Väitöskirjatutkimuksen ensimmäisessä osatyössä tunnistettiin PARK2-geenin sisällä oleva variantti, joka muuntelee ravinnon sisältämien rasvahappojen ja LDL-kolesterolin välistä yhteyttä. Vaikutus näytti välittyvän erityisesti linolihapon kautta ja kohdistuvan pieniin LDL-partikkeleihin. Väitöskirjatutkimuksen toisessa osatyössä saatiin vahvistusta hiiritöissä tehdyille havainnoille, joiden mukaan MC1R vaikuttaa verisuoniterveyteen. Hyödyntämällä genetiikkaa osoitimme, että geenivariantti vaikuttaa verisuoniterveyteen myös ihmisillä.Väitöskirjatyön kolmannessa osatyössä tunnistettiin 17 uutta lokusta, jotka assosioituivat sytokiinitasoihin populaatioaineistossa. Tunnistimme potentiaalisia uusia lääkevaikutuskohteita, jotka laajentavat jo käytössä olevien lääkkeiden indikaatioita ja avaavat mahdollisuuksia uusien lääkeaineryhmien kehittämiselle. Näitä lääkevaikutuskohteita targetoimalla saattaa olla mahdollista hoitaa autoimmuunisairauksia ja syöpää. Osatyö paljasti myös aiemmin tuntematonta biologiaa, joka liittyy immuunijärjestelmän toimintaan ja autoimmuunisairauksiin.

During a mean follow-up period of 18 years, 299 cases of gastric cancer and 235 cases of pancreatic cancer were found. There was a non significant inverse association between coffee consumption and risk of gastric cancer among men but not in the women. The multivariate-adjusted hazard ratio of stomach and pancreatic cancer incidence for >10 cups of coffee per day compared with non drinkers were 0.75 (95% CI, 0.40-1.41) (P for trend = 0.19) and 0.82 (95% CI, 0.38-1.76) (P for trend = 0.95) for the combined population of men and women respectively. In conclusion, our results showed no adverse effects or protection of coffee drinking associated with gastric or pancreatic cancer in this population with the highest average coffee consumption in the world.

Together with my PhD student (Guiomar Masip), we constructed a food-based diet quality score (DQS) and examined its association with obesity measures, eating styles and nutrient intakes. Participants were 3592 individuals (764 dizygotic [DZ] and 430 monozygotic [MZ] twin pairs) from the FinnTwin16 study. The diet quality score (0-12 points) was constructed from a short food frequency questionnaire which included 14 items. Anthropometric measures and eating styles were self-reported. Nutrient intakes were calculated from food diaries in a subsample of 249 individuals (45 same-sex DZ and 60 MZ twin pairs. A healthy diet score was inversely associated with body mass index (β = -0.12, 95% CI: -0.20, -0.05) and waist circumference (β = -0.34, 95% CI: -0.34, -0.14), obesity (odds ratio [OR]: 0.95, 95% CI: 0.87, 0.93) and abdominal obesity (OR: 0.88, 95% CI: 0.84, 0.91), independent of sex, age, physical activity and education. A higher diet quality score was also associated with health-conscious eating, having breakfast, less snacking, fewer evening meals, and a higher frequency and regularity of eating. The DQS was positively correlated with the intakes of protein, fiber and magnesium and negatively correlated with the intakes of total fat, saturated fat and sucrose. Within twin pairs, most of the associations between the DQS with eating styles and nutrient intakes remained, but the DQS was not associated with obesity measures within twin pairs. The publication is currently under review in the Journal “Nutrients”. The research was complemented by other research in a pan-European family cohort, in which familial correlations for dietary intake were estimated, and sibling pairs discordant for overweight/obesity were examined, in which we found that a higher moderate-to-vigorous physical activity level was associated with a lower BMI z-score when comparing sibling pairs.

- Pääkomponenttianalyysimenetelmää käyttäen DIPP -tutkimukseen osallistuneilla äideillä erotettiin kolme erilaista ruokavaliotyyliä. Nämä tyylit eivät olleet tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä lapsen allergisten sairauksien riskiin (astma, allerginen nuha, vinkuna ja allerginen ihottuma). Klusterianalyysimenetelmää käyttäen voitiin nimetä myöskin kolme erilaista ruokavaliotyyliä. Näiden tyylien ja lapsen allergisten sairauksien riskin välillä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. (Erkkola M, Nwaru B, Nevalainen J, ym. Dietary patterns during pregnancy in relation to the risk of allergic outcomes and asthma in the offspring. Käsikirjoitus).
- Äidin raskaudenaikainen vähäinen vihreiden lehtivihannesten, omenahedelmien ja suklaan kulutus on yhteydessä lapsen lisääntyneeseen vinkunan riskiin 5 vuoden iässä. Kyseisiä ravintotekijöitä yhdistää korkea polyfenolipitoisuus. (Erkkola M, Nwaru BI, Kaila M, ym. Risk of asthma and allergic outcomes in the offspring in relation to maternal food consumption during pregnancy: a Finnish birth cohort study. Pediatr Allergy Immunol 2012;23:186-94.)
- Sosiodemografiset tekijät määrittävät naisten ruokavalintoja voimakkaammin ja laajemmin raskauden kuin imetyksen aikana. Vahvimmin ruokavalintoihin ovat raskauden aikana yhteydessä äidin tupakointi, aviosääty ja äidin ikä. Imetyksen aikana ruokavalintoja määrittävät äidin painoindeksi raskauden alussa, äidin tupakointi sekä asuinalueen kaupungistumisaste. (Prasad M, Erkkola M, Kautiainen S, ym. Sociodemographic and lifestyle determinants of dietary choices during pregnancy. Käsikirjoitus).
- Äidin raskaudenaikainen D-vitamiinin saanti ruoasta suojaa syntyvää lasta astmalta ja allergiselta nuhalta. D-vitamiinivalmisteista saatu D-vitamiini ei antanut vastaavaa suojaa. (Erkkola M, Kaila M, Nwaru BI, ym. Maternal vitamin D intake during pregnancy is inversely associated with asthma and allergic rhinitis in 5-year-old children. Clin Exp Allergy 2009;39:875-82.)
- Äidin raskaudenaikainen sitrushedelmien kulutus voi lisätä lapsen allergisen herkistymisen riskiä. D-vitamiinin saanti puolestaan näyttäisi suojaavan herkistymiseltä. (Nwaru BI, Ahonen S, Kaila M, Erkkola M, ym. Maternal diet during pregnancy and allergic sensitization in the offspring by 5 years of age: a prospective cohort study. Pediatr Allergy Immunol 2010;21:29-37.)
- Äidin raskaudenaikaisen ruokavalion rasvahappojen laatu näyttäisi olevan yhteydessä syntyvän lapsen astman ja allergisen nuhan riskiin. Näyttö on kuitenkin osin ristiriitaista ja vaatii tuekseen lisätutkimuksia. (Nwaru BI, Erkkola M, Lumia M, ym. Maternal intake of fatty acids during pregnancy and allergies in the offspring. Br J Nutr 2012;108:720-32. ja Lumia M, Luukkainen P, Tapanainen H, ym. Dietary fatty acid composition during pregnancy and the risk of asthma in the offspring. Pediatr Allergy Immunol 2011;22:827-35.).
- DIPP-tutkimuksen aineistossa äidin raskaudenaikainen antioksidanttien saanti ei ollut yhteyttä lapsen allergisten sairauksien riskiin. (Nwaru B, Erkkola M, Ahonen S, ym. Intake of antioxidants during pregnancy and the risk of allergies and asthma in the offspring. Eur J Clin Nutr 2011;65:937-43.).

Johtopäätökset: Olemme osoittaneet DIPP-tutkimuksen aineistossa, että ravitsemuksella nimenomaan varhaislapsuudessa, mahdollisesti jo sikiöaikana, on merkitystä allergisten tautien kehittymisessä. Raskaudenaikainen ravintoaineiden saanti, erityisesti D-vitamiinin saanti näyttäisi olevan yhteydessä lapsen allergisten sairauksien riskiin. Ruoka-ainetasolla äidin raskaudenaikainen polyfenolipitoisten elintarvikkeiden kulutus näyttäisi suojaavan lasta vinkunan riskiltä. Ravintotietojen liittäminen allergisten sairauksien syntyprosessiin on erittäin haastavaa ja myös käytetyt analyysimenetelmät määrittävät osin tuloksia. Tulevaisuudessa tarvitaan innovatiivisia ratkaisuja reikäisen ja mittausvirheistä kärsivän altisteaineiston hallitsemiseksi yhdessä sekoittavien ja muovaavien tekijöiden kanssa.

Apurahakauden aikana on jatkettu/aloitettu seuraavia tutkimuksia:
1) Millaiset ovat erilaisten ravintorasvojen kulutuksen pitkittäisvaikutukset muistihäiriöille, dementia/AT-riskille ja depressiolle (CAIDE-aineisto).
2) Millainen on kahvin juomisen pitkittäisvaikutus muistihäiriöille, dementia/AT-riskille ja depressiolle (CAIDE-aineisto).
3) Miten CAIDE Dementia Riskimittarin ja Terveellisen Ruokavalioindeksin yhdistelmä ennustaa myöhäisiän dementiaan sairastumisriskiä keski-ikäisessä väestössä (CAIDE-aineisto).
4) Kuinka useat ravitsemustekijät (seurantatutkimustieto) ja ravintolisät (tiedot kliinisistä kokeista) voisivat suojata dementialta/Alzheimerin taudilta/lievältä muistihäiriöltä (MCI)/kognitiiviselta heikentymiseltä myöhäisiässä; yhteenvedon kokoaminen (systemaattinen kirjallisuuskatsaus).
5) Kuinka kahvin juominen keski-iässä on yhteydessä dementiaan liittyviin aivomuutoksiin (kuten valkean aineen muutoksiin ja sisemmän ohimolohkon surkastumiseen) magneettikuvauksessa (MRI) myöhäisiällä (CAIDE-aineisto).

Tutkimustyön tuloksia (CAIDE Risk Score + Healthy Diet –index) on esitelty Kuopio Alzheimer Symposiumissa kesäkuussa 2015: CAIDE Dementia Riskimittarin (mukaanlukien ikä, sukupuoli, koulutus, kohonnut verenpaine, lihavuus, kohonneet kolesteroliarvot, fyysinen aktiivisuus, ja APOE genotyyppi) ja Terveellisen Ruokavalioindeksin (sisältäen usein ravintotekijöitä) yhdistelmä ennustaa myöhäisiän dementiaa hyvin keski-ikäisessä väestössä. Myös muiden tutkimusten osalta on saatu alustavia tuloksia apurahakauden aikana: esim. kohtalainen kahvin juominen keski-iässä näyttäisi liittyvän pienentyneeseen sisemmän ohimolohkoatrofian riskiin 28 vuotta myöhemmin. Analyysejä on jatkettu Juho Vainion Säätiön apurahakauden jälkeen, ja artikkelien kirjoitus on edennyt siten, että vuoden 2017 aikana ainakin kolme artikkelia tullaan julkaisemaan tieteellisesti korkeatasoisissa lehdissä.

Raskaana olevien naisten ja vastasyntyneiden D-vitamiinitilanne oli riittävä, sillä suurimmalla osalla veren 25-hydroksi-D-vitamiini [25(OH)D]-pitoisuus oli vähintään 50 nmol/l. Raskaana olevista naisista 95% käytti D-vitamiinivalmistetta ja keskimääräinen D-vitamiinin saanti ravintovalmisteista oli 16 µg. Raskausajan 25(OH)D-pitoisuutta lisäsivät suurempi D-vitamiinin saanti valmisteista, liikunnallinen aktiivisuus sekä ruokavaliotyyli, johon liittyi säännöllinen D-vitaminoitujen ruokien käyttö. Sitä vastoin, tupakointi ja monisynnyttäneisyys vähensivät 25(OH)D-pitoisuutta raskauden aikana.
Raskausdiabetes oli todettu 11% raskaana olevista naisista. Raskausajan 25(OH)D-pitoisuus ei eronnut raskausdiabetesta sairastavien ja ei-sairastavien välillä. Lisäksi, 25(OH)D-pitoisuus ei ollut yhteydessä gluukosirasituskokeen tuloksiin. Pikkulasten keskimääräinen päivittäinen D-vitamiinin saanti oli 7.5 µg ei-imetetyillä ja 3.8 µg imetetyillä. Pääasialliset D-vitamiinin saantilähteet olivat äidinmaidonkorvike, maito, puuro ja kalaruuat 1-vuotiailla lapsilla.
Korkeampi raskausajan ja pikkulapsen 25(OH)D-pitoisuus oli yhteydessä lapsen hitaampaan kasvuun. Lapset, joiden äideillä oli alkuraskauden 25(OH)D-pitoisuus yli 125 nmol/l, olivat lyhyimmät, kevyimmät ja laihimmat 6 kuukauden iässä. Korkeampi napaveren 25(OH)D-pitoisuus oli yhteydessä vastasyntyneen pienempään päänympärykseen sekä hitaampaan pituuskasvuun 6 kuukauden iässä. Korkeampi napaveren 25(OH)D oli yhteydessä hitaampaan kasvuvauhtiin syntymästä 6 kuukauden ikään saakka, mutta kiihtyneeseen kasvuvauhtiin 6 kuukauden jälkeen 1 vuoden ikään saakka. Lapset, joilla oli korkea 25(OH)D-pitoisuus 1 vuoden iässä (25(OH)D >125 nmol/l) olivat myös kevyimmät ja laihimmat 1 vuoden iässä. Toisaalta, lapset, joilla napaveren 25(OH)D oli alle 50 nmol/l, olivat laihimmat 6 kuukauden iässä.
Yhteenvetona voidaan todeta, että raskaana olevien naisten D-vitamiinitilanne oli riittävä. Samoin myös D-vitamiini-interventiotutkimukseen osallistuneiden pikkulasten D-vitamiinitilanne oli riittävä. Korkea raskausajan ja varhaislapsuuden 25(OH)D-pitoisuus oli yhteydessä lapsen hitaampaan kasvuun. Nämä tulokset voivat viitata käänteiseen U-käyrän muotoiseen yhteyteen D-vitamiinin ja kasvun välillä. Löydöksen kliinistä merkitystä ei tiedetä. Tämän hetkisen tiedon valossa, ei ole syytä tavoitella riittävän 25(OH)D-pitoisuuden ylittäviä pitoisuuksia syömällä suurempia D-vitamiiniannoksia raskauden tai varhaislapsuuden aikana, koska sillä voi olla epäedullisia vaikutuksia lapsen kasvuun.

Apurahat on käytetty väitöskirjatyöhön, jossa tavoitteena on arvioida työaikojen, työn rasittavuuden ja uniongelmien sekä työssä tapahtuvien muutosten vaikutusta ruoankäyttöön ja ravintoaineiden saantiin vuorotyövaltaisella alalla työskentelevien mies- ja naistyöntekijöiden joukossa (n=1478).
Väitöskirjan 1. osatyö
Väitöskirjan ensimmäisessä osatyössä validoitiin 7-päivän ruokapäiväkirjojen avulla tutkimuksessa käytetty 16-kohtainen ravitsemuskysely. Lisäksi haluttiin kehittää menetelmä, jonka avulla voidaan ravitsemuskyselyn vastausten perusteella arvioida tutkittavien ravintoaineiden saantia. Ensimmäistä osatyötä tarvittiin väitöskirjan muiden osatöiden toteuttamiseksi.
Ravitsemuskyselyn havaittiin arvioivan työntekijöiden ruoankäyttöä useimpien ruokaryhmien osalta erittäin hyvin. Tavoitteiden mukaisesti tutkimuksessa onnistuttiin kehittämään menetelmä, jolla voidaan laskea ryhmätasolla ravintoaineiden saantia yksinkertaisen kyselyn avulla. Laskettavat ravintoaineet ovat rasvan, tyydyttyneen rasvan ja sakkaroosin saanti osuutena energian saannista sekä kuidun, C-vitamiinin, D-vitamiinin ja raudan saanti. Menetelmä on käyttökelpoinen esim. tutkimuksissa, joissa halutaan tietoa tutkittavien ravitsemuksesta ryhmätasolla. Artikkelin ilmestyttyä menetelmään on ollut jonkin verran kansainvälistäkin kiinnostusta.

Väitöskirjan 2. osatyö
Väitöskirjan toisessa osatyössä arvioitiin päivä-, vuoro, ja lentotyötä tekevien työntekijöiden ruoan ja ravinnonsaantia ensimmäisessä osatyössä validoidun ravitsemuskyselyn avulla.
Päätuloksena havaittiin, että vuorotyötä tekevien miesten vihannesten ja hedelmien käyttö on vähäisempää kuin päivä tai lentotyötä tekevillä miehillä ja käyttö on vähäisintä nuorilla miehillä. Vuorotyötä tekevillä miehillä ja vanhemmilla vuorotyötä tai lentotyötä tekevillä naisilla rasvan ja tyydyttyneen rasvan saanti oli korkeampi kuin päivätyötä tekevillä. Erot ruoankäytössä eivät selittyneet koulutusasteella, uniongelmilla tai stressillä. Erot päivä ja vuorotyötä tekevien välillä vahvistavat käsitystä, että vuorotyöntekijöiden ravitsemusohjaukseen tulisi kiinnittää huomiota työterveyshuollossa. Suositusten mukaisella ruokavaliolla saatetaan ehkäistä vuorotyöntekijän lisääntynyttä sairastumisriskiä kroonisiin sairauksiin.

Väitöskirjan 3. osatyö
Väitöskirjan kolmannessa osatyössä arvioitiin ravitsemuskyselyn avulla työstä palautumisen ja uniongelmien vaikutusta työntekijän ruoankäyttöön. Tämä artikkeli on submittoitu British Journal of Nutrition lehteen 9/2018.
Tulokset osoittivat, että työntekijän riittämätön palautuminen työstä sekä uneen ja virkeyteen liittyvät ongelmat lisäsivät epäterveellisiä ruokavalintoja, esim pikaruokia kulutettiin enemmän. Miehillä työstä palautumiseen liittyvät ongelmat vähensivät myös kasvisten ja hedelmien käyttöä. Riittämättömän työstä palautumisen ja uniongelmien negatiivinen vaikutus ruokavalioon oli voimakkaampi miehillä kuin naisilla. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että ravitsemusohjaus tulisi olla osa työterveyshuollon ennaltaehkäisevää toimintaa, jossa otetaan erityisesti huomioon työntekijän työstä palautumiseen ja hyvään uneen vaikuttavat asiat.

Selvitettäessä neuvoloiden ravitsemusohjauskäytäntöjä, tutkimus osoitti hoitajien kokevan ravitsemusohjauksen tärkeäksi. He tunsivat tämänhetkiset ravitsemussuositukset vaihtelevasti ja halusivat kehittää osaamistaan ravitsemuskoulutuksen avulla. Ravitsemusohjaus raskausaikana ja sen jälkeen paransi ruokavalion rasvan laatua äideillä suositusten mukaisemmaksi ja vaikutus säilyi vuoden synnytyksen jälkeen. Ravitsemusohjausta saaneilla naisilla painoindeksi ja vyötärönympärys todettiin olevan alempia kuin verrokkiryhmän naisilla neljän vuoden kuluttua synnytyksestä. Ravitsemusohjaus yhdistettynä maitohappobakteerivalmisteen käyttöön vaikutti suotuisasti vyötärönympärykseen vuoden synnytyksen jälkeen. Maitohappobakteerien käytöllä ei kuitenkaan saavutettu pitkäaikaisvaikutuksia vyötärönympärykseen tutkimusjakson aikana.

Muut tekijät, kuten syömiskäyttäytyminen vaikutti sekä ravinnonsaantiin että painoon raskauden jälkeen. Erityisesti suositusten mukainen ravinnonsaanti toteutui naisilla, joilla esiintyi tietoisen rajoittamisen syömistä eikä esiintynyt hallitsematonta syömiskäyttäytymistä. Ylipainoisilla naisilla esiintyi puolestaan yleisemmin tunteisiin liittyvää syömiskäyttäytymistä kuin normaalipainoisilla naisilla. Naisilla, joilla oli vyötärölihavuutta, esiintyi useammin hallitsematonta syömiskäyttäytymistä kuin naisilla, joilla oli normaali vyötärönympärys. Lisäksi ylipaino ennen raskautta ja liiallinen painonnousu raskausaikana ennusti painon pysyvyyttä raskauden jälkeen.

Tämä tutkimus osoitti, että yksilöllisellä ravitsemusohjauksella voitiin vaikuttaa suotuisasti ravinnonsaantiin ja painonhallintaan. Erityisesti naiset, joilla on riski ylipainolle raskauden jälkeen, saattavat hyötyä yksilöllisestä ravitsemusohjauksesta. Tutkimuksen mukaan ylipainon riskissä ovat he, joilla esiintyy tunneperäistä ja hallitsematonta syömistä, he, joilla on ylipainoa ennen raskautta ja/ tai painonnousu raskausaikana on liiallista. Tämä tutkimus painottaa raskaana olevien ja synnyttäneiden äitien ravitsemusohjauskäytäntöjen kehittämisen tarvetta neuvoloissa. Ravitsemusohjauskäytäntöjen kehittämisessä keskeistä on neuvonnan tehostaminen edistämällä yhteistyötä perheiden kanssa ja sijoittamalla osaavaan neuvolahenkilökuntaan sekä riittäviin neuvolaresursseihin.

Lapsiin kohdistuva ravitsemusohjaus oli yhteydessä vanhempien ravinnonsaantiin erityisesti ruokavalion rasvan laadun osalta kun huomioidaan tutkimuskäynnit lapsen 9 ikävuodesta 19 ikävuoteen. Tyydyttyneen rasvan saanti oli alhaisempaa (12.0 vs 13.9 E %, p<0.0001 äideillä ja 12.5 vs 13.9 E %, p<0.0001 isillä) ja monityydyttymättömien rasvahappojen saanti korkeampaa (6.1 vs 5.4 E %, p<0.0001 äideillä ja 6.3 vs 5.9 E %, p=0.0003 isillä) interventioryhmän kuin kontrolliryhmän vanhemmilla. Kun huomioitiin koko ruokavalio ruokavalion laatua kuvaavan indeksin (diet score) avulla, interventioryhmän vanhemmilla oli korkeammat pisteet kuin kontrolliryhmän vanhemmilla kuvastaen interventioryhmän suositusten mukaisempaa ruokavaliota (17.4 vs 16.2, p>0.0001 äideillä ja 17.2 vs 15.9, p<0.0001 isillä). Ravitsemusinterventio oli yhteydessä äidin alempaan kokonaiskolesteroliin (4.89 mmol/l interventioryhmällä vs 5.03 mmol/l kontrolliryhmällä, p=0.004) ja LDL kolesteroliin (3.11 mmol/l interventioryhmällä vs 3.25 mmol/l kontrolliryhmällä, p=0.004).

Tutkimus osoitti ensimmäistä kertaa, että lapsiin kohdistuva ravitsemusohjaus oli yhteydessä vanhempien suositusten mukaisempaan ravinnonsaantiin, kuten aiemmin on osoitettu lapsilla. Tutkimuksen mukaan myös äidin sydän- ja verisuonitautien riskitekijät kokonaiskolesterolin ja LDL kolesterolin osalta olivat alempia interventioryhmän äideillä verrattuna kontrolliryhmän äiteihin.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää D-vitamiinin kansanterveydellistä merkitystä Suomessa 2000-luvulla tutkimalla D-vitamiinitasoja ja niissä tapahtuneita muutoksia, arvioimalla lisääntyneen elintarvikkeiden D-vitamiinitäydentämisen vaikutusta sekä selvittämällä D-vitamiinitasoihin yhteydessä olevia tekijöitä (sosiodemografiset ja biologiset tekijät sekä elintapatekijät). Lisäksi tavoitteena oli selvittää D-vitamiinitasojen yhteyttä kahteen keskeiseen kansanterveysongelmaan, masennukseen ja lihavuuteen. Tutkimus perustui kansallisesti edustavien Terveys 2000 –tutkimuksen ja sen seurantatutkimuksen, Terveys 2011 –tutkimuksen, 30 vuotta täyttäneiden otoksiin, joissa kerättiin terveystarkastusten, haastatteluiden ja kyselyiden avulla monipuolisesti tietoa terveydestä ja siihen yhteydessä olevista tekijöistä. Elimistön D-vitamiinitason mittarina käytettiin seerumin 25-hydroksi-D-vitamiinipitoisuutta (S-25(OH)D), joka on yleisimmin käytetty elimistön D-vitamiinitason mittari.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että vuonna 2000 yli puolella suomalaisista D-vitamiinitaso oli alle 50 nmol/l, jota pidetään yleisesti riittämättömänä. Suomalaisten D-vitamiinitasot nousivat huomattavasti 2000-luvun aikana ja vuonna 2011 D-vitamiinitaso oli riittävä yli 90 prosentilla väestöstä. D-vitamiinitasojen nousu selittyy systemaattisella elintarvikkeiden D-vitamiinitäydentämisellä sekä lisääntyneellä D-vitamiinilisien käytöllä, mutta myös muut tekijät, kuten runsaampi ultravioletti-B-säteilyn määrä vuonna 2011, ovat saattaneet myötävaikuttaa nousuun. Vuonna 2011 riittävä D-vitamiinitaso oli mahdollista saavuttaa ilman D-vitamiinilisien käyttöä, mikäli ruokavalio sisälsi nestemäisiä maitotuotteita ja levitettäviä ravintorasvoja päivittäin sekä kalaa vähintään kaksi kertaa viikossa. Lisäksi elintapaindeksiin (osatekijät: painoindeksi, fyysinen aktiivisuus, tupakointi, alkoholin kulutus ja ruokavalio) perustuvat tulokset osoittivat, että terveellisiä elintapoja noudattavilla D-vitamiinitasot olivat keskimäärin suuremmat kuin niitä noudattamattomilla.

Miehillä matalat D-vitamiinitasot olivat yhteydessä suurempaan masennushäiriön esiintyvyyteen poikkileikkausasetelmassa ja ennustivat vyötärönympäryksen kasvua, mutta eivät painonnousua, 11 vuoden seurannan aikana. Naisilla D-vitamiinitasojen ei havaittu olevan yhteydessä masennushäirön tai masennusoireiden esiintyvyyteen eikä painonnousuun tai vyötärönympäryksen kasvuun 11 vuoden seurannan aikana.

Yhteenvetona voidaan todeta, että suomalaisten keskimääräiset D-vitamiinitasot ovat nousseet huomattavasti 2000-luvun aikana osoittaen ravitsemuspoliittisten päätösten olleen kansanterveyden näkökulmasta onnistuneita. Tutkimuksen tulokset eivät kuitenkaan yksiselitteisesti vahvista hypoteeseja siitä, että matala D-vitamiinitaso on yhteydessä masennuksen tai lihavuuden riskiin. On kuitenkin mahdollista, että matala D-vitamiinitaso saattaa lisätä vyötärölihavuuden riskiä erityisesti miehillä, mutta toisaalta yhteyden taustalla saattavat olla myös muut tekijät.

Tulokset julkaistiin tieteellisinä, vertaisarvioituina artikkeleina sekä väitöskirjan yhteenvetona:
• Ensimmäinen osatyö (Jääskeläinen ym. Vitamin D status is associated with sociodemographic factors, lifestyle and metabolic health. Eur J Nutr. 2013) julkaistiin vuonna 2013
• Toinen osatyö (Jääskeläinen ym. Higher serum 25-hydroxyvitamin D concentrations are related to a reduced depression. Br J Nutr. 2015) julkaistiin vuonna 2015.
• Kolmas osatyö julkaistiin vuonna 2017 (Jääskeläinen T & Itkonen S ym. (The positive impact of general vitamin D food fortification policy on vitamin D status in a representative adult Finnish population: evidence from an 11-y follow-up based on standardized 25-hydroxyvitamin D data. Am J Clin Nutr. 2017).
• Neljäs osatyö (Does vitamin D status predict weight gain or increase in waist circumference? – Results from the longitudinal Health 2000/2011 Survey) revisoitu versio lähetetty lehteen uudelleen arvioitavaksi 9/2019

Väitöskirjan yhteenveto: Jääskeläinen T. Public Health Importance of Vitamin D – Results from the Population-based Health 2000/2011 Survey, Helsinki 2018: Helsingin yliopisto, Lääketieteellinen tiedekunta, Dissertationes Scholae Doctoralis Ad Sanitatem Investigandam Universitatis Helsinkiensis 30/2018

Tässä väitöskirja-tutkimuksessa selvitettiin lapsuuden ja/tai aikuisuuden rasvahappotasojen (seerumi-osuudet ja dieettisaanti, E%) yhteyttä metabolisten sairauksien riskiin aikuisiässä (verenpainetauti, kaulavaltimoiden seinämien paksuus, insuliiniresistenssi, lihavuus, rasvamaksa). Tutkimuksen tulokset tukevat yleistä käsitystä monityydyttömättömien (PUFA, ja erityisesti linolihappo) rasvahappojen hyvistä terveysvaikutuksista ja tyydyttyneen (SAFA) rasvan haitallisista vaikutuksista yllä mainittuihin sairauksiin liittyen. Jopa lapsuuden rasvahappotasot (SAFA suoraan ja PUFA käänteisesti) olivat yhteydessä verenpaineeseen ja kaulavaltimoiden seinämien paksuuteen aikuisiässä. Yhteydet näkyivät erityisesti rasvahappojen seerumi-osuuksia (kolesteroli-esterit) tarkasteltaessa, mikä viittaa siihen, että paitsi ruokavaliolla, myös rasvahappometabolialla on vaikutusta rasvojen terveysvaikutuksiin. Tutkimuksen suurin yllätys oli, että terveellisinä pidettyjen kertatyydyttymättömien (MUFA) ja omega-3 rasvahappojen terveysvaikutukset jäivät epäselviksi. Johtopäätökset: Tämän tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että omega-6 rasvat, ja erityisesti linolihappo, ovat terveellisiä rasvoja ja, että oikeaan ravitsemukseen kannattaa kiinnittää huomioita jo lapsuusiässä.

Väitöskirjatyön tavoite oli kehittää terveellistä pohjoismaista ruokavaliota kuvaava indeksi ja tutkia sen yhteyttä lihavuuteen, metabolisiin riskitekijöihin (esim. matala-asteinen tulehdus ja veren rasva-arvot) sekä tyypin 2 diabetekseen väestötasolla. Tutkimuksessa käytettiin vuosina 2001-2007 kerättyjä väestötutkimusaineistoja: DILGOM tutkimus (n = 5024), Terveys 2000 tutkimus (n = 6772) ja Helsingin syntymäkohorttitutkimus (n = 2003).

Terveellistä pohjoismaista ruokavaliota eniten noudattavat (Itämeren ruokavalioindeksi ≥ 17 pistettä) saivat enemmän hiilihydraatteja, kuituja, vitamiineja ja mineraaleja, ja vähemmän tyydyttynyttä rasvaa sekä alkoholia verrattuna niihin, jotka eivät noudattaneet pohjoismaista ruokavaliota (Itämeren ruokavalioindeksi ≤ 9 pistettä). Lisäksi pohjoismaista ruokavaliota noudattavilla keskivartalolihavuuden riski oli 35-50 % pienempi sekä kohonneen C-reaktiivisen proteiinin pitoisuuden riski 30-40 % pienempi verrattuna muihin tutkittaviin. Toisaalta, naisilla, jotka noudattivat pohjoismaista ruokavaliota, hyvälaatuisen kolesterolin (HDL) pitoisuus oli 40 % todennäköisemmin suositeltua pienempi verrattuna muihin tutkittaviin. Itämeren ruokavalioindeksi ei ollut yhteydessä tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuuteen kymmenen vuoden seuranta-aikana.

Tulokset: 1) Kyselylomakkeen perusteella pikkukeskosena syntyneet terveet aikuiset harrastivat noin 50 % vähemmän kuntoliikuntaa; heillä oli vuositasolla vähemmän liikuntakertoja, liikuntaan käytetty aika oli vähäisempää, liikunnan kokonaisvolyymi oli pienempi ja liikunnan aiheuttama vuosittainen energiankulutus oli merkittävästi verrokkiryhmää pienempi. Aiemmin havaitut erilaiset persoonallisuuspiirteet keskosilla ja verrokeilla eivät selittäneet todettuja eroja kuntoliikunnassa. Kyselylomakkeen perusteella todettuja eroja liikuntatottumuksissa ei havaittu osalle tutkittavista tehdyllä rannemallisella kiihtyvyysanturilla. 2) Ruokapäiväkirjan perusteella pikkukeskosena syntyneet nuoret aikuiset nauttivat päivittäin merkittävästi vähemmän maitotuotteita, vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Myös päivittäinen kalsiumin ja D-vitamiinin saanti oli pikkukeskosena syntyneillä vähäisempää. 3) Pikkukeskosena syntyneiden aikuisten hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin stressireaktiot olivat vaimeammat täysaikaisena syntyneisiin verrokkeihin nähden. Tähän liittyen myös insuliinivasteet stressille olivat vaimeammat. Viitteitä korkeammasta sympaattisen hermoston vasteista stressille ei todettu. Lisäksi pikkukeskosryhmän naisilla oli vaimeampi noradrenaliinivaste stressille verrokkinaisiin nähden.

Päätelmät: Pikkukeskosena syntyneet nuoret aikuiset harrastavat vähemmän kuntoliikuntaa ja heillä on joiltakin osin epäterveellisemmät ruokailutottumukset verrokkeihin nähden. Nämä ovat molemmat tekijöitä jotka heikentävät terveyttä ja ovat näin ollen erityisen merkittäviä tässä suuren riskin ryhmässä. Lisäksi molemmat voivat osaltaan selittää lisääntynyttä pitkäaikaissairauksien riskiä pikkukeskosilla.
Vasten odotuksiamme havaitsimme vaimeamman hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin vasteen stressille pikkukeskosryhmässä. Sympaattisen hermoston stressivasteissa ei todettu merkittäviä eroja ryhmien välillä, poislukien pikkukeskosnaisilla todettu matalampi noradrenaliinivaste stressille. Nämä tulokset vahvistavat aiempia viitteitä stressivasteen ohjelmoitumisesta elämän alkuvaiheissa.
Yhteenvetona voidaan todeta että tämä tutkimus laajensi ymmärrystä pikkukeskosena syntymisen ja aikuisiän sairausriskien välisistä mekanismeista.

Väitöskirjatyössä havaittiin terveellisen pohjoismaisen ruokavalion olevan yhteydessä parempaan kognitiiviseen toimintakykyyn neljän vuoden seurannan aikana. Lisäksi väitöstutkimus osoitti, että suomalaisten ravitsemussuositusten mukainen ruokavalio oli yhteydessä pienempään metabolisen oireyhtymän riskiin. Runsas marjojen, kalan sekä palkokasvien ja pähkinöiden käyttö pienensi metabolisen oireyhtymän riskiä erityisesti miehillä ja runsas makkaran käyttö lisäsi riskiä naisilla. Ruokavalion ohella hyvä kestävyyskunto pienensi metabolisen oireyhtymän riskiä. Keskeinen havainto oli, että metabolisen oireyhtymän riski oli pienin henkilöillä, jotka kuuluivat parhaaseen kestävyyskunnon kolmannekseen ja saavuttivat 3–4 ravitsemustavoitetta neljästä suositellusta. Korkein riski oli puolestaan niillä, joiden kestävyyskunto oli heikko ja jotka eivät saavuttaneet yhtään neljästä ravitsemustavoitteesta.

Tulokset tukevat suositusten mukaisen ruokavalion ja hyvän fyysisen suorituskyvyn merkitystä metabolisen oireyhtymän hallinnassa ja kognitiivisen toimintakyvyn ylläpitämisessä keski-ikäisillä ja ikääntyneillä henkilöillä.

Tulokset: Painoon liittyvät ihanteet ja käyttäytymiset olivat merkittävästi yhteydessä nuorten aikuisten pitkäaikseen painonmuutokseen sekä fyysiseen että psyykkiseen terveyteen (I-III). Kaiken kaikkiaan nuoret aikuiset lihoivat kymmennessä vuodessa (I-III) ja vain neljäsosa nuorista aikuisista onnistui painonhallinnassa (II). Painoihanteet eivät vaikuttaneet tulevaan painonmuutokseen, vaikka valtaosa nuorista naisista ja melkein puolet nuorista miehistä oli tyytymättömiä painoonsa (I). Vain kaksi tekijää ennusti onnistunutta painonhallintaa sekä naisilla että miehillä: Säännöllinen syöminen ja laihduttamattomuus (II). Häiriintyneellä syömiskäyttäytymisellä oli kauaskantoisia seuraamuksia terveyteen, erityisesti se ennusti psyykkistä kuormittuneisuutta (III) ja EDI-2 -kysely osoittautui hyväksi työkaluksi ahmintahäiriön (BED) tunnistamiseen nuorilla naisilla (IV).

Päätelmät: Painoon liittyvät ihanteet ja käyttäytymiset eivät vaikuta ainoastaan nuorten aikuisten painonmuutokseen vaan myös heidän fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen pitkällä aikavälillä. Nuoren aikuisiän aikana normaalipainon säilyttäminen on haasteellista valtaosalle. Painoihanteet eivät selitä kymmenen vuoden painonmuutosta, mutta painoon liittyvistä käyttäytymisistä säännöllinen syöminen ja laihduttamattomuus ennustavat painonhallinnassa onnistumista. Häiriintyneellä syömiskäyttäytymisellä on kauaskantoisia seuraamuksia psyykkiseen terveyteen ja hyvinvointiin sekä naisilla että miehillä ja EDI-2 on toimiva työkalu nuorten naisten ahmintahäiriön seulonnassa.

The research project proceeded very successfully and met the objectives described in the research plan. I had significant contribution to the study concept and design, mainly researched the data and drafted and wrote the manuscripts written in this project according to the aims of the study.

The first article from this project was published in the Diabetes Care (Impact factor 16.019), the highest-ranked journal devoted to diabetes research and treatment (Laitinen TT et al. Diabetes Care 2018). In this study, we showed that participants in the intervention group had a higher probability of achieving the key dietary targets between ages 1 and 20 years compared with their peers in the control group. Importantly, we also observed that participants who achieved more dietary targets had better insulin sensitivity and a more favorable serum lipid profile from childhood to early adulthood

The second article of this project was published in the Pediatrics (Impact factor 5.417), the most-cited journal in pediatric medicine. In this study, we reported the association of success in achieving the main target of an infancy-onset dietary intervention with repeatedly assessed markers of subclinical atherosclerosis. (Laitinen TT et al. Pediatrics. 2020). We showed that participants who achieve the main intervention target, reflecting dietary guidelines, have lower aortic IMT and better aortic distensibility from childhood to early adulthood. The findings are clinically important because increased arterial IMT predicts future cardiovascular events and is associated with higher cardiovascular mortality. In addition decreased arterial distensibility is associated with conventional CVD risk factors, and it is an independent predictor of cardiovascular events.

The third article of this project was recently published in the Hypertension (Impact factor 7.017), the highest-ranked journal devoted to hypertension research. In this study, we showed that achieving the dietary targets of the STRIP, reflecting dietary guidelines, resulted in lower BP levels in healthy children from infancy to young adulthood. (Laitinen TT et al Hypertension 2020). Although the differences in systolic BP and diastolic BP observed between dietary target groups in this study were relatively modest, these findings have a public health importance as cumulative exposure to higher BP levels beginning in childhood has been shown to be harmful and even these small differences might have a substantial effect on future cardiovascular health if maintained for decades.

The fourth manuscript of this project entitled "Achievement of Targets of Infancy-Onset Dietary Intervention – Association with Metabolic Profile" has been submitted to a high-quality international peer reviewed scientific journal. This study demonstrates that improvements in fat and carbohydrate quality of children’s diets are associated with beneficial changes in serum metabolites, especially those relating to circulating fatty acids which are predictive of cardio-metabolic event risk and type 2 diabetes. Furthermore, achieving a higher number of dietary fat and carbohydrate quality as well as cholesterol targets associated with more pronounced changes in circulating metabolites including some non-lipid metabolites.

Tuoreen määritelmän mukaisesti ihanteellista sydänterveyttä kuvastavat normaalipaino, tupakoimattomuus, riittävä liikunta, terveellinen ruokavalio sekä suositusten mukaiset verenpaineen, kolesterolin ja verensokerin tasot. Tässä väitöstutkimuksessa osoitettiin, että nuorilla aikuisilla ihanteellisen sydänterveyden, jossa kaikki osatekijät toteutuivat, esiintyvyys oli vain 1 %. Tutkituista lapsista ihanteelliseen sydänterveyteen ei yltänyt kukaan. Vanhempien tupakoimattomuus ja perheen korkeampi sosioekonominen asema lapsuudessa ennustivat itsenäisesti parempaa sydänterveyttä aikuisena. Sydänterveyden osatekijöiden lukumäärä lapsena ja aikuisena oli yhteydessä valtimoiden terveyteen aikuisiällä. Mitä enemmän ihanteellisia sydänterveyden osatekijöitä yksilöllä oli, sitä ohutseinäisemmät ja joustavammat olivat kaulavaltimot ja sitä pienempi oli sepelvaltimoiden kalkkeuman riski. Niillä tutkittavilla, jotka paransivat sydänterveyttään lapsuudesta aikuisuuteen, valtimokovettumataudin varhaismuutosten riski pieneni samalle tasolle kuin niillä, joilla oli koko ajan hyvä sydänterveys.

Johtopäätökset: Ihanteellisen sydänterveyden määritelmä ei täyty lapsilla ja nuorilla aikuisilla. Sydänterveyden edistämiseen tähtääviä interventioita tulisi kohdentaa matalamman sosioekonomisen aseman perheisiin sekä perheisiin, joissa vanhemmat tupakoivat. Suurempi ihanteellisen sydänterveyden osatekijöiden lukumäärä ja sydänterveyden parantaminen lapsuudesta aikuisuuteen olivat yhteydessä alhaisempaan varhaisten valtimomuutosten riskiin.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ravitsemuksen aiheuttamia muutoksia lipidiaineenvaihdunnassa soveltaen perinteisten mittausten lisäksi metabolomiikan ja lipidomiikan tutkimusmenetelmiä. Tutkimuskokonaisuuteen sisältyi kolme ravitsemusinterventiota, joiden avulla selvitettiin mm. kalan, n-3 sarjan rasvahappojen, täysjyväviljan ja terveellisen Pohjoismaisen ruokavalion vaikutuksia henkilöillä, joilla oli metabolisen oireyhtymän piirteitä. Juho Vainion säätiön apuraha on osaltaan ollut mahdollistamassa tutkimuskokonaisuuden toteutumista erityisesti AlfaKala –intervention osalta, jonka tuloksiin tässä raportissani keskityn. AlfaKala-tutkimuksessa selvitimme rasvaisen kalan, vähärasvaisen kalan ja runsaasti omega-3 sarjan rasvahappoa sisältävän kasviöljyn (camelinaöljy) vaikutusta glukoosi- ja lipidiaineenvaihduntaan. Interventioon osallistui 79 tutkittavaa, joilla oli heikentynyt sokeriaineenvaihdunta. Interventio toteutettiin vuosien 2013-2014 aikana. Seerumin lipidien rasvahappokoostumuksen ja ruokapäiväkirjojen perusteella tutkittavat noudattivat tutkimusruokavalioita hyvin. Tutkimuksen ensimmäisten tulosten mukaan merkittävimmät muutokset nähdään kasviöljyryhmässä, jossa kokonaiskolesteroli, LDL-kolesteroli, LDL/HDL suhde sekä ApoB/Apo A1 suhde laskivat tilastollisesti merkitsevästi. Mononukleaarisolujen geenien ilmentymistä tarkasteltaessa muutoksia havaittiin sekä kasviöljy että vähärasvaisen kalan ryhmissä, joissa tiettyjen inflammaatioon liittyvän geenien ilmentyminen väheni. Seerumista mitattujen inflammaatiomarkkereiden pitoisuuksissa ei sen sijaan havaittu muutoksia 12 viikkoa kestäneen intervention aikana.

Väitöskirjatutkimuksessa tutkittiin keski-iän glukoosiaineenvaihdunnan ja elintapojen yhteyttä myöhemmän iän kognitioon diabeteksen ehkäisytutkimuksessa (osatyöt II ja II), sekä tarkasteltiin ruokavaliomuutosten roolia kognition heikentymisen ehkäisyssä ikääntyneillä osana monimuotoista elintapaohjelmaa (osatyöt III ja IV).

Diabeteksen ehkäisytutkimuksen (DPS) osallistujat, joiden glukoosiaineenvaihdunta pysyi normaalina keski-iässä toteutetun interventiojakson ajan, suoriutuivat paremmin visuomotorista nopeutta mittaavassa testissä 8 vuotta myöhemmin. Diabeteksen kehittyminen 13 vuoden aikana ei ollut yhteydessä kognitioon. Matalampi rasvan ja erityisesti tyydyttyneen rasvan saanti koko 13 vuoden tarkastelujakson aikana ennusti parempaa kognitiota, kuten myös pienempi painoindeksi ja vyötärönympärys. Kuitenkin painonlasku kognitiotutkimusta edeltävinä vuosina liittyi heikompaan suoriutumiseen. Ikääntyneillä toteutetussa FINGER -tutkimuksessa kaksivuotinen ruokavalioneuvonta paransi ruokavalion laatua interventioryhmässä. Monien vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti laski vertailuryhmässä, mutta pysyi ennallaan interventioryhmässä. Ruokavalion parempi laatu lähtötilanteessa ennusti kognition paranemista kahden vuoden aikana, riippumatta siitä kuuluiko tutkittava interventio- vai vertailuryhmään. Ruokavalion muutokset kahden vuoden aikana olivat erityisesti interventioryhmässä positiivisessa yhteydessä toiminnanohjauksen muutoksiin, mutta eivät muihin kognition osa-alueisiin.

Yhteenvetona voidaan todeta, että hyvä glukoosiaineenvaihdunnan säätely ja terveellinen ruokavalio keski-iässä voivat suojata kognitiiviselta heikentymiseltä, vaikka heikentynyt glukoosinsieto olisi jo todettu.
Terveellisten elintapojen ylläpitäminen on riskiryhmissä tärkeää myös kognition kannalta. Painonlaskun yhteys heikompaan kognitiiviseen suoriutumiseen voi selittyä alkavaan muistisairauteen liittyvällä painon putoamisella. Ikääntyneillä ravitsemussuosituksiin perustuva ruokavalioneuvonta on tehokasta ruokavalion laadun heikentymisen ehkäisyssä ja saattaa siten auttaa myös kognitiivisen heikentymisen ehkäisyssä. Kuitenkin alkutilanteen terveellinen ruokavalio vaikuttaa kognition muutokseen enemmän kuin ruokavalion muutokset kahden vuoden aikana, mikä korostaa pitkän aikavälin ruokavalintojen tärkeyttä aivoterveyden ylläpitämisessä. Ruokavaliomuutosten yhteys toiminnanohjauksen muutoksiin viittaa siihen, että myös korkeammassa iässä tehdyt muutokset voivat ehkäistä kognition heikentymistä. Nämä tulokset tukevat ajatusta siitä, että ruokavaliolla on tärkeä rooli kognitiivisten toimintojen ylläpitämisessä eri ikävaiheissa.

Jo julkaistuista osatöistä on saatu seuraavanlaisia tuloksia:

Osatyö 1:
Äidin ylipaino ennen raskautta lisää riskiä sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin ja lapsen suurempaan syntymäpainoon sekä suurempaan painonnousuun ensimmäisen 13 kk aikana.

Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia vaikuttaako äidin ylipaino, raskaudenaikainen sokeriaineenvaihdunta ja elämäntavat raskauden kulkuun ja/tai syntyvän lapsen kasvuun. Tutkimukseen osallistui Hyvän kasvun avaimet – tutkimuksen osatutkimukseen Lasten ylipainon varhaiset riskitekijät kuuluvia ennen raskautta ylipainoisia (n=82) ja normaalipainoisia (n=67) äitejä, jotka kävivät sokerirasituskokeessa raskausviikoilla 26 - 28.

Ylipainoisten äitien veren sokeriarvot (0, 1 ja 2 h) olivat korkeammat kuin normaalipainoisilla äideillä. Myös insuliiniarvot olivat korkeammat ylipainoisilla äideillä alkutilanteessa (0 h), mutta ei 1 ja 2 h kohdalla. Lisäksi ylipainoisilla äideillä havaittiin korkeampi insuliiniresistanssi ja matalampi insuliinisensitiivisyys kuin normaalipainoisilla äideillä. Ylipainoisten äitien lapset olivat syntyessään 273 g ja 13 kk iässä 700 g painavampia kuin normaalipainoisten äitien lapset. Normaalipainoiset äidit noudattivat paremmin ravitsemussuosituksia, mutta fyysisessä aktiivisuudessa ei havaittu eroja verrattuna ylipainoisiin äiteihin.

Tämän tutkimuksen perusteella äidin ylipaino ennen raskautta lisää riskiä sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin raskausaikana. Lisäksi havaittiin, että äidin ylipaino lisää riskiä myös lapsen suurempaan syntymäpainoon sekä suurempaan painonnousuun ensimmäisen 13 kk aikana.
Viite: Mäkelä J, Lagström H, Kaljonen A, Simell O, Niinikoski H. Hyperglycemia and lower diet quality in pregnant overweight women and increased infant size at birth and at 13 months of age -STEPS Study. Early Hum Dev 2013 Jun;89(6):439-44. doi: 10.1016/j.earlhumdev.2013.01.007. Epub 2013 Feb 1.

Osatyö 2:
Äidin paino ennen raskautta on yhteydessä rintamaidon laatuun

Tutkimuksessa oli mukana yhteensä sata äitiä, joista puolet oli normaali- ja puolet ylipainoisia ennen raskautta. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia, onko ylipainoisten ja normaalipainoiseten äitien rintamaidon rasvahappokoostumuksessa eroja ja onko näillä mahdollisilla eroilla vaikutusta lapsen varhaiseen kasvuun. Tutkimus on osa Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen Hyvän kasvun avaimet –tutkimushanketta, jossa on kaikkiaan mukana noin 1800 perhettä.

Äitien raskausajan ruokatottumuksia selvitettiin 30. raskausviikolla. Rintamaitonäyte kerättiin äideiltä lapsen ollessa 3 kuukauden ikäinen ja samalla selvitettiin uudestaan äitien ruokatottumuksia. Normaalipainoisten äitien ruokavaliossa oli raskausaikana enemmän kasviksia, hedelmiä, marjoja ja täysjyväviljaa ja he käyttivät yleisemmin pehmeitä kasvirasvoja ja kalaa.
Tutkimuksessa havaittiin, että normaalipainoisten ja ylipainoisten äitien rintamaidon rasvahappokoostumuksessa on eroja. Ylipainoisten äitien rintamaidossa on enemmän tyydyttyneitä rasvahappoja ja vähemmän terveydelle välttämättömiä omega-3-rasvahappoja. Rintamaidon koostumukseen vaikuttavat sekä pitkäaikainen että tämän hetkinen ruokavalio. Äitien imetysajan ruokavaliossa ei ollut eroja, mutta normaalipainoiset äidit söivät raskausaikana terveellisemmin kuin ylipainoiset.

Vaikka rintamaidon rasvahappokoostumus vaihteli äidin painon ja ruokavalion mukaan, sillä oli vain heikkoja yhteyksiä kasvuun ensimmäisen 13 kk aikana ja kun yhteydet suhteutettiin imetyksen kestoon, eroja ei enää löytynyt. Lisäksi havaittiin, että ylipainoiset äidit imettivät lastaan keskimäärin 1,5 kuukautta lyhyemmän aikaa kuin normaalipainoiset äidit. Raskausajan paino vaikuttaakin sekä äidin että vauvan terveyden kannalta moneen asiaan, muun muassa raskauden ja synnytyksen normaaliin sujumiseen. Painonhallintaan tulisikin kiinnittää huomiota hedelmällisessä iässä olevilla naisilla ja raskauden suunnitteluvaihe saattaa olla otollinen vaihe terveysvalistukselle.

Tutkimus on osa laajempaa DPS-tutkimuskokonaisuutta (Diabetes Prevention Study DPS 1993-2018, jatkuen edelleen). Juho Vainion Säätiön v. 2012 myöntämän apurahan turvin olemme pystyneet täydentämään tutkimustietokannan ja analysoimaan erityisesti painonhallinnan ja laihduttamisen/laihtumisen vaikutuksia myöhempään terveyteen. Keskeisimpiä tuloksia näistä analyyseista ovat seuraavat:
1) DPS-tutkimuksen interventioryhmän jäsenet laihtuivat keskimäärin 5% lähtöpainostaa ensimmäisen vuoden kohdalla, vastaava keskimmäräinen painonalenema oli 1%. Seurannan aikana paino vähitellen kohosi molemmissa ryhmissä. Keskimäärin 13 vuotta lähtötilanteen jälkeen entiset interventioryhmän jäsenet olivat edelleen noin 1% lähtöpainonsa alapuolella, kun taas vertailuryhmän jäsenet olivat lihoneet yli lähtötilanteen. Painonmuutos tai diabetesriskin alenema eivät olleet yhteydessä siihen, miten pitkään henkilö osallistui interventioon: 1-4 vuotta kestänyt interventio oli yhtä tehokas kuin 5-6 vuotta kestänyt. Tämän voidaan tulkita tarkoittavan sitä, elintapamuutoksen tuen ei tarvitse kestää loputtomiin, vaan jo vuoden intensiivisellä ja ammatitaitoisella ohjauksella voidaan saada aikaan muutoksia, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen.
2) Laihtuminen vähintään 5 % lähtötilanteen painosta sekä laihdutustuloksen pysyvyys kolmen vuoden ajan on tyypin 2 diabeteksen riskin alenemisen tärkein selittäjä. Painonmuutos on sitä todennäköisempi, mitä paremmin henkilö noudattaa suositusten mukaisia ruokavalio- ja liikuntatottumuksia. Tämä havaittiin, kun yhdistettiin DPS-tutkimuksen tulokset ja kaksi DPS-mallia toteuttanutta eurooppalaista interventiotutkimusta, joissa oli mukana yhteensä 740 osallistujaa
3) DPS-tutkimuksen aineistossa jo pelkkä tutkimukseen osallistuminen oli yhteydessä depressio-oireiden vähentymiseen riippumatta siitä, kuuluiko henkilö interventio- vai vertailuryhmään. Toisaalta, laihdutuksen onnistuminen oli selkeästi yhteydessä mielialan kohentumiseen
4) Painolla ja painonmuutoksella havaittiin olevan mielenkiintoinen yhteys muistihäiriöiden kehittymisen kannalta. Lähtötilanteen korkeampi painoindeksi ja vyötärönympärys olivat yhteydessä muistitoimintojen heikentymiseen 13 vuoden seurannan aikana. Laihtuminen elintapainterventiojakson aikana oli yhteydessä parempaan muistitoimintojen tasoon verrattuna niihin, jotka eivät laihtuneet, mutta vain siinä tapauksessa, että henkilö ei laihtunut lisää seurannan aikana. Tämän voi tulkita tarkoittavan sitä, että tahallinen laihtuminen (=elintapojen muuttaminen suositusten mukaisesti niin että paino putoaa) on hyödyllistä muistitoiminnoille, mutta tahaton laihtuminen, joka usein on pikemminkin merkki muistitoimintojen heikentymisestä, ei ole toivottavaa.
5) DPS-tutkimus yksinään on liian pieni ja osallistujajoukko liian homogeeninen monien kliinisten tekijöiden ja erityisesti geneettisten tekijöiden merkityksen tutkimiseen painonhallinnan ja laihdutuksen onnistumisessa. Siksi olemme olleet mukana useammassa kansainvälisessä kohortissa. Yksi tärkeä tutkimuslöydös on, että FTO-geeni, jonka ajatellaan olevan yksi kehon painon säätelyyn osallistuvista geeneistä, ei ole yhteydessä laihdutuksen onnistumiseen. Johtopäätös tästä on, että henkilö voi onnistua laihtumisessa geneettisestä taipumuksesta huolimatta, jos hän saa asianmukaista tukea ja elintapaohjausta.
6) DPS-tutkimuksen pitkäaikaisseuranta-aineiston perusteella voidaan estimoida, että 1% painonlasku ensimmäisen vuoden aikana pienensi diabetesinsidenssiä keskimäärin 7% koko seurannan aikana. Painonmuutos intervention aikana on luotettava ennustaja diabetesriskin alenemiselle.

Lehmänmaitoallergisten lasten seerumin rasvahappoprofiilit erosivat samanikäisistä ikätovereista ja välttämisruokavalio lisäsi näitä eroja entisestään. Korkeampi seerumin eikosapentaeenihapon osuus vähensi riskiä sairastua lapsuusiän astmaan, etenkin ei-atooppiseen astmaan. Korkeampi linolihapon ja n-6 monityydyttymättömien rasvahappojen osuus lisäsi riskiä sairastua atooppiseen astmaan.

Lehmänmaitoallergia johti merkittäviin ruokavaliorajoituksiin aina 4 vuoden ikään saakka. Korkeampi lehmänmaitotuotteiden käyttö lapsuusiässä oli käänteisessä yhteydessä atooppiseen eli IgE positiiviseen astmaan. Korkeampi rintamaidon ja kauran käyttö vähensi riskiä ei-atooppiseen eli IgE negatiiviseen astmaan. Varhainen kalan aloitus oli käänteisessä yhteydessä lapsuusiän astmariskiin.

We created a diet quality score (DQS) for Finnish and Westernized population according to the Finnish and Nordic Nutritional guidelines. We tested its associations with obesity measures, eating styles and nutrient intakes. Our main findings demonstrated that a higher DQS was associated with lower body mass index (BMI) and waist circumference (WC) and with a lower risk of being overweight and abdominal obese during young adulthood. A higher DQS was associated with healthier eating styles (i.e, eating breakfast everyday, don't snack, don't munch in the evening, emotional and external eating) and healthier nutrient intakes. The publication is currently under review in the Journal Nutrients and also an abstract from this study was accepted in Proceedings of the Nutrition Society journal and it will be presented as a poster in the next European Nutrition conference (FENS), which will be held in Dublin in October.

Also, I finished the analyses of my second article on the association of eating behavior patterns with obesity measures and I am currently writing the manuscript. We found that eating behavior patterns such as controlled eating and healthy and regular eating mediate the association between a polygenic risk score (PRS) for BMI, which includes more than 1.1 million of single nucleotide polymorphisms (SNPs), and obesity measures (BMI and WC), participants with a lower PRS for BMI tend to have more control on their eating (β=-0.15, p<0.001) and controlled eating was associated to lower BMI (β=-0.39, p<0.001) and lower WC (β=-0.32, p<0.001). We calculated heritability estimates for eating behavior patterns, and we found that healthy and regular eating, accounted for 48% of the total phenotypic variation. Finally, we found that eating behavior patterns were inversely correlated with obesity measures, significantly.

This study examined in the prospective STRIP cohort the association of several conventional cardiometabolic risk markers and systemic metabolites with common carotid artery IMT and abdominal aortic IMT measured repeatedly at the age of 11, 13, 15, 17, and 19 years
This study showed that BMI, waist circumference, and systolic blood pressure were associated with common carotid artery and aortic IMT between ages 11 and 19 years. Additionally, diastolic blood pressure, total cholesterol, triglycerides, apo-B, non-HDL-cholesterol, insulin, HOMA-IR, crp, GP and VLDL particle size were directly associated with aortic IMT. Albumine associated with higher carotid IMT.
Participants with higher arterial IMT had higher BMI and higher blood pressure measured from early childhood.
Our longitudinal results in predominantly normal weight children give further strength to previous cross-sectional findings on the association between adiposity and increased arterial IMT in children overweight or obese. These findings suggest that maintaining normal body weight and blood pressure in childhood may, in part, prevent from acceleration of atherosclerosis.

Tavoitteet: Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, vaikuttaako lapsuusaikana kulutettujen maitotuotteiden prosessointi (homogenointi, lämpökäsittely ja valmistustapa erityyppisiksi maitovalmisteiksi) suomalaisten lasten tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen.
Menetelmät: Tutkimme lasten kuluttamien maitovalmisteiden prosessoinnin yhteyttä tyypin 1 esiasteen riskiin 6081 lasta käsittävässä Type 1 Diabetes Prediction and Prevention (DIPP) -ravitsemustutkimuksen kohortissa. Tutkimukseen osallistuvat perheet rekrytoitiin vuosina 1996–2004 Oulun ja Tampereen yliopistosairaaloista. Lapsilta seurattiin diabeteksen esiastetta kuvaavien autovasta-aineiden ilmaantumista seeruminäytteisiin sekä kliinisen diabeteksen puhkeamista 3–12 kuukauden välein. Ravitsemusta seurattiin kolmen päivän ruokapäiväkirjojen avulla 3, 6 ja 12 kk:n sekä 2, 3, 4 ja 6 vuoden iässä. Ruokapäiväkirjojen tallentamisessa on käytetty kansallista elintarvikkeiden Fineli-koostumustietokantaa, johon loimme aikaisemmin maitovalmisteiden käsittelyyn perustuvan luokittelun. Luokittelua käyttämällä selvitimme, onko eri tavoin kulutettujen maitovalmisteiden käyttö yhteydessä esidiabeteksen riskiin.
Tutkimme seuraavien maitovalmisteryhmien yhteyttä esidiabetesriskiin: kaikki lehmänmaitovalmisteet, joka jaettiin i) fermentoimattomiin maitovalmisteisiin, ii) fermentoituihin maitovalmisteisiin ja iii) juustoihin; äidinmaidonkorvikkeet, joista tutkittiin erikseen pitkälle hydrolysoidut korvikkeet. Tutkittavat luokat maidon prosessoinnin suhteen olivat seuraavat: i) homogenoidut, ii) homogenoimattomat ja iii) rasvattomat, sekä i) pastöroidut tai sitä lievemmin lämpökäsitellyt ja ii) korkeapastöroidut ja steriloidut. Analyyseissä käytimme ravitsemusepidemiologisessa käytössä uutta joint model -mallinnusta, joka kykenee Coxin regressiota paremmin huomioimaan muun muassa intra-individuaalisen vaihtelun.
Tulokset: Lehmänmaitovalmisteiden kulutus oli yhteydessä kohonneeseen esidiabetesriskiin: 10 gramman kulutus maitovalmistetta oli yhteydessä 0,7 % suurentuneeseen esidiabetesriskiin. Ottaen huomioon, että suomalaislapset kuluttavat maitovalmisteita noin puoli litraa päivässä, 0,7 %:n riski 10 grammaa kohti on huomattava. Esimerkiksi yhtä maitolasillista (200g) kohti lapsen riski saada esidiabetes kasvoi 15%. Sekä fermentoimattomien että fermentoitujen maitovalmisteiden kulutus oli yhteydessä korkeampaan riskiin. Juustojen tai äidinmaidonkorvikkeiden kulutus eivät olleet yhteydessä riskiin. Rintamaidon kulutus oli suojaavassa yhteydessä esidiabetesriskiin, joskaan tulos ei ollut aivan tilastollisesti merkittävä (P=0.056).
Prosessoitujen maitovalmisteiden kulutus yhdistyi korkeampaan esidiabetesriskiin. Homogenoitujen maitovalmisteiden kulutus oli yhteydessä kohonneeseen esidiabetesriskiin (P=0.007). Puolestaan homogenoimattomien tai rasvattomien maitovalmisteiden käyttö ei ollut yhteydessä riskiin. Myös voimakkaasti lämpökäsiteltyjen, eli korkeapastöroitujen ja steriloitujen maitovalmisteiden kulutus, oli yhteydessä kohonneeseen riskiin (P=0,044). Miedommin lämpökäsiteltyjen, eli pastöroitujen tai sitä alhaisemmassa lämpötilassa kuumennettujen, maitovalmisteiden käyttö ei ollut yhteydessä esidiabetesriskiin.
Tutkimuksen tulokset lehmänmaitovalmisteiden kulutuksen yhteydestä kohonneeseen esidiabetesriskiin tukevat aikaisempaa tutkimusnäyttöä. Myös rintamaidon suojaava yhteys on raportoitu useammissa aikaisemmissa tutkimuksissa. Maidon prosessoinnin yhteydestä diabetesriskiin on vain vähän aikaisempaa näyttöä, eikä homogenoinnin yhteyttä diabetekseen ei ole tietääksemme lainkaan tutkittu aikaisemmin. Tämän tutkimuksen perusteella homogenointi ja voimakas lämpökäsittely saattavat vaikuttaa maidon mahdollisiin diabetogeenisiin ominaisuuksiin. On kuitenkin huomioitava, että homogenoituja maitovalmisteita kulutettiin huomattavasti homogenoimattomia enemmän. Näin ollen homogenoinnin suhteen ei voida tehdä vahvoja johtopäätöksiä, koska homogenoitujen ja homogenoimattomien maitovalmisteiden kulutuksen erot johtavat erilaiseen tilastolliseen voimaan analyyseissä, mikä saattaa selittää homogenoiduilla saadun vahvemman yhteyden esidiabetesriskiin.
Johtopäätökset: Maidon kulutus- ja prosessointitavat saattavat osaltaan altistaa suomalaisia lapsia tyypin 1 diabetekselle. Viitteet siitä, että sekä maidon voimakas lämpökäsittely että mahdollisesti myös homogenointi, saattavat vaikuttaa maidon diabetogeenisiin ominaisuuksiin, antavat aihetta jatkotutkimuksiin.

Loppuraportti

Varhaislapsuudessa alkanut sepelvaltimotaudin riskitekijöiden interventiotutkimus- vaikutus riskitekijöihin

Vuonna 2015 oli tarkoitus tutkia voidaanko väitöskirjatyön ensimmäisessä osassa havaittu ero metabolisen oireyhtymän esiintyvyydessä ennustaa jo lapsuudessa tiettyjen merkkitekijöiden avulla. Näkyykö aortan IMT -(intima media thickness), elastisuus- tai FMD- (flow-mediated dilation) arvoissa eroa metaboliseen oireyhtymään sairastuvilla verrattuna nuoriin, joille metabolista oireyhtymää ei kehity.

Hain apurahaa väitöskirjatyöhön seitsemän kuukauden ajalle vuodeksi 2015. Haettava summa oli 3700 euroa. Juho Vainion säätiöltä haettava apuraha mahdollisti työskentelyn haetun apurahakauden ajan lääketieteen opiskelujen ohella.

Vuonna 2015 tutkin onko verisuonissa eroa interventio- ja kontrolliryhmän välillä. Tutkimuskuukausina tutkin minkälaista dataa perheistä oli kerätty ja miten datan keräys oli suoritettu sekä tarkastin tilastotieteilijöiden avustuksella eri datapisteitä. Lisäksi perehdyin kirjallisuuteen asian tiimoilta.

Tutkin erilaisia verisuonten kuntoa kuvaavia ultraääni-markkereita ja ryhmittelin nuoria riskitekijöiden mukaan. Keskityin aluksi 5 vuoden dataan ja eri mittausmarkkereihin. Esimerkiksi metabolisen oireyhtymän perusteella muodostin riskiklustereita ja hypoteesina oli nähdä haitallisten elämäntapojen vaikutus nuorten verisuonissa. Ryhmitysten perusteella eritoten lihavuus ja liikkumattomuus näkyi jo alle 20-vuotiaiden suonissa.

Valitettavasti itsenäistä julkaisua näistä tuloksista ei loppujen lopuksi tullut.
Kiinnostavia tuloksia löytyi, yhteyksiä vaikutti löytyvän metabolisen syndrooman ja eritoten sydämen vasemman eteisen massan suhteen. Lisäksi muodostin erilaisia riskiklustereita (tupakointi/lihavuus/liikunta ym.) ja tutkin näiden vaikutusta verisuonten uä-muuttujiin. Valitettavasti valmiita julkaisuja ei 7 kuukauden apurahan avulla tullut. Arkistoidun datan tarkistamisessa arkistokaapeissa kului yllättävän paljon aikaa, kuin myös tilastoidun datan läpi käymisessä sekä muuttujakoodien muodostamisessa.

Tutkimus "Ruokavalio ja varhainen kasvu vanhuuden toimintakyvyn määrittäjänä” kesti 06/2014-10/2019.

Tutkimus koostui kolmesta osa-alueesta, joista ensimmäisessä selvitettiin iäkkäiden ruokavalion laatua ja minkälaisia muutoksia siinä on tapahtunut 10 vuoden aikana. Tutkimuksessa havaittiin, että iäkkäiden ruokavalio on monilta osin muuttunut terveellisempään suuntaan ja esimerkiksi D-vitamiinitaso on hyvällä tasolla iäkkäiden keskuudessa. Suurimpia ravitsemuksellisia ongelmakohtia havaittiin olevan liian runsas suolan ja tyydyttyneen rasvan saanti.

Tutkimuksen toisessa osiossa selvitettiin ruokavalion merkitystä iäkkäiden toimintakykyyn. Havaitsimme, että terveellisen Pohjoismaisen ruokavalion noudattaminen oli yhteydessä parempaan fyysiseen suorituskykyyn ja suurempaan lihasvoimaan 10 vuoden seurannan aikana. Ruokavalion ei sensijaan havaittu olevan merkittävästi yhteydessä lihasmassaan seurantajaksolla. Terveellisen Pohjoismaisen ruokavalion ja Välimeren ruokavalion noudattamisen havaittiin ennustavan vähäisempää toiminnanvajeiden ilmaantumista 10 vuoden seurannan aikana. Tutkimuksessa toiminnanvajeiksi kutsuttiin sitä, jos henkilöllä oli ongelmia pukemisessa ja pesytymisessä tai ongelmia kävellä korttelin ympäri. Tutkimuksessa selvitettiin myös sydänterveyden yhteyttä iäkkäiden suorituskykyyn, itsearvioituun toimintakykyyn ja toiminnanvajeiden ilmaantumiseen. Sydänterveyttä kuvattiin American Heart Association -säätiön kehittämällä indeksillä, joka koostuu painoindeksistä, ruokavaliosta, tupakoinnista, liikunnasta, verenpaineesta ja veren glukoosi- ja kolesterolipitoisuudesta. Tutkimuksessa havaittiin, että ideaalinen sydänterveys oli yhteydessä parempaan suorituskykyyn, vähäisempään toiminnanvajeiden ilmaantumiseen ja parempaan itsearvioituun fyysiseen toimintakykyyn 10 vuoden seurantajaksolla.

Tutkimuksen kolmannessa osa-alueessa tarkasteltiin varhaisen kasvun ja ruokavalion yhteisvaikutusta fyysiseen toimintakykyyn. Tutkimuksissa osoitettiin, että pieni syntymäkoko ennustaa heikompaa fyysistä suorituskykyä, vähäisempää liikunta-aktiivisuutta ja gerastenian riskiä 70-vuoden iässä. Lisäksi imeväisiän kasvu ja varhaislapsuudessa koettu stressi lisäävät gerastenian riskiä ikääntyessä.

Hakijan ohjauksessa valmistui 04/2017 ETM Maria Finnen pro gradu –tutkielma Pohjoismaisen ruokavalion merkityksestä fyysisessä ja psyykkisessä toimintakyvyssä 10 vuodessa tapahtuneisiin muutoksiin. Tutkielmassa ei havaittu ruokavalion noudattamisen olevan yhteydessä itsearvioituihin toimintakyvyn muutoksiin.

Tutkimustyö eteni suunnitelman mukaisesti. Tutkimussuunnitelman ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää ruoankäytön ja kokonaisruokavalion yhteyttä fyysiseen toimintakykyyn. Tämä tavoite toteutui. Seuraavana tavoitteena oli kirjoittaa kuvaileva käsikirjoitus ikääntyvien suomalaisten ruokavaliosta ja siinä 10 vuodessa tapahtuneista muutoksista. Käsikirjoitus valmistui ja on arvioitavana tieteellisessä julkaisusarjassa. Kolmantena tavoitteena oli selvittää varhaisen kasvun mahdollista muokkaavaa vaikutusta ruokavalion ja fyysisen toimintakyvyn väliseen yhteyteen. Tätä tavoitetta on osittain selvitetty tutkimalla varhaisen kasvun suoraa merkitystä ikääntyvien toimintakykyyn. Tämän lisäksi on tehty laajat ja perusteelliset tilastoanalyysit, joiden tulokset osoittavat, että syntymäkoko ei muokkaa varhaisen kasvun ja myöhemmän iän toimintakyvyn välisiä yhteyksiä. Tutkimukseen oli suunniteltu rekrytoitavan väitöskirjantekijä selvittämään ruokavalion ja kognitiivisen toimintakyvyn välistä yhteyttä. Rahoituksen epävarmuuden vuoksi tämä ei toteutunut.

Ammattikuljettajien laihdutustukimuksessa 85 % elintapaohjausryhmään kuuluneista ja 83 % vertailuryhmään kuuluneista kuljettajista osallistui mittauksiin 12 kuukautta tutkimuksen alusta. Suurin osa (76 %) elintapaohjausryhmään kuuluneista kuljettajista osallistui jokaiselle tarjotulle 13 ohjauskerralle. Keskimäärin elintapaohjausta saaneet kuljettajat laihtuivat neljä kiloa ja heidän vyötärönympäryksensä pieneni viisi senttiä vertailuryhmään verrattuna. Kuljettajat paransivat ravintotottumuksiaan ja lisäsivät liikuntaa. Verenkiertoelimistön ja aineenvaihdunnan sairauksien riski pieneni. Hyvä osallistuminen ja toteutuneet elintapamuutokset viittaavat siihen, että elintapaohjaus, jossa on yhdistetty tapaamisia ja puhelinkontakteja, soveltuu ylipainoisille kaukoliikenteen kuljettajille. Ammattikuljettajille tulisi turvata pääsy työterveyshuoltoon, jossa on valmiuksia tarjota elintapaohjausta.
Vuoden ja seitsemän vuoden kuluttua synnytyksestä metabolisen oireyhtymän esiintyvyydessä ei ollut eroa koe- ja vertailuryhmän välillä. Seurantamittauksiin osallistui 24 % ja 37 % alkumittauksissa käyneistä naisista. Varhaisraskaudessa todettu raskausdiabetes sekä raskautta edeltänyt ylipaino olivat yhteydessä metaboliseen oireyhtymään vuosi ja seitsemän vuotta synnytyksen jälkeen. Raskauden aikainen elintapaohjaus ei vähentänyt metabolisen oireyhtymän ilmaantumista vuosi ja seitsemän vuotta synnytyksen jälkeen. Raskaus saattaa olla liian lyhyt aika pysyvien elintapamuutosten aikaansaamiseksi. Raskausdiabetesta sairastaneiden ja lihavien naisten seurantaa ja elintapaohjausta on tärkeää jatkaa synnytyksen jälkeen. Yhteistyötä äitiys- ja lastenneuvoloiden, terveyskeskusten ja työterveyshuollon välillä tulisi lisätä hoidon jatkuvuuden varmistamiseksi.

Studien hade två mål. Dels var målet att få mera kunskap om genomförandet av en frukt- och grönsaksfrämjande skolintervention. Resultaten från studien visar att det är möjligt att öka det dagliga fruktintaget betydligt via en skolintervention. Samtidigt visade processutvärderingen att lärarna i interventionsklasserna genomförde interventionen med olika intensitet. Endast i de klasser där intensiteten på interventionen var hög steg elevernas dagliga fruktkonsumtion. Grönsakskonsumtionen steg inte som följd av interventionen.

Det andra målet var att få en mångsidigare bild av socioekonomiska faktorer som inverkar på frukt- och grönsaksintag hos barn, samt vikten av gratis skollunch för frukt- och grönsaksintaget. Enligt resultaten så finns det ett starkare samband mellan föräldra stöd, uppmuntran och regler och rutiner kring frukt- och grönsaker och barnens dagliga intag av frukt och frukt grönsaker i länder där man inte serverar gratis skol lunch (Nederländerna och Tyskland). Och andra sidan är sambanden föräldrarutiner och barns intag svagare i de länder där alla barn erbjuds gratis varm skollunch (Finland och Sverige). Därigenom kan man säga att finska och svenska skollunch systemet har en hälsofrämjande effekt på barns frukt- och framförallt grönsaksintag. Vi fann också att socioekonomisk bakgrund har olika samband till barns frukt och grönsakintag beroende på i vilket europeiskt land man mäter sambanden. Sambanden gick i flera länder via det att det fanns ett samband till föräldrars kunskap om frukt och grönsaksrekommendationer eller tillgängligheten hemma som i sin tur hade samband till barnens intag. Också andra mellanliggande faktorer hade betydelse för de undersökta sambanden.

Tässä tutkimuksessa kuvasimme ja analysoimme ryhmässä tapahtuva elintapaohjauksen tutkimattomia resursseja elintapamuutoksen edistämisessä. Tarkastelimme elintapaohjausryhmien jäsenten välisen vuorovaikutuksen ja sosiaalisen tuen tarjoamaa potentiaalia elintapamuutoksen helpottamisessa sekä vuorovaikutusprosessien etenemistä ja ryhmäläisten toiminnan vaikutusta toisten ryhmäläisten sekä ohjaajan toimintaan ryhmänohjaustilanteessa autenttisen videoidun aineiston avulla. Aineisto koostui Suomen Akatemian tutkimusohjelman ”Ravinto, elintarvikkeet ja terveys” (2007-2010) tutkimuksen “The Effectiveness and Feasibility of Activating Counseling Methods and Videoconferences in the Dietary Group Counseling” (Laitinen et al. 2010, Alahuhta et al. 2010) yhteydessä kuvatuista videonauhoitetuista ryhmänohjaustapaamisista. Kyse oli
ravitsemusterapeutin pitämistä ohjausryhmistä 2-tyypin diabetesriskistä kärsiville ylipainoisille työikäisille.


Lähiryhmien vuorovaikutuksessa ryhmäläisten itseohjautuva osallistuminen tapahtuu kysymysten, itsereflektoivien puheenvuorojen sekä vapaaehtoisen henkilökohtaisen tiedon jakamisen avulla. Nämä toimet saavat aikaan siirtymiä ohjaajavetoisesta osallistujakeskeiseen vuorovaikutukseen ja mahdollistavat siten ryhmäläisten yhteistä ongelmanmuodostusta, kokemusten jakamista, sekä näyttävät, miten ryhmäläiset orientoituvat meneillään olevaan institutionaaliseen tehtävään. Ryhmäläisten keskinäisen keskustelun mahdollistaminen tuottaa tilaisuuksia sosiaalisen tuen osoittamiselle, allianssin rakentamiselle ryhmäläisten välille ja toisaalta toisten näkemysten haastamiselle, mikä voi edesauttaa institutionaalisten tavoitteiden saavuttamista tuottamalla puhujissa itsereflektiota. Ohjaustoiminnassa on tärkeää havaita ja käyttää hyödyksi näitä osallistumisen mahdollistavia kohtia, jotta ryhmän toiminnasta nousevat ohjauksen tavoitteita palvelevat käytänteet voidaan hyödyntää elintapamuutoksen aikaansaamisessa. (ks. tarkemmin julkaisut alla)

Skypen välityksellä ohjattujen ryhmien vuorovaikutuksesta tehtiin alustavia havaintoja, joiden mukaan
1. Viiveen seurauksena ohjaajan palaute ryhmäläisten toimintaan voi tulla ryhmäläisten näkökulmasta myöhässä tai muuten oudossa kohtaa ryhmäläisen puhetta, mistä seuraa vuorovaikutuksen kulun häiriöitä (esim. päällekkäispuhuntaa) ja puheen uudelleenmuotoiluja (kun teknisen viiveen vuoksi puuttuvaa palautetta käsitellään merkkinä esimerkiksi vastauksen riittämättömyydestä).
2. Äänenlaadun ongelmien vuoksi ohjaajalta voi jäädä kuulematta osia ryhmäläisten vastauksista, jolloin ohjaaja voi rakentaa yhteisymmärrystä esimerkiksi esittämällä ymmärrystarjouksen ryhmäläisen puheesta.
3. Ohjaajan affektiiviset minimipalautteet (empaattinen äänensävy, hymyily) eivät välttämättä välity ryhmäläisille yhtä selkeästi videovälitteisesti kasvokkaiseen verrattuna.
4. Kuuluvuuden ongelmat voivat johtaa tilanteeseen, jossa ohjaaja ei hetkellisesti pysty osallistumaan keskusteluun ja ryhmäläisten keskinäisen tuen merkitys kasvaa. Tällöin on toisaalta riskinä, ettei ohjaaja pysty monitoroimaan ohjauksen agendan kannalta haitallista sisältöä.
Näitä havaintoja tarkennetaan suunnitteilla olevassa jatkotutkimuksessa

Syövänehkäisytutkimuksen (SETTI) aineistossa ravinnon hiilihydraattien pienempi glykeeminen indeksi ei ollut yhteydessä pienempään sepelvaltimotaudin riskiin. Sen sijaan tyydyttyneen ja trans-rasvan korvaaminen hiilihydraateilla oli yhteydessä pienempään riskiin.

Syövänehkäisytutkimuksesta (SETTI) poimitussa aineistossa seerumin insuliininkaltaisen kasvutekijän sitojaproteiini 1 -pitoisuus oli käänteisessä yhteydessä tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuuteen, mutta tulos oli pääasiassa riippuvainen tutkittavien painoindeksistä. Hiilihydraattien, kasviperäisen proteiinin ja maitoproteiinin saanti olivat positiivisessa yhteydessä em. sitojaproteiinin pitoisuuden kanssa ja lihaproteiinin ja rasvan saanti negatiivisessa yhteydessä, mikä saattaa kuvastaa eri energiaravintoaineiden saannin yhteyttä insuliiniherkkyyteen.

Juho Vainion säätiön apurahaa käytin 3 kuukauden väitöskirjatyöskentelyyn keväällä 2020. Artikkeli "Healthy Nordic diet and risk of incident coronary heart disease among men: the Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study" hyväksyttiin arviointikierrokselle British Journal of Nutrition -lehteen ja odottaa reviewersien kommentteja. Artikkelissa tutkimme terveellisen Pohjoismaalaisen ruokavalion yhteyttä sepelvaltimotaudin riskitekijöihin ja sepelvaltimotautikohtauksiin sekä kaulavaltimoiden ateroskleroosiin. Terveellinen Pohjoismaalinen ruokavalio ei tutkimuksessamme vaikuttanut olevan yhteydessä mihinkään edellämainituista, paitsi käänteisesti C-reaktiivisen proteiinin (CRP) pitoisuuksiin. Apurahan aikana pääsin aloittamaan myös väitöskirjani kolmannen artikkelin "Adherence to healthy Nordic diet and risk of type 2 diabetes among men: the Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study", jossa tutkitaan terveellisen Pohjoismaalaisen ruokavalion yhteyksiä tyypin 2 diabetekseen ja sen riskitekijöihin seerumin insuliinipitoisuuteen sekä plasman glukoosipitoisuuteen. Artikkeli on vielä kirjoitusvaiheessa ja tuloksia ei ole vielä julkaistu. Mainitsen vielä, että laitoin tutkimushankkeen loppupäiväksi apurahan viimeisen käyttöpäivän, mutta väitöskirjatyöni tulee vielä jatkumaan tämän jälkeen. Artikkeli odottaa vielä julkaisua, joten en voi vielä laittaa julkaisua liitteeksi.

Työssä tutkittiin mustikan vaikutuksia sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan sekä matala-asteiseen tulehdustilaan (inflammaatioon) henkilöillä, joilla oli metabolisen oireyhtymän piirteitä eli ylipainoa sekä kaksi seuraavista: koholla oleva paastosokeri, epänormaalit veren rasva-arvot, vyötärölihavuus tai kohonnut verenpaine. He söivät 8 viikon ajan joko normaalia ruokavaliotaan, jossa marjojen käyttöä oli rajoitettu (kontrolliryhmä, n=12), tai ruokavaliota, joka sisälsi kokonaista mustikkaa helppokäyttöisinä kotimaisina valmisteina (mustikkaryhmä, n=15). Valmisteet olivat mustikkapuree (Pakkasmarja) ja kuivattu makea mustikka (Kiantama). Niiden päiväannos vastasi 400 grammaa tuoretta mustikkaa. Sokeriaineenvaihduntaa tutkittiin oraalisen ja suonensisäisen glukoosirasituskokeen avulla tutkimuksen alussa ja lopussa. Rasva-aineenvaihduntaa tutkittiin tavanomaisten veren rasvamääritysten avulla ja kolesteroliaineenvaihduntaa selvitettiin mittaamalla verestä kolesterolin imeytymistä ja synteesiä kuvaavia aineenvaihduntatuotteita. Mustikan käytöllä ei ollut selvää vaikutusta sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan. Vaikka mustikkatuotteet sisälsivät sokeria ja tutkittavien sokerin saanti lisääntyi, sillä ei ollut haitta-vaikutuksia sokeri- tai rasva-aineenvaihduntaan. Tulehdustilaa selvitettiin mittaamalla verestä tavanomaisten inflammaatiomarkkereiden pitoisuuksia. Tutkittavilla oli matala-asteinen tulehdustila, eli CRP:n ja muiden inflammaatiomarkkeiden pitoisuudet olivat koholla. Tutkimuksen aikana niiden pitoisuudet alenivat mustikkaryhmässä ja pysyivät ennallaan tai nousivat kontrolliryhmässä. Mustikan vaikutuksia tulehdustilaan selvitettiin myös nutrigenomiikan avulla eli tutkimalla veren valkosoluista inflammaatioon liittyvien geenien ilmentymistä. Osalle mustikkaryhmään kuuluvista tehtiin koko genomin kattava transkriptomiikka-analyysi veren valkosoluista ja tulokset varmennettiin QPCR-analyysillä molemmissa ryhmissä. Mustikka- ja kontrolliryhmissä löydettiin eroja kolmessa inflammaatioon liittyvässä signalointireitissä. Lisäksi inflammatoristen solujen aktivaatioon liittyvien geenien ilmentyminen väheni mustikkaryhmässä. Sen sijaan kontrolliryhmässä, jossa marjojen käyttöä oli rajoitettu, nähtiin inflammaatioon liittyvien geenien ilmentymisen voimistumista. Geenitason tutkimukset antoivat tarkempaa tietoa mustikan anti-inflammatorisesta vaikutuksesta kuin tavanomaiset veren inflammaatiomarkkerit. Tulokset osoittavat, että säännöllinen mustikan käyttö lieventää metaboliseen oireyhtymään tyypillisesti liittyvää tulehdustilaa, mikä pitkällä aikavälillä voi vähentää tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien riskiä. Mustikan ja muiden marjojen sisällyttämistä ruokavalioon voi suositella kaikille ja tämän tutkimuksen perusteella erityisesti henkilöille, joilla on metabolisen oireyhtymän piirteitä.

Väitöskirjani aihe on ravitsemus- ja liikuntaintervention vaikutus lasten plasman rasvahappokoostumukseen. Väitöskirjani tulokset osoittavat, että veren rasvahappokoostumus kuvastaa lasten ruokavalion rasvan laadun lisäksi myös hiilihydraattien laatua. Toisaalta tutkimus osoittaa, että veren suuri tyydyttyneiden ja kertatyydyttyneiden rasvahappojen osuus ja pieni monityydyttymättömien rasvahappojen osuusveressä on yhteydessä suurempaan sydän- ja verisuonitautiriskiin jo lapsuudessa, mutta kuitenkin lasten veren rasvahappokoostumukseen on mahdollista vaikuttaa perhekeskeisellä elintapaohjauksella mm. suosittelemalla kasvirasvan käytön lisäämistä. Väitöspäiväksi on jo sovittu pe 31.3.2017. Yhteenvedon työnimenä on ollut: Plasma Fatty Acid Profile, Dietary Components and Cardiometabolic Risk Factors In Children. Yhteenveto on tällä hetkellä esitarkastuksessa. Lähetän väitöskirjani sen valmistuttua Juho Vainion Säätiölle.

Raskaudenaikainen ravitsemus vaikuttaa sekä naisten että lasten tulehdusmarkkeeri leptiinin seerumipitoisuuteen. Erityisesti runsaalla kuidun saannilla ja vähäisellä tyydyttyneen rasvan saannilla on hyödyllinen vaikutus äitien leptiini-pitoisuuteen. Ylipainoisilla äideillä sokerin saanti näyttää olevan suhteessa leptiini-pitoisuuteen.

Ravitsemusneuvonnalla voidaan lisätä raskaana olevien naisten beta-karoteenin ja e-vitamiinin saantia mutta vaikutus ei välity yksiselitteisesti äitien seerumipitoisuuteen. Tilastollisten analyysien perusteella naisten vitamiini-pitoisuuksiin vaikuttavat ravitsemuksen lisäksi ylipaino ja ikä.

Väitöskirjatutkimuksen tulokset osoittivat, että geneettisten tekijöiden osuus väestötasolla vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden vaihtelua selittävänä tekijänä vaihteli 43 %:n ja 52 %:n välillä nuoruudessa (16 vuodesta 18 vuoteen) laskien nuoressa aikuisiässä noin 30 %:iin (ikä noin 25 vuotta). Geneettisten tekijöiden havaittiin olevan kolmenkymmenen ikävuoden tietämillä lähes samalla tasolla kuin nuoruudessa; väestön liikunta-aktiivisuudesta 44 % selittyi yksilöiden välisillä geneettisillä eroilla. Tämä osuus kuitenkin laski seuranta-ajan kuluessa ja oli kuuden vuoden kuluttua 34 %. Ainoastaan pieni osuus niistä geneettisistä tekijöistä, jotka selittivät liikunta-aktiivisuuden vaihtelua 16 vuoden iässä, selittivät sitä myös nuoressa aikuisiässä. Kolmenkymmenen ikävuoden kohdalla liikunta-aktiivisuutta selittävät geneettiset tekijät puolestaan korreloivat voimakkaasti 36 ikävuoden seuranta-aikaan. Sisaruksille yhteisten ympäristötekijöiden merkitys liikunta-aktiivisuuden vaihtelua selittävänä tekijänä pysyi vakaana nuoruudessa, mutta niiden osuus kasvoi nuoressa aikuisiässä, erityisesti naisilla. Ilmiö on päinvastainen kuin geneettisillä tekijöillä. Sekä yhteiset että yksilölliset (ei sisaruksen kanssa jaettavat) ympäristötekijät selittivät nuoreen aikuisikään asti liikunta-aktiivisuuden vaihtelua. Kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen enää vain yksilölliset ympäristötekijät selittivät geneettisten tekijöiden kanssa liikunta-aktiivisuuden vaihtelua kvantitatiivisen genetiikan mallissa.

Omien taitojen kehittämiseen, fyysiseen kuntoon, ja psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät motivaatiotekijät olivat säännöllisesti yli 30 vuoden ajan liikkuneille kaksosparien jäsenille tilastollisesti merkitsevästi tärkeämpiä motivaatiotekijöitä kuin saman ajan liikkumattomina olleille kaksosparien jäsenille. Näiden lisäksi ulkonäköön, liikunnasta nauttimiseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja muiden kanssa kilpailuun liittyvät liikuntamotivaatiotekijät olivat tilastollisesti merkitsevästi tärkeämpiä motivaatiotekijöitä 34-vuotiaille noin 10 vuoden ajan säännöllisesti liikkuneille henkilöille kuin saman ajan pysyvästi liikkumattomina olleille henkilöille. Muiden ihmisten odotusten mukaisesti toimiminen oli vähiten tärkeä motivaatiotekijä kaikille tutkittaville. Se oli myös ainut vapaa-ajan liikuntaan motivoiva tekijä, jonka pysyvästi liikkumattomat arvioivat hieman tärkeämmäksi motivaatiotekijäksi kuin säännöllisesti liikkuvat, vaikkei ero aina ollut tilastollisesti merkitsevä.

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan päätellä, että vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen yhteydessä olevien geneettisten ja ympäristötekijöiden selitysosuudet vaihtelevat iän myötä. Tämä vaihtelu geneettisten ja ympäristötekijöiden osuuksissa näyttäisi selittävän myös seurannan aikana havaittua vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden vaihtelua. Liikuntamotivaatiotekijöihin liittyvät tulokset puolestaan vahvistivat aiempia käsityksiä siitä, että sisäisillä motivaatiotekijöillä olisi tärkeä merkitys säännöllisen ja pitkään jatkuvan vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden toteutumisessa.

E-thesis: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/234784/PHYSICAL.pdf?sequence=3

Väitöstutkimus:
Liikunta, raskaus ja henkinen hyvinvointi: tarkastelussa raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvat naiset

Vähäinen liikunta, mielenterveyden ongelmat ja lihavuus ovat merkittäviä väestön terveyteen liittyviä haasteita. Lihavuus puolestaan on läheisesti yhteydessä raskausdiabetekseen, joka on kehittymässä maailmanlaajuiseksi epidemiaksi raskaana olevien naisten keskuudessa. Raskauden kaltaiset elämäntapahtumat saattavat vaikuttaa sekä liikunta-aktiivisuuteen että henkiseen hyvinvointiin.

Tässä väitöskirjassa koottiin yhteen tutkimusnäyttö merkittävien elämäntapahtumien, erityisesti raskauden, vaikutuksista liikunta-aktiivisuuteen, sekä tutkittiin henkistä hyvinvointia ja liikuntaa raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla naisilla. Lisäksi selvitettiin raskausdiabeteksen ehkäisyyn tähtäävän elintapaohjauksen vaikutuksia koettuun terveyteen alkuraskaudesta siihen asti, kun synnytyksestä on kulunut vuosi.

Elämäntapahtumien vaikutusta liikunta-aktiivisuuteen selvitettiin terveillä aikuisilla. Lisäksi väitöskirjassa oli mukana 482 raskaana olevaa ja 39 raskautta suunnittelevaa naista, joilla oli suurentunut raskausdiabeteksen riski (raskausdiabetes aiemmassa raskaudessa ja/tai raskautta edeltävä painoindeksi ≥ 29 kg/m2), sekä 358 Suomen yleiseen väestöön kuuluvaa raskaana olevaa naista. Osa suurentuneessa raskausdiabeteksen riskissä olevista naisista sai ravitsemus- ja liikuntaohjausta alkuraskaudesta siihen asti, kun synnytyksestä oli kulunut vuosi. Naisten masennusoireet, terveyteen liittyvä elämänlaatu, koettu terveys ja liikunta-aktiivisuus kysyttiin lomakkeilla, ja raskautta suunnittelevien naisten hengitys- ja verenkiertoelimistön kunto selvitettiin mittaamalla maksimaalinen hapenottokyky polkupyöräergometritestin aikana.

Tulokset osoittivat, että merkittävät elämäntapahtumat vaikuttavat vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen. Vaikutukset riippuvat iästä, sukupuolesta ja elämäntapahtumasta; esimerkiksi raskaus vähentää liikunta-aktiivisuutta yleisessä väestössä. Raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla naisilla on enemmän masennusoireita kuin naisilla yleisesti alkuraskaudessa, mutta ero näyttäisi selittyvän taustatekijöillä, kuten iällä, painoindeksillä ja tulotasolla. Raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla raskautta suunnittelevilla naisilla hengitys- ja verenkiertoelimistön kunto ja vapaa-ajan liikunta-aktiivisuus olivat positiivisesti yhteydessä koettuun terveyteen ja koettuun fyysiseen hyvinvointiin, myös painoindeksillä vakioinnin jälkeen. Naiset, joilla oli hyvin huono kunto, kokivat terveytensä ja fyysisen hyvinvointinsa kaikkein huonoimmaksi, jopa verrattuna naisiin, joilla oli huono kunto. Koettu terveys näytti paranevan alkuraskaudesta siihen asti, kun synnytyksestä oli kulunut vuosi raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla naisilla, jotka saivat elintapaohjausta. Koettu terveys näytti sen sijaan huononevan kontrolliryhmässä. Ero ryhmien välillä ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä.

Merkittävät elämäntapahtumat, kuten raskaus, vaikuttavat vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen, joten elämäntapahtumat voisivat olla otollinen aika liikunta-aktiivisuuden edistämiselle. Raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla naisilla on enemmän masennusoireita kuin naisilla yleisesti alkuraskaudessa, ja ero näyttäisi selittyvän taustatekijöillä, kuten iällä, painoindeksillä ja tulotasolla. Raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla raskautta suunnittelevilla naisilla jo hieman parempi hengitys-ja verenkiertoelimistön kunto saattaisi parantaa terveyteen liittyvää elämänlaatua. Raskautta suunnittelevien ja raskaana olevien riskiryhmään kuuluvien naisten masennusoireisiin tulisi kiinnittää enemmän huomiota sekä terveydenhuollossa että interventiotutkimuksissa, sillä henkinen hyvinvointi saattaa vaikuttaa sekä raskausdiabeteksen ehkäisyyn että hoitoon sitoutumiseen. Raskausdiabeteksen riskiryhmän elintapaohjauksessa tulisi olla mukana myös psyykkinen tuki.

The main findings were: both long-term and short-term self-reported instruments provide acceptable means of occupational sitting time in an office-based workplace, but their utility at the individual level is limited due to large variability (I); working with a sit-stand workstation reduced occupational sitting time and improved work-related health outcomes, such as musculoskeletal comfort, work ability, spinal loading and muscle activity patterns (II & III); the postural physiology study showed that compared with sitting, standing work increased energy expenditure and muscle activity after glucose loading in middle aged women. The results suggested that fuel switching occurs in favor of fat oxidation during standing despite extra carbohydrate availability (IV). Overall, the results of this study suggest that in the workplace, using sit-stand workstations can provide a promising strategy to reduce occupational sitting time and improve potential health outcomes.

Tämän väitöstutkimuksen tavoitteena oli tarkastella liikunnan ja fyysisesti passiivisen ajan sekä kestävyyskunnon ja motoristen taitojen yhteyksiä luku- ja laskutaitoon sekä tutkia kehon rasvakudoksen määrän yhteyksiä neuromuskulaariseen suorituskykyyn 6–8-vuotiailla lapsilla.
Tutkimuksen mukaan erityisesti heikompi motorinen suorituskyky oli yhteydessä heikompiin oppimistuloksiin sekä kognitiivisiin toimintoihin kuten työmuistiin ja inhibitioon. Välituntiliikunta sekä urheiluseuran harjoituksiin osallistuminen olivat yhteydessä parempiin oppimistuloksiin. Lisäksi pojilla runsaampi liikunta, lukeminen ja kirjoittaminen, sekä tietokoneen käyttö ja videopelien pelaaminen olivat yhteydessä parempiin oppimistuloksiin, mutta nämä yhteydet selittyivät osin motorisella suorituskyvyllä, kestävyyskunnolla ja rasvakudoksen määrällä. Tytöillä liikunta oli käänteisesti yhteydessä oppimistuloksiin, mutta nämä yhteydet selittyivät suurimmaksi osaksi rasvakudoksen määrällä. Rasvakudoksen määrä oli käänteisesti yhteydessä neuromuskulaariseen suorituskykyyn pojilla ja tytöillä sekä kestävyyskunnon mittarina käytettyyn rasvattomalla massalla vakioituun maksimityötehoon pojilla.

Lisäksi ryhmämme julkaisi kaksi tätä väitöstutkimusta tukevaa artikkelia fyysisen kunnon, kehon rasvakudoksen määrän ja ravitsemuksen yhteyksistä lasten päättelykykyyn (Haapala ym. Med Sci Sports Exerc 2015; Haapala ym. Br J Nutr 2015). Näiden tulosten mukaan paremmat motoriset taidot ja parempi Itämeren ruokavalion noudattaminen olivat yhteydessä parempaan päättelykykyyn erityisesti pojilla. Havaitsimme myös, että pojat, joilla korkea tai matala rasvaprosentti yhdistyi heikkoihin motorisiin taitoihin, menestyivät huonommin päättelykyytestissä kuin pojat joilla oli keskimääräinen rasvaprosentti tai paremmat motoriset taidot. Tytöillä yhteyksiä fyysisen kunnon, ruokavalion ja päättelykyvyn välillä ei havaittu.

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan päätellä, että heikko motorinen suorituskyky, vähäinen liikunta ja huonolaatuinen ruokavalio saattavat altistaa heikommalle kognitiiviselle suoriutumiselle sekä matalammille oppimistuloksille erityisesti pojilla. Lisäksi liiallinen rasvakudoksen määrä heikentää neuromuskulaarista ja motorista suorituskykyä.

Väitöstutkimuksen mukaan noin 40 prosenttia ikääntyvistä miehistä ja noin puolet naisista liikkuu terveytensä kannalta riittämättömästi. Henkilökohtaista liikuntaohjausta saaneista kaksi viidestä sai kimmokkeen vuosia kestävään liikuntaharrastukseen.

Tutkimuksessa tarkasteltiin taustatekijöiden ja nelivuotisen liikuntaintervention vaikutusta ikääntyvien liikkumiseen. Vähiten liikkuvat miehet olivat vanhempia, useammin työssäkäyviä ja eronneita kuin enemmän liikkuvat miehet. Lisäksi vähän liikkuvilla miehillä oli enemmän sairauksia, suppeampi sosiaalinen verkosto sekä huonompi ruokavalio kuin muilla. Naisilla huono terveys oli yhteydessä vähäiseen fyysiseen aktiivisuuteen.

Tutkittavat jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään, joista toinen sai säännöllistä henkilökohtaista kestävyysliikuntaan painottuvaa liikuntaohjausta ja toinen toimi vertailuryhmänä. Kun vähän liikkuvat saivat henkilökohtaista liikuntaohjausta, he lisäsivät liikkumistaan ja jatkoivat sitä koko tutkimuksen ajan 2,5 kertaa todennäköisemmin kuin vertailuryhmäläiset. Keskimäärin kaksi viidestä liikuntaohjausta saaneesta lisäsi ja ylläpiti liikuntaansa neljän vuoden ajan.

Tutkimus antoi uutta tietoa liikuntaintervention ja taustamuuttujien yhteisvaikutuksista liikunnan lisäämiseen. Liikuntaohjaus puri parhaiten eläkeiän kynnyksellä oleviin sekä henkilöihin joilla oli masennusoireita tai jotka olivat lopettaneet tupakoinnin.

Jotta liikuntainterventioita voitaisiin kohdentaa mahdollisimman tehokkaasti, on tärkeää tunnistaa ne, jotka liikkuvat vähiten ja ne, jotka lisäävät liikuntaansa ohjauksen myötä. Henkilöt, jotka eivät tässä tutkimuksessa lisänneet liikuntaansa, voivat hyötyä yksilöidymmistä liikuntainterventioista.

Väitöstutkimuksen yksi keskeinen tuotos on kestävyyssuorituskykyä kuvaavat maksimaalisen hapenottokyvyn viitearvot miehille ja naisille, sekä erikseen terveille miehille ja terveille naisille. Maksimaalinen hapenottokyky aleni 15 prosenttiyksikköä kymmenessä ikävuodessa poikkileikkausaineistossa. Nämä viitearvot palvelevat ikääntyvien kuntotestauksen ja kliinisten rasituskokeiden parissa toimivia ammattilaisia ja heidän asiakkaitaan.

Tutkimus toteutettiin Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuslaitoksella vuosina 2005–2011. Aineiston muodosti DR's EXTRA (Dose-Responses to Exercise Training) -tutkimus, joka oli laaja väestöotos 57–78-vuotiaita kuopiolaisia miehiä ja naisia. Maksimaalinen hapenottokyky mitattiin tarkasti ja luotettavasti suoralla menetelmällä hengityskaasuista polkupyöräergometritestin aikana. Fyysistä aktiivisuutta selvitettiin kyselyin. Vähäistä fyysistä aktiivisuutta ja liikunnan muutosta liikuntaintervention myötä tarkasteltiin suhteessa sosiodemografisisiin, terveyteen, sosiaalisen tukeen ja verkostoon sekä elintapoihin liittyviin tekijöihin. Väitöstutkimus on osa ainutlaatuisen pitkää ja laajaa satunnaistettua kontrolloitua liikunta- ja ruokavaliointerventiotutkimusta.

Säännöllisellä lihasvoimaharjoittelulla on positiivinen vaikutus luuntiheyteen ja luuytimen sokeriaineenvaihduntaan. Lihavuudella ei ole vaikutusta luuntiheyteen, luun rasvoittumiseen tai luuytimen sokeriaineenvaihduntaan modernien kuvantamismenetelmien avulla tutkittuna. Liitteenä itse väitöskirja lähetetty postitse.

Tutkimustulosten mukaan sekä arvopohjaisessa että palauteryhmässä fyysinen aktiivisuus lisääntyi 3 ja 6 kuukauden seurannassa, eikä fyysisen aktiivisuuden muutoksissa ollut eroa ryhmien välillä. Yksilölliset vaihtelut muutoksessa olivat kuitenkin suuria. Arvopohjaisessa ryhmässä minäpystyvyyden tunne, liikuntaan liittyvä suunnittelu sekä liikkumiseen liittyvien epämiellyttävien ajatusten, tunteiden ja fyysisten tuntemusten hyväksyntä parantui enemmän verrattuna palauteryhmään. Edelleen havaittiin, että kiihtyvyysmittarilla mitatun fyysisen aktiivisuuden muutokset olivat yksilöllisesti tarkasteltuna pysyvämpiä arvopohjaisessa ryhmässä verrattuna palauteryhmään niiden osallistujien joukossa, jotka eivät olleet masentuneita. Arvopohjaisessa ryhmässä muutos liikuntaan liittyvien epämiellyttävien tuntemusten hyväksynnässä oli yhteydessä itseraportoituun liikunta-aktiivisuuden muutokseen. Muutos hyväksynnässä välitti myös esteisiin liittyvän minäpystyvyyden muutosta ja itseraportoidun liikuntamuutoksen välistä yhteyttä.

Tutkimustulokset antavat viitteitä siitä, että psyykkinen hyvinvointi ja tietoisuustaidot liittyvät fyysisesti aktiivisempaan elämäntapaan. Arvoja, hyväksyntää, ja tietoisuustaitoja painottavan lähestymistavan avulla saattaisi olla mahdollista tukea muutokseen liittyvää ajattelutapaa sekä edistää fyysisen aktiivisuuden muutosten pysyvyyttä.

Tutkimustyö valmistui elokuussa 2019, jolloin julkaisimme tulokset The Journal of Pediatrics lehdessä otsikolla:"Postexercise Heart Rate Recovery in Adults Born Preterm". Tutkimuksen keskeisenä tuloksena raportoimme ennenaikaisesti syntyneillä nuorilla aikuisilla havaitun rasituksen jälkeisen sydämen sykkeen hidastuneen palautumisen. Tulokset viittaavat alentuneeseen sydämen parasympaattiseen kontrolliin, mikä voi olla yhteydessä kohonneisiin sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöihin ennenaikaisesti syntyneillä aikuisilla.

Tutkimuksen taustaa ja tavoite

Äidin raskaudenaikaisella painolla ja elintavoilla on vaikutusta sekä äidin että syntyvän lapsen terveyteen mutta myös yhteiskunnalle muodostuviin terveydenhuollon kustannuksiin. Äidin ylipaino altistaa raskaudenaikaiselle sokeriaineenvaihdunnan häiriölle eli raskausdiabetekselle. Raskaana olevista naisista noin 14 % sairastuu vuosittain raskausdiabetekseen (THL, 2014), mutta jo raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluminen on yhteydessä äidin suurempaan terveyspalveluiden käyttöön (Kolu ym. 2011). Raskausdiabeteksen riskiä lisäävät erityisesti ylipaino, lähisukulaisen diabetes, aikaisemmin sairastettu raskausdiabetes ja yli 40 vuoden ikä. Yleisin yksittäinen raskausdiabeteksen riskitekijä on kuitenkin ylipaino, sillä 35 % kaikista synnyttäjistä vuosina 2012–2013 painoindeksi oli vähintään 25 (THL, 2014). Kun huomioidaan kaikki riskitekijät, noin puolet raskaana olevista naisista kuuluu raskausdiabeteksen riskiryhmään (THL, 2014). Ylipaino on kuitenkin ainoa riskitekijä johon odottavan äidin on mahdollista itse vaikuttaa, siksi elintapaneuvonnalla on tärkeä merkitys mahdollisimman aikaisessa vaiheessa raskautta.

Väitöskirjan tavoitteena on selvittää raskausdiabeteksesta yhteiskunnalle muodostuvia terveydenhuollon kustannuksia ja elintapaohjauksen kustannusvaikuttavuutta raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla naisilla. Lyhyen aikavälin elintapaneuvonnan kustannusvaikuttavuuden arviointi perustuu intervention aikana neuvoloissa toteutetun yksilöllisen ja tehostetun elintapaohjauksen ja tavanomaisen ohjauksen välisiin eroihin raskaudenaikaisessa koetussa terveydessä, elämänlaadussa ja lapsen syntymäpainossa. Pitkän aikavälin vaikuttavuuden arviointi (keskimäärin 7 vuotta synnytyksestä) perustuu ryhmien välisiin eroihin elämänlaadussa ja työstä poissaolopäivissä. Kustannusten arviointi perustuu terveydenhuollon palveluiden käytöstä muodostuneiden kustannusten, lääkityksen, elintapaintervention kustannusten ja työstä poissaolopäivistä yhteiskunnalle muodostuvien kustannusten arviointiin.

Tutkimuksen keskeiset tulokset

Raskausdiabetekseen sairastuvat äidit aiheuttavat terveydenhuollolle neljänneksen suuremmat kustannukset kuin terveet äidit. Kulut muodostuivat raskauden aikaisesta terveyspalveluiden käytöstä, lääkityksestä, synnytyksestä ja vastasyntyneiden osastohoidosta. Tutkimuksen mukaan suurimman yksittäisen kustannuserän sekä raskausdiabeetikoilla että terveillä verrokeilla muodosti synnytys, lähes yhtä suurella osuudella. Suuren menoerän muodostivat lisäksi synnytykseen liittyvät sairaalassaolopäivät, joista aiheutuneet kustannukset olivat raskausdiabeetikoilla keskimäärin 44 % verrokkeja suuremmat. Vastaavasti vastasyntyneiden tehohoitopäivistä aiheutuneet kustannukset olivat raskausdiabeetikoiden lapsilla 49 % ei-sairastuneita verrokkeja suuremmat.

Raskausdiabeteksen ehkäisytutkimuksen mukaan tehostettu ohjaus oli vaikuttavaa raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla äideillä, mutta se ei ollut kustannus-vaikuttavaa kun verrataan yhteiskunnalle muodostuvia kustannuksia saavutettuun terveyshyötyyn käytettäessä mittarina lapsen syntymäpainoa, elämänlaatua tai koettua terveyttä. Tutkimuksen perusteella tehostetun ohjauksen ryhmään kuuluneista äideistä vain joka neljäs äiti täytti ravitsemus-, liikunta- ja painonnoususuositukset raskauden lopussa. Vastaavasti heillä terveydenhuollon kustannukset olivat viidenneksen pienemmät verrattuna äiteihin, joilla suositukset eivät täyttyneet. Elintapaneuvonnan suurimpana haasteena on, etteivät äidit saamastaan neuvonnasta huolimatta sitoudu terveyttä edistäviin elintapoihin.

Tarkasteltaessa tehostetun elintapaohjauksen hyötyjä 7 vuotta intervention jälkeen interventio ryhmässä lasten ikäkohtainen painoindeksi oli verrokkiryhmää (=tavanomainen ohjaus neuvolakäynnillä) pienempi (21.3 vs. 22.5, p-arvo=0.07). Tutkimus osoittaa lisäksi että raskaudenaikaisella elintapaneuvonnalla on kauaskantoisia vaikutuksia, sillä interventio ryhmään kuuluneilla äideillä, jotka toimivat annettujen ohjeiden mukaan (onnistuivat pitämään painonsa raskauden aikana suositusten rajoissa, liikkuivat säännöllisesti ja/tai täyttivät vähintään kolme viidestä ruokavaliosuosituksesta) oli seitsemän vuotta intervention jälkeen alhaisempi pitkäaikaista verensokeritasoa kuvaava sokerihemoglobiini (HbA1c) taso (33.7 vs. 34.8, p=0.09) ja parempi elämänlaatu (0.95 vs. 0.93, p=0.09) verrokkiryhmään verrattuna. Vastaavasti lasten ikäkohtainen painoindeksi oli alhaisempi intervention aikana suositukset täyttäneiden äitien ryhmässä (20.5 vs. 22.5, p=0.04). Tarkasteltaessa intervention hyötyjä seitsemän vuoden jälkeen, tutkimus osoittaa intervention kustannusvaikuttavaksi kun arviointikriteerinä käytetään työstä poissaolopäiviä, sillä interventioryhmässä sairauspoissaoloja oli edeltäneen vuoden aikana 36 % kontrolliryhmää vähemmän ja terveyspalveluiden käytöstä yhteiskunnalle aiheutuneet kustannukset 19 % verrokkiryhmää alhaisemmat. Sen sijaan elämänlaadussa ryhmät eivät eronneet toisistaan seurantatutkimuksessa.

Johtopäätökset

Raskausdiabeteksen kansantaloudellisen merkityksen ymmärtämiseksi tarvitaan tietoa terveydenhuollon suorien ja epäsuorien kustannusten muodostumisesta. Lisäksi päätöksenteon tueksi tarvitaan tietoa erilaisten elintapaneuvontakäytäntöjen kustannusvaikuttavuudesta jotta terveydenhuollon voimavarojen tehokkaalla kohdentamisella saavutetaan mahdollisimman suuri hyöty sekä palveluiden käyttäjän että yhteiskunnan näkökulmasta. Elintapaohjauksen vaikutusten ja kustannusvaikutusten arvioimiseksi tarvitaan myös pitkän aikavälin seurantatietoa, jotta intervention hyöty yhteiskunnalle runsaasti kustannuksia aiheuttaviin tekijöihin, kuten sairauspoissaolot saadaan esille.

Tutkimustulokset osoittivat, että masennusoireisilla oli enemmän kardiometabolisia riskitekijöitä ja alhaisempi fyysinen aktiivisuus verrattuna hen-kilöihin, joilla ei ollut masennusoireita. Masennusoireiden esiintyvyys oli kolme kertaa yleisempää vähän liikkuvien keskuudessa kun heitä verrattiin paljon liikkuviin. Elämänaikaista vapaa-ajanliikuntaa tarkasteltaessa havaittiin, että vähäinen liikunta 45-vuoden iästä eteenpäin altisti masennusoireille sekä sydän- ja tuki- ja liikuntaelinsairauksille myöhemmällä iällä. Lisäksi rasva- ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöt sekä alhaisempi toimintakyky olivat yhteydessä masennusoireisiin. Tutkimustulokset paljastivat myös, että vähän liikkuvat tiedostivat alhaisen kuntotasonsa, ja suurentuneen riskinsä sairastua tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonisairauksiin ja masennukseen. Pääsyitä liikkumattomuudelle ilmoitettiin olevan ajan puute ja jokin sairaus tai vamma. Tapaturmia tarkasteltaessa todettiin, että niiden esiintyvyys oli korkeampaa masennusoireisilla (17 %) verrattuna henkilöihin, joilla ei ollut masennusoireita (10 %). Lisäksi masennusoireisilla tapaturmista toipuminen oli kolme kertaa hitaampaa.

Tutkimuksemme perusteella vaihdevuodet tai niihin liittyvä hormonimuutos aiheuttaa fysiologisia muutoksia, jotka näkyvät heikentyneenä lihasvoimana sekä heikentyneinä veren rasva-arvoina. Tutkimukseen osallistuneilla postemenopausaalisilla naisilla oli heikompi räjähtävän voiman tuottokyky kuin premenopausaalisilla tai perimenopausaalisilla. Vastaavasti heidän käden puristuvoimansa ja jalan ojennusvoimansa olivat heikommat. Toisaalta kaikissa menopaussiryhmissä, fyysisesti aktiivismmat olivat vahvimpia. Toisin sanoen fyysisellä aktiivisuudella voidaan kompensoida menopaussin aiheuttamaan heikentymistä. Havaitsimme myös, että veren kliiniset metabolista oireyhtymää ennakoivat markkerit, kuten kolesteroli ja LDL-kolesteroli heikentyivät menopaussin yli siirryttäessä. Toisaalta myös HDL-kolesterolin määrä kasvoi. Tämä voi viitata siihen, että HDL partikkeli ei toimikaan enää yhtä hyvin kuin ennen menopaussia eli kolesteroliarvot jäävät korkeiksia, vaikka partikkeliin sitoutuu enemmän kolesterolia.

Lasten liikunta ja ravitsemus –tutkimuksen lähtötilanteen tulokset osoittavat, että alakoululaisten liikunnassa, ravitsemuksessa, nukkumisessa ja yleisessä terveydentilassa on paljon parannettavaa. Osalla lapsista on jo kouluikään tullessa aineenvaihdunnan ja verenkiertoelimistön toimintahäiriöitä, jotka usein liittyvät ylipainoon ja huonoon fyysiseen kuntoon. Päivittäisellä ja monipuolisella liikunnalla, television ja tietokoneen ääressä istumisen rajoittamisella, riittävällä yöunella ja terveellisillä ravitsemustottumuksilla voitaisiin merkittävästi vähentää näitä terveyshaittoja lapsuusiässä ja siten pienentää kroonisten sairauksien vaaraa sekä ylläpitää hyvää toiminta- ja työkykyä aikuisiässä. Kahden vuoden seuranta-aineiston tulosten analysointi ja raportointi alkaa keväällä 2013. Tutkimuksen keskeisimmät julkaistut tulokset on esitetty tarkemmin liitteessä 1.

Vapaa-ajan liikunta-aktiivisuus lisääntyi neuvonnan myötä lähes kolmanneksella alkujaan vähiten tuetuilla lapsilla. Verrokkiryhmään kuuluvien lasten liikunta-aktiivisuus säilyi ennallaan. Vastaavasti keskimäärin tai runsaasti tukea liikkumiselleen jo ennen tutkimusta vanhemmiltaan saaneiden lasten liikunta-aktiivisuuteen neuvonnalla ei ollut myönteistä vaikutusta, vaan heidän aktiivisuutensa osoitti pikemminkin laskusuuntaa.
Vaikka neuvontajakson aikana muutokset olivat myönteisiä vähän tuettujen lasten osalta, niin liikuntaneuvonnan päätyttyä lasten liikuntamäärät pääasiassa vakiintuivat ennalleen. Tulos viittaa siihen, että perheille kohdennetun tuen tulisi olla jatkuvaluonteista. Toisaalta perheiden liikkumistottumuksiin tulisi todennäköisesti kiinnittää huomiota vieläkin varhaisemmassa vaiheessa, sillä jo muodostuneita tapoja ja tottumuksia on vaikea muuttaa.

Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että erityisesti tyttöjen pallonkäsittelytaitojen kehitys nopeutui vanhemmille suunnatun neuvonnan myötä, vaikka nämäkin muutokset tasaantuivat liikuntaneuvonnan päätyttyä. Toisaalta tutkimus näytti, että liikuntamäärältään passiivisimpana vuodenaikana, eli talvella, annettu liikuntaneuvonta voi edistää lasten liikuntataitojen kehitystä myös liikuntaneuvonnan jälkeisenä aikana. Väitöstutkimus toteutettiin Jyväskylän seudulla vuosina 2011-2013 ja siihen osallistui kaikkiaan 126 4-8-vuotiasta lasta ja heidän vanhempansa.

Tämän väitöskirjatyön keskeisin löydös on se, että pitkäaikaisella vapaa-ajan liikunnan harrastamisella pystytään ehkäisemään etenkin vatsaontelon sisäisen, mutta myös muun ektooppisen rasvan kertyminen elimistön sellaisiin osiin, joissa varastorasvaa ei kuuluisi olla. Tällä on erittäin merkittävä aineenvaihduntasairauksia ehkäisevä vaikutus. Tulokset olivat nähtävissä myös silloin, kun perimän osuus voitiin sulkea pois, joka osaltaan vahvistaa sitä käsitystä, että liikunnallisella elämäntavalla on itsenäisiä terveyttä edistäviä vaikutuksia. Lisäksi liikuntaa harrastamalla lihasvoima ja kestävyyskunto pysyvät korkeammalla tasolla, joka on erittäin tärkeää toimintakyvyn ja fyysisen kunnon säilyttämisen kannalta.

The main results were that both high intensity and moderate intensity training had beneficial impact on liver, pancreas and intestinal metabolism, albeit moderate intensity seems to have a little more beneficial effects compared to high intensity training in short term.

Tämä väitöskirja tuo uutta ja käytännönläheistä tietoa päiväkodin ja kodin käytäntöjen merkityksestä lasten paikallaanolossa. Tutkimuksen päätulokset voidaan tiivistää seuraavasti:1) pojat ja ulospäinsuuntautuneen temperamenttipiirteen omaavat lapset olivat vähemmän paikallaan. 2) Säännöllinen vanhempien ja lapsen kanssa tapahtuva yhdessä liikkuminen, erityisesti omalla pihalla ja luonnossa, oli yhteydessä lasten vähäisempään paikallaanoloon. 3) Yhdessä liikkumiskäytännöissä esiintyi eroja vanhempien sosioekonomisen aseman mukaan. 4) Päiväkodin käytännöt eli enemmän liikuntatunteja ja liikunnan teemaviikkoja sekä useammin toteutetut metsäretket sekä varhaiskasvattajien tiheämpi käytäntö tauottaa lasten paikallaanoloa olivat yhteydessä lasten vähäisempään paikallaanoloon. 5) Vanhempien korkeampi sosioekonominen tausta oli yhteydessä lasten korkeampaan paikallaanoloon päiväkodeissa, joissa oli enemmän paikallaanolon teemaviikkoja sekä vähemmän liikuntatunteja tai liikunnan teemaviikkoja. Käytännön suosituksena tutkimuksen tulosten perusteella kannustetaankin kehittämään terveydenedistämisohjelmia ja interventioiden toimintatapoja, joilla edistetään kodin ja päiväkodin terveellisiä lasten paikallaanoloa vähentäviä käytäntöjä. Erityisesti menetelmät, joilla lisätään perheen yhdessä liikkumista varsinkin omalla pihalla tai luonnossa, ovat hyödyllisiä. Lisäksi kaikissa päiväkodeissa tulisi taata lapsille yhtenäinen määrä liikuntatunteja, säännöllisesti metsäretkiä sekä liikunnan teemaviikkoja. Kuitenkin lasten yksilölliset piirteet tulee huomioida paremmin, koska ne selittävät enemmän eroavaisuuksia lasten paikallaanolossa kuin koti- tai päiväkotitekijät. Lisätutkimusta tarvitaan sosioekonomisen aseman merkityksestä lasten paikallaanolossa.

The purpose of the thesis was to examine risk factors for falling, including loss of muscle mass (sarcopenia), decline in physical functioning and fear of falling in home-dwelling older women. The study also evaluated the effects of supervised multimodal group exercise (strength, balance, mobility and agility training) on physical functioning, falls, fall-related injuries and fear of falling, and its cost-effectiveness from a societal perspective.
Sarcopenia prevalence was only 1-3% in this cohort, while 69% reported at least a moderate fear of falling. Muscle mass and derived indices of sarcopenia were not significantly related to measures of physical functioning. Difficulties in instrumental activities of daily living, balance and outdoor mobility contributed independently to a greater fear of falling. Multimodal group exercise improved physical functioning and prevented age-related functional decline. Although the exercise intervention did not result in a reduced rate of falls, it reduced fall-related injuries requiring medical treatment by more than 50%. The data suggested 63.4% probability that each injurious fall avoided per person-year required an additional cost of € 191.

Ikääntyvien määrän kasvaessa voimakkaasti sekä Suomessa että maailmalla myöhäisiän kognitiiviseen heikentymiseen ja dementiaan johtavat hermostoa rappeuttavat sairaudet sekä verisuoniperäiset häiriöt ovat nykyään merkittäviä yhteiskunnallisia haasteita. Kaikki keinot joilla kognitiivista heikentymistä voitaisiin viivästyttää, ovat ensiarvoisen tärkeitä sekä inhimillisestä että taloudellisesta näkökulmasta katsottuna. Tämän väitöskirjatyön tarkoituksena oli tutkia kestävyyskunnon ja aivojen tilavuuksien välisiä yhteyksiä sekä kestävyyskunnon ja lihasvoiman yhteyttä kognitiivisiin toimintoihin ikääntyvillä miehillä ja naisilla.

Parempi kestävyyskunto oli yhteydessä suurempaan aivokuoren harmaan aineen tilavuuteen sekä harmaan aineen kokonaistilavuuteen miehillä, joilla on kohonnut Alzheimerin taudin riski, mutta naisilla vastaavaa yhteyttä ei havaittu. Kestävyyskunto ei ollut yhteydessä valkean aineen kokonaistilavuuteen eikä muihin mielenkiinnon kohteena olleiden rakenteiden, kuten hippokampuksen tai basaaliganglioiden tilavuuteen. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että kestävyyskunnosta huolehtiminen saattaa olla erityisen hyödyllistä ikääntyvien miesten harmaan aineen säilymisen kannalta. Tutkittavien määrä oli kuitenkin suhteellisen pieni, joten löydökset pitää varmistaa isommissa tutkimusaineistoissa.

Kattavasti mitattu ala- ja ylävartalon lihasvoima oli yhteydessä parempaan yleiseen kognitiiviseen toimintakykyyn, mutta käden puristusvoiman ja yleisen kognitiivisen toimintakyvyn välillä ei havaittu yhteyttä väestöotoksessa. Käden puristusvoiman yhteys kognitioon on raportoitu useissa aiemmissa tutkimuksissa, mutta kattavammin mitatun lihasvoiman ja kognition yhteyksiä on tutkittu hyvin vähän. Tämän tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että kattavammin mitattu lihasvoima saattaa tuoda lisäarvoa pelkän puristusvoiman mittaamiseen nähden lihasvoiman ja kognition välistä yhteyttä tutkittaessa. Tutkimus tuotti täten uutta tietoa sekä lihasvoiman mittaamisen metodologiasta että lihasvoiman merkityksestä kognitiolle.

Parempi kestävyyskunto oli kahden vuoden seurannassa positiivisesti yhteydessä yleiseen kognitiiviseen toimintakykyyn, toiminnanohjaukseen ja prosessointinopeuteen, mutta ei muistiin. Useissa aiemmissa seurantatutkimuksissa joko kestävyyskunto tai kognitio on mitattu ainoastaan yhdessä aikapisteessä tai on keskitytty tiettyyn kognition osa-alueeseen. Tässä tutkimusessa sekä kestävyyskunto että kognitio mitattiin kahdessa aikapisteessä ja tutkittiin useita kognition osa-alueita. Saadut tulokset vahvistavat näin aiempien tutkimusten havaintoja kestävyyskunnon myönteisestä vaikutuksesta kognitiolle.

Yhteenvetona voidaan todeta, että parempi kestävyyskunto on yhteydessä suurempaan aivojen harmaan aineen kokonaistilavuuteen miehillä, ja parempi kestävyyskunto sekä lihasvoima ovat itsenäisesti yhteydessä parempaan kognitiiviseen toimintakykyyn ikääntyvillä miehillä ja naisilla. Löydökset ovat huomionarvoisia, koska fyysinen kunto on terveystekijä, johon on omalla toiminnallaan mahdollista vaikuttaa. Lähes jokainen voi kehittää kestävyyskuntoa ja lihasvoimaa oikeanlaista liikuntaa lisäämällä.

Tämän väitöskirjatutkimuksen tarkoituksena oli tarjota uutta tietoa istumisen, seisomisen sekä normaalin elämän aikaisesta lihasten passiivisuudesta käyttämällä uutta puettavaa EMG-teknologiaa (osajulkaisut 1 ja 2). EMG-aktiivisuuden muutoksia mitattiin istumisen vähentämiseen tähtäävän perhelähtöisen neuvonnan seurauksena selvittääksemme miten istumisen vähentäminen vaikuttaa lihasten passiivisuuteen (osajulkaisu 3). Neuvonnan pitkäaikaisvaikuttavuutta tutkittiin kiihtyvyysanturimenetelmällä sekä mittaamalla veriarvojen sekä kehon koostumuksen muutosta vuoden aikana (osajulkaisu 4). Väitöskirjan tavoitteena oli selvittää tuoko lihasten passiivisuuden vähentäminen kausaalisia terveyshyötyjä.

Osajulkaisun 1 tulosten perusteella istumisen ja seisomisen lihasaktiivisuus vaihteli huomattavasti yksilöiden kesken. Vaikka seisominen oli kolme kertaa kuormittavampaa kuin istuminen, olivat yksilöiden väliset erot kymmenkertaisia. Ylipainoiset olivat passiivisempia istuessa, mutta heidän lihasaktiivisuutensa oli suurempaa seistessä verrattuna normaalipainoisiin.

Osajulkaisu 2 raportoi normaalin elämän aikaisen lihasten passiivisuuden yhteyksiä biomarkkereihin. Vaikka lähes kaikki koehenkilöistä täyttivät itse raportoidusti nykyiset liikuntasuositukset aerobisen liikunnan osalta, heidän lihaksensa olivat passiivisena lähes 70 % päivittäisen elämän aikana. HDL-kolesterolin määrä oli korkeampi, ja triglyseridien määrä matalampi henkilöillä, joilla oli vähän lihasten passiivisuutta (<62 % mittausajasta) verrattuna niihin, joilla oli paljon lihasten passiivisuutta (>78 % mittausajasta). Yhteys säilyi merkitsevänä keski-kovatehoiseen lihasten aktiivisuuteen sekä painoindeksiin vakioinnin jälkeen.

Osajulkaisu 3 raportoi istumisen vähentämiseen tähtäävän neuvonnan vaikutusta lihasten passiivisuuteen. Ennen neuvontaa koehenkilöiden lihakset olivat passiivisena työajalla lähes 80 % ja vapaa-ajalla hieman yli 60 % mittausajasta. Kahdeksan tunnin työaikana passiivisuutta pääsee kertymään siis jo lähes kuusi ja puoli tuntia. Neuvonnan tuloksena lihasten passiivisuuden määrä laski hieman yli puoli tuntia päivässä ja samalla pitkien passiivisuusjaksojen kesto lyheni. Suurin osa muutoksesta saavutettiin vapaa-ajalla, jossa istumista oli jo valmiiksi vähemmän. Tämä saattaa kertoa työajan vaatimuksista, jolloin istumista on vaikea vähentää töiden kärsimättä. Toisaalta vapaa-aika voi tarjota perheen kanssa mielekästä aktiivista tekemistä, sekä ympäristön jossa istumisen vähentäminen on mahdollista.

Osajulkaisu 4 raportoi neuvonnan päätulokset vuoden aikana. Intervention seurauksena vapaa-ajan sedentaariaika muuttui edullisesti interventioryhmällä kontrolliryhmään verrattuna vuoden aikana. Vapaa-ajan sedentaariaika laski merkitsevästi kolmen kuukauden kohdalla (-27 minuuttia interventioryhmän eduksi) ja esti epäedullisen muutoksen vuoden aikana (ei muutoksia interventioryhmällä, +13 minuuttia kontrolliryhmällä,). Kokonaissedentaariajassa tai työn ja viikonlopun sedentaariajassa ei havaittu muutoksia. Vuoden aikana apoB/apoA-1 -suhde parani ja paino sekä koko kehon ja jalkojen lihasmassa pysyivät muuttumattomana interventioryhmällä, kun kontrolliryhmän paino sekä koko kehon ja jalkojen lihasmassa laskivat itsenäisesti keski-kovatehoisen aktiivisuuden tai energiansaannin muutoksista. Pitkällä aikavälillä jo vapaa-ajan sedentaariajan muutos voi tuoda itsenäisiä positiivisia terveyshyötyjä, ja ne voidaan saavuttaa perheille suunnatulla istumisen vähentämiseen tähtäävällä neuvonnalla.

Tämän väitöskirjatutkimuksen tulokset osoittavat, että vaikka päivittäinen lihasten aktiivisuus voi koostua hyvin erilaisista aktiivisuusmalleista jopa istuessa, voi istumista vähentämällä vähentää lihasten passiivisuutta. Vuoden aikana sedentaariajan pienikin vähentäminen auttaa ylläpitämään painoa ja lihasmassaa, sekä parantamaan kardio-metabolisia muuttujia jopa fyysisesti aktiivisilla ihmisillä itsenäisesti liikunnan harrastamisesta tai energiansaannista. Lihasten passiivisuuden vähentäminen tuo itsenäisiä kausaalisia terveyshyötyjä.

Tutkimustulokset osoittivat, että heikon toiminnanohjauksen yhteyttä vähäiseen liikkumisaktiivisuuteen elinpiirissä selitti henkilön heikko alaraajojen toimintakyky sekä vaikeudet kulkuneuvoilla liikkumisessa. Kahden vuoden seurannan tulokset antoiva viitteitä siitä, että heikko toiminnanohjaus mahdollisesti myös ennustaa elinpiirin kapenemista. Kahden vuoden seurannassa kognitiivinen toiminnanohjaus ennustaa voimakkaammin liikkumisaktiivisuutta elinpiirissä kuin toisin päin. Parempi kognitiivinen kyvykkyys varhaisessa aikuisuudessa on yhteydessä parempaan fyysiseen suorituskykyyn varhaisessa vanhuudessa. Tutkimuksessa havaittiin myös epäsuora yhteys 10 vuotta myöhemmin mitattuun fyysiseen toimintakykyyn. Henkilöt, jotka oppivat aikaisemmin kävelemään varhaisessa lapsuudessa, suoriutuivat paremmin kognitiivisesta testistä varhaisessa vanhuudessa.

Hanke toteutui hyvin ja tuotti runsaasti julkaisua ja tuloksia. Hankkeen aineistona oli Helsinki Health Study’n seuranta-aineisto (kyselyt 2000, 2007, 2012 ja 2017) ja luvan antaneille rekisterilinkkaukset. Kysessää olivat lähtövuonna 2000-2002 40-60 –vuotiata Helsingin kaupungin työntekijät. Keskeiset tutkimustulokset ovat seuraavat. Eläkkeelle siirtyminen on yksi keskeinen elämänkulun murroskohta, jolloin ihmiset saattavat muuttaa elintapojaan, esimerkiksi alkoholinkäyttöään, liikunta-aktiivisuuttaan tai ravitsemustottumuksiaan. Välittömästi eläköitymisen jälkeen tutkittavat lisäsivät liikuntaansa. Tämä myönteinen muutos ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Kun työliikunta poistui, niin kokonaisuudessaan eläkkeelle siirtyminen vähensi monella tuntuvasti liikuntaa. Alkoholin käytössä muutokset olivat eläkkeelle siirtymisne ajankohtaan kiinnittyneitä. 2000-luvun alussa eläköityneet lisäsivät alkoholinkäyttöään. Mutta myöhemmin eläköityneillä ei havaittu alkoholin käytön lisääntymistä. Tätä myönteistä tulosta tulkittiin kohorttivaikutukseksi ja oletetaan, että alkoholin monilla hinnan korotuksilla vuoden 2008 jälkeen oli vaikutusta eläkeläisten alkoholin käyttöön hillitsevästi. Eläköitymisen yhteys ravitsemustottumuksiin vaihteli kiinnostavalla tavalla sukupuolen mukaan. Naiset vähensivät ja miehet lisäsivät hedelmien ja vihannesten syöntiä eläköitymisen jälkeen. Silti naiset söivät miehiä enemmän hedelmiä ja vihanneksia myös eläkkeellä ollessaan. Kalan kulutuksessa ei havaittu muutoksia naisilla eikä miehillä. Naiset syövät miehiä useammin työpaikkaruokaloissa ja tämän tavan loputtua heidän ruokailunsa muuttuu epäterveellisemmäksi. Miesten ruokailu taas muuttuu terveellisemmäksi johtuen ehkä siitä, että kotona naisten ruokailutottumukset (vihannekset, hedelmät yms) vaikuttavat heidän ruokatottumuksiinsa myönteisesti ja enemmän kuin miesten ollessa töissä.
Elintavat vaikuttavat työkykyyn ja työssä jaksamiseen. Tutkimme myös, miten elintapojen muutos on yhteydessä sairauspoissaoloihin ja niistä työnantajille tuleviin kustannuksiin. Kuten olettaa saattoi, niin liikuntatottumusten muuttuminen aktiivisemmiksi vähensi sairauspoissaoloja ja niiden kustannuksia. Sitä vastoin ravitsemuksen (vihannesten ja hedelmien kulutuksen) muutoksella ei havaittu yhteyttä sairauspoissaoloihin. Yhdessä osahankkeessa tutkittiin painon ja liikunnan yhteyttä kivun ilmaantuvuuteen ja pysyvyyteen (kroonistumiseen). Tutkimuksessa havaittiin, että lihavuus oli kivun ja kivun pitkittymisen merkittävä riskitekijä. Sitä vastoin liikunta-aktiivisuus vähensi kroonisen kivun ilmaantuvuutta. Alkoholi on terveysriski, mutta vähemmän on tietoa alkoholin kulutuksen yhteydestä fyysiseen ja psyykkiseen toimintakykyyn. Osahankkeessa havaittiin, että alkoholin käyttö ylipäänsä oli yhteydessä heikentyneeseen henkiseen toimintakykyyn. Alkoholin ongelmakäyttö (CAGE-mittari) oli voimakkaimmin yhteydessä heikentyvään toimintakykyyn. Painon nousu 5 vuoden seurannassa havaittiin yhdessä osahankkeessa olevan pysyvän lihavuuden ohella merkittävä riskitekijä sairauspoissaoloille, erityisesti tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuville poissaoloille. Kahdessa osahankkeessa tutkittiin elintapojen yhteisvaikutuksia. Tupakointi ja lihavuus ovat itsenäisesti (yksinään) yhteydessä toimintakykyyn sairauspoissaoloilla tarkasteltuna. Tutkittiin, onko tupakoinnilla ja lihavuudella yhteisvaikutusta joka ylittää niiden yksittäisvaikutuksen. Sairauspoissaolon riski oli erityisen voimakas lihavilla tupakoijilla. Vastaava yhteys havaittiin myös monen elintapojen yhteydestä syöpäsairastavuuteen. Tupakointi oli voimakkain yksittäinen syöpäsairastavuuteen oleva elintapa, mutta useampi epäterveellinen elintapa voimista syöpäsairastavuuden ilmaantumisriskiä.

DAGIS-hanke on edennyt suunnitelman mukaisesti. Syksyllä 2014 toteutettujen fokusryhmähaastatteluiden aineistoa analysoitiin alkuvuodesta 2015 ja näiden pohjalta ensimmäisiä tuloksia on julkaistu kansainvälisessä lehdessä ja käsikirjoituksia on lähetetty lehtiin arvioitaviksi (kts. myöhemmin). Myös menetelmiä on testattu pilottihankkeissa ja tuloksia esitetty kansainvälisissä kongresseissa. Tuloksia fokusryhmähaastatteluista ja pilottihankkeista on hyödynnetty laajan menetelmien kehittämisessä laajaan kartoitukseen joka on toteutettu 66 päiväkodissa Etelä-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla talvella 2015/2016. Kartoitukseen on osallistunut 890 lasta, joilta on mitattu paino ja pituus, liikuntaa (liikemittarilla ja päiväkirjalla 7 pv), ruoankulutusta (3 ruokapäiväkirja) ja stressin säätelyä (sylki ja hiusnäyte). Tutkimuksessa on monipuolisesti kerätty tietoa lasten elintavoista ja niihin vaikuttavista tekijöistä kotona ja päiväkodissa. Lähivuoden aikana analysoidaan dataa ja erityisesti tutkitaan sosioekonomiset erot elintavoissa ja mitkä ympäristötekijät kotona ja päiväkodissa mahdollisesti selittävät sosioekonomiset erot lasten elintavoissa. Tutkimus tulee antamaan arvokasta tietoa, jota voidaan tulevaisuudessa hyödyntää terveyden edistämisessä päiväkodeissa ja perheissä ja lasten terveyserojen kaventamisessa.

Anu Kangasniemen väitöskirjatyön osatutkimus:
Keskeiset tulokset: Terveysliikunta-aika lisääntyi 6 viikon hyväksymis- ja omistautumisterapiamenetelmään perustuvan intervention aikana koeryhmällä enemmän kuin vertailuryhmällä (p=0.045) . Koeryhmä lisäsi terveysliikunta-aikaa 5,3 minuutista (keskihajonta 7,0) 12,1 minuuttiin (kh=12,1) päivässä, mikä käytännössä tarkoittaa noin 50 minuuttiin lisäystä terveysliikunta-ajassa viikkoa kohden. Lisäksi ohjelmalla oli positiivisia vaikutuksia psyykkiseen hyvinvointiin.
Johtopäätökset: Ryhmäinterventio tarjosi uudenlaisen näkökulman fyysisen aktiivisuuden edistämiseen nostamalla esiin omien arvojen merkityksen muutoksiin motivoimisessa.

Kati Kauravaaran väitöskirjatyö:
Keskeiset tulokset: Vähäinen liikkuminen ei ole nuorille miehille kapinaa liikuntasuosituksia vastaan, vaan vapautta ja itsensä arvostamista. Nuori mies hengailee kavereidensa kanssa, autoilee ja istuu ruudun ääressä. Hän nauttii alkoholia ja tupakoi. Koulussa hänellä on paljon poissaoloja. Myöhästelyt, aikaisin lähtemiset ja työn vieressä hengaamiset ovat arkipäivää. Nuoren miehen valintoja ohjaa viisi elämän suolaa: hetkessä eläminen, kiireettömyys, vapaa-ajan runsaus, mahdollisimman vähällä pääseminen ja kaverit. Elämän suolat tekevät elämästä mielekästä. Siksi nuori mies pitää tiukasti kiinni tavoitteistaan: arjen valintojen on edistettävä elämän suolojen toteutumista - ainakaan ne eivät saa estää sitä.
Johtopäätökset: Nuorelle miehelle vähäinen liikkuminen on lähiyhteisön normi, jota tulee noudattaa kuuluakseen ryhmään. Tutkimus lisää ymmärrystä vähäisestä liikkumisesta nuoren miehen näkökulmasta sekä antaa kannustusta, eväitä ja työkaluja yleensäkin vähän liikkuvien näkökulman etsimiseen ja löytämiseen.

Päätulos oli, että liikuntainterventiolla oli sekä lyhyt- että pitkäaikaisvaikutuksia naisten työkykyyn ja työssä kuormittumiseen. Lisäksi alustavien tulosten perusteella subjetiivinen ja fysiologinen mittaristo antavat samantyyppisiä tuloksia naistyöntekijöiden kuormittumisesta ja palautumisesta.

Juho Vainion säätiö myönsi vuonna 2014 johtamalleni hankkeelle 22 264 euroa rahoitusta. Hanke oli tarkoitus päättää vuoden 2015 lopussa, mutta saimme jatkoa rahoituksen käyttöön vuoden 2016 loppuun saakka (viimeisenä vuonna käytimme rahoitusta tutkimuksesta aiheutuviin muihin kuluihin sillä tohtori Sari Aaltosen palkkaus tuli muista lähteistä). Johtuen yliopiston laskutussäännöistä rahoitus oli käytettävissä vuoden 2017 tammikuun loppuun saakka. Säätiön rahoituksella kirjoitimme kolme tieteellistä artikkelia. Säätiön rahoitusmyöntöä käytettiin yhden artikkelin kirjoittamiseen tarvittaviin palkkakuluihin ja siitä aiheutuviin tutkimuskuluihin (Aaltonen ym. Scand J Med Sci Sports 2016) sekä kahdesta artikkelista aiheutuviin tutkimuskuluihin (Aaltonen ym. Med Sci Sports Exerc 2015 ja Aaltonen ym. Sci Reports 2016). Meidän piti alkuperäisen tutkimussuunnitelman perusteella tutkia liikunnan painonmuutosta muovaavaa vaikutusta. Kuitenkin havaitsimme tutkimuksen aikana, että tämä tutkimuslinja ei johda toivotulla tavalla eteenpäin, joten keskityimme tutkimuksessa erityisesti liikuntaan, sen motiiveihin ja näiden genetiikkaan. Uskomme että nämä tutkimusteemat sopivat säätiön tavoitteisiin. Alla kuvaamme keskeiset hankkeessa saadut tutkimustulokset:

1) Tutkimuksessa selvitimme geneettisten ja ympäristötekijöiden vaikutusta eroihin liikuntamotivaatiossa. Tutkimuksessa havaitsimme, että keskeinen osa liikuntamotivaation eroista nuoressa aikuisuudessa johtuu geneettisistä eroista. Näiden tekijöiden suhteellinen osuus kuitenkin vaihteli riippuen siitä, mitä motivaatiota tutkittiin: se oli suurin liikunnasta saadun mielihyvän kohdalla ja pienin liittyen muiden odotusten täyttämiseen. Pääsääntöisesti geneettiset tekijät selittivät noin puolet liikuntamotivaation eroista, mikä osoittaa, että myös ympäristöllä on suuri vaikutus liikuntamotivaation kehittymiseen. (Aaltonen S, Kaprio J, Vuoksimaa E, Huppertz C, Kujala UM, Silventoinen K. Genetic architecture of motives for leisure-time physical activity: a twin study. Scand J Med Sci Sports. 2016 doi: 10.1111/sms.12779.)

2) Tutkimuksessa selvitimme hyödyntämällä kaksosasetelmaa, kuinka motorinen kehitys varhaislapsuudessa vaikuttaa myöhempään liikunta-aktiivisuuteen. Havaitsimme, että viivästynyt motorinen kehitys varhaislapsuudessa oli yhteydessä vähäisempään liikunnan harrastamiseen vielä nuoressa aikuisuudessa. Koska yhteys voitiin havaita myös vertailemalla samassa perheessä kasvaneita kaksosia, se näyttää olevan riippumaton lapsuuden perheympäristöstä ja geneettisistä tekijöistä. Tutkimus korostaa kuinka tärkeää on huomioida myös ne lapset, joiden motorinen kehitys on heikompaa, esim. koulun liikuntakasvatuksessa. (Aaltonen S, Latvala A, Rose RJ, Pulkkinen L, Kujala UM, Kaprio J, Silventoinen K. Motor Development and Physical Activity: A Longitudinal Discordant Twin-Pair Study. Med Sci Sports Exerc. 2015 Oct;47(10):2111-8.)

3) Tutkimuksessa selvitimme koulumenestyksen yhteyttä liikunta-aktiivisuuteen kaksosten seurantatutkimuksessa, jossa on tietoa 12, 14, 17 ja 24 vuoden iässä. Liikunta-aktiivisuus oli yhteydessä parempaan koulumenestykseen. Kuitenkin hyvä koulumenestys näytti pikemminkin ennustavan aktiivisempaa liikuntaa kuin liikunta koulumenestystä. Tämä saattaa osittain selittää myös myöhempiä sosioekonomisia eroja liikunnassa ja mahdollisesti tämän vaikutuksesta myös terveydessä. (Aaltonen S, Latvala A, Rose RJ, Kujala UM, Kaprio J, Silventoinen K. Leisure-Time Physical Activity and Academic Performance: Cross-Lagged Associations from Adolescence to Young Adulthood. Sci Rep. 2016 doi: 10.1038/srep39215.)

Kaikki lehdet ovat arvostettuja tieteellisiä julkaisuja. Julkaisufoorumi-tietokanta (http://www.julkaisufoorumi.fi/) luokittelee kaksi lehdistä (Scand J Med Sci Sports ja Sci Rep) tasolle 2 (johtava taso) ja yhden (Med Sci Sports Exerc ) tasolle 3 (korkein taso).

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, miten liikunta-aktiivisuus muuttuu elämänkulun aikana ja millaisiksi nuoret kuvaavat niitä elämänkulun kokemuksia, jotka ovat heidän liikunta-aktiivisuuttaan muuttaneet. Lisäksi tehtävänä oli kuvata, millainen asema liikunnalla on nuoren arjessa.
Tutkimus osoitti liikunta-aktiivisuuden vaihtelevan läpi nuoruuden. Lapsuudessa paljon liikkunut voi vähän liikuntaa sisältäneen ajanjakson jälkeen lisätä liikunta-aktiivisuutta uudelleen aikuisuuden kynnyksellä. Lapsuudessa vähän liikkuvan liikunta-aktiivisuus voi myös lisääntyä nuoruuden aikana. Lapsuuden ja nuoruuden sosiaaliset toimintaympäristöt vaikuttavat liikuntatottumusten rakentumiseen. Eri tavalla arjessaan liikkuville nuorille liikunnan merkitykset ja liikunta-aktiivisuuden muutoskohdat olivat moninaiset. Myönteisesti liikunta-aktiivisuuteen vaikuttivat urheiluun panostaminen, välimatkaliikunnan valitseminen, peruskoulun aloitus, elämän vakiintuminen, perhe, ystävät ja urheiluseuratoimintaan osallistuminen. Liikunnan väheneminen liittyi opiskeluun panostamiseen, loukkaantumisiin, mopon hankintaan, lapsuuden kodista muuttoon heti peruskoulun jälkeen, joukkueen hajoamiseen ja kiusatuksi tulemiseen. Liikunta-aktiivisuutta lisääviksi tai vähentäviksi asioiksi osoittautuivat asuinpaikan vaihtuminen, koululiikunta, asepalvelus, työelämä ja seurustelu. Nuoren itselleen asettamat tavoitteet, liikunnan merkityksen tiedostaminen ja erityisesti se, millaiset arjen valinnat tuntuvat merkityksellisiltä tässä ja nyt, määrittivät liikunnan asemaa nuoren arjessa.
Liikunnan lisäämiseen kohdistettavien toimenpiteiden tulisi tavoittaa kaikki samanikäiset mutta huomioida eri tavoin arjessaan liikkuvat ja liikunnalle erilaisen merkityksen antavat nuoret elämänkulun eri ajankohtina. Tutkimus osoitti, että liikunta-aktiivisuuden lisääntymiseen voidaan vaikuttaa lapsuudessa, nuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa. Elämänkulun näkökulmasta koulu tavoittaa lähes kaikki saman ikäiset. Koulun asemaa liikuntatottumusten rakentumisessa voitaisiin vahvistaa.

Tutkimuksessa tavoitteena oli selvittää aerobisen harjoittelun mahdollisia vaikutuksia ikääntyneiden aivotoimintoihin. Ikääntyneitä verrattiin myös nuorempiin terveisiin henkilöihin. Tarkastelun kohteena aivoissa oli sekä automaattista somatosensorista prosessointia mittaava EEG-pohjainen herätepotentiaali että käyttäytymistieteellisiä kognitiivisia ja fyysisiä testejä. Somatosensorinen automaattinen muutoksen havaitsemismekanismi osoittautui vaimentuneeksi terveillä ikääntyneillä. Selvitimme myös tämän sähköisen komponentin (somatosensory mismatch negativity) osoittamaa neuroplastisuutta aivokuorella ja osoitimme sen olevan suhteessa aerobisen liikunnan määrään. Tälle komponentille paikansimme myös generaattorit aivokuorella ja näiden generaattoreiden voimakkuus oli suhteessa liikunnan määrään. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että jopa automaattiset aivotoiminnat ovat paljon herkempiä liikunnan määrälle kuin olemme aiemmin osanneet olettaa.

Säännöllinen liikunta keski-ikäisenä mahdollistaa paremman liikkumiskyvyn iäkkäänä. Iäkkäiden geriatrinen arviointi ja yksilöllisesti räätälöity hoito ja kuntoutus puolestaan parantavat liikunta-aktiivisuutta, liikkumiskykyä ja lihasvoimaa erityisesti hauraus-raihnaus-oireyhtymästä (HRO) tai sen esiasteesta kärsivillä iäkkäillä ihmisillä sekä liikunnallisesti aktiivisilla iäkkäillä naisilla. Tutkimuksessa todettiin myös, ettei käden puristusvoiman heikkous iäkkäillä yksin ennusta varhaisempaa kuolleisuutta, vaan siihen vaikuttavat myös muun muassa sairaudet, liikunta-aktiivisuus ja ravitsemustilanne.

Väitöstyössäni tarkasteltiin laktaasi ja apolipoproteiini E (APOE) geenien ja liikunnan vaikutusta aikuisena mitattuihin luumuuttujiin Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI)-tutkimuksen seuranta-aineistossa, joka alkoi vuonna 1980 (n=3596). Kahdessa ensimmäisessä osatyössä tutkittiin laktaasi ja APOE geenipolymorfioiden yhteyksiä tietokonetomografialla mitattuihin värttinä- ja sääriluiden muuttujiin yhdessä ravinnon kalsiumin ja tyydyttyneen rasvan saannin kanssa. Liikunnan osalta tarkasteltiin lapsuuden ja nuoruuden liikuntatottumuksia, joita oli kartoitettu tutkimuksen alkuvuonna kysymyksillä vapaa-ajan liikunnasta, harrastuksista liikuntaseuroissa, osallistumisesta urheilukilpailuihin sekä liikunnan intensiteetistä. Aikuisilla käytettiin askelmittarilla mitattua askelten määrää vuodelta 2007. Tutkittavien ravinnon saantia selvitettiin haastattelemalla ja kyselylomakkeilla.
Laktaasigeenin T/T genotyyppiä kantavilla miehillä oli noin 3 % korkeampi hohkaluun tiheys värttinä- ja sääriluiden päissä verrattuna T/C ja C/C genotyyppeihin. Toisessa osatyössä APOE geenin säätelyalueen -219T/T ja +113C/C genotyyppien havaittiin olevan yhteydessä pienempään kortikaaliluun osuuteen värttinä- ja sääriluissa verrattuna G/G genotyyppien kantajiin. Naisilla nämä riskigenotyypit olivat yhteydessä myös pienempään puristuslujuuteen putkiluiden päissä ja miehillä suurempaan värttinäluun pinta-alaan. APOE -219G/T ja +113G/C genotyyppien väliset mittauserot eri luumuuttujissa vaihtelivat 1-8 % välillä. APOE -219T/T ja +113C/C genotyyppisillä naisilla korkea ravinnon tyydyttyneiden rasvojen saanti oli yhteydessä matalampaan värttinäluun varren pinta-alaan ja lujuuteen. Kolmannessa osatyössä 9-18-vuotiaiden tyttöjen korkea fyysinen aktiivisuus oli yhteydessä pienentyneeseen todennäköisyyteen saada matala sääriluun pään lujuusindeksi, varren pinta-ala, mineraalimäärä ja lujuusindeksit verrattuna vähiten aktiivisten tyttöjen neljännekseen. Vastaavasti poikien liikuntaryhmissä yhteydet löytyivät sääriluun pään pinta-alaan ja varren kortikaaliluun pinta-alaan ja lujuusindeksiin, kun verrattiin alinta ja ylintä ryhmää toisiinsa. Viimeisessä osatyössä havaittiin naisten päivittäisen askelmäärän olevan yhteydessä useisiin eri luumuuttujiin. Ylimmässä kolmanneksessa olevilla naisilla (> 8765 askelta/päivä) löydettiin korkeammat kantaluun arvot alimpaan kolmannekseen verrattuna. Askelryhmien välisiä eroja löytyi myös sääriluun pään pinta-alassa, mineraalimäärässä, tiheydessä ja puristuslujuudessa sekä sääriluun varren pinta-alassa, mineraalimäärässä ja vääntölujuudessa eniten askeleita keränneiden eduksi. Värttinäluussa naisten askelryhmien väliset erot eri luumuuttujissa olivat samansuuntaiset kuin sääriluussa. Edellä kerrotut askelryhmien väliset erot eri luumuuttujissa vaihtelivat 0.5-5.4 % välillä. Miehillä askelten ja luumuuttujien väliset yhteydet olivat pääasiassa ei-tilastollisesti merkitseviä.
Tässä työssä löydettiin yhteys APOE geenin säätelyalueen genotyyppien ja kortikaaliluun mittausten välillä. APOE -219T/T ja +113C/C genotyypeillä korkea tyydyttyneen rasvan saanti oli myös yhteydessä matalampaan värttinäluun kokoon. Lisäksi lapsuudessa harrastetulla liikunnalla oli suotuisia vaikutuksia sääriluun kokoon ja lujuuteen aikuisuudessa. Naisilla myös päivittäiset askeleet olivat myönteisesti yhteydessä eri luustotekijöihin.

Tässä väitöskirjatyössä tutkittiin fyysisen aktiivisuuden kunnon eri osatekijöiden ja paikallaanolon yhteyksiä kardiometaboliseen kokonaisriskiin sekä yksittäisiin riskitekijöihin 506 iältään 6-8-vuotiaan suomalaisen lapsen väestöotoksessa osana Lasten liikunta ja ravitsemus (PANIC) -tutkimusta. Liikuntaa ja paikallaanoloa mitattiin sykettä ja kehon liikkeitä mittaavalla Actiheart®-monitorilla ja kyselylomakkeilla. Lasten ravitsemusta mitattiin neljän vuorokauden ruokapäiväkirjalla. Kardiorespiratorista kuntoa mitattiin polkupyöräergometrillä tehtyllä maksimaalisella kuormituskokeella ja neuromuskulaarista kuntoa 10 x 5
metrin sukkulajuoksu-, 15 metrin juoksu-, puristusvoima-, vauhditon pituushyppy-, vatsalihasten voima-, tasapaino-, käden hienomotoriikka- ja eteentaivutustestillä. Kardiometaboliset riskitekijät määritettiin laboratoriokokein ja -mittauksin, joista tärkeimmät olivat vyötärönympärysmitta, paastoveren insuliini ja glukoosi, paastoveren triglyseridit ja HDL-kolesteroli sekä systolinen- ja diastolinen
verenpaine, VLDL:n triglyseridit, VLDL- ja LDL-kolesteroli sekä HDL:n triglyseridit.

Tutkimus osoitti poikkileikkausasetelmassa, että itseraportoitu liikunta ja erityisesti omatoiminen liikunta olivat käänteisesti yhteydessä tyypin 2 diabeteksen ja valtimotautien riskitekijöihin lapsilla. Myös itseraportoidulla viihdemedian käytöllä ja erityisesti television ja videoiden katselulla oli suora yhteys näihin riskitekijöihin lapsilla. Riskitekijöiden tasot olivat korkeimmat lapsilla, jotka liikkuivat vähiten ja käyttivät eniten aikaa viihdemediaan. Itseraportoidulla runsaalla viihdemedian käytöllä oli suorat yhteydet riskitekijöihin paitsi vähän itseraportuidusti liikkuvilla niin myös paljon itseraportoidusti liikkuvilla lapsilla.
Reippaan fyysisen aktiivisuuden muutoksella oli käänteinen yhteys ja paikkallaanolon muutoksella oli suora yhteys tyypin 2 diabeteksen ja valtimotautien kokonaisriskin ja yksittäisten riskitekijöiden muutoksiin kahden vuoden seurannan aikana riippumatta mahdollisista sekoittavista tekijöistä. Korkeampi rasvaprosentti ja vähäisempi liikunta olivat yhteydessä huonompiin tuloksiin 10 x 5 metrin sukkulajuoksutestissä. Korkeampi rasvaprosentti oli lisäksi yhteydessä huonompiin tuloksiin vauhdittomassa pituushypyssä, vatsalihastestissä, käden hienomotoriikkatestissä ja tasapainotestissä. Rasvaprosentin ja liikunnan yhteydet fyysiseen kuntoon olivat toisistaan riippumattomia. Lisäksi lapsilla, joilla oli korkea rasvaprosentti ja jotka liikkuivat vähän, oli muita lapsia huonommat tulokset 10 x 5 metrin sukkulajuoksutestissä, 15 metrin juoksutestissä ja vauhdittomassa pituushypyssä. Fyysisellä aktiivisuudella oli käänteinen yhteys koko kehon ja keskivartalon rasvan määrään lapsilla. Nämä yhteydet olivat sitä voimakkaampia mitä kuormittavampaa liikkuminen oli. Jo 10 minuuttia rasittavaa liikkumista päivittäin harrastavilla lapsilla oli 26–30 prosenttia vähemmän rasvakudosta koko kehossaan ja keskivartalossaan kuin rasittavaa liikkumista harrastamattomilla lapsilla. Kevyelläkin liikkumisella oli käänteinen yhteys kehon rasvapitoisuuteen, mutta vasta vähintään kohtuullisesti kuormittavalla liikkumisella oli suora yhteys
kardiorespiratoriseen kuntoon. Tutkimusaineistosta laskettiin tilastollisesti, että 10 minuutin paikallaanolon vaihtaminen vastaavaan määrään rasittavaa liikkumista pienentäisi koko kehon ja keskivartalon rasvakudoksen määrää 13 prosenttia. Tämä väitöskirja toi uutta tietoa fyysisen aktiivisuuden ja kunnon käänteisistä yhteyksistä ja paikallaanolon suorista yhteyksistä tyypin 2 diabeteksen ja valtimotautien riskitekijöihin alakouluikäisillä lapsilla.

Tämän hankkeen tuloksista, jotka tulevat vielä käynnissä olevan datan käsittelyn jälkeen tarkentumaan, voidaan osoittaa selkeä yhteys tiettyjen immuunisysteemin osien reagoivan vauriorakennuksiin, eli rakennuksella ja varsinkin mikrobivaurioituneella vaurioituneella on yhteys sen käyttäjien terveyteen.

-Vauriorakennuksen tilankäyttäjiltä havaittiin vertailurakennusten käyttäjiin verrattuna alentuneita leukosyyttiaktiivisuuksia (neutrofiilit) ryhmätasolla.
-Vauriorakennuksen tilankäyttäjillä oli ryhmätasolla merkitsevästi korkeammat itiöspesifiset IgG- ja IgG3- vasteet.
-Toksiuusmittauksissa käytetty E. coli-lux menetelmä korreloi hyvin rakennusten vaurioiden ja oireilun kanssa.

Tutkimuksessa selvittettiin tarkemmin aiemmassa tutkimuksessa tehdyn asumisterveyskyselyn tulosten perusteella energiaparannusten vaikutuksia asukkaiden terveyteen ja hyvinvointiin. Tuloksista kirjoitettiin kaksi tieteellistä artikkelia sekä asukkaille suunnattu tietopaketti energiaparannusten vaikutuksista. Lisäksi tuloksia esiteltiin kansainvälisissä Indoor Air 2016 (Ghent, Belgia) ja Healthy Buildings 2017 (Lublin, Puola) konferenseissa.
Ensimmäisessä artikkelissa tarkasteltiin asukkaiden raportoimien asunnon ja sisäilman laatuun vaikuttavien tekijöiden esiintymisen ajallista vaihtelua Suomessa. Suurin vaihtelu liittyi koettuun lämpöviihtyvyyteen kesällä. Myös asuntoon tyytyväisyys vaihteli eri kyselykertojen välillä. Monet asumisterveyteen liittyvät tekijät olivat yhteydessä sekä asuntoon ja sisäilman laatuun tyytyväisyyteen että myös terveyden ja turvallisuuden kokemiseen. Kehitettyjen mallien avulla ei kuitenkaan voitu tarkasti ja/tai spesifisti ennustaa asukkaiden kokemaa terveyttä tai turvallisuutta.
Toisessa artikkelissa arvioitiin energiaparannusten vaikutuksia sisäympristön laatuun sekä asukkaiden tyytyväisyyteen ja terveyteen 46 Suomalaisissa ja 20 Liettualaisissa kerrostalossa. Tulosten perusteella asukkaiden raportoima lämpöviihtyvyys parani energiaparannusten jalkeen (OR 5.3, 95% CI 2.6-11.0). Myös ylähengitystieoireiden raportointi (OR 1.8, 95% CI 1.1-2.9) sekä hengitystieinfektioista johtuvat sairaspoissaolot töistä tai koulusta (OR 4.1, 95% CI 1.2-13.8) vähenivät tilastollisesti merkitsevästi. Em. muutokset eivät olleet selitettävissä mitattujen sisäympäristön laatua kuvaavien tekijöiden avulla, eli toistaiseksi ei vielä tiedetä mitkä asuntoon tai asukkaisiin liittyvät muutokset aiheuttivat oireiden vähenemisen. Myöskään pitkän aikavälin vaikutuksia ei ole tutkittu.

The funds kindly provided by Juho Vainion Säätiö were used to support the implementation of the MITOXIN research initiative "Microbial Toxins Indoors - gripping an emerging health risk". The MITOXIN research project builds on two major field studies that were successfully implemented since 2011: the project combines materials from studies that follow residential homes (HOTES) and schools (SISU), including their occupants, through moisture damage interventions, performing assessments before and after the interventions. The environmental and health assessments consisted of building investigations, microbial and toxin exposure assessments, health questionnaires and clinical studies. These studies are tailored to improve our understanding of the relation between exposure to microbes and their toxins and adverse health effects, and on the impact of moisture damage interventions on both microbial exposure and health.

Specifically, the funds provided by Juho Vainion Säätiö were targeted to facilitate SISU (School Intervention Study), including implementation of the extensive field work efforts, sample processing and analysis, data management and statistical analyses. This study part was most notably supported by grants from the Academy of Finland and the Finnish Work Environment fund, in addition to the funds provided by JVS.

In the SISU study, detailed exposure and health assessments have been conducted in 11 moisture damaged and 5 reference schools. In total 203 teachers and 505 students participated in the study. Repeated exposure and health assessments have been conducted in 7 schools following moisture damage renovations. Health measurements included questionnaires and symptom diaries for both teachers and pupils; teachers also provided blood, eye and nose brush samples and nasal lavage, and they performed exhaled NO, exhaled breath condensate and SBUT (self-reported tear film break up time) measurements. System biological and immunological measurements have been and are being done from the clinical samples (collaboration Finnish Institute for Occupational Health). Exposure samples have been collected from >100 classrooms and teachers’ lounges in the 16 schools and active air as well as settled dust samples have been analyzed for microbial concentrations with qPCR and for microbial toxin content (in total >550 samples). In addition, microbial community composition using next generation sequencing was determined from indoor samples (N~360). Statistical analyses of these extensive datasets are ongoing.

Key research findings and conclusions from MITOXIN project thus far:

 The severity of microbial damage based on microbial determinations performed on building materials of moisture damaged homes appears to link to higher risk for respiratory effects in exposed residents. This is novel knowledge in the scientific literature and offers opportunity for the identification of buildings where moisture damage might link to a specifically high risk of respiratory disease.

 We observe higher prevalence of respiratory tract and more general health symptoms in teachers of moisture damaged schools compared to teachers in non-damaged schools. This highlights the potential of moisture damage in school buildings to represent a serious occupational health risk.

 Generally, there is a tendency to find higher prevalence and levels for some microbial toxins in moisture damage conditions, and also for higher total microbial toxin load and number of toxins. However, microbial toxins are also present indoors in the absence of moisture damage, and thus the indoor presence of microbial toxins is not a phenomenon that links to moisture damage in buildings only. We need to embrace the concept that just as microbes are everywhere, so are there metabolites. Such concept has so far largely been neglected.

 Linking to the point made above, there is a lack of studies in the scientific literature that would have considered microbial toxins occurrence in both index and reference buildings, following a sound epidemiological study design. This leads to limitations in our understanding as to what is a ‘normal’ background situation with respect to presence and levels of microbial toxins. Such studies, along with intervention studies as carried out in MITOXIN, are urgently needed in order to clarify health effects following exposure to microbial toxins in indoor environments.

 Moisture damage interventions in mold affected residential homes link to a clear release of upper and lower respiratory tract symptoms in the residents of these homes.

 Moisture damage renovations seem to reduce, but not completely remove microbial toxin loads and microbial levels in house dust.

 Based on microbial community analyses, the effects of moisture damage interventions appear to be visible on the level of individual taxa rather than triggering large changes in community structure. However, we observe also that moisture damage renovations result in a reduction of bacterial and fungal diversity in house dust. Considering the on-going, wide discussion on the relevance of the diversity of microbial exposure on human health, these findings are intriguing and are expected to have a major impact on research on this topic.


Dissemination of project results, scientific publication

Results of the MITOXIn project have been presented at major international and national scientific conferences, with a number of peer reviewed abstracts submitted for the proceedings of these conferences. In addition, the project has been presented at the Finnish “Indoor air seminar” (Sisäilmastoseminaari), attracting yearly more than 1000 participants (scientists, practitioners, industry, stakeholders, media representatives, etc.). (5 extended abstracts). Currently, there are three scientific publications on the HOTES study and one on the SISU study under preparation, and close to submission (submission anticipated by the end of 2016):
- “Microbial exposures in severely damaged homes”, Valkonen et al.
- “Health effects of mould in severely damaged homes”, Järvi et al.
- “Fungal and bacterial microbiota of severely moisture damaged homes in Finland”, Jayaprakash et al..
- “Clinical markers linking to moisture damage health symptoms”, Karvala et al. (lead at FIOH).
Our publication plan anticipates three further papers from these two studies to be published during 2017.

This project has already triggered a number of associated research work and publications, not directly including results of this project but utilizing knowledge generated in the context of this research. One scientific paper has recently been published in Indoor Air “Synergistic pro-inflammatory interactions of microbial toxins and structural components characteristic to moisture-damaged buildings.”, Korkalainen et al. 2016. This paper has used key microbial toxins being present in indoor environments in Finland, which is knowledge that has been generated – among other studies – in the MITOXIN project. Similarly, three book chapters have been prepared during the funding period, linking to key objectives of the project on occurrence of mycotoxins in indoor environments, and their synergistic interaction with other microbial compounds in producing adverse health effects.

Post doc- vuoden tavoitteena oli selvittää varhaislapsuuden elinympäristön mikrobialtistuksen yhteyttä lasten allergisiin sairauksiin 10.5-vuoden iässä, sekä opetella uusia tilastoanalyysimenetelmiä ison tutkimusaineiston analysoinnissa.
Työskentelin post doc -tutkijana koko vuoden 2016 Harvardin yliopistossa ja Brigham and Women’s sairaalassa. Analysoin inspiroivan tutkimusryhmän tukemana ensin suomalaista syntymäkohorttiaineistoa ja loppu vuodesta paikallista syntymäkohorttiaineistoa. Opin vuoden aikana tilastomenetelmiä (MaAsLin ja oligotyping), joita olen käyttänyt molempien tutkimusaineistojen analysoinnissa, ja sain alamme johtavia tutkijoita omaan yhteistyöverkostooni.
Tutkimustulokset osoittivat, että elinympäristön bakteerien monimuotoisuus ja Actinobakteerin pääjaksoon kuuluvat tietyt genukset yhdessä voivat suojata astmaan sairastumiselta. Mikrobialtistumista tarvitaan varhaislapsuudessa, kun immuniteetti on kehittymässä.
Johtopäätöksenä voin todeta, että ulkomailla tutkimustyö saa uusia tuulahduksia ja uutta näkökulmaa. On hienoa, kun tutustuu uusiin, saman alan tutkijoihin ja voi jatkossa kehittää tutkimusyhteistyötä heidän kanssaan. Jotta post doc –vuodesta hyötyisi eniten, kannattaa olla omaa dataa valmiina, jolloin pääsee heti analysoimaan ja kirjoittamaan julkaisuja. Lisäksi olisi erittäin hyvä, että voisi analysoida myös vastaanottavan tutkimusryhmän dataa, jolloin yhteistyö syventyisi ja mahdollisuudet pidempään yhteistyöhön myöhemmin olisi vahvemmat.

Juho Vainion Säätiön tukemassa tutkimuksessa osoitimme, että lasten riski sairastua astmaan on sitä pienempi, mitä enemmän varhaislapsuuden kodin sisätilojen bakteeristo muistuttaa maatalojen bakteeristoa (Nat Med, 2019). Jo aiemmin on tiedetty, että maataloissa varttuminen voi jopa puolittaa riskin sairastua astmaan ja allergioihin, mahdollisesti johtuen maatalojen runsaasta mikrobilajistosta. Nyt osoitimme, että maatalomainen kodin mikrobisto suojasi astmalta myös muualla kuin maatiloilla.

Olohuoneen lattiapölynäytteiden mikrobikoostumus karakterisoitiin lähes neljästä sadasta LUKAS-syntymäkohortin kodista. Pölynäytteet kerättiin lasten ollessa kahden kuukauden ikäisiä, ja astman kehittymistä seurattiin kuusi vuotta. Mikrobinäytteiden maatalomaisuuden arvioimiseksi rakennettiin matemaattinen malli kuvaamaan sitä, miten paljon tutkittavan kodin sisätilojen bakteerikoostumus muistuttaa maatalojen mikrobistoa.

Astmalta suojaava mikrobisto sisälsi runsaasti ulkoympäristölle, kuten maaperälle, tyypillisiä bakteereja. Toisaalta ihmisen hengitysteissä tyypillisesti esiintyviä bakteereja, kuten Streptococcaceae-heimon edustajia, havaittiin suhteellisen vähän. Yhteys astmaan oli riippumaton runsaslajisuudesta ja mikrobien kokonaismääristä. Tavallisissa kodeissa maatalomaista mikrobistoa lisäsivät muun muassa kävely ulkokengillä sisätiloissa, sisarusten lukumäärä ja talon ikä, ei kuitenkaan esimerkiksi ympäristön biodiversiteetti.
Maatalotyyppisille mikrobeille altistuneiden lasten immuunisolujen havaittiin sietävän paremmin pölyssä runsaasti esiintyvien bakteerien soluseinäkomponentteja, mikä ilmeni pienempänä tulehdussytokiinien tuotantona in vitro altistuksissa. Myös lievää tulehdusta määrittävän C-reaktiivisen proteiinin määrä veressä oli pieni.

Tutkimuslöydös vahvistettiin saksalaisessa yli tuhannen lapsen aineistossa. Myös saksalaislasten astmariski oli sitä pienempi, mitä enemmän heidän kotipölynsä mikrobisto muistutti suomalaisten maatalojen mikrobistoa.
Havainto tukee varhaisen mikrobialtistuksen merkitystä astmalta suojaavien mekanismien kehittymisessä ja mahdollisena astman ehkäisyn kohteena. Tutkimuksessa kehitetyllä mallilla voidaan arvioida minkä tahansa kodin pölynäytteestä, kuinka hyvin sen bakteeristo saattaa suojata astmalta. Tämä mahdollistaa myös sen selvittämisen, mitkä mikrobiologiset tekijät ovat keskeisiä suojavaikutuksen kannalta ja millä keinoin niille altistumiseen voidaan varhaislapsuudessa vaikuttaa.

Osoitimme myös, että toisella mallintamistavalla astmalta suojaavan mikrobiston määrittämiseksi voidaan saada täydentäviä tuloksia (JACI, 2019) ja julkaisemattomien tulostemme mukaan näitä lähestymistapoja yhdistämällä voidaan päästä vieläkin tarkempaan mallinnukseen.

Muissa tähän hankkeeseen suoraan liittyneissä tutkimuksissa olemme osoittaneet varhaislapsuuden mikrobikoostumuksen olevan mahdollisesti yhteydessä myös lapsen neurologiseen kehitykseen ja riskiin tarkkaavaisuushäiriöiden kehittymiselle (Sci Rep, 2019). Lisäksi olemme osoittaneet yhteneväisyyksiä ja eroja lattiapölyaltistuksen ja hengitystiealtistuksen välillä hyödyntäen konttaavaa lasta simuloivaa robottia (Microbiome, 2018). Olemme myös havainneet vielä julkaisemattomissa tutkimuksissa, että tuomalla kotiin eteismaton välityksellä maaperän bakteereja nämä leviävät myös kodin sisäilmaan, mikä tukee mahdollisuutta
käyttää vastaavaa menetelmää interventiotutkimuksissa kodin sisäilman mikrobiston muokkaamiseksi astmalta suojaavaksi.

LUKAS-syntymäkohortin kymmenvuotisseuranta toteutettiin hakemuksen mukaisesti vuosina 2013-2015. Tiedot lasten allergiasta ja astmasta saatiin yhteensä 372 lapselta (84%), mikä on erinomainen osallistumisprosentti. Näistä suurimmalta osalta saatiin kerättyä myös tiedot ympäristöaltistuksista ja terveydentilasta kyselylomakkeella, allergisesta herkkyydestä (seerumin IgE-vasta-aineet 19 allergeenille ja ihopistokokeet kuudelle allergeenille) ja systeemistä tulehdustilasta (seerumin hsCRP), sekä iho ja nielu sekä huonepölynäytteet mikrobiologisiin analyyseihin.


Noin joka kolmas suomalaislapsi kärsii astmasta tai allergisesta sairaudesta, kuten atooppinen ihottuma tai allerginen nuha, joten lasten pitkäaikaissairauksista ne ovat maassamme selvästi yleisimmät. Vuosina 2014-2018 LUKAS tutkimuksesta, yksin tai osana kansainvälistä PASTURE monikeskustutkimusta, on julkaistu yhteensä 28 alkuperäistutkimusta arvostetuissa kansainvälisissä tieteellisissä aikakausilehdissä, ja lisäksi on valmistunut kolme väitöskirjaa (Kirsi Mustosen väitöskirja v.2014: The role of inflammation and its environmental triggers in allergic diseases; Hanna Leppänen väitöskirja v. 2017: Assessing microbial exposure in indoor environments by using house dust samples; ja Laura Orivuoren väitöskirja v.2015: The Development of Immune Responses and Allergy in Children from Farming and Non-farming Environments).
Merkittävämpiä havaintoja aiempien seurannoista saaduista aineistoista LUKAS-tutkimuksessa olivat: Immuunijärjestelmälle ja koko ihmisen elimistölle on hyvä kohdata runsaasti mikrobeja varhaislapsuudessa - keskimääräinen elinympäristön kokonaismikrobialtistus voi lisätä astmaan sairastumisen riskiä kun taas korkea altistus voi suojata astmalta (Karvonen AM et al. 2014); Vakavat kosteusvauriot tai näkyvä home erityisesti lapsen makuuhuoneessa sekä olohuoneessa ja keittiössä lisäävät hengitystieoireita sekä astmaan sairastumisen riskiä (Karvonen AM et al. 2015); Sekundaariset metaboliitit eivät selitä astmaan sairastumisen riskiä kosteusvauriokodeissa (Kirjavainen PV et al. 2016); Merkittävä kosteusvaurio lapsen pääasiallisissa asuintiloissa 6-vuoden iässä oli yhteydessä korkeisiin CRP-pitoisuuksiin ja lisääntyneisiin veren sytokiinipitoisuuksiin (poikkileikkausasetelma) (Mustonen K et al. 2016); Merkittävä kosteusvaurio lapsen pääasiallisissa asuintiloissa varhaislapsuudessa (noin 5kk iässä) Varhaislapsuuden kosteusvaurioaltistus ei ole yhteydessä pysyvään matala-asteiseen tulehdukseen (Karvonen AM et al. 2016).

Varsinaisesta 10-vuotiseurannasta on yksi käsikirjoitus lehdessä (Indoor Bacterial Microbiota and the Development of Asthma: a Birth Cohort Study in JACI), jossa on katsottu varhaislapsuudessa määritetyn kodin mikrobiston yhteyttä 10.5 ikään mennessä puhjenneeseen astmaan. Useampi käsikirjoitus on valmisteluvaiheessa, joissa tutkitaan mm. kodin sienten (homeet ja hiivat) yhteyttä lasten astmaan sekä kodin mikrobialtistuksen yhteyttä atopiaan ja allergiseen nuhaan. Lisäksi tuloksia on esitelty lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä työpajoissa ja seminaareissa. Tuloksia on hyödynnetty myös mm. käypähoitosuositusten laatimisessa.

Hankkeessa selvitettiin, miten psykososiaaliset tekijät vaikuttavat koululaisten sisäilmaan liitettyyn oireiluun.
10 alakoulun aineistossa havaittiin, että oppilaiden vanhempien kokema huoli koulun sisäilman laadusta oli joissain kouluissa selvästi tärkeämpi oireilua selittävä tekijä kuin sisäilman laatu (1).
Suuren kaupungin yli 100 koulun aineistossa (2) havaittiin, että sisäilman huono laatu lisää oireilua pääosin samalla tavalla riippumatta siitä, kysytäänkö oireita vanhemmalta tai lapselta itseltään. Seuraavassa aineistosta tehtävässä artikkelissa, joka toistaiseksi on vasta käsikirjoitus, verrataan sisäilman laadun, psykososiaalisten tekijöiden ja muiden tekijöiden suhteellista merkitystä koulujen välisen oireilun selittäjinä (3).
Julkaisut:
1. Nissilä JJ, Savelieva K, Lampi J, Ung-Lanki S, Elovainio M, Pekkanen J. Parental worry about indoor air quality and student symptom reporting in primary schools with or without indoor air quality problems. Indoor Air. 2019 Sep;29(5):865-873
2. Savelieva K, Marttila T, Lampi J, Ung-Lanki S, Elovainio M, Pekkanen J. Associations between indoor environmental quality in schools and symptom reporting in pupil-administered questionnaires. Environ Health. 2019 Dec 27;18(1):115
3. Savelieva K, Lampi J, Ung-Lanki S, Elovainio M, Pekkanen J. Indoor Environmental Quality, Psychosocial Factors, and Symptom Reporting in Schools (manuscript)

Väitöskirjatutkimuksessani selvitetään koti- ja kouluympäristöissä esiintyvien tekijöiden vaikutusta lasten terveyteen ja hyvinvointiin. Juho Vainion säätiöltä saatu apuraha mahdollisti väitöskirjatutkimuksen neljännen artikkelin "Statistical associations between housing quality and health among Finnish households with children - results from two (repeated) national surveys" kirjoitustyön sekä tulosten tilastollisen analyysin.

Artikkelin aineisto koostuu vuosina 2007 ja 2011 tehtyjen kansallisten asumisterveyskyselyiden tuloksista. Artikkelissa tarkastellaan asumisen laatua ja terveellisyyttä sekä niissä mahdollisesti ajan myötä tapahtuvia muutoksia, keskittyen lapsiperheisiin.

Tulosten perusteella lapsiperheiden asumisterveydessä ei tapahtunut suuria muutoksia vuosien 2007 ja 2011 välillä. Niiden perheiden keskuudessa, joilla oli pieniä lapsia, esiintyi vähemmän hengitystieoireita, mutta vastaavasti enemmän hengitystieinfektioita kuin muiden väestöryhmien kesken.

Artikkeli tullaan julkaisemaan vuoden 2016 aikana.

Sepelvaltimotautipotilaat hyötyvät ympärivuotisesta terveysliikunnasta, koska liikunta on tehokas hoitomuoto tautii, vähentää henkilöiden oireilua sekä alentaa riskiä sydänkohtauksille sekä kuolemille. Kuitenkin samaan aikaan nämä henkilöt raportoivat lisääntyvästä oireilusta, kuten rintakivuista ja rytmihäiriöstä talvisaikaan, etenkin liikunnan aikana. Oireiden lisääntyvyys sekä pelko epäsuotuisista sydäntapahtumista aiheuttaa sepelvaltimotautipotilaiden inaktiivisuutta.

Säännöllisellä liikunnalla on todettu olevan suotuisia vaikutuksia sepelvaltimotautipotilaan endoteelifunktion toimintaan, mutta toisaalta kylmäaltistuksen on todettu heikentävän sitä. Kylmän ja liikunnan yhteisvaikutuksia ei tiedetä.

Juho Vainion säätiön apurahan avulla selvitimme, että sepelvaltimotautipotilaan endoteelifunktion muutokset liikunnan aikana olivat lämpötilasta riippumattomia. Selvitimme myös eri liikuntamuotojen vaikutuksia endoteelifunktion toimintaan. Tuloksena huomasimme, että eri liikuntamuodot (ripeä kävely, staattinen ylävartalotyö sekä dynaaminen ylävartalotyö) vaikuttivat endoteelifunktion toimintaan samansuuntaisesti.

Apurahakautenani keskityin väitöskirjani ensimmäisen artikkelin kirjoittamiseen ja viimeistelyyn sekä toisen artikkelini suunnitteluun ja kirjoittamiseen.
Ensimmäisen artikkelini aiheena ovat suomalaisten rahapelaamisen motiivit ja niiden yhteys sosiaaliryhmittäisiin eroihin sekä rahapelikäyttäytymiseen liittyviin tekijöihin. Lisäksi artikkelissa tarkasteltiin motiivien ajallista pysyvyyttä. Artikkeli on nyt viimeistelyvaiheessa, eli tuloksia ei ole vielä virallisesti julkaistu.

Tutkimuksen aineistona käytettiin Rahapelikysely 2016–2017 –tutkimuksen aineistoa, joka kerättiin kahdessa vaiheessa 18–74-vuotiailta suomalaisilta Uudenmaan, Pirkanmaan ja Kymenlaakson maakunnista. Aineistonkeruusta vastasi tilastokeskus ja kyselyt toteutettiin puhelinhaastatteluina. Ensimmäisessä vaiheessa kyselyyn osallistui 7186 vastaajaa, joista myös toiseen vaiheeseen osallistui 2624 vastaajaa. Tutkimukseen valittiin osallistujista vain ne, jotka olivat pelanneet rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana. Ensimmäisen vaiheen vastaajista 82 prosenttia (n = 5805) oli pelannut rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana. Niistä vastaajista, jotka osallistuivat sekä ensimmäiseen että toiseen vaiheeseen, 2190 vastaajaa oli pelannut rahapelejä vuonna 2016 ja 2165 vastaajaa oli pelannut rahapelejä vuonna 2017.

Tutkimuksessa rahapelaamisen motiiveja tiedusteltiin kysymällä vastaajan pääasiallista syytä pelata rahapelejä sekä muita mahdollisia syitä rahapelaamiselle. Analyysejä varten kutakin ensisijaiset ja toissijaiset motiivit yhdistettiin, jotta kutakin motiivia pystyttiin tarkastelemaan laajemmin. Suomalaisten yleisimmät syyt rahapelaamiselle olivat odotetusti rahan voittaminen (76 %): hieman yli puolet (52 %) vastaajista valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle ja vajaa neljäsosa vastaajista (24 %) valitsi sen toissijaiseksi motiiviksi rahapelaamiselle. Toiseksi yleisin syy rahapelaamiselle oli mielihyvä tai hauskuus (62 %): kolmasosa vastaajista (33 %) valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle ja 29 prosenttia vastaajista valitsi sen toissijaiseksi motiivikseen. Hyvän tarkoituksen tukeminen ja ikävien tunteiden tai ajatusten pakeneminen olivat yleisemmin toissijaisia syitä rahapelaamiselle kuin ensisijaisia syitä. Ikävien tunteiden tai ajatusten pakeneminen oli kaikkein harvinaisin rahapelaamisen motiivi (3,5 %): 0,5 prosenttia vastaajista valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle, kun taas kolme prosenttia vastaajista valitsi sen toissijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle.

Tulos heijastanee rahapelaamisen perusluonnetta: rahan voittaminen stimuloi aivojen mielihyväjärjestelmää ja vapauttaa dopamiinia. Erityisen stimuloivaa on juuri voiton epävarmuus, mikä on olennainen osa rahapelaamista. (Anselme & Robinson, 2013.) Tulos saattaa myös kertoa siitä, että eri motiivit liittyvät toisiinsa siten, että toissijaiset motiivit tukevat ensisijaisia motiiveja rahapelaamiselle.

Rahapelaamisen motiivien yhteyttä sosiaaliryhmittäisiin eroihin (sukupuoli, ikä, nettotulot, työtilanne) ja rahapelikäyttäytymiseen (pelaamisen useus, pelattujen pelityyppien määrä, pelaamisen kanava, rahapeliongelman vakavuus) tarkasteltiin logistisen regressioanalyysin avulla. Tutkimuksessa kustakin motiivista muodostettiin erillinen logistinen regressiomalli, jossa kyseistä motiivia selitettiin sosiaaliryhmittäisillä ja rahapelikäyttäytymiseen liittyvillä muuttujilla. Aineistona käytettiin ensimmäiseen vaiheeseen osallistuneita vastaajia, jotka olivat pelanneet rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana (n = 5805). Malleissa selitettävänä muuttujana käytettiin ensisijaisesta ja toissijaisesta motiivista yhdistettyä motiivi-muuttujaa. Alla raportoidaan kunkin mallin osalta tilastollisesti merkitsevät (p < 0,05) tulokset.
Kustakin mallista muodostui hieman erilainen pelaajaprofiili.

Jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen olivat yleisempää hieman nuoremmilla kuin vanhemmilla vastaajilla sekä yli 2501 euroa (Q4) nettona kuussa tienaavilla. Lisäksi jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen oli yleisempää useita kertoja viikossa tai päivittäin pelaavilla kuin harvemmin kuin kuussa pelaavilla, useita eri pelityyppejä pelaavilla kuin vain yhtä pelityyppiä pelanneilla sekä internetissä ja kivijalassa pelanneilla kuin vain kivijalkapelaajilla. Riskitason rahapelaajilla jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen oli myös yleisempää kuin viihdepelaajilla.

Rahan vuoksi pelaavat olivat hieman useammin naisia kuin miehiä. Lisäksi rahan voittamisen vuoksi pelaaminen oli yleisempää säännöllisesti ja usein pelaavilla kuin satunnaisesti (harvemmin kuin kerran kuussa) pelaavilla, sekä kolmea eri pelityyppiä pelaavilla kuin yhtä pelityyppiä pelaavilla. Rahan voittamisen vuoksi pelaavat pelasivat useammin joko vain internetissä tai sekä internetissä että kivijalassa kuin vain kivijalassa pelaavat. Raha-motiivi oli myös yleisempää riskitason pelaajilla kuin viihdepelaajilla.

Rahapelaaminen hyvän tarkoituksen tukemiseksi oli yleisempää yli 65-vuotiaiden ikäryhmässä kuin nuorimmalla ikäryhmällä (18–24-vuotiaat). Selkeästi harvinaisempaa hyvän tarkoituksen tukeminen oli kotona lapsia tai omaista hoitavilla kuin työssäkäyvillä. Yleisenpää hyvän tarkoituksen vuoksi pelaaminen oli 1–3 kertaa kuukaudessa ja kerran viikossa pelaavilla kuin sitä harvemmin pelanneilla sekä vain kivijalassa pelanneilla.

Rahapelaaminen seurustelun vuoksi oli yleisempää nuoremmilla kuin vanhemmilla vastaajilla. Harvinaisempaa se oli 1301–1900 euroa nettona kuussa tienaavilla (Q2) kuin alle 1300 euroa nettona kuussa tienaavilla (Q1). Lisäksi seurustelun vuoksi pelaaminen oli yleisempää harvemmin kuin kerran kuussa pelaavilla kuin sitä useammin pelaavilla. Useita eri pelityyppejä pelanneet pelasivat useammin seurustelun vuoksi kuin vain yhtä pelityyppiä pelanneet, kun taas vain internetissä pelanneet ja sekä kivijalassa että internetissä pelanneet pelasivat harvemmin seurustelun vuoksi kuin vain kivijalassa pelanneet.

Ikävien tunteiden ja ajatusten pakenemisen vuoksi pelaaminen oli yleisempää naisilla kuin miehillä. Ikäryhmistä 25–34-vuotiaat pelasivat useammin paetakseen, kun taas 55–64-vuotiaat pelasivat harvemmin paetakseen, kuin 18–24-vuotiaat. Lisäksi pakomotiivi oli myös huomattavasti yleisempi niillä, jotka olivat kotona hoitamassa lapsia tai omaista kuin työssäkäyvillä. 1–3 kertaa kuukaudessa ja useita kertoja viikossa tai päivittäin pelaavilla pakomotiivi oli yleisempi kuin harvemmin kuin kerran kuussa pelanneilla. Riskitason pelaajilla ja ongelmallisesti rahapelejä pelanneilla pakenemisen vuoksi pelaaminen oli huomattavasti yleisempää kuin viihdepelaajilla.

Rahapelaamisen syiden ajallista pysyvyyttä tutkittiin pitkittäisaineistolla, jossa samoilta vastaajilta kysyttiin rahapelaamisen pääasiallista syytä ja muita syitä vuosina 2016 (n=2190) ja 2017 (n = 2165). Pysyvyyden arviointiin käytettiin McNemarin testiä ja tilastollisen merkitsevyyden rajana pidettiin p < 0,05. Rahapelaamisen ensisijaiset motiivit osoittautuivat suhteellisen pysyviksi, mutta toissijaisissa motiiveissa ilmeni muutoksia. Hyvän mielen ja jännityksen vuoksi pelaaminen, rahan vuoksi pelaaminen ja hyvän tarkoituksen vuoksi pelaaminen väheni. Yksi vuosi on kuitenkin suhteellisen lyhyt tarkastelujakso, eli tulokset olisi hyvä vielä varmistaa pidemmällä aikavälillä.


Lähteet:

Anselme, P., & Robinson, M. J. F. (2013). What motivates gambling behavior? Insight into dopamine’s role. Frontiers in Behavioral Neuroscience, 7(DEC), 1–4. https://doi.org/10.3389/fnbeh.2013.00182
Nower, L., & Blaszczynski, A. (2010). Gambling Motivations, Money-Limiting Strategies, and Precommitment Preferences of Problem Versus Non-Problem Gamblers. Journal of Gambling Studies, 26(3), 361–372. https://doi.org/10.1007/s10899-009-9170-8
Savolainen, I., Sirola, A., Kaakinen, M., & Oksanen, A. (2019). Peer group identification as determinant of youth behavior and the role of perceived social support in problem gambling. Journal of Gambling Studies, 35(1), 15–30. https://doi.org/10.1007/s10899-018-9813-8
Wood, R. T. A., & Griffiths, M. D. (2007). A qualitative investigation of problem gambling as an escape-based coping strategy. Psychology and Psychotherapy: Theory, Research and Practice, 80(1), 107–125. https://doi.org/10.1348/147608306X107881

Apurahalla rahoitettiin väitöskirjatutkimuksen ensimmäinen vuosi. Tutkimustuloksia ei ole vielä julkaistu, koska väitöskirjan tekijä siirtyi apurahakauden jälkeen hoitamaan väliaikaisesti 1.5 vuoden sijaisuutta yliopiston ulkopuolelle, ja väitöskirjatyön on tarkoitus jatkua syksyllä 2019. Alustavien tutkimustulosten perusteella keskeisiä työkyvyttömyyttä ennustavia riskitekjöitä ovat etenkin varhain ilmenevät mielenterveysongelmat, vanhempien mielenterveysongelmat ja vanhempien taloudelliset ongelmat (esim. työkyvyttömyys, toimeentulotuki), vanhempien ero tai kuolema, sekä alhaiseen koulumenestykseen liittyvät tekijät (esim. matala koulun päättötodistuksen keskiarvo, ei toisen asteen tutkintoa). Jo varhaisen lapsuuden tekijät näyttävät ennustavan työkyvyttömyyden riskiä kohtuullisen hyvin: vanhempien mielenterveyshäiriöt ja taloudelliset ongelmat ennustavat työkyvyttömyyttä ennustetarkkuudella AUC=0.65, mikä on jo lähellä tyypillisiä AUC=0.70–0.80 ennustetarkkuuksia esimerkiksi erilaisten sairauksien ennustamisessa (AUC=0.5 kuvaa sattuman tasoa, AUC=1.0 täydellistä ennustetarkkuutta). Jatkossa on tarkoitus kehittää osallistujien iän myötä kehittyviä ennustemalleja ja selvittää, kuinka paljon varhaisen aikuisuuden muuttujat parantavat lapsuuden ennustemallia.

Tutkimuksessani selvitettiin miten raskaudenaikainen stressi, jota mitattiin äitien hiuskortisolilla on yhteydessä raskausdiabeteksen kehittymiseen. Käytimme analyyseissa logistista regressiota. Meillä oli käytettävissä kaksi aineistoa eri raskauden vaiheissa, joiden keräämiseen myös osallistuin ko. apurahan turvin. Toinen aineisto oli alkuraskaudesta ja toinen loppuraskaudesta.

Hypoteesimme oli, että raskaudenaikainen stressi lisää raskausdiabeteksen todennäköisyyttä. Tulokset osoittautuivat hypoteesimme vastaisiksi alkuraskaudessa. Äidin hiuskortisolin ja raskausdiabeteksen välillä oli negatiivinen yhteys. Itsenäistä yhteyttä äidin hiuskortisolin ja raskausdiabeteksen välillä ei ollut, mutta kun äidin painoindeksi ja masennusoireet vakioitiin yhteydestä tuli tilastollisesti merkitsevä. Toisin sanoen, korkea raskaudenaikainen stressi mitattuna äidin hiuskortisolilla vähensi raskausdiabeteksen todennäköisyyttä.

Loppuraskaudessa yhteys oli päinvastainen eli korkeampi hiuskortisoli oli positiivisesti yhteydessä raskausdiabetekseen. Itsenäistä yhteyttä ei ollut ja vasta kun painoindeksi ja SSRI vakioitiin, tuli yhteys tilastollisesti merkitseväksi.

Koska hiuskortisoli käyttäytyi aineistossa epäjohdonmukaisesti, yhdistimme alkuraskauden ja loppuraskauden aineistot ja katsoimme miten näiden äitien, joilta oli aineisto sekä alkuraskaudessa että loppuraskaudessa, hiuskortisoli oli yhteydessä raskausdiabetekseen.
Hiuskortisolin ja raskausdiabeteksen yhteys oli tilastollisesti ei-merkitsevä, mutta etumerkiltään negatiivinen molemmissa aineistoissa. Kun vakioimme masennuslääkkeiden käytön sekä painoindeksin yhteys muuttui positiiviseksi, mutta ei ollut edelleenkään tilastollisesti merkitsevä.

Aineisto näin ollen käyttäytyi hypoteesien vastaisesti ja epävakaasti, jota voi selittää hiuskortisoliin liittyvät mittaustekniset asiat. Tämä kuitenkin vaatii lisätutkimuksia

Väitöstutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko teini-iän päihteidenkäytöllä yhteyttä psykoosiin sairastumiseen senkin jälkeen, kun sekoittavat tekijät on huomioitu. Aineistona käytettiin vuoden 1986 Pohjois- Suomen syntymäkohorttia (N = 9 432). Teini-iässä aivot muovautuvat ja kypsyvät nopeasti, minkä vuoksi se on erityisen herkkää aikaa päihteiden haitallisille vaikutuksille. Nuorena aloitettu päihteidenkäyttö saattaa häiritä aivojen kypsymistä, ja kehityksen häiriintyminen voi myöhemmin altistaa mielenterveysongelmille.

Aiempien tutkimusten pohjalta tiedetään, että kannabiksen käyttö ja tupakointi ovat yhteydessä korkeampaan riskiin sairastua psykoosiin. Päihteidenkäytön ja psykoosiin sairastumisen välistä ajallista yhteyttä ei olla kuitenkaan aiemmin kyetty tutkimaan vakuuttavasti, eikä huomioon ole otettu nuoruuden aikaisia psykoottisia kokemuksia. Inhalanttien käytön eli imppaamisen yhteydestä psykoosiriskiin ei ole julkaistu yhtään pitkittäistutkimusta. Tutkimusaineisto koostui Pohjois-Suomen syntymäkohortista vuodelta 1986. Vuosina 2001–2002 järjestettyyn seurantatutkimukseen osallistui 7344 15–16- vuotiasta nuorta. Lopullisessa otoksessa (n=6542) huomioitiin henkilöt, jotka vastasivat kysymyksiin psykoottisista
kokemuksista ja päihteidenkäytöstä.

Kannabiksen käyttö 5 kertaa tai enemmän, päivittäinen tupakointi 10 savuketta tai enemmän ja inhalanttien käyttö 2-4 kertaa tai enemmän olivat yhteydessä korkeampaan riskiin sairastua psykoosiin seurannan aikana sekoittavien tekijöiden huomioimisenkin jälkeen. Tutkittujen päihteiden käyttö kasvatti psykoosiin sairastumisen riskiä päihteen käyttömäärän mukaan. Lisäksi päivittäisen tupakoinnin aloittaminen 13-vuotiaana tai aiemmin oli yhteydessä korkeampaan psykoosiriskiin tupakoinnin myöhemmin aloittaneisiin verrattuna.

Tässä suuressa pitkittäisessä, yleisväestöön perustuvassa tutkimuksessa havaittiin, että toistuva kannabiksen käyttö, päivittäinen ja runsas tupakointi sekä toistuva inhalanttien käyttö teini-iässä olivat itsenäisesti yhteydessä kohonneeseen psykoosiriskiin, vaikka aiemmat psykoottiset kokemukset, muu päihdekäyttö, vanhempien psykoosisairaudet ja päihdeongelmat otettiin huomioon. Tulosten perusteella nuorten runsaan päihteidenkäytön ennaltaehkäisy on tärkeää ja sillä
on todennäköisesti positiivisia vaikutuksia nuorten mielenterveyteen.

Väitöskirjatyötä puolustettiin julkisesti 5.10.2018 Oulun yliopistolla (http://www.oulu.fi/yliopisto/node/55058) Tampereen Yliopiston Päihdelääketieteen professori Mauri Aallon toimiessa vastaväittäjänä. Hän arvioi väitökirjan arvosanalla kiittäen hyväksytty, kuten teki myös toinen esitarkastaja Psykiatrian professori Olli Kampman Tampereen Yliopistosta. 19.10.2018 Oulun Yliopiston tutkijakoulu hyväksyi väitöskirjani arvosanalla kiittäen hyväksytty, joka myönnetään n. 15% väitöskirjoista.

Tutkimukseni saavutti huomattavaa kansallista ja kansainvälistä julkisuutta, Suomen Akatemia teki asiasta mm. tiedotteen (https://www.aka.fi/fi/akatemia/media/Tiedotteet1/2018/tupakointi-altistaa-psykooseille/) ja asiaa uutisoitiin lähes kaikissa suurimmissa suomalaissa medioissa.

Väitöskirjan osatyöt julkaistiin korkeatasoisissa psykiatrian alan lehdissä ja ne ovat saaneet osakseen huomattavaa kansainvälistä huomiota. Lehtien Impact factorit; British Journal of Psychiatry = 5.867, Acta Psychiatrica Scandinavica = 4.984, Schizophrenia Research = 3.958. Kannabiksen käyttöä ja psykoosiriskiä käsittelevä osatyöni on BRJP:n kolmanneksi luetuin artikkeli tutkimuksen impactia mittaavaan Altmetricin mukaan (https://cambridge.altmetric.com/details/33963444#score) ja abstrakti on avattu 167613 kertaa. Tupakointia ja psykoosiriskiä käsittelevä artikkelini on myöskin lehden kolmanneksi luetuin artikkeli (https://www.altmetric.com/details/33433506#score). Näiden lisäksi väitöskirjatyön loppupuolella lähetettiin Frontiers in Psychiatry lehteen arvioitavaksi kutsureview, jossa toimin viimeisenä kirjoittaja. Tämä julkaisu ei kuulu väitöskirjaan.

Terve Oppiva Mieli on klusterisatunnaistettu kontrolloitu interventiotutkimus, jossa kartoitetaan tietoisuustaitojen vaikuttavuutta lasten ja nuorten tarkkaavaisuuteen, itsesäätelytaitoihin, mielenterveyteen, hyvinvointiin ja oppimiseen. Tutkimuksessa on kolme tutkittavien ryhmää: 1) tietoisuustaitoja saava interventioryhmä; 2) rentoutusta saava kontrolliryhmä ja 3) normaalia lukujärjestystä seuraava ryhmä. Tutkimukseen osallistui 3519 12-15-vuotiasta lasta ja nuorta sekä heidän vanhempansa ja opettajansa. Parhaan tietämyksemme mukaan tutkimus on metodologisesti vahvimpia tutkimuksia alan kansainvälisellä tutkimuskentällä.

Tulokset
Tutkimustulokset tukevat hypoteesejamme. Tulokset osoittavat tietoisuustaitoharjoitteiden olevan tehokkaampi keino edistää 12-15 vuotiaiden lasten ja nuorten mielenterveyttä verrattuna tavallisiin rentoutusharjoituksiin. Tutkimuksen päämuuttujat ovat resilienssi, masennusoireiden esiintyminen ja sosioemotionaalinen toimintakyky. Analyysit päämuuttujien vaikuttavuudesta osoittavat resilienssin lisääntyneen tilastollisesti merkitsevästi enemmän tietoisuustaitoja harjoittaneessa ryhmässä verrattuna rentoutusharjoituksia tehneeseen kontrolliryhmään (P=0.03) ja masennusoireiden vähentyneen tilastollisesti merkitsevästi enemmän tietoisuustaitoja harjoittaneessa ryhmässä verrattuna rentoutusharjoituksia tehneeseen kontrolliryhmään (P=0.02) tyttöjen keskuudessa. Tarkemmat analyysit osoittavat säännöllisesti (noin viisi kertaa viikossa) tietoisuustaitoja harjoittaneiden poikien saavuttaneen samat hyödyt kuin tytöt. Tulokset osoittavat myös sosioemotionaalisen toimintakyvyn parantuneen tietoisuustaitoja harjoittaneiden ryhmässä verrattuna rentoutusharjoituksia tehneeseen kontrolliryhmään 7-luokkalaisten keskuudessa (p=0.04).

Tutkimustulokset tuottavat arvokasta uutta tietoa tietoisuustaitojen vaikuttavuudesta lasten ja nuorten tarkkaavaisuuteen, mielenterveyteen, hyvinvointiin ja oppimiseen. Tutkimustuloksia hyödynnetään tietoisuustaitojen jalkauttamisessa suomalaisiin peruskouluihin sekä kouluhenkilökunnan kouluttamisessa tietoisuustaitojen jalkauttamisen parissa. Tietoisuustaitoharjoitteiden jalkauttaminen kouluihin on vaikuttava ja kustannustehokas keino edistää lasten ja nuorten hyvinvointia tasa-arvoisesti riippumatta perheen sosio-ekonomisesta asemasta.

Our study has determined that although socioeconomic inequalities in health and education existed, there are intermediate pathways in adolescence which could buffer the adverse effects of low SES, because of their independent effects on mortality and adult education. Moreover, these pathways were interrelated in adolescence suggesting that biological, psychosocial and cognitive pathways operated together during important school and life transitions to influence educational outcomes. In addition, intergenerational transmission of SES from grandparents to grandchildren occurred, implying that social origins and possibly, family processes of multigenerations contributed to educational inequalities. Our findings emphasise the roles of reserve capacity and school achievement during adolescence as likely causal or mediating pathways to socioeconomic inequalities in mortality and education.
To address these inequalities, the obvious solution is to remove socioeconomic differences and provide populations with equitable access to resources represented by socioeconomic status which can be used to improve their health and education. Changing the social structures and systems which create these differences, however, is a lengthy process that may not be sustainable. It requires good governance, costly investments, multisectoral cooperation and collective efficacy or social cohesion among families and communities. Results of our study showed that these inequalities could be reduced by targeting individual pathways which could protect against effects of early socioeconomic disadvantages and improve future health and socioeconomic trajectories. Supporting multigenerational families and schools in building reserve capacities and improving school performance of adolescents, especially among those from low SES origins, could increase educational attainment and avert premature mortality.

Tutkimuksemme osoitti, että raskausdiabetesta voidaan ehkäistä suuren diabetesriskin naisilla alkuraskaudessa aloitetulla elämäntapainterventiolla.
Elämäntapaohjausta saaneiden ryhmässä riski sairastua oli 36% pienempi kuin kontrolliryhmässä.
Totesimme myös, että raskausdiabeetikot ovat hyvin heterogeeninen ryhmä naisia, vaikka heitä yleisesti ottaen hoidetaan yhtenä ryhmänä.

Tämän Juho Vainion säätiön merkittävästi tukeman väitöstutkimuksen tavoitteena oli selvittää raskauden aikaisen ja synnytyksen jälkeisen elintapaintervention vaikutuksia suuren diabetesriskin naisten terveyteen synnytyksen jälkeen. Lisäksi tavoitteena oli tutkia, miten raskausdiabeteksen heterogeenisyys, eli monimuotoisuus, ilmenee raskauden aikana ja millainen on sen vaikutus naisten metaboliseen terveyteen viisi vuotta synnytyksen jälkeen.

RADIEL (Raskausdiabeteksen ennaltaehkäisy elintavoin) -interventio kannusti tutkittavia syömään pohjoismaisten ravitsemussuositusten mukaisesti sekä liikkumaan vähintään 150 minuuttia viikossa. Se vähensi merkittävästi glukoosiaineenvaihdunnan häiriöitä (kohonnut paastoglukoosi, heikentynyt sokerinsieto tai tyypin 2 diabetes) myös synnytyksen jälkeen; 13.3 prosentilla kontrolliryhmästä ja 2.7 prosentilla interventioryhmästä todettiin poikkeava sokeriaineenvaihdunta ensimmäisen synnytyksen jälkeisen vuoden aikana.

Raskausdiabeteksen heterogeenisyyttä selvitimme jakamalla tutkittavat neljään ryhmään painoindeksin, synnyttäneisyyden sekä raskausdiabeteshistorian suhteen. Näin löysimme yllättävän riskiryhmän; normaalipainoiset tai vain lievästi ylipainoiset (BMI<30kg/m2) naiset, joilla oli ollut aiempi raskausdiabetes, olivat suurimmassa riskissä sairastua raskausdiabetekseen keskiraskaudessa. Muihin ryhmiin verrattuna raskausdiabeteksen ilmaantuvuus oli heillä merkittävästi suurempi (36%), vaikka he olivat terveimpiä alkuraskaudessa.

Selvitimme myös kahden kansainvälisesti tunnetun raskausdiabetesriskipisteytyksen toimivuutta RADIEL-aineistossa. Molemmat pisteytykset aliarvioivat raskausdiabeteksen esiintyvyyden, ja huonoin erottelukyky oli normaalipainoisten naisten joukossa. Toisaalta käyttämällä yksinkertaista mallia (BMI >30kg/m2 ja/tai aiempi raskausdiabetes), tutkimuksemme onnistui tunnistamaan korkean riskin ryhmän, jossa raskausdiabeteksen ilmaantuvuus oli noin 50% - samaa luokkaa kuin monimutkaisempien riskipisteytysten tulos.

Viisi vuotta synnytyksen jälkeen poikkeava glukoosiaineenvaihdunta (kohonnut paastoglukoosi, heikentynyt sokerinsieto tai tyypin 2 diabetes) todettiin aineistossamme 15 prosentilla, ja 4 prosentilla oli jo tyypin 2 diabetes. Myös normaalipainoiset raskausdiabeetikot olivat alttiita sairastumaan, mutta heillä metabolinen oireyhtymä tai glukoosiaineenvaihdunnan häiriö todettiin jo merkittävästi matalammalla painoindeksillä. Lähes 60 prosentilla aiemmin normaalipainoisista naisista oli kehon rasvaprosentti huolestuttavan korkea (>32%).

Naiset, joilla todetaan raskausdiabetes, eroavat toisistaan niin aineenvaihdunnaltaan kuin kehon koostumukseltaankin. Usein normaalipainoiset naiset jäävät huomiotta, mutta tämän tutkimuksen perusteella myös heillä on korkea riski sairastua niin seuraavassa raskaudessa kuin vielä viisi vuotta synnytyksen jälkeenkin. Lähes normaalista painoindeksistä huolimatta heillä oli varsin korkea kehon rasvaprosentti, muistuttaen ns. ”normaalipainoista lihavuutta”. Nämä tulokset tukevat kansainvälistä suositusta, jonka mukaan sokerirasitus olisi tehtävä kaikille raskaana oleville painosta riippumatta, ja korostavat synnytyksen jälkeisen ajan kansanterveydellistä merkitystä. Raskauden aikaisella elintapainterventiolla voimme mahdollisesti saavuttaa pitkäaikaisia positiivisia vaikutuksia koko perheen terveyteen.

Apurahan avulla on kyetty hyödyntämään LASERI-tutkimuksen vuoden 2011-12 tehdyn 31-vuotisseurannan aineistoa. Apurahaa on käytetty väitöskirjatutkijoiden palkkaukseen sekä ravintokyselyjen ja geenitutkimusten suorittamiseen. Apurahan avulla on allekirjoittaneen johtamana/kirjoittamana tehty yli 10 artikkelia, joissa on kyetty selvittämään lapsuuden riskitekijöiden merkitystä valtimotaudin synnyssä. Keskeisimpiä löydöksiä ovat olleet seuraavat:1) Valtimotaudin riskiarviota voidaan parantaa hyödyntämällä useita lapsuuden riskitekijä mittauksia (Nuotio ym. Atherosclerosis 2015, Oikonen ym. Hypertension 2015), 2) Vanhempien ylipainolla on merkittäviä vaikutuksia jälkikasvun terveyteen (Juonala ym. Journal of Pediatrics 2013, Juonala ym. JCEM 2015), 3) Lapsuuden ravintotekijät (esim. D-vitamiinin saanti) ovat yhteydessä aikuisiän valtimomuutoksiin (Juonala ym. JCEM 2015)

FINGER-tutkimushankkeen tavoitteena oli muistitoimintojen heikentymisen ehkäiseminen iäkkäillä henkilöillä monitahoisen elintapaintervention avulla. Kaksivuotinen intensiivinen monitahoinen (ravitsemus, liikunta, muistiharjoittelu, valtimotautien riskitekijöiden hallinta) interventiojakso toteutettiin vuosien 2009–2013 aikana. FINGER-tutkimuksessa osoitettiin ensimmäistä kertaa maailmassa, että 2-vuotisella monimuotoisella elintapainterventiolla on suotuisa vaikutus muisti- ja ajattelutoiminnoille (kognitiolle) (Ngandu,…Kivipelto. Lancet 015). NTB kokonaissuoriutumisen osalta (pääasiallinen päätetapahtuma) interventioryhmän kognitiivinen toiminta parani 25 % enemmän kuin verrokkiryhmässä. Eri kognition osa-alueiden osalta havaittiin että toiminnanohjaus, prosessointinopeus sekä looginen ja assosiatiivinen muisti kehittyi interventioryhmässä paremmin kuin kontrolliryhmässä. Kognition heikentymisen riski 2 vuoden intervention aikana oli interventioryhmässä pienempi.
Tutkimusryhmän toimintakyky ja elämänlaatu olivat tutkimuksen alkaessa hyvällä tasolla. Kahden vuoden aikana havaittiin, että interventioryhmässä elämänlaatu oli kontrolliryhmää parempi kahdessa arvioidusta kahdeksasta RAND elämänlaadun osa-alueesta (Strandberg ym. Eur Ger Med 2017). Molempien ryhmien toimintakyky säilyi hyvänä, mutta vaativimpien toimintojen osalta interventioryhmä suoriutui paremmin (SPPB tuolista ylösnousu, Katzin IADL toiminnot). Tutkittavat osallistuivat aktiivisesti eri intervention osa-alueisiin. Interventio vaikutti suotuisasti myös tutkittavien ravitsemukseen ja liikunta-aktiivisuuteen. Tutkittavilta saamamme palaute on ollut erittäin myönteistä. Vain 12 % tutkittavista keskeytti tutkimuksen, eikä tutkimusryhmien välillä ollut tässä merkittävää eroa. Haittatapahtumia esiintyi vähän eikä vakavia haittoja lainkaan.
Tutkimus on tähän mennessä osoittanut, että monipuolinen tehostettu elintapaneuvonta parantaa kokonaisvaltaisesti iäkkäiden terveyttä ja hyvinvointia. Jatkossa on tärkeä selvittää kuinka toteutetun intervention vaikutukset säilyvät pidemmällä aikavälillä ja voidaanko muistisairauksien ilmaantuvuutta ennaltaehkäistä.

Tutkimusaineistosta tehtävä ensimmäinen artikkeli ei ole vielä niin valmis, että tuloksista voisi kertoa.

During the grant period at Harvard, I focused on evaluating the intergenerational transmission of ideal health behaviors (i.e., associations between parental health behaviors with offspring health behaviors) as defined by the American Heart Association. We tested the hypothesis that ideal health behaviors are transmitted from one generation to the next, and that socioeconomic factors affect the strength of this transmission. This research extends my previous intergenerational work on the genetic determinants of ideal cardiovascular health to a behavior-focused investigation and incorporates numerous valuable insights from Professor Murray Mittleman, my current mentor at Harvard.

We found that a higher number of parental ideal health behaviors is associated with a higher number of ideal health behaviors in their offspring. Furthermore, these intergenerational associations of ideal health behaviors were stronger for individuals who had higher education or whose parents had higher education. Similar findings were obtained with two other indicators of socioeconomic position, i.e., income and occupational status. These findings suggest that socioeconomic advantage may enhance intergenerational continuity of ideal health behaviors, and that the window of intervention to reduce intergenerational risk factors of cardiovascular disease can occur until adulthood.

Adult outpatients with major depressive disorder with a history of childhood physical violence had lower levels of total cholesterol than the adult outpatients with major depressive disorder, with no experience of physical violence in childhood. No differences were observed in high-density lipoprotein cholesterol, low-density lipoprotein chilesterol, or low-grade inflammation levels between the two groups. In multivariate models, decreased levels of total cholesterol were associated with childhood physical violence, and these associations remained significant after adjustments for age, gender, lifestyle, metabolic condition, socioeconomic situation, psychiatric status, suicidality, low-grade inflammation, the chronicity of depression, medications used and somatic diseases. At the 8-month follow-up, the results were essentially the same when the Trauma and Distress Scale was used as the measure of adverse childhood experiences.

Pohjois-Suomen syntymäkohortti (NFBC1986) aineiston (n=4305) perusteella nuorten (15-16v.) elintavoista muodostettiin kaksi elintapaprofiilia: 1) Terveelliset elintavat (61% pojista, 58% tytöistä), 2) Epäterveelliset elintavat (39% pojista, 42% tytöistä). Suurin ero profiilien välillä oli tupakoinnissa ja alkoholin käytössä. Epäterveelliset elintavat omaavat nuoret söivät lisäksi keskimääräistä enemmän pikaruokaa, sokerisia elintarvikkeita ja ruutuaikaa. Ero kaikissa elintapamuuttujissa (fyysinen aktiivisuus, ruutuaika, ravitsemus, tupakointi, alkoholin käyttö) profiilien välillä oli tilastollisesti merkitsevä (p<0,001) poikien ja tyttöjen välillä. BMI:llä ei ollut eroa profiilien välillä.
Lapsuustekijöistä isän matala koulutus ennusti poikien epäterveellisiä elintapoja ja äidin matala koulutus sekä isän työttömyys tyttöjen epäterveellisiä elintapoja murrosiässä. Murrosiässä poikien äitien ja tyttöjen isien matala koulutus lisäsivät nuorten epäterveellisten elintapojen riskiä. Suojaavana tekijänä tytöille ja pojille oli äidin kotona olo lapsuudessa ja pojille myös murrosiässä.
Tyttöjen ja poikien ulospäinsuuntautuvan käyttäytymisen ongelmat sekä lapsuudessa että murrosiässä lisäsivät epäterveellisten elintapojen riskiä nuoruudessa. Tyttöjen ulospäinsuuntautuvan käyttäytymisen ongelmat lapsuudessa ennustivat epäterveellisiä elintapoja nuoruudessa. Molempien sukupuolten ulospäinsuuntautuvan käyttäytymisen ja tarkkaavaisuuden ongelmat murrosiässä lisäsivät riskiä epäterveellisiin elintapoihin. Ruutuajan osalta poikien tarkkaavaisuusongelmat lapsuudessa ja murrosiässä sekä masennuksen ja ahdistuneisuuden oireet murrosiässä ennustivat kohonnutta ruutuaikaa nuoruudessa.

Suomessa on aikaisemmin ollut valitettavan vähän tietoa keskeisten kansanterveysongelmiemme ja niihin liittyvien riskitekijöiden hoidon laadusta perusterveydenhuollossa. Hyvä riskitekijöiden hallinta on kuitenkin keskeistä lisäsairastavuuden ja sairauksista johtuvien komplikaatioiden ehkäisyssä. Pohjois-Karjala on ainut maakunta/sairaanhoitopiiri Suomessa, jossa on yksi yhtenäinen potilastietojärjestelmä mahdollistaen joustavan tiedonkeruun hoidon laatuasioiden tarkastelemiseksi. Nykyisin paikkatietokannoista saa paljon alueiden asukkaiden elinoloja kuvaavaa tietoa kuten tietoa työttömyydestä, tuloista ja muista sosioekonomisista tekijöistä.
Tässä tutkimuksessa on haettu tietoa alueen tyypin 2 diabetesta ja sydän- ja verisuonitauteja sairastavien potilaista ja tarkasteltu sitä, kuinka hyvin erityisesti keskeisten riskitekijöiden hallinta onnistuu perusterveydenhuollossa. Tutkimuksessa on analysoitu alueiden välisiä eroja hoidon toteutumisessa sekä sosioekonomisten tekijöiden ja etäisyyksien vaikutuksia tuloksiin. Tutkimuksessa on havaittu, että tyypin 2 diabeteksen hoito toteutuu melko hyvin, mutta hoitotuloksissa ja prosesseissa on alueellisia eroja. Yli 70% Pohjois-Karjalan tyypin 2 diabeetikoista, joilta löytyi HbA1C mittaustulokset, oli hyvässä hoitotasapainossa, mutta vaihteluväli eri kunnissa oli 60%:sta 80%:iin. Eroja selittävät jossakin määrin aluetason sosioekonomiset erot, muta etäisyydet hoitopaikkoihin eivät näytä vaikuttavan hoidon tuloksiin. Sepelvaltimotautia sairastavien sekundaaripreventio toteutuu hieman huonommin kuin tyypin 2 diabeetikkojen hoito. Erityisesti lipiden ja verenpaineen tehokkaampaan hoitoon ja painon hallintaan tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Käypä hoito -suosituksen mukainen LDL-taso oli vain noin 30%:lla akuutin sepelvaltimotapahtuman sairastaneista potilaista. Tutkimuksessa havaittiin myös, että hoidon laadun tarkastelun näkökulmasta ammattilaisten tulisi kiinnittää paljon enemmän huomiota erityisesti keskeisten riskitekijä ja elintapatietojen kirjaamiseen.

Juho Vainion Säätiön rahoittama projekti on edennyt tutkimussuunnitelman mukaisesti ja sille asetetut tavoitteet on saavutettu. Koulutason Terveyden edistämisaktiivisuus (TEDBM/Tea-viisari aineisto, THL) on yhdistetty Metrop-alueen koulujen oppilailta kerättyyn kyselyaineistoon (N= 12 000). Kyselyssä on erilliset osiot oppimaan oppimiseen ja oppisasenteisiin sekä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien teemojen osalta. Sekä koulu- että yksilötasolta kerätyt aineistot mahdollistavat monitasoanalyysien ja -mallinnuksien tekemisen uusimpia analyysimenetelmiä hyödyntäen. Ensimmäiset analyysit ja monitasomallinnukset on saatu alulle tutkimussuunnitelman mukaisesti. Hankkeen puitteissa kirjoitettu artikkeli Vainikainen, Hienonen, Lindfors, Rimpelä, Asikainen, Hotulainen, Hautamäki: "Mikä ennustaa koulutason oppimistulosten kehittymistä yläluokkien aikana pääkaupunkiseudulla ja sen kehyskunnissa? on hyväksytty julkaistavaksi keväällää 2016 ilmestyvässä Kasvatus-lehden teemanumerossa Koulu kaupungissa. Artikkeli on tällä hetkellä viimeistelyssä.

Hankkeen tulokset osoittivat, että muutokset työn fyysisessä ja psykososiaalisessa kuormittavuudessa olivat yhteydessä työntekijöiden tuleviin toimintakyvyn muutoksiin, ja pitkäaikainen altistuminen fyysisesti raskaalle työlle lisäsi riskiä työkyvyttömyydelle sekä ennen aikaiselle kuolemalle. Tulokset myös havainnollistivat, miten sairauspoissaolot ja eläkkeelle siirtyminen vaikuttavat ikääntyvien työntekijöiden fyysiseen ja psyykkiseen toimintakykyyn.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Olen lähettänyt Juho Vainion säätiölle postitse painetun ja työterveyslaitoksen julkaisusarjassa julkaistun loppuraportin, josta hankkeen tuloksiin on mahdollista tutustua yksityiskohtaisesti.
Olen lähettänyt loppuraportin myös sähköpostitse pdf muodossa.

Väitöstutkimus keskittyy lapsuuden ympäristön vaikutuksiin myöhemmin elämässä. Vanhempien tupakointihygienian (ts. tupakoiko vanhempi lapsen läheisyydessä) todettiin olevan yhteydessä sydämen uudelleen muovautumiseen ja voi se olla yhteydessä kammioväliseinän sekä vasemman kammion takaseinän epäedulliseen lisääntyneeseen paksuuteen. Lisäksi vanhempien tupakointihygienian todettiin olevan yhteydessä heikentyneeseen episodiseen muistiin, työmuistiin sekä assosiatiiviseen oppimiseen aikuisiässä. Vanhempien huono tupakointihygienia lapsuudessa voi aiheuttaa sydämen pitkäkestoisia rakenteellisia muutoksia sekä heikentää muistia ja oppimista aikuisiässä.

Sisaruksettomilla lapsilla todettiin olevan lapsuudessa korkeampi painoindeksi, liikkuvan vähemmän ja omaavan korkeamman riskin lapsuuden ylipainoon verrattuna lapsiin, joilla on yksi tai enemmän sisaruksia. Lisäksi sisaruksettomilla tutkimukseen osallistujilla todettiin suurentunut riski verenpainetaudille sekä huomattavalle ylipainolle aikuisuudessa verrattuna osallistujiin, joilla on yksi tai enemmän sisaruksia. Sisarusten määrän ei havaittu vaikuttavan sydämen rakenteeseen tai toimintaan suhteellisen nuoressa aikuisiässä. Sisarusmäärän ei myöskään havaittu olevan yhteydessä valtimotaudin varhaisiin epäsuoriin merkkeihin, joilla voidaan tutkia valtimoiden rakenteellisia ja toiminnallisia ominaisuuksia ennen kliinisen valtimotaudin kehittymistä. Sisarusten määrän kuitenkin havaittiin olevan yhteydessä huonompiin valtimotaudin riskitekijätasoihin sekä lapsuudessa että aikuisuudessa, joilla voi olla suora vaikutus myöhemmin elämässä muodostuviin sydämen ja valtimoiden epäedullisiin rakenteellisiin ja toiminnallisiin muutoksiin. Nämä muutokset löydetään mahdollisesti tutkimuksen seuraavassa vaiheessa.

Elintavat (alkoholin ongelmakäyttö, liikkumattomuus, uniongelmat ja lihavuus) olivat yhteydessä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen keski-ikäisillä kunta-alan naios- ja miestyöntekijöillä. Nämä yhteydet säilyivät vaikka monet sekoittavat tekijät otettiin huomioon. Puuttumalla näihin elintapoihin, voidaan tukea työntekijöiden jaksamista töissä nykyistä pitempään, myös ikääntyvien työntekijöiden työoloihin pyrittävä vaikuttamaan.

This thesis study was part of the Finnish Gestational Diabetes Prevention Trial (RAskausDIabetes ja ELintavat; RADIEL). RADIEL a randomized, controlled trial, aiming at prevention of GDM among high-risk women (prior GDM or body mass index ≥30 kg/m2; with no diabetes at inclusion) planning a pregnancy or in the first half of pregnancy. The thesis includes additional data from the Vantaa Birth Cohort study 2009-2015.
The specific aims of the thesis were to assess firstly the effect of the combined lifestyle intervention initiated in pre-conception on the incidence of GDM, and secondly the effect of the combined lifestyle intervention initiated in early pregnancy on the lifestyle, and perinatal and neonatal outcomes. The third aim was to assess the effect of the intervention on the incidence of GDM in a sub-group of women recruited in early pregnancy with normal OGTT at enrolment. The fourth aim is to assess the impact of income and education on the GDM risk in Finnish primiparous women.
The trial was conducted between 2008 and 2014in the three maternity hospitals in the Helsinki metropolitan area and South Karelia Central Hospital. Altogether 720 women were allocated to intervention and control groups. GDM diagnosis based on 2-h 75-g oral glucose tolerance performed around 12 to 16 weeks of gestation, and, if normal, repeated around 24 to 28 weeks of gestation. 
The participants attended a study visit with a study nurse every three months. The intervention group received individually modifiable lifestyle education based on national and Nordic recommendations on these visits. The participants in the intervention group also attended a group visit with a dietitian. The control group received usual care in local antenatal clinics. 
The Vantaa Birth Cohort 2009-2015 is a register-based study that combines data from the Finnish Medical Birth Register, Statistics Finland, Vantaa Healthcare patient records, the Finnish Social Insurance Institution, and the Finnish Tax Administration.
In the RADIEL trial, the implementation of the lifestyle counseling in the novel setting of pre-conception intervention turned out to be challenging. Reaching and recruitment of high-risk women planning a pregnancy proved difficult and the pregnancy rate within one year turned out to be unexpectedly low, only 63%. Among the final 128 analyzed women in the pre-pregnancy trial arm, the incidence of GDM was 60% in the intervention group and 54% in the control group (p=0.49).
Altogether 492 women enrolled in the RADIEL early pregnancy trial arm. Among these women, the prevalence of impaired glucose metabolism (early GDM) observed already at inclusion was high (36%), which may have contributed to the lack of effect of the intervention on perinatal and neonatal outcomes. The total incidence of GDM was 45% in the intervention and 48% in the control group (p=0.48).
In 2016, we already published the results of the 269 women enrolled in early pregnancy who had a normal oral glucose tolerance test at study inclusion, i.e., among whom prevention of GDM was possible. In this sub-group, the intervention succeeded in reducing the GDM risk by 36% (p=0.10, adj. p= 0.044) 
Among the 5962 Finnish primiparous women of 20 years of age or older in the city of Vantaa, the incidence (adjusted for age, body mass index, cohabiting status, and smoking) of GDM decreased with increasing maternal income level. Compared with the lowest level of income (level I), the OR for GDM in the highest level of income (level V) was 0.58 (adj. p<0.001). Also, education had a protective effect on the incidence of GDM.
In conclusion, while the prevention of GDM with lifestyle intervention during pregnancy may not be achievable in all high risk-women, this study was one of the first to show that it may be possible in some specific subgroups. One limiting factor for the success of prevention programs seems to be the high rate of glucose intolerance already in early pregnancy.
This thesis will be defended in spring 2019, and provides knowledge about the prevention of GDM and identifying the high-risk women that could benefit from intervention. The information, including the higher rate of GDM in those with lower income and education even within the context of a society with universal access to public health care services, can be used for both targeting and timing intervention programs aimed at improving the health and wellbeing of individuals across generations.

Väitöstutkimuksessa selvisi, että väestötasolla laihduttamisen yleisyys vaihteli eri sosiodemografisten ja elintapatekijöiden mukaan. Laihduttaminen oli yleistä etenkin naisilla, nuoremmilla aikuisilla, korkeasti koulutetuilla ja henkilöillä, joilla oli enemmän ylipainoa. Laihduttajat ilmoittivat terveellisempiä elintapoja kuin ei-laihduttajat, mutta toisaalta laihduttajilla oli huonompi metabolinen terveys ja heikompi elämänhallinnan tunne. Myös normaalipainoiset naiset laihduttivat kohtalaisen usein, kun taas miehillä laihduttamisen yleisyys lisääntyi vasta ylipainon myötä.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että terveellisen ruokavalion ja lihavuuden yhteys oli erilainen laihduttajilla ja ei-laihduttajilla; ei-laihduttajilla ruokavalion terveellisyyden ja lihavuuden välillä ei havaittu yhteyttä, kun taas laihduttajilla terveellisempi ruokavalio oli yhteydessä suurempaan todennäköisyyteen olla lihava.

Tulosten perusteella henkilöillä, jotka olivat yrittäneet laihduttaa tai olivat laihtuneet edellisen vuoden aikana, oli suurempi riski lihoa 11 vuoden seurannan aikana kuin henkilöillä, jotka eivät olleet yrittäneet laihduttaa, tai joiden paino ei ollut edellisen vuoden aikana muuttunut. Riski lihoa oli erityisen korostunut alun perin normaalipainoisilla laihduttajilla.

Tutkimuksessa selvisi lisäksi, että edellisen vuoden aikana tarkoituksellisesti laihtuneilla henkilöillä oli suurempi riski sairastua tyypin 2 diabetekseen 15 vuoden seurannan aikana kuin henkilöillä, jotka eivät olleet laihtuneet tarkoituksellisesti. Riski oli suuntaa antavasti korostunut laihduttajilla, joilla oli epäterveellisiä elintapoja, kuten epäterveellinen ruokavalio, vähäinen liikunta-aktiivisuus ja lyhyt keskimääräinen unen kesto.

Tulosten perusteella itseraportoitu laihduttaminen voi olla väestötasolla yhteydessä suurempaan riskiin lihoa ja sairastua T2D:een pitkällä aikavälillä. Epäonnistunut laihduttaminen voi johtaa toistuviin laihduttamisyrityksiin ja painon ”jojoiluun”. Vaihtoehtoisesti on mahdollista, että laihduttajat eroavat ei-laihduttajista ja ovat alun perin muista tekijöistä johtuen suuremmassa vaarassa lihoa ja sairastua T2D:een. Tarkoituksellisen laihtumisen ja T2D:n ilmaantuvuuden suuntaa antavasti korostunut yhteys henkilöillä, joilla oli epäterveellisiä elintapoja viittaa siihen, että etenkin kehnosti toteutettu laihduttaminen yhdistettynä kyseisiin elintapoihin voi olla yhteydessä haitallisiin seurauksiin.

Adequate ventilation in classroom increase student academic performance relating to mathematics and reading tests. A low classroom ventilation was related to thermal discomfort in classroom (Finland and the US). A low ventilation affect students’ health by encouraging respiratory symptoms.
Facilities of schools studied in Nigeria was low for example, only one out of five schools studied had functioning toilet system.

Apuraha mahdollisti väitöskirjatyöni ensimmäinen osatyön valmistumisen. Se on julkaistu kansainvälisessä, vertaisarvioidussa julkaisusarjassa "the Scandinavian Journal of Public Health" 1/2016. Ensimmäisessä osatyössä havaitsimme Itä-Suomesta Länsi-Suomeen vuosien 1980 ja 2007 välissä muuttaneilla tutkittavilla matalammat riskitekijätasot ja pienemmän kaulasuonten intima-media-kerroksen (IMT) paksuuden verrattuna tutkittaviin, jotka olivat asuneet koko tämän ajan Itä-Suomessa. Osa eroista riskitekijätasoissa länteen muuttaneiden ja Itä-Suomeen jääneiden välillä oli havaittavissa läpi pitkän tutkimusajan vuodesta 1980 vuoteen 2007 asti. Länsi-Suomeen muuttaneiden ja Länsi-Suomessa jatkuvasti asuneiden tutkittavien välillä ei ollut eroa IMT:ssä vuonna 2007.

Myöntämänne apuraha vuodelle 2017 on mahdollistanut toisen osatyön valmistumisen ja submittoinnin ja kolmannen osatyön valmistelun. Toisessa osatyössä vertailemme sydämen vasemman kammion massaa ja diastolista funktiota itä- ja länsisuomalaisten välillä. Diastolista funktiota mallintaessa keskityimme erityisesti E/e'- suhteeseen, joka on kansainvälisesti hyväksytyin diastolisen toiminnan markkeri. Havaitsimme Itä-Suomessa lapsuudessa (1980) asuneilla suuremman sydämen vasemman koon massan sekä huonomman E/e’- suhteen.
Kolmannessa osatyössä olen syventynyt sepelvaltimotaudin riskiprofiilin erojen kehitykseen itä- ja länsisuomalaisten välillä. Ainutlaatuista pitkittäisaineistoamme hyödyntäen olen tutkinut itä- ja länsisuomalaisten sepelvaltimotaudin riskitekijöiden eroja kumulatiivisesti vuodesta 1980 nykypäivään. Erityisesti mielenkiinnon kohteena on ollut, ovatko riskitekijätasot kaventuneet systemaattisesti kuten muissa tutkimuksissa. Tutkimuksessa olemme havainneet, että itäsuomalaisilla tutkittavillamme on ollut länsisuomalaisia korkeammat riskitekijätasot esimerkiksi seerumin totaalikolesterolissa systemaattisesti lapsuudesta saakka, mutta erot ovat kaventuneet ja nykyisin lähes olemattomat.

Tutkimuksen arvioinnissa käytettiin RE-AIM-viitekehystä (Reach=Tavoittavuus, Effectiveness=Vaikuttavuus, Adoption=Käyttöönotto, Implementation=Toteutuminen, Maintenance=Pysyvyys). Lisäksi laskettiin tutkimuksesta aiheutuneet välittömät kustannukset työntekijää kohden.
Tavoittavuus: Seulontakyselyyn vastasi 992 työntekijää (65%). Heistä 241 eli 29 prosenttia oli halukkaita osallistumaan tutkimukseen ja liikkuivat suosituksia vähemmän.
Vaikuttavuus: Kahden kuukauden kohdalla asiointikävelijöiden määrä lisääntyi askelmittariryhmässä enemmän kuin vertailuryhmässä. Kuuden kuukauden kohdalla samansuuntainen havainto tehtiin vapaa-ajan kävelijöiden määrässä. Molemmissa aikapisteissä portaiden kävelyyn käytetty aika lisääntyi askelmittariryhmässä enemmän kuin vertailuryhmässä.
Käyttöönotto ja toteutuminen: Tutkimus toteutui kaikissa työpaikoissa ennalta tehdyn aikataulun mukaisesti. Työntekijöistä 97 prosenttia ilmoitti käyttäneensä askelmittaria ja 93 prosenttia askelpäiväkirjaa ainakin jossain määrin tutkimuksen aikana. 99 prosenttia sähköpostiviesteistä tavoitti työntekijät ja 80 prosenttia työntekijöistä ilmoitti lukeneensa viestit.
Pysyvyys: Kuusi kuukautta tutkimuksen päättymisen jälkeen yhdeksässä työpaikassa oli käynnistetty liikuntaa edistäviä toimenpiteitä ja kuudessa työpaikassa oli käytössä askelmittari. Askelmittariryhmässä oli edelleen enemmän portaiden ja vapaa-ajan kävelijöitä kuin vertailuryhmässä.
Kustannukset: Tutkimuksesta aiheutuneet välittömät kustannukset olivat 43 euroa työntekijää kohden. Kustannuksiin laskettiin tutkijan käyttämä työaika yhteiseen tapaamiseen työpaikalla, työpaikan yhdyshenkilön järjestelyihin käyttämä työaika ja työterveyshoitajan sähköpostien lähettämiseen käyttämä työaika sekä askelmittari ja sen käyttöön liittyvä tukimateriaali.

Johtopäätökset
Askelmittari ja sähköpostiviestit lisäsivät työntekijöiden kävelyä, mutta vaikutukset olivat melko pieniä ja kohdistuivat vain osaan kävelyn kirjosta. Tulokset eivät myöskään heijastuneet istumisen päivittäiseen kestoon. Vaikutuksia olisi ehkä saatu vahvistettua järjestämällä työntekijöille useampi kuin yksi tapaamiskerta.

Hankkeessa kehitettiin ja arvioitiin vuosina 2015-2018 kolmea lasten, nuorten ja lapsiperheiden terveyden edistämiseen tarkoitettua digitaalista pelillistä sovellusta. Fume-, HyväMe- ja Movenator-sovellusten kehittäminen tapahtui tutkimusnäyttöön ja teoreettiseen tietoon pohjautuen monitieteisesti ja käyttäjälähtöisesti, yhdessä kohderyhmän kanssa. Hankkeen tuloksista on kirjoitettu yhteensä 8 tieteellistä, vertaisarvioitua artikkelia, 19 konferenssijulkaisua ja useita muita kirjoituksia. Hankkeesta on lisäksi valmistunut 2 väitöskirjaa ja 4 pro gradu -tutkielmaa.
1) Hankkeessa kehitetty Fume-mobiilipeli kohdentuu varhaisnuorten tupakkaan liittyvän terveydenlukutaidon tukemiseen ja tupakoinnin ennaltaehkäisyyn. Peli on saatavissa mobiilikaupoista maksuttomasti ja se on levinnyt laajalle käyttöön kansallisesti. Fume on mukana mm. virtuaalisessa Terveyskylä-palvelussa ja sen käyttöönotosta ollaan kiinnostuttu myös kansainvälisesti. Fumeen liittyvän tutkimuksen tulokset toivat esille, että nuoret toivovat tupakkaan liittyvässä terveysohjauksessa kiinnitettävän huomiota muun muassa tupakoimattomuuden positiivisten puolien korostamiseen vain tupakoinnin negatiivisten haittojen korostamisen ohella. Lisäksi Fumea arvioineessa tutkimuksessa peli osoittautui terveysohjaukseen soveltuvaksi menetelmäksi. Kahden viikon ajanjaksona Fumen käyttö (P ≤ 0.001 kaikille arvioille) ja nuorten kiinnostus Fumea kohtaan (P ≤ 0.001) olivat suurempaa verrattuna kontrolli-interventioon (internetsivustoversio). Varhaisnuorten mielipiteet interventioista eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi. Havaitsimme myönteisiä muutoksia Fumea käyttäneiden varhaisnuorten savukkeisiin liittyvissä mielikuvissa (pos.mielikuvat P=0.002; neg. mielikuvat P=0.02) ja asenteissa savukkeiden polttamista kohtaan (P=0.01). Emme havainneet vastaavia muutoksia internetsivustoa käyttäneen ja ilman interventiota jääneen kontrolliryhmän sisällä.
2) HyväMe-sovellus kehitettiin lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseen lastenneuvoloissa ja sovellus herättänyt laajaa kiinnostusta. Sovelluksen avulla lapsiperheet voivat arvioida terveystottumuksiaan, voimavarojaan ja päivärytmiään ja saada siitä palautetta. Neuvoloiden terveydenhoitajat saavat sovelluksen kautta tietoa perheiden yksilöllisestä tilanteesta ja tarpeista, mikä helpottaa perhelähtöisen terveysohjauksen toetutumista vastaanotolla. Monimenetelmäinen lastenneuvoloissa toteutettu soveltuvuustutkimus arvioi HyväMe-intervention käytettävyyttä ja hyväksyttävyyttä terveydenhoitajien sekä 1,5- ja 4-vuotiaiden lasten ja heidän perheidensä näkökulmasta. Tulosten mukaan interventio oli käytettävä ja hyväksyttävä. Tutkittavat toivat esiin intervention parantamisehdotuksia, jotka liittyivät intervention sujuvuuden ja pelillisten elementtien lisäämiseen sekä vanhemmille osoitetun yksityiskohtaisemman palautesysteemin luomiseen. Soveltuvuustutkimuksen tulosten perusteella interventiota muokattiin ja intervention vaikuttavuuden tutkimus on tällä hetkellä (2018-2019) käynnissä lastenneuvoloissa.
3) Movenator-peli kohdentuu varhaisnuorten fyysisen aktiivisuuden edistämiseen. Mobiilipeli-intervention ideana on saada lapset liikkumaan enemmän vapaa-ajallaan, sillä pisteitä kertyi jokaisesta tehdystä askeleesta. Alakouluissa toteutetun käytettävyyden ja soveltuvuuden tutkimuksessa peli osoittautui käytettäväksi ja mielenkiintoiseksi tavaksi edistää liikuntaa. Peli on teknisen jatkokehityksen alla.

Lonkkamurtumat ovat yleisiä tapaturmia ikääntyneillä. Suomessa lonkkamurtumia sattuu vuosittain noin 7000, joista suurin osa yli 50-vuotialle. Tyypillisesti lonkkamurtuma tapahtuu kaatumisen seurauksena, joten kaatumisten riskitekijöitä voidaan pitää myös lonkkamurtumien riskitekijöinä. Luonnollisesti myös luun lujuuteen vaikuttavat tekijät ovat yhteydessä lonkkamurtuman syntymiseen. Vaikka viimeisimpien arvioiden mukaan lonkkamurtumien ilmaantuvuus on kääntynyt laskuun, lonkkamurtumien kokonaismäärän odotetaan nousevan ikääntyneen väestön määrän lisääntyessä. Lonkkamurtumien seurauksia arvioidaan usein rahallisesti. Esimerkiksi yhden lonkkamurtuman hoitokustannukset ensimmäisen vuoden aikana ovat 20 000 €. Usein kuitenkin murtuman vaikutukset myös yksilön toimintakykyyn ovat hyvin laaja-alaisia ja pitkäkestoisia.

Tutkimusten mukaan lonkkamurtuman kokeneista alle puolet kuntoutuu murtumaa edeltäneelle tasolle ja jopa kolmasosa joutuu pysyvästi laitoshoitoon. Tällöin myös lonkkamurtumasta aiheutuvat kustannukset sekä yksilön kokema inhimillinen haitta lisääntyvät merkittävästi. Lonkkamurtuman jälkeistä kuntoutumista heikentää monesti tapaturman aiheuttama voimakas kaatumisen pelko sekä pitkittynyt kipu. Lisäksi heikentynyt tasapaino ja alentunut lihasvoima hidastavat toipumista. Edellä mainittujen tekijöiden yhteisvaikutus johtaa monesti fyysisen aktiivisuuden vähenemiseen, mikä puolestaan edesauttaa liikkumiskyvyn heikkenemistä sekä pitkäaikaisten toiminnanvajausten syntymistä. Tämä noidankehä johtaa pahimmillaan siihen, ettei lonkkamurtumasta toipumassa oleva yksilö lopulta pysty selviytymään itsenäisesti edes päivittäisistä perustoiminnoista. Oikein ajoitetulla ja toteutetulla kuntoutuksella on oletettavasti merkittävä rooli toimintakyvyn elpymisen ja ylläpysymisen kannalta.

Aikaisempien kokeellisten tutkimusten perusteella tiedetään, että progressiivisella voimaharjoitellulla on mahdollista kehittää lihasvoimaa, lihasmassaa ja jopa dynaamista tasapainoa. Lisäksi tutkijat ovat selvittäneet, että tasapainoa harjoittamalla on mahdollista parantaa pystyasennon hallintaa, ylläpitää fyysistä toimintakykyä ja vähentää kaatumisriskiä. Ei kuitenkaan ole varmuutta, ovatko parantunut lihasvoima ja tasapaino suoraan yhteydessä myös kuntoutujan itse arvioimaan toimintakykyyn. Tällä tarkoitetaan yksilön omaa käsitystä siitä, kuinka hyvin hän pystyy suoriutumaan päivittäisistä toiminnoista. Tarvittaisiin enemmän tutkittua tietoa, minkä tyyppisellä kuntoutuksella on mahdollista vaikuttaa lonkkamurtumasta toipumassa olevan yksilön fyysiseen toimintakykyyn. Tällä hetkellä vahvinta näyttöä on geriatrisen laitoskuntoutuksen hyödyistä. Huomattavasti vähemmän on kuitenkin tutkittu avokuntoutusmalleja, erityisesti kotona tapahtuvaa kuntoutusta. Harvojen kotikuntoutuksen vaikutuksia selvittäneiden kokeellisten tutkimusten tulokset ovat olleet keskenään ristiriitaisia. Kuitenkin juuri kotikuntoutus voisi olla optimaalinen vaihtoehto sairaalasta kotiutumisen jälkeen kun fyysinen kunto on vielä heikko ja kotoa poistuminen siksi haasteellista.

Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli tutkia progressiivisen kolmen kuukauden mittaisen voimaharjoittelun sekä yksilöllisen vuoden kestäneen kotikuntoutuksen vaikutuksia itse arvioituun fyysiseen toimintakykyyn lonkkamurtuman jälkeen. Väitöskirjatutkimuksessa selvitettiin myös toimintakyvyn, tasapainon ja tasapainon varmuuden välisiä yhteyksiä.

Tutkimuksen aineisto kerättiin Jyväskylän yliopiston Terveystieteiden laitoksella toimivassa Gerontologian tutkimuskeskuksessa yhteistyössä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin, Jyväskylän kaupungin ja yhdeksän naapurikunnan kanssa vuosina 2004–2005 ja 2008–2012. Tutkimukseen osallistui 159 60-vuotiasta tai vanhempaa kotona asuvaa iäkästä henkilöä, joilla oli ollut lonkkamurtuma 6 viikkoa–7,5 vuotta aiemmin. Tutkimukseen sisältyi kaksi satunnaistettua kontrolloitua koetta. Tutkittavista 43 osallistui kolmen kuukauden mittaiseen fysioterapeutin ohjaamaan yksilöllisesti suunniteltuun progressiiviseen voimaharjoitteluun, joka toteutui seniorikuntosalilla (Asymmetria). Lisäksi 81 tutkittavaa osallistui vuoden kestäneeseen yksilölliseen kotikuntoutukseen (ProMo), johon kuului 5–6 fysioterapeutin kotikäyntiä sekä 3–5 seurantapuhelua. Kotikuntoutukseen sisältyi muun muassa progressiivisia voima-, liikkuvuus- ja tasapainoharjoituksia, liikuntaneuvontaa sekä kotiympäristön turvallisuuden ja apuvälineiden arviointi. Lisäksi kotikäynneillä keskusteltiin kaatumisen pelosta sekä kivun hallintakeinoista. Fyysistä toimintakykyä arvioitiin kyselylomakkeella, jossa tiedusteltiin päivittäisissä perustoiminnoissa (ADL) ja instrumentaalisissa toiminnoissa (IADL) koettuja vaikeuksia 14–15 kysymyksellä. Tasapainon varmuutta arvioitiin ABC-testillä ja toiminnallista tasapainoa Bergin tasapainotestillä. Asymmetria-tutkimuksessa mittaukset tehtiin kaksi kertaa: ennen voimaharjoittelujaksoa sekä sen jälkeen. ProMo-tutkimuksessa mittaukset toistettiin neljä kertaa: alkumittauksissa ennen kuntoutusjakson alkua sekä 3, 6 ja 12 kk kuluttua alkumittauksista.

Tutkimuksessa todettiin, että progressiivinen voimaharjoittelu paransi fyysistä toimintakykyä, kun harjoittelu toteutettiin keskimäärin kolme ja puoli vuotta lonkkamurtuman jälkeen. Erityisesti päivittäisistä perustoiminnoista selviytyminen helpottui. Myös vuoteeseen siirtyminen ja vuoteesta ylösnousu sekä raskaiden taloustöiden tekeminen helpottuivat. Yksilöllisellä kotikuntoutuksella, joka alkoi mahdollisimman pian kotiutumisen jälkeen, ei sen sijaan ollut laaja-alaisia vaikutuksia toimintakykyyn. Kuitenkin sekä ruuanlaitto että lääkkeiden annostelu ja ottaminen helpottuivat, joskaan muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Molemmat edellä mainitut toiminnot ovat tärkeitä itsenäisen kotona asumisen kannalta. Tutkimuksessa saatiin lisäksi viitteitä kotikuntoutuksen laaja-alaisemmista vaikutuksista toimintakykyyn, kun analyyseistä jätettiin pois henkilöt, jotka eivät olleet harjoitelleet ohjeiden mukaisesti tai jotka lääkäri oli määrännyt tauolle terveydentilaan liittyvien syiden vuoksi. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että tasapaino ja tasapainon varmuus olivat voimakkaasti yhteydessä toimintakykyyn. Kun tasapainon varmuutta mittaavan ABC-testin tulos laski kymmenellä pisteellä, riski toimintakyvyn heikkenemiseen oli teoreettisesti 10 % suurempi ja 20 % suurempi toiminnallista tasapainoa mittaavan Bergin tasapainotestin tuloksen laskiessa vastaavasti.

Tässä tutkimuksessa fyysistä toimintakykyä arvioitiin kyselylomakkeella, joka ei ole yhtä herkkä muutokselle kuin laboratoriossa toteutettavat liikkumiskykyä ja fyysistä suoristuskykyä mittaavat testit. Alustavien tulosten mukaan yksilöllinen kotikuntoutus on ollut tehokasta liikkumiskyvyn ja fyysisen suorituskyvyn elpymisen kannalta. On mahdollista, että enemmän tehtäväorientoituneita harjoitteita sisältävä kuntoutus olisi nyt testattua kotikuntoutusta tehokkaampaa haluttaessa parantaa ikääntyneiden henkilöiden fyysistä toimintakykyä lonkkamurtuman jälkeen.

Yhteenvetona voidaan todeta, että kolmen kuukauden voimaharjoittelu auttoi selviytymään paremmin päivittäisistä toiminnoista lonkkamurtuman jälkeen. Tutkimuksessa todettiin myös, että yksilöllisesti suunniteltu moniosainen kotikuntoutus saattaa parantaa lonkkamurtumasta toipuvien ikääntyneiden henkilöiden toimintakykyä. Lisäksi havaittiin, että tasapaino ja tasapainon varmuus olivat kumpikin itsenäisesti ja voimakkaasti yhteydessä päivittäisistä toiminnoista selviytymiseen, joten kaatumisen pelon hoitamiseen on jatkossa syytä kiinnittää enemmän huomiota kuntoutettaessa lonkkamurtumapotilaita. Nyt saatuja tuloksia voidaan hyödyntää suunniteltaessa lonkkamurtumasta toipumassa olevien ikääntyneiden henkilöiden kuntoutusta sekä päivitettäessä lonkkamurtumia koskevia Käypä Hoito -suosituksia. Tuloksista ja tutkimuksen aikana tehdyistä havainnoista on hyötyä myös jatkotutkimushankkeita harkittaessa.

Tulosten mukaan yli kolmannes (36 %) ammattikoululaisista tupakoi päivittäin. Nuoret tupakoivat sitä todennäköisemmin mitä vähemmän vanhemmat osallistuivat nuoren elämään. Tupakoinnin todennäköisyyttä vähensi nuoren asuminen molempien vanhempien kanssa joko ydinperheessä tai vuoroviikoin vanhempien luona. Tupakoivien vanhempien lapset tupakoivat todennäköisemmin kuin tupakoimattomien vanhempien lapset ja tämä yhteys säilyi, vaikka vanhemmat olisivat lopettaneet tupakoinnin. Äitien päivittäinen tupakointi liittyi eri tavalla tyttöjen tupakointiin, mutta isien tupakointi oli yhteydessä samansuuntaisesti sekä tyttöjen että poikien tupakointiin. Päivittäin tupakoivat opiskelijat kokivat saaneensa vähemmän opettajien tukea, pitivät koulusta vähemmän ja lintsasivat enemmän kuin tupakoimattomat oppilaat. Myös se, että opiskelijalla oli läheinen ystävä/ystäviä, koulun henkilökunnan tupakointi sekä kiusaaminen olivat yhteydessä tupakointiin. Tupakoivat lähihoitajat normalisoivat tupakointia, kokivat olevansa vastuullisia tupakoitsijoita, ajattelivat tupakointinsa olevan hallinnassa ja kokivat tupakoinnin olevan osa identiteettiään.

The purpose of this comparative study was to describe and compare 9th grade adolescents’ smoking behaviour between and within North Karelia in Eastern Finland and the Pitkäranta district, in the Republic of Karelia, Russia, from 1995 to 2013. Furthermore, the purpose was to find socio-ecological factors affecting the adolescents’ health behaviour.
The health behaviour survey among adolescents was conducted in spring 2013. In Pitkäranta, data were collected from all pupils in all eight schools having 9th graders in 2013 (n=182). The response rate was 98% (101 boys, 78 girls). In North Karelia, data were collected from all pupils in eight schools selected for this study (n=645). The response rate was 95% (300 boys, 301 girls). In addition, the study utilised data from 1995 consisting of pupils (n=385) in all 10 comprehensive schools in the Pitkäranta district and pupils (n=2098) in 24 randomly selected schools in Eastern Finland. In total, 367 students (176 boys, 191 girls) from Pitkäranta and 1911 students (951 boys, 960 girls) from Eastern Finland completed the questionnaire and the response rates were 95% and 91%, respectively.
The qualitative data (systematic literature review) were analysed with inductive analyses which were synthesized with the narrative analysis. The quantitative data consisted of four separate cross-sectional studies from the years 1995 and 2013 and was analysed with descriptive statistics and multivariate methods. The following statistical methods were used: percentages, chi-square test, general linear model, structural equation modelling and exploratory factor and logistic regression analysis.
The literature review revealed that one of the most important socio-ecological factor related to adolescents’ health behaviour was family wealth, and adolescents from less wealthy families were at a higher risk for unhealthy behaviours. The results from empirical studies showed that the smoking prevalence among 9th graders did not change among either girls or boys in either country from 1995 to 2013. In North Karelia, daily smoking prevalence stayed at nearly 20% among Finnish boys and girls. In Pitkäranta, the prevalence remained at around 30% among Russian boys and at 7% among Russian girls. A best friend’s smoking is still the most important predictor for the adolescent’s own smoking and the non-normative attitudes and difficulties in refusing to smoke increased the risk of smoking experimentation and daily smoking.
The results highlighted the need for evaluation of health promotion activities and anti-smoking education in schools. The schools are the central places for health promotion, and there is an opportunity for close collaboration between home and school, offering a growing possibility in preventing health problems later in life. The results also highlighted the need for carefully tailored gender and country-specific programmes which take into consideration adolescents’ socio-ecological circumstances as well as cultural factors.

Hankkeemme tulokset tukevat aiempia havaintojamme, joiden mukaan CYP2D6 UM-genotyyppi ilmenee runsaasti tupakoivilla kaksi kertaa useammin kuin satunnaisilla tupakoijilla ja neljä kertaa useammin kuin tupakoimattomilla. CYP2A6-geenin osalta tuloksemme olivat päinvastaiset CYP2D6-geenin osalta saatuihin verrattuna. Madaltuneeseen aktiivisuuteen liittyvät CYP2A6 PM-geenimuodot olivat tupakoijilla noin puolet yleisempiä kuin tupakoimattomilla. Sama tulos saatiin verrattaessa nykyisiä tupakoijia entisten ja ei-tupakoineiden muodostamaan ryhmään. Tupakoinnin määrän ja CYP2A6 ja CYP2D6 -genotyyppien välillä ei sen sijaan havaittu merkittävää yhteyttä.

Tulosten perusteella CYP2A6-entsyymi näyttelee ensiarvoisen tärkeää roolia nimenomaan tupakkariippuvuuden kehittymisessä, kun taas CYP2D6-entsyymin aktiivisuudella näyttää olevan vaikutusta vasta tupakkariippuvuuden kehityttyä, jolloin se vaikuttaa tupakoinnin määrään.

CYP2D6-geenin osalta havaittiin myös, että runsas tupakointi, erityisesti naisilla, näyttää alentavan geenin metylaatiotasoa, millä puolestaan voi yhdessä genotyypin kanssa olla vaikutuksia CYP2D6:n ilmentymiseen.

MAOA ja MAOB –geenien metylaatioanalyysien osalta löydöksemme tukevat vahvasti aiemmin tehtyjä havaintoja koskien MAOA-geenin metylaatiotasojen ja nikotiini- ja alkoholiriippuvuuden välistä yhteyttä naisilla, sekä tupakoinnin vaikutusta MAOA-promoottorialueen metylaatioon. MAOB-geenin metylaatiotasot puolestaan näyttävät vaihtelevan voimakkaasti sukupuolten välillä ja myös iällä ja tupakoinnilla on suuri merkitys tässä yhteydessä.

Introduction: Concern over weight gain after smoking cessation has been hypothesized to discourage quit attempts and consequently
reduce smoking cessation rates. The aim of this study was to examine the association between smoking status and weight
concerns among a population-based sample of Finnish ever-smokers.
Methdos: Data were collected in conjunction with the National FINRISK 2007 Study from a population-based sample of 25- to 74-year-old Finns. These analyses were based on a sub-sample of 1,614 ever-smokers. Participants were divided into 4 groups (daily smokers, occasional smokers, recent quitters, and former smokers) based on the self-reported smoking status. Weight concerns were analyzed as a sum score including 6 items (range 0–24). Regression analyses were used to examine the association between smoking status and weight concerns, while adjusting for multiple confounders.
Results: Smoking status was significantly associated with weight concerns, current daily smokers reporting the highest levels of weight concerns. After adjusting for potential confounders (age, gender, body mass index, socioeconomic status, and health behavior), the weight concerns of daily smokers remained significantly higher in comparison with all other groups. Although women were more concerned about their weight than men, no gender-specific associations were found between weight concerns and smoking status.
Conclusions: Current daily smokers are more concerned about their weight than recent quitters, as well as former and occasional smokers. Weight concerns should be taken into account in tobacco dependence treatment.

Tulosten mukaan, ne nuoret joiden koulukeskiarvo kahdeksannella luokalla oli huono, joiden vanhemmat tupakoivat tai ystävät tupakoivat sekä ne nuoret, jotka asuivat yksinhuoltajaperheissä, todennäköisyys tupakoinnin lopettamiseen yhdeksännellä luokalla oli heikompaa ja he raportoivat suuremmista tupakkariippuvuuksista. Ne nuoret jotka ilmoittivat kahdeksannella luokalla heikompaa kyvykkyyttä kieltäytyä tupakoinnista eri tilanteissa (refusal self-efficacy) tai heillä ei ollut aikomusta lopettaa tupakointia lähitulevaisuudessa, todennäköisyys tupakoinnin lopettamiseen yhdeksännellä luokalla oli vähäisempää ja he raportoivat suuremmista tupakkariippuvuuksista. Myös ne nuoret, joiden asenteet tupakointia kohtaan olivat positiiviset ja jotka kokivat sosiaalista painetta tupakointia kohtaan, todennäköisyys suurempaan tupakkariippuvuuteen oli suurempaa. Heikosti koulussa menestyneiden nuorten riski aloittaa tupakointi, siirtyä vakituiseen tupakointiin sekä tulla tupakkariippuvaiseksi oli suurempaa verrattuna nuoriin jotka menestyvät hyvin koulussa. Tähän syynä voidaan pitää muun muassa sitä, että heikosti koulussa menestyvien nuorten sosiaalisessa ympäristössään tupakointi on yleisempää ja eri sosiaaliset tilanteet tarjoavat enemmän mahdollisuuksia tupakointiin. Tulevaisuudessa olisikin hyvä pohtia sosiaaliseen vaikuttamiseen pohjautuvien tupakoimattomuuteen tähtäävien ohjelmien käyttöä. Näissä ohjelmissa tulisi vahvistaa nuoren kykyä vastustaa tupakointiin tähtäävää sosiaalista painetta ja harjoitella kieltäytymistaitoja. Tärkeää olisi myös motivoida ja tukea tupakoivia vanhempia tupakoinnin lopettamiseen sekä antaa vanhemmille työkaluja tukea lastensa tupakoimattomuutta

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tarkemmin humalahakuisen juomisen vaikutuksia ateroskleroosin kehittymiseen keski-ikäisillä miehillä, krapulan yhteyttä aivohalvauksen riskiin, alkoholinkäytön yhteyttä aivohalvauksen riskiin verenpaineen ja painoindeksin eri tasoilla, sekä alkoholinkäytön yhteyttä aivohalvauskuolemien riskiin.
Tämä seurantatutkimus on osa laajempaa alkoholiepidemiologista FinDrink Study- projektia. Tutkimusjoukko muodostui Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study (KIHD)- hankkeen väestöotoksesta, jossa oli mukana kaksi keski-ikäisten miesten kohorttia. Alkututkimukset tehtiin ensimmäiselle kohortille (n=1166) vuosina 1984- 1986 ja toiselle kohortille (n=1516) vuosina 1986- 1989.
Humalahakuinen juominen oli yhteydessä kohonneeseen ateroskleroosin etenemiseen 11 vuoden seurannassa. Tilastollisesti merkitsevä yhteys havaittiin kaulavaltimoiden intima-mediakerroksen maksimipaksuuden muutoksen sekä ateroskleroottisten plakkien korkeuden suhteen niillä miehillä, jotka joivat vähintään 6 alkoholiannosta yhdellä kerralla. Jo yhden krapulan vuodessa havaittiin olevan yhteydessä aivohalvauksen kokonaisriskiin sekä erityisesti iskeemisen aivohalvauksen lisääntyneeseen riskiin. Koholla oleva verenpaine sekä ylipaino liittyivät aivohalvauksen riskiin nimenomaan alkoholia käyttävillä miehillä. Alkoholinkäyttökertojen ja aivohalvauskuolemien välillä oli selkeä yhteys. Aivohalvauskuoleman riski oli kohonnut niillä miehillä, jotka käyttivät alkoholia vähintään 2.5 kertaa viikossa.
Näissä tutkimuksissa havaittiin, että humalahakuinen juominen on yhteydessä ateroskleroosin etenemiseen. Verenpaineella, ylipainolla sekä alkoholinkäytöllä voi olla yhteisvaikutuksia aivohalvausriskin osalta. Lisäksi krapulat ja tiheämmät alkoholinkäyttökerrat liittyvät sekä aivohalvauksien että aivohalvauskuolemien kohonneeseen riskiin.
(Väitöskirjassa on tarkemmin esitetty työn tuloksia. Väitöskirja on parhaillaan painatuksessa ja toimitan sen säätiöllenne postitse myöhemmin.)

Ensimmäisessä osatyössä havaitsimme päivittäistupakoitsijoilla olevan korkeammat tupakointiin liittyvät painohuolet verrattuna muihin tupakointiryhmiin (satunnaisesti tupakoivat, tupakoinnin äskettäin lopettaneet, entiset tupakoitsijat). Lisäksi naisilla oli miehiä enemmän tupakointiin liittyviä painohuolia. Toisessa osatyössä havaitsimme painohuolien olevan negatiivisesti yhteydessä pystyvyyden tunteeseen lopettaa tupakointi. Nikotiiniriippuvuus heikensi tätä yhteyttä. Sen sijaan tupakoinninlopettamismotivaatio ei ollut yhteydessä painohuolten tasoon. Kolmannessa osatyössä havaitsimme päivittäin runsaasti tupakoivilla ja entisillä tupakoitsijoilla olevan suuremmat vyötärönympärykset kuin ei koskaan tupakoineilla ylipainoisilla naisilla. Miehillä ja normaalipainoisilla vastaavaa yhteyttä ei ollut. Neljännessä osatyössä havaitsimme, että painohuolet ennustivat tupakoinnin lopettamista sekä vähentämistä satunnaiseen tupakointiin, mutta vain nikotiinista vähän riippuvaisilla. Pystyvyyden tunne ja motivaatio tupakoinnin lopettamisen suhteen ei välittänyt tätä yhteyttä.

Kolmivuotiseksi suunnitellun tutkimushankkeeseen kaksi ensimmäistä käsikirjoitusta on submittoitu vertaisarvioitavaksi Sleep Medicine ja Sleep julkaisuihin ja yksi liittyen väitöskirjaopiskelijani opinnäytetyöhön on julkaistu Journal of Youth and Adolescence lehdessä. Näistä tutkimus ”Associations between circadian rhythms, genetic tendency for morningness and physical activity from early to late adolescence” vastaa avoimiin kysymyksiin kuinka yksilöllinen vuorokausirytmi preferenssi ja toteutunut uni-valverytmi sekä geneettinen tendenssi aamuisuuteen vaikuttavat fyysiseen aktiivisuuteen ja liikuntatottumuksiin varhaisnuoruudesta myöhäisnuoruuteen. Tutkimustulokset osoittavat, että suomalaisnuorilla iltaisuus on yhteydessä alhaisempaan fyysiseen aktiivisuuteen sekä aktigrafilla mitatun liikkumattomuuden, kevyen ja raskaamman liikunnan että itse-raportoitujen yleisten liikuntatottumusten suhteen. Pitkittäisanalyysit osoittivat liikunnan laskevan 12-vuotiaasta 17-vuotiaaksi erityisesti iltavirkkunuorilla. Toteutunut uni-valverytmi tai geneettinen taipumus aamuisuuteen eivät vaikuttaneet merkittävästi iltavirkkujen heikompaan liikkumiseen. Lisäksi, fyysisen aktiivisuuden lasku nuoruudessa oli voimakkaampaa pojilla kuin tytöillä. Interventioiden tulisi kiinnittää huomiota erityisesti iltavirkkujen nuorten fyysisen aktiivisuuden tukemiseen, sillä liikkumattomuus altistaa monille terveyshaitoille joilla voi olla kauaskantoiset terveydelliset seuraukset. Iltavirkkujen alhainen liikkuvuus on siitäkin syystä huolestuttavaa, sillä iltavirkkuus on yleistä nuoruudessa.
Toinen submittoitu käsikirjoitus “Increases in eveningness and insufficient sleep among adults: a population-based study across the 10-year period of 2007 to 2017” tarkastelee unen pituuden, riittämättömän unen, vuorokausirytmi preferenssien ja tavanomaisen uni-valverytmin muutosta 10-vuoden aikavälillä suomalaisessa aikuisväestössä. Tutkimus osoittaa unen pituuden laskeneen ja riittämättömän unen sekä iltavirkkuuden lisääntyneen suomalaisessa aikuisväestössä vuodesta 2007 lähtien sekä miehillä että naisilla ja jokaisessa 10-vuotisikäryhmissä 25-74 vuotiaiden keskuudessa. Unen määrän lyhentyminen ja tunne riittämättömästä unesta on korostunut erityisesti nuoremmissa aikuisikäluokissa ja iltaisuus lisääntynyt erityisesti vanhemmissa ikäluokissa. Yleisesti, iltaisuus on suomalaisessa aikuisväestössä yleisintä nuorilla aikuisilla ja naisten keskuudessa. Nämä havaitut muutokset unessa ja vuorokausirytmityyppien frekvensseissä ovat huolestuttavia, sillä lyhytunisuus, riittämätön uni ja iltavirkkuus ovat yhteydessä moniin terveysriskeihin ja lisäävät terveydenhuollon tulevaa taakkaa.
Tutkimushankkeeseen linkittyvä artikkeli ”Bidirectional Relationship of Sleep with Emotional and Behavioral Difficulties: A Five-year Follow-up of Finnish Adolescents”, joka tulee olemaan ensimmäinen osajulkaisu väitöskirjaohjattavani Laura Kortesojan väitöskirjaan, julkaistiin tämän vuoden helmikuussa arvostetussa Journal of Youth and Adolescent lehdessä. Tutkimus käsittelee unen ja käyttäytymisongelmien yhteyttä pitkittäisesti suomalaisessa lapsuudesta myöhäisnuoruuteen. Tutkimuslöydökset osoittavat lyhytunisuuden altistavan lapsuuden ja nuoruuden aikana käyttäytymishäiriöille jotka puolestaan altistavat myöhemmille unihäiriöille. Tutkimus osoittaa miten unen pituus, psykososiaalinen kehitys ja unen häiriintyminen linkittyvät toisiinsa lapsuudessa/nuoruudessa keskinäisten vuorovaikutusten kautta.
Parhaillaan valmistelen tutkimusta, kuinka vuorokausirytmi on yhteydessä sairaalahoitoihin vaativiin mielenterveysongelmiin. Alustavat tutkimuslöydökset osoittavat iltavirkkuuden lisäävän merkittävästi riskiä joutua sairaalahoitoon mielenterveysongelmien takia. Tarkoituksena on selvittää tarkemmin mitkä tekijät iltavirkkuuteen liittyen johtavat terveydenhuollon rasittumiseen ja minkälaisia interventiomahdollisuuksia olisi ennaltaehkäistä yksilölliseen vuorokausirytmiin liittyviä terveyshaittoja.

Sisäsyntyisen vuorokausirytmin ajoituksen perusteella voidaan erottaa kolme eli
aika- eli kronotyyppiä: aamuvirkut, iltavirkut ja näiden välimuoto, joita voidaan myös
nimittää päivävirkuiksi. Tutkimuksissamme on selvinnyt mm. että suomalaisessa
aikuisväestössä naisten osuus on merkittävästi hieman suurempi iltavirkkujen
keskuudessa, etenkin nuoremmissa ikäryhmissä. Sukupuolen lisäksi ikä vaikuttaa
myös luontaiseen vuorokausirytmiin, siten että vanhempien henkilöiden keskuudessa
aamuvirkkuus on yleisempää kun taas nuorien aikuisten keskuudessa iltavirkkuus on
yleisin kronotyyppi. Epäterveelliset elämäntavat kuten tupakointi ja runsas
alkoholinkäyttö ovat myös merkittävästi yleisempiä iltavirkuilla verrattuna muihin
kronotyyppeihin. Tämän lisäksi iltavirkuilla on muita useammin niin psyykkisiä kuin
somaattisia oireita ja sairauksia. Iltavirkuilla on myös muita useammin univaikeuksia
ja masennusoireita. Iltavirkut valittavat kronotyyppejä enemmän myös unettomuutta
ja painajaisia sekä käyttävät enemmän unilääkkeitä. Iltavirkut ovat usein
tyytymättömiä unensa määrään, vaikka saisivatkin nukuttua 7‒8 tunnin yöunet.
Pitkäunisuus ja naisten keskuudessa pidempi kuukautiskierto viittaavat myös
mahdollisuuteen, että iltavirkuilla on muita kronotyyppejä pidempi vuorokausirytmin
periodi. Iltavirkuilla on uni- ja masennusoireiden lisäksi todettu muita korkeampi
leposyke sekä suurempi paino ja suurempi vyötärönympärys. Nämä taustatekijät
voivat yhdessä epäterveellisten elämäntapojen kanssa ainakin osittain selittää
iltavirkuilla nähtävää korkeampaa riskiä sairastua aikuisiän diabetekseen sekä
verenpainetautiin. Iltavirkuilla esiintyy muita useammin myös hengitystieoireita, kuten
hengenahdistusta, yskänpuuskia ja keuhkoastmaa, joita runsas tupakointi ei selitä
yksistään. Vielä julkaisemattomassa käsikirjoituksessamme myös selkäsairauksien
riski oli merkittävästi korkeampi iltavirkuilla verrattuna aamuvirkkuihin. On
mahdollista, että vuorokausirytmin toiminnan häiriöt voivat selittää iltavirkuilla
nähtävän ilmiasun sairausriskien suhteen. Iltavirkut, jotka joutuvat elämään itselleen
sopimattomassa vuorokausirytmissä ovat erityisen alttiita vuorokausirytmin
häiriintymiselle ja siten somaattisille sairauksille. Tutkimusten tuottamaa tietoa
pyritään hyödyntämään diagnostiikan ja hoidon kehittämisessä.

Mitä enemmän tietokonetta käytettiin ja televisiota katseltiin sitä lyhyempi oli unen kesto ja sitä myöhäisemmät olivat nukkumaanmenoajat suomalaisilla 10-11 -vuotiailla lapsilla (n=353) 18 kuukauden pitkittäistutkimuksessa (Hälsoverkstaden -tutkimus, v. 2006 ja 2008). Tietokoneen käytön yhteys lyhyempään unen kestoon ja myöhäisempiin nukkumaanmenoaikoihin oli vahvempi kuin television katselun ja unimuuttujien väliset yhteydet. Tietokoneen käyttö myös ennusti epäsuotuisia muutoksia unen kestossa ja nukkumaanmenoajoissa. Pojilla tietokone ja televisio omassa huoneessa oli yhteydessä myöhäisempiin nukkumaanmenoaikoihin sekä kouluiltoina että viikonloppuiltoina.

Mitä suurempaa tietokoneen käyttö oli sitä lyhyempi unen kesto oli 15 -vuotiailla nuorilla (n=5042) Suomessa, Ranskassa ja Tanskassa. Aineistona käytettiin WHO:n koululaistutkimusta näistä maista (v. 2010). Keskimäärin tietokonetta käytettiin noin kaksi tuntia vuorokaudessa. Lisäksi tietokoneen käyttö ja lyhyt unen kesto olivat yhteydessä korkeampaan itseraportoituun oireiluun. Unen kesto osittain välitti tietokoneen käytön ja oireilun välistä yhteyttä, mutta unen keston epäsuora yhteys oli maltillinen.

Klusterianalyysiä käyttäen tutkittiin 13-15 -vuotiaiden suomalaisten nuorten (n=4262) energiatasapainoon liittyvien elintapojen sekä unen klusteroitumista (kasautumista). Aineistona oli WHO:n koululaistutkimus (v. 2010). Tytöillä ja pojilla voitiin nimetä kolme ryhmää, joista kaksi oli samoja sekä tytöillä että pojilla; ”terveelliset elintavat” ja ”korkea ruutuaika, epäterveelliset elintavat”. Pojilla erotettiin myös ryhmä "vähäinen/kohtuullinen ruutuaika ja epäterveelliset elintavat". Tytöillä oli lisäksi ryhmä "huonot nukkumistottumukset, epäterveelliset elintavat". "Terveelliset elintavat" -ryhmää kuvasivat pidempi unen kesto, parempi unen laatu, runsaampi kasvisten ja hedelmien syönti, korkeampi fyysinen aktiivisuus sekä vähäisempi ruutuaika. Noin puolet nuorista kuului "terveelliset elintavat" -ryhmään. Kohonnut riski ylipainolle/lihavuudelle oli tytöillä, joille kertyi paljon ruutuaikaa, ja jotka eivät liikkuneet (ryhmä "korkea ruutuaika, epäterveelliset elintavat"). Muissa ryhmissä ei ollut kohonnutta ylipainon riskiä.

Aktigrafilla (kiihtyvyysmittari) mitatut ja itseraportoidut unen kesto, nukkumaanmenoajat ja heräämisajat erosivat tilastollisesti merkitsevästi 11-12 -vuotiailla suomalaisilla lapsilla (n=149). Kouluviikon aikainen unen kesto erosi menetelmien välillä n. 30 minuuttia, ja viikonlopun unen kesto n. tunnin. Itseraportoitu unen kesto oli yliarvioitu suhteessa aktigrafilla mitattuun. Lapset täyttivät kyselyn kaksi kertaa, ja kyselyn toistettavuus unimuuttujista oli vähintään kohtalainen. Lisäksi tutkittiin unen keston, mitattuna sekä aktigrafilla että kyselyllä, ja painoindeksin välistä yhteyttä. Pidempi unen kesto (mitattuna kyselyllä tai aktigrafilla) oli yhteydessä pienempään painoindeksiin.

Medialaitteiden liiallinen käyttö voi olla lapsen tai nuoren unta häiritsevä tekijä. Medialaitteiden käyttöä ja sitä onko lapsella medialaite myös omassa makuuhuoneessa kannattaa tarkastella erityisesti silloin, kun lapsella on nukkumiseen liittyviä vaikeuksia tai lapsella ilmenee päiväväsymystä. Tytöt, joiden ruutuaika on suuri ja liikkuvat vähän, voisivat hyötyä liikuntaan kannustavista interventioista. Jatkossa olisi tärkeää tutkia millaiset tavat lisätä liikuntaa toimivat tällaisessa ryhmässä. Elektronisen median käytön ja unen välisten kausaaliyhteyksien tutkimiseksi tulisi medialaitteiden käyttöä ja unta tutkia objektiivisimmalla menetelmillä (vrt. itseraportointi).

On the basis of my topic, two manuscripts (original research articles on international peer-reviewed journals) have been finished during of the 6-month funding period.

1. Tan et al., Associations of disordered sleep with body fat distribution,physical activity and diet among overweight middle-aged men, J Sleep Res, 2015
Main results and conclusions: This cross-sectional study aimed to investigate whether body fat distribution, physical activity levels and dietary intakes are associated with insomnia and/or obstructive sleep apnea among overweight middle-aged men. Participants were 211 Finnish men aged 30–65 years.Among the 163 overweight or obese participants, 40 had insomnia only, 23 had obstructive sleep apnea only, 24 had comorbid insomnia and obstructive sleep apnea and 76 were without sleep disorder. The remaining 48 participants had normal weight without sleep disorder. Fat mass, levels of physical activity and diet were assessed by dual-energy X-ray densitometry, physical activity questionnaire and 3-day food diary,
respectively. Among the overweight participants, we found that: (i) groups with sleep disorders had higher fat mass in trunk and android regions than the group without sleep disorder (P = 0.048–0.004); (ii) the insomnia-only group showed a lower level of leisure-time physical activity (436.9 versus 986.5 MET min week
1, P = 0.009) and higher intake of saturated fatty acids (14.8 versus 12.7 E%, P = 0.011) than the group without sleep disorder; and (iii) the comorbid group had a lower level of leisure-time physical activity (344.4 versus 986.5 MET min week
1, P = 0.007) and lower folate intake (118.9 versus 152.1 lg, P = 0.002) than the group without sleep disorder, which were independent of body mass index. The results suggest that central obesity is associated with insomnia and/or obstructive sleep apnea. In addition, low levels of leisure-time physical activity and poor dietary intakes are related to insomnia or comorbid insomnia and obstructive sleep apnea among overweight men.

2. Tan et al., Effects of aerobic exercise on sleep among overweight men with chronic insomnia: a randomized controlled study, Sleep (under review)
Main results and conclusions:
Study Objectives: To determine the effects of 6-month individualized aerobic exercise on sleep among overweight men with chronic insomnia
Design: Randomized controlled study
Setting: Home and laboratory of sport and health sciences.
Participants: Fifty-one overweight Finnish men aged 30 – 65 years, diagnosed with insomnia by DSM-IV-IR criteria, had insomnia symptoms for over three months.
Interventions: Participants were randomized into exercise (n = 25) or control group (n = 26).Exercise group received individualized aerobic exercise intervention for 26 weeks. The exercise program was tailored on the bases of their fitness level. Control group participants were instructed to maintain their usual lifestyle behaviors during the study period.
Measurements and Results: Seven-night home-based sleep was measured by piezoelectric bed sensor (Beddit Ltd.) and sleep diary. Other assessments included a modified Basic Nordic sleep questionnaire, health history questionnaire, diet and physical activity diaries, and measurements of anthropometry, fat mass, and physical fitness. Analysis of covariance controlling for baseline values, and repeated measures analysis of variance were implemented for time-by-group comparisons, and within group comparisons, respectively. Compared to control group, exercise group showed reduced objective sleep onset latency (P = 0.019), improved morning-rated sleep quality (P = 0.046), and lowered self-reported frequency in trouble falling asleep (P = 0.013) at 6-month. Exercise group also had no change in body mass index and fat mass through
intervention.
Conclusions: Six-month individualized aerobic exercise improves sleep on overweight men with chronic insomnia.

We investigated genetically identical young adult twin pairs who differ substantially in body mass index (BMI). The co-twins in a pair were raised in the same household, they have the same age, sex, and DNA. During this grant period we assessed their eating and sleeping behaviors. With this design, we can expose which behavioral differences associated with their BMI differences, regardless of the influences of age, sex, DNA, and family environment.

The co-twins with higher BMI displayed:
- higher disinhibited eating (loss of control over eating)
- higher binge eating (overeating in a short amount of time with negative emotional consequences)
- higher body dissatisfaction
- difficulties to eat according to their needs
- shorter sleep
- higher tiredness
- more frequent and severe snoring
- a chronotype closer to eveningness

In summary, unhealthier eating and sleeping behavioral traits were associated with BMI differences, regardless of age, sex, DNA, and upbringing. Note that these are findings from a cross-sectional study design and do not allow interpretation regarding causality.

The eating behavior results are published: https://doi.org/10.1017/thg.2019.43
The results regarding sleep are currently under revision for resubmission to the Sleep Health journal.

Tutkimusprojektin 1. osatyössä on tarkasteltu 20-vuotisen ravinto- ja elämäntapaintervention (STRIP, Sepelvaltimotaudin riskitekijöiden ehkäisyprojekti) vaikutuksia tutkittavien psykologiseen hyvinvointiin sekä sosioekonomisten lähtötekijöiden potentiaalisia modifioivia vaikutuksia intervention ja hyvinvoinnin välisiin yhteyksiin. Tutkimukseen osallistui 457 nuorta aikuista (interventioryhmä n=210, kontrolliryhmä n=247). Psykologista hyvinvointia tarkasteltiin useiden eri indikaattorien kautta (elämäntyytyväisyys, koettu terveys, stressikokemukset, stressikokemusten seuraukset ja masennusoireet). Tulokset osoittivat, ettei 20-vuotinen interventio ole vaikuttanut psykologiseen hyvinvointiin. Tutkittavien vanhempien sosioekonomisella asemalla havaittiin olevan yhteys tutkittavien kokemaan terveyteen aikuisiässä (p=.003), mutta sosioekonomiset lähtökohdat eivät modifioineet intervention vaikutusta psykologiseen hyvinvointiin. Tutkimusprojektin 2. osatyössä on tarkasteltu intervention vaikutusta fyysiseen terveyteen sekä sosioekonomisten lähtötekijöiden potentiaalisia modifioivia vaikutuksia intervention ja fyysisen terveyden yhteyksiin. Tutkimuksessa on ollut mukana 1047 tutkittavaa (interventioryhmä n=535, kontrolliryhmä n=512). Interventio on yhteydessä fyysiseen terveyteen (tyydyttyneen rasvan osuuteen kokonaisenergiansaannista, SAFA E%) (p<.001), mutta alustavien tulosten perusteella sosioekonomiset lähtökohdat eivät modifioi intervention ja fyysisen hyvinvoinnin yhteyksiä. Johtopäätöksinä voidaan esittää, ettei 20-vuotisella ravinto- ja elämäntapainterventiolla ole psykologisia sivuvaikutuksia. Fyysistä terveyttä koskevien tarkastelujen perusteella vaikuttaisi todennäköiseltä, että interventio on toiminut yhtä hyvin eri sosioekonomisista lähtökohdista tulleiden tutkimusnuorten kohdalla.

Tämän väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että ikä, paino, pituus, seerumin 25-hydroksi-D-vitamiini (S-25(OH)D), fyysinen aktiivisuus, tupakointi ja alkoholin käyttö sekä menopaussi ja mahdollisen hormonikorvaushoidon kesto naisilla olivat yhteydessä ultraäänen vaimentumaan (BUA) ja nopeuteen (SOS) kantaluussa. Ikä, pituus, paino tai vyötärön ympärys, kantaluun ultraääni-indeksi (QUI), S-25(OH)D sekä kaatumisalttiuteen liittyvät tekijät, kuten maksimaalinen kävelynopeus, Parkinsonin tauti ja keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden lukumäärä olivat lonkkamurtumia itsenäisesti ennustavia tekijöitä. Lisäksi synnyttäneisyys oli yhteydessä pienempään lonkkamurtumariskiin postmenopausaalisilla naisilla. Iäkkäillä (75 vuotta täyttäneillä) henkilöillä lonkkamurtumia ennustavia tekijöitä olivat ikä, maksimaalinen kävelynopeus ja vähintään kolmen keskushermostoon vaikuttavan lääkkeen käyttö.
Ikä oli vahvin yksittäinen lonkkamurtumaa ennustava tekijä. Kun iän, sukupuolen, pituuden ja vyötärön ympäryksen sisältävään malliin lisättiin QUI tai kaatumisalttiuteen liittyvät tekijät (maksimaalinen kävelynopeus, Parkinsonin tauti ja keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden lukumäärä), mallin selitysaste parani merkitsevästi. Toisaalta QUI ei oleellisesti parantanut mallin selityskykyä kun kaatumisriskiin liittyvät tekijät oli siinä otettu huomioon.
Tämän tutkimuksen perusteella kantaluun ultraäänimittaus ennustaa lonkkamurtumariskiä suomalaisessa aikuisväestössä. Mittauksen tuoma lisäarvo on kuitenkin pieni kun arvioinnissa otetaan huomioon kaatumisen riskitekijät.

Tutkimuksen päätuloksena havaittiin, että sekä äidin että lapsen antibioottien käyttö oli yhteydessä suurentuneeseen leh-änmaitoallergian ja 3-vuotiaana tai sitä vanhempana diagnosoidun astman riskiin. Lisäksi, vaikka useat äidin taustatekijät ja perinataalitekijät olivat yhteydessä lapsen riskiin sairastua joko lehmänmaitoallergiaan tai astmaan, vain äidin aikaisempien synnytysten lukumäärä oli käänteisessä yhteydessä sekä lehmänmaitoallergian että 3-vuotiaana tai sitä vanhempana diagnosoidun astman riskiin. Antibioottien käyttöön ja astmariskiin liittyvät havainnot ovat samansuuntaisia kuin mitä on aikaisemmin havaittu muissa vastaavissa, isoissa rekisteritietoihin perustuvissa tutkimuksissa, kun taas lehmänmaitoallergiaan liittyvät havainnot tulee vahvistaa lisätutkimuksin. Lisäksi, tässä tutkimuksessa havaittujen yhteyksien taustalla olevista biologisista mekanismeistä tarvitaan lisää tutkimuksia. Tämän tutkimuksen tulokset tukevat käsitystä siitä, että sikiöaikaisilla ja varhaislapsuuden mikrobial- tistukseen yhteydessä olevillä ympäristötekijöillä on mahdollisesti vaikutusta lehmänmaitoallergian ja astman kehittymiseen lapsuusiässä, vaikka sairauksien riskitekijät näyttävät osittain eroavan.

Väitöskirjatutkimukseni "Social engagement, mood, and mortality in old age" tavoitteena oli tarkastella sosiaalisen aktiivisuuden ja koetun yhteisyyden eri ulottuvuuksien ja terveyden heikkenemisen välistä yhteyttä ikäihmisillä. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella tätä yhteyttä välittäviä tekijöitä.
Tulokset osoittivat, että niillä ikäihmisillä, jotka osallistuivat aktiivisemmin sosiaalisissa konteksteissa tapahtuviin harrastuksiin, kuten kulttuuriharrastuksiin, matkustamiseen, seurakunta- ja järjestötoimintaan (kollektiivinen sosiaalinen aktiivisuus), tai jotka auttoivat toisia ihmisiä arjen askareissa (produktiivinen sosiaalinen aktiivisuus), oli 21 vuoden seurannassa pienempi kuolleisuuden riski kuin vähemmän aktiivisilla. Osa tästä yhteydestä selittyi paremman liikkumiskyvyn kautta. 16 vuoden seurannassa kollektiivinen sosiaalinen aktiivisuus vähensi myös pitkäaikaiseen laitoshoitoon sijoittumisen riskiä. Tulokset perustuvat Ikivihreät-projektin aineistoon, jonka osallistujat olivat 65-84-vuotiaita.
Toisena päätuloksena oli, että yksinäisyys ja alakulo vähenivät ajan kuluessa riippumatta lisääntyneestä sosiaalisesta osallistumisesta. HyväMieli-hankkeeseen osallistuneet, 75-79-vuotiaat ihmiset, jotka kokivat yksinäisyyttä tai alakuloa vähintään silloin tällöin, jaettiin interventio- ja kontrolliryhmiin. Kaikki tutkittavat tapasivat neuvojan kerran. Interventioryhmään kuuluvat osallistuivat oman valintansa mukaan joko liikuntaryhmään, sosiaaliseen virikeryhmään tai henkilökohtaiseen neuvontaan kuuden kuukauden ajan kontrolliryhmäläisten jatkaessa neuvontatapaamisen jälkeen tavanomaista elämäänsä ilman mitään erityisempää ulkopuolista aktivointia. Ryhmäaktiviteetteja ja neuvontaa sisältänyt interventiojakso ei vaikuttanut hankkeeseen osallistuneiden ikäihmisten masennusoireisiin eikä nopeuttanut yksinäisyyden ja alakulon lievittymistä. Yksinäisyys ja alakulo lievittyivät hieman ajan kuluessa, mutta muutos oli samansuuntaista niin interventioon osallistuneilla kuin kontrolliryhmäläisilläkin. Sosiaalisen liittymisen kokemus tosin lisääntyi hieman intervention seurauksena.
Osallistuminen vaatii jonkin verran terveysresursseja. Ikäihmiset, joilla oli paremmat kognitiiviset kyvyt ja joilla oli vähemmän masennusoireita, osallistuivat aktiivisemmin sosiaalisiin toimintoihin. Niillä ikäihmisillä, joilla oli enemmän masennusoireita tai yksinäisyyden kokemusta, koetun yhteisyyden kuten esimerkiksi kiintymyksen, sosiaalisen liittymisen ja arvostuksen kokeminen oli vähäisempää. Tulokset osoittivat lisäksi, että koetun yhteisyyden ulottuvuuksista kiintymyksen ja hoivan antamisen mahdollisuuden kokemukset olivat yhteydessä vähäisempiin masennusoireisiin.
Johtopäätös: Kollektiivinen ja produktiivinen sosiaalinen aktiivisuus saattavat hidastaa ikäihmisten terveyden heikkenemistä. Aktiivisempi osallistuminen sosiaalisiin toimintoihin vaatii kuitenkin myös terveysresursseja. Vähäinen osallistuminen sosiaalisiin toimintoihin, puutteet koetun yhteisyyden eri ulottuvuuksissa, yksinäisyyden kokeminen ja suurempi masennusoireiden määrä esiintyvät usein samanaikaisesti. Lisääntynyt sosiaalinen aktiivisuus ei kuitenkaan välttämättä johda tilanteen paranemiseen edellä mainituissa psykososiaalisissa tekijöissä.

Tässä väitöskirjatutkimuksessa löydettiin kolme ruokailutottumusryhmää suomalaisilla nuorilla: terveellisesti syövät (4 661; 44,1 %), epäterveellisesti syövät (1 298; 12,3 %) ja hedelmien ja kasvisten välttelijät (4 610; 43,6 %). Terveellisesti syövät nuoret nauttivat useammin säännöllisen aamupalan ja muita aterioita (lounas ja illallinen) ja heidän vanhempansa kuuluivat useammin korkea koulutettuihin. Epäterveellisesti syövät nuoret nauttivat useammin epäsäännöllisen aamupalan ja muita aterioita ja heidän vanhempansa kuuluivat useammin matalasti koulutettuihin.

Hedelmiä ja kasviksia välttelevät nuoret olivat useammin alipainoisia. Nuoret, jotka nauttivat epäsäännöllisen aamupalan, olivat useammin ylipainoisia ja lihavia ja harvemmin alipainoisia. Samoin nuoret, jotka nauttivat epäsäännöllisen illallisen, olivat harvemmin alipainoisia.

Syljen monimuotoisen (diversiteetin) mikrobiotan koostumus havaittiin runsaaksi säännöllisen aamupalan ja säännöllisen illallisen syöjillä. Prevotella-bakteeria oli runsaasti nuorilla, jotka välttelivät kasviksia ja vihanneksia, ja nauttivat epäsäännöllisesti aamupalan ja illallisen.

Tutkimustemme mukaan raskaudenaikainen antioksidanttien ei näyttäisi, mutta rasvahappojen saanti sen sijaan näyttäisi olevan yhteydessä lapsen allergisten sairauksien riskiin. Uusimmissa analyyseissämme havaitsimme, että äidin vähäinen vihreiden lehtivihannesten, omenahedelmien ja suklaan kulutus oli yhteydessä lapsen suurentuneeseen vinkunan riskiin. Suojatekijöiksi nousseita ruoka-aineita yhdistää runsas polyfenolipitoisuus.

Väestopohjaiseen otokseen perustuvan poikkileikkaustutkimuksen tulokset osoittivat, että tuki- ja liikuntaelimistöön kohdistuvat kiputilat ovat yhteydessä 75 -vuotiaiden ja sitä vanhempien henkilöiden heikentyneeseen kävelykykyyn ja tasapainon hallintaan. Kipu oli itsenäinen riskitekijä eli kivun ja liikkumiskyvyn ongelmien yhteys oli riippumaton lukuisista tunnetuista riskitekijöistä kuten iästä, pitkäaikaissairauksista, fyysisestä aktiivisuudesta ja alaraajojen lihasvoimasta. Pitkäaikaisia tuki- ja liikuntaelimistön kipuja raportoi 40 % (n=251) tutkimukseen osallistuneista iäkkäistä henkilöistä (n=622). Henkilöillä, jotka kärsivät kohtalaisesta tai voimakkaasta kivusta, oli yli kaksinkertainen heikentyneen kävelykyvyn ja tasapainon hallinnan riski verrattuna kivuttomiin henkilöihin.

Kokeellinen effectiveness-tutkimus osoitti, että kokonaisvaltaisella geriatrisella arvioinnilla ja sen perusteella yksilöllisesti kohdennetuilla hoito- ja kuntoutustoimenpiteillä voitiin ylläpitää iäkkäiden henkilöiden liikkumiskykyä. Geriatrinen interventio, jonka keskeinen osa oli fyysisen aktiivisuuden edistäminen, ehkäisi koettujen kävelyvaikeuksien kehittymistä kolmen vuoden aikana. Intervention vaikutti myönteisesti myös objektiivisesti mitattuun liikkumiskykyyn, sillä interventioryhmäläisten kävelynopeus, dynaaminen tasapainon hallinta ja siirtymisissä tarvittavat kyvyt ylläpysyivät/parantuivat verrattuna kontrolliryhmäläisiin. Kokonaisvaltaisen geriatrisen arvioinnin ja yksilöllistettyjen kuntoutus- ja hoitotoimien vaikutukset havaittiin selkeimmin henkilöillä, jotka olivat raportoineet kipua kokeellisen tutkimuksen alkumittauksissa.

Työskentelyapurahan turvin valmistellut julkaisut sekä väitöskirjatyö käsittelivät fyysisen aktiivisuuden, kehon koostumuksen, lihasvoiman ja toimintakyvyn yhteyksiä osteporoosiin. Ikääntymisen mukana pienentyvän lihasmassan (Sarkopenia) ja alentuneen lihasvoiman osoitettiin olevan merkittävästi yhteydessä luuston haurastumiseen. Säännöllisellä ja vähintään noin 2.5h viikossa kestävällä liikunnalla oli merkittävä vaikutus paremman luumassan säilyttämisessä.Ikääntyvän väestön lihaskato on yhteydessä luuston haurastumiseen ja kasvaneeseen murtumariskiin, joita voidaan ehkäistä voimaharjoittelulla ja säännöllisellä liikunnalla.

Liikunnan, lihaskadon ja osteoporoosin yhteyksiä selvittävä väitöskirjakokonaisuus sai laajasti huomiota kansallisessa mediassa, ml. YLE, Helsingin Sanomat ja iltapäivälehdet.

Tulosten mukaan vajaa viidennes lapsista oli ylipainoisia kansainvälisen painoindeksikriteerin mukaan. Lapsen ylipainon ja lihavuuden riskiin olivat yhteydessä vanhempien ylipaino, lapsen vähäinen liikunta sekä aamupalan syömättä jättäminen ja liiallinen syöminen. Yli puolet ylipainoisten lasten vanhemmista ei tunnistanut lapsensa ylipainoa. Vanhemmat tunnistivat poikien ylipainon tyttöjen ylipainoa huonommin. Lapsen ylipaino tunnistettiin heikommin, jos lapsi söi terveyttä edistävästi ja oli fyysisesti aktiivinen.
Ylipainoiset lapset söivät harvemmin kasviksia kuin normaalipainoiset lapset. Äidin kasvisten käyttö oli keskeisin lasten kasvisten käyttöön yhteydessä oleva tekijä. Ylipainoisilla lapsilla oli normaalipainoisia enemmän mielialaan liittyvää runsasta syömistä. Mielialaan liittyvä runsas syöminen oli yleisempää silloin, jos lapsi asui vain toisen biologisen vanhemman kanssa. Lisäksi äidin tunnesyöminen oli positiivisessa yhteydessä lapsen mielialasyömiseen.
Lasten ylipainon ehkäisemiseen tähtäävien toimenpiteiden tulisi alkaa jo varhaislapsuudessa. Perheiden ohjauksessa tulee ottaa puheeksi erityisesti liikunnan ja aamupalan merkitys. Lisäksi tulee tukea lasta syömään sopiva ruokamäärä. Terveydenhuollossa on syytä selvittää vanhempien näkemyksiä lapsensa painosta. Ylipainoisten lasten hoidossa tulisi kiinnittää huomiota paitsi lasten, myös heidän vanhempiensa ruokailutottumuksiin ja mielialasyömiseen.