Väitöskirjatutkimuksen ensimmäisessä osatyössä tunnistettiin PARK2-geenin sisällä oleva variantti, joka muuntelee ravinnon sisältämien rasvahappojen ja LDL-kolesterolin välistä yhteyttä. Vaikutus näytti välittyvän erityisesti linolihapon kautta ja kohdistuvan pieniin LDL-partikkeleihin. Väitöskirjatutkimuksen toisessa osatyössä saatiin vahvistusta hiiritöissä tehdyille havainnoille, joiden mukaan MC1R vaikuttaa verisuoniterveyteen. Hyödyntämällä genetiikkaa osoitimme, että geenivariantti vaikuttaa verisuoniterveyteen myös ihmisillä.Väitöskirjatyön kolmannessa osatyössä tunnistettiin 17 uutta lokusta, jotka assosioituivat sytokiinitasoihin populaatioaineistossa. Tunnistimme potentiaalisia uusia lääkevaikutuskohteita, jotka laajentavat jo käytössä olevien lääkkeiden indikaatioita ja avaavat mahdollisuuksia uusien lääkeaineryhmien kehittämiselle. Näitä lääkevaikutuskohteita targetoimalla saattaa olla mahdollista hoitaa autoimmuunisairauksia ja syöpää. Osatyö paljasti myös aiemmin tuntematonta biologiaa, joka liittyy immuunijärjestelmän toimintaan ja autoimmuunisairauksiin.

During a mean follow-up period of 18 years, 299 cases of gastric cancer and 235 cases of pancreatic cancer were found. There was a non significant inverse association between coffee consumption and risk of gastric cancer among men but not in the women. The multivariate-adjusted hazard ratio of stomach and pancreatic cancer incidence for >10 cups of coffee per day compared with non drinkers were 0.75 (95% CI, 0.40-1.41) (P for trend = 0.19) and 0.82 (95% CI, 0.38-1.76) (P for trend = 0.95) for the combined population of men and women respectively. In conclusion, our results showed no adverse effects or protection of coffee drinking associated with gastric or pancreatic cancer in this population with the highest average coffee consumption in the world.

Together with my PhD student (Guiomar Masip), we constructed a food-based diet quality score (DQS) and examined its association with obesity measures, eating styles and nutrient intakes. Participants were 3592 individuals (764 dizygotic [DZ] and 430 monozygotic [MZ] twin pairs) from the FinnTwin16 study. The diet quality score (0-12 points) was constructed from a short food frequency questionnaire which included 14 items. Anthropometric measures and eating styles were self-reported. Nutrient intakes were calculated from food diaries in a subsample of 249 individuals (45 same-sex DZ and 60 MZ twin pairs. A healthy diet score was inversely associated with body mass index (β = -0.12, 95% CI: -0.20, -0.05) and waist circumference (β = -0.34, 95% CI: -0.34, -0.14), obesity (odds ratio [OR]: 0.95, 95% CI: 0.87, 0.93) and abdominal obesity (OR: 0.88, 95% CI: 0.84, 0.91), independent of sex, age, physical activity and education. A higher diet quality score was also associated with health-conscious eating, having breakfast, less snacking, fewer evening meals, and a higher frequency and regularity of eating. The DQS was positively correlated with the intakes of protein, fiber and magnesium and negatively correlated with the intakes of total fat, saturated fat and sucrose. Within twin pairs, most of the associations between the DQS with eating styles and nutrient intakes remained, but the DQS was not associated with obesity measures within twin pairs. The publication is currently under review in the Journal “Nutrients”. The research was complemented by other research in a pan-European family cohort, in which familial correlations for dietary intake were estimated, and sibling pairs discordant for overweight/obesity were examined, in which we found that a higher moderate-to-vigorous physical activity level was associated with a lower BMI z-score when comparing sibling pairs.

Kenttätutkimus toteutettiin Uudellamaalla (5 kuntaa) ja Etelä-Pohjanmaalla (3 kuntaa) syyskuun 2015 ja kesäkuun 2016 välisenä aikana. Tutkimukseen osallistui 66 päiväkotia ja yhteensä 864 lasta huoltajineen. Lasten ruoankäyttötiedot kerättiin ruokapäiväkirjoilla ja frekvenssikyselyillä (FFQ). Huoltajat ja päiväkodin henkilökunta täyttivät laajan taustakyselyn. Lapsilta kerättiin sylki- ja hiusnäytteet (stressivasteet). Osin vielä julkaisemattomat tutkimustulokset osoittavat, että suomalaislasten ruoankäytössä on tapahtunut positiivisia muutoksia; kasvisten ja hedelmien keskimääräinen kulutus on kasvanut aikaisempiin laajoihin suomalaistutkimuksiin verrattuna. Hoitoaikainen ruokailu ei kata suositusten mukaisesti kahta kolmannesta lasten päivittäisestä energiantarpeesta. Päiväkotien ruokailukäytännöt poikkesivat mm. lasten kanssa yhdessä ruokailevien aikuisten määrän sekä lasten syntymäpäivien viettotavan mukaan. Käytänteissä on kuntakohtaisia eroja. Suurin osa lasten lisätystä sokerista syödään hoitoajan ulkopuolella, joten julkisten päiväkotien ruokiin kohdistunut kritiikki liiallisesta sokerin käytöstä on siis perusteetonta. Vanhemman kasvisruokavalio on yhteydessä lapsen terveellisempään ruokavalioon. Lapsilla oli eroteltavissa kolme erilaista ruokavaliotyyliä: terveystietoinen, suolaiset & makeat sekä voileipätyyli. Lapsen ruokavaliotyyli oli yhteydessä vanhempien koulutukseen sekä kodin ruokaympäristöön. Lasten syljestä mitatut stressivasteet olivat yhteydessä vanhempien koulutukseen sekä lapsen temperamenttiin. Valitettavasti rahoitusvaje myöhästytti stressivasteiden analyysejä ja lapsen ravitsemuksen sekä stressin säätelyn välisen yhteyden osalta tulokset valmistuvat vuoden 2018 loppuun mennessä. Lähetämme niistä erillisen raportin.

Apurahakauden aikana on jatkettu/aloitettu seuraavia tutkimuksia:
1) Millaiset ovat erilaisten ravintorasvojen kulutuksen pitkittäisvaikutukset muistihäiriöille, dementia/AT-riskille ja depressiolle (CAIDE-aineisto).
2) Millainen on kahvin juomisen pitkittäisvaikutus muistihäiriöille, dementia/AT-riskille ja depressiolle (CAIDE-aineisto).
3) Miten CAIDE Dementia Riskimittarin ja Terveellisen Ruokavalioindeksin yhdistelmä ennustaa myöhäisiän dementiaan sairastumisriskiä keski-ikäisessä väestössä (CAIDE-aineisto).
4) Kuinka useat ravitsemustekijät (seurantatutkimustieto) ja ravintolisät (tiedot kliinisistä kokeista) voisivat suojata dementialta/Alzheimerin taudilta/lievältä muistihäiriöltä (MCI)/kognitiiviselta heikentymiseltä myöhäisiässä; yhteenvedon kokoaminen (systemaattinen kirjallisuuskatsaus).
5) Kuinka kahvin juominen keski-iässä on yhteydessä dementiaan liittyviin aivomuutoksiin (kuten valkean aineen muutoksiin ja sisemmän ohimolohkon surkastumiseen) magneettikuvauksessa (MRI) myöhäisiällä (CAIDE-aineisto).

Tutkimustyön tuloksia (CAIDE Risk Score + Healthy Diet –index) on esitelty Kuopio Alzheimer Symposiumissa kesäkuussa 2015: CAIDE Dementia Riskimittarin (mukaanlukien ikä, sukupuoli, koulutus, kohonnut verenpaine, lihavuus, kohonneet kolesteroliarvot, fyysinen aktiivisuus, ja APOE genotyyppi) ja Terveellisen Ruokavalioindeksin (sisältäen usein ravintotekijöitä) yhdistelmä ennustaa myöhäisiän dementiaa hyvin keski-ikäisessä väestössä. Myös muiden tutkimusten osalta on saatu alustavia tuloksia apurahakauden aikana: esim. kohtalainen kahvin juominen keski-iässä näyttäisi liittyvän pienentyneeseen sisemmän ohimolohkoatrofian riskiin 28 vuotta myöhemmin. Analyysejä on jatkettu Juho Vainion Säätiön apurahakauden jälkeen, ja artikkelien kirjoitus on edennyt siten, että vuoden 2017 aikana ainakin kolme artikkelia tullaan julkaisemaan tieteellisesti korkeatasoisissa lehdissä.

Raskaana olevien naisten ja vastasyntyneiden D-vitamiinitilanne oli riittävä, sillä suurimmalla osalla veren 25-hydroksi-D-vitamiini [25(OH)D]-pitoisuus oli vähintään 50 nmol/l. Raskaana olevista naisista 95% käytti D-vitamiinivalmistetta ja keskimääräinen D-vitamiinin saanti ravintovalmisteista oli 16 µg. Raskausajan 25(OH)D-pitoisuutta lisäsivät suurempi D-vitamiinin saanti valmisteista, liikunnallinen aktiivisuus sekä ruokavaliotyyli, johon liittyi säännöllinen D-vitaminoitujen ruokien käyttö. Sitä vastoin, tupakointi ja monisynnyttäneisyys vähensivät 25(OH)D-pitoisuutta raskauden aikana.
Raskausdiabetes oli todettu 11% raskaana olevista naisista. Raskausajan 25(OH)D-pitoisuus ei eronnut raskausdiabetesta sairastavien ja ei-sairastavien välillä. Lisäksi, 25(OH)D-pitoisuus ei ollut yhteydessä gluukosirasituskokeen tuloksiin. Pikkulasten keskimääräinen päivittäinen D-vitamiinin saanti oli 7.5 µg ei-imetetyillä ja 3.8 µg imetetyillä. Pääasialliset D-vitamiinin saantilähteet olivat äidinmaidonkorvike, maito, puuro ja kalaruuat 1-vuotiailla lapsilla.
Korkeampi raskausajan ja pikkulapsen 25(OH)D-pitoisuus oli yhteydessä lapsen hitaampaan kasvuun. Lapset, joiden äideillä oli alkuraskauden 25(OH)D-pitoisuus yli 125 nmol/l, olivat lyhyimmät, kevyimmät ja laihimmat 6 kuukauden iässä. Korkeampi napaveren 25(OH)D-pitoisuus oli yhteydessä vastasyntyneen pienempään päänympärykseen sekä hitaampaan pituuskasvuun 6 kuukauden iässä. Korkeampi napaveren 25(OH)D oli yhteydessä hitaampaan kasvuvauhtiin syntymästä 6 kuukauden ikään saakka, mutta kiihtyneeseen kasvuvauhtiin 6 kuukauden jälkeen 1 vuoden ikään saakka. Lapset, joilla oli korkea 25(OH)D-pitoisuus 1 vuoden iässä (25(OH)D >125 nmol/l) olivat myös kevyimmät ja laihimmat 1 vuoden iässä. Toisaalta, lapset, joilla napaveren 25(OH)D oli alle 50 nmol/l, olivat laihimmat 6 kuukauden iässä.
Yhteenvetona voidaan todeta, että raskaana olevien naisten D-vitamiinitilanne oli riittävä. Samoin myös D-vitamiini-interventiotutkimukseen osallistuneiden pikkulasten D-vitamiinitilanne oli riittävä. Korkea raskausajan ja varhaislapsuuden 25(OH)D-pitoisuus oli yhteydessä lapsen hitaampaan kasvuun. Nämä tulokset voivat viitata käänteiseen U-käyrän muotoiseen yhteyteen D-vitamiinin ja kasvun välillä. Löydöksen kliinistä merkitystä ei tiedetä. Tämän hetkisen tiedon valossa, ei ole syytä tavoitella riittävän 25(OH)D-pitoisuuden ylittäviä pitoisuuksia syömällä suurempia D-vitamiiniannoksia raskauden tai varhaislapsuuden aikana, koska sillä voi olla epäedullisia vaikutuksia lapsen kasvuun.

Raskaudenaikaisella ravitsemuksella on useita tunnettuja vaikutuksia sikiön ja lapsen terveyteen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää äidin raskaudenaikaisen ravitsemuksen ja ravitsemusohjauksen mahdollisuuksia tukea kehittyvän lapsen terveyttä edistävää ravitsemusympäristöä. Tutkimuksessa selvitettiin miten äidin (n=256) ravitsemus vaikuttaa äidin ja lapsen seerumin n-3 rasvahappojen osuuksiin sekä lapsen kehitystestin pisteisiin (Griffiths Mental Development Scale) vuoden iässä. Tutkimuksessa annettiin alkuraskaudesta lähtien ravitsemusohjausta, jossa painotettiin ravitsemuksen rasvan laatua ja kuidun määrää. Lisäksi äidit saivat käyttöönsä ohjausta tukevia ruokatuotteita.

Ravitsemusohjaus lisäsi äitien seerumin fosfolipidien n-3 rasvahappojen osuutta loppuraskaudessa. Lisäksi ravintoindeksillä mitattu suositusten mukainen ruokavalio ja erityisesti kalan käyttö, joko säännöllisesti alkuraskaudesta lähtien tai synnytyksen jälkeen kolmesti viikossa, selittivät äitien ja heidän lastensa suurempaa n-3 rasvahappojen osuutta. Äidin n-3 rasvahappojen saanti ei kuitenkaan liittynyt lapsen kehitystestin pisteisiin vuoden iässä. Ravintoaineista äidin D-vitamiinin saanti ravinnosta ja ravintolisistä korreloi lapsen korkeampiin kehitystestin pisteisiin. Raskaudenaikainen pahoinvointi voi asettaa haasteen riittävälle ravinnonsaannille ja tutkimuksessa todettiinkin, että naiset, joilla oli pahoinvointia saivat ravinnosta vähemmän proteiinia ja enemmän hiilihydraatteja verrattuna naisiin, joilla ei ollut pahoinvointia.

Tulokset osoittavat, että raskaus voi altistaa epätasapainoiselle ravintoaineiden saannille, mikäli äiti kärsii raskauspahoinvoinnista. Raskaana olevien naisten ravitsemusohjaus johtaa suotuisiin muutoksiin äidin ja lapsen rasvahappoaineenvaihdunnassa. Monipuolisen ruokavalion ohella erityisesti riittävä n-3 rasvahappojen ja D-vitamiinin saanti edistävät hyödyllisiä aineenvaihdunnallisia muutoksia ja lapsen kehitystä.

Tämän väitöskirjatutkimuksen päätulos oli, että ravinnon happokuormalla on sekä akuutteja että pidempiaikaisia vaikutuksia veren ja virtsan happoemästasapainoon, ja se voi vaikuttaa myös fyysiseen suorituskykyyn. Elimistön happokuormaa lisääväksi suunniteltu, seitsemän vuorokauden ajan nautittu ruokavalio lisäsi veren happamuutta nuorilla aikuisilla sekä ikääntyvillä, mutta ei lapsilla. Happojen tuottoa lisäävän ruokavalion jälkeen veren pH ja HCO3- -konsentraatio olivat matalampia myös submaksimaalisen liikunnan aikana erityisesti nuorilla ja ikääntyvillä naisilla verrattuna kasvispainotteiseen, happokuormaa pienentävään ruokavalioon. Nuorten naisten maksimaalinen aerobinen kestävyyssuorituskyky heikentyi happokuormaa lisäävän ruokavalion jälkeen. Maksimaalisen kuorman kesto sekä maksimaalinen hapenkulutus, laktaatti ja syke olivat matalampia happokuormaa lisäävän ruokavalion jälkeen verrattuna happokuormaa pienentävään ruokavalioon. Munuaisten toimintakapasiteettia kuvaava GFR oli matalampi vanhemmilla koehenkilöryhmillä nuorempiin verrattuna ja naisilla verrattuna miehiin. Erot munuaisten toimintakapasiteetissa voivat osaltaan selittää sitä, miksi ravinnon happokuorma vaikutti enemmän vanhempiin kuin nuorempiin tutkittaviin ja enemmän naisiin kuin miehiin. Ravinnon happokuorman pienentäminen saattaa olla yksi monista hyvistä syistä huolehtia riittävästä vihannesten ja hedelmien syömisestä.

The European population is undergoing an unprecedented ageing process, which is the consequence of the joint effects of increased life expectancy and reduced mortality. Healthy aging defined as “the process of developing and maintaining the functional ability that enables well-being in older age” has received the attention of researchers. Thus, the preservation of the capacity to live independently and function well in the growing older European population poses an unprecedented public health challenge. It is well known that sarcopenia and frailty are two major geriatric conditions posing a risk that older persons will develop adverse health outcomes such as fractures, metabolic syndrome, loss of independence, institutionalization or mortality.
The aim of this doctoral project was to explore the role of dietary protein in bone mineral density, sarcopenia and frailty in Finnish elderly women. We examined whether a higher protein intake would be associated with preserving bone mass, muscle mass, maintaining good physical function, and lowering the prevalence of sarcopenia and frailty compared with the lower intake. We also explored the association of sources of protein intake, i.e. animal protein and plant protein, with MM, physical function, sarcopenia and frailty. Finally, another aim was also to assess the relationship between a healthy diet as indicated by Baltic Sea diet and Mediterranean dietary patterns with MM, physical function and sarcopenia in Finnish elderly women.
The following conclusions can be deduced from this population study on the association of protein intake and dietary patterns with musculoskeletal health.
1. The findings of this study suggest that different measures of protein intake (g/d and g/kg body weight) were negatively associated with bone mineral density and bone mineral content.
2. It was observed that higher intakes of total and animal protein were associated with the preservation of lean mass. It was also noted that the associations between intakes of total and animal protein with increased lean mass were more apparent among older women who maintained their weight and received vitamin D and calcium supplementation.
3. The results of this cohort study suggest that a higher protein intake might be positively associated with preserving muscle strength and physical function. Thus it is appropriate to focus on the relationship between protein intake with muscle strength and physical function in the older individuals, because this group is rather vulnerable to suffer nutritional deficiencies.
4. This study showed that a higher protein intake and not being obese can be important strategies to prevent the onset of prefrailty and frailty in aging population.
5. A higher concordance to Baltic Sea diet and Mediterranean diets might be beneficial in the prevention of sarcopenia, since women with lower concordance to Baltic Sea diet and Mediterranean diet lost more relative skeletal muscle index and total body lean mass compared to those with better adherence to these diets.

Ruokavalion heikko laatu, riittämätön proteiinin ja muiden suojaravintoaineiden saanti oli yleistä kaiken kuntoisilla ikääntyneillä. Räätälöidyt ravitsemusinterventiot paransivat ikääntyneiden ruokavalion laatua ja ravintoaineiden saantia, elämänlaatua sekä vähensivät kaatumisalttiutta kotona asuvilla muistisairailla.

Väitöskirja / Niina Kaartinen:
Hiilihydraatit suomalaisten aikuisten ruokavaliossa: keskiössä saannin mittaaminen ja yhteydet ruokavalion muihin osatekijöihin ja lihavuuteen
(Carbohydrates in the diet of Finnish adults: Focus on intake assessment and associations with other dietary components and obesity)

Tausta
Ruokavalion hiilihydraatit ja niiden vaikutukset terveyteen ovat edelleen laajan kiinnostuksen kohteena tiedeyhteisössä ja kansalaisten keskuudessa. Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi vuonna 2015 uudet sokerisuositukset, jotka nostivat lisätyn sokerin saannin rajoittamisen entistä vahvemmin kansanterveyden edistämisen agendalle. Lisättyä sokeria suositellaan enintään 10 E% (prosenttia kokonaisenergiasta), mutta 5 E% saannin katsotaan lisäävän terveysetuja. Suositus pohjautuu kuitenkin pääosin hammasterveyttä koskeviin tutkimuksiin. Lisäksi luotettava standardoitu menetelmä koko ruokavaliosta peräisin olevan lisätyn sokerin määrittämiseksi puuttuu. Lihavuus on yksi tärkeimpiä terveyteen liittyviä haasteita tällä vuosisadalla (WHO) ja merkittävä ongelma myös Suomen aikuisväestössä. Ruokavalion hiilihydraattien ja niiden laadullisten ominaisuuksien yhteydestä lihavuuteen tarvitaan lisää tutkimusta. Tähänastisten ristiriitaisten tutkimustulosten tulkintaa vaikeuttavat ruokavalion eri tekijöiden monimutkaiset yhteydet toisiinsa sekä painopisteiltään erilaiset hiilihydraattilähteet väestöissä.

Tavoitteet
Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli tutkia suomalaisten väestöaineistojen avulla lisätyn sokerin yhteyksiä muihin ruokavalion osatekijöihin sekä hiilihydraattien saannin sekä ruokavalion glykeemisen indeksin (GI) ja kuorman (GL) yhteyttä lihavuuteen. Lisäksi tavoitteena oli tutkia ja kehittää hiilihydraattien mittaamiseen liittyviä menetelmiä. Erityisesti tutkittiin frekvenssityyppisen ruoankäyttökyselyn (FFQ) hyvyyttä hiilihydraattien saannin, ruokavalion GI:n ja GL:n mittaamisessa sekä elintarvikkeiden koostumustietokannassa käytössä olevien kontrolloitujen asiasanastojen soveltuvuutta GI-arvojen kuvaamisessa.

Tulokset ja johtopäätökset

Lisätyn sokerin saanti on yhteydessä epäedullisiin ruokavalintoihin (Kaartinen ym. 2017)

Suomalaisten 25-74-vuotiaiden aikuisten (n=4842) ruokavalion sisältämästä sokerista (sakkaroosi ja fruktoosi) noin 40 % tulivat luontaisista lähteistä, kuten hedelmistä, marjoista, kasviksista ja täysmehusta ja loput 60 % oli kotona ja elintarviketeollisuudessa lisättyä. Ruokavaliostaan paljon lisättyä sokeria saavat olivat keskimäärin nuorempia, ja he saivat ruokavaliostaan vähemmän kuitua ja he käyttivät vähemmän hedelmiä, kasviksia, ruista ja kalaa kuin ne, joiden lisätyn sokerin saanti oli vähäisintä. Lisätyn sokerin saanti oli yhteydessä myös suurempaan voin ja voi-kasviöljyseosten käyttöön. Tutkimuksen tulokset tukevat nykyistä suositusta rajoittaa lisätyn sokerin saantia ruokavaliossa ja antavat uutta tietoa lisätyn sokerin saannin yhteyksistä muuhun ruoankäyttöön. Kansanterveyden edistämisen kannalta on tärkeä havainto, että lisätyn sokerin saanti on suurempaa nuorissa ikäpolvissa. Tässä tutkimuksessa esitetty menetelmä lisätyn sokerin saannin määrittämisestä luo pohjan menetelmän jatkokehitykselle.


Hiilihydraattien saanti on yhteydessä pienempään lihavuuden riskiin – seurantatutkimuksia tarvitaan (Kaartinen ym. 2016)

Kolmen poikkileikkausaineiston yhteisanalyysissä (n=12 342, ikä 25-79 vuotta) 23 % tutkittavista luokiteltiin lihavaksi (painoindeksi, BMI vähintään 30 kg/m2). Lihavuuden riski oli 35 % pienempi hiilihydraatin saannin korkeimmassa neljänneksessä verrattuna matalimpaan. Lihavuuden riski pieneni myös sakkaroosin saannin ja ruokavalion GL:n lisääntymisen myötä. Sakkaroosin saannin ja lihavuuden välinen käänteinen yhteys oli voimakkain niillä, jotka söivät paljon hedelmiä. Ruokavalion GI ja kuidun saanti eivät olleet yhteydessä lihavuuteen, kun se arvioitiin painoindeksiin perustuen. Vyötärölihavuuden (miehillä >=102 cm ja naisilla >=88 cm) riski oli kuitenkin 20 % pienempi kuidun saannin korkeimmassa neljänneksessä verrattuna matalimpaan.

On todennäköistä, että lihavat ovat tutkimushetkeen mennessä vähentäneet hiilihydraattien saantiaan tai raportoivat tietoisesti tai tiedostamattaan vähäisen hiilihydraattipitoisten elintarvikkeiden käytön. Ajallisten yhteyksien varmistamiseksi tarvitaankin seuranta-asetelmassa toteutettuja tutkimuksia ja virheraportointia tulee tutkia tarkemmin. Samansuuntaisia tuloksia kuin tässä tutkimuksessa on kuitenkin raportoitu myös kansainvälisessä kirjallisuudessa. Kuidun saannin on havaittu suojaavan lihavuudelta, ja on viitteitä hiilihydraatin lähteen merkityksestä hiilihydraattien ja lihavuuden välisiin yhteyksiin: kuitupitoiset täysjyväviljatuotteet, hedelmät, marjat ja kasvikset ovat lihavuudenkin kannalta hyviä elintarvikevalintoja. Näin ollen hiilihydraattien elintarvikelähteiden entistä parempi huomiointi on tarpeen tulevissa tutkimuksissa.


Suomen aikuisväestön hiilihydraattien saannin mittausmenetelmä validoitiin (Kaartinen ym. 2012)

Epidemiologisessa ravitsemustutkimuksessa käytetyn frekvenssityyppisen ruoankäyttökyselyn (FFQ) hyvyyttä arvioitiin vertaamalla siitä saatuja ruoankäyttö- ja ravintoaineiden saantitietoja vastaaviin tietoihin kuuden päivän ruokapäiväkirjoista (validointitutkimus n=510). Menetelmien vertailussa keskimäärin 73 % suomalaisista aikuisista luokittui samaan tai viereiseen hiilihydraattien saannin viidennekseen. Menetelmien välinen yhtenevyys parani tutkittavien iän vähetessä sekä siirryttäessä matalasta koulutusluokasta korkeampaan, erityisesti naisilla. BMI ei ollut yhteydessä menetelmien väliseen yhtenevyyteen. FFQ mittaa hiilihydraattien suhteellista saantia samantasoisesti kuin kansainvälisissä tutkimuksissa. Suomen aikuisväestön ruoankäytön mittaamiseen kehitetty FFQ on siten toimiva työkalu ravitsemusepidemiologisille tutkimuksille tässä väestössä. Tutkittavien sukupuoli, ikä ja koulutus vaikuttavat tutkittavien kykyyn vastata ruoankäyttökyselyyn. Tämä tulee huomioida kaikissa analyyseissä myös tulevaisuudessa sekä kehitettäessä FFQ-menetelmää edelleen.


Suomalaisille elintarvikkeille on nyt kattavasti GI-arvoja tutkimuskäyttöä varten (Kaartinen ym. 2010)

Tässä väitöskirjatutkimuksessa päivitettiin GI-tietokanta (1340 elintarviketta ja niiden GI-arvot) ja tallennettiin nämä arvot kansalliseen elintarvikkeiden koostumustietokantaan (Fineli) tutkimuskäyttöä varten. Tämän johdosta pystyttiin laskemaan tutkittavien ruokavalion GI ja GL THL:n väestöaineistoihin (DILGOM 2007, FinRavinto 2007, Terveys 2000 ja Helsingin syntymäkohorttia koskeva kliininen aineisto). Fineli-tietokannassa käytössä olevat kansainväliset kontrolloidut asiasanastot soveltuivat kuvamaan elintarvikkeiden GI-arvojen alkuperää ja koostamismenetelmiä. Tämä luo pohjaa eri maiden välisten GI-tietokantojen vertailulle ja elintarvikkeiden koostumustietokantojen dokumentaation kehittämiselle, mikä on keskeistä koostumustietokantojen hallinnoinnissa ja laadunvarmistuksessa.

Kiitämme Juho Vainion säätiötä apurahasta. Tutkimus sujui suunnitellusti. Tutkimuksessa pääosin työskennellyt väitöskirjatutkija Hanna-Maria Matinolli väitteli (TtT) 6/2018 ja siirtyi tohtoritutkijaksi toiseen tutkimusryhmään, mutta muut ryhmän tutkijat ovat jatkaneet tulosten analysointia ja käsikirjoitusten julkaisemista myös muiden rahoitusten turvin.

Jo ennen tätä apurahaa Hanna-Maria Matinolli oli puhdistanut Juho Vainion säätiön aiemman apurahan turvin kerätyn kansainvälisestikin ainutlaatuisen, keskosten ensimmäisen sairaalahoitojakson aikaisen ravitsemuksen, lääkityksen ja kasvun käsittävää Helsingin ”pikku-k”-pikkukeskostutkimuksen aineiston ja kirjoittanut siitä väitöskirjansa ensimmäisen käsikirjoituksen, jossa todettiin pikkukeskosina (1500 g) vuosina 1978-1985 synytneiden syntymän jälkeisen proteiinin saannin ennustavan rasvatonta painoa ~20 vuoden iässä (Matinolli ym. J Nutr 2015). Tämän apurahan aikana hän kirjoitti aineistosta toisen käsikirjoitusken, jossa runsaamman varhaisen proteiinin, rasvan ja energian saannin todettiin ennustavan pienempää rasvattomaan painoon suhteutettua perusaineenvaihduntaa (Matinolli ym. Nutrients 2018). Lisäksi ryhmämme muut tutkijat ovat todenneet, että syntymän jälkeinen ravitsemus ei ennusta sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä ¨20 vuoden iässä (Suikkanen ym. PLoS One 2018) mutta ennustaa kognitiivista suorituskykyä (Sammallahti PLoS One 2017).

Tutkimuksessa on selvitettiin myös hyvin (ennen 34. raskausviikkoa) ja lievästi (34.-<37 raskausviikolla) ennenaikaisena syntyneiden nuorten aikuisten syömishäiriöpiirteitä ja ruokailutottumuksia. Hyvin ennenaikaisesti syntyneillä nuorilla naisilla todettiin olevan vähemmän syömishäiriöihin liittyviä piirteitä kuin täysiaikaisena syntyneillä verrokeilla (Matinolli ym. Int J Eat Disord. 2017). Heillä todettiin toisaalta olevan myös hieman verrokkeja epäterveellisemmät ruokailutottumukset kuten vähäisempi hedelmien ja vihannesten saanti (Matinolli ym. Pediatr Res. 2018).

Olemme julkaisseet tuloksia säätiön aiemmin rahoittamasta ennenaikaisesti ja diabetesraskaudesta syntyneiden aikuistan tutkimuksesta. Diabetesraskaudesta syntyneillä nuorilla aikuisilla on lisääntynyt kehon rasvaprosentti, enemmän insuliiniresistenssiä ja aterogeeninen lipidiprofiili (Kaseva Int J Obesity 2018, JCEM 2019, Nutr Diabetes 2020).

Edellä kuvattujen tulosten tukemana olemme tämän apurahan ulkopuolella laajentaneet em. tutkimuksia a) kansainvälisiin yhteisanalyyseihin johtamassani APIC-yhteistyöverkostossa sekä b) EU-rahoituksella pohjoismaisiin rekisteritutkimuksiin. APIC-tuloksiiin kuuluu 0.8 SD heikompi hengityksen sekuntikapasiteetti pikkukeskosina syntyneillä aikuisilla (11 kohorttia; Doyle Lancet Resp Med 2019) ja heikompi käden puristusvoima (Kajantie käsikirjoitus). Rekisteritutkimuksessa keskosina syntyneillä aikuisilla on suurempi riski kuolla kardiometabolisiin ja keuhkosairauksiin, yhtenevästi neljässä Pohjoismaassa (Brown käsikirjoitus).

Tutkiaksemme keskosina syntyneiden terveyttä ja testataksemme Suomessa toteamiamme löydöksiä matalan tulotason maissa olemme käynnistäneet Bangladeshissa ja Malawissa yhteistyöhankkeet perusteellisesti tutkituissa nuorten ja nuorten aikuisten seurantatutkimuksissa, joista on tiedossa luotettava raskauden kesto. Näihin tutkimuksiin tulemme hakemaan uutta rahoitusta.

Useat epäterveelliset elintavat on yhdistetty lisääntyneisiin sairauspoissaoloihin ja niiden kustannuksiin. Ruokavalio ja liikunta ovat elintapatekijöitä, joita edistämällä voidaan mahdollisesti vähentää työnantajalle aiheutuvia kustannuksia. Tässä tutkimuksessa selvitettiin työntekijöiden ruokavaliossa ja vapaa-ajan liikunnassa tapahtuvien muutosten yhteyksiä työnantajalle aiheutuviin suoriin kustannuksiin lyhytkestoisista (<10 työpäivää) sairauspoissaoloista. Lisäksi tutkittiin modifioiko lihavuus näiden elintapojen ja sairauspoissaolojen kustannusten välisiä yhteyksiä.

Aineistona käytettiin Helsinki Health Studyn (HHS) kyselyaineistoja vaiheista 1 (2000–2002) ja 2 (2007) sekä linkattuja tietoja työnantajien sairauspoissaolorekistereistä. HHS on kohorttitutkimus, joka koostuu alun perin 40–60-vuotiaista Helsingin kaupungin työntekijöistä (n=8960, vastausprosentti 67). Ruokavaliotottumuksia kysyttiin lyhyellä ruuankäyttökyselyllä. Hedelmien ja kasvisten kulutusta käytettiin indikoimaan ruokavalion terveellisyyttä. Tutkittavat jaettiin kolmeen luokkaan: ei hedelmiä eikä kasviksia päivittäin käyttävät, joko hedelmiä tai kasviksia päivittäin käyttävät ja sekä hedelmiä että kasviksia päivittäin käyttävät. Viikoittaista vapaa-ajan liikuntaa mitattiin kysymällä vapaa-ajan liikunnan intensiteettiä ja määrää, ja näiden pohjalta laskettiin viikoittaiset MET-tunnit. Tutkittavat jaettiin kolmeen luokkaan: vähän liikkuvat (<14 MET-tuntia), kohtuullisen aktiiviset (≥14 MET-tuntia sisältäen kohtuullisen rasittavaa liikuntaa) ja aktiiviset (≥14 MET-tuntia sisältäen rasittavaa liikuntaa). Tiedot työntekijän lyhytkestoisista sairauspoissaoloista ja palkoista vuosilta 2008–2012 saatiin työnantajien rekistereistä. Ruokavaliossa ja vapaa-ajan liikunnassa tapahtuvien muutosten (vaiheiden 1 ja 2 välillä) yhteyksiä sairauspoissaolokustannuksiin analysoitiin kaksiosaisella mallilla. Analyyseissä otettiin huomioon sekoittavina tekijöinä tutkittavien ikä, sukupuoli, siviilisääty, ammattiasema, työn fyysinen rasittavuus, työssäolovuodet, aikaisemmat sairaspoissaolot, humalahakuinen juominen, tupakointi, sekä unen määrä. Tutkittavien painoindeksiä tarkasteltiin mahdollisena ruokavalion, liikunnan ja sairaspoissaolojen kustannusten välistä yhteyttä modifioivana tekijänä.

Työntekijät, jotka lisäsivät hedelmien ja kasvisten käyttöä ei-päivittäisestä päivittäiseen ja pysyivät fyysisesti aktiivisina, toivat työnantajalle 620€ (95% CI 1194€, -47€) pienemmät kustannukset kuin ne, jotka eivät käyttäneet hedelmiä ja kasviksia päivittäin ja pysyivät inaktiivisina (ka. kustannukset 3479€) 5-vuotisen seurannan ajan. Ruokavaliomuutokset yksinään eivät olleet tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä kustannuksiin, vaikkakin hedelmiä ja/tai kasviksia enenevissä määrin tai jatkuvasti runsaammin käyttävillä oli yleisesti pienemmät kustannukset. Suurimmat kustannukset työnantajalle toivat työntekijät, jotka vähensivät hedelmien ja kasvisten kulutusta päivittäisestä ei-päivittäiseen. Vapaa-ajan liikunnan osalta taas työntekijät, jotka pysyivät fyysisesti aktiivisina (-546€, 95% CI -955€, -137€) tai lisäsivät fyysistä aktiivisuuttaan kohtuullisesta aktiiviseen (-542€, 95% CI -1005€, -78€), toivat työnantajalle 19% vähemmän kustannuksia kuin ne, jotka pysyivät inaktiivisina seurannan ajan. Suurimmat kustannukset työnantajalle toivat työntekijät, jotka olivat inaktiivisia joko seurannan alussa, lopussa tai koko seurannan ajan. Tutkittavan painoindeksin huomioiminen ei muuttanut tuloksia.

Edistämällä työntekijöiden ruokavaliota ja vapaa-ajan liikuntaa voidaan vähentää työnantajalle aiheutuvia suoria sairauspoissaolokustannuksia. Vaikka ruokavalio ei ollut tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä sairauspoissaolokustannuksiin, voi ruokavalion parantaminen edesauttaa vapaa-ajan liikunnan suotuisia yhteyksiä sairauspoissaolokustannuksiin. Myös muut ruokavalion ja vapaa-ajan liikunnan edistämisestä aiheutuvat suorat ja epäsuorat kustannussäästöt tulisi huomioida, kun arvioidaan näiden elintapamuutosten vaikutuksia työantajan kokonaiskustannuksiin.

LILA-tutkimuksen tutkimuspopulaatio (n=766) oli edustava joukko 2-6-vuotiaista suomalaisista lapsista. Lapset rekrytoitiin valtakunnallisesti neuvoloista siten, että kahdeksantoista sairaanhoitopiiriä Suomen kahdestakymmenestä sairaanhoitopiiristä oli edustettuna. Tutkimustulosten mukaan vain 14 prosentilla alle kouluikäisistä lapsista oli hyvä, 55 prosentilla kohtalainen ja 31 prosentilla huono ruokavalion ravitsemuksellinen laatu. Kun ravinnon laatua tarkasteltiin ruoka-ainetasolla, vain 1 prosentti lapsista söi kasviksia, hedelmiä ja marjoja ravitsemussuositusten mukaisesti viisi annosta päivässä. Lisäksi vain 41 prosenttia lapsista käytti rasvatonta maitoa ja 38 prosenttia lapsista käytti kasvirasvapohjaista levitettä leivän päällä ravitsemussuositusten mukaisesti. Lapsen paino ei ollut yhteydessä ravinnonlaatuun, mutta ikä ja vanhempien koulutus sen sijaan olivat: kaksivuotiailla lapsilla ja korkeasti koulutettujen vanhempien lapsilla oli parempi ruokavalion ravitsemuksellinen laatu verrattuna muihin lapsiin. Lisäksi lapsilla, joiden vanhemmat arvioivat itse syövänsä terveellisesti, ruokavalion ravitsemuksellinen laatu oli todennäköisemmin parempi. Tutkimuksen mukaan suomalaisten leikki-ikäisten lasten ruokavalion ravitsemuksellisessa laadussa on parantamisen varaa ja tarvitaan entistä tehokkaampia tapoja tukea lasten terveyttä edistävän ruokavalion toteutumista. Erityisesti kouluikää lähestyvät lapset ja ne, joiden vanhemmilla on matala koulutus ja epäterveelliset ruokailutottumukset, tulisi ottaa huomioon tärkeänä kohderyhmänä elintapaohjauksessa.

AKORA-tutkimuksessa kehitettiin alakouluikäisten lasten ravinnonlaatua mittaava indeksi. Tutkimukseen osallistui 266 lasta perheineen Turun ja Kuopion alueilta. Statististen menetelmien avulla tunnistettiin 15 ruoankäyttöön liittyvää kysymystä, jotka parhaiten mittasivat lapsen ravinnon laatua. Pisteytyksen perusteella ravinnonlaatu voidaan jakaa kahteen kategoriaan: hyvä ja heikko ravinnonlaatu. Lapsista puolet kuului hyvään ravinnonlaadun ryhmään. Kun ravinnonsaantia tarkasteltiin hyvän ja heikon ravinnonlaadun ryhmiin jaettujen lasten välillä, todettiin, että hyvän ravinnonlaadun ryhmään kuuluvilla lapsilla oli vähäisempi sokerin, kokonaisrasvan, tyydyttyneiden rasvojen sekä kolesterolin saanti sekä suurempi proteiinin ja ravintokuidun, sekä useiden vitamiinien ja kivennäisaineiden, kuten D- ja C-vitamiinien sekä kalsiumin, raudan ja magnesiumin saanti verrattuna lapsiin heikon ravinnonlaadun ryhmässä. Alemmilla luokilla olevilla lapsilla (1- ja 2-luokkalaiset) ravinnonlaatu oli todennäköisemmin hyvä verrattuna korkeammilla luokilla oleviin lapsiin (5- ja 6-luokkalaiset). Tutkimuksessa kehitetty lyhytmenetelmä on validi ja varteenotettava työkalu alakouluikäisen lapsen ravinnon laadun mittaamiseen. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi ravitsemustutkimuksessa ja kouluterveydenhuollossa tunnistamaan ne lapset, joilla on heikko ravinnonlaatu ja siten erityisen suuri tarve ravitsemusohjaukselle.

Väitöskirjassa tutkittiin myös raskaana olevien naisten (n=1038) terveyssovelluksen käyttöä ja siihen liittyviä tekijöitä. Lisäksi tutkittiin terveyssovelluksen käyttöasteen sekä pilotti-interventiossa sovelluksessa annettavan terveyteen liittyvän asiantuntijatiedon vaikutusta elintapatekijöiden (raskaudenaikainen painonnousu, ravinnonlaatu, fyysinen aktiivisuus) muutokseen raskauden kuluessa. Tämän osatyön tulosten raportointi on meneillään.

Väitöskirjatyössä havaittiin terveellisen pohjoismaisen ruokavalion olevan yhteydessä parempaan kognitiiviseen toimintakykyyn neljän vuoden seurannan aikana. Lisäksi väitöstutkimus osoitti, että suomalaisten ravitsemussuositusten mukainen ruokavalio oli yhteydessä pienempään metabolisen oireyhtymän riskiin. Runsas marjojen, kalan sekä palkokasvien ja pähkinöiden käyttö pienensi metabolisen oireyhtymän riskiä erityisesti miehillä ja runsas makkaran käyttö lisäsi riskiä naisilla. Ruokavalion ohella hyvä kestävyyskunto pienensi metabolisen oireyhtymän riskiä. Keskeinen havainto oli, että metabolisen oireyhtymän riski oli pienin henkilöillä, jotka kuuluivat parhaaseen kestävyyskunnon kolmannekseen ja saavuttivat 3–4 ravitsemustavoitetta neljästä suositellusta. Korkein riski oli puolestaan niillä, joiden kestävyyskunto oli heikko ja jotka eivät saavuttaneet yhtään neljästä ravitsemustavoitteesta.

Tulokset tukevat suositusten mukaisen ruokavalion ja hyvän fyysisen suorituskyvyn merkitystä metabolisen oireyhtymän hallinnassa ja kognitiivisen toimintakyvyn ylläpitämisessä keski-ikäisillä ja ikääntyneillä henkilöillä.

Osatyön #1 mukaan kaikki tutkittavamme ovat lihoneet kymmenen vuoden seurantajakson aikana keskimäärin 2 painoindeksiyksikköä (n. 6 kg). Naisista lihovat eniten lähtötilanteessa hoikimmat, jotka myös halusivat lihoa; miehillä lähtötilanteen ihannepaino ei ennusta tulevaa painokehitystä. Osatyön #2 mukaan onnistunutta painonhallintaa pitkällä aikavälillä ilman edeltävää laihduttamista tukevat tekijät osoittautuivat sukupuolispesifeiksi. Naisten painonhallintaan vaikuttavat elämäntavat sekä lapsien saaminen. Miehillä merkitseviksi tekijöiksi nousivat perinnölliset tekijät, kuten lähtöpaino sekä koulutus. Tähän mennessä väitöskirja-tutkimustani nuorten aikuisten painonmuutokseen vaikuttavat tekijät ovat osoittautuneet erilaisiksi naisilla ja miehillä.

Väitöskirjatyö pohjautui suomalaiseen Kardiovaskulaariset Riskitekijät, Ikääntyminen ja Dementian Ilmaantuvuus (CAIDE) tutkimukseen. CAIDE-tutkimukseen osallistujat olivat peräisin neljästä itsenäisestä väestöpohjaisesta satunnaisotoksesta; henkilöt oli tutkittu osana Pohjois-Karjala projektia ja FINMONICA-tutkimusta vuosina 1972, 1977, 1982 tai 1987, kun he olivat keskimäärin 50-vuotiaita (ikäjakauma 39-64 vuotta). Ruoankäyttötiedot kerättiin keski-iän käynnillä. CAIDE-tutkimuksen seurantakäynnille vuonna 1998 kutsuttiin 2000 henkilön satunnaisotos 65-79-vuotiaita Kuopion ja Joensuun alueella asuvia henkilöitä, ja yhteensä 1449 (73 %) heistä osallistui.
Tutkimukset osoittivat, että runsas tyydyttyneiden rasvahappojen (SFA) saanti maitotuotteista ja leipärasvoista keski-iässä oli yhteydessä heikentyneeseen suoriutumiseen prospektiivista muistia mittaavassa testissä, MMSE-testissä sekä lisääntyneeseen lievän muistihäiriön riskiin myöhemmällä iällä. Runsaalla monityydyttymättömien rasvahappojen (PUFA) saannilla ja kalan käytöllä vaikutti puolestaan olevan yhteys mm. parempaan semanttiseen muistiin, ja korkeammalla PUFA-SFA-suhteella parempaan suoriutumiseen psykomotorista nopeutta ja eksekutiivisia toimintoja mittaavissa testeissä. Lisäksi havaitsimme, että kohtalainen kertatyydyttymättömien rasvahappojen (MUFA) ja PUFA:n saanti leipärasvoista keski-iässä vähentää riskiä sairastua dementiaan/AT:iin myöhemmällä iällä, ja kohtalainen SFA:n saanti lisää riskiä – erityisesti Apolipoproteiini E (ApoE) epsilon4 -alleelin kantajilla. Keski-iässä kahvia 3-5 kuppia/vrk nauttivilla henkilöillä oli pienin riski sairastua dementiaan/AT:iin myöhemmällä iällä verrattuna alle 3 kupillista kahvia/vrk nauttiviin. Teen juonnin ja dementiariskin välillä ei löydetty yhteyttä. Lisäksi selvitimme terveellisen ruokavalion yhteyttä dementiariskiin sekä terveellisiä että epäterveellisiä komponentteja sisältävän indeksin avulla. Terveellinen ruokavalio keski-iässä oli yhteydessä pienentyneeseen myöhäisiän dementia/AT -riskiin.
Tiivistetysti, väitöskirjatyö osoitti, että keski-iän epäterveelliset ravitsemustekijät voivat lisätä myöhäisiän dementian/AT:n riskiä ja vaikuttaa negatiivisesti moniin kognitiivisiin toimintoihin, kun taas terveellisillä ravitsemustekijöillä voidaan saada aikaan päinvastainen vaikutus. Saatujen tulosten pohjalta voidaankin esittää, että terveellisillä keski-iän ravitsemustekijöillä voitaisiin parantaa myöhäisiän aivojen terveyttä.

The research project proceeded very successfully and met the objectives described in the research plan. I had significant contribution to the study concept and design, mainly researched the data and drafted and wrote the manuscripts written in this project according to the aims of the study.

The first article from this project was published in the Diabetes Care (Impact factor 16.019), the highest-ranked journal devoted to diabetes research and treatment (Laitinen TT et al. Diabetes Care 2018). In this study, we showed that participants in the intervention group had a higher probability of achieving the key dietary targets between ages 1 and 20 years compared with their peers in the control group. Importantly, we also observed that participants who achieved more dietary targets had better insulin sensitivity and a more favorable serum lipid profile from childhood to early adulthood

The second article of this project was published in the Pediatrics (Impact factor 5.417), the most-cited journal in pediatric medicine. In this study, we reported the association of success in achieving the main target of an infancy-onset dietary intervention with repeatedly assessed markers of subclinical atherosclerosis. (Laitinen TT et al. Pediatrics. 2020). We showed that participants who achieve the main intervention target, reflecting dietary guidelines, have lower aortic IMT and better aortic distensibility from childhood to early adulthood. The findings are clinically important because increased arterial IMT predicts future cardiovascular events and is associated with higher cardiovascular mortality. In addition decreased arterial distensibility is associated with conventional CVD risk factors, and it is an independent predictor of cardiovascular events.

The third article of this project was recently published in the Hypertension (Impact factor 7.017), the highest-ranked journal devoted to hypertension research. In this study, we showed that achieving the dietary targets of the STRIP, reflecting dietary guidelines, resulted in lower BP levels in healthy children from infancy to young adulthood. (Laitinen TT et al Hypertension 2020). Although the differences in systolic BP and diastolic BP observed between dietary target groups in this study were relatively modest, these findings have a public health importance as cumulative exposure to higher BP levels beginning in childhood has been shown to be harmful and even these small differences might have a substantial effect on future cardiovascular health if maintained for decades.

The fourth manuscript of this project entitled ”Achievement of Targets of Infancy-Onset Dietary Intervention – Association with Metabolic Profile” has been submitted to a high-quality international peer reviewed scientific journal. This study demonstrates that improvements in fat and carbohydrate quality of children’s diets are associated with beneficial changes in serum metabolites, especially those relating to circulating fatty acids which are predictive of cardio-metabolic event risk and type 2 diabetes. Furthermore, achieving a higher number of dietary fat and carbohydrate quality as well as cholesterol targets associated with more pronounced changes in circulating metabolites including some non-lipid metabolites.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ravitsemuksen aiheuttamia muutoksia lipidiaineenvaihdunnassa soveltaen perinteisten mittausten lisäksi metabolomiikan ja lipidomiikan tutkimusmenetelmiä. Tutkimuskokonaisuuteen sisältyi kolme ravitsemusinterventiota, joiden avulla selvitettiin mm. kalan, n-3 sarjan rasvahappojen, täysjyväviljan ja terveellisen Pohjoismaisen ruokavalion vaikutuksia henkilöillä, joilla oli metabolisen oireyhtymän piirteitä. Juho Vainion säätiön apuraha on osaltaan ollut mahdollistamassa tutkimuskokonaisuuden toteutumista erityisesti AlfaKala –intervention osalta, jonka tuloksiin tässä raportissani keskityn. AlfaKala-tutkimuksessa selvitimme rasvaisen kalan, vähärasvaisen kalan ja runsaasti omega-3 sarjan rasvahappoa sisältävän kasviöljyn (camelinaöljy) vaikutusta glukoosi- ja lipidiaineenvaihduntaan. Interventioon osallistui 79 tutkittavaa, joilla oli heikentynyt sokeriaineenvaihdunta. Interventio toteutettiin vuosien 2013-2014 aikana. Seerumin lipidien rasvahappokoostumuksen ja ruokapäiväkirjojen perusteella tutkittavat noudattivat tutkimusruokavalioita hyvin. Tutkimuksen ensimmäisten tulosten mukaan merkittävimmät muutokset nähdään kasviöljyryhmässä, jossa kokonaiskolesteroli, LDL-kolesteroli, LDL/HDL suhde sekä ApoB/Apo A1 suhde laskivat tilastollisesti merkitsevästi. Mononukleaarisolujen geenien ilmentymistä tarkasteltaessa muutoksia havaittiin sekä kasviöljy että vähärasvaisen kalan ryhmissä, joissa tiettyjen inflammaatioon liittyvän geenien ilmentyminen väheni. Seerumista mitattujen inflammaatiomarkkereiden pitoisuuksissa ei sen sijaan havaittu muutoksia 12 viikkoa kestäneen intervention aikana.

Väitöskirjatutkimuksessa tutkittiin keski-iän glukoosiaineenvaihdunnan ja elintapojen yhteyttä myöhemmän iän kognitioon diabeteksen ehkäisytutkimuksessa (osatyöt II ja II), sekä tarkasteltiin ruokavaliomuutosten roolia kognition heikentymisen ehkäisyssä ikääntyneillä osana monimuotoista elintapaohjelmaa (osatyöt III ja IV).

Diabeteksen ehkäisytutkimuksen (DPS) osallistujat, joiden glukoosiaineenvaihdunta pysyi normaalina keski-iässä toteutetun interventiojakson ajan, suoriutuivat paremmin visuomotorista nopeutta mittaavassa testissä 8 vuotta myöhemmin. Diabeteksen kehittyminen 13 vuoden aikana ei ollut yhteydessä kognitioon. Matalampi rasvan ja erityisesti tyydyttyneen rasvan saanti koko 13 vuoden tarkastelujakson aikana ennusti parempaa kognitiota, kuten myös pienempi painoindeksi ja vyötärönympärys. Kuitenkin painonlasku kognitiotutkimusta edeltävinä vuosina liittyi heikompaan suoriutumiseen. Ikääntyneillä toteutetussa FINGER -tutkimuksessa kaksivuotinen ruokavalioneuvonta paransi ruokavalion laatua interventioryhmässä. Monien vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti laski vertailuryhmässä, mutta pysyi ennallaan interventioryhmässä. Ruokavalion parempi laatu lähtötilanteessa ennusti kognition paranemista kahden vuoden aikana, riippumatta siitä kuuluiko tutkittava interventio- vai vertailuryhmään. Ruokavalion muutokset kahden vuoden aikana olivat erityisesti interventioryhmässä positiivisessa yhteydessä toiminnanohjauksen muutoksiin, mutta eivät muihin kognition osa-alueisiin.

Yhteenvetona voidaan todeta, että hyvä glukoosiaineenvaihdunnan säätely ja terveellinen ruokavalio keski-iässä voivat suojata kognitiiviselta heikentymiseltä, vaikka heikentynyt glukoosinsieto olisi jo todettu.
Terveellisten elintapojen ylläpitäminen on riskiryhmissä tärkeää myös kognition kannalta. Painonlaskun yhteys heikompaan kognitiiviseen suoriutumiseen voi selittyä alkavaan muistisairauteen liittyvällä painon putoamisella. Ikääntyneillä ravitsemussuosituksiin perustuva ruokavalioneuvonta on tehokasta ruokavalion laadun heikentymisen ehkäisyssä ja saattaa siten auttaa myös kognitiivisen heikentymisen ehkäisyssä. Kuitenkin alkutilanteen terveellinen ruokavalio vaikuttaa kognition muutokseen enemmän kuin ruokavalion muutokset kahden vuoden aikana, mikä korostaa pitkän aikavälin ruokavalintojen tärkeyttä aivoterveyden ylläpitämisessä. Ruokavaliomuutosten yhteys toiminnanohjauksen muutoksiin viittaa siihen, että myös korkeammassa iässä tehdyt muutokset voivat ehkäistä kognition heikentymistä. Nämä tulokset tukevat ajatusta siitä, että ruokavaliolla on tärkeä rooli kognitiivisten toimintojen ylläpitämisessä eri ikävaiheissa.

Jo julkaistuista osatöistä on saatu seuraavanlaisia tuloksia:

Osatyö 1:
Äidin ylipaino ennen raskautta lisää riskiä sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin ja lapsen suurempaan syntymäpainoon sekä suurempaan painonnousuun ensimmäisen 13 kk aikana.

Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia vaikuttaako äidin ylipaino, raskaudenaikainen sokeriaineenvaihdunta ja elämäntavat raskauden kulkuun ja/tai syntyvän lapsen kasvuun. Tutkimukseen osallistui Hyvän kasvun avaimet – tutkimuksen osatutkimukseen Lasten ylipainon varhaiset riskitekijät kuuluvia ennen raskautta ylipainoisia (n=82) ja normaalipainoisia (n=67) äitejä, jotka kävivät sokerirasituskokeessa raskausviikoilla 26 – 28.

Ylipainoisten äitien veren sokeriarvot (0, 1 ja 2 h) olivat korkeammat kuin normaalipainoisilla äideillä. Myös insuliiniarvot olivat korkeammat ylipainoisilla äideillä alkutilanteessa (0 h), mutta ei 1 ja 2 h kohdalla. Lisäksi ylipainoisilla äideillä havaittiin korkeampi insuliiniresistanssi ja matalampi insuliinisensitiivisyys kuin normaalipainoisilla äideillä. Ylipainoisten äitien lapset olivat syntyessään 273 g ja 13 kk iässä 700 g painavampia kuin normaalipainoisten äitien lapset. Normaalipainoiset äidit noudattivat paremmin ravitsemussuosituksia, mutta fyysisessä aktiivisuudessa ei havaittu eroja verrattuna ylipainoisiin äiteihin.

Tämän tutkimuksen perusteella äidin ylipaino ennen raskautta lisää riskiä sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin raskausaikana. Lisäksi havaittiin, että äidin ylipaino lisää riskiä myös lapsen suurempaan syntymäpainoon sekä suurempaan painonnousuun ensimmäisen 13 kk aikana.
Viite: Mäkelä J, Lagström H, Kaljonen A, Simell O, Niinikoski H. Hyperglycemia and lower diet quality in pregnant overweight women and increased infant size at birth and at 13 months of age -STEPS Study. Early Hum Dev 2013 Jun;89(6):439-44. doi: 10.1016/j.earlhumdev.2013.01.007. Epub 2013 Feb 1.

Osatyö 2:
Äidin paino ennen raskautta on yhteydessä rintamaidon laatuun

Tutkimuksessa oli mukana yhteensä sata äitiä, joista puolet oli normaali- ja puolet ylipainoisia ennen raskautta. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia, onko ylipainoisten ja normaalipainoiseten äitien rintamaidon rasvahappokoostumuksessa eroja ja onko näillä mahdollisilla eroilla vaikutusta lapsen varhaiseen kasvuun. Tutkimus on osa Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen Hyvän kasvun avaimet –tutkimushanketta, jossa on kaikkiaan mukana noin 1800 perhettä.

Äitien raskausajan ruokatottumuksia selvitettiin 30. raskausviikolla. Rintamaitonäyte kerättiin äideiltä lapsen ollessa 3 kuukauden ikäinen ja samalla selvitettiin uudestaan äitien ruokatottumuksia. Normaalipainoisten äitien ruokavaliossa oli raskausaikana enemmän kasviksia, hedelmiä, marjoja ja täysjyväviljaa ja he käyttivät yleisemmin pehmeitä kasvirasvoja ja kalaa.
Tutkimuksessa havaittiin, että normaalipainoisten ja ylipainoisten äitien rintamaidon rasvahappokoostumuksessa on eroja. Ylipainoisten äitien rintamaidossa on enemmän tyydyttyneitä rasvahappoja ja vähemmän terveydelle välttämättömiä omega-3-rasvahappoja. Rintamaidon koostumukseen vaikuttavat sekä pitkäaikainen että tämän hetkinen ruokavalio. Äitien imetysajan ruokavaliossa ei ollut eroja, mutta normaalipainoiset äidit söivät raskausaikana terveellisemmin kuin ylipainoiset.

Vaikka rintamaidon rasvahappokoostumus vaihteli äidin painon ja ruokavalion mukaan, sillä oli vain heikkoja yhteyksiä kasvuun ensimmäisen 13 kk aikana ja kun yhteydet suhteutettiin imetyksen kestoon, eroja ei enää löytynyt. Lisäksi havaittiin, että ylipainoiset äidit imettivät lastaan keskimäärin 1,5 kuukautta lyhyemmän aikaa kuin normaalipainoiset äidit. Raskausajan paino vaikuttaakin sekä äidin että vauvan terveyden kannalta moneen asiaan, muun muassa raskauden ja synnytyksen normaaliin sujumiseen. Painonhallintaan tulisikin kiinnittää huomiota hedelmällisessä iässä olevilla naisilla ja raskauden suunnitteluvaihe saattaa olla otollinen vaihe terveysvalistukselle.

Tutkimus on osa laajempaa DPS-tutkimuskokonaisuutta (Diabetes Prevention Study DPS 1993-2018, jatkuen edelleen). Juho Vainion Säätiön v. 2012 myöntämän apurahan turvin olemme pystyneet täydentämään tutkimustietokannan ja analysoimaan erityisesti painonhallinnan ja laihduttamisen/laihtumisen vaikutuksia myöhempään terveyteen. Keskeisimpiä tuloksia näistä analyyseista ovat seuraavat:
1) DPS-tutkimuksen interventioryhmän jäsenet laihtuivat keskimäärin 5% lähtöpainostaa ensimmäisen vuoden kohdalla, vastaava keskimmäräinen painonalenema oli 1%. Seurannan aikana paino vähitellen kohosi molemmissa ryhmissä. Keskimäärin 13 vuotta lähtötilanteen jälkeen entiset interventioryhmän jäsenet olivat edelleen noin 1% lähtöpainonsa alapuolella, kun taas vertailuryhmän jäsenet olivat lihoneet yli lähtötilanteen. Painonmuutos tai diabetesriskin alenema eivät olleet yhteydessä siihen, miten pitkään henkilö osallistui interventioon: 1-4 vuotta kestänyt interventio oli yhtä tehokas kuin 5-6 vuotta kestänyt. Tämän voidaan tulkita tarkoittavan sitä, elintapamuutoksen tuen ei tarvitse kestää loputtomiin, vaan jo vuoden intensiivisellä ja ammatitaitoisella ohjauksella voidaan saada aikaan muutoksia, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen.
2) Laihtuminen vähintään 5 % lähtötilanteen painosta sekä laihdutustuloksen pysyvyys kolmen vuoden ajan on tyypin 2 diabeteksen riskin alenemisen tärkein selittäjä. Painonmuutos on sitä todennäköisempi, mitä paremmin henkilö noudattaa suositusten mukaisia ruokavalio- ja liikuntatottumuksia. Tämä havaittiin, kun yhdistettiin DPS-tutkimuksen tulokset ja kaksi DPS-mallia toteuttanutta eurooppalaista interventiotutkimusta, joissa oli mukana yhteensä 740 osallistujaa
3) DPS-tutkimuksen aineistossa jo pelkkä tutkimukseen osallistuminen oli yhteydessä depressio-oireiden vähentymiseen riippumatta siitä, kuuluiko henkilö interventio- vai vertailuryhmään. Toisaalta, laihdutuksen onnistuminen oli selkeästi yhteydessä mielialan kohentumiseen
4) Painolla ja painonmuutoksella havaittiin olevan mielenkiintoinen yhteys muistihäiriöiden kehittymisen kannalta. Lähtötilanteen korkeampi painoindeksi ja vyötärönympärys olivat yhteydessä muistitoimintojen heikentymiseen 13 vuoden seurannan aikana. Laihtuminen elintapainterventiojakson aikana oli yhteydessä parempaan muistitoimintojen tasoon verrattuna niihin, jotka eivät laihtuneet, mutta vain siinä tapauksessa, että henkilö ei laihtunut lisää seurannan aikana. Tämän voi tulkita tarkoittavan sitä, että tahallinen laihtuminen (=elintapojen muuttaminen suositusten mukaisesti niin että paino putoaa) on hyödyllistä muistitoiminnoille, mutta tahaton laihtuminen, joka usein on pikemminkin merkki muistitoimintojen heikentymisestä, ei ole toivottavaa.
5) DPS-tutkimus yksinään on liian pieni ja osallistujajoukko liian homogeeninen monien kliinisten tekijöiden ja erityisesti geneettisten tekijöiden merkityksen tutkimiseen painonhallinnan ja laihdutuksen onnistumisessa. Siksi olemme olleet mukana useammassa kansainvälisessä kohortissa. Yksi tärkeä tutkimuslöydös on, että FTO-geeni, jonka ajatellaan olevan yksi kehon painon säätelyyn osallistuvista geeneistä, ei ole yhteydessä laihdutuksen onnistumiseen. Johtopäätös tästä on, että henkilö voi onnistua laihtumisessa geneettisestä taipumuksesta huolimatta, jos hän saa asianmukaista tukea ja elintapaohjausta.
6) DPS-tutkimuksen pitkäaikaisseuranta-aineiston perusteella voidaan estimoida, että 1% painonlasku ensimmäisen vuoden aikana pienensi diabetesinsidenssiä keskimäärin 7% koko seurannan aikana. Painonmuutos intervention aikana on luotettava ennustaja diabetesriskin alenemiselle.

Lehmänmaitoallergisten lasten seerumin rasvahappoprofiilit erosivat samanikäisistä ikätovereista ja välttämisruokavalio lisäsi näitä eroja entisestään. Korkeampi seerumin eikosapentaeenihapon osuus vähensi riskiä sairastua lapsuusiän astmaan, etenkin ei-atooppiseen astmaan. Korkeampi linolihapon ja n-6 monityydyttymättömien rasvahappojen osuus lisäsi riskiä sairastua atooppiseen astmaan.

Lehmänmaitoallergia johti merkittäviin ruokavaliorajoituksiin aina 4 vuoden ikään saakka. Korkeampi lehmänmaitotuotteiden käyttö lapsuusiässä oli käänteisessä yhteydessä atooppiseen eli IgE positiiviseen astmaan. Korkeampi rintamaidon ja kauran käyttö vähensi riskiä ei-atooppiseen eli IgE negatiiviseen astmaan. Varhainen kalan aloitus oli käänteisessä yhteydessä lapsuusiän astmariskiin.

We created a diet quality score (DQS) for Finnish and Westernized population according to the Finnish and Nordic Nutritional guidelines. We tested its associations with obesity measures, eating styles and nutrient intakes. Our main findings demonstrated that a higher DQS was associated with lower body mass index (BMI) and waist circumference (WC) and with a lower risk of being overweight and abdominal obese during young adulthood. A higher DQS was associated with healthier eating styles (i.e, eating breakfast everyday, don’t snack, don’t munch in the evening, emotional and external eating) and healthier nutrient intakes. The publication is currently under review in the Journal Nutrients and also an abstract from this study was accepted in Proceedings of the Nutrition Society journal and it will be presented as a poster in the next European Nutrition conference (FENS), which will be held in Dublin in October.

Also, I finished the analyses of my second article on the association of eating behavior patterns with obesity measures and I am currently writing the manuscript. We found that eating behavior patterns such as controlled eating and healthy and regular eating mediate the association between a polygenic risk score (PRS) for BMI, which includes more than 1.1 million of single nucleotide polymorphisms (SNPs), and obesity measures (BMI and WC), participants with a lower PRS for BMI tend to have more control on their eating (β=-0.15, p<0.001) and controlled eating was associated to lower BMI (β=-0.39, p<0.001) and lower WC (β=-0.32, p<0.001). We calculated heritability estimates for eating behavior patterns, and we found that healthy and regular eating, accounted for 48% of the total phenotypic variation. Finally, we found that eating behavior patterns were inversely correlated with obesity measures, significantly.

This study examined in the prospective STRIP cohort the association of several conventional cardiometabolic risk markers and systemic metabolites with common carotid artery IMT and abdominal aortic IMT measured repeatedly at the age of 11, 13, 15, 17, and 19 years
This study showed that BMI, waist circumference, and systolic blood pressure were associated with common carotid artery and aortic IMT between ages 11 and 19 years. Additionally, diastolic blood pressure, total cholesterol, triglycerides, apo-B, non-HDL-cholesterol, insulin, HOMA-IR, crp, GP and VLDL particle size were directly associated with aortic IMT. Albumine associated with higher carotid IMT.
Participants with higher arterial IMT had higher BMI and higher blood pressure measured from early childhood.
Our longitudinal results in predominantly normal weight children give further strength to previous cross-sectional findings on the association between adiposity and increased arterial IMT in children overweight or obese. These findings suggest that maintaining normal body weight and blood pressure in childhood may, in part, prevent from acceleration of atherosclerosis.

Tavoitteet: Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, vaikuttaako lapsuusaikana kulutettujen maitotuotteiden prosessointi (homogenointi, lämpökäsittely ja valmistustapa erityyppisiksi maitovalmisteiksi) suomalaisten lasten tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen.
Menetelmät: Tutkimme lasten kuluttamien maitovalmisteiden prosessoinnin yhteyttä tyypin 1 esiasteen riskiin 6081 lasta käsittävässä Type 1 Diabetes Prediction and Prevention (DIPP) -ravitsemustutkimuksen kohortissa. Tutkimukseen osallistuvat perheet rekrytoitiin vuosina 1996–2004 Oulun ja Tampereen yliopistosairaaloista. Lapsilta seurattiin diabeteksen esiastetta kuvaavien autovasta-aineiden ilmaantumista seeruminäytteisiin sekä kliinisen diabeteksen puhkeamista 3–12 kuukauden välein. Ravitsemusta seurattiin kolmen päivän ruokapäiväkirjojen avulla 3, 6 ja 12 kk:n sekä 2, 3, 4 ja 6 vuoden iässä. Ruokapäiväkirjojen tallentamisessa on käytetty kansallista elintarvikkeiden Fineli-koostumustietokantaa, johon loimme aikaisemmin maitovalmisteiden käsittelyyn perustuvan luokittelun. Luokittelua käyttämällä selvitimme, onko eri tavoin kulutettujen maitovalmisteiden käyttö yhteydessä esidiabeteksen riskiin.
Tutkimme seuraavien maitovalmisteryhmien yhteyttä esidiabetesriskiin: kaikki lehmänmaitovalmisteet, joka jaettiin i) fermentoimattomiin maitovalmisteisiin, ii) fermentoituihin maitovalmisteisiin ja iii) juustoihin; äidinmaidonkorvikkeet, joista tutkittiin erikseen pitkälle hydrolysoidut korvikkeet. Tutkittavat luokat maidon prosessoinnin suhteen olivat seuraavat: i) homogenoidut, ii) homogenoimattomat ja iii) rasvattomat, sekä i) pastöroidut tai sitä lievemmin lämpökäsitellyt ja ii) korkeapastöroidut ja steriloidut. Analyyseissä käytimme ravitsemusepidemiologisessa käytössä uutta joint model -mallinnusta, joka kykenee Coxin regressiota paremmin huomioimaan muun muassa intra-individuaalisen vaihtelun.
Tulokset: Lehmänmaitovalmisteiden kulutus oli yhteydessä kohonneeseen esidiabetesriskiin: 10 gramman kulutus maitovalmistetta oli yhteydessä 0,7 % suurentuneeseen esidiabetesriskiin. Ottaen huomioon, että suomalaislapset kuluttavat maitovalmisteita noin puoli litraa päivässä, 0,7 %:n riski 10 grammaa kohti on huomattava. Esimerkiksi yhtä maitolasillista (200g) kohti lapsen riski saada esidiabetes kasvoi 15%. Sekä fermentoimattomien että fermentoitujen maitovalmisteiden kulutus oli yhteydessä korkeampaan riskiin. Juustojen tai äidinmaidonkorvikkeiden kulutus eivät olleet yhteydessä riskiin. Rintamaidon kulutus oli suojaavassa yhteydessä esidiabetesriskiin, joskaan tulos ei ollut aivan tilastollisesti merkittävä (P=0.056).
Prosessoitujen maitovalmisteiden kulutus yhdistyi korkeampaan esidiabetesriskiin. Homogenoitujen maitovalmisteiden kulutus oli yhteydessä kohonneeseen esidiabetesriskiin (P=0.007). Puolestaan homogenoimattomien tai rasvattomien maitovalmisteiden käyttö ei ollut yhteydessä riskiin. Myös voimakkaasti lämpökäsiteltyjen, eli korkeapastöroitujen ja steriloitujen maitovalmisteiden kulutus, oli yhteydessä kohonneeseen riskiin (P=0,044). Miedommin lämpökäsiteltyjen, eli pastöroitujen tai sitä alhaisemmassa lämpötilassa kuumennettujen, maitovalmisteiden käyttö ei ollut yhteydessä esidiabetesriskiin.
Tutkimuksen tulokset lehmänmaitovalmisteiden kulutuksen yhteydestä kohonneeseen esidiabetesriskiin tukevat aikaisempaa tutkimusnäyttöä. Myös rintamaidon suojaava yhteys on raportoitu useammissa aikaisemmissa tutkimuksissa. Maidon prosessoinnin yhteydestä diabetesriskiin on vain vähän aikaisempaa näyttöä, eikä homogenoinnin yhteyttä diabetekseen ei ole tietääksemme lainkaan tutkittu aikaisemmin. Tämän tutkimuksen perusteella homogenointi ja voimakas lämpökäsittely saattavat vaikuttaa maidon mahdollisiin diabetogeenisiin ominaisuuksiin. On kuitenkin huomioitava, että homogenoituja maitovalmisteita kulutettiin huomattavasti homogenoimattomia enemmän. Näin ollen homogenoinnin suhteen ei voida tehdä vahvoja johtopäätöksiä, koska homogenoitujen ja homogenoimattomien maitovalmisteiden kulutuksen erot johtavat erilaiseen tilastolliseen voimaan analyyseissä, mikä saattaa selittää homogenoiduilla saadun vahvemman yhteyden esidiabetesriskiin.
Johtopäätökset: Maidon kulutus- ja prosessointitavat saattavat osaltaan altistaa suomalaisia lapsia tyypin 1 diabetekselle. Viitteet siitä, että sekä maidon voimakas lämpökäsittely että mahdollisesti myös homogenointi, saattavat vaikuttaa maidon diabetogeenisiin ominaisuuksiin, antavat aihetta jatkotutkimuksiin.

Loppuraportti

Varhaislapsuudessa alkanut sepelvaltimotaudin riskitekijöiden interventiotutkimus- vaikutus riskitekijöihin

Vuonna 2015 oli tarkoitus tutkia voidaanko väitöskirjatyön ensimmäisessä osassa havaittu ero metabolisen oireyhtymän esiintyvyydessä ennustaa jo lapsuudessa tiettyjen merkkitekijöiden avulla. Näkyykö aortan IMT -(intima media thickness), elastisuus- tai FMD- (flow-mediated dilation) arvoissa eroa metaboliseen oireyhtymään sairastuvilla verrattuna nuoriin, joille metabolista oireyhtymää ei kehity.

Hain apurahaa väitöskirjatyöhön seitsemän kuukauden ajalle vuodeksi 2015. Haettava summa oli 3700 euroa. Juho Vainion säätiöltä haettava apuraha mahdollisti työskentelyn haetun apurahakauden ajan lääketieteen opiskelujen ohella.

Vuonna 2015 tutkin onko verisuonissa eroa interventio- ja kontrolliryhmän välillä. Tutkimuskuukausina tutkin minkälaista dataa perheistä oli kerätty ja miten datan keräys oli suoritettu sekä tarkastin tilastotieteilijöiden avustuksella eri datapisteitä. Lisäksi perehdyin kirjallisuuteen asian tiimoilta.

Tutkin erilaisia verisuonten kuntoa kuvaavia ultraääni-markkereita ja ryhmittelin nuoria riskitekijöiden mukaan. Keskityin aluksi 5 vuoden dataan ja eri mittausmarkkereihin. Esimerkiksi metabolisen oireyhtymän perusteella muodostin riskiklustereita ja hypoteesina oli nähdä haitallisten elämäntapojen vaikutus nuorten verisuonissa. Ryhmitysten perusteella eritoten lihavuus ja liikkumattomuus näkyi jo alle 20-vuotiaiden suonissa.

Valitettavasti itsenäistä julkaisua näistä tuloksista ei loppujen lopuksi tullut.
Kiinnostavia tuloksia löytyi, yhteyksiä vaikutti löytyvän metabolisen syndrooman ja eritoten sydämen vasemman eteisen massan suhteen. Lisäksi muodostin erilaisia riskiklustereita (tupakointi/lihavuus/liikunta ym.) ja tutkin näiden vaikutusta verisuonten uä-muuttujiin. Valitettavasti valmiita julkaisuja ei 7 kuukauden apurahan avulla tullut. Arkistoidun datan tarkistamisessa arkistokaapeissa kului yllättävän paljon aikaa, kuin myös tilastoidun datan läpi käymisessä sekä muuttujakoodien muodostamisessa.

Tutkimus ”Ruokavalio ja varhainen kasvu vanhuuden toimintakyvyn määrittäjänä” kesti 06/2014-10/2019.

Tutkimus koostui kolmesta osa-alueesta, joista ensimmäisessä selvitettiin iäkkäiden ruokavalion laatua ja minkälaisia muutoksia siinä on tapahtunut 10 vuoden aikana. Tutkimuksessa havaittiin, että iäkkäiden ruokavalio on monilta osin muuttunut terveellisempään suuntaan ja esimerkiksi D-vitamiinitaso on hyvällä tasolla iäkkäiden keskuudessa. Suurimpia ravitsemuksellisia ongelmakohtia havaittiin olevan liian runsas suolan ja tyydyttyneen rasvan saanti.

Tutkimuksen toisessa osiossa selvitettiin ruokavalion merkitystä iäkkäiden toimintakykyyn. Havaitsimme, että terveellisen Pohjoismaisen ruokavalion noudattaminen oli yhteydessä parempaan fyysiseen suorituskykyyn ja suurempaan lihasvoimaan 10 vuoden seurannan aikana. Ruokavalion ei sensijaan havaittu olevan merkittävästi yhteydessä lihasmassaan seurantajaksolla. Terveellisen Pohjoismaisen ruokavalion ja Välimeren ruokavalion noudattamisen havaittiin ennustavan vähäisempää toiminnanvajeiden ilmaantumista 10 vuoden seurannan aikana. Tutkimuksessa toiminnanvajeiksi kutsuttiin sitä, jos henkilöllä oli ongelmia pukemisessa ja pesytymisessä tai ongelmia kävellä korttelin ympäri. Tutkimuksessa selvitettiin myös sydänterveyden yhteyttä iäkkäiden suorituskykyyn, itsearvioituun toimintakykyyn ja toiminnanvajeiden ilmaantumiseen. Sydänterveyttä kuvattiin American Heart Association -säätiön kehittämällä indeksillä, joka koostuu painoindeksistä, ruokavaliosta, tupakoinnista, liikunnasta, verenpaineesta ja veren glukoosi- ja kolesterolipitoisuudesta. Tutkimuksessa havaittiin, että ideaalinen sydänterveys oli yhteydessä parempaan suorituskykyyn, vähäisempään toiminnanvajeiden ilmaantumiseen ja parempaan itsearvioituun fyysiseen toimintakykyyn 10 vuoden seurantajaksolla.

Tutkimuksen kolmannessa osa-alueessa tarkasteltiin varhaisen kasvun ja ruokavalion yhteisvaikutusta fyysiseen toimintakykyyn. Tutkimuksissa osoitettiin, että pieni syntymäkoko ennustaa heikompaa fyysistä suorituskykyä, vähäisempää liikunta-aktiivisuutta ja gerastenian riskiä 70-vuoden iässä. Lisäksi imeväisiän kasvu ja varhaislapsuudessa koettu stressi lisäävät gerastenian riskiä ikääntyessä.

Hakijan ohjauksessa valmistui 04/2017 ETM Maria Finnen pro gradu –tutkielma Pohjoismaisen ruokavalion merkityksestä fyysisessä ja psyykkisessä toimintakyvyssä 10 vuodessa tapahtuneisiin muutoksiin. Tutkielmassa ei havaittu ruokavalion noudattamisen olevan yhteydessä itsearvioituihin toimintakyvyn muutoksiin.

Tutkimustyö eteni suunnitelman mukaisesti. Tutkimussuunnitelman ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää ruoankäytön ja kokonaisruokavalion yhteyttä fyysiseen toimintakykyyn. Tämä tavoite toteutui. Seuraavana tavoitteena oli kirjoittaa kuvaileva käsikirjoitus ikääntyvien suomalaisten ruokavaliosta ja siinä 10 vuodessa tapahtuneista muutoksista. Käsikirjoitus valmistui ja on arvioitavana tieteellisessä julkaisusarjassa. Kolmantena tavoitteena oli selvittää varhaisen kasvun mahdollista muokkaavaa vaikutusta ruokavalion ja fyysisen toimintakyvyn väliseen yhteyteen. Tätä tavoitetta on osittain selvitetty tutkimalla varhaisen kasvun suoraa merkitystä ikääntyvien toimintakykyyn. Tämän lisäksi on tehty laajat ja perusteelliset tilastoanalyysit, joiden tulokset osoittavat, että syntymäkoko ei muokkaa varhaisen kasvun ja myöhemmän iän toimintakyvyn välisiä yhteyksiä. Tutkimukseen oli suunniteltu rekrytoitavan väitöskirjantekijä selvittämään ruokavalion ja kognitiivisen toimintakyvyn välistä yhteyttä. Rahoituksen epävarmuuden vuoksi tämä ei toteutunut.

Ammattikuljettajien laihdutustukimuksessa 85 % elintapaohjausryhmään kuuluneista ja 83 % vertailuryhmään kuuluneista kuljettajista osallistui mittauksiin 12 kuukautta tutkimuksen alusta. Suurin osa (76 %) elintapaohjausryhmään kuuluneista kuljettajista osallistui jokaiselle tarjotulle 13 ohjauskerralle. Keskimäärin elintapaohjausta saaneet kuljettajat laihtuivat neljä kiloa ja heidän vyötärönympäryksensä pieneni viisi senttiä vertailuryhmään verrattuna. Kuljettajat paransivat ravintotottumuksiaan ja lisäsivät liikuntaa. Verenkiertoelimistön ja aineenvaihdunnan sairauksien riski pieneni. Hyvä osallistuminen ja toteutuneet elintapamuutokset viittaavat siihen, että elintapaohjaus, jossa on yhdistetty tapaamisia ja puhelinkontakteja, soveltuu ylipainoisille kaukoliikenteen kuljettajille. Ammattikuljettajille tulisi turvata pääsy työterveyshuoltoon, jossa on valmiuksia tarjota elintapaohjausta.
Vuoden ja seitsemän vuoden kuluttua synnytyksestä metabolisen oireyhtymän esiintyvyydessä ei ollut eroa koe- ja vertailuryhmän välillä. Seurantamittauksiin osallistui 24 % ja 37 % alkumittauksissa käyneistä naisista. Varhaisraskaudessa todettu raskausdiabetes sekä raskautta edeltänyt ylipaino olivat yhteydessä metaboliseen oireyhtymään vuosi ja seitsemän vuotta synnytyksen jälkeen. Raskauden aikainen elintapaohjaus ei vähentänyt metabolisen oireyhtymän ilmaantumista vuosi ja seitsemän vuotta synnytyksen jälkeen. Raskaus saattaa olla liian lyhyt aika pysyvien elintapamuutosten aikaansaamiseksi. Raskausdiabetesta sairastaneiden ja lihavien naisten seurantaa ja elintapaohjausta on tärkeää jatkaa synnytyksen jälkeen. Yhteistyötä äitiys- ja lastenneuvoloiden, terveyskeskusten ja työterveyshuollon välillä tulisi lisätä hoidon jatkuvuuden varmistamiseksi.

Studien hade två mål. Dels var målet att få mera kunskap om genomförandet av en frukt- och grönsaksfrämjande skolintervention. Resultaten från studien visar att det är möjligt att öka det dagliga fruktintaget betydligt via en skolintervention. Samtidigt visade processutvärderingen att lärarna i interventionsklasserna genomförde interventionen med olika intensitet. Endast i de klasser där intensiteten på interventionen var hög steg elevernas dagliga fruktkonsumtion. Grönsakskonsumtionen steg inte som följd av interventionen.

Det andra målet var att få en mångsidigare bild av socioekonomiska faktorer som inverkar på frukt- och grönsaksintag hos barn, samt vikten av gratis skollunch för frukt- och grönsaksintaget. Enligt resultaten så finns det ett starkare samband mellan föräldra stöd, uppmuntran och regler och rutiner kring frukt- och grönsaker och barnens dagliga intag av frukt och frukt grönsaker i länder där man inte serverar gratis skol lunch (Nederländerna och Tyskland). Och andra sidan är sambanden föräldrarutiner och barns intag svagare i de länder där alla barn erbjuds gratis varm skollunch (Finland och Sverige). Därigenom kan man säga att finska och svenska skollunch systemet har en hälsofrämjande effekt på barns frukt- och framförallt grönsaksintag. Vi fann också att socioekonomisk bakgrund har olika samband till barns frukt och grönsakintag beroende på i vilket europeiskt land man mäter sambanden. Sambanden gick i flera länder via det att det fanns ett samband till föräldrars kunskap om frukt och grönsaksrekommendationer eller tillgängligheten hemma som i sin tur hade samband till barnens intag. Också andra mellanliggande faktorer hade betydelse för de undersökta sambanden.

Tässä tutkimuksessa kuvasimme ja analysoimme ryhmässä tapahtuva elintapaohjauksen tutkimattomia resursseja elintapamuutoksen edistämisessä. Tarkastelimme elintapaohjausryhmien jäsenten välisen vuorovaikutuksen ja sosiaalisen tuen tarjoamaa potentiaalia elintapamuutoksen helpottamisessa sekä vuorovaikutusprosessien etenemistä ja ryhmäläisten toiminnan vaikutusta toisten ryhmäläisten sekä ohjaajan toimintaan ryhmänohjaustilanteessa autenttisen videoidun aineiston avulla. Aineisto koostui Suomen Akatemian tutkimusohjelman ”Ravinto, elintarvikkeet ja terveys” (2007-2010) tutkimuksen “The Effectiveness and Feasibility of Activating Counseling Methods and Videoconferences in the Dietary Group Counseling” (Laitinen et al. 2010, Alahuhta et al. 2010) yhteydessä kuvatuista videonauhoitetuista ryhmänohjaustapaamisista. Kyse oli
ravitsemusterapeutin pitämistä ohjausryhmistä 2-tyypin diabetesriskistä kärsiville ylipainoisille työikäisille.


Lähiryhmien vuorovaikutuksessa ryhmäläisten itseohjautuva osallistuminen tapahtuu kysymysten, itsereflektoivien puheenvuorojen sekä vapaaehtoisen henkilökohtaisen tiedon jakamisen avulla. Nämä toimet saavat aikaan siirtymiä ohjaajavetoisesta osallistujakeskeiseen vuorovaikutukseen ja mahdollistavat siten ryhmäläisten yhteistä ongelmanmuodostusta, kokemusten jakamista, sekä näyttävät, miten ryhmäläiset orientoituvat meneillään olevaan institutionaaliseen tehtävään. Ryhmäläisten keskinäisen keskustelun mahdollistaminen tuottaa tilaisuuksia sosiaalisen tuen osoittamiselle, allianssin rakentamiselle ryhmäläisten välille ja toisaalta toisten näkemysten haastamiselle, mikä voi edesauttaa institutionaalisten tavoitteiden saavuttamista tuottamalla puhujissa itsereflektiota. Ohjaustoiminnassa on tärkeää havaita ja käyttää hyödyksi näitä osallistumisen mahdollistavia kohtia, jotta ryhmän toiminnasta nousevat ohjauksen tavoitteita palvelevat käytänteet voidaan hyödyntää elintapamuutoksen aikaansaamisessa. (ks. tarkemmin julkaisut alla)

Skypen välityksellä ohjattujen ryhmien vuorovaikutuksesta tehtiin alustavia havaintoja, joiden mukaan
1. Viiveen seurauksena ohjaajan palaute ryhmäläisten toimintaan voi tulla ryhmäläisten näkökulmasta myöhässä tai muuten oudossa kohtaa ryhmäläisen puhetta, mistä seuraa vuorovaikutuksen kulun häiriöitä (esim. päällekkäispuhuntaa) ja puheen uudelleenmuotoiluja (kun teknisen viiveen vuoksi puuttuvaa palautetta käsitellään merkkinä esimerkiksi vastauksen riittämättömyydestä).
2. Äänenlaadun ongelmien vuoksi ohjaajalta voi jäädä kuulematta osia ryhmäläisten vastauksista, jolloin ohjaaja voi rakentaa yhteisymmärrystä esimerkiksi esittämällä ymmärrystarjouksen ryhmäläisen puheesta.
3. Ohjaajan affektiiviset minimipalautteet (empaattinen äänensävy, hymyily) eivät välttämättä välity ryhmäläisille yhtä selkeästi videovälitteisesti kasvokkaiseen verrattuna.
4. Kuuluvuuden ongelmat voivat johtaa tilanteeseen, jossa ohjaaja ei hetkellisesti pysty osallistumaan keskusteluun ja ryhmäläisten keskinäisen tuen merkitys kasvaa. Tällöin on toisaalta riskinä, ettei ohjaaja pysty monitoroimaan ohjauksen agendan kannalta haitallista sisältöä.
Näitä havaintoja tarkennetaan suunnitteilla olevassa jatkotutkimuksessa

Rahoituksen turvin analysoitiin tulokset FADSDIET-tutkimuksesta, jossa 59 tutkittavaa nautti auringonkukkaöljylisää 4 viikon ajan. Auringonkukkaöljy toimi linolihapon lähteenä. Tutkimuksessa selvitettiin, miten FADS1-geenin rs174547-genotyyppi vaikuttaa elimistön vasteisiin linolihapolle ja matala-asteiseen tulehdukseen. Vasteita tarkasteltiin mm. määrittämällä lipidimediaattoreita. Määritykset tehtiin Karoliinisessa Instituutissa osana dosentti Maria Lankisen silloista post doc -tutkimusta. Tutkimuksessa havaittiin huomattavia eroja genotyyppien välillä. Mm. verenkierrosta mitattava matala-asteisen tulehduksen indikaattorin, herkän C-reaktiivinen proteiinin (hs-CRP) pitoisuus pieneni auringonkukkaöljyn käytön myötä TT-genotyypillä, kun taas CC-genotyypillä hs-CRP-pitoisuus suureni. Mielenkiintoisesti ja yllättävästi vaste rasvakudoksessa tulehdukseen liittyvien geenien ekspressiota tutkittaessa vaste oli täysin päinvastainen. TT-genotyypillä havaittiin korrelaatio plasman eikosanoidien ja linohaposta muodostettavan arakidonihapon välillä. CC-genotyypillä tätä korrelaatiota ei havaittu.

Syövänehkäisytutkimuksen (SETTI) aineistossa ravinnon hiilihydraattien pienempi glykeeminen indeksi ei ollut yhteydessä pienempään sepelvaltimotaudin riskiin. Sen sijaan tyydyttyneen ja trans-rasvan korvaaminen hiilihydraateilla oli yhteydessä pienempään riskiin.

Syövänehkäisytutkimuksesta (SETTI) poimitussa aineistossa seerumin insuliininkaltaisen kasvutekijän sitojaproteiini 1 -pitoisuus oli käänteisessä yhteydessä tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuuteen, mutta tulos oli pääasiassa riippuvainen tutkittavien painoindeksistä. Hiilihydraattien, kasviperäisen proteiinin ja maitoproteiinin saanti olivat positiivisessa yhteydessä em. sitojaproteiinin pitoisuuden kanssa ja lihaproteiinin ja rasvan saanti negatiivisessa yhteydessä, mikä saattaa kuvastaa eri energiaravintoaineiden saannin yhteyttä insuliiniherkkyyteen.

Juho Vainion säätiön apurahaa käytin 3 kuukauden väitöskirjatyöskentelyyn keväällä 2020. Artikkeli ”Healthy Nordic diet and risk of incident coronary heart disease among men: the Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study” hyväksyttiin arviointikierrokselle British Journal of Nutrition -lehteen ja odottaa reviewersien kommentteja. Artikkelissa tutkimme terveellisen Pohjoismaalaisen ruokavalion yhteyttä sepelvaltimotaudin riskitekijöihin ja sepelvaltimotautikohtauksiin sekä kaulavaltimoiden ateroskleroosiin. Terveellinen Pohjoismaalinen ruokavalio ei tutkimuksessamme vaikuttanut olevan yhteydessä mihinkään edellämainituista, paitsi käänteisesti C-reaktiivisen proteiinin (CRP) pitoisuuksiin. Apurahan aikana pääsin aloittamaan myös väitöskirjani kolmannen artikkelin ”Adherence to healthy Nordic diet and risk of type 2 diabetes among men: the Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study”, jossa tutkitaan terveellisen Pohjoismaalaisen ruokavalion yhteyksiä tyypin 2 diabetekseen ja sen riskitekijöihin seerumin insuliinipitoisuuteen sekä plasman glukoosipitoisuuteen. Artikkeli on vielä kirjoitusvaiheessa ja tuloksia ei ole vielä julkaistu. Mainitsen vielä, että laitoin tutkimushankkeen loppupäiväksi apurahan viimeisen käyttöpäivän, mutta väitöskirjatyöni tulee vielä jatkumaan tämän jälkeen. Artikkeli odottaa vielä julkaisua, joten en voi vielä laittaa julkaisua liitteeksi.

Työssä tutkittiin mustikan vaikutuksia sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan sekä matala-asteiseen tulehdustilaan (inflammaatioon) henkilöillä, joilla oli metabolisen oireyhtymän piirteitä eli ylipainoa sekä kaksi seuraavista: koholla oleva paastosokeri, epänormaalit veren rasva-arvot, vyötärölihavuus tai kohonnut verenpaine. He söivät 8 viikon ajan joko normaalia ruokavaliotaan, jossa marjojen käyttöä oli rajoitettu (kontrolliryhmä, n=12), tai ruokavaliota, joka sisälsi kokonaista mustikkaa helppokäyttöisinä kotimaisina valmisteina (mustikkaryhmä, n=15). Valmisteet olivat mustikkapuree (Pakkasmarja) ja kuivattu makea mustikka (Kiantama). Niiden päiväannos vastasi 400 grammaa tuoretta mustikkaa. Sokeriaineenvaihduntaa tutkittiin oraalisen ja suonensisäisen glukoosirasituskokeen avulla tutkimuksen alussa ja lopussa. Rasva-aineenvaihduntaa tutkittiin tavanomaisten veren rasvamääritysten avulla ja kolesteroliaineenvaihduntaa selvitettiin mittaamalla verestä kolesterolin imeytymistä ja synteesiä kuvaavia aineenvaihduntatuotteita. Mustikan käytöllä ei ollut selvää vaikutusta sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan. Vaikka mustikkatuotteet sisälsivät sokeria ja tutkittavien sokerin saanti lisääntyi, sillä ei ollut haitta-vaikutuksia sokeri- tai rasva-aineenvaihduntaan. Tulehdustilaa selvitettiin mittaamalla verestä tavanomaisten inflammaatiomarkkereiden pitoisuuksia. Tutkittavilla oli matala-asteinen tulehdustila, eli CRP:n ja muiden inflammaatiomarkkeiden pitoisuudet olivat koholla. Tutkimuksen aikana niiden pitoisuudet alenivat mustikkaryhmässä ja pysyivät ennallaan tai nousivat kontrolliryhmässä. Mustikan vaikutuksia tulehdustilaan selvitettiin myös nutrigenomiikan avulla eli tutkimalla veren valkosoluista inflammaatioon liittyvien geenien ilmentymistä. Osalle mustikkaryhmään kuuluvista tehtiin koko genomin kattava transkriptomiikka-analyysi veren valkosoluista ja tulokset varmennettiin QPCR-analyysillä molemmissa ryhmissä. Mustikka- ja kontrolliryhmissä löydettiin eroja kolmessa inflammaatioon liittyvässä signalointireitissä. Lisäksi inflammatoristen solujen aktivaatioon liittyvien geenien ilmentyminen väheni mustikkaryhmässä. Sen sijaan kontrolliryhmässä, jossa marjojen käyttöä oli rajoitettu, nähtiin inflammaatioon liittyvien geenien ilmentymisen voimistumista. Geenitason tutkimukset antoivat tarkempaa tietoa mustikan anti-inflammatorisesta vaikutuksesta kuin tavanomaiset veren inflammaatiomarkkerit. Tulokset osoittavat, että säännöllinen mustikan käyttö lieventää metaboliseen oireyhtymään tyypillisesti liittyvää tulehdustilaa, mikä pitkällä aikavälillä voi vähentää tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien riskiä. Mustikan ja muiden marjojen sisällyttämistä ruokavalioon voi suositella kaikille ja tämän tutkimuksen perusteella erityisesti henkilöille, joilla on metabolisen oireyhtymän piirteitä.

Väitöskirjani aihe on ravitsemus- ja liikuntaintervention vaikutus lasten plasman rasvahappokoostumukseen. Väitöskirjani tulokset osoittavat, että veren rasvahappokoostumus kuvastaa lasten ruokavalion rasvan laadun lisäksi myös hiilihydraattien laatua. Toisaalta tutkimus osoittaa, että veren suuri tyydyttyneiden ja kertatyydyttyneiden rasvahappojen osuus ja pieni monityydyttymättömien rasvahappojen osuusveressä on yhteydessä suurempaan sydän- ja verisuonitautiriskiin jo lapsuudessa, mutta kuitenkin lasten veren rasvahappokoostumukseen on mahdollista vaikuttaa perhekeskeisellä elintapaohjauksella mm. suosittelemalla kasvirasvan käytön lisäämistä. Väitöspäiväksi on jo sovittu pe 31.3.2017. Yhteenvedon työnimenä on ollut: Plasma Fatty Acid Profile, Dietary Components and Cardiometabolic Risk Factors In Children. Yhteenveto on tällä hetkellä esitarkastuksessa. Lähetän väitöskirjani sen valmistuttua Juho Vainion Säätiölle.

Raskaudenaikainen ravitsemus vaikuttaa sekä naisten että lasten tulehdusmarkkeeri leptiinin seerumipitoisuuteen. Erityisesti runsaalla kuidun saannilla ja vähäisellä tyydyttyneen rasvan saannilla on hyödyllinen vaikutus äitien leptiini-pitoisuuteen. Ylipainoisilla äideillä sokerin saanti näyttää olevan suhteessa leptiini-pitoisuuteen.

Ravitsemusneuvonnalla voidaan lisätä raskaana olevien naisten beta-karoteenin ja e-vitamiinin saantia mutta vaikutus ei välity yksiselitteisesti äitien seerumipitoisuuteen. Tilastollisten analyysien perusteella naisten vitamiini-pitoisuuksiin vaikuttavat ravitsemuksen lisäksi ylipaino ja ikä.

Väitöskirjatutkimuksen tulokset osoittivat, että geneettisten tekijöiden osuus väestötasolla vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden vaihtelua selittävänä tekijänä vaihteli 43 %:n ja 52 %:n välillä nuoruudessa (16 vuodesta 18 vuoteen) laskien nuoressa aikuisiässä noin 30 %:iin (ikä noin 25 vuotta). Geneettisten tekijöiden havaittiin olevan kolmenkymmenen ikävuoden tietämillä lähes samalla tasolla kuin nuoruudessa; väestön liikunta-aktiivisuudesta 44 % selittyi yksilöiden välisillä geneettisillä eroilla. Tämä osuus kuitenkin laski seuranta-ajan kuluessa ja oli kuuden vuoden kuluttua 34 %. Ainoastaan pieni osuus niistä geneettisistä tekijöistä, jotka selittivät liikunta-aktiivisuuden vaihtelua 16 vuoden iässä, selittivät sitä myös nuoressa aikuisiässä. Kolmenkymmenen ikävuoden kohdalla liikunta-aktiivisuutta selittävät geneettiset tekijät puolestaan korreloivat voimakkaasti 36 ikävuoden seuranta-aikaan. Sisaruksille yhteisten ympäristötekijöiden merkitys liikunta-aktiivisuuden vaihtelua selittävänä tekijänä pysyi vakaana nuoruudessa, mutta niiden osuus kasvoi nuoressa aikuisiässä, erityisesti naisilla. Ilmiö on päinvastainen kuin geneettisillä tekijöillä. Sekä yhteiset että yksilölliset (ei sisaruksen kanssa jaettavat) ympäristötekijät selittivät nuoreen aikuisikään asti liikunta-aktiivisuuden vaihtelua. Kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen enää vain yksilölliset ympäristötekijät selittivät geneettisten tekijöiden kanssa liikunta-aktiivisuuden vaihtelua kvantitatiivisen genetiikan mallissa.

Omien taitojen kehittämiseen, fyysiseen kuntoon, ja psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät motivaatiotekijät olivat säännöllisesti yli 30 vuoden ajan liikkuneille kaksosparien jäsenille tilastollisesti merkitsevästi tärkeämpiä motivaatiotekijöitä kuin saman ajan liikkumattomina olleille kaksosparien jäsenille. Näiden lisäksi ulkonäköön, liikunnasta nauttimiseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja muiden kanssa kilpailuun liittyvät liikuntamotivaatiotekijät olivat tilastollisesti merkitsevästi tärkeämpiä motivaatiotekijöitä 34-vuotiaille noin 10 vuoden ajan säännöllisesti liikkuneille henkilöille kuin saman ajan pysyvästi liikkumattomina olleille henkilöille. Muiden ihmisten odotusten mukaisesti toimiminen oli vähiten tärkeä motivaatiotekijä kaikille tutkittaville. Se oli myös ainut vapaa-ajan liikuntaan motivoiva tekijä, jonka pysyvästi liikkumattomat arvioivat hieman tärkeämmäksi motivaatiotekijäksi kuin säännöllisesti liikkuvat, vaikkei ero aina ollut tilastollisesti merkitsevä.

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan päätellä, että vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen yhteydessä olevien geneettisten ja ympäristötekijöiden selitysosuudet vaihtelevat iän myötä. Tämä vaihtelu geneettisten ja ympäristötekijöiden osuuksissa näyttäisi selittävän myös seurannan aikana havaittua vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden vaihtelua. Liikuntamotivaatiotekijöihin liittyvät tulokset puolestaan vahvistivat aiempia käsityksiä siitä, että sisäisillä motivaatiotekijöillä olisi tärkeä merkitys säännöllisen ja pitkään jatkuvan vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden toteutumisessa.

Hankkeessa tutkittiin fyysisen aktiivisuuden, unen ja istumisen yhteyksiä sydäntaudin riskille ja riskitekijöille suomalaisilla aikuisilla. Hankkeessa tuotettiin yksi väitöskirja, joka koostui neljästä osatyöstä. Väitöskirjassa havaittiin, että aikuisväestössä erottuvat fyysisen aktiivisuuden ja unen perusteella neljä erilaista ryhmittymää, niin miehissä kuin naisissa. Naisilla vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja unen, sekä runsaan ruudun äärellä istumisen ja riittämättömäksi koetun unen ryhmässä havaittiin myös useita korkeita sydäntautien aineenvaihdunnallisia riskitekijäarvoja kuten verenpaine, matala-asteinen tulehdus, lihavuus ja kolesteroli. Sekä miehillä että naisilla fyysisen aktiivisuuden ja unen perusteella tunnistetut ryhmittymät erosivat toisistaan ennustetun kokonaissydäntautiriskin osalta niin, että korkea ennustettu riski yhdistyi vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja unen ryhmään. Väitöskirjassa löydettiin vuorokausityyppisyyden tai kronotyypin yhteys fyysiseen aktiivisuuteen ja istumiseen. Kronotyyppi kuvaa luontaista vuorokausirytmiä ja tutkimuksessa havaittiin iltatyypeillä, mutta myös itsensä aamuväsyneiksi kokevilla enemmän ilta-kuin aamutyypeillä olevan aamutyyppejä vähemmän fyysistä aktiivisuutta vapaa-ajalla. Väitöskirjan tulokset osoittivat myös, että matalalla fyysisellä aktiivisuudella ja lyhyellä unella on merkitsevä yhdysvaikutus sydäntautikuolleisuudelle ja iso osa riskistä selittyy nimenomaan lyhyen unen ja riittämättömän fyysisen aktiivisuuden yhtäaikaisella esiintymisellä.
Hankkeessa tutkittiin myös istumisen itsenäistä roolia sydäntautiriskin ennustajana erilaisten istumislajien sekä kokonaisistumisen osalta. Tulokset osoittivat, että ainoastaan television äärellä vietetty runsas istuminen liittyi merkitsevästi tulevan 10-vuoden ennustettuun sydäntautiriskiin suomalaisilla 25-74-vuotiailla aikuisilla. Tästä julkaistiin yksi tieteellinen artikkeli vertaisarviointia käyttävässä lehdessä.
Johtopäätöksinä voidaan todeta, että vähäinen fyysinen aktiivisuus ja runsas istuminen, sekä lyhyt tai huonolaatuinen uni, ovat sydänterveyden näkökulmasta epäedullinen yhdistelmä, joka on olennaista tunnistaa ja huomioida kansanterveystyössä. Runsaan istumisen haitallisuus ja toisaalta riittävän liikunnan ja hyvän unen hyödyllisyys terveyden kannalta on tärkeä muistaa. Myös vuorokausityyppisyyden ja siihen liittyvän aamuväsyneisyyden tunnistaminen esimerkiksi terveysneuvonnassa on suositeltavaa, tietyn vuorokausityyppisyyden altistaen epäterveellisille elintavoille.

Tutkimuksen tulokset kertovat, että iäkkäiden henkilöiden mahdollisuudet terveyttä ja toimintakykyä ylläpitävään ulkoliikuntaan vaihtelevat suuresti liikkumiskyvyn ja ympäristön mukaan. Hyväkuntoiset ikäihmiset, joiden lähiympäristö on liikuntaan soveltuva, pääsevät useimmiten liikkumaan vaivatta niin kodin läheisyydessä kuin kauempanakin. Ne vanhukset, joiden liikuntakyky on heikentynyt, voivat kohdata ulkona liikkumisessa sellaisia haasteita, joita hyväkuntoiset eivät edes huomaa: huonosti liikkuvalle vanhukselle liukkaat kadut, pimeys ja muu liikenne voivat aiheuttaa turvattomuutta, joka pitää vanhan ihmisen kodin seinien sisäpuolella. Myös kaatumisen pelko, huonot sääolosuhteet sekä sairaudet ja kivut vähentävät mahdollisuuksia ulkona liikkumiseen. Heikko sosioekonominen asema näytti myös tulosten perusteella olevan yhteydessä vähäisempiin liikuntamahdollisuuksiin. Tutkimuksessa tarkasteltiin lisäksi ympäristön hyviä puolia vanhusten ulkona liikkumisen kannalta, ja todettiin että ulkona liikkumiseen kannustava lähiympäristö, kuten puistot ja kävelyreitit, motivoivat vanhuksia liikkumaan ulkona ja voivat estää liikkumisvaikeuksien kehittymistä.
Tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa asuinalueiden suunnittelussa ja kunnostamisessa, sekä suunniteltaessa iäkkäiden henkilöiden kotona asumista tukevia palveluita. Hyvä valaistus, kävelymatkat palveluihin sekä hyvin hoidetut kadut myös talviaikaan helpottavat iäkkäiden henkilöiden ulkona liikkumista ja tukevat liikkumiskyvyn säilymistä ja itsenäistä elämää. Kaikkein huonokuntoisimmat vanhukset voisivat hyötyä ulkoilukaverista, joka lisäisi ulkona liikkumisen turvallisuutta ja kannustaisi lähtemään liikkeelle.

Tämän väitöstutkimuksen tavoitteena oli tarkastella liikunnan ja fyysisesti passiivisen ajan sekä kestävyyskunnon ja motoristen taitojen yhteyksiä luku- ja laskutaitoon sekä tutkia kehon rasvakudoksen määrän yhteyksiä neuromuskulaariseen suorituskykyyn 6–8-vuotiailla lapsilla.
Tutkimuksen mukaan erityisesti heikompi motorinen suorituskyky oli yhteydessä heikompiin oppimistuloksiin sekä kognitiivisiin toimintoihin kuten työmuistiin ja inhibitioon. Välituntiliikunta sekä urheiluseuran harjoituksiin osallistuminen olivat yhteydessä parempiin oppimistuloksiin. Lisäksi pojilla runsaampi liikunta, lukeminen ja kirjoittaminen, sekä tietokoneen käyttö ja videopelien pelaaminen olivat yhteydessä parempiin oppimistuloksiin, mutta nämä yhteydet selittyivät osin motorisella suorituskyvyllä, kestävyyskunnolla ja rasvakudoksen määrällä. Tytöillä liikunta oli käänteisesti yhteydessä oppimistuloksiin, mutta nämä yhteydet selittyivät suurimmaksi osaksi rasvakudoksen määrällä. Rasvakudoksen määrä oli käänteisesti yhteydessä neuromuskulaariseen suorituskykyyn pojilla ja tytöillä sekä kestävyyskunnon mittarina käytettyyn rasvattomalla massalla vakioituun maksimityötehoon pojilla.

Lisäksi ryhmämme julkaisi kaksi tätä väitöstutkimusta tukevaa artikkelia fyysisen kunnon, kehon rasvakudoksen määrän ja ravitsemuksen yhteyksistä lasten päättelykykyyn (Haapala ym. Med Sci Sports Exerc 2015; Haapala ym. Br J Nutr 2015). Näiden tulosten mukaan paremmat motoriset taidot ja parempi Itämeren ruokavalion noudattaminen olivat yhteydessä parempaan päättelykykyyn erityisesti pojilla. Havaitsimme myös, että pojat, joilla korkea tai matala rasvaprosentti yhdistyi heikkoihin motorisiin taitoihin, menestyivät huonommin päättelykyytestissä kuin pojat joilla oli keskimääräinen rasvaprosentti tai paremmat motoriset taidot. Tytöillä yhteyksiä fyysisen kunnon, ruokavalion ja päättelykyvyn välillä ei havaittu.

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan päätellä, että heikko motorinen suorituskyky, vähäinen liikunta ja huonolaatuinen ruokavalio saattavat altistaa heikommalle kognitiiviselle suoriutumiselle sekä matalammille oppimistuloksille erityisesti pojilla. Lisäksi liiallinen rasvakudoksen määrä heikentää neuromuskulaarista ja motorista suorituskykyä.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lapsuudesta aikuisuuteen jatkuneen fyysisen aktiivisuuden sekä kestävyyskunnon yhteyttä kognitiiviseen toimintaan keski-iässä Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimuksen aineistossa. LASERI-tutkimus käynnistyi vuonna 1980, jolloin 3 596 lasta osallistui kenttätutkimukseen. Tutkimushenkilöitä on tämän jälkeen seurattu 3–9 vuoden välein. Fyysistä aktiivisuutta mitattiin vakioiduilla kyselyillä kaikissa seurantatutkimuksissa. Kestävyyskunto mitattiin maksimaalisena hapenottokykynä suoralla menetelmällä vuosien 2008-2009 aikana 538 iältään 30–47-vuotiaalta LASERI-tutkittavalta. Kognitiivista toimintaa mitattiin vuoden 2011 seurantatutkimuksen yhteydessä The Cambridge Neuropsychological Test Automated Battery (CANTAB) -testistöä käyttäen 2 026 henkilöltä iältään 34–49 vuotta. Käytetyt testit mittasivat erityisesti: 1) episodista muistia ja oppimista, 2) tilaa käsittelevää työmuistia, 3) reaktioaikaa sekä 4) visuaalista tiedon käsittelykykyä.

Tulokset fyysisen aktiivisuuden osalta osoittivat, että lapsuuden, nuoruuden, varhaisen aikuisuuden ja aikuisuuden fyysinen aktiivisuus oli kukin itsenäisesti positiivisessa yhteydessä reaktioaikaan keski-iässä huolimatta elämänaikaisesta muusta fyysisestä aktiivisuudesta. Tämän lisäksi suurempi fyysisen aktiivisuuden kokonaiskertymä varhaisessa aikuisuudessa ja aikuisuudessa oli yhteydessä parempaan visuaalisen tiedon käsittelykykyyn keski-ikäisillä miehillä. Lisäksi havaittiin, että lapsuudesta aikuisuuteen jatkuneen fyysisen aktiivisuuden yhteydet eivät säily itsenäisinä keski-ikään muilla kognitiivisen toiminnan osa-alueilla.

Kestävyyskunto korreloi positiivisesti tilaa käsittelevän työmuistin, reaktioajan ja visuaalisen tiedon käsittelykyvyn kanssa. Iällä, sukupuolella ja koulutuksella vakioidussa monimuuttujamallissa aikuisuudessa mitattu maksimaalinen hapenottokyky oli positiivisessa yhteydessä visuaalisen tiedon käsittelykykyyn keski-iässä. Yhteys heikkeni, kun monimuuttujamalliin lisättiin fyysinen aktiivisuus, painoindeksi ja tupakointi. Voimakkaimmin yhteyttä heikensi painoindeksi. Maksimaalisella hapenottokyvyllä ei havaittu olevan yhteyttä muihin kognitiivisten toimintojen osa-alueisiin.

Tämä tutkimus loi uutta tietoa lapsuuden sekä lapsuudesta aikuisuuteen jatkuneen fyysisen aktiivisuuden hyödyistä keski-iän kognitiiviselle toiminnalle. Tulokset osoittivat, että lapsuuden ja nuoruuden fyysisen aktiivisuuden hyödyt eivät välttämättä säily itsenäisinä keski-ikään, vaan elinikäinen fyysinen aktiivisuus on tärkeää keski-iän kognitiivisen toiminnan edistämiseksi. Tämä tutkimus toi myös uutta tietoa aikuisuuden ja keski-iän kestävyyskunnon yhteydestä kognitiiviseen toimintaan keski-iässä. Tulokset osoittivat, että parempi kestävyyskunto ei vielä keski-iässä ole yhteydessä kognitiiviseen toimintaan. Tässä tutkimuksessa osoitettu positiivinen yhteys fyysisen aktiivisuuden ja kognitiivisen toiminnan välillä saattaa heijastella myös muiden, kognitiivisen toiminnan kannalta edullisten, elämäntapojen yhteyksiä.

Tutkimuksen kaikki interventiomittaukset eivät ole vielä valmiit, mutta tuloksia intervention alkumittauspisteestä on jo paljon valmiina (Kts. erillinen loppuraporttiliite ja sen lopun tutkimustiivistelmät). Niiden perusteella näyttäisi siltä, että etenkin fyysinen kunto on tärkeä, mutta myös istumisen keskeyttämisillä, ei niinkään kokonaisistumisajalla, on merkitystä terveyden vaalimisessa.

Tässä ikääntyvässä tutkimusjoukossa objektiivisesti mitattu päivittäinen fyysinen kokonaisaktiivisuus oli yhteydessä SFT:llä mitattuun fyysiseen toimintakykyyn. Sekä kevyt että reipas ja rasittava fyysisen aktiivisuuden määrä oli positiivisesti yhteydessä SFT:een kokonaistulokseen. Kun sekä miehet että naiset jaettiin ryhmiin syntymäpainon perusteella, fyysisen aktiivisuuden yhteys fyysiseen toimintakykyyn oli selvin pienipainoisina syntyneillä miehillä. Vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden määrä lisääminen kymmenen vuoden seurannan aikana oli positiivisesti yhteydessä terveyteen liittyvän elämänlaadun fyysiseen komponenttiin sekä miehillä että naisilla. Naisilla vapaa-ajan fyysisen aktivisuuden määrän lisääminen oli myös yhteydessä parantuneeseen psyykkiseen terveyteen liittyvän elämänlaadun komponenttiin ja vähentyneisiin masennusoireisiin. Lähtövaiheessa vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden määrä ei ollut yhteydessä leukosyyttien telomeeripituuteen miehillä eikä naisilla. Naisilla kuitenkin 10-vuoden seurannan aikana korkeampi lähtötason vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden määrä oli yhteydessä suurempaan leukosyyttien telomeeripituuden lyhenemiseen.

Väitöskirjassa tarkastellaan liikunta-aktiivisuuden, koulutuksen ja työurien välisiä yhteyksiä elämänkulun eri vaiheissa. Tutkimusaineistona hyödynnetään Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimusta yhdistettynä Tilastokeskuksen yhdistettyyn työntekijä–työnantaja-aineistoon (FLEED). LASERI-tutkimus käynnistyi vuonna 1980, jolloin yli 3 500 lasta ja nuorta kuudesta ikäkohortista (3, 6, 9, 12, 15 ja 18 vuotta) eri puolilta Suomea osallistui ensimmäiseen kenttätutkimukseen. Tämän jälkeen tutkimushenkilöitä on seurattu yli 30 vuoden ajan. Viimeisin kenttätutkimus toteutettiin vuosina 2010–2012. Rekisteripohjainen FLEED sisältää tietoja yksilön koulutus- ja työurien kehityksestä. Tässä väitöstutkimuksessa FLEEDin tietoja hyödynnettiin vuosilta 1997–2010.

Tutkimuksen keskeinen tulos on seuraava: Liikunta lapsena on yhteydessä vuosien päähän koulutus- ja työurien kehitykseen. Tulosten mukaan liikunnallisesti aktiivisilla lapsilla oli peruskoulun päättyessä parempi koulumenestys ja aikuisena korkeampi koulutustaso ja korkeammat ansiotulot. Lisäksi he kiinnittyivät paremmin työmarkkinoille kuin lapsena vähän liikkuneet.

Tarkemmin, osajulkaisuittan, keskeiset tulokset ovat:

1)Nuoruuden liikunta-aktiivisuus, niin liikunta-aktiivisuus 15-vuotiaana kuin muutos liikunta-aktiivisuudessa 12-vuotiaasta 15-vuotiaaksi, ovat positiivisesti yhteydessä sekä koulutodistuksen kaikkien aineiden keskiarvoon peruskoulun päättyessä että koulutusvuosien määrään aikuisuudessa.
2)Liikunta-aktiivisuus 9, 12 ja 15-vuotiaana on yhteydessä korkeampiin ansiotuloihin aikuisuudessa. Yhteys on nähtävissä erityisesti pojilla. Kun muun muassa perheen tulotaso, vanhempien koulutus ja vanhempien liikunta-aktiivisuus on huomioitu, lapsuuden liikunta-aktiivisuus on yhteydessä keskimäärin 10–20 % korkeampiin ansiotuloihin aikuisuudessa.
3)Lapsuuden liikunta-aktiivisuus on yhteydessä parempaan työmarkkinoille kiinnittymiseen. Tämä ilmenee positiivisena yhteytenä sekä liikunta-aktiivisuuden ja työllistymisen todennäköisyyden että liikunta-aktiivisuuden ja keskimääräisten työllisyyskuukausien välillä, ja negatiivisena yhteytenä liikunta-aktiivisuuden ja keskimääräisten työttömyyskuukausien välillä. Kun tarkastellaan muutosta liikunta-aktiivisuudessa 9-vuotiaasta 15-vuotiaaksi, paljon liikkuvilla on tulosten perusteella parempi työmarkkinoille kiinnittyminen verrattuna muihin liikuntaryhmiin: paljon liikkuvilla on keskimäärin eniten työllisyyskuukausia ja vähiten työttömyyskuukausia pitkällä aikavälillä.
4) Ansiotulojen ja itseraportoidun liikunnan välinen yhteys on positiivinen sekä miehillä että naisilla: mitä korkeammat ansiotulot, sitä enemmän miehet ja naiset raportoivat harrastavansa liikuntaa. Tulos ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, kun käytetään askelmittarilla mitattua liikunnan määrää. Naisilla ansiotulojen ja askelmittarilla mitatun liikunnan välinen yhteys on positiivinen, mutta miehillä yhteys on joko negatiivinen tai sitä ei ole havaittavissa.

Osaava, tuottava ja hyvinvoiva työväestö on yksi talouskasvun perusta. Taloustieteellisestä näkökulmasta kyse voikin olla siitä, että liikuntaan panostaminen toimii investointina, jonka tulokset näkyvät niin koulumenestyksessä, koulutustasossa kuin työurilla.

Tutkimme keskosena syntymisen vaikutuksia aikuisiän terveyteen. Verrokkiryhmänä toimi keskosena syntyneiden omat, täysaikaisena tavanomaisesta raskaudesta syntyneet sisarukset. Näin verrokkiryhmällämme on ainakin osittain sama perimä ja sosioekonominen tausta, mukaan lukien varhaislapsuuden elinolot ja – tavat.
Havaitsimme keskosena syntymisen lisäävän esidiabeteksen riskiä. Nuorella aikuisiällä keskosena syntyneistä 31% ja täysaikaisena syntyneistä sisaruksista 16% täyttyivät WHO:n alentuneen glukoosin siedon kriteerit (kerroinsuhde 3.4, 95% lv 1.2 – 9.5). Erot keskosena syntyneiden ja sisarusten välillä muiden sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden, kuten esimerkiksi veren rasvaprofiilin suhteen, olivat pienempiä verrattuna aiemmin tehtyihin tutkimuksiin, joissa verrokkeina on käytetty muita kuin tutkittavien omia sisaruksia. Osa keskosena syntymisen ja lisääntyneen kardiometabolisen riskin yhteydestä selittäneekin perheiden sisäiset, yhteiset sekoittavat tekijät.
Magneettitutkimuksen perusteella elimistön rasvakudoksen määrä ja rasvakudoksen jakautuminen on keskosena syntyneillä ja heidän täysaikaisena syntyneillä sisaruksilla samankaltainen. Emme todenneet eroa ihonalaisen rasvan ( 0.48%, 95% lv -14.8%, 16.3%), vyötärölle sisäelinten ympärille kertyneen, terveydelle erityisen vaarallinen rasvan (7.96%, 95% lv -10.4%, 30.1%) tai vatsan alueen kokonaisrasvakudoksen (1.05%, 95% lv -13.7%, 18.4%) määrässä, keskosina syntyneillä ja sisarusverrokeilla.

Kirjoitan v 2022 tietokirjan lasten lihavuudesta vanhemmille, joka julkaistaan loppuvuodesta. Tämän jälkeen jatkan tutkimustyötä keskosena syntymisen vaikutuksista aikuisiän terveyteen.

Tutkimuksen taustaa ja tavoite

Äidin raskaudenaikaisella painolla ja elintavoilla on vaikutusta sekä äidin että syntyvän lapsen terveyteen mutta myös yhteiskunnalle muodostuviin terveydenhuollon kustannuksiin. Äidin ylipaino altistaa raskaudenaikaiselle sokeriaineenvaihdunnan häiriölle eli raskausdiabetekselle. Raskaana olevista naisista noin 14 % sairastuu vuosittain raskausdiabetekseen (THL, 2014), mutta jo raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluminen on yhteydessä äidin suurempaan terveyspalveluiden käyttöön (Kolu ym. 2011). Raskausdiabeteksen riskiä lisäävät erityisesti ylipaino, lähisukulaisen diabetes, aikaisemmin sairastettu raskausdiabetes ja yli 40 vuoden ikä. Yleisin yksittäinen raskausdiabeteksen riskitekijä on kuitenkin ylipaino, sillä 35 % kaikista synnyttäjistä vuosina 2012–2013 painoindeksi oli vähintään 25 (THL, 2014). Kun huomioidaan kaikki riskitekijät, noin puolet raskaana olevista naisista kuuluu raskausdiabeteksen riskiryhmään (THL, 2014). Ylipaino on kuitenkin ainoa riskitekijä johon odottavan äidin on mahdollista itse vaikuttaa, siksi elintapaneuvonnalla on tärkeä merkitys mahdollisimman aikaisessa vaiheessa raskautta.

Väitöskirjan tavoitteena on selvittää raskausdiabeteksesta yhteiskunnalle muodostuvia terveydenhuollon kustannuksia ja elintapaohjauksen kustannusvaikuttavuutta raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla naisilla. Lyhyen aikavälin elintapaneuvonnan kustannusvaikuttavuuden arviointi perustuu intervention aikana neuvoloissa toteutetun yksilöllisen ja tehostetun elintapaohjauksen ja tavanomaisen ohjauksen välisiin eroihin raskaudenaikaisessa koetussa terveydessä, elämänlaadussa ja lapsen syntymäpainossa. Pitkän aikavälin vaikuttavuuden arviointi (keskimäärin 7 vuotta synnytyksestä) perustuu ryhmien välisiin eroihin elämänlaadussa ja työstä poissaolopäivissä. Kustannusten arviointi perustuu terveydenhuollon palveluiden käytöstä muodostuneiden kustannusten, lääkityksen, elintapaintervention kustannusten ja työstä poissaolopäivistä yhteiskunnalle muodostuvien kustannusten arviointiin.

Tutkimuksen keskeiset tulokset

Raskausdiabetekseen sairastuvat äidit aiheuttavat terveydenhuollolle neljänneksen suuremmat kustannukset kuin terveet äidit. Kulut muodostuivat raskauden aikaisesta terveyspalveluiden käytöstä, lääkityksestä, synnytyksestä ja vastasyntyneiden osastohoidosta. Tutkimuksen mukaan suurimman yksittäisen kustannuserän sekä raskausdiabeetikoilla että terveillä verrokeilla muodosti synnytys, lähes yhtä suurella osuudella. Suuren menoerän muodostivat lisäksi synnytykseen liittyvät sairaalassaolopäivät, joista aiheutuneet kustannukset olivat raskausdiabeetikoilla keskimäärin 44 % verrokkeja suuremmat. Vastaavasti vastasyntyneiden tehohoitopäivistä aiheutuneet kustannukset olivat raskausdiabeetikoiden lapsilla 49 % ei-sairastuneita verrokkeja suuremmat.

Raskausdiabeteksen ehkäisytutkimuksen mukaan tehostettu ohjaus oli vaikuttavaa raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla äideillä, mutta se ei ollut kustannus-vaikuttavaa kun verrataan yhteiskunnalle muodostuvia kustannuksia saavutettuun terveyshyötyyn käytettäessä mittarina lapsen syntymäpainoa, elämänlaatua tai koettua terveyttä. Tutkimuksen perusteella tehostetun ohjauksen ryhmään kuuluneista äideistä vain joka neljäs äiti täytti ravitsemus-, liikunta- ja painonnoususuositukset raskauden lopussa. Vastaavasti heillä terveydenhuollon kustannukset olivat viidenneksen pienemmät verrattuna äiteihin, joilla suositukset eivät täyttyneet. Elintapaneuvonnan suurimpana haasteena on, etteivät äidit saamastaan neuvonnasta huolimatta sitoudu terveyttä edistäviin elintapoihin.

Tarkasteltaessa tehostetun elintapaohjauksen hyötyjä 7 vuotta intervention jälkeen interventio ryhmässä lasten ikäkohtainen painoindeksi oli verrokkiryhmää (=tavanomainen ohjaus neuvolakäynnillä) pienempi (21.3 vs. 22.5, p-arvo=0.07). Tutkimus osoittaa lisäksi että raskaudenaikaisella elintapaneuvonnalla on kauaskantoisia vaikutuksia, sillä interventio ryhmään kuuluneilla äideillä, jotka toimivat annettujen ohjeiden mukaan (onnistuivat pitämään painonsa raskauden aikana suositusten rajoissa, liikkuivat säännöllisesti ja/tai täyttivät vähintään kolme viidestä ruokavaliosuosituksesta) oli seitsemän vuotta intervention jälkeen alhaisempi pitkäaikaista verensokeritasoa kuvaava sokerihemoglobiini (HbA1c) taso (33.7 vs. 34.8, p=0.09) ja parempi elämänlaatu (0.95 vs. 0.93, p=0.09) verrokkiryhmään verrattuna. Vastaavasti lasten ikäkohtainen painoindeksi oli alhaisempi intervention aikana suositukset täyttäneiden äitien ryhmässä (20.5 vs. 22.5, p=0.04). Tarkasteltaessa intervention hyötyjä seitsemän vuoden jälkeen, tutkimus osoittaa intervention kustannusvaikuttavaksi kun arviointikriteerinä käytetään työstä poissaolopäiviä, sillä interventioryhmässä sairauspoissaoloja oli edeltäneen vuoden aikana 36 % kontrolliryhmää vähemmän ja terveyspalveluiden käytöstä yhteiskunnalle aiheutuneet kustannukset 19 % verrokkiryhmää alhaisemmat. Sen sijaan elämänlaadussa ryhmät eivät eronneet toisistaan seurantatutkimuksessa.

Johtopäätökset

Raskausdiabeteksen kansantaloudellisen merkityksen ymmärtämiseksi tarvitaan tietoa terveydenhuollon suorien ja epäsuorien kustannusten muodostumisesta. Lisäksi päätöksenteon tueksi tarvitaan tietoa erilaisten elintapaneuvontakäytäntöjen kustannusvaikuttavuudesta jotta terveydenhuollon voimavarojen tehokkaalla kohdentamisella saavutetaan mahdollisimman suuri hyöty sekä palveluiden käyttäjän että yhteiskunnan näkökulmasta. Elintapaohjauksen vaikutusten ja kustannusvaikutusten arvioimiseksi tarvitaan myös pitkän aikavälin seurantatietoa, jotta intervention hyöty yhteiskunnalle runsaasti kustannuksia aiheuttaviin tekijöihin, kuten sairauspoissaolot saadaan esille.

Tutkimustulokset osoittivat, että masennusoireisilla oli enemmän kardiometabolisia riskitekijöitä ja alhaisempi fyysinen aktiivisuus verrattuna hen-kilöihin, joilla ei ollut masennusoireita. Masennusoireiden esiintyvyys oli kolme kertaa yleisempää vähän liikkuvien keskuudessa kun heitä verrattiin paljon liikkuviin. Elämänaikaista vapaa-ajanliikuntaa tarkasteltaessa havaittiin, että vähäinen liikunta 45-vuoden iästä eteenpäin altisti masennusoireille sekä sydän- ja tuki- ja liikuntaelinsairauksille myöhemmällä iällä. Lisäksi rasva- ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöt sekä alhaisempi toimintakyky olivat yhteydessä masennusoireisiin. Tutkimustulokset paljastivat myös, että vähän liikkuvat tiedostivat alhaisen kuntotasonsa, ja suurentuneen riskinsä sairastua tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonisairauksiin ja masennukseen. Pääsyitä liikkumattomuudelle ilmoitettiin olevan ajan puute ja jokin sairaus tai vamma. Tapaturmia tarkasteltaessa todettiin, että niiden esiintyvyys oli korkeampaa masennusoireisilla (17 %) verrattuna henkilöihin, joilla ei ollut masennusoireita (10 %). Lisäksi masennusoireisilla tapaturmista toipuminen oli kolme kertaa hitaampaa.

Apurahakauden aikana tein kirjallisuuskatsauksen realistisesta arvioinnista ja toteutin suunnittelemani tutkimuksen. Lisäksi osallistuin virtuaalisesti kansainväliseen Realist Research, Evaluation and Synthesis -konferenssiin. Itse tutkimus eteni seuraavasti:
Let’s Move It -intervention aikana kerätystä laadullisesta aineistosta ja aikaisemmista laadullisen prosessievaluaation tuloksista etsin sellaisia mekanismeja, jotka määrätyssä kontekstissa voisivat tuottaa liikunnan lisääntymistä. Esimerkiksi havainto siitä, että itse istuu liikaa, oli opiskelijahaastattelujen perusteella todettu jo aiemmin yhdeksi liikunnan lisääntymisen avaintapahtumista ko. intervention aikana (Kostamo ym. 2019). Alun perin oli tarkoitus, että tunnistaisin myös kontekstit samalla tavalla. Se olisi kuitenkin vaatinut, että sekä opettajien että oppilaiden haastattelurungot olisi etukäteen suunniteltu tuottamaan riittävän kattavaa kuvausta konteksteista – nyt näin oli tehty vain opettajien haastatteluissa. Kontekstit, joissa tunnistettu mekanismi voisi laukaista muutoksen, jouduttiin siis pääsääntöisesti etsimään aiemmista tutkimuksista. Esimerkiksi terveyteen ja ulkonäköön liittyvät liikunnan merkitykset on todettu keskeisemmiksi tyttöjen kuin poikien keskuudessa (esim. Koski 2015, Murphy ym. 2017).
Potentiaalisia konteksti-mekanismi-lopputulema-väittämiä (CMO-statement) tunnistin yhteensä neljä, ja niiden pohjalta muotoilin tilastollisesti testattavissa olevat hypoteesit. Loppujen lopuksi pystyin testaamaan vain kahta niistä olemassa olevalla määrällisellä aineistolla (kyselylomake- ja liikemittaridata). Vaikka esimerkiksi ystäviltä saatu sosiaalinen tuki näyttäytyi seurantahaastatteluissa keskeisenä liikunnan muutoksen ylläpitäjänä ja sen on aikaisemmissa tutkimuksissa todettu olevan yhteydessä korkeampaan fyysiseen aktiivisuuteen (esim. Mendonça ym. 2014), sitä ei (tälle ikäryhmälle sopivan mittarin puuttuessa) oltu operationalisoitu omaksi muuttujakseen opiskelijoille suunnatussa kyselylomakkeessa.
Normaalijakautuneisuutta testattiin Kolmogorov-Smirnovin testillä ja puuttuvien tietojen satunnaisuus varmistettiin ristiintaulukoinnilla. Muuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltiin ristiintaulukoinnin, khiin neliötestin, Spearmanin korrelaatioiden, multinomiaalisen logistisen regression ja toistettujen mittausten varianssianalyysin avulla.
Kahdesta testatusta konteksti-mekanismi-lopputulema-väittämästä (ensimmäinen väittämä koski istumisen vähentämistä, toinen rasittavaa liikuntaa) vain ensimmäinen sai tukea. Päätulos koski yhteyttä intervention, sukupuolen ja oman istumisen määrään kiinnitetyn huomion välillä. Hypoteesina oli, että oman istumisen määrään kiinnitetty huomio olisi (1) interventioryhmässä keskimäärin suurempi kuin kontrolliryhmässä ja (2) naisten keskuudessa suurempi kuin miesten. Sukupuolella ja oman istumisen määrään kiinnitetyllä huomiolla oli riippuvuutta vain interventioryhmässä: kontrolliryhmässä jakaumat eivät poikenneet toisistaan. Ehdollisista prosenttijakaumista nähtiin, että miesten joukossa niiden osuus, jotka eivät viimeisten kolmen viikon aikana olleet kertaakaan miettineet oman istumisensa määrää, oli suurempi kuin naisten joukossa. Toisaalta naisten joukossa oli enemmän heitä, jotka olivat miettineet oman istumisensa määrää vähintään joka toinen päivä. Interventioryhmässä oman istumisen määrään kiinnitetty huomio selitti intentiota vähentää istumista (oletusta ei testattu kontrolliryhmässä). Tulokset on syytä vielä tarkistaa tilastotieteilijän kanssa, sillä esimerkiksi valinta parametristen ja ei-parametristen testien käyttämisen välillä ei ollut yksiselitteistä. Ei-parametristen testien käyttöön päädyttiin, koska jatkuvaksi ajateltu intentiomuuttuja ei noudattanut normaalijakaumaa.
Tutkimusote, jossa realistinen arviointi ja tilastollinen testaaminen yhdistetään terveysinterventioiden prosessievaluaatiossa, vaikuttaa lupaavalta tavalta tunnistaa käyttäytymisen muutoksessa vaikuttavia mekanismeja. Se kuitenkin vaatisi, että koko tutkimusasetelma suunnitellaan alusta alkaen tukemaan realistisen arvioinnin periaatteita. Ensinnäkin haastattelurunko olisi hyvä suunnitella tuottamaan kuvauksia sekä muutoksen mekanismeista että kontekstista, jossa kyseinen mekanismi laukeaa (vrt. realist interview, Manzano 2016). Haastattelujen analyysi tulisi käynnistää mahdollisimman nopeasti, jotta seuraavan mittauspisteen kyselylomakkeita ehdittäisiin tarvittaessa muokata alustavien tulosten pohjalta. Lisäksi on syytä varmistaa, että tutkimusryhmässä on riittävästi tilastotieteellistä resurssia.

Tutkimuksemme perusteella vaihdevuodet tai niihin liittyvä hormonimuutos aiheuttaa fysiologisia muutoksia, jotka näkyvät heikentyneenä lihasvoimana sekä heikentyneinä veren rasva-arvoina. Tutkimukseen osallistuneilla postemenopausaalisilla naisilla oli heikompi räjähtävän voiman tuottokyky kuin premenopausaalisilla tai perimenopausaalisilla. Vastaavasti heidän käden puristuvoimansa ja jalan ojennusvoimansa olivat heikommat. Toisaalta kaikissa menopaussiryhmissä, fyysisesti aktiivismmat olivat vahvimpia. Toisin sanoen fyysisellä aktiivisuudella voidaan kompensoida menopaussin aiheuttamaan heikentymistä. Havaitsimme myös, että veren kliiniset metabolista oireyhtymää ennakoivat markkerit, kuten kolesteroli ja LDL-kolesteroli heikentyivät menopaussin yli siirryttäessä. Toisaalta myös HDL-kolesterolin määrä kasvoi. Tämä voi viitata siihen, että HDL partikkeli ei toimikaan enää yhtä hyvin kuin ennen menopaussia eli kolesteroliarvot jäävät korkeiksia, vaikka partikkeliin sitoutuu enemmän kolesterolia.

Lasten liikunta ja ravitsemus –tutkimuksen lähtötilanteen tulokset osoittavat, että alakoululaisten liikunnassa, ravitsemuksessa, nukkumisessa ja yleisessä terveydentilassa on paljon parannettavaa. Osalla lapsista on jo kouluikään tullessa aineenvaihdunnan ja verenkiertoelimistön toimintahäiriöitä, jotka usein liittyvät ylipainoon ja huonoon fyysiseen kuntoon. Päivittäisellä ja monipuolisella liikunnalla, television ja tietokoneen ääressä istumisen rajoittamisella, riittävällä yöunella ja terveellisillä ravitsemustottumuksilla voitaisiin merkittävästi vähentää näitä terveyshaittoja lapsuusiässä ja siten pienentää kroonisten sairauksien vaaraa sekä ylläpitää hyvää toiminta- ja työkykyä aikuisiässä. Kahden vuoden seuranta-aineiston tulosten analysointi ja raportointi alkaa keväällä 2013. Tutkimuksen keskeisimmät julkaistut tulokset on esitetty tarkemmin liitteessä 1.

Vapaa-ajan liikunta-aktiivisuus lisääntyi neuvonnan myötä lähes kolmanneksella alkujaan vähiten tuetuilla lapsilla. Verrokkiryhmään kuuluvien lasten liikunta-aktiivisuus säilyi ennallaan. Vastaavasti keskimäärin tai runsaasti tukea liikkumiselleen jo ennen tutkimusta vanhemmiltaan saaneiden lasten liikunta-aktiivisuuteen neuvonnalla ei ollut myönteistä vaikutusta, vaan heidän aktiivisuutensa osoitti pikemminkin laskusuuntaa.
Vaikka neuvontajakson aikana muutokset olivat myönteisiä vähän tuettujen lasten osalta, niin liikuntaneuvonnan päätyttyä lasten liikuntamäärät pääasiassa vakiintuivat ennalleen. Tulos viittaa siihen, että perheille kohdennetun tuen tulisi olla jatkuvaluonteista. Toisaalta perheiden liikkumistottumuksiin tulisi todennäköisesti kiinnittää huomiota vieläkin varhaisemmassa vaiheessa, sillä jo muodostuneita tapoja ja tottumuksia on vaikea muuttaa.

Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että erityisesti tyttöjen pallonkäsittelytaitojen kehitys nopeutui vanhemmille suunnatun neuvonnan myötä, vaikka nämäkin muutokset tasaantuivat liikuntaneuvonnan päätyttyä. Toisaalta tutkimus näytti, että liikuntamäärältään passiivisimpana vuodenaikana, eli talvella, annettu liikuntaneuvonta voi edistää lasten liikuntataitojen kehitystä myös liikuntaneuvonnan jälkeisenä aikana. Väitöstutkimus toteutettiin Jyväskylän seudulla vuosina 2011-2013 ja siihen osallistui kaikkiaan 126 4-8-vuotiasta lasta ja heidän vanhempansa.

Tämän väitöskirjatyön keskeisin löydös on se, että pitkäaikaisella vapaa-ajan liikunnan harrastamisella pystytään ehkäisemään etenkin vatsaontelon sisäisen, mutta myös muun ektooppisen rasvan kertyminen elimistön sellaisiin osiin, joissa varastorasvaa ei kuuluisi olla. Tällä on erittäin merkittävä aineenvaihduntasairauksia ehkäisevä vaikutus. Tulokset olivat nähtävissä myös silloin, kun perimän osuus voitiin sulkea pois, joka osaltaan vahvistaa sitä käsitystä, että liikunnallisella elämäntavalla on itsenäisiä terveyttä edistäviä vaikutuksia. Lisäksi liikuntaa harrastamalla lihasvoima ja kestävyyskunto pysyvät korkeammalla tasolla, joka on erittäin tärkeää toimintakyvyn ja fyysisen kunnon säilyttämisen kannalta.

Kyselytutkimuksen tulokset osoittivat, että väestön terveysliikuntasuosituksen mukaisesti liikkuvilla vaihdevuosi-ikäisillä naisilla oli vähemmän ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta, somaattisia oireita sekä muisti- ja keskittymisongelmia. Lisäksi he kokivat elämänlaatunsa paremmaksi, kun heitä verrattiin naisiin, jotka eivät harrastaneet liikuntaa suosituksen mukaisesti.
Kuuden kuukauden mittaisen harjoittelututkimuksen tulosten perusteella säännöllisesti liikuntaa harrastavien vaihdevuosi-ikäisten naisten unen laatu oli parempi ja unta häiritsevien yöllisten kuumien aaltojen määrä oli vähäisempi kuin verrokkiryhmän naisilla. Neljän vuoden seurannassa tutkimustulokset olivat samankaltaiset, sillä harjoitteluryhmän naisilla todettiin liikunnan pitkäaikaisvaikutuksena parempi sosiaalinen ja fyysinen toimintakyky sekä vähemmän kuumia aaltoja.
Väitöstutkimuksen mukaan aerobinen liikunta tarjoaa hyvän vaihtoehdon vaihdevuosioireiden lievittämiseen ja elämänlaadun parantamiseen.

Vaihdevuosi-iän ohittaneet naiset, jotka voivat olla sekä osteoporoosin (lukato) että nivelrikon riskissä, voivat harrastaa turvallisesti luustoa ja toimintakykyä ylläpitävää intensiivistä hyppelytyyppistä liikuntaa. Tämä havaittiin Juhani Multasen väitöskirjatutkimuksessa Jyväskylän yliopiston terveystieteiden laitoksella, missä tutkimuksella selvitettiin asteittain kovenevan hyppelyharjoittelun vaikutuksia luustoon, rustoihin, nivelrikon oireisiin sekä suorituskykyyn vaihdevuodet ohittaneilla naisilla, joilla on lievä polven nivelrikko.

Apurahalla toteutettu tutkimusartikkeli ”Perhetaustan vaikutus ruokarytmiin lapsuudessa – viiden vuoden seurantatutkimus” on lähetetty arvioitavaksi Sociology of Health and Illness lehteen 11.9.2020. Tutkimusartikkeli on väitöskirjaan tähtäävä kolmas osatyö. Tutkimusartikkelin viimeistely myöhästyi alkuperäisestä suunnitelmasta muiden virkatöiden vuoksi.

Background
We studied the role of the family type, other family background factors and their changes over a five year follow-up with respect to meal frequency among children.
Methods
Longitudinal data stem from the 2007/2009–2013/2014 “Finnish Child Health Monitoring Study”. Dataset comprised 1,822 children (aged ca 5–10 years at baseline). Meal frequency was defined as 4–6 meals per day. The associations of meal frequency with family background factors were examined by bivariate and multivariate regression analyses.
Results
89% of the 5–10 year old boys and girls had the recommended meals frequency in baseline. Living in a single-parent family at baseline increased the risk of not eating recommended number of meals compared to those living in intact families. After adjustments mother’s low level of education (OR 0.51, CI 0.29-0.93) and a decline in income sufficiency (OR 0.54, CI 0.35-0.84) during the follow-up were unfavourably associated with the recommended meal frequency. The difference between children in stable single-parent, reconstituted or joint physical custody families and those living in stable intact families remained significant when controlling for other variables.
Conclusion
Single-parent families with a low SEP background represent important target groups for interventions designed to promote regular meal frequency.

Our preliminary findings show, for the first time, that 6-weeks aerobic exercise intervention in obese humans modulates the gut microbiota composition. Before, only one cross-sectional study determined that athletes differed from non-athletes in several bacterial phyla. Our findings show and increase in overall gut microbiota diversity and in Akkermansia, which both have been associated with better metabolic health. In contrast, Porphyromonaceae that has been associated with metabolic disorders decreased. It remains to be determined how these changes related to metabolic heath, physical performance and body composition.

In all subjects the physical performance improved. Half of the subjects lost weight. According to serum metabonomics analysis, the amount of lipids in VLDL decreased, which is good in terms of cardiovascular health.

Due to that I as PI have been on sick leave the last 6 months, the final analysis bringing all data together have not been done yet and thus, the final conclusions have not been made.

Tulokset: Sekä HBS-mittari että WHI-OS-mittari tunnistivat 7,3 % Helsinki Johtajat –tutkimuksen osallistujista gerastenisiksi, mutta näistä vain osa oli samoja henkilöitä. FI mittari tunnisti 17,9 % gerastenisiksi. Kaikenkaikkiaan 21,3 % osallistujista tunnistettiin gerastenisiksi vähintään yhden mittarin mukaan. Kaikki mittarit (HBS, WHI-OS, FI) ennustivat merkitsevästi enemmän kaatujia, huonompaa elämänlaatua ja suurempaa kuolleisuutta gerastenisille, kuin esi-gerastenisille tai ei-gerastenisille henkilöille. Painon muutoksen suhteen ei ollut eroja eri gerastenian asteiden tai mittareiden välillä.
FINALEX-tutkimuksessa esi-gerastenisissa ryhmissä keskimääräinen kaatumisten määrä oli merkitsevästi pienempi liikuntainterventioryhmässä kuin kontrolliryhmässä (1,14 kaatumista henkilövuotta kohden [95 %:n luottamusväli (eng. 95 % confidence interval, CI): 0,90-1,43] ja 1,82 kaatumista henkilövuotta kohden [95 % CI: 1,40-2,32]; IRR 0,63 [95 % CI: 0,45-0,89]; P=0,008 sukupuoli, ikä ja liitännäissairaudet huomioitu). Myös enemmän gerastenisissa ryhmissä keskimääräinen kaatumisten määrä oli merkitsevästi pienempi liikuntainterventioryhmässä kuin kontrolliryhmässä (2,15 kaatumista henkilövuotta kohden [95 % CI: 1,76-2,59] ja 5,32 kaatumista henkilövuotta kohden [95 % CI: 4,36-6,44]; IRR 0,43 [95 % CI: 0,33-0,57]; P<0,001 sukupuoli, ikä ja liitännäissairaudet huomioitu). Kummankin liikuntainterventioryhmän fyysinen toimintakyky myös heikkeni merkitsevästi hitaammin kuin heidän vastaavien kontrolliryhmiensä FIM-toimintakykymittarin muutoksien perusteella.
Parempi fyysinen toimintakyky ja ei-gerastenisuus suojaavat kaatumisilta Alzheimerin tautia sairastavilla potilailla. Sairaudet, kuten keuhkoahtaumatauti, diabetes ja nivelrikko, sekä lääkkeet, kuten opioidit, psyykelääkkeet, lääkkeet, joilla on antikolinergisia ominaisuuksia, ja monilääkitys, liittyivät kohenneeseen kaatumisriskiin. Verenpainelääkkeiden käyttö liittyi alentuneeseen kaatumisriskiin liikuntainterventiota saaneilla, mutta kohonneeseen kaatumisriskiin kontrolliryhmällä. Liikuntainterventio vähensi kaatumisriskiä myös psyykelääkkeiden käyttäjillä.
Johtopäätökset: HBS-mittari, WHI-OS-mittari ja FI-mittari tunnistivat vain osittain samat henkilöt gerastenisiksi. FI tunnisti gerastenisiksi enemmän kuin muut. Kaikki kolme mittaria ennustivat suurempaa kaatumismäärää ja kuolleisuutta sekä huonompaa terveyteen liittyvää elämänlaatua gerastenisille osallistujille.
Alzheimerin tautia sairastavat henkilöt voivat hyötyä liikuntainterventiosta suhteessa kaatumisiin ja fyysiseen toimintakykyyn riippumatta gerastenian asteesta. Parempi fyysinen toimintakyky ja ei-gerastenisuus suojaavat kaatumisilta. Tietyt sairaudet ja lääkkeet olivat kaatumisten riskitekijöitä. Liikuntainterventiolla oli suosiollinen interaktio verenpainelääkkeiden ja psyykelääkkeiden kanssa suhteessa kaatumisriskiin.

Liedon Iäkkäät – tutkimuksen seurannassa (10 040 henkilövuotta [HV]), 307 (26 %) henkilöä sai yhteensä 425 murtumaa. Murtumista 77 % sattui naisille. Minkä tahansa murtuman ilmaantuvuus oli naisilla 53.4 / 1000 HV (95 %:n luottamusväli [95 % CI]: 47.9 – 59.5) ja miehillä 24.9 / 1000 HV (95 % CI: 20.4 – 30.4). Kaikkien murtumien ja lonkkamurtumien ilmaantuvuus kasvoi iän myötä, mutta rannemurtumien ilmaantuvuus ei ollut yhteydessä ikään. Kahdentoista seurantavuoden aikana ei havaittu tilastollisesti merkitsevää muutosta murtumien ikävakioidussa vuosittaisessa ilmaantuvuudessa. Murtumien vaaratekijät liittyvät kaatumisiin sekä luun haurastumiseen liittyviin tekijöihin, ja niissä oli eroja miesten ja naisten välillä: naisilla käden heikko puristusvoima ja normaali tai alhainen kehon painoindeksi (BMI) sekä miehillä depressiivisten oireiden suuri määrä. Kompressiomurtuma yhdessä tai useammassa rintarangan tai ylemmän lannerangan nikamassa ennusti itsenäisesti tulevia luunmurtumia sekä miehillä että naisilla. Kahdeksan vuoden seuranta-aikana alakehon murtumat lisäsivät ongelmia liikkumiskyvyssä ja päivittäisistä toiminnoista selviytymisessä (ADL) sekä lyhyen (0-2 vuotta) että pitkän (2-8 vuotta) seurannan aikana. Yläkehon murtumat ennustivat ongelmia päivittäisistä perustoiminnoista selviytymisessä pitkän seurannan aikana. Miesten (Hazard Ratio [HR] 8.1, 95 % CI: 4.4-14.9) ja naisten (HR 3.0, 95 % CI: 1.9-4.9) lonkkamurtumat sekä miesten olkavarren yläosan murtumat (HR 5.4 95 % CI: 1.6-17.7) lisäsivät ennenaikaisen kuoleman vaaraa. Vapaa-ajan fyysisessä harjoittelun vähäisyys ennusti itsenäisesti sekä ennenaikaista toimintakyvyn heikkenemistä että kuolemaa. Väitöskirjatutkimukseni perusteella iäkkäiden murtumat ovat yleisiä ja niillä on vakavia seurauksia, joten ne ovat kansanterveydellisesti vakava uhka iäkkäiden itsenäiselle toimintakyvylle ja elämän laadulle.

Tutkimustulokset osoittivat, että heikon toiminnanohjauksen yhteyttä vähäiseen liikkumisaktiivisuuteen elinpiirissä selitti henkilön heikko alaraajojen toimintakyky sekä vaikeudet kulkuneuvoilla liikkumisessa. Kahden vuoden seurannan tulokset antoiva viitteitä siitä, että heikko toiminnanohjaus mahdollisesti myös ennustaa elinpiirin kapenemista. Kahden vuoden seurannassa kognitiivinen toiminnanohjaus ennustaa voimakkaammin liikkumisaktiivisuutta elinpiirissä kuin toisin päin. Parempi kognitiivinen kyvykkyys varhaisessa aikuisuudessa on yhteydessä parempaan fyysiseen suorituskykyyn varhaisessa vanhuudessa. Tutkimuksessa havaittiin myös epäsuora yhteys 10 vuotta myöhemmin mitattuun fyysiseen toimintakykyyn. Henkilöt, jotka oppivat aikaisemmin kävelemään varhaisessa lapsuudessa, suoriutuivat paremmin kognitiivisesta testistä varhaisessa vanhuudessa.

Hanke toteutui hyvin ja tuotti runsaasti julkaisua ja tuloksia. Hankkeen aineistona oli Helsinki Health Study’n seuranta-aineisto (kyselyt 2000, 2007, 2012 ja 2017) ja luvan antaneille rekisterilinkkaukset. Kysessää olivat lähtövuonna 2000-2002 40-60 –vuotiata Helsingin kaupungin työntekijät. Keskeiset tutkimustulokset ovat seuraavat. Eläkkeelle siirtyminen on yksi keskeinen elämänkulun murroskohta, jolloin ihmiset saattavat muuttaa elintapojaan, esimerkiksi alkoholinkäyttöään, liikunta-aktiivisuuttaan tai ravitsemustottumuksiaan. Välittömästi eläköitymisen jälkeen tutkittavat lisäsivät liikuntaansa. Tämä myönteinen muutos ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Kun työliikunta poistui, niin kokonaisuudessaan eläkkeelle siirtyminen vähensi monella tuntuvasti liikuntaa. Alkoholin käytössä muutokset olivat eläkkeelle siirtymisne ajankohtaan kiinnittyneitä. 2000-luvun alussa eläköityneet lisäsivät alkoholinkäyttöään. Mutta myöhemmin eläköityneillä ei havaittu alkoholin käytön lisääntymistä. Tätä myönteistä tulosta tulkittiin kohorttivaikutukseksi ja oletetaan, että alkoholin monilla hinnan korotuksilla vuoden 2008 jälkeen oli vaikutusta eläkeläisten alkoholin käyttöön hillitsevästi. Eläköitymisen yhteys ravitsemustottumuksiin vaihteli kiinnostavalla tavalla sukupuolen mukaan. Naiset vähensivät ja miehet lisäsivät hedelmien ja vihannesten syöntiä eläköitymisen jälkeen. Silti naiset söivät miehiä enemmän hedelmiä ja vihanneksia myös eläkkeellä ollessaan. Kalan kulutuksessa ei havaittu muutoksia naisilla eikä miehillä. Naiset syövät miehiä useammin työpaikkaruokaloissa ja tämän tavan loputtua heidän ruokailunsa muuttuu epäterveellisemmäksi. Miesten ruokailu taas muuttuu terveellisemmäksi johtuen ehkä siitä, että kotona naisten ruokailutottumukset (vihannekset, hedelmät yms) vaikuttavat heidän ruokatottumuksiinsa myönteisesti ja enemmän kuin miesten ollessa töissä.
Elintavat vaikuttavat työkykyyn ja työssä jaksamiseen. Tutkimme myös, miten elintapojen muutos on yhteydessä sairauspoissaoloihin ja niistä työnantajille tuleviin kustannuksiin. Kuten olettaa saattoi, niin liikuntatottumusten muuttuminen aktiivisemmiksi vähensi sairauspoissaoloja ja niiden kustannuksia. Sitä vastoin ravitsemuksen (vihannesten ja hedelmien kulutuksen) muutoksella ei havaittu yhteyttä sairauspoissaoloihin. Yhdessä osahankkeessa tutkittiin painon ja liikunnan yhteyttä kivun ilmaantuvuuteen ja pysyvyyteen (kroonistumiseen). Tutkimuksessa havaittiin, että lihavuus oli kivun ja kivun pitkittymisen merkittävä riskitekijä. Sitä vastoin liikunta-aktiivisuus vähensi kroonisen kivun ilmaantuvuutta. Alkoholi on terveysriski, mutta vähemmän on tietoa alkoholin kulutuksen yhteydestä fyysiseen ja psyykkiseen toimintakykyyn. Osahankkeessa havaittiin, että alkoholin käyttö ylipäänsä oli yhteydessä heikentyneeseen henkiseen toimintakykyyn. Alkoholin ongelmakäyttö (CAGE-mittari) oli voimakkaimmin yhteydessä heikentyvään toimintakykyyn. Painon nousu 5 vuoden seurannassa havaittiin yhdessä osahankkeessa olevan pysyvän lihavuuden ohella merkittävä riskitekijä sairauspoissaoloille, erityisesti tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuville poissaoloille. Kahdessa osahankkeessa tutkittiin elintapojen yhteisvaikutuksia. Tupakointi ja lihavuus ovat itsenäisesti (yksinään) yhteydessä toimintakykyyn sairauspoissaoloilla tarkasteltuna. Tutkittiin, onko tupakoinnilla ja lihavuudella yhteisvaikutusta joka ylittää niiden yksittäisvaikutuksen. Sairauspoissaolon riski oli erityisen voimakas lihavilla tupakoijilla. Vastaava yhteys havaittiin myös monen elintapojen yhteydestä syöpäsairastavuuteen. Tupakointi oli voimakkain yksittäinen syöpäsairastavuuteen oleva elintapa, mutta useampi epäterveellinen elintapa voimista syöpäsairastavuuden ilmaantumisriskiä.

DAGIS-hanke on edennyt suunnitelman mukaisesti. Syksyllä 2014 toteutettujen fokusryhmähaastatteluiden aineistoa analysoitiin alkuvuodesta 2015 ja näiden pohjalta ensimmäisiä tuloksia on julkaistu kansainvälisessä lehdessä ja käsikirjoituksia on lähetetty lehtiin arvioitaviksi (kts. myöhemmin). Myös menetelmiä on testattu pilottihankkeissa ja tuloksia esitetty kansainvälisissä kongresseissa. Tuloksia fokusryhmähaastatteluista ja pilottihankkeista on hyödynnetty laajan menetelmien kehittämisessä laajaan kartoitukseen joka on toteutettu 66 päiväkodissa Etelä-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla talvella 2015/2016. Kartoitukseen on osallistunut 890 lasta, joilta on mitattu paino ja pituus, liikuntaa (liikemittarilla ja päiväkirjalla 7 pv), ruoankulutusta (3 ruokapäiväkirja) ja stressin säätelyä (sylki ja hiusnäyte). Tutkimuksessa on monipuolisesti kerätty tietoa lasten elintavoista ja niihin vaikuttavista tekijöistä kotona ja päiväkodissa. Lähivuoden aikana analysoidaan dataa ja erityisesti tutkitaan sosioekonomiset erot elintavoissa ja mitkä ympäristötekijät kotona ja päiväkodissa mahdollisesti selittävät sosioekonomiset erot lasten elintavoissa. Tutkimus tulee antamaan arvokasta tietoa, jota voidaan tulevaisuudessa hyödyntää terveyden edistämisessä päiväkodeissa ja perheissä ja lasten terveyserojen kaventamisessa.

Anu Kangasniemen väitöskirjatyön osatutkimus:
Keskeiset tulokset: Terveysliikunta-aika lisääntyi 6 viikon hyväksymis- ja omistautumisterapiamenetelmään perustuvan intervention aikana koeryhmällä enemmän kuin vertailuryhmällä (p=0.045) . Koeryhmä lisäsi terveysliikunta-aikaa 5,3 minuutista (keskihajonta 7,0) 12,1 minuuttiin (kh=12,1) päivässä, mikä käytännössä tarkoittaa noin 50 minuuttiin lisäystä terveysliikunta-ajassa viikkoa kohden. Lisäksi ohjelmalla oli positiivisia vaikutuksia psyykkiseen hyvinvointiin.
Johtopäätökset: Ryhmäinterventio tarjosi uudenlaisen näkökulman fyysisen aktiivisuuden edistämiseen nostamalla esiin omien arvojen merkityksen muutoksiin motivoimisessa.

Kati Kauravaaran väitöskirjatyö:
Keskeiset tulokset: Vähäinen liikkuminen ei ole nuorille miehille kapinaa liikuntasuosituksia vastaan, vaan vapautta ja itsensä arvostamista. Nuori mies hengailee kavereidensa kanssa, autoilee ja istuu ruudun ääressä. Hän nauttii alkoholia ja tupakoi. Koulussa hänellä on paljon poissaoloja. Myöhästelyt, aikaisin lähtemiset ja työn vieressä hengaamiset ovat arkipäivää. Nuoren miehen valintoja ohjaa viisi elämän suolaa: hetkessä eläminen, kiireettömyys, vapaa-ajan runsaus, mahdollisimman vähällä pääseminen ja kaverit. Elämän suolat tekevät elämästä mielekästä. Siksi nuori mies pitää tiukasti kiinni tavoitteistaan: arjen valintojen on edistettävä elämän suolojen toteutumista – ainakaan ne eivät saa estää sitä.
Johtopäätökset: Nuorelle miehelle vähäinen liikkuminen on lähiyhteisön normi, jota tulee noudattaa kuuluakseen ryhmään. Tutkimus lisää ymmärrystä vähäisestä liikkumisesta nuoren miehen näkökulmasta sekä antaa kannustusta, eväitä ja työkaluja yleensäkin vähän liikkuvien näkökulman etsimiseen ja löytämiseen.

Puoli vuotta kestävällä liikuntainterventiolla on lyhyt- ja pitkäaikaisia vaikutuksia keski-ikäisten naisten työkykykyyn, fyysiseen kuormittumiseen ja henkisiin voimavaroihin. Koeryhmään kuuluvien naisten yöllisten kuumien aaltojen määrä väheni ja elämänlaatu parantui kontrolliryhmään verrattuna. Lisäksi tutkimuksessa kehitellyn matkapuhelinpäiväkirjan käytettävyys arvioitiin tässä tutkimuksessa hyväksi.

Tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa lapsuuden ja nuoruuden elämäntapa- ja ympäristötekijöitä, jotka vaikuttavat yksilön biologiseen ikääntymisprosessin ohjelmoitumiseen. Biologista ikää oli tarkoitus mitata Steve Horvathin kehittämän epigeneettisen kellon avulla. Tutkimuksen aikana epigeneettisten kellojen kehitystyö eteni ja tällä hetkellä olemme käyttäneet analyyseissä jo kuutta erilaista kelloa. Uuden sukupolven kellojen kehitystyössä on huomioitu myös toiminnallista ikääntymistä ja terveyteen liittyviä biomarkkereita, ja ne ennustavat ensimmäisen sukupolven kelloja paremmin ikääntymiseen liittyviä sairauksia, toimintakyvyn heikkenemistä ja kuolemaa.
Tutkimuksissamme on havaittu, että yksittäisillä elämäntavoilla, kuten liikunnalla, ravitsemuksella, alkoholin käytöllä ja erityisesti tupakoinnilla on vaikutusta biologiseen vanhenemiseen jo nuoruusiässä. Yksittäisten elämäntapojen vaikutus on kuitenkin heikko ja nuoruusiän sosioekonomisten tekijöiden osalta jopa olematon. Siksi kaikkia tehtyjä tarkasteluja ei ollut mielekästä raportoida. Usein haitalliset ja toisaalta terveydelle edulliset elämäntavat kasautuvat samoille yksilöille. Tämä tekee haastavaksi edes tutkia yksittäisiä tekijöitä, joten viimeisimmät tutkimuksemme ovatkin pyrkineet kehittämään erilaisia summamuuttujia elintapoihin liittyen. Tulostemme perusteella näyttää siltä, että epigeneettisten kellojen arviot biologisesta iästä kertovat kumulatiivisesta altistumisesta useille eri elintavoille ja sosioekonomisille tekijöille ja siksi biologisen iän vaihtelu kohorteissa kasvaa kalenteri-iän lisääntyessä.
Tieteellisesti kiinnostavimmat löydöksemme osoittavat, että epigeneettisillä kelloilla määritetty biologinen ikä ennustaa toimintakyvyn heikkenemistä ja kuolleisuutta ja että kelloja voidaan käyttää tutkimaan esimerkiksi naisten ja miesten vanhenemisen eroja ja syitä. Olemme myös osoittaneet, että kaikki fyysinen aktiivisuus ei ole vanhenemisen näkökulmasta samanlaista. Fyysiseen työhön liittyvä aktiivisuus oli yhteydessä kiihtyneeseen vanhenemiseen ja vapaa-ajan aktiivisuus hidastuneeseen vanhenemiseen.
Kansainvälinen yhteistyömme osoitti, että biologinen ikääntyminen epigeneettisillä kelloilla mitattuna selittyy osittain samoilla geneettisillä tekijöillä, jotka selittävät elämäntapoja ja pitkäikäisyyttä. Tutkimuksemme on tehty pääosin kaksosaineistoilla. Tämä on mahdollistanut sen, että olemme voineet ottaa huomioon myös perimän vaikutuksen sekä terveyskäyttäytymiseen että biologiseen vanhenemiseen, mikä on lisännyt työmme laadukkuutta. Olemme myös vertailleet vanhenemista koko kehossa ja lihaskudoksessa, ja näiden yhteyttä toimintakykyyn ja fyysiseen aktiivisuuteen. Lihaskudoksen vanheneminen on kiinnostavaa fyysisen aktiivisuuden ja toimintakyvyn näkökulmasta, mutta nykyiset epigeneettiset kellot näyttävät sopivan lihaksen ikääntymisen mittaamiseen varsin huonosti.
Tutkimuksen laadulla saadut palkinnot:
Anna Kankaanpää. Selittävätkö liikunta ja muut elintavat sukupuolten välistä eroa biologisessa ikääntymisessä eri ikäkausina? 3. sija Vuoden liikuntalääketieteellinen tutkimus -kilpailussa 2021.

Anna Kankaanpää. Vapaa-ajan ja työajan fyysisen aktiivisuuden yhteys epigeneettiseen ikääntymiseen nuorilla aikuisilla. 1. sija Vuoden liikuntalääketieteellinen tutkimus -kilpailussa 2020.

Kutsuluennot:
“Genetic and Epigenetic Scoring in Physical Activity“ in Complex Disease Day organized by the Centre of Excellence in Complex Disease Genetics, Helsingin yliopisto, ~200 osallistujaa.

“Heritability of physical activity and performance” in webinar “Genetic knowledge for Physiotherapists”, Tampereen ammattikorkakoulu, yli 400 osallistujaa.

Hyväksytty meidän orhganisoima symposium “Epigenetic clocks as determinants of biological age” in Gerontologia2020 kongressi, Jyväskylä, Finland. Jouduttiin peruuttamaan COVID-19 tilanteen vuoksi.

“Leisure-time physical activity shows no effect on DNA methylation age in discordant twin study” symposiumissa “DNA methylation as a biomarker of aging in longitudinal population based cohorts” puheenjohtaja Sara Hägg, 24th Nordic conference in Gerontology, Oslo, Norway

Väitöskirja koostuu neljästä osatyöstä, joista kaksi on julkaistuja artikkeleita ja kaksi arviotavaksi lähetettyjä käsikirjoituksia. Väitöskirjan ensimmäisen osatyö julkaistiin marraskuussa 20. Ensimmäisessä osatyössä käsiteltiin tutkimuksen sisäänottovaiheen tuloksia poikkileikkausanalyysin avulla. Sen mukaan päivittäinen paikallaanoloaika sekä kevyt ja reipas liikkuminen ovat molemmat yhteydessä aineenvaihdunnalliseen terveyteen ja tyypin 2 diabeteksen riskitekijöihin ylipainoisilla aikuisilla, ylipainosta riippumatta. Kevyt liikkuminen oli jopa hieman vahvemmin yhteydessä parempiin veren rasva-arvoihin kuin reipas liikunta. Tähän tutkimukseen osallistujat eivät täyttäneet nykyisiä terveysliikuntasuosituksia. Voidaan siis todeta, että ainakin ylipainoisilla aikuisilla, jotka eivät liiku suositusten mukaisesti, kevyt liikuskelu päivän aikana on yhteydessä parempaan aineenvaihdunnalliseen terveyteen.
Väitöskirjan toinen osatyö julkaistiin toukokuussa 21. Sen mukaan osatyössä yksi havaittu yhteys paikallaanolon ja insuliiniresistenssin välillä riippui osittain liikemittarimittauksen kestosta. Mikäli tutkimuksessa olisi käytetty vain yhden viikon pituista liikemittarimittausta, niin kuin useimmissa aiemmissa tutkimuksissa on tehty, ei yhteyttä paikallaanolon ja insuliiniresistenssin välillä olisi havaittu. Kahden viikon mittaus riitti osoittamaan tämän yhteyden. Tutkimus osoittaa, että liikemittarimittauksen kesto voi vaikuttaa tutkimustuloksiin ja niistä tehtyihin päätelmiin.
Kolmas ja neljäs osatyö toteutettiin satunnaistetussa kontrolloidussa koeasetelmassa. Kolmannessa osatyössä havaittiin, että istumisen vähentämiseen tähtäävä interventio ei aiheuttanut muutosta koko kehon insuliiniherkkyydessä niin koe- kuin kontrolliryhmässäkään. Insuliiniherkkyys on yksi avaintekijöistä tyypin 2 diabeteksen kehittymisessä. Vain paastoinsuliini laski hieman koeryhmässä kontrolliryhmään verrattuna. Tästä voidaan päätellä, että istumisen vähentämiseen tähtäävä ohjaus voi hieman parantaa aineenvaihdunnallista terveyttä, mutta vaikutukset ovat vaatimattomia. Kun tarkasteltiin insuliiniherkkyyden muutosta liikemittarilla mitatun paikallaanolon vähenemisen mukaan, havaittiin, että insuliiniherkkyys parani hieman niillä tutkittavilla, jotka onnistuivat vähentämään paikallaanoloa vähintään noin puoli tuntia päivässä. Koska tätä muutosta ei havaittu alkuperäisen satunnaistamisen mukaisessa tutkimusasetelmassa, vaatii tulos vahvistukseksi lisää tutkimusta.
Neljännessä osatyössä tutkittiin istumisen vähentämiseen tähtäävän intervention vaikutusta reisilihasten insuliiniherkkyyteen. Tulokset olivat hyvin samansuuntaisia kuin osatyössä kolme. Interventiolla ei ollut vaikutusta lihasten insuliiniherkkyyteen, mutta niillä tutkimushenkilöillä, jotka onnistuivat vähentämään paikallaanoloa, insuliiniherkkyys parani hieman reiden takaosan lihaksissa.
Väitöskirja on julkaistu sähköisesti https://www.utupub.fi/handle/10024/153735

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, miten liikunta-aktiivisuus muuttuu elämänkulun aikana ja millaisiksi nuoret kuvaavat niitä elämänkulun kokemuksia, jotka ovat heidän liikunta-aktiivisuuttaan muuttaneet. Lisäksi tehtävänä oli kuvata, millainen asema liikunnalla on nuoren arjessa.
Tutkimus osoitti liikunta-aktiivisuuden vaihtelevan läpi nuoruuden. Lapsuudessa paljon liikkunut voi vähän liikuntaa sisältäneen ajanjakson jälkeen lisätä liikunta-aktiivisuutta uudelleen aikuisuuden kynnyksellä. Lapsuudessa vähän liikkuvan liikunta-aktiivisuus voi myös lisääntyä nuoruuden aikana. Lapsuuden ja nuoruuden sosiaaliset toimintaympäristöt vaikuttavat liikuntatottumusten rakentumiseen. Eri tavalla arjessaan liikkuville nuorille liikunnan merkitykset ja liikunta-aktiivisuuden muutoskohdat olivat moninaiset. Myönteisesti liikunta-aktiivisuuteen vaikuttivat urheiluun panostaminen, välimatkaliikunnan valitseminen, peruskoulun aloitus, elämän vakiintuminen, perhe, ystävät ja urheiluseuratoimintaan osallistuminen. Liikunnan väheneminen liittyi opiskeluun panostamiseen, loukkaantumisiin, mopon hankintaan, lapsuuden kodista muuttoon heti peruskoulun jälkeen, joukkueen hajoamiseen ja kiusatuksi tulemiseen. Liikunta-aktiivisuutta lisääviksi tai vähentäviksi asioiksi osoittautuivat asuinpaikan vaihtuminen, koululiikunta, asepalvelus, työelämä ja seurustelu. Nuoren itselleen asettamat tavoitteet, liikunnan merkityksen tiedostaminen ja erityisesti se, millaiset arjen valinnat tuntuvat merkityksellisiltä tässä ja nyt, määrittivät liikunnan asemaa nuoren arjessa.
Liikunnan lisäämiseen kohdistettavien toimenpiteiden tulisi tavoittaa kaikki samanikäiset mutta huomioida eri tavoin arjessaan liikkuvat ja liikunnalle erilaisen merkityksen antavat nuoret elämänkulun eri ajankohtina. Tutkimus osoitti, että liikunta-aktiivisuuden lisääntymiseen voidaan vaikuttaa lapsuudessa, nuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa. Elämänkulun näkökulmasta koulu tavoittaa lähes kaikki saman ikäiset. Koulun asemaa liikuntatottumusten rakentumisessa voitaisiin vahvistaa.

Tutkimuksessa tavoitteena oli selvittää aerobisen harjoittelun mahdollisia vaikutuksia ikääntyneiden aivotoimintoihin. Ikääntyneitä verrattiin myös nuorempiin terveisiin henkilöihin. Tarkastelun kohteena aivoissa oli sekä automaattista somatosensorista prosessointia mittaava EEG-pohjainen herätepotentiaali että käyttäytymistieteellisiä kognitiivisia ja fyysisiä testejä. Somatosensorinen automaattinen muutoksen havaitsemismekanismi osoittautui vaimentuneeksi terveillä ikääntyneillä. Selvitimme myös tämän sähköisen komponentin (somatosensory mismatch negativity) osoittamaa neuroplastisuutta aivokuorella ja osoitimme sen olevan suhteessa aerobisen liikunnan määrään. Tälle komponentille paikansimme myös generaattorit aivokuorella ja näiden generaattoreiden voimakkuus oli suhteessa liikunnan määrään. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että jopa automaattiset aivotoiminnat ovat paljon herkempiä liikunnan määrälle kuin olemme aiemmin osanneet olettaa.

Säännöllinen liikunta keski-ikäisenä mahdollistaa paremman liikkumiskyvyn iäkkäänä. Iäkkäiden geriatrinen arviointi ja yksilöllisesti räätälöity hoito ja kuntoutus puolestaan parantavat liikunta-aktiivisuutta, liikkumiskykyä ja lihasvoimaa erityisesti hauraus-raihnaus-oireyhtymästä (HRO) tai sen esiasteesta kärsivillä iäkkäillä ihmisillä sekä liikunnallisesti aktiivisilla iäkkäillä naisilla. Tutkimuksessa todettiin myös, ettei käden puristusvoiman heikkous iäkkäillä yksin ennusta varhaisempaa kuolleisuutta, vaan siihen vaikuttavat myös muun muassa sairaudet, liikunta-aktiivisuus ja ravitsemustilanne.

Väitöstyössäni tarkasteltiin laktaasi ja apolipoproteiini E (APOE) geenien ja liikunnan vaikutusta aikuisena mitattuihin luumuuttujiin Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI)-tutkimuksen seuranta-aineistossa, joka alkoi vuonna 1980 (n=3596). Kahdessa ensimmäisessä osatyössä tutkittiin laktaasi ja APOE geenipolymorfioiden yhteyksiä tietokonetomografialla mitattuihin värttinä- ja sääriluiden muuttujiin yhdessä ravinnon kalsiumin ja tyydyttyneen rasvan saannin kanssa. Liikunnan osalta tarkasteltiin lapsuuden ja nuoruuden liikuntatottumuksia, joita oli kartoitettu tutkimuksen alkuvuonna kysymyksillä vapaa-ajan liikunnasta, harrastuksista liikuntaseuroissa, osallistumisesta urheilukilpailuihin sekä liikunnan intensiteetistä. Aikuisilla käytettiin askelmittarilla mitattua askelten määrää vuodelta 2007. Tutkittavien ravinnon saantia selvitettiin haastattelemalla ja kyselylomakkeilla.
Laktaasigeenin T/T genotyyppiä kantavilla miehillä oli noin 3 % korkeampi hohkaluun tiheys värttinä- ja sääriluiden päissä verrattuna T/C ja C/C genotyyppeihin. Toisessa osatyössä APOE geenin säätelyalueen -219T/T ja +113C/C genotyyppien havaittiin olevan yhteydessä pienempään kortikaaliluun osuuteen värttinä- ja sääriluissa verrattuna G/G genotyyppien kantajiin. Naisilla nämä riskigenotyypit olivat yhteydessä myös pienempään puristuslujuuteen putkiluiden päissä ja miehillä suurempaan värttinäluun pinta-alaan. APOE -219G/T ja +113G/C genotyyppien väliset mittauserot eri luumuuttujissa vaihtelivat 1-8 % välillä. APOE -219T/T ja +113C/C genotyyppisillä naisilla korkea ravinnon tyydyttyneiden rasvojen saanti oli yhteydessä matalampaan värttinäluun varren pinta-alaan ja lujuuteen. Kolmannessa osatyössä 9-18-vuotiaiden tyttöjen korkea fyysinen aktiivisuus oli yhteydessä pienentyneeseen todennäköisyyteen saada matala sääriluun pään lujuusindeksi, varren pinta-ala, mineraalimäärä ja lujuusindeksit verrattuna vähiten aktiivisten tyttöjen neljännekseen. Vastaavasti poikien liikuntaryhmissä yhteydet löytyivät sääriluun pään pinta-alaan ja varren kortikaaliluun pinta-alaan ja lujuusindeksiin, kun verrattiin alinta ja ylintä ryhmää toisiinsa. Viimeisessä osatyössä havaittiin naisten päivittäisen askelmäärän olevan yhteydessä useisiin eri luumuuttujiin. Ylimmässä kolmanneksessa olevilla naisilla (> 8765 askelta/päivä) löydettiin korkeammat kantaluun arvot alimpaan kolmannekseen verrattuna. Askelryhmien välisiä eroja löytyi myös sääriluun pään pinta-alassa, mineraalimäärässä, tiheydessä ja puristuslujuudessa sekä sääriluun varren pinta-alassa, mineraalimäärässä ja vääntölujuudessa eniten askeleita keränneiden eduksi. Värttinäluussa naisten askelryhmien väliset erot eri luumuuttujissa olivat samansuuntaiset kuin sääriluussa. Edellä kerrotut askelryhmien väliset erot eri luumuuttujissa vaihtelivat 0.5-5.4 % välillä. Miehillä askelten ja luumuuttujien väliset yhteydet olivat pääasiassa ei-tilastollisesti merkitseviä.
Tässä työssä löydettiin yhteys APOE geenin säätelyalueen genotyyppien ja kortikaaliluun mittausten välillä. APOE -219T/T ja +113C/C genotyypeillä korkea tyydyttyneen rasvan saanti oli myös yhteydessä matalampaan värttinäluun kokoon. Lisäksi lapsuudessa harrastetulla liikunnalla oli suotuisia vaikutuksia sääriluun kokoon ja lujuuteen aikuisuudessa. Naisilla myös päivittäiset askeleet olivat myönteisesti yhteydessä eri luustotekijöihin.

Tässä väitöskirjatyössä tutkittiin fyysisen aktiivisuuden kunnon eri osatekijöiden ja paikallaanolon yhteyksiä kardiometaboliseen kokonaisriskiin sekä yksittäisiin riskitekijöihin 506 iältään 6-8-vuotiaan suomalaisen lapsen väestöotoksessa osana Lasten liikunta ja ravitsemus (PANIC) -tutkimusta. Liikuntaa ja paikallaanoloa mitattiin sykettä ja kehon liikkeitä mittaavalla Actiheart®-monitorilla ja kyselylomakkeilla. Lasten ravitsemusta mitattiin neljän vuorokauden ruokapäiväkirjalla. Kardiorespiratorista kuntoa mitattiin polkupyöräergometrillä tehtyllä maksimaalisella kuormituskokeella ja neuromuskulaarista kuntoa 10 x 5
metrin sukkulajuoksu-, 15 metrin juoksu-, puristusvoima-, vauhditon pituushyppy-, vatsalihasten voima-, tasapaino-, käden hienomotoriikka- ja eteentaivutustestillä. Kardiometaboliset riskitekijät määritettiin laboratoriokokein ja -mittauksin, joista tärkeimmät olivat vyötärönympärysmitta, paastoveren insuliini ja glukoosi, paastoveren triglyseridit ja HDL-kolesteroli sekä systolinen- ja diastolinen
verenpaine, VLDL:n triglyseridit, VLDL- ja LDL-kolesteroli sekä HDL:n triglyseridit.

Tutkimus osoitti poikkileikkausasetelmassa, että itseraportoitu liikunta ja erityisesti omatoiminen liikunta olivat käänteisesti yhteydessä tyypin 2 diabeteksen ja valtimotautien riskitekijöihin lapsilla. Myös itseraportoidulla viihdemedian käytöllä ja erityisesti television ja videoiden katselulla oli suora yhteys näihin riskitekijöihin lapsilla. Riskitekijöiden tasot olivat korkeimmat lapsilla, jotka liikkuivat vähiten ja käyttivät eniten aikaa viihdemediaan. Itseraportoidulla runsaalla viihdemedian käytöllä oli suorat yhteydet riskitekijöihin paitsi vähän itseraportuidusti liikkuvilla niin myös paljon itseraportoidusti liikkuvilla lapsilla.
Reippaan fyysisen aktiivisuuden muutoksella oli käänteinen yhteys ja paikkallaanolon muutoksella oli suora yhteys tyypin 2 diabeteksen ja valtimotautien kokonaisriskin ja yksittäisten riskitekijöiden muutoksiin kahden vuoden seurannan aikana riippumatta mahdollisista sekoittavista tekijöistä. Korkeampi rasvaprosentti ja vähäisempi liikunta olivat yhteydessä huonompiin tuloksiin 10 x 5 metrin sukkulajuoksutestissä. Korkeampi rasvaprosentti oli lisäksi yhteydessä huonompiin tuloksiin vauhdittomassa pituushypyssä, vatsalihastestissä, käden hienomotoriikkatestissä ja tasapainotestissä. Rasvaprosentin ja liikunnan yhteydet fyysiseen kuntoon olivat toisistaan riippumattomia. Lisäksi lapsilla, joilla oli korkea rasvaprosentti ja jotka liikkuivat vähän, oli muita lapsia huonommat tulokset 10 x 5 metrin sukkulajuoksutestissä, 15 metrin juoksutestissä ja vauhdittomassa pituushypyssä. Fyysisellä aktiivisuudella oli käänteinen yhteys koko kehon ja keskivartalon rasvan määrään lapsilla. Nämä yhteydet olivat sitä voimakkaampia mitä kuormittavampaa liikkuminen oli. Jo 10 minuuttia rasittavaa liikkumista päivittäin harrastavilla lapsilla oli 26–30 prosenttia vähemmän rasvakudosta koko kehossaan ja keskivartalossaan kuin rasittavaa liikkumista harrastamattomilla lapsilla. Kevyelläkin liikkumisella oli käänteinen yhteys kehon rasvapitoisuuteen, mutta vasta vähintään kohtuullisesti kuormittavalla liikkumisella oli suora yhteys
kardiorespiratoriseen kuntoon. Tutkimusaineistosta laskettiin tilastollisesti, että 10 minuutin paikallaanolon vaihtaminen vastaavaan määrään rasittavaa liikkumista pienentäisi koko kehon ja keskivartalon rasvakudoksen määrää 13 prosenttia. Tämä väitöskirja toi uutta tietoa fyysisen aktiivisuuden ja kunnon käänteisistä yhteyksistä ja paikallaanolon suorista yhteyksistä tyypin 2 diabeteksen ja valtimotautien riskitekijöihin alakouluikäisillä lapsilla.

Tämän hankkeen tuloksista, jotka tulevat vielä käynnissä olevan datan käsittelyn jälkeen tarkentumaan, voidaan osoittaa selkeä yhteys tiettyjen immuunisysteemin osien reagoivan vauriorakennuksiin, eli rakennuksella ja varsinkin mikrobivaurioituneella vaurioituneella on yhteys sen käyttäjien terveyteen.

-Vauriorakennuksen tilankäyttäjiltä havaittiin vertailurakennusten käyttäjiin verrattuna alentuneita leukosyyttiaktiivisuuksia (neutrofiilit) ryhmätasolla.
-Vauriorakennuksen tilankäyttäjillä oli ryhmätasolla merkitsevästi korkeammat itiöspesifiset IgG- ja IgG3- vasteet.
-Toksiuusmittauksissa käytetty E. coli-lux menetelmä korreloi hyvin rakennusten vaurioiden ja oireilun kanssa.

Väitöstutkimuksen mukaan noin puolella (54 %) tutkimukseen osallistuneista opettajista (n = 1198) esiintyi äänihäiriöitä, ja työhön liittyvä stressi oli niiden merkittävin selittäjä (OR 3.6). Stressi oli jopa vahvemmin yhteydessä äänihäiriöihin kuin astma (OR 2.7) tai naissukupuoli (OR 1.5).

Äänihäiriöt ja stressi olivat selkeästi yhteydessä opettajien työkyvyn laskuun. Paras työkyky oli niillä opettajilla, joilla ei ollut äänihäiriöitä tai stressiä, ja heillä oli myös vähiten sairauslomia. Stressi ja äänihäiriöt olivat vahvemmin yhteydessä heikentyneeseen työkykyyn yhdessä kuin erikseen arvioituina. Ääni, samoin kuin stressi, vaikuttaakin olevan hyvä työkyvyn indikaattori.

Äänihäiriöistä kärsivät raportoivat selvästi muita enemmän sisäympäristöön liittyviä puutteita, kuten melu ja tunkkainen ilma. Tämä itsearviointi validoitiin alatutkimuksessa (n = 538) vertaamalla sitä ulkopuolisten asiantuntijoiden arvioon koulurakennusten kunnosta. Vastaavuus oli hyvä. Tulokset antoivat kuitenkin vain viitteitä siitä, että äänihäiriöillä olisi yhteyttä asiantuntijoiden arvioimaan koulurakennusten huonoon kuntoon. Sitä vastoin lähes puolella koehenkilöistä, jotka työskentelivät kunnossa olevissa rakennuksissa, ei ollut stressiä eikä äänihäiriöitä. Kaiken kaikkiaan yli puolet alatutkimukseen osallistuvista opettajista työskenteli huonokuntoisessa rakennuksessa.

Tulokset herättävät kysymyksen siitä, muodostavatko äänihäiriöt, työhön liittyvä stressi ja puutteellinen sisäympäristö suhteessa työkykyyn vyyhdin, joka on enemmän kuin osiensa summa. Ihmistä on hyvä hoitaa kokonaisuutena, ja tukitoimia onkin tarpeen kohdistaa äänenhuollon lisäksi myös ääneen liittyviin tekijöihin, kuten stressin vähentämiseen ja sisäympäristön korjauksiin. Opettajien ääniergonomian parantamiseen tulisi kokonaisuutena kiinnittää entistä enemmän huomiota. Varhaisen tuen merkitys on ensiarvoisen tärkeää, että ongelmat eivät kasautuisi ja opettajien työkyky säilyisi mahdollisimman hyvänä.

Väitöstutkimuksessa selvitettiin, miten talviaikaan tavanomainen kylmäaltistus vaikuttaa kohonnutta verenpainetta sairastavien verenkiertoelimistön toimintaan. 91 keski-ikäistä miestä (56 kohonnutta verenpainetta sairastavaa, 35 verrokkia) altistettiin laboratoriossa -10 C asteen lämpötilalle 15 minuutin ajan, talvivaatetettuna, paikoillaan seisten. Heidän verenkiertoelimistönsä toimintaa seurattiin monipuolisesti kylmässä olon aikana, sekä 15 minuuttia ennen ja jälkeen altistusta.

Havaitsimme, että verenpaine kohosi samalla tavoin kummassakin tutkimusryhmässä. Tämä johti huomattavan korkeaan verenpaineen tasoon kylmässä lievää tai kohtalaista kohonnutta verenpainetta sairastavilla: 179/106mmHg yläpaine/alapaine keskimäärin, yläpaine hetkellisesti yli 200mmHg joka neljännellä (1. osajulkaisu). Kylmä voimisti yhtäaikaa sympaattista eli kiihdyttävää ja vagaalista eli rauhoittavaa sydämen säätelyä, sekä muutti sydämen sähköistä toimintaa rytmihäiriöherkkyyttä kuvastavaan suuntaan (2. osajulkaisu). Verenpaineen nopean säätelyn herkkyys (barorefleksiherkkyys) kasvoi kylmässä molemmilla tutkimusryhmillä, mutta nopea sympaattinen verenpaineenvaihtelu kasvoi vain verrokeilla (3. osajulkaisu).

Alustavat tulokset osoittavat myös, että kotimittauksissa havaittu verenpaineen vaihtelu on yhteydessä verenpaineen nousuun ja sydämen kuormittumiseen kylmässä (4.osajulkaisu, käsikirjoitus).

Hankeen tavoitteet
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kuinka edistynyt T2DM yhdessä kohonneen verenpaineen kanssa vaikuttavat hermoston-, sydämen ja verisuoniston- sekä aineenvaihdunnan vasteisiin kylmässä ja kuumassa ympäristössä. Samalla arvioimme kuinka diabeteksen komplikaatiot ovat yhteydessä näihin vasteisiin.

Toteutus

Tutkimuksen kokeellisten mittausten protokollan yksityiskohtainen suunnittelu on toteutunut hankkeen koti- ja ulkomaisten asiantuntijoiden toimesta. Tutkittavien rekrytointia toteutettiin aluksi laaja-alaisesti Oulun kaupungin hyvinvointikeskusten lääkäreiden avustamana, hankkeen asiantuntijalääkäreiden toimesta sekä Oulun suurimpien työnantajien (Oulun kaupunki, yliopisto ja Oulun yliopistollinen sairaala) sähköpostilistojen ja sosiaalisen median kautta. Hankkeen johtaja esitteli hanketta Oulun diabetesyhdistyksen jäsenille ja heitä on myös informoitu sosiaalisen median kautta. Hankkeesta kerrottiin paikallislehdissä ja tutkittavia haettiin lehti-ilmoituksella (Oulu-lehti). Edellä mainitut toimenpiteet eivät tuottaneet tulosta.
Rekrytoinnin haasteellisuuden takia päädyimme väestöotantaan ja jossa keräsimme satunnaisotannan avulla osoitetiedot 3000:sta Oulun ja sen lähialueen 40-70-vuotiaista miehistä. Lähestyimme mahdollisia tutkittavia kirjeitse ja puhelinsoitoilla. Tämän lähestymistavan myötä tavoitimme myös tutkimukseen tarvittavat verrokit. Väestöotannan avulla saimme rekrytoitua tarvittavan määrän mitattavia.

Aineiston keruu

Olemme itse arvioineet tutkittavien (T2D ja verrokit) autonomisen hermoston ja ääreishermoston toimintoja OYS:n neurofysiologian klinikalla toteutettujen kardiovaskulaariheijaste- ja lämpötuntokynnysmittausten avulla. Nämä mittaukset aloitettiin syksyllä 2020 samalla rekrytointia jatkaen. Lisäksi arviomme mittaamalla tutkittavien perifeerisen valtimosairauden esiintymistä, sekä terveysrekistereistä mahdolliset retino- ja nefropatiat.
Koronapandemiasta aiheutuvien rajoitusten takia pääsimme aloittamaan aineiston keräämisen vasta 2020/2021 talvella. Toteutimme sekä kuuma- että kylmäaltistumista koskevat mittaukset kevään 2021 aikana. Tutkimusaineisto koostui 10 T2D potilaasta ja 10 verrokista, ja kaikki kävivät sekä kuuma- että kylmäaltistusmittauksessa, joten tutkimuksen kokeellinen osuus sisälsi noin 40 mittausta. Aineisto jäi koronapandemian takia suunniteltua pienemmäksi, mutta on riittävä kokeellisia mittauksia koskevia aineistoanalyysejä ja raportointia varten.
Kokeellisessa tutkimuksessa tutkittavat istuivat 90 minuutin ajan satunnaisesti sekä kylmässä (+10°C) että kuumassa (+40°C) kevyesti vaatetettuna. Altistukset toteutettiin vähintään yhden viikon välein toisistaan. Päämuuttujia ovat verenpaine (sentraalinen, perifeerinen, sormiverenpaine) ja EKG (12-kanavaa, EKG:N morfologia, rytmihäiriöt, sykevälivaihtelu). Sekundäärimuuttujia ovat iholämpötilat, ihon verenvirtaus, hapenkulutus (kylmä) sekä hematologiset muuttujat. Tietoa elintavoista ja terveydestä kerättiin kyselyn avulla. Tutkittavat varustettiin iholämpötila- ja EKG-antureilla, jotka keräsivät mittaustietoa jatkuvasti. Lisäksi heille asetettiin olkavarsiverenpainemansetti. Perustason mittaukset (30 min) toteutettiin +24°C:ssa ja näihin kuuluivat: olkavarsiverenpaine, hapenkulutus (kylmäaltistuksessa), ihoverenvirtaus, sormiverenpaine sekä aortan verenpaineen arvioiminen tonometrillä. Nämä mittaukset toistettiin itse kokeellisessa altistuksessa (+10°C ja +40°C) ja seurantamittauksessa (+24°C 30 min, akuutit ja viivästyneet vasteet). Verinäyte kerättiin perustason mittausten yhteydessä ennen altistusta sekä välittömästi altistuksen päätyttyä.

Laajensimme aineistonkeruuta koskettamaan hien koostumusta ja tästä analysoitavia eksosomeja. Tätä varten kaikilta tutkittavilta kerättiin hikinäytteet kuuma-altistusten yhteydessä. Tavoitteena on arvioida, voidaanko hien koostumuksen avulla kehittää uusia ei-invasiivisia mittausmenetelmiä sokeriaineenvaihdunnan häiriöiden toteamiseksi. Tämä yhteistyö toteutuu professori Seppo Vainion tutkimusryhmän kanssa.

Julkaisut

Hankkeesta ei toistaiseksi ole valmistunut julkaisuja, koska aineistonkeruu saatiin vasta päätökseen keväällä 2021. Oulun ammattikorkeakoulun bioanalytiikan opiskelijat tuottivat hankkeen verinäytteiden keruuseen liittyvän opinnäytetyön syksyllä 2021. Aiheesta on parhaillaan valmisteilla yksi diplomityö (ihon pintaverenvirtauksen dynamiikka kylmässä ja kuumassa tyypin 2 diabetesta sairastavilla). Tavoitteena on palkata hankkeelle väitöskirjaa valmisteleva tutkija.

Apurahan käyttö

Suurin osa Juho Vainion Säätiön rahoituksen käytöstä on kohdentunut tutkijoiden palkkoihin koskien heidän työpanostaan liittyen rekrytointiin, diabeteksen komplikaatioiden arviointiin sekä itse tutkimusmittauksiin 23 550,32 € (palkat ja sivukulut). Tämän lisäksi rahoitusta on käytetty tutkimuksen kulutustarvikkeisiin 1535,66 €, laboratorion ylläpitokuluihin 148,98 €, tutkittavien osallistumiseen liittyviin kuluihin 2143,18 € sekä yleiskuluihin 2 736,95 € (10 % kaikista kuluista). Rahoituksesta yli menevä osuus kuluista (115,09 €) jää tutkimuskeskuksen (OY/CERH) kuluksi.

Article I: Changes in life satisfaction during the transition to retirement: Findings from the FIREA cohort study (Submitted manuscript)
*Aging public sector employees (n=3,543) from the Finnish Retirement and Aging Study cohort study (FIREA), were followed up annually before and after retirement, where we found life satisfaction improves
during the retirement transition period, especially among women, those with suboptimal health and those living without a spouse.
*The improvement was considerably greater in the easiness domain than any other domains.

Article II: Do sleep problems explain the association between work stress and the trajectories of work ability from midlife to pensionable age? (Submitted manuscript)
*This longitudinal study of 2707 Finnish municipal employees extends previous research by showing that mid-life experienced work stress, as described by job strain and effort-reward imbalance, is independently associated with 12-year trajectories of impaired work ability before pensionable age.
*Sleep problems partly mediated these associations which persisted after adjustment for covariates.

Article III: Quality of work community and workers’ intention to retire (Published, International Archives of Occupational and Environmental Health, 2022, https://doi.org/10.1007/s00420-021-01826-4), publication attached
*A questionnaire survey was sent to all Finnish postal services employees aged ≥ 50 years in 2016 and 44% (n = 2096) which showed that the intention to retire was strongly associated with quality of work community among both women and men
*About one-third of respondents intended to retire early with no significant gender difference in retirement intention. Low equality at work (women OR 2.77, 95% CI 1.60–4.81; men 2.84, 1.80–4.48)
and low flexibility at work (women 3.30, 1.94–5.60; men 2.91, 1.88–4.50) was associated with higher likelihood of intention to retire.
*This suggests that a good working environment consisting of flexible work time, treating workers fairly and appreciation may help workers’ motivation to work longer

Article IV: Effectiveness of interventions on the stress management of schoolteachers – A systematic review and meta-analysis (Published, 2022, oemed-2021-108019. doi: 10.1136/oemed-2021-108019. Online ahead of print), publication attached
*We reviewed 26 studies, of which 24 were randomized trials and 2 pre-test/post-test studies.
*Based on meta-analysis, a positive effect of intervention (pooled estimate -1.13, 95% CI -1.52 to -0.73) with high heterogeneity among studies (Chi2=426.88, P<0.001, I2=94%) was
found by type of interventions used.
*A positive effect of interventions was found among teachers to manage their stress level. Cognitive behavioral therapy had the strongest positive effect followed by
meditation among the types of interventions studied to manage teachers’ stress levels.
* We found evidence of a moderate quality for the interventions aiming to reduce the stress level of schoolteachers.

Article V: Indicators of Sustainable Employability among Older Finnish Postal Service Employees: A Longitudinal Study of Age and Time Effects (Accepted, Sustainability2022, 14, 5729. https://doi.org/10.3390/su14095729) publication attached
*A questionnaire survey among the Finnish postal service employees was conducted in 2016, and a follow-up was conducted in 2018.
*We analyze data from 1262 subjects who replied to both the baseline and the follow-up surveys.
*This study explored the potential indicators of sustainable employability among older postal service employees using longitudinal data. In total, nine indicators were studied, representing the three domains of health, well-being and employability.
*The indicators showed consistency, with no significant changes over time, except for self-rated health.

Vuoden 2018 aikana suunnitelmat muuttuivat ja päädyimme lomakeseurannan lisäksi suunnittelemaan nuorille tutkimuskäynnit. Tämän mahdollisti ymmärryksemme mikrobiominäytteiden keräämisen tärkeydestä, joten päädyimme suunnittelemaan tutkimuskäynnit tutkittaville heidän asuinpaikkojen lähellä oleviin terveyskeskuksiin, koulujen terveydenhoitajan tiloihin tms. Suunnitelmassa oli saada kerättyä mikrobiomi- ja verinäytteet nuorista. Saimme 16-vuotisseurannana alkamaan toukokuussa 2019. Tutkimuspäiviä on tähän mennessä ollut 6, osallistumisprosentti on ollut todella hyvä: kutsutuista 84% on osallistunut tutkimuskäynnille, täyttänyt lomakkeet ja kerännyt pölynäytteen; 10% on täyttänyt lomakkeet ja kerännyt pölynäytteen; ja 6% on kieltäytynyt tutkimuskäynnistä, mutta on vastannut terveystietoja koskevaan lyhyeen kyselyyn puhelimitse. LUKAS1 –kohortin 16-vuotistutkimuksen tutkimuskäynnit saadaan tehtyä syyskuun 2019 loppuun mennessä ja LUKAS2:n tutkimuskäynnit tullaan toteuttamaan samalla tavalla vuoden 2020 aikana.

Olemme samalla analysoineet ja julkaisseet tuloksia aiemmista seurantakerroista; 10 julkaisua LUKAS kohortista (vuosina 2018-2019) ja yksi julkaisu Harvardin yliopiston tutkijoiden kanssa post doc -vuodelta (lapsuuden suoliston mikrobiomi ja lihavuus/ylipaino).

Tutkimuksen ”Mikrobialtistuksen arviointi sisäympäristöissä huonepölynäytteillä” tavoitteena oli määrittää asuin-, elintapa- ja ympäristötekijät, jotka vaikuttavat sisäympäristöjen mikrobipitoisuuksiin. Lisäksi tavoitteena oli kehittää menetelmiä, joiden avulla altistumista voidaan arvioida entistä tarkemmin. Tällä puolen vuoden kestoisella apurahalla aikaansaadut tuotokset (osatyöt 2 ja 3) on esitetty seuraavaksi. Lisäksi apurahakaudella aloitettiin osatyön 4 kirjoittaminen.

Osatyö 2

Väitöskirjan osatyössä 2 havaittiin, että huonepölyn bakteeripitoisuuksiin vaikuttivat voimakkaimmin asuinmuoto sekä maanviljely, erityisesti hyötyeläinten lukumäärä. Muuten pitoisuuksiin vaikuttavat tekijät vaihtelivat erilaisten bakteeripitoisuutta mittaavien markkereiden välillä. Tämä johtunee siitä, että erilaiset menetelmät kuvaavat sisätilojen bakteeripitoisuutta eri tavoin. Lisäksi työssä havaittiin, että tulosten tulkintaan vaikuttaa suuresti se ovatko bakteeripitoisuudet esitetty massaa vai näytteenkeräys pinta-alaa kohti. Tähän on tärkeää kiinnittää huomiota vertailtaessa eri tutkimusten tuloksia keskenään. Tutkimuksen tulosten perusteella vain osa bakteeripitoisuuksien vaihtelusta pystytään selvittämään kyselyjen avulla, joten ihmisten altistumisen arvioimiseksi tarvitaan lisäksi näytteenottoa. Näytteenottomenetelmiä tutkittaessa havaitsimme, että bakteeripitoisuuksien (3-hydroksirasvahappo ja muramiinihappo) toistettavuus rinnakkaisissa pölynäytteissä (sama kohde ja näytteenottokerta) oli vahva (intraclass correlation -arvo (ICC): 74–84 %) kun taas läpi vuoden kerättyjen näytteiden toistettavuus oli heikompi (ICC: 22–66 %), osoittaen bakteeripitoisuuksien ajallista vaihtelua. Näin ollen yksi näyte ei riitä kuvaamaan asunnon todellista bakteeripitoisuutta, vaan tarvitaan useita näytteitä eri vuodenaikoina.

Julkaisu: Leppänen H.K., Täubel M., Roponen M., Vepsäläinen A., Rantakokko P., Pekkanen J., Nevalainen A., von Mutius E. & Hyvärinen A. (2015) Determinants, reproducibility, and seasonal variation of bacterial cell wall components and viable counts in house dust, Indoor Air, 25, 260-272.


Osatyö 3

Väitöskirjan osatyössä 3 havaittiin, että koulujen huonepölyn sieni- ja bakteeripitoisuudet vaihtelivat suuresti Suomen, Espanjan ja Alankomaiden välillä. Suomessa mikrobipitoisuudet olivat kaikista alhaisimmat, jopa 20 kertaa alhaisemmat sieni- ja 12 kertaa alhaisemmat bakteeripitoisuudet kuin Espanjassa ja Alankomaissa. Suurimmat pitoisuudet löytyivät yleensä Espanjasta, poikkeuksena Mycobacterium spp. ja Streptomyces spp. -lajit, joiden pitoisuudet olivat suurimmat Alankomaissa. Mikrobipitoisuuksien vaihtelu oli suurempaa koulujen sisällä kuin eri koulujen välillä. Pitoisuuksissa havaittiin siis selvää ajallista ja paikallista vaihtelua. C. herbarumilla, joka on tyypillinen ulkoilman mikrobi, havaittiin selvää vuodenaikaisvaihtelua. Suurimmat pitoisuudet havaittiin keväällä/alkukesällä ja pienimmät vastaavasti talvella/alkukeväällä. Muilla lajeilla vuodenaikaisvaihtelu ei ollut niin selkeää. Eri maiden välillä havaittiin eroja myös siinä, kuinka kouluissa havaitut kosteusvauriot vaikuttivat mitattuihin mikrobipitoisuuksiin. Vaikutus oli selkeintä Alankomaissa, Espanjassa havaittiin yhteys joihinkin mikrobimarkkereihin, kun taas Suomessa vaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Suomessa mikrobipitoisuuksia kasvattavia tekijöitä olivat koulurakennuksen yleinen huono kunto, ulkoilman lämpötila ja suuri etäisyys vilkasliikenteisiin teihin. Pitoisuudet olivat puolestaan pienempiä kouluissa, jotka olivat uudempia ja joissa siivottiin enemmän.

Käsikirjoitus: Täubel M., Leppänen H.K., Krop EJM., Jacobs JH., Doekes G., Heederik DJJ., Borras A., Zock JP., Pekkanen J., Nevalainen A. and Hyvärinen A. Microbial indoor environment in school buildings – Quantification of microbial exposures with qPCR and chemical markers.

In pilot data, indoor air quality problems in primary schools were associated with increased parental worry and higher reporting of respiratory, lower respiratory, eye, and general symptoms of pupils. Worried parents reported more symptoms for their children than non-worried parents. Mediation analyses suggested that parental worry partially explains the associations between indoor air problems and symptom reporting (Nissilä et al., manuscript submitted).
In the large survey of primary schools in the Helsinki area, moisture and mold damage, insufficient ventilation, unsatisfactory temperature conditions, and risk structures in terms of moisture damage were associated with higher symptom reporting both in parent- and child-administered questionnaires. For most of the symptom scores, these associations did not differ in parents’ and pupils’ questionnaires (Savelieva et al., manuscript under preparation).
Among primary and secondary school pupils, worry about indoor air quality was strongly related to higher symptom reporting. In addition, pupils with lower school satisfaction and higher neuroticism reported more symptoms (Conference paper presented at the Conference of the European Association of Psychosomatic Research in June, 2018; Savelieva et al., Journal of Psychosomatic Research, 2018, 109:131-132. DOI: 10.1016/j.jpsychores.2018.03.134).

Tässä tutkimuksessa on ensimmäistä kertaa tutkittu lasten terveyden kannalta hyödyllisiä ja haitallisia ympäristöaltisteita ja niiden vaikutusta immuunijärjestelmän toimintaan samassa kokeellisessa tutkimusasetelmassa. Osoitimme että ääriympäristöistä kerätyt näytteet muokkaavat immuunijärjestelmän toiminnan kannalta keskeisiä tekijöitä ja vaikutukset ovat pääsääntöisesti päinvastaisia. Maatilapölyaltistuminen johtaa immuunijärjestelmän normaaliin aktivoitumiseen kun taas kaupunki-ilman hiukkaset näyttävät estävän immuunivasteen syntymisen kannalta keskeisten reseptorien ilmentymisen ja välittäjäaineiden erittymisen. Tämä voi johtaa epänormaaliin reagointiin kaupunkiympäristön altisteille ja osaltaan selittää maaseutu- ja kaupunkiympäristöissä havaitut erot immuunisairauksien, erityisesti lasten astman, esiintyvyydessä. Maatilapölyn positiivinen vaikutus keuhkoepiteelin tiiviyteen oli äärimmäisen mielenkiintoinen löydös. Se voi tarkoittaa, että maatila-altistumisen ansiosta esimerkiksi allergeenit ja hengitystievirukset eivät pysty läpäisemään keuhkoepiteeliä, tulehdusriski pienenee ja sitä kautta myös astman riski voi pienentyä.

Main findings
An initial analysis in the HITEA school study investigated the ‘Occurrence of moisture problems in schools in three countries from different climatic regions of Europe based no questionnaires and building inspections’ (Haverinen-Shaughnessy et al., 2012). Based on this questionnaire assessment, different types of moisture problems were reported in 24-47% of all school buildings at the time of the study. In the Dutch schools, dampness was most commonly reported, moisture damage in Spanish schools, and mould odour in Finland. Upon on-site building inspections by trained research staff in a sub-sample of schools from the questionnaire survey, a good overall agreement between the questionnaire and inspection data was found (kappa-value 0.62), however, large differences (0.39-0.91) were observed between countries. Extrapolating from the inspection data, the minimum estimates for prevalence of moisture problems in school buildings are 20% in the Netherlands, 41% in Spain, and 24% in Finland.
One study within HITEA aimed at providing systematic information on the prevalence of microbial secondary metabolites in a large number of school buildings in three European countries, considering both, buildings with and without moisture damage and/or dampness observations (Peitzsch et al., 2012). In order to address the multitude and diversity of secondary metabolites a large number of more than 180 analytes was targeted in settled dust and surface swab samples using liquid chromatography / mass spectrometry (LC/MS) based methodology. 42%, 58% and 44% of all samples collected in Spanish, Dutch and Finnish schools, respectively, were positive for at least one of the metabolites analyzed. In total, 30 different fungal and bacterial secondary metabolites were found in dust samples from schools. A major finding in this study was that settled dust derived from moisture damaged/damp schools contained larger numbers of microbial secondary metabolites at higher levels compared to respective dust samples from schools not affected by moisture damage and dampness. This observation was true for schools in each of the three countries, but became statistically significant only when combining schools from all countries and thus enlarging sample number in the statistical analyses. A follow-up analysis of data derived from the longitudinal study in HITEA schools confirmed the geographical dependency of indoor microbial metabolite patterns and added also indications of a seasonal effect on the occurrence of microbial metabolites indoors (Sulyok et al., manuscript under preparation).
While adverse respiratory health effects of dampness and mould in the home have extensively been reported, these effects have much less bee studied in the school environment. The HITEA study evaluated associations between dampness and mould in school buildings and respiratory symptoms among 6 to 12 years old pupils in Finland, Spain and The Netherlands (Borràs-Santos et al., 2013). Questionnaire information from 9271 pupils from 56 schools were used and related to observation of dampness, moisture damage and visible mould made during standardized school building inspections. Country specific associations between moisture problems and parent-reported respiratory symptoms were explored. Dry cough at night was associated with moisture damage in schools in all three countries. Finnish children attending a moisture damaged school had significantly more often wheeze, nasal symptoms and respiratory related school absence, but these associations were not seen in Dutch or Spanish school children.
Preliminary analyses of self-reported respiratory symptoms in 645 teachers form 53 schools in three European countries (Zock et al., manuscript under preparation) showed an overall tendency of more respiratory symptoms in teachers from schools with moisture damage. The analysis revealed a consistent increase in nasal symptoms in teachers working in moisture damage schools in all three countries. Dutch and Finnish teachers from moisture damaged schools had on average higher asthma symptom score and reported more work-related respiratory symptoms. Associations were studied between teachers’ respiratory symptoms and total load of microbial secondary metabolites in settled dust of the study schools. While in Spanish and Dutch teachers there were no clear trends in asthma symptom score or prevalence of nasal symptoms, Finnish teachers from schools with higher microbial toxins levels were more likely to have nasal symptoms in the previous year and there was some indication that also lower respiratory tract symptoms were more prevalent with increasing toxin load.


Conclusions
Moisture problems, such as moisture damage, dampness, and visible mould, are relatively common in schools. A marked variation between occurrence and severity was found across geographical areas, which may partly be explained by building characteristics. Questionnaire-based surveys can be used to assess moisture problems in school buildings, but because of large variation in agreement with inspection data, the questionnaire needs to be validated by on-site inspection in a subsample of the surveyed buildings.
A multitude of different microbial secondary metabolites, often referred to as ’microbial toxins’, are part of the complex exposures encountered in indoor environments. Our results suggest that moisture damage and dampness observed in school buildings link to an increase in the number of different mycotoxins present at elevated levels in settled dust; however, it is evident that microbial toxins are also present in non-damaged buildings as part of the ’normal’ microbial flora indoors. Outdoor air and particulate matter seems to be a source for the indoor occurrence of microbial toxins, in addition to microbes proliferating in indoor spaces.
A study on the associations between dampness and mould in school buildings and respiratory symptoms among 6 to 12 years old pupils concluded that moisture problems in schools may cause adverse respiratory effects in pupils; Finnish pupils were found to be at higher risk for adverse health outcomes due to dampness problems in schools.
Teachers working in schools with moisture problems have a higher risk for upper and lower respiratory tract symptoms, but not for respiratory infections. This work underlines the public health relevance of damp and mould problems in indoor workplaces. In addition, preliminary findings indicate a potential role of fungal toxins in explaining some of the adverse respiratory health outcomes in teachers working in schools with moisture problems.

Säännöllisen liikunnan hyödyt hyvinvointiin ja terveyteen ovat selkeitä kaikissa elämän vaiheissa. Näin ollen, fyysinen liikunta on tärkeää sepelvaltimotaudin ennaltaehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa. Kylmä ympäristö voi aiheuttaa sydänoireita tai lisätä haitallisia sydäntapahtumia. Kylmän ympäristön ja kohtuukuormitteisen liikunnan tiedetään molempien kohottavan sydämen työmäärää, mutta niiden yhteisvaikutuksia ei tunneta hyvin.
Suoritimme kaksi erillistä neljän jakson vaihtovuoroista kokeellista tutkimusta. Ensimmäiseen tutkimukseen valitsimme 20 sepelvaltimotautipotilasta, jotka suorittivat kohtuukuormitteisen alavartaloliikunnan (kävely 65-70 % maksimi sykkeestä) ja lepäsivät sekä lämpimässä (+22 °C) että kylmässä (-15 °C) ympäristössä. Toisessa tutkimuksessa, sepelvaltimotautipotilaat (n=20) suorittivat staattisen (1,5 min työsyklit, 10–30 % maksimisuorituksesta) ja dynaamisen (kolme 5 min työsykliä, 56–80 % maksimi sykkeestä) ylävartaloliikunnan lämpimässä ja kylmässä. Molemmat tutkimukset sisälsivät neljä 30 min altistusjaksoa satunnaistetussa järjestyksessä. Olkavarsi, aortan tason ja jatkuva verenpaine sekä sydänsähkökäyrä (EKG) ja iholämpötilat mitattiin.
Kylmän ja alavartaloliikunnan yhteisvaikutukset kohottivat sydämen työmäärää 17 % verrattuna lämpimään ympäristöön (p=0,001). Tämä johtui pääosin korkeammasta systolisesta verenpaineesta, mutta myös osittain kohonneesta sykkeestä. Dynaaminen ylävartalotyö kylmässä kohotti sydämen työmäärää 18,1-24,4 % (p=0,0020—0,020), kun taas sydämen työmäärä ei muuttunut staattisen työn aikana madaltuneen sykkeen vuoksi (4,1-7,2 %; p=0,009–0,033). Liikunnan jälkeinen aortan tason verenpaine laski 2–10 mmHg sekä dynaamisen ala- ja ylävartaloliikunnan jälkeen riippumatta lämpötilasta. Aortan tason verenpaine pysyi koholla staattisen ylävartalotyön jälkeen 7±6 mmHg (p<0,001). EKG muutoksia ei juurikaan havaittu tutkimuksen kahden lämpötilan ja kahden liikuntatavan määrittämien altistusjaksojen aikana.
Sepelvaltimotautipotilaan koko kehon kylmäaltistus yhdessä dynaamisen ja staattisen liikunnan kanssa lisää sydämen kuormitusta verrattuna lepoon lämpimässä. Tästä huolimatta merkittäviä EKG muutoksia ei havaittu. Tulokset viittaavat siihen, että sepelvaltimotautipotilaat todennäköisesti hyötyvät ympärivuotisesta dynaamisesta liikunnasta, mutta staattista liikuntaa on syytä tutkia tarkemmin.

Apurahakautenani keskityin väitöskirjani ensimmäisen artikkelin kirjoittamiseen ja viimeistelyyn sekä toisen artikkelini suunnitteluun ja kirjoittamiseen.
Ensimmäisen artikkelini aiheena ovat suomalaisten rahapelaamisen motiivit ja niiden yhteys sosiaaliryhmittäisiin eroihin sekä rahapelikäyttäytymiseen liittyviin tekijöihin. Lisäksi artikkelissa tarkasteltiin motiivien ajallista pysyvyyttä. Artikkeli on nyt viimeistelyvaiheessa, eli tuloksia ei ole vielä virallisesti julkaistu.

Tutkimuksen aineistona käytettiin Rahapelikysely 2016–2017 –tutkimuksen aineistoa, joka kerättiin kahdessa vaiheessa 18–74-vuotiailta suomalaisilta Uudenmaan, Pirkanmaan ja Kymenlaakson maakunnista. Aineistonkeruusta vastasi tilastokeskus ja kyselyt toteutettiin puhelinhaastatteluina. Ensimmäisessä vaiheessa kyselyyn osallistui 7186 vastaajaa, joista myös toiseen vaiheeseen osallistui 2624 vastaajaa. Tutkimukseen valittiin osallistujista vain ne, jotka olivat pelanneet rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana. Ensimmäisen vaiheen vastaajista 82 prosenttia (n = 5805) oli pelannut rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana. Niistä vastaajista, jotka osallistuivat sekä ensimmäiseen että toiseen vaiheeseen, 2190 vastaajaa oli pelannut rahapelejä vuonna 2016 ja 2165 vastaajaa oli pelannut rahapelejä vuonna 2017.

Tutkimuksessa rahapelaamisen motiiveja tiedusteltiin kysymällä vastaajan pääasiallista syytä pelata rahapelejä sekä muita mahdollisia syitä rahapelaamiselle. Analyysejä varten kutakin ensisijaiset ja toissijaiset motiivit yhdistettiin, jotta kutakin motiivia pystyttiin tarkastelemaan laajemmin. Suomalaisten yleisimmät syyt rahapelaamiselle olivat odotetusti rahan voittaminen (76 %): hieman yli puolet (52 %) vastaajista valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle ja vajaa neljäsosa vastaajista (24 %) valitsi sen toissijaiseksi motiiviksi rahapelaamiselle. Toiseksi yleisin syy rahapelaamiselle oli mielihyvä tai hauskuus (62 %): kolmasosa vastaajista (33 %) valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle ja 29 prosenttia vastaajista valitsi sen toissijaiseksi motiivikseen. Hyvän tarkoituksen tukeminen ja ikävien tunteiden tai ajatusten pakeneminen olivat yleisemmin toissijaisia syitä rahapelaamiselle kuin ensisijaisia syitä. Ikävien tunteiden tai ajatusten pakeneminen oli kaikkein harvinaisin rahapelaamisen motiivi (3,5 %): 0,5 prosenttia vastaajista valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle, kun taas kolme prosenttia vastaajista valitsi sen toissijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle.

Tulos heijastanee rahapelaamisen perusluonnetta: rahan voittaminen stimuloi aivojen mielihyväjärjestelmää ja vapauttaa dopamiinia. Erityisen stimuloivaa on juuri voiton epävarmuus, mikä on olennainen osa rahapelaamista. (Anselme & Robinson, 2013.) Tulos saattaa myös kertoa siitä, että eri motiivit liittyvät toisiinsa siten, että toissijaiset motiivit tukevat ensisijaisia motiiveja rahapelaamiselle.

Rahapelaamisen motiivien yhteyttä sosiaaliryhmittäisiin eroihin (sukupuoli, ikä, nettotulot, työtilanne) ja rahapelikäyttäytymiseen (pelaamisen useus, pelattujen pelityyppien määrä, pelaamisen kanava, rahapeliongelman vakavuus) tarkasteltiin logistisen regressioanalyysin avulla. Tutkimuksessa kustakin motiivista muodostettiin erillinen logistinen regressiomalli, jossa kyseistä motiivia selitettiin sosiaaliryhmittäisillä ja rahapelikäyttäytymiseen liittyvillä muuttujilla. Aineistona käytettiin ensimmäiseen vaiheeseen osallistuneita vastaajia, jotka olivat pelanneet rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana (n = 5805). Malleissa selitettävänä muuttujana käytettiin ensisijaisesta ja toissijaisesta motiivista yhdistettyä motiivi-muuttujaa. Alla raportoidaan kunkin mallin osalta tilastollisesti merkitsevät (p < 0,05) tulokset.
Kustakin mallista muodostui hieman erilainen pelaajaprofiili.

Jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen olivat yleisempää hieman nuoremmilla kuin vanhemmilla vastaajilla sekä yli 2501 euroa (Q4) nettona kuussa tienaavilla. Lisäksi jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen oli yleisempää useita kertoja viikossa tai päivittäin pelaavilla kuin harvemmin kuin kuussa pelaavilla, useita eri pelityyppejä pelaavilla kuin vain yhtä pelityyppiä pelanneilla sekä internetissä ja kivijalassa pelanneilla kuin vain kivijalkapelaajilla. Riskitason rahapelaajilla jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen oli myös yleisempää kuin viihdepelaajilla.

Rahan vuoksi pelaavat olivat hieman useammin naisia kuin miehiä. Lisäksi rahan voittamisen vuoksi pelaaminen oli yleisempää säännöllisesti ja usein pelaavilla kuin satunnaisesti (harvemmin kuin kerran kuussa) pelaavilla, sekä kolmea eri pelityyppiä pelaavilla kuin yhtä pelityyppiä pelaavilla. Rahan voittamisen vuoksi pelaavat pelasivat useammin joko vain internetissä tai sekä internetissä että kivijalassa kuin vain kivijalassa pelaavat. Raha-motiivi oli myös yleisempää riskitason pelaajilla kuin viihdepelaajilla.

Rahapelaaminen hyvän tarkoituksen tukemiseksi oli yleisempää yli 65-vuotiaiden ikäryhmässä kuin nuorimmalla ikäryhmällä (18–24-vuotiaat). Selkeästi harvinaisempaa hyvän tarkoituksen tukeminen oli kotona lapsia tai omaista hoitavilla kuin työssäkäyvillä. Yleisenpää hyvän tarkoituksen vuoksi pelaaminen oli 1–3 kertaa kuukaudessa ja kerran viikossa pelaavilla kuin sitä harvemmin pelanneilla sekä vain kivijalassa pelanneilla.

Rahapelaaminen seurustelun vuoksi oli yleisempää nuoremmilla kuin vanhemmilla vastaajilla. Harvinaisempaa se oli 1301–1900 euroa nettona kuussa tienaavilla (Q2) kuin alle 1300 euroa nettona kuussa tienaavilla (Q1). Lisäksi seurustelun vuoksi pelaaminen oli yleisempää harvemmin kuin kerran kuussa pelaavilla kuin sitä useammin pelaavilla. Useita eri pelityyppejä pelanneet pelasivat useammin seurustelun vuoksi kuin vain yhtä pelityyppiä pelanneet, kun taas vain internetissä pelanneet ja sekä kivijalassa että internetissä pelanneet pelasivat harvemmin seurustelun vuoksi kuin vain kivijalassa pelanneet.

Ikävien tunteiden ja ajatusten pakenemisen vuoksi pelaaminen oli yleisempää naisilla kuin miehillä. Ikäryhmistä 25–34-vuotiaat pelasivat useammin paetakseen, kun taas 55–64-vuotiaat pelasivat harvemmin paetakseen, kuin 18–24-vuotiaat. Lisäksi pakomotiivi oli myös huomattavasti yleisempi niillä, jotka olivat kotona hoitamassa lapsia tai omaista kuin työssäkäyvillä. 1–3 kertaa kuukaudessa ja useita kertoja viikossa tai päivittäin pelaavilla pakomotiivi oli yleisempi kuin harvemmin kuin kerran kuussa pelanneilla. Riskitason pelaajilla ja ongelmallisesti rahapelejä pelanneilla pakenemisen vuoksi pelaaminen oli huomattavasti yleisempää kuin viihdepelaajilla.

Rahapelaamisen syiden ajallista pysyvyyttä tutkittiin pitkittäisaineistolla, jossa samoilta vastaajilta kysyttiin rahapelaamisen pääasiallista syytä ja muita syitä vuosina 2016 (n=2190) ja 2017 (n = 2165). Pysyvyyden arviointiin käytettiin McNemarin testiä ja tilastollisen merkitsevyyden rajana pidettiin p < 0,05. Rahapelaamisen ensisijaiset motiivit osoittautuivat suhteellisen pysyviksi, mutta toissijaisissa motiiveissa ilmeni muutoksia. Hyvän mielen ja jännityksen vuoksi pelaaminen, rahan vuoksi pelaaminen ja hyvän tarkoituksen vuoksi pelaaminen väheni. Yksi vuosi on kuitenkin suhteellisen lyhyt tarkastelujakso, eli tulokset olisi hyvä vielä varmistaa pidemmällä aikavälillä.


Lähteet:

Anselme, P., & Robinson, M. J. F. (2013). What motivates gambling behavior? Insight into dopamine’s role. Frontiers in Behavioral Neuroscience, 7(DEC), 1–4. https://doi.org/10.3389/fnbeh.2013.00182
Nower, L., & Blaszczynski, A. (2010). Gambling Motivations, Money-Limiting Strategies, and Precommitment Preferences of Problem Versus Non-Problem Gamblers. Journal of Gambling Studies, 26(3), 361–372. https://doi.org/10.1007/s10899-009-9170-8
Savolainen, I., Sirola, A., Kaakinen, M., & Oksanen, A. (2019). Peer group identification as determinant of youth behavior and the role of perceived social support in problem gambling. Journal of Gambling Studies, 35(1), 15–30. https://doi.org/10.1007/s10899-018-9813-8
Wood, R. T. A., & Griffiths, M. D. (2007). A qualitative investigation of problem gambling as an escape-based coping strategy. Psychology and Psychotherapy: Theory, Research and Practice, 80(1), 107–125. https://doi.org/10.1348/147608306X107881

Apurahalla rahoitettiin väitöskirjatutkimuksen ensimmäinen vuosi. Tutkimustuloksia ei ole vielä julkaistu, koska väitöskirjan tekijä siirtyi apurahakauden jälkeen hoitamaan väliaikaisesti 1.5 vuoden sijaisuutta yliopiston ulkopuolelle, ja väitöskirjatyön on tarkoitus jatkua syksyllä 2019. Alustavien tutkimustulosten perusteella keskeisiä työkyvyttömyyttä ennustavia riskitekjöitä ovat etenkin varhain ilmenevät mielenterveysongelmat, vanhempien mielenterveysongelmat ja vanhempien taloudelliset ongelmat (esim. työkyvyttömyys, toimeentulotuki), vanhempien ero tai kuolema, sekä alhaiseen koulumenestykseen liittyvät tekijät (esim. matala koulun päättötodistuksen keskiarvo, ei toisen asteen tutkintoa). Jo varhaisen lapsuuden tekijät näyttävät ennustavan työkyvyttömyyden riskiä kohtuullisen hyvin: vanhempien mielenterveyshäiriöt ja taloudelliset ongelmat ennustavat työkyvyttömyyttä ennustetarkkuudella AUC=0.65, mikä on jo lähellä tyypillisiä AUC=0.70–0.80 ennustetarkkuuksia esimerkiksi erilaisten sairauksien ennustamisessa (AUC=0.5 kuvaa sattuman tasoa, AUC=1.0 täydellistä ennustetarkkuutta). Jatkossa on tarkoitus kehittää osallistujien iän myötä kehittyviä ennustemalleja ja selvittää, kuinka paljon varhaisen aikuisuuden muuttujat parantavat lapsuuden ennustemallia.

Väitöskirja on esitarkastuksessa ja väitöstilaisuus on tammikuussa 2022. Väitöskirjan viimeinen eli kolmas artikkeli on lähetetty julkaistavaksi ja se on vertaisarvioitu kerran. Kirjoitan parhaillani vastausta vertaisarvioitsijoille ja teen pyydetyt muokkaukset käsikirjoitukseen.

Ensimmäisessä väitöskirja-artikkelissa raportoimme ensimmäisenä maailmassa raskausajan stressialtisteen, oireettoman virusinfektion (rinovirus) ja HPA-akselin toiminnan välisiä yhteyksiä 3 kk ikäisillä lapsilla. Raskausajan stressille altistuneilla lapsilla oli merkitsevästi alentunut kortisolivaste stressille, joka tuli esiin vain kuumeettoman virusinfektion aikana (rinovirus nenänielussa). HPA-akseli ja immuunijärjestelmä säätelevät vastavuoroisesti toistensa toimintaa ja tulostemme perusteella raskausajan stressille altistuneilla lapsilla tämä vuorovaikutus on saattanut muuttua. Toisessa ja kolmannessa artikkelissa tutkimme lasten kortisolin stressivasteen reaktiivisuus- ja palautumisvaihetta. Raskausajan stressille altistuminen oli yhteydessä hitaampaan kortisolitasojen palautumiseen tytöillä 3 kk iässä ja nopeampaan kortisolitasojen palautumiseen tytöillä 14 kuukauden iässä. Ero poikiin oli merkitsevä. 6 kk iässä yhteyksiä ei havaittu. Havaittujen muutoksen pysyvyyttä ja merkitystä myöhemmän iän terveydelle vaatii lisää tutkimusta. Muutokset HPA-akselin toiminnassa saattaisivat olla yksi taustatekijä stressaavien elämäntapahtuminen yhteydessä kohonneelle riskille sairastua mm. masennukseen, joka on yleisempää naisilla verrattuna miehiin.

Tutkimuksessani selvitettiin miten raskaudenaikainen stressi, jota mitattiin äitien hiuskortisolilla on yhteydessä raskausdiabeteksen kehittymiseen. Käytimme analyyseissa logistista regressiota. Meillä oli käytettävissä kaksi aineistoa eri raskauden vaiheissa, joiden keräämiseen myös osallistuin ko. apurahan turvin. Toinen aineisto oli alkuraskaudesta ja toinen loppuraskaudesta.

Hypoteesimme oli, että raskaudenaikainen stressi lisää raskausdiabeteksen todennäköisyyttä. Tulokset osoittautuivat hypoteesimme vastaisiksi alkuraskaudessa. Äidin hiuskortisolin ja raskausdiabeteksen välillä oli negatiivinen yhteys. Itsenäistä yhteyttä äidin hiuskortisolin ja raskausdiabeteksen välillä ei ollut, mutta kun äidin painoindeksi ja masennusoireet vakioitiin yhteydestä tuli tilastollisesti merkitsevä. Toisin sanoen, korkea raskaudenaikainen stressi mitattuna äidin hiuskortisolilla vähensi raskausdiabeteksen todennäköisyyttä.

Loppuraskaudessa yhteys oli päinvastainen eli korkeampi hiuskortisoli oli positiivisesti yhteydessä raskausdiabetekseen. Itsenäistä yhteyttä ei ollut ja vasta kun painoindeksi ja SSRI vakioitiin, tuli yhteys tilastollisesti merkitseväksi.

Koska hiuskortisoli käyttäytyi aineistossa epäjohdonmukaisesti, yhdistimme alkuraskauden ja loppuraskauden aineistot ja katsoimme miten näiden äitien, joilta oli aineisto sekä alkuraskaudessa että loppuraskaudessa, hiuskortisoli oli yhteydessä raskausdiabetekseen.
Hiuskortisolin ja raskausdiabeteksen yhteys oli tilastollisesti ei-merkitsevä, mutta etumerkiltään negatiivinen molemmissa aineistoissa. Kun vakioimme masennuslääkkeiden käytön sekä painoindeksin yhteys muuttui positiiviseksi, mutta ei ollut edelleenkään tilastollisesti merkitsevä.

Aineisto näin ollen käyttäytyi hypoteesien vastaisesti ja epävakaasti, jota voi selittää hiuskortisoliin liittyvät mittaustekniset asiat. Tämä kuitenkin vaatii lisätutkimuksia

Väitöstutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko teini-iän päihteidenkäytöllä yhteyttä psykoosiin sairastumiseen senkin jälkeen, kun sekoittavat tekijät on huomioitu. Aineistona käytettiin vuoden 1986 Pohjois- Suomen syntymäkohorttia (N = 9 432). Teini-iässä aivot muovautuvat ja kypsyvät nopeasti, minkä vuoksi se on erityisen herkkää aikaa päihteiden haitallisille vaikutuksille. Nuorena aloitettu päihteidenkäyttö saattaa häiritä aivojen kypsymistä, ja kehityksen häiriintyminen voi myöhemmin altistaa mielenterveysongelmille.

Aiempien tutkimusten pohjalta tiedetään, että kannabiksen käyttö ja tupakointi ovat yhteydessä korkeampaan riskiin sairastua psykoosiin. Päihteidenkäytön ja psykoosiin sairastumisen välistä ajallista yhteyttä ei olla kuitenkaan aiemmin kyetty tutkimaan vakuuttavasti, eikä huomioon ole otettu nuoruuden aikaisia psykoottisia kokemuksia. Inhalanttien käytön eli imppaamisen yhteydestä psykoosiriskiin ei ole julkaistu yhtään pitkittäistutkimusta. Tutkimusaineisto koostui Pohjois-Suomen syntymäkohortista vuodelta 1986. Vuosina 2001–2002 järjestettyyn seurantatutkimukseen osallistui 7344 15–16- vuotiasta nuorta. Lopullisessa otoksessa (n=6542) huomioitiin henkilöt, jotka vastasivat kysymyksiin psykoottisista
kokemuksista ja päihteidenkäytöstä.

Kannabiksen käyttö 5 kertaa tai enemmän, päivittäinen tupakointi 10 savuketta tai enemmän ja inhalanttien käyttö 2-4 kertaa tai enemmän olivat yhteydessä korkeampaan riskiin sairastua psykoosiin seurannan aikana sekoittavien tekijöiden huomioimisenkin jälkeen. Tutkittujen päihteiden käyttö kasvatti psykoosiin sairastumisen riskiä päihteen käyttömäärän mukaan. Lisäksi päivittäisen tupakoinnin aloittaminen 13-vuotiaana tai aiemmin oli yhteydessä korkeampaan psykoosiriskiin tupakoinnin myöhemmin aloittaneisiin verrattuna.

Tässä suuressa pitkittäisessä, yleisväestöön perustuvassa tutkimuksessa havaittiin, että toistuva kannabiksen käyttö, päivittäinen ja runsas tupakointi sekä toistuva inhalanttien käyttö teini-iässä olivat itsenäisesti yhteydessä kohonneeseen psykoosiriskiin, vaikka aiemmat psykoottiset kokemukset, muu päihdekäyttö, vanhempien psykoosisairaudet ja päihdeongelmat otettiin huomioon. Tulosten perusteella nuorten runsaan päihteidenkäytön ennaltaehkäisy on tärkeää ja sillä
on todennäköisesti positiivisia vaikutuksia nuorten mielenterveyteen.

Väitöskirjatyötä puolustettiin julkisesti 5.10.2018 Oulun yliopistolla (http://www.oulu.fi/yliopisto/node/55058) Tampereen Yliopiston Päihdelääketieteen professori Mauri Aallon toimiessa vastaväittäjänä. Hän arvioi väitökirjan arvosanalla kiittäen hyväksytty, kuten teki myös toinen esitarkastaja Psykiatrian professori Olli Kampman Tampereen Yliopistosta. 19.10.2018 Oulun Yliopiston tutkijakoulu hyväksyi väitöskirjani arvosanalla kiittäen hyväksytty, joka myönnetään n. 15% väitöskirjoista.

Tutkimukseni saavutti huomattavaa kansallista ja kansainvälistä julkisuutta, Suomen Akatemia teki asiasta mm. tiedotteen (https://www.aka.fi/fi/akatemia/media/Tiedotteet1/2018/tupakointi-altistaa-psykooseille/) ja asiaa uutisoitiin lähes kaikissa suurimmissa suomalaissa medioissa.

Väitöskirjan osatyöt julkaistiin korkeatasoisissa psykiatrian alan lehdissä ja ne ovat saaneet osakseen huomattavaa kansainvälistä huomiota. Lehtien Impact factorit; British Journal of Psychiatry = 5.867, Acta Psychiatrica Scandinavica = 4.984, Schizophrenia Research = 3.958. Kannabiksen käyttöä ja psykoosiriskiä käsittelevä osatyöni on BRJP:n kolmanneksi luetuin artikkeli tutkimuksen impactia mittaavaan Altmetricin mukaan (https://cambridge.altmetric.com/details/33963444#score) ja abstrakti on avattu 167613 kertaa. Tupakointia ja psykoosiriskiä käsittelevä artikkelini on myöskin lehden kolmanneksi luetuin artikkeli (https://www.altmetric.com/details/33433506#score). Näiden lisäksi väitöskirjatyön loppupuolella lähetettiin Frontiers in Psychiatry lehteen arvioitavaksi kutsureview, jossa toimin viimeisenä kirjoittaja. Tämä julkaisu ei kuulu väitöskirjaan.

Terve Oppiva Mieli on klusterisatunnaistettu kontrolloitu interventiotutkimus, jossa kartoitetaan tietoisuustaitojen vaikuttavuutta lasten ja nuorten tarkkaavaisuuteen, itsesäätelytaitoihin, mielenterveyteen, hyvinvointiin ja oppimiseen. Tutkimuksessa on kolme tutkittavien ryhmää: 1) tietoisuustaitoja saava interventioryhmä; 2) rentoutusta saava kontrolliryhmä ja 3) normaalia lukujärjestystä seuraava ryhmä. Tutkimukseen osallistui 3519 12-15-vuotiasta lasta ja nuorta sekä heidän vanhempansa ja opettajansa. Parhaan tietämyksemme mukaan tutkimus on metodologisesti vahvimpia tutkimuksia alan kansainvälisellä tutkimuskentällä.

Tulokset
Tutkimustulokset tukevat hypoteesejamme. Tulokset osoittavat tietoisuustaitoharjoitteiden olevan tehokkaampi keino edistää 12-15 vuotiaiden lasten ja nuorten mielenterveyttä verrattuna tavallisiin rentoutusharjoituksiin. Tutkimuksen päämuuttujat ovat resilienssi, masennusoireiden esiintyminen ja sosioemotionaalinen toimintakyky. Analyysit päämuuttujien vaikuttavuudesta osoittavat resilienssin lisääntyneen tilastollisesti merkitsevästi enemmän tietoisuustaitoja harjoittaneessa ryhmässä verrattuna rentoutusharjoituksia tehneeseen kontrolliryhmään (P=0.03) ja masennusoireiden vähentyneen tilastollisesti merkitsevästi enemmän tietoisuustaitoja harjoittaneessa ryhmässä verrattuna rentoutusharjoituksia tehneeseen kontrolliryhmään (P=0.02) tyttöjen keskuudessa. Tarkemmat analyysit osoittavat säännöllisesti (noin viisi kertaa viikossa) tietoisuustaitoja harjoittaneiden poikien saavuttaneen samat hyödyt kuin tytöt. Tulokset osoittavat myös sosioemotionaalisen toimintakyvyn parantuneen tietoisuustaitoja harjoittaneiden ryhmässä verrattuna rentoutusharjoituksia tehneeseen kontrolliryhmään 7-luokkalaisten keskuudessa (p=0.04).

Tutkimustulokset tuottavat arvokasta uutta tietoa tietoisuustaitojen vaikuttavuudesta lasten ja nuorten tarkkaavaisuuteen, mielenterveyteen, hyvinvointiin ja oppimiseen. Tutkimustuloksia hyödynnetään tietoisuustaitojen jalkauttamisessa suomalaisiin peruskouluihin sekä kouluhenkilökunnan kouluttamisessa tietoisuustaitojen jalkauttamisen parissa. Tietoisuustaitoharjoitteiden jalkauttaminen kouluihin on vaikuttava ja kustannustehokas keino edistää lasten ja nuorten hyvinvointia tasa-arvoisesti riippumatta perheen sosio-ekonomisesta asemasta.

Falls are common among the older population. It is reasonable to identity risk factors for falls as this might allow us to develop more specific measures for the prevention of falls in older populations. The grants were used for analyses, preparation and writing of 2nd and 3rd manuscript of my doctoral thesis. In addition, the grants were used to write the thesis book for the doctoral dissertation; Health related predictors and outcomes of falls in postmenopausal women.

Results:
The 2nd study found that musculoskeletal disorders (MSDs) are common and an important risk factor for falls and especially nonslip falls among postmenopausal women. MSDs predicted falls (OR=1.38; 95% CI 1.26-1.50) and the association was stronger for nonslip (OR=1.56; 95 % CI 1.39-1.75) than slip falls (OR 1.22; 95% CI 1.08-1.38) compared to the women without MSDs. The risk of falls increased with increasing number (1, 2, ≥3) of MSDs: 1.25 (95%CI 1.13–1.38), 1.48 (95%CI 1.30–1.68) and 1.92 (95%CI 1.60-2.31), respectively.

The 3rd study found that history of falls (especially injurious falls) predicts subsequent fractures in postmenopausal women. Compared to non-fallers, earlier falls predicted subsequent fractures with an OR of 1.41 (95% CI 1.19 – 1.67, p≤0.001), 1.43 (95 % CI 1.14 – 1.80, p=0.002) for earlier slip falls and 1.35 (95 % CI 1.04 – 1.74, p=0.02) for earlier nonslip falls. Earlier injurious falls predicted future fractures (OR= 1.64, 95 % CI 1.21 – 2.23, p≤0.01), especially other fractures (OR = 1.86, 95 % CI 1.24 – 2.80, p≤0.01), but not major osteoporotic fractures (OR = 1.37, 95 % CI 0.89 – 2.10, p=0.151). Fracture risk predictions for earlier non-injurious falls was OR=1.36, 95 % CI 1.12 – 1.64, p=0.002.

Conclusion:
These studies highlighted that the role of musculoskeletal disorders (MSDs) as a considerable risk factor for falls in late middle aged postmenopausal women. A significant association was observed between MSDs and nonslip falling risk. In addition to multimorbidity, the presence of multiple MSDs doubled the risk for nonslip falls among postmenopausal women. A history of injurious falls was predictive of future postmenopausal fractures. There was a difference in the types of fracture while making predictions in relation to fall risks. Injurious falls were a stronger predictor for other fractures than they were for major osteoporotic fractures.

Our study has determined that although socioeconomic inequalities in health and education existed, there are intermediate pathways in adolescence which could buffer the adverse effects of low SES, because of their independent effects on mortality and adult education. Moreover, these pathways were interrelated in adolescence suggesting that biological, psychosocial and cognitive pathways operated together during important school and life transitions to influence educational outcomes. In addition, intergenerational transmission of SES from grandparents to grandchildren occurred, implying that social origins and possibly, family processes of multigenerations contributed to educational inequalities. Our findings emphasise the roles of reserve capacity and school achievement during adolescence as likely causal or mediating pathways to socioeconomic inequalities in mortality and education.
To address these inequalities, the obvious solution is to remove socioeconomic differences and provide populations with equitable access to resources represented by socioeconomic status which can be used to improve their health and education. Changing the social structures and systems which create these differences, however, is a lengthy process that may not be sustainable. It requires good governance, costly investments, multisectoral cooperation and collective efficacy or social cohesion among families and communities. Results of our study showed that these inequalities could be reduced by targeting individual pathways which could protect against effects of early socioeconomic disadvantages and improve future health and socioeconomic trajectories. Supporting multigenerational families and schools in building reserve capacities and improving school performance of adolescents, especially among those from low SES origins, could increase educational attainment and avert premature mortality.

Tutkimuksemme osoitti, että raskausdiabetesta voidaan ehkäistä suuren diabetesriskin naisilla alkuraskaudessa aloitetulla elämäntapainterventiolla.
Elämäntapaohjausta saaneiden ryhmässä riski sairastua oli 36% pienempi kuin kontrolliryhmässä.
Totesimme myös, että raskausdiabeetikot ovat hyvin heterogeeninen ryhmä naisia, vaikka heitä yleisesti ottaen hoidetaan yhtenä ryhmänä.

Väitöskirjatutkimukseni tavoitteena on ollut hahmottaa aiempaa paremmin sydänperäisen äkkikuoleman ja sydänkuolleisuuden riskitekijöiden kokonaisuutta erityisesti naisilla. Kolmen kuukauden mittaisen apurahakauteni aikana työstin kolmea väitöskirjaani sisältyvää käsikirjoitusta. Näistä ensimmäinen käsittelee sukupuolten välisiä eroavaisuuksia sydänfilmistä todetun QRS-kompleksin fragmentoitumisen (fQRS) esiintyvyydessä sekä ennusteellisessa arvossa. Tutkimuksessa käsittelen sukupuolieroja kolmessa riskiprofiileiltaan eroavassa suomalaisessa kohortissa: perusväestöä kuvaavassa Autoklinikka-aineistossa, sepelvaltimotautipotilaita sisältävässä ARTEMIS-aineistossa sekä sydänperäisen äkkikuoleman uhreja sisältävässä Fingesture-aineistossa. Yhteensä sukupuolieroja fQRS:n osalta tarkastelen 13 757 sydänfilmistä. Tutkimuksessa havaitsin fQRS:n esiintyvyyden kasvavan lineaarisesti mitä sairaampaan tutkimuspopulaatioon siirryttiin viitaten vahvasti siihen, että kyseessä on piilevään sydänsairauteen viittaava ilmiö. Naisilla fQRS:n esiintyvyys jokaisessa tutkimuspopulaatiossa oli selkeästi miehiä alhaisempi. Sukupuolen ja fQRS:n ennusteellisen merkityksen välillä havaittiin yhteys ainoastaan tutkittavilla, joilla ei ennestään ollut tiedossa olevaa sydänsairautta. Lisäksi fQRS:n esiintyvyyden kasvu yhdistyi äkkikuolleilla sydänlihaksen fibroosin määrään, antaen viitettä fQRS:n patofysiologiasta.

Toinen apurahakautena työstämäni artikkeli käsittelee sydänfilmin riskitekijöiden ennustavuutta sydämen vajaatoiminnan vuoksi sairaalaan joutumiselle erityisesti naisilla. Tutkiessani ilmiötä perusväestö kuvaavassa Autoklinikka-aineistossa havaitsin sydänfilmin vasemman kammion paksuuntumisen merkkien sekä eteisvärinän ennustavan naisilla sairaalaan joutumista sydämen vajaatoiminnan vuoksi. Miehillä puolestaan sairaalaan joutumista ennustivat eteisvärinän ohella kohonnut syke, sydänfilmissä nähtävät kääntyneet T-aallot ja poikkeavat Q-aallot. Naiset joutuivat sydämen vajaatoiminnan vuoksi sairaalaan miehiä vanhempina.

Apurahakauden loppupuoliskolla ennätin myös analysoimaan alustavia tuloksia väitöskirjani viimeistä artikkelia varten. Kyseisessä käsikirjoituksessa esittelen tuloksiani sukupuolieroista tyypillisten sydänkuolleisuutta ja sydänperäistä äkkikuolemaa ennustavien sydänfilmin muuttujien esiintyvyydessä ja ennustearvossa laajassa perusväestöä kuvaavassa aineistossa (yli 20 000 sydänfilmiä). Kyseisten sydänfilmin riskitekijöiden esiintyvyyden ja ennustavuuden osalta löysin useita sukupuolieroja niin sydänkuolleisuudessa, kokonaiskuolleisuudessa kuin sydänperäisen äkkikuolemankin osalta. Naisilla ennustearvoltaan merkittäviä sydänfilmin muuttujia havaittiin miehiä harvemmin, mutta esiintyessään ne heikensivät naisten ennustetta miehiä voimakkaammin.

My doctoral dissertation findings suggest that some migrant-origin women have a lower likelihood of cervical cancer screening participation compared with the general Finnish population. This study also indicates that some migrant groups are unaware of the screening programmes in Finland. Participation in the screening differs across the populations studied. Facilitators to screening participation among all the groups studied were access to and utilising gynaecological, reproductive, or pregnancy-related healthcare services and giving birth in Finland. Among some groups studied, other facilitators were high education, employment, advanced age, and cost-free screening service provision in Finland. Among women of migrant origin, significant barriers to screening participation included low language skills, i.e., Finnish and Swedish, low socioeconomic status, residence outside of metropolitan areas of Finland, the lack of information about screening programme, and misunderstanding of the screening protocol.
In conclusion, my doctoral dissertation findings suggest that women with migrant backgrounds, poor Finnish or Swedish language skills, low socioeconomic status, and those not utilising reproductive or gynaecological healthcare-related services require more attention and information from local residential healthcare authorities and municipalities about the importance of screening.

Apurahan avulla on kyetty hyödyntämään LASERI-tutkimuksen vuoden 2011-12 tehdyn 31-vuotisseurannan aineistoa. Apurahaa on käytetty väitöskirjatutkijoiden palkkaukseen sekä ravintokyselyjen ja geenitutkimusten suorittamiseen. Apurahan avulla on allekirjoittaneen johtamana/kirjoittamana tehty yli 10 artikkelia, joissa on kyetty selvittämään lapsuuden riskitekijöiden merkitystä valtimotaudin synnyssä. Keskeisimpiä löydöksiä ovat olleet seuraavat:1) Valtimotaudin riskiarviota voidaan parantaa hyödyntämällä useita lapsuuden riskitekijä mittauksia (Nuotio ym. Atherosclerosis 2015, Oikonen ym. Hypertension 2015), 2) Vanhempien ylipainolla on merkittäviä vaikutuksia jälkikasvun terveyteen (Juonala ym. Journal of Pediatrics 2013, Juonala ym. JCEM 2015), 3) Lapsuuden ravintotekijät (esim. D-vitamiinin saanti) ovat yhteydessä aikuisiän valtimomuutoksiin (Juonala ym. JCEM 2015)

FINGER-tutkimushankkeen tavoitteena oli muistitoimintojen heikentymisen ehkäiseminen iäkkäillä henkilöillä monitahoisen elintapaintervention avulla. Kaksivuotinen intensiivinen monitahoinen (ravitsemus, liikunta, muistiharjoittelu, valtimotautien riskitekijöiden hallinta) interventiojakso toteutettiin vuosien 2009–2013 aikana. FINGER-tutkimuksessa osoitettiin ensimmäistä kertaa maailmassa, että 2-vuotisella monimuotoisella elintapainterventiolla on suotuisa vaikutus muisti- ja ajattelutoiminnoille (kognitiolle) (Ngandu,…Kivipelto. Lancet 015). NTB kokonaissuoriutumisen osalta (pääasiallinen päätetapahtuma) interventioryhmän kognitiivinen toiminta parani 25 % enemmän kuin verrokkiryhmässä. Eri kognition osa-alueiden osalta havaittiin että toiminnanohjaus, prosessointinopeus sekä looginen ja assosiatiivinen muisti kehittyi interventioryhmässä paremmin kuin kontrolliryhmässä. Kognition heikentymisen riski 2 vuoden intervention aikana oli interventioryhmässä pienempi.
Tutkimusryhmän toimintakyky ja elämänlaatu olivat tutkimuksen alkaessa hyvällä tasolla. Kahden vuoden aikana havaittiin, että interventioryhmässä elämänlaatu oli kontrolliryhmää parempi kahdessa arvioidusta kahdeksasta RAND elämänlaadun osa-alueesta (Strandberg ym. Eur Ger Med 2017). Molempien ryhmien toimintakyky säilyi hyvänä, mutta vaativimpien toimintojen osalta interventioryhmä suoriutui paremmin (SPPB tuolista ylösnousu, Katzin IADL toiminnot). Tutkittavat osallistuivat aktiivisesti eri intervention osa-alueisiin. Interventio vaikutti suotuisasti myös tutkittavien ravitsemukseen ja liikunta-aktiivisuuteen. Tutkittavilta saamamme palaute on ollut erittäin myönteistä. Vain 12 % tutkittavista keskeytti tutkimuksen, eikä tutkimusryhmien välillä ollut tässä merkittävää eroa. Haittatapahtumia esiintyi vähän eikä vakavia haittoja lainkaan.
Tutkimus on tähän mennessä osoittanut, että monipuolinen tehostettu elintapaneuvonta parantaa kokonaisvaltaisesti iäkkäiden terveyttä ja hyvinvointia. Jatkossa on tärkeä selvittää kuinka toteutetun intervention vaikutukset säilyvät pidemmällä aikavälillä ja voidaanko muistisairauksien ilmaantuvuutta ennaltaehkäistä.

Tutkimusaineistosta tehtävä ensimmäinen artikkeli ei ole vielä niin valmis, että tuloksista voisi kertoa.

During the grant period at Harvard, I focused on evaluating the intergenerational transmission of ideal health behaviors (i.e., associations between parental health behaviors with offspring health behaviors) as defined by the American Heart Association. We tested the hypothesis that ideal health behaviors are transmitted from one generation to the next, and that socioeconomic factors affect the strength of this transmission. This research extends my previous intergenerational work on the genetic determinants of ideal cardiovascular health to a behavior-focused investigation and incorporates numerous valuable insights from Professor Murray Mittleman, my current mentor at Harvard.

We found that a higher number of parental ideal health behaviors is associated with a higher number of ideal health behaviors in their offspring. Furthermore, these intergenerational associations of ideal health behaviors were stronger for individuals who had higher education or whose parents had higher education. Similar findings were obtained with two other indicators of socioeconomic position, i.e., income and occupational status. These findings suggest that socioeconomic advantage may enhance intergenerational continuity of ideal health behaviors, and that the window of intervention to reduce intergenerational risk factors of cardiovascular disease can occur until adulthood.

Väitöskirjatyöntekijä LL Satu Ranne on rekisteröinyt väitöskirjansa ” Äidin raskaudenaikaisen stressin vaikutukset lapsuusiän infektiosairastavuuteen ja kipuoireiluun -väitöskirjatyö” Turun Yliopistoon v 2021 aikana. Apurahasta hänen tutkijapalkkaansa on käytetty 5040 euroa ja ak. palkkaan 4960 euroa. Väitöskirja-aineisto on saatu kerättyä 10/21 mennessä ja datan analysointi on aloitettu. 800 lapsen verinäytteet ovat analysoitavana Yhteislaboratoriossa ja näistä määäritetään Kol, HDL, LDL, Trigly, hsCRP, ApoA, ApoB, Gluk, adiponektiini- ja leptiini. Näihin analyyseihin on käytetty 10 000 euroa.
Vuonna 2021 julkaisin viisi artikkelia:
Lukkarinen M, Puosi E, Kataja EL, Korhonen LS, Lukkarinen H, Karlsson L, Karlsson H. Maternal psychological distress during gestation is associated with infant food allergy. Pediatr Allergy Immunol. 2021 Jan 7. doi: 10.1111/pai.13449. Epub ahead of print. PMID: 33411334.

Anniina Keskitalo, Anna-Katariina Aatsinki, Susanna Kortesluoma, Juho Pelto, Laura Korhonen, Leo Lahti, Minna Lukkarinen, Eveliina Munukka, Hasse Karlsson & Linnea Karlsson (2021) Gut microbiota diversity but not composition is related to saliva cortisol stress response at the age of 2.5 months, Stress, DOI: 10.1080/10253890.2021.1895110

Laura S. Korhonen, Minna Lukkarinen, Katri Kantojärvi, Panu Räty, Hasse Karlsson, Tiina Paunio, Ville Peltola, Linnea Karlsson. Interactions of genetic variants and prenatal stress in relation to the risk for recurrent respiratory infections in children. Scientific Reports. DOI : 10.1038/s41598-021-87211-0

Maija Katila, Outi Saarenpää-Heikkilä, Marja-Terttu Saha, Nina Vuorela, Heini Huhtala, Laura S. Korhonen, Minna Lukkarinen, Jetro J. Tuulari, Linnea Karlsson, Hasse Karlsson, E. Juulia Paavonen.Prevalence and evolution of snoring and the associated factors in two-year-old children. Sleep Medicine, Volume 84, 2021,Pages 275-282, https://doi.org/10.1016/j.sleep.2021.06.004.

Susanna Kortesluoma, Laura S. Korhonen, Juho Pelto, Jetro J. Tuulari, Linnea Karlsson, Hasse Karlsson, Age and sex differences in the cortisol stress reactivity and recovery among infants exposed to prenatal psychological distress, Psychoneuroendocrinology, 2021, 105580, ISSN 0306-4530,
https://doi.org/10.1016/j.psyneuen.2021.105580.

Puosi E, Korhonen LS, Karlsson L, et al. Maternal prenatal psychological distress associates with offspring early- life wheezing – FinnBrain Birth Cohort. 2021;(March):1-12. doi:10.1111/pai.13706

Alla oleva artikkeli on lähetetty lehteen arvioitavaksi:
Paternal depressive symptoms and relationship satisfaction during pregnancy are associated with offspring recurrent respiratory infections directly and through maternal distress
Laura Korhonen, MD, PhD, Saara Nolvi, PhD,* Ville Peltola, MD, PhD,Minna Lukkarinen, MD, PhD,Riikka Korja, PhD,Linnea Karlsson, MD, PhD, Hasse Karlsson, MD, PhD

Maaliskuussa 2016 käynnistetty Kuopio Fall Prevention Study (KFPS) selvitti voidaanko ikääntyvien naisten toimintakykyä parantaa, kaatumisia estää ja hyvinvointia kohentaa tarjoamalla heille kustannuksetta ohjattua liikuntaa (6 kk) (ml. kuntosaliharjoittelu sekä Taiji) sekä ilmaiset liikuntapalvelut (12 kk) Kuopion kaupungin liikuntatiloissa. Tutkimus kohdistui koko (100 %) väestönosaan (72-85v kuopiolaiset naiset).

Tutkimuksen aloitti ja lähtötason baseline-mittauksissa kävi 914 naista. Vastaava luku 12kk ja 24kk kohdalla oli 850 ja 838 naista. Kokonaisuutena seurantakäyntien komplianssi oli siis 91%. Tutkimuksen aloittaneista naisista noin 10% osoitti suunniteltua heikompaa komplianssia harjoitusohjelmiin tai raportointiin. Kokonaisuutena osallistumisaktiivisuutta voidaan pitää kuitenkin erinomaisena. Tutkimuksen rekrytointi ja kliiniset seurantamittaukset (mm. luuntiheys (DXA), kehonkoostumus (DXA), toimintakyky, lihasvoima) toteutuivat suunnitellusti. Viimeiset tutkimuskäynnit ajoittuivat kesäkuulle 2019. Seurantakyselyiden, kliinisten mittauksien sekä kaatumistapaturmien tiedonkeruu saatiin päätökseen maaliskuussa 2020. Kliinisiin mittauksiin yhdistettävistä terveys ja sosiaalipalveluiden rekisteritiedoista tehdään tietopyyntö loppuvuodesta 2020.

Ensisijaisena tutkimuksen päätetapahtumana olivat kaatumiset ja kaatumisvammat. Seurannan yhteydessä rekisteröitiin (kaatumispäiväkirjat, SMS-tekstiviestit) ja tarkistettiin puhelinhaastatteluin yhteensä 1380 kaatumistapahtumaa 546 naisella. Näistä hieman yli puolet (57.7 %) aiheutti kohtalaiseen (53 %) tai huomattavan (5 %) loukkaantumisen. Yhteensä 13.5 % kaikista kaatumisista johti lääkärikäyntiin. Tutkimuksen päätuloksena interventioryhmän kaatumisriskin havaittiin vähenevän 14.1 % (RR 0.86 (CI95% 0.77-0.96, p=0.005) ensimmäisen puolenvuoden aikana. Ero kontrolliryhmään pysyi seuraavan 18kk seurannan ajan muuttumattomana. Naisten painoindeksi tai ikä eivät vaikuttaneet tulokseen.
Oletettavasti liikuntainterventioon halukkaiden naisten elintavat ja toimintakyky olivat jo valmiiksi keskimäärin melko hyvällä tasolla, joka saattoi vaikuttaa kaatumisten ehkäisyn tuloksiin konservatiivisesti. Tästä huolimatta interventio osoittautui tehokkaaksi. Tutkimustuloksia intervention vaikutuksesta mm. elämänlaatuun ja sairastavuuteen saadaan loppuvuodesta 2020. Päätutkimustulokset julkaistaan vuoden 2021 aikana.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että tasapainoa ja lihasvoimaa ylläpitävät Taiji ja kuntosaliharjoitteet ovat tehokas tapa ikääntyvien kaatumistenehkäisyyn. Ohjattu ryhmäliikunta tukee sitoutumista ja edesauttaa liikunnallisten tottumusten ylläpitämistä ikääntyneillä. Ohjelmaa voi suositella aloitustasosta riippumatta kaiken kuntoisille.

Suomessa on aikaisemmin ollut valitettavan vähän tietoa keskeisten kansanterveysongelmiemme ja niihin liittyvien riskitekijöiden hoidon laadusta perusterveydenhuollossa. Hyvä riskitekijöiden hallinta on kuitenkin keskeistä lisäsairastavuuden ja sairauksista johtuvien komplikaatioiden ehkäisyssä. Pohjois-Karjala on ainut maakunta/sairaanhoitopiiri Suomessa, jossa on yksi yhtenäinen potilastietojärjestelmä mahdollistaen joustavan tiedonkeruun hoidon laatuasioiden tarkastelemiseksi. Nykyisin paikkatietokannoista saa paljon alueiden asukkaiden elinoloja kuvaavaa tietoa kuten tietoa työttömyydestä, tuloista ja muista sosioekonomisista tekijöistä.
Tässä tutkimuksessa on haettu tietoa alueen tyypin 2 diabetesta ja sydän- ja verisuonitauteja sairastavien potilaista ja tarkasteltu sitä, kuinka hyvin erityisesti keskeisten riskitekijöiden hallinta onnistuu perusterveydenhuollossa. Tutkimuksessa on analysoitu alueiden välisiä eroja hoidon toteutumisessa sekä sosioekonomisten tekijöiden ja etäisyyksien vaikutuksia tuloksiin. Tutkimuksessa on havaittu, että tyypin 2 diabeteksen hoito toteutuu melko hyvin, mutta hoitotuloksissa ja prosesseissa on alueellisia eroja. Yli 70% Pohjois-Karjalan tyypin 2 diabeetikoista, joilta löytyi HbA1C mittaustulokset, oli hyvässä hoitotasapainossa, mutta vaihteluväli eri kunnissa oli 60%:sta 80%:iin. Eroja selittävät jossakin määrin aluetason sosioekonomiset erot, muta etäisyydet hoitopaikkoihin eivät näytä vaikuttavan hoidon tuloksiin. Sepelvaltimotautia sairastavien sekundaaripreventio toteutuu hieman huonommin kuin tyypin 2 diabeetikkojen hoito. Erityisesti lipiden ja verenpaineen tehokkaampaan hoitoon ja painon hallintaan tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Käypä hoito -suosituksen mukainen LDL-taso oli vain noin 30%:lla akuutin sepelvaltimotapahtuman sairastaneista potilaista. Tutkimuksessa havaittiin myös, että hoidon laadun tarkastelun näkökulmasta ammattilaisten tulisi kiinnittää paljon enemmän huomiota erityisesti keskeisten riskitekijä ja elintapatietojen kirjaamiseen.

Apurahan aikana laadituissa tutkimuksissa havaitsimme, että jo runsaampi kevyt liikunta oli yhteydessä kehon pienempää rasvapitoisuuteen lapsilla. Sen sijaan runsaampi kohtuukuormitteinen tai kuormittava liikunta oli yhteydessä vähäisempään valtimoiden jäykkyyteen ja alhaisempiin aineenvaihdunta- ja verenkiertoelinsairauksien vaaratekijöiden tasoihin lapsilla. Havaitsimme myös, että vähäisempi liikunta ja runsaampi ruutuaika olivat yhteydessä huonompaan lukutaitoon erityisesti pojilla. Myös korkeampi kehon rasvapitoisuus oli yhteydessä huonompaan lukutaitoon pojilla. Tätä yhteyttä selittivät heikommat motoriset taidot. Havaitsimme, että tytöt liikkuivat vähemmän mutta myös viettivät vähemmän aikaa ruutujen ääressä kuin pojat. Vanhempien pienemmät tulot ja matalampi koulutus olivat yhteydessä erityisesti vähäiseen ohjatun liikunnan määrään ja pojilla myös runsaampaan ruutuaikaan. Vanhempien tupakointi, matalampi koulutustaso ja runsaampi ruutuaika olivat yhteydessä myös lasten heikompaan psykologiseen hyvinvointiin.

Apurahan aikana saimme loppuun Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimuksen kahdeksan vuoden seurantamittaukset tutkittavien ollessa 15-17-vuotiaita. Seurantamittausten tuloksia pääsemme analysoimaan ja raportoimaan vuoden 2018 lopulla. Tiedonkeruu tutkittaviemme terveyspalveluiden ja lääkkeiden käytöstä terveydenhuollon järjestelmistä on juuri valmistunut ja pääsemme analysoimaan terveyspalveluiden käyttöön ja kustannuksiin liittyviä tietoja loppuvuodesta 2018.

Polycystic ovary syndrome (PCOS) is the most common endocrine disorder in reproductive-aged women. The main features of the syndrome include menstrual irregularities, hyperandrogenism, polycystic ovaries, chronic inflammation, and insulin resistance, predisposing these women to reproductive, metabolic, and cardiovascular health implications across the life span. Adipose tissue dysfunction, via the secretion of adipocytokines and altered intestinal permeability have been thought to influence the pathogenesis of the syndrome. Moreover, women with PCOS display changes in several hormonal systems, which can affect bone metabolism and bone mass.

The present study sought to clarify the effects of PCOS and metformin, one of the widely used drugs in the treatment of PCOS, on bone health through measurement of the circulating concentrations of bone turnover markers (BTMs). Levels of BTMs reflect underlying changes in bone mass and bone histomorphometry parameters and provide a simple assessment of bone turnover with a comprehensive view of overall bone loss. Decreased levels of bone formation markers and unchanged levels of bone resorption marker were observed in women with PCOS under the age of 30 compared with age-matched controls. Furthermore, metformin treatment in premenopausal women with PCOS for three months was associated with reduced bone turnover as assessed by decreases in bone formation and resorption markers. These findings suggest that bone formation is decreased in women with PCOS under the age of 30. However, treatment with metformin was associated with reduced bone turnover and slower bone remodeling, possibly preventing bone loss.

Retinol-binding protein 4 (RBP4) is an adipocytokine affecting systemic insulin resistance and glucose tolerance in animal models. Even though we found increased levels of serum RBP4 in younger women with PCOS, the role of RBP4 in metabolic derangements in these women could not be established. RBP4 does not seem to be a marker of insulin resistance or other metabolic derangements in women with PCOS.

Altered intestinal permeability (IP) has been thought to play a role in the pathogenesis of various inflammatory diseases. Serum levels of zonulin, a reliable biomarker of IP, and fatty acid-binding protein 2 (FABP2), an indirect measure of increased IP, were comparable in women with PCOS and BMI-matched controls at late reproductive age, suggesting that IP does not influence the metabolic derangements in women with PCOS.

Hankkeen tulokset osoittivat, että muutokset työn fyysisessä ja psykososiaalisessa kuormittavuudessa olivat yhteydessä työntekijöiden tuleviin toimintakyvyn muutoksiin, ja pitkäaikainen altistuminen fyysisesti raskaalle työlle lisäsi riskiä työkyvyttömyydelle sekä ennen aikaiselle kuolemalle. Tulokset myös havainnollistivat, miten sairauspoissaolot ja eläkkeelle siirtyminen vaikuttavat ikääntyvien työntekijöiden fyysiseen ja psyykkiseen toimintakykyyn.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Olen lähettänyt Juho Vainion säätiölle postitse painetun ja työterveyslaitoksen julkaisusarjassa julkaistun loppuraportin, josta hankkeen tuloksiin on mahdollista tutustua yksityiskohtaisesti.
Olen lähettänyt loppuraportin myös sähköpostitse pdf muodossa.

Väitöskirjatutkimuksessani todettiin veren kolesteroliarvojen vuosikymmeniä jatkuneen myönteisen kehityksen tasoittuneen vuosien 2007 ja 2011 välillä. Lisäksi kolmasosalla tutkituista oli kohonnut riski sairastua tyypin 2 diabetekseen. Toisaalta myönteisenä asiana sydänterveyden kannalta nähtiin verenpainetasojen ja veren triglyseridien lasku. Lisäksi tulostemme perusteella lapsuuden verenpaine- ja kolesterolitasojen arvioinnissa on syytä käyttää vähintään kahdesti toistettua mittausta, kolmas mittaus ei näytä tuovan enää merkittävää lisähyötyä. Lisäksi geneettistä informaatiota hyödyntämällä voidaan tarkemmin tunnistaa jo lapsuudessa yksilöt, joilla on suurentunut riski aikuisiällä rasva-aineenvaihdunnan häiriöihin.

Väitöstutkimus keskittyy lapsuuden ympäristön vaikutuksiin myöhemmin elämässä. Vanhempien tupakointihygienian (ts. tupakoiko vanhempi lapsen läheisyydessä) todettiin olevan yhteydessä sydämen uudelleen muovautumiseen ja voi se olla yhteydessä kammioväliseinän sekä vasemman kammion takaseinän epäedulliseen lisääntyneeseen paksuuteen. Lisäksi vanhempien tupakointihygienian todettiin olevan yhteydessä heikentyneeseen episodiseen muistiin, työmuistiin sekä assosiatiiviseen oppimiseen aikuisiässä. Vanhempien huono tupakointihygienia lapsuudessa voi aiheuttaa sydämen pitkäkestoisia rakenteellisia muutoksia sekä heikentää muistia ja oppimista aikuisiässä.

Sisaruksettomilla lapsilla todettiin olevan lapsuudessa korkeampi painoindeksi, liikkuvan vähemmän ja omaavan korkeamman riskin lapsuuden ylipainoon verrattuna lapsiin, joilla on yksi tai enemmän sisaruksia. Lisäksi sisaruksettomilla tutkimukseen osallistujilla todettiin suurentunut riski verenpainetaudille sekä huomattavalle ylipainolle aikuisuudessa verrattuna osallistujiin, joilla on yksi tai enemmän sisaruksia. Sisarusten määrän ei havaittu vaikuttavan sydämen rakenteeseen tai toimintaan suhteellisen nuoressa aikuisiässä. Sisarusmäärän ei myöskään havaittu olevan yhteydessä valtimotaudin varhaisiin epäsuoriin merkkeihin, joilla voidaan tutkia valtimoiden rakenteellisia ja toiminnallisia ominaisuuksia ennen kliinisen valtimotaudin kehittymistä. Sisarusten määrän kuitenkin havaittiin olevan yhteydessä huonompiin valtimotaudin riskitekijätasoihin sekä lapsuudessa että aikuisuudessa, joilla voi olla suora vaikutus myöhemmin elämässä muodostuviin sydämen ja valtimoiden epäedullisiin rakenteellisiin ja toiminnallisiin muutoksiin. Nämä muutokset löydetään mahdollisesti tutkimuksen seuraavassa vaiheessa.

Elintavat (alkoholin ongelmakäyttö, liikkumattomuus, uniongelmat ja lihavuus) olivat yhteydessä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen keski-ikäisillä kunta-alan naios- ja miestyöntekijöillä. Nämä yhteydet säilyivät vaikka monet sekoittavat tekijät otettiin huomioon. Puuttumalla näihin elintapoihin, voidaan tukea työntekijöiden jaksamista töissä nykyistä pitempään, myös ikääntyvien työntekijöiden työoloihin pyrittävä vaikuttamaan.

This thesis study was part of the Finnish Gestational Diabetes Prevention Trial (RAskausDIabetes ja ELintavat; RADIEL). RADIEL a randomized, controlled trial, aiming at prevention of GDM among high-risk women (prior GDM or body mass index ≥30 kg/m2; with no diabetes at inclusion) planning a pregnancy or in the first half of pregnancy. The thesis includes additional data from the Vantaa Birth Cohort study 2009-2015.
The specific aims of the thesis were to assess firstly the effect of the combined lifestyle intervention initiated in pre-conception on the incidence of GDM, and secondly the effect of the combined lifestyle intervention initiated in early pregnancy on the lifestyle, and perinatal and neonatal outcomes. The third aim was to assess the effect of the intervention on the incidence of GDM in a sub-group of women recruited in early pregnancy with normal OGTT at enrolment. The fourth aim is to assess the impact of income and education on the GDM risk in Finnish primiparous women.
The trial was conducted between 2008 and 2014in the three maternity hospitals in the Helsinki metropolitan area and South Karelia Central Hospital. Altogether 720 women were allocated to intervention and control groups. GDM diagnosis based on 2-h 75-g oral glucose tolerance performed around 12 to 16 weeks of gestation, and, if normal, repeated around 24 to 28 weeks of gestation. 
The participants attended a study visit with a study nurse every three months. The intervention group received individually modifiable lifestyle education based on national and Nordic recommendations on these visits. The participants in the intervention group also attended a group visit with a dietitian. The control group received usual care in local antenatal clinics. 
The Vantaa Birth Cohort 2009-2015 is a register-based study that combines data from the Finnish Medical Birth Register, Statistics Finland, Vantaa Healthcare patient records, the Finnish Social Insurance Institution, and the Finnish Tax Administration.
In the RADIEL trial, the implementation of the lifestyle counseling in the novel setting of pre-conception intervention turned out to be challenging. Reaching and recruitment of high-risk women planning a pregnancy proved difficult and the pregnancy rate within one year turned out to be unexpectedly low, only 63%. Among the final 128 analyzed women in the pre-pregnancy trial arm, the incidence of GDM was 60% in the intervention group and 54% in the control group (p=0.49).
Altogether 492 women enrolled in the RADIEL early pregnancy trial arm. Among these women, the prevalence of impaired glucose metabolism (early GDM) observed already at inclusion was high (36%), which may have contributed to the lack of effect of the intervention on perinatal and neonatal outcomes. The total incidence of GDM was 45% in the intervention and 48% in the control group (p=0.48).
In 2016, we already published the results of the 269 women enrolled in early pregnancy who had a normal oral glucose tolerance test at study inclusion, i.e., among whom prevention of GDM was possible. In this sub-group, the intervention succeeded in reducing the GDM risk by 36% (p=0.10, adj. p= 0.044) 
Among the 5962 Finnish primiparous women of 20 years of age or older in the city of Vantaa, the incidence (adjusted for age, body mass index, cohabiting status, and smoking) of GDM decreased with increasing maternal income level. Compared with the lowest level of income (level I), the OR for GDM in the highest level of income (level V) was 0.58 (adj. p<0.001). Also, education had a protective effect on the incidence of GDM.
In conclusion, while the prevention of GDM with lifestyle intervention during pregnancy may not be achievable in all high risk-women, this study was one of the first to show that it may be possible in some specific subgroups. One limiting factor for the success of prevention programs seems to be the high rate of glucose intolerance already in early pregnancy.
This thesis will be defended in spring 2019, and provides knowledge about the prevention of GDM and identifying the high-risk women that could benefit from intervention. The information, including the higher rate of GDM in those with lower income and education even within the context of a society with universal access to public health care services, can be used for both targeting and timing intervention programs aimed at improving the health and wellbeing of individuals across generations.

Väitöstutkimuksessa selvisi, että väestötasolla laihduttamisen yleisyys vaihteli eri sosiodemografisten ja elintapatekijöiden mukaan. Laihduttaminen oli yleistä etenkin naisilla, nuoremmilla aikuisilla, korkeasti koulutetuilla ja henkilöillä, joilla oli enemmän ylipainoa. Laihduttajat ilmoittivat terveellisempiä elintapoja kuin ei-laihduttajat, mutta toisaalta laihduttajilla oli huonompi metabolinen terveys ja heikompi elämänhallinnan tunne. Myös normaalipainoiset naiset laihduttivat kohtalaisen usein, kun taas miehillä laihduttamisen yleisyys lisääntyi vasta ylipainon myötä.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että terveellisen ruokavalion ja lihavuuden yhteys oli erilainen laihduttajilla ja ei-laihduttajilla; ei-laihduttajilla ruokavalion terveellisyyden ja lihavuuden välillä ei havaittu yhteyttä, kun taas laihduttajilla terveellisempi ruokavalio oli yhteydessä suurempaan todennäköisyyteen olla lihava.

Tulosten perusteella henkilöillä, jotka olivat yrittäneet laihduttaa tai olivat laihtuneet edellisen vuoden aikana, oli suurempi riski lihoa 11 vuoden seurannan aikana kuin henkilöillä, jotka eivät olleet yrittäneet laihduttaa, tai joiden paino ei ollut edellisen vuoden aikana muuttunut. Riski lihoa oli erityisen korostunut alun perin normaalipainoisilla laihduttajilla.

Tutkimuksessa selvisi lisäksi, että edellisen vuoden aikana tarkoituksellisesti laihtuneilla henkilöillä oli suurempi riski sairastua tyypin 2 diabetekseen 15 vuoden seurannan aikana kuin henkilöillä, jotka eivät olleet laihtuneet tarkoituksellisesti. Riski oli suuntaa antavasti korostunut laihduttajilla, joilla oli epäterveellisiä elintapoja, kuten epäterveellinen ruokavalio, vähäinen liikunta-aktiivisuus ja lyhyt keskimääräinen unen kesto.

Tulosten perusteella itseraportoitu laihduttaminen voi olla väestötasolla yhteydessä suurempaan riskiin lihoa ja sairastua T2D:een pitkällä aikavälillä. Epäonnistunut laihduttaminen voi johtaa toistuviin laihduttamisyrityksiin ja painon ”jojoiluun”. Vaihtoehtoisesti on mahdollista, että laihduttajat eroavat ei-laihduttajista ja ovat alun perin muista tekijöistä johtuen suuremmassa vaarassa lihoa ja sairastua T2D:een. Tarkoituksellisen laihtumisen ja T2D:n ilmaantuvuuden suuntaa antavasti korostunut yhteys henkilöillä, joilla oli epäterveellisiä elintapoja viittaa siihen, että etenkin kehnosti toteutettu laihduttaminen yhdistettynä kyseisiin elintapoihin voi olla yhteydessä haitallisiin seurauksiin.

Juho Vainion säätiön rahoitus mahdollisti STRIP-tutkimukseen osallistuneiden lasten vanhempien genotyyppauksen. Yhteensä 1152 STRIP-lasten äitiä ja/tai isää genotyypattiin kesällä v. 2016 Helmholtz Instituutissa Saksasssa käyttäen koko perimän kattavaa Illuminan Infinium CoreExome-24 BeadChip-alustaa. Genotyyppaus onnistui teknisesti hyvin ja datan laaduntarkistus ja saattaminen käyttökuntoon on parhaillaan käynnissä. STRIP-lasten vanhempien genotyyppitietoja voidaan jatkossa käyttää monenlaisissa riskitekijäanalyyseissä. Lisäksi vanhempien geenitietoa voidaan hyödyntää lasten puuttuvien genotyyppitietojen imputoinnissa, jolloin lasten geenitiedoista saadaan entistä kattavammat.

Apurahakauden aikana työstin artikkelin aiheesta ”Child-to adult trajectory patterns of BMI and physical activity in metabolically obese and healthy normal weight adults”. Artikkelin on tällä hetkellä arvioitavana International Journal of Obesity-lehdessä. Aineistona oli suomalainen LASERI-tutkimus.

Tutkimuksen keskeinen tulos oli se, että aikuisilla, jotka ovat metobolisesti terveitä normaalipainoisia, oli muita normaalipainoisia matalampi BMI lapsena ja nuorena mutta nuoresta aikuusuudesta alkaen BMI nousi muita enemmän. Fyysinen aktiivisuus sen sijaan laski muita enemmän jo nuoruudesta asti. Tutkimuksen johtopäätös on se, että hoikkuus lapsuudessa ja sitä seuraava painonnousu (normaalipainon sisälläkin), sekä fyysisen aktiivisuuden tason lasku lapsuudesta alkaen, altistavat normaalipainoisia ihmisiä metaboliselle riskille.
Alla vielä abstrakti, jossa on myös tulokset ja johtopäätökset tiivistettynä.

Abstract
Objective: To identify trajectory patterns of BMI and physical activity from youth to adulthood that characterize normal weight adults with either a poor or healthy metabolic profile.

Methods: We compared the mean levels of BMI and physical activity from childhood to adulthood at eight time points between adults with MONW and metabolically healthy normal weight using linear mixed-model analysis in 1180 individuals from the Cardiovascular Risk in Young Finns study.

Results: Individuals with adult MONW had significantly lower BMI in childhood and young adulthood, but their BMI increased more than in other adults after this age (p=4.3×10-24 for interaction between time and MONW status). Physical activity decreased relatively more since youth in individuals with adult MONW (p=9.3×10-5).

Conclusions: Relative leanness in youth and subsequent weight gain in young adulthood, and a gradual decrease in physical activity levels from youth to adulthood, predispose normal-weight individuals to metabolic impairments. The results highlight the significance of physically active lifestyle and weight management in the prevention of metabolic disorders also in individuals who retain normal weight .

Uusimpina tutkimustuloksina (elokuussa 2019 julkaistu) havaitsimme kaupungeissa asuvilla suomalaisilla tutkittavilla matalammat sepelvaltimotaudin riskitekijätasot sekä keskimääräisesti pienemmän sydämen vasemman kammion massan kuin maaseudulla asuvilla. Kaupunkilaisilla oli myös korkeampi sosioekonominen asema kuin maaseudulla asuvilla.
Tammikuussa 2019 julkaistussa artikkelissamme totesimme itäsuomalaisilla 31-vuoden seurannan aikana korkeammat sepelvaltimotaudin riskitekijät verrattuna länsisuomalaisiin. Kuitenkin nykyisin riskitekijätasot ovat samalla tasolla.

Myöntämänne apuraha vuodelle 2017 on mahdollistanut toisen osatyön valmistumisen ja submittoinnin ja kolmannen osatyön valmistelun. Toisessa osatyössä vertailemme sydämen vasemman kammion massaa ja diastolista funktiota itä- ja länsisuomalaisten välillä. Diastolista funktiota mallintaessa keskityimme erityisesti E/e’- suhteeseen, joka on kansainvälisesti hyväksytyin diastolisen toiminnan markkeri. Havaitsimme Itä-Suomessa lapsuudessa (1980) asuneilla suuremman sydämen vasemman koon massan sekä huonomman E/e’- suhteen.
Kolmannessa osatyössä olen syventynyt sepelvaltimotaudin riskiprofiilin erojen kehitykseen itä- ja länsisuomalaisten välillä. Ainutlaatuista pitkittäisaineistoamme hyödyntäen olen tutkinut itä- ja länsisuomalaisten sepelvaltimotaudin riskitekijöiden eroja kumulatiivisesti vuodesta 1980 nykypäivään. Erityisesti mielenkiinnon kohteena on ollut, ovatko riskitekijätasot kaventuneet systemaattisesti kuten muissa tutkimuksissa. Tutkimuksessa olemme havainneet, että itäsuomalaisilla tutkittavillamme on ollut länsisuomalaisia korkeammat riskitekijätasot esimerkiksi seerumin totaalikolesterolissa systemaattisesti lapsuudesta saakka, mutta erot ovat kaventuneet ja nykyisin lähes olemattomat.

Tutkimuksen arvioinnissa käytettiin RE-AIM-viitekehystä (Reach=Tavoittavuus, Effectiveness=Vaikuttavuus, Adoption=Käyttöönotto, Implementation=Toteutuminen, Maintenance=Pysyvyys). Lisäksi laskettiin tutkimuksesta aiheutuneet välittömät kustannukset työntekijää kohden.
Tavoittavuus: Seulontakyselyyn vastasi 992 työntekijää (65%). Heistä 241 eli 29 prosenttia oli halukkaita osallistumaan tutkimukseen ja liikkuivat suosituksia vähemmän.
Vaikuttavuus: Kahden kuukauden kohdalla asiointikävelijöiden määrä lisääntyi askelmittariryhmässä enemmän kuin vertailuryhmässä. Kuuden kuukauden kohdalla samansuuntainen havainto tehtiin vapaa-ajan kävelijöiden määrässä. Molemmissa aikapisteissä portaiden kävelyyn käytetty aika lisääntyi askelmittariryhmässä enemmän kuin vertailuryhmässä.
Käyttöönotto ja toteutuminen: Tutkimus toteutui kaikissa työpaikoissa ennalta tehdyn aikataulun mukaisesti. Työntekijöistä 97 prosenttia ilmoitti käyttäneensä askelmittaria ja 93 prosenttia askelpäiväkirjaa ainakin jossain määrin tutkimuksen aikana. 99 prosenttia sähköpostiviesteistä tavoitti työntekijät ja 80 prosenttia työntekijöistä ilmoitti lukeneensa viestit.
Pysyvyys: Kuusi kuukautta tutkimuksen päättymisen jälkeen yhdeksässä työpaikassa oli käynnistetty liikuntaa edistäviä toimenpiteitä ja kuudessa työpaikassa oli käytössä askelmittari. Askelmittariryhmässä oli edelleen enemmän portaiden ja vapaa-ajan kävelijöitä kuin vertailuryhmässä.
Kustannukset: Tutkimuksesta aiheutuneet välittömät kustannukset olivat 43 euroa työntekijää kohden. Kustannuksiin laskettiin tutkijan käyttämä työaika yhteiseen tapaamiseen työpaikalla, työpaikan yhdyshenkilön järjestelyihin käyttämä työaika ja työterveyshoitajan sähköpostien lähettämiseen käyttämä työaika sekä askelmittari ja sen käyttöön liittyvä tukimateriaali.

Johtopäätökset
Askelmittari ja sähköpostiviestit lisäsivät työntekijöiden kävelyä, mutta vaikutukset olivat melko pieniä ja kohdistuivat vain osaan kävelyn kirjosta. Tulokset eivät myöskään heijastuneet istumisen päivittäiseen kestoon. Vaikutuksia olisi ehkä saatu vahvistettua järjestämällä työntekijöille useampi kuin yksi tapaamiskerta.

Hankkeessa kehitettiin ja arvioitiin vuosina 2015-2018 kolmea lasten, nuorten ja lapsiperheiden terveyden edistämiseen tarkoitettua digitaalista pelillistä sovellusta. Fume-, HyväMe- ja Movenator-sovellusten kehittäminen tapahtui tutkimusnäyttöön ja teoreettiseen tietoon pohjautuen monitieteisesti ja käyttäjälähtöisesti, yhdessä kohderyhmän kanssa. Hankkeen tuloksista on kirjoitettu yhteensä 8 tieteellistä, vertaisarvioitua artikkelia, 19 konferenssijulkaisua ja useita muita kirjoituksia. Hankkeesta on lisäksi valmistunut 2 väitöskirjaa ja 4 pro gradu -tutkielmaa.
1) Hankkeessa kehitetty Fume-mobiilipeli kohdentuu varhaisnuorten tupakkaan liittyvän terveydenlukutaidon tukemiseen ja tupakoinnin ennaltaehkäisyyn. Peli on saatavissa mobiilikaupoista maksuttomasti ja se on levinnyt laajalle käyttöön kansallisesti. Fume on mukana mm. virtuaalisessa Terveyskylä-palvelussa ja sen käyttöönotosta ollaan kiinnostuttu myös kansainvälisesti. Fumeen liittyvän tutkimuksen tulokset toivat esille, että nuoret toivovat tupakkaan liittyvässä terveysohjauksessa kiinnitettävän huomiota muun muassa tupakoimattomuuden positiivisten puolien korostamiseen vain tupakoinnin negatiivisten haittojen korostamisen ohella. Lisäksi Fumea arvioineessa tutkimuksessa peli osoittautui terveysohjaukseen soveltuvaksi menetelmäksi. Kahden viikon ajanjaksona Fumen käyttö (P ≤ 0.001 kaikille arvioille) ja nuorten kiinnostus Fumea kohtaan (P ≤ 0.001) olivat suurempaa verrattuna kontrolli-interventioon (internetsivustoversio). Varhaisnuorten mielipiteet interventioista eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi. Havaitsimme myönteisiä muutoksia Fumea käyttäneiden varhaisnuorten savukkeisiin liittyvissä mielikuvissa (pos.mielikuvat P=0.002; neg. mielikuvat P=0.02) ja asenteissa savukkeiden polttamista kohtaan (P=0.01). Emme havainneet vastaavia muutoksia internetsivustoa käyttäneen ja ilman interventiota jääneen kontrolliryhmän sisällä.
2) HyväMe-sovellus kehitettiin lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseen lastenneuvoloissa ja sovellus herättänyt laajaa kiinnostusta. Sovelluksen avulla lapsiperheet voivat arvioida terveystottumuksiaan, voimavarojaan ja päivärytmiään ja saada siitä palautetta. Neuvoloiden terveydenhoitajat saavat sovelluksen kautta tietoa perheiden yksilöllisestä tilanteesta ja tarpeista, mikä helpottaa perhelähtöisen terveysohjauksen toetutumista vastaanotolla. Monimenetelmäinen lastenneuvoloissa toteutettu soveltuvuustutkimus arvioi HyväMe-intervention käytettävyyttä ja hyväksyttävyyttä terveydenhoitajien sekä 1,5- ja 4-vuotiaiden lasten ja heidän perheidensä näkökulmasta. Tulosten mukaan interventio oli käytettävä ja hyväksyttävä. Tutkittavat toivat esiin intervention parantamisehdotuksia, jotka liittyivät intervention sujuvuuden ja pelillisten elementtien lisäämiseen sekä vanhemmille osoitetun yksityiskohtaisemman palautesysteemin luomiseen. Soveltuvuustutkimuksen tulosten perusteella interventiota muokattiin ja intervention vaikuttavuuden tutkimus on tällä hetkellä (2018-2019) käynnissä lastenneuvoloissa.
3) Movenator-peli kohdentuu varhaisnuorten fyysisen aktiivisuuden edistämiseen. Mobiilipeli-intervention ideana on saada lapset liikkumaan enemmän vapaa-ajallaan, sillä pisteitä kertyi jokaisesta tehdystä askeleesta. Alakouluissa toteutetun käytettävyyden ja soveltuvuuden tutkimuksessa peli osoittautui käytettäväksi ja mielenkiintoiseksi tavaksi edistää liikuntaa. Peli on teknisen jatkokehityksen alla.

Lonkkamurtumat ovat yleisiä tapaturmia ikääntyneillä. Suomessa lonkkamurtumia sattuu vuosittain noin 7000, joista suurin osa yli 50-vuotialle. Tyypillisesti lonkkamurtuma tapahtuu kaatumisen seurauksena, joten kaatumisten riskitekijöitä voidaan pitää myös lonkkamurtumien riskitekijöinä. Luonnollisesti myös luun lujuuteen vaikuttavat tekijät ovat yhteydessä lonkkamurtuman syntymiseen. Vaikka viimeisimpien arvioiden mukaan lonkkamurtumien ilmaantuvuus on kääntynyt laskuun, lonkkamurtumien kokonaismäärän odotetaan nousevan ikääntyneen väestön määrän lisääntyessä. Lonkkamurtumien seurauksia arvioidaan usein rahallisesti. Esimerkiksi yhden lonkkamurtuman hoitokustannukset ensimmäisen vuoden aikana ovat 20 000 €. Usein kuitenkin murtuman vaikutukset myös yksilön toimintakykyyn ovat hyvin laaja-alaisia ja pitkäkestoisia.

Tutkimusten mukaan lonkkamurtuman kokeneista alle puolet kuntoutuu murtumaa edeltäneelle tasolle ja jopa kolmasosa joutuu pysyvästi laitoshoitoon. Tällöin myös lonkkamurtumasta aiheutuvat kustannukset sekä yksilön kokema inhimillinen haitta lisääntyvät merkittävästi. Lonkkamurtuman jälkeistä kuntoutumista heikentää monesti tapaturman aiheuttama voimakas kaatumisen pelko sekä pitkittynyt kipu. Lisäksi heikentynyt tasapaino ja alentunut lihasvoima hidastavat toipumista. Edellä mainittujen tekijöiden yhteisvaikutus johtaa monesti fyysisen aktiivisuuden vähenemiseen, mikä puolestaan edesauttaa liikkumiskyvyn heikkenemistä sekä pitkäaikaisten toiminnanvajausten syntymistä. Tämä noidankehä johtaa pahimmillaan siihen, ettei lonkkamurtumasta toipumassa oleva yksilö lopulta pysty selviytymään itsenäisesti edes päivittäisistä perustoiminnoista. Oikein ajoitetulla ja toteutetulla kuntoutuksella on oletettavasti merkittävä rooli toimintakyvyn elpymisen ja ylläpysymisen kannalta.

Aikaisempien kokeellisten tutkimusten perusteella tiedetään, että progressiivisella voimaharjoitellulla on mahdollista kehittää lihasvoimaa, lihasmassaa ja jopa dynaamista tasapainoa. Lisäksi tutkijat ovat selvittäneet, että tasapainoa harjoittamalla on mahdollista parantaa pystyasennon hallintaa, ylläpitää fyysistä toimintakykyä ja vähentää kaatumisriskiä. Ei kuitenkaan ole varmuutta, ovatko parantunut lihasvoima ja tasapaino suoraan yhteydessä myös kuntoutujan itse arvioimaan toimintakykyyn. Tällä tarkoitetaan yksilön omaa käsitystä siitä, kuinka hyvin hän pystyy suoriutumaan päivittäisistä toiminnoista. Tarvittaisiin enemmän tutkittua tietoa, minkä tyyppisellä kuntoutuksella on mahdollista vaikuttaa lonkkamurtumasta toipumassa olevan yksilön fyysiseen toimintakykyyn. Tällä hetkellä vahvinta näyttöä on geriatrisen laitoskuntoutuksen hyödyistä. Huomattavasti vähemmän on kuitenkin tutkittu avokuntoutusmalleja, erityisesti kotona tapahtuvaa kuntoutusta. Harvojen kotikuntoutuksen vaikutuksia selvittäneiden kokeellisten tutkimusten tulokset ovat olleet keskenään ristiriitaisia. Kuitenkin juuri kotikuntoutus voisi olla optimaalinen vaihtoehto sairaalasta kotiutumisen jälkeen kun fyysinen kunto on vielä heikko ja kotoa poistuminen siksi haasteellista.

Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli tutkia progressiivisen kolmen kuukauden mittaisen voimaharjoittelun sekä yksilöllisen vuoden kestäneen kotikuntoutuksen vaikutuksia itse arvioituun fyysiseen toimintakykyyn lonkkamurtuman jälkeen. Väitöskirjatutkimuksessa selvitettiin myös toimintakyvyn, tasapainon ja tasapainon varmuuden välisiä yhteyksiä.

Tutkimuksen aineisto kerättiin Jyväskylän yliopiston Terveystieteiden laitoksella toimivassa Gerontologian tutkimuskeskuksessa yhteistyössä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin, Jyväskylän kaupungin ja yhdeksän naapurikunnan kanssa vuosina 2004–2005 ja 2008–2012. Tutkimukseen osallistui 159 60-vuotiasta tai vanhempaa kotona asuvaa iäkästä henkilöä, joilla oli ollut lonkkamurtuma 6 viikkoa–7,5 vuotta aiemmin. Tutkimukseen sisältyi kaksi satunnaistettua kontrolloitua koetta. Tutkittavista 43 osallistui kolmen kuukauden mittaiseen fysioterapeutin ohjaamaan yksilöllisesti suunniteltuun progressiiviseen voimaharjoitteluun, joka toteutui seniorikuntosalilla (Asymmetria). Lisäksi 81 tutkittavaa osallistui vuoden kestäneeseen yksilölliseen kotikuntoutukseen (ProMo), johon kuului 5–6 fysioterapeutin kotikäyntiä sekä 3–5 seurantapuhelua. Kotikuntoutukseen sisältyi muun muassa progressiivisia voima-, liikkuvuus- ja tasapainoharjoituksia, liikuntaneuvontaa sekä kotiympäristön turvallisuuden ja apuvälineiden arviointi. Lisäksi kotikäynneillä keskusteltiin kaatumisen pelosta sekä kivun hallintakeinoista. Fyysistä toimintakykyä arvioitiin kyselylomakkeella, jossa tiedusteltiin päivittäisissä perustoiminnoissa (ADL) ja instrumentaalisissa toiminnoissa (IADL) koettuja vaikeuksia 14–15 kysymyksellä. Tasapainon varmuutta arvioitiin ABC-testillä ja toiminnallista tasapainoa Bergin tasapainotestillä. Asymmetria-tutkimuksessa mittaukset tehtiin kaksi kertaa: ennen voimaharjoittelujaksoa sekä sen jälkeen. ProMo-tutkimuksessa mittaukset toistettiin neljä kertaa: alkumittauksissa ennen kuntoutusjakson alkua sekä 3, 6 ja 12 kk kuluttua alkumittauksista.

Tutkimuksessa todettiin, että progressiivinen voimaharjoittelu paransi fyysistä toimintakykyä, kun harjoittelu toteutettiin keskimäärin kolme ja puoli vuotta lonkkamurtuman jälkeen. Erityisesti päivittäisistä perustoiminnoista selviytyminen helpottui. Myös vuoteeseen siirtyminen ja vuoteesta ylösnousu sekä raskaiden taloustöiden tekeminen helpottuivat. Yksilöllisellä kotikuntoutuksella, joka alkoi mahdollisimman pian kotiutumisen jälkeen, ei sen sijaan ollut laaja-alaisia vaikutuksia toimintakykyyn. Kuitenkin sekä ruuanlaitto että lääkkeiden annostelu ja ottaminen helpottuivat, joskaan muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Molemmat edellä mainitut toiminnot ovat tärkeitä itsenäisen kotona asumisen kannalta. Tutkimuksessa saatiin lisäksi viitteitä kotikuntoutuksen laaja-alaisemmista vaikutuksista toimintakykyyn, kun analyyseistä jätettiin pois henkilöt, jotka eivät olleet harjoitelleet ohjeiden mukaisesti tai jotka lääkäri oli määrännyt tauolle terveydentilaan liittyvien syiden vuoksi. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että tasapaino ja tasapainon varmuus olivat voimakkaasti yhteydessä toimintakykyyn. Kun tasapainon varmuutta mittaavan ABC-testin tulos laski kymmenellä pisteellä, riski toimintakyvyn heikkenemiseen oli teoreettisesti 10 % suurempi ja 20 % suurempi toiminnallista tasapainoa mittaavan Bergin tasapainotestin tuloksen laskiessa vastaavasti.

Tässä tutkimuksessa fyysistä toimintakykyä arvioitiin kyselylomakkeella, joka ei ole yhtä herkkä muutokselle kuin laboratoriossa toteutettavat liikkumiskykyä ja fyysistä suoristuskykyä mittaavat testit. Alustavien tulosten mukaan yksilöllinen kotikuntoutus on ollut tehokasta liikkumiskyvyn ja fyysisen suorituskyvyn elpymisen kannalta. On mahdollista, että enemmän tehtäväorientoituneita harjoitteita sisältävä kuntoutus olisi nyt testattua kotikuntoutusta tehokkaampaa haluttaessa parantaa ikääntyneiden henkilöiden fyysistä toimintakykyä lonkkamurtuman jälkeen.

Yhteenvetona voidaan todeta, että kolmen kuukauden voimaharjoittelu auttoi selviytymään paremmin päivittäisistä toiminnoista lonkkamurtuman jälkeen. Tutkimuksessa todettiin myös, että yksilöllisesti suunniteltu moniosainen kotikuntoutus saattaa parantaa lonkkamurtumasta toipuvien ikääntyneiden henkilöiden toimintakykyä. Lisäksi havaittiin, että tasapaino ja tasapainon varmuus olivat kumpikin itsenäisesti ja voimakkaasti yhteydessä päivittäisistä toiminnoista selviytymiseen, joten kaatumisen pelon hoitamiseen on jatkossa syytä kiinnittää enemmän huomiota kuntoutettaessa lonkkamurtumapotilaita. Nyt saatuja tuloksia voidaan hyödyntää suunniteltaessa lonkkamurtumasta toipumassa olevien ikääntyneiden henkilöiden kuntoutusta sekä päivitettäessä lonkkamurtumia koskevia Käypä Hoito -suosituksia. Tuloksista ja tutkimuksen aikana tehdyistä havainnoista on hyötyä myös jatkotutkimushankkeita harkittaessa.

Tulosten mukaan yli kolmannes (36 %) ammattikoululaisista tupakoi päivittäin. Nuoret tupakoivat sitä todennäköisemmin mitä vähemmän vanhemmat osallistuivat nuoren elämään. Tupakoinnin todennäköisyyttä vähensi nuoren asuminen molempien vanhempien kanssa joko ydinperheessä tai vuoroviikoin vanhempien luona. Tupakoivien vanhempien lapset tupakoivat todennäköisemmin kuin tupakoimattomien vanhempien lapset ja tämä yhteys säilyi, vaikka vanhemmat olisivat lopettaneet tupakoinnin. Äitien päivittäinen tupakointi liittyi eri tavalla tyttöjen tupakointiin, mutta isien tupakointi oli yhteydessä samansuuntaisesti sekä tyttöjen että poikien tupakointiin. Päivittäin tupakoivat opiskelijat kokivat saaneensa vähemmän opettajien tukea, pitivät koulusta vähemmän ja lintsasivat enemmän kuin tupakoimattomat oppilaat. Myös se, että opiskelijalla oli läheinen ystävä/ystäviä, koulun henkilökunnan tupakointi sekä kiusaaminen olivat yhteydessä tupakointiin. Tupakoivat lähihoitajat normalisoivat tupakointia, kokivat olevansa vastuullisia tupakoitsijoita, ajattelivat tupakointinsa olevan hallinnassa ja kokivat tupakoinnin olevan osa identiteettiään.

The purpose of this comparative study was to describe and compare 9th grade adolescents’ smoking behaviour between and within North Karelia in Eastern Finland and the Pitkäranta district, in the Republic of Karelia, Russia, from 1995 to 2013. Furthermore, the purpose was to find socio-ecological factors affecting the adolescents’ health behaviour.
The health behaviour survey among adolescents was conducted in spring 2013. In Pitkäranta, data were collected from all pupils in all eight schools having 9th graders in 2013 (n=182). The response rate was 98% (101 boys, 78 girls). In North Karelia, data were collected from all pupils in eight schools selected for this study (n=645). The response rate was 95% (300 boys, 301 girls). In addition, the study utilised data from 1995 consisting of pupils (n=385) in all 10 comprehensive schools in the Pitkäranta district and pupils (n=2098) in 24 randomly selected schools in Eastern Finland. In total, 367 students (176 boys, 191 girls) from Pitkäranta and 1911 students (951 boys, 960 girls) from Eastern Finland completed the questionnaire and the response rates were 95% and 91%, respectively.
The qualitative data (systematic literature review) were analysed with inductive analyses which were synthesized with the narrative analysis. The quantitative data consisted of four separate cross-sectional studies from the years 1995 and 2013 and was analysed with descriptive statistics and multivariate methods. The following statistical methods were used: percentages, chi-square test, general linear model, structural equation modelling and exploratory factor and logistic regression analysis.
The literature review revealed that one of the most important socio-ecological factor related to adolescents’ health behaviour was family wealth, and adolescents from less wealthy families were at a higher risk for unhealthy behaviours. The results from empirical studies showed that the smoking prevalence among 9th graders did not change among either girls or boys in either country from 1995 to 2013. In North Karelia, daily smoking prevalence stayed at nearly 20% among Finnish boys and girls. In Pitkäranta, the prevalence remained at around 30% among Russian boys and at 7% among Russian girls. A best friend’s smoking is still the most important predictor for the adolescent’s own smoking and the non-normative attitudes and difficulties in refusing to smoke increased the risk of smoking experimentation and daily smoking.
The results highlighted the need for evaluation of health promotion activities and anti-smoking education in schools. The schools are the central places for health promotion, and there is an opportunity for close collaboration between home and school, offering a growing possibility in preventing health problems later in life. The results also highlighted the need for carefully tailored gender and country-specific programmes which take into consideration adolescents’ socio-ecological circumstances as well as cultural factors.

Hankkeemme tulokset tukevat aiempia havaintojamme, joiden mukaan CYP2D6 UM-genotyyppi ilmenee runsaasti tupakoivilla kaksi kertaa useammin kuin satunnaisilla tupakoijilla ja neljä kertaa useammin kuin tupakoimattomilla. CYP2A6-geenin osalta tuloksemme olivat päinvastaiset CYP2D6-geenin osalta saatuihin verrattuna. Madaltuneeseen aktiivisuuteen liittyvät CYP2A6 PM-geenimuodot olivat tupakoijilla noin puolet yleisempiä kuin tupakoimattomilla. Sama tulos saatiin verrattaessa nykyisiä tupakoijia entisten ja ei-tupakoineiden muodostamaan ryhmään. Tupakoinnin määrän ja CYP2A6 ja CYP2D6 -genotyyppien välillä ei sen sijaan havaittu merkittävää yhteyttä.

Tulosten perusteella CYP2A6-entsyymi näyttelee ensiarvoisen tärkeää roolia nimenomaan tupakkariippuvuuden kehittymisessä, kun taas CYP2D6-entsyymin aktiivisuudella näyttää olevan vaikutusta vasta tupakkariippuvuuden kehityttyä, jolloin se vaikuttaa tupakoinnin määrään.

CYP2D6-geenin osalta havaittiin myös, että runsas tupakointi, erityisesti naisilla, näyttää alentavan geenin metylaatiotasoa, millä puolestaan voi yhdessä genotyypin kanssa olla vaikutuksia CYP2D6:n ilmentymiseen.

MAOA ja MAOB –geenien metylaatioanalyysien osalta löydöksemme tukevat vahvasti aiemmin tehtyjä havaintoja koskien MAOA-geenin metylaatiotasojen ja nikotiini- ja alkoholiriippuvuuden välistä yhteyttä naisilla, sekä tupakoinnin vaikutusta MAOA-promoottorialueen metylaatioon. MAOB-geenin metylaatiotasot puolestaan näyttävät vaihtelevan voimakkaasti sukupuolten välillä ja myös iällä ja tupakoinnilla on suuri merkitys tässä yhteydessä.

Introduction: Concern over weight gain after smoking cessation has been hypothesized to discourage quit attempts and consequently
reduce smoking cessation rates. The aim of this study was to examine the association between smoking status and weight
concerns among a population-based sample of Finnish ever-smokers.
Methdos: Data were collected in conjunction with the National FINRISK 2007 Study from a population-based sample of 25- to 74-year-old Finns. These analyses were based on a sub-sample of 1,614 ever-smokers. Participants were divided into 4 groups (daily smokers, occasional smokers, recent quitters, and former smokers) based on the self-reported smoking status. Weight concerns were analyzed as a sum score including 6 items (range 0–24). Regression analyses were used to examine the association between smoking status and weight concerns, while adjusting for multiple confounders.
Results: Smoking status was significantly associated with weight concerns, current daily smokers reporting the highest levels of weight concerns. After adjusting for potential confounders (age, gender, body mass index, socioeconomic status, and health behavior), the weight concerns of daily smokers remained significantly higher in comparison with all other groups. Although women were more concerned about their weight than men, no gender-specific associations were found between weight concerns and smoking status.
Conclusions: Current daily smokers are more concerned about their weight than recent quitters, as well as former and occasional smokers. Weight concerns should be taken into account in tobacco dependence treatment.

Tulosten mukaan, ne nuoret joiden koulukeskiarvo kahdeksannella luokalla oli huono, joiden vanhemmat tupakoivat tai ystävät tupakoivat sekä ne nuoret, jotka asuivat yksinhuoltajaperheissä, todennäköisyys tupakoinnin lopettamiseen yhdeksännellä luokalla oli heikompaa ja he raportoivat suuremmista tupakkariippuvuuksista. Ne nuoret jotka ilmoittivat kahdeksannella luokalla heikompaa kyvykkyyttä kieltäytyä tupakoinnista eri tilanteissa (refusal self-efficacy) tai heillä ei ollut aikomusta lopettaa tupakointia lähitulevaisuudessa, todennäköisyys tupakoinnin lopettamiseen yhdeksännellä luokalla oli vähäisempää ja he raportoivat suuremmista tupakkariippuvuuksista. Myös ne nuoret, joiden asenteet tupakointia kohtaan olivat positiiviset ja jotka kokivat sosiaalista painetta tupakointia kohtaan, todennäköisyys suurempaan tupakkariippuvuuteen oli suurempaa. Heikosti koulussa menestyneiden nuorten riski aloittaa tupakointi, siirtyä vakituiseen tupakointiin sekä tulla tupakkariippuvaiseksi oli suurempaa verrattuna nuoriin jotka menestyvät hyvin koulussa. Tähän syynä voidaan pitää muun muassa sitä, että heikosti koulussa menestyvien nuorten sosiaalisessa ympäristössään tupakointi on yleisempää ja eri sosiaaliset tilanteet tarjoavat enemmän mahdollisuuksia tupakointiin. Tulevaisuudessa olisikin hyvä pohtia sosiaaliseen vaikuttamiseen pohjautuvien tupakoimattomuuteen tähtäävien ohjelmien käyttöä. Näissä ohjelmissa tulisi vahvistaa nuoren kykyä vastustaa tupakointiin tähtäävää sosiaalista painetta ja harjoitella kieltäytymistaitoja. Tärkeää olisi myös motivoida ja tukea tupakoivia vanhempia tupakoinnin lopettamiseen sekä antaa vanhemmille työkaluja tukea lastensa tupakoimattomuutta

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tarkemmin humalahakuisen juomisen vaikutuksia ateroskleroosin kehittymiseen keski-ikäisillä miehillä, krapulan yhteyttä aivohalvauksen riskiin, alkoholinkäytön yhteyttä aivohalvauksen riskiin verenpaineen ja painoindeksin eri tasoilla, sekä alkoholinkäytön yhteyttä aivohalvauskuolemien riskiin.
Tämä seurantatutkimus on osa laajempaa alkoholiepidemiologista FinDrink Study- projektia. Tutkimusjoukko muodostui Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study (KIHD)- hankkeen väestöotoksesta, jossa oli mukana kaksi keski-ikäisten miesten kohorttia. Alkututkimukset tehtiin ensimmäiselle kohortille (n=1166) vuosina 1984- 1986 ja toiselle kohortille (n=1516) vuosina 1986- 1989.
Humalahakuinen juominen oli yhteydessä kohonneeseen ateroskleroosin etenemiseen 11 vuoden seurannassa. Tilastollisesti merkitsevä yhteys havaittiin kaulavaltimoiden intima-mediakerroksen maksimipaksuuden muutoksen sekä ateroskleroottisten plakkien korkeuden suhteen niillä miehillä, jotka joivat vähintään 6 alkoholiannosta yhdellä kerralla. Jo yhden krapulan vuodessa havaittiin olevan yhteydessä aivohalvauksen kokonaisriskiin sekä erityisesti iskeemisen aivohalvauksen lisääntyneeseen riskiin. Koholla oleva verenpaine sekä ylipaino liittyivät aivohalvauksen riskiin nimenomaan alkoholia käyttävillä miehillä. Alkoholinkäyttökertojen ja aivohalvauskuolemien välillä oli selkeä yhteys. Aivohalvauskuoleman riski oli kohonnut niillä miehillä, jotka käyttivät alkoholia vähintään 2.5 kertaa viikossa.
Näissä tutkimuksissa havaittiin, että humalahakuinen juominen on yhteydessä ateroskleroosin etenemiseen. Verenpaineella, ylipainolla sekä alkoholinkäytöllä voi olla yhteisvaikutuksia aivohalvausriskin osalta. Lisäksi krapulat ja tiheämmät alkoholinkäyttökerrat liittyvät sekä aivohalvauksien että aivohalvauskuolemien kohonneeseen riskiin.
(Väitöskirjassa on tarkemmin esitetty työn tuloksia. Väitöskirja on parhaillaan painatuksessa ja toimitan sen säätiöllenne postitse myöhemmin.)

Tässä tutkimuksessa havaitsimme, että poikkileikkausasetelmassa ylipainoisilla ja lihavilla päivittäin tupakoivilla naisilla on suurempi vyötärönympärys kuin ei koskaan tupakoineilla samassa painoluokassa. Sama havainto tehtiin myös tupakoinnin lopettaneilla. Tupakointi lisäsi vyötärölihavuuden todennäköisyyttä silloinkin, kun iän, painoindeksin, alkoholin kulutuksen ja liikunnan vaikutus huomioitiin. Lisäksi havaitsimme painoindeksi x tupakointi-interaktion eli painoindeksi muokkaa tupakoinnin yhteyttä vyötärönympärykseen. Miehillä mitään näistä yhteyksissä ei havaittu. Nämä tulokset on julkaistu ”Smoking Status and Abdominal Obesity among Normal- and Overweight/Obese Adults: Population-based FINRISK Study” Preventive Medicine Reports-lehdessä 2016.

Kolmivuotiseksi suunnitellun tutkimushankkeeseen kaksi ensimmäistä käsikirjoitusta on submittoitu vertaisarvioitavaksi Sleep Medicine ja Sleep julkaisuihin ja yksi liittyen väitöskirjaopiskelijani opinnäytetyöhön on julkaistu Journal of Youth and Adolescence lehdessä. Näistä tutkimus ”Associations between circadian rhythms, genetic tendency for morningness and physical activity from early to late adolescence” vastaa avoimiin kysymyksiin kuinka yksilöllinen vuorokausirytmi preferenssi ja toteutunut uni-valverytmi sekä geneettinen tendenssi aamuisuuteen vaikuttavat fyysiseen aktiivisuuteen ja liikuntatottumuksiin varhaisnuoruudesta myöhäisnuoruuteen. Tutkimustulokset osoittavat, että suomalaisnuorilla iltaisuus on yhteydessä alhaisempaan fyysiseen aktiivisuuteen sekä aktigrafilla mitatun liikkumattomuuden, kevyen ja raskaamman liikunnan että itse-raportoitujen yleisten liikuntatottumusten suhteen. Pitkittäisanalyysit osoittivat liikunnan laskevan 12-vuotiaasta 17-vuotiaaksi erityisesti iltavirkkunuorilla. Toteutunut uni-valverytmi tai geneettinen taipumus aamuisuuteen eivät vaikuttaneet merkittävästi iltavirkkujen heikompaan liikkumiseen. Lisäksi, fyysisen aktiivisuuden lasku nuoruudessa oli voimakkaampaa pojilla kuin tytöillä. Interventioiden tulisi kiinnittää huomiota erityisesti iltavirkkujen nuorten fyysisen aktiivisuuden tukemiseen, sillä liikkumattomuus altistaa monille terveyshaitoille joilla voi olla kauaskantoiset terveydelliset seuraukset. Iltavirkkujen alhainen liikkuvuus on siitäkin syystä huolestuttavaa, sillä iltavirkkuus on yleistä nuoruudessa.
Toinen submittoitu käsikirjoitus “Increases in eveningness and insufficient sleep among adults: a population-based study across the 10-year period of 2007 to 2017” tarkastelee unen pituuden, riittämättömän unen, vuorokausirytmi preferenssien ja tavanomaisen uni-valverytmin muutosta 10-vuoden aikavälillä suomalaisessa aikuisväestössä. Tutkimus osoittaa unen pituuden laskeneen ja riittämättömän unen sekä iltavirkkuuden lisääntyneen suomalaisessa aikuisväestössä vuodesta 2007 lähtien sekä miehillä että naisilla ja jokaisessa 10-vuotisikäryhmissä 25-74 vuotiaiden keskuudessa. Unen määrän lyhentyminen ja tunne riittämättömästä unesta on korostunut erityisesti nuoremmissa aikuisikäluokissa ja iltaisuus lisääntynyt erityisesti vanhemmissa ikäluokissa. Yleisesti, iltaisuus on suomalaisessa aikuisväestössä yleisintä nuorilla aikuisilla ja naisten keskuudessa. Nämä havaitut muutokset unessa ja vuorokausirytmityyppien frekvensseissä ovat huolestuttavia, sillä lyhytunisuus, riittämätön uni ja iltavirkkuus ovat yhteydessä moniin terveysriskeihin ja lisäävät terveydenhuollon tulevaa taakkaa.
Tutkimushankkeeseen linkittyvä artikkeli ”Bidirectional Relationship of Sleep with Emotional and Behavioral Difficulties: A Five-year Follow-up of Finnish Adolescents”, joka tulee olemaan ensimmäinen osajulkaisu väitöskirjaohjattavani Laura Kortesojan väitöskirjaan, julkaistiin tämän vuoden helmikuussa arvostetussa Journal of Youth and Adolescent lehdessä. Tutkimus käsittelee unen ja käyttäytymisongelmien yhteyttä pitkittäisesti suomalaisessa lapsuudesta myöhäisnuoruuteen. Tutkimuslöydökset osoittavat lyhytunisuuden altistavan lapsuuden ja nuoruuden aikana käyttäytymishäiriöille jotka puolestaan altistavat myöhemmille unihäiriöille. Tutkimus osoittaa miten unen pituus, psykososiaalinen kehitys ja unen häiriintyminen linkittyvät toisiinsa lapsuudessa/nuoruudessa keskinäisten vuorovaikutusten kautta.
Parhaillaan valmistelen tutkimusta, kuinka vuorokausirytmi on yhteydessä sairaalahoitoihin vaativiin mielenterveysongelmiin. Alustavat tutkimuslöydökset osoittavat iltavirkkuuden lisäävän merkittävästi riskiä joutua sairaalahoitoon mielenterveysongelmien takia. Tarkoituksena on selvittää tarkemmin mitkä tekijät iltavirkkuuteen liittyen johtavat terveydenhuollon rasittumiseen ja minkälaisia interventiomahdollisuuksia olisi ennaltaehkäistä yksilölliseen vuorokausirytmiin liittyviä terveyshaittoja.

Sisäsyntyisen vuorokausirytmin ajoituksen perusteella voidaan erottaa kolme eli
aika- eli kronotyyppiä: aamuvirkut, iltavirkut ja näiden välimuoto, joita voidaan myös
nimittää päivävirkuiksi. Tutkimuksissamme on selvinnyt mm. että suomalaisessa
aikuisväestössä naisten osuus on merkittävästi hieman suurempi iltavirkkujen
keskuudessa, etenkin nuoremmissa ikäryhmissä. Sukupuolen lisäksi ikä vaikuttaa
myös luontaiseen vuorokausirytmiin, siten että vanhempien henkilöiden keskuudessa
aamuvirkkuus on yleisempää kun taas nuorien aikuisten keskuudessa iltavirkkuus on
yleisin kronotyyppi. Epäterveelliset elämäntavat kuten tupakointi ja runsas
alkoholinkäyttö ovat myös merkittävästi yleisempiä iltavirkuilla verrattuna muihin
kronotyyppeihin. Tämän lisäksi iltavirkuilla on muita useammin niin psyykkisiä kuin
somaattisia oireita ja sairauksia. Iltavirkuilla on myös muita useammin univaikeuksia
ja masennusoireita. Iltavirkut valittavat kronotyyppejä enemmän myös unettomuutta
ja painajaisia sekä käyttävät enemmän unilääkkeitä. Iltavirkut ovat usein
tyytymättömiä unensa määrään, vaikka saisivatkin nukuttua 7‒8 tunnin yöunet.
Pitkäunisuus ja naisten keskuudessa pidempi kuukautiskierto viittaavat myös
mahdollisuuteen, että iltavirkuilla on muita kronotyyppejä pidempi vuorokausirytmin
periodi. Iltavirkuilla on uni- ja masennusoireiden lisäksi todettu muita korkeampi
leposyke sekä suurempi paino ja suurempi vyötärönympärys. Nämä taustatekijät
voivat yhdessä epäterveellisten elämäntapojen kanssa ainakin osittain selittää
iltavirkuilla nähtävää korkeampaa riskiä sairastua aikuisiän diabetekseen sekä
verenpainetautiin. Iltavirkuilla esiintyy muita useammin myös hengitystieoireita, kuten
hengenahdistusta, yskänpuuskia ja keuhkoastmaa, joita runsas tupakointi ei selitä
yksistään. Vielä julkaisemattomassa käsikirjoituksessamme myös selkäsairauksien
riski oli merkittävästi korkeampi iltavirkuilla verrattuna aamuvirkkuihin. On
mahdollista, että vuorokausirytmin toiminnan häiriöt voivat selittää iltavirkuilla
nähtävän ilmiasun sairausriskien suhteen. Iltavirkut, jotka joutuvat elämään itselleen
sopimattomassa vuorokausirytmissä ovat erityisen alttiita vuorokausirytmin
häiriintymiselle ja siten somaattisille sairauksille. Tutkimusten tuottamaa tietoa
pyritään hyödyntämään diagnostiikan ja hoidon kehittämisessä.

Mitä enemmän tietokonetta käytettiin ja televisiota katseltiin sitä lyhyempi oli unen kesto ja sitä myöhäisemmät olivat nukkumaanmenoajat suomalaisilla 10-11 -vuotiailla lapsilla (n=353) 18 kuukauden pitkittäistutkimuksessa (Hälsoverkstaden -tutkimus, v. 2006 ja 2008). Tietokoneen käytön yhteys lyhyempään unen kestoon ja myöhäisempiin nukkumaanmenoaikoihin oli vahvempi kuin television katselun ja unimuuttujien väliset yhteydet. Tietokoneen käyttö myös ennusti epäsuotuisia muutoksia unen kestossa ja nukkumaanmenoajoissa. Pojilla tietokone ja televisio omassa huoneessa oli yhteydessä myöhäisempiin nukkumaanmenoaikoihin sekä kouluiltoina että viikonloppuiltoina.

Mitä suurempaa tietokoneen käyttö oli sitä lyhyempi unen kesto oli 15 -vuotiailla nuorilla (n=5042) Suomessa, Ranskassa ja Tanskassa. Aineistona käytettiin WHO:n koululaistutkimusta näistä maista (v. 2010). Keskimäärin tietokonetta käytettiin noin kaksi tuntia vuorokaudessa. Lisäksi tietokoneen käyttö ja lyhyt unen kesto olivat yhteydessä korkeampaan itseraportoituun oireiluun. Unen kesto osittain välitti tietokoneen käytön ja oireilun välistä yhteyttä, mutta unen keston epäsuora yhteys oli maltillinen.

Klusterianalyysiä käyttäen tutkittiin 13-15 -vuotiaiden suomalaisten nuorten (n=4262) energiatasapainoon liittyvien elintapojen sekä unen klusteroitumista (kasautumista). Aineistona oli WHO:n koululaistutkimus (v. 2010). Tytöillä ja pojilla voitiin nimetä kolme ryhmää, joista kaksi oli samoja sekä tytöillä että pojilla; ”terveelliset elintavat” ja ”korkea ruutuaika, epäterveelliset elintavat”. Pojilla erotettiin myös ryhmä ”vähäinen/kohtuullinen ruutuaika ja epäterveelliset elintavat”. Tytöillä oli lisäksi ryhmä ”huonot nukkumistottumukset, epäterveelliset elintavat”. ”Terveelliset elintavat” -ryhmää kuvasivat pidempi unen kesto, parempi unen laatu, runsaampi kasvisten ja hedelmien syönti, korkeampi fyysinen aktiivisuus sekä vähäisempi ruutuaika. Noin puolet nuorista kuului ”terveelliset elintavat” -ryhmään. Kohonnut riski ylipainolle/lihavuudelle oli tytöillä, joille kertyi paljon ruutuaikaa, ja jotka eivät liikkuneet (ryhmä ”korkea ruutuaika, epäterveelliset elintavat”). Muissa ryhmissä ei ollut kohonnutta ylipainon riskiä.

Aktigrafilla (kiihtyvyysmittari) mitatut ja itseraportoidut unen kesto, nukkumaanmenoajat ja heräämisajat erosivat tilastollisesti merkitsevästi 11-12 -vuotiailla suomalaisilla lapsilla (n=149). Kouluviikon aikainen unen kesto erosi menetelmien välillä n. 30 minuuttia, ja viikonlopun unen kesto n. tunnin. Itseraportoitu unen kesto oli yliarvioitu suhteessa aktigrafilla mitattuun. Lapset täyttivät kyselyn kaksi kertaa, ja kyselyn toistettavuus unimuuttujista oli vähintään kohtalainen. Lisäksi tutkittiin unen keston, mitattuna sekä aktigrafilla että kyselyllä, ja painoindeksin välistä yhteyttä. Pidempi unen kesto (mitattuna kyselyllä tai aktigrafilla) oli yhteydessä pienempään painoindeksiin.

Medialaitteiden liiallinen käyttö voi olla lapsen tai nuoren unta häiritsevä tekijä. Medialaitteiden käyttöä ja sitä onko lapsella medialaite myös omassa makuuhuoneessa kannattaa tarkastella erityisesti silloin, kun lapsella on nukkumiseen liittyviä vaikeuksia tai lapsella ilmenee päiväväsymystä. Tytöt, joiden ruutuaika on suuri ja liikkuvat vähän, voisivat hyötyä liikuntaan kannustavista interventioista. Jatkossa olisi tärkeää tutkia millaiset tavat lisätä liikuntaa toimivat tällaisessa ryhmässä. Elektronisen median käytön ja unen välisten kausaaliyhteyksien tutkimiseksi tulisi medialaitteiden käyttöä ja unta tutkia objektiivisimmalla menetelmillä (vrt. itseraportointi).

On the basis of my topic, two manuscripts (original research articles on international peer-reviewed journals) have been finished during of the 6-month funding period.

1. Tan et al., Associations of disordered sleep with body fat distribution,physical activity and diet among overweight middle-aged men, J Sleep Res, 2015
Main results and conclusions: This cross-sectional study aimed to investigate whether body fat distribution, physical activity levels and dietary intakes are associated with insomnia and/or obstructive sleep apnea among overweight middle-aged men. Participants were 211 Finnish men aged 30–65 years.Among the 163 overweight or obese participants, 40 had insomnia only, 23 had obstructive sleep apnea only, 24 had comorbid insomnia and obstructive sleep apnea and 76 were without sleep disorder. The remaining 48 participants had normal weight without sleep disorder. Fat mass, levels of physical activity and diet were assessed by dual-energy X-ray densitometry, physical activity questionnaire and 3-day food diary,
respectively. Among the overweight participants, we found that: (i) groups with sleep disorders had higher fat mass in trunk and android regions than the group without sleep disorder (P = 0.048–0.004); (ii) the insomnia-only group showed a lower level of leisure-time physical activity (436.9 versus 986.5 MET min week
1, P = 0.009) and higher intake of saturated fatty acids (14.8 versus 12.7 E%, P = 0.011) than the group without sleep disorder; and (iii) the comorbid group had a lower level of leisure-time physical activity (344.4 versus 986.5 MET min week
1, P = 0.007) and lower folate intake (118.9 versus 152.1 lg, P = 0.002) than the group without sleep disorder, which were independent of body mass index. The results suggest that central obesity is associated with insomnia and/or obstructive sleep apnea. In addition, low levels of leisure-time physical activity and poor dietary intakes are related to insomnia or comorbid insomnia and obstructive sleep apnea among overweight men.

2. Tan et al., Effects of aerobic exercise on sleep among overweight men with chronic insomnia: a randomized controlled study, Sleep (under review)
Main results and conclusions:
Study Objectives: To determine the effects of 6-month individualized aerobic exercise on sleep among overweight men with chronic insomnia
Design: Randomized controlled study
Setting: Home and laboratory of sport and health sciences.
Participants: Fifty-one overweight Finnish men aged 30 – 65 years, diagnosed with insomnia by DSM-IV-IR criteria, had insomnia symptoms for over three months.
Interventions: Participants were randomized into exercise (n = 25) or control group (n = 26).Exercise group received individualized aerobic exercise intervention for 26 weeks. The exercise program was tailored on the bases of their fitness level. Control group participants were instructed to maintain their usual lifestyle behaviors during the study period.
Measurements and Results: Seven-night home-based sleep was measured by piezoelectric bed sensor (Beddit Ltd.) and sleep diary. Other assessments included a modified Basic Nordic sleep questionnaire, health history questionnaire, diet and physical activity diaries, and measurements of anthropometry, fat mass, and physical fitness. Analysis of covariance controlling for baseline values, and repeated measures analysis of variance were implemented for time-by-group comparisons, and within group comparisons, respectively. Compared to control group, exercise group showed reduced objective sleep onset latency (P = 0.019), improved morning-rated sleep quality (P = 0.046), and lowered self-reported frequency in trouble falling asleep (P = 0.013) at 6-month. Exercise group also had no change in body mass index and fat mass through
intervention.
Conclusions: Six-month individualized aerobic exercise improves sleep on overweight men with chronic insomnia.

We investigated genetically identical young adult twin pairs who differ substantially in body mass index (BMI). The co-twins in a pair were raised in the same household, they have the same age, sex, and DNA. During this grant period we assessed their eating and sleeping behaviors. With this design, we can expose which behavioral differences associated with their BMI differences, regardless of the influences of age, sex, DNA, and family environment.

The co-twins with higher BMI displayed:
– higher disinhibited eating (loss of control over eating)
– higher binge eating (overeating in a short amount of time with negative emotional consequences)
– higher body dissatisfaction
– difficulties to eat according to their needs
– shorter sleep
– higher tiredness
– more frequent and severe snoring
– a chronotype closer to eveningness

In summary, unhealthier eating and sleeping behavioral traits were associated with BMI differences, regardless of age, sex, DNA, and upbringing. Note that these are findings from a cross-sectional study design and do not allow interpretation regarding causality.

The eating behavior results are published: https://doi.org/10.1017/thg.2019.43
The results regarding sleep are currently under revision for resubmission to the Sleep Health journal.

Tutkimme raskausdiabeteksen ja äidin ylipainon vaikutuksia lapsen terveyteen ja ravitsemukseen nuorena aikuisena. Verrokkeina toimivat tavanomaisesta raskaudesta syntyneet kontrollit.
Havaitsimme viitteitä insuliiniresistenssistä (paastoverensokeri ja insuliini olivat koholla) ja aterogeenisen veren rasvaprofiilin (matalammat Lipoproteiini (a) ja Apo A1, HDL-kolesteroli ja sukupuolihormoneja sitova globuliini eli SHBG tasot) nuorilla aikuisilla joiden äideillä oli raskausdiabetes. Nuorilla aikuisilla joiden äideillä oli ylipainoa raskauden alkaessa paasto-sokeri ja insuliini olivat koholla, tämä löydös selittyi lapsen epäterveellisemmällä kehonkoostumuksella.
Kartoitimme myös hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin toimintaa, ja totesimme matalammat kortisoli-tasot niillä henkilöillä joiden äideillä oli ylipainoa alkuraskaudessa, etenkin aamuarvoissa ero oli selvä.
Lisäksi tutkimme ravitsemusta ja ruokavaliota. Nuorilla aikuisilla joiden äideillä oli raskausdiabetes tai ylipainoa raskauden alkaessa ravitsemus ja ruokailutottumukset olivat laajalti samankaltaisia verrokkeihin nähden. Miehillä joiden äideillä oli ylipainoa alkuraskaudessa, oli suurempi päivittäinen hiilihydraattien saanti.

Tämän väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että ikä, paino, pituus, seerumin 25-hydroksi-D-vitamiini (S-25(OH)D), fyysinen aktiivisuus, tupakointi ja alkoholin käyttö sekä menopaussi ja mahdollisen hormonikorvaushoidon kesto naisilla olivat yhteydessä ultraäänen vaimentumaan (BUA) ja nopeuteen (SOS) kantaluussa. Ikä, pituus, paino tai vyötärön ympärys, kantaluun ultraääni-indeksi (QUI), S-25(OH)D sekä kaatumisalttiuteen liittyvät tekijät, kuten maksimaalinen kävelynopeus, Parkinsonin tauti ja keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden lukumäärä olivat lonkkamurtumia itsenäisesti ennustavia tekijöitä. Lisäksi synnyttäneisyys oli yhteydessä pienempään lonkkamurtumariskiin postmenopausaalisilla naisilla. Iäkkäillä (75 vuotta täyttäneillä) henkilöillä lonkkamurtumia ennustavia tekijöitä olivat ikä, maksimaalinen kävelynopeus ja vähintään kolmen keskushermostoon vaikuttavan lääkkeen käyttö.
Ikä oli vahvin yksittäinen lonkkamurtumaa ennustava tekijä. Kun iän, sukupuolen, pituuden ja vyötärön ympäryksen sisältävään malliin lisättiin QUI tai kaatumisalttiuteen liittyvät tekijät (maksimaalinen kävelynopeus, Parkinsonin tauti ja keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden lukumäärä), mallin selitysaste parani merkitsevästi. Toisaalta QUI ei oleellisesti parantanut mallin selityskykyä kun kaatumisriskiin liittyvät tekijät oli siinä otettu huomioon.
Tämän tutkimuksen perusteella kantaluun ultraäänimittaus ennustaa lonkkamurtumariskiä suomalaisessa aikuisväestössä. Mittauksen tuoma lisäarvo on kuitenkin pieni kun arvioinnissa otetaan huomioon kaatumisen riskitekijät.

Tutkimuksen päätuloksena havaittiin, että sekä äidin että lapsen antibioottien käyttö oli yhteydessä suurentuneeseen leh-änmaitoallergian ja 3-vuotiaana tai sitä vanhempana diagnosoidun astman riskiin. Lisäksi, vaikka useat äidin taustatekijät ja perinataalitekijät olivat yhteydessä lapsen riskiin sairastua joko lehmänmaitoallergiaan tai astmaan, vain äidin aikaisempien synnytysten lukumäärä oli käänteisessä yhteydessä sekä lehmänmaitoallergian että 3-vuotiaana tai sitä vanhempana diagnosoidun astman riskiin. Antibioottien käyttöön ja astmariskiin liittyvät havainnot ovat samansuuntaisia kuin mitä on aikaisemmin havaittu muissa vastaavissa, isoissa rekisteritietoihin perustuvissa tutkimuksissa, kun taas lehmänmaitoallergiaan liittyvät havainnot tulee vahvistaa lisätutkimuksin. Lisäksi, tässä tutkimuksessa havaittujen yhteyksien taustalla olevista biologisista mekanismeistä tarvitaan lisää tutkimuksia. Tämän tutkimuksen tulokset tukevat käsitystä siitä, että sikiöaikaisilla ja varhaislapsuuden mikrobial- tistukseen yhteydessä olevillä ympäristötekijöillä on mahdollisesti vaikutusta lehmänmaitoallergian ja astman kehittymiseen lapsuusiässä, vaikka sairauksien riskitekijät näyttävät osittain eroavan.

Väitöskirjatutkimukseni ”Social engagement, mood, and mortality in old age” tavoitteena oli tarkastella sosiaalisen aktiivisuuden ja koetun yhteisyyden eri ulottuvuuksien ja terveyden heikkenemisen välistä yhteyttä ikäihmisillä. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella tätä yhteyttä välittäviä tekijöitä.
Tulokset osoittivat, että niillä ikäihmisillä, jotka osallistuivat aktiivisemmin sosiaalisissa konteksteissa tapahtuviin harrastuksiin, kuten kulttuuriharrastuksiin, matkustamiseen, seurakunta- ja järjestötoimintaan (kollektiivinen sosiaalinen aktiivisuus), tai jotka auttoivat toisia ihmisiä arjen askareissa (produktiivinen sosiaalinen aktiivisuus), oli 21 vuoden seurannassa pienempi kuolleisuuden riski kuin vähemmän aktiivisilla. Osa tästä yhteydestä selittyi paremman liikkumiskyvyn kautta. 16 vuoden seurannassa kollektiivinen sosiaalinen aktiivisuus vähensi myös pitkäaikaiseen laitoshoitoon sijoittumisen riskiä. Tulokset perustuvat Ikivihreät-projektin aineistoon, jonka osallistujat olivat 65-84-vuotiaita.
Toisena päätuloksena oli, että yksinäisyys ja alakulo vähenivät ajan kuluessa riippumatta lisääntyneestä sosiaalisesta osallistumisesta. HyväMieli-hankkeeseen osallistuneet, 75-79-vuotiaat ihmiset, jotka kokivat yksinäisyyttä tai alakuloa vähintään silloin tällöin, jaettiin interventio- ja kontrolliryhmiin. Kaikki tutkittavat tapasivat neuvojan kerran. Interventioryhmään kuuluvat osallistuivat oman valintansa mukaan joko liikuntaryhmään, sosiaaliseen virikeryhmään tai henkilökohtaiseen neuvontaan kuuden kuukauden ajan kontrolliryhmäläisten jatkaessa neuvontatapaamisen jälkeen tavanomaista elämäänsä ilman mitään erityisempää ulkopuolista aktivointia. Ryhmäaktiviteetteja ja neuvontaa sisältänyt interventiojakso ei vaikuttanut hankkeeseen osallistuneiden ikäihmisten masennusoireisiin eikä nopeuttanut yksinäisyyden ja alakulon lievittymistä. Yksinäisyys ja alakulo lievittyivät hieman ajan kuluessa, mutta muutos oli samansuuntaista niin interventioon osallistuneilla kuin kontrolliryhmäläisilläkin. Sosiaalisen liittymisen kokemus tosin lisääntyi hieman intervention seurauksena.
Osallistuminen vaatii jonkin verran terveysresursseja. Ikäihmiset, joilla oli paremmat kognitiiviset kyvyt ja joilla oli vähemmän masennusoireita, osallistuivat aktiivisemmin sosiaalisiin toimintoihin. Niillä ikäihmisillä, joilla oli enemmän masennusoireita tai yksinäisyyden kokemusta, koetun yhteisyyden kuten esimerkiksi kiintymyksen, sosiaalisen liittymisen ja arvostuksen kokeminen oli vähäisempää. Tulokset osoittivat lisäksi, että koetun yhteisyyden ulottuvuuksista kiintymyksen ja hoivan antamisen mahdollisuuden kokemukset olivat yhteydessä vähäisempiin masennusoireisiin.
Johtopäätös: Kollektiivinen ja produktiivinen sosiaalinen aktiivisuus saattavat hidastaa ikäihmisten terveyden heikkenemistä. Aktiivisempi osallistuminen sosiaalisiin toimintoihin vaatii kuitenkin myös terveysresursseja. Vähäinen osallistuminen sosiaalisiin toimintoihin, puutteet koetun yhteisyyden eri ulottuvuuksissa, yksinäisyyden kokeminen ja suurempi masennusoireiden määrä esiintyvät usein samanaikaisesti. Lisääntynyt sosiaalinen aktiivisuus ei kuitenkaan välttämättä johda tilanteen paranemiseen edellä mainituissa psykososiaalisissa tekijöissä.

Tässä väitöskirjatutkimuksessa löydettiin kolme ruokailutottumusryhmää suomalaisilla nuorilla: terveellisesti syövät (4 661; 44,1 %), epäterveellisesti syövät (1 298; 12,3 %) ja hedelmien ja kasvisten välttelijät (4 610; 43,6 %). Terveellisesti syövät nuoret nauttivat useammin säännöllisen aamupalan ja muita aterioita (lounas ja illallinen) ja heidän vanhempansa kuuluivat useammin korkea koulutettuihin. Epäterveellisesti syövät nuoret nauttivat useammin epäsäännöllisen aamupalan ja muita aterioita ja heidän vanhempansa kuuluivat useammin matalasti koulutettuihin.

Hedelmiä ja kasviksia välttelevät nuoret olivat useammin alipainoisia. Nuoret, jotka nauttivat epäsäännöllisen aamupalan, olivat useammin ylipainoisia ja lihavia ja harvemmin alipainoisia. Samoin nuoret, jotka nauttivat epäsäännöllisen illallisen, olivat harvemmin alipainoisia.

Syljen monimuotoisen (diversiteetin) mikrobiotan koostumus havaittiin runsaaksi säännöllisen aamupalan ja säännöllisen illallisen syöjillä. Prevotella-bakteeria oli runsaasti nuorilla, jotka välttelivät kasviksia ja vihanneksia, ja nauttivat epäsäännöllisesti aamupalan ja illallisen.

Tutkimustemme mukaan raskaudenaikainen antioksidanttien ei näyttäisi, mutta rasvahappojen saanti sen sijaan näyttäisi olevan yhteydessä lapsen allergisten sairauksien riskiin. Uusimmissa analyyseissämme havaitsimme, että äidin vähäinen vihreiden lehtivihannesten, omenahedelmien ja suklaan kulutus oli yhteydessä lapsen suurentuneeseen vinkunan riskiin. Suojatekijöiksi nousseita ruoka-aineita yhdistää runsas polyfenolipitoisuus.

Väestopohjaiseen otokseen perustuvan poikkileikkaustutkimuksen tulokset osoittivat, että tuki- ja liikuntaelimistöön kohdistuvat kiputilat ovat yhteydessä 75 -vuotiaiden ja sitä vanhempien henkilöiden heikentyneeseen kävelykykyyn ja tasapainon hallintaan. Kipu oli itsenäinen riskitekijä eli kivun ja liikkumiskyvyn ongelmien yhteys oli riippumaton lukuisista tunnetuista riskitekijöistä kuten iästä, pitkäaikaissairauksista, fyysisestä aktiivisuudesta ja alaraajojen lihasvoimasta. Pitkäaikaisia tuki- ja liikuntaelimistön kipuja raportoi 40 % (n=251) tutkimukseen osallistuneista iäkkäistä henkilöistä (n=622). Henkilöillä, jotka kärsivät kohtalaisesta tai voimakkaasta kivusta, oli yli kaksinkertainen heikentyneen kävelykyvyn ja tasapainon hallinnan riski verrattuna kivuttomiin henkilöihin.

Kokeellinen effectiveness-tutkimus osoitti, että kokonaisvaltaisella geriatrisella arvioinnilla ja sen perusteella yksilöllisesti kohdennetuilla hoito- ja kuntoutustoimenpiteillä voitiin ylläpitää iäkkäiden henkilöiden liikkumiskykyä. Geriatrinen interventio, jonka keskeinen osa oli fyysisen aktiivisuuden edistäminen, ehkäisi koettujen kävelyvaikeuksien kehittymistä kolmen vuoden aikana. Intervention vaikutti myönteisesti myös objektiivisesti mitattuun liikkumiskykyyn, sillä interventioryhmäläisten kävelynopeus, dynaaminen tasapainon hallinta ja siirtymisissä tarvittavat kyvyt ylläpysyivät/parantuivat verrattuna kontrolliryhmäläisiin. Kokonaisvaltaisen geriatrisen arvioinnin ja yksilöllistettyjen kuntoutus- ja hoitotoimien vaikutukset havaittiin selkeimmin henkilöillä, jotka olivat raportoineet kipua kokeellisen tutkimuksen alkumittauksissa.

Työskentelyapurahan turvin valmistellut julkaisut sekä väitöskirjatyö käsittelivät fyysisen aktiivisuuden, kehon koostumuksen, lihasvoiman ja toimintakyvyn yhteyksiä osteporoosiin. Ikääntymisen mukana pienentyvän lihasmassan (Sarkopenia) ja alentuneen lihasvoiman osoitettiin olevan merkittävästi yhteydessä luuston haurastumiseen. Säännöllisellä ja vähintään noin 2.5h viikossa kestävällä liikunnalla oli merkittävä vaikutus paremman luumassan säilyttämisessä.Ikääntyvän väestön lihaskato on yhteydessä luuston haurastumiseen ja kasvaneeseen murtumariskiin, joita voidaan ehkäistä voimaharjoittelulla ja säännöllisellä liikunnalla.

Liikunnan, lihaskadon ja osteoporoosin yhteyksiä selvittävä väitöskirjakokonaisuus sai laajasti huomiota kansallisessa mediassa, ml. YLE, Helsingin Sanomat ja iltapäivälehdet.

Tulosten mukaan vajaa viidennes lapsista oli ylipainoisia kansainvälisen painoindeksikriteerin mukaan. Lapsen ylipainon ja lihavuuden riskiin olivat yhteydessä vanhempien ylipaino, lapsen vähäinen liikunta sekä aamupalan syömättä jättäminen ja liiallinen syöminen. Yli puolet ylipainoisten lasten vanhemmista ei tunnistanut lapsensa ylipainoa. Vanhemmat tunnistivat poikien ylipainon tyttöjen ylipainoa huonommin. Lapsen ylipaino tunnistettiin heikommin, jos lapsi söi terveyttä edistävästi ja oli fyysisesti aktiivinen.
Ylipainoiset lapset söivät harvemmin kasviksia kuin normaalipainoiset lapset. Äidin kasvisten käyttö oli keskeisin lasten kasvisten käyttöön yhteydessä oleva tekijä. Ylipainoisilla lapsilla oli normaalipainoisia enemmän mielialaan liittyvää runsasta syömistä. Mielialaan liittyvä runsas syöminen oli yleisempää silloin, jos lapsi asui vain toisen biologisen vanhemman kanssa. Lisäksi äidin tunnesyöminen oli positiivisessa yhteydessä lapsen mielialasyömiseen.
Lasten ylipainon ehkäisemiseen tähtäävien toimenpiteiden tulisi alkaa jo varhaislapsuudessa. Perheiden ohjauksessa tulee ottaa puheeksi erityisesti liikunnan ja aamupalan merkitys. Lisäksi tulee tukea lasta syömään sopiva ruokamäärä. Terveydenhuollossa on syytä selvittää vanhempien näkemyksiä lapsensa painosta. Ylipainoisten lasten hoidossa tulisi kiinnittää huomiota paitsi lasten, myös heidän vanhempiensa ruokailutottumuksiin ja mielialasyömiseen.