Väitöskirjatutkimuksen ensimmäisessä osatyössä tunnistettiin PARK2-geenin sisällä oleva variantti, joka muuntelee ravinnon sisältämien rasvahappojen ja LDL-kolesterolin välistä yhteyttä. Vaikutus näytti välittyvän erityisesti linolihapon kautta ja kohdistuvan pieniin LDL-partikkeleihin. Väitöskirjatutkimuksen toisessa osatyössä saatiin vahvistusta hiiritöissä tehdyille havainnoille, joiden mukaan MC1R vaikuttaa verisuoniterveyteen. Hyödyntämällä genetiikkaa osoitimme, että geenivariantti vaikuttaa verisuoniterveyteen myös ihmisillä.Väitöskirjatyön kolmannessa osatyössä tunnistettiin 17 uutta lokusta, jotka assosioituivat sytokiinitasoihin populaatioaineistossa. Tunnistimme potentiaalisia uusia lääkevaikutuskohteita, jotka laajentavat jo käytössä olevien lääkkeiden indikaatioita ja avaavat mahdollisuuksia uusien lääkeaineryhmien kehittämiselle. Näitä lääkevaikutuskohteita targetoimalla saattaa olla mahdollista hoitaa autoimmuunisairauksia ja syöpää. Osatyö paljasti myös aiemmin tuntematonta biologiaa, joka liittyy immuunijärjestelmän toimintaan ja autoimmuunisairauksiin.

During a mean follow-up period of 18 years, 299 cases of gastric cancer and 235 cases of pancreatic cancer were found. There was a non significant inverse association between coffee consumption and risk of gastric cancer among men but not in the women. The multivariate-adjusted hazard ratio of stomach and pancreatic cancer incidence for >10 cups of coffee per day compared with non drinkers were 0.75 (95% CI, 0.40-1.41) (P for trend = 0.19) and 0.82 (95% CI, 0.38-1.76) (P for trend = 0.95) for the combined population of men and women respectively. In conclusion, our results showed no adverse effects or protection of coffee drinking associated with gastric or pancreatic cancer in this population with the highest average coffee consumption in the world.

Together with my PhD student (Guiomar Masip), we constructed a food-based diet quality score (DQS) and examined its association with obesity measures, eating styles and nutrient intakes. Participants were 3592 individuals (764 dizygotic [DZ] and 430 monozygotic [MZ] twin pairs) from the FinnTwin16 study. The diet quality score (0-12 points) was constructed from a short food frequency questionnaire which included 14 items. Anthropometric measures and eating styles were self-reported. Nutrient intakes were calculated from food diaries in a subsample of 249 individuals (45 same-sex DZ and 60 MZ twin pairs. A healthy diet score was inversely associated with body mass index (β = -0.12, 95% CI: -0.20, -0.05) and waist circumference (β = -0.34, 95% CI: -0.34, -0.14), obesity (odds ratio [OR]: 0.95, 95% CI: 0.87, 0.93) and abdominal obesity (OR: 0.88, 95% CI: 0.84, 0.91), independent of sex, age, physical activity and education. A higher diet quality score was also associated with health-conscious eating, having breakfast, less snacking, fewer evening meals, and a higher frequency and regularity of eating. The DQS was positively correlated with the intakes of protein, fiber and magnesium and negatively correlated with the intakes of total fat, saturated fat and sucrose. Within twin pairs, most of the associations between the DQS with eating styles and nutrient intakes remained, but the DQS was not associated with obesity measures within twin pairs. The publication is currently under review in the Journal “Nutrients”. The research was complemented by other research in a pan-European family cohort, in which familial correlations for dietary intake were estimated, and sibling pairs discordant for overweight/obesity were examined, in which we found that a higher moderate-to-vigorous physical activity level was associated with a lower BMI z-score when comparing sibling pairs.

- Pääkomponenttianalyysimenetelmää käyttäen DIPP -tutkimukseen osallistuneilla äideillä erotettiin kolme erilaista ruokavaliotyyliä. Nämä tyylit eivät olleet tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä lapsen allergisten sairauksien riskiin (astma, allerginen nuha, vinkuna ja allerginen ihottuma). Klusterianalyysimenetelmää käyttäen voitiin nimetä myöskin kolme erilaista ruokavaliotyyliä. Näiden tyylien ja lapsen allergisten sairauksien riskin välillä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. (Erkkola M, Nwaru B, Nevalainen J, ym. Dietary patterns during pregnancy in relation to the risk of allergic outcomes and asthma in the offspring. Käsikirjoitus).
- Äidin raskaudenaikainen vähäinen vihreiden lehtivihannesten, omenahedelmien ja suklaan kulutus on yhteydessä lapsen lisääntyneeseen vinkunan riskiin 5 vuoden iässä. Kyseisiä ravintotekijöitä yhdistää korkea polyfenolipitoisuus. (Erkkola M, Nwaru BI, Kaila M, ym. Risk of asthma and allergic outcomes in the offspring in relation to maternal food consumption during pregnancy: a Finnish birth cohort study. Pediatr Allergy Immunol 2012;23:186-94.)
- Sosiodemografiset tekijät määrittävät naisten ruokavalintoja voimakkaammin ja laajemmin raskauden kuin imetyksen aikana. Vahvimmin ruokavalintoihin ovat raskauden aikana yhteydessä äidin tupakointi, aviosääty ja äidin ikä. Imetyksen aikana ruokavalintoja määrittävät äidin painoindeksi raskauden alussa, äidin tupakointi sekä asuinalueen kaupungistumisaste. (Prasad M, Erkkola M, Kautiainen S, ym. Sociodemographic and lifestyle determinants of dietary choices during pregnancy. Käsikirjoitus).
- Äidin raskaudenaikainen D-vitamiinin saanti ruoasta suojaa syntyvää lasta astmalta ja allergiselta nuhalta. D-vitamiinivalmisteista saatu D-vitamiini ei antanut vastaavaa suojaa. (Erkkola M, Kaila M, Nwaru BI, ym. Maternal vitamin D intake during pregnancy is inversely associated with asthma and allergic rhinitis in 5-year-old children. Clin Exp Allergy 2009;39:875-82.)
- Äidin raskaudenaikainen sitrushedelmien kulutus voi lisätä lapsen allergisen herkistymisen riskiä. D-vitamiinin saanti puolestaan näyttäisi suojaavan herkistymiseltä. (Nwaru BI, Ahonen S, Kaila M, Erkkola M, ym. Maternal diet during pregnancy and allergic sensitization in the offspring by 5 years of age: a prospective cohort study. Pediatr Allergy Immunol 2010;21:29-37.)
- Äidin raskaudenaikaisen ruokavalion rasvahappojen laatu näyttäisi olevan yhteydessä syntyvän lapsen astman ja allergisen nuhan riskiin. Näyttö on kuitenkin osin ristiriitaista ja vaatii tuekseen lisätutkimuksia. (Nwaru BI, Erkkola M, Lumia M, ym. Maternal intake of fatty acids during pregnancy and allergies in the offspring. Br J Nutr 2012;108:720-32. ja Lumia M, Luukkainen P, Tapanainen H, ym. Dietary fatty acid composition during pregnancy and the risk of asthma in the offspring. Pediatr Allergy Immunol 2011;22:827-35.).
- DIPP-tutkimuksen aineistossa äidin raskaudenaikainen antioksidanttien saanti ei ollut yhteyttä lapsen allergisten sairauksien riskiin. (Nwaru B, Erkkola M, Ahonen S, ym. Intake of antioxidants during pregnancy and the risk of allergies and asthma in the offspring. Eur J Clin Nutr 2011;65:937-43.).

Johtopäätökset: Olemme osoittaneet DIPP-tutkimuksen aineistossa, että ravitsemuksella nimenomaan varhaislapsuudessa, mahdollisesti jo sikiöaikana, on merkitystä allergisten tautien kehittymisessä. Raskaudenaikainen ravintoaineiden saanti, erityisesti D-vitamiinin saanti näyttäisi olevan yhteydessä lapsen allergisten sairauksien riskiin. Ruoka-ainetasolla äidin raskaudenaikainen polyfenolipitoisten elintarvikkeiden kulutus näyttäisi suojaavan lasta vinkunan riskiltä. Ravintotietojen liittäminen allergisten sairauksien syntyprosessiin on erittäin haastavaa ja myös käytetyt analyysimenetelmät määrittävät osin tuloksia. Tulevaisuudessa tarvitaan innovatiivisia ratkaisuja reikäisen ja mittausvirheistä kärsivän altisteaineiston hallitsemiseksi yhdessä sekoittavien ja muovaavien tekijöiden kanssa.

Apurahakauden aikana on jatkettu/aloitettu seuraavia tutkimuksia:
1) Millaiset ovat erilaisten ravintorasvojen kulutuksen pitkittäisvaikutukset muistihäiriöille, dementia/AT-riskille ja depressiolle (CAIDE-aineisto).
2) Millainen on kahvin juomisen pitkittäisvaikutus muistihäiriöille, dementia/AT-riskille ja depressiolle (CAIDE-aineisto).
3) Miten CAIDE Dementia Riskimittarin ja Terveellisen Ruokavalioindeksin yhdistelmä ennustaa myöhäisiän dementiaan sairastumisriskiä keski-ikäisessä väestössä (CAIDE-aineisto).
4) Kuinka useat ravitsemustekijät (seurantatutkimustieto) ja ravintolisät (tiedot kliinisistä kokeista) voisivat suojata dementialta/Alzheimerin taudilta/lievältä muistihäiriöltä (MCI)/kognitiiviselta heikentymiseltä myöhäisiässä; yhteenvedon kokoaminen (systemaattinen kirjallisuuskatsaus).
5) Kuinka kahvin juominen keski-iässä on yhteydessä dementiaan liittyviin aivomuutoksiin (kuten valkean aineen muutoksiin ja sisemmän ohimolohkon surkastumiseen) magneettikuvauksessa (MRI) myöhäisiällä (CAIDE-aineisto).

Tutkimustyön tuloksia (CAIDE Risk Score + Healthy Diet –index) on esitelty Kuopio Alzheimer Symposiumissa kesäkuussa 2015: CAIDE Dementia Riskimittarin (mukaanlukien ikä, sukupuoli, koulutus, kohonnut verenpaine, lihavuus, kohonneet kolesteroliarvot, fyysinen aktiivisuus, ja APOE genotyyppi) ja Terveellisen Ruokavalioindeksin (sisältäen usein ravintotekijöitä) yhdistelmä ennustaa myöhäisiän dementiaa hyvin keski-ikäisessä väestössä. Myös muiden tutkimusten osalta on saatu alustavia tuloksia apurahakauden aikana: esim. kohtalainen kahvin juominen keski-iässä näyttäisi liittyvän pienentyneeseen sisemmän ohimolohkoatrofian riskiin 28 vuotta myöhemmin. Analyysejä on jatkettu Juho Vainion Säätiön apurahakauden jälkeen, ja artikkelien kirjoitus on edennyt siten, että vuoden 2017 aikana ainakin kolme artikkelia tullaan julkaisemaan tieteellisesti korkeatasoisissa lehdissä.

Raskaana olevien naisten ja vastasyntyneiden D-vitamiinitilanne oli riittävä, sillä suurimmalla osalla veren 25-hydroksi-D-vitamiini [25(OH)D]-pitoisuus oli vähintään 50 nmol/l. Raskaana olevista naisista 95% käytti D-vitamiinivalmistetta ja keskimääräinen D-vitamiinin saanti ravintovalmisteista oli 16 µg. Raskausajan 25(OH)D-pitoisuutta lisäsivät suurempi D-vitamiinin saanti valmisteista, liikunnallinen aktiivisuus sekä ruokavaliotyyli, johon liittyi säännöllinen D-vitaminoitujen ruokien käyttö. Sitä vastoin, tupakointi ja monisynnyttäneisyys vähensivät 25(OH)D-pitoisuutta raskauden aikana.
Raskausdiabetes oli todettu 11% raskaana olevista naisista. Raskausajan 25(OH)D-pitoisuus ei eronnut raskausdiabetesta sairastavien ja ei-sairastavien välillä. Lisäksi, 25(OH)D-pitoisuus ei ollut yhteydessä gluukosirasituskokeen tuloksiin. Pikkulasten keskimääräinen päivittäinen D-vitamiinin saanti oli 7.5 µg ei-imetetyillä ja 3.8 µg imetetyillä. Pääasialliset D-vitamiinin saantilähteet olivat äidinmaidonkorvike, maito, puuro ja kalaruuat 1-vuotiailla lapsilla.
Korkeampi raskausajan ja pikkulapsen 25(OH)D-pitoisuus oli yhteydessä lapsen hitaampaan kasvuun. Lapset, joiden äideillä oli alkuraskauden 25(OH)D-pitoisuus yli 125 nmol/l, olivat lyhyimmät, kevyimmät ja laihimmat 6 kuukauden iässä. Korkeampi napaveren 25(OH)D-pitoisuus oli yhteydessä vastasyntyneen pienempään päänympärykseen sekä hitaampaan pituuskasvuun 6 kuukauden iässä. Korkeampi napaveren 25(OH)D oli yhteydessä hitaampaan kasvuvauhtiin syntymästä 6 kuukauden ikään saakka, mutta kiihtyneeseen kasvuvauhtiin 6 kuukauden jälkeen 1 vuoden ikään saakka. Lapset, joilla oli korkea 25(OH)D-pitoisuus 1 vuoden iässä (25(OH)D >125 nmol/l) olivat myös kevyimmät ja laihimmat 1 vuoden iässä. Toisaalta, lapset, joilla napaveren 25(OH)D oli alle 50 nmol/l, olivat laihimmat 6 kuukauden iässä.
Yhteenvetona voidaan todeta, että raskaana olevien naisten D-vitamiinitilanne oli riittävä. Samoin myös D-vitamiini-interventiotutkimukseen osallistuneiden pikkulasten D-vitamiinitilanne oli riittävä. Korkea raskausajan ja varhaislapsuuden 25(OH)D-pitoisuus oli yhteydessä lapsen hitaampaan kasvuun. Nämä tulokset voivat viitata käänteiseen U-käyrän muotoiseen yhteyteen D-vitamiinin ja kasvun välillä. Löydöksen kliinistä merkitystä ei tiedetä. Tämän hetkisen tiedon valossa, ei ole syytä tavoitella riittävän 25(OH)D-pitoisuuden ylittäviä pitoisuuksia syömällä suurempia D-vitamiiniannoksia raskauden tai varhaislapsuuden aikana, koska sillä voi olla epäedullisia vaikutuksia lapsen kasvuun.

Apurahat on käytetty väitöskirjatyöhön, jossa tavoitteena on arvioida työaikojen, työn rasittavuuden ja uniongelmien sekä työssä tapahtuvien muutosten vaikutusta ruoankäyttöön ja ravintoaineiden saantiin vuorotyövaltaisella alalla työskentelevien mies- ja naistyöntekijöiden joukossa (n=1478).
Väitöskirjan 1. osatyö
Väitöskirjan ensimmäisessä osatyössä validoitiin 7-päivän ruokapäiväkirjojen avulla tutkimuksessa käytetty 16-kohtainen ravitsemuskysely. Lisäksi haluttiin kehittää menetelmä, jonka avulla voidaan ravitsemuskyselyn vastausten perusteella arvioida tutkittavien ravintoaineiden saantia. Ensimmäistä osatyötä tarvittiin väitöskirjan muiden osatöiden toteuttamiseksi.
Ravitsemuskyselyn havaittiin arvioivan työntekijöiden ruoankäyttöä useimpien ruokaryhmien osalta erittäin hyvin. Tavoitteiden mukaisesti tutkimuksessa onnistuttiin kehittämään menetelmä, jolla voidaan laskea ryhmätasolla ravintoaineiden saantia yksinkertaisen kyselyn avulla. Laskettavat ravintoaineet ovat rasvan, tyydyttyneen rasvan ja sakkaroosin saanti osuutena energian saannista sekä kuidun, C-vitamiinin, D-vitamiinin ja raudan saanti. Menetelmä on käyttökelpoinen esim. tutkimuksissa, joissa halutaan tietoa tutkittavien ravitsemuksesta ryhmätasolla. Artikkelin ilmestyttyä menetelmään on ollut jonkin verran kansainvälistäkin kiinnostusta.

Väitöskirjan 2. osatyö
Väitöskirjan toisessa osatyössä arvioitiin päivä-, vuoro, ja lentotyötä tekevien työntekijöiden ruoan ja ravinnonsaantia ensimmäisessä osatyössä validoidun ravitsemuskyselyn avulla.
Päätuloksena havaittiin, että vuorotyötä tekevien miesten vihannesten ja hedelmien käyttö on vähäisempää kuin päivä tai lentotyötä tekevillä miehillä ja käyttö on vähäisintä nuorilla miehillä. Vuorotyötä tekevillä miehillä ja vanhemmilla vuorotyötä tai lentotyötä tekevillä naisilla rasvan ja tyydyttyneen rasvan saanti oli korkeampi kuin päivätyötä tekevillä. Erot ruoankäytössä eivät selittyneet koulutusasteella, uniongelmilla tai stressillä. Erot päivä ja vuorotyötä tekevien välillä vahvistavat käsitystä, että vuorotyöntekijöiden ravitsemusohjaukseen tulisi kiinnittää huomiota työterveyshuollossa. Suositusten mukaisella ruokavaliolla saatetaan ehkäistä vuorotyöntekijän lisääntynyttä sairastumisriskiä kroonisiin sairauksiin.

Väitöskirjan 3. osatyö
Väitöskirjan kolmannessa osatyössä arvioitiin ravitsemuskyselyn avulla työstä palautumisen ja uniongelmien vaikutusta työntekijän ruoankäyttöön. Tämä artikkeli on submittoitu British Journal of Nutrition lehteen 9/2018.
Tulokset osoittivat, että työntekijän riittämätön palautuminen työstä sekä uneen ja virkeyteen liittyvät ongelmat lisäsivät epäterveellisiä ruokavalintoja, esim pikaruokia kulutettiin enemmän. Miehillä työstä palautumiseen liittyvät ongelmat vähensivät myös kasvisten ja hedelmien käyttöä. Riittämättömän työstä palautumisen ja uniongelmien negatiivinen vaikutus ruokavalioon oli voimakkaampi miehillä kuin naisilla. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että ravitsemusohjaus tulisi olla osa työterveyshuollon ennaltaehkäisevää toimintaa, jossa otetaan erityisesti huomioon työntekijän työstä palautumiseen ja hyvään uneen vaikuttavat asiat.

Selvitettäessä neuvoloiden ravitsemusohjauskäytäntöjä, tutkimus osoitti hoitajien kokevan ravitsemusohjauksen tärkeäksi. He tunsivat tämänhetkiset ravitsemussuositukset vaihtelevasti ja halusivat kehittää osaamistaan ravitsemuskoulutuksen avulla. Ravitsemusohjaus raskausaikana ja sen jälkeen paransi ruokavalion rasvan laatua äideillä suositusten mukaisemmaksi ja vaikutus säilyi vuoden synnytyksen jälkeen. Ravitsemusohjausta saaneilla naisilla painoindeksi ja vyötärönympärys todettiin olevan alempia kuin verrokkiryhmän naisilla neljän vuoden kuluttua synnytyksestä. Ravitsemusohjaus yhdistettynä maitohappobakteerivalmisteen käyttöön vaikutti suotuisasti vyötärönympärykseen vuoden synnytyksen jälkeen. Maitohappobakteerien käytöllä ei kuitenkaan saavutettu pitkäaikaisvaikutuksia vyötärönympärykseen tutkimusjakson aikana.

Muut tekijät, kuten syömiskäyttäytyminen vaikutti sekä ravinnonsaantiin että painoon raskauden jälkeen. Erityisesti suositusten mukainen ravinnonsaanti toteutui naisilla, joilla esiintyi tietoisen rajoittamisen syömistä eikä esiintynyt hallitsematonta syömiskäyttäytymistä. Ylipainoisilla naisilla esiintyi puolestaan yleisemmin tunteisiin liittyvää syömiskäyttäytymistä kuin normaalipainoisilla naisilla. Naisilla, joilla oli vyötärölihavuutta, esiintyi useammin hallitsematonta syömiskäyttäytymistä kuin naisilla, joilla oli normaali vyötärönympärys. Lisäksi ylipaino ennen raskautta ja liiallinen painonnousu raskausaikana ennusti painon pysyvyyttä raskauden jälkeen.

Tämä tutkimus osoitti, että yksilöllisellä ravitsemusohjauksella voitiin vaikuttaa suotuisasti ravinnonsaantiin ja painonhallintaan. Erityisesti naiset, joilla on riski ylipainolle raskauden jälkeen, saattavat hyötyä yksilöllisestä ravitsemusohjauksesta. Tutkimuksen mukaan ylipainon riskissä ovat he, joilla esiintyy tunneperäistä ja hallitsematonta syömistä, he, joilla on ylipainoa ennen raskautta ja/ tai painonnousu raskausaikana on liiallista. Tämä tutkimus painottaa raskaana olevien ja synnyttäneiden äitien ravitsemusohjauskäytäntöjen kehittämisen tarvetta neuvoloissa. Ravitsemusohjauskäytäntöjen kehittämisessä keskeistä on neuvonnan tehostaminen edistämällä yhteistyötä perheiden kanssa ja sijoittamalla osaavaan neuvolahenkilökuntaan sekä riittäviin neuvolaresursseihin.

Lapsiin kohdistuva ravitsemusohjaus oli yhteydessä vanhempien ravinnonsaantiin erityisesti ruokavalion rasvan laadun osalta kun huomioidaan tutkimuskäynnit lapsen 9 ikävuodesta 19 ikävuoteen. Tyydyttyneen rasvan saanti oli alhaisempaa (12.0 vs 13.9 E %, p<0.0001 äideillä ja 12.5 vs 13.9 E %, p<0.0001 isillä) ja monityydyttymättömien rasvahappojen saanti korkeampaa (6.1 vs 5.4 E %, p<0.0001 äideillä ja 6.3 vs 5.9 E %, p=0.0003 isillä) interventioryhmän kuin kontrolliryhmän vanhemmilla. Kun huomioitiin koko ruokavalio ruokavalion laatua kuvaavan indeksin (diet score) avulla, interventioryhmän vanhemmilla oli korkeammat pisteet kuin kontrolliryhmän vanhemmilla kuvastaen interventioryhmän suositusten mukaisempaa ruokavaliota (17.4 vs 16.2, p>0.0001 äideillä ja 17.2 vs 15.9, p<0.0001 isillä). Ravitsemusinterventio oli yhteydessä äidin alempaan kokonaiskolesteroliin (4.89 mmol/l interventioryhmällä vs 5.03 mmol/l kontrolliryhmällä, p=0.004) ja LDL kolesteroliin (3.11 mmol/l interventioryhmällä vs 3.25 mmol/l kontrolliryhmällä, p=0.004).

Tutkimus osoitti ensimmäistä kertaa, että lapsiin kohdistuva ravitsemusohjaus oli yhteydessä vanhempien suositusten mukaisempaan ravinnonsaantiin, kuten aiemmin on osoitettu lapsilla. Tutkimuksen mukaan myös äidin sydän- ja verisuonitautien riskitekijät kokonaiskolesterolin ja LDL kolesterolin osalta olivat alempia interventioryhmän äideillä verrattuna kontrolliryhmän äiteihin.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää D-vitamiinin kansanterveydellistä merkitystä Suomessa 2000-luvulla tutkimalla D-vitamiinitasoja ja niissä tapahtuneita muutoksia, arvioimalla lisääntyneen elintarvikkeiden D-vitamiinitäydentämisen vaikutusta sekä selvittämällä D-vitamiinitasoihin yhteydessä olevia tekijöitä (sosiodemografiset ja biologiset tekijät sekä elintapatekijät). Lisäksi tavoitteena oli selvittää D-vitamiinitasojen yhteyttä kahteen keskeiseen kansanterveysongelmaan, masennukseen ja lihavuuteen. Tutkimus perustui kansallisesti edustavien Terveys 2000 –tutkimuksen ja sen seurantatutkimuksen, Terveys 2011 –tutkimuksen, 30 vuotta täyttäneiden otoksiin, joissa kerättiin terveystarkastusten, haastatteluiden ja kyselyiden avulla monipuolisesti tietoa terveydestä ja siihen yhteydessä olevista tekijöistä. Elimistön D-vitamiinitason mittarina käytettiin seerumin 25-hydroksi-D-vitamiinipitoisuutta (S-25(OH)D), joka on yleisimmin käytetty elimistön D-vitamiinitason mittari.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että vuonna 2000 yli puolella suomalaisista D-vitamiinitaso oli alle 50 nmol/l, jota pidetään yleisesti riittämättömänä. Suomalaisten D-vitamiinitasot nousivat huomattavasti 2000-luvun aikana ja vuonna 2011 D-vitamiinitaso oli riittävä yli 90 prosentilla väestöstä. D-vitamiinitasojen nousu selittyy systemaattisella elintarvikkeiden D-vitamiinitäydentämisellä sekä lisääntyneellä D-vitamiinilisien käytöllä, mutta myös muut tekijät, kuten runsaampi ultravioletti-B-säteilyn määrä vuonna 2011, ovat saattaneet myötävaikuttaa nousuun. Vuonna 2011 riittävä D-vitamiinitaso oli mahdollista saavuttaa ilman D-vitamiinilisien käyttöä, mikäli ruokavalio sisälsi nestemäisiä maitotuotteita ja levitettäviä ravintorasvoja päivittäin sekä kalaa vähintään kaksi kertaa viikossa. Lisäksi elintapaindeksiin (osatekijät: painoindeksi, fyysinen aktiivisuus, tupakointi, alkoholin kulutus ja ruokavalio) perustuvat tulokset osoittivat, että terveellisiä elintapoja noudattavilla D-vitamiinitasot olivat keskimäärin suuremmat kuin niitä noudattamattomilla.

Miehillä matalat D-vitamiinitasot olivat yhteydessä suurempaan masennushäiriön esiintyvyyteen poikkileikkausasetelmassa ja ennustivat vyötärönympäryksen kasvua, mutta eivät painonnousua, 11 vuoden seurannan aikana. Naisilla D-vitamiinitasojen ei havaittu olevan yhteydessä masennushäirön tai masennusoireiden esiintyvyyteen eikä painonnousuun tai vyötärönympäryksen kasvuun 11 vuoden seurannan aikana.

Yhteenvetona voidaan todeta, että suomalaisten keskimääräiset D-vitamiinitasot ovat nousseet huomattavasti 2000-luvun aikana osoittaen ravitsemuspoliittisten päätösten olleen kansanterveyden näkökulmasta onnistuneita. Tutkimuksen tulokset eivät kuitenkaan yksiselitteisesti vahvista hypoteeseja siitä, että matala D-vitamiinitaso on yhteydessä masennuksen tai lihavuuden riskiin. On kuitenkin mahdollista, että matala D-vitamiinitaso saattaa lisätä vyötärölihavuuden riskiä erityisesti miehillä, mutta toisaalta yhteyden taustalla saattavat olla myös muut tekijät.

Tulokset julkaistiin tieteellisinä, vertaisarvioituina artikkeleina sekä väitöskirjan yhteenvetona:
• Ensimmäinen osatyö (Jääskeläinen ym. Vitamin D status is associated with sociodemographic factors, lifestyle and metabolic health. Eur J Nutr. 2013) julkaistiin vuonna 2013
• Toinen osatyö (Jääskeläinen ym. Higher serum 25-hydroxyvitamin D concentrations are related to a reduced depression. Br J Nutr. 2015) julkaistiin vuonna 2015.
• Kolmas osatyö julkaistiin vuonna 2017 (Jääskeläinen T & Itkonen S ym. (The positive impact of general vitamin D food fortification policy on vitamin D status in a representative adult Finnish population: evidence from an 11-y follow-up based on standardized 25-hydroxyvitamin D data. Am J Clin Nutr. 2017).
• Neljäs osatyö (Does vitamin D status predict weight gain or increase in waist circumference? – Results from the longitudinal Health 2000/2011 Survey) revisoitu versio lähetetty lehteen uudelleen arvioitavaksi 9/2019

Väitöskirjan yhteenveto: Jääskeläinen T. Public Health Importance of Vitamin D – Results from the Population-based Health 2000/2011 Survey, Helsinki 2018: Helsingin yliopisto, Lääketieteellinen tiedekunta, Dissertationes Scholae Doctoralis Ad Sanitatem Investigandam Universitatis Helsinkiensis 30/2018

Tässä väitöskirja-tutkimuksessa selvitettiin lapsuuden ja/tai aikuisuuden rasvahappotasojen (seerumi-osuudet ja dieettisaanti, E%) yhteyttä metabolisten sairauksien riskiin aikuisiässä (verenpainetauti, kaulavaltimoiden seinämien paksuus, insuliiniresistenssi, lihavuus, rasvamaksa). Tutkimuksen tulokset tukevat yleistä käsitystä monityydyttömättömien (PUFA, ja erityisesti linolihappo) rasvahappojen hyvistä terveysvaikutuksista ja tyydyttyneen (SAFA) rasvan haitallisista vaikutuksista yllä mainittuihin sairauksiin liittyen. Jopa lapsuuden rasvahappotasot (SAFA suoraan ja PUFA käänteisesti) olivat yhteydessä verenpaineeseen ja kaulavaltimoiden seinämien paksuuteen aikuisiässä. Yhteydet näkyivät erityisesti rasvahappojen seerumi-osuuksia (kolesteroli-esterit) tarkasteltaessa, mikä viittaa siihen, että paitsi ruokavaliolla, myös rasvahappometabolialla on vaikutusta rasvojen terveysvaikutuksiin. Tutkimuksen suurin yllätys oli, että terveellisinä pidettyjen kertatyydyttymättömien (MUFA) ja omega-3 rasvahappojen terveysvaikutukset jäivät epäselviksi. Johtopäätökset: Tämän tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että omega-6 rasvat, ja erityisesti linolihappo, ovat terveellisiä rasvoja ja, että oikeaan ravitsemukseen kannattaa kiinnittää huomioita jo lapsuusiässä.

Useat epäterveelliset elintavat on yhdistetty lisääntyneisiin sairauspoissaoloihin ja niiden kustannuksiin. Ruokavalio ja liikunta ovat elintapatekijöitä, joita edistämällä voidaan mahdollisesti vähentää työnantajalle aiheutuvia kustannuksia. Tässä tutkimuksessa selvitettiin työntekijöiden ruokavaliossa ja vapaa-ajan liikunnassa tapahtuvien muutosten yhteyksiä työnantajalle aiheutuviin suoriin kustannuksiin lyhytkestoisista (<10 työpäivää) sairauspoissaoloista. Lisäksi tutkittiin modifioiko lihavuus näiden elintapojen ja sairauspoissaolojen kustannusten välisiä yhteyksiä.

Aineistona käytettiin Helsinki Health Studyn (HHS) kyselyaineistoja vaiheista 1 (2000–2002) ja 2 (2007) sekä linkattuja tietoja työnantajien sairauspoissaolorekistereistä. HHS on kohorttitutkimus, joka koostuu alun perin 40–60-vuotiaista Helsingin kaupungin työntekijöistä (n=8960, vastausprosentti 67). Ruokavaliotottumuksia kysyttiin lyhyellä ruuankäyttökyselyllä. Hedelmien ja kasvisten kulutusta käytettiin indikoimaan ruokavalion terveellisyyttä. Tutkittavat jaettiin kolmeen luokkaan: ei hedelmiä eikä kasviksia päivittäin käyttävät, joko hedelmiä tai kasviksia päivittäin käyttävät ja sekä hedelmiä että kasviksia päivittäin käyttävät. Viikoittaista vapaa-ajan liikuntaa mitattiin kysymällä vapaa-ajan liikunnan intensiteettiä ja määrää, ja näiden pohjalta laskettiin viikoittaiset MET-tunnit. Tutkittavat jaettiin kolmeen luokkaan: vähän liikkuvat (<14 MET-tuntia), kohtuullisen aktiiviset (≥14 MET-tuntia sisältäen kohtuullisen rasittavaa liikuntaa) ja aktiiviset (≥14 MET-tuntia sisältäen rasittavaa liikuntaa). Tiedot työntekijän lyhytkestoisista sairauspoissaoloista ja palkoista vuosilta 2008–2012 saatiin työnantajien rekistereistä. Ruokavaliossa ja vapaa-ajan liikunnassa tapahtuvien muutosten (vaiheiden 1 ja 2 välillä) yhteyksiä sairauspoissaolokustannuksiin analysoitiin kaksiosaisella mallilla. Analyyseissä otettiin huomioon sekoittavina tekijöinä tutkittavien ikä, sukupuoli, siviilisääty, ammattiasema, työn fyysinen rasittavuus, työssäolovuodet, aikaisemmat sairaspoissaolot, humalahakuinen juominen, tupakointi, sekä unen määrä. Tutkittavien painoindeksiä tarkasteltiin mahdollisena ruokavalion, liikunnan ja sairaspoissaolojen kustannusten välistä yhteyttä modifioivana tekijänä.

Työntekijät, jotka lisäsivät hedelmien ja kasvisten käyttöä ei-päivittäisestä päivittäiseen ja pysyivät fyysisesti aktiivisina, toivat työnantajalle 620€ (95% CI 1194€, -47€) pienemmät kustannukset kuin ne, jotka eivät käyttäneet hedelmiä ja kasviksia päivittäin ja pysyivät inaktiivisina (ka. kustannukset 3479€) 5-vuotisen seurannan ajan. Ruokavaliomuutokset yksinään eivät olleet tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä kustannuksiin, vaikkakin hedelmiä ja/tai kasviksia enenevissä määrin tai jatkuvasti runsaammin käyttävillä oli yleisesti pienemmät kustannukset. Suurimmat kustannukset työnantajalle toivat työntekijät, jotka vähensivät hedelmien ja kasvisten kulutusta päivittäisestä ei-päivittäiseen. Vapaa-ajan liikunnan osalta taas työntekijät, jotka pysyivät fyysisesti aktiivisina (-546€, 95% CI -955€, -137€) tai lisäsivät fyysistä aktiivisuuttaan kohtuullisesta aktiiviseen (-542€, 95% CI -1005€, -78€), toivat työnantajalle 19% vähemmän kustannuksia kuin ne, jotka pysyivät inaktiivisina seurannan ajan. Suurimmat kustannukset työnantajalle toivat työntekijät, jotka olivat inaktiivisia joko seurannan alussa, lopussa tai koko seurannan ajan. Tutkittavan painoindeksin huomioiminen ei muuttanut tuloksia.

Edistämällä työntekijöiden ruokavaliota ja vapaa-ajan liikuntaa voidaan vähentää työnantajalle aiheutuvia suoria sairauspoissaolokustannuksia. Vaikka ruokavalio ei ollut tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä sairauspoissaolokustannuksiin, voi ruokavalion parantaminen edesauttaa vapaa-ajan liikunnan suotuisia yhteyksiä sairauspoissaolokustannuksiin. Myös muut ruokavalion ja vapaa-ajan liikunnan edistämisestä aiheutuvat suorat ja epäsuorat kustannussäästöt tulisi huomioida, kun arvioidaan näiden elintapamuutosten vaikutuksia työantajan kokonaiskustannuksiin.

Väitöskirjatyössä havaittiin terveellisen pohjoismaisen ruokavalion olevan yhteydessä parempaan kognitiiviseen toimintakykyyn neljän vuoden seurannan aikana. Lisäksi väitöstutkimus osoitti, että suomalaisten ravitsemussuositusten mukainen ruokavalio oli yhteydessä pienempään metabolisen oireyhtymän riskiin. Runsas marjojen, kalan sekä palkokasvien ja pähkinöiden käyttö pienensi metabolisen oireyhtymän riskiä erityisesti miehillä ja runsas makkaran käyttö lisäsi riskiä naisilla. Ruokavalion ohella hyvä kestävyyskunto pienensi metabolisen oireyhtymän riskiä. Keskeinen havainto oli, että metabolisen oireyhtymän riski oli pienin henkilöillä, jotka kuuluivat parhaaseen kestävyyskunnon kolmannekseen ja saavuttivat 3–4 ravitsemustavoitetta neljästä suositellusta. Korkein riski oli puolestaan niillä, joiden kestävyyskunto oli heikko ja jotka eivät saavuttaneet yhtään neljästä ravitsemustavoitteesta.

Tulokset tukevat suositusten mukaisen ruokavalion ja hyvän fyysisen suorituskyvyn merkitystä metabolisen oireyhtymän hallinnassa ja kognitiivisen toimintakyvyn ylläpitämisessä keski-ikäisillä ja ikääntyneillä henkilöillä.

Tulokset: Painoon liittyvät ihanteet ja käyttäytymiset olivat merkittävästi yhteydessä nuorten aikuisten pitkäaikseen painonmuutokseen sekä fyysiseen että psyykkiseen terveyteen (I-III). Kaiken kaikkiaan nuoret aikuiset lihoivat kymmennessä vuodessa (I-III) ja vain neljäsosa nuorista aikuisista onnistui painonhallinnassa (II). Painoihanteet eivät vaikuttaneet tulevaan painonmuutokseen, vaikka valtaosa nuorista naisista ja melkein puolet nuorista miehistä oli tyytymättömiä painoonsa (I). Vain kaksi tekijää ennusti onnistunutta painonhallintaa sekä naisilla että miehillä: Säännöllinen syöminen ja laihduttamattomuus (II). Häiriintyneellä syömiskäyttäytymisellä oli kauaskantoisia seuraamuksia terveyteen, erityisesti se ennusti psyykkistä kuormittuneisuutta (III) ja EDI-2 -kysely osoittautui hyväksi työkaluksi ahmintahäiriön (BED) tunnistamiseen nuorilla naisilla (IV).

Päätelmät: Painoon liittyvät ihanteet ja käyttäytymiset eivät vaikuta ainoastaan nuorten aikuisten painonmuutokseen vaan myös heidän fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen pitkällä aikavälillä. Nuoren aikuisiän aikana normaalipainon säilyttäminen on haasteellista valtaosalle. Painoihanteet eivät selitä kymmenen vuoden painonmuutosta, mutta painoon liittyvistä käyttäytymisistä säännöllinen syöminen ja laihduttamattomuus ennustavat painonhallinnassa onnistumista. Häiriintyneellä syömiskäyttäytymisellä on kauaskantoisia seuraamuksia psyykkiseen terveyteen ja hyvinvointiin sekä naisilla että miehillä ja EDI-2 on toimiva työkalu nuorten naisten ahmintahäiriön seulonnassa.

Tutkimuksen tavoitteena on toteuttaa kliininen interventiotutkimus raskaana olevilla naisilla ja edistää sekä äidin että lapsen aineenvaihdunnallista ja kliinistä terveyttä. Ensimmäisessä vaiheessa selvitetään erityisesti intervention vaikutusta raskausdiabeteksen ilmaantumiseen sekä selvitetään taustalla olevia aineenvaihdunnallisia mekanismeja.

Tavoitteiden toteutuminen
Tutkimuksen kliininen vaihe on meneillään ja tutkimusaineisto valmistuu raskauden osalta vuonna 2017. Tutkimuksessa on kerätty mittava aineisto kattaen tausta- ja kliiniset tiedot, ravinnon saanti, kehon koostumus sekä biologisia näytteitä. Tutkimuksessa toistaiseksi kerättyä kliinistä aineistoa on hyödynnetty kolmessa artikkelissa, joista yksi on julkaistu (Mokkala ym. 2016) ja kaksi on arvioitavana (Röytiö ym. ja Mokkala ym.). Näissä raporteissa olemme analysoineet kliinisen tutkimuksen lähtötilanteesta (baseline ennen interventiota) mm. tutkittavien ravinnon saannin, kehon koostumuksen, ulosteen mikrobiston koostumuksen ja verinäytteistä tulehdustekijöitä, metabolomiikkaa ja suolen läpäisevyyttä kuvastavia mittareita.
Julkaistun artikkelin mukaan (Mokkala ym. 2016) ravinnon tietyillä komponenteilla, erityisesti n-3 rasvahapoilla ja ulosteen mikrobiston koostumuksella on vaikutusta suoliston läpäisevyyteen raskaana olevilla ylipainoisilla naisilla. Tämä tulos viittaa siihen, että tutkimuksessa olevalla interventiolla voidaan todennäköisesti muokata ravintoa ja suoliston mikrobistoa ja siten vaikuttaa hyödyllisesti suoliston läpäisevyyteen.
Tuloksia on esitetty suullisena ja posteriesityksenä 12th FENS European Nutrition Conference –kongressissa lokakuussa 2015 sekä Euroopan diabetestutkijoiden (EASD) 52. vuosikokouksessa Munchenissä, 12.-16. syyskuuta 2016 ja Beneficial Microbes –kokouksessa, Amsterdamissa 10.-12. lokakuuta 2016.

Väitöskirjatyö pohjautui suomalaiseen Kardiovaskulaariset Riskitekijät, Ikääntyminen ja Dementian Ilmaantuvuus (CAIDE) tutkimukseen. CAIDE-tutkimukseen osallistujat olivat peräisin neljästä itsenäisestä väestöpohjaisesta satunnaisotoksesta; henkilöt oli tutkittu osana Pohjois-Karjala projektia ja FINMONICA-tutkimusta vuosina 1972, 1977, 1982 tai 1987, kun he olivat keskimäärin 50-vuotiaita (ikäjakauma 39-64 vuotta). Ruoankäyttötiedot kerättiin keski-iän käynnillä. CAIDE-tutkimuksen seurantakäynnille vuonna 1998 kutsuttiin 2000 henkilön satunnaisotos 65-79-vuotiaita Kuopion ja Joensuun alueella asuvia henkilöitä, ja yhteensä 1449 (73 %) heistä osallistui.
Tutkimukset osoittivat, että runsas tyydyttyneiden rasvahappojen (SFA) saanti maitotuotteista ja leipärasvoista keski-iässä oli yhteydessä heikentyneeseen suoriutumiseen prospektiivista muistia mittaavassa testissä, MMSE-testissä sekä lisääntyneeseen lievän muistihäiriön riskiin myöhemmällä iällä. Runsaalla monityydyttymättömien rasvahappojen (PUFA) saannilla ja kalan käytöllä vaikutti puolestaan olevan yhteys mm. parempaan semanttiseen muistiin, ja korkeammalla PUFA-SFA-suhteella parempaan suoriutumiseen psykomotorista nopeutta ja eksekutiivisia toimintoja mittaavissa testeissä. Lisäksi havaitsimme, että kohtalainen kertatyydyttymättömien rasvahappojen (MUFA) ja PUFA:n saanti leipärasvoista keski-iässä vähentää riskiä sairastua dementiaan/AT:iin myöhemmällä iällä, ja kohtalainen SFA:n saanti lisää riskiä - erityisesti Apolipoproteiini E (ApoE) epsilon4 -alleelin kantajilla. Keski-iässä kahvia 3-5 kuppia/vrk nauttivilla henkilöillä oli pienin riski sairastua dementiaan/AT:iin myöhemmällä iällä verrattuna alle 3 kupillista kahvia/vrk nauttiviin. Teen juonnin ja dementiariskin välillä ei löydetty yhteyttä. Lisäksi selvitimme terveellisen ruokavalion yhteyttä dementiariskiin sekä terveellisiä että epäterveellisiä komponentteja sisältävän indeksin avulla. Terveellinen ruokavalio keski-iässä oli yhteydessä pienentyneeseen myöhäisiän dementia/AT -riskiin.
Tiivistetysti, väitöskirjatyö osoitti, että keski-iän epäterveelliset ravitsemustekijät voivat lisätä myöhäisiän dementian/AT:n riskiä ja vaikuttaa negatiivisesti moniin kognitiivisiin toimintoihin, kun taas terveellisillä ravitsemustekijöillä voidaan saada aikaan päinvastainen vaikutus. Saatujen tulosten pohjalta voidaankin esittää, että terveellisillä keski-iän ravitsemustekijöillä voitaisiin parantaa myöhäisiän aivojen terveyttä.

Kehitimme hankkeessa tilastollisen menetelmän, jolla pystytään mallintamaan tutkimusaineiston lapsille yksilölliset painoindeksikasvukäyrät. Menetelmän avulla pystytään edelleen tutkimaan erilaisten varhaisten tekijöiden yhteyttä lapsuusiän painoindeksin kehittymiseen. Alustavat tulokset tukevat käsitystä varhaisten, jo raskausaikaisten, tekijöiden yhteydestä lapsuusiän lihavuuden kehittymiseen. Hankkeen puitteissa kehitettiin myös alle kouluikäisten lasten ruoankäytön terveellisyyttä kuvaava indeksi (Finnish Children Healthy Eating Index, FCHEI). Indeksi osoittautui kuvaavan hyvin alle kouluikäisten suomalaislasten ravitsemuksen laatua. Lasten ruoankäytössä havaittiin väestöryhmittäisiä eroja: esimerkiksi äidin pitkä koulutus, äidin tupakoimattomuus sekä päivähoito kodin ulkopuolella olivat yhteydessä lasten suositustenmukaisempaan ruokavalioon ennen kouluikää. Perheiden elintapoihin ja terveyskäyttäytymiseen vaikuttavia toimenpiteitä suunniteltaessa on tärkeää pyrkiä näiden väestöryhmien välisten erojen tasaamiseen.

Tutkimustulokset
I) Melkein kaikissa kymmenessä Euroopan maassa, jotka osallistuivat PRO GREENS -tutkimukseen, korkeamman sosioekonomisen taustan lapset söivät todennäköisemmin päivittäin kasviksia ja hedelmiä. Tärkeimmät yhteyttä välittävät tekijät olivat korkeamman sosioekonomisen taustan lasten parempi kasvisten ja hedelmien saatavuus kotona ja tietämys saantisuosituksista.
II) Ystäviin liittyvät kuvailevat normit olivat yhtä tärkeitä kuin vanhempiin liittyvät kuvailevat normit 11-vuotiaiden lasten kasvisten ja hedelmien kulutuksen selittäjinä sekä tytöillä että pojilla. Ystävien vaikutus kasvisten ja hedelmien kulutuksen muutoksen selittäjänä oli voimakkaampi kuin esimerkiksi äidin vaikutus.
III) Se, että tytöt pitivät enemmän kasviksista ja suuremmasta valikoimasta kasviksia kuin pojat, selittyi osittain tyttöjen runsaammalla aiemmalla kasvisten kulutuksella ja harvemmilla koetuilla esteillä. Tyttöjen korkeampaa kasviksista pitämistä selitti myös se, että vanhemmat vaativat tyttöjä poikia useammin syömään kasviksia.
IV) Intensiivisemmin toteutettu interventio lisäsi hedelmien kulutusta lisäämällä sekä lasten tietämystä saantisuosituksista että hedelmistä pitämistä. Pienemmällä intensiteetillä toteutettu interventio oli vähemmän tehokas, mutta lisäsi hedelmien syöntiä saamalla lapset tuomaan useammin hedelmiä kouluun välipalaksi. Kasviksien kulutusta interventio ei lisännyt.

Johtopäätökset
Vaikka kasviksista ja hedelmistä pitäminen on yksi parhaista kasvisten ja hedelmien kulutuksen selittäjä, yhteys näyttää olevan voimakas myös toiseen suuntaan. Jos halutaan edistää kasvisten ja hedelmien kulutusta, erityisesti poikien ja alemman sosioekonomisen taustan lasten keskuudessa, tulisi varmistaa kasvisten ja hedelmien runsas saatavuus ja kulutus kannustavassa ilmapiirissä. Lasten kasvaessa ystäväpiirin merkitys korostuu ja jo 11-vuotialla ystävien syömiskäyttäytymiseen liitetyt kuvailevat normit vaikuttavat lasten kasvisten ja hedelmien kulutukseen jopa vanhempiin liitettyjä normeja enemmän. Kasvisten kulutusta on vaikeampi lisätä kuin lapsille mieluisampaa hedelmien kulutusta, joten tulevat interventiot tulisi toteuttaa intensiivisesti ja niiden tulisi keskittyä vaikuttamaan etenkin kasvisten kulutuksen taustatekijöihin.

Elimistön oksidatiivisen stressitilan tiedetään vaikuttavan monien sairauksien syntyyn. LDL (low density lipoprotein) kuljettamien hapettuneiden lipidien on todettu olevan osallisina valtimoiden kovettumataudissa ja oksidatiivisen stressin tiedetään vaurioittavan DNA:ta ja pahimmillaan johtavan syöpään.
Perinteisesti oksidatiivisen stressin on oletettu olevan sisäsyntyistä ja johtuvan mm. metalli-ioneista, superoksidi radikaaleista tai myeloperoksidaasista. Viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että merkittävä osa elimistön oksidatiivisesta stressitilasta saattaa olla lähtöisin syömästämme ravinnosta ja ruuanvalmistusprosessien aikana syntyneiden hapettuneiden lipidien aiheuttamaa.
Tutkimuksemme tavoitteena oli selvittää ruuan valmistuksen aikana syntyneiden hapettuneiden lipidien osuutta elimistön oksidatiiviseen stressitilaan ja sitä kautta joidenkin sairauksien kehittymiseen. Hypoteesina oli, että hapettuneet lipidit kulkeutuvat verenkiertoon ja niillä on merkittävä rooli oksidatiivisen stressitilan kehittymisessä edistäen mahdollisesti joidenkin elämäntapasairauksien syntyä.
Tutkimukseen valittiin naudanlihaa, sillä sen käyttö Suomalaisissa kotitalouksissa on runsasta ja uusimmat ravitsemussuositukset suosittelevat punaisen lihan käytön vähentämistä. Runsas punaisen lihan syöminen on yhdistetty useisiin syöpiin, mm. paksusuolensyöpään. Tutkimuksessa naudanlihapihviä kypsennettiin pannulla paistaen tai sous-vide menetelmällä vesihauteessa. Menetelmät oli valittu niin, että toinen tapahtuu korkeassa lämpötilassa, mutta on lyhytkestoinen, toinen taas tapahtui matalassa lämpötilassa, mutta kesti useita tunteja. Lihasta haluttiin kuin kotona tehtyä ja syötävää, joten kypsennysajat olivat kuitenkin maltilliset. Tutkimukseen kuului myös satunnaistettu, kaksoissokotetussa kliininen ravitsemustutkimus, jossa tutkimushenkilöt söivät molemmilla tavoilla kypsennettyä naudanlihaa. Lipidien hapettumista ja kypsennysmenetelmien välisiä mahdollisia eroja tutkittiin käyttäen UHPLC-ESI/MS – menetelmää sekä määrittämällä konjugoituneiden dieenien määrä spektrofotometrisesti. Hapettuneiden lipidien määrää sekä tulehdusmerkkiaineiden pitoisuutta määritettiin tutkimushenkilöistä naudanlihapihviaterian jälkeen otetuista plasmanäytteistä.
Lihasta löydettiin kaikkiaan 23 erilaista hapettunutta lipidiä eikä kypsennysmenetelmien väliltä löydetty eroa hapettuneiden lipidien määrässä. Lihasta löydetyistä 23 hapettuneesta lipidistä 15 löydettiin myös tutkimushenkilöiden plasmasta. Hapettuneiden lipidien määrässä oli kuitenkin suurta vaihtelua tutkimushenkilöiden kesken. Tulehdusmerkkiaineiden pitoisuus plasmassa oli alhaisempi sous-vide aterian jälkeen kuin pannulla paistetun aterian jälkeen. HDL (high density lipoprotein) fraktion todettiin sisältävän runsaasti konjugoituneita dieenejä, jotka ovat merkki lipidiperoksidaatiosta ja lipidien hapettumisesta. HDL saattaakin kolesterolin kuljetuksen lisäksi kuljettaa myös hapettuneita lipidejä kudoksista maksaan ja omata näin antioksidanttisia ominaisuuksia.
Yhden aterian sisältämät hapettuneet lipidit saattavat siis lisätä kehon oksidatiivista stressiä sekä tulehdusta. Tutkimushenkilöiden välillä oli kuitenkin suuria eroja hapettuneiden lipidien määrässä, mikä saattaa viitata siihen että toiset ovat herkempiä oksidatiiviselle stressille kuin toiset. Kahden eri kypsennysmenetelmän väliltä ei löydetty eroa hapettuneiden lipidien määrässä. Naudanlihan kohdalla kotiolosuhteita jäljittelevä kypsennys ei lisännyt merkittävästi riskiä kasvattaa elimistön oksidatiivista stressitilaan.

Tämä tutkimus osoittaa, että vanhoista vanhimmilla alhainen kehonpaino on suurempi huolenaihe kuolleisuuden kannalta kuin yleinen lihavuus. Keskivartalolihavuus oli kuitenkin yhteydessä niin kuolleisuuteen kuin heikompaan toimintakykyyn etenkin naisilla. Painoindeksi ja vyötärönympärys näyttävät myösolevan informatiivisempia yhdessä kuin erikseen.

Tutkimuksessa kahden ensimmäisen elinkuukauden aikana annostellut probiootit ja prebiootit vähensivät keskoslasten varhaista itkuisuutta ja flunssan esiintyvyyttä ensimmäisen elinvuoden aikana. Tutkimuksessa oli mukana 94 raskausviikolla 32 – 36 Turun yliopistollisessa keskussairaalassa vuosina 2008 – 2011 syntynyttä keskoslasta, joita on tähän mennessä seurattu 1 v ikään saakka.

Tässä tutkimuksessa erityisesti prebiootit ehkäisivät flunssan ja rinovirusinfektioiden esiintyvyyttä keskosena syntyneillä lapsilla koko seurantavuoden ajan. Ensimmäisen elinvuoden aikana tyypillinen suomalaislapsi sairastaa 6-8 flunssaa, joiden tavallisin aiheuttaja on rinovirus. Ennenaikaisesti syntyneet lapset ovat erityisessä riskissä ylähengitystieinfektioille ja ennen kaikkea vakavammille infektioille.

Tutkimuksen tulokset osoittivat myös, että 19 %:lla keskoslapsista, jotka olivat saaneet tutkimuksen aikana probioottia tai prebioottia esiintyi koliikki-itkua, kun taas lumeryhmässä vastaava luku oli 47 %. Huomion arvoista on, ettö jopa viidesosa imeväisikäisistä kärsii lapsiperheitä huomattavasti kuormittavasta koliikki-itkusta. Koliikin syytä ei edelleenkään tunneta eikä siihen ole olemassa tehokasta hoitoa toistaiseksi. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että koliikkilasten suolistomikrobisto poikkeaa terveiden lasten mikrobistosta.

Diabeetikoiden ja terveiden lasten äitien raskaudenaikaisissa seerumin 25OHD-pitoisuuksissa ei ollut eroa (43.9 nmol/l ja 43.5 nmol/l; n=686). Noin 70 %:lla sekä diabeetikoiden että terveiden lasten äideistä oli raskaudenaikainen D-vitamiininpuutos (seerumin 25OHD-pitoisuus < 50 nmol/l). Löysimme uutta tietoa äidin D-vitamiinin aineenvaihduntaan osallistuvien geenien yhteydestä lapsen riskiin sairastua tyypin 1 diabetekseen. Kahden D-vitamiinireseptorissa (VDR) sijaitsevan SNP:n genotyyppijakauma oli erilainen diabeetikoiden ja terveiden lasten äideillä. VDR välittää D-vitamiinin vaikutukset sen satoihin kohdegeeneihin.
Havaitsimme myös ensimmäistä kertaa että diabeetikoiden äideillä VDR- ja GC-geeneissä (group-specific component) sijaitsevat SNPt yhdistyivät voimakkaammin seerumin 25OHD-pitoisuuteen raskauden aikana kuin terveiden lasten äideillä. GC koodaa D-vitamiinin kuljetuksessa tarvittavaa proteiinia (DBP). Löysimme myös uuden yhteyden seerumin 25OHD-pitoisuuden ja HLA-geenialueen välillä. Ryhmä kudostekijöitä (HLA-B44 supertyyppi) yhdistyi matalaan seerumin 25OHD-pitoisuuteen.
Tutkimuksessamme ei löydetty suoraa yhteyttä äidin raskaudenaikaisen D-vitamiinitason ja lapsen diabetesriskin välillä. Saattaa olla, että D-vitamiinin mahdollinen suojavaikutus jäi näkymättä tässä tutkimusjoukossa, koska D-vitamiinin puutos oli huomattavan yleistä kaikilla äideillä. Diabeetikoiden ja terveiden lasten äidit olivat kuitenkin erilaisia tiettyjen D-vitamiinin aineenvaihduntaan osallistuvien geenien osalta. Löydetty yhteys HLA-geenialueen ja D-vitamiinitason välillä korostaa D-vitamiinin merkittävää roolia puolustusjärjestelmän säätelijänä.
Tuloksemme viittaavat siihen, että äitiin ja raskauteen liittyviin tekijöihin tulisi kiinnittää enemmän huomiota kun tutkitaan tyypin 1 diabeteksen varhaista ohjelmoitumista.

Lapsuusiän ylipaino ja lihavuus ovat yleisiä terveysongelmia, joilla on pitkäkantoisia vaikutuksia terveyteen. Tällä hetkellä suomalaisista pojista 22 % ja tytöistä 12 % on ylipainoisia ja 4 % pojista 2 % tytöistä lihavia. Pohja myöhemmälle terveydelle luodaan jo varhain, jopa ennen syntymää ja sikiöaikaisen kasvun vaikutukset myöhempään terveyteen ovat tunnistettuja monissa tutkimuksissa. Äidin ylipaino, glukoosiaineenvaihdunnan häiriöt ja liiallinen painonnousu raskausaikana ovat yhteydessä lapsen suurempaan ylipainoriskiin. Toisaalta, imetyksen ja myöhäisemmän lisäruokien aloituksen on havaittu olevan yhteydessä pienentyneeseen ylipainoriskiin. Näiden tekijöiden lisäksi erilaiset geneettiset tekijät sekä muut ympäristötekijät ovat yhteydessä varhaiseen painonkehitykseen ja ylipainoriskiin, mutta näiden tekijöiden kasaantumista on toistaiseksi tutkittu vain vähän.

Tutkimuksen päätavoitteena oli tuottaa aiempaa kokonaisvaltaisempi kuva ylipainoriskiin ja varhaiseen kasvuun liittyvistä ympäristö- ja perimätekijöistä. Tämä tutkimus oli osa Hyvän kasvun avaimet –seurantatutkimusta (the STEPS Study), jossa seurataan monitieteisesti 1797 perhettä. Tämä väitöstutkimus keskittyi lasten kahteen ensimmäiseen ikävuoteen.

Väitöstutkimuksen tulokset osoittivat, että monet eri tekijät ovat yhteydessä varhaiseen kasvuun ja ylipainoriskiin. Hyvän kasvun avaimet –tutkimuksessa 26 % pojista ja 17 % tytöistä oli ylipainoisia ja 5 % pojista ja 4 % tytöistä lihavia kahden vuoden iässä. Ylipainoisten ja lihavien lasten kasvu erosi normaalipainoisten lasten kasvusta jo 13 kuukauden iässä. Äidin ylipaino vaikutti lasten syntymäpainoon ja varhaiseen kasvuun syntymästä kahden vuoden ikään. Ylipainoisilla äideillä imetyksen kesto oli keskimäärin 1,7 kk lyhyempi kuin normaalipainoisilla äideillä. Imetyksen pidempi kesto suojasi liialliselta painonnousulta, korkealta painoindeksiltä, korkealta painolta ja korkealta pituus-painon keskihajonnalta ensimmäisten kahden vuoden aikana. Ylipainoisilla äideillä oli rintamaidossaan enemmän tyydyttyneitä rasvahappoja ja vähemmän n-3 rasvahappoja kuin normaalipainoisilla äideillä. Lisäksi ylipainoiset äidit aloittivat kiinteät ruoat lapsilleen normaalipainoisia äitejä aiemmin. Ylipainoon liittyvistä 83:sta yhden emäksen geenipolymorfioista laskettu geneettinen riskipisteytys osoitti, että lapset, joilla oli suurempi geneettinen riski ylipainoon painoivat enemmän 13 kuukauden ja 2 vuoden iässä kuin lapset, joilla oli pienempi geneettinen riski ylipainoon. Ylipainon geneettisistä, prenataalisista ja postnataalisista riskitekijöistä laskettu ylipainoriskin summamuuttuja osoitti, että lapsilla, joilla oli korkein määrä yksittäisiä riskitekijöitä oli lähes 6-kertainen riski ylipainoon ja lihavuuteen 2 vuoden iässä verrattuna lapsiin, joilla oli vähän tai ei lainkaan riskitekijöitä. Summamuuttujan tarkkuus 2 vuoden ylipainoa ja lihavuutta ennustettaessa oli 82 %.

Tutkimus osoitti että monet ylipainon varhaisista riskitekijöistä kasaantuivat samoille lapsille ja perheille. Lapset, joista myöhemmin tuli ylipainoisia erosivat kasvultaan normaalipainoisista lapsista jo varhaisessa vaiheessa. Nämä tulokset korostavat lasten ylipainon varhaisen tunnistamisen ja erityisesti vanhempiin kohdistuvien ennaltaehkäisevien toimenpiteiden tärkeyttä.

Avainsanat: Imetys, Imeväisen ravitsemus, Kasvu, Lapset, Lihavuus, Ohjelmoituminen, Perintötekijät, Ravitsemus, Sokeriaineenvaihdunta Ylipaino, Äidinmaito

Apurahakauden aikana saatiin väitöskirjatyön kolmas osatutkimus valmiiksi ja tutkimus on nyt julkaistu International Dairy Journal:ssa (Nuora et al., 2018). Tutkimuksessa selvitettiin kolmen erilailla prosessoidun lehmänmaidon vaikutusta vatsaoireisiin, aterianjälkeiseen rasva-aineenvaihduntaan sekä tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksiin tutkimushenkilöillä, jotka kokivat saavansa vatsaoireita prosessoidusta lehmänmaidosta ja joilla ei ollut todettu laktoosi-intoleranssia eikä lehmänmaitoallergiaa. Tutkimukseen käytetyt maidot tulivat kaikki samalta Luonnonvarakeskuksen tutkimustilalta Jokioisista, jossa ne myös prosessoitiin. Tutkimus maidot olivat ainoastaan pastöroitu maito, pastöroitu ja homogenoitu maito sekä UHT-kuumennettu, homogenoitu maito.
Tutkimukseen osallistui 14 tutkimushenkilöä, 5 miestä ja 8 naista. Tutkimus toteutettiin kaksoissokotettuna vaihtovuoro kokeena, jossa tutkimushenkilöt nauttivat 10 tunnin paaston jälkeen 4 dl yhtä tutkittavista maidoista kolmena eri kertana. Aterianjälkeisistä verinäytteistä määritettiin triasyyliglyserolien pitoisuudet, rasvahappokoostumus sekä tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksia. Vatsaoireita selvitettiin oirepäiväkirjan avulla.
Raportoitujen vatsaoireiden määrässä, laadussa tai kestossa ei havaittu eroja kolmen tutkimusmaidon välillä. Yleisimmin raportoidut oireet olivat ilmavaivat, turvotus ja vatsakipu. Suurimman osan oireista raportoitiin olevan laadultaan lieviä ja vain muutama tutkimushenkilö raportoi voimakkaita oireita.
Aterianjälkeinen veren rasvapitoisuus ei eronnut maitojen välillä. Ainoastaan 90 minuuttia UHT-kuumennetun, homogenoidun maidon nauttimisen jälkeen veren triasyyliglyserolipitoisuus oli tilastollisesti merkitsevästi korkeampi kuin pastöroidun ja homogenoidun maidon jälkeen. Tätä eroa ei kuitenkaan havaittu UHT-kuumennetun ja ainoastaan pastöroidun maidon välillä. Kaksi tuntia UHT-kuumennetun homogenoidun maidon ja ainoastaan pastöroidun maidon jälkeen tutkimushenkilöiden plasmassa oli tilastollisesti merkitsevästi enemmän myristiini-, palmitiini-, öljy- ja linoleenihappoja verrattuna pastöroituun ja homogenoituun maitoon. Eroa ei ollut nähtävissä UHT-kuumennetun ja ainoastaan pastöroidun maidon välillä kahden tunnin aikapisteessä. Neljä tuntia maitoaterian nauttimisen jälkeen linoleenihapon pitoisuus erosi tilastollisesti merkitsevästi kaikkien maitojen kesken.
Aterianjälkeisestä verestä mitattiin 92 erilaista tulehdusmerkkiainetta. Tilastollisesti merkitseviä eroja tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksissa ei löydetty maitojen välillä paastotasolta eikä viisi tuntia aterian jälkeen. Maitoaterioiden sisällä muutamien tulehdusmerkkiaineiden pitoisuudet nousivat tai laskivat tilastollisesti merkitsevästi paastotason ja viisi tuntia aterianjälkeen välillä.
Tutkimuksen tulokset eivät osoita, että maidon prosessointi lisäisi vatsaoireita herkillä henkilöillä. Ainoastaan pastöroitu maito, joka oli tutkimuksen vähiten prosessoitu maito, ei eronnut eniten prosessoidusta, eli UHT-kuumennetusta homogenoidusta maidosta oireiden määrässä. Myöskään homogenoinnin aikaansaama maidon rasvapallosten pienempi koko verrattuna ainoastaan pastöroidun maidon natiiveihin rasvapalloihin ei vaikuttanut maidon rasvan imeytymiseen suolistossa.

The research included in this thesis has addressed the association of environmental, anthropometric, lifestyle, socioeconomic and sex specific factors with vitamin D isoforms (D2 and D3). Particularly, the association of oral contraceptives with increase in D2 and D3 has been addressed for the first time from NFBC1966. However, the marginal increase in D2 and D3 has little to no clinical significance. Previous findings using the same data from NFBC1966 has reported an increase in inflammatory biomarker (CRP) and alteration in metabolic profiles in women who used oral contraceptives. More clear understanding on the relationship between oral contraceptive pills, inflammation and vitamin D are warranted in future investigations. The seasonal influence on D2 and D3 concentrations replicated in our study are also noticeable. The results may suggest safe sun exposure during summer months and dietary intake of vitamin D-rich sources during winter to maintain optimal serum 25(OH)D concentration. In Finland, only D3 is used for the fortification of food products in Finland from 2003. In addition, the supplements predominantly contain D3 rather than D2. The efficacy of fortification with D3 in increasing serum 25(OH)D concentration in Finland has been reported recently. The efficacy of D3 in increasing/maintaining 25(OH)D concentration in the same study population could be tested in future in the longitudinal follow-up (31–46 years). Body mass index (BMI) was inversely associated with leukocyte telomere length (LTL). In addition, the association of BMI with LTL was modestly attenuated, when adjusted for C-reactive protein. C-reactive protein concentration may mediate the association between BMI and telomere length. However, 25(OH)D was not associated LTL in young adult population. It is plausible that these associations may be pronounced in middle age adults and could be tested longitudinally in NFBC1966. BMI was associated positively with molecular clusters (interleukins, adhesion molecules, acute phase proteins and chemokines). The identification of inflammatory biomarkers related to BMI may act as candidates in future epidemiological studies to evaluate the effect of inflammation or inflammatory pathways contributing to BMI related metabolic health outcomes. 25(OH)D was inversely associated with certain biomarkers after correcting for multiple confounders. The mediating effect of reduced 25(OH)D in BMI associated inflammation (alpha-1-acid glycoprotein) was very small, i.e. only 1.5% of the effect of BMI suggesting that very high concentration of vitamin D would be needed to reduce the effect of BMI. In addition, randomised controlled trials investigating vitamin D supplementation in adults with overweight or obesity have reported little to no evidence on the effects on inflammatory status. The results warrants for replication in further studies. The review of literature (study IV; thesis) addressed the importance of vitamin D during pregnancy and the regulatory role of vitamin D in inflammation. The review recognised the gaps regarding the association between vitamin D and inflammation reported in multiple epidemiological studies.

Tutkimus "Ruokavalio ja varhainen kasvu vanhuuden toimintakyvyn määrittäjänä” kesti 06/2014-10/2019.

Tutkimus koostui kolmesta osa-alueesta, joista ensimmäisessä selvitettiin iäkkäiden ruokavalion laatua ja minkälaisia muutoksia siinä on tapahtunut 10 vuoden aikana. Tutkimuksessa havaittiin, että iäkkäiden ruokavalio on monilta osin muuttunut terveellisempään suuntaan ja esimerkiksi D-vitamiinitaso on hyvällä tasolla iäkkäiden keskuudessa. Suurimpia ravitsemuksellisia ongelmakohtia havaittiin olevan liian runsas suolan ja tyydyttyneen rasvan saanti.

Tutkimuksen toisessa osiossa selvitettiin ruokavalion merkitystä iäkkäiden toimintakykyyn. Havaitsimme, että terveellisen Pohjoismaisen ruokavalion noudattaminen oli yhteydessä parempaan fyysiseen suorituskykyyn ja suurempaan lihasvoimaan 10 vuoden seurannan aikana. Ruokavalion ei sensijaan havaittu olevan merkittävästi yhteydessä lihasmassaan seurantajaksolla. Terveellisen Pohjoismaisen ruokavalion ja Välimeren ruokavalion noudattamisen havaittiin ennustavan vähäisempää toiminnanvajeiden ilmaantumista 10 vuoden seurannan aikana. Tutkimuksessa toiminnanvajeiksi kutsuttiin sitä, jos henkilöllä oli ongelmia pukemisessa ja pesytymisessä tai ongelmia kävellä korttelin ympäri. Tutkimuksessa selvitettiin myös sydänterveyden yhteyttä iäkkäiden suorituskykyyn, itsearvioituun toimintakykyyn ja toiminnanvajeiden ilmaantumiseen. Sydänterveyttä kuvattiin American Heart Association -säätiön kehittämällä indeksillä, joka koostuu painoindeksistä, ruokavaliosta, tupakoinnista, liikunnasta, verenpaineesta ja veren glukoosi- ja kolesterolipitoisuudesta. Tutkimuksessa havaittiin, että ideaalinen sydänterveys oli yhteydessä parempaan suorituskykyyn, vähäisempään toiminnanvajeiden ilmaantumiseen ja parempaan itsearvioituun fyysiseen toimintakykyyn 10 vuoden seurantajaksolla.

Tutkimuksen kolmannessa osa-alueessa tarkasteltiin varhaisen kasvun ja ruokavalion yhteisvaikutusta fyysiseen toimintakykyyn. Tutkimuksissa osoitettiin, että pieni syntymäkoko ennustaa heikompaa fyysistä suorituskykyä, vähäisempää liikunta-aktiivisuutta ja gerastenian riskiä 70-vuoden iässä. Lisäksi imeväisiän kasvu ja varhaislapsuudessa koettu stressi lisäävät gerastenian riskiä ikääntyessä.

Hakijan ohjauksessa valmistui 04/2017 ETM Maria Finnen pro gradu –tutkielma Pohjoismaisen ruokavalion merkityksestä fyysisessä ja psyykkisessä toimintakyvyssä 10 vuodessa tapahtuneisiin muutoksiin. Tutkielmassa ei havaittu ruokavalion noudattamisen olevan yhteydessä itsearvioituihin toimintakyvyn muutoksiin.

Tutkimustyö eteni suunnitelman mukaisesti. Tutkimussuunnitelman ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää ruoankäytön ja kokonaisruokavalion yhteyttä fyysiseen toimintakykyyn. Tämä tavoite toteutui. Seuraavana tavoitteena oli kirjoittaa kuvaileva käsikirjoitus ikääntyvien suomalaisten ruokavaliosta ja siinä 10 vuodessa tapahtuneista muutoksista. Käsikirjoitus valmistui ja on arvioitavana tieteellisessä julkaisusarjassa. Kolmantena tavoitteena oli selvittää varhaisen kasvun mahdollista muokkaavaa vaikutusta ruokavalion ja fyysisen toimintakyvyn väliseen yhteyteen. Tätä tavoitetta on osittain selvitetty tutkimalla varhaisen kasvun suoraa merkitystä ikääntyvien toimintakykyyn. Tämän lisäksi on tehty laajat ja perusteelliset tilastoanalyysit, joiden tulokset osoittavat, että syntymäkoko ei muokkaa varhaisen kasvun ja myöhemmän iän toimintakyvyn välisiä yhteyksiä. Tutkimukseen oli suunniteltu rekrytoitavan väitöskirjantekijä selvittämään ruokavalion ja kognitiivisen toimintakyvyn välistä yhteyttä. Rahoituksen epävarmuuden vuoksi tämä ei toteutunut.

Ravitsemus muistisairaan kodissa tutkimuksessa tutkittiin kotona asuvien muistisairaiden ja heidän puolisohoitajiensa ravitsemusta. Räätälöidyn ravitsemushoidon vaikuttavuutta tutkittavien painoon, ravitsemustilaan, ravintoaineiden saantin, elämänlaatuun ja kaatumisiin tutkittiin satunnaistetulla, kontrolloidulla tutkimusasetelmalla.
Tutkimukseen osallistui 99 pariskuntaa. Muistisairaiden keski-ikä oli 77,4 ja puolisohoitajien 75,2 vuotta. Alkutilanteessa muistisairaista 44 % ja puolisohoitajista 16 % olivat MNA-testin perusteella aliravitsemusriskissä. Muistisairaista miehistä 47 % ja naisista 71 % sai proteiinia alle 1 g kehon painokiloa kohden, vastaavat luvut puolisohoitajamiehillä noin 71 %, ja naisilla 49 %. Noin puolet tutkittavista sai suosituksia vähemmän C- ja E-vitamiinia, ja folaatin saanti oli valtaosalla tutkittavista suosituksia alhaisempaa. Räätälöidyllä ravitsemushoidolla ei ollut vaikutusta muistisairaiden henkilöiden painoon, mutta ohjaus paransi interventioryhmään kuuluvien ravintoaineiden saantia ja elämänlaatua. Lisäksi interventioryhmään kuuluvilla muistisairailla havaittiin merkitsevästi vähemmän kaatumisia verrattuna kontrolliryhmään.

Kotona asuvat muistisairaat ja heidän puolisohoitajansa ovat heterogeenisia ravitsemuksen suhteen, joten räätälöidylle ravitsemusohjaukselle on tarvetta. Miehet puolisohoitajina saattavat tarvita erityistä tukea ravitsemuksessa. Kotikäynneillä toteutettu räätälöity ravitsemusohjaus tulisi olla osana kotona asuvien muistisairaiden ja heidän puolisoidensa hyvää hoitoa.

Väitöskirjatyöni osatyö yksi käsitteli ravinnon folaatin ja B12-vitamiinin saannin yhteyttä masennusriskiin. Vähiten folaattia saaneilla keski-ikäisillä itäsuomalaisilla miehillä havaittiin yli kaksinkertainen riski sairastua sairaalahoitoiseen masennukseen eniten folaattia saaneisiin verrattuna. Väitöskirjatyössä tarkasteltiin myös sitä, miten masennusriski muuttui aineiston seurantavuosien lisääntyessä. Sen sijaan B12-vitamiinin saannilla ei havaittu olevan yhteyttä masennusriskiin. Osatyön kaksi tavoitteena oli selvittää, ovatko seerumin rasvahappojen pitoisuudet tai omega-6-/omega-3-rasvahappojen suhde yhteydessä masennusriskiin. Osatyössä havaittiin, että mitkään yksittäiset rasvahapot, omega-3-rasvahappojen kokonaissaanti tai omega-6/omega-3-rasvahappojen suhde eivät olleet yhteydessä sairaalahoitoisen masennuksen riskiin. Osatyössä kolme selvitettiin kahvin ja teen juomisen ja kofeiinin kokonaissaannin yhteyttä masennusriskiin. Kahvin havaittiin olevan yhteydessä pienempään riskiin, mutta teen juonnilla tai kofeiinin kokonaissaannilla ei havaittu vastaavaa yhteyttä.Väitöskirjatyöni osatyössä neljä tarkasteltiin ruokavalion kokonaisuutta. Terveellisempien ruokailutottumusten eli kasvisten, hedelmien, marjojen, kalan, kanan, täysjyväviljan ja vähärasvaisen juuston syömisen, havaittiin olevan yhteydessä vähäisempään masennusriskiin seurannan aikana. Lisäksi epäterveellisemmät ruokailutottumukset eli lihavalmisteiden, sokeroitujen juomien ja jälkiruokien, valmisruokien, vaalean vehnäleivän ja perunavalmisteiden syöminen, oli yhteydessä suurempaan masennusoireiden esiintyvyyteen tutkimuksen nelivuotisseurannassa, muttei suurempaan masennusriskiin seurannan aikana.
Väitöskirjatyön viides osajulkaisu pohjautuu Suomalaiseen Diabeteksen ehkäisytutkimukseen. Tutkittavat, 522 keski-ikäistä naista ja miestä, jotka olivat ylipainoisia ja joilla oli heikentynyt glukoosinsieto, satunnaistettiin interventio- ja vertailuryhmiin. Interventiossa keskeisiä tavoitteita oli painon pudottaminen, kuidun saannin lisääminen, rasvan määrän ja laadun saaminen suosituksia vastaavalle tasolle sekä päivittäinen liikunta. Vertailuryhmä sai yleisiä ohjeita ruokavalion laadun parantamiseksi ja liikunnan lisäämiseksi, mutta ei yksilöllistä elämäntapaohjausta.
Väitöskirjatyöni tässä osatyössä tarkasteltiin niitä 140 mukana ollutta tutkittavaa, joilta oli tieto masennusoireista ennen ja jälkeen kolmivuotisen elämäntapaintervention. Masennusoireita arvioitiin Beckin masennusasteikolla. Intensiivinen elämäntapainterventio vähensi tutkittavien masennusoireita, mutta myös vertailuryhmässä masennuspisteet laskivat. Masennuspisteiden laskua selitti muun muassa painonpudotus.

Väitöskirjatyöni johtopäätöksenä voidaan sanoa, että ravinnolla, niin yksittäisillä ruoka- ja ravintoaineilla kuin ruokavalion kokonaisuudellakin, saattaa olla yhteyttä riskiin sairastua masennukseen. Tutkimuksen tulokset tukevat aiempaa tutkimusnäyttöä aiheesta, mutta ruokavalion kokonaisuuden tarkasteleminen on näkökulma, jota vasta viimeisen viiden vuoden aikana ollaan enemmän tutkittu.

Rahoituksen turvin analysoitiin tulokset FADSDIET-tutkimuksesta, jossa 59 tutkittavaa nautti auringonkukkaöljylisää 4 viikon ajan. Auringonkukkaöljy toimi linolihapon lähteenä. Tutkimuksessa selvitettiin, miten FADS1-geenin rs174547-genotyyppi vaikuttaa elimistön vasteisiin linolihapolle ja matala-asteiseen tulehdukseen. Vasteita tarkasteltiin mm. määrittämällä lipidimediaattoreita. Määritykset tehtiin Karoliinisessa Instituutissa osana dosentti Maria Lankisen silloista post doc -tutkimusta. Tutkimuksessa havaittiin huomattavia eroja genotyyppien välillä. Mm. verenkierrosta mitattava matala-asteisen tulehduksen indikaattorin, herkän C-reaktiivinen proteiinin (hs-CRP) pitoisuus pieneni auringonkukkaöljyn käytön myötä TT-genotyypillä, kun taas CC-genotyypillä hs-CRP-pitoisuus suureni. Mielenkiintoisesti ja yllättävästi vaste rasvakudoksessa tulehdukseen liittyvien geenien ekspressiota tutkittaessa vaste oli täysin päinvastainen. TT-genotyypillä havaittiin korrelaatio plasman eikosanoidien ja linohaposta muodostettavan arakidonihapon välillä. CC-genotyypillä tätä korrelaatiota ei havaittu.

Final report: My doctoral project was completed in 2020.

The main objective of this doctoral dissertation is to observational insight into the impact of the serum long-chain omega-3 polyunsaturated fatty acids (PUFA) and mercury (for both of which fish is the major source) with cardiac electrophysiology and performance during an exercise test, contributing to decreased risk for cardiovascular disease (CVD) events.

Specific parameters used in the study in relation to cardiac electrophysiology and performance are as follows: 1-Cardiac repolarization, measured by QT and JT intervals. 2-Exercise cardiac power and its component, cardiorespiratory fitness (Vo2max) and maximal systolic blood pressure during exercise. 3-Cardiac autonomic function, measured by heart rate at rest, peak heart rate during exercise and heart rate recovery. 4- Cardiac oxygen balance, measured by exercise-induced myocardial ischemia.

This project will increase the understanding for mechanisms by which long-chain omega-3 PUFA from fish may reduce the risk of CVD. The outcomes will inform the development of dietary recommendations or guidelines of long-chain omega-3 PUFA and may improve national agriculture and food industry and benefit public health, if intake of fish in increased. My doctoral study, as a part of Kuopio Ischaemic Heart Disease Study (KIHD) has started in the October 2015, including 4 original articles and a doctoral summary. In the first study of this doctoral thesis, we found a positive association between omega-3 PUFA and QT and JT intervals, independent indicators of the cardiac repolarization.

Article 1: "Associations of the Serum Long-Chain Omega-3 Polyunsaturated Fatty Acids and Hair Mercury with Heart-Rate Corrected QT- and JT-intervals in Men: The Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study". European Journal of Nutrition, 2016; 56: 2319-2327 The results of our second study indicated a direct association between omega-3 PUFA and exercise cardiac power and cardiorespiratory fitness, strong indicators of cardiac exercise capacity.

Article 2: "The association of serum long-chain n-3 PUFA and hair mercury with exercise cardiac power in men". British Journal of Nutrition 2016; 116:487-495. Our results of the third manuscript, supported our initial hypothesis that higher omega-3 PUFA concentration have a generally beneficial association with resting heart rate and heart rate recovery after exercise.

Article 3: "Associations of the serum long-chain omega-3 polyunsaturated fatty acids and hair mercury with resting heart rate, peak heart rate during exercise and heart rate recovery after exercise in middle-aged men". British Journal of Nutrition. 2018; 119: 66-73. The result indicates that higher serum long-chain omega-3 PUFA concentrations were associated with lower odds for exercise-induced myocardial ischemia among middle-aged and older men. This inverse association was observed especially among those with history of CVD.

Article 4: "Serum long-chain omega-3 fatty acids, hair mercury and exercise-induced myocardial ischemia in men". Heart. 2019; 105:1395-1401. We found that Higher circulating concentrations of the long-chain omega-3 PUFAs, a marker for fish consumption, were associated with lower occurrence of exercise-induced myocardial ischemia, but only among men with CHD history. Hair mercury concentration was directly associated with the occurrence of exercise-induced myocardial ischemia in the entire study population.


I am sincerely thankful for your support during my PhD project to write the fourth article and finalized my PhD dissertation.

Behnam Tajik,
Institute of Public Health and Clinical Nutrition University of Eastern Finland
E-mail: behnamt@uef.fi

Työssä tutkittiin mustikan vaikutuksia sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan sekä matala-asteiseen tulehdustilaan (inflammaatioon) henkilöillä, joilla oli metabolisen oireyhtymän piirteitä eli ylipainoa sekä kaksi seuraavista: koholla oleva paastosokeri, epänormaalit veren rasva-arvot, vyötärölihavuus tai kohonnut verenpaine. He söivät 8 viikon ajan joko normaalia ruokavaliotaan, jossa marjojen käyttöä oli rajoitettu (kontrolliryhmä, n=12), tai ruokavaliota, joka sisälsi kokonaista mustikkaa helppokäyttöisinä kotimaisina valmisteina (mustikkaryhmä, n=15). Valmisteet olivat mustikkapuree (Pakkasmarja) ja kuivattu makea mustikka (Kiantama). Niiden päiväannos vastasi 400 grammaa tuoretta mustikkaa. Sokeriaineenvaihduntaa tutkittiin oraalisen ja suonensisäisen glukoosirasituskokeen avulla tutkimuksen alussa ja lopussa. Rasva-aineenvaihduntaa tutkittiin tavanomaisten veren rasvamääritysten avulla ja kolesteroliaineenvaihduntaa selvitettiin mittaamalla verestä kolesterolin imeytymistä ja synteesiä kuvaavia aineenvaihduntatuotteita. Mustikan käytöllä ei ollut selvää vaikutusta sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan. Vaikka mustikkatuotteet sisälsivät sokeria ja tutkittavien sokerin saanti lisääntyi, sillä ei ollut haitta-vaikutuksia sokeri- tai rasva-aineenvaihduntaan. Tulehdustilaa selvitettiin mittaamalla verestä tavanomaisten inflammaatiomarkkereiden pitoisuuksia. Tutkittavilla oli matala-asteinen tulehdustila, eli CRP:n ja muiden inflammaatiomarkkeiden pitoisuudet olivat koholla. Tutkimuksen aikana niiden pitoisuudet alenivat mustikkaryhmässä ja pysyivät ennallaan tai nousivat kontrolliryhmässä. Mustikan vaikutuksia tulehdustilaan selvitettiin myös nutrigenomiikan avulla eli tutkimalla veren valkosoluista inflammaatioon liittyvien geenien ilmentymistä. Osalle mustikkaryhmään kuuluvista tehtiin koko genomin kattava transkriptomiikka-analyysi veren valkosoluista ja tulokset varmennettiin QPCR-analyysillä molemmissa ryhmissä. Mustikka- ja kontrolliryhmissä löydettiin eroja kolmessa inflammaatioon liittyvässä signalointireitissä. Lisäksi inflammatoristen solujen aktivaatioon liittyvien geenien ilmentyminen väheni mustikkaryhmässä. Sen sijaan kontrolliryhmässä, jossa marjojen käyttöä oli rajoitettu, nähtiin inflammaatioon liittyvien geenien ilmentymisen voimistumista. Geenitason tutkimukset antoivat tarkempaa tietoa mustikan anti-inflammatorisesta vaikutuksesta kuin tavanomaiset veren inflammaatiomarkkerit. Tulokset osoittavat, että säännöllinen mustikan käyttö lieventää metaboliseen oireyhtymään tyypillisesti liittyvää tulehdustilaa, mikä pitkällä aikavälillä voi vähentää tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien riskiä. Mustikan ja muiden marjojen sisällyttämistä ruokavalioon voi suositella kaikille ja tämän tutkimuksen perusteella erityisesti henkilöille, joilla on metabolisen oireyhtymän piirteitä.

Väitöskirjani aihe on ravitsemus- ja liikuntaintervention vaikutus lasten plasman rasvahappokoostumukseen. Väitöskirjani tulokset osoittavat, että veren rasvahappokoostumus kuvastaa lasten ruokavalion rasvan laadun lisäksi myös hiilihydraattien laatua. Toisaalta tutkimus osoittaa, että veren suuri tyydyttyneiden ja kertatyydyttyneiden rasvahappojen osuus ja pieni monityydyttymättömien rasvahappojen osuusveressä on yhteydessä suurempaan sydän- ja verisuonitautiriskiin jo lapsuudessa, mutta kuitenkin lasten veren rasvahappokoostumukseen on mahdollista vaikuttaa perhekeskeisellä elintapaohjauksella mm. suosittelemalla kasvirasvan käytön lisäämistä. Väitöspäiväksi on jo sovittu pe 31.3.2017. Yhteenvedon työnimenä on ollut: Plasma Fatty Acid Profile, Dietary Components and Cardiometabolic Risk Factors In Children. Yhteenveto on tällä hetkellä esitarkastuksessa. Lähetän väitöskirjani sen valmistuttua Juho Vainion Säätiölle.

Raskaudenaikainen ravitsemus vaikuttaa sekä naisten että lasten tulehdusmarkkeeri leptiinin seerumipitoisuuteen. Erityisesti runsaalla kuidun saannilla ja vähäisellä tyydyttyneen rasvan saannilla on hyödyllinen vaikutus äitien leptiini-pitoisuuteen. Ylipainoisilla äideillä sokerin saanti näyttää olevan suhteessa leptiini-pitoisuuteen.

Ravitsemusneuvonnalla voidaan lisätä raskaana olevien naisten beta-karoteenin ja e-vitamiinin saantia mutta vaikutus ei välity yksiselitteisesti äitien seerumipitoisuuteen. Tilastollisten analyysien perusteella naisten vitamiini-pitoisuuksiin vaikuttavat ravitsemuksen lisäksi ylipaino ja ikä.

Väitöskirjatutkimuksen tulokset osoittivat, että geneettisten tekijöiden osuus väestötasolla vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden vaihtelua selittävänä tekijänä vaihteli 43 %:n ja 52 %:n välillä nuoruudessa (16 vuodesta 18 vuoteen) laskien nuoressa aikuisiässä noin 30 %:iin (ikä noin 25 vuotta). Geneettisten tekijöiden havaittiin olevan kolmenkymmenen ikävuoden tietämillä lähes samalla tasolla kuin nuoruudessa; väestön liikunta-aktiivisuudesta 44 % selittyi yksilöiden välisillä geneettisillä eroilla. Tämä osuus kuitenkin laski seuranta-ajan kuluessa ja oli kuuden vuoden kuluttua 34 %. Ainoastaan pieni osuus niistä geneettisistä tekijöistä, jotka selittivät liikunta-aktiivisuuden vaihtelua 16 vuoden iässä, selittivät sitä myös nuoressa aikuisiässä. Kolmenkymmenen ikävuoden kohdalla liikunta-aktiivisuutta selittävät geneettiset tekijät puolestaan korreloivat voimakkaasti 36 ikävuoden seuranta-aikaan. Sisaruksille yhteisten ympäristötekijöiden merkitys liikunta-aktiivisuuden vaihtelua selittävänä tekijänä pysyi vakaana nuoruudessa, mutta niiden osuus kasvoi nuoressa aikuisiässä, erityisesti naisilla. Ilmiö on päinvastainen kuin geneettisillä tekijöillä. Sekä yhteiset että yksilölliset (ei sisaruksen kanssa jaettavat) ympäristötekijät selittivät nuoreen aikuisikään asti liikunta-aktiivisuuden vaihtelua. Kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen enää vain yksilölliset ympäristötekijät selittivät geneettisten tekijöiden kanssa liikunta-aktiivisuuden vaihtelua kvantitatiivisen genetiikan mallissa.

Omien taitojen kehittämiseen, fyysiseen kuntoon, ja psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät motivaatiotekijät olivat säännöllisesti yli 30 vuoden ajan liikkuneille kaksosparien jäsenille tilastollisesti merkitsevästi tärkeämpiä motivaatiotekijöitä kuin saman ajan liikkumattomina olleille kaksosparien jäsenille. Näiden lisäksi ulkonäköön, liikunnasta nauttimiseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja muiden kanssa kilpailuun liittyvät liikuntamotivaatiotekijät olivat tilastollisesti merkitsevästi tärkeämpiä motivaatiotekijöitä 34-vuotiaille noin 10 vuoden ajan säännöllisesti liikkuneille henkilöille kuin saman ajan pysyvästi liikkumattomina olleille henkilöille. Muiden ihmisten odotusten mukaisesti toimiminen oli vähiten tärkeä motivaatiotekijä kaikille tutkittaville. Se oli myös ainut vapaa-ajan liikuntaan motivoiva tekijä, jonka pysyvästi liikkumattomat arvioivat hieman tärkeämmäksi motivaatiotekijäksi kuin säännöllisesti liikkuvat, vaikkei ero aina ollut tilastollisesti merkitsevä.

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan päätellä, että vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen yhteydessä olevien geneettisten ja ympäristötekijöiden selitysosuudet vaihtelevat iän myötä. Tämä vaihtelu geneettisten ja ympäristötekijöiden osuuksissa näyttäisi selittävän myös seurannan aikana havaittua vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden vaihtelua. Liikuntamotivaatiotekijöihin liittyvät tulokset puolestaan vahvistivat aiempia käsityksiä siitä, että sisäisillä motivaatiotekijöillä olisi tärkeä merkitys säännöllisen ja pitkään jatkuvan vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden toteutumisessa.

E-thesis: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/234784/PHYSICAL.pdf?sequence=3

Väitöstutkimus:
Liikunta, raskaus ja henkinen hyvinvointi: tarkastelussa raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvat naiset

Vähäinen liikunta, mielenterveyden ongelmat ja lihavuus ovat merkittäviä väestön terveyteen liittyviä haasteita. Lihavuus puolestaan on läheisesti yhteydessä raskausdiabetekseen, joka on kehittymässä maailmanlaajuiseksi epidemiaksi raskaana olevien naisten keskuudessa. Raskauden kaltaiset elämäntapahtumat saattavat vaikuttaa sekä liikunta-aktiivisuuteen että henkiseen hyvinvointiin.

Tässä väitöskirjassa koottiin yhteen tutkimusnäyttö merkittävien elämäntapahtumien, erityisesti raskauden, vaikutuksista liikunta-aktiivisuuteen, sekä tutkittiin henkistä hyvinvointia ja liikuntaa raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla naisilla. Lisäksi selvitettiin raskausdiabeteksen ehkäisyyn tähtäävän elintapaohjauksen vaikutuksia koettuun terveyteen alkuraskaudesta siihen asti, kun synnytyksestä on kulunut vuosi.

Elämäntapahtumien vaikutusta liikunta-aktiivisuuteen selvitettiin terveillä aikuisilla. Lisäksi väitöskirjassa oli mukana 482 raskaana olevaa ja 39 raskautta suunnittelevaa naista, joilla oli suurentunut raskausdiabeteksen riski (raskausdiabetes aiemmassa raskaudessa ja/tai raskautta edeltävä painoindeksi ≥ 29 kg/m2), sekä 358 Suomen yleiseen väestöön kuuluvaa raskaana olevaa naista. Osa suurentuneessa raskausdiabeteksen riskissä olevista naisista sai ravitsemus- ja liikuntaohjausta alkuraskaudesta siihen asti, kun synnytyksestä oli kulunut vuosi. Naisten masennusoireet, terveyteen liittyvä elämänlaatu, koettu terveys ja liikunta-aktiivisuus kysyttiin lomakkeilla, ja raskautta suunnittelevien naisten hengitys- ja verenkiertoelimistön kunto selvitettiin mittaamalla maksimaalinen hapenottokyky polkupyöräergometritestin aikana.

Tulokset osoittivat, että merkittävät elämäntapahtumat vaikuttavat vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen. Vaikutukset riippuvat iästä, sukupuolesta ja elämäntapahtumasta; esimerkiksi raskaus vähentää liikunta-aktiivisuutta yleisessä väestössä. Raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla naisilla on enemmän masennusoireita kuin naisilla yleisesti alkuraskaudessa, mutta ero näyttäisi selittyvän taustatekijöillä, kuten iällä, painoindeksillä ja tulotasolla. Raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla raskautta suunnittelevilla naisilla hengitys- ja verenkiertoelimistön kunto ja vapaa-ajan liikunta-aktiivisuus olivat positiivisesti yhteydessä koettuun terveyteen ja koettuun fyysiseen hyvinvointiin, myös painoindeksillä vakioinnin jälkeen. Naiset, joilla oli hyvin huono kunto, kokivat terveytensä ja fyysisen hyvinvointinsa kaikkein huonoimmaksi, jopa verrattuna naisiin, joilla oli huono kunto. Koettu terveys näytti paranevan alkuraskaudesta siihen asti, kun synnytyksestä oli kulunut vuosi raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla naisilla, jotka saivat elintapaohjausta. Koettu terveys näytti sen sijaan huononevan kontrolliryhmässä. Ero ryhmien välillä ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä.

Merkittävät elämäntapahtumat, kuten raskaus, vaikuttavat vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen, joten elämäntapahtumat voisivat olla otollinen aika liikunta-aktiivisuuden edistämiselle. Raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla naisilla on enemmän masennusoireita kuin naisilla yleisesti alkuraskaudessa, ja ero näyttäisi selittyvän taustatekijöillä, kuten iällä, painoindeksillä ja tulotasolla. Raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla raskautta suunnittelevilla naisilla jo hieman parempi hengitys-ja verenkiertoelimistön kunto saattaisi parantaa terveyteen liittyvää elämänlaatua. Raskautta suunnittelevien ja raskaana olevien riskiryhmään kuuluvien naisten masennusoireisiin tulisi kiinnittää enemmän huomiota sekä terveydenhuollossa että interventiotutkimuksissa, sillä henkinen hyvinvointi saattaa vaikuttaa sekä raskausdiabeteksen ehkäisyyn että hoitoon sitoutumiseen. Raskausdiabeteksen riskiryhmän elintapaohjauksessa tulisi olla mukana myös psyykkinen tuki.

The main findings were: both long-term and short-term self-reported instruments provide acceptable means of occupational sitting time in an office-based workplace, but their utility at the individual level is limited due to large variability (I); working with a sit-stand workstation reduced occupational sitting time and improved work-related health outcomes, such as musculoskeletal comfort, work ability, spinal loading and muscle activity patterns (II & III); the postural physiology study showed that compared with sitting, standing work increased energy expenditure and muscle activity after glucose loading in middle aged women. The results suggested that fuel switching occurs in favor of fat oxidation during standing despite extra carbohydrate availability (IV). Overall, the results of this study suggest that in the workplace, using sit-stand workstations can provide a promising strategy to reduce occupational sitting time and improve potential health outcomes.

Tämän väitöstutkimuksen tavoitteena oli tarkastella liikunnan ja fyysisesti passiivisen ajan sekä kestävyyskunnon ja motoristen taitojen yhteyksiä luku- ja laskutaitoon sekä tutkia kehon rasvakudoksen määrän yhteyksiä neuromuskulaariseen suorituskykyyn 6–8-vuotiailla lapsilla.
Tutkimuksen mukaan erityisesti heikompi motorinen suorituskyky oli yhteydessä heikompiin oppimistuloksiin sekä kognitiivisiin toimintoihin kuten työmuistiin ja inhibitioon. Välituntiliikunta sekä urheiluseuran harjoituksiin osallistuminen olivat yhteydessä parempiin oppimistuloksiin. Lisäksi pojilla runsaampi liikunta, lukeminen ja kirjoittaminen, sekä tietokoneen käyttö ja videopelien pelaaminen olivat yhteydessä parempiin oppimistuloksiin, mutta nämä yhteydet selittyivät osin motorisella suorituskyvyllä, kestävyyskunnolla ja rasvakudoksen määrällä. Tytöillä liikunta oli käänteisesti yhteydessä oppimistuloksiin, mutta nämä yhteydet selittyivät suurimmaksi osaksi rasvakudoksen määrällä. Rasvakudoksen määrä oli käänteisesti yhteydessä neuromuskulaariseen suorituskykyyn pojilla ja tytöillä sekä kestävyyskunnon mittarina käytettyyn rasvattomalla massalla vakioituun maksimityötehoon pojilla.

Lisäksi ryhmämme julkaisi kaksi tätä väitöstutkimusta tukevaa artikkelia fyysisen kunnon, kehon rasvakudoksen määrän ja ravitsemuksen yhteyksistä lasten päättelykykyyn (Haapala ym. Med Sci Sports Exerc 2015; Haapala ym. Br J Nutr 2015). Näiden tulosten mukaan paremmat motoriset taidot ja parempi Itämeren ruokavalion noudattaminen olivat yhteydessä parempaan päättelykykyyn erityisesti pojilla. Havaitsimme myös, että pojat, joilla korkea tai matala rasvaprosentti yhdistyi heikkoihin motorisiin taitoihin, menestyivät huonommin päättelykyytestissä kuin pojat joilla oli keskimääräinen rasvaprosentti tai paremmat motoriset taidot. Tytöillä yhteyksiä fyysisen kunnon, ruokavalion ja päättelykyvyn välillä ei havaittu.

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan päätellä, että heikko motorinen suorituskyky, vähäinen liikunta ja huonolaatuinen ruokavalio saattavat altistaa heikommalle kognitiiviselle suoriutumiselle sekä matalammille oppimistuloksille erityisesti pojilla. Lisäksi liiallinen rasvakudoksen määrä heikentää neuromuskulaarista ja motorista suorituskykyä.

Väitöstutkimuksen mukaan noin 40 prosenttia ikääntyvistä miehistä ja noin puolet naisista liikkuu terveytensä kannalta riittämättömästi. Henkilökohtaista liikuntaohjausta saaneista kaksi viidestä sai kimmokkeen vuosia kestävään liikuntaharrastukseen.

Tutkimuksessa tarkasteltiin taustatekijöiden ja nelivuotisen liikuntaintervention vaikutusta ikääntyvien liikkumiseen. Vähiten liikkuvat miehet olivat vanhempia, useammin työssäkäyviä ja eronneita kuin enemmän liikkuvat miehet. Lisäksi vähän liikkuvilla miehillä oli enemmän sairauksia, suppeampi sosiaalinen verkosto sekä huonompi ruokavalio kuin muilla. Naisilla huono terveys oli yhteydessä vähäiseen fyysiseen aktiivisuuteen.

Tutkittavat jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään, joista toinen sai säännöllistä henkilökohtaista kestävyysliikuntaan painottuvaa liikuntaohjausta ja toinen toimi vertailuryhmänä. Kun vähän liikkuvat saivat henkilökohtaista liikuntaohjausta, he lisäsivät liikkumistaan ja jatkoivat sitä koko tutkimuksen ajan 2,5 kertaa todennäköisemmin kuin vertailuryhmäläiset. Keskimäärin kaksi viidestä liikuntaohjausta saaneesta lisäsi ja ylläpiti liikuntaansa neljän vuoden ajan.

Tutkimus antoi uutta tietoa liikuntaintervention ja taustamuuttujien yhteisvaikutuksista liikunnan lisäämiseen. Liikuntaohjaus puri parhaiten eläkeiän kynnyksellä oleviin sekä henkilöihin joilla oli masennusoireita tai jotka olivat lopettaneet tupakoinnin.

Jotta liikuntainterventioita voitaisiin kohdentaa mahdollisimman tehokkaasti, on tärkeää tunnistaa ne, jotka liikkuvat vähiten ja ne, jotka lisäävät liikuntaansa ohjauksen myötä. Henkilöt, jotka eivät tässä tutkimuksessa lisänneet liikuntaansa, voivat hyötyä yksilöidymmistä liikuntainterventioista.

Väitöstutkimuksen yksi keskeinen tuotos on kestävyyssuorituskykyä kuvaavat maksimaalisen hapenottokyvyn viitearvot miehille ja naisille, sekä erikseen terveille miehille ja terveille naisille. Maksimaalinen hapenottokyky aleni 15 prosenttiyksikköä kymmenessä ikävuodessa poikkileikkausaineistossa. Nämä viitearvot palvelevat ikääntyvien kuntotestauksen ja kliinisten rasituskokeiden parissa toimivia ammattilaisia ja heidän asiakkaitaan.

Tutkimus toteutettiin Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuslaitoksella vuosina 2005–2011. Aineiston muodosti DR's EXTRA (Dose-Responses to Exercise Training) -tutkimus, joka oli laaja väestöotos 57–78-vuotiaita kuopiolaisia miehiä ja naisia. Maksimaalinen hapenottokyky mitattiin tarkasti ja luotettavasti suoralla menetelmällä hengityskaasuista polkupyöräergometritestin aikana. Fyysistä aktiivisuutta selvitettiin kyselyin. Vähäistä fyysistä aktiivisuutta ja liikunnan muutosta liikuntaintervention myötä tarkasteltiin suhteessa sosiodemografisisiin, terveyteen, sosiaalisen tukeen ja verkostoon sekä elintapoihin liittyviin tekijöihin. Väitöstutkimus on osa ainutlaatuisen pitkää ja laajaa satunnaistettua kontrolloitua liikunta- ja ruokavaliointerventiotutkimusta.

Säännöllisellä lihasvoimaharjoittelulla on positiivinen vaikutus luuntiheyteen ja luuytimen sokeriaineenvaihduntaan. Lihavuudella ei ole vaikutusta luuntiheyteen, luun rasvoittumiseen tai luuytimen sokeriaineenvaihduntaan modernien kuvantamismenetelmien avulla tutkittuna. Liitteenä itse väitöskirja lähetetty postitse.

Tutkimustulosten mukaan sekä arvopohjaisessa että palauteryhmässä fyysinen aktiivisuus lisääntyi 3 ja 6 kuukauden seurannassa, eikä fyysisen aktiivisuuden muutoksissa ollut eroa ryhmien välillä. Yksilölliset vaihtelut muutoksessa olivat kuitenkin suuria. Arvopohjaisessa ryhmässä minäpystyvyyden tunne, liikuntaan liittyvä suunnittelu sekä liikkumiseen liittyvien epämiellyttävien ajatusten, tunteiden ja fyysisten tuntemusten hyväksyntä parantui enemmän verrattuna palauteryhmään. Edelleen havaittiin, että kiihtyvyysmittarilla mitatun fyysisen aktiivisuuden muutokset olivat yksilöllisesti tarkasteltuna pysyvämpiä arvopohjaisessa ryhmässä verrattuna palauteryhmään niiden osallistujien joukossa, jotka eivät olleet masentuneita. Arvopohjaisessa ryhmässä muutos liikuntaan liittyvien epämiellyttävien tuntemusten hyväksynnässä oli yhteydessä itseraportoituun liikunta-aktiivisuuden muutokseen. Muutos hyväksynnässä välitti myös esteisiin liittyvän minäpystyvyyden muutosta ja itseraportoidun liikuntamuutoksen välistä yhteyttä.

Tutkimustulokset antavat viitteitä siitä, että psyykkinen hyvinvointi ja tietoisuustaidot liittyvät fyysisesti aktiivisempaan elämäntapaan. Arvoja, hyväksyntää, ja tietoisuustaitoja painottavan lähestymistavan avulla saattaisi olla mahdollista tukea muutokseen liittyvää ajattelutapaa sekä edistää fyysisen aktiivisuuden muutosten pysyvyyttä.

Tutkimustyö valmistui elokuussa 2019, jolloin julkaisimme tulokset The Journal of Pediatrics lehdessä otsikolla:"Postexercise Heart Rate Recovery in Adults Born Preterm". Tutkimuksen keskeisenä tuloksena raportoimme ennenaikaisesti syntyneillä nuorilla aikuisilla havaitun rasituksen jälkeisen sydämen sykkeen hidastuneen palautumisen. Tulokset viittaavat alentuneeseen sydämen parasympaattiseen kontrolliin, mikä voi olla yhteydessä kohonneisiin sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöihin ennenaikaisesti syntyneillä aikuisilla.

Tutkimuksen taustaa ja tavoite

Äidin raskaudenaikaisella painolla ja elintavoilla on vaikutusta sekä äidin että syntyvän lapsen terveyteen mutta myös yhteiskunnalle muodostuviin terveydenhuollon kustannuksiin. Äidin ylipaino altistaa raskaudenaikaiselle sokeriaineenvaihdunnan häiriölle eli raskausdiabetekselle. Raskaana olevista naisista noin 14 % sairastuu vuosittain raskausdiabetekseen (THL, 2014), mutta jo raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluminen on yhteydessä äidin suurempaan terveyspalveluiden käyttöön (Kolu ym. 2011). Raskausdiabeteksen riskiä lisäävät erityisesti ylipaino, lähisukulaisen diabetes, aikaisemmin sairastettu raskausdiabetes ja yli 40 vuoden ikä. Yleisin yksittäinen raskausdiabeteksen riskitekijä on kuitenkin ylipaino, sillä 35 % kaikista synnyttäjistä vuosina 2012–2013 painoindeksi oli vähintään 25 (THL, 2014). Kun huomioidaan kaikki riskitekijät, noin puolet raskaana olevista naisista kuuluu raskausdiabeteksen riskiryhmään (THL, 2014). Ylipaino on kuitenkin ainoa riskitekijä johon odottavan äidin on mahdollista itse vaikuttaa, siksi elintapaneuvonnalla on tärkeä merkitys mahdollisimman aikaisessa vaiheessa raskautta.

Väitöskirjan tavoitteena on selvittää raskausdiabeteksesta yhteiskunnalle muodostuvia terveydenhuollon kustannuksia ja elintapaohjauksen kustannusvaikuttavuutta raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla naisilla. Lyhyen aikavälin elintapaneuvonnan kustannusvaikuttavuuden arviointi perustuu intervention aikana neuvoloissa toteutetun yksilöllisen ja tehostetun elintapaohjauksen ja tavanomaisen ohjauksen välisiin eroihin raskaudenaikaisessa koetussa terveydessä, elämänlaadussa ja lapsen syntymäpainossa. Pitkän aikavälin vaikuttavuuden arviointi (keskimäärin 7 vuotta synnytyksestä) perustuu ryhmien välisiin eroihin elämänlaadussa ja työstä poissaolopäivissä. Kustannusten arviointi perustuu terveydenhuollon palveluiden käytöstä muodostuneiden kustannusten, lääkityksen, elintapaintervention kustannusten ja työstä poissaolopäivistä yhteiskunnalle muodostuvien kustannusten arviointiin.

Tutkimuksen keskeiset tulokset

Raskausdiabetekseen sairastuvat äidit aiheuttavat terveydenhuollolle neljänneksen suuremmat kustannukset kuin terveet äidit. Kulut muodostuivat raskauden aikaisesta terveyspalveluiden käytöstä, lääkityksestä, synnytyksestä ja vastasyntyneiden osastohoidosta. Tutkimuksen mukaan suurimman yksittäisen kustannuserän sekä raskausdiabeetikoilla että terveillä verrokeilla muodosti synnytys, lähes yhtä suurella osuudella. Suuren menoerän muodostivat lisäksi synnytykseen liittyvät sairaalassaolopäivät, joista aiheutuneet kustannukset olivat raskausdiabeetikoilla keskimäärin 44 % verrokkeja suuremmat. Vastaavasti vastasyntyneiden tehohoitopäivistä aiheutuneet kustannukset olivat raskausdiabeetikoiden lapsilla 49 % ei-sairastuneita verrokkeja suuremmat.

Raskausdiabeteksen ehkäisytutkimuksen mukaan tehostettu ohjaus oli vaikuttavaa raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla äideillä, mutta se ei ollut kustannus-vaikuttavaa kun verrataan yhteiskunnalle muodostuvia kustannuksia saavutettuun terveyshyötyyn käytettäessä mittarina lapsen syntymäpainoa, elämänlaatua tai koettua terveyttä. Tutkimuksen perusteella tehostetun ohjauksen ryhmään kuuluneista äideistä vain joka neljäs äiti täytti ravitsemus-, liikunta- ja painonnoususuositukset raskauden lopussa. Vastaavasti heillä terveydenhuollon kustannukset olivat viidenneksen pienemmät verrattuna äiteihin, joilla suositukset eivät täyttyneet. Elintapaneuvonnan suurimpana haasteena on, etteivät äidit saamastaan neuvonnasta huolimatta sitoudu terveyttä edistäviin elintapoihin.

Tarkasteltaessa tehostetun elintapaohjauksen hyötyjä 7 vuotta intervention jälkeen interventio ryhmässä lasten ikäkohtainen painoindeksi oli verrokkiryhmää (=tavanomainen ohjaus neuvolakäynnillä) pienempi (21.3 vs. 22.5, p-arvo=0.07). Tutkimus osoittaa lisäksi että raskaudenaikaisella elintapaneuvonnalla on kauaskantoisia vaikutuksia, sillä interventio ryhmään kuuluneilla äideillä, jotka toimivat annettujen ohjeiden mukaan (onnistuivat pitämään painonsa raskauden aikana suositusten rajoissa, liikkuivat säännöllisesti ja/tai täyttivät vähintään kolme viidestä ruokavaliosuosituksesta) oli seitsemän vuotta intervention jälkeen alhaisempi pitkäaikaista verensokeritasoa kuvaava sokerihemoglobiini (HbA1c) taso (33.7 vs. 34.8, p=0.09) ja parempi elämänlaatu (0.95 vs. 0.93, p=0.09) verrokkiryhmään verrattuna. Vastaavasti lasten ikäkohtainen painoindeksi oli alhaisempi intervention aikana suositukset täyttäneiden äitien ryhmässä (20.5 vs. 22.5, p=0.04). Tarkasteltaessa intervention hyötyjä seitsemän vuoden jälkeen, tutkimus osoittaa intervention kustannusvaikuttavaksi kun arviointikriteerinä käytetään työstä poissaolopäiviä, sillä interventioryhmässä sairauspoissaoloja oli edeltäneen vuoden aikana 36 % kontrolliryhmää vähemmän ja terveyspalveluiden käytöstä yhteiskunnalle aiheutuneet kustannukset 19 % verrokkiryhmää alhaisemmat. Sen sijaan elämänlaadussa ryhmät eivät eronneet toisistaan seurantatutkimuksessa.

Johtopäätökset

Raskausdiabeteksen kansantaloudellisen merkityksen ymmärtämiseksi tarvitaan tietoa terveydenhuollon suorien ja epäsuorien kustannusten muodostumisesta. Lisäksi päätöksenteon tueksi tarvitaan tietoa erilaisten elintapaneuvontakäytäntöjen kustannusvaikuttavuudesta jotta terveydenhuollon voimavarojen tehokkaalla kohdentamisella saavutetaan mahdollisimman suuri hyöty sekä palveluiden käyttäjän että yhteiskunnan näkökulmasta. Elintapaohjauksen vaikutusten ja kustannusvaikutusten arvioimiseksi tarvitaan myös pitkän aikavälin seurantatietoa, jotta intervention hyöty yhteiskunnalle runsaasti kustannuksia aiheuttaviin tekijöihin, kuten sairauspoissaolot saadaan esille.

Tutkimustulokset osoittivat, että masennusoireisilla oli enemmän kardiometabolisia riskitekijöitä ja alhaisempi fyysinen aktiivisuus verrattuna hen-kilöihin, joilla ei ollut masennusoireita. Masennusoireiden esiintyvyys oli kolme kertaa yleisempää vähän liikkuvien keskuudessa kun heitä verrattiin paljon liikkuviin. Elämänaikaista vapaa-ajanliikuntaa tarkasteltaessa havaittiin, että vähäinen liikunta 45-vuoden iästä eteenpäin altisti masennusoireille sekä sydän- ja tuki- ja liikuntaelinsairauksille myöhemmällä iällä. Lisäksi rasva- ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöt sekä alhaisempi toimintakyky olivat yhteydessä masennusoireisiin. Tutkimustulokset paljastivat myös, että vähän liikkuvat tiedostivat alhaisen kuntotasonsa, ja suurentuneen riskinsä sairastua tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonisairauksiin ja masennukseen. Pääsyitä liikkumattomuudelle ilmoitettiin olevan ajan puute ja jokin sairaus tai vamma. Tapaturmia tarkasteltaessa todettiin, että niiden esiintyvyys oli korkeampaa masennusoireisilla (17 %) verrattuna henkilöihin, joilla ei ollut masennusoireita (10 %). Lisäksi masennusoireisilla tapaturmista toipuminen oli kolme kertaa hitaampaa.

Tutkimuksemme perusteella vaihdevuodet tai niihin liittyvä hormonimuutos aiheuttaa fysiologisia muutoksia, jotka näkyvät heikentyneenä lihasvoimana sekä heikentyneinä veren rasva-arvoina. Tutkimukseen osallistuneilla postemenopausaalisilla naisilla oli heikompi räjähtävän voiman tuottokyky kuin premenopausaalisilla tai perimenopausaalisilla. Vastaavasti heidän käden puristuvoimansa ja jalan ojennusvoimansa olivat heikommat. Toisaalta kaikissa menopaussiryhmissä, fyysisesti aktiivismmat olivat vahvimpia. Toisin sanoen fyysisellä aktiivisuudella voidaan kompensoida menopaussin aiheuttamaan heikentymistä. Havaitsimme myös, että veren kliiniset metabolista oireyhtymää ennakoivat markkerit, kuten kolesteroli ja LDL-kolesteroli heikentyivät menopaussin yli siirryttäessä. Toisaalta myös HDL-kolesterolin määrä kasvoi. Tämä voi viitata siihen, että HDL partikkeli ei toimikaan enää yhtä hyvin kuin ennen menopaussia eli kolesteroliarvot jäävät korkeiksia, vaikka partikkeliin sitoutuu enemmän kolesterolia.

Lasten liikunta ja ravitsemus –tutkimuksessamme olemme osoittaneet, että alakouluikäiset lapset liikkuvat alle suositellun vähimmäisajan kaksi tuntia päivässä ja lapset saavat ravinnostaan liikaa kovaa rasvaa, suolaa, sokeria ja liian vähän kuitua, pehmeää rasvaa, D-vitamiinia, folaattia ja rautaa. Vähäinen liikunta, runsas ruutuaika ja epäterveellinen ruokavalio heikentävät lasten ja nuorten terveyttä lisäämällä ylipainon, tyypin 2 diabeteksen ja verenkiertoelinsairauksien vaaratekijöitä. Yksilöllinen ja perhekeskeinen liikunta- ja ravitsemusinterventiomme lisäsi liikuntaa ja kasvisten, kasviöljypohjaisten margariinien ja rasvattoman maidon käyttöä ja siten hidasti insuliiniresistenssin kehittymistä ja laski plasman LDL-kolesterolin pitoisuutta lapsilla kahden ensimmäisen seurantavuoden aikana. Nämä myönteiset vaikutukset elintapoihin ja kardiometabolisiin riskitekijöihin ovat tärkeitä tyypin 2 diabeteksen ja verenkiertoelinsairauksien ehkäisyssä. Vähäinen liikunta, heikko motorinen suorituskyky ja epäterveellinen ruokavalio heikentävät oppimista ensimmäisten kouluvuosien aikana. Alustavat tuloksemme osoittavat, että yhden lapsen liikunnan lisääminen yhdellä tunnilla viikossa kahden vuoden aikana maksaa yhteiskunnalle noin 4 euroa viikossa, joten mielestämme liikuntaintervention kustannukset yhteiskunnalle ovat kohtuulliset sen hyötyihin suhteutettuna.

Vapaa-ajan liikunta-aktiivisuus lisääntyi neuvonnan myötä lähes kolmanneksella alkujaan vähiten tuetuilla lapsilla. Verrokkiryhmään kuuluvien lasten liikunta-aktiivisuus säilyi ennallaan. Vastaavasti keskimäärin tai runsaasti tukea liikkumiselleen jo ennen tutkimusta vanhemmiltaan saaneiden lasten liikunta-aktiivisuuteen neuvonnalla ei ollut myönteistä vaikutusta, vaan heidän aktiivisuutensa osoitti pikemminkin laskusuuntaa.
Vaikka neuvontajakson aikana muutokset olivat myönteisiä vähän tuettujen lasten osalta, niin liikuntaneuvonnan päätyttyä lasten liikuntamäärät pääasiassa vakiintuivat ennalleen. Tulos viittaa siihen, että perheille kohdennetun tuen tulisi olla jatkuvaluonteista. Toisaalta perheiden liikkumistottumuksiin tulisi todennäköisesti kiinnittää huomiota vieläkin varhaisemmassa vaiheessa, sillä jo muodostuneita tapoja ja tottumuksia on vaikea muuttaa.

Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että erityisesti tyttöjen pallonkäsittelytaitojen kehitys nopeutui vanhemmille suunnatun neuvonnan myötä, vaikka nämäkin muutokset tasaantuivat liikuntaneuvonnan päätyttyä. Toisaalta tutkimus näytti, että liikuntamäärältään passiivisimpana vuodenaikana, eli talvella, annettu liikuntaneuvonta voi edistää lasten liikuntataitojen kehitystä myös liikuntaneuvonnan jälkeisenä aikana. Väitöstutkimus toteutettiin Jyväskylän seudulla vuosina 2011-2013 ja siihen osallistui kaikkiaan 126 4-8-vuotiasta lasta ja heidän vanhempansa.

Tämän väitöskirjatyön keskeisin löydös on se, että pitkäaikaisella vapaa-ajan liikunnan harrastamisella pystytään ehkäisemään etenkin vatsaontelon sisäisen, mutta myös muun ektooppisen rasvan kertyminen elimistön sellaisiin osiin, joissa varastorasvaa ei kuuluisi olla. Tällä on erittäin merkittävä aineenvaihduntasairauksia ehkäisevä vaikutus. Tulokset olivat nähtävissä myös silloin, kun perimän osuus voitiin sulkea pois, joka osaltaan vahvistaa sitä käsitystä, että liikunnallisella elämäntavalla on itsenäisiä terveyttä edistäviä vaikutuksia. Lisäksi liikuntaa harrastamalla lihasvoima ja kestävyyskunto pysyvät korkeammalla tasolla, joka on erittäin tärkeää toimintakyvyn ja fyysisen kunnon säilyttämisen kannalta.

The main results were that both high intensity and moderate intensity training had beneficial impact on liver, pancreas and intestinal metabolism, albeit moderate intensity seems to have a little more beneficial effects compared to high intensity training in short term.

Tämä väitöskirja tuo uutta ja käytännönläheistä tietoa päiväkodin ja kodin käytäntöjen merkityksestä lasten paikallaanolossa. Tutkimuksen päätulokset voidaan tiivistää seuraavasti:1) pojat ja ulospäinsuuntautuneen temperamenttipiirteen omaavat lapset olivat vähemmän paikallaan. 2) Säännöllinen vanhempien ja lapsen kanssa tapahtuva yhdessä liikkuminen, erityisesti omalla pihalla ja luonnossa, oli yhteydessä lasten vähäisempään paikallaanoloon. 3) Yhdessä liikkumiskäytännöissä esiintyi eroja vanhempien sosioekonomisen aseman mukaan. 4) Päiväkodin käytännöt eli enemmän liikuntatunteja ja liikunnan teemaviikkoja sekä useammin toteutetut metsäretket sekä varhaiskasvattajien tiheämpi käytäntö tauottaa lasten paikallaanoloa olivat yhteydessä lasten vähäisempään paikallaanoloon. 5) Vanhempien korkeampi sosioekonominen tausta oli yhteydessä lasten korkeampaan paikallaanoloon päiväkodeissa, joissa oli enemmän paikallaanolon teemaviikkoja sekä vähemmän liikuntatunteja tai liikunnan teemaviikkoja. Käytännön suosituksena tutkimuksen tulosten perusteella kannustetaankin kehittämään terveydenedistämisohjelmia ja interventioiden toimintatapoja, joilla edistetään kodin ja päiväkodin terveellisiä lasten paikallaanoloa vähentäviä käytäntöjä. Erityisesti menetelmät, joilla lisätään perheen yhdessä liikkumista varsinkin omalla pihalla tai luonnossa, ovat hyödyllisiä. Lisäksi kaikissa päiväkodeissa tulisi taata lapsille yhtenäinen määrä liikuntatunteja, säännöllisesti metsäretkiä sekä liikunnan teemaviikkoja. Kuitenkin lasten yksilölliset piirteet tulee huomioida paremmin, koska ne selittävät enemmän eroavaisuuksia lasten paikallaanolossa kuin koti- tai päiväkotitekijät. Lisätutkimusta tarvitaan sosioekonomisen aseman merkityksestä lasten paikallaanolossa.

The purpose of the thesis was to examine risk factors for falling, including loss of muscle mass (sarcopenia), decline in physical functioning and fear of falling in home-dwelling older women. The study also evaluated the effects of supervised multimodal group exercise (strength, balance, mobility and agility training) on physical functioning, falls, fall-related injuries and fear of falling, and its cost-effectiveness from a societal perspective.
Sarcopenia prevalence was only 1-3% in this cohort, while 69% reported at least a moderate fear of falling. Muscle mass and derived indices of sarcopenia were not significantly related to measures of physical functioning. Difficulties in instrumental activities of daily living, balance and outdoor mobility contributed independently to a greater fear of falling. Multimodal group exercise improved physical functioning and prevented age-related functional decline. Although the exercise intervention did not result in a reduced rate of falls, it reduced fall-related injuries requiring medical treatment by more than 50%. The data suggested 63.4% probability that each injurious fall avoided per person-year required an additional cost of € 191.

Ikääntyvien määrän kasvaessa voimakkaasti sekä Suomessa että maailmalla myöhäisiän kognitiiviseen heikentymiseen ja dementiaan johtavat hermostoa rappeuttavat sairaudet sekä verisuoniperäiset häiriöt ovat nykyään merkittäviä yhteiskunnallisia haasteita. Kaikki keinot joilla kognitiivista heikentymistä voitaisiin viivästyttää, ovat ensiarvoisen tärkeitä sekä inhimillisestä että taloudellisesta näkökulmasta katsottuna. Tämän väitöskirjatyön tarkoituksena oli tutkia kestävyyskunnon ja aivojen tilavuuksien välisiä yhteyksiä sekä kestävyyskunnon ja lihasvoiman yhteyttä kognitiivisiin toimintoihin ikääntyvillä miehillä ja naisilla.

Parempi kestävyyskunto oli yhteydessä suurempaan aivokuoren harmaan aineen tilavuuteen sekä harmaan aineen kokonaistilavuuteen miehillä, joilla on kohonnut Alzheimerin taudin riski, mutta naisilla vastaavaa yhteyttä ei havaittu. Kestävyyskunto ei ollut yhteydessä valkean aineen kokonaistilavuuteen eikä muihin mielenkiinnon kohteena olleiden rakenteiden, kuten hippokampuksen tai basaaliganglioiden tilavuuteen. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että kestävyyskunnosta huolehtiminen saattaa olla erityisen hyödyllistä ikääntyvien miesten harmaan aineen säilymisen kannalta. Tutkittavien määrä oli kuitenkin suhteellisen pieni, joten löydökset pitää varmistaa isommissa tutkimusaineistoissa.

Kattavasti mitattu ala- ja ylävartalon lihasvoima oli yhteydessä parempaan yleiseen kognitiiviseen toimintakykyyn, mutta käden puristusvoiman ja yleisen kognitiivisen toimintakyvyn välillä ei havaittu yhteyttä väestöotoksessa. Käden puristusvoiman yhteys kognitioon on raportoitu useissa aiemmissa tutkimuksissa, mutta kattavammin mitatun lihasvoiman ja kognition yhteyksiä on tutkittu hyvin vähän. Tämän tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että kattavammin mitattu lihasvoima saattaa tuoda lisäarvoa pelkän puristusvoiman mittaamiseen nähden lihasvoiman ja kognition välistä yhteyttä tutkittaessa. Tutkimus tuotti täten uutta tietoa sekä lihasvoiman mittaamisen metodologiasta että lihasvoiman merkityksestä kognitiolle.

Parempi kestävyyskunto oli kahden vuoden seurannassa positiivisesti yhteydessä yleiseen kognitiiviseen toimintakykyyn, toiminnanohjaukseen ja prosessointinopeuteen, mutta ei muistiin. Useissa aiemmissa seurantatutkimuksissa joko kestävyyskunto tai kognitio on mitattu ainoastaan yhdessä aikapisteessä tai on keskitytty tiettyyn kognition osa-alueeseen. Tässä tutkimusessa sekä kestävyyskunto että kognitio mitattiin kahdessa aikapisteessä ja tutkittiin useita kognition osa-alueita. Saadut tulokset vahvistavat näin aiempien tutkimusten havaintoja kestävyyskunnon myönteisestä vaikutuksesta kognitiolle.

Yhteenvetona voidaan todeta, että parempi kestävyyskunto on yhteydessä suurempaan aivojen harmaan aineen kokonaistilavuuteen miehillä, ja parempi kestävyyskunto sekä lihasvoima ovat itsenäisesti yhteydessä parempaan kognitiiviseen toimintakykyyn ikääntyvillä miehillä ja naisilla. Löydökset ovat huomionarvoisia, koska fyysinen kunto on terveystekijä, johon on omalla toiminnallaan mahdollista vaikuttaa. Lähes jokainen voi kehittää kestävyyskuntoa ja lihasvoimaa oikeanlaista liikuntaa lisäämällä.

Tämän väitöskirjatutkimuksen tarkoituksena oli tarjota uutta tietoa istumisen, seisomisen sekä normaalin elämän aikaisesta lihasten passiivisuudesta käyttämällä uutta puettavaa EMG-teknologiaa (osajulkaisut 1 ja 2). EMG-aktiivisuuden muutoksia mitattiin istumisen vähentämiseen tähtäävän perhelähtöisen neuvonnan seurauksena selvittääksemme miten istumisen vähentäminen vaikuttaa lihasten passiivisuuteen (osajulkaisu 3). Neuvonnan pitkäaikaisvaikuttavuutta tutkittiin kiihtyvyysanturimenetelmällä sekä mittaamalla veriarvojen sekä kehon koostumuksen muutosta vuoden aikana (osajulkaisu 4). Väitöskirjan tavoitteena oli selvittää tuoko lihasten passiivisuuden vähentäminen kausaalisia terveyshyötyjä.

Osajulkaisun 1 tulosten perusteella istumisen ja seisomisen lihasaktiivisuus vaihteli huomattavasti yksilöiden kesken. Vaikka seisominen oli kolme kertaa kuormittavampaa kuin istuminen, olivat yksilöiden väliset erot kymmenkertaisia. Ylipainoiset olivat passiivisempia istuessa, mutta heidän lihasaktiivisuutensa oli suurempaa seistessä verrattuna normaalipainoisiin.

Osajulkaisu 2 raportoi normaalin elämän aikaisen lihasten passiivisuuden yhteyksiä biomarkkereihin. Vaikka lähes kaikki koehenkilöistä täyttivät itse raportoidusti nykyiset liikuntasuositukset aerobisen liikunnan osalta, heidän lihaksensa olivat passiivisena lähes 70 % päivittäisen elämän aikana. HDL-kolesterolin määrä oli korkeampi, ja triglyseridien määrä matalampi henkilöillä, joilla oli vähän lihasten passiivisuutta (<62 % mittausajasta) verrattuna niihin, joilla oli paljon lihasten passiivisuutta (>78 % mittausajasta). Yhteys säilyi merkitsevänä keski-kovatehoiseen lihasten aktiivisuuteen sekä painoindeksiin vakioinnin jälkeen.

Osajulkaisu 3 raportoi istumisen vähentämiseen tähtäävän neuvonnan vaikutusta lihasten passiivisuuteen. Ennen neuvontaa koehenkilöiden lihakset olivat passiivisena työajalla lähes 80 % ja vapaa-ajalla hieman yli 60 % mittausajasta. Kahdeksan tunnin työaikana passiivisuutta pääsee kertymään siis jo lähes kuusi ja puoli tuntia. Neuvonnan tuloksena lihasten passiivisuuden määrä laski hieman yli puoli tuntia päivässä ja samalla pitkien passiivisuusjaksojen kesto lyheni. Suurin osa muutoksesta saavutettiin vapaa-ajalla, jossa istumista oli jo valmiiksi vähemmän. Tämä saattaa kertoa työajan vaatimuksista, jolloin istumista on vaikea vähentää töiden kärsimättä. Toisaalta vapaa-aika voi tarjota perheen kanssa mielekästä aktiivista tekemistä, sekä ympäristön jossa istumisen vähentäminen on mahdollista.

Osajulkaisu 4 raportoi neuvonnan päätulokset vuoden aikana. Intervention seurauksena vapaa-ajan sedentaariaika muuttui edullisesti interventioryhmällä kontrolliryhmään verrattuna vuoden aikana. Vapaa-ajan sedentaariaika laski merkitsevästi kolmen kuukauden kohdalla (-27 minuuttia interventioryhmän eduksi) ja esti epäedullisen muutoksen vuoden aikana (ei muutoksia interventioryhmällä, +13 minuuttia kontrolliryhmällä,). Kokonaissedentaariajassa tai työn ja viikonlopun sedentaariajassa ei havaittu muutoksia. Vuoden aikana apoB/apoA-1 -suhde parani ja paino sekä koko kehon ja jalkojen lihasmassa pysyivät muuttumattomana interventioryhmällä, kun kontrolliryhmän paino sekä koko kehon ja jalkojen lihasmassa laskivat itsenäisesti keski-kovatehoisen aktiivisuuden tai energiansaannin muutoksista. Pitkällä aikavälillä jo vapaa-ajan sedentaariajan muutos voi tuoda itsenäisiä positiivisia terveyshyötyjä, ja ne voidaan saavuttaa perheille suunnatulla istumisen vähentämiseen tähtäävällä neuvonnalla.

Tämän väitöskirjatutkimuksen tulokset osoittavat, että vaikka päivittäinen lihasten aktiivisuus voi koostua hyvin erilaisista aktiivisuusmalleista jopa istuessa, voi istumista vähentämällä vähentää lihasten passiivisuutta. Vuoden aikana sedentaariajan pienikin vähentäminen auttaa ylläpitämään painoa ja lihasmassaa, sekä parantamaan kardio-metabolisia muuttujia jopa fyysisesti aktiivisilla ihmisillä itsenäisesti liikunnan harrastamisesta tai energiansaannista. Lihasten passiivisuuden vähentäminen tuo itsenäisiä kausaalisia terveyshyötyjä.

Tutkimustulokset osoittivat, että heikon toiminnanohjauksen yhteyttä vähäiseen liikkumisaktiivisuuteen elinpiirissä selitti henkilön heikko alaraajojen toimintakyky sekä vaikeudet kulkuneuvoilla liikkumisessa. Kahden vuoden seurannan tulokset antoiva viitteitä siitä, että heikko toiminnanohjaus mahdollisesti myös ennustaa elinpiirin kapenemista. Kahden vuoden seurannassa kognitiivinen toiminnanohjaus ennustaa voimakkaammin liikkumisaktiivisuutta elinpiirissä kuin toisin päin. Parempi kognitiivinen kyvykkyys varhaisessa aikuisuudessa on yhteydessä parempaan fyysiseen suorituskykyyn varhaisessa vanhuudessa. Tutkimuksessa havaittiin myös epäsuora yhteys 10 vuotta myöhemmin mitattuun fyysiseen toimintakykyyn. Henkilöt, jotka oppivat aikaisemmin kävelemään varhaisessa lapsuudessa, suoriutuivat paremmin kognitiivisesta testistä varhaisessa vanhuudessa.

Hanke toteutui hyvin ja tuotti runsaasti julkaisua ja tuloksia. Hankkeen aineistona oli Helsinki Health Study’n seuranta-aineisto (kyselyt 2000, 2007, 2012 ja 2017) ja luvan antaneille rekisterilinkkaukset. Kysessää olivat lähtövuonna 2000-2002 40-60 –vuotiata Helsingin kaupungin työntekijät. Keskeiset tutkimustulokset ovat seuraavat. Eläkkeelle siirtyminen on yksi keskeinen elämänkulun murroskohta, jolloin ihmiset saattavat muuttaa elintapojaan, esimerkiksi alkoholinkäyttöään, liikunta-aktiivisuuttaan tai ravitsemustottumuksiaan. Välittömästi eläköitymisen jälkeen tutkittavat lisäsivät liikuntaansa. Tämä myönteinen muutos ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Kun työliikunta poistui, niin kokonaisuudessaan eläkkeelle siirtyminen vähensi monella tuntuvasti liikuntaa. Alkoholin käytössä muutokset olivat eläkkeelle siirtymisne ajankohtaan kiinnittyneitä. 2000-luvun alussa eläköityneet lisäsivät alkoholinkäyttöään. Mutta myöhemmin eläköityneillä ei havaittu alkoholin käytön lisääntymistä. Tätä myönteistä tulosta tulkittiin kohorttivaikutukseksi ja oletetaan, että alkoholin monilla hinnan korotuksilla vuoden 2008 jälkeen oli vaikutusta eläkeläisten alkoholin käyttöön hillitsevästi. Eläköitymisen yhteys ravitsemustottumuksiin vaihteli kiinnostavalla tavalla sukupuolen mukaan. Naiset vähensivät ja miehet lisäsivät hedelmien ja vihannesten syöntiä eläköitymisen jälkeen. Silti naiset söivät miehiä enemmän hedelmiä ja vihanneksia myös eläkkeellä ollessaan. Kalan kulutuksessa ei havaittu muutoksia naisilla eikä miehillä. Naiset syövät miehiä useammin työpaikkaruokaloissa ja tämän tavan loputtua heidän ruokailunsa muuttuu epäterveellisemmäksi. Miesten ruokailu taas muuttuu terveellisemmäksi johtuen ehkä siitä, että kotona naisten ruokailutottumukset (vihannekset, hedelmät yms) vaikuttavat heidän ruokatottumuksiinsa myönteisesti ja enemmän kuin miesten ollessa töissä.
Elintavat vaikuttavat työkykyyn ja työssä jaksamiseen. Tutkimme myös, miten elintapojen muutos on yhteydessä sairauspoissaoloihin ja niistä työnantajille tuleviin kustannuksiin. Kuten olettaa saattoi, niin liikuntatottumusten muuttuminen aktiivisemmiksi vähensi sairauspoissaoloja ja niiden kustannuksia. Sitä vastoin ravitsemuksen (vihannesten ja hedelmien kulutuksen) muutoksella ei havaittu yhteyttä sairauspoissaoloihin. Yhdessä osahankkeessa tutkittiin painon ja liikunnan yhteyttä kivun ilmaantuvuuteen ja pysyvyyteen (kroonistumiseen). Tutkimuksessa havaittiin, että lihavuus oli kivun ja kivun pitkittymisen merkittävä riskitekijä. Sitä vastoin liikunta-aktiivisuus vähensi kroonisen kivun ilmaantuvuutta. Alkoholi on terveysriski, mutta vähemmän on tietoa alkoholin kulutuksen yhteydestä fyysiseen ja psyykkiseen toimintakykyyn. Osahankkeessa havaittiin, että alkoholin käyttö ylipäänsä oli yhteydessä heikentyneeseen henkiseen toimintakykyyn. Alkoholin ongelmakäyttö (CAGE-mittari) oli voimakkaimmin yhteydessä heikentyvään toimintakykyyn. Painon nousu 5 vuoden seurannassa havaittiin yhdessä osahankkeessa olevan pysyvän lihavuuden ohella merkittävä riskitekijä sairauspoissaoloille, erityisesti tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuville poissaoloille. Kahdessa osahankkeessa tutkittiin elintapojen yhteisvaikutuksia. Tupakointi ja lihavuus ovat itsenäisesti (yksinään) yhteydessä toimintakykyyn sairauspoissaoloilla tarkasteltuna. Tutkittiin, onko tupakoinnilla ja lihavuudella yhteisvaikutusta joka ylittää niiden yksittäisvaikutuksen. Sairauspoissaolon riski oli erityisen voimakas lihavilla tupakoijilla. Vastaava yhteys havaittiin myös monen elintapojen yhteydestä syöpäsairastavuuteen. Tupakointi oli voimakkain yksittäinen syöpäsairastavuuteen oleva elintapa, mutta useampi epäterveellinen elintapa voimista syöpäsairastavuuden ilmaantumisriskiä.

DAGIS-hanke on edennyt suunnitelman mukaisesti. Syksyllä 2014 toteutettujen fokusryhmähaastatteluiden aineistoa analysoitiin alkuvuodesta 2015 ja näiden pohjalta ensimmäisiä tuloksia on julkaistu kansainvälisessä lehdessä ja käsikirjoituksia on lähetetty lehtiin arvioitaviksi (kts. myöhemmin). Myös menetelmiä on testattu pilottihankkeissa ja tuloksia esitetty kansainvälisissä kongresseissa. Tuloksia fokusryhmähaastatteluista ja pilottihankkeista on hyödynnetty laajan menetelmien kehittämisessä laajaan kartoitukseen joka on toteutettu 66 päiväkodissa Etelä-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla talvella 2015/2016. Kartoitukseen on osallistunut 890 lasta, joilta on mitattu paino ja pituus, liikuntaa (liikemittarilla ja päiväkirjalla 7 pv), ruoankulutusta (3 ruokapäiväkirja) ja stressin säätelyä (sylki ja hiusnäyte). Tutkimuksessa on monipuolisesti kerätty tietoa lasten elintavoista ja niihin vaikuttavista tekijöistä kotona ja päiväkodissa. Lähivuoden aikana analysoidaan dataa ja erityisesti tutkitaan sosioekonomiset erot elintavoissa ja mitkä ympäristötekijät kotona ja päiväkodissa mahdollisesti selittävät sosioekonomiset erot lasten elintavoissa. Tutkimus tulee antamaan arvokasta tietoa, jota voidaan tulevaisuudessa hyödyntää terveyden edistämisessä päiväkodeissa ja perheissä ja lasten terveyserojen kaventamisessa.

Anu Kangasniemen väitöskirjatyön osatutkimus:
Keskeiset tulokset: Terveysliikunta-aika lisääntyi 6 viikon hyväksymis- ja omistautumisterapiamenetelmään perustuvan intervention aikana koeryhmällä enemmän kuin vertailuryhmällä (p=0.045) . Koeryhmä lisäsi terveysliikunta-aikaa 5,3 minuutista (keskihajonta 7,0) 12,1 minuuttiin (kh=12,1) päivässä, mikä käytännössä tarkoittaa noin 50 minuuttiin lisäystä terveysliikunta-ajassa viikkoa kohden. Lisäksi ohjelmalla oli positiivisia vaikutuksia psyykkiseen hyvinvointiin.
Johtopäätökset: Ryhmäinterventio tarjosi uudenlaisen näkökulman fyysisen aktiivisuuden edistämiseen nostamalla esiin omien arvojen merkityksen muutoksiin motivoimisessa.

Kati Kauravaaran väitöskirjatyö:
Keskeiset tulokset: Vähäinen liikkuminen ei ole nuorille miehille kapinaa liikuntasuosituksia vastaan, vaan vapautta ja itsensä arvostamista. Nuori mies hengailee kavereidensa kanssa, autoilee ja istuu ruudun ääressä. Hän nauttii alkoholia ja tupakoi. Koulussa hänellä on paljon poissaoloja. Myöhästelyt, aikaisin lähtemiset ja työn vieressä hengaamiset ovat arkipäivää. Nuoren miehen valintoja ohjaa viisi elämän suolaa: hetkessä eläminen, kiireettömyys, vapaa-ajan runsaus, mahdollisimman vähällä pääseminen ja kaverit. Elämän suolat tekevät elämästä mielekästä. Siksi nuori mies pitää tiukasti kiinni tavoitteistaan: arjen valintojen on edistettävä elämän suolojen toteutumista - ainakaan ne eivät saa estää sitä.
Johtopäätökset: Nuorelle miehelle vähäinen liikkuminen on lähiyhteisön normi, jota tulee noudattaa kuuluakseen ryhmään. Tutkimus lisää ymmärrystä vähäisestä liikkumisesta nuoren miehen näkökulmasta sekä antaa kannustusta, eväitä ja työkaluja yleensäkin vähän liikkuvien näkökulman etsimiseen ja löytämiseen.

Päätulos oli, että liikuntainterventiolla oli sekä lyhyt- että pitkäaikaisvaikutuksia naisten työkykyyn ja työssä kuormittumiseen. Lisäksi alustavien tulosten perusteella subjetiivinen ja fysiologinen mittaristo antavat samantyyppisiä tuloksia naistyöntekijöiden kuormittumisesta ja palautumisesta.

Juho Vainion säätiö myönsi vuonna 2014 johtamalleni hankkeelle 22 264 euroa rahoitusta. Hanke oli tarkoitus päättää vuoden 2015 lopussa, mutta saimme jatkoa rahoituksen käyttöön vuoden 2016 loppuun saakka (viimeisenä vuonna käytimme rahoitusta tutkimuksesta aiheutuviin muihin kuluihin sillä tohtori Sari Aaltosen palkkaus tuli muista lähteistä). Johtuen yliopiston laskutussäännöistä rahoitus oli käytettävissä vuoden 2017 tammikuun loppuun saakka. Säätiön rahoituksella kirjoitimme kolme tieteellistä artikkelia. Säätiön rahoitusmyöntöä käytettiin yhden artikkelin kirjoittamiseen tarvittaviin palkkakuluihin ja siitä aiheutuviin tutkimuskuluihin (Aaltonen ym. Scand J Med Sci Sports 2016) sekä kahdesta artikkelista aiheutuviin tutkimuskuluihin (Aaltonen ym. Med Sci Sports Exerc 2015 ja Aaltonen ym. Sci Reports 2016). Meidän piti alkuperäisen tutkimussuunnitelman perusteella tutkia liikunnan painonmuutosta muovaavaa vaikutusta. Kuitenkin havaitsimme tutkimuksen aikana, että tämä tutkimuslinja ei johda toivotulla tavalla eteenpäin, joten keskityimme tutkimuksessa erityisesti liikuntaan, sen motiiveihin ja näiden genetiikkaan. Uskomme että nämä tutkimusteemat sopivat säätiön tavoitteisiin. Alla kuvaamme keskeiset hankkeessa saadut tutkimustulokset:

1) Tutkimuksessa selvitimme geneettisten ja ympäristötekijöiden vaikutusta eroihin liikuntamotivaatiossa. Tutkimuksessa havaitsimme, että keskeinen osa liikuntamotivaation eroista nuoressa aikuisuudessa johtuu geneettisistä eroista. Näiden tekijöiden suhteellinen osuus kuitenkin vaihteli riippuen siitä, mitä motivaatiota tutkittiin: se oli suurin liikunnasta saadun mielihyvän kohdalla ja pienin liittyen muiden odotusten täyttämiseen. Pääsääntöisesti geneettiset tekijät selittivät noin puolet liikuntamotivaation eroista, mikä osoittaa, että myös ympäristöllä on suuri vaikutus liikuntamotivaation kehittymiseen. (Aaltonen S, Kaprio J, Vuoksimaa E, Huppertz C, Kujala UM, Silventoinen K. Genetic architecture of motives for leisure-time physical activity: a twin study. Scand J Med Sci Sports. 2016 doi: 10.1111/sms.12779.)

2) Tutkimuksessa selvitimme hyödyntämällä kaksosasetelmaa, kuinka motorinen kehitys varhaislapsuudessa vaikuttaa myöhempään liikunta-aktiivisuuteen. Havaitsimme, että viivästynyt motorinen kehitys varhaislapsuudessa oli yhteydessä vähäisempään liikunnan harrastamiseen vielä nuoressa aikuisuudessa. Koska yhteys voitiin havaita myös vertailemalla samassa perheessä kasvaneita kaksosia, se näyttää olevan riippumaton lapsuuden perheympäristöstä ja geneettisistä tekijöistä. Tutkimus korostaa kuinka tärkeää on huomioida myös ne lapset, joiden motorinen kehitys on heikompaa, esim. koulun liikuntakasvatuksessa. (Aaltonen S, Latvala A, Rose RJ, Pulkkinen L, Kujala UM, Kaprio J, Silventoinen K. Motor Development and Physical Activity: A Longitudinal Discordant Twin-Pair Study. Med Sci Sports Exerc. 2015 Oct;47(10):2111-8.)

3) Tutkimuksessa selvitimme koulumenestyksen yhteyttä liikunta-aktiivisuuteen kaksosten seurantatutkimuksessa, jossa on tietoa 12, 14, 17 ja 24 vuoden iässä. Liikunta-aktiivisuus oli yhteydessä parempaan koulumenestykseen. Kuitenkin hyvä koulumenestys näytti pikemminkin ennustavan aktiivisempaa liikuntaa kuin liikunta koulumenestystä. Tämä saattaa osittain selittää myös myöhempiä sosioekonomisia eroja liikunnassa ja mahdollisesti tämän vaikutuksesta myös terveydessä. (Aaltonen S, Latvala A, Rose RJ, Kujala UM, Kaprio J, Silventoinen K. Leisure-Time Physical Activity and Academic Performance: Cross-Lagged Associations from Adolescence to Young Adulthood. Sci Rep. 2016 doi: 10.1038/srep39215.)

Kaikki lehdet ovat arvostettuja tieteellisiä julkaisuja. Julkaisufoorumi-tietokanta (http://www.julkaisufoorumi.fi/) luokittelee kaksi lehdistä (Scand J Med Sci Sports ja Sci Rep) tasolle 2 (johtava taso) ja yhden (Med Sci Sports Exerc ) tasolle 3 (korkein taso).

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, miten liikunta-aktiivisuus muuttuu elämänkulun aikana ja millaisiksi nuoret kuvaavat niitä elämänkulun kokemuksia, jotka ovat heidän liikunta-aktiivisuuttaan muuttaneet. Lisäksi tehtävänä oli kuvata, millainen asema liikunnalla on nuoren arjessa.
Tutkimus osoitti liikunta-aktiivisuuden vaihtelevan läpi nuoruuden. Lapsuudessa paljon liikkunut voi vähän liikuntaa sisältäneen ajanjakson jälkeen lisätä liikunta-aktiivisuutta uudelleen aikuisuuden kynnyksellä. Lapsuudessa vähän liikkuvan liikunta-aktiivisuus voi myös lisääntyä nuoruuden aikana. Lapsuuden ja nuoruuden sosiaaliset toimintaympäristöt vaikuttavat liikuntatottumusten rakentumiseen. Eri tavalla arjessaan liikkuville nuorille liikunnan merkitykset ja liikunta-aktiivisuuden muutoskohdat olivat moninaiset. Myönteisesti liikunta-aktiivisuuteen vaikuttivat urheiluun panostaminen, välimatkaliikunnan valitseminen, peruskoulun aloitus, elämän vakiintuminen, perhe, ystävät ja urheiluseuratoimintaan osallistuminen. Liikunnan väheneminen liittyi opiskeluun panostamiseen, loukkaantumisiin, mopon hankintaan, lapsuuden kodista muuttoon heti peruskoulun jälkeen, joukkueen hajoamiseen ja kiusatuksi tulemiseen. Liikunta-aktiivisuutta lisääviksi tai vähentäviksi asioiksi osoittautuivat asuinpaikan vaihtuminen, koululiikunta, asepalvelus, työelämä ja seurustelu. Nuoren itselleen asettamat tavoitteet, liikunnan merkityksen tiedostaminen ja erityisesti se, millaiset arjen valinnat tuntuvat merkityksellisiltä tässä ja nyt, määrittivät liikunnan asemaa nuoren arjessa.
Liikunnan lisäämiseen kohdistettavien toimenpiteiden tulisi tavoittaa kaikki samanikäiset mutta huomioida eri tavoin arjessaan liikkuvat ja liikunnalle erilaisen merkityksen antavat nuoret elämänkulun eri ajankohtina. Tutkimus osoitti, että liikunta-aktiivisuuden lisääntymiseen voidaan vaikuttaa lapsuudessa, nuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa. Elämänkulun näkökulmasta koulu tavoittaa lähes kaikki saman ikäiset. Koulun asemaa liikuntatottumusten rakentumisessa voitaisiin vahvistaa.

Tutkimuksessa tavoitteena oli selvittää aerobisen harjoittelun mahdollisia vaikutuksia ikääntyneiden aivotoimintoihin. Ikääntyneitä verrattiin myös nuorempiin terveisiin henkilöihin. Tarkastelun kohteena aivoissa oli sekä automaattista somatosensorista prosessointia mittaava EEG-pohjainen herätepotentiaali että käyttäytymistieteellisiä kognitiivisia ja fyysisiä testejä. Somatosensorinen automaattinen muutoksen havaitsemismekanismi osoittautui vaimentuneeksi terveillä ikääntyneillä. Selvitimme myös tämän sähköisen komponentin (somatosensory mismatch negativity) osoittamaa neuroplastisuutta aivokuorella ja osoitimme sen olevan suhteessa aerobisen liikunnan määrään. Tälle komponentille paikansimme myös generaattorit aivokuorella ja näiden generaattoreiden voimakkuus oli suhteessa liikunnan määrään. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että jopa automaattiset aivotoiminnat ovat paljon herkempiä liikunnan määrälle kuin olemme aiemmin osanneet olettaa.

Säännöllinen liikunta keski-ikäisenä mahdollistaa paremman liikkumiskyvyn iäkkäänä. Iäkkäiden geriatrinen arviointi ja yksilöllisesti räätälöity hoito ja kuntoutus puolestaan parantavat liikunta-aktiivisuutta, liikkumiskykyä ja lihasvoimaa erityisesti hauraus-raihnaus-oireyhtymästä (HRO) tai sen esiasteesta kärsivillä iäkkäillä ihmisillä sekä liikunnallisesti aktiivisilla iäkkäillä naisilla. Tutkimuksessa todettiin myös, ettei käden puristusvoiman heikkous iäkkäillä yksin ennusta varhaisempaa kuolleisuutta, vaan siihen vaikuttavat myös muun muassa sairaudet, liikunta-aktiivisuus ja ravitsemustilanne.

Väitöstyössäni tarkasteltiin laktaasi ja apolipoproteiini E (APOE) geenien ja liikunnan vaikutusta aikuisena mitattuihin luumuuttujiin Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI)-tutkimuksen seuranta-aineistossa, joka alkoi vuonna 1980 (n=3596). Kahdessa ensimmäisessä osatyössä tutkittiin laktaasi ja APOE geenipolymorfioiden yhteyksiä tietokonetomografialla mitattuihin värttinä- ja sääriluiden muuttujiin yhdessä ravinnon kalsiumin ja tyydyttyneen rasvan saannin kanssa. Liikunnan osalta tarkasteltiin lapsuuden ja nuoruuden liikuntatottumuksia, joita oli kartoitettu tutkimuksen alkuvuonna kysymyksillä vapaa-ajan liikunnasta, harrastuksista liikuntaseuroissa, osallistumisesta urheilukilpailuihin sekä liikunnan intensiteetistä. Aikuisilla käytettiin askelmittarilla mitattua askelten määrää vuodelta 2007. Tutkittavien ravinnon saantia selvitettiin haastattelemalla ja kyselylomakkeilla.
Laktaasigeenin T/T genotyyppiä kantavilla miehillä oli noin 3 % korkeampi hohkaluun tiheys värttinä- ja sääriluiden päissä verrattuna T/C ja C/C genotyyppeihin. Toisessa osatyössä APOE geenin säätelyalueen -219T/T ja +113C/C genotyyppien havaittiin olevan yhteydessä pienempään kortikaaliluun osuuteen värttinä- ja sääriluissa verrattuna G/G genotyyppien kantajiin. Naisilla nämä riskigenotyypit olivat yhteydessä myös pienempään puristuslujuuteen putkiluiden päissä ja miehillä suurempaan värttinäluun pinta-alaan. APOE -219G/T ja +113G/C genotyyppien väliset mittauserot eri luumuuttujissa vaihtelivat 1-8 % välillä. APOE -219T/T ja +113C/C genotyyppisillä naisilla korkea ravinnon tyydyttyneiden rasvojen saanti oli yhteydessä matalampaan värttinäluun varren pinta-alaan ja lujuuteen. Kolmannessa osatyössä 9-18-vuotiaiden tyttöjen korkea fyysinen aktiivisuus oli yhteydessä pienentyneeseen todennäköisyyteen saada matala sääriluun pään lujuusindeksi, varren pinta-ala, mineraalimäärä ja lujuusindeksit verrattuna vähiten aktiivisten tyttöjen neljännekseen. Vastaavasti poikien liikuntaryhmissä yhteydet löytyivät sääriluun pään pinta-alaan ja varren kortikaaliluun pinta-alaan ja lujuusindeksiin, kun verrattiin alinta ja ylintä ryhmää toisiinsa. Viimeisessä osatyössä havaittiin naisten päivittäisen askelmäärän olevan yhteydessä useisiin eri luumuuttujiin. Ylimmässä kolmanneksessa olevilla naisilla (> 8765 askelta/päivä) löydettiin korkeammat kantaluun arvot alimpaan kolmannekseen verrattuna. Askelryhmien välisiä eroja löytyi myös sääriluun pään pinta-alassa, mineraalimäärässä, tiheydessä ja puristuslujuudessa sekä sääriluun varren pinta-alassa, mineraalimäärässä ja vääntölujuudessa eniten askeleita keränneiden eduksi. Värttinäluussa naisten askelryhmien väliset erot eri luumuuttujissa olivat samansuuntaiset kuin sääriluussa. Edellä kerrotut askelryhmien väliset erot eri luumuuttujissa vaihtelivat 0.5-5.4 % välillä. Miehillä askelten ja luumuuttujien väliset yhteydet olivat pääasiassa ei-tilastollisesti merkitseviä.
Tässä työssä löydettiin yhteys APOE geenin säätelyalueen genotyyppien ja kortikaaliluun mittausten välillä. APOE -219T/T ja +113C/C genotyypeillä korkea tyydyttyneen rasvan saanti oli myös yhteydessä matalampaan värttinäluun kokoon. Lisäksi lapsuudessa harrastetulla liikunnalla oli suotuisia vaikutuksia sääriluun kokoon ja lujuuteen aikuisuudessa. Naisilla myös päivittäiset askeleet olivat myönteisesti yhteydessä eri luustotekijöihin.

Tutkimushankkeessa tarkasteltiin fyysiseen aktiivisuuteen vaikuttavia biologisia ja psykososiaalisia tekijöitä elämänkulun eri vaiheissa. Tutkimus on osaa laajaa suomalaista kohorttitutkimusta, LASERI-tutkimusta, joissa tutkittavien liikunta-aktiivisuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä on seurattu etenevästi lapsuudesta keski-ikään asti (vuodesta 1980 vuoteen 2011). Fyysinen aktiivisuus on lapsuudessa, nuoruudessa ja aikuisiässä mitattu kyselyillä ja lisäksi keski-iässä objektiivisesti askelmittareiden avulla. Fyysiseen aktiivisuuteen vaikuttavista tekijöistä on tarkasteltu aiempaa liikunta-aktiivisuutta ja erilaiseen liikuntaan osallistumista, vanhempien liikunta-aktiivisuutta, sosioekonomista asemaa, koulutusta, temperamentin piirteitä, masennusoireita ja lihavuuden astetta.

Tulokset lapsuuden liikunnan merkityksestä ja vanhempien aktiivisuuden merkityksestä koko elämänkulun aikaiselle liikunnalle vahvistavat lasten ja nuorten liikunnan tukemisen merkityksellisyyttä koko elämänkulun aikaisen aktiivisuuden näkökulmasta. Tulokset liikunnan muutoksista lapsuudesta aikuisikään auttavat tunnistamaan ryhmiä, jotka tarvitsevat erityisesti tukea liikunnan edistämiseksi elämänkulun eri vaiheissa. Tulokset aktiivisen koulumatkaliikunnan merkityksestä aikuisiän liikunta-aktiivisuudelle vahvistavat näkemystä siitä, että fyysisesti aktiivisia kulkutapoja tulisi tukea arjen lyhyillä siirtymämatkoilla, kuten koulumatkoilla jo varhain. Tulokset tukevat näkemystä lapsuuden ja nuoruusajan liikunnan merkityksestä myös myöhemmälle fyysiselle aktiivisuudelle. Tulokset masennusoireiden, stressioireiden ja liikunta-aktiivisuuden yhteyksistä tuovat tärkeän näkökulman terveys- ja liikuntaneuvontaan. Uudet tulokset lapsuusiän aktiivisen temperamentin vaikutuksista aikuisiän fyysiseen aktiivisuuteen ovat merkityksellisiä lasten liikunnan ohjaajien ja toteuttajien näkökulmasta.

(Englanninkielinen loppuraportti sisältäen kaikki tutkimuksen tuottamat julkaisut on kokonaisuudessaan liitteenä)

Tämän hankkeen tuloksista, jotka tulevat vielä käynnissä olevan datan käsittelyn jälkeen tarkentumaan, voidaan osoittaa selkeä yhteys tiettyjen immuunisysteemin osien reagoivan vauriorakennuksiin, eli rakennuksella ja varsinkin mikrobivaurioituneella vaurioituneella on yhteys sen käyttäjien terveyteen.

-Vauriorakennuksen tilankäyttäjiltä havaittiin vertailurakennusten käyttäjiin verrattuna alentuneita leukosyyttiaktiivisuuksia (neutrofiilit) ryhmätasolla.
-Vauriorakennuksen tilankäyttäjillä oli ryhmätasolla merkitsevästi korkeammat itiöspesifiset IgG- ja IgG3- vasteet.
-Toksiuusmittauksissa käytetty E. coli-lux menetelmä korreloi hyvin rakennusten vaurioiden ja oireilun kanssa.

Tutkimuksessa selvittettiin tarkemmin aiemmassa tutkimuksessa tehdyn asumisterveyskyselyn tulosten perusteella energiaparannusten vaikutuksia asukkaiden terveyteen ja hyvinvointiin. Tuloksista kirjoitettiin kaksi tieteellistä artikkelia sekä asukkaille suunnattu tietopaketti energiaparannusten vaikutuksista. Lisäksi tuloksia esiteltiin kansainvälisissä Indoor Air 2016 (Ghent, Belgia) ja Healthy Buildings 2017 (Lublin, Puola) konferenseissa.
Ensimmäisessä artikkelissa tarkasteltiin asukkaiden raportoimien asunnon ja sisäilman laatuun vaikuttavien tekijöiden esiintymisen ajallista vaihtelua Suomessa. Suurin vaihtelu liittyi koettuun lämpöviihtyvyyteen kesällä. Myös asuntoon tyytyväisyys vaihteli eri kyselykertojen välillä. Monet asumisterveyteen liittyvät tekijät olivat yhteydessä sekä asuntoon ja sisäilman laatuun tyytyväisyyteen että myös terveyden ja turvallisuuden kokemiseen. Kehitettyjen mallien avulla ei kuitenkaan voitu tarkasti ja/tai spesifisti ennustaa asukkaiden kokemaa terveyttä tai turvallisuutta.
Toisessa artikkelissa arvioitiin energiaparannusten vaikutuksia sisäympristön laatuun sekä asukkaiden tyytyväisyyteen ja terveyteen 46 Suomalaisissa ja 20 Liettualaisissa kerrostalossa. Tulosten perusteella asukkaiden raportoima lämpöviihtyvyys parani energiaparannusten jalkeen (OR 5.3, 95% CI 2.6-11.0). Myös ylähengitystieoireiden raportointi (OR 1.8, 95% CI 1.1-2.9) sekä hengitystieinfektioista johtuvat sairaspoissaolot töistä tai koulusta (OR 4.1, 95% CI 1.2-13.8) vähenivät tilastollisesti merkitsevästi. Em. muutokset eivät olleet selitettävissä mitattujen sisäympäristön laatua kuvaavien tekijöiden avulla, eli toistaiseksi ei vielä tiedetä mitkä asuntoon tai asukkaisiin liittyvät muutokset aiheuttivat oireiden vähenemisen. Myöskään pitkän aikavälin vaikutuksia ei ole tutkittu.

The funds kindly provided by Juho Vainion Säätiö were used to support the implementation of the MITOXIN research initiative "Microbial Toxins Indoors - gripping an emerging health risk". The MITOXIN research project builds on two major field studies that were successfully implemented since 2011: the project combines materials from studies that follow residential homes (HOTES) and schools (SISU), including their occupants, through moisture damage interventions, performing assessments before and after the interventions. The environmental and health assessments consisted of building investigations, microbial and toxin exposure assessments, health questionnaires and clinical studies. These studies are tailored to improve our understanding of the relation between exposure to microbes and their toxins and adverse health effects, and on the impact of moisture damage interventions on both microbial exposure and health.

Specifically, the funds provided by Juho Vainion Säätiö were targeted to facilitate SISU (School Intervention Study), including implementation of the extensive field work efforts, sample processing and analysis, data management and statistical analyses. This study part was most notably supported by grants from the Academy of Finland and the Finnish Work Environment fund, in addition to the funds provided by JVS.

In the SISU study, detailed exposure and health assessments have been conducted in 11 moisture damaged and 5 reference schools. In total 203 teachers and 505 students participated in the study. Repeated exposure and health assessments have been conducted in 7 schools following moisture damage renovations. Health measurements included questionnaires and symptom diaries for both teachers and pupils; teachers also provided blood, eye and nose brush samples and nasal lavage, and they performed exhaled NO, exhaled breath condensate and SBUT (self-reported tear film break up time) measurements. System biological and immunological measurements have been and are being done from the clinical samples (collaboration Finnish Institute for Occupational Health). Exposure samples have been collected from >100 classrooms and teachers’ lounges in the 16 schools and active air as well as settled dust samples have been analyzed for microbial concentrations with qPCR and for microbial toxin content (in total >550 samples). In addition, microbial community composition using next generation sequencing was determined from indoor samples (N~360). Statistical analyses of these extensive datasets are ongoing.

Key research findings and conclusions from MITOXIN project thus far:

 The severity of microbial damage based on microbial determinations performed on building materials of moisture damaged homes appears to link to higher risk for respiratory effects in exposed residents. This is novel knowledge in the scientific literature and offers opportunity for the identification of buildings where moisture damage might link to a specifically high risk of respiratory disease.

 We observe higher prevalence of respiratory tract and more general health symptoms in teachers of moisture damaged schools compared to teachers in non-damaged schools. This highlights the potential of moisture damage in school buildings to represent a serious occupational health risk.

 Generally, there is a tendency to find higher prevalence and levels for some microbial toxins in moisture damage conditions, and also for higher total microbial toxin load and number of toxins. However, microbial toxins are also present indoors in the absence of moisture damage, and thus the indoor presence of microbial toxins is not a phenomenon that links to moisture damage in buildings only. We need to embrace the concept that just as microbes are everywhere, so are there metabolites. Such concept has so far largely been neglected.

 Linking to the point made above, there is a lack of studies in the scientific literature that would have considered microbial toxins occurrence in both index and reference buildings, following a sound epidemiological study design. This leads to limitations in our understanding as to what is a ‘normal’ background situation with respect to presence and levels of microbial toxins. Such studies, along with intervention studies as carried out in MITOXIN, are urgently needed in order to clarify health effects following exposure to microbial toxins in indoor environments.

 Moisture damage interventions in mold affected residential homes link to a clear release of upper and lower respiratory tract symptoms in the residents of these homes.

 Moisture damage renovations seem to reduce, but not completely remove microbial toxin loads and microbial levels in house dust.

 Based on microbial community analyses, the effects of moisture damage interventions appear to be visible on the level of individual taxa rather than triggering large changes in community structure. However, we observe also that moisture damage renovations result in a reduction of bacterial and fungal diversity in house dust. Considering the on-going, wide discussion on the relevance of the diversity of microbial exposure on human health, these findings are intriguing and are expected to have a major impact on research on this topic.


Dissemination of project results, scientific publication

Results of the MITOXIn project have been presented at major international and national scientific conferences, with a number of peer reviewed abstracts submitted for the proceedings of these conferences. In addition, the project has been presented at the Finnish “Indoor air seminar” (Sisäilmastoseminaari), attracting yearly more than 1000 participants (scientists, practitioners, industry, stakeholders, media representatives, etc.). (5 extended abstracts). Currently, there are three scientific publications on the HOTES study and one on the SISU study under preparation, and close to submission (submission anticipated by the end of 2016):
- “Microbial exposures in severely damaged homes”, Valkonen et al.
- “Health effects of mould in severely damaged homes”, Järvi et al.
- “Fungal and bacterial microbiota of severely moisture damaged homes in Finland”, Jayaprakash et al..
- “Clinical markers linking to moisture damage health symptoms”, Karvala et al. (lead at FIOH).
Our publication plan anticipates three further papers from these two studies to be published during 2017.

This project has already triggered a number of associated research work and publications, not directly including results of this project but utilizing knowledge generated in the context of this research. One scientific paper has recently been published in Indoor Air “Synergistic pro-inflammatory interactions of microbial toxins and structural components characteristic to moisture-damaged buildings.”, Korkalainen et al. 2016. This paper has used key microbial toxins being present in indoor environments in Finland, which is knowledge that has been generated – among other studies – in the MITOXIN project. Similarly, three book chapters have been prepared during the funding period, linking to key objectives of the project on occurrence of mycotoxins in indoor environments, and their synergistic interaction with other microbial compounds in producing adverse health effects.

Post doc- vuoden tavoitteena oli selvittää varhaislapsuuden elinympäristön mikrobialtistuksen yhteyttä lasten allergisiin sairauksiin 10.5-vuoden iässä, sekä opetella uusia tilastoanalyysimenetelmiä ison tutkimusaineiston analysoinnissa.
Työskentelin post doc -tutkijana koko vuoden 2016 Harvardin yliopistossa ja Brigham and Women’s sairaalassa. Analysoin inspiroivan tutkimusryhmän tukemana ensin suomalaista syntymäkohorttiaineistoa ja loppu vuodesta paikallista syntymäkohorttiaineistoa. Opin vuoden aikana tilastomenetelmiä (MaAsLin ja oligotyping), joita olen käyttänyt molempien tutkimusaineistojen analysoinnissa, ja sain alamme johtavia tutkijoita omaan yhteistyöverkostooni.
Tutkimustulokset osoittivat, että elinympäristön bakteerien monimuotoisuus ja Actinobakteerin pääjaksoon kuuluvat tietyt genukset yhdessä voivat suojata astmaan sairastumiselta. Mikrobialtistumista tarvitaan varhaislapsuudessa, kun immuniteetti on kehittymässä.
Johtopäätöksenä voin todeta, että ulkomailla tutkimustyö saa uusia tuulahduksia ja uutta näkökulmaa. On hienoa, kun tutustuu uusiin, saman alan tutkijoihin ja voi jatkossa kehittää tutkimusyhteistyötä heidän kanssaan. Jotta post doc –vuodesta hyötyisi eniten, kannattaa olla omaa dataa valmiina, jolloin pääsee heti analysoimaan ja kirjoittamaan julkaisuja. Lisäksi olisi erittäin hyvä, että voisi analysoida myös vastaanottavan tutkimusryhmän dataa, jolloin yhteistyö syventyisi ja mahdollisuudet pidempään yhteistyöhön myöhemmin olisi vahvemmat.

Tutkimuksen ”Mikrobialtistuksen arviointi sisäympäristöissä huonepölynäytteillä” tavoitteena oli määrittää asuin-, elintapa- ja ympäristötekijät, jotka vaikuttavat sisäympäristöjen mikrobipitoisuuksiin. Lisäksi tavoitteena oli kehittää menetelmiä, joiden avulla altistumista voidaan arvioida entistä tarkemmin. Tällä puolen vuoden kestoisella apurahalla aikaansaadut tuotokset (osatyöt 2 ja 3) on esitetty seuraavaksi. Lisäksi apurahakaudella aloitettiin osatyön 4 kirjoittaminen.

Osatyö 2

Väitöskirjan osatyössä 2 havaittiin, että huonepölyn bakteeripitoisuuksiin vaikuttivat voimakkaimmin asuinmuoto sekä maanviljely, erityisesti hyötyeläinten lukumäärä. Muuten pitoisuuksiin vaikuttavat tekijät vaihtelivat erilaisten bakteeripitoisuutta mittaavien markkereiden välillä. Tämä johtunee siitä, että erilaiset menetelmät kuvaavat sisätilojen bakteeripitoisuutta eri tavoin. Lisäksi työssä havaittiin, että tulosten tulkintaan vaikuttaa suuresti se ovatko bakteeripitoisuudet esitetty massaa vai näytteenkeräys pinta-alaa kohti. Tähän on tärkeää kiinnittää huomiota vertailtaessa eri tutkimusten tuloksia keskenään. Tutkimuksen tulosten perusteella vain osa bakteeripitoisuuksien vaihtelusta pystytään selvittämään kyselyjen avulla, joten ihmisten altistumisen arvioimiseksi tarvitaan lisäksi näytteenottoa. Näytteenottomenetelmiä tutkittaessa havaitsimme, että bakteeripitoisuuksien (3-hydroksirasvahappo ja muramiinihappo) toistettavuus rinnakkaisissa pölynäytteissä (sama kohde ja näytteenottokerta) oli vahva (intraclass correlation -arvo (ICC): 74–84 %) kun taas läpi vuoden kerättyjen näytteiden toistettavuus oli heikompi (ICC: 22–66 %), osoittaen bakteeripitoisuuksien ajallista vaihtelua. Näin ollen yksi näyte ei riitä kuvaamaan asunnon todellista bakteeripitoisuutta, vaan tarvitaan useita näytteitä eri vuodenaikoina.

Julkaisu: Leppänen H.K., Täubel M., Roponen M., Vepsäläinen A., Rantakokko P., Pekkanen J., Nevalainen A., von Mutius E. & Hyvärinen A. (2015) Determinants, reproducibility, and seasonal variation of bacterial cell wall components and viable counts in house dust, Indoor Air, 25, 260-272.


Osatyö 3

Väitöskirjan osatyössä 3 havaittiin, että koulujen huonepölyn sieni- ja bakteeripitoisuudet vaihtelivat suuresti Suomen, Espanjan ja Alankomaiden välillä. Suomessa mikrobipitoisuudet olivat kaikista alhaisimmat, jopa 20 kertaa alhaisemmat sieni- ja 12 kertaa alhaisemmat bakteeripitoisuudet kuin Espanjassa ja Alankomaissa. Suurimmat pitoisuudet löytyivät yleensä Espanjasta, poikkeuksena Mycobacterium spp. ja Streptomyces spp. -lajit, joiden pitoisuudet olivat suurimmat Alankomaissa. Mikrobipitoisuuksien vaihtelu oli suurempaa koulujen sisällä kuin eri koulujen välillä. Pitoisuuksissa havaittiin siis selvää ajallista ja paikallista vaihtelua. C. herbarumilla, joka on tyypillinen ulkoilman mikrobi, havaittiin selvää vuodenaikaisvaihtelua. Suurimmat pitoisuudet havaittiin keväällä/alkukesällä ja pienimmät vastaavasti talvella/alkukeväällä. Muilla lajeilla vuodenaikaisvaihtelu ei ollut niin selkeää. Eri maiden välillä havaittiin eroja myös siinä, kuinka kouluissa havaitut kosteusvauriot vaikuttivat mitattuihin mikrobipitoisuuksiin. Vaikutus oli selkeintä Alankomaissa, Espanjassa havaittiin yhteys joihinkin mikrobimarkkereihin, kun taas Suomessa vaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Suomessa mikrobipitoisuuksia kasvattavia tekijöitä olivat koulurakennuksen yleinen huono kunto, ulkoilman lämpötila ja suuri etäisyys vilkasliikenteisiin teihin. Pitoisuudet olivat puolestaan pienempiä kouluissa, jotka olivat uudempia ja joissa siivottiin enemmän.

Käsikirjoitus: Täubel M., Leppänen H.K., Krop EJM., Jacobs JH., Doekes G., Heederik DJJ., Borras A., Zock JP., Pekkanen J., Nevalainen A. and Hyvärinen A. Microbial indoor environment in school buildings – Quantification of microbial exposures with qPCR and chemical markers.

In pilot data, indoor air quality problems in primary schools were associated with increased parental worry and higher reporting of respiratory, lower respiratory, eye, and general symptoms of pupils. Worried parents reported more symptoms for their children than non-worried parents. Mediation analyses suggested that parental worry partially explains the associations between indoor air problems and symptom reporting (Nissilä et al., manuscript submitted).
In the large survey of primary schools in the Helsinki area, moisture and mold damage, insufficient ventilation, unsatisfactory temperature conditions, and risk structures in terms of moisture damage were associated with higher symptom reporting both in parent- and child-administered questionnaires. For most of the symptom scores, these associations did not differ in parents’ and pupils’ questionnaires (Savelieva et al., manuscript under preparation).
Among primary and secondary school pupils, worry about indoor air quality was strongly related to higher symptom reporting. In addition, pupils with lower school satisfaction and higher neuroticism reported more symptoms (Conference paper presented at the Conference of the European Association of Psychosomatic Research in June, 2018; Savelieva et al., Journal of Psychosomatic Research, 2018, 109:131-132. DOI: 10.1016/j.jpsychores.2018.03.134).

Tässä tutkimuksessa on ensimmäistä kertaa tutkittu lasten terveyden kannalta hyödyllisiä ja haitallisia ympäristöaltisteita ja niiden vaikutusta immuunijärjestelmän toimintaan samassa kokeellisessa tutkimusasetelmassa. Osoitimme että ääriympäristöistä kerätyt näytteet muokkaavat immuunijärjestelmän toiminnan kannalta keskeisiä tekijöitä ja vaikutukset ovat pääsääntöisesti päinvastaisia. Maatilapölyaltistuminen johtaa immuunijärjestelmän normaaliin aktivoitumiseen kun taas kaupunki-ilman hiukkaset näyttävät estävän immuunivasteen syntymisen kannalta keskeisten reseptorien ilmentymisen ja välittäjäaineiden erittymisen. Tämä voi johtaa epänormaaliin reagointiin kaupunkiympäristön altisteille ja osaltaan selittää maaseutu- ja kaupunkiympäristöissä havaitut erot immuunisairauksien, erityisesti lasten astman, esiintyvyydessä. Maatilapölyn positiivinen vaikutus keuhkoepiteelin tiiviyteen oli äärimmäisen mielenkiintoinen löydös. Se voi tarkoittaa, että maatila-altistumisen ansiosta esimerkiksi allergeenit ja hengitystievirukset eivät pysty läpäisemään keuhkoepiteeliä, tulehdusriski pienenee ja sitä kautta myös astman riski voi pienentyä.

Main findings
An initial analysis in the HITEA school study investigated the ‘Occurrence of moisture problems in schools in three countries from different climatic regions of Europe based no questionnaires and building inspections’ (Haverinen-Shaughnessy et al., 2012). Based on this questionnaire assessment, different types of moisture problems were reported in 24-47% of all school buildings at the time of the study. In the Dutch schools, dampness was most commonly reported, moisture damage in Spanish schools, and mould odour in Finland. Upon on-site building inspections by trained research staff in a sub-sample of schools from the questionnaire survey, a good overall agreement between the questionnaire and inspection data was found (kappa-value 0.62), however, large differences (0.39-0.91) were observed between countries. Extrapolating from the inspection data, the minimum estimates for prevalence of moisture problems in school buildings are 20% in the Netherlands, 41% in Spain, and 24% in Finland.
One study within HITEA aimed at providing systematic information on the prevalence of microbial secondary metabolites in a large number of school buildings in three European countries, considering both, buildings with and without moisture damage and/or dampness observations (Peitzsch et al., 2012). In order to address the multitude and diversity of secondary metabolites a large number of more than 180 analytes was targeted in settled dust and surface swab samples using liquid chromatography / mass spectrometry (LC/MS) based methodology. 42%, 58% and 44% of all samples collected in Spanish, Dutch and Finnish schools, respectively, were positive for at least one of the metabolites analyzed. In total, 30 different fungal and bacterial secondary metabolites were found in dust samples from schools. A major finding in this study was that settled dust derived from moisture damaged/damp schools contained larger numbers of microbial secondary metabolites at higher levels compared to respective dust samples from schools not affected by moisture damage and dampness. This observation was true for schools in each of the three countries, but became statistically significant only when combining schools from all countries and thus enlarging sample number in the statistical analyses. A follow-up analysis of data derived from the longitudinal study in HITEA schools confirmed the geographical dependency of indoor microbial metabolite patterns and added also indications of a seasonal effect on the occurrence of microbial metabolites indoors (Sulyok et al., manuscript under preparation).
While adverse respiratory health effects of dampness and mould in the home have extensively been reported, these effects have much less bee studied in the school environment. The HITEA study evaluated associations between dampness and mould in school buildings and respiratory symptoms among 6 to 12 years old pupils in Finland, Spain and The Netherlands (Borràs-Santos et al., 2013). Questionnaire information from 9271 pupils from 56 schools were used and related to observation of dampness, moisture damage and visible mould made during standardized school building inspections. Country specific associations between moisture problems and parent-reported respiratory symptoms were explored. Dry cough at night was associated with moisture damage in schools in all three countries. Finnish children attending a moisture damaged school had significantly more often wheeze, nasal symptoms and respiratory related school absence, but these associations were not seen in Dutch or Spanish school children.
Preliminary analyses of self-reported respiratory symptoms in 645 teachers form 53 schools in three European countries (Zock et al., manuscript under preparation) showed an overall tendency of more respiratory symptoms in teachers from schools with moisture damage. The analysis revealed a consistent increase in nasal symptoms in teachers working in moisture damage schools in all three countries. Dutch and Finnish teachers from moisture damaged schools had on average higher asthma symptom score and reported more work-related respiratory symptoms. Associations were studied between teachers’ respiratory symptoms and total load of microbial secondary metabolites in settled dust of the study schools. While in Spanish and Dutch teachers there were no clear trends in asthma symptom score or prevalence of nasal symptoms, Finnish teachers from schools with higher microbial toxins levels were more likely to have nasal symptoms in the previous year and there was some indication that also lower respiratory tract symptoms were more prevalent with increasing toxin load.


Conclusions
Moisture problems, such as moisture damage, dampness, and visible mould, are relatively common in schools. A marked variation between occurrence and severity was found across geographical areas, which may partly be explained by building characteristics. Questionnaire-based surveys can be used to assess moisture problems in school buildings, but because of large variation in agreement with inspection data, the questionnaire needs to be validated by on-site inspection in a subsample of the surveyed buildings.
A multitude of different microbial secondary metabolites, often referred to as 'microbial toxins', are part of the complex exposures encountered in indoor environments. Our results suggest that moisture damage and dampness observed in school buildings link to an increase in the number of different mycotoxins present at elevated levels in settled dust; however, it is evident that microbial toxins are also present in non-damaged buildings as part of the 'normal' microbial flora indoors. Outdoor air and particulate matter seems to be a source for the indoor occurrence of microbial toxins, in addition to microbes proliferating in indoor spaces.
A study on the associations between dampness and mould in school buildings and respiratory symptoms among 6 to 12 years old pupils concluded that moisture problems in schools may cause adverse respiratory effects in pupils; Finnish pupils were found to be at higher risk for adverse health outcomes due to dampness problems in schools.
Teachers working in schools with moisture problems have a higher risk for upper and lower respiratory tract symptoms, but not for respiratory infections. This work underlines the public health relevance of damp and mould problems in indoor workplaces. In addition, preliminary findings indicate a potential role of fungal toxins in explaining some of the adverse respiratory health outcomes in teachers working in schools with moisture problems.

Väitöskirjatutkimuksessa tarkasteltiin noin 10000 ADHD-diagnoosin saanutta lasta, noin 40000 kaltaistettua verrokkia ja näiden vanhempia. Tietolähteinä olivat kansalliset rekisterit.

ADHD-lapsista (tapauksista) 77 prosentilla oli myös toisen psykiatrisen tai neurokehityksellisen häiriön diagnoosi. Tapaukset olivat syntyneet yleisväestöä useammin loppuvuodesta. Tapausten äidit olivat verrokkien äitejä alemmassa sosioekonomisessa asemassa, ja heidän vanhempansa olivat verrokkien vanhempia useammin alle 20-vuotiaita. Tapausten äidit tupakoivat raskausaikana verrokkeja useammin. Rinnakkaista käytöshäiriötä potevien äidit tupakoivat merkitsevästi muita tapauksia useammin.Tapausten vanhemmilla, erityisesti äideillä, oli diagnosoitu yleisesti psykiatrisia häiriöitä verrokkeja useammin.

Tässä pitkittäistutkimuksessa tarkasteltiin sairastettujen infektioiden yhteyttä aikuisiän mielenterveyteen suomalaisessa yleisväestössä. Tutkimuksessa selvitettiin Terveys 2000- ja Terveys 2011-aineistoja sekä rekisteritietoja yhdistämällä, ovatko sairastetut toksoplasma- tai CMV-, HSV-1- ja EBV-herpesinfektiot riskitekijöitä myöhemmille mielenterveysongelmille. Tutkittavat olivat tutkimuksen alkuvaiheessa vähintään 30-vuotiaita. Seuranta-ajaksi saatiin Terveys 2011-aineistoa hyödyntämällä 11 vuotta ja rekisteritietoja (Hoitoilmoitusrekisteri ja Tilastokeskuksen Kuolinsyyrekisteri) hyödyntämällä 15 vuotta. Verrattuna aiemmin tehtyihin tutkimuksiin pääsimme tarkastelemaan suurta, koko suomalaista aikuisväestöä edustavaa otosta, jossa pitkittäisasetelma mahdollistaa infektioiden ja mielenterveysongelmien ajallisen suhteen tarkastelun.

Viime vuosina on löydetty enenevää tutkimusnäyttöä väestössä yleisten infektioiden yhteydestä mielenterveyshäiriöihin. Omassa aineistossamme kiinnostavimmat poikkileikkaustulokset on aiemmin saatu toksoplasman yhteydestä psykoosialttiuteen (Lindgren ym. 2018) sekä masennukseen ja ahdistuneisuuteen (Suvisaari ym. 2017). Nyt tarkastelimme prospektiivisesti, ennustavatko vuonna 2000 mitatut toksoplasman tai herpes-virusten vasta-aineet myöhempiä psykoosisairauksia, itsetuhoisuutta, masennus- ja ahdistuneisuushäiriöiden ilmaantuvuutta sekä kognitiivista heikentymistä ja dementiaa.

Havaitsimme, että kun infektioihin vaikuttavat taustatekijät oli huomioitu, seropositiivisuus tai korkeammat vasta-ainetasot tutkittaviin infektioihin eivät seurannassa lisänneet riskiä
a) myöhempien psykoosisairauksien ilmaantuvuuteen (rajoittuen melko myöhään alkaviin ns. late-onset- psykoosisairauksiin; Lindgren ym. 2020 b)
b) itsemurhiin, itsemurha-yrityksiin tai itsemurha-ajatuksiin (Lindgren ym. 2020 a)
c) masennus- ja ahdistuneisuushäiriöiden ilmaantuvuuteen (Markkula ym. 2019) tai
d) kognitiiviseen heikentymiseen ja dementiaan (Torniainen-Holm ym. 2018, 2019).

Sen sijaan alhaisemmat vasta-aineet CMV-virukselle olivat yhteydessä sekä toistuviin itsemurhayrityksiin että suurempaan riskiin sairastua yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön seurannan aikana (Lindgren ym. 2020 a, Markkula ym. 2019). Koska CMV tarttuu läheisessä kontaktissa toisiin ihmisiin, tämä voi kertoa siitä, että CMV-infektiolta välttynyt vähemmistö on esim. persoonallisuustekijöiltään psyykkisesti haavoittuvampaa tai sosiaalisesti eristäytyneempää, mutta asiaa on tutkittava lisää.

Yllättäen haavoittuneilla nuorilla isän matalampi koulutusaste, perusaste ja kes-kiaste, näyttäytyy mielenterveysperustaiselta työkyvyttömyydeltä suojaavana tekijänä verrattuna isän korkeimpaan koulutusasteeseen. Vanhempien mielenter-veysongelmat ovat yhteydessä myös nuorten aikuisten masennus- ja ahdistunei-suushäiriöiden aiheuttamaan työkyvyttömyyteen nuorten mielenterveyden häiri-öiden ja huono-osaisuuden kautta. Nuorten omat mielenterveyden häiriöt selittä-vät vanhempien mielenterveysongelmien ja nuorten aikuisten masennus- ja ah-distuneisuushäiriöistä johtuvan työkyvyttömyyden välisestä yhteydestä yli kol-manneksen, huono-osaisuus yli neljänneksen. Epäsuorat yhteydet vanhempien mielenterveysongelmista nuorten aikuisten masennus- ja ahdistuneisuushäiriöis-tä johtuvaan työkyvyttömyyteen mielenterveyden häiriöiden ja huono-osaisuuden välittämänä ovat nuorilla naisilla miehiä voimakkaammat.
Mielenterveyden häiriöstä kärsivien 9–24-vuotiaiden nuorten vanhemmat ovat keskimäärin sairaampia nuoren yhdeksän ensimmäisen elinvuoden (0–8-v.) aikana kuin niiden nuorten, joille ei ole asetettu mielenterveysdiagnoosia tai joille ei ole määrätty psyykenlääkettä 9–24-vuotiaana. Vanhempien mielenter-veysongelmien lisäksi myös vanhempien somaattiset sairaudet, muutkin kuin aikaisemmin havaitut sairaudet, esimerkiksi HIV/AIDS, MS-tauti ja syöpä, ovat yhteydessä nuorten mielenterveyden häiriöihin.
Peruskoulutuksen jälkeisten koulutuspolkujen jatkumisen kannalta tulokset korostavat sosiaalisen osallisuuden merkitystä etenkin luokkatyörauhan osalta. (Merikukka, 2020)

Väitöskirjatutkimuksessa tarkasteltiin ikääntyneiden ihmisten kuulovaikeuksien, elinpiirin, elämänlaadun ja masennusoireiden välisiä yhteyksiä. Tutkimuksessa käytettiin kaksivuotisen ”Life-Space Mobility in Old Age”(LISPE) -seurantatutkimuksen aineistoa. Ensimmäiseen mittaukseen osallistui 848 iältään 75—90 vuotiasta henkilöä, joista 816 osallistui seurantamittauksiin vuoden, ja 761 kahden vuoden päästä. Lisäksi 169 alkuperäisestä tutkimusjoukosta satunnaisesti valittua henkilöä osallistui tutkimukseen, jossa heille tehtiin audiometrinen kuulomittaus. Koettuja kuulovaikeuksia, kuulokojeen käytöstä koettua hyötyä, liikkumisaktiivisuutta elinpiirissä, elämänlaatua ja masennusoireita mitattiin itsearvioinneilla. Tulosten mukaan kuulovaikeuksia arjen eri tilanteissa kokevilla ikääntyneillä henkilöillä liikkumisaktiivisuus elinpiirissään oli vähäisempää verrattuna henkilöihin, jotka eivät kokeneet kuulovaikeuksia. Elinpiiri rajoittui pelkästään lähiympäristön alueelle lähes kaksi kertaa todennäköisemmin kuulonsa heikoksi kokevilla henkilöillä. Kuulokojeen käytöstä enemmän hyötyä kokevilla henkilöillä liikkumisaktiivisuus elinpiirissä oli korkeampi kuin niillä, jotka kokivat kuulokojeen käytöstä vähäisempää hyötyä. Koetut kuulovaikeudet olivat yhteydessä myös heikentyneeseen elämänlaatuun, kun taas audiometrisesti mitatun kuulon tarkkuudella ja koetulla elämänlaadulla ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Vähentynyt liikkumisaktiivisuus elinpiirissä oli yhteydessä suurempaan masennusoireiden määrään. Tulokset osoittivat, että vanhuusiässä tyypillisesti koetuilla kuulovaikeuksilla on yhteys vähäisempään osallistumiseen ja aktiivisuuteen arjen toiminnoissa, sekä elämänlaadun heikentymiseen.

Our study has determined that although socioeconomic inequalities in health and education existed, there are intermediate pathways in adolescence which could buffer the adverse effects of low SES, because of their independent effects on mortality and adult education. Moreover, these pathways were interrelated in adolescence suggesting that biological, psychosocial and cognitive pathways operated together during important school and life transitions to influence educational outcomes. In addition, intergenerational transmission of SES from grandparents to grandchildren occurred, implying that social origins and possibly, family processes of multigenerations contributed to educational inequalities. Our findings emphasise the roles of reserve capacity and school achievement during adolescence as likely causal or mediating pathways to socioeconomic inequalities in mortality and education.
To address these inequalities, the obvious solution is to remove socioeconomic differences and provide populations with equitable access to resources represented by socioeconomic status which can be used to improve their health and education. Changing the social structures and systems which create these differences, however, is a lengthy process that may not be sustainable. It requires good governance, costly investments, multisectoral cooperation and collective efficacy or social cohesion among families and communities. Results of our study showed that these inequalities could be reduced by targeting individual pathways which could protect against effects of early socioeconomic disadvantages and improve future health and socioeconomic trajectories. Supporting multigenerational families and schools in building reserve capacities and improving school performance of adolescents, especially among those from low SES origins, could increase educational attainment and avert premature mortality.

Tutkimuksessa osoitettiin että raskaudenaikainen elämäntapainterventio vähensi raskausdiabeteksen riskiä 39 %. Elämäntapaintervention hyödyt olivat todettavissa selvästi myös raskauden jälkeen.Tarkemmat selvitykset raportissa.

Tämän Juho Vainion säätiön merkittävästi tukeman väitöstutkimuksen tavoitteena oli selvittää raskauden aikaisen ja synnytyksen jälkeisen elintapaintervention vaikutuksia suuren diabetesriskin naisten terveyteen synnytyksen jälkeen. Lisäksi tavoitteena oli tutkia, miten raskausdiabeteksen heterogeenisyys, eli monimuotoisuus, ilmenee raskauden aikana ja millainen on sen vaikutus naisten metaboliseen terveyteen viisi vuotta synnytyksen jälkeen.

RADIEL (Raskausdiabeteksen ennaltaehkäisy elintavoin) -interventio kannusti tutkittavia syömään pohjoismaisten ravitsemussuositusten mukaisesti sekä liikkumaan vähintään 150 minuuttia viikossa. Se vähensi merkittävästi glukoosiaineenvaihdunnan häiriöitä (kohonnut paastoglukoosi, heikentynyt sokerinsieto tai tyypin 2 diabetes) myös synnytyksen jälkeen; 13.3 prosentilla kontrolliryhmästä ja 2.7 prosentilla interventioryhmästä todettiin poikkeava sokeriaineenvaihdunta ensimmäisen synnytyksen jälkeisen vuoden aikana.

Raskausdiabeteksen heterogeenisyyttä selvitimme jakamalla tutkittavat neljään ryhmään painoindeksin, synnyttäneisyyden sekä raskausdiabeteshistorian suhteen. Näin löysimme yllättävän riskiryhmän; normaalipainoiset tai vain lievästi ylipainoiset (BMI<30kg/m2) naiset, joilla oli ollut aiempi raskausdiabetes, olivat suurimmassa riskissä sairastua raskausdiabetekseen keskiraskaudessa. Muihin ryhmiin verrattuna raskausdiabeteksen ilmaantuvuus oli heillä merkittävästi suurempi (36%), vaikka he olivat terveimpiä alkuraskaudessa.

Selvitimme myös kahden kansainvälisesti tunnetun raskausdiabetesriskipisteytyksen toimivuutta RADIEL-aineistossa. Molemmat pisteytykset aliarvioivat raskausdiabeteksen esiintyvyyden, ja huonoin erottelukyky oli normaalipainoisten naisten joukossa. Toisaalta käyttämällä yksinkertaista mallia (BMI >30kg/m2 ja/tai aiempi raskausdiabetes), tutkimuksemme onnistui tunnistamaan korkean riskin ryhmän, jossa raskausdiabeteksen ilmaantuvuus oli noin 50% - samaa luokkaa kuin monimutkaisempien riskipisteytysten tulos.

Viisi vuotta synnytyksen jälkeen poikkeava glukoosiaineenvaihdunta (kohonnut paastoglukoosi, heikentynyt sokerinsieto tai tyypin 2 diabetes) todettiin aineistossamme 15 prosentilla, ja 4 prosentilla oli jo tyypin 2 diabetes. Myös normaalipainoiset raskausdiabeetikot olivat alttiita sairastumaan, mutta heillä metabolinen oireyhtymä tai glukoosiaineenvaihdunnan häiriö todettiin jo merkittävästi matalammalla painoindeksillä. Lähes 60 prosentilla aiemmin normaalipainoisista naisista oli kehon rasvaprosentti huolestuttavan korkea (>32%).

Naiset, joilla todetaan raskausdiabetes, eroavat toisistaan niin aineenvaihdunnaltaan kuin kehon koostumukseltaankin. Usein normaalipainoiset naiset jäävät huomiotta, mutta tämän tutkimuksen perusteella myös heillä on korkea riski sairastua niin seuraavassa raskaudessa kuin vielä viisi vuotta synnytyksen jälkeenkin. Lähes normaalista painoindeksistä huolimatta heillä oli varsin korkea kehon rasvaprosentti, muistuttaen ns. ”normaalipainoista lihavuutta”. Nämä tulokset tukevat kansainvälistä suositusta, jonka mukaan sokerirasitus olisi tehtävä kaikille raskaana oleville painosta riippumatta, ja korostavat synnytyksen jälkeisen ajan kansanterveydellistä merkitystä. Raskauden aikaisella elintapainterventiolla voimme mahdollisesti saavuttaa pitkäaikaisia positiivisia vaikutuksia koko perheen terveyteen.

Tutkimussuunnitelman mukaisesti työryhmäni on selvittänyt laajassa suomalaisessa LASERI-projektissa sekä australialaisissa CheckPoint, Childhood Overweight BioRepository of Australia (COBRA) ja Aboriginal Birth Cohort (ABC)-tutkimuksissa lapsuuden sosioekonomisen aseman merkitystä useissa väitöskirjaprojekteissa.

MD Richard Liun väitöskirja CheckPoint-tutkimuksessa valmistui joulukuussa 2018. LL Elina Puolakan LASERI-tutkimuksessa tehty väitöskirja on läpäissyt esitarkastuksen ja väitöstilaisuus oli suunniteltu huhtikuulle 2020, mutta se siirtyy loppuvuoteen koronaepidemian vuoksi.

COBRA-projektissa väitöstutkija Christoph Sanerin kaksi osatyötä on julkaistu ja kaksi artikkelia on lähetetty arvioitaviksi, hänen tarkoituksenaan on väitellä vuoden 2020 aikana. ABC-tutkimuksessa LL Pauline Sjöholmin 3 artikkelia on julkaistu ja neljännen artikkelin kirjoitustyö on käynnissä. Sjöholmin suunnieltu väitösaikataulu on keväällä 2021.

Keskeisenä osana tutkimussuunnitelman toteuttamista on ollut LASERI Offspring / 3 sukupolvea-tutkimuksen suunnittelu ja kenttävaiheen totetus. Kenttätutkimus valmistui helmikuussa 2020 kestettyään kaksi vuotta. Tutkimuskäynnillä kävi 6750 tutkittavaa ja lomakedataa saatiin yhteensä 7088 tutkittavalta. Osallistumisprosentit olivat alkuperäisten laserilaisten osalta samanlaisia kuin vuoden 2011 tutkimuksessa (n. 65-70%), samaa suuruusluokkaa isovanhemmilla (G0), ja jonkinverran matalampia (n. 50%) lasten osalta (G2).

FINGER-tutkimushankkeen tavoitteena oli muistitoimintojen heikentymisen ehkäiseminen iäkkäillä henkilöillä monitahoisen elintapaintervention avulla. Kaksivuotinen intensiivinen monitahoinen (ravitsemus, liikunta, muistiharjoittelu, valtimotautien riskitekijöiden hallinta) interventiojakso toteutettiin vuosien 2009–2013 aikana. FINGER-tutkimuksessa osoitettiin ensimmäistä kertaa maailmassa, että 2-vuotisella monimuotoisella elintapainterventiolla on suotuisa vaikutus muisti- ja ajattelutoiminnoille (kognitiolle) (Ngandu,…Kivipelto. Lancet 015). NTB kokonaissuoriutumisen osalta (pääasiallinen päätetapahtuma) interventioryhmän kognitiivinen toiminta parani 25 % enemmän kuin verrokkiryhmässä. Eri kognition osa-alueiden osalta havaittiin että toiminnanohjaus, prosessointinopeus sekä looginen ja assosiatiivinen muisti kehittyi interventioryhmässä paremmin kuin kontrolliryhmässä. Kognition heikentymisen riski 2 vuoden intervention aikana oli interventioryhmässä pienempi.
Tutkimusryhmän toimintakyky ja elämänlaatu olivat tutkimuksen alkaessa hyvällä tasolla. Kahden vuoden aikana havaittiin, että interventioryhmässä elämänlaatu oli kontrolliryhmää parempi kahdessa arvioidusta kahdeksasta RAND elämänlaadun osa-alueesta (Strandberg ym. Eur Ger Med 2017). Molempien ryhmien toimintakyky säilyi hyvänä, mutta vaativimpien toimintojen osalta interventioryhmä suoriutui paremmin (SPPB tuolista ylösnousu, Katzin IADL toiminnot). Tutkittavat osallistuivat aktiivisesti eri intervention osa-alueisiin. Interventio vaikutti suotuisasti myös tutkittavien ravitsemukseen ja liikunta-aktiivisuuteen. Tutkittavilta saamamme palaute on ollut erittäin myönteistä. Vain 12 % tutkittavista keskeytti tutkimuksen, eikä tutkimusryhmien välillä ollut tässä merkittävää eroa. Haittatapahtumia esiintyi vähän eikä vakavia haittoja lainkaan.
Tutkimus on tähän mennessä osoittanut, että monipuolinen tehostettu elintapaneuvonta parantaa kokonaisvaltaisesti iäkkäiden terveyttä ja hyvinvointia. Jatkossa on tärkeä selvittää kuinka toteutetun intervention vaikutukset säilyvät pidemmällä aikavälillä ja voidaanko muistisairauksien ilmaantuvuutta ennaltaehkäistä.

Tutkimusaineistosta tehtävä ensimmäinen artikkeli ei ole vielä niin valmis, että tuloksista voisi kertoa.

During the grant period at Harvard, I focused on evaluating the intergenerational transmission of ideal health behaviors (i.e., associations between parental health behaviors with offspring health behaviors) as defined by the American Heart Association. We tested the hypothesis that ideal health behaviors are transmitted from one generation to the next, and that socioeconomic factors affect the strength of this transmission. This research extends my previous intergenerational work on the genetic determinants of ideal cardiovascular health to a behavior-focused investigation and incorporates numerous valuable insights from Professor Murray Mittleman, my current mentor at Harvard.

We found that a higher number of parental ideal health behaviors is associated with a higher number of ideal health behaviors in their offspring. Furthermore, these intergenerational associations of ideal health behaviors were stronger for individuals who had higher education or whose parents had higher education. Similar findings were obtained with two other indicators of socioeconomic position, i.e., income and occupational status. These findings suggest that socioeconomic advantage may enhance intergenerational continuity of ideal health behaviors, and that the window of intervention to reduce intergenerational risk factors of cardiovascular disease can occur until adulthood.

Adult outpatients with major depressive disorder with a history of childhood physical violence had lower levels of total cholesterol than the adult outpatients with major depressive disorder, with no experience of physical violence in childhood. No differences were observed in high-density lipoprotein cholesterol, low-density lipoprotein chilesterol, or low-grade inflammation levels between the two groups. In multivariate models, decreased levels of total cholesterol were associated with childhood physical violence, and these associations remained significant after adjustments for age, gender, lifestyle, metabolic condition, socioeconomic situation, psychiatric status, suicidality, low-grade inflammation, the chronicity of depression, medications used and somatic diseases. At the 8-month follow-up, the results were essentially the same when the Trauma and Distress Scale was used as the measure of adverse childhood experiences.

Pohjois-Suomen syntymäkohortti (NFBC1986) aineiston (n=4305) perusteella nuorten (15-16v.) elintavoista muodostettiin kaksi elintapaprofiilia: 1) Terveelliset elintavat (61% pojista, 58% tytöistä), 2) Epäterveelliset elintavat (39% pojista, 42% tytöistä). Suurin ero profiilien välillä oli tupakoinnissa ja alkoholin käytössä. Epäterveelliset elintavat omaavat nuoret söivät lisäksi keskimääräistä enemmän pikaruokaa, sokerisia elintarvikkeita ja ruutuaikaa. Ero kaikissa elintapamuuttujissa (fyysinen aktiivisuus, ruutuaika, ravitsemus, tupakointi, alkoholin käyttö) profiilien välillä oli tilastollisesti merkitsevä (p<0,001) poikien ja tyttöjen välillä. BMI:llä ei ollut eroa profiilien välillä.
Lapsuustekijöistä isän matala koulutus ennusti poikien epäterveellisiä elintapoja ja äidin matala koulutus sekä isän työttömyys tyttöjen epäterveellisiä elintapoja murrosiässä. Murrosiässä poikien äitien ja tyttöjen isien matala koulutus lisäsivät nuorten epäterveellisten elintapojen riskiä. Suojaavana tekijänä tytöille ja pojille oli äidin kotona olo lapsuudessa ja pojille myös murrosiässä.
Tyttöjen ja poikien ulospäinsuuntautuvan käyttäytymisen ongelmat sekä lapsuudessa että murrosiässä lisäsivät epäterveellisten elintapojen riskiä nuoruudessa. Tyttöjen ulospäinsuuntautuvan käyttäytymisen ongelmat lapsuudessa ennustivat epäterveellisiä elintapoja nuoruudessa. Molempien sukupuolten ulospäinsuuntautuvan käyttäytymisen ja tarkkaavaisuuden ongelmat murrosiässä lisäsivät riskiä epäterveellisiin elintapoihin. Ruutuajan osalta poikien tarkkaavaisuusongelmat lapsuudessa ja murrosiässä sekä masennuksen ja ahdistuneisuuden oireet murrosiässä ennustivat kohonnutta ruutuaikaa nuoruudessa.

Suomessa on aikaisemmin ollut valitettavan vähän tietoa keskeisten kansanterveysongelmiemme ja niihin liittyvien riskitekijöiden hoidon laadusta perusterveydenhuollossa. Hyvä riskitekijöiden hallinta on kuitenkin keskeistä lisäsairastavuuden ja sairauksista johtuvien komplikaatioiden ehkäisyssä. Pohjois-Karjala on ainut maakunta/sairaanhoitopiiri Suomessa, jossa on yksi yhtenäinen potilastietojärjestelmä mahdollistaen joustavan tiedonkeruun hoidon laatuasioiden tarkastelemiseksi. Nykyisin paikkatietokannoista saa paljon alueiden asukkaiden elinoloja kuvaavaa tietoa kuten tietoa työttömyydestä, tuloista ja muista sosioekonomisista tekijöistä.
Tässä tutkimuksessa on haettu tietoa alueen tyypin 2 diabetesta ja sydän- ja verisuonitauteja sairastavien potilaista ja tarkasteltu sitä, kuinka hyvin erityisesti keskeisten riskitekijöiden hallinta onnistuu perusterveydenhuollossa. Tutkimuksessa on analysoitu alueiden välisiä eroja hoidon toteutumisessa sekä sosioekonomisten tekijöiden ja etäisyyksien vaikutuksia tuloksiin. Tutkimuksessa on havaittu, että tyypin 2 diabeteksen hoito toteutuu melko hyvin, mutta hoitotuloksissa ja prosesseissa on alueellisia eroja. Yli 70% Pohjois-Karjalan tyypin 2 diabeetikoista, joilta löytyi HbA1C mittaustulokset, oli hyvässä hoitotasapainossa, mutta vaihteluväli eri kunnissa oli 60%:sta 80%:iin. Eroja selittävät jossakin määrin aluetason sosioekonomiset erot, muta etäisyydet hoitopaikkoihin eivät näytä vaikuttavan hoidon tuloksiin. Sepelvaltimotautia sairastavien sekundaaripreventio toteutuu hieman huonommin kuin tyypin 2 diabeetikkojen hoito. Erityisesti lipiden ja verenpaineen tehokkaampaan hoitoon ja painon hallintaan tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Käypä hoito -suosituksen mukainen LDL-taso oli vain noin 30%:lla akuutin sepelvaltimotapahtuman sairastaneista potilaista. Tutkimuksessa havaittiin myös, että hoidon laadun tarkastelun näkökulmasta ammattilaisten tulisi kiinnittää paljon enemmän huomiota erityisesti keskeisten riskitekijä ja elintapatietojen kirjaamiseen.

Juho Vainion Säätiön rahoittama projekti on edennyt tutkimussuunnitelman mukaisesti ja sille asetetut tavoitteet on saavutettu. Koulutason Terveyden edistämisaktiivisuus (TEDBM/Tea-viisari aineisto, THL) on yhdistetty Metrop-alueen koulujen oppilailta kerättyyn kyselyaineistoon (N= 12 000). Kyselyssä on erilliset osiot oppimaan oppimiseen ja oppisasenteisiin sekä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien teemojen osalta. Sekä koulu- että yksilötasolta kerätyt aineistot mahdollistavat monitasoanalyysien ja -mallinnuksien tekemisen uusimpia analyysimenetelmiä hyödyntäen. Ensimmäiset analyysit ja monitasomallinnukset on saatu alulle tutkimussuunnitelman mukaisesti. Hankkeen puitteissa kirjoitettu artikkeli Vainikainen, Hienonen, Lindfors, Rimpelä, Asikainen, Hotulainen, Hautamäki: "Mikä ennustaa koulutason oppimistulosten kehittymistä yläluokkien aikana pääkaupunkiseudulla ja sen kehyskunnissa? on hyväksytty julkaistavaksi keväällää 2016 ilmestyvässä Kasvatus-lehden teemanumerossa Koulu kaupungissa. Artikkeli on tällä hetkellä viimeistelyssä.

Hankkeen tulokset osoittivat, että muutokset työn fyysisessä ja psykososiaalisessa kuormittavuudessa olivat yhteydessä työntekijöiden tuleviin toimintakyvyn muutoksiin, ja pitkäaikainen altistuminen fyysisesti raskaalle työlle lisäsi riskiä työkyvyttömyydelle sekä ennen aikaiselle kuolemalle. Tulokset myös havainnollistivat, miten sairauspoissaolot ja eläkkeelle siirtyminen vaikuttavat ikääntyvien työntekijöiden fyysiseen ja psyykkiseen toimintakykyyn.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Olen lähettänyt Juho Vainion säätiölle postitse painetun ja työterveyslaitoksen julkaisusarjassa julkaistun loppuraportin, josta hankkeen tuloksiin on mahdollista tutustua yksityiskohtaisesti.
Olen lähettänyt loppuraportin myös sähköpostitse pdf muodossa.

Tämä tutkimussarja perustuu väestöpohjaisiin, prospektiivisiin tutkimuksiin aiheesta "positiivinen mielenterveys elintapojen edistämisessä".
TUTKIMUSSARJAN JULKAISUT ON LÄHETETTY POSTITSE VAINION SÄÄTIÖLLE. Keskeiset tulokset ovat:

a) Lapsuuden psyykkisellä ja sosiaalisella ympäristöllä on merkitystä elintapojen ja terveyden (erityisesti sydänterveyden) kehittymisessä siten, että suotuisat kokemukset luovat pohjan hyvälle terveydelle (sekä somaattiselle että mielenterveydelle) myöhemmin elämässä.

b) Henkilökohtaiset psyykkiset ominaisuudet voivat suojata terveyttä ja auttavat terveelliseten elämäntapojen hankkimisessa. Etenkin optmistinen elämänasenne, tunnollisuus, ja hyvät sosiaaliset suhteet voivat auttaa hyvän terveyden hankkimisessa ja ylläpitämisessä.

c) Elämäntavoilla, kuten ravinnolla ja liikunnalla voidaan edistää hyvää mielenterveyttä ja suojata mielenterveysongelmien kehittymiseltä.

Tarkempi kuvaus tuloksista:
Tutkimuksessamme olemme osoittaneet, että hyvä psyykkinen hyvinvointi voi edistää suomalaisen väestön terveyttä ja tietyt piirteet lapsena (mm. ympäristö ja itsesäätely) ja aikuisena (optimismi ja tunnollisuus) voivat toimia terveyttä suojaavina tekijöinä.

Circulation-lehdessä julkaistussa artikkelissa osoitimme, että suotuisa psyykkinen ympäristö lapsuudessa ennusti parempaa sydänterveyttä 27 vuotta myöhemmin aikuisuudessa, erityisesti normaalipainon säilyttämistä, tupakoimattomuutta, ja normaalin rajoissa olevaa verensokeria. Yksittäisistä tekijöistä lapsuuden turvattu sosioekonominen ympäristö oli oli terveyttä edistävä taustatekijä, mutta yksittäisiä asioita voimakkaampi ennustearvo oli koko psykososiaalisella ympäristöllä. Toisessa tutkimuksessa olemme osoittaneet että suotuisa lapsuuden ympäristö ennusti vähäisempää riskia varhaiselle valtikovettumataudin esiasteelle. Tuloksilla on käytännön merkitystä, koska ylipaionoon ja elämäntapoihin liittyvät sairaudet ovat lisäntyneet väestössä. Tulokset osoittavat, että varhaisella ennaltaehkäisyllä joka aloitetaan jo lapsuudessa ja joka huomioi psyko-sosiaaliset olosuhteet voi olla kauaskantoista, terveyttä edistävää vaikutusta.
Yllä kerrotut tulokset julkaistiin laajasti suomalaisessa ja kansainvälisessä mediassa (mm. YLE, Reuters).

Olemme myös osoittaneet, että lapsen hyvä kyky säädellä tunteitaan (hallita mielijohteita, kyky ehkäistä aggressiivista käytöstä) ennusti parempaa terveyttä aikuisena. Johtopäätös on, että lasten käytösongelmiin pitäisi puuttua ajoissa, koska kätösongelmien seuraukset voivat liittyä myöhempään terveyteen.

Olemme myös osoittaneet, että aikuisuuden hyvä mielenterveys ja erityisesti optimistinen elämänasenne ennustivat suotuisaa terveyskäyttäytymistä ja hyvää sydänterveyttä. Aikuisuuden piirteistä korkea tunnollisuus ennusti vähäisempää sydäntauti-kuolleisuutta. Lisäksi hyvät sosiaaliset suhteet, kokemus osallisuudesta ja sosiaalinen tuki ovat yhteydessä parempaa sydänterveyteen. Tutkimuksesta voidaan päätellä, että pelkästään masennuksen poistaminen ei ole riittävä toimenpide hyvän terveyden edistämiseksi vaan terveyden edistämisessä on hyötyä keskittyä edistämään positiivisia asioita, kuten hyvää henkistä hyvinvointia.

Osoitimme myös, että varhain aloitettu liikuntaharrastus, jota henkilö ylläpiti aikuiseksi asti, suojasi mielenterveyttä. Ihmiset, joilla ei ollut lapsuudessa alkanutta liikuntaharrastusta kokivat enemmän masennusoireita aikuisina 27 vuotta myöhemmin. Toisessa tutkimuksessa osoitimme, että varhain (vauvaiässä) alkaneella elämäntapa-interventiolla ei ole negatiivisia psyykkisiä vaikutuksia varhaisaikuisuuteen 20 vuoden seurantajaksolla. Interventiolla oli lievästi positiivisa vaikutuksia, mutta vaikutusten suuruusluokka oli melko pieni. Tulos on tärkeä, jotta varhaisia interventioita jotka kohdistuvat elämäntapojen muuttamiseen (tässä erityisesti ruokailutottoumuksiin) voidaan jatkossakin tehdä turvallisin mielin. Psyykkistä haittaa niistä ei näytä olevan.

Johtopäätöksinä todetaan, että psyykkisen hyvinvoinnin edistämisellä voidaan mahdollisesti saavuttaa pysyviä vaikutuksia kansanterveydelle.
Positiivinen hyvinvointi alkaa jo lapsuudessa, ja tehokkainta ennaltaehkäisy olisi jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Varhaisia tunnusmerkkejä lukemalla (mm. heikko perhetilanne, lapsen käytösongelmat) ja niihin puuttumalla voidaan mahdollisesti saada
aikaan parannuksia väestön terveydessä pitkällä tähtäimellä. Sosiaalinen ympäristö voi tukea terveyden edistämisessä, ja siksi kaikille pitäisi luoda mahdollisuuksia saada tukea ja kokea osallisuutta. Tämä koskee etenkin heikossa sosiaalis-taloudellisessa asemassa olevia henkilöitä, joiden terveyttä voitaisiin mahdollisesti parantaa psykososiaalisten parannusten kautta.

Väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli tutkia työolosuhteiden, työntekijöiden painon ja painonvaihteluiden sekä työkyvyttömyyden välisiä yhteyksiä. Tutkimus oli osa Helsinki Health Studya (HHS). Tutkimuksen aineisto koostui vuosina 2000-2002 postitse toteutetusta kyselystä, joka lähetettiin 40 - 60 -vuotiaille työntekijöille (vastaajia N=8960) sekä vuonna 2007 toteutetusta seurantakyselystä, joka lähetettiin kaikille ensimmäiseen kyselyyn vastanneille (vastaajia N=7332). Kyselytietoja yhdistettiin terveystarkastustietoihin, kaupungin sairauspoissaolorekistereihin sekä Eläketurvakeskuksen työkyvyttömyyseläkerekisteritietoihin.

Tulosten mukaan noin neljäsosalla työntekijöistä paino nousi merkittävästi 5-7 vuoden seuranta-aikana. Suurin osa tutkituista työolosuhteista ei kuitenkaan ollut yhteydessä painonnousuun. Yötyö ja työt, joissa raportoitiin haitallisia altisteita sekä työt, joissa koettiin fyysisen väkivallan uhkaa olivat heikosti yhteydessä merkittävään painonnousuun. Myös työstressin yhteys painonnousuun oli vähäinen.

Sekä lihavuus että painonmuutokset olivat yhteydessä myöhempiin sairauspoissaoloihin. Lihavuus lisäsi erityisesti pitkien sairauspoissaolojen riskiä, mutta myös lyhyiden sairauspoissaolojen riski oli kasvanut. Sekä painonnousu että painonlasku pysyvän lihavuuden lisäksi lisäsivät sairauslomien riskiä. Lihavuus oli erityisesti yhteydessä tuki- ja liikuntaelinsairauksista aiheutuneisiin työkyvyttömyyseläkkeisiin, mutta lihavuus lisäsi lievästi riskiä myös mielenterveyssyistä ja muista syistä aiheutuneisiin työkyvyttömyyseläkkeisiin. Kun tutkimuksessa huomioitiin työolot, toimintakyky sekä aiempi terveys, lihavuuden yhteys sairauspoissaoloihin ja työkyvyttömyyseläkkeisiin heikkeni jonkin verran.

Tutkimus osoitti siten, että painonnousu ja lihavuus olivat selkeästi yhteydessä tilapäiseen ja pysyvään työkyvyttömyyteen. Siten lihavuudella on vaikutuksia sekä kansanterveyteen että työterveyteen ja työkykyyn. Painonnousun ja lihavuuden ehkäisy ja hoito ovat siten tärkeitä sekä työterveyshuollossa että koko perusterveydenhuollossa. Työpaikoilla näitä tavoitteita voidaan tukea yhteistyössä työterveyshuollon kanssa. On kuitenkin tärkeä huomioida, että lihavuuteen yhdistyvien työkykyongelmien käsittely ei saa johtaa työntekijöiden eriarvoiseen kohteluun tai leimaantumiseen. Terveyden säilymistä tukeva ja terveyttä edistävä työpaikka lisää todennäköisesti työhyvinvointia ja auttaa vähentämään työkyvyttömyyden kustannuksia.

Kun raskaudenaikaista terveyteen liittyvää elämänlaatua (HRQoL) arvioitiin 15D-instrumentilla alkuraskaudesta ad 12 kk postpartum, todettiin scoren laskevan yleisesti kolmanteen trimesteriin mennessä, mutta palautuvan alkuraskautta vastaavalle tasolle valikoimattomassa raskaanaolevassa joukossa kolmessa kuukaudessa synnytyksen jälkeen. Alkuraskauden painoindeksin (BMI) ollessa yli 30 kg/m2 tämä lasku oli keskimäärin syvempää kuin normaalipainoisessa tai lievästi ylipainoisessa joukossa., mutta tääsäkin joukossa palautui alkuraskauden tasolle yhtä nopeasti kuin muussa joukossa,. Synnytystavalla tai raskaskomplikaatioilla ei todettu yhteyttä synnytyksen jälkeiseen scoreen 3 kk kuluttua synnytyksestä.
RADIEL-tutkimuksessa (2008-2014) tutkittiin korkean raskausdiabetesriskin naisten joukossa (BMI yli 30 kg/m2 ja / tai aiemmassa raskaudessa raskasudiabetes) ennen raskautta tai raskauden aikana aloitetun tehostetun elintapaintervention vaikuttavuutta raskausdiabeteksen puhkeamiseen ja metabolisiin muuttujiin. Koulutetut hoitajat antoivat ruokavalio- ja liikuntaneuvontaa kolmen kuukauden välein ennen raskautta ja raskauden aikana, sekä kuusi viikkoa, kuusi ja 12 kuukautta synnytyksen jälkeen. Aiemmin on todettu, että alkuraskaudessa aloitettu elintapaneuvonta näillä suuren riskin naisilla, joilla ei vielä alkuraskaudessa todettu poikkeavaa sokerirasitustulosta, vähensi raskausdiabeteksen ilmaantuvuutta tässä ryhmässä (Koivusalo et al. Gestational diabetes mellitus can be prevented Diabetes Care 2015). Interventio ei kuitenkaan heijastunut terveyteen liittyvään elämänlaatuun raskauden aikana tai ad 12 kk postpartum koko interventioryhmässä. Eroa terveyteen liittyvässä elämänlaadussa ei myöskään havaittu raskausdiabetesstatukseen liittyen interventio- tai kontrolliryhmässä. Neuvoloissa annettu hoito saattaa tosin laimentaa intervention vaikutusta.

Adequate ventilation in classroom increase student academic performance relating to mathematics and reading tests. A low classroom ventilation was related to thermal discomfort in classroom (Finland and the US). A low ventilation affect students’ health by encouraging respiratory symptoms.
Facilities of schools studied in Nigeria was low for example, only one out of five schools studied had functioning toilet system.

Uusimpina tutkimustuloksina (elokuussa 2019 julkaistu) havaitsimme kaupungeissa asuvilla suomalaisilla tutkittavilla matalammat sepelvaltimotaudin riskitekijätasot sekä keskimääräisesti pienemmän sydämen vasemman kammion massan kuin maaseudulla asuvilla. Kaupunkilaisilla oli myös korkeampi sosioekonominen asema kuin maaseudulla asuvilla.
Tammikuussa 2019 julkaistussa artikkelissamme totesimme itäsuomalaisilla 31-vuoden seurannan aikana korkeammat sepelvaltimotaudin riskitekijät verrattuna länsisuomalaisiin. Kuitenkin nykyisin riskitekijätasot ovat samalla tasolla.

Apuraha mahdollisti väitöskirjatyöni ensimmäinen osatyön valmistumisen. Se on julkaistu kansainvälisessä, vertaisarvioidussa julkaisusarjassa "the Scandinavian Journal of Public Health" 1/2016. Ensimmäisessä osatyössä havaitsimme Itä-Suomesta Länsi-Suomeen vuosien 1980 ja 2007 välissä muuttaneilla tutkittavilla matalammat riskitekijätasot ja pienemmän kaulasuonten intima-media-kerroksen (IMT) paksuuden verrattuna tutkittaviin, jotka olivat asuneet koko tämän ajan Itä-Suomessa. Osa eroista riskitekijätasoissa länteen muuttaneiden ja Itä-Suomeen jääneiden välillä oli havaittavissa läpi pitkän tutkimusajan vuodesta 1980 vuoteen 2007 asti. Länsi-Suomeen muuttaneiden ja Länsi-Suomessa jatkuvasti asuneiden tutkittavien välillä ei ollut eroa IMT:ssä vuonna 2007.

Tutkimuksen arvioinnissa käytettiin RE-AIM-viitekehystä (Reach=Tavoittavuus, Effectiveness=Vaikuttavuus, Adoption=Käyttöönotto, Implementation=Toteutuminen, Maintenance=Pysyvyys). Lisäksi laskettiin tutkimuksesta aiheutuneet välittömät kustannukset työntekijää kohden.
Tavoittavuus: Seulontakyselyyn vastasi 992 työntekijää (65%). Heistä 241 eli 29 prosenttia oli halukkaita osallistumaan tutkimukseen ja liikkuivat suosituksia vähemmän.
Vaikuttavuus: Kahden kuukauden kohdalla asiointikävelijöiden määrä lisääntyi askelmittariryhmässä enemmän kuin vertailuryhmässä. Kuuden kuukauden kohdalla samansuuntainen havainto tehtiin vapaa-ajan kävelijöiden määrässä. Molemmissa aikapisteissä portaiden kävelyyn käytetty aika lisääntyi askelmittariryhmässä enemmän kuin vertailuryhmässä.
Käyttöönotto ja toteutuminen: Tutkimus toteutui kaikissa työpaikoissa ennalta tehdyn aikataulun mukaisesti. Työntekijöistä 97 prosenttia ilmoitti käyttäneensä askelmittaria ja 93 prosenttia askelpäiväkirjaa ainakin jossain määrin tutkimuksen aikana. 99 prosenttia sähköpostiviesteistä tavoitti työntekijät ja 80 prosenttia työntekijöistä ilmoitti lukeneensa viestit.
Pysyvyys: Kuusi kuukautta tutkimuksen päättymisen jälkeen yhdeksässä työpaikassa oli käynnistetty liikuntaa edistäviä toimenpiteitä ja kuudessa työpaikassa oli käytössä askelmittari. Askelmittariryhmässä oli edelleen enemmän portaiden ja vapaa-ajan kävelijöitä kuin vertailuryhmässä.
Kustannukset: Tutkimuksesta aiheutuneet välittömät kustannukset olivat 43 euroa työntekijää kohden. Kustannuksiin laskettiin tutkijan käyttämä työaika yhteiseen tapaamiseen työpaikalla, työpaikan yhdyshenkilön järjestelyihin käyttämä työaika ja työterveyshoitajan sähköpostien lähettämiseen käyttämä työaika sekä askelmittari ja sen käyttöön liittyvä tukimateriaali.

Johtopäätökset
Askelmittari ja sähköpostiviestit lisäsivät työntekijöiden kävelyä, mutta vaikutukset olivat melko pieniä ja kohdistuivat vain osaan kävelyn kirjosta. Tulokset eivät myöskään heijastuneet istumisen päivittäiseen kestoon. Vaikutuksia olisi ehkä saatu vahvistettua järjestämällä työntekijöille useampi kuin yksi tapaamiskerta.

Hankkeessa kehitettiin ja arvioitiin vuosina 2015-2018 kolmea lasten, nuorten ja lapsiperheiden terveyden edistämiseen tarkoitettua digitaalista pelillistä sovellusta. Fume-, HyväMe- ja Movenator-sovellusten kehittäminen tapahtui tutkimusnäyttöön ja teoreettiseen tietoon pohjautuen monitieteisesti ja käyttäjälähtöisesti, yhdessä kohderyhmän kanssa. Hankkeen tuloksista on kirjoitettu yhteensä 8 tieteellistä, vertaisarvioitua artikkelia, 19 konferenssijulkaisua ja useita muita kirjoituksia. Hankkeesta on lisäksi valmistunut 2 väitöskirjaa ja 4 pro gradu -tutkielmaa.
1) Hankkeessa kehitetty Fume-mobiilipeli kohdentuu varhaisnuorten tupakkaan liittyvän terveydenlukutaidon tukemiseen ja tupakoinnin ennaltaehkäisyyn. Peli on saatavissa mobiilikaupoista maksuttomasti ja se on levinnyt laajalle käyttöön kansallisesti. Fume on mukana mm. virtuaalisessa Terveyskylä-palvelussa ja sen käyttöönotosta ollaan kiinnostuttu myös kansainvälisesti. Fumeen liittyvän tutkimuksen tulokset toivat esille, että nuoret toivovat tupakkaan liittyvässä terveysohjauksessa kiinnitettävän huomiota muun muassa tupakoimattomuuden positiivisten puolien korostamiseen vain tupakoinnin negatiivisten haittojen korostamisen ohella. Lisäksi Fumea arvioineessa tutkimuksessa peli osoittautui terveysohjaukseen soveltuvaksi menetelmäksi. Kahden viikon ajanjaksona Fumen käyttö (P ≤ 0.001 kaikille arvioille) ja nuorten kiinnostus Fumea kohtaan (P ≤ 0.001) olivat suurempaa verrattuna kontrolli-interventioon (internetsivustoversio). Varhaisnuorten mielipiteet interventioista eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi. Havaitsimme myönteisiä muutoksia Fumea käyttäneiden varhaisnuorten savukkeisiin liittyvissä mielikuvissa (pos.mielikuvat P=0.002; neg. mielikuvat P=0.02) ja asenteissa savukkeiden polttamista kohtaan (P=0.01). Emme havainneet vastaavia muutoksia internetsivustoa käyttäneen ja ilman interventiota jääneen kontrolliryhmän sisällä.
2) HyväMe-sovellus kehitettiin lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseen lastenneuvoloissa ja sovellus herättänyt laajaa kiinnostusta. Sovelluksen avulla lapsiperheet voivat arvioida terveystottumuksiaan, voimavarojaan ja päivärytmiään ja saada siitä palautetta. Neuvoloiden terveydenhoitajat saavat sovelluksen kautta tietoa perheiden yksilöllisestä tilanteesta ja tarpeista, mikä helpottaa perhelähtöisen terveysohjauksen toetutumista vastaanotolla. Monimenetelmäinen lastenneuvoloissa toteutettu soveltuvuustutkimus arvioi HyväMe-intervention käytettävyyttä ja hyväksyttävyyttä terveydenhoitajien sekä 1,5- ja 4-vuotiaiden lasten ja heidän perheidensä näkökulmasta. Tulosten mukaan interventio oli käytettävä ja hyväksyttävä. Tutkittavat toivat esiin intervention parantamisehdotuksia, jotka liittyivät intervention sujuvuuden ja pelillisten elementtien lisäämiseen sekä vanhemmille osoitetun yksityiskohtaisemman palautesysteemin luomiseen. Soveltuvuustutkimuksen tulosten perusteella interventiota muokattiin ja intervention vaikuttavuuden tutkimus on tällä hetkellä (2018-2019) käynnissä lastenneuvoloissa.
3) Movenator-peli kohdentuu varhaisnuorten fyysisen aktiivisuuden edistämiseen. Mobiilipeli-intervention ideana on saada lapset liikkumaan enemmän vapaa-ajallaan, sillä pisteitä kertyi jokaisesta tehdystä askeleesta. Alakouluissa toteutetun käytettävyyden ja soveltuvuuden tutkimuksessa peli osoittautui käytettäväksi ja mielenkiintoiseksi tavaksi edistää liikuntaa. Peli on teknisen jatkokehityksen alla.

Lonkkamurtumat ovat yleisiä tapaturmia ikääntyneillä. Suomessa lonkkamurtumia sattuu vuosittain noin 7000, joista suurin osa yli 50-vuotialle. Tyypillisesti lonkkamurtuma tapahtuu kaatumisen seurauksena, joten kaatumisten riskitekijöitä voidaan pitää myös lonkkamurtumien riskitekijöinä. Luonnollisesti myös luun lujuuteen vaikuttavat tekijät ovat yhteydessä lonkkamurtuman syntymiseen. Vaikka viimeisimpien arvioiden mukaan lonkkamurtumien ilmaantuvuus on kääntynyt laskuun, lonkkamurtumien kokonaismäärän odotetaan nousevan ikääntyneen väestön määrän lisääntyessä. Lonkkamurtumien seurauksia arvioidaan usein rahallisesti. Esimerkiksi yhden lonkkamurtuman hoitokustannukset ensimmäisen vuoden aikana ovat 20 000 €. Usein kuitenkin murtuman vaikutukset myös yksilön toimintakykyyn ovat hyvin laaja-alaisia ja pitkäkestoisia.

Tutkimusten mukaan lonkkamurtuman kokeneista alle puolet kuntoutuu murtumaa edeltäneelle tasolle ja jopa kolmasosa joutuu pysyvästi laitoshoitoon. Tällöin myös lonkkamurtumasta aiheutuvat kustannukset sekä yksilön kokema inhimillinen haitta lisääntyvät merkittävästi. Lonkkamurtuman jälkeistä kuntoutumista heikentää monesti tapaturman aiheuttama voimakas kaatumisen pelko sekä pitkittynyt kipu. Lisäksi heikentynyt tasapaino ja alentunut lihasvoima hidastavat toipumista. Edellä mainittujen tekijöiden yhteisvaikutus johtaa monesti fyysisen aktiivisuuden vähenemiseen, mikä puolestaan edesauttaa liikkumiskyvyn heikkenemistä sekä pitkäaikaisten toiminnanvajausten syntymistä. Tämä noidankehä johtaa pahimmillaan siihen, ettei lonkkamurtumasta toipumassa oleva yksilö lopulta pysty selviytymään itsenäisesti edes päivittäisistä perustoiminnoista. Oikein ajoitetulla ja toteutetulla kuntoutuksella on oletettavasti merkittävä rooli toimintakyvyn elpymisen ja ylläpysymisen kannalta.

Aikaisempien kokeellisten tutkimusten perusteella tiedetään, että progressiivisella voimaharjoitellulla on mahdollista kehittää lihasvoimaa, lihasmassaa ja jopa dynaamista tasapainoa. Lisäksi tutkijat ovat selvittäneet, että tasapainoa harjoittamalla on mahdollista parantaa pystyasennon hallintaa, ylläpitää fyysistä toimintakykyä ja vähentää kaatumisriskiä. Ei kuitenkaan ole varmuutta, ovatko parantunut lihasvoima ja tasapaino suoraan yhteydessä myös kuntoutujan itse arvioimaan toimintakykyyn. Tällä tarkoitetaan yksilön omaa käsitystä siitä, kuinka hyvin hän pystyy suoriutumaan päivittäisistä toiminnoista. Tarvittaisiin enemmän tutkittua tietoa, minkä tyyppisellä kuntoutuksella on mahdollista vaikuttaa lonkkamurtumasta toipumassa olevan yksilön fyysiseen toimintakykyyn. Tällä hetkellä vahvinta näyttöä on geriatrisen laitoskuntoutuksen hyödyistä. Huomattavasti vähemmän on kuitenkin tutkittu avokuntoutusmalleja, erityisesti kotona tapahtuvaa kuntoutusta. Harvojen kotikuntoutuksen vaikutuksia selvittäneiden kokeellisten tutkimusten tulokset ovat olleet keskenään ristiriitaisia. Kuitenkin juuri kotikuntoutus voisi olla optimaalinen vaihtoehto sairaalasta kotiutumisen jälkeen kun fyysinen kunto on vielä heikko ja kotoa poistuminen siksi haasteellista.

Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli tutkia progressiivisen kolmen kuukauden mittaisen voimaharjoittelun sekä yksilöllisen vuoden kestäneen kotikuntoutuksen vaikutuksia itse arvioituun fyysiseen toimintakykyyn lonkkamurtuman jälkeen. Väitöskirjatutkimuksessa selvitettiin myös toimintakyvyn, tasapainon ja tasapainon varmuuden välisiä yhteyksiä.

Tutkimuksen aineisto kerättiin Jyväskylän yliopiston Terveystieteiden laitoksella toimivassa Gerontologian tutkimuskeskuksessa yhteistyössä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin, Jyväskylän kaupungin ja yhdeksän naapurikunnan kanssa vuosina 2004–2005 ja 2008–2012. Tutkimukseen osallistui 159 60-vuotiasta tai vanhempaa kotona asuvaa iäkästä henkilöä, joilla oli ollut lonkkamurtuma 6 viikkoa–7,5 vuotta aiemmin. Tutkimukseen sisältyi kaksi satunnaistettua kontrolloitua koetta. Tutkittavista 43 osallistui kolmen kuukauden mittaiseen fysioterapeutin ohjaamaan yksilöllisesti suunniteltuun progressiiviseen voimaharjoitteluun, joka toteutui seniorikuntosalilla (Asymmetria). Lisäksi 81 tutkittavaa osallistui vuoden kestäneeseen yksilölliseen kotikuntoutukseen (ProMo), johon kuului 5–6 fysioterapeutin kotikäyntiä sekä 3–5 seurantapuhelua. Kotikuntoutukseen sisältyi muun muassa progressiivisia voima-, liikkuvuus- ja tasapainoharjoituksia, liikuntaneuvontaa sekä kotiympäristön turvallisuuden ja apuvälineiden arviointi. Lisäksi kotikäynneillä keskusteltiin kaatumisen pelosta sekä kivun hallintakeinoista. Fyysistä toimintakykyä arvioitiin kyselylomakkeella, jossa tiedusteltiin päivittäisissä perustoiminnoissa (ADL) ja instrumentaalisissa toiminnoissa (IADL) koettuja vaikeuksia 14–15 kysymyksellä. Tasapainon varmuutta arvioitiin ABC-testillä ja toiminnallista tasapainoa Bergin tasapainotestillä. Asymmetria-tutkimuksessa mittaukset tehtiin kaksi kertaa: ennen voimaharjoittelujaksoa sekä sen jälkeen. ProMo-tutkimuksessa mittaukset toistettiin neljä kertaa: alkumittauksissa ennen kuntoutusjakson alkua sekä 3, 6 ja 12 kk kuluttua alkumittauksista.

Tutkimuksessa todettiin, että progressiivinen voimaharjoittelu paransi fyysistä toimintakykyä, kun harjoittelu toteutettiin keskimäärin kolme ja puoli vuotta lonkkamurtuman jälkeen. Erityisesti päivittäisistä perustoiminnoista selviytyminen helpottui. Myös vuoteeseen siirtyminen ja vuoteesta ylösnousu sekä raskaiden taloustöiden tekeminen helpottuivat. Yksilöllisellä kotikuntoutuksella, joka alkoi mahdollisimman pian kotiutumisen jälkeen, ei sen sijaan ollut laaja-alaisia vaikutuksia toimintakykyyn. Kuitenkin sekä ruuanlaitto että lääkkeiden annostelu ja ottaminen helpottuivat, joskaan muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Molemmat edellä mainitut toiminnot ovat tärkeitä itsenäisen kotona asumisen kannalta. Tutkimuksessa saatiin lisäksi viitteitä kotikuntoutuksen laaja-alaisemmista vaikutuksista toimintakykyyn, kun analyyseistä jätettiin pois henkilöt, jotka eivät olleet harjoitelleet ohjeiden mukaisesti tai jotka lääkäri oli määrännyt tauolle terveydentilaan liittyvien syiden vuoksi. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että tasapaino ja tasapainon varmuus olivat voimakkaasti yhteydessä toimintakykyyn. Kun tasapainon varmuutta mittaavan ABC-testin tulos laski kymmenellä pisteellä, riski toimintakyvyn heikkenemiseen oli teoreettisesti 10 % suurempi ja 20 % suurempi toiminnallista tasapainoa mittaavan Bergin tasapainotestin tuloksen laskiessa vastaavasti.

Tässä tutkimuksessa fyysistä toimintakykyä arvioitiin kyselylomakkeella, joka ei ole yhtä herkkä muutokselle kuin laboratoriossa toteutettavat liikkumiskykyä ja fyysistä suoristuskykyä mittaavat testit. Alustavien tulosten mukaan yksilöllinen kotikuntoutus on ollut tehokasta liikkumiskyvyn ja fyysisen suorituskyvyn elpymisen kannalta. On mahdollista, että enemmän tehtäväorientoituneita harjoitteita sisältävä kuntoutus olisi nyt testattua kotikuntoutusta tehokkaampaa haluttaessa parantaa ikääntyneiden henkilöiden fyysistä toimintakykyä lonkkamurtuman jälkeen.

Yhteenvetona voidaan todeta, että kolmen kuukauden voimaharjoittelu auttoi selviytymään paremmin päivittäisistä toiminnoista lonkkamurtuman jälkeen. Tutkimuksessa todettiin myös, että yksilöllisesti suunniteltu moniosainen kotikuntoutus saattaa parantaa lonkkamurtumasta toipuvien ikääntyneiden henkilöiden toimintakykyä. Lisäksi havaittiin, että tasapaino ja tasapainon varmuus olivat kumpikin itsenäisesti ja voimakkaasti yhteydessä päivittäisistä toiminnoista selviytymiseen, joten kaatumisen pelon hoitamiseen on jatkossa syytä kiinnittää enemmän huomiota kuntoutettaessa lonkkamurtumapotilaita. Nyt saatuja tuloksia voidaan hyödyntää suunniteltaessa lonkkamurtumasta toipumassa olevien ikääntyneiden henkilöiden kuntoutusta sekä päivitettäessä lonkkamurtumia koskevia Käypä Hoito -suosituksia. Tuloksista ja tutkimuksen aikana tehdyistä havainnoista on hyötyä myös jatkotutkimushankkeita harkittaessa.

Tulosten mukaan yli kolmannes (36 %) ammattikoululaisista tupakoi päivittäin. Nuoret tupakoivat sitä todennäköisemmin mitä vähemmän vanhemmat osallistuivat nuoren elämään. Tupakoinnin todennäköisyyttä vähensi nuoren asuminen molempien vanhempien kanssa joko ydinperheessä tai vuoroviikoin vanhempien luona. Tupakoivien vanhempien lapset tupakoivat todennäköisemmin kuin tupakoimattomien vanhempien lapset ja tämä yhteys säilyi, vaikka vanhemmat olisivat lopettaneet tupakoinnin. Äitien päivittäinen tupakointi liittyi eri tavalla tyttöjen tupakointiin, mutta isien tupakointi oli yhteydessä samansuuntaisesti sekä tyttöjen että poikien tupakointiin. Päivittäin tupakoivat opiskelijat kokivat saaneensa vähemmän opettajien tukea, pitivät koulusta vähemmän ja lintsasivat enemmän kuin tupakoimattomat oppilaat. Myös se, että opiskelijalla oli läheinen ystävä/ystäviä, koulun henkilökunnan tupakointi sekä kiusaaminen olivat yhteydessä tupakointiin. Tupakoivat lähihoitajat normalisoivat tupakointia, kokivat olevansa vastuullisia tupakoitsijoita, ajattelivat tupakointinsa olevan hallinnassa ja kokivat tupakoinnin olevan osa identiteettiään.

The purpose of this comparative study was to describe and compare 9th grade adolescents’ smoking behaviour between and within North Karelia in Eastern Finland and the Pitkäranta district, in the Republic of Karelia, Russia, from 1995 to 2013. Furthermore, the purpose was to find socio-ecological factors affecting the adolescents’ health behaviour.
The health behaviour survey among adolescents was conducted in spring 2013. In Pitkäranta, data were collected from all pupils in all eight schools having 9th graders in 2013 (n=182). The response rate was 98% (101 boys, 78 girls). In North Karelia, data were collected from all pupils in eight schools selected for this study (n=645). The response rate was 95% (300 boys, 301 girls). In addition, the study utilised data from 1995 consisting of pupils (n=385) in all 10 comprehensive schools in the Pitkäranta district and pupils (n=2098) in 24 randomly selected schools in Eastern Finland. In total, 367 students (176 boys, 191 girls) from Pitkäranta and 1911 students (951 boys, 960 girls) from Eastern Finland completed the questionnaire and the response rates were 95% and 91%, respectively.
The qualitative data (systematic literature review) were analysed with inductive analyses which were synthesized with the narrative analysis. The quantitative data consisted of four separate cross-sectional studies from the years 1995 and 2013 and was analysed with descriptive statistics and multivariate methods. The following statistical methods were used: percentages, chi-square test, general linear model, structural equation modelling and exploratory factor and logistic regression analysis.
The literature review revealed that one of the most important socio-ecological factor related to adolescents’ health behaviour was family wealth, and adolescents from less wealthy families were at a higher risk for unhealthy behaviours. The results from empirical studies showed that the smoking prevalence among 9th graders did not change among either girls or boys in either country from 1995 to 2013. In North Karelia, daily smoking prevalence stayed at nearly 20% among Finnish boys and girls. In Pitkäranta, the prevalence remained at around 30% among Russian boys and at 7% among Russian girls. A best friend’s smoking is still the most important predictor for the adolescent’s own smoking and the non-normative attitudes and difficulties in refusing to smoke increased the risk of smoking experimentation and daily smoking.
The results highlighted the need for evaluation of health promotion activities and anti-smoking education in schools. The schools are the central places for health promotion, and there is an opportunity for close collaboration between home and school, offering a growing possibility in preventing health problems later in life. The results also highlighted the need for carefully tailored gender and country-specific programmes which take into consideration adolescents’ socio-ecological circumstances as well as cultural factors.

Olemme julkaisseet ensimmäisen työn kansainvälisestikin ainutlaatuisilla raskauden aikana alkoholille altistuneista vastasyntyneistä kerätyillä näytteillä (Marjonen ja muut 2017, Human Reproduction Open). Tutkimuksessa tarkastelimme miten raskaudenaikainen alkoholialtistus vaikuttaa tunnettuihin kasvua sääteleviin geeneihin istukassa ja vastasyntyneiden lasten kokoon. Havaitsimme alkoholin vaikuttavan geenien toimintaa säätelevien epigeneettisten merkkien määrään, geenien ilmenemiseen sekä lapsen pään kokoon sen mukaan, minkä perinnöllisen variaation geenien säätelyalueella lapsi on vanhemmiltaan perinyt. Löytämämme polymorfia on mitä todennäköisemmin ensimmäinen geneettinen tekijä alkoholialtistuksen aiheuttamien muutosten taustalla.

As mentioned in the research plan, the purpose of this research project is to examine the relationships between socioeconomic status (SES) and adolescents' alcohol use in China and Finland. In light of the Health Behaviour in School-aged Children (HBSC) study in Finland and the HBSC linked project in China, we compared the socioeconomic inequalities in alcohol use of adolescents aged 15-year-old schoolchildren between two countries. We found that Chinese adolescents from the high FAS group are more likely to report experiencing monthly alcohol use (OR = 2.13) and early onset of alcohol use (OR = 1.55) (girls), and early onset of drunkenness (OR = 1.81) (boys). However, no significant difference was found in three FAS groups for all four measures of alcohol use among Finnish adolescent. This study indicated clear differences of socioeconomic inequalities in alcohol use between Chinese and Finnish adolescents.

1. Ranjit et al., Predictive Association of Smoking with Depressive symptoms: a Longitudinal Study of Adolescent Twins, Prev Sci, 2019

Main results and conclusions: A study among Finnish twin cohort (maximum N=4,152 individuals; 1,910 twin pairs) examined the longitudinal association of cigarette smoking with subsequent depressive symptoms. The study found that cigarette smoking during early adolescence (at age 14) is associated with reporting more depressive symptoms later in adolescence (at age 17). Those who had smoked over 50 cigarettes, and regular smokers had 43% and 46% higher depression symptom scores respectively when compared to never smokers. The association attenuated when adjusted with measured covariates and in within-pair analyses. Therefore, cigarette smoking is associated with subsequent depressive symptoms; however, measured confounding factors and underlying genetic influences partly explain the existing association.

2. Ranjit et al., Testing the reciprocal association between smoking and depressive symptoms from adolescence to adulthood: A longitudinal twin study, Drug Alcohol Depend, 2019

Main results and conclusions: A study among Finnish twin cohort (maximum N=2,954 individuals; 1,154 twin pairs) examined the bi-directional longitudinal associations between cigarette smoking and depressive symptoms. Daily smoking at age 17 predicted 17% higher depressive symptom scores at age 22. Further, higher depression scores at age 17 was associated with an increased likelihood of being a non-daily or daily smoker at age 22. No associations were found in the within pair analyses. The study concludes that during the developmental phase from adolescence to adulthood, there exists a reciprocal association between cigarette smoking and depressive symptoms. However, the role of shared familial liabilities in the existing association is evident.

3. Ranjit et al., Depressive symptoms predict smoking cessation in a 20-year longitudinal study of adult twins, Addict Behav, 2020.

Main results and conclusions: A study among adult Finnish twin cohort (N=1,438 daily smokers) examined the longitudinal association of depressive symptoms with smoking cessation. The findings revealed that those reporting moderate/severe depressive symptoms had 46% lower likelihood of quitting when compared to those with no/minimal depressive symptoms. After adjusting for Cigarettes per day (measurement of smoking heaviness at the baseline), the association of depressive symptoms with smoking cessation attenuated modestly. In the within-pair analysis, depressive symptoms were not associated with quitting smoking. Thus, the study concludes that depressive symptoms is associated with a lower likelihood of smoking cessation during a 20-year period. In addition, the existing association is partly explained by baseline heaviness of smoking and familial factors.

Tutkimuksessa tarkasteltiin alkohoinkäytön, toimintakyvyn ja työkyvyn välistä yhteyttä keski-ikäisillä kuntatyöntekijöillä. Tutkimusaineistona toimi Helsingin kaupungin terveystutkimus (Helsinki Health Study). Peruskysely lähetettiin vuosina 2000-02 40-60 -vuotiaille Helsingin kaupungin työntekijöille. 8960 työntekijää osallistui ja vastausprosentti oli 67%. Vuonna 2007 toteutettiin seurantakysely, johon vastasi 7332 henkilöä. Kyselyt sisälsivät kysymyksiä esimerkiksi juomatavoista, muista terveyskäyttäytymisen muodoista, sosioekonomisista tekijöistä , perhetilanteesta ja terveydestä. Kyselytiedot yhdistettiin työnantajan sairauspoissaolotietoihin ja Eläketurvakeskuksesta saatuihin tietoihin työkyvyttömyyseläkkeistä. Alkoholinkäyttöä mitattiin viikoittaisella keskikulutuksella, humalajuomisella ja CAGE-kyselyn perusteella mitatulla ongelmajuomisella.

Tutkittujen työntekijäiden alkoholinkäyttö oli suhteellisen vähäistä. Alkoholinkäyttö oli yhteydessä heikentyneeseen psyykkiseen toimintakykyyn ja ongelmajuominen oli yhteydessä myös heikentyneeseen fyysiseen toimintakykyyn. Runsas keskikulutus, humalajuominen ja ongelmajuominen olivat kaikki yhteydessä sekä itse ilmoitettuihin että lääkärin varmentamiin sairauspoissaoloihin. Alkoholinkäytön muutoksia tutkittaessa yhteyksiä havaittiin etenkin itse ilmoitetttuja sairauspoissaoloja koskien. Lääkärin varmentamia sairauspoissaoloja koskien yhteydet heikentyivät usein muita terveyskäyttäytymisen muotoja ja terveydentilaa vakioitaessa. Myös vähentynyt alkoholin juominen ja entinen ongelmakäyttö olivat yhteydessä sairauspoissaoloihin. Alkoholinkäyttö oli vahvasti yhteydessä mielenterveyssyistä johtuviin työkyvyttömyyseläkkeisiin, kun taas yhteyksiä ei havaittu koskien tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvia työkyvyttömyyseläkkeitä koskien.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että alkoholinkäyttö heikentää terveyttä ja toimintakykyä myös keski-ikäisen työssäkäyvän väestön keskuudessa. Ongelmajuomisen yhteydet olivat vahvimmat ja laaja-alaisimmat. Tulokset painottavat alkoholinkäytön merkitystä mielenterveysongelmien taustalla.

Tässä tutkimuksessa havaitsimme, että poikkileikkausasetelmassa ylipainoisilla ja lihavilla päivittäin tupakoivilla naisilla on suurempi vyötärönympärys kuin ei koskaan tupakoineilla samassa painoluokassa. Sama havainto tehtiin myös tupakoinnin lopettaneilla. Tupakointi lisäsi vyötärölihavuuden todennäköisyyttä silloinkin, kun iän, painoindeksin, alkoholin kulutuksen ja liikunnan vaikutus huomioitiin. Lisäksi havaitsimme painoindeksi x tupakointi-interaktion eli painoindeksi muokkaa tupakoinnin yhteyttä vyötärönympärykseen. Miehillä mitään näistä yhteyksissä ei havaittu. Nämä tulokset on julkaistu ”Smoking Status and Abdominal Obesity among Normal- and Overweight/Obese Adults: Population-based FINRISK Study” Preventive Medicine Reports-lehdessä 2016.

Sisäsyntyisen vuorokausirytmin ajoituksen perusteella voidaan erottaa kolme eli
aika- eli kronotyyppiä: aamuvirkut, iltavirkut ja näiden välimuoto, joita voidaan myös
nimittää päivävirkuiksi. Tutkimuksissamme on selvinnyt mm. että suomalaisessa
aikuisväestössä naisten osuus on merkittävästi hieman suurempi iltavirkkujen
keskuudessa, etenkin nuoremmissa ikäryhmissä. Sukupuolen lisäksi ikä vaikuttaa
myös luontaiseen vuorokausirytmiin, siten että vanhempien henkilöiden keskuudessa
aamuvirkkuus on yleisempää kun taas nuorien aikuisten keskuudessa iltavirkkuus on
yleisin kronotyyppi. Epäterveelliset elämäntavat kuten tupakointi ja runsas
alkoholinkäyttö ovat myös merkittävästi yleisempiä iltavirkuilla verrattuna muihin
kronotyyppeihin. Tämän lisäksi iltavirkuilla on muita useammin niin psyykkisiä kuin
somaattisia oireita ja sairauksia. Iltavirkuilla on myös muita useammin univaikeuksia
ja masennusoireita. Iltavirkut valittavat kronotyyppejä enemmän myös unettomuutta
ja painajaisia sekä käyttävät enemmän unilääkkeitä. Iltavirkut ovat usein
tyytymättömiä unensa määrään, vaikka saisivatkin nukuttua 7‒8 tunnin yöunet.
Pitkäunisuus ja naisten keskuudessa pidempi kuukautiskierto viittaavat myös
mahdollisuuteen, että iltavirkuilla on muita kronotyyppejä pidempi vuorokausirytmin
periodi. Iltavirkuilla on uni- ja masennusoireiden lisäksi todettu muita korkeampi
leposyke sekä suurempi paino ja suurempi vyötärönympärys. Nämä taustatekijät
voivat yhdessä epäterveellisten elämäntapojen kanssa ainakin osittain selittää
iltavirkuilla nähtävää korkeampaa riskiä sairastua aikuisiän diabetekseen sekä
verenpainetautiin. Iltavirkuilla esiintyy muita useammin myös hengitystieoireita, kuten
hengenahdistusta, yskänpuuskia ja keuhkoastmaa, joita runsas tupakointi ei selitä
yksistään. Vielä julkaisemattomassa käsikirjoituksessamme myös selkäsairauksien
riski oli merkittävästi korkeampi iltavirkuilla verrattuna aamuvirkkuihin. On
mahdollista, että vuorokausirytmin toiminnan häiriöt voivat selittää iltavirkuilla
nähtävän ilmiasun sairausriskien suhteen. Iltavirkut, jotka joutuvat elämään itselleen
sopimattomassa vuorokausirytmissä ovat erityisen alttiita vuorokausirytmin
häiriintymiselle ja siten somaattisille sairauksille. Tutkimusten tuottamaa tietoa
pyritään hyödyntämään diagnostiikan ja hoidon kehittämisessä.

Sisäsyntyisen vuorokausirytmin ajoituksen perusteella voidaan erottaa kolme eli
aika- eli kronotyyppiä: aamuvirkut, iltavirkut ja näiden välimuoto, joita voidaan myös
nimittää päivävirkuiksi. Tutkimuksissamme on selvinnyt mm. että suomalaisessa
aikuisväestössä naisten osuus on merkittävästi hieman suurempi iltavirkkujen
keskuudessa, etenkin nuoremmissa ikäryhmissä. Sukupuolen lisäksi ikä vaikuttaa
myös luontaiseen vuorokausirytmiin, siten että vanhempien henkilöiden keskuudessa
aamuvirkkuus on yleisempää kun taas nuorien aikuisten keskuudessa iltavirkkuus on
yleisin kronotyyppi. Epäterveelliset elämäntavat kuten tupakointi ja runsas
alkoholinkäyttö ovat myös merkittävästi yleisempiä iltavirkuilla verrattuna muihin
kronotyyppeihin. Tämän lisäksi iltavirkuilla on muita useammin niin psyykkisiä kuin
somaattisia oireita ja sairauksia. Iltavirkuilla on myös muita useammin univaikeuksia
ja masennusoireita. Iltavirkut valittavat kronotyyppejä enemmän myös unettomuutta
ja painajaisia sekä käyttävät enemmän unilääkkeitä. Iltavirkut ovat usein
tyytymättömiä unensa määrään, vaikka saisivatkin nukuttua 7‒8 tunnin yöunet.
Pitkäunisuus ja naisten keskuudessa pidempi kuukautiskierto viittaavat myös
mahdollisuuteen, että iltavirkuilla on muita kronotyyppejä pidempi vuorokausirytmin
periodi. Iltavirkuilla on uni- ja masennusoireiden lisäksi todettu muita korkeampi
leposyke sekä suurempi paino ja suurempi vyötärönympärys. Nämä taustatekijät
voivat yhdessä epäterveellisten elämäntapojen kanssa ainakin osittain selittää
iltavirkuilla nähtävää korkeampaa riskiä sairastua aikuisiän diabetekseen sekä
verenpainetautiin. Iltavirkuilla esiintyy muita useammin myös hengitystieoireita, kuten
hengenahdistusta, yskänpuuskia ja keuhkoastmaa, joita runsas tupakointi ei selitä
yksistään. Vielä julkaisemattomassa käsikirjoituksessamme myös selkäsairauksien
riski oli merkittävästi korkeampi iltavirkuilla verrattuna aamuvirkkuihin. On
mahdollista, että vuorokausirytmin toiminnan häiriöt voivat selittää iltavirkuilla
nähtävän ilmiasun sairausriskien suhteen. Iltavirkut, jotka joutuvat elämään itselleen
sopimattomassa vuorokausirytmissä ovat erityisen alttiita vuorokausirytmin
häiriintymiselle ja siten somaattisille sairauksille. Tutkimusten tuottamaa tietoa
pyritään hyödyntämään diagnostiikan ja hoidon kehittämisessä.

Mitä enemmän tietokonetta käytettiin ja televisiota katseltiin sitä lyhyempi oli unen kesto ja sitä myöhäisemmät olivat nukkumaanmenoajat suomalaisilla 10-11 -vuotiailla lapsilla (n=353) 18 kuukauden pitkittäistutkimuksessa (Hälsoverkstaden -tutkimus, v. 2006 ja 2008). Tietokoneen käytön yhteys lyhyempään unen kestoon ja myöhäisempiin nukkumaanmenoaikoihin oli vahvempi kuin television katselun ja unimuuttujien väliset yhteydet. Tietokoneen käyttö myös ennusti epäsuotuisia muutoksia unen kestossa ja nukkumaanmenoajoissa. Pojilla tietokone ja televisio omassa huoneessa oli yhteydessä myöhäisempiin nukkumaanmenoaikoihin sekä kouluiltoina että viikonloppuiltoina.

Mitä suurempaa tietokoneen käyttö oli sitä lyhyempi unen kesto oli 15 -vuotiailla nuorilla (n=5042) Suomessa, Ranskassa ja Tanskassa. Aineistona käytettiin WHO:n koululaistutkimusta näistä maista (v. 2010). Keskimäärin tietokonetta käytettiin noin kaksi tuntia vuorokaudessa. Lisäksi tietokoneen käyttö ja lyhyt unen kesto olivat yhteydessä korkeampaan itseraportoituun oireiluun. Unen kesto osittain välitti tietokoneen käytön ja oireilun välistä yhteyttä, mutta unen keston epäsuora yhteys oli maltillinen.

Klusterianalyysiä käyttäen tutkittiin 13-15 -vuotiaiden suomalaisten nuorten (n=4262) energiatasapainoon liittyvien elintapojen sekä unen klusteroitumista (kasautumista). Aineistona oli WHO:n koululaistutkimus (v. 2010). Tytöillä ja pojilla voitiin nimetä kolme ryhmää, joista kaksi oli samoja sekä tytöillä että pojilla; ”terveelliset elintavat” ja ”korkea ruutuaika, epäterveelliset elintavat”. Pojilla erotettiin myös ryhmä "vähäinen/kohtuullinen ruutuaika ja epäterveelliset elintavat". Tytöillä oli lisäksi ryhmä "huonot nukkumistottumukset, epäterveelliset elintavat". "Terveelliset elintavat" -ryhmää kuvasivat pidempi unen kesto, parempi unen laatu, runsaampi kasvisten ja hedelmien syönti, korkeampi fyysinen aktiivisuus sekä vähäisempi ruutuaika. Noin puolet nuorista kuului "terveelliset elintavat" -ryhmään. Kohonnut riski ylipainolle/lihavuudelle oli tytöillä, joille kertyi paljon ruutuaikaa, ja jotka eivät liikkuneet (ryhmä "korkea ruutuaika, epäterveelliset elintavat"). Muissa ryhmissä ei ollut kohonnutta ylipainon riskiä.

Aktigrafilla (kiihtyvyysmittari) mitatut ja itseraportoidut unen kesto, nukkumaanmenoajat ja heräämisajat erosivat tilastollisesti merkitsevästi 11-12 -vuotiailla suomalaisilla lapsilla (n=149). Kouluviikon aikainen unen kesto erosi menetelmien välillä n. 30 minuuttia, ja viikonlopun unen kesto n. tunnin. Itseraportoitu unen kesto oli yliarvioitu suhteessa aktigrafilla mitattuun. Lapset täyttivät kyselyn kaksi kertaa, ja kyselyn toistettavuus unimuuttujista oli vähintään kohtalainen. Lisäksi tutkittiin unen keston, mitattuna sekä aktigrafilla että kyselyllä, ja painoindeksin välistä yhteyttä. Pidempi unen kesto (mitattuna kyselyllä tai aktigrafilla) oli yhteydessä pienempään painoindeksiin.

Medialaitteiden liiallinen käyttö voi olla lapsen tai nuoren unta häiritsevä tekijä. Medialaitteiden käyttöä ja sitä onko lapsella medialaite myös omassa makuuhuoneessa kannattaa tarkastella erityisesti silloin, kun lapsella on nukkumiseen liittyviä vaikeuksia tai lapsella ilmenee päiväväsymystä. Tytöt, joiden ruutuaika on suuri ja liikkuvat vähän, voisivat hyötyä liikuntaan kannustavista interventioista. Jatkossa olisi tärkeää tutkia millaiset tavat lisätä liikuntaa toimivat tällaisessa ryhmässä. Elektronisen median käytön ja unen välisten kausaaliyhteyksien tutkimiseksi tulisi medialaitteiden käyttöä ja unta tutkia objektiivisimmalla menetelmillä (vrt. itseraportointi).

On the basis of my topic, two manuscripts (original research articles on international peer-reviewed journals) have been finished during of the 6-month funding period.

1. Tan et al., Associations of disordered sleep with body fat distribution,physical activity and diet among overweight middle-aged men, J Sleep Res, 2015
Main results and conclusions: This cross-sectional study aimed to investigate whether body fat distribution, physical activity levels and dietary intakes are associated with insomnia and/or obstructive sleep apnea among overweight middle-aged men. Participants were 211 Finnish men aged 30–65 years.Among the 163 overweight or obese participants, 40 had insomnia only, 23 had obstructive sleep apnea only, 24 had comorbid insomnia and obstructive sleep apnea and 76 were without sleep disorder. The remaining 48 participants had normal weight without sleep disorder. Fat mass, levels of physical activity and diet were assessed by dual-energy X-ray densitometry, physical activity questionnaire and 3-day food diary,
respectively. Among the overweight participants, we found that: (i) groups with sleep disorders had higher fat mass in trunk and android regions than the group without sleep disorder (P = 0.048–0.004); (ii) the insomnia-only group showed a lower level of leisure-time physical activity (436.9 versus 986.5 MET min week
1, P = 0.009) and higher intake of saturated fatty acids (14.8 versus 12.7 E%, P = 0.011) than the group without sleep disorder; and (iii) the comorbid group had a lower level of leisure-time physical activity (344.4 versus 986.5 MET min week
1, P = 0.007) and lower folate intake (118.9 versus 152.1 lg, P = 0.002) than the group without sleep disorder, which were independent of body mass index. The results suggest that central obesity is associated with insomnia and/or obstructive sleep apnea. In addition, low levels of leisure-time physical activity and poor dietary intakes are related to insomnia or comorbid insomnia and obstructive sleep apnea among overweight men.

2. Tan et al., Effects of aerobic exercise on sleep among overweight men with chronic insomnia: a randomized controlled study, Sleep (under review)
Main results and conclusions:
Study Objectives: To determine the effects of 6-month individualized aerobic exercise on sleep among overweight men with chronic insomnia
Design: Randomized controlled study
Setting: Home and laboratory of sport and health sciences.
Participants: Fifty-one overweight Finnish men aged 30 – 65 years, diagnosed with insomnia by DSM-IV-IR criteria, had insomnia symptoms for over three months.
Interventions: Participants were randomized into exercise (n = 25) or control group (n = 26).Exercise group received individualized aerobic exercise intervention for 26 weeks. The exercise program was tailored on the bases of their fitness level. Control group participants were instructed to maintain their usual lifestyle behaviors during the study period.
Measurements and Results: Seven-night home-based sleep was measured by piezoelectric bed sensor (Beddit Ltd.) and sleep diary. Other assessments included a modified Basic Nordic sleep questionnaire, health history questionnaire, diet and physical activity diaries, and measurements of anthropometry, fat mass, and physical fitness. Analysis of covariance controlling for baseline values, and repeated measures analysis of variance were implemented for time-by-group comparisons, and within group comparisons, respectively. Compared to control group, exercise group showed reduced objective sleep onset latency (P = 0.019), improved morning-rated sleep quality (P = 0.046), and lowered self-reported frequency in trouble falling asleep (P = 0.013) at 6-month. Exercise group also had no change in body mass index and fat mass through
intervention.
Conclusions: Six-month individualized aerobic exercise improves sleep on overweight men with chronic insomnia.

We studied the effects of prenatal stress during pregnancy on the brain of 111 infants aged between 2-5 weeks. We used diffusion tensor imaging metrics such as fractional anisotropy (FA), mean diffusivity (MD), axial diffusivity (AD). We measured the stress during pregnancy using Edinburgh Postnatal Depression Scale (EPDS) questionare. EPDS and its interaction with sex were analysed. If the gender-EPDS interaction was not significant, regressions were repeated with only EPDS. The controlled variables were chosen based on the significant correlation of them with either EPDS or DTI metrics. This process led to the inclusion of the following control variables in the analyses: SSRI/SNRI, CNS, financial situation, anemia, hypertension, BMI, age from birth at scan, GW at birth, total age from conception and mother’s age at due date. The prelimanary results revelead that there are changes in DTI metrics in infants with higher stressed mothers.

Tutkimusprojektin 1. osatyössä on tarkasteltu 20-vuotisen ravinto- ja elämäntapaintervention (STRIP, Sepelvaltimotaudin riskitekijöiden ehkäisyprojekti) vaikutuksia tutkittavien psykologiseen hyvinvointiin sekä sosioekonomisten lähtötekijöiden potentiaalisia modifioivia vaikutuksia intervention ja hyvinvoinnin välisiin yhteyksiin. Tutkimukseen osallistui 457 nuorta aikuista (interventioryhmä n=210, kontrolliryhmä n=247). Psykologista hyvinvointia tarkasteltiin useiden eri indikaattorien kautta (elämäntyytyväisyys, koettu terveys, stressikokemukset, stressikokemusten seuraukset ja masennusoireet). Tulokset osoittivat, ettei 20-vuotinen interventio ole vaikuttanut psykologiseen hyvinvointiin. Tutkittavien vanhempien sosioekonomisella asemalla havaittiin olevan yhteys tutkittavien kokemaan terveyteen aikuisiässä (p=.003), mutta sosioekonomiset lähtökohdat eivät modifioineet intervention vaikutusta psykologiseen hyvinvointiin. Tutkimusprojektin 2. osatyössä on tarkasteltu intervention vaikutusta fyysiseen terveyteen sekä sosioekonomisten lähtötekijöiden potentiaalisia modifioivia vaikutuksia intervention ja fyysisen terveyden yhteyksiin. Tutkimuksessa on ollut mukana 1047 tutkittavaa (interventioryhmä n=535, kontrolliryhmä n=512). Interventio on yhteydessä fyysiseen terveyteen (tyydyttyneen rasvan osuuteen kokonaisenergiansaannista, SAFA E%) (p<.001), mutta alustavien tulosten perusteella sosioekonomiset lähtökohdat eivät modifioi intervention ja fyysisen hyvinvoinnin yhteyksiä. Johtopäätöksinä voidaan esittää, ettei 20-vuotisella ravinto- ja elämäntapainterventiolla ole psykologisia sivuvaikutuksia. Fyysistä terveyttä koskevien tarkastelujen perusteella vaikuttaisi todennäköiseltä, että interventio on toiminut yhtä hyvin eri sosioekonomisista lähtökohdista tulleiden tutkimusnuorten kohdalla.

Vuonna 2010 myönnetyn Juho Vainion säätiön apurahan turvin on Suomen sotaveteraanien terveys ja toimintakykytutkimusaineistosta selvitetty seurantatutkimukseen osallistuneiden sotaveteraanien koettua terveyttä ja toimintakykyä sekä koetun terveyden muutoksiin vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksessa todettiin, että seuranta aikana sotaveteraanit eivät raportoineet merkittävää itse koetun terveydentilan tai toimintakyvyn huononemista. Erityisesti sairastuminen sydän- ja verisuonitauteihin, kävelyvaikeuksien lisääntyminen, neurologiset sairaudet ja laitoshoitoon joutuminen olivat tekijöitä, jotka heijastuivat koetun terveyden huononemisena. Vuoden 2012 apurahan turvin aineiston analysointia jatkettiin erityisesti tarkastelemalla toimintakykyyn ja sen muutoksiin vaikuttavia tekijöitä. Perustoiminnoista suoriutumista vaikeuttivat ensisijaisesti neurologiset sairaudet, kävelyvaikeudet ja tuki- ja liikuntaelinten sairaudet. Käytännön arkisista toiminnoista kuten kaupassa käynnistä, siivouksesta yms huolehtimiskykyyn vaikuttivat eniten kävelyvaikeudet. Aineistoon on apurahan turvin myös suunnitelman mukaisesti päivitetty tutkimukseen osallistuneiden veteraanien kuolinsyytiedot. Niiden avulla tarkasteltiin mitkä terveyden ja toimintakyvyn osa-alueet ennustivat eniten kokonaiskuolleisuutta, kuolleisuutta sydän- ja verisuonitauteihin ja ulkoisiin kuolinsyihin. Jälleen kävelyvaikeudet nousivat esiin myös kuolleisuutta eniten ennustavana tekijänä. Naisveteraaneilla sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta ennusti myös yhtäaikainen sairastavuus moniin kroonisiin sairauksiin. Kaatumiskokemukset ja taipumus kaatumisiin ennusti eniten tapaturmaisia kuolemia. Tämän tutkimuskokonaisuuden perusteella voidaan todeta, että iäkkäiden fyysisen toimintakyvyn säilyminen, joka näissä analyyseissä on näkynyt eniten kävelykykynä, on ensiarvoisen tärkeä hyvän oman terveyden kokemisen, perustoiminnoista suoriutumisen, käytännön askareista suoriutumisen ja myös pitkän eliniän ennusteen kannalta. Hyvä fyysinen toimintakyky vähentää myös kaatumisia ja näinollen on yhteydessä myös tapaturmien ja tapaturmaisten kuolemien vähenemiseen.
Tutkimushankkeessa valmistuneet osajulkaisut:
1) Leskinen R, Laatikainen T, Tuomilehto J, Nissinen A, Peltonen M, Koistinen P, Antikainen R. Trends in health status and the use of services among the 80-84-year-old Finnish war veterans during 1992 and 2004. Scandinavian Journal of Public Health 2010;20:1-8.
2) Leskinen R, Antikainen R, Peltonen M, Sippola R, Jousilahti P, Laatikainen T. Determinants of changes in self-rated health among Finnish war veterans. Results from the Veteran Project 1992 and 2004 surveys. Archives of Gerontology and Geriatrics 2012; 55(2):343-8.
3) Leskinen R, Laatikainen T, Peltonen M, Levälahti E, Antikainen R. Prevalence, predictors and covariates of functional status impairment among Finnish Second World War veterans during 1992-2004. Age Ageing 2013;42(4):508-14.
4) Leskinen R, Laatikainen T, Peltonen M, Levälahti E, Antikainen R. Self-reported Walking Difficulties Predict Late-life Mortality among Finnish War Veterans. Results from the Veteran Project 1992 Survey. JAGS, in press.

This project is targeted towards the award of my doctoral degree and so far two papers have been completed for publication (one in press and the other under review), and i have used the grant I got from the Foundatation during the preparation of these papers. The key findings from these studies suggest that poor health may limit an individuals' opportunuity of becoming re-employed although it seems that the effect of health on re-employment may depend on the type of health problem an individual has (e.g. our findings showed that poor physical capacity was more related to reduced likelihood of becoming re-employed as compared to musculoskeletal pain).

Tutkimustemme mukaan raskaudenaikainen antioksidanttien ei näyttäisi, mutta rasvahappojen saanti sen sijaan näyttäisi olevan yhteydessä lapsen allergisten sairauksien riskiin. Uusimmissa analyyseissämme havaitsimme, että äidin vähäinen vihreiden lehtivihannesten, omenahedelmien ja suklaan kulutus oli yhteydessä lapsen suurentuneeseen vinkunan riskiin. Suojatekijöiksi nousseita ruoka-aineita yhdistää runsas polyfenolipitoisuus.

Väestopohjaiseen otokseen perustuvan poikkileikkaustutkimuksen tulokset osoittivat, että tuki- ja liikuntaelimistöön kohdistuvat kiputilat ovat yhteydessä 75 -vuotiaiden ja sitä vanhempien henkilöiden heikentyneeseen kävelykykyyn ja tasapainon hallintaan. Kipu oli itsenäinen riskitekijä eli kivun ja liikkumiskyvyn ongelmien yhteys oli riippumaton lukuisista tunnetuista riskitekijöistä kuten iästä, pitkäaikaissairauksista, fyysisestä aktiivisuudesta ja alaraajojen lihasvoimasta. Pitkäaikaisia tuki- ja liikuntaelimistön kipuja raportoi 40 % (n=251) tutkimukseen osallistuneista iäkkäistä henkilöistä (n=622). Henkilöillä, jotka kärsivät kohtalaisesta tai voimakkaasta kivusta, oli yli kaksinkertainen heikentyneen kävelykyvyn ja tasapainon hallinnan riski verrattuna kivuttomiin henkilöihin.

Kokeellinen effectiveness-tutkimus osoitti, että kokonaisvaltaisella geriatrisella arvioinnilla ja sen perusteella yksilöllisesti kohdennetuilla hoito- ja kuntoutustoimenpiteillä voitiin ylläpitää iäkkäiden henkilöiden liikkumiskykyä. Geriatrinen interventio, jonka keskeinen osa oli fyysisen aktiivisuuden edistäminen, ehkäisi koettujen kävelyvaikeuksien kehittymistä kolmen vuoden aikana. Intervention vaikutti myönteisesti myös objektiivisesti mitattuun liikkumiskykyyn, sillä interventioryhmäläisten kävelynopeus, dynaaminen tasapainon hallinta ja siirtymisissä tarvittavat kyvyt ylläpysyivät/parantuivat verrattuna kontrolliryhmäläisiin. Kokonaisvaltaisen geriatrisen arvioinnin ja yksilöllistettyjen kuntoutus- ja hoitotoimien vaikutukset havaittiin selkeimmin henkilöillä, jotka olivat raportoineet kipua kokeellisen tutkimuksen alkumittauksissa.

Työskentelyapurahan turvin valmistellut julkaisut sekä väitöskirjatyö käsittelivät fyysisen aktiivisuuden, kehon koostumuksen, lihasvoiman ja toimintakyvyn yhteyksiä osteporoosiin. Ikääntymisen mukana pienentyvän lihasmassan (Sarkopenia) ja alentuneen lihasvoiman osoitettiin olevan merkittävästi yhteydessä luuston haurastumiseen. Säännöllisellä ja vähintään noin 2.5h viikossa kestävällä liikunnalla oli merkittävä vaikutus paremman luumassan säilyttämisessä.Ikääntyvän väestön lihaskato on yhteydessä luuston haurastumiseen ja kasvaneeseen murtumariskiin, joita voidaan ehkäistä voimaharjoittelulla ja säännöllisellä liikunnalla.

Liikunnan, lihaskadon ja osteoporoosin yhteyksiä selvittävä väitöskirjakokonaisuus sai laajasti huomiota kansallisessa mediassa, ml. YLE, Helsingin Sanomat ja iltapäivälehdet.

Tulosten mukaan vajaa viidennes lapsista oli ylipainoisia kansainvälisen painoindeksikriteerin mukaan. Lapsen ylipainon ja lihavuuden riskiin olivat yhteydessä vanhempien ylipaino, lapsen vähäinen liikunta sekä aamupalan syömättä jättäminen ja liiallinen syöminen. Yli puolet ylipainoisten lasten vanhemmista ei tunnistanut lapsensa ylipainoa. Vanhemmat tunnistivat poikien ylipainon tyttöjen ylipainoa huonommin. Lapsen ylipaino tunnistettiin heikommin, jos lapsi söi terveyttä edistävästi ja oli fyysisesti aktiivinen.
Ylipainoiset lapset söivät harvemmin kasviksia kuin normaalipainoiset lapset. Äidin kasvisten käyttö oli keskeisin lasten kasvisten käyttöön yhteydessä oleva tekijä. Ylipainoisilla lapsilla oli normaalipainoisia enemmän mielialaan liittyvää runsasta syömistä. Mielialaan liittyvä runsas syöminen oli yleisempää silloin, jos lapsi asui vain toisen biologisen vanhemman kanssa. Lisäksi äidin tunnesyöminen oli positiivisessa yhteydessä lapsen mielialasyömiseen.
Lasten ylipainon ehkäisemiseen tähtäävien toimenpiteiden tulisi alkaa jo varhaislapsuudessa. Perheiden ohjauksessa tulee ottaa puheeksi erityisesti liikunnan ja aamupalan merkitys. Lisäksi tulee tukea lasta syömään sopiva ruokamäärä. Terveydenhuollossa on syytä selvittää vanhempien näkemyksiä lapsensa painosta. Ylipainoisten lasten hoidossa tulisi kiinnittää huomiota paitsi lasten, myös heidän vanhempiensa ruokailutottumuksiin ja mielialasyömiseen.