja tietoja työnantajien sairauspoissaolorekistereistä. HHS on kohorttitutkimus, joka koostuu alun perin 40–60-vuotiaista Helsingin kaupungin työntekijöistä (n=8960, vastausprosentti 67). Ruokavaliotottumuksia kysyttiin lyhyellä ruuankäyttökyselyllä. Hedelmien ja kasvisten kulutusta käytettiin indikoimaan ruokavalion terveellisyyttä. Tutkittavat jaettiin kolmeen luokkaan: ei hedelmiä eikä kasviksia päivittäin käyttävät, joko hedelmiä tai kasviksia päivittäin käyttävät ja sekä hedelmiä että kasviksia päivittäin käyttävät. Viikoittaista vapaa-ajan liikuntaa mitattiin kysymällä vapaa-ajan liikunnan intensiteettiä ja määrää, ja näiden pohjalta laskettiin viikoittaiset MET-tunnit. Tutkittavat jaettiin kolmeen luokkaan: vähän liikkuvat (<14 MET-tuntia), kohtuullisen aktiiviset (≥14 MET-tuntia sisältäen kohtuullisen rasittavaa liikuntaa) ja aktiiviset (≥14 MET-tuntia sisältäen rasittavaa liikuntaa). Tiedot työntekijän lyhytkestoisista sairauspoissaoloista ja palkoista vuosilta 2008–2012 saatiin työnantajien rekistereistä. Ruokavaliossa ja vapaa-ajan liikunnassa tapahtuvien muutosten (vaiheiden 1 ja 2 välillä) yhteyksiä sairauspoissaolokustannuksiin analysoitiin kaksiosaisella mallilla. Analyyseissä otettiin huomioon sekoittavina tekijöinä tutkittavien ikä, sukupuoli, siviilisääty, ammattiasema, työn fyysinen rasittavuus, työssäolovuodet, aikaisemmat sairaspoissaolot, humalahakuinen juominen, tupakointi, sekä unen määrä. Tutkittavien painoindeksiä tarkasteltiin mahdollisena ruokavalion, liikunnan ja sairaspoissaolojen kustannusten välistä yhteyttä modifioivana tekijänä.

Työntekijät, jotka lisäsivät hedelmien ja kasvisten käyttöä ei-päivittäisestä päivittäiseen ja pysyivät fyysisesti aktiivisina, toivat työnantajalle 620€ (95% CI 1194€, -47€) pienemmät kustannukset kuin ne, jotka eivät käyttäneet hedelmiä ja kasviksia päivittäin ja pysyivät inaktiivisina (ka. kustannukset 3479€) 5-vuotisen seurannan ajan. Ruokavaliomuutokset yksinään eivät olleet tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä kustannuksiin, vaikkakin hedelmiä ja/tai kasviksia enenevissä määrin tai jatkuvasti runsaammin käyttävillä oli yleisesti pienemmät kustannukset. Suurimmat kustannukset työnantajalle toivat työntekijät, jotka vähensivät hedelmien ja kasvisten kulutusta päivittäisestä ei-päivittäiseen. Vapaa-ajan liikunnan osalta taas työntekijät, jotka pysyivät fyysisesti aktiivisina (-546€, 95% CI -955€, -137€) tai lisäsivät fyysistä aktiivisuuttaan kohtuullisesta aktiiviseen (-542€, 95% CI -1005€, -78€), toivat työnantajalle 19% vähemmän kustannuksia kuin ne, jotka pysyivät inaktiivisina seurannan ajan. Suurimmat kustannukset työnantajalle toivat työntekijät, jotka olivat inaktiivisia joko seurannan alussa, lopussa tai koko seurannan ajan. Tutkittavan painoindeksin huomioiminen ei muuttanut tuloksia.

Edistämällä työntekijöiden ruokavaliota ja vapaa-ajan liikuntaa voidaan vähentää työnantajalle aiheutuvia suoria sairauspoissaolokustannuksia. Vaikka ruokavalio ei ollut tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä sairauspoissaolokustannuksiin, voi ruokavalion parantaminen edesauttaa vapaa-ajan liikunnan suotuisia yhteyksiä sairauspoissaolokustannuksiin. Myös muut ruokavalion ja vapaa-ajan liikunnan edistämisestä aiheutuvat suorat ja epäsuorat kustannussäästöt tulisi huomioida, kun arvioidaan näiden elintapamuutosten vaikutuksia työantajan kokonaiskustannuksiin.

Tulokset: 1) Kyselylomakkeen perusteella pikkukeskosena syntyneet terveet aikuiset harrastivat noin 50 % vähemmän kuntoliikuntaa; heillä oli vuositasolla vähemmän liikuntakertoja, liikuntaan käytetty aika oli vähäisempää, liikunnan kokonaisvolyymi oli pienempi ja liikunnan aiheuttama vuosittainen energiankulutus oli merkittävästi verrokkiryhmää pienempi. Aiemmin havaitut erilaiset persoonallisuuspiirteet keskosilla ja verrokeilla eivät selittäneet todettuja eroja kuntoliikunnassa. Kyselylomakkeen perusteella todettuja eroja liikuntatottumuksissa ei havaittu osalle tutkittavista tehdyllä rannemallisella kiihtyvyysanturilla. 2) Ruokapäiväkirjan perusteella pikkukeskosena syntyneet nuoret aikuiset nauttivat päivittäin merkittävästi vähemmän maitotuotteita, vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Myös päivittäinen kalsiumin ja D-vitamiinin saanti oli pikkukeskosena syntyneillä vähäisempää. 3) Pikkukeskosena syntyneiden aikuisten hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin stressireaktiot olivat vaimeammat täysaikaisena syntyneisiin verrokkeihin nähden. Tähän liittyen myös insuliinivasteet stressille olivat vaimeammat. Viitteitä korkeammasta sympaattisen hermoston vasteista stressille ei todettu. Lisäksi pikkukeskosryhmän naisilla oli vaimeampi noradrenaliinivaste stressille verrokkinaisiin nähden.

Päätelmät: Pikkukeskosena syntyneet nuoret aikuiset harrastavat vähemmän kuntoliikuntaa ja heillä on joiltakin osin epäterveellisemmät ruokailutottumukset verrokkeihin nähden. Nämä ovat molemmat tekijöitä jotka heikentävät terveyttä ja ovat näin ollen erityisen merkittäviä tässä suuren riskin ryhmässä. Lisäksi molemmat voivat osaltaan selittää lisääntynyttä pitkäaikaissairauksien riskiä pikkukeskosilla.
Vasten odotuksiamme havaitsimme vaimeamman hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin vasteen stressille pikkukeskosryhmässä. Sympaattisen hermoston stressivasteissa ei todettu merkittäviä eroja ryhmien välillä, poislukien pikkukeskosnaisilla todettu matalampi noradrenaliinivaste stressille. Nämä tulokset vahvistavat aiempia viitteitä stressivasteen ohjelmoitumisesta elämän alkuvaiheissa.
Yhteenvetona voidaan todeta että tämä tutkimus laajensi ymmärrystä pikkukeskosena syntymisen ja aikuisiän sairausriskien välisistä mekanismeista.

Väitöskirjatyössä havaittiin terveellisen pohjoismaisen ruokavalion olevan yhteydessä parempaan kognitiiviseen toimintakykyyn neljän vuoden seurannan aikana. Lisäksi väitöstutkimus osoitti, että suomalaisten ravitsemussuositusten mukainen ruokavalio oli yhteydessä pienempään metabolisen oireyhtymän riskiin. Runsas marjojen, kalan sekä palkokasvien ja pähkinöiden käyttö pienensi metabolisen oireyhtymän riskiä erityisesti miehillä ja runsas makkaran käyttö lisäsi riskiä naisilla. Ruokavalion ohella hyvä kestävyyskunto pienensi metabolisen oireyhtymän riskiä. Keskeinen havainto oli, että metabolisen oireyhtymän riski oli pienin henkilöillä, jotka kuuluivat parhaaseen kestävyyskunnon kolmannekseen ja saavuttivat 3–4 ravitsemustavoitetta neljästä suositellusta. Korkein riski oli puolestaan niillä, joiden kestävyyskunto oli heikko ja jotka eivät saavuttaneet yhtään neljästä ravitsemustavoitteesta.

Tulokset tukevat suositusten mukaisen ruokavalion ja hyvän fyysisen suorituskyvyn merkitystä metabolisen oireyhtymän hallinnassa ja kognitiivisen toimintakyvyn ylläpitämisessä keski-ikäisillä ja ikääntyneillä henkilöillä.

Osatyön #1 mukaan kaikki tutkittavamme ovat lihoneet kymmenen vuoden seurantajakson aikana keskimäärin 2 painoindeksiyksikköä (n. 6 kg). Naisista lihovat eniten lähtötilanteessa hoikimmat, jotka myös halusivat lihoa; miehillä lähtötilanteen ihannepaino ei ennusta tulevaa painokehitystä. Osatyön #2 mukaan onnistunutta painonhallintaa pitkällä aikavälillä ilman edeltävää laihduttamista tukevat tekijät osoittautuivat sukupuolispesifeiksi. Naisten painonhallintaan vaikuttavat elämäntavat sekä lapsien saaminen. Miehillä merkitseviksi tekijöiksi nousivat perinnölliset tekijät, kuten lähtöpaino sekä koulutus. Tähän mennessä väitöskirja-tutkimustani nuorten aikuisten painonmuutokseen vaikuttavat tekijät ovat osoittautuneet erilaisiksi naisilla ja miehillä.

The research project proceeded very successfully and met the objectives described in the research plan. I had significant contribution to the study concept and design, mainly researched the data and drafted and wrote the manuscripts written in this project according to the aims of the study.

The first article from this project was published in the Diabetes Care (Impact factor 16.019), the highest-ranked journal devoted to diabetes research and treatment (Laitinen TT et al. Diabetes Care 2018). In this study, we showed that participants in the intervention group had a higher probability of achieving the key dietary targets between ages 1 and 20 years compared with their peers in the control group. Importantly, we also observed that participants who achieved more dietary targets had better insulin sensitivity and a more favorable serum lipid profile from childhood to early adulthood

The second article of this project was published in the Pediatrics (Impact factor 5.417), the most-cited journal in pediatric medicine. In this study, we reported the association of success in achieving the main target of an infancy-onset dietary intervention with repeatedly assessed markers of subclinical atherosclerosis. (Laitinen TT et al. Pediatrics. 2020). We showed that participants who achieve the main intervention target, reflecting dietary guidelines, have lower aortic IMT and better aortic distensibility from childhood to early adulthood. The findings are clinically important because increased arterial IMT predicts future cardiovascular events and is associated with higher cardiovascular mortality. In addition decreased arterial distensibility is associated with conventional CVD risk factors, and it is an independent predictor of cardiovascular events.

The third article of this project was recently published in the Hypertension (Impact factor 7.017), the highest-ranked journal devoted to hypertension research. In this study, we showed that achieving the dietary targets of the STRIP, reflecting dietary guidelines, resulted in lower BP levels in healthy children from infancy to young adulthood. (Laitinen TT et al Hypertension 2020). Although the differences in systolic BP and diastolic BP observed between dietary target groups in this study were relatively modest, these findings have a public health importance as cumulative exposure to higher BP levels beginning in childhood has been shown to be harmful and even these small differences might have a substantial effect on future cardiovascular health if maintained for decades.

The fourth manuscript of this project entitled "Achievement of Targets of Infancy-Onset Dietary Intervention – Association with Metabolic Profile" has been submitted to a high-quality international peer reviewed scientific journal. This study demonstrates that improvements in fat and carbohydrate quality of children’s diets are associated with beneficial changes in serum metabolites, especially those relating to circulating fatty acids which are predictive of cardio-metabolic event risk and type 2 diabetes. Furthermore, achieving a higher number of dietary fat and carbohydrate quality as well as cholesterol targets associated with more pronounced changes in circulating metabolites including some non-lipid metabolites.

Väitöskirjatyö pohjautui suomalaiseen Kardiovaskulaariset Riskitekijät, Ikääntyminen ja Dementian Ilmaantuvuus (CAIDE) tutkimukseen. CAIDE-tutkimukseen osallistujat olivat peräisin neljästä itsenäisestä väestöpohjaisesta satunnaisotoksesta; henkilöt oli tutkittu osana Pohjois-Karjala projektia ja FINMONICA-tutkimusta vuosina 1972, 1977, 1982 tai 1987, kun he olivat keskimäärin 50-vuotiaita (ikäjakauma 39-64 vuotta). Ruoankäyttötiedot kerättiin keski-iän käynnillä. CAIDE-tutkimuksen seurantakäynnille vuonna 1998 kutsuttiin 2000 henkilön satunnaisotos 65-79-vuotiaita Kuopion ja Joensuun alueella asuvia henkilöitä, ja yhteensä 1449 (73 %) heistä osallistui.
Tutkimukset osoittivat, että runsas tyydyttyneiden rasvahappojen (SFA) saanti maitotuotteista ja leipärasvoista keski-iässä oli yhteydessä heikentyneeseen suoriutumiseen prospektiivista muistia mittaavassa testissä, MMSE-testissä sekä lisääntyneeseen lievän muistihäiriön riskiin myöhemmällä iällä. Runsaalla monityydyttymättömien rasvahappojen (PUFA) saannilla ja kalan käytöllä vaikutti puolestaan olevan yhteys mm. parempaan semanttiseen muistiin, ja korkeammalla PUFA-SFA-suhteella parempaan suoriutumiseen psykomotorista nopeutta ja eksekutiivisia toimintoja mittaavissa testeissä. Lisäksi havaitsimme, että kohtalainen kertatyydyttymättömien rasvahappojen (MUFA) ja PUFA:n saanti leipärasvoista keski-iässä vähentää riskiä sairastua dementiaan/AT:iin myöhemmällä iällä, ja kohtalainen SFA:n saanti lisää riskiä - erityisesti Apolipoproteiini E (ApoE) epsilon4 -alleelin kantajilla. Keski-iässä kahvia 3-5 kuppia/vrk nauttivilla henkilöillä oli pienin riski sairastua dementiaan/AT:iin myöhemmällä iällä verrattuna alle 3 kupillista kahvia/vrk nauttiviin. Teen juonnin ja dementiariskin välillä ei löydetty yhteyttä. Lisäksi selvitimme terveellisen ruokavalion yhteyttä dementiariskiin sekä terveellisiä että epäterveellisiä komponentteja sisältävän indeksin avulla. Terveellinen ruokavalio keski-iässä oli yhteydessä pienentyneeseen myöhäisiän dementia/AT -riskiin.
Tiivistetysti, väitöskirjatyö osoitti, että keski-iän epäterveelliset ravitsemustekijät voivat lisätä myöhäisiän dementian/AT:n riskiä ja vaikuttaa negatiivisesti moniin kognitiivisiin toimintoihin, kun taas terveellisillä ravitsemustekijöillä voidaan saada aikaan päinvastainen vaikutus. Saatujen tulosten pohjalta voidaankin esittää, että terveellisillä keski-iän ravitsemustekijöillä voitaisiin parantaa myöhäisiän aivojen terveyttä.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ravitsemuksen aiheuttamia muutoksia lipidiaineenvaihdunnassa soveltaen perinteisten mittausten lisäksi metabolomiikan ja lipidomiikan tutkimusmenetelmiä. Tutkimuskokonaisuuteen sisältyi kolme ravitsemusinterventiota, joiden avulla selvitettiin mm. kalan, n-3 sarjan rasvahappojen, täysjyväviljan ja terveellisen Pohjoismaisen ruokavalion vaikutuksia henkilöillä, joilla oli metabolisen oireyhtymän piirteitä. Juho Vainion säätiön apuraha on osaltaan ollut mahdollistamassa tutkimuskokonaisuuden toteutumista erityisesti AlfaKala –intervention osalta, jonka tuloksiin tässä raportissani keskityn. AlfaKala-tutkimuksessa selvitimme rasvaisen kalan, vähärasvaisen kalan ja runsaasti omega-3 sarjan rasvahappoa sisältävän kasviöljyn (camelinaöljy) vaikutusta glukoosi- ja lipidiaineenvaihduntaan. Interventioon osallistui 79 tutkittavaa, joilla oli heikentynyt sokeriaineenvaihdunta. Interventio toteutettiin vuosien 2013-2014 aikana. Seerumin lipidien rasvahappokoostumuksen ja ruokapäiväkirjojen perusteella tutkittavat noudattivat tutkimusruokavalioita hyvin. Tutkimuksen ensimmäisten tulosten mukaan merkittävimmät muutokset nähdään kasviöljyryhmässä, jossa kokonaiskolesteroli, LDL-kolesteroli, LDL/HDL suhde sekä ApoB/Apo A1 suhde laskivat tilastollisesti merkitsevästi. Mononukleaarisolujen geenien ilmentymistä tarkasteltaessa muutoksia havaittiin sekä kasviöljy että vähärasvaisen kalan ryhmissä, joissa tiettyjen inflammaatioon liittyvän geenien ilmentyminen väheni. Seerumista mitattujen inflammaatiomarkkereiden pitoisuuksissa ei sen sijaan havaittu muutoksia 12 viikkoa kestäneen intervention aikana.

Väitöskirjatutkimuksessa tutkittiin keski-iän glukoosiaineenvaihdunnan ja elintapojen yhteyttä myöhemmän iän kognitioon diabeteksen ehkäisytutkimuksessa (osatyöt II ja II), sekä tarkasteltiin ruokavaliomuutosten roolia kognition heikentymisen ehkäisyssä ikääntyneillä osana monimuotoista elintapaohjelmaa (osatyöt III ja IV).

Diabeteksen ehkäisytutkimuksen (DPS) osallistujat, joiden glukoosiaineenvaihdunta pysyi normaalina keski-iässä toteutetun interventiojakson ajan, suoriutuivat paremmin visuomotorista nopeutta mittaavassa testissä 8 vuotta myöhemmin. Diabeteksen kehittyminen 13 vuoden aikana ei ollut yhteydessä kognitioon. Matalampi rasvan ja erityisesti tyydyttyneen rasvan saanti koko 13 vuoden tarkastelujakson aikana ennusti parempaa kognitiota, kuten myös pienempi painoindeksi ja vyötärönympärys. Kuitenkin painonlasku kognitiotutkimusta edeltävinä vuosina liittyi heikompaan suoriutumiseen. Ikääntyneillä toteutetussa FINGER -tutkimuksessa kaksivuotinen ruokavalioneuvonta paransi ruokavalion laatua interventioryhmässä. Monien vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti laski vertailuryhmässä, mutta pysyi ennallaan interventioryhmässä. Ruokavalion parempi laatu lähtötilanteessa ennusti kognition paranemista kahden vuoden aikana, riippumatta siitä kuuluiko tutkittava interventio- vai vertailuryhmään. Ruokavalion muutokset kahden vuoden aikana olivat erityisesti interventioryhmässä positiivisessa yhteydessä toiminnanohjauksen muutoksiin, mutta eivät muihin kognition osa-alueisiin.

Yhteenvetona voidaan todeta, että hyvä glukoosiaineenvaihdunnan säätely ja terveellinen ruokavalio keski-iässä voivat suojata kognitiiviselta heikentymiseltä, vaikka heikentynyt glukoosinsieto olisi jo todettu.
Terveellisten elintapojen ylläpitäminen on riskiryhmissä tärkeää myös kognition kannalta. Painonlaskun yhteys heikompaan kognitiiviseen suoriutumiseen voi selittyä alkavaan muistisairauteen liittyvällä painon putoamisella. Ikääntyneillä ravitsemussuosituksiin perustuva ruokavalioneuvonta on tehokasta ruokavalion laadun heikentymisen ehkäisyssä ja saattaa siten auttaa myös kognitiivisen heikentymisen ehkäisyssä. Kuitenkin alkutilanteen terveellinen ruokavalio vaikuttaa kognition muutokseen enemmän kuin ruokavalion muutokset kahden vuoden aikana, mikä korostaa pitkän aikavälin ruokavalintojen tärkeyttä aivoterveyden ylläpitämisessä. Ruokavaliomuutosten yhteys toiminnanohjauksen muutoksiin viittaa siihen, että myös korkeammassa iässä tehdyt muutokset voivat ehkäistä kognition heikentymistä. Nämä tulokset tukevat ajatusta siitä, että ruokavaliolla on tärkeä rooli kognitiivisten toimintojen ylläpitämisessä eri ikävaiheissa.

Jo julkaistuista osatöistä on saatu seuraavanlaisia tuloksia:

Osatyö 1:
Äidin ylipaino ennen raskautta lisää riskiä sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin ja lapsen suurempaan syntymäpainoon sekä suurempaan painonnousuun ensimmäisen 13 kk aikana.

Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia vaikuttaako äidin ylipaino, raskaudenaikainen sokeriaineenvaihdunta ja elämäntavat raskauden kulkuun ja/tai syntyvän lapsen kasvuun. Tutkimukseen osallistui Hyvän kasvun avaimet – tutkimuksen osatutkimukseen Lasten ylipainon varhaiset riskitekijät kuuluvia ennen raskautta ylipainoisia (n=82) ja normaalipainoisia (n=67) äitejä, jotka kävivät sokerirasituskokeessa raskausviikoilla 26 - 28.

Ylipainoisten äitien veren sokeriarvot (0, 1 ja 2 h) olivat korkeammat kuin normaalipainoisilla äideillä. Myös insuliiniarvot olivat korkeammat ylipainoisilla äideillä alkutilanteessa (0 h), mutta ei 1 ja 2 h kohdalla. Lisäksi ylipainoisilla äideillä havaittiin korkeampi insuliiniresistanssi ja matalampi insuliinisensitiivisyys kuin normaalipainoisilla äideillä. Ylipainoisten äitien lapset olivat syntyessään 273 g ja 13 kk iässä 700 g painavampia kuin normaalipainoisten äitien lapset. Normaalipainoiset äidit noudattivat paremmin ravitsemussuosituksia, mutta fyysisessä aktiivisuudessa ei havaittu eroja verrattuna ylipainoisiin äiteihin.

Tämän tutkimuksen perusteella äidin ylipaino ennen raskautta lisää riskiä sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin raskausaikana. Lisäksi havaittiin, että äidin ylipaino lisää riskiä myös lapsen suurempaan syntymäpainoon sekä suurempaan painonnousuun ensimmäisen 13 kk aikana.
Viite: Mäkelä J, Lagström H, Kaljonen A, Simell O, Niinikoski H. Hyperglycemia and lower diet quality in pregnant overweight women and increased infant size at birth and at 13 months of age -STEPS Study. Early Hum Dev 2013 Jun;89(6):439-44. doi: 10.1016/j.earlhumdev.2013.01.007. Epub 2013 Feb 1.

Osatyö 2:
Äidin paino ennen raskautta on yhteydessä rintamaidon laatuun

Tutkimuksessa oli mukana yhteensä sata äitiä, joista puolet oli normaali- ja puolet ylipainoisia ennen raskautta. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia, onko ylipainoisten ja normaalipainoiseten äitien rintamaidon rasvahappokoostumuksessa eroja ja onko näillä mahdollisilla eroilla vaikutusta lapsen varhaiseen kasvuun. Tutkimus on osa Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen Hyvän kasvun avaimet –tutkimushanketta, jossa on kaikkiaan mukana noin 1800 perhettä.

Äitien raskausajan ruokatottumuksia selvitettiin 30. raskausviikolla. Rintamaitonäyte kerättiin äideiltä lapsen ollessa 3 kuukauden ikäinen ja samalla selvitettiin uudestaan äitien ruokatottumuksia. Normaalipainoisten äitien ruokavaliossa oli raskausaikana enemmän kasviksia, hedelmiä, marjoja ja täysjyväviljaa ja he käyttivät yleisemmin pehmeitä kasvirasvoja ja kalaa.
Tutkimuksessa havaittiin, että normaalipainoisten ja ylipainoisten äitien rintamaidon rasvahappokoostumuksessa on eroja. Ylipainoisten äitien rintamaidossa on enemmän tyydyttyneitä rasvahappoja ja vähemmän terveydelle välttämättömiä omega-3-rasvahappoja. Rintamaidon koostumukseen vaikuttavat sekä pitkäaikainen että tämän hetkinen ruokavalio. Äitien imetysajan ruokavaliossa ei ollut eroja, mutta normaalipainoiset äidit söivät raskausaikana terveellisemmin kuin ylipainoiset.

Vaikka rintamaidon rasvahappokoostumus vaihteli äidin painon ja ruokavalion mukaan, sillä oli vain heikkoja yhteyksiä kasvuun ensimmäisen 13 kk aikana ja kun yhteydet suhteutettiin imetyksen kestoon, eroja ei enää löytynyt. Lisäksi havaittiin, että ylipainoiset äidit imettivät lastaan keskimäärin 1,5 kuukautta lyhyemmän aikaa kuin normaalipainoiset äidit. Raskausajan paino vaikuttaakin sekä äidin että vauvan terveyden kannalta moneen asiaan, muun muassa raskauden ja synnytyksen normaaliin sujumiseen. Painonhallintaan tulisikin kiinnittää huomiota hedelmällisessä iässä olevilla naisilla ja raskauden suunnitteluvaihe saattaa olla otollinen vaihe terveysvalistukselle.

Tutkimus on osa laajempaa DPS-tutkimuskokonaisuutta (Diabetes Prevention Study DPS 1993-2018, jatkuen edelleen). Juho Vainion Säätiön v. 2012 myöntämän apurahan turvin olemme pystyneet täydentämään tutkimustietokannan ja analysoimaan erityisesti painonhallinnan ja laihduttamisen/laihtumisen vaikutuksia myöhempään terveyteen. Keskeisimpiä tuloksia näistä analyyseista ovat seuraavat:
1) DPS-tutkimuksen interventioryhmän jäsenet laihtuivat keskimäärin 5% lähtöpainostaa ensimmäisen vuoden kohdalla, vastaava keskimmäräinen painonalenema oli 1%. Seurannan aikana paino vähitellen kohosi molemmissa ryhmissä. Keskimäärin 13 vuotta lähtötilanteen jälkeen entiset interventioryhmän jäsenet olivat edelleen noin 1% lähtöpainonsa alapuolella, kun taas vertailuryhmän jäsenet olivat lihoneet yli lähtötilanteen. Painonmuutos tai diabetesriskin alenema eivät olleet yhteydessä siihen, miten pitkään henkilö osallistui interventioon: 1-4 vuotta kestänyt interventio oli yhtä tehokas kuin 5-6 vuotta kestänyt. Tämän voidaan tulkita tarkoittavan sitä, elintapamuutoksen tuen ei tarvitse kestää loputtomiin, vaan jo vuoden intensiivisellä ja ammatitaitoisella ohjauksella voidaan saada aikaan muutoksia, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen.
2) Laihtuminen vähintään 5 % lähtötilanteen painosta sekä laihdutustuloksen pysyvyys kolmen vuoden ajan on tyypin 2 diabeteksen riskin alenemisen tärkein selittäjä. Painonmuutos on sitä todennäköisempi, mitä paremmin henkilö noudattaa suositusten mukaisia ruokavalio- ja liikuntatottumuksia. Tämä havaittiin, kun yhdistettiin DPS-tutkimuksen tulokset ja kaksi DPS-mallia toteuttanutta eurooppalaista interventiotutkimusta, joissa oli mukana yhteensä 740 osallistujaa
3) DPS-tutkimuksen aineistossa jo pelkkä tutkimukseen osallistuminen oli yhteydessä depressio-oireiden vähentymiseen riippumatta siitä, kuuluiko henkilö interventio- vai vertailuryhmään. Toisaalta, laihdutuksen onnistuminen oli selkeästi yhteydessä mielialan kohentumiseen
4) Painolla ja painonmuutoksella havaittiin olevan mielenkiintoinen yhteys muistihäiriöiden kehittymisen kannalta. Lähtötilanteen korkeampi painoindeksi ja vyötärönympärys olivat yhteydessä muistitoimintojen heikentymiseen 13 vuoden seurannan aikana. Laihtuminen elintapainterventiojakson aikana oli yhteydessä parempaan muistitoimintojen tasoon verrattuna niihin, jotka eivät laihtuneet, mutta vain siinä tapauksessa, että henkilö ei laihtunut lisää seurannan aikana. Tämän voi tulkita tarkoittavan sitä, että tahallinen laihtuminen (=elintapojen muuttaminen suositusten mukaisesti niin että paino putoaa) on hyödyllistä muistitoiminnoille, mutta tahaton laihtuminen, joka usein on pikemminkin merkki muistitoimintojen heikentymisestä, ei ole toivottavaa.
5) DPS-tutkimus yksinään on liian pieni ja osallistujajoukko liian homogeeninen monien kliinisten tekijöiden ja erityisesti geneettisten tekijöiden merkityksen tutkimiseen painonhallinnan ja laihdutuksen onnistumisessa. Siksi olemme olleet mukana useammassa kansainvälisessä kohortissa. Yksi tärkeä tutkimuslöydös on, että FTO-geeni, jonka ajatellaan olevan yksi kehon painon säätelyyn osallistuvista geeneistä, ei ole yhteydessä laihdutuksen onnistumiseen. Johtopäätös tästä on, että henkilö voi onnistua laihtumisessa geneettisestä taipumuksesta huolimatta, jos hän saa asianmukaista tukea ja elintapaohjausta.
6) DPS-tutkimuksen pitkäaikaisseuranta-aineiston perusteella voidaan estimoida, että 1% painonlasku ensimmäisen vuoden aikana pienensi diabetesinsidenssiä keskimäärin 7% koko seurannan aikana. Painonmuutos intervention aikana on luotettava ennustaja diabetesriskin alenemiselle.

Lehmänmaitoallergisten lasten seerumin rasvahappoprofiilit erosivat samanikäisistä ikätovereista ja välttämisruokavalio lisäsi näitä eroja entisestään. Korkeampi seerumin eikosapentaeenihapon osuus vähensi riskiä sairastua lapsuusiän astmaan, etenkin ei-atooppiseen astmaan. Korkeampi linolihapon ja n-6 monityydyttymättömien rasvahappojen osuus lisäsi riskiä sairastua atooppiseen astmaan.

Lehmänmaitoallergia johti merkittäviin ruokavaliorajoituksiin aina 4 vuoden ikään saakka. Korkeampi lehmänmaitotuotteiden käyttö lapsuusiässä oli käänteisessä yhteydessä atooppiseen eli IgE positiiviseen astmaan. Korkeampi rintamaidon ja kauran käyttö vähensi riskiä ei-atooppiseen eli IgE negatiiviseen astmaan. Varhainen kalan aloitus oli käänteisessä yhteydessä lapsuusiän astmariskiin.

We created a diet quality score (DQS) for Finnish and Westernized population according to the Finnish and Nordic Nutritional guidelines. We tested its associations with obesity measures, eating styles and nutrient intakes. Our main findings demonstrated that a higher DQS was associated with lower body mass index (BMI) and waist circumference (WC) and with a lower risk of being overweight and abdominal obese during young adulthood. A higher DQS was associated with healthier eating styles (i.e, eating breakfast everyday, don't snack, don't munch in the evening, emotional and external eating) and healthier nutrient intakes. The publication is currently under review in the Journal Nutrients and also an abstract from this study was accepted in Proceedings of the Nutrition Society journal and it will be presented as a poster in the next European Nutrition conference (FENS), which will be held in Dublin in October.

Also, I finished the analyses of my second article on the association of eating behavior patterns with obesity measures and I am currently writing the manuscript. We found that eating behavior patterns such as controlled eating and healthy and regular eating mediate the association between a polygenic risk score (PRS) for BMI, which includes more than 1.1 million of single nucleotide polymorphisms (SNPs), and obesity measures (BMI and WC), participants with a lower PRS for BMI tend to have more control on their eating (β=-0.15, p<0.001) and controlled eating was associated to lower BMI (β=-0.39, p<0.001) and lower WC (β=-0.32, p<0.001). We calculated heritability estimates for eating behavior patterns, and we found that healthy and regular eating, accounted for 48% of the total phenotypic variation. Finally, we found that eating behavior patterns were inversely correlated with obesity measures, significantly.

This study examined in the prospective STRIP cohort the association of several conventional cardiometabolic risk markers and systemic metabolites with common carotid artery IMT and abdominal aortic IMT measured repeatedly at the age of 11, 13, 15, 17, and 19 years
This study showed that BMI, waist circumference, and systolic blood pressure were associated with common carotid artery and aortic IMT between ages 11 and 19 years. Additionally, diastolic blood pressure, total cholesterol, triglycerides, apo-B, non-HDL-cholesterol, insulin, HOMA-IR, crp, GP and VLDL particle size were directly associated with aortic IMT. Albumine associated with higher carotid IMT.
Participants with higher arterial IMT had higher BMI and higher blood pressure measured from early childhood.
Our longitudinal results in predominantly normal weight children give further strength to previous cross-sectional findings on the association between adiposity and increased arterial IMT in children overweight or obese. These findings suggest that maintaining normal body weight and blood pressure in childhood may, in part, prevent from acceleration of atherosclerosis.

Tavoitteet: Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, vaikuttaako lapsuusaikana kulutettujen maitotuotteiden prosessointi (homogenointi, lämpökäsittely ja valmistustapa erityyppisiksi maitovalmisteiksi) suomalaisten lasten tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen.
Menetelmät: Tutkimme lasten kuluttamien maitovalmisteiden prosessoinnin yhteyttä tyypin 1 esiasteen riskiin 6081 lasta käsittävässä Type 1 Diabetes Prediction and Prevention (DIPP) -ravitsemustutkimuksen kohortissa. Tutkimukseen osallistuvat perheet rekrytoitiin vuosina 1996–2004 Oulun ja Tampereen yliopistosairaaloista. Lapsilta seurattiin diabeteksen esiastetta kuvaavien autovasta-aineiden ilmaantumista seeruminäytteisiin sekä kliinisen diabeteksen puhkeamista 3–12 kuukauden välein. Ravitsemusta seurattiin kolmen päivän ruokapäiväkirjojen avulla 3, 6 ja 12 kk:n sekä 2, 3, 4 ja 6 vuoden iässä. Ruokapäiväkirjojen tallentamisessa on käytetty kansallista elintarvikkeiden Fineli-koostumustietokantaa, johon loimme aikaisemmin maitovalmisteiden käsittelyyn perustuvan luokittelun. Luokittelua käyttämällä selvitimme, onko eri tavoin kulutettujen maitovalmisteiden käyttö yhteydessä esidiabeteksen riskiin.
Tutkimme seuraavien maitovalmisteryhmien yhteyttä esidiabetesriskiin: kaikki lehmänmaitovalmisteet, joka jaettiin i) fermentoimattomiin maitovalmisteisiin, ii) fermentoituihin maitovalmisteisiin ja iii) juustoihin; äidinmaidonkorvikkeet, joista tutkittiin erikseen pitkälle hydrolysoidut korvikkeet. Tutkittavat luokat maidon prosessoinnin suhteen olivat seuraavat: i) homogenoidut, ii) homogenoimattomat ja iii) rasvattomat, sekä i) pastöroidut tai sitä lievemmin lämpökäsitellyt ja ii) korkeapastöroidut ja steriloidut. Analyyseissä käytimme ravitsemusepidemiologisessa käytössä uutta joint model -mallinnusta, joka kykenee Coxin regressiota paremmin huomioimaan muun muassa intra-individuaalisen vaihtelun.
Tulokset: Lehmänmaitovalmisteiden kulutus oli yhteydessä kohonneeseen esidiabetesriskiin: 10 gramman kulutus maitovalmistetta oli yhteydessä 0,7 % suurentuneeseen esidiabetesriskiin. Ottaen huomioon, että suomalaislapset kuluttavat maitovalmisteita noin puoli litraa päivässä, 0,7 %:n riski 10 grammaa kohti on huomattava. Esimerkiksi yhtä maitolasillista (200g) kohti lapsen riski saada esidiabetes kasvoi 15%. Sekä fermentoimattomien että fermentoitujen maitovalmisteiden kulutus oli yhteydessä korkeampaan riskiin. Juustojen tai äidinmaidonkorvikkeiden kulutus eivät olleet yhteydessä riskiin. Rintamaidon kulutus oli suojaavassa yhteydessä esidiabetesriskiin, joskaan tulos ei ollut aivan tilastollisesti merkittävä (P=0.056).
Prosessoitujen maitovalmisteiden kulutus yhdistyi korkeampaan esidiabetesriskiin. Homogenoitujen maitovalmisteiden kulutus oli yhteydessä kohonneeseen esidiabetesriskiin (P=0.007). Puolestaan homogenoimattomien tai rasvattomien maitovalmisteiden käyttö ei ollut yhteydessä riskiin. Myös voimakkaasti lämpökäsiteltyjen, eli korkeapastöroitujen ja steriloitujen maitovalmisteiden kulutus, oli yhteydessä kohonneeseen riskiin (P=0,044). Miedommin lämpökäsiteltyjen, eli pastöroitujen tai sitä alhaisemmassa lämpötilassa kuumennettujen, maitovalmisteiden käyttö ei ollut yhteydessä esidiabetesriskiin.
Tutkimuksen tulokset lehmänmaitovalmisteiden kulutuksen yhteydestä kohonneeseen esidiabetesriskiin tukevat aikaisempaa tutkimusnäyttöä. Myös rintamaidon suojaava yhteys on raportoitu useammissa aikaisemmissa tutkimuksissa. Maidon prosessoinnin yhteydestä diabetesriskiin on vain vähän aikaisempaa näyttöä, eikä homogenoinnin yhteyttä diabetekseen ei ole tietääksemme lainkaan tutkittu aikaisemmin. Tämän tutkimuksen perusteella homogenointi ja voimakas lämpökäsittely saattavat vaikuttaa maidon mahdollisiin diabetogeenisiin ominaisuuksiin. On kuitenkin huomioitava, että homogenoituja maitovalmisteita kulutettiin huomattavasti homogenoimattomia enemmän. Näin ollen homogenoinnin suhteen ei voida tehdä vahvoja johtopäätöksiä, koska homogenoitujen ja homogenoimattomien maitovalmisteiden kulutuksen erot johtavat erilaiseen tilastolliseen voimaan analyyseissä, mikä saattaa selittää homogenoiduilla saadun vahvemman yhteyden esidiabetesriskiin.
Johtopäätökset: Maidon kulutus- ja prosessointitavat saattavat osaltaan altistaa suomalaisia lapsia tyypin 1 diabetekselle. Viitteet siitä, että sekä maidon voimakas lämpökäsittely että mahdollisesti myös homogenointi, saattavat vaikuttaa maidon diabetogeenisiin ominaisuuksiin, antavat aihetta jatkotutkimuksiin.

Loppuraportti

Varhaislapsuudessa alkanut sepelvaltimotaudin riskitekijöiden interventiotutkimus- vaikutus riskitekijöihin

Vuonna 2015 oli tarkoitus tutkia voidaanko väitöskirjatyön ensimmäisessä osassa havaittu ero metabolisen oireyhtymän esiintyvyydessä ennustaa jo lapsuudessa tiettyjen merkkitekijöiden avulla. Näkyykö aortan IMT -(intima media thickness), elastisuus- tai FMD- (flow-mediated dilation) arvoissa eroa metaboliseen oireyhtymään sairastuvilla verrattuna nuoriin, joille metabolista oireyhtymää ei kehity.

Hain apurahaa väitöskirjatyöhön seitsemän kuukauden ajalle vuodeksi 2015. Haettava summa oli 3700 euroa. Juho Vainion säätiöltä haettava apuraha mahdollisti työskentelyn haetun apurahakauden ajan lääketieteen opiskelujen ohella.

Vuonna 2015 tutkin onko verisuonissa eroa interventio- ja kontrolliryhmän välillä. Tutkimuskuukausina tutkin minkälaista dataa perheistä oli kerätty ja miten datan keräys oli suoritettu sekä tarkastin tilastotieteilijöiden avustuksella eri datapisteitä. Lisäksi perehdyin kirjallisuuteen asian tiimoilta.

Tutkin erilaisia verisuonten kuntoa kuvaavia ultraääni-markkereita ja ryhmittelin nuoria riskitekijöiden mukaan. Keskityin aluksi 5 vuoden dataan ja eri mittausmarkkereihin. Esimerkiksi metabolisen oireyhtymän perusteella muodostin riskiklustereita ja hypoteesina oli nähdä haitallisten elämäntapojen vaikutus nuorten verisuonissa. Ryhmitysten perusteella eritoten lihavuus ja liikkumattomuus näkyi jo alle 20-vuotiaiden suonissa.

Valitettavasti itsenäistä julkaisua näistä tuloksista ei loppujen lopuksi tullut.
Kiinnostavia tuloksia löytyi, yhteyksiä vaikutti löytyvän metabolisen syndrooman ja eritoten sydämen vasemman eteisen massan suhteen. Lisäksi muodostin erilaisia riskiklustereita (tupakointi/lihavuus/liikunta ym.) ja tutkin näiden vaikutusta verisuonten uä-muuttujiin. Valitettavasti valmiita julkaisuja ei 7 kuukauden apurahan avulla tullut. Arkistoidun datan tarkistamisessa arkistokaapeissa kului yllättävän paljon aikaa, kuin myös tilastoidun datan läpi käymisessä sekä muuttujakoodien muodostamisessa.

Tutkimus "Ruokavalio ja varhainen kasvu vanhuuden toimintakyvyn määrittäjänä” kesti 06/2014-10/2019.

Tutkimus koostui kolmesta osa-alueesta, joista ensimmäisessä selvitettiin iäkkäiden ruokavalion laatua ja minkälaisia muutoksia siinä on tapahtunut 10 vuoden aikana. Tutkimuksessa havaittiin, että iäkkäiden ruokavalio on monilta osin muuttunut terveellisempään suuntaan ja esimerkiksi D-vitamiinitaso on hyvällä tasolla iäkkäiden keskuudessa. Suurimpia ravitsemuksellisia ongelmakohtia havaittiin olevan liian runsas suolan ja tyydyttyneen rasvan saanti.

Tutkimuksen toisessa osiossa selvitettiin ruokavalion merkitystä iäkkäiden toimintakykyyn. Havaitsimme, että terveellisen Pohjoismaisen ruokavalion noudattaminen oli yhteydessä parempaan fyysiseen suorituskykyyn ja suurempaan lihasvoimaan 10 vuoden seurannan aikana. Ruokavalion ei sensijaan havaittu olevan merkittävästi yhteydessä lihasmassaan seurantajaksolla. Terveellisen Pohjoismaisen ruokavalion ja Välimeren ruokavalion noudattamisen havaittiin ennustavan vähäisempää toiminnanvajeiden ilmaantumista 10 vuoden seurannan aikana. Tutkimuksessa toiminnanvajeiksi kutsuttiin sitä, jos henkilöllä oli ongelmia pukemisessa ja pesytymisessä tai ongelmia kävellä korttelin ympäri. Tutkimuksessa selvitettiin myös sydänterveyden yhteyttä iäkkäiden suorituskykyyn, itsearvioituun toimintakykyyn ja toiminnanvajeiden ilmaantumiseen. Sydänterveyttä kuvattiin American Heart Association -säätiön kehittämällä indeksillä, joka koostuu painoindeksistä, ruokavaliosta, tupakoinnista, liikunnasta, verenpaineesta ja veren glukoosi- ja kolesterolipitoisuudesta. Tutkimuksessa havaittiin, että ideaalinen sydänterveys oli yhteydessä parempaan suorituskykyyn, vähäisempään toiminnanvajeiden ilmaantumiseen ja parempaan itsearvioituun fyysiseen toimintakykyyn 10 vuoden seurantajaksolla.

Tutkimuksen kolmannessa osa-alueessa tarkasteltiin varhaisen kasvun ja ruokavalion yhteisvaikutusta fyysiseen toimintakykyyn. Tutkimuksissa osoitettiin, että pieni syntymäkoko ennustaa heikompaa fyysistä suorituskykyä, vähäisempää liikunta-aktiivisuutta ja gerastenian riskiä 70-vuoden iässä. Lisäksi imeväisiän kasvu ja varhaislapsuudessa koettu stressi lisäävät gerastenian riskiä ikääntyessä.

Hakijan ohjauksessa valmistui 04/2017 ETM Maria Finnen pro gradu –tutkielma Pohjoismaisen ruokavalion merkityksestä fyysisessä ja psyykkisessä toimintakyvyssä 10 vuodessa tapahtuneisiin muutoksiin. Tutkielmassa ei havaittu ruokavalion noudattamisen olevan yhteydessä itsearvioituihin toimintakyvyn muutoksiin.

Tutkimustyö eteni suunnitelman mukaisesti. Tutkimussuunnitelman ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää ruoankäytön ja kokonaisruokavalion yhteyttä fyysiseen toimintakykyyn. Tämä tavoite toteutui. Seuraavana tavoitteena oli kirjoittaa kuvaileva käsikirjoitus ikääntyvien suomalaisten ruokavaliosta ja siinä 10 vuodessa tapahtuneista muutoksista. Käsikirjoitus valmistui ja on arvioitavana tieteellisessä julkaisusarjassa. Kolmantena tavoitteena oli selvittää varhaisen kasvun mahdollista muokkaavaa vaikutusta ruokavalion ja fyysisen toimintakyvyn väliseen yhteyteen. Tätä tavoitetta on osittain selvitetty tutkimalla varhaisen kasvun suoraa merkitystä ikääntyvien toimintakykyyn. Tämän lisäksi on tehty laajat ja perusteelliset tilastoanalyysit, joiden tulokset osoittavat, että syntymäkoko ei muokkaa varhaisen kasvun ja myöhemmän iän toimintakyvyn välisiä yhteyksiä. Tutkimukseen oli suunniteltu rekrytoitavan väitöskirjantekijä selvittämään ruokavalion ja kognitiivisen toimintakyvyn välistä yhteyttä. Rahoituksen epävarmuuden vuoksi tämä ei toteutunut.

Ammattikuljettajien laihdutustukimuksessa 85 % elintapaohjausryhmään kuuluneista ja 83 % vertailuryhmään kuuluneista kuljettajista osallistui mittauksiin 12 kuukautta tutkimuksen alusta. Suurin osa (76 %) elintapaohjausryhmään kuuluneista kuljettajista osallistui jokaiselle tarjotulle 13 ohjauskerralle. Keskimäärin elintapaohjausta saaneet kuljettajat laihtuivat neljä kiloa ja heidän vyötärönympäryksensä pieneni viisi senttiä vertailuryhmään verrattuna. Kuljettajat paransivat ravintotottumuksiaan ja lisäsivät liikuntaa. Verenkiertoelimistön ja aineenvaihdunnan sairauksien riski pieneni. Hyvä osallistuminen ja toteutuneet elintapamuutokset viittaavat siihen, että elintapaohjaus, jossa on yhdistetty tapaamisia ja puhelinkontakteja, soveltuu ylipainoisille kaukoliikenteen kuljettajille. Ammattikuljettajille tulisi turvata pääsy työterveyshuoltoon, jossa on valmiuksia tarjota elintapaohjausta.
Vuoden ja seitsemän vuoden kuluttua synnytyksestä metabolisen oireyhtymän esiintyvyydessä ei ollut eroa koe- ja vertailuryhmän välillä. Seurantamittauksiin osallistui 24 % ja 37 % alkumittauksissa käyneistä naisista. Varhaisraskaudessa todettu raskausdiabetes sekä raskautta edeltänyt ylipaino olivat yhteydessä metaboliseen oireyhtymään vuosi ja seitsemän vuotta synnytyksen jälkeen. Raskauden aikainen elintapaohjaus ei vähentänyt metabolisen oireyhtymän ilmaantumista vuosi ja seitsemän vuotta synnytyksen jälkeen. Raskaus saattaa olla liian lyhyt aika pysyvien elintapamuutosten aikaansaamiseksi. Raskausdiabetesta sairastaneiden ja lihavien naisten seurantaa ja elintapaohjausta on tärkeää jatkaa synnytyksen jälkeen. Yhteistyötä äitiys- ja lastenneuvoloiden, terveyskeskusten ja työterveyshuollon välillä tulisi lisätä hoidon jatkuvuuden varmistamiseksi.

Studien hade två mål. Dels var målet att få mera kunskap om genomförandet av en frukt- och grönsaksfrämjande skolintervention. Resultaten från studien visar att det är möjligt att öka det dagliga fruktintaget betydligt via en skolintervention. Samtidigt visade processutvärderingen att lärarna i interventionsklasserna genomförde interventionen med olika intensitet. Endast i de klasser där intensiteten på interventionen var hög steg elevernas dagliga fruktkonsumtion. Grönsakskonsumtionen steg inte som följd av interventionen.

Det andra målet var att få en mångsidigare bild av socioekonomiska faktorer som inverkar på frukt- och grönsaksintag hos barn, samt vikten av gratis skollunch för frukt- och grönsaksintaget. Enligt resultaten så finns det ett starkare samband mellan föräldra stöd, uppmuntran och regler och rutiner kring frukt- och grönsaker och barnens dagliga intag av frukt och frukt grönsaker i länder där man inte serverar gratis skol lunch (Nederländerna och Tyskland). Och andra sidan är sambanden föräldrarutiner och barns intag svagare i de länder där alla barn erbjuds gratis varm skollunch (Finland och Sverige). Därigenom kan man säga att finska och svenska skollunch systemet har en hälsofrämjande effekt på barns frukt- och framförallt grönsaksintag. Vi fann också att socioekonomisk bakgrund har olika samband till barns frukt och grönsakintag beroende på i vilket europeiskt land man mäter sambanden. Sambanden gick i flera länder via det att det fanns ett samband till föräldrars kunskap om frukt och grönsaksrekommendationer eller tillgängligheten hemma som i sin tur hade samband till barnens intag. Också andra mellanliggande faktorer hade betydelse för de undersökta sambanden.

Tässä tutkimuksessa kuvasimme ja analysoimme ryhmässä tapahtuva elintapaohjauksen tutkimattomia resursseja elintapamuutoksen edistämisessä. Tarkastelimme elintapaohjausryhmien jäsenten välisen vuorovaikutuksen ja sosiaalisen tuen tarjoamaa potentiaalia elintapamuutoksen helpottamisessa sekä vuorovaikutusprosessien etenemistä ja ryhmäläisten toiminnan vaikutusta toisten ryhmäläisten sekä ohjaajan toimintaan ryhmänohjaustilanteessa autenttisen videoidun aineiston avulla. Aineisto koostui Suomen Akatemian tutkimusohjelman ”Ravinto, elintarvikkeet ja terveys” (2007-2010) tutkimuksen “The Effectiveness and Feasibility of Activating Counseling Methods and Videoconferences in the Dietary Group Counseling” (Laitinen et al. 2010, Alahuhta et al. 2010) yhteydessä kuvatuista videonauhoitetuista ryhmänohjaustapaamisista. Kyse oli
ravitsemusterapeutin pitämistä ohjausryhmistä 2-tyypin diabetesriskistä kärsiville ylipainoisille työikäisille.


Lähiryhmien vuorovaikutuksessa ryhmäläisten itseohjautuva osallistuminen tapahtuu kysymysten, itsereflektoivien puheenvuorojen sekä vapaaehtoisen henkilökohtaisen tiedon jakamisen avulla. Nämä toimet saavat aikaan siirtymiä ohjaajavetoisesta osallistujakeskeiseen vuorovaikutukseen ja mahdollistavat siten ryhmäläisten yhteistä ongelmanmuodostusta, kokemusten jakamista, sekä näyttävät, miten ryhmäläiset orientoituvat meneillään olevaan institutionaaliseen tehtävään. Ryhmäläisten keskinäisen keskustelun mahdollistaminen tuottaa tilaisuuksia sosiaalisen tuen osoittamiselle, allianssin rakentamiselle ryhmäläisten välille ja toisaalta toisten näkemysten haastamiselle, mikä voi edesauttaa institutionaalisten tavoitteiden saavuttamista tuottamalla puhujissa itsereflektiota. Ohjaustoiminnassa on tärkeää havaita ja käyttää hyödyksi näitä osallistumisen mahdollistavia kohtia, jotta ryhmän toiminnasta nousevat ohjauksen tavoitteita palvelevat käytänteet voidaan hyödyntää elintapamuutoksen aikaansaamisessa. (ks. tarkemmin julkaisut alla)

Skypen välityksellä ohjattujen ryhmien vuorovaikutuksesta tehtiin alustavia havaintoja, joiden mukaan
1. Viiveen seurauksena ohjaajan palaute ryhmäläisten toimintaan voi tulla ryhmäläisten näkökulmasta myöhässä tai muuten oudossa kohtaa ryhmäläisen puhetta, mistä seuraa vuorovaikutuksen kulun häiriöitä (esim. päällekkäispuhuntaa) ja puheen uudelleenmuotoiluja (kun teknisen viiveen vuoksi puuttuvaa palautetta käsitellään merkkinä esimerkiksi vastauksen riittämättömyydestä).
2. Äänenlaadun ongelmien vuoksi ohjaajalta voi jäädä kuulematta osia ryhmäläisten vastauksista, jolloin ohjaaja voi rakentaa yhteisymmärrystä esimerkiksi esittämällä ymmärrystarjouksen ryhmäläisen puheesta.
3. Ohjaajan affektiiviset minimipalautteet (empaattinen äänensävy, hymyily) eivät välttämättä välity ryhmäläisille yhtä selkeästi videovälitteisesti kasvokkaiseen verrattuna.
4. Kuuluvuuden ongelmat voivat johtaa tilanteeseen, jossa ohjaaja ei hetkellisesti pysty osallistumaan keskusteluun ja ryhmäläisten keskinäisen tuen merkitys kasvaa. Tällöin on toisaalta riskinä, ettei ohjaaja pysty monitoroimaan ohjauksen agendan kannalta haitallista sisältöä.
Näitä havaintoja tarkennetaan suunnitteilla olevassa jatkotutkimuksessa

Syövänehkäisytutkimuksen (SETTI) aineistossa ravinnon hiilihydraattien pienempi glykeeminen indeksi ei ollut yhteydessä pienempään sepelvaltimotaudin riskiin. Sen sijaan tyydyttyneen ja trans-rasvan korvaaminen hiilihydraateilla oli yhteydessä pienempään riskiin.

Syövänehkäisytutkimuksesta (SETTI) poimitussa aineistossa seerumin insuliininkaltaisen kasvutekijän sitojaproteiini 1 -pitoisuus oli käänteisessä yhteydessä tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuuteen, mutta tulos oli pääasiassa riippuvainen tutkittavien painoindeksistä. Hiilihydraattien, kasviperäisen proteiinin ja maitoproteiinin saanti olivat positiivisessa yhteydessä em. sitojaproteiinin pitoisuuden kanssa ja lihaproteiinin ja rasvan saanti negatiivisessa yhteydessä, mikä saattaa kuvastaa eri energiaravintoaineiden saannin yhteyttä insuliiniherkkyyteen.

Juho Vainion säätiön apurahaa käytin 3 kuukauden väitöskirjatyöskentelyyn keväällä 2020. Artikkeli "Healthy Nordic diet and risk of incident coronary heart disease among men: the Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study" hyväksyttiin arviointikierrokselle British Journal of Nutrition -lehteen ja odottaa reviewersien kommentteja. Artikkelissa tutkimme terveellisen Pohjoismaalaisen ruokavalion yhteyttä sepelvaltimotaudin riskitekijöihin ja sepelvaltimotautikohtauksiin sekä kaulavaltimoiden ateroskleroosiin. Terveellinen Pohjoismaalinen ruokavalio ei tutkimuksessamme vaikuttanut olevan yhteydessä mihinkään edellämainituista, paitsi käänteisesti C-reaktiivisen proteiinin (CRP) pitoisuuksiin. Apurahan aikana pääsin aloittamaan myös väitöskirjani kolmannen artikkelin "Adherence to healthy Nordic diet and risk of type 2 diabetes among men: the Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study", jossa tutkitaan terveellisen Pohjoismaalaisen ruokavalion yhteyksiä tyypin 2 diabetekseen ja sen riskitekijöihin seerumin insuliinipitoisuuteen sekä plasman glukoosipitoisuuteen. Artikkeli on vielä kirjoitusvaiheessa ja tuloksia ei ole vielä julkaistu. Mainitsen vielä, että laitoin tutkimushankkeen loppupäiväksi apurahan viimeisen käyttöpäivän, mutta väitöskirjatyöni tulee vielä jatkumaan tämän jälkeen. Artikkeli odottaa vielä julkaisua, joten en voi vielä laittaa julkaisua liitteeksi.

Työssä tutkittiin mustikan vaikutuksia sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan sekä matala-asteiseen tulehdustilaan (inflammaatioon) henkilöillä, joilla oli metabolisen oireyhtymän piirteitä eli ylipainoa sekä kaksi seuraavista: koholla oleva paastosokeri, epänormaalit veren rasva-arvot, vyötärölihavuus tai kohonnut verenpaine. He söivät 8 viikon ajan joko normaalia ruokavaliotaan, jossa marjojen käyttöä oli rajoitettu (kontrolliryhmä, n=12), tai ruokavaliota, joka sisälsi kokonaista mustikkaa helppokäyttöisinä kotimaisina valmisteina (mustikkaryhmä, n=15). Valmisteet olivat mustikkapuree (Pakkasmarja) ja kuivattu makea mustikka (Kiantama). Niiden päiväannos vastasi 400 grammaa tuoretta mustikkaa. Sokeriaineenvaihduntaa tutkittiin oraalisen ja suonensisäisen glukoosirasituskokeen avulla tutkimuksen alussa ja lopussa. Rasva-aineenvaihduntaa tutkittiin tavanomaisten veren rasvamääritysten avulla ja kolesteroliaineenvaihduntaa selvitettiin mittaamalla verestä kolesterolin imeytymistä ja synteesiä kuvaavia aineenvaihduntatuotteita. Mustikan käytöllä ei ollut selvää vaikutusta sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan. Vaikka mustikkatuotteet sisälsivät sokeria ja tutkittavien sokerin saanti lisääntyi, sillä ei ollut haitta-vaikutuksia sokeri- tai rasva-aineenvaihduntaan. Tulehdustilaa selvitettiin mittaamalla verestä tavanomaisten inflammaatiomarkkereiden pitoisuuksia. Tutkittavilla oli matala-asteinen tulehdustila, eli CRP:n ja muiden inflammaatiomarkkeiden pitoisuudet olivat koholla. Tutkimuksen aikana niiden pitoisuudet alenivat mustikkaryhmässä ja pysyivät ennallaan tai nousivat kontrolliryhmässä. Mustikan vaikutuksia tulehdustilaan selvitettiin myös nutrigenomiikan avulla eli tutkimalla veren valkosoluista inflammaatioon liittyvien geenien ilmentymistä. Osalle mustikkaryhmään kuuluvista tehtiin koko genomin kattava transkriptomiikka-analyysi veren valkosoluista ja tulokset varmennettiin QPCR-analyysillä molemmissa ryhmissä. Mustikka- ja kontrolliryhmissä löydettiin eroja kolmessa inflammaatioon liittyvässä signalointireitissä. Lisäksi inflammatoristen solujen aktivaatioon liittyvien geenien ilmentyminen väheni mustikkaryhmässä. Sen sijaan kontrolliryhmässä, jossa marjojen käyttöä oli rajoitettu, nähtiin inflammaatioon liittyvien geenien ilmentymisen voimistumista. Geenitason tutkimukset antoivat tarkempaa tietoa mustikan anti-inflammatorisesta vaikutuksesta kuin tavanomaiset veren inflammaatiomarkkerit. Tulokset osoittavat, että säännöllinen mustikan käyttö lieventää metaboliseen oireyhtymään tyypillisesti liittyvää tulehdustilaa, mikä pitkällä aikavälillä voi vähentää tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien riskiä. Mustikan ja muiden marjojen sisällyttämistä ruokavalioon voi suositella kaikille ja tämän tutkimuksen perusteella erityisesti henkilöille, joilla on metabolisen oireyhtymän piirteitä.

Väitöskirjani aihe on ravitsemus- ja liikuntaintervention vaikutus lasten plasman rasvahappokoostumukseen. Väitöskirjani tulokset osoittavat, että veren rasvahappokoostumus kuvastaa lasten ruokavalion rasvan laadun lisäksi myös hiilihydraattien laatua. Toisaalta tutkimus osoittaa, että veren suuri tyydyttyneiden ja kertatyydyttyneiden rasvahappojen osuus ja pieni monityydyttymättömien rasvahappojen osuusveressä on yhteydessä suurempaan sydän- ja verisuonitautiriskiin jo lapsuudessa, mutta kuitenkin lasten veren rasvahappokoostumukseen on mahdollista vaikuttaa perhekeskeisellä elintapaohjauksella mm. suosittelemalla kasvirasvan käytön lisäämistä. Väitöspäiväksi on jo sovittu pe 31.3.2017. Yhteenvedon työnimenä on ollut: Plasma Fatty Acid Profile, Dietary Components and Cardiometabolic Risk Factors In Children. Yhteenveto on tällä hetkellä esitarkastuksessa. Lähetän väitöskirjani sen valmistuttua Juho Vainion Säätiölle.

Raskaudenaikainen ravitsemus vaikuttaa sekä naisten että lasten tulehdusmarkkeeri leptiinin seerumipitoisuuteen. Erityisesti runsaalla kuidun saannilla ja vähäisellä tyydyttyneen rasvan saannilla on hyödyllinen vaikutus äitien leptiini-pitoisuuteen. Ylipainoisilla äideillä sokerin saanti näyttää olevan suhteessa leptiini-pitoisuuteen.

Ravitsemusneuvonnalla voidaan lisätä raskaana olevien naisten beta-karoteenin ja e-vitamiinin saantia mutta vaikutus ei välity yksiselitteisesti äitien seerumipitoisuuteen. Tilastollisten analyysien perusteella naisten vitamiini-pitoisuuksiin vaikuttavat ravitsemuksen lisäksi ylipaino ja ikä.

Väitöskirjatutkimuksen tulokset osoittivat, että geneettisten tekijöiden osuus väestötasolla vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden vaihtelua selittävänä tekijänä vaihteli 43 %:n ja 52 %:n välillä nuoruudessa (16 vuodesta 18 vuoteen) laskien nuoressa aikuisiässä noin 30 %:iin (ikä noin 25 vuotta). Geneettisten tekijöiden havaittiin olevan kolmenkymmenen ikävuoden tietämillä lähes samalla tasolla kuin nuoruudessa; väestön liikunta-aktiivisuudesta 44 % selittyi yksilöiden välisillä geneettisillä eroilla. Tämä osuus kuitenkin laski seuranta-ajan kuluessa ja oli kuuden vuoden kuluttua 34 %. Ainoastaan pieni osuus niistä geneettisistä tekijöistä, jotka selittivät liikunta-aktiivisuuden vaihtelua 16 vuoden iässä, selittivät sitä myös nuoressa aikuisiässä. Kolmenkymmenen ikävuoden kohdalla liikunta-aktiivisuutta selittävät geneettiset tekijät puolestaan korreloivat voimakkaasti 36 ikävuoden seuranta-aikaan. Sisaruksille yhteisten ympäristötekijöiden merkitys liikunta-aktiivisuuden vaihtelua selittävänä tekijänä pysyi vakaana nuoruudessa, mutta niiden osuus kasvoi nuoressa aikuisiässä, erityisesti naisilla. Ilmiö on päinvastainen kuin geneettisillä tekijöillä. Sekä yhteiset että yksilölliset (ei sisaruksen kanssa jaettavat) ympäristötekijät selittivät nuoreen aikuisikään asti liikunta-aktiivisuuden vaihtelua. Kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen enää vain yksilölliset ympäristötekijät selittivät geneettisten tekijöiden kanssa liikunta-aktiivisuuden vaihtelua kvantitatiivisen genetiikan mallissa.

Omien taitojen kehittämiseen, fyysiseen kuntoon, ja psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät motivaatiotekijät olivat säännöllisesti yli 30 vuoden ajan liikkuneille kaksosparien jäsenille tilastollisesti merkitsevästi tärkeämpiä motivaatiotekijöitä kuin saman ajan liikkumattomina olleille kaksosparien jäsenille. Näiden lisäksi ulkonäköön, liikunnasta nauttimiseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja muiden kanssa kilpailuun liittyvät liikuntamotivaatiotekijät olivat tilastollisesti merkitsevästi tärkeämpiä motivaatiotekijöitä 34-vuotiaille noin 10 vuoden ajan säännöllisesti liikkuneille henkilöille kuin saman ajan pysyvästi liikkumattomina olleille henkilöille. Muiden ihmisten odotusten mukaisesti toimiminen oli vähiten tärkeä motivaatiotekijä kaikille tutkittaville. Se oli myös ainut vapaa-ajan liikuntaan motivoiva tekijä, jonka pysyvästi liikkumattomat arvioivat hieman tärkeämmäksi motivaatiotekijäksi kuin säännöllisesti liikkuvat, vaikkei ero aina ollut tilastollisesti merkitsevä.

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan päätellä, että vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen yhteydessä olevien geneettisten ja ympäristötekijöiden selitysosuudet vaihtelevat iän myötä. Tämä vaihtelu geneettisten ja ympäristötekijöiden osuuksissa näyttäisi selittävän myös seurannan aikana havaittua vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden vaihtelua. Liikuntamotivaatiotekijöihin liittyvät tulokset puolestaan vahvistivat aiempia käsityksiä siitä, että sisäisillä motivaatiotekijöillä olisi tärkeä merkitys säännöllisen ja pitkään jatkuvan vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden toteutumisessa.

Hankkeessa tutkittiin fyysisen aktiivisuuden, unen ja istumisen yhteyksiä sydäntaudin riskille ja riskitekijöille suomalaisilla aikuisilla. Hankkeessa tuotettiin yksi väitöskirja, joka koostui neljästä osatyöstä. Väitöskirjassa havaittiin, että aikuisväestössä erottuvat fyysisen aktiivisuuden ja unen perusteella neljä erilaista ryhmittymää, niin miehissä kuin naisissa. Naisilla vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja unen, sekä runsaan ruudun äärellä istumisen ja riittämättömäksi koetun unen ryhmässä havaittiin myös useita korkeita sydäntautien aineenvaihdunnallisia riskitekijäarvoja kuten verenpaine, matala-asteinen tulehdus, lihavuus ja kolesteroli. Sekä miehillä että naisilla fyysisen aktiivisuuden ja unen perusteella tunnistetut ryhmittymät erosivat toisistaan ennustetun kokonaissydäntautiriskin osalta niin, että korkea ennustettu riski yhdistyi vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja unen ryhmään. Väitöskirjassa löydettiin vuorokausityyppisyyden tai kronotyypin yhteys fyysiseen aktiivisuuteen ja istumiseen. Kronotyyppi kuvaa luontaista vuorokausirytmiä ja tutkimuksessa havaittiin iltatyypeillä, mutta myös itsensä aamuväsyneiksi kokevilla enemmän ilta-kuin aamutyypeillä olevan aamutyyppejä vähemmän fyysistä aktiivisuutta vapaa-ajalla. Väitöskirjan tulokset osoittivat myös, että matalalla fyysisellä aktiivisuudella ja lyhyellä unella on merkitsevä yhdysvaikutus sydäntautikuolleisuudelle ja iso osa riskistä selittyy nimenomaan lyhyen unen ja riittämättömän fyysisen aktiivisuuden yhtäaikaisella esiintymisellä.
Hankkeessa tutkittiin myös istumisen itsenäistä roolia sydäntautiriskin ennustajana erilaisten istumislajien sekä kokonaisistumisen osalta. Tulokset osoittivat, että ainoastaan television äärellä vietetty runsas istuminen liittyi merkitsevästi tulevan 10-vuoden ennustettuun sydäntautiriskiin suomalaisilla 25-74-vuotiailla aikuisilla. Tästä julkaistiin yksi tieteellinen artikkeli vertaisarviointia käyttävässä lehdessä.
Johtopäätöksinä voidaan todeta, että vähäinen fyysinen aktiivisuus ja runsas istuminen, sekä lyhyt tai huonolaatuinen uni, ovat sydänterveyden näkökulmasta epäedullinen yhdistelmä, joka on olennaista tunnistaa ja huomioida kansanterveystyössä. Runsaan istumisen haitallisuus ja toisaalta riittävän liikunnan ja hyvän unen hyödyllisyys terveyden kannalta on tärkeä muistaa. Myös vuorokausityyppisyyden ja siihen liittyvän aamuväsyneisyyden tunnistaminen esimerkiksi terveysneuvonnassa on suositeltavaa, tietyn vuorokausityyppisyyden altistaen epäterveellisille elintavoille.

Tutkimuksen tulokset kertovat, että iäkkäiden henkilöiden mahdollisuudet terveyttä ja toimintakykyä ylläpitävään ulkoliikuntaan vaihtelevat suuresti liikkumiskyvyn ja ympäristön mukaan. Hyväkuntoiset ikäihmiset, joiden lähiympäristö on liikuntaan soveltuva, pääsevät useimmiten liikkumaan vaivatta niin kodin läheisyydessä kuin kauempanakin. Ne vanhukset, joiden liikuntakyky on heikentynyt, voivat kohdata ulkona liikkumisessa sellaisia haasteita, joita hyväkuntoiset eivät edes huomaa: huonosti liikkuvalle vanhukselle liukkaat kadut, pimeys ja muu liikenne voivat aiheuttaa turvattomuutta, joka pitää vanhan ihmisen kodin seinien sisäpuolella. Myös kaatumisen pelko, huonot sääolosuhteet sekä sairaudet ja kivut vähentävät mahdollisuuksia ulkona liikkumiseen. Heikko sosioekonominen asema näytti myös tulosten perusteella olevan yhteydessä vähäisempiin liikuntamahdollisuuksiin. Tutkimuksessa tarkasteltiin lisäksi ympäristön hyviä puolia vanhusten ulkona liikkumisen kannalta, ja todettiin että ulkona liikkumiseen kannustava lähiympäristö, kuten puistot ja kävelyreitit, motivoivat vanhuksia liikkumaan ulkona ja voivat estää liikkumisvaikeuksien kehittymistä.
Tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa asuinalueiden suunnittelussa ja kunnostamisessa, sekä suunniteltaessa iäkkäiden henkilöiden kotona asumista tukevia palveluita. Hyvä valaistus, kävelymatkat palveluihin sekä hyvin hoidetut kadut myös talviaikaan helpottavat iäkkäiden henkilöiden ulkona liikkumista ja tukevat liikkumiskyvyn säilymistä ja itsenäistä elämää. Kaikkein huonokuntoisimmat vanhukset voisivat hyötyä ulkoilukaverista, joka lisäisi ulkona liikkumisen turvallisuutta ja kannustaisi lähtemään liikkeelle.

Tämän väitöstutkimuksen tavoitteena oli tarkastella liikunnan ja fyysisesti passiivisen ajan sekä kestävyyskunnon ja motoristen taitojen yhteyksiä luku- ja laskutaitoon sekä tutkia kehon rasvakudoksen määrän yhteyksiä neuromuskulaariseen suorituskykyyn 6–8-vuotiailla lapsilla.
Tutkimuksen mukaan erityisesti heikompi motorinen suorituskyky oli yhteydessä heikompiin oppimistuloksiin sekä kognitiivisiin toimintoihin kuten työmuistiin ja inhibitioon. Välituntiliikunta sekä urheiluseuran harjoituksiin osallistuminen olivat yhteydessä parempiin oppimistuloksiin. Lisäksi pojilla runsaampi liikunta, lukeminen ja kirjoittaminen, sekä tietokoneen käyttö ja videopelien pelaaminen olivat yhteydessä parempiin oppimistuloksiin, mutta nämä yhteydet selittyivät osin motorisella suorituskyvyllä, kestävyyskunnolla ja rasvakudoksen määrällä. Tytöillä liikunta oli käänteisesti yhteydessä oppimistuloksiin, mutta nämä yhteydet selittyivät suurimmaksi osaksi rasvakudoksen määrällä. Rasvakudoksen määrä oli käänteisesti yhteydessä neuromuskulaariseen suorituskykyyn pojilla ja tytöillä sekä kestävyyskunnon mittarina käytettyyn rasvattomalla massalla vakioituun maksimityötehoon pojilla.

Lisäksi ryhmämme julkaisi kaksi tätä väitöstutkimusta tukevaa artikkelia fyysisen kunnon, kehon rasvakudoksen määrän ja ravitsemuksen yhteyksistä lasten päättelykykyyn (Haapala ym. Med Sci Sports Exerc 2015; Haapala ym. Br J Nutr 2015). Näiden tulosten mukaan paremmat motoriset taidot ja parempi Itämeren ruokavalion noudattaminen olivat yhteydessä parempaan päättelykykyyn erityisesti pojilla. Havaitsimme myös, että pojat, joilla korkea tai matala rasvaprosentti yhdistyi heikkoihin motorisiin taitoihin, menestyivät huonommin päättelykyytestissä kuin pojat joilla oli keskimääräinen rasvaprosentti tai paremmat motoriset taidot. Tytöillä yhteyksiä fyysisen kunnon, ruokavalion ja päättelykyvyn välillä ei havaittu.

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan päätellä, että heikko motorinen suorituskyky, vähäinen liikunta ja huonolaatuinen ruokavalio saattavat altistaa heikommalle kognitiiviselle suoriutumiselle sekä matalammille oppimistuloksille erityisesti pojilla. Lisäksi liiallinen rasvakudoksen määrä heikentää neuromuskulaarista ja motorista suorituskykyä.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lapsuudesta aikuisuuteen jatkuneen fyysisen aktiivisuuden sekä kestävyyskunnon yhteyttä kognitiiviseen toimintaan keski-iässä Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimuksen aineistossa. LASERI-tutkimus käynnistyi vuonna 1980, jolloin 3 596 lasta osallistui kenttätutkimukseen. Tutkimushenkilöitä on tämän jälkeen seurattu 3–9 vuoden välein. Fyysistä aktiivisuutta mitattiin vakioiduilla kyselyillä kaikissa seurantatutkimuksissa. Kestävyyskunto mitattiin maksimaalisena hapenottokykynä suoralla menetelmällä vuosien 2008-2009 aikana 538 iältään 30–47-vuotiaalta LASERI-tutkittavalta. Kognitiivista toimintaa mitattiin vuoden 2011 seurantatutkimuksen yhteydessä The Cambridge Neuropsychological Test Automated Battery (CANTAB) -testistöä käyttäen 2 026 henkilöltä iältään 34–49 vuotta. Käytetyt testit mittasivat erityisesti: 1) episodista muistia ja oppimista, 2) tilaa käsittelevää työmuistia, 3) reaktioaikaa sekä 4) visuaalista tiedon käsittelykykyä.

Tulokset fyysisen aktiivisuuden osalta osoittivat, että lapsuuden, nuoruuden, varhaisen aikuisuuden ja aikuisuuden fyysinen aktiivisuus oli kukin itsenäisesti positiivisessa yhteydessä reaktioaikaan keski-iässä huolimatta elämänaikaisesta muusta fyysisestä aktiivisuudesta. Tämän lisäksi suurempi fyysisen aktiivisuuden kokonaiskertymä varhaisessa aikuisuudessa ja aikuisuudessa oli yhteydessä parempaan visuaalisen tiedon käsittelykykyyn keski-ikäisillä miehillä. Lisäksi havaittiin, että lapsuudesta aikuisuuteen jatkuneen fyysisen aktiivisuuden yhteydet eivät säily itsenäisinä keski-ikään muilla kognitiivisen toiminnan osa-alueilla.

Kestävyyskunto korreloi positiivisesti tilaa käsittelevän työmuistin, reaktioajan ja visuaalisen tiedon käsittelykyvyn kanssa. Iällä, sukupuolella ja koulutuksella vakioidussa monimuuttujamallissa aikuisuudessa mitattu maksimaalinen hapenottokyky oli positiivisessa yhteydessä visuaalisen tiedon käsittelykykyyn keski-iässä. Yhteys heikkeni, kun monimuuttujamalliin lisättiin fyysinen aktiivisuus, painoindeksi ja tupakointi. Voimakkaimmin yhteyttä heikensi painoindeksi. Maksimaalisella hapenottokyvyllä ei havaittu olevan yhteyttä muihin kognitiivisten toimintojen osa-alueisiin.

Tämä tutkimus loi uutta tietoa lapsuuden sekä lapsuudesta aikuisuuteen jatkuneen fyysisen aktiivisuuden hyödyistä keski-iän kognitiiviselle toiminnalle. Tulokset osoittivat, että lapsuuden ja nuoruuden fyysisen aktiivisuuden hyödyt eivät välttämättä säily itsenäisinä keski-ikään, vaan elinikäinen fyysinen aktiivisuus on tärkeää keski-iän kognitiivisen toiminnan edistämiseksi. Tämä tutkimus toi myös uutta tietoa aikuisuuden ja keski-iän kestävyyskunnon yhteydestä kognitiiviseen toimintaan keski-iässä. Tulokset osoittivat, että parempi kestävyyskunto ei vielä keski-iässä ole yhteydessä kognitiiviseen toimintaan. Tässä tutkimuksessa osoitettu positiivinen yhteys fyysisen aktiivisuuden ja kognitiivisen toiminnan välillä saattaa heijastella myös muiden, kognitiivisen toiminnan kannalta edullisten, elämäntapojen yhteyksiä.

Tutkimuksen kaikki interventiomittaukset eivät ole vielä valmiit, mutta tuloksia intervention alkumittauspisteestä on jo paljon valmiina (Kts. erillinen loppuraporttiliite ja sen lopun tutkimustiivistelmät). Niiden perusteella näyttäisi siltä, että etenkin fyysinen kunto on tärkeä, mutta myös istumisen keskeyttämisillä, ei niinkään kokonaisistumisajalla, on merkitystä terveyden vaalimisessa.

Tässä ikääntyvässä tutkimusjoukossa objektiivisesti mitattu päivittäinen fyysinen kokonaisaktiivisuus oli yhteydessä SFT:llä mitattuun fyysiseen toimintakykyyn. Sekä kevyt että reipas ja rasittava fyysisen aktiivisuuden määrä oli positiivisesti yhteydessä SFT:een kokonaistulokseen. Kun sekä miehet että naiset jaettiin ryhmiin syntymäpainon perusteella, fyysisen aktiivisuuden yhteys fyysiseen toimintakykyyn oli selvin pienipainoisina syntyneillä miehillä. Vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden määrä lisääminen kymmenen vuoden seurannan aikana oli positiivisesti yhteydessä terveyteen liittyvän elämänlaadun fyysiseen komponenttiin sekä miehillä että naisilla. Naisilla vapaa-ajan fyysisen aktivisuuden määrän lisääminen oli myös yhteydessä parantuneeseen psyykkiseen terveyteen liittyvän elämänlaadun komponenttiin ja vähentyneisiin masennusoireisiin. Lähtövaiheessa vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden määrä ei ollut yhteydessä leukosyyttien telomeeripituuteen miehillä eikä naisilla. Naisilla kuitenkin 10-vuoden seurannan aikana korkeampi lähtötason vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden määrä oli yhteydessä suurempaan leukosyyttien telomeeripituuden lyhenemiseen.

Väitöskirjassa tarkastellaan liikunta-aktiivisuuden, koulutuksen ja työurien välisiä yhteyksiä elämänkulun eri vaiheissa. Tutkimusaineistona hyödynnetään Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimusta yhdistettynä Tilastokeskuksen yhdistettyyn työntekijä–työnantaja-aineistoon (FLEED). LASERI-tutkimus käynnistyi vuonna 1980, jolloin yli 3 500 lasta ja nuorta kuudesta ikäkohortista (3, 6, 9, 12, 15 ja 18 vuotta) eri puolilta Suomea osallistui ensimmäiseen kenttätutkimukseen. Tämän jälkeen tutkimushenkilöitä on seurattu yli 30 vuoden ajan. Viimeisin kenttätutkimus toteutettiin vuosina 2010–2012. Rekisteripohjainen FLEED sisältää tietoja yksilön koulutus- ja työurien kehityksestä. Tässä väitöstutkimuksessa FLEEDin tietoja hyödynnettiin vuosilta 1997–2010.

Tutkimuksen keskeinen tulos on seuraava: Liikunta lapsena on yhteydessä vuosien päähän koulutus- ja työurien kehitykseen. Tulosten mukaan liikunnallisesti aktiivisilla lapsilla oli peruskoulun päättyessä parempi koulumenestys ja aikuisena korkeampi koulutustaso ja korkeammat ansiotulot. Lisäksi he kiinnittyivät paremmin työmarkkinoille kuin lapsena vähän liikkuneet.

Tarkemmin, osajulkaisuittan, keskeiset tulokset ovat:

1)Nuoruuden liikunta-aktiivisuus, niin liikunta-aktiivisuus 15-vuotiaana kuin muutos liikunta-aktiivisuudessa 12-vuotiaasta 15-vuotiaaksi, ovat positiivisesti yhteydessä sekä koulutodistuksen kaikkien aineiden keskiarvoon peruskoulun päättyessä että koulutusvuosien määrään aikuisuudessa.
2)Liikunta-aktiivisuus 9, 12 ja 15-vuotiaana on yhteydessä korkeampiin ansiotuloihin aikuisuudessa. Yhteys on nähtävissä erityisesti pojilla. Kun muun muassa perheen tulotaso, vanhempien koulutus ja vanhempien liikunta-aktiivisuus on huomioitu, lapsuuden liikunta-aktiivisuus on yhteydessä keskimäärin 10–20 % korkeampiin ansiotuloihin aikuisuudessa.
3)Lapsuuden liikunta-aktiivisuus on yhteydessä parempaan työmarkkinoille kiinnittymiseen. Tämä ilmenee positiivisena yhteytenä sekä liikunta-aktiivisuuden ja työllistymisen todennäköisyyden että liikunta-aktiivisuuden ja keskimääräisten työllisyyskuukausien välillä, ja negatiivisena yhteytenä liikunta-aktiivisuuden ja keskimääräisten työttömyyskuukausien välillä. Kun tarkastellaan muutosta liikunta-aktiivisuudessa 9-vuotiaasta 15-vuotiaaksi, paljon liikkuvilla on tulosten perusteella parempi työmarkkinoille kiinnittyminen verrattuna muihin liikuntaryhmiin: paljon liikkuvilla on keskimäärin eniten työllisyyskuukausia ja vähiten työttömyyskuukausia pitkällä aikavälillä.
4) Ansiotulojen ja itseraportoidun liikunnan välinen yhteys on positiivinen sekä miehillä että naisilla: mitä korkeammat ansiotulot, sitä enemmän miehet ja naiset raportoivat harrastavansa liikuntaa. Tulos ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, kun käytetään askelmittarilla mitattua liikunnan määrää. Naisilla ansiotulojen ja askelmittarilla mitatun liikunnan välinen yhteys on positiivinen, mutta miehillä yhteys on joko negatiivinen tai sitä ei ole havaittavissa.

Osaava, tuottava ja hyvinvoiva työväestö on yksi talouskasvun perusta. Taloustieteellisestä näkökulmasta kyse voikin olla siitä, että liikuntaan panostaminen toimii investointina, jonka tulokset näkyvät niin koulumenestyksessä, koulutustasossa kuin työurilla.

Vuoden aikana säännöllisesti tehdyt ja progressiivisesti lisätyt iskuttavat harjoitukset paransivat lievää nivelrikkoa sairastavien vaihdevuosi iän ohittaneiden naisten sekä fyysistä toimintakykyä että polvilumpioiden rustojen laatua.

Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena oli selvittää liikunnan vaikutusten spesifisyyttä eli minkälaiset harjoitusärsykkeet ovat tehokkaita hidastamaan lihaksiston, luuston ja keuhkotoiminnan vanhenemismuutoksia ja sisältyykö intensiiviseen harjoitteluun riskejä. Päätulokset (ja osin alustavat) viittaavat siihen, että intensiivinen isku-tärähdystyyppinen pikajuoksuharjoittelu on yhteydessä suurempaan luun rakenteelliseen lujuuteen nuorella aikuisiällä ja keski-iässä, mutta urheilija vs ei-urheilija erot luun kunnossa pienenevät hieman kohti vanhimpia ikäluokkia, mikä voi johtua osittain harjoitusmäärän vähenemisestä iän myötä. Säännöllinen voimaharjoittelu näyttäisi olevan erittäin tehokas kuormitusmalli ylläpitämään luusto vahvana pitkälle myöhäiseen ikään. Kestävyysjuoksuharjoittelun luuta vahvistava vaikutus näkyi nuorilla aikuisurheilijoilla, mutta iäkkäillä kestävyysjuoksijoilla luun tiheysarvot ja arvioidut lujuusominaisuudet olivat keskimäärin samansuuruisia kuin verrokeilla. Liikunnan vaikutus lihasmassaan ja voimantuottokykyyn ilmeni spesifisyysperiaatteen mukaisesti (voimaurheilijat > sprintterit > kestävyysjuoksijat > verrokit). Yli 60 -vuotiaiden voima- ja nopeusurheilijoiden voimantuotto-ominaisuudet ja lihasmassa olivat huomattavasti suuremmat kuin harjoittelemattomilla miehillä. Lisäksi havainnot viittaavat siihen, että ikääntymiseen liittyvä motoristen yksiköiden lukumäärän väheneminen on vähäisempää voima/nopeus- ja kestävyysurheilijoilla kuin ikäverrokeilla. Voimantuotto ja hormonit korreloivat luun rakenteelliseen lujuuteen ja hohkaluun tiheyteen. On mahdollista, että vaikka vanhenemiseen liittyvä luun menetys eri luualueilla on riippuvainen monista tekijöistä, kuten hormoneista, lihaskatoon liittyvällä mekaanisen kuormituksen vähenemisellä on myös tärkeä rooli. Kaiken kaikkiaan tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että säännöllisen liikunnan vaikutukset tuki- ja liikuntaelimistön kuntoon myöhemmällä iällä on pitkälti riippuvainen kuormitusmuodosta. Keskimääräistä lujemmat luut ja vahvemmat lihakset havaittiin voima- ja nopeusharjoitelleilla miehillä. Toisaalta, koska sydämen-, verenkierto- ja hengityselimistön kuntoa voidaan parhaiten ylläpitää kestävyysharjoittelulla, se tulisi olla mukana ikääntyvien liikuntaohjelmissa.

Artikkelit kansainvälisissä refereelehdissä:

Cheng S, Degens H, Evans M, Cheng SM, Selänne H, Rittweger J, Heinonen A, Suominen H, Strandberg T, Alen M, Korhonen MT. What makes a 97-year-old man cycle 5 000 km a year? Gerontology 2015 accepted (doi:10.1159/000443390)

Stenroth L, Cronin NJ, Peltonen J, Korhonen MT, Sipilä S, Finni T. Triceps surae muscle-tendon properties in older endurance- and sprint- trained master athletes and in untrained men. Journal of Applied Physiology 2015 (accepted) doi: 10.1152/japplphysiol.00511.

Drey D, Sieber CC, Degens H, McPhee J, Korhonen MT, Müller K, Ganse B, Rittweger J. Relation between muscle mass, motor units and type of training in master athletes. Clinical Physiology and Functional Imaging 2014 (accepted) doi: 10.1111/cpf.12195

Del Vecchio L, McGregor C, Korhonen MT, Reaburn P. Lower limb muscular strength and power characteristics of masters road cyclists and age-matched sedentary adults. Cazzetta Medicina Italiana 2015 (accepted)

Kulmala J-P, Korhonen MT, Kuitunen S, Suominen H, Heinonen A, Mikkola A. Avela J. Which muscles compromise locomotor performance with age? Journal of the Royal Society Interface 11(100): 1-10, 2014.

Ganse B, Degens H, Drey M, Korhonen MT, McPhee J, Müller K, Johannes B, Rittweger J. Impact of age, performance and athletic event on injury rates in master athletics – First results from an ongoing prospective study. Journal of Musculoskeletal and Neuronal Interaction 2014, 14(2), 148-154.

Rantalainen T, Suominen H, Duckham R, Alen M, Heinonen A, Korhonen MT. Tibial and fibular mid-shaft bone traits in young and older sprinters and non-athletic men. Calcified Tissue International 2014, 95(2), 132-140.

Degens H, Rittweger Jörn, Parviainen T, Timonen K, Suominen H, Heinonen A, Korhonen MT. Diffusion capacity of the lung in young and old endurance athletes. International Journal of Sport Medicine 2013, 34:1051-1057.

Korhonen MT, Heinonen A, Siekkinen J, Isolehto J, Alén M, Kiviranta I, Suominen H. Bone density, structure and strength and their determinants in aging sprint athletes. Medicine and Science in Sports and Exercise. 2012, 44(12): 2340-2349.

Degens H, Korhonen MT. Factors contributing to the variability in muscle aging. Maturitas 2012, 73, 197-201.

Degens H, Maden-Wilkinson TM, Ireland A, Korhonen MT, Suominen H, Heinonen A, Radak Z, McPhee JS, Rittweger J. Relationship between ventilatory function and age in master athletes a sedentary reference population. Age (Dordr.) Jun 35(3), 1007-1015, 2012.

Suominen H. Ageing and maximal physical performance. European Review of Aging and Physical Activity 2011; 8:37-42.

Ireland, A., Korhonen, M., Heinonen, A., Suominen, H., Baur, C., Stevens, S., Degens, H., Rittweger, J. Side-to-side differences in bone strength in master jumpers and sprinters. Journal Musculoskeletal and Neuronal Interactions 2011; 11(4): 298-305.


Kappaleet oppikirjoissa:

Korhonen MT, Haverinen M, Degens H. The Older Sprint Athlete. In P Reaburn, (Ed.) Nutrition and performance in Masters Athletes. Taylor and Francis, 2014.

Korhonen, M. Yksilön vanheneminen: elimistön ja toimintakyvyn muutokset – Nopeus (Individual Aging – changes in physiological system and functional capacity with aging – Speed performance). Gerontologia –book. 3nd edition E. Heikkinen and T. Rantanen (Eds), Kustannus Oy Duodecim, 161-167, 2013.



Lähetetyt käsikirjoitukset:

R. Kangas, E. Pöllänen, T. Törmäkangas, V. Kovanen, M.T. Korhonen. Physical performance in aging sprinters associates with systemic FasL, miR-21 and miR-146a (under review in Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports)

Kulmala J-P, Korhonen MT, Ruggiero L, Kuitunen S, Suominen H, Heinonen A, Mikkola A, Avela J. Human locomotion requires greater effort from the ankle than knee extensor muscles (under review in Proceedings of the Royal Society)

Del Vecchio L , Reaburn P, Korhonen MT. Metabolic health indicators in masters cyclists: effects of combined strength and sprint (under review in The Journal of Sports Medicine and Physical Fitness)

Kulmala J-P, Korhonen MT, Kuitunen S, Suominen H, Heinonen A, Mikkola A, Avela J. Age-related changes in the secondary plane movement mechanics across different modes and intensity of locomotion (under review in Gait & Posture)

Del Vecchio L, Reaburn P Korhonen MT. Reliability of squat jump and countermovement jump performance in endurance-trained masters cyclists (under review in International Journal of Sports Physiology and Performance).

Hyvä maksimihapenottokyky ja lihaskunto suojaavat nuoria miehiä kohonneilta hapettuneen LDL rasvan pitoisuuksilta. Ylipaino, tupakoiminen, metabolinen oireyhtymä sekä matalat testosteronipitoisuudet ovat yhteydessä kohonneeseen hapettuneen LDL rasvan pitoisuuteen. Hyvä kunto suojaa yllämainituilta riskitekijöiltä.

Liikunta-aktiivisuuden lisääntyminen ja erityisesti rasittavan liikunnan aloittaminen keski-iässä on yhteydessä vähentyneeseen sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyden riskiin. Mielenterveysongelmien kannalta liikunnan rasittavuudella ei ole niin merkitystä vaan pysyvä liikunnan harrastaminen ja kohtuukuormitteisenkin liikunnan aloittaminen näyttää suojaavan mielenterveyden ongelmilta. Toisaalta ennenaikaisen kuoleman riski vähenee huomattavasti etenkin rasittavaa liikuntaa harrastavilla. Liikunta-aktiivisuuden lisäämiseen kannattaa panostaa työpaikoilla ja yleisemminkin. Riittävän liikunnan määrän ohella suosituksissa tulisi kiinnittää huomiota myös liikunnan riittävään rasittavuuteen.

Lasten liikunta ja ravitsemus –tutkimuksen lähtötilanteen tulokset osoittavat, että alakoululaisten liikunnassa, ravitsemuksessa, nukkumisessa ja yleisessä terveydentilassa on paljon parannettavaa. Osalla lapsista on jo kouluikään tullessa aineenvaihdunnan ja verenkiertoelimistön toimintahäiriöitä, jotka usein liittyvät ylipainoon ja huonoon fyysiseen kuntoon. Päivittäisellä ja monipuolisella liikunnalla, television ja tietokoneen ääressä istumisen rajoittamisella, riittävällä yöunella ja terveellisillä ravitsemustottumuksilla voitaisiin merkittävästi vähentää näitä terveyshaittoja lapsuusiässä ja siten pienentää kroonisten sairauksien vaaraa sekä ylläpitää hyvää toiminta- ja työkykyä aikuisiässä. Kahden vuoden seuranta-aineiston tulosten analysointi ja raportointi alkaa keväällä 2013. Tutkimuksen keskeisimmät julkaistut tulokset on esitetty tarkemmin liitteessä 1.

Tulosten mukaan raskausdiabeteksen riskissä olevien naisten vapaa-ajan liikunta väheni raskauden aikana sekä muuttui intensiteetiltään kevyemmäksi. Vapaa-ajan liikuntaan vaikuttivat positiivisesti sekä naisten oma että puolison liikunta-aktiivisuus ennen raskautta sekä naisten osa-aikatyö. Kannustaviksi henkilöiksi naiset kokivat läheiset ihmiset kuten puolison ja ystävät. Lähes 80% naisista koki, että kukaan ei rajoittanut heidän vapaa-ajan liikuntaa, sen sijaan rajoittaviksi tekijöiksi he raportoivat väsymyksen, huonon olon ja ajanpuutteen. Kun tarkasteltiin liikunnan muutosta raskautta edeltävän ajan ja seitsemän vuoden seurannan välillä, havaittiin, että naiset, joilla ei ollut raskausdiabeteksen riskiä alkuraskaudessa lisäsivät liikuntaa merkitsevästi enemmän kuin raskausdiabeteksen riskissä olevat naiset (vähintään yksi raskausdiabeteksen riskitekijä alkuraskaudessa). Toisaalta, lasten kehon koostumuksessa tai liikunnan määrässä 6,5-vuotiaana ei ollut eroja sen mukaan oliko äidillä raskausdiabeteksen riskiä vai ei. Sen sijaan yksittäisistä riskitekijöistä, äidin korkeampi raskautta edeltävä painoindeksi (kg/m2) oli yhteydessä pojan epäsuotuisaan kehon koostumukseen. Tarkasteltaessa äitien ja lasten liikunnan välisiä yhteyksiä poikkileikkausasetelmassa seitsemän vuotta synnytyksen jälkeen, äitien liikkumattomuus oli positiivisesti yhteydessä lasten liikkumattomuuteen sekä negatiivisesti vähintään kohtuutehoiseen liikuntaan. Lisäksi äitien vähintään kohtuutehoinen liikunta oli negatiivisesti yhteydessä lasten liikkumattomuuteen ja positiivisesti vähintään kohtuutehoiseen liikuntaan. Alle kouluikäisillä lapsilla puolestaan todettiin korkeatehoisen liikunnan olevan merkitsevästi yhteydessä suotuisaan kehon koostumukseen ja parempaan fyysiseen kuntoon sekä poikkileikkaus- että pitkittäisasetelmassa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että raskausdiabeteksen riskissä olevilla naisilla raskausajan vapaa-ajan liikunnan jatkumisen kannalta tärkeässä roolissa ovat raskautta edeltävä liikunta-aktiivisuus ja läheisten ihmisten tuki. Toisaalta raskausdiabeteksen riskitekijöiden, erityisesti ylipainon, ehkäisyyn tulisi kiinnittää huomiota jo raskautta suunniteltaessa, jotta äitien liikuntaa sekä lasten terveyttä tukevaa kehon koostumusta ja liikuntaa voitaisiin edistää pitkällä aikavälillä. Korkeatehoinen liikunta alle kouluikäisillä lapsilla puolestaan vaikuttaa olevan merkittävää lasten ylipainon ehkäisemisessä ja fyysisen kunnon edistämisessä.

Kyselytutkimuksen tulokset osoittivat, että väestön terveysliikuntasuosituksen mukaisesti liikkuvilla vaihdevuosi-ikäisillä naisilla oli vähemmän ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta, somaattisia oireita sekä muisti- ja keskittymisongelmia. Lisäksi he kokivat elämänlaatunsa paremmaksi, kun heitä verrattiin naisiin, jotka eivät harrastaneet liikuntaa suosituksen mukaisesti.
Kuuden kuukauden mittaisen harjoittelututkimuksen tulosten perusteella säännöllisesti liikuntaa harrastavien vaihdevuosi-ikäisten naisten unen laatu oli parempi ja unta häiritsevien yöllisten kuumien aaltojen määrä oli vähäisempi kuin verrokkiryhmän naisilla. Neljän vuoden seurannassa tutkimustulokset olivat samankaltaiset, sillä harjoitteluryhmän naisilla todettiin liikunnan pitkäaikaisvaikutuksena parempi sosiaalinen ja fyysinen toimintakyky sekä vähemmän kuumia aaltoja.
Väitöstutkimuksen mukaan aerobinen liikunta tarjoaa hyvän vaihtoehdon vaihdevuosioireiden lievittämiseen ja elämänlaadun parantamiseen.

Vaihdevuosi-iän ohittaneet naiset, jotka voivat olla sekä osteoporoosin (lukato) että nivelrikon riskissä, voivat harrastaa turvallisesti luustoa ja toimintakykyä ylläpitävää intensiivistä hyppelytyyppistä liikuntaa. Tämä havaittiin Juhani Multasen väitöskirjatutkimuksessa Jyväskylän yliopiston terveystieteiden laitoksella, missä tutkimuksella selvitettiin asteittain kovenevan hyppelyharjoittelun vaikutuksia luustoon, rustoihin, nivelrikon oireisiin sekä suorituskykyyn vaihdevuodet ohittaneilla naisilla, joilla on lievä polven nivelrikko.

Apurahalla toteutettu tutkimusartikkeli "Perhetaustan vaikutus ruokarytmiin lapsuudessa - viiden vuoden seurantatutkimus" on lähetetty arvioitavaksi Sociology of Health and Illness lehteen 11.9.2020. Tutkimusartikkeli on väitöskirjaan tähtäävä kolmas osatyö. Tutkimusartikkelin viimeistely myöhästyi alkuperäisestä suunnitelmasta muiden virkatöiden vuoksi.

Background
We studied the role of the family type, other family background factors and their changes over a five year follow-up with respect to meal frequency among children.
Methods
Longitudinal data stem from the 2007/2009–2013/2014 “Finnish Child Health Monitoring Study”. Dataset comprised 1,822 children (aged ca 5–10 years at baseline). Meal frequency was defined as 4–6 meals per day. The associations of meal frequency with family background factors were examined by bivariate and multivariate regression analyses.
Results
89% of the 5–10 year old boys and girls had the recommended meals frequency in baseline. Living in a single-parent family at baseline increased the risk of not eating recommended number of meals compared to those living in intact families. After adjustments mother’s low level of education (OR 0.51, CI 0.29-0.93) and a decline in income sufficiency (OR 0.54, CI 0.35-0.84) during the follow-up were unfavourably associated with the recommended meal frequency. The difference between children in stable single-parent, reconstituted or joint physical custody families and those living in stable intact families remained significant when controlling for other variables.
Conclusion
Single-parent families with a low SEP background represent important target groups for interventions designed to promote regular meal frequency.

Our preliminary findings show, for the first time, that 6-weeks aerobic exercise intervention in obese humans modulates the gut microbiota composition. Before, only one cross-sectional study determined that athletes differed from non-athletes in several bacterial phyla. Our findings show and increase in overall gut microbiota diversity and in Akkermansia, which both have been associated with better metabolic health. In contrast, Porphyromonaceae that has been associated with metabolic disorders decreased. It remains to be determined how these changes related to metabolic heath, physical performance and body composition.

In all subjects the physical performance improved. Half of the subjects lost weight. According to serum metabonomics analysis, the amount of lipids in VLDL decreased, which is good in terms of cardiovascular health.

Due to that I as PI have been on sick leave the last 6 months, the final analysis bringing all data together have not been done yet and thus, the final conclusions have not been made.

Tulokset: Sekä HBS-mittari että WHI-OS-mittari tunnistivat 7,3 % Helsinki Johtajat –tutkimuksen osallistujista gerastenisiksi, mutta näistä vain osa oli samoja henkilöitä. FI mittari tunnisti 17,9 % gerastenisiksi. Kaikenkaikkiaan 21,3 % osallistujista tunnistettiin gerastenisiksi vähintään yhden mittarin mukaan. Kaikki mittarit (HBS, WHI-OS, FI) ennustivat merkitsevästi enemmän kaatujia, huonompaa elämänlaatua ja suurempaa kuolleisuutta gerastenisille, kuin esi-gerastenisille tai ei-gerastenisille henkilöille. Painon muutoksen suhteen ei ollut eroja eri gerastenian asteiden tai mittareiden välillä.
FINALEX-tutkimuksessa esi-gerastenisissa ryhmissä keskimääräinen kaatumisten määrä oli merkitsevästi pienempi liikuntainterventioryhmässä kuin kontrolliryhmässä (1,14 kaatumista henkilövuotta kohden [95 %:n luottamusväli (eng. 95 % confidence interval, CI): 0,90-1,43] ja 1,82 kaatumista henkilövuotta kohden [95 % CI: 1,40-2,32]; IRR 0,63 [95 % CI: 0,45-0,89]; P=0,008 sukupuoli, ikä ja liitännäissairaudet huomioitu). Myös enemmän gerastenisissa ryhmissä keskimääräinen kaatumisten määrä oli merkitsevästi pienempi liikuntainterventioryhmässä kuin kontrolliryhmässä (2,15 kaatumista henkilövuotta kohden [95 % CI: 1,76-2,59] ja 5,32 kaatumista henkilövuotta kohden [95 % CI: 4,36-6,44]; IRR 0,43 [95 % CI: 0,33-0,57]; P<0,001 sukupuoli, ikä ja liitännäissairaudet huomioitu). Kummankin liikuntainterventioryhmän fyysinen toimintakyky myös heikkeni merkitsevästi hitaammin kuin heidän vastaavien kontrolliryhmiensä FIM-toimintakykymittarin muutoksien perusteella.
Parempi fyysinen toimintakyky ja ei-gerastenisuus suojaavat kaatumisilta Alzheimerin tautia sairastavilla potilailla. Sairaudet, kuten keuhkoahtaumatauti, diabetes ja nivelrikko, sekä lääkkeet, kuten opioidit, psyykelääkkeet, lääkkeet, joilla on antikolinergisia ominaisuuksia, ja monilääkitys, liittyivät kohenneeseen kaatumisriskiin. Verenpainelääkkeiden käyttö liittyi alentuneeseen kaatumisriskiin liikuntainterventiota saaneilla, mutta kohonneeseen kaatumisriskiin kontrolliryhmällä. Liikuntainterventio vähensi kaatumisriskiä myös psyykelääkkeiden käyttäjillä.
Johtopäätökset: HBS-mittari, WHI-OS-mittari ja FI-mittari tunnistivat vain osittain samat henkilöt gerastenisiksi. FI tunnisti gerastenisiksi enemmän kuin muut. Kaikki kolme mittaria ennustivat suurempaa kaatumismäärää ja kuolleisuutta sekä huonompaa terveyteen liittyvää elämänlaatua gerastenisille osallistujille.
Alzheimerin tautia sairastavat henkilöt voivat hyötyä liikuntainterventiosta suhteessa kaatumisiin ja fyysiseen toimintakykyyn riippumatta gerastenian asteesta. Parempi fyysinen toimintakyky ja ei-gerastenisuus suojaavat kaatumisilta. Tietyt sairaudet ja lääkkeet olivat kaatumisten riskitekijöitä. Liikuntainterventiolla oli suosiollinen interaktio verenpainelääkkeiden ja psyykelääkkeiden kanssa suhteessa kaatumisriskiin.

Liedon Iäkkäät - tutkimuksen seurannassa (10 040 henkilövuotta [HV]), 307 (26 %) henkilöä sai yhteensä 425 murtumaa. Murtumista 77 % sattui naisille. Minkä tahansa murtuman ilmaantuvuus oli naisilla 53.4 / 1000 HV (95 %:n luottamusväli [95 % CI]: 47.9 – 59.5) ja miehillä 24.9 / 1000 HV (95 % CI: 20.4 – 30.4). Kaikkien murtumien ja lonkkamurtumien ilmaantuvuus kasvoi iän myötä, mutta rannemurtumien ilmaantuvuus ei ollut yhteydessä ikään. Kahdentoista seurantavuoden aikana ei havaittu tilastollisesti merkitsevää muutosta murtumien ikävakioidussa vuosittaisessa ilmaantuvuudessa. Murtumien vaaratekijät liittyvät kaatumisiin sekä luun haurastumiseen liittyviin tekijöihin, ja niissä oli eroja miesten ja naisten välillä: naisilla käden heikko puristusvoima ja normaali tai alhainen kehon painoindeksi (BMI) sekä miehillä depressiivisten oireiden suuri määrä. Kompressiomurtuma yhdessä tai useammassa rintarangan tai ylemmän lannerangan nikamassa ennusti itsenäisesti tulevia luunmurtumia sekä miehillä että naisilla. Kahdeksan vuoden seuranta-aikana alakehon murtumat lisäsivät ongelmia liikkumiskyvyssä ja päivittäisistä toiminnoista selviytymisessä (ADL) sekä lyhyen (0-2 vuotta) että pitkän (2-8 vuotta) seurannan aikana. Yläkehon murtumat ennustivat ongelmia päivittäisistä perustoiminnoista selviytymisessä pitkän seurannan aikana. Miesten (Hazard Ratio [HR] 8.1, 95 % CI: 4.4-14.9) ja naisten (HR 3.0, 95 % CI: 1.9-4.9) lonkkamurtumat sekä miesten olkavarren yläosan murtumat (HR 5.4 95 % CI: 1.6-17.7) lisäsivät ennenaikaisen kuoleman vaaraa. Vapaa-ajan fyysisessä harjoittelun vähäisyys ennusti itsenäisesti sekä ennenaikaista toimintakyvyn heikkenemistä että kuolemaa. Väitöskirjatutkimukseni perusteella iäkkäiden murtumat ovat yleisiä ja niillä on vakavia seurauksia, joten ne ovat kansanterveydellisesti vakava uhka iäkkäiden itsenäiselle toimintakyvylle ja elämän laadulle.

Väitöstutkimuksen tarkoituksena oli selvittää nuorten miesten fyysisen aktiivisuuden ja paikallaan olon taustatekijöitä sekä pelillistetyn, räätälöidyn ja mobiilin intervention vaikuttavuutta. Väestöpohjainen aineisto kerättiin Oulun alueen kutsunnoissa vuosina 2010, 2012 ja 2013. Yhteensä 2526 keskimäärin 18-vuotiasta nuorta miestä täytti hyvinvointikyselyn, osallistui kuntotesteihin ja kävi lääkärintarkastuksessa. Satunnaistettuun, kontrolloituun, kuuden kuukauden interventioon osallistui 496 nuorta. Interventioryhmä sai käyttöönsä tutkimuksessa kehitetyn mobiilin palvelun, joka sisälsi pelillisiä elementtejä.

Viisi erilaista profiilia tunnistettiin paljon istuvien nuorten miesten vastauksista: paljon istuvat liikkujat, elämäänsä tyytymättömät, syömishäiriöillä oireilevat, huonokuntoiset ulkonäöstä motivoitujat ja pelaajat. Luonnollisessa ja rakennetussa ympäristössä asuvat nuoret liikkuivat yhtä paljon. Äidin runsas liikkuminen oli yhteydessä rakennetussa asuinympäristössä asuvien poikien suurempaan fyysiseen aktiivisuuteen, kun taas isän liikkumisella oli positiivinen yhteys luonnollisessa ympäristössä asuvien poikien liikkumiseen. Interventio lisäsi jonkin verran poikien kohtuukuormitteisen tai raskaan fyysisen aktiivisuuden määrää. Paikallaan olon tai kevyen aktiivisuuden määrä ei muuttunut. Elämäntyytyväisyys koheni sekä interventio- että kontrolliryhmässä. Vaikka tutkittavien sitoutuminen tutkimukseen oli kohtuullisen heikko, he pitivät monia tutkimuksessa kehitetyn mobiilin palvelun fyysiseen aktiivisuuteen liittyviä ominaisuuksia kiinnostavina. Erityisesti niillä nuorilla, jotka olivat liikkuneet vähän tai kokeneet hyvinvointinsa huonoksi tutkimuksen alussa, havaittiin positiivisia muutoksia intervention aikana. Tutkimuksessa saatiin lisää tietoa yksilöllisten sekä ympäristöön että vanhempiin liittyvien tekijöiden merkityksestä nuorten liikkumiselle ja paikallaan ololle. Tutkimus tuotti uutta tietoa pelillistetyn, räätälöidyn mobiiliteknologian mahdollisuuksista nuorten miesten aktivoinnissa. Tulosten perusteella yksilöllinen räätälöinti on tärkeää nuorten miesten terveyden edistämiseen tähtäävissä interventioissa.
Väitöskirja löytyy Jultikasta: http://jultika.oulu.fi/Record/isbn978-952-62-2456-5
Loppuraportti koskee rahoituksia: 201210057, 201310073 ja 201410144.

Suomalainen kuntoliikuntajärjestökenttä muotoutumisessa ja muutoksissa toisen maailmansodan jälkeen keskeisiä tekijöitä olivat vasemmiston ja oikeiston välinen poliittinen jännite, talous ja hallinnolliset trendit. Kuntoliikuntajärjestöt kilpailivat keskenään resursseista, jäsenistä ja näkyvyydestä. Tarvittaessa ne yhdistivät voimansa puolustaakseen omaa ja kuntoliikunnan asemaa suhteessa urheilun keskusjärjestöihin ja urheiluun.
Tyypillisessä liikuntakampanjajulisteessa harrastetaan kestävyysliikuntaa ihanteellisissa olosuhteissa luonnossa esimerkiksi hiihtäen, kävellen tai pyöräillen, iloisena ja aina hyvällä säällä. Liikkuja esitetään tavallisena ja sopusuhtaisena ihmisenä, joka reippailee yhdessä ystävien kanssa. Miehiä ja naisia esiintyy liikuntakampanjajulisteissa määrällisesti yhtä paljon, mutta liikuntarajoitteisia tai eri etnisten ryhmien edustajia näkyy kampanjamateriaaleissa vain harvoin. Joukkue-, palloilu-, taito- ja kamppailulajien näkyvyys on vaatimaton.
Fyysisen passiivisuuden terveysriskejä kuvataan liikuntavalistusaineistossa harvoin. Kun passiivisuutta kuvataan, se esitetään onnellisuuden ja iloisuuden esteenä. Liikkumattomat ihmiset ovat kuvissa surullisia ja apaattisia ja heidät sijoitetaan usein mustavalkoiseen värimaailmaan.
Käytetyimpiä liikunnan puolesta esitettyjä argumentteja kampanjoissa ovat olleet terveys ja kunto. 1940–1960-luvuilla kampanjoissa vedottiin kohtalaisen usein kansalaisuuteen ja nationalismiin. 1970-luvulla työväen puhuttelu oli varsin yleistä, ja 1980-luvulla kohderyhmäksi valikoituivat aikaisempaa useammin naiset. 1990-luvulta lähtien kampanjamateriaaleissa alettiin puhutella entistä enemmän yksilöä. Uusimpia argumentteja kampanjoissa ovat ajan ja ympäristön säästäminen.
Suomalaiselle liikuntakampanjoinnille on ollut tyypillistä hidas uusiutuminen. Monia 1900-luvun alussa käytössä olleita keinoja käytetään vielä 2000-luvullakin. Tällaisia ovat esimerkiksi prosenttikilpailut, arvonnat ja eri yhteisöjen väliset kilpailut, joissa lasketaan minuutteja, kertoja, askelia ja kilometrejä.
Liikuntakampanjoinnin kehittämisessä ei enää riitä, että kampanjan lopuksi sen vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta arvioidaan. Jatkossa olisi kiinnitettävä huomiota entistä enemmän kohderyhmien määrittelyyn ja tutkimiseen, käytettävien vaikuttamiskeinojen valintaan sekä kampanjan seurantaan. Lisäksi vastamainontaa olisi hyödynnettävä enemmän.

Väitöskirjassa tutkittiin vapaa-ajan liikuntatottumusten ja keskivartalon rasvoittumisen yhteyksiä nuorilla aikuisilla kaksosilla. Tutkimuksessa nähtiin, että nuorten aikuisten vyötärönympärys kasvoi 10 vuoden seuranta-aikana. Vähiten se kasvoi niillä, jotka lisäsivät liikuntaa tai pysyivät liikunnallisesti aktiivisina. Liikuntaa vähentäneillä vyötärö suureni yhtä paljon kuin alun perinkin vain vähän liikkuneilla. Lisäksi poikkileikkaustutkimuksessa havaittiin, että kolmekymppisten vyötärö oli sitä pienempi mitä useampaa liikuntalajia he kertoivat harrastavansa. Yhteys säilyi, vaikka tuloksissa huomioitiin liikunnan kokonaismäärä ja ruokavalion terveellisyys.
Väitöskirjassa tutkittiin myös tarkemmin geneettisesti identtisiä mieskaksospareja, joissa kaksoset erosivat toisistaan vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden suhteen viimeisen kolmen vuoden ajan, mutta ei vielä nuoruudessa. Tulokset osoittivat, että vähemmän liikkuville kaksosille oli kertynyt selkeästi enemmän vatsaontelonsisäistä rasvaa kuin heidän perimältään identtisille mutta liikunnallisesti aktiivisille veljille. Kaksosveljien välillä ei kuitenkaan ollut eroa painoindeksissä. Vatsaontelonsisäisen rasvan määrä oli myös yhteydessä sokeriaineenvaihduntaa kuvaaviin muuttujiin näillä terveillä miehillä. Kaksosveljillä ei havaittu eroa ravitsemuksessa.
Yhteenvetona voidaan todeta että liikunta-aktiivisuuden muutokset nuorella aikuisiällä näkyvät vyötärönympäryksessä, ja vähäinen liikunta kolmekymppisenä on yhteydessä suurempaan vatsaontelonsisäisen rasvan kertymiseen perinnöllisestä taipumuksesta riippumatta. Väitöskirjan tulokset korostavat vapaa-ajan liikunnan lisäämisen ja ylläpitämisen merkitystä keksivartalon liiallisen rasvoittumisen ehkäisyssä nuorella aikuisiällä, ja näin myös mahdollisten myöhempien metabolisten liitännäisongelmien kehittymisen ehkäisyssä.

Tutkimus saatettiin onnistuneesti valmiiksi ja tulosten raportointia on jatkettu aina viime vuosiin asti.
Julkaistuja ja vertaisarvioituja töitä aiheesta julkaistiin kaikkiaan 11 kpl.
3 julkaisua käsitteli sydämen rakennetta ja tarjosivat tähän referenssiarvoja kliiniseen käyttöön
1 julkaisu käsitteli genomilaajuista analyysiä jossa löydettiin uusia variantteja sydämen rakenteelle ja toiminnalle
1 experimentaalinen julkaisu jossa yhdistettiin prekliinistä ja kliinistä aineistoa
3 julkaisua käsittelivät diastolisen vajaatoiminnan yleisyyttä sekä tähän vaikuttavien muuttujien yhteyttä.
3 julkaisua käsitteli lapsuusajan yhteyttä aikuisiän sydänterveyteen

Lisäksi 2 julkaisua on tällä hetkellä under review ja 1 julkaisu tuli juuri takaisin yhdestä lehdestä ja lähtee toiseeen.
Tästä teemasta tulee valmistumaan yksi väitöskirja ja sen osatöistä 2/3 on nyt julkaistu. Pyrimme saamaan syksyn aikana viimeisen julkaistua jonka jälkeen väitös voidaan toteuttaa kevään 2021 aikana.

Päätulos oli, että liikuntainterventiolla oli sekä lyhyt- että pitkäaikaisvaikutuksia naisten työkykyyn ja työssä kuormittumiseen. Lisäksi alustavien tulosten perusteella subjetiivinen ja fysiologinen mittaristo antavat samantyyppisiä tuloksia naistyöntekijöiden kuormittumisesta ja palautumisesta.

Juho Vainion Säätiön vuonna 2015 myöntämän suurapurahan avulla olemme perehtyneet syvällisesti elintavoissa tapahtuviin muutoksiin eläköityessä. Olemme osoittaneet kyselyaineistojen avulla että vapaa-ajan liikunta-aktiivisuus lisääntyy, mutta myös istuminen (erityisesti TV:n katsominen) lisääntyy eläkkeelle siirryttäessä. Unen pituus lisääntyy ja univaikeudet vähentyvät erityisesti henkilöillä, joilla on psyykkistä kuormittuneisuutta ja työstressiä. Päihteiden käytön osalta noin 10% työntekijöistä lisää runsaasti alkoholinkäyttöään ja tämä on yleisempää miehillä, tupakoitsijoilla tai niillä, joilla on ollut masennusta työuran viimeisinä vuosina. Tupakoinnin määrä eli poltettujen savukkeiden määrä sen sijaan näyttäisi vähentyvän eläkkeelle siirryttäessä. Tutkimushavaintomme viittaavat siihen, että eläköitymiseen liittyvä vapaa-ajan lisääntyminen sekä työn kuormitustekijöiden poistuminen vaikuttavat myönteisesti tuoreiden eläkeläisten liikkumiseen ja nukkumiseen. Huolestuttavaa sen sijaan on alkoholin riskikäytön lisääntyminen osalla eläkeläisistä.

Tutkimuksessa selvitettiin fyysisen aktiivisuuden ja kunnon muutoksiin vaikuttavia tekijöitä murrosiässä. Kiihtyvyysanturimittausten perusteella kahden vuoden seuranta-aikana reippaan ja raskaan liikunnan määrä väheni erityisesti pojilla ja paikallaanolon määrä lisääntyi sekä pojilla että tytöillä. Pojilla reippaan liikunnan määrä väheni enemmän kuin tytöillä ja seurantajakson loppuvaiheessa sukupuolierot reippaan liikunnan määrässä olivat kaventuneet lähes kokonaan. Hyvä koulumenestys ja osallistuminen urheiluseuratoimintaan olivat tekijöitä, jotka liittyivät liikunta-aktiivisuuden ja paikallaanolon määrän myönteisempään kehitykseen murrosiässä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin nuorten kokeman sosiaalisen aseman yhteyttä heidän fyysiseen aktiivisuuteensa. Nuoret arvioivat omaa sosiaalista asemaansa koulussa sekä perheensä sosiaalista asemaa kymmenportaisen tikasmallin avulla. Nuorten liikkumista ja liikkumatonta aikaa mitattiin liikemittareilla. Nuoret, jotka kokivat sosiaalisen asemansa koulussa korkeaksi, liikkuivat koko päivän aikana enemmän vähintään reipasta kävelyä vastaavalla teholla ja olivat koulupäivän aikana vähemmän paikallaan. Nuoren arvio perheen sosiaalisesta asemasta ei ollut yhteydessä liikkumiseen. Koetun sosiaalisen aseman kaltaisten kokemusten ymmärtäminen ja huomioiminen tuo uusia näkökulmia nuorten liikkumisen edistämiseen niin koulupäivän aikana kuin vapaa-ajallakin.

Fyysisen toimintakyvyn eri osa-alueiden mittaukset eri ikävaiheissa osoittivat, että keskimäärin tulokset eri suorituskykymittareilla mitattuina parantuvat murrosiässä luonnollisen kasvun ja kehityksen myötä. Tutkimuksen aikana tuotettiin vertailuarvot fyysisen toimintakyvyn valtakunnallisia Move!-mittauksia varten. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös liikunnan, liikkumattomuuden ja kehonkoostumuksen yhteyksiä kunto-ominaisuuksiin lapsilla ja nuorilla. Tutkimuksessa havaittiin, että suurempi rasvan määrä kehossa on yhteydessä heikompiin ja reipas liikunta parempiin fyysisen toimintakyvyn mittaustuloksiin 9–15-vuotiailla. Tuloksia voidaan hyödyntää fyysisen toimintakyvyn Move!-mittausten tulosten tulkinnassa.

Tulokset osoittivat, että objektiivisesti mitattu sykevälivaihteluun pohjautuva stressi oli yhteydessä subjektiiviseen stressiin. Seurannassa havaittiin keskimääräinen sekä yksilötasolla tapahtuva lasku subjektiivisessa stressitasossa. Objektiivisesti mitatun stressin/palautumisen tasoissa ei tapahtunut muutosta. Matala objektiivisesti mitattu stressireaktioiden voimakkuuden ja korkea palautumisreaktioiden voimakkuuden taso olivat
yhteydessä voimakkaampaan subjektiivisen stressin laskuun. Liikunta-aktiivisuus, hyvä fyysinen kunto ja terveyden kannalta edullinen kehonkoostumus olivat yhteydessä pienempään objektiivisesti mitatun stressin määrään työpäivänä. Hyvä fyysinen kunto ja terveydelle edullinen
kehonkoostumus olivat yhteydessä matalaan stressireaktioiden voimakkuuteen työpäivän aikana sekä parempaan työpäivän jälkeisen yön palautumiseen. Seurannassa havaittiin keskimääräistä korkeamman liikunta-aktiivisuuden tason olevan yhteydessä keskimääräistä voimakkaampaan subjektiivisen stressin laskuun.
Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan päätellä, että liikunta-aktiivisuudella on merkitystä stressinhallinnassa. Hyvä fyysinen kunto ja
terveydelle edullinen kehonkoostumus vaikuttaisivat olevan tärkeitä hyvälle työpäivän jälkeiselle palautumiselle. Tulokset tukevat sykevälivaihteluun pohjautuvan menetelmän käytettävyyttä stressin arvioinnissa subjektiivisten menetelmien rinnalla.

Väitöskirjan osatyö 4 "Frequent physical activity is associated with reduced risk of severe diabetic retinopathy in type 1 diabetes":
Liikunta ja erityisesti liikuntakertojen määrä vaikuttaa suotuisasti retinopatian kehittymiseen tyypin 1 diabeteksessa (Väitöskirjan neljäs osatyö on uudelleen lähetetty korjauksineen ja lisäanalyyseineen Acta Diabetologica - lehteen 9/2019).

Tutkimusaineiston muodostivat 144 ylipainoista tai lihavaa keski-ikäistä miestä, joilla oli häiriintynyt glukoosiaineenvaihdunnansäätely. Miehet satunnaistettiin kontrolliryhmään sekä kahteen ohjattuun harjoitusryhmään, joista toinen harjoitti sauvakävelyä ja toinen suoritti nopeusvoimatyyppistä kuntosaliharjoittelua.
Ryhmät harjoittelivat kahdentoista viikon ajan kolme kertaa viikossa tunnin kerrallaan. Fyysisen aktiivisuuden intensiteettiä ja volyymia mitattiin ennen interventiota ja intervention aikana objektiivisten mittausten, päiväkirjojen ja kyselyiden yhdistelmällä. Tyypin 2 diabeteksen riskitekijät, glukoosi- ja rasva-aineenvaihdunnan ja maksan entsyymien aineenvaihdunnan indikaattorit, kehon koostumus, verenpaine, fyysinen suorituskyky ja ravitsemus mitattiin standardimenetelmillä ennen ja jälkeen intervention.
Osallistujien fyysisen kokonaisaktiivisuuden määrä ei lisääntynyt kuntoutus- tai harjoitteluintervention seurauksena. Sekä kuntoutus- että sauvakävelyinterventio lisäsivät vapaa-ajan liikunnan määrää. Mitä enemmän sauva- ja kuntosaliryhmien viikoittainen vapaa-ajan kokonaisliikunnan (= ohjattu harjoittelu + ei-ohjattu vapaa-ajan liikunta) määrä lisääntyi, sitä enemmän ei-vapaa-ajan fyysinen aktiivisuuden (mm. työ, työmatka, kotityöt) määrä väheni. Verrattuna kontrolliryhmään etenkin sauvakävelyllä oli terveydelle edullisia vaikutuksia kehon rasvakudokseen sekä rasva- ja glukoosiaineenvaihdunnan säätelyyn osallistuviin hormoneihin (leptiini ja chemeriini). Lisäksi ei-ohjatun vapaa-ajan liikunnan intensiteetti selitti itsenäisesti 10 % kävelynopeuden, 9 % kehon painon ja 7 % kehon painoindeksin muutoksen vaihtelusta.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen tähtäävät interventiot eivät automaattisesti lisää liikunnan määrää kokonaisuudessaan. Ne näyttävät kuitenkin lisäävän vapaa-ajan liikuntaa, ja tällä voi olla tyypin 2 diabeteksen riskitekijöihin edullisia terveysvaikutuksia.

Tutkimushankkeessa tarkasteltiin fyysiseen aktiivisuuteen vaikuttavia biologisia ja psykososiaalisia tekijöitä elämänkulun eri vaiheissa. Tutkimus on osaa laajaa suomalaista kohorttitutkimusta, LASERI-tutkimusta, joissa tutkittavien liikunta-aktiivisuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä on seurattu etenevästi lapsuudesta keski-ikään asti (vuodesta 1980 vuoteen 2011). Fyysinen aktiivisuus on lapsuudessa, nuoruudessa ja aikuisiässä mitattu kyselyillä ja lisäksi keski-iässä objektiivisesti askelmittareiden avulla. Fyysiseen aktiivisuuteen vaikuttavista tekijöistä on tarkasteltu aiempaa liikunta-aktiivisuutta ja erilaiseen liikuntaan osallistumista, vanhempien liikunta-aktiivisuutta, sosioekonomista asemaa, koulutusta, temperamentin piirteitä, masennusoireita ja lihavuuden astetta.

Tulokset lapsuuden liikunnan merkityksestä ja vanhempien aktiivisuuden merkityksestä koko elämänkulun aikaiselle liikunnalle vahvistavat lasten ja nuorten liikunnan tukemisen merkityksellisyyttä koko elämänkulun aikaisen aktiivisuuden näkökulmasta. Tulokset liikunnan muutoksista lapsuudesta aikuisikään auttavat tunnistamaan ryhmiä, jotka tarvitsevat erityisesti tukea liikunnan edistämiseksi elämänkulun eri vaiheissa. Tulokset aktiivisen koulumatkaliikunnan merkityksestä aikuisiän liikunta-aktiivisuudelle vahvistavat näkemystä siitä, että fyysisesti aktiivisia kulkutapoja tulisi tukea arjen lyhyillä siirtymämatkoilla, kuten koulumatkoilla jo varhain. Tulokset tukevat näkemystä lapsuuden ja nuoruusajan liikunnan merkityksestä myös myöhemmälle fyysiselle aktiivisuudelle. Tulokset masennusoireiden, stressioireiden ja liikunta-aktiivisuuden yhteyksistä tuovat tärkeän näkökulman terveys- ja liikuntaneuvontaan. Uudet tulokset lapsuusiän aktiivisen temperamentin vaikutuksista aikuisiän fyysiseen aktiivisuuteen ovat merkityksellisiä lasten liikunnan ohjaajien ja toteuttajien näkökulmasta.

(Englanninkielinen loppuraportti sisältäen kaikki tutkimuksen tuottamat julkaisut on kokonaisuudessaan liitteenä)

Tämän hankkeen tuloksista, jotka tulevat vielä käynnissä olevan datan käsittelyn jälkeen tarkentumaan, voidaan osoittaa selkeä yhteys tiettyjen immuunisysteemin osien reagoivan vauriorakennuksiin, eli rakennuksella ja varsinkin mikrobivaurioituneella vaurioituneella on yhteys sen käyttäjien terveyteen.

-Vauriorakennuksen tilankäyttäjiltä havaittiin vertailurakennusten käyttäjiin verrattuna alentuneita leukosyyttiaktiivisuuksia (neutrofiilit) ryhmätasolla.
-Vauriorakennuksen tilankäyttäjillä oli ryhmätasolla merkitsevästi korkeammat itiöspesifiset IgG- ja IgG3- vasteet.
-Toksiuusmittauksissa käytetty E. coli-lux menetelmä korreloi hyvin rakennusten vaurioiden ja oireilun kanssa.

Väitöstutkimuksen mukaan noin puolella (54 %) tutkimukseen osallistuneista opettajista (n = 1198) esiintyi äänihäiriöitä, ja työhön liittyvä stressi oli niiden merkittävin selittäjä (OR 3.6). Stressi oli jopa vahvemmin yhteydessä äänihäiriöihin kuin astma (OR 2.7) tai naissukupuoli (OR 1.5).

Äänihäiriöt ja stressi olivat selkeästi yhteydessä opettajien työkyvyn laskuun. Paras työkyky oli niillä opettajilla, joilla ei ollut äänihäiriöitä tai stressiä, ja heillä oli myös vähiten sairauslomia. Stressi ja äänihäiriöt olivat vahvemmin yhteydessä heikentyneeseen työkykyyn yhdessä kuin erikseen arvioituina. Ääni, samoin kuin stressi, vaikuttaakin olevan hyvä työkyvyn indikaattori.

Äänihäiriöistä kärsivät raportoivat selvästi muita enemmän sisäympäristöön liittyviä puutteita, kuten melu ja tunkkainen ilma. Tämä itsearviointi validoitiin alatutkimuksessa (n = 538) vertaamalla sitä ulkopuolisten asiantuntijoiden arvioon koulurakennusten kunnosta. Vastaavuus oli hyvä. Tulokset antoivat kuitenkin vain viitteitä siitä, että äänihäiriöillä olisi yhteyttä asiantuntijoiden arvioimaan koulurakennusten huonoon kuntoon. Sitä vastoin lähes puolella koehenkilöistä, jotka työskentelivät kunnossa olevissa rakennuksissa, ei ollut stressiä eikä äänihäiriöitä. Kaiken kaikkiaan yli puolet alatutkimukseen osallistuvista opettajista työskenteli huonokuntoisessa rakennuksessa.

Tulokset herättävät kysymyksen siitä, muodostavatko äänihäiriöt, työhön liittyvä stressi ja puutteellinen sisäympäristö suhteessa työkykyyn vyyhdin, joka on enemmän kuin osiensa summa. Ihmistä on hyvä hoitaa kokonaisuutena, ja tukitoimia onkin tarpeen kohdistaa äänenhuollon lisäksi myös ääneen liittyviin tekijöihin, kuten stressin vähentämiseen ja sisäympäristön korjauksiin. Opettajien ääniergonomian parantamiseen tulisi kokonaisuutena kiinnittää entistä enemmän huomiota. Varhaisen tuen merkitys on ensiarvoisen tärkeää, että ongelmat eivät kasautuisi ja opettajien työkyky säilyisi mahdollisimman hyvänä.

Väitöstutkimuksessa selvitettiin, miten talviaikaan tavanomainen kylmäaltistus vaikuttaa kohonnutta verenpainetta sairastavien verenkiertoelimistön toimintaan. 91 keski-ikäistä miestä (56 kohonnutta verenpainetta sairastavaa, 35 verrokkia) altistettiin laboratoriossa -10 C asteen lämpötilalle 15 minuutin ajan, talvivaatetettuna, paikoillaan seisten. Heidän verenkiertoelimistönsä toimintaa seurattiin monipuolisesti kylmässä olon aikana, sekä 15 minuuttia ennen ja jälkeen altistusta.

Havaitsimme, että verenpaine kohosi samalla tavoin kummassakin tutkimusryhmässä. Tämä johti huomattavan korkeaan verenpaineen tasoon kylmässä lievää tai kohtalaista kohonnutta verenpainetta sairastavilla: 179/106mmHg yläpaine/alapaine keskimäärin, yläpaine hetkellisesti yli 200mmHg joka neljännellä (1. osajulkaisu). Kylmä voimisti yhtäaikaa sympaattista eli kiihdyttävää ja vagaalista eli rauhoittavaa sydämen säätelyä, sekä muutti sydämen sähköistä toimintaa rytmihäiriöherkkyyttä kuvastavaan suuntaan (2. osajulkaisu). Verenpaineen nopean säätelyn herkkyys (barorefleksiherkkyys) kasvoi kylmässä molemmilla tutkimusryhmillä, mutta nopea sympaattinen verenpaineenvaihtelu kasvoi vain verrokeilla (3. osajulkaisu).

Alustavat tulokset osoittavat myös, että kotimittauksissa havaittu verenpaineen vaihtelu on yhteydessä verenpaineen nousuun ja sydämen kuormittumiseen kylmässä (4.osajulkaisu, käsikirjoitus).

Saatu apuraha on käytetty ajanjaksolla 1.7.2015–30.11.2015 väitöskirjatyöni kahden osatyön työstämiseen. Näiden osatöiden otsikot ovat seuraavat:
1) Health effects of mould in severely damaged homes (käytetty 90 % apurahakaudesta)
2) Microbial exposures in severely damaged homes (Alustava otsikko) (Käytetty 10 % apurahakaudesta)

Molempien osatöiden aineistona on apurahahakemuksessa kuvattu HOTES-tutkimuksen (HOmeloukka ja TErveyS) aineisto. Aineisto on kerätty vuosien 2008–2015 aikana ja tutkimukseen on saatu mukaan 45 perhettä ympäri Suomea, jotka asuvat vakavasti kosteusvaurioituneissa asunnoissa. Asukkaita on yhteensä noin 180. Asukkaista on kerätty terveystietoa terveyskyselylomakkeilla sekä erilaisilla kliinisillä mittauksilla. Ensimmäisessä artikkelissa käytettiin terveyskyselyiden lisäksi PEF ja FeNO mittauksia kuvaamaan asukkaiden kosteusvaurioille altistumisesta aiheutuvaa hengitystieoireilua. Altistumista tarkasteltiin asunnoista otettujen materiaalinäytteiden ja pölynäytteiden avulla.

Apurahan käyttö:
1) Apurahakaudesta osa meni aineistojen työstämiseen sellaiseen kuntoon, että analyysien tekeminen oli mahdollista. Kaikki aineistot olivat tallennettu omiksi tiedostoikseen (terveyskysely aikuisille, kouluikäisille ja alle kouluikäisille lapsille, terveysmittausten aineistot, rakennusmateriaaliaineistot), joten työn ensimmäinen vaihe oli aineistojen oikeellisuuden tarkastaminen, puhdistaminen sekä yhdistäminen toisiinsa yhdeksi isommaksi aineistoksi käyttäen SPSS tilastotiedeohjelmaa (SPSS-22 .0 for Windows (SPSS, Inc, Chicago, IL). Erityisesti rakennusmateriaaleja koskeva työ oli aikaa vievää, koska näitä tuloksia ei ollut tallennettu tilastollista käsittelyä varten ja otettuja materiaalinäytteitä oli yhteensä lähes 200 kpl (vaihdellen 3-16 kpl / asunto). Datan kokoamisen jälkeen aineistoksi muodostui 41 asunnon asukkaat ja asuntojen rakennusmateriaalinäytteet. Näissä asunnoissa asui yhteensä 139 henkilöä (74 aikuista ja 60 lasta), joilta oli palautunut tutkimuksen alussa annettu laaja terveyskysely. Apurahakaudella saatiin tarvittava data kasattua ja yhdistettyä analyyseja varten.
2) Datan kokoamisen jälkeen siirryttiin aineiston alustaviin analyyseihin käyttäen apuna ristiintaulukointia ja Pearsonin χ2-testiä. Näiden analyysien perusteella saatin kartoitettua aineistoa niin, että päästiin tarkempiin analyyseihin. Asukkailta oli kysytty yhteensä 24 oireen ilmenemistä, jotka jaettiin viiteen eri ryhmään käyttäen pääkomponenttianalyysia. Näistä muodostettiin lopulta ylähengitystie-, alahengitystie- ja yleisoireryhmät. Asunnot jaettiin kolmeen erilaiseen vakavuusluokkaan perustuen rakennusmateriaalinäytteissä ilmenneisiin sieni-, bakteeri- ja aktinomykeettikasvustoihin. PEF ja FeNO mittausten osalta käytettiin dataa, joka oli koottu asukkaiden kotona tekemien mittausten perusteella (PEF / 2 viikon ajalta, FeNO / 3 päivän ajalta). Lopulliset analyysit tehtiin käyttäen logistista regressioanalyysia ja niissä verrattiin oireilua sekä kotimittausten tuloksia altistumisen tasoon eri altistumisluokissa (sienet, bakteerit, aktinomykeetit ja näistä koottu kokonaisuutta kuvaava luokitus). Kaikki osatyöhön tarvittavat analyysit saatiin tehtyä ja koottua artikkeliin tuleviin tuloksia kuvaaviin taulukoihin apurahakaudella.
3) Health effects of mould in severely damaged homes -osatyön kirjoittaminen aloitettiin edellä mainittujen analyysien kanssa samanaikaisesti ja on tällä hetkellä lähes valmiina ja pääohjaajilla luettavissa / kommentoitavissa. Artikkeli on tarkoitus julkaista Indoor Air –lehdessä seuraavien kuukausien (huhti-toukokuu 2016) aikana, josta se on myös luettavissa.
4) Apurahakauden viimeisen kuukauden aikana aloitettiin myös väitöskirjatyöni seuraavan osatyön työstämien. Tämä osatyö kirjoitetaan yhteisenä työnä toisen väitöskirjatyöntekijän (Maria Valkonen / Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) kanssa, niin, että molemmat ovat tasaväkisiä kirjoittajia. Tässä osatyössä puolestaan tarkastellaan samoista asunnoista otettujen pölynäytteiden osuutta altistumisessa. Asunnoista on otettu pölynäytteitä seuraavasti: mattopölynäyte olohuoneesta, yläpölynäyte sekä pölypussinäyte. Kyseisiä näytteitä on otettu sekä ennen vauriota että asunnon korjauksen tai toiseen asuntoon muuton jälkeen. Apurahakauden lopuksi pölynäytedata saatiin kasattua ja alustavat analyysit tehtyä. Lisäksi tähän osajulkaisuun on kirjoitettu tausta ja metodi -osuudet. Tämä osajulkaisu on tarkoitus saada valmiiksi kevään 2016 aikana ja julkaista myös Indoor Air –lehdessä, josta se on luettavissa.
5) Apurahalla tehtyjen alustavien analyysien tuloksia käytettiin myös Indoor Air 2016 konfrerenssi-julkaisuun, johon toisena kirjoittajana tein tarvittavia tilastollisia analyyseja. Tämä konfrerenssi-julkaisu on hyväksytty ja tullaan esittämään ensi kesänä Maria Valkosen toimesta. Tämä julkaisu toimii myös siis pohjana varsinaiselle edellä kuvatulle osatyölle väitöskirjatyössäni.

Vuoden 2018 aikana suunnitelmat muuttuivat ja päädyimme lomakeseurannan lisäksi suunnittelemaan nuorille tutkimuskäynnit. Tämän mahdollisti ymmärryksemme mikrobiominäytteiden keräämisen tärkeydestä, joten päädyimme suunnittelemaan tutkimuskäynnit tutkittaville heidän asuinpaikkojen lähellä oleviin terveyskeskuksiin, koulujen terveydenhoitajan tiloihin tms. Suunnitelmassa oli saada kerättyä mikrobiomi- ja verinäytteet nuorista. Saimme 16-vuotisseurannana alkamaan toukokuussa 2019. Tutkimuspäiviä on tähän mennessä ollut 6, osallistumisprosentti on ollut todella hyvä: kutsutuista 84% on osallistunut tutkimuskäynnille, täyttänyt lomakkeet ja kerännyt pölynäytteen; 10% on täyttänyt lomakkeet ja kerännyt pölynäytteen; ja 6% on kieltäytynyt tutkimuskäynnistä, mutta on vastannut terveystietoja koskevaan lyhyeen kyselyyn puhelimitse. LUKAS1 –kohortin 16-vuotistutkimuksen tutkimuskäynnit saadaan tehtyä syyskuun 2019 loppuun mennessä ja LUKAS2:n tutkimuskäynnit tullaan toteuttamaan samalla tavalla vuoden 2020 aikana.

Olemme samalla analysoineet ja julkaisseet tuloksia aiemmista seurantakerroista; 10 julkaisua LUKAS kohortista (vuosina 2018-2019) ja yksi julkaisu Harvardin yliopiston tutkijoiden kanssa post doc -vuodelta (lapsuuden suoliston mikrobiomi ja lihavuus/ylipaino).

Tutkimuksen ”Mikrobialtistuksen arviointi sisäympäristöissä huonepölynäytteillä” tavoitteena oli määrittää asuin-, elintapa- ja ympäristötekijät, jotka vaikuttavat sisäympäristöjen mikrobipitoisuuksiin. Lisäksi tavoitteena oli kehittää menetelmiä, joiden avulla altistumista voidaan arvioida entistä tarkemmin. Tällä puolen vuoden kestoisella apurahalla aikaansaadut tuotokset (osatyöt 2 ja 3) on esitetty seuraavaksi. Lisäksi apurahakaudella aloitettiin osatyön 4 kirjoittaminen.

Osatyö 2

Väitöskirjan osatyössä 2 havaittiin, että huonepölyn bakteeripitoisuuksiin vaikuttivat voimakkaimmin asuinmuoto sekä maanviljely, erityisesti hyötyeläinten lukumäärä. Muuten pitoisuuksiin vaikuttavat tekijät vaihtelivat erilaisten bakteeripitoisuutta mittaavien markkereiden välillä. Tämä johtunee siitä, että erilaiset menetelmät kuvaavat sisätilojen bakteeripitoisuutta eri tavoin. Lisäksi työssä havaittiin, että tulosten tulkintaan vaikuttaa suuresti se ovatko bakteeripitoisuudet esitetty massaa vai näytteenkeräys pinta-alaa kohti. Tähän on tärkeää kiinnittää huomiota vertailtaessa eri tutkimusten tuloksia keskenään. Tutkimuksen tulosten perusteella vain osa bakteeripitoisuuksien vaihtelusta pystytään selvittämään kyselyjen avulla, joten ihmisten altistumisen arvioimiseksi tarvitaan lisäksi näytteenottoa. Näytteenottomenetelmiä tutkittaessa havaitsimme, että bakteeripitoisuuksien (3-hydroksirasvahappo ja muramiinihappo) toistettavuus rinnakkaisissa pölynäytteissä (sama kohde ja näytteenottokerta) oli vahva (intraclass correlation -arvo (ICC): 74–84 %) kun taas läpi vuoden kerättyjen näytteiden toistettavuus oli heikompi (ICC: 22–66 %), osoittaen bakteeripitoisuuksien ajallista vaihtelua. Näin ollen yksi näyte ei riitä kuvaamaan asunnon todellista bakteeripitoisuutta, vaan tarvitaan useita näytteitä eri vuodenaikoina.

Julkaisu: Leppänen H.K., Täubel M., Roponen M., Vepsäläinen A., Rantakokko P., Pekkanen J., Nevalainen A., von Mutius E. & Hyvärinen A. (2015) Determinants, reproducibility, and seasonal variation of bacterial cell wall components and viable counts in house dust, Indoor Air, 25, 260-272.


Osatyö 3

Väitöskirjan osatyössä 3 havaittiin, että koulujen huonepölyn sieni- ja bakteeripitoisuudet vaihtelivat suuresti Suomen, Espanjan ja Alankomaiden välillä. Suomessa mikrobipitoisuudet olivat kaikista alhaisimmat, jopa 20 kertaa alhaisemmat sieni- ja 12 kertaa alhaisemmat bakteeripitoisuudet kuin Espanjassa ja Alankomaissa. Suurimmat pitoisuudet löytyivät yleensä Espanjasta, poikkeuksena Mycobacterium spp. ja Streptomyces spp. -lajit, joiden pitoisuudet olivat suurimmat Alankomaissa. Mikrobipitoisuuksien vaihtelu oli suurempaa koulujen sisällä kuin eri koulujen välillä. Pitoisuuksissa havaittiin siis selvää ajallista ja paikallista vaihtelua. C. herbarumilla, joka on tyypillinen ulkoilman mikrobi, havaittiin selvää vuodenaikaisvaihtelua. Suurimmat pitoisuudet havaittiin keväällä/alkukesällä ja pienimmät vastaavasti talvella/alkukeväällä. Muilla lajeilla vuodenaikaisvaihtelu ei ollut niin selkeää. Eri maiden välillä havaittiin eroja myös siinä, kuinka kouluissa havaitut kosteusvauriot vaikuttivat mitattuihin mikrobipitoisuuksiin. Vaikutus oli selkeintä Alankomaissa, Espanjassa havaittiin yhteys joihinkin mikrobimarkkereihin, kun taas Suomessa vaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Suomessa mikrobipitoisuuksia kasvattavia tekijöitä olivat koulurakennuksen yleinen huono kunto, ulkoilman lämpötila ja suuri etäisyys vilkasliikenteisiin teihin. Pitoisuudet olivat puolestaan pienempiä kouluissa, jotka olivat uudempia ja joissa siivottiin enemmän.

Käsikirjoitus: Täubel M., Leppänen H.K., Krop EJM., Jacobs JH., Doekes G., Heederik DJJ., Borras A., Zock JP., Pekkanen J., Nevalainen A. and Hyvärinen A. Microbial indoor environment in school buildings – Quantification of microbial exposures with qPCR and chemical markers.

Hankkeessa selvitettiin, miten psykososiaaliset tekijät vaikuttavat koululaisten sisäilmaan liitettyyn oireiluun.
10 alakoulun aineistossa havaittiin, että oppilaiden vanhempien kokema huoli koulun sisäilman laadusta oli joissain kouluissa selvästi tärkeämpi oireilua selittävä tekijä kuin sisäilman laatu (1).
Suuren kaupungin yli 100 koulun aineistossa (2) havaittiin, että sisäilman huono laatu lisää oireilua pääosin samalla tavalla riippumatta siitä, kysytäänkö oireita vanhemmalta tai lapselta itseltään. Seuraavassa aineistosta tehtävässä artikkelissa, joka toistaiseksi on vasta käsikirjoitus, verrataan sisäilman laadun, psykososiaalisten tekijöiden ja muiden tekijöiden suhteellista merkitystä koulujen välisen oireilun selittäjinä (3).
Julkaisut:
1. Nissilä JJ, Savelieva K, Lampi J, Ung-Lanki S, Elovainio M, Pekkanen J. Parental worry about indoor air quality and student symptom reporting in primary schools with or without indoor air quality problems. Indoor Air. 2019 Sep;29(5):865-873
2. Savelieva K, Marttila T, Lampi J, Ung-Lanki S, Elovainio M, Pekkanen J. Associations between indoor environmental quality in schools and symptom reporting in pupil-administered questionnaires. Environ Health. 2019 Dec 27;18(1):115
3. Savelieva K, Lampi J, Ung-Lanki S, Elovainio M, Pekkanen J. Indoor Environmental Quality, Psychosocial Factors, and Symptom Reporting in Schools (manuscript)

Tässä tutkimuksessa on ensimmäistä kertaa tutkittu lasten terveyden kannalta hyödyllisiä ja haitallisia ympäristöaltisteita ja niiden vaikutusta immuunijärjestelmän toimintaan samassa kokeellisessa tutkimusasetelmassa. Osoitimme että ääriympäristöistä kerätyt näytteet muokkaavat immuunijärjestelmän toiminnan kannalta keskeisiä tekijöitä ja vaikutukset ovat pääsääntöisesti päinvastaisia. Maatilapölyaltistuminen johtaa immuunijärjestelmän normaaliin aktivoitumiseen kun taas kaupunki-ilman hiukkaset näyttävät estävän immuunivasteen syntymisen kannalta keskeisten reseptorien ilmentymisen ja välittäjäaineiden erittymisen. Tämä voi johtaa epänormaaliin reagointiin kaupunkiympäristön altisteille ja osaltaan selittää maaseutu- ja kaupunkiympäristöissä havaitut erot immuunisairauksien, erityisesti lasten astman, esiintyvyydessä. Maatilapölyn positiivinen vaikutus keuhkoepiteelin tiiviyteen oli äärimmäisen mielenkiintoinen löydös. Se voi tarkoittaa, että maatila-altistumisen ansiosta esimerkiksi allergeenit ja hengitystievirukset eivät pysty läpäisemään keuhkoepiteeliä, tulehdusriski pienenee ja sitä kautta myös astman riski voi pienentyä.

Main findings
An initial analysis in the HITEA school study investigated the ‘Occurrence of moisture problems in schools in three countries from different climatic regions of Europe based no questionnaires and building inspections’ (Haverinen-Shaughnessy et al., 2012). Based on this questionnaire assessment, different types of moisture problems were reported in 24-47% of all school buildings at the time of the study. In the Dutch schools, dampness was most commonly reported, moisture damage in Spanish schools, and mould odour in Finland. Upon on-site building inspections by trained research staff in a sub-sample of schools from the questionnaire survey, a good overall agreement between the questionnaire and inspection data was found (kappa-value 0.62), however, large differences (0.39-0.91) were observed between countries. Extrapolating from the inspection data, the minimum estimates for prevalence of moisture problems in school buildings are 20% in the Netherlands, 41% in Spain, and 24% in Finland.
One study within HITEA aimed at providing systematic information on the prevalence of microbial secondary metabolites in a large number of school buildings in three European countries, considering both, buildings with and without moisture damage and/or dampness observations (Peitzsch et al., 2012). In order to address the multitude and diversity of secondary metabolites a large number of more than 180 analytes was targeted in settled dust and surface swab samples using liquid chromatography / mass spectrometry (LC/MS) based methodology. 42%, 58% and 44% of all samples collected in Spanish, Dutch and Finnish schools, respectively, were positive for at least one of the metabolites analyzed. In total, 30 different fungal and bacterial secondary metabolites were found in dust samples from schools. A major finding in this study was that settled dust derived from moisture damaged/damp schools contained larger numbers of microbial secondary metabolites at higher levels compared to respective dust samples from schools not affected by moisture damage and dampness. This observation was true for schools in each of the three countries, but became statistically significant only when combining schools from all countries and thus enlarging sample number in the statistical analyses. A follow-up analysis of data derived from the longitudinal study in HITEA schools confirmed the geographical dependency of indoor microbial metabolite patterns and added also indications of a seasonal effect on the occurrence of microbial metabolites indoors (Sulyok et al., manuscript under preparation).
While adverse respiratory health effects of dampness and mould in the home have extensively been reported, these effects have much less bee studied in the school environment. The HITEA study evaluated associations between dampness and mould in school buildings and respiratory symptoms among 6 to 12 years old pupils in Finland, Spain and The Netherlands (Borràs-Santos et al., 2013). Questionnaire information from 9271 pupils from 56 schools were used and related to observation of dampness, moisture damage and visible mould made during standardized school building inspections. Country specific associations between moisture problems and parent-reported respiratory symptoms were explored. Dry cough at night was associated with moisture damage in schools in all three countries. Finnish children attending a moisture damaged school had significantly more often wheeze, nasal symptoms and respiratory related school absence, but these associations were not seen in Dutch or Spanish school children.
Preliminary analyses of self-reported respiratory symptoms in 645 teachers form 53 schools in three European countries (Zock et al., manuscript under preparation) showed an overall tendency of more respiratory symptoms in teachers from schools with moisture damage. The analysis revealed a consistent increase in nasal symptoms in teachers working in moisture damage schools in all three countries. Dutch and Finnish teachers from moisture damaged schools had on average higher asthma symptom score and reported more work-related respiratory symptoms. Associations were studied between teachers’ respiratory symptoms and total load of microbial secondary metabolites in settled dust of the study schools. While in Spanish and Dutch teachers there were no clear trends in asthma symptom score or prevalence of nasal symptoms, Finnish teachers from schools with higher microbial toxins levels were more likely to have nasal symptoms in the previous year and there was some indication that also lower respiratory tract symptoms were more prevalent with increasing toxin load.


Conclusions
Moisture problems, such as moisture damage, dampness, and visible mould, are relatively common in schools. A marked variation between occurrence and severity was found across geographical areas, which may partly be explained by building characteristics. Questionnaire-based surveys can be used to assess moisture problems in school buildings, but because of large variation in agreement with inspection data, the questionnaire needs to be validated by on-site inspection in a subsample of the surveyed buildings.
A multitude of different microbial secondary metabolites, often referred to as 'microbial toxins', are part of the complex exposures encountered in indoor environments. Our results suggest that moisture damage and dampness observed in school buildings link to an increase in the number of different mycotoxins present at elevated levels in settled dust; however, it is evident that microbial toxins are also present in non-damaged buildings as part of the 'normal' microbial flora indoors. Outdoor air and particulate matter seems to be a source for the indoor occurrence of microbial toxins, in addition to microbes proliferating in indoor spaces.
A study on the associations between dampness and mould in school buildings and respiratory symptoms among 6 to 12 years old pupils concluded that moisture problems in schools may cause adverse respiratory effects in pupils; Finnish pupils were found to be at higher risk for adverse health outcomes due to dampness problems in schools.
Teachers working in schools with moisture problems have a higher risk for upper and lower respiratory tract symptoms, but not for respiratory infections. This work underlines the public health relevance of damp and mould problems in indoor workplaces. In addition, preliminary findings indicate a potential role of fungal toxins in explaining some of the adverse respiratory health outcomes in teachers working in schools with moisture problems.

Apurahakautenani keskityin väitöskirjani ensimmäisen artikkelin kirjoittamiseen ja viimeistelyyn sekä toisen artikkelini suunnitteluun ja kirjoittamiseen.
Ensimmäisen artikkelini aiheena ovat suomalaisten rahapelaamisen motiivit ja niiden yhteys sosiaaliryhmittäisiin eroihin sekä rahapelikäyttäytymiseen liittyviin tekijöihin. Lisäksi artikkelissa tarkasteltiin motiivien ajallista pysyvyyttä. Artikkeli on nyt viimeistelyvaiheessa, eli tuloksia ei ole vielä virallisesti julkaistu.

Tutkimuksen aineistona käytettiin Rahapelikysely 2016–2017 –tutkimuksen aineistoa, joka kerättiin kahdessa vaiheessa 18–74-vuotiailta suomalaisilta Uudenmaan, Pirkanmaan ja Kymenlaakson maakunnista. Aineistonkeruusta vastasi tilastokeskus ja kyselyt toteutettiin puhelinhaastatteluina. Ensimmäisessä vaiheessa kyselyyn osallistui 7186 vastaajaa, joista myös toiseen vaiheeseen osallistui 2624 vastaajaa. Tutkimukseen valittiin osallistujista vain ne, jotka olivat pelanneet rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana. Ensimmäisen vaiheen vastaajista 82 prosenttia (n = 5805) oli pelannut rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana. Niistä vastaajista, jotka osallistuivat sekä ensimmäiseen että toiseen vaiheeseen, 2190 vastaajaa oli pelannut rahapelejä vuonna 2016 ja 2165 vastaajaa oli pelannut rahapelejä vuonna 2017.

Tutkimuksessa rahapelaamisen motiiveja tiedusteltiin kysymällä vastaajan pääasiallista syytä pelata rahapelejä sekä muita mahdollisia syitä rahapelaamiselle. Analyysejä varten kutakin ensisijaiset ja toissijaiset motiivit yhdistettiin, jotta kutakin motiivia pystyttiin tarkastelemaan laajemmin. Suomalaisten yleisimmät syyt rahapelaamiselle olivat odotetusti rahan voittaminen (76 %): hieman yli puolet (52 %) vastaajista valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle ja vajaa neljäsosa vastaajista (24 %) valitsi sen toissijaiseksi motiiviksi rahapelaamiselle. Toiseksi yleisin syy rahapelaamiselle oli mielihyvä tai hauskuus (62 %): kolmasosa vastaajista (33 %) valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle ja 29 prosenttia vastaajista valitsi sen toissijaiseksi motiivikseen. Hyvän tarkoituksen tukeminen ja ikävien tunteiden tai ajatusten pakeneminen olivat yleisemmin toissijaisia syitä rahapelaamiselle kuin ensisijaisia syitä. Ikävien tunteiden tai ajatusten pakeneminen oli kaikkein harvinaisin rahapelaamisen motiivi (3,5 %): 0,5 prosenttia vastaajista valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle, kun taas kolme prosenttia vastaajista valitsi sen toissijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle.

Tulos heijastanee rahapelaamisen perusluonnetta: rahan voittaminen stimuloi aivojen mielihyväjärjestelmää ja vapauttaa dopamiinia. Erityisen stimuloivaa on juuri voiton epävarmuus, mikä on olennainen osa rahapelaamista. (Anselme & Robinson, 2013.) Tulos saattaa myös kertoa siitä, että eri motiivit liittyvät toisiinsa siten, että toissijaiset motiivit tukevat ensisijaisia motiiveja rahapelaamiselle.

Rahapelaamisen motiivien yhteyttä sosiaaliryhmittäisiin eroihin (sukupuoli, ikä, nettotulot, työtilanne) ja rahapelikäyttäytymiseen (pelaamisen useus, pelattujen pelityyppien määrä, pelaamisen kanava, rahapeliongelman vakavuus) tarkasteltiin logistisen regressioanalyysin avulla. Tutkimuksessa kustakin motiivista muodostettiin erillinen logistinen regressiomalli, jossa kyseistä motiivia selitettiin sosiaaliryhmittäisillä ja rahapelikäyttäytymiseen liittyvillä muuttujilla. Aineistona käytettiin ensimmäiseen vaiheeseen osallistuneita vastaajia, jotka olivat pelanneet rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana (n = 5805). Malleissa selitettävänä muuttujana käytettiin ensisijaisesta ja toissijaisesta motiivista yhdistettyä motiivi-muuttujaa. Alla raportoidaan kunkin mallin osalta tilastollisesti merkitsevät (p < 0,05) tulokset.
Kustakin mallista muodostui hieman erilainen pelaajaprofiili.

Jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen olivat yleisempää hieman nuoremmilla kuin vanhemmilla vastaajilla sekä yli 2501 euroa (Q4) nettona kuussa tienaavilla. Lisäksi jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen oli yleisempää useita kertoja viikossa tai päivittäin pelaavilla kuin harvemmin kuin kuussa pelaavilla, useita eri pelityyppejä pelaavilla kuin vain yhtä pelityyppiä pelanneilla sekä internetissä ja kivijalassa pelanneilla kuin vain kivijalkapelaajilla. Riskitason rahapelaajilla jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen oli myös yleisempää kuin viihdepelaajilla.

Rahan vuoksi pelaavat olivat hieman useammin naisia kuin miehiä. Lisäksi rahan voittamisen vuoksi pelaaminen oli yleisempää säännöllisesti ja usein pelaavilla kuin satunnaisesti (harvemmin kuin kerran kuussa) pelaavilla, sekä kolmea eri pelityyppiä pelaavilla kuin yhtä pelityyppiä pelaavilla. Rahan voittamisen vuoksi pelaavat pelasivat useammin joko vain internetissä tai sekä internetissä että kivijalassa kuin vain kivijalassa pelaavat. Raha-motiivi oli myös yleisempää riskitason pelaajilla kuin viihdepelaajilla.

Rahapelaaminen hyvän tarkoituksen tukemiseksi oli yleisempää yli 65-vuotiaiden ikäryhmässä kuin nuorimmalla ikäryhmällä (18–24-vuotiaat). Selkeästi harvinaisempaa hyvän tarkoituksen tukeminen oli kotona lapsia tai omaista hoitavilla kuin työssäkäyvillä. Yleisenpää hyvän tarkoituksen vuoksi pelaaminen oli 1–3 kertaa kuukaudessa ja kerran viikossa pelaavilla kuin sitä harvemmin pelanneilla sekä vain kivijalassa pelanneilla.

Rahapelaaminen seurustelun vuoksi oli yleisempää nuoremmilla kuin vanhemmilla vastaajilla. Harvinaisempaa se oli 1301–1900 euroa nettona kuussa tienaavilla (Q2) kuin alle 1300 euroa nettona kuussa tienaavilla (Q1). Lisäksi seurustelun vuoksi pelaaminen oli yleisempää harvemmin kuin kerran kuussa pelaavilla kuin sitä useammin pelaavilla. Useita eri pelityyppejä pelanneet pelasivat useammin seurustelun vuoksi kuin vain yhtä pelityyppiä pelanneet, kun taas vain internetissä pelanneet ja sekä kivijalassa että internetissä pelanneet pelasivat harvemmin seurustelun vuoksi kuin vain kivijalassa pelanneet.

Ikävien tunteiden ja ajatusten pakenemisen vuoksi pelaaminen oli yleisempää naisilla kuin miehillä. Ikäryhmistä 25–34-vuotiaat pelasivat useammin paetakseen, kun taas 55–64-vuotiaat pelasivat harvemmin paetakseen, kuin 18–24-vuotiaat. Lisäksi pakomotiivi oli myös huomattavasti yleisempi niillä, jotka olivat kotona hoitamassa lapsia tai omaista kuin työssäkäyvillä. 1–3 kertaa kuukaudessa ja useita kertoja viikossa tai päivittäin pelaavilla pakomotiivi oli yleisempi kuin harvemmin kuin kerran kuussa pelanneilla. Riskitason pelaajilla ja ongelmallisesti rahapelejä pelanneilla pakenemisen vuoksi pelaaminen oli huomattavasti yleisempää kuin viihdepelaajilla.

Rahapelaamisen syiden ajallista pysyvyyttä tutkittiin pitkittäisaineistolla, jossa samoilta vastaajilta kysyttiin rahapelaamisen pääasiallista syytä ja muita syitä vuosina 2016 (n=2190) ja 2017 (n = 2165). Pysyvyyden arviointiin käytettiin McNemarin testiä ja tilastollisen merkitsevyyden rajana pidettiin p < 0,05. Rahapelaamisen ensisijaiset motiivit osoittautuivat suhteellisen pysyviksi, mutta toissijaisissa motiiveissa ilmeni muutoksia. Hyvän mielen ja jännityksen vuoksi pelaaminen, rahan vuoksi pelaaminen ja hyvän tarkoituksen vuoksi pelaaminen väheni. Yksi vuosi on kuitenkin suhteellisen lyhyt tarkastelujakso, eli tulokset olisi hyvä vielä varmistaa pidemmällä aikavälillä.


Lähteet:

Anselme, P., & Robinson, M. J. F. (2013). What motivates gambling behavior? Insight into dopamine’s role. Frontiers in Behavioral Neuroscience, 7(DEC), 1–4. https://doi.org/10.3389/fnbeh.2013.00182
Nower, L., & Blaszczynski, A. (2010). Gambling Motivations, Money-Limiting Strategies, and Precommitment Preferences of Problem Versus Non-Problem Gamblers. Journal of Gambling Studies, 26(3), 361–372. https://doi.org/10.1007/s10899-009-9170-8
Savolainen, I., Sirola, A., Kaakinen, M., & Oksanen, A. (2019). Peer group identification as determinant of youth behavior and the role of perceived social support in problem gambling. Journal of Gambling Studies, 35(1), 15–30. https://doi.org/10.1007/s10899-018-9813-8
Wood, R. T. A., & Griffiths, M. D. (2007). A qualitative investigation of problem gambling as an escape-based coping strategy. Psychology and Psychotherapy: Theory, Research and Practice, 80(1), 107–125. https://doi.org/10.1348/147608306X107881

Apurahalla rahoitettiin väitöskirjatutkimuksen ensimmäinen vuosi. Tutkimustuloksia ei ole vielä julkaistu, koska väitöskirjan tekijä siirtyi apurahakauden jälkeen hoitamaan väliaikaisesti 1.5 vuoden sijaisuutta yliopiston ulkopuolelle, ja väitöskirjatyön on tarkoitus jatkua syksyllä 2019. Alustavien tutkimustulosten perusteella keskeisiä työkyvyttömyyttä ennustavia riskitekjöitä ovat etenkin varhain ilmenevät mielenterveysongelmat, vanhempien mielenterveysongelmat ja vanhempien taloudelliset ongelmat (esim. työkyvyttömyys, toimeentulotuki), vanhempien ero tai kuolema, sekä alhaiseen koulumenestykseen liittyvät tekijät (esim. matala koulun päättötodistuksen keskiarvo, ei toisen asteen tutkintoa). Jo varhaisen lapsuuden tekijät näyttävät ennustavan työkyvyttömyyden riskiä kohtuullisen hyvin: vanhempien mielenterveyshäiriöt ja taloudelliset ongelmat ennustavat työkyvyttömyyttä ennustetarkkuudella AUC=0.65, mikä on jo lähellä tyypillisiä AUC=0.70–0.80 ennustetarkkuuksia esimerkiksi erilaisten sairauksien ennustamisessa (AUC=0.5 kuvaa sattuman tasoa, AUC=1.0 täydellistä ennustetarkkuutta). Jatkossa on tarkoitus kehittää osallistujien iän myötä kehittyviä ennustemalleja ja selvittää, kuinka paljon varhaisen aikuisuuden muuttujat parantavat lapsuuden ennustemallia.

Tutkimuksessani selvitettiin miten raskaudenaikainen stressi, jota mitattiin äitien hiuskortisolilla on yhteydessä raskausdiabeteksen kehittymiseen. Käytimme analyyseissa logistista regressiota. Meillä oli käytettävissä kaksi aineistoa eri raskauden vaiheissa, joiden keräämiseen myös osallistuin ko. apurahan turvin. Toinen aineisto oli alkuraskaudesta ja toinen loppuraskaudesta.

Hypoteesimme oli, että raskaudenaikainen stressi lisää raskausdiabeteksen todennäköisyyttä. Tulokset osoittautuivat hypoteesimme vastaisiksi alkuraskaudessa. Äidin hiuskortisolin ja raskausdiabeteksen välillä oli negatiivinen yhteys. Itsenäistä yhteyttä äidin hiuskortisolin ja raskausdiabeteksen välillä ei ollut, mutta kun äidin painoindeksi ja masennusoireet vakioitiin yhteydestä tuli tilastollisesti merkitsevä. Toisin sanoen, korkea raskaudenaikainen stressi mitattuna äidin hiuskortisolilla vähensi raskausdiabeteksen todennäköisyyttä.

Loppuraskaudessa yhteys oli päinvastainen eli korkeampi hiuskortisoli oli positiivisesti yhteydessä raskausdiabetekseen. Itsenäistä yhteyttä ei ollut ja vasta kun painoindeksi ja SSRI vakioitiin, tuli yhteys tilastollisesti merkitseväksi.

Koska hiuskortisoli käyttäytyi aineistossa epäjohdonmukaisesti, yhdistimme alkuraskauden ja loppuraskauden aineistot ja katsoimme miten näiden äitien, joilta oli aineisto sekä alkuraskaudessa että loppuraskaudessa, hiuskortisoli oli yhteydessä raskausdiabetekseen.
Hiuskortisolin ja raskausdiabeteksen yhteys oli tilastollisesti ei-merkitsevä, mutta etumerkiltään negatiivinen molemmissa aineistoissa. Kun vakioimme masennuslääkkeiden käytön sekä painoindeksin yhteys muuttui positiiviseksi, mutta ei ollut edelleenkään tilastollisesti merkitsevä.

Aineisto näin ollen käyttäytyi hypoteesien vastaisesti ja epävakaasti, jota voi selittää hiuskortisoliin liittyvät mittaustekniset asiat. Tämä kuitenkin vaatii lisätutkimuksia

Väitöstutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko teini-iän päihteidenkäytöllä yhteyttä psykoosiin sairastumiseen senkin jälkeen, kun sekoittavat tekijät on huomioitu. Aineistona käytettiin vuoden 1986 Pohjois- Suomen syntymäkohorttia (N = 9 432). Teini-iässä aivot muovautuvat ja kypsyvät nopeasti, minkä vuoksi se on erityisen herkkää aikaa päihteiden haitallisille vaikutuksille. Nuorena aloitettu päihteidenkäyttö saattaa häiritä aivojen kypsymistä, ja kehityksen häiriintyminen voi myöhemmin altistaa mielenterveysongelmille.

Aiempien tutkimusten pohjalta tiedetään, että kannabiksen käyttö ja tupakointi ovat yhteydessä korkeampaan riskiin sairastua psykoosiin. Päihteidenkäytön ja psykoosiin sairastumisen välistä ajallista yhteyttä ei olla kuitenkaan aiemmin kyetty tutkimaan vakuuttavasti, eikä huomioon ole otettu nuoruuden aikaisia psykoottisia kokemuksia. Inhalanttien käytön eli imppaamisen yhteydestä psykoosiriskiin ei ole julkaistu yhtään pitkittäistutkimusta. Tutkimusaineisto koostui Pohjois-Suomen syntymäkohortista vuodelta 1986. Vuosina 2001–2002 järjestettyyn seurantatutkimukseen osallistui 7344 15–16- vuotiasta nuorta. Lopullisessa otoksessa (n=6542) huomioitiin henkilöt, jotka vastasivat kysymyksiin psykoottisista
kokemuksista ja päihteidenkäytöstä.

Kannabiksen käyttö 5 kertaa tai enemmän, päivittäinen tupakointi 10 savuketta tai enemmän ja inhalanttien käyttö 2-4 kertaa tai enemmän olivat yhteydessä korkeampaan riskiin sairastua psykoosiin seurannan aikana sekoittavien tekijöiden huomioimisenkin jälkeen. Tutkittujen päihteiden käyttö kasvatti psykoosiin sairastumisen riskiä päihteen käyttömäärän mukaan. Lisäksi päivittäisen tupakoinnin aloittaminen 13-vuotiaana tai aiemmin oli yhteydessä korkeampaan psykoosiriskiin tupakoinnin myöhemmin aloittaneisiin verrattuna.

Tässä suuressa pitkittäisessä, yleisväestöön perustuvassa tutkimuksessa havaittiin, että toistuva kannabiksen käyttö, päivittäinen ja runsas tupakointi sekä toistuva inhalanttien käyttö teini-iässä olivat itsenäisesti yhteydessä kohonneeseen psykoosiriskiin, vaikka aiemmat psykoottiset kokemukset, muu päihdekäyttö, vanhempien psykoosisairaudet ja päihdeongelmat otettiin huomioon. Tulosten perusteella nuorten runsaan päihteidenkäytön ennaltaehkäisy on tärkeää ja sillä
on todennäköisesti positiivisia vaikutuksia nuorten mielenterveyteen.

Väitöskirjatyötä puolustettiin julkisesti 5.10.2018 Oulun yliopistolla (http://www.oulu.fi/yliopisto/node/55058) Tampereen Yliopiston Päihdelääketieteen professori Mauri Aallon toimiessa vastaväittäjänä. Hän arvioi väitökirjan arvosanalla kiittäen hyväksytty, kuten teki myös toinen esitarkastaja Psykiatrian professori Olli Kampman Tampereen Yliopistosta. 19.10.2018 Oulun Yliopiston tutkijakoulu hyväksyi väitöskirjani arvosanalla kiittäen hyväksytty, joka myönnetään n. 15% väitöskirjoista.

Tutkimukseni saavutti huomattavaa kansallista ja kansainvälistä julkisuutta, Suomen Akatemia teki asiasta mm. tiedotteen (https://www.aka.fi/fi/akatemia/media/Tiedotteet1/2018/tupakointi-altistaa-psykooseille/) ja asiaa uutisoitiin lähes kaikissa suurimmissa suomalaissa medioissa.

Väitöskirjan osatyöt julkaistiin korkeatasoisissa psykiatrian alan lehdissä ja ne ovat saaneet osakseen huomattavaa kansainvälistä huomiota. Lehtien Impact factorit; British Journal of Psychiatry = 5.867, Acta Psychiatrica Scandinavica = 4.984, Schizophrenia Research = 3.958. Kannabiksen käyttöä ja psykoosiriskiä käsittelevä osatyöni on BRJP:n kolmanneksi luetuin artikkeli tutkimuksen impactia mittaavaan Altmetricin mukaan (https://cambridge.altmetric.com/details/33963444#score) ja abstrakti on avattu 167613 kertaa. Tupakointia ja psykoosiriskiä käsittelevä artikkelini on myöskin lehden kolmanneksi luetuin artikkeli (https://www.altmetric.com/details/33433506#score). Näiden lisäksi väitöskirjatyön loppupuolella lähetettiin Frontiers in Psychiatry lehteen arvioitavaksi kutsureview, jossa toimin viimeisenä kirjoittaja. Tämä julkaisu ei kuulu väitöskirjaan.

Terve Oppiva Mieli on klusterisatunnaistettu kontrolloitu interventiotutkimus, jossa kartoitetaan tietoisuustaitojen vaikuttavuutta lasten ja nuorten tarkkaavaisuuteen, itsesäätelytaitoihin, mielenterveyteen, hyvinvointiin ja oppimiseen. Tutkimuksessa on kolme tutkittavien ryhmää: 1) tietoisuustaitoja saava interventioryhmä; 2) rentoutusta saava kontrolliryhmä ja 3) normaalia lukujärjestystä seuraava ryhmä. Tutkimukseen osallistui 3519 12-15-vuotiasta lasta ja nuorta sekä heidän vanhempansa ja opettajansa. Parhaan tietämyksemme mukaan tutkimus on metodologisesti vahvimpia tutkimuksia alan kansainvälisellä tutkimuskentällä.

Tulokset
Tutkimustulokset tukevat hypoteesejamme. Tulokset osoittavat tietoisuustaitoharjoitteiden olevan tehokkaampi keino edistää 12-15 vuotiaiden lasten ja nuorten mielenterveyttä verrattuna tavallisiin rentoutusharjoituksiin. Tutkimuksen päämuuttujat ovat resilienssi, masennusoireiden esiintyminen ja sosioemotionaalinen toimintakyky. Analyysit päämuuttujien vaikuttavuudesta osoittavat resilienssin lisääntyneen tilastollisesti merkitsevästi enemmän tietoisuustaitoja harjoittaneessa ryhmässä verrattuna rentoutusharjoituksia tehneeseen kontrolliryhmään (P=0.03) ja masennusoireiden vähentyneen tilastollisesti merkitsevästi enemmän tietoisuustaitoja harjoittaneessa ryhmässä verrattuna rentoutusharjoituksia tehneeseen kontrolliryhmään (P=0.02) tyttöjen keskuudessa. Tarkemmat analyysit osoittavat säännöllisesti (noin viisi kertaa viikossa) tietoisuustaitoja harjoittaneiden poikien saavuttaneen samat hyödyt kuin tytöt. Tulokset osoittavat myös sosioemotionaalisen toimintakyvyn parantuneen tietoisuustaitoja harjoittaneiden ryhmässä verrattuna rentoutusharjoituksia tehneeseen kontrolliryhmään 7-luokkalaisten keskuudessa (p=0.04).

Tutkimustulokset tuottavat arvokasta uutta tietoa tietoisuustaitojen vaikuttavuudesta lasten ja nuorten tarkkaavaisuuteen, mielenterveyteen, hyvinvointiin ja oppimiseen. Tutkimustuloksia hyödynnetään tietoisuustaitojen jalkauttamisessa suomalaisiin peruskouluihin sekä kouluhenkilökunnan kouluttamisessa tietoisuustaitojen jalkauttamisen parissa. Tietoisuustaitoharjoitteiden jalkauttaminen kouluihin on vaikuttava ja kustannustehokas keino edistää lasten ja nuorten hyvinvointia tasa-arvoisesti riippumatta perheen sosio-ekonomisesta asemasta.

Falls are common among the older population. It is reasonable to identity risk factors for falls as this might allow us to develop more specific measures for the prevention of falls in older populations. The grants were used for analyses, preparation and writing of 2nd and 3rd manuscript of my doctoral thesis. In addition, the grants were used to write the thesis book for the doctoral dissertation; Health related predictors and outcomes of falls in postmenopausal women.

Results:
The 2nd study found that musculoskeletal disorders (MSDs) are common and an important risk factor for falls and especially nonslip falls among postmenopausal women. MSDs predicted falls (OR=1.38; 95% CI 1.26-1.50) and the association was stronger for nonslip (OR=1.56; 95 % CI 1.39-1.75) than slip falls (OR 1.22; 95% CI 1.08-1.38) compared to the women without MSDs. The risk of falls increased with increasing number (1, 2, ≥3) of MSDs: 1.25 (95%CI 1.13–1.38), 1.48 (95%CI 1.30–1.68) and 1.92 (95%CI 1.60-2.31), respectively.

The 3rd study found that history of falls (especially injurious falls) predicts subsequent fractures in postmenopausal women. Compared to non-fallers, earlier falls predicted subsequent fractures with an OR of 1.41 (95% CI 1.19 - 1.67, p≤0.001), 1.43 (95 % CI 1.14 - 1.80, p=0.002) for earlier slip falls and 1.35 (95 % CI 1.04 - 1.74, p=0.02) for earlier nonslip falls. Earlier injurious falls predicted future fractures (OR= 1.64, 95 % CI 1.21 - 2.23, p≤0.01), especially other fractures (OR = 1.86, 95 % CI 1.24 - 2.80, p≤0.01), but not major osteoporotic fractures (OR = 1.37, 95 % CI 0.89 - 2.10, p=0.151). Fracture risk predictions for earlier non-injurious falls was OR=1.36, 95 % CI 1.12 - 1.64, p=0.002.

Conclusion:
These studies highlighted that the role of musculoskeletal disorders (MSDs) as a considerable risk factor for falls in late middle aged postmenopausal women. A significant association was observed between MSDs and nonslip falling risk. In addition to multimorbidity, the presence of multiple MSDs doubled the risk for nonslip falls among postmenopausal women. A history of injurious falls was predictive of future postmenopausal fractures. There was a difference in the types of fracture while making predictions in relation to fall risks. Injurious falls were a stronger predictor for other fractures than they were for major osteoporotic fractures.

Tutkimuksemme osoitti, että raskausdiabetesta voidaan ehkäistä suuren diabetesriskin naisilla alkuraskaudessa aloitetulla elämäntapainterventiolla.
Elämäntapaohjausta saaneiden ryhmässä riski sairastua oli 36% pienempi kuin kontrolliryhmässä.
Totesimme myös, että raskausdiabeetikot ovat hyvin heterogeeninen ryhmä naisia, vaikka heitä yleisesti ottaen hoidetaan yhtenä ryhmänä.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lapsuuden ja keski-iän aikaisten kardiometabolisten tekijöiden eli sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden yhteyttä kognitiiviseen toimintaan keski-iässä Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimuksen aineistossa. LASERI-tutkimus käynnistyi vuonna 1980, jolloin 3 596 lasta osallistui kenttätutkimukseen. Tutkimushenkilöitä on tämän jälkeen seurattu 3–9 vuoden välein. Sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä, kuten verenpainetasoja, kolesteroliarvoja ja painoindeksiä, mitattiin kaikissa seurantatutkimuksissa. Kognitiivista toimintaa mitattiin vuoden 2011 seurantatutkimuksen yhteydessä The Cambridge Neuropsychological Test Automated Battery (CANTAB) -testistöä käyttäen 2 026 henkilöltä iältään 34–49 vuotta. Käytetyt testit mittasivat erityisesti: 1) episodista muistia ja oppimista, 2) visuaalisen tiedon käsittelykykyä, 3) reaktioaikaa sekä 4) tilaa käsittelevää työmuistia.

Uudet löydökset tutkimuksessa osoittavat sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden olevan yhteydessä kognitiiviseen toimintaan pitkittäisesti jo lapsuudesta alkaen. Henkilöillä, joilla verenpainetasot, kolesteroliarvot ja painoindeksi, ovat korkealla lapsuudesta alkaen, havaittiin yhteys heikentyneeseen kognitiiviseen toimintaan keski-iässä. Aina korkea systolinen verenpaine sekä aina korkea kokonais- ja LDL-kolesteroli olivat yhteydessä huonoon episodiseen muistiin ja oppimiseen. Ylipaino sekä aina korkea systolinen verenpaine olivat yhteydessä heikentyneeseen visuaaliseen tiedon käsittelykykyyn. Henkilöillä, joilla sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä oli kertynyt lapsuuden ja keski-iän välisenä aikana yhdestä kolmeen, yhteys episodiseen muistiin ja oppimiseen, visuaaliseen tiedon käsittelykykyyn sekä reaktioaikaan huononi lineaarisesti riskitekijöiden määrän lisääntyessä.

Yhteenvetona tutkimuksen löydöksistä voidaan todeta, että sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijät alkavat mahdollisesti vaikuttaa kognitiiviseen toimintaan jo lapsuudesta alkaen. Tällaista näyttöä aiemmista tutkimuksista ei ole, sillä vastaavia lapsuudesta alkavia kattavia seurantatutkimuksia ei maailmassa ole. Tämän tutkimuksen aineistona on yli 30-vuoden seuranta-ajan LASERI-tutkimus. Seurantatutkimuksien perusteella ei voida antaa suoria hoitosuosituksia, mutta nyt osoitetut yhteydet yhdistettynä aiempien tutkimusten tietoihin ja viittaavat vahvasti siihen, että kognitiivisen toiminnan heikkenemisen juuret ovat lähtöisin lapsuuden sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöistä. Mahdollisesti ajoissa aloitetuilla ennaltaehkäisevillä keinoilla voitaisiin saavuttaa merkittävää inhimillisen ja taloudellisen kärsimyksen vähenemistä, sillä dementoivat sairaudet ovat kauheita niin sairastuneelle kuin heidän läheisilleen, mutta ovat myös globaalisti valtava yhteiskunnallinen ja taloudellinen ongelma.

Tämän Juho Vainion säätiön merkittävästi tukeman väitöstutkimuksen tavoitteena oli selvittää raskauden aikaisen ja synnytyksen jälkeisen elintapaintervention vaikutuksia suuren diabetesriskin naisten terveyteen synnytyksen jälkeen. Lisäksi tavoitteena oli tutkia, miten raskausdiabeteksen heterogeenisyys, eli monimuotoisuus, ilmenee raskauden aikana ja millainen on sen vaikutus naisten metaboliseen terveyteen viisi vuotta synnytyksen jälkeen.

RADIEL (Raskausdiabeteksen ennaltaehkäisy elintavoin) -interventio kannusti tutkittavia syömään pohjoismaisten ravitsemussuositusten mukaisesti sekä liikkumaan vähintään 150 minuuttia viikossa. Se vähensi merkittävästi glukoosiaineenvaihdunnan häiriöitä (kohonnut paastoglukoosi, heikentynyt sokerinsieto tai tyypin 2 diabetes) myös synnytyksen jälkeen; 13.3 prosentilla kontrolliryhmästä ja 2.7 prosentilla interventioryhmästä todettiin poikkeava sokeriaineenvaihdunta ensimmäisen synnytyksen jälkeisen vuoden aikana.

Raskausdiabeteksen heterogeenisyyttä selvitimme jakamalla tutkittavat neljään ryhmään painoindeksin, synnyttäneisyyden sekä raskausdiabeteshistorian suhteen. Näin löysimme yllättävän riskiryhmän; normaalipainoiset tai vain lievästi ylipainoiset (BMI<30kg/m2) naiset, joilla oli ollut aiempi raskausdiabetes, olivat suurimmassa riskissä sairastua raskausdiabetekseen keskiraskaudessa. Muihin ryhmiin verrattuna raskausdiabeteksen ilmaantuvuus oli heillä merkittävästi suurempi (36%), vaikka he olivat terveimpiä alkuraskaudessa.

Selvitimme myös kahden kansainvälisesti tunnetun raskausdiabetesriskipisteytyksen toimivuutta RADIEL-aineistossa. Molemmat pisteytykset aliarvioivat raskausdiabeteksen esiintyvyyden, ja huonoin erottelukyky oli normaalipainoisten naisten joukossa. Toisaalta käyttämällä yksinkertaista mallia (BMI >30kg/m2 ja/tai aiempi raskausdiabetes), tutkimuksemme onnistui tunnistamaan korkean riskin ryhmän, jossa raskausdiabeteksen ilmaantuvuus oli noin 50% - samaa luokkaa kuin monimutkaisempien riskipisteytysten tulos.

Viisi vuotta synnytyksen jälkeen poikkeava glukoosiaineenvaihdunta (kohonnut paastoglukoosi, heikentynyt sokerinsieto tai tyypin 2 diabetes) todettiin aineistossamme 15 prosentilla, ja 4 prosentilla oli jo tyypin 2 diabetes. Myös normaalipainoiset raskausdiabeetikot olivat alttiita sairastumaan, mutta heillä metabolinen oireyhtymä tai glukoosiaineenvaihdunnan häiriö todettiin jo merkittävästi matalammalla painoindeksillä. Lähes 60 prosentilla aiemmin normaalipainoisista naisista oli kehon rasvaprosentti huolestuttavan korkea (>32%).

Naiset, joilla todetaan raskausdiabetes, eroavat toisistaan niin aineenvaihdunnaltaan kuin kehon koostumukseltaankin. Usein normaalipainoiset naiset jäävät huomiotta, mutta tämän tutkimuksen perusteella myös heillä on korkea riski sairastua niin seuraavassa raskaudessa kuin vielä viisi vuotta synnytyksen jälkeenkin. Lähes normaalista painoindeksistä huolimatta heillä oli varsin korkea kehon rasvaprosentti, muistuttaen ns. ”normaalipainoista lihavuutta”. Nämä tulokset tukevat kansainvälistä suositusta, jonka mukaan sokerirasitus olisi tehtävä kaikille raskaana oleville painosta riippumatta, ja korostavat synnytyksen jälkeisen ajan kansanterveydellistä merkitystä. Raskauden aikaisella elintapainterventiolla voimme mahdollisesti saavuttaa pitkäaikaisia positiivisia vaikutuksia koko perheen terveyteen.

Apurahan avulla on kyetty hyödyntämään LASERI-tutkimuksen vuoden 2011-12 tehdyn 31-vuotisseurannan aineistoa. Apurahaa on käytetty väitöskirjatutkijoiden palkkaukseen sekä ravintokyselyjen ja geenitutkimusten suorittamiseen. Apurahan avulla on allekirjoittaneen johtamana/kirjoittamana tehty yli 10 artikkelia, joissa on kyetty selvittämään lapsuuden riskitekijöiden merkitystä valtimotaudin synnyssä. Keskeisimpiä löydöksiä ovat olleet seuraavat:1) Valtimotaudin riskiarviota voidaan parantaa hyödyntämällä useita lapsuuden riskitekijä mittauksia (Nuotio ym. Atherosclerosis 2015, Oikonen ym. Hypertension 2015), 2) Vanhempien ylipainolla on merkittäviä vaikutuksia jälkikasvun terveyteen (Juonala ym. Journal of Pediatrics 2013, Juonala ym. JCEM 2015), 3) Lapsuuden ravintotekijät (esim. D-vitamiinin saanti) ovat yhteydessä aikuisiän valtimomuutoksiin (Juonala ym. JCEM 2015)

FINGER-tutkimushankkeen tavoitteena oli muistitoimintojen heikentymisen ehkäiseminen iäkkäillä henkilöillä monitahoisen elintapaintervention avulla. Kaksivuotinen intensiivinen monitahoinen (ravitsemus, liikunta, muistiharjoittelu, valtimotautien riskitekijöiden hallinta) interventiojakso toteutettiin vuosien 2009–2013 aikana. FINGER-tutkimuksessa osoitettiin ensimmäistä kertaa maailmassa, että 2-vuotisella monimuotoisella elintapainterventiolla on suotuisa vaikutus muisti- ja ajattelutoiminnoille (kognitiolle) (Ngandu,…Kivipelto. Lancet 015). NTB kokonaissuoriutumisen osalta (pääasiallinen päätetapahtuma) interventioryhmän kognitiivinen toiminta parani 25 % enemmän kuin verrokkiryhmässä. Eri kognition osa-alueiden osalta havaittiin että toiminnanohjaus, prosessointinopeus sekä looginen ja assosiatiivinen muisti kehittyi interventioryhmässä paremmin kuin kontrolliryhmässä. Kognition heikentymisen riski 2 vuoden intervention aikana oli interventioryhmässä pienempi.
Tutkimusryhmän toimintakyky ja elämänlaatu olivat tutkimuksen alkaessa hyvällä tasolla. Kahden vuoden aikana havaittiin, että interventioryhmässä elämänlaatu oli kontrolliryhmää parempi kahdessa arvioidusta kahdeksasta RAND elämänlaadun osa-alueesta (Strandberg ym. Eur Ger Med 2017). Molempien ryhmien toimintakyky säilyi hyvänä, mutta vaativimpien toimintojen osalta interventioryhmä suoriutui paremmin (SPPB tuolista ylösnousu, Katzin IADL toiminnot). Tutkittavat osallistuivat aktiivisesti eri intervention osa-alueisiin. Interventio vaikutti suotuisasti myös tutkittavien ravitsemukseen ja liikunta-aktiivisuuteen. Tutkittavilta saamamme palaute on ollut erittäin myönteistä. Vain 12 % tutkittavista keskeytti tutkimuksen, eikä tutkimusryhmien välillä ollut tässä merkittävää eroa. Haittatapahtumia esiintyi vähän eikä vakavia haittoja lainkaan.
Tutkimus on tähän mennessä osoittanut, että monipuolinen tehostettu elintapaneuvonta parantaa kokonaisvaltaisesti iäkkäiden terveyttä ja hyvinvointia. Jatkossa on tärkeä selvittää kuinka toteutetun intervention vaikutukset säilyvät pidemmällä aikavälillä ja voidaanko muistisairauksien ilmaantuvuutta ennaltaehkäistä.

Rahoituksen avulla pystyttiin muodostamaan kolmen sukupolven tiedoista muodostuva seuranta-aineistom jonka Tilastokeskus luovutti kesäkuussa vuonna 2010. Aineiston perustan muodostavat Nuorten terveystapatutkimuksessa joka toinen vuosi suomalaisia 12-, 14-, 16- ja 18-vuotiaita nuoria valtakunnallisesti edustavilta otoksilta vuosina 1979-1997 kerätyt kyselytutkimustiedot (n=78000). Aineisto sisältää laajean valikoiman indikaattoreita kuvaamaan tutkimushenkilöiden omaa sosiodemografista asemaa aikuisiässä (33-43 vuoden ikä), lapsuudenaikaista sosiodemografista taustaa ja elämäntilannetta (vanhempia koskevat tiedot) sekä isovanhempien elämäntilannetta ja sosiodemografista taustaa kuvaavia tietoja. Seurantakauden huomattava pidentyminen lisää huomattavasti mahdollisuutta tutkia, minkälaisiin asemiin tutkittavat ovat elämässään päätyneet. Lisäksi usean sukupolven aineistolla, voidaan tutkia muun muassa, miten terveyteen liittyvän sosiaalisen liikkuvuuden prosessit toimivat usean sukupolven muodostamassa ketjussa, minkälainen merkitys yhden tai kahden edeltävän sukupolven elinoloilla on tutkittavien henkilöiden terveyden ja sosiaalisen aseman muotoutumiseen sekä miten yhden tai kahden edeltävän sukupolven elinolot vaikuttavat tutkittavien henkilöiden terveyskäyttäytymiseen. Aineistosta on muodostettu yksi osa-aineisto, mutta tuloksia ei ole vielä raportoitu.

During the grant period at Harvard, I focused on evaluating the intergenerational transmission of ideal health behaviors (i.e., associations between parental health behaviors with offspring health behaviors) as defined by the American Heart Association. We tested the hypothesis that ideal health behaviors are transmitted from one generation to the next, and that socioeconomic factors affect the strength of this transmission. This research extends my previous intergenerational work on the genetic determinants of ideal cardiovascular health to a behavior-focused investigation and incorporates numerous valuable insights from Professor Murray Mittleman, my current mentor at Harvard.

We found that a higher number of parental ideal health behaviors is associated with a higher number of ideal health behaviors in their offspring. Furthermore, these intergenerational associations of ideal health behaviors were stronger for individuals who had higher education or whose parents had higher education. Similar findings were obtained with two other indicators of socioeconomic position, i.e., income and occupational status. These findings suggest that socioeconomic advantage may enhance intergenerational continuity of ideal health behaviors, and that the window of intervention to reduce intergenerational risk factors of cardiovascular disease can occur until adulthood.

Adult outpatients with major depressive disorder with a history of childhood physical violence had lower levels of total cholesterol than the adult outpatients with major depressive disorder, with no experience of physical violence in childhood. No differences were observed in high-density lipoprotein cholesterol, low-density lipoprotein chilesterol, or low-grade inflammation levels between the two groups. In multivariate models, decreased levels of total cholesterol were associated with childhood physical violence, and these associations remained significant after adjustments for age, gender, lifestyle, metabolic condition, socioeconomic situation, psychiatric status, suicidality, low-grade inflammation, the chronicity of depression, medications used and somatic diseases. At the 8-month follow-up, the results were essentially the same when the Trauma and Distress Scale was used as the measure of adverse childhood experiences.

Pohjois-Suomen syntymäkohortti (NFBC1986) aineiston (n=4305) perusteella nuorten (15-16v.) elintavoista muodostettiin kaksi elintapaprofiilia: 1) Terveelliset elintavat (61% pojista, 58% tytöistä), 2) Epäterveelliset elintavat (39% pojista, 42% tytöistä). Suurin ero profiilien välillä oli tupakoinnissa ja alkoholin käytössä. Epäterveelliset elintavat omaavat nuoret söivät lisäksi keskimääräistä enemmän pikaruokaa, sokerisia elintarvikkeita ja ruutuaikaa. Ero kaikissa elintapamuuttujissa (fyysinen aktiivisuus, ruutuaika, ravitsemus, tupakointi, alkoholin käyttö) profiilien välillä oli tilastollisesti merkitsevä (p<0,001) poikien ja tyttöjen välillä. BMI:llä ei ollut eroa profiilien välillä.
Lapsuustekijöistä isän matala koulutus ennusti poikien epäterveellisiä elintapoja ja äidin matala koulutus sekä isän työttömyys tyttöjen epäterveellisiä elintapoja murrosiässä. Murrosiässä poikien äitien ja tyttöjen isien matala koulutus lisäsivät nuorten epäterveellisten elintapojen riskiä. Suojaavana tekijänä tytöille ja pojille oli äidin kotona olo lapsuudessa ja pojille myös murrosiässä.
Tyttöjen ja poikien ulospäinsuuntautuvan käyttäytymisen ongelmat sekä lapsuudessa että murrosiässä lisäsivät epäterveellisten elintapojen riskiä nuoruudessa. Tyttöjen ulospäinsuuntautuvan käyttäytymisen ongelmat lapsuudessa ennustivat epäterveellisiä elintapoja nuoruudessa. Molempien sukupuolten ulospäinsuuntautuvan käyttäytymisen ja tarkkaavaisuuden ongelmat murrosiässä lisäsivät riskiä epäterveellisiin elintapoihin. Ruutuajan osalta poikien tarkkaavaisuusongelmat lapsuudessa ja murrosiässä sekä masennuksen ja ahdistuneisuuden oireet murrosiässä ennustivat kohonnutta ruutuaikaa nuoruudessa.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli turvata historiallisen vuonna 1972 aloitetun Pohjois-Karjala projektin seurantaan liittyneen terveysseurantatutkimuksen tietojen hyödyntämisen mahdollisuus väestön keskeisten kansantautien riskitekijöiden muutosten kuvaamisessa pitkältä ajanjaksolta. Vuonna 2017 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysseurantastrategiaa muutettiin ja FinTerveys 2017 tutkimuksen otanta toteutettiin valtakunnallisena. Tämän Juho Vainion säätiön rahoituksen ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta saadun lisärahoituksen turvin pystyttiin Pohjois-Karjalassa tutkimaan lisäotos 25-64 -vuotiaasta väestöstä, mikä takasi riittävän osallistujamäärän alueen riskitekijätasojen 45 vuoden seurannalle ja mahdollisuuden tehdä vertailukelpoisia analyysejä aiempiin FINRISKI-tutkimuksiin ja alueisiin (Pohjois-Savo, Turku/Loimaa, Helsinki/Vantaa ja Pohjois-Pohjanmaa/Kainuu) verrattuna. Tämä on historiallisesti ainutlaatuinen vertailukelpoisin tutkimusmenetelmin kerätty 45 vuoden ajanjakson kattava riskitekijä- ja terveyskäyttäytymistietoja sisältävä tutkimusaineisto. Pohjois-Karjalan alueelta poimittiin FinTerveys 2017 perusotoksen lisäksi 1400 henkilön otos, jotka olivat iältään 25-74-vuotiaita. Näistä tutkimukseen osallistui 823 henkilöä (60%). Näinollen Pohjois-Karjalan alueen koko otoksen koko on 2018 henkilöä ja osallistuneiden määrä 1370 tutkittua henkilöä.
Tutkimuksessa havaittiin, että sekä miesten että naisten tupakointi on edelleen laskenut sekä Pohjois-Karjalassa että muilla FINRISKI-tutkimusalueilla Turku/Loimaan alueen miehiä lukuunottamatta (Laatikainen ym. Suomen Lääkärilehti 2019). Sekä miesten että naisten painoindeksi on kasvanut ja pohjoiskarjalaisten naisten painoindeksin keskiarvo oli vuonna 2017 kaikista tutkimusalueista korkein. Myös verenpainetasot ovat tutkimusalueilla edelleen laskeneet, mutta taso oli korkein Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa sekä miehillä että naisilla. Kolesterolitasot olivat uudelleen kääntyneet laskuun vuosien 2007-2012 välillä havaitun nousun jälkeen. Alueelliset erot kolesterolitasoissa olivat melko pieniä. Korkeimmat tasot havaittiin Pohjois-Pohjanmaalla/Kainuussa. Aineiston hyödyntämistä jatketaan analysoimalla muiden terveyskäyttäytymistekijöiden muutoksia ja niiden väestöryhmittäisiä eroja.
Aineistoa on hyödynnetty myös kansallisen terveysseurannan jatkokehittämiseen. Tulevaisuudessa pyritään väestön terveysseurannassa entistä enemmän hyödyntämään hallinnollisia rekisteriaineistoja. Tämän tutkimusaineiston avulla on tehty vertailuja siitä, miten hyvin väestötutkimustiedot ja rekisteritiedot vastaavat toisiaan, kun on kyse väestön sairastavuudesta keskeisiin kansantauteihin ja muutamien keskeisten riskitekijöiden kuten lihavuuden ja korkean verenpaineen yleisyydestä (Laatikainen ym. käsikirjoitus). Analyyseissä on havaittu, että rekisteritietojen pohjalta voidaan tehdä melko tarkkoja arvioita sellaisten sairauksien yleisyydestä, jotka vaativat jatkuvaa seurantaa ja säännöllistä lääkitystä kuten esimerkiksi diabetes, mutta rekisteritieto ei anna luotettavaa kuvaa terveysriskien yleisyydestä.

Juho Vainion Säätiön rahoittama projekti on edennyt tutkimussuunnitelman mukaisesti ja sille asetetut tavoitteet on saavutettu. Koulutason Terveyden edistämisaktiivisuus (TEDBM/Tea-viisari aineisto, THL) on yhdistetty Metrop-alueen koulujen oppilailta kerättyyn kyselyaineistoon (N= 12 000). Kyselyssä on erilliset osiot oppimaan oppimiseen ja oppisasenteisiin sekä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien teemojen osalta. Sekä koulu- että yksilötasolta kerätyt aineistot mahdollistavat monitasoanalyysien ja -mallinnuksien tekemisen uusimpia analyysimenetelmiä hyödyntäen. Ensimmäiset analyysit ja monitasomallinnukset on saatu alulle tutkimussuunnitelman mukaisesti. Hankkeen puitteissa kirjoitettu artikkeli Vainikainen, Hienonen, Lindfors, Rimpelä, Asikainen, Hotulainen, Hautamäki: "Mikä ennustaa koulutason oppimistulosten kehittymistä yläluokkien aikana pääkaupunkiseudulla ja sen kehyskunnissa? on hyväksytty julkaistavaksi keväällää 2016 ilmestyvässä Kasvatus-lehden teemanumerossa Koulu kaupungissa. Artikkeli on tällä hetkellä viimeistelyssä.

Hankkeen tulokset osoittivat, että muutokset työn fyysisessä ja psykososiaalisessa kuormittavuudessa olivat yhteydessä työntekijöiden tuleviin toimintakyvyn muutoksiin, ja pitkäaikainen altistuminen fyysisesti raskaalle työlle lisäsi riskiä työkyvyttömyydelle sekä ennen aikaiselle kuolemalle. Tulokset myös havainnollistivat, miten sairauspoissaolot ja eläkkeelle siirtyminen vaikuttavat ikääntyvien työntekijöiden fyysiseen ja psyykkiseen toimintakykyyn.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Olen lähettänyt Juho Vainion säätiölle postitse painetun ja työterveyslaitoksen julkaisusarjassa julkaistun loppuraportin, josta hankkeen tuloksiin on mahdollista tutustua yksityiskohtaisesti.
Olen lähettänyt loppuraportin myös sähköpostitse pdf muodossa.

Tutkimushanke tuotti kansallisesti edustavia tuloksia suomalaisnuorten sosiaalisen median ongelmakäytön yleisyydestä ja sen yhteydestä terveyden eri indikaattoreihin. Lisäksi kartoitettiin internetinkäytön profiileja ja niiden yhteyttä ongelmalliseen sosiaalisen median käyttöön sekä validoitiin tutkimuksessa käytetty sosiaalisen median ongelmakäytön mittari (Problematic Social Media Use, scale PSMU) 44 maan kansainvälisessä kontekstissa. Yhdeksän väittämän mittarilla (PSMU scale) koululaiset arvioivat esimerkiksi sitä, että aiheuttaako tauko sosiaalisesta mediasta heille huonotuulisuutta, ovatko he yrittäneet viettää vähemmän aikaa sosiaalisessa mediassa siinä onnistumatta tai ovatko he laiminlyöneet joitain asioita sosiaalisen median käytön takia. Havaittiin, että liki joka kymmenes (9 %) 11-, 13- ja 15-vuotiaista nuorista voidaan luokitella sosiaalisen median ongelmakäyttäjäksi. Lisäksi 34 % nuorista on kohonnut riski ongelmalliseen sosiaalisen median käyttöön. Ongelmallinen käyttö oli yleisintä 15-vuotiailla ja liittyi heikompaan koulumenestykseen sekä matalampaan terveyden lukutaitoon, mutta ei esimerkiksi perheen varallisuuteen. Tulokset osoittivat myös vanhempien valvonnan merkityksen. Jos perheen valvonta koettiin vähäiseksi alahaiseksi, niin ongelmakäyttö oli todennäköisempää kuin tilanteessa, jossa perheen valvontaa koettiin olevan kohtalaisesti tai paljon. Tyttöjen ja poikien välillä ei ollut eroa ongelmallisessa sosiaalisen median käytössä, mutta suurempi osa tytöistä kuin pojista (40 % vs. 27 %) kuului kohonneen ongelmallisen käytön riskin ryhmään. Tutkimuksessa mitattiin sosiaalisen median käytön yhteyttä 11 terveyden eri negatiiviseen indikaattoriin: päänsärky, niska-hartikivut, alakuloisuus, hermostuneisuus, ärtyneisyys, monioireisuus, fyysinen inaktiivisuus, yksinäisyys, koettu terveys, aamuväsyneisyys ja lyhyt uni. Kaikki mitatut indikaattorit olivat merkittävästi yleisempiä, jos kuului joko kohonneen sosiaalisen median ongelmallisen käytön riskiryhmään tai ongelmakäyttäjiin.

Nuoret käyttävät internetiä eri tavoin. Internetin käyttötottumusten perusteella nuorten keskuudessa oli tunnistettavissa viisi erilaista internetin käyttäjäprofiilia: (1) Kiinnostusorientoituneet käyttäjät, jotka osallistuivat aktiivisesti kiinnostus- ja mediaorientoituneisiin internetaktiviteetteihin; (2) Ystäväorientoituneet käyttäjät, jotka osallistuivat aktiivisesti erilaisiin sosiaalisiin aktiviteetteihin; (3) Pidättyväiset käyttäjät, jotka käyttivät internetiä vain vähän ja yleensä viihdetarkoituksiin; (4) Epäsäännölliset käyttäjät, jotka osallistuivat passiivisesti internet aktiviteetteihin, käytön ollessa silti monipuolista; (5) 'Suurkuluttujat', jotka osallistuivat intensiivisesti ja monipuolisesti erilaisiin internetaktiviteetteihin. Sekä 'kiinnostusorientoituneilla käyttäjillä' sekä 'suurkuluttajilla' somen ongelmakäyttö oli yleisintä. Ongelmallisen sosiaalisen median käytön haitalliset vaikutukset nuorten terveydelle on tunnistettu aikaisemmissa tutkimuksissa, mutta ei ole täysin selvää, että seuraako esimerkiksi alakuloisuus ongelmakäyttöä vai toisinpäin. Tuloksemme osoittavat, että monet yksilöön vaikuttavat taustatekijät sekä sosiaaliset tekijät vaikuttavat internetin käyttöön (ml. sosiaalisen median käyttöön) ja siten myös internetin käytön terveysvaikutuksiin. Näin ollen käytön määrä ja laatu eivät yksinään riitä terveysvaikutusten selittäjiksi.

Tulosten perusteella voidaan sanoa, että sosiaalisen median ongelmallinen käyttö tai riski siihen on tiivisti yhteydessä epäsuotuisiin terveyden indikaattoreihin, mutta aineiston luonteen (poikkileikkausaineisto) takia ei voida puhua syy-seuraussuhteista. Asiaa tulee tutkia tarkemmin. Tutkimuksissa tulee kiinnittää huomiota ongelmakäyttäjien lisäksi myös heihin, joilla riski somen ongelmakäyttöön oli ilmeinen. Kun sosiaalinen media on keskeinen osa nuorten elämää, kuten oppimista ja kanssakäymistä, tulee sen hallinnantaitoja harjoitella, jotta käyttö ei kehity ongelmalliseksi. Lisäksi käyttäjäprofiileiden ja terveysvaikutusten välisten yhteyksien tunnistaminen helpottaa internetin käyttöön ja sosiaalisen median käyttöön liittyvien interventioiden suunnittelua.

Tutkimuksessa käytetty PSMU-mittari on validi ja ja reliaabeli mittari tuottamaan kansainvälistä vertailutietoa 11-15-vuotiaiden sosiaalisen median käytön ongelmaalisuudesta.

Tämä tutkimussarja perustuu väestöpohjaisiin, prospektiivisiin tutkimuksiin aiheesta "positiivinen mielenterveys elintapojen edistämisessä".
TUTKIMUSSARJAN JULKAISUT ON LÄHETETTY POSTITSE VAINION SÄÄTIÖLLE. Keskeiset tulokset ovat:

a) Lapsuuden psyykkisellä ja sosiaalisella ympäristöllä on merkitystä elintapojen ja terveyden (erityisesti sydänterveyden) kehittymisessä siten, että suotuisat kokemukset luovat pohjan hyvälle terveydelle (sekä somaattiselle että mielenterveydelle) myöhemmin elämässä.

b) Henkilökohtaiset psyykkiset ominaisuudet voivat suojata terveyttä ja auttavat terveelliseten elämäntapojen hankkimisessa. Etenkin optmistinen elämänasenne, tunnollisuus, ja hyvät sosiaaliset suhteet voivat auttaa hyvän terveyden hankkimisessa ja ylläpitämisessä.

c) Elämäntavoilla, kuten ravinnolla ja liikunnalla voidaan edistää hyvää mielenterveyttä ja suojata mielenterveysongelmien kehittymiseltä.

Tarkempi kuvaus tuloksista:
Tutkimuksessamme olemme osoittaneet, että hyvä psyykkinen hyvinvointi voi edistää suomalaisen väestön terveyttä ja tietyt piirteet lapsena (mm. ympäristö ja itsesäätely) ja aikuisena (optimismi ja tunnollisuus) voivat toimia terveyttä suojaavina tekijöinä.

Circulation-lehdessä julkaistussa artikkelissa osoitimme, että suotuisa psyykkinen ympäristö lapsuudessa ennusti parempaa sydänterveyttä 27 vuotta myöhemmin aikuisuudessa, erityisesti normaalipainon säilyttämistä, tupakoimattomuutta, ja normaalin rajoissa olevaa verensokeria. Yksittäisistä tekijöistä lapsuuden turvattu sosioekonominen ympäristö oli oli terveyttä edistävä taustatekijä, mutta yksittäisiä asioita voimakkaampi ennustearvo oli koko psykososiaalisella ympäristöllä. Toisessa tutkimuksessa olemme osoittaneet että suotuisa lapsuuden ympäristö ennusti vähäisempää riskia varhaiselle valtikovettumataudin esiasteelle. Tuloksilla on käytännön merkitystä, koska ylipaionoon ja elämäntapoihin liittyvät sairaudet ovat lisäntyneet väestössä. Tulokset osoittavat, että varhaisella ennaltaehkäisyllä joka aloitetaan jo lapsuudessa ja joka huomioi psyko-sosiaaliset olosuhteet voi olla kauaskantoista, terveyttä edistävää vaikutusta.
Yllä kerrotut tulokset julkaistiin laajasti suomalaisessa ja kansainvälisessä mediassa (mm. YLE, Reuters).

Olemme myös osoittaneet, että lapsen hyvä kyky säädellä tunteitaan (hallita mielijohteita, kyky ehkäistä aggressiivista käytöstä) ennusti parempaa terveyttä aikuisena. Johtopäätös on, että lasten käytösongelmiin pitäisi puuttua ajoissa, koska kätösongelmien seuraukset voivat liittyä myöhempään terveyteen.

Olemme myös osoittaneet, että aikuisuuden hyvä mielenterveys ja erityisesti optimistinen elämänasenne ennustivat suotuisaa terveyskäyttäytymistä ja hyvää sydänterveyttä. Aikuisuuden piirteistä korkea tunnollisuus ennusti vähäisempää sydäntauti-kuolleisuutta. Lisäksi hyvät sosiaaliset suhteet, kokemus osallisuudesta ja sosiaalinen tuki ovat yhteydessä parempaa sydänterveyteen. Tutkimuksesta voidaan päätellä, että pelkästään masennuksen poistaminen ei ole riittävä toimenpide hyvän terveyden edistämiseksi vaan terveyden edistämisessä on hyötyä keskittyä edistämään positiivisia asioita, kuten hyvää henkistä hyvinvointia.

Osoitimme myös, että varhain aloitettu liikuntaharrastus, jota henkilö ylläpiti aikuiseksi asti, suojasi mielenterveyttä. Ihmiset, joilla ei ollut lapsuudessa alkanutta liikuntaharrastusta kokivat enemmän masennusoireita aikuisina 27 vuotta myöhemmin. Toisessa tutkimuksessa osoitimme, että varhain (vauvaiässä) alkaneella elämäntapa-interventiolla ei ole negatiivisia psyykkisiä vaikutuksia varhaisaikuisuuteen 20 vuoden seurantajaksolla. Interventiolla oli lievästi positiivisa vaikutuksia, mutta vaikutusten suuruusluokka oli melko pieni. Tulos on tärkeä, jotta varhaisia interventioita jotka kohdistuvat elämäntapojen muuttamiseen (tässä erityisesti ruokailutottoumuksiin) voidaan jatkossakin tehdä turvallisin mielin. Psyykkistä haittaa niistä ei näytä olevan.

Johtopäätöksinä todetaan, että psyykkisen hyvinvoinnin edistämisellä voidaan mahdollisesti saavuttaa pysyviä vaikutuksia kansanterveydelle.
Positiivinen hyvinvointi alkaa jo lapsuudessa, ja tehokkainta ennaltaehkäisy olisi jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Varhaisia tunnusmerkkejä lukemalla (mm. heikko perhetilanne, lapsen käytösongelmat) ja niihin puuttumalla voidaan mahdollisesti saada
aikaan parannuksia väestön terveydessä pitkällä tähtäimellä. Sosiaalinen ympäristö voi tukea terveyden edistämisessä, ja siksi kaikille pitäisi luoda mahdollisuuksia saada tukea ja kokea osallisuutta. Tämä koskee etenkin heikossa sosiaalis-taloudellisessa asemassa olevia henkilöitä, joiden terveyttä voitaisiin mahdollisesti parantaa psykososiaalisten parannusten kautta.

Väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli tutkia työolosuhteiden, työntekijöiden painon ja painonvaihteluiden sekä työkyvyttömyyden välisiä yhteyksiä. Tutkimus oli osa Helsinki Health Studya (HHS). Tutkimuksen aineisto koostui vuosina 2000-2002 postitse toteutetusta kyselystä, joka lähetettiin 40 - 60 -vuotiaille työntekijöille (vastaajia N=8960) sekä vuonna 2007 toteutetusta seurantakyselystä, joka lähetettiin kaikille ensimmäiseen kyselyyn vastanneille (vastaajia N=7332). Kyselytietoja yhdistettiin terveystarkastustietoihin, kaupungin sairauspoissaolorekistereihin sekä Eläketurvakeskuksen työkyvyttömyyseläkerekisteritietoihin.

Tulosten mukaan noin neljäsosalla työntekijöistä paino nousi merkittävästi 5-7 vuoden seuranta-aikana. Suurin osa tutkituista työolosuhteista ei kuitenkaan ollut yhteydessä painonnousuun. Yötyö ja työt, joissa raportoitiin haitallisia altisteita sekä työt, joissa koettiin fyysisen väkivallan uhkaa olivat heikosti yhteydessä merkittävään painonnousuun. Myös työstressin yhteys painonnousuun oli vähäinen.

Sekä lihavuus että painonmuutokset olivat yhteydessä myöhempiin sairauspoissaoloihin. Lihavuus lisäsi erityisesti pitkien sairauspoissaolojen riskiä, mutta myös lyhyiden sairauspoissaolojen riski oli kasvanut. Sekä painonnousu että painonlasku pysyvän lihavuuden lisäksi lisäsivät sairauslomien riskiä. Lihavuus oli erityisesti yhteydessä tuki- ja liikuntaelinsairauksista aiheutuneisiin työkyvyttömyyseläkkeisiin, mutta lihavuus lisäsi lievästi riskiä myös mielenterveyssyistä ja muista syistä aiheutuneisiin työkyvyttömyyseläkkeisiin. Kun tutkimuksessa huomioitiin työolot, toimintakyky sekä aiempi terveys, lihavuuden yhteys sairauspoissaoloihin ja työkyvyttömyyseläkkeisiin heikkeni jonkin verran.

Tutkimus osoitti siten, että painonnousu ja lihavuus olivat selkeästi yhteydessä tilapäiseen ja pysyvään työkyvyttömyyteen. Siten lihavuudella on vaikutuksia sekä kansanterveyteen että työterveyteen ja työkykyyn. Painonnousun ja lihavuuden ehkäisy ja hoito ovat siten tärkeitä sekä työterveyshuollossa että koko perusterveydenhuollossa. Työpaikoilla näitä tavoitteita voidaan tukea yhteistyössä työterveyshuollon kanssa. On kuitenkin tärkeä huomioida, että lihavuuteen yhdistyvien työkykyongelmien käsittely ei saa johtaa työntekijöiden eriarvoiseen kohteluun tai leimaantumiseen. Terveyden säilymistä tukeva ja terveyttä edistävä työpaikka lisää todennäköisesti työhyvinvointia ja auttaa vähentämään työkyvyttömyyden kustannuksia.

Kun raskaudenaikaista terveyteen liittyvää elämänlaatua (HRQoL) arvioitiin 15D-instrumentilla alkuraskaudesta ad 12 kk postpartum, todettiin scoren laskevan yleisesti kolmanteen trimesteriin mennessä, mutta palautuvan alkuraskautta vastaavalle tasolle valikoimattomassa raskaanaolevassa joukossa kolmessa kuukaudessa synnytyksen jälkeen. Alkuraskauden painoindeksin (BMI) ollessa yli 30 kg/m2 tämä lasku oli keskimäärin syvempää kuin normaalipainoisessa tai lievästi ylipainoisessa joukossa., mutta tääsäkin joukossa palautui alkuraskauden tasolle yhtä nopeasti kuin muussa joukossa,. Synnytystavalla tai raskaskomplikaatioilla ei todettu yhteyttä synnytyksen jälkeiseen scoreen 3 kk kuluttua synnytyksestä.
RADIEL-tutkimuksessa (2008-2014) tutkittiin korkean raskausdiabetesriskin naisten joukossa (BMI yli 30 kg/m2 ja / tai aiemmassa raskaudessa raskasudiabetes) ennen raskautta tai raskauden aikana aloitetun tehostetun elintapaintervention vaikuttavuutta raskausdiabeteksen puhkeamiseen ja metabolisiin muuttujiin. Koulutetut hoitajat antoivat ruokavalio- ja liikuntaneuvontaa kolmen kuukauden välein ennen raskautta ja raskauden aikana, sekä kuusi viikkoa, kuusi ja 12 kuukautta synnytyksen jälkeen. Aiemmin on todettu, että alkuraskaudessa aloitettu elintapaneuvonta näillä suuren riskin naisilla, joilla ei vielä alkuraskaudessa todettu poikkeavaa sokerirasitustulosta, vähensi raskausdiabeteksen ilmaantuvuutta tässä ryhmässä (Koivusalo et al. Gestational diabetes mellitus can be prevented Diabetes Care 2015). Interventio ei kuitenkaan heijastunut terveyteen liittyvään elämänlaatuun raskauden aikana tai ad 12 kk postpartum koko interventioryhmässä. Eroa terveyteen liittyvässä elämänlaadussa ei myöskään havaittu raskausdiabetesstatukseen liittyen interventio- tai kontrolliryhmässä. Neuvoloissa annettu hoito saattaa tosin laimentaa intervention vaikutusta.

Tutkimuksessa selvitettiin varhaisella iällä alkavien vaihdevuosien terveysvaikutuksia: sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä, sokeriaineenvaihduntaa, D-vitamiinipitoisuuksia sekä kilpirauhasen toimintaa ja autoimmuunivasta-aineiden yleisyyttä. Kilpirauhasen toimintaa tutkivassa työssä aineistosta poissuljettiin naiset, jotka olivat tulleet vaihdevuosiin ennen 40 vuoden ikää, koska heillä kilpirauhasen autoimmuunisairauksien yleisyyden tiedetään olevat keskimääräistä korkeampi.

Aineistona tutkimuksessa oli Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966. Kohortin viimeisin seurantatutkimus on tehty 46 vuoden iässä, ja tutkimuksen tulokset perustuivat pääosin tässä seurantatutkimuksessa kerättyyn tietoon. Tutkimuksen neljästä artikkelista olen koostanut väitöskirjani.

Tutkimuksen tuloksena todettiin, että naisilla joilla vaihdevuodet olivat jo alkaneet, oli 46 vuoden iässä korkeammat rasva-arvot ja maksa-arvot sekä epäedullisempi kehonkoostumus (korkeampi rasvaprosentti ja alhaisempi lihaskudoksen määrä), kun heitä verrattiin saman ikäisiin naisiin, joilla vaihdevuodet olivat vielä edessäpäin. vaihdevuosiin ehtineillä naisilla todettiin myös matalampi insuliiniherkkyys. D-vitamiinitasot olivat heillä yllättäen paremmat, ja vaihdevuosien hormonikorvaushoito oli yhteydessä korkeampaan D-vitamiinipitoisuuteen. Kilpirauhaslääkitysten käyttö oli vaihdevuosissa olevilla naisilla hieman yleisempää, mutta kilpirauhasen autoimmuunivasta-ainepositiivisuus ei eronnut ryhmien välillä.

Johtopäätöksenä todettiin, että varhaisempi vaihdevuosien alkamisikä on riskitekijä epäedullisille muutoksille sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöissä ja sokeriaineenvaihdunnassa. Korkeampi D-vitamiinipitoisuus on monissa tutkimuksissa yhdistetty matalampaan riskiin erinäisille sairauksille, kuten myös hormonikorvaushoidon käyttö nuorella iällä vaihdevuodet kohtaavilla naisilla. On mahdollista, että hormonikorvaushoidon terveyshyödyt välittyvät osittain parantuneen D-vitaminipitoisuuden kautta. Syyksi siihen, että kilpirauhaslääkitysten yleisyys oli suurempi vaihdevuosiin ehtineillä naisilla, epäiltiin että vaihdevuosioireiset naiset ovat mahdollisesti saaneet kilpirauhaslääkityksen muita matalammalla kynnyksellä. Koska kilpirauhasen autoimmuunivasta-aineiden yleisyys ei eronnut ryhmien välillä, päättelimme että autoimmuunisairauksien yleisyys ei todennäköisesti korostu 40-46 vuoden iässä vaihdevuosiin tulevilla naisilla, ainakaan niin voimakkaasti kuin alle 40-vuotiaana vaihdevuodet saavuttavilla naisilla. Tämä asia kuitenkin vaatii tarkempaa tutkimusta, ja aiommekin selvittää myös muiden autoimmuunisairauksien yleisyyttä jatkossa isommassa tutkimusaineistossa.

Tutkimuksen tuloksista olen koonnyt väitöskirjani, joka tarkastetaan Oulun yliopistossa 18.6.2021.

Adequate ventilation in classroom increase student academic performance relating to mathematics and reading tests. A low classroom ventilation was related to thermal discomfort in classroom (Finland and the US). A low ventilation affect students’ health by encouraging respiratory symptoms.
Facilities of schools studied in Nigeria was low for example, only one out of five schools studied had functioning toilet system.

Tilastollisessa osassa selvisi, että he, joilla on perheessä diabetesta, sydän- ja verisuonisairautta, syöpää tai masennusta, kokevat oman riskinsä sairastua kyseiseen tautiin korkeammaksi kuin muut. Tämä yhteys säilyi, kun huomioitiin vastaajan ikä, sukupuoli, koulutustaso, elintavat ja kehon paino. Viiden vuoden seurannassa kohonneet riskitekijät ennustivat korkeampaa koettua riskiä, kun taas lähtötilanteen koettu riski ei ennustanut terveyttä edistäviä muutoksia liikunnassa, painossa tai verensokerissa. Laadullisen osan tulokset osoittivat, että huolimatta myönteisestä suhtautumisesta sekundaarilöydösten vastaanottamiseen, osallistujat pohtivat, olisiko aiheeseen liittyvää neuvontaa ja ennaltaehkäisevää hoitoa riittävästi saatavilla yksilöille ja perheille. Sydänsairauksiin liittyviä löydöksiä ei koettu yhtä huolestuttavina kuin syöpään liittyviä löydöksiä tai tietoa perinnöllisestä riskistä psykiatrisiin tai neurologisiin sairauksiin.

Ihmiset arvioivat riskejään optimistisesti, mutta tosiasialliset riskitekijät heijastuvat arvioon omasta riskistä sairastua kansantauteihin. Koettu riski tai terveystarkastuspalautteen saaminen eivät kuitenkaan yksinään todennäköisesti johda pysyviin elintapamuutoksiin. Yhä yksilöllisemmässä riskiviestinnässä tulee huomioida myös neuvonnan ja elintapamuutoksiin liittyvien pystyvyyskokemusten merkitys. Maallikoiden käsitykset sairauksista on huomioitava riskiviestinnässä, sillä aiemmat käsitykset vaikuttavat uuden riskitiedon käsittelyyn. Kun annetaan genomitutkimuksista saatavaa riskitietoa, ennalta ehkäisevät hoitopolut on suunniteltava ja selvitettävä yksilöille ja perheille asianmukaisesti.

Apuraha mahdollisti väitöskirjatyöni ensimmäinen osatyön valmistumisen. Se on julkaistu kansainvälisessä, vertaisarvioidussa julkaisusarjassa "the Scandinavian Journal of Public Health" 1/2016. Ensimmäisessä osatyössä havaitsimme Itä-Suomesta Länsi-Suomeen vuosien 1980 ja 2007 välissä muuttaneilla tutkittavilla matalammat riskitekijätasot ja pienemmän kaulasuonten intima-media-kerroksen (IMT) paksuuden verrattuna tutkittaviin, jotka olivat asuneet koko tämän ajan Itä-Suomessa. Osa eroista riskitekijätasoissa länteen muuttaneiden ja Itä-Suomeen jääneiden välillä oli havaittavissa läpi pitkän tutkimusajan vuodesta 1980 vuoteen 2007 asti. Länsi-Suomeen muuttaneiden ja Länsi-Suomessa jatkuvasti asuneiden tutkittavien välillä ei ollut eroa IMT:ssä vuonna 2007.

Hankkeessa tarkasteltiin 11–15-vuotiaiden terveyttä tukevia ja kuluttavia voimavaroja ja voimavaraprofiileja sekä niiden yhteyksiä terveyskäyttäytymiseen ja muihin terveyden indikaattoreihin (koettu terveys, somaattinen ja psyykkinen oireilu, paino) Suomessa ja kansainvälisesti WHO-Koululaistutkimuksen (HBSC Study, www.hbsc.org) aineistojen avulla. Voimavaroja olivat inhimillinen (esim. terveyden lukutaito), sosiaalinen (esim. perhe- ja koulusuhteet), kulttuurinen (esim. seuratoiminta) ja taloudellinen (perheen varallisuus). Terveyden eriarvoisuus alkaa kehittyä varhain, joten eriarvoisuuden ehkäisemiseen tulee panostaa jo lapsuudessa. Nyt kerätyn vertailutiedon avulla voimme tarkastella suomalaisten lasten ja nuorten voimavaroja ja terveyttä suhteessa muiden maiden saman ikäisiin ja tunnistaa Suomen vahvuuksia ja heikkouksia lasten ja nuorten terveyden edistämisessä sekä arvioida tehtyjen toimenpiteiden merkitystä. Tutkimuksessa validoitiin kansainvälisen HBSC tutkimuksen aineiston avulla terveyden lukutaidon mittari (HLSAC).

TUTKIMUSHANKKEEN KESKEISIÄ TULOKSIA JA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ
I
Terveyden lukutaidon mittarin validointi
KESKEISET TULOKSET: Tutkimuksessa kehitettiin lyhyt, moniulotteinen ja teoriaan perustuva mittari (HLSAC, Health Literacy for School-Aged Children) kouluikäisten lasten ja nuorten koetun terveyden lukutaidon mittaamiseen. Mittarin avulla pystyttiin tutkimaan ensimmäistä kertaa suomalaisten lasten ja nuorten terveyden lukutaitoa väestötasolla. Lisäksi tutkittiin mittarin soveltuvuutta maiden väliseen vertailuun. Tulokset osoittivat, että mittarin psykometriset ominaisuudet olivat asianmukaisella tasolla. Terveyden lukutaitoa osoittavien keskiarvojen vertailu osoitti tilastollisesti merkittäviä keskiarvoeroja sekä sukupuoli- ja ikäryhmien että eri maiden välillä.
JOHTOPÄÄTÖKSIÄ: Pätevä ja luotettava terveyden lukutaidon mittausmenetelmä luo pohjan terveyden lukutaidon tasojen arvioinnille sekä asianmukaisten interventioiden suunnittelulle ja kohdentamiselle. HLSAC mittari soveltuu väestötasoisiin tutkimuksiin lapsilla ja nuorilla, ja se on lupaava väline koetun terveydenlukutaidon vertailuun eri maiden välillä. (kaikki lähteet)

II
Terveyden voimavarat
KESKEISET TULOKSET: Tutkimuksessa analysoitiin nuorten terveyden voimavarojen ja useiden terveysindikaattoreiden välisiä yhteyksiä (tupakointi, alkoholin käyttö, yöunen pituus, liikunta, terveellinen ruokavalio, suun terveys, itsearvioitu terveys, koetut oireet). Aineistona käytettiin WHO-Koululaistutkimuksen aineistoa vuodelta 2014 (n = 3833). Tarkasteltavia terveyden voimavaroja olivat indikaattorit: perheen talous; yksilölliset psyykkiset tekijät; perheen sosiaaliset suhteet; ystävyyssuhteet; koulun sosiaaliset suhteet; sekä inhimilliset voimavarat kuten terveyden lukutaito ja koulumenestys.
Tutkimuksessa tunnistettiin kuusi erilaista terveysvoimavarojen profiilia. Nämä olivat: ‘Limited in most assets, despite medium affluence’, ‘Mostly average assets, but low affluence’, ‘Mostly average assets, though high affluence’, ‘Mostly above average assets’, ‘Rich in most assets’, and ‘Rich in all assets’. Terveysvoimaraprofiilit olivat yhteydessä nuorten riskikäyttäytymisen tasoon sekä koetun terveyden indikaattoreihin.
JOHTOPÄÄTÖKSIÄ: Nuorilla on erilaisia terveysvoimavaraprofiileja. Useiden terveyden voimavarojen omaaminen suojelee nuorta riksikäyttäytymiseltä sekä huonolta terveydeltä sekä edistää myönteisiä terveyskokemuksia. Terveyden edistämisessä tulisi tukea monipuolisesti erilaisia nuorten terveyden voimavaroja. (Paakkari, L., Torppa, M., Välimaa, R. et al. Health asset profiles and health indicators among 13- and 15-year-old adolescents. Int J Public Health 64, 1301–1311 (2019). https://doi.org/10.1007/s00038-019-01280-7)

III
Terveyden lukutaidon merkitys nuorten terveydessä ilmeneviä eroja selvitettäessä
KESKEISIÄ TULOKSIA: Tutkimuksessa selvitettiin terveyden lukutaidon (health literacy) roolia terveydessä ilmenevien erojen muodostumisessa nuorilla. Tutkimuksessa tarkasteltiin rakenteellisten tekijöiden (ikä, sukupuoli, perheen varallisuus, koulumenestys, koulutusorientaatio), terveyden lukutaidon ja terveysindikaattoreiden välisiä yhteyksiä. Terveyden lukutaito on itsenäinen terveydessä ilmeneviä eroja selittävä tekijä nuorilla. Korkea terveyden lukutaito oli yhteydessä myönteisiin terveysindikaattoreihin. Terveyden lukutaito oli välittävä tekijä terveyskäyttäytymisen ja rakenteellisten tekijöiden välillä. Koulumenestys ja koulutusorientaatio selittivät terveyden lukutaidon tasoa, joka puolestaan selitti terveyden kokemuksia.
JOHTOPÄÄTÖKSIÄ: Terveyden lukutaidon käsite on hyödyllinen pyrittäessä ymmärtämään eroja terveydessä. Terveyden lukutaito toimii mekanismina välittäen koulumenestyksen ja koulutusorientaation vaikutuksia terveyden kokemuksiin. Matala terveyden lukutaidon taso määrittää epäoikeudenmukaiseen asemaan terveytensä suhteen ne nuoret, jotka menestyvät huonosti koulussa ja jotka eivät suunnittele lukio-opintoja. (Paakkari, L., Torppa, M., Paakkari, O., Välimaa, R., Ojala, K., Tynjälä, J. Does health literacy explain the link between structural stratifiers and adolescent health?, European Journal of Public Health, Volume 29, Issue 5, October 2019, Pages 919–924, https://doi.org/10.1093/eurpub/ckz01)

Tutkimuksen arvioinnissa käytettiin RE-AIM-viitekehystä (Reach=Tavoittavuus, Effectiveness=Vaikuttavuus, Adoption=Käyttöönotto, Implementation=Toteutuminen, Maintenance=Pysyvyys). Lisäksi laskettiin tutkimuksesta aiheutuneet välittömät kustannukset työntekijää kohden.
Tavoittavuus: Seulontakyselyyn vastasi 992 työntekijää (65%). Heistä 241 eli 29 prosenttia oli halukkaita osallistumaan tutkimukseen ja liikkuivat suosituksia vähemmän.
Vaikuttavuus: Kahden kuukauden kohdalla asiointikävelijöiden määrä lisääntyi askelmittariryhmässä enemmän kuin vertailuryhmässä. Kuuden kuukauden kohdalla samansuuntainen havainto tehtiin vapaa-ajan kävelijöiden määrässä. Molemmissa aikapisteissä portaiden kävelyyn käytetty aika lisääntyi askelmittariryhmässä enemmän kuin vertailuryhmässä.
Käyttöönotto ja toteutuminen: Tutkimus toteutui kaikissa työpaikoissa ennalta tehdyn aikataulun mukaisesti. Työntekijöistä 97 prosenttia ilmoitti käyttäneensä askelmittaria ja 93 prosenttia askelpäiväkirjaa ainakin jossain määrin tutkimuksen aikana. 99 prosenttia sähköpostiviesteistä tavoitti työntekijät ja 80 prosenttia työntekijöistä ilmoitti lukeneensa viestit.
Pysyvyys: Kuusi kuukautta tutkimuksen päättymisen jälkeen yhdeksässä työpaikassa oli käynnistetty liikuntaa edistäviä toimenpiteitä ja kuudessa työpaikassa oli käytössä askelmittari. Askelmittariryhmässä oli edelleen enemmän portaiden ja vapaa-ajan kävelijöitä kuin vertailuryhmässä.
Kustannukset: Tutkimuksesta aiheutuneet välittömät kustannukset olivat 43 euroa työntekijää kohden. Kustannuksiin laskettiin tutkijan käyttämä työaika yhteiseen tapaamiseen työpaikalla, työpaikan yhdyshenkilön järjestelyihin käyttämä työaika ja työterveyshoitajan sähköpostien lähettämiseen käyttämä työaika sekä askelmittari ja sen käyttöön liittyvä tukimateriaali.

Johtopäätökset
Askelmittari ja sähköpostiviestit lisäsivät työntekijöiden kävelyä, mutta vaikutukset olivat melko pieniä ja kohdistuivat vain osaan kävelyn kirjosta. Tulokset eivät myöskään heijastuneet istumisen päivittäiseen kestoon. Vaikutuksia olisi ehkä saatu vahvistettua järjestämällä työntekijöille useampi kuin yksi tapaamiskerta.

Hankkeessa kehitettiin ja arvioitiin vuosina 2015-2018 kolmea lasten, nuorten ja lapsiperheiden terveyden edistämiseen tarkoitettua digitaalista pelillistä sovellusta. Fume-, HyväMe- ja Movenator-sovellusten kehittäminen tapahtui tutkimusnäyttöön ja teoreettiseen tietoon pohjautuen monitieteisesti ja käyttäjälähtöisesti, yhdessä kohderyhmän kanssa. Hankkeen tuloksista on kirjoitettu yhteensä 8 tieteellistä, vertaisarvioitua artikkelia, 19 konferenssijulkaisua ja useita muita kirjoituksia. Hankkeesta on lisäksi valmistunut 2 väitöskirjaa ja 4 pro gradu -tutkielmaa.
1) Hankkeessa kehitetty Fume-mobiilipeli kohdentuu varhaisnuorten tupakkaan liittyvän terveydenlukutaidon tukemiseen ja tupakoinnin ennaltaehkäisyyn. Peli on saatavissa mobiilikaupoista maksuttomasti ja se on levinnyt laajalle käyttöön kansallisesti. Fume on mukana mm. virtuaalisessa Terveyskylä-palvelussa ja sen käyttöönotosta ollaan kiinnostuttu myös kansainvälisesti. Fumeen liittyvän tutkimuksen tulokset toivat esille, että nuoret toivovat tupakkaan liittyvässä terveysohjauksessa kiinnitettävän huomiota muun muassa tupakoimattomuuden positiivisten puolien korostamiseen vain tupakoinnin negatiivisten haittojen korostamisen ohella. Lisäksi Fumea arvioineessa tutkimuksessa peli osoittautui terveysohjaukseen soveltuvaksi menetelmäksi. Kahden viikon ajanjaksona Fumen käyttö (P ≤ 0.001 kaikille arvioille) ja nuorten kiinnostus Fumea kohtaan (P ≤ 0.001) olivat suurempaa verrattuna kontrolli-interventioon (internetsivustoversio). Varhaisnuorten mielipiteet interventioista eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi. Havaitsimme myönteisiä muutoksia Fumea käyttäneiden varhaisnuorten savukkeisiin liittyvissä mielikuvissa (pos.mielikuvat P=0.002; neg. mielikuvat P=0.02) ja asenteissa savukkeiden polttamista kohtaan (P=0.01). Emme havainneet vastaavia muutoksia internetsivustoa käyttäneen ja ilman interventiota jääneen kontrolliryhmän sisällä.
2) HyväMe-sovellus kehitettiin lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseen lastenneuvoloissa ja sovellus herättänyt laajaa kiinnostusta. Sovelluksen avulla lapsiperheet voivat arvioida terveystottumuksiaan, voimavarojaan ja päivärytmiään ja saada siitä palautetta. Neuvoloiden terveydenhoitajat saavat sovelluksen kautta tietoa perheiden yksilöllisestä tilanteesta ja tarpeista, mikä helpottaa perhelähtöisen terveysohjauksen toetutumista vastaanotolla. Monimenetelmäinen lastenneuvoloissa toteutettu soveltuvuustutkimus arvioi HyväMe-intervention käytettävyyttä ja hyväksyttävyyttä terveydenhoitajien sekä 1,5- ja 4-vuotiaiden lasten ja heidän perheidensä näkökulmasta. Tulosten mukaan interventio oli käytettävä ja hyväksyttävä. Tutkittavat toivat esiin intervention parantamisehdotuksia, jotka liittyivät intervention sujuvuuden ja pelillisten elementtien lisäämiseen sekä vanhemmille osoitetun yksityiskohtaisemman palautesysteemin luomiseen. Soveltuvuustutkimuksen tulosten perusteella interventiota muokattiin ja intervention vaikuttavuuden tutkimus on tällä hetkellä (2018-2019) käynnissä lastenneuvoloissa.
3) Movenator-peli kohdentuu varhaisnuorten fyysisen aktiivisuuden edistämiseen. Mobiilipeli-intervention ideana on saada lapset liikkumaan enemmän vapaa-ajallaan, sillä pisteitä kertyi jokaisesta tehdystä askeleesta. Alakouluissa toteutetun käytettävyyden ja soveltuvuuden tutkimuksessa peli osoittautui käytettäväksi ja mielenkiintoiseksi tavaksi edistää liikuntaa. Peli on teknisen jatkokehityksen alla.

Lonkkamurtumat ovat yleisiä tapaturmia ikääntyneillä. Suomessa lonkkamurtumia sattuu vuosittain noin 7000, joista suurin osa yli 50-vuotialle. Tyypillisesti lonkkamurtuma tapahtuu kaatumisen seurauksena, joten kaatumisten riskitekijöitä voidaan pitää myös lonkkamurtumien riskitekijöinä. Luonnollisesti myös luun lujuuteen vaikuttavat tekijät ovat yhteydessä lonkkamurtuman syntymiseen. Vaikka viimeisimpien arvioiden mukaan lonkkamurtumien ilmaantuvuus on kääntynyt laskuun, lonkkamurtumien kokonaismäärän odotetaan nousevan ikääntyneen väestön määrän lisääntyessä. Lonkkamurtumien seurauksia arvioidaan usein rahallisesti. Esimerkiksi yhden lonkkamurtuman hoitokustannukset ensimmäisen vuoden aikana ovat 20 000 €. Usein kuitenkin murtuman vaikutukset myös yksilön toimintakykyyn ovat hyvin laaja-alaisia ja pitkäkestoisia.

Tutkimusten mukaan lonkkamurtuman kokeneista alle puolet kuntoutuu murtumaa edeltäneelle tasolle ja jopa kolmasosa joutuu pysyvästi laitoshoitoon. Tällöin myös lonkkamurtumasta aiheutuvat kustannukset sekä yksilön kokema inhimillinen haitta lisääntyvät merkittävästi. Lonkkamurtuman jälkeistä kuntoutumista heikentää monesti tapaturman aiheuttama voimakas kaatumisen pelko sekä pitkittynyt kipu. Lisäksi heikentynyt tasapaino ja alentunut lihasvoima hidastavat toipumista. Edellä mainittujen tekijöiden yhteisvaikutus johtaa monesti fyysisen aktiivisuuden vähenemiseen, mikä puolestaan edesauttaa liikkumiskyvyn heikkenemistä sekä pitkäaikaisten toiminnanvajausten syntymistä. Tämä noidankehä johtaa pahimmillaan siihen, ettei lonkkamurtumasta toipumassa oleva yksilö lopulta pysty selviytymään itsenäisesti edes päivittäisistä perustoiminnoista. Oikein ajoitetulla ja toteutetulla kuntoutuksella on oletettavasti merkittävä rooli toimintakyvyn elpymisen ja ylläpysymisen kannalta.

Aikaisempien kokeellisten tutkimusten perusteella tiedetään, että progressiivisella voimaharjoitellulla on mahdollista kehittää lihasvoimaa, lihasmassaa ja jopa dynaamista tasapainoa. Lisäksi tutkijat ovat selvittäneet, että tasapainoa harjoittamalla on mahdollista parantaa pystyasennon hallintaa, ylläpitää fyysistä toimintakykyä ja vähentää kaatumisriskiä. Ei kuitenkaan ole varmuutta, ovatko parantunut lihasvoima ja tasapaino suoraan yhteydessä myös kuntoutujan itse arvioimaan toimintakykyyn. Tällä tarkoitetaan yksilön omaa käsitystä siitä, kuinka hyvin hän pystyy suoriutumaan päivittäisistä toiminnoista. Tarvittaisiin enemmän tutkittua tietoa, minkä tyyppisellä kuntoutuksella on mahdollista vaikuttaa lonkkamurtumasta toipumassa olevan yksilön fyysiseen toimintakykyyn. Tällä hetkellä vahvinta näyttöä on geriatrisen laitoskuntoutuksen hyödyistä. Huomattavasti vähemmän on kuitenkin tutkittu avokuntoutusmalleja, erityisesti kotona tapahtuvaa kuntoutusta. Harvojen kotikuntoutuksen vaikutuksia selvittäneiden kokeellisten tutkimusten tulokset ovat olleet keskenään ristiriitaisia. Kuitenkin juuri kotikuntoutus voisi olla optimaalinen vaihtoehto sairaalasta kotiutumisen jälkeen kun fyysinen kunto on vielä heikko ja kotoa poistuminen siksi haasteellista.

Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli tutkia progressiivisen kolmen kuukauden mittaisen voimaharjoittelun sekä yksilöllisen vuoden kestäneen kotikuntoutuksen vaikutuksia itse arvioituun fyysiseen toimintakykyyn lonkkamurtuman jälkeen. Väitöskirjatutkimuksessa selvitettiin myös toimintakyvyn, tasapainon ja tasapainon varmuuden välisiä yhteyksiä.

Tutkimuksen aineisto kerättiin Jyväskylän yliopiston Terveystieteiden laitoksella toimivassa Gerontologian tutkimuskeskuksessa yhteistyössä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin, Jyväskylän kaupungin ja yhdeksän naapurikunnan kanssa vuosina 2004–2005 ja 2008–2012. Tutkimukseen osallistui 159 60-vuotiasta tai vanhempaa kotona asuvaa iäkästä henkilöä, joilla oli ollut lonkkamurtuma 6 viikkoa–7,5 vuotta aiemmin. Tutkimukseen sisältyi kaksi satunnaistettua kontrolloitua koetta. Tutkittavista 43 osallistui kolmen kuukauden mittaiseen fysioterapeutin ohjaamaan yksilöllisesti suunniteltuun progressiiviseen voimaharjoitteluun, joka toteutui seniorikuntosalilla (Asymmetria). Lisäksi 81 tutkittavaa osallistui vuoden kestäneeseen yksilölliseen kotikuntoutukseen (ProMo), johon kuului 5–6 fysioterapeutin kotikäyntiä sekä 3–5 seurantapuhelua. Kotikuntoutukseen sisältyi muun muassa progressiivisia voima-, liikkuvuus- ja tasapainoharjoituksia, liikuntaneuvontaa sekä kotiympäristön turvallisuuden ja apuvälineiden arviointi. Lisäksi kotikäynneillä keskusteltiin kaatumisen pelosta sekä kivun hallintakeinoista. Fyysistä toimintakykyä arvioitiin kyselylomakkeella, jossa tiedusteltiin päivittäisissä perustoiminnoissa (ADL) ja instrumentaalisissa toiminnoissa (IADL) koettuja vaikeuksia 14–15 kysymyksellä. Tasapainon varmuutta arvioitiin ABC-testillä ja toiminnallista tasapainoa Bergin tasapainotestillä. Asymmetria-tutkimuksessa mittaukset tehtiin kaksi kertaa: ennen voimaharjoittelujaksoa sekä sen jälkeen. ProMo-tutkimuksessa mittaukset toistettiin neljä kertaa: alkumittauksissa ennen kuntoutusjakson alkua sekä 3, 6 ja 12 kk kuluttua alkumittauksista.

Tutkimuksessa todettiin, että progressiivinen voimaharjoittelu paransi fyysistä toimintakykyä, kun harjoittelu toteutettiin keskimäärin kolme ja puoli vuotta lonkkamurtuman jälkeen. Erityisesti päivittäisistä perustoiminnoista selviytyminen helpottui. Myös vuoteeseen siirtyminen ja vuoteesta ylösnousu sekä raskaiden taloustöiden tekeminen helpottuivat. Yksilöllisellä kotikuntoutuksella, joka alkoi mahdollisimman pian kotiutumisen jälkeen, ei sen sijaan ollut laaja-alaisia vaikutuksia toimintakykyyn. Kuitenkin sekä ruuanlaitto että lääkkeiden annostelu ja ottaminen helpottuivat, joskaan muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Molemmat edellä mainitut toiminnot ovat tärkeitä itsenäisen kotona asumisen kannalta. Tutkimuksessa saatiin lisäksi viitteitä kotikuntoutuksen laaja-alaisemmista vaikutuksista toimintakykyyn, kun analyyseistä jätettiin pois henkilöt, jotka eivät olleet harjoitelleet ohjeiden mukaisesti tai jotka lääkäri oli määrännyt tauolle terveydentilaan liittyvien syiden vuoksi. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että tasapaino ja tasapainon varmuus olivat voimakkaasti yhteydessä toimintakykyyn. Kun tasapainon varmuutta mittaavan ABC-testin tulos laski kymmenellä pisteellä, riski toimintakyvyn heikkenemiseen oli teoreettisesti 10 % suurempi ja 20 % suurempi toiminnallista tasapainoa mittaavan Bergin tasapainotestin tuloksen laskiessa vastaavasti.

Tässä tutkimuksessa fyysistä toimintakykyä arvioitiin kyselylomakkeella, joka ei ole yhtä herkkä muutokselle kuin laboratoriossa toteutettavat liikkumiskykyä ja fyysistä suoristuskykyä mittaavat testit. Alustavien tulosten mukaan yksilöllinen kotikuntoutus on ollut tehokasta liikkumiskyvyn ja fyysisen suorituskyvyn elpymisen kannalta. On mahdollista, että enemmän tehtäväorientoituneita harjoitteita sisältävä kuntoutus olisi nyt testattua kotikuntoutusta tehokkaampaa haluttaessa parantaa ikääntyneiden henkilöiden fyysistä toimintakykyä lonkkamurtuman jälkeen.

Yhteenvetona voidaan todeta, että kolmen kuukauden voimaharjoittelu auttoi selviytymään paremmin päivittäisistä toiminnoista lonkkamurtuman jälkeen. Tutkimuksessa todettiin myös, että yksilöllisesti suunniteltu moniosainen kotikuntoutus saattaa parantaa lonkkamurtumasta toipuvien ikääntyneiden henkilöiden toimintakykyä. Lisäksi havaittiin, että tasapaino ja tasapainon varmuus olivat kumpikin itsenäisesti ja voimakkaasti yhteydessä päivittäisistä toiminnoista selviytymiseen, joten kaatumisen pelon hoitamiseen on jatkossa syytä kiinnittää enemmän huomiota kuntoutettaessa lonkkamurtumapotilaita. Nyt saatuja tuloksia voidaan hyödyntää suunniteltaessa lonkkamurtumasta toipumassa olevien ikääntyneiden henkilöiden kuntoutusta sekä päivitettäessä lonkkamurtumia koskevia Käypä Hoito -suosituksia. Tuloksista ja tutkimuksen aikana tehdyistä havainnoista on hyötyä myös jatkotutkimushankkeita harkittaessa.

Tulosten mukaan yli kolmannes (36 %) ammattikoululaisista tupakoi päivittäin. Nuoret tupakoivat sitä todennäköisemmin mitä vähemmän vanhemmat osallistuivat nuoren elämään. Tupakoinnin todennäköisyyttä vähensi nuoren asuminen molempien vanhempien kanssa joko ydinperheessä tai vuoroviikoin vanhempien luona. Tupakoivien vanhempien lapset tupakoivat todennäköisemmin kuin tupakoimattomien vanhempien lapset ja tämä yhteys säilyi, vaikka vanhemmat olisivat lopettaneet tupakoinnin. Äitien päivittäinen tupakointi liittyi eri tavalla tyttöjen tupakointiin, mutta isien tupakointi oli yhteydessä samansuuntaisesti sekä tyttöjen että poikien tupakointiin. Päivittäin tupakoivat opiskelijat kokivat saaneensa vähemmän opettajien tukea, pitivät koulusta vähemmän ja lintsasivat enemmän kuin tupakoimattomat oppilaat. Myös se, että opiskelijalla oli läheinen ystävä/ystäviä, koulun henkilökunnan tupakointi sekä kiusaaminen olivat yhteydessä tupakointiin. Tupakoivat lähihoitajat normalisoivat tupakointia, kokivat olevansa vastuullisia tupakoitsijoita, ajattelivat tupakointinsa olevan hallinnassa ja kokivat tupakoinnin olevan osa identiteettiään.

The purpose of this comparative study was to describe and compare 9th grade adolescents’ smoking behaviour between and within North Karelia in Eastern Finland and the Pitkäranta district, in the Republic of Karelia, Russia, from 1995 to 2013. Furthermore, the purpose was to find socio-ecological factors affecting the adolescents’ health behaviour.
The health behaviour survey among adolescents was conducted in spring 2013. In Pitkäranta, data were collected from all pupils in all eight schools having 9th graders in 2013 (n=182). The response rate was 98% (101 boys, 78 girls). In North Karelia, data were collected from all pupils in eight schools selected for this study (n=645). The response rate was 95% (300 boys, 301 girls). In addition, the study utilised data from 1995 consisting of pupils (n=385) in all 10 comprehensive schools in the Pitkäranta district and pupils (n=2098) in 24 randomly selected schools in Eastern Finland. In total, 367 students (176 boys, 191 girls) from Pitkäranta and 1911 students (951 boys, 960 girls) from Eastern Finland completed the questionnaire and the response rates were 95% and 91%, respectively.
The qualitative data (systematic literature review) were analysed with inductive analyses which were synthesized with the narrative analysis. The quantitative data consisted of four separate cross-sectional studies from the years 1995 and 2013 and was analysed with descriptive statistics and multivariate methods. The following statistical methods were used: percentages, chi-square test, general linear model, structural equation modelling and exploratory factor and logistic regression analysis.
The literature review revealed that one of the most important socio-ecological factor related to adolescents’ health behaviour was family wealth, and adolescents from less wealthy families were at a higher risk for unhealthy behaviours. The results from empirical studies showed that the smoking prevalence among 9th graders did not change among either girls or boys in either country from 1995 to 2013. In North Karelia, daily smoking prevalence stayed at nearly 20% among Finnish boys and girls. In Pitkäranta, the prevalence remained at around 30% among Russian boys and at 7% among Russian girls. A best friend’s smoking is still the most important predictor for the adolescent’s own smoking and the non-normative attitudes and difficulties in refusing to smoke increased the risk of smoking experimentation and daily smoking.
The results highlighted the need for evaluation of health promotion activities and anti-smoking education in schools. The schools are the central places for health promotion, and there is an opportunity for close collaboration between home and school, offering a growing possibility in preventing health problems later in life. The results also highlighted the need for carefully tailored gender and country-specific programmes which take into consideration adolescents’ socio-ecological circumstances as well as cultural factors.

Hankkeemme tulokset tukevat aiempia havaintojamme, joiden mukaan CYP2D6 UM-genotyyppi ilmenee runsaasti tupakoivilla kaksi kertaa useammin kuin satunnaisilla tupakoijilla ja neljä kertaa useammin kuin tupakoimattomilla. CYP2A6-geenin osalta tuloksemme olivat päinvastaiset CYP2D6-geenin osalta saatuihin verrattuna. Madaltuneeseen aktiivisuuteen liittyvät CYP2A6 PM-geenimuodot olivat tupakoijilla noin puolet yleisempiä kuin tupakoimattomilla. Sama tulos saatiin verrattaessa nykyisiä tupakoijia entisten ja ei-tupakoineiden muodostamaan ryhmään. Tupakoinnin määrän ja CYP2A6 ja CYP2D6 -genotyyppien välillä ei sen sijaan havaittu merkittävää yhteyttä.

Tulosten perusteella CYP2A6-entsyymi näyttelee ensiarvoisen tärkeää roolia nimenomaan tupakkariippuvuuden kehittymisessä, kun taas CYP2D6-entsyymin aktiivisuudella näyttää olevan vaikutusta vasta tupakkariippuvuuden kehityttyä, jolloin se vaikuttaa tupakoinnin määrään.

CYP2D6-geenin osalta havaittiin myös, että runsas tupakointi, erityisesti naisilla, näyttää alentavan geenin metylaatiotasoa, millä puolestaan voi yhdessä genotyypin kanssa olla vaikutuksia CYP2D6:n ilmentymiseen.

MAOA ja MAOB –geenien metylaatioanalyysien osalta löydöksemme tukevat vahvasti aiemmin tehtyjä havaintoja koskien MAOA-geenin metylaatiotasojen ja nikotiini- ja alkoholiriippuvuuden välistä yhteyttä naisilla, sekä tupakoinnin vaikutusta MAOA-promoottorialueen metylaatioon. MAOB-geenin metylaatiotasot puolestaan näyttävät vaihtelevan voimakkaasti sukupuolten välillä ja myös iällä ja tupakoinnilla on suuri merkitys tässä yhteydessä.

Introduction: Concern over weight gain after smoking cessation has been hypothesized to discourage quit attempts and consequently
reduce smoking cessation rates. The aim of this study was to examine the association between smoking status and weight
concerns among a population-based sample of Finnish ever-smokers.
Methdos: Data were collected in conjunction with the National FINRISK 2007 Study from a population-based sample of 25- to 74-year-old Finns. These analyses were based on a sub-sample of 1,614 ever-smokers. Participants were divided into 4 groups (daily smokers, occasional smokers, recent quitters, and former smokers) based on the self-reported smoking status. Weight concerns were analyzed as a sum score including 6 items (range 0–24). Regression analyses were used to examine the association between smoking status and weight concerns, while adjusting for multiple confounders.
Results: Smoking status was significantly associated with weight concerns, current daily smokers reporting the highest levels of weight concerns. After adjusting for potential confounders (age, gender, body mass index, socioeconomic status, and health behavior), the weight concerns of daily smokers remained significantly higher in comparison with all other groups. Although women were more concerned about their weight than men, no gender-specific associations were found between weight concerns and smoking status.
Conclusions: Current daily smokers are more concerned about their weight than recent quitters, as well as former and occasional smokers. Weight concerns should be taken into account in tobacco dependence treatment.

Tulosten mukaan, ne nuoret joiden koulukeskiarvo kahdeksannella luokalla oli huono, joiden vanhemmat tupakoivat tai ystävät tupakoivat sekä ne nuoret, jotka asuivat yksinhuoltajaperheissä, todennäköisyys tupakoinnin lopettamiseen yhdeksännellä luokalla oli heikompaa ja he raportoivat suuremmista tupakkariippuvuuksista. Ne nuoret jotka ilmoittivat kahdeksannella luokalla heikompaa kyvykkyyttä kieltäytyä tupakoinnista eri tilanteissa (refusal self-efficacy) tai heillä ei ollut aikomusta lopettaa tupakointia lähitulevaisuudessa, todennäköisyys tupakoinnin lopettamiseen yhdeksännellä luokalla oli vähäisempää ja he raportoivat suuremmista tupakkariippuvuuksista. Myös ne nuoret, joiden asenteet tupakointia kohtaan olivat positiiviset ja jotka kokivat sosiaalista painetta tupakointia kohtaan, todennäköisyys suurempaan tupakkariippuvuuteen oli suurempaa. Heikosti koulussa menestyneiden nuorten riski aloittaa tupakointi, siirtyä vakituiseen tupakointiin sekä tulla tupakkariippuvaiseksi oli suurempaa verrattuna nuoriin jotka menestyvät hyvin koulussa. Tähän syynä voidaan pitää muun muassa sitä, että heikosti koulussa menestyvien nuorten sosiaalisessa ympäristössään tupakointi on yleisempää ja eri sosiaaliset tilanteet tarjoavat enemmän mahdollisuuksia tupakointiin. Tulevaisuudessa olisikin hyvä pohtia sosiaaliseen vaikuttamiseen pohjautuvien tupakoimattomuuteen tähtäävien ohjelmien käyttöä. Näissä ohjelmissa tulisi vahvistaa nuoren kykyä vastustaa tupakointiin tähtäävää sosiaalista painetta ja harjoitella kieltäytymistaitoja. Tärkeää olisi myös motivoida ja tukea tupakoivia vanhempia tupakoinnin lopettamiseen sekä antaa vanhemmille työkaluja tukea lastensa tupakoimattomuutta

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tarkemmin humalahakuisen juomisen vaikutuksia ateroskleroosin kehittymiseen keski-ikäisillä miehillä, krapulan yhteyttä aivohalvauksen riskiin, alkoholinkäytön yhteyttä aivohalvauksen riskiin verenpaineen ja painoindeksin eri tasoilla, sekä alkoholinkäytön yhteyttä aivohalvauskuolemien riskiin.
Tämä seurantatutkimus on osa laajempaa alkoholiepidemiologista FinDrink Study- projektia. Tutkimusjoukko muodostui Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study (KIHD)- hankkeen väestöotoksesta, jossa oli mukana kaksi keski-ikäisten miesten kohorttia. Alkututkimukset tehtiin ensimmäiselle kohortille (n=1166) vuosina 1984- 1986 ja toiselle kohortille (n=1516) vuosina 1986- 1989.
Humalahakuinen juominen oli yhteydessä kohonneeseen ateroskleroosin etenemiseen 11 vuoden seurannassa. Tilastollisesti merkitsevä yhteys havaittiin kaulavaltimoiden intima-mediakerroksen maksimipaksuuden muutoksen sekä ateroskleroottisten plakkien korkeuden suhteen niillä miehillä, jotka joivat vähintään 6 alkoholiannosta yhdellä kerralla. Jo yhden krapulan vuodessa havaittiin olevan yhteydessä aivohalvauksen kokonaisriskiin sekä erityisesti iskeemisen aivohalvauksen lisääntyneeseen riskiin. Koholla oleva verenpaine sekä ylipaino liittyivät aivohalvauksen riskiin nimenomaan alkoholia käyttävillä miehillä. Alkoholinkäyttökertojen ja aivohalvauskuolemien välillä oli selkeä yhteys. Aivohalvauskuoleman riski oli kohonnut niillä miehillä, jotka käyttivät alkoholia vähintään 2.5 kertaa viikossa.
Näissä tutkimuksissa havaittiin, että humalahakuinen juominen on yhteydessä ateroskleroosin etenemiseen. Verenpaineella, ylipainolla sekä alkoholinkäytöllä voi olla yhteisvaikutuksia aivohalvausriskin osalta. Lisäksi krapulat ja tiheämmät alkoholinkäyttökerrat liittyvät sekä aivohalvauksien että aivohalvauskuolemien kohonneeseen riskiin.
(Väitöskirjassa on tarkemmin esitetty työn tuloksia. Väitöskirja on parhaillaan painatuksessa ja toimitan sen säätiöllenne postitse myöhemmin.)

Ensimmäisessä osatyössä havaitsimme päivittäistupakoitsijoilla olevan korkeammat tupakointiin liittyvät painohuolet verrattuna muihin tupakointiryhmiin (satunnaisesti tupakoivat, tupakoinnin äskettäin lopettaneet, entiset tupakoitsijat). Lisäksi naisilla oli miehiä enemmän tupakointiin liittyviä painohuolia. Toisessa osatyössä havaitsimme painohuolien olevan negatiivisesti yhteydessä pystyvyyden tunteeseen lopettaa tupakointi. Nikotiiniriippuvuus heikensi tätä yhteyttä. Sen sijaan tupakoinninlopettamismotivaatio ei ollut yhteydessä painohuolten tasoon. Kolmannessa osatyössä havaitsimme päivittäin runsaasti tupakoivilla ja entisillä tupakoitsijoilla olevan suuremmat vyötärönympärykset kuin ei koskaan tupakoineilla ylipainoisilla naisilla. Miehillä ja normaalipainoisilla vastaavaa yhteyttä ei ollut. Neljännessä osatyössä havaitsimme, että painohuolet ennustivat tupakoinnin lopettamista sekä vähentämistä satunnaiseen tupakointiin, mutta vain nikotiinista vähän riippuvaisilla. Pystyvyyden tunne ja motivaatio tupakoinnin lopettamisen suhteen ei välittänyt tätä yhteyttä.

Sisäsyntyisen vuorokausirytmin ajoituksen perusteella voidaan erottaa kolme eli
aika- eli kronotyyppiä: aamuvirkut, iltavirkut ja näiden välimuoto, joita voidaan myös
nimittää päivävirkuiksi. Tutkimuksissamme on selvinnyt mm. että suomalaisessa
aikuisväestössä naisten osuus on merkittävästi hieman suurempi iltavirkkujen
keskuudessa, etenkin nuoremmissa ikäryhmissä. Sukupuolen lisäksi ikä vaikuttaa
myös luontaiseen vuorokausirytmiin, siten että vanhempien henkilöiden keskuudessa
aamuvirkkuus on yleisempää kun taas nuorien aikuisten keskuudessa iltavirkkuus on
yleisin kronotyyppi. Epäterveelliset elämäntavat kuten tupakointi ja runsas
alkoholinkäyttö ovat myös merkittävästi yleisempiä iltavirkuilla verrattuna muihin
kronotyyppeihin. Tämän lisäksi iltavirkuilla on muita useammin niin psyykkisiä kuin
somaattisia oireita ja sairauksia. Iltavirkuilla on myös muita useammin univaikeuksia
ja masennusoireita. Iltavirkut valittavat kronotyyppejä enemmän myös unettomuutta
ja painajaisia sekä käyttävät enemmän unilääkkeitä. Iltavirkut ovat usein
tyytymättömiä unensa määrään, vaikka saisivatkin nukuttua 7‒8 tunnin yöunet.
Pitkäunisuus ja naisten keskuudessa pidempi kuukautiskierto viittaavat myös
mahdollisuuteen, että iltavirkuilla on muita kronotyyppejä pidempi vuorokausirytmin
periodi. Iltavirkuilla on uni- ja masennusoireiden lisäksi todettu muita korkeampi
leposyke sekä suurempi paino ja suurempi vyötärönympärys. Nämä taustatekijät
voivat yhdessä epäterveellisten elämäntapojen kanssa ainakin osittain selittää
iltavirkuilla nähtävää korkeampaa riskiä sairastua aikuisiän diabetekseen sekä
verenpainetautiin. Iltavirkuilla esiintyy muita useammin myös hengitystieoireita, kuten
hengenahdistusta, yskänpuuskia ja keuhkoastmaa, joita runsas tupakointi ei selitä
yksistään. Vielä julkaisemattomassa käsikirjoituksessamme myös selkäsairauksien
riski oli merkittävästi korkeampi iltavirkuilla verrattuna aamuvirkkuihin. On
mahdollista, että vuorokausirytmin toiminnan häiriöt voivat selittää iltavirkuilla
nähtävän ilmiasun sairausriskien suhteen. Iltavirkut, jotka joutuvat elämään itselleen
sopimattomassa vuorokausirytmissä ovat erityisen alttiita vuorokausirytmin
häiriintymiselle ja siten somaattisille sairauksille. Tutkimusten tuottamaa tietoa
pyritään hyödyntämään diagnostiikan ja hoidon kehittämisessä.

Sisäsyntyisen vuorokausirytmin ajoituksen perusteella voidaan erottaa kolme eli
aika- eli kronotyyppiä: aamuvirkut, iltavirkut ja näiden välimuoto, joita voidaan myös
nimittää päivävirkuiksi. Tutkimuksissamme on selvinnyt mm. että suomalaisessa
aikuisväestössä naisten osuus on merkittävästi hieman suurempi iltavirkkujen
keskuudessa, etenkin nuoremmissa ikäryhmissä. Sukupuolen lisäksi ikä vaikuttaa
myös luontaiseen vuorokausirytmiin, siten että vanhempien henkilöiden keskuudessa
aamuvirkkuus on yleisempää kun taas nuorien aikuisten keskuudessa iltavirkkuus on
yleisin kronotyyppi. Epäterveelliset elämäntavat kuten tupakointi ja runsas
alkoholinkäyttö ovat myös merkittävästi yleisempiä iltavirkuilla verrattuna muihin
kronotyyppeihin. Tämän lisäksi iltavirkuilla on muita useammin niin psyykkisiä kuin
somaattisia oireita ja sairauksia. Iltavirkuilla on myös muita useammin univaikeuksia
ja masennusoireita. Iltavirkut valittavat kronotyyppejä enemmän myös unettomuutta
ja painajaisia sekä käyttävät enemmän unilääkkeitä. Iltavirkut ovat usein
tyytymättömiä unensa määrään, vaikka saisivatkin nukuttua 7‒8 tunnin yöunet.
Pitkäunisuus ja naisten keskuudessa pidempi kuukautiskierto viittaavat myös
mahdollisuuteen, että iltavirkuilla on muita kronotyyppejä pidempi vuorokausirytmin
periodi. Iltavirkuilla on uni- ja masennusoireiden lisäksi todettu muita korkeampi
leposyke sekä suurempi paino ja suurempi vyötärönympärys. Nämä taustatekijät
voivat yhdessä epäterveellisten elämäntapojen kanssa ainakin osittain selittää
iltavirkuilla nähtävää korkeampaa riskiä sairastua aikuisiän diabetekseen sekä
verenpainetautiin. Iltavirkuilla esiintyy muita useammin myös hengitystieoireita, kuten
hengenahdistusta, yskänpuuskia ja keuhkoastmaa, joita runsas tupakointi ei selitä
yksistään. Vielä julkaisemattomassa käsikirjoituksessamme myös selkäsairauksien
riski oli merkittävästi korkeampi iltavirkuilla verrattuna aamuvirkkuihin. On
mahdollista, että vuorokausirytmin toiminnan häiriöt voivat selittää iltavirkuilla
nähtävän ilmiasun sairausriskien suhteen. Iltavirkut, jotka joutuvat elämään itselleen
sopimattomassa vuorokausirytmissä ovat erityisen alttiita vuorokausirytmin
häiriintymiselle ja siten somaattisille sairauksille. Tutkimusten tuottamaa tietoa
pyritään hyödyntämään diagnostiikan ja hoidon kehittämisessä.

Mitä enemmän tietokonetta käytettiin ja televisiota katseltiin sitä lyhyempi oli unen kesto ja sitä myöhäisemmät olivat nukkumaanmenoajat suomalaisilla 10-11 -vuotiailla lapsilla (n=353) 18 kuukauden pitkittäistutkimuksessa (Hälsoverkstaden -tutkimus, v. 2006 ja 2008). Tietokoneen käytön yhteys lyhyempään unen kestoon ja myöhäisempiin nukkumaanmenoaikoihin oli vahvempi kuin television katselun ja unimuuttujien väliset yhteydet. Tietokoneen käyttö myös ennusti epäsuotuisia muutoksia unen kestossa ja nukkumaanmenoajoissa. Pojilla tietokone ja televisio omassa huoneessa oli yhteydessä myöhäisempiin nukkumaanmenoaikoihin sekä kouluiltoina että viikonloppuiltoina.

Mitä suurempaa tietokoneen käyttö oli sitä lyhyempi unen kesto oli 15 -vuotiailla nuorilla (n=5042) Suomessa, Ranskassa ja Tanskassa. Aineistona käytettiin WHO:n koululaistutkimusta näistä maista (v. 2010). Keskimäärin tietokonetta käytettiin noin kaksi tuntia vuorokaudessa. Lisäksi tietokoneen käyttö ja lyhyt unen kesto olivat yhteydessä korkeampaan itseraportoituun oireiluun. Unen kesto osittain välitti tietokoneen käytön ja oireilun välistä yhteyttä, mutta unen keston epäsuora yhteys oli maltillinen.

Klusterianalyysiä käyttäen tutkittiin 13-15 -vuotiaiden suomalaisten nuorten (n=4262) energiatasapainoon liittyvien elintapojen sekä unen klusteroitumista (kasautumista). Aineistona oli WHO:n koululaistutkimus (v. 2010). Tytöillä ja pojilla voitiin nimetä kolme ryhmää, joista kaksi oli samoja sekä tytöillä että pojilla; ”terveelliset elintavat” ja ”korkea ruutuaika, epäterveelliset elintavat”. Pojilla erotettiin myös ryhmä "vähäinen/kohtuullinen ruutuaika ja epäterveelliset elintavat". Tytöillä oli lisäksi ryhmä "huonot nukkumistottumukset, epäterveelliset elintavat". "Terveelliset elintavat" -ryhmää kuvasivat pidempi unen kesto, parempi unen laatu, runsaampi kasvisten ja hedelmien syönti, korkeampi fyysinen aktiivisuus sekä vähäisempi ruutuaika. Noin puolet nuorista kuului "terveelliset elintavat" -ryhmään. Kohonnut riski ylipainolle/lihavuudelle oli tytöillä, joille kertyi paljon ruutuaikaa, ja jotka eivät liikkuneet (ryhmä "korkea ruutuaika, epäterveelliset elintavat"). Muissa ryhmissä ei ollut kohonnutta ylipainon riskiä.

Aktigrafilla (kiihtyvyysmittari) mitatut ja itseraportoidut unen kesto, nukkumaanmenoajat ja heräämisajat erosivat tilastollisesti merkitsevästi 11-12 -vuotiailla suomalaisilla lapsilla (n=149). Kouluviikon aikainen unen kesto erosi menetelmien välillä n. 30 minuuttia, ja viikonlopun unen kesto n. tunnin. Itseraportoitu unen kesto oli yliarvioitu suhteessa aktigrafilla mitattuun. Lapset täyttivät kyselyn kaksi kertaa, ja kyselyn toistettavuus unimuuttujista oli vähintään kohtalainen. Lisäksi tutkittiin unen keston, mitattuna sekä aktigrafilla että kyselyllä, ja painoindeksin välistä yhteyttä. Pidempi unen kesto (mitattuna kyselyllä tai aktigrafilla) oli yhteydessä pienempään painoindeksiin.

Medialaitteiden liiallinen käyttö voi olla lapsen tai nuoren unta häiritsevä tekijä. Medialaitteiden käyttöä ja sitä onko lapsella medialaite myös omassa makuuhuoneessa kannattaa tarkastella erityisesti silloin, kun lapsella on nukkumiseen liittyviä vaikeuksia tai lapsella ilmenee päiväväsymystä. Tytöt, joiden ruutuaika on suuri ja liikkuvat vähän, voisivat hyötyä liikuntaan kannustavista interventioista. Jatkossa olisi tärkeää tutkia millaiset tavat lisätä liikuntaa toimivat tällaisessa ryhmässä. Elektronisen median käytön ja unen välisten kausaaliyhteyksien tutkimiseksi tulisi medialaitteiden käyttöä ja unta tutkia objektiivisimmalla menetelmillä (vrt. itseraportointi).

1. A 6-month regular aerobic exercise intervention helps to improve both objective and subjective sleep quality among overweight men with chronic insomnia symptoms, regardless of change in body weight or fat mass. The improvement is mainly demonstrated as eased difficulty of initiating sleep.
2. A 6-month diet intervention by reducing energy intake and optimizing diet composition improves sleep quality among overweight men with chronic insomnia symptoms, particularly on curtailing objective sleep onset latency. The improvement in sleep through diet intervention may partly be attributed to the controlled body weight and fat mass.

We investigated genetically identical young adult twin pairs who differ substantially in body mass index (BMI). The co-twins in a pair were raised in the same household, they have the same age, sex, and DNA. During this grant period we assessed their eating and sleeping behaviors. With this design, we can expose which behavioral differences associated with their BMI differences, regardless of the influences of age, sex, DNA, and family environment.

The co-twins with higher BMI displayed:
- higher disinhibited eating (loss of control over eating)
- higher binge eating (overeating in a short amount of time with negative emotional consequences)
- higher body dissatisfaction
- difficulties to eat according to their needs
- shorter sleep
- higher tiredness
- more frequent and severe snoring
- a chronotype closer to eveningness

In summary, unhealthier eating and sleeping behavioral traits were associated with BMI differences, regardless of age, sex, DNA, and upbringing. Note that these are findings from a cross-sectional study design and do not allow interpretation regarding causality.

The eating behavior results are published: https://doi.org/10.1017/thg.2019.43
The results regarding sleep are currently under revision for resubmission to the Sleep Health journal.

Tutkimme raskausdiabeteksen ja äidin ylipainon vaikutuksia lapsen terveyteen ja ravitsemukseen nuorena aikuisena. Verrokkeina toimivat tavanomaisesta raskaudesta syntyneet kontrollit.
Havaitsimme viitteitä insuliiniresistenssistä (paastoverensokeri ja insuliini olivat koholla) ja aterogeenisen veren rasvaprofiilin (matalammat Lipoproteiini (a) ja Apo A1, HDL-kolesteroli ja sukupuolihormoneja sitova globuliini eli SHBG tasot) nuorilla aikuisilla joiden äideillä oli raskausdiabetes. Nuorilla aikuisilla joiden äideillä oli ylipainoa raskauden alkaessa paasto-sokeri ja insuliini olivat koholla, tämä löydös selittyi lapsen epäterveellisemmällä kehonkoostumuksella.
Kartoitimme myös hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin toimintaa, ja totesimme matalammat kortisoli-tasot niillä henkilöillä joiden äideillä oli ylipainoa alkuraskaudessa, etenkin aamuarvoissa ero oli selvä.
Lisäksi tutkimme ravitsemusta ja ruokavaliota. Nuorilla aikuisilla joiden äideillä oli raskausdiabetes tai ylipainoa raskauden alkaessa ravitsemus ja ruokailutottumukset olivat laajalti samankaltaisia verrokkeihin nähden. Miehillä joiden äideillä oli ylipainoa alkuraskaudessa, oli suurempi päivittäinen hiilihydraattien saanti.

Tämän väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että ikä, paino, pituus, seerumin 25-hydroksi-D-vitamiini (S-25(OH)D), fyysinen aktiivisuus, tupakointi ja alkoholin käyttö sekä menopaussi ja mahdollisen hormonikorvaushoidon kesto naisilla olivat yhteydessä ultraäänen vaimentumaan (BUA) ja nopeuteen (SOS) kantaluussa. Ikä, pituus, paino tai vyötärön ympärys, kantaluun ultraääni-indeksi (QUI), S-25(OH)D sekä kaatumisalttiuteen liittyvät tekijät, kuten maksimaalinen kävelynopeus, Parkinsonin tauti ja keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden lukumäärä olivat lonkkamurtumia itsenäisesti ennustavia tekijöitä. Lisäksi synnyttäneisyys oli yhteydessä pienempään lonkkamurtumariskiin postmenopausaalisilla naisilla. Iäkkäillä (75 vuotta täyttäneillä) henkilöillä lonkkamurtumia ennustavia tekijöitä olivat ikä, maksimaalinen kävelynopeus ja vähintään kolmen keskushermostoon vaikuttavan lääkkeen käyttö.
Ikä oli vahvin yksittäinen lonkkamurtumaa ennustava tekijä. Kun iän, sukupuolen, pituuden ja vyötärön ympäryksen sisältävään malliin lisättiin QUI tai kaatumisalttiuteen liittyvät tekijät (maksimaalinen kävelynopeus, Parkinsonin tauti ja keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden lukumäärä), mallin selitysaste parani merkitsevästi. Toisaalta QUI ei oleellisesti parantanut mallin selityskykyä kun kaatumisriskiin liittyvät tekijät oli siinä otettu huomioon.
Tämän tutkimuksen perusteella kantaluun ultraäänimittaus ennustaa lonkkamurtumariskiä suomalaisessa aikuisväestössä. Mittauksen tuoma lisäarvo on kuitenkin pieni kun arvioinnissa otetaan huomioon kaatumisen riskitekijät.

Tutkimuksen päätuloksena havaittiin, että sekä äidin että lapsen antibioottien käyttö oli yhteydessä suurentuneeseen leh-änmaitoallergian ja 3-vuotiaana tai sitä vanhempana diagnosoidun astman riskiin. Lisäksi, vaikka useat äidin taustatekijät ja perinataalitekijät olivat yhteydessä lapsen riskiin sairastua joko lehmänmaitoallergiaan tai astmaan, vain äidin aikaisempien synnytysten lukumäärä oli käänteisessä yhteydessä sekä lehmänmaitoallergian että 3-vuotiaana tai sitä vanhempana diagnosoidun astman riskiin. Antibioottien käyttöön ja astmariskiin liittyvät havainnot ovat samansuuntaisia kuin mitä on aikaisemmin havaittu muissa vastaavissa, isoissa rekisteritietoihin perustuvissa tutkimuksissa, kun taas lehmänmaitoallergiaan liittyvät havainnot tulee vahvistaa lisätutkimuksin. Lisäksi, tässä tutkimuksessa havaittujen yhteyksien taustalla olevista biologisista mekanismeistä tarvitaan lisää tutkimuksia. Tämän tutkimuksen tulokset tukevat käsitystä siitä, että sikiöaikaisilla ja varhaislapsuuden mikrobial- tistukseen yhteydessä olevillä ympäristötekijöillä on mahdollisesti vaikutusta lehmänmaitoallergian ja astman kehittymiseen lapsuusiässä, vaikka sairauksien riskitekijät näyttävät osittain eroavan.

Väitöskirjatutkimukseni "Social engagement, mood, and mortality in old age" tavoitteena oli tarkastella sosiaalisen aktiivisuuden ja koetun yhteisyyden eri ulottuvuuksien ja terveyden heikkenemisen välistä yhteyttä ikäihmisillä. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella tätä yhteyttä välittäviä tekijöitä.
Tulokset osoittivat, että niillä ikäihmisillä, jotka osallistuivat aktiivisemmin sosiaalisissa konteksteissa tapahtuviin harrastuksiin, kuten kulttuuriharrastuksiin, matkustamiseen, seurakunta- ja järjestötoimintaan (kollektiivinen sosiaalinen aktiivisuus), tai jotka auttoivat toisia ihmisiä arjen askareissa (produktiivinen sosiaalinen aktiivisuus), oli 21 vuoden seurannassa pienempi kuolleisuuden riski kuin vähemmän aktiivisilla. Osa tästä yhteydestä selittyi paremman liikkumiskyvyn kautta. 16 vuoden seurannassa kollektiivinen sosiaalinen aktiivisuus vähensi myös pitkäaikaiseen laitoshoitoon sijoittumisen riskiä. Tulokset perustuvat Ikivihreät-projektin aineistoon, jonka osallistujat olivat 65-84-vuotiaita.
Toisena päätuloksena oli, että yksinäisyys ja alakulo vähenivät ajan kuluessa riippumatta lisääntyneestä sosiaalisesta osallistumisesta. HyväMieli-hankkeeseen osallistuneet, 75-79-vuotiaat ihmiset, jotka kokivat yksinäisyyttä tai alakuloa vähintään silloin tällöin, jaettiin interventio- ja kontrolliryhmiin. Kaikki tutkittavat tapasivat neuvojan kerran. Interventioryhmään kuuluvat osallistuivat oman valintansa mukaan joko liikuntaryhmään, sosiaaliseen virikeryhmään tai henkilökohtaiseen neuvontaan kuuden kuukauden ajan kontrolliryhmäläisten jatkaessa neuvontatapaamisen jälkeen tavanomaista elämäänsä ilman mitään erityisempää ulkopuolista aktivointia. Ryhmäaktiviteetteja ja neuvontaa sisältänyt interventiojakso ei vaikuttanut hankkeeseen osallistuneiden ikäihmisten masennusoireisiin eikä nopeuttanut yksinäisyyden ja alakulon lievittymistä. Yksinäisyys ja alakulo lievittyivät hieman ajan kuluessa, mutta muutos oli samansuuntaista niin interventioon osallistuneilla kuin kontrolliryhmäläisilläkin. Sosiaalisen liittymisen kokemus tosin lisääntyi hieman intervention seurauksena.
Osallistuminen vaatii jonkin verran terveysresursseja. Ikäihmiset, joilla oli paremmat kognitiiviset kyvyt ja joilla oli vähemmän masennusoireita, osallistuivat aktiivisemmin sosiaalisiin toimintoihin. Niillä ikäihmisillä, joilla oli enemmän masennusoireita tai yksinäisyyden kokemusta, koetun yhteisyyden kuten esimerkiksi kiintymyksen, sosiaalisen liittymisen ja arvostuksen kokeminen oli vähäisempää. Tulokset osoittivat lisäksi, että koetun yhteisyyden ulottuvuuksista kiintymyksen ja hoivan antamisen mahdollisuuden kokemukset olivat yhteydessä vähäisempiin masennusoireisiin.
Johtopäätös: Kollektiivinen ja produktiivinen sosiaalinen aktiivisuus saattavat hidastaa ikäihmisten terveyden heikkenemistä. Aktiivisempi osallistuminen sosiaalisiin toimintoihin vaatii kuitenkin myös terveysresursseja. Vähäinen osallistuminen sosiaalisiin toimintoihin, puutteet koetun yhteisyyden eri ulottuvuuksissa, yksinäisyyden kokeminen ja suurempi masennusoireiden määrä esiintyvät usein samanaikaisesti. Lisääntynyt sosiaalinen aktiivisuus ei kuitenkaan välttämättä johda tilanteen paranemiseen edellä mainituissa psykososiaalisissa tekijöissä.

Tässä väitöskirjatutkimuksessa löydettiin kolme ruokailutottumusryhmää suomalaisilla nuorilla: terveellisesti syövät (4 661; 44,1 %), epäterveellisesti syövät (1 298; 12,3 %) ja hedelmien ja kasvisten välttelijät (4 610; 43,6 %). Terveellisesti syövät nuoret nauttivat useammin säännöllisen aamupalan ja muita aterioita (lounas ja illallinen) ja heidän vanhempansa kuuluivat useammin korkea koulutettuihin. Epäterveellisesti syövät nuoret nauttivat useammin epäsäännöllisen aamupalan ja muita aterioita ja heidän vanhempansa kuuluivat useammin matalasti koulutettuihin.

Hedelmiä ja kasviksia välttelevät nuoret olivat useammin alipainoisia. Nuoret, jotka nauttivat epäsäännöllisen aamupalan, olivat useammin ylipainoisia ja lihavia ja harvemmin alipainoisia. Samoin nuoret, jotka nauttivat epäsäännöllisen illallisen, olivat harvemmin alipainoisia.

Syljen monimuotoisen (diversiteetin) mikrobiotan koostumus havaittiin runsaaksi säännöllisen aamupalan ja säännöllisen illallisen syöjillä. Prevotella-bakteeria oli runsaasti nuorilla, jotka välttelivät kasviksia ja vihanneksia, ja nauttivat epäsäännöllisesti aamupalan ja illallisen.

Tutkimustemme mukaan raskaudenaikainen antioksidanttien ei näyttäisi, mutta rasvahappojen saanti sen sijaan näyttäisi olevan yhteydessä lapsen allergisten sairauksien riskiin. Uusimmissa analyyseissämme havaitsimme, että äidin vähäinen vihreiden lehtivihannesten, omenahedelmien ja suklaan kulutus oli yhteydessä lapsen suurentuneeseen vinkunan riskiin. Suojatekijöiksi nousseita ruoka-aineita yhdistää runsas polyfenolipitoisuus.

Väestopohjaiseen otokseen perustuvan poikkileikkaustutkimuksen tulokset osoittivat, että tuki- ja liikuntaelimistöön kohdistuvat kiputilat ovat yhteydessä 75 -vuotiaiden ja sitä vanhempien henkilöiden heikentyneeseen kävelykykyyn ja tasapainon hallintaan. Kipu oli itsenäinen riskitekijä eli kivun ja liikkumiskyvyn ongelmien yhteys oli riippumaton lukuisista tunnetuista riskitekijöistä kuten iästä, pitkäaikaissairauksista, fyysisestä aktiivisuudesta ja alaraajojen lihasvoimasta. Pitkäaikaisia tuki- ja liikuntaelimistön kipuja raportoi 40 % (n=251) tutkimukseen osallistuneista iäkkäistä henkilöistä (n=622). Henkilöillä, jotka kärsivät kohtalaisesta tai voimakkaasta kivusta, oli yli kaksinkertainen heikentyneen kävelykyvyn ja tasapainon hallinnan riski verrattuna kivuttomiin henkilöihin.

Kokeellinen effectiveness-tutkimus osoitti, että kokonaisvaltaisella geriatrisella arvioinnilla ja sen perusteella yksilöllisesti kohdennetuilla hoito- ja kuntoutustoimenpiteillä voitiin ylläpitää iäkkäiden henkilöiden liikkumiskykyä. Geriatrinen interventio, jonka keskeinen osa oli fyysisen aktiivisuuden edistäminen, ehkäisi koettujen kävelyvaikeuksien kehittymistä kolmen vuoden aikana. Intervention vaikutti myönteisesti myös objektiivisesti mitattuun liikkumiskykyyn, sillä interventioryhmäläisten kävelynopeus, dynaaminen tasapainon hallinta ja siirtymisissä tarvittavat kyvyt ylläpysyivät/parantuivat verrattuna kontrolliryhmäläisiin. Kokonaisvaltaisen geriatrisen arvioinnin ja yksilöllistettyjen kuntoutus- ja hoitotoimien vaikutukset havaittiin selkeimmin henkilöillä, jotka olivat raportoineet kipua kokeellisen tutkimuksen alkumittauksissa.

Työskentelyapurahan turvin valmistellut julkaisut sekä väitöskirjatyö käsittelivät fyysisen aktiivisuuden, kehon koostumuksen, lihasvoiman ja toimintakyvyn yhteyksiä osteporoosiin. Ikääntymisen mukana pienentyvän lihasmassan (Sarkopenia) ja alentuneen lihasvoiman osoitettiin olevan merkittävästi yhteydessä luuston haurastumiseen. Säännöllisellä ja vähintään noin 2.5h viikossa kestävällä liikunnalla oli merkittävä vaikutus paremman luumassan säilyttämisessä.Ikääntyvän väestön lihaskato on yhteydessä luuston haurastumiseen ja kasvaneeseen murtumariskiin, joita voidaan ehkäistä voimaharjoittelulla ja säännöllisellä liikunnalla.

Liikunnan, lihaskadon ja osteoporoosin yhteyksiä selvittävä väitöskirjakokonaisuus sai laajasti huomiota kansallisessa mediassa, ml. YLE, Helsingin Sanomat ja iltapäivälehdet.

Tulosten mukaan vajaa viidennes lapsista oli ylipainoisia kansainvälisen painoindeksikriteerin mukaan. Lapsen ylipainon ja lihavuuden riskiin olivat yhteydessä vanhempien ylipaino, lapsen vähäinen liikunta sekä aamupalan syömättä jättäminen ja liiallinen syöminen. Yli puolet ylipainoisten lasten vanhemmista ei tunnistanut lapsensa ylipainoa. Vanhemmat tunnistivat poikien ylipainon tyttöjen ylipainoa huonommin. Lapsen ylipaino tunnistettiin heikommin, jos lapsi söi terveyttä edistävästi ja oli fyysisesti aktiivinen.
Ylipainoiset lapset söivät harvemmin kasviksia kuin normaalipainoiset lapset. Äidin kasvisten käyttö oli keskeisin lasten kasvisten käyttöön yhteydessä oleva tekijä. Ylipainoisilla lapsilla oli normaalipainoisia enemmän mielialaan liittyvää runsasta syömistä. Mielialaan liittyvä runsas syöminen oli yleisempää silloin, jos lapsi asui vain toisen biologisen vanhemman kanssa. Lisäksi äidin tunnesyöminen oli positiivisessa yhteydessä lapsen mielialasyömiseen.
Lasten ylipainon ehkäisemiseen tähtäävien toimenpiteiden tulisi alkaa jo varhaislapsuudessa. Perheiden ohjauksessa tulee ottaa puheeksi erityisesti liikunnan ja aamupalan merkitys. Lisäksi tulee tukea lasta syömään sopiva ruokamäärä. Terveydenhuollossa on syytä selvittää vanhempien näkemyksiä lapsensa painosta. Ylipainoisten lasten hoidossa tulisi kiinnittää huomiota paitsi lasten, myös heidän vanhempiensa ruokailutottumuksiin ja mielialasyömiseen.