Väitöskirjatutkimuksen ensimmäisessä osatyössä tunnistettiin PARK2-geenin sisällä oleva variantti, joka muuntelee ravinnon sisältämien rasvahappojen ja LDL-kolesterolin välistä yhteyttä. Vaikutus näytti välittyvän erityisesti linolihapon kautta ja kohdistuvan pieniin LDL-partikkeleihin. Väitöskirjatutkimuksen toisessa osatyössä saatiin vahvistusta hiiritöissä tehdyille havainnoille, joiden mukaan MC1R vaikuttaa verisuoniterveyteen. Hyödyntämällä genetiikkaa osoitimme, että geenivariantti vaikuttaa verisuoniterveyteen myös ihmisillä.Väitöskirjatyön kolmannessa osatyössä tunnistettiin 17 uutta lokusta, jotka assosioituivat sytokiinitasoihin populaatioaineistossa. Tunnistimme potentiaalisia uusia lääkevaikutuskohteita, jotka laajentavat jo käytössä olevien lääkkeiden indikaatioita ja avaavat mahdollisuuksia uusien lääkeaineryhmien kehittämiselle. Näitä lääkevaikutuskohteita targetoimalla saattaa olla mahdollista hoitaa autoimmuunisairauksia ja syöpää. Osatyö paljasti myös aiemmin tuntematonta biologiaa, joka liittyy immuunijärjestelmän toimintaan ja autoimmuunisairauksiin.

During a mean follow-up period of 18 years, 299 cases of gastric cancer and 235 cases of pancreatic cancer were found. There was a non significant inverse association between coffee consumption and risk of gastric cancer among men but not in the women. The multivariate-adjusted hazard ratio of stomach and pancreatic cancer incidence for >10 cups of coffee per day compared with non drinkers were 0.75 (95% CI, 0.40-1.41) (P for trend = 0.19) and 0.82 (95% CI, 0.38-1.76) (P for trend = 0.95) for the combined population of men and women respectively. In conclusion, our results showed no adverse effects or protection of coffee drinking associated with gastric or pancreatic cancer in this population with the highest average coffee consumption in the world.

Together with my PhD student (Guiomar Masip), we constructed a food-based diet quality score (DQS) and examined its association with obesity measures, eating styles and nutrient intakes. Participants were 3592 individuals (764 dizygotic [DZ] and 430 monozygotic [MZ] twin pairs) from the FinnTwin16 study. The diet quality score (0-12 points) was constructed from a short food frequency questionnaire which included 14 items. Anthropometric measures and eating styles were self-reported. Nutrient intakes were calculated from food diaries in a subsample of 249 individuals (45 same-sex DZ and 60 MZ twin pairs. A healthy diet score was inversely associated with body mass index (β = -0.12, 95% CI: -0.20, -0.05) and waist circumference (β = -0.34, 95% CI: -0.34, -0.14), obesity (odds ratio [OR]: 0.95, 95% CI: 0.87, 0.93) and abdominal obesity (OR: 0.88, 95% CI: 0.84, 0.91), independent of sex, age, physical activity and education. A higher diet quality score was also associated with health-conscious eating, having breakfast, less snacking, fewer evening meals, and a higher frequency and regularity of eating. The DQS was positively correlated with the intakes of protein, fiber and magnesium and negatively correlated with the intakes of total fat, saturated fat and sucrose. Within twin pairs, most of the associations between the DQS with eating styles and nutrient intakes remained, but the DQS was not associated with obesity measures within twin pairs. The publication is currently under review in the Journal “Nutrients”. The research was complemented by other research in a pan-European family cohort, in which familial correlations for dietary intake were estimated, and sibling pairs discordant for overweight/obesity were examined, in which we found that a higher moderate-to-vigorous physical activity level was associated with a lower BMI z-score when comparing sibling pairs.

Kenttätutkimus toteutettiin Uudellamaalla (5 kuntaa) ja Etelä-Pohjanmaalla (3 kuntaa) syyskuun 2015 ja kesäkuun 2016 välisenä aikana. Tutkimukseen osallistui 66 päiväkotia ja yhteensä 864 lasta huoltajineen. Lasten ruoankäyttötiedot kerättiin ruokapäiväkirjoilla ja frekvenssikyselyillä (FFQ). Huoltajat ja päiväkodin henkilökunta täyttivät laajan taustakyselyn. Lapsilta kerättiin sylki- ja hiusnäytteet (stressivasteet). Osin vielä julkaisemattomat tutkimustulokset osoittavat, että suomalaislasten ruoankäytössä on tapahtunut positiivisia muutoksia; kasvisten ja hedelmien keskimääräinen kulutus on kasvanut aikaisempiin laajoihin suomalaistutkimuksiin verrattuna. Hoitoaikainen ruokailu ei kata suositusten mukaisesti kahta kolmannesta lasten päivittäisestä energiantarpeesta. Päiväkotien ruokailukäytännöt poikkesivat mm. lasten kanssa yhdessä ruokailevien aikuisten määrän sekä lasten syntymäpäivien viettotavan mukaan. Käytänteissä on kuntakohtaisia eroja. Suurin osa lasten lisätystä sokerista syödään hoitoajan ulkopuolella, joten julkisten päiväkotien ruokiin kohdistunut kritiikki liiallisesta sokerin käytöstä on siis perusteetonta. Vanhemman kasvisruokavalio on yhteydessä lapsen terveellisempään ruokavalioon. Lapsilla oli eroteltavissa kolme erilaista ruokavaliotyyliä: terveystietoinen, suolaiset & makeat sekä voileipätyyli. Lapsen ruokavaliotyyli oli yhteydessä vanhempien koulutukseen sekä kodin ruokaympäristöön. Lasten syljestä mitatut stressivasteet olivat yhteydessä vanhempien koulutukseen sekä lapsen temperamenttiin. Valitettavasti rahoitusvaje myöhästytti stressivasteiden analyysejä ja lapsen ravitsemuksen sekä stressin säätelyn välisen yhteyden osalta tulokset valmistuvat vuoden 2018 loppuun mennessä. Lähetämme niistä erillisen raportin.

Apurahakauden aikana on jatkettu/aloitettu seuraavia tutkimuksia:
1) Millaiset ovat erilaisten ravintorasvojen kulutuksen pitkittäisvaikutukset muistihäiriöille, dementia/AT-riskille ja depressiolle (CAIDE-aineisto).
2) Millainen on kahvin juomisen pitkittäisvaikutus muistihäiriöille, dementia/AT-riskille ja depressiolle (CAIDE-aineisto).
3) Miten CAIDE Dementia Riskimittarin ja Terveellisen Ruokavalioindeksin yhdistelmä ennustaa myöhäisiän dementiaan sairastumisriskiä keski-ikäisessä väestössä (CAIDE-aineisto).
4) Kuinka useat ravitsemustekijät (seurantatutkimustieto) ja ravintolisät (tiedot kliinisistä kokeista) voisivat suojata dementialta/Alzheimerin taudilta/lievältä muistihäiriöltä (MCI)/kognitiiviselta heikentymiseltä myöhäisiässä; yhteenvedon kokoaminen (systemaattinen kirjallisuuskatsaus).
5) Kuinka kahvin juominen keski-iässä on yhteydessä dementiaan liittyviin aivomuutoksiin (kuten valkean aineen muutoksiin ja sisemmän ohimolohkon surkastumiseen) magneettikuvauksessa (MRI) myöhäisiällä (CAIDE-aineisto).

Tutkimustyön tuloksia (CAIDE Risk Score + Healthy Diet –index) on esitelty Kuopio Alzheimer Symposiumissa kesäkuussa 2015: CAIDE Dementia Riskimittarin (mukaanlukien ikä, sukupuoli, koulutus, kohonnut verenpaine, lihavuus, kohonneet kolesteroliarvot, fyysinen aktiivisuus, ja APOE genotyyppi) ja Terveellisen Ruokavalioindeksin (sisältäen usein ravintotekijöitä) yhdistelmä ennustaa myöhäisiän dementiaa hyvin keski-ikäisessä väestössä. Myös muiden tutkimusten osalta on saatu alustavia tuloksia apurahakauden aikana: esim. kohtalainen kahvin juominen keski-iässä näyttäisi liittyvän pienentyneeseen sisemmän ohimolohkoatrofian riskiin 28 vuotta myöhemmin. Analyysejä on jatkettu Juho Vainion Säätiön apurahakauden jälkeen, ja artikkelien kirjoitus on edennyt siten, että vuoden 2017 aikana ainakin kolme artikkelia tullaan julkaisemaan tieteellisesti korkeatasoisissa lehdissä.

Lapsilla, jotka saivat korkeampaa varhaislapsuuden D-vitamiinilisää (30 µg/pv), oli hitaampi pituuskasvu sekä päänympäryksen kasvu puolen vuoden iästä vuoden ikään asti, kuin lapsilla jotka saivat suosituksen mukaista D-vitamiinilisää (10 µg/pv). Pituuskasvussa ei ollut eroa enää kahden vuoden iässä mutta korkeampaa annosta saaneiden lasten painon ja pituuspainon kehitys oli nopeutunutta verrattuna alempaa D-vitamiiniannosta saaneisiin. Lapset, joilla oli 2-vuotiaana korkea veren D-vitamiinipitoisuus (25-hydroksi-D-vitamiini (25OHD) >121/125 nmol/l) olivat lyhyempiä, kevyempiä ja laihempia verrattuna vertailuryhmään (25OHD 50-74.9/<81.2 nmol/l). Myös raskausajan D-vitamiinipitoisuus oli yhteydessä lapsen kasvuun kahden vuoden iässä. Lapset, joiden äideillä oli alkuraskaudessa ollut korkea veren D-vitamiinipitoisuus (>125 nmol/l), olivat 2-vuotiaana kevyempiä ja laihempia verrattuna lapsiin, joiden äideillä D-vitamiinipitoisuus oli riittävä (50-74.9 nmol/l). Käänteinen U-käyrän muotoinen yhteys D-vitamiinin ja kasvun välillä oli havaittavissa. Liian matalat sekä korkeat D-vitamiinipitoisuudet olivat yhteydessä hidastuneeseen kasvuun.
Viimeaikaisissa tutkimuksissa on löydetty uusi merkkiaine joka mahdollisesti indikoi lasten pituuskasvua; kollageeni X biomarkkeri (collagen X biomarker, CXM). CXM on tyypin X kollageenin osa, jota erittyy verenkiertoon kasvulevyistä aktiivisen kasvun aikana, kun kollageenia hajotetaan juuri ennen kudoksen mineraalistumista. D-vitamiinin vaikutusmekanismi kasvuun voi löytyä kasvulevyjen toiminnasta ja siksi me tutkimme CXM:n pitoisuuden 1- ja 2-vuotiaiden lasten verinäytteistä. CXM kyllä korreloi pituuskasvun kanssa mutta heikosti ensimmäisen elinvuoden aikana ja voimakkaammin toisen elinvuoden aikana. D-vitamiiniannos muokkasi tätä yhteyttä mutta epäjohdonmukaisella tavalla. CXM ei ollut yhteydessä lasten luustomarkkereihin, kuten sääriluun mineraalitiheyteen. CXM ei todennäköisesti selitä D-vitamiinin kasvua hidastavaa vaikutusta.
Tutkimme myös lasten rautatasoa ja siihen vaikuttavia tekijöitä, erityisesti ravitsemustekijöitä, lasten ollessa 1- ja 2-vuotiaita. Raudanpuutos (veren ferritiini <10 μg/l) todettiin 14%:lla 1-vuotiaista ja 20%:lla 2-vuotiaista. Raudanpuuteanemiaa (ferritiini <10 μg/l ja hemoglobiini <112 g/l) oli vain 3%:lla molemmissa ikäryhmissä ja vastaa kansainvälisiä arvioita. Yksivuotiaista lapsista, 30% sai rautaa vähemmän kuin keskimääräinen tarve (5 mg/pv). Raudansaannin ja ferritiinin välinen korrelaatio oli voimakkaampi raudanpuutteisilla lapsilla verrattuna ei-raudanpuutteisiin lapsiin, mikä viittaa tehostuneeseen raudan imeytymiseen suolistossa raudanpuutteisilla. Imetys oli yleisempää raudanpuutteisilla (63%) kuin ei-raudanpuutteisilla lapsilla (35%). Tiheä maitotuotteiden käyttö 2-vuotiaana oli yhteydessä matalampaan ferritiini-tasoon. Myös raskauden kestolla ja kasvulla oli yhteys ferritiinitasoon. Raudanpuute oli yllättävän yleistä tässä perusterveessä aineistossa, ja raudansaanti jäi reilusti alle tarpeen ja suositusten. Korvikkeen käyttö oli suojaava tekijä 1-vuoden iässä mutta maitotuotteiden runsas käyttö 2-vuotiaana oli yhteydessä heikompaan rautatasoon. On kuitenkin epäselvää, mitä kliinisiä seuraamuksia raudanpuutteella, ilman anemiaa, on lasten terveydelle.

Raskaudenaikaisella ravitsemuksella on useita tunnettuja vaikutuksia sikiön ja lapsen terveyteen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää äidin raskaudenaikaisen ravitsemuksen ja ravitsemusohjauksen mahdollisuuksia tukea kehittyvän lapsen terveyttä edistävää ravitsemusympäristöä. Tutkimuksessa selvitettiin miten äidin (n=256) ravitsemus vaikuttaa äidin ja lapsen seerumin n-3 rasvahappojen osuuksiin sekä lapsen kehitystestin pisteisiin (Griffiths Mental Development Scale) vuoden iässä. Tutkimuksessa annettiin alkuraskaudesta lähtien ravitsemusohjausta, jossa painotettiin ravitsemuksen rasvan laatua ja kuidun määrää. Lisäksi äidit saivat käyttöönsä ohjausta tukevia ruokatuotteita.

Ravitsemusohjaus lisäsi äitien seerumin fosfolipidien n-3 rasvahappojen osuutta loppuraskaudessa. Lisäksi ravintoindeksillä mitattu suositusten mukainen ruokavalio ja erityisesti kalan käyttö, joko säännöllisesti alkuraskaudesta lähtien tai synnytyksen jälkeen kolmesti viikossa, selittivät äitien ja heidän lastensa suurempaa n-3 rasvahappojen osuutta. Äidin n-3 rasvahappojen saanti ei kuitenkaan liittynyt lapsen kehitystestin pisteisiin vuoden iässä. Ravintoaineista äidin D-vitamiinin saanti ravinnosta ja ravintolisistä korreloi lapsen korkeampiin kehitystestin pisteisiin. Raskaudenaikainen pahoinvointi voi asettaa haasteen riittävälle ravinnonsaannille ja tutkimuksessa todettiinkin, että naiset, joilla oli pahoinvointia saivat ravinnosta vähemmän proteiinia ja enemmän hiilihydraatteja verrattuna naisiin, joilla ei ollut pahoinvointia.

Tulokset osoittavat, että raskaus voi altistaa epätasapainoiselle ravintoaineiden saannille, mikäli äiti kärsii raskauspahoinvoinnista. Raskaana olevien naisten ravitsemusohjaus johtaa suotuisiin muutoksiin äidin ja lapsen rasvahappoaineenvaihdunnassa. Monipuolisen ruokavalion ohella erityisesti riittävä n-3 rasvahappojen ja D-vitamiinin saanti edistävät hyödyllisiä aineenvaihdunnallisia muutoksia ja lapsen kehitystä.

Tämän väitöskirjatutkimuksen päätulos oli, että ravinnon happokuormalla on sekä akuutteja että pidempiaikaisia vaikutuksia veren ja virtsan happoemästasapainoon, ja se voi vaikuttaa myös fyysiseen suorituskykyyn. Elimistön happokuormaa lisääväksi suunniteltu, seitsemän vuorokauden ajan nautittu ruokavalio lisäsi veren happamuutta nuorilla aikuisilla sekä ikääntyvillä, mutta ei lapsilla. Happojen tuottoa lisäävän ruokavalion jälkeen veren pH ja HCO3- -konsentraatio olivat matalampia myös submaksimaalisen liikunnan aikana erityisesti nuorilla ja ikääntyvillä naisilla verrattuna kasvispainotteiseen, happokuormaa pienentävään ruokavalioon. Nuorten naisten maksimaalinen aerobinen kestävyyssuorituskyky heikentyi happokuormaa lisäävän ruokavalion jälkeen. Maksimaalisen kuorman kesto sekä maksimaalinen hapenkulutus, laktaatti ja syke olivat matalampia happokuormaa lisäävän ruokavalion jälkeen verrattuna happokuormaa pienentävään ruokavalioon. Munuaisten toimintakapasiteettia kuvaava GFR oli matalampi vanhemmilla koehenkilöryhmillä nuorempiin verrattuna ja naisilla verrattuna miehiin. Erot munuaisten toimintakapasiteetissa voivat osaltaan selittää sitä, miksi ravinnon happokuorma vaikutti enemmän vanhempiin kuin nuorempiin tutkittaviin ja enemmän naisiin kuin miehiin. Ravinnon happokuorman pienentäminen saattaa olla yksi monista hyvistä syistä huolehtia riittävästä vihannesten ja hedelmien syömisestä.

The European population is undergoing an unprecedented ageing process, which is the consequence of the joint effects of increased life expectancy and reduced mortality. Healthy aging defined as “the process of developing and maintaining the functional ability that enables well-being in older age” has received the attention of researchers. Thus, the preservation of the capacity to live independently and function well in the growing older European population poses an unprecedented public health challenge. It is well known that sarcopenia and frailty are two major geriatric conditions posing a risk that older persons will develop adverse health outcomes such as fractures, metabolic syndrome, loss of independence, institutionalization or mortality.
The aim of this doctoral project was to explore the role of dietary protein in bone mineral density, sarcopenia and frailty in Finnish elderly women. We examined whether a higher protein intake would be associated with preserving bone mass, muscle mass, maintaining good physical function, and lowering the prevalence of sarcopenia and frailty compared with the lower intake. We also explored the association of sources of protein intake, i.e. animal protein and plant protein, with MM, physical function, sarcopenia and frailty. Finally, another aim was also to assess the relationship between a healthy diet as indicated by Baltic Sea diet and Mediterranean dietary patterns with MM, physical function and sarcopenia in Finnish elderly women.
The following conclusions can be deduced from this population study on the association of protein intake and dietary patterns with musculoskeletal health.
1. The findings of this study suggest that different measures of protein intake (g/d and g/kg body weight) were negatively associated with bone mineral density and bone mineral content.
2. It was observed that higher intakes of total and animal protein were associated with the preservation of lean mass. It was also noted that the associations between intakes of total and animal protein with increased lean mass were more apparent among older women who maintained their weight and received vitamin D and calcium supplementation.
3. The results of this cohort study suggest that a higher protein intake might be positively associated with preserving muscle strength and physical function. Thus it is appropriate to focus on the relationship between protein intake with muscle strength and physical function in the older individuals, because this group is rather vulnerable to suffer nutritional deficiencies.
4. This study showed that a higher protein intake and not being obese can be important strategies to prevent the onset of prefrailty and frailty in aging population.
5. A higher concordance to Baltic Sea diet and Mediterranean diets might be beneficial in the prevention of sarcopenia, since women with lower concordance to Baltic Sea diet and Mediterranean diet lost more relative skeletal muscle index and total body lean mass compared to those with better adherence to these diets.

Ruokavalion heikko laatu, riittämätön proteiinin ja muiden suojaravintoaineiden saanti oli yleistä kaiken kuntoisilla ikääntyneillä. Räätälöidyt ravitsemusinterventiot paransivat ikääntyneiden ruokavalion laatua ja ravintoaineiden saantia, elämänlaatua sekä vähensivät kaatumisalttiutta kotona asuvilla muistisairailla.

Väitöskirja / Niina Kaartinen:
Hiilihydraatit suomalaisten aikuisten ruokavaliossa: keskiössä saannin mittaaminen ja yhteydet ruokavalion muihin osatekijöihin ja lihavuuteen
(Carbohydrates in the diet of Finnish adults: Focus on intake assessment and associations with other dietary components and obesity)

Tausta
Ruokavalion hiilihydraatit ja niiden vaikutukset terveyteen ovat edelleen laajan kiinnostuksen kohteena tiedeyhteisössä ja kansalaisten keskuudessa. Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi vuonna 2015 uudet sokerisuositukset, jotka nostivat lisätyn sokerin saannin rajoittamisen entistä vahvemmin kansanterveyden edistämisen agendalle. Lisättyä sokeria suositellaan enintään 10 E% (prosenttia kokonaisenergiasta), mutta 5 E% saannin katsotaan lisäävän terveysetuja. Suositus pohjautuu kuitenkin pääosin hammasterveyttä koskeviin tutkimuksiin. Lisäksi luotettava standardoitu menetelmä koko ruokavaliosta peräisin olevan lisätyn sokerin määrittämiseksi puuttuu. Lihavuus on yksi tärkeimpiä terveyteen liittyviä haasteita tällä vuosisadalla (WHO) ja merkittävä ongelma myös Suomen aikuisväestössä. Ruokavalion hiilihydraattien ja niiden laadullisten ominaisuuksien yhteydestä lihavuuteen tarvitaan lisää tutkimusta. Tähänastisten ristiriitaisten tutkimustulosten tulkintaa vaikeuttavat ruokavalion eri tekijöiden monimutkaiset yhteydet toisiinsa sekä painopisteiltään erilaiset hiilihydraattilähteet väestöissä.

Tavoitteet
Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli tutkia suomalaisten väestöaineistojen avulla lisätyn sokerin yhteyksiä muihin ruokavalion osatekijöihin sekä hiilihydraattien saannin sekä ruokavalion glykeemisen indeksin (GI) ja kuorman (GL) yhteyttä lihavuuteen. Lisäksi tavoitteena oli tutkia ja kehittää hiilihydraattien mittaamiseen liittyviä menetelmiä. Erityisesti tutkittiin frekvenssityyppisen ruoankäyttökyselyn (FFQ) hyvyyttä hiilihydraattien saannin, ruokavalion GI:n ja GL:n mittaamisessa sekä elintarvikkeiden koostumustietokannassa käytössä olevien kontrolloitujen asiasanastojen soveltuvuutta GI-arvojen kuvaamisessa.

Tulokset ja johtopäätökset

Lisätyn sokerin saanti on yhteydessä epäedullisiin ruokavalintoihin (Kaartinen ym. 2017)

Suomalaisten 25-74-vuotiaiden aikuisten (n=4842) ruokavalion sisältämästä sokerista (sakkaroosi ja fruktoosi) noin 40 % tulivat luontaisista lähteistä, kuten hedelmistä, marjoista, kasviksista ja täysmehusta ja loput 60 % oli kotona ja elintarviketeollisuudessa lisättyä. Ruokavaliostaan paljon lisättyä sokeria saavat olivat keskimäärin nuorempia, ja he saivat ruokavaliostaan vähemmän kuitua ja he käyttivät vähemmän hedelmiä, kasviksia, ruista ja kalaa kuin ne, joiden lisätyn sokerin saanti oli vähäisintä. Lisätyn sokerin saanti oli yhteydessä myös suurempaan voin ja voi-kasviöljyseosten käyttöön. Tutkimuksen tulokset tukevat nykyistä suositusta rajoittaa lisätyn sokerin saantia ruokavaliossa ja antavat uutta tietoa lisätyn sokerin saannin yhteyksistä muuhun ruoankäyttöön. Kansanterveyden edistämisen kannalta on tärkeä havainto, että lisätyn sokerin saanti on suurempaa nuorissa ikäpolvissa. Tässä tutkimuksessa esitetty menetelmä lisätyn sokerin saannin määrittämisestä luo pohjan menetelmän jatkokehitykselle.


Hiilihydraattien saanti on yhteydessä pienempään lihavuuden riskiin – seurantatutkimuksia tarvitaan (Kaartinen ym. 2016)

Kolmen poikkileikkausaineiston yhteisanalyysissä (n=12 342, ikä 25-79 vuotta) 23 % tutkittavista luokiteltiin lihavaksi (painoindeksi, BMI vähintään 30 kg/m2). Lihavuuden riski oli 35 % pienempi hiilihydraatin saannin korkeimmassa neljänneksessä verrattuna matalimpaan. Lihavuuden riski pieneni myös sakkaroosin saannin ja ruokavalion GL:n lisääntymisen myötä. Sakkaroosin saannin ja lihavuuden välinen käänteinen yhteys oli voimakkain niillä, jotka söivät paljon hedelmiä. Ruokavalion GI ja kuidun saanti eivät olleet yhteydessä lihavuuteen, kun se arvioitiin painoindeksiin perustuen. Vyötärölihavuuden (miehillä >=102 cm ja naisilla >=88 cm) riski oli kuitenkin 20 % pienempi kuidun saannin korkeimmassa neljänneksessä verrattuna matalimpaan.

On todennäköistä, että lihavat ovat tutkimushetkeen mennessä vähentäneet hiilihydraattien saantiaan tai raportoivat tietoisesti tai tiedostamattaan vähäisen hiilihydraattipitoisten elintarvikkeiden käytön. Ajallisten yhteyksien varmistamiseksi tarvitaankin seuranta-asetelmassa toteutettuja tutkimuksia ja virheraportointia tulee tutkia tarkemmin. Samansuuntaisia tuloksia kuin tässä tutkimuksessa on kuitenkin raportoitu myös kansainvälisessä kirjallisuudessa. Kuidun saannin on havaittu suojaavan lihavuudelta, ja on viitteitä hiilihydraatin lähteen merkityksestä hiilihydraattien ja lihavuuden välisiin yhteyksiin: kuitupitoiset täysjyväviljatuotteet, hedelmät, marjat ja kasvikset ovat lihavuudenkin kannalta hyviä elintarvikevalintoja. Näin ollen hiilihydraattien elintarvikelähteiden entistä parempi huomiointi on tarpeen tulevissa tutkimuksissa.


Suomen aikuisväestön hiilihydraattien saannin mittausmenetelmä validoitiin (Kaartinen ym. 2012)

Epidemiologisessa ravitsemustutkimuksessa käytetyn frekvenssityyppisen ruoankäyttökyselyn (FFQ) hyvyyttä arvioitiin vertaamalla siitä saatuja ruoankäyttö- ja ravintoaineiden saantitietoja vastaaviin tietoihin kuuden päivän ruokapäiväkirjoista (validointitutkimus n=510). Menetelmien vertailussa keskimäärin 73 % suomalaisista aikuisista luokittui samaan tai viereiseen hiilihydraattien saannin viidennekseen. Menetelmien välinen yhtenevyys parani tutkittavien iän vähetessä sekä siirryttäessä matalasta koulutusluokasta korkeampaan, erityisesti naisilla. BMI ei ollut yhteydessä menetelmien väliseen yhtenevyyteen. FFQ mittaa hiilihydraattien suhteellista saantia samantasoisesti kuin kansainvälisissä tutkimuksissa. Suomen aikuisväestön ruoankäytön mittaamiseen kehitetty FFQ on siten toimiva työkalu ravitsemusepidemiologisille tutkimuksille tässä väestössä. Tutkittavien sukupuoli, ikä ja koulutus vaikuttavat tutkittavien kykyyn vastata ruoankäyttökyselyyn. Tämä tulee huomioida kaikissa analyyseissä myös tulevaisuudessa sekä kehitettäessä FFQ-menetelmää edelleen.


Suomalaisille elintarvikkeille on nyt kattavasti GI-arvoja tutkimuskäyttöä varten (Kaartinen ym. 2010)

Tässä väitöskirjatutkimuksessa päivitettiin GI-tietokanta (1340 elintarviketta ja niiden GI-arvot) ja tallennettiin nämä arvot kansalliseen elintarvikkeiden koostumustietokantaan (Fineli) tutkimuskäyttöä varten. Tämän johdosta pystyttiin laskemaan tutkittavien ruokavalion GI ja GL THL:n väestöaineistoihin (DILGOM 2007, FinRavinto 2007, Terveys 2000 ja Helsingin syntymäkohorttia koskeva kliininen aineisto). Fineli-tietokannassa käytössä olevat kansainväliset kontrolloidut asiasanastot soveltuivat kuvamaan elintarvikkeiden GI-arvojen alkuperää ja koostamismenetelmiä. Tämä luo pohjaa eri maiden välisten GI-tietokantojen vertailulle ja elintarvikkeiden koostumustietokantojen dokumentaation kehittämiselle, mikä on keskeistä koostumustietokantojen hallinnoinnissa ja laadunvarmistuksessa.

Kiitämme Juho Vainion säätiötä apurahasta. Tutkimus sujui suunnitellusti. Tutkimuksessa pääosin työskennellyt väitöskirjatutkija Hanna-Maria Matinolli väitteli (TtT) 6/2018 ja siirtyi tohtoritutkijaksi toiseen tutkimusryhmään, mutta muut ryhmän tutkijat ovat jatkaneet tulosten analysointia ja käsikirjoitusten julkaisemista myös muiden rahoitusten turvin.

Jo ennen tätä apurahaa Hanna-Maria Matinolli oli puhdistanut Juho Vainion säätiön aiemman apurahan turvin kerätyn kansainvälisestikin ainutlaatuisen, keskosten ensimmäisen sairaalahoitojakson aikaisen ravitsemuksen, lääkityksen ja kasvun käsittävää Helsingin ”pikku-k”-pikkukeskostutkimuksen aineiston ja kirjoittanut siitä väitöskirjansa ensimmäisen käsikirjoituksen, jossa todettiin pikkukeskosina (1500 g) vuosina 1978-1985 synytneiden syntymän jälkeisen proteiinin saannin ennustavan rasvatonta painoa ~20 vuoden iässä (Matinolli ym. J Nutr 2015). Tämän apurahan aikana hän kirjoitti aineistosta toisen käsikirjoitusken, jossa runsaamman varhaisen proteiinin, rasvan ja energian saannin todettiin ennustavan pienempää rasvattomaan painoon suhteutettua perusaineenvaihduntaa (Matinolli ym. Nutrients 2018). Lisäksi ryhmämme muut tutkijat ovat todenneet, että syntymän jälkeinen ravitsemus ei ennusta sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä ¨20 vuoden iässä (Suikkanen ym. PLoS One 2018) mutta ennustaa kognitiivista suorituskykyä (Sammallahti PLoS One 2017).

Tutkimuksessa on selvitettiin myös hyvin (ennen 34. raskausviikkoa) ja lievästi (34.-<37 raskausviikolla) ennenaikaisena syntyneiden nuorten aikuisten syömishäiriöpiirteitä ja ruokailutottumuksia. Hyvin ennenaikaisesti syntyneillä nuorilla naisilla todettiin olevan vähemmän syömishäiriöihin liittyviä piirteitä kuin täysiaikaisena syntyneillä verrokeilla (Matinolli ym. Int J Eat Disord. 2017). Heillä todettiin toisaalta olevan myös hieman verrokkeja epäterveellisemmät ruokailutottumukset kuten vähäisempi hedelmien ja vihannesten saanti (Matinolli ym. Pediatr Res. 2018).

Olemme julkaisseet tuloksia säätiön aiemmin rahoittamasta ennenaikaisesti ja diabetesraskaudesta syntyneiden aikuistan tutkimuksesta. Diabetesraskaudesta syntyneillä nuorilla aikuisilla on lisääntynyt kehon rasvaprosentti, enemmän insuliiniresistenssiä ja aterogeeninen lipidiprofiili (Kaseva Int J Obesity 2018, JCEM 2019, Nutr Diabetes 2020).

Edellä kuvattujen tulosten tukemana olemme tämän apurahan ulkopuolella laajentaneet em. tutkimuksia a) kansainvälisiin yhteisanalyyseihin johtamassani APIC-yhteistyöverkostossa sekä b) EU-rahoituksella pohjoismaisiin rekisteritutkimuksiin. APIC-tuloksiiin kuuluu 0.8 SD heikompi hengityksen sekuntikapasiteetti pikkukeskosina syntyneillä aikuisilla (11 kohorttia; Doyle Lancet Resp Med 2019) ja heikompi käden puristusvoima (Kajantie käsikirjoitus). Rekisteritutkimuksessa keskosina syntyneillä aikuisilla on suurempi riski kuolla kardiometabolisiin ja keuhkosairauksiin, yhtenevästi neljässä Pohjoismaassa (Brown käsikirjoitus).

Tutkiaksemme keskosina syntyneiden terveyttä ja testataksemme Suomessa toteamiamme löydöksiä matalan tulotason maissa olemme käynnistäneet Bangladeshissa ja Malawissa yhteistyöhankkeet perusteellisesti tutkituissa nuorten ja nuorten aikuisten seurantatutkimuksissa, joista on tiedossa luotettava raskauden kesto. Näihin tutkimuksiin tulemme hakemaan uutta rahoitusta.

Useat epäterveelliset elintavat on yhdistetty lisääntyneisiin sairauspoissaoloihin ja niiden kustannuksiin. Ruokavalio ja liikunta ovat elintapatekijöitä, joita edistämällä voidaan mahdollisesti vähentää työnantajalle aiheutuvia kustannuksia. Tässä tutkimuksessa selvitettiin työntekijöiden ruokavaliossa ja vapaa-ajan liikunnassa tapahtuvien muutosten yhteyksiä työnantajalle aiheutuviin suoriin kustannuksiin lyhytkestoisista (<10 työpäivää) sairauspoissaoloista. Lisäksi tutkittiin modifioiko lihavuus näiden elintapojen ja sairauspoissaolojen kustannusten välisiä yhteyksiä.

Aineistona käytettiin Helsinki Health Studyn (HHS) kyselyaineistoja vaiheista 1 (2000–2002) ja 2 (2007) sekä linkattuja tietoja työnantajien sairauspoissaolorekistereistä. HHS on kohorttitutkimus, joka koostuu alun perin 40–60-vuotiaista Helsingin kaupungin työntekijöistä (n=8960, vastausprosentti 67). Ruokavaliotottumuksia kysyttiin lyhyellä ruuankäyttökyselyllä. Hedelmien ja kasvisten kulutusta käytettiin indikoimaan ruokavalion terveellisyyttä. Tutkittavat jaettiin kolmeen luokkaan: ei hedelmiä eikä kasviksia päivittäin käyttävät, joko hedelmiä tai kasviksia päivittäin käyttävät ja sekä hedelmiä että kasviksia päivittäin käyttävät. Viikoittaista vapaa-ajan liikuntaa mitattiin kysymällä vapaa-ajan liikunnan intensiteettiä ja määrää, ja näiden pohjalta laskettiin viikoittaiset MET-tunnit. Tutkittavat jaettiin kolmeen luokkaan: vähän liikkuvat (<14 MET-tuntia), kohtuullisen aktiiviset (≥14 MET-tuntia sisältäen kohtuullisen rasittavaa liikuntaa) ja aktiiviset (≥14 MET-tuntia sisältäen rasittavaa liikuntaa). Tiedot työntekijän lyhytkestoisista sairauspoissaoloista ja palkoista vuosilta 2008–2012 saatiin työnantajien rekistereistä. Ruokavaliossa ja vapaa-ajan liikunnassa tapahtuvien muutosten (vaiheiden 1 ja 2 välillä) yhteyksiä sairauspoissaolokustannuksiin analysoitiin kaksiosaisella mallilla. Analyyseissä otettiin huomioon sekoittavina tekijöinä tutkittavien ikä, sukupuoli, siviilisääty, ammattiasema, työn fyysinen rasittavuus, työssäolovuodet, aikaisemmat sairaspoissaolot, humalahakuinen juominen, tupakointi, sekä unen määrä. Tutkittavien painoindeksiä tarkasteltiin mahdollisena ruokavalion, liikunnan ja sairaspoissaolojen kustannusten välistä yhteyttä modifioivana tekijänä.

Työntekijät, jotka lisäsivät hedelmien ja kasvisten käyttöä ei-päivittäisestä päivittäiseen ja pysyivät fyysisesti aktiivisina, toivat työnantajalle 620€ (95% CI 1194€, -47€) pienemmät kustannukset kuin ne, jotka eivät käyttäneet hedelmiä ja kasviksia päivittäin ja pysyivät inaktiivisina (ka. kustannukset 3479€) 5-vuotisen seurannan ajan. Ruokavaliomuutokset yksinään eivät olleet tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä kustannuksiin, vaikkakin hedelmiä ja/tai kasviksia enenevissä määrin tai jatkuvasti runsaammin käyttävillä oli yleisesti pienemmät kustannukset. Suurimmat kustannukset työnantajalle toivat työntekijät, jotka vähensivät hedelmien ja kasvisten kulutusta päivittäisestä ei-päivittäiseen. Vapaa-ajan liikunnan osalta taas työntekijät, jotka pysyivät fyysisesti aktiivisina (-546€, 95% CI -955€, -137€) tai lisäsivät fyysistä aktiivisuuttaan kohtuullisesta aktiiviseen (-542€, 95% CI -1005€, -78€), toivat työnantajalle 19% vähemmän kustannuksia kuin ne, jotka pysyivät inaktiivisina seurannan ajan. Suurimmat kustannukset työnantajalle toivat työntekijät, jotka olivat inaktiivisia joko seurannan alussa, lopussa tai koko seurannan ajan. Tutkittavan painoindeksin huomioiminen ei muuttanut tuloksia.

Edistämällä työntekijöiden ruokavaliota ja vapaa-ajan liikuntaa voidaan vähentää työnantajalle aiheutuvia suoria sairauspoissaolokustannuksia. Vaikka ruokavalio ei ollut tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä sairauspoissaolokustannuksiin, voi ruokavalion parantaminen edesauttaa vapaa-ajan liikunnan suotuisia yhteyksiä sairauspoissaolokustannuksiin. Myös muut ruokavalion ja vapaa-ajan liikunnan edistämisestä aiheutuvat suorat ja epäsuorat kustannussäästöt tulisi huomioida, kun arvioidaan näiden elintapamuutosten vaikutuksia työantajan kokonaiskustannuksiin.

Lapsuusiän ravitsemuksen on osoitettu olevan yhteydessä aikuisiässä ilmeneviin elintapasairauksiin, kuten lihavuuteen ja sydän- ja verisuonitauteihin. On arveltu, että erityisesti ruokavalion ravitsemuksellinen laatu on keskeisessä roolissa lasten lihavuuspandemian ehkäisyssä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää alle kouluikäisen lapsen ruokavalion ravitsemuksellinen laatu validoidulla lyhytmenetelmällä sekä ruokavalion ravitsemuksellisen laadun yhteys lapsen ylipainoon ja muihin tekijöihin, kuten vanhempien sosioekonomiseen asemaan. Lisäksi kartoitettiin neuvolahoitajien kokemukset tutkimuksessa käytetyn ruokavalion ravitsemuksellista laatua mittaavan indeksin käytöstä ravitsemusohjauksessa.

Valtakunnallisesti neuvoloissa toteutetun Leikki-ikäisten lasten ravinto (LILA) -tutkimuksen aineisto (n=766) analysointiin tutkimuksen tavoitteiden mukaisesti ja tulokset raportoitiin tieteelliseksi artikkeliksi. Artikkelin käsikirjoitus submittoitiin keväällä 2020 tieteelliseen julkaisuun. Saimme kommentit käsikirjoituksesta ja submittoimme korjatun käsikirjoituksen uudestaan samaan julkaisuun syyskuussa 2020.

Vielä julkaisemattomat tulokset viittaavat siihen, että suomalaisten lasten ruokavalion ravitsemuksellisessa laadussa on puutteita suhteessa ravitsemussuosituksiin ja tehokkaampia tapoja tukea lasten terveyttä edistävää ruokavaliota tarvitaan neuvoloiden perinteisten aikaa vievien menetelmien rinnalle. Tutkimuksessa löydettiin ruokavalion ravitsemukselliseen laatuun vaikuttavia tekijöitä, joita voi olla hyödyllistä ottaa huomioon lasten elintapaohjauksessa muun muassa kohderyhmien valinnassa. Työ edistyi koko apurahakauden ajan suunnitelman mukaisesti.

Aluksi selvitys siitä, miksi loppuraportti annetaan vasta nyt (apuraha saatu 2019):
Koronan vuoksi hankkeen käynnistäminen siirtyi vuodelta 2020 vuodelle 2021 ja ilmoitin tästä sähköpostitse 27.4.2020. Sain vastausviestin 15.5.2020, jossa kerrottiin, että asia ok. Maaliskuussa 3/2021 rahoitus aktivoitiin HYKS Instituutin hallinnoitavaksi. Saatu rahoitus mahdollisti tutkimushankkeen käynnistymisen syksyllä 2021. Palkkasimme rahoituksella tutkimushoitajan ja lisäksi rahoituksella on hankittu seurantatutkimukseen tarvittavia välineitä, mm. verepainemittari ja maksettu artikkeleiden julkaisukuluja sekä maksettu yleiskustannusosuus (kts yst liitteenä olevat Pääkirjat vuosilta 2021 ja 2022).
Tutkittavien rekrytointi käynnistyi 3/2022. Tässä vaiheessa oli käynyt selväksi, että yhteistyö toisen raskauden aikaisen kohortin kanssa (PREDO) vahvistaa tutkimuksemme voimaa merkittävästi ja meillä on mahdollisuuksia tutkia raskauden aikaisten aineenvaihduntatuotteiden ja lapsuuden lihavuuden välisiä yhteyksiä. Tähän yhteishankkeeseen liittyen on lähetetty uusi apurahahakemus metabolomiikka+genetiikka -kulmalla 30.9.2022.

Alkuperäisessä apurahahakemuksessa oli kaksi päätutkimuskysymystä: 1) tutkia raskauden aikaisen elämäntapaintervention vaikutuksia lapsen terveyteen ja 2) identifioida raskauden aikaisia ja synnytyksen jälkeisiä tekijöitä, joilla voidaan ehkäistä lapsuuden lihavuutta.
Koska 11-14v seurannan tuloksia ei ole pystytty vielä analysoimaan (datan keruu käynnissä), olemme käyttäneet ajan hyödyksi jo olemassa olevan aineistostamme kanssa ja julkaisseet siitä useita artikkeleita (ne liitteenä ohessa).
Näiden julkaisujen keskeiset tulokset:
1) Raskauden aikaiseen interventioon osallistuneiden äitien lapsilla oli yllättäen huonommat lipidiarvot 5v synnytyksen jälkeen kuin kontrolliryhmän lapsilla, mutta ei lisääntynyttä lihavuutta tai muita poikkeavia löydöksiä (Grotenfelt 2020). Syy tälle hieman yllättävälle löydökselle on epäselvä.
2) Äidin geneettisellä alttiudella on vaikutusta raskauden aikaisen ja sen jälkeisen elämäntapaintervention tehoon raskausdiabeteksen ja synnytyksen jälkeisen diabeteksen ehkäisyssä. Tehokkainta elämäntapainterventio oli diabeteksen suhteen suuren geneettisen riskin äideillä (Huvinen 2022).
3) Lapsen kiihtynyt kasvu 0-2vuoden iässä lisää riskiä lihavuuteen 5-vuotiaana (Huvinen 2021).
4) Äidin raskauden aikainen ruokavaliolla (mm. tyydyttyneet rasvahapot) on epäsuotuisa yhteys lapsen rasvaprosenttiin 5-vuotiaana huolimatta äidin ja lapsen ruokavaliosta synnytyksen jälkeen (Meinila 2021).
4) Metabolomiikkatyössä totesimme, että lihavilla äideillä on jo alkuraskaudesta lähtien epäedullisempi aineenvaihduntaprofiili kuin ei-lihavilla. Heidän aineenvaihduntaprofiilit eivät myöskään reagoi raskauden aikasiin muutoksiin kuten ei-lihavilla (ovat jäykempiä). Tällä voi olla vaikutuksia epäedullisesti sikiön intrauteriiniseen kuormitukseen (ohjelmoituminen). (Kivela 2021)
5) Äidin raskauden aikainen lihavuus näkyy lapsen lisääntyneenä rasvaisuutena 5-vuotiaana (Litwin 2020) ja äidin carotis intima median paksuus ennusti myös lapsen carotis intima median paksuutta (Litwin 2021) 5-vuotiaana.

Tutkimuksessa suunniteltiin ja esitestattiin ravintointerventio, jonka tavoitteena oli edistää lapsiperheiden hyviä elintapoja ja tukea ravintosuositusten saavuttamista. Seitsemän kuukautta kestäneen rekrytoinnin aikana tutkimukseen lähti mukaan 82 perhettä interventioryhmässä ja 66 perhettä kontrolliryhmässä. Interventioryhmän perheistä 55 % ja kontrolliryhmän perheistä 70 % oli mukana tutkimuksen loppuun arti. Terveydenhoitajat antoivat parasta palautetta kouluttajista, tutkimuksessa käytetyistä materiaaleista ja tutkimuksen interventiona käytetystä Neuvokas perhe -menetelmästä. Tutkimuksen toteuttamisessa lastenneuvoloissa tuli vastaan isoja haasteita neuvolapalvelujen muutosten ja useiden henkilöstövaihdosten muodossa. Haasteet vaikuttivat perheiden rekrytointiin, intervention toteuttamiseen sekä lomakkeiden palautumiseen. Haasteet näkyivät terveydenhoitajien palautteissa tutkimuksesta.
Interventio näytti kuitenkin parantaneen perheiden ruokatottumuksia ravitsemussuositusten suuntaan ja ravitsemukseen liittyviä asenteita, joskaan erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä.
Tämän esitutkimuksen tulosten perusteella lastenneuvolan keskeisiä kehittämishaasteita ovat elintapaohjauksen toteuttaminen yksilöllisesti kunkin perheen tarpeiden mukaan, perheen motivointi tarvittavaan muutokseen ja muutoksen saavuttamiseksi tarvittavien keinojen tunnistaminen, sekä tavoitteiden saavuttamisen seuranta. Luotettavat tulokset intervention vaikuttavuudesta ja tulosten pysyvyydestä vaativat laajemman ja pidempikestoisen tutkimuksen.
Juho Vainion Säätiön apurahalla tutkimuksesta kirjoitettiin tutkimusartikkeli, jota tarjotaan kesän 2017 aikana Public Health Nutrition -julkaisulle.

Osatyön #1 mukaan kaikki tutkittavamme ovat lihoneet kymmenen vuoden seurantajakson aikana keskimäärin 2 painoindeksiyksikköä (n. 6 kg). Naisista lihovat eniten lähtötilanteessa hoikimmat, jotka myös halusivat lihoa; miehillä lähtötilanteen ihannepaino ei ennusta tulevaa painokehitystä. Osatyön #2 mukaan onnistunutta painonhallintaa pitkällä aikavälillä ilman edeltävää laihduttamista tukevat tekijät osoittautuivat sukupuolispesifeiksi. Naisten painonhallintaan vaikuttavat elämäntavat sekä lapsien saaminen. Miehillä merkitseviksi tekijöiksi nousivat perinnölliset tekijät, kuten lähtöpaino sekä koulutus. Tähän mennessä väitöskirja-tutkimustani nuorten aikuisten painonmuutokseen vaikuttavat tekijät ovat osoittautuneet erilaisiksi naisilla ja miehillä.

Tutkimuksen tavoitteena on toteuttaa kliininen interventiotutkimus raskaana olevilla naisilla ja edistää sekä äidin että lapsen aineenvaihdunnallista ja kliinistä terveyttä. Ensimmäisessä vaiheessa selvitetään erityisesti intervention vaikutusta raskausdiabeteksen ilmaantumiseen sekä selvitetään taustalla olevia aineenvaihdunnallisia mekanismeja.

Tavoitteiden toteutuminen
Tutkimuksen kliininen vaihe on meneillään ja tutkimusaineisto valmistuu raskauden osalta vuonna 2017. Tutkimuksessa on kerätty mittava aineisto kattaen tausta- ja kliiniset tiedot, ravinnon saanti, kehon koostumus sekä biologisia näytteitä. Tutkimuksessa toistaiseksi kerättyä kliinistä aineistoa on hyödynnetty kolmessa artikkelissa, joista yksi on julkaistu (Mokkala ym. 2016) ja kaksi on arvioitavana (Röytiö ym. ja Mokkala ym.). Näissä raporteissa olemme analysoineet kliinisen tutkimuksen lähtötilanteesta (baseline ennen interventiota) mm. tutkittavien ravinnon saannin, kehon koostumuksen, ulosteen mikrobiston koostumuksen ja verinäytteistä tulehdustekijöitä, metabolomiikkaa ja suolen läpäisevyyttä kuvastavia mittareita.
Julkaistun artikkelin mukaan (Mokkala ym. 2016) ravinnon tietyillä komponenteilla, erityisesti n-3 rasvahapoilla ja ulosteen mikrobiston koostumuksella on vaikutusta suoliston läpäisevyyteen raskaana olevilla ylipainoisilla naisilla. Tämä tulos viittaa siihen, että tutkimuksessa olevalla interventiolla voidaan todennäköisesti muokata ravintoa ja suoliston mikrobistoa ja siten vaikuttaa hyödyllisesti suoliston läpäisevyyteen.
Tuloksia on esitetty suullisena ja posteriesityksenä 12th FENS European Nutrition Conference –kongressissa lokakuussa 2015 sekä Euroopan diabetestutkijoiden (EASD) 52. vuosikokouksessa Munchenissä, 12.-16. syyskuuta 2016 ja Beneficial Microbes –kokouksessa, Amsterdamissa 10.-12. lokakuuta 2016.

Tuoreen määritelmän mukaisesti ihanteellista sydänterveyttä kuvastavat normaalipaino, tupakoimattomuus, riittävä liikunta, terveellinen ruokavalio sekä suositusten mukaiset verenpaineen, kolesterolin ja verensokerin tasot. Tässä väitöstutkimuksessa osoitettiin, että nuorilla aikuisilla ihanteellisen sydänterveyden, jossa kaikki osatekijät toteutuivat, esiintyvyys oli vain 1 %. Tutkituista lapsista ihanteelliseen sydänterveyteen ei yltänyt kukaan. Vanhempien tupakoimattomuus ja perheen korkeampi sosioekonominen asema lapsuudessa ennustivat itsenäisesti parempaa sydänterveyttä aikuisena. Sydänterveyden osatekijöiden lukumäärä lapsena ja aikuisena oli yhteydessä valtimoiden terveyteen aikuisiällä. Mitä enemmän ihanteellisia sydänterveyden osatekijöitä yksilöllä oli, sitä ohutseinäisemmät ja joustavammat olivat kaulavaltimot ja sitä pienempi oli sepelvaltimoiden kalkkeuman riski. Niillä tutkittavilla, jotka paransivat sydänterveyttään lapsuudesta aikuisuuteen, valtimokovettumataudin varhaismuutosten riski pieneni samalle tasolle kuin niillä, joilla oli koko ajan hyvä sydänterveys.

Johtopäätökset: Ihanteellisen sydänterveyden määritelmä ei täyty lapsilla ja nuorilla aikuisilla. Sydänterveyden edistämiseen tähtääviä interventioita tulisi kohdentaa matalamman sosioekonomisen aseman perheisiin sekä perheisiin, joissa vanhemmat tupakoivat. Suurempi ihanteellisen sydänterveyden osatekijöiden lukumäärä ja sydänterveyden parantaminen lapsuudesta aikuisuuteen olivat yhteydessä alhaisempaan varhaisten valtimomuutosten riskiin.

Kehitimme hankkeessa tilastollisen menetelmän, jolla pystytään mallintamaan tutkimusaineiston lapsille yksilölliset painoindeksikasvukäyrät. Menetelmän avulla pystytään edelleen tutkimaan erilaisten varhaisten tekijöiden yhteyttä lapsuusiän painoindeksin kehittymiseen. Alustavat tulokset tukevat käsitystä varhaisten, jo raskausaikaisten, tekijöiden yhteydestä lapsuusiän lihavuuden kehittymiseen. Hankkeen puitteissa kehitettiin myös alle kouluikäisten lasten ruoankäytön terveellisyyttä kuvaava indeksi (Finnish Children Healthy Eating Index, FCHEI). Indeksi osoittautui kuvaavan hyvin alle kouluikäisten suomalaislasten ravitsemuksen laatua. Lasten ruoankäytössä havaittiin väestöryhmittäisiä eroja: esimerkiksi äidin pitkä koulutus, äidin tupakoimattomuus sekä päivähoito kodin ulkopuolella olivat yhteydessä lasten suositustenmukaisempaan ruokavalioon ennen kouluikää. Perheiden elintapoihin ja terveyskäyttäytymiseen vaikuttavia toimenpiteitä suunniteltaessa on tärkeää pyrkiä näiden väestöryhmien välisten erojen tasaamiseen.

Tutkimustulokset
I) Melkein kaikissa kymmenessä Euroopan maassa, jotka osallistuivat PRO GREENS -tutkimukseen, korkeamman sosioekonomisen taustan lapset söivät todennäköisemmin päivittäin kasviksia ja hedelmiä. Tärkeimmät yhteyttä välittävät tekijät olivat korkeamman sosioekonomisen taustan lasten parempi kasvisten ja hedelmien saatavuus kotona ja tietämys saantisuosituksista.
II) Ystäviin liittyvät kuvailevat normit olivat yhtä tärkeitä kuin vanhempiin liittyvät kuvailevat normit 11-vuotiaiden lasten kasvisten ja hedelmien kulutuksen selittäjinä sekä tytöillä että pojilla. Ystävien vaikutus kasvisten ja hedelmien kulutuksen muutoksen selittäjänä oli voimakkaampi kuin esimerkiksi äidin vaikutus.
III) Se, että tytöt pitivät enemmän kasviksista ja suuremmasta valikoimasta kasviksia kuin pojat, selittyi osittain tyttöjen runsaammalla aiemmalla kasvisten kulutuksella ja harvemmilla koetuilla esteillä. Tyttöjen korkeampaa kasviksista pitämistä selitti myös se, että vanhemmat vaativat tyttöjä poikia useammin syömään kasviksia.
IV) Intensiivisemmin toteutettu interventio lisäsi hedelmien kulutusta lisäämällä sekä lasten tietämystä saantisuosituksista että hedelmistä pitämistä. Pienemmällä intensiteetillä toteutettu interventio oli vähemmän tehokas, mutta lisäsi hedelmien syöntiä saamalla lapset tuomaan useammin hedelmiä kouluun välipalaksi. Kasviksien kulutusta interventio ei lisännyt.

Johtopäätökset
Vaikka kasviksista ja hedelmistä pitäminen on yksi parhaista kasvisten ja hedelmien kulutuksen selittäjä, yhteys näyttää olevan voimakas myös toiseen suuntaan. Jos halutaan edistää kasvisten ja hedelmien kulutusta, erityisesti poikien ja alemman sosioekonomisen taustan lasten keskuudessa, tulisi varmistaa kasvisten ja hedelmien runsas saatavuus ja kulutus kannustavassa ilmapiirissä. Lasten kasvaessa ystäväpiirin merkitys korostuu ja jo 11-vuotialla ystävien syömiskäyttäytymiseen liitetyt kuvailevat normit vaikuttavat lasten kasvisten ja hedelmien kulutukseen jopa vanhempiin liitettyjä normeja enemmän. Kasvisten kulutusta on vaikeampi lisätä kuin lapsille mieluisampaa hedelmien kulutusta, joten tulevat interventiot tulisi toteuttaa intensiivisesti ja niiden tulisi keskittyä vaikuttamaan etenkin kasvisten kulutuksen taustatekijöihin.

Elimistön oksidatiivisen stressitilan tiedetään vaikuttavan monien sairauksien syntyyn. LDL (low density lipoprotein) kuljettamien hapettuneiden lipidien on todettu olevan osallisina valtimoiden kovettumataudissa ja oksidatiivisen stressin tiedetään vaurioittavan DNA:ta ja pahimmillaan johtavan syöpään.
Perinteisesti oksidatiivisen stressin on oletettu olevan sisäsyntyistä ja johtuvan mm. metalli-ioneista, superoksidi radikaaleista tai myeloperoksidaasista. Viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että merkittävä osa elimistön oksidatiivisesta stressitilasta saattaa olla lähtöisin syömästämme ravinnosta ja ruuanvalmistusprosessien aikana syntyneiden hapettuneiden lipidien aiheuttamaa.
Tutkimuksemme tavoitteena oli selvittää ruuan valmistuksen aikana syntyneiden hapettuneiden lipidien osuutta elimistön oksidatiiviseen stressitilaan ja sitä kautta joidenkin sairauksien kehittymiseen. Hypoteesina oli, että hapettuneet lipidit kulkeutuvat verenkiertoon ja niillä on merkittävä rooli oksidatiivisen stressitilan kehittymisessä edistäen mahdollisesti joidenkin elämäntapasairauksien syntyä.
Tutkimukseen valittiin naudanlihaa, sillä sen käyttö Suomalaisissa kotitalouksissa on runsasta ja uusimmat ravitsemussuositukset suosittelevat punaisen lihan käytön vähentämistä. Runsas punaisen lihan syöminen on yhdistetty useisiin syöpiin, mm. paksusuolensyöpään. Tutkimuksessa naudanlihapihviä kypsennettiin pannulla paistaen tai sous-vide menetelmällä vesihauteessa. Menetelmät oli valittu niin, että toinen tapahtuu korkeassa lämpötilassa, mutta on lyhytkestoinen, toinen taas tapahtui matalassa lämpötilassa, mutta kesti useita tunteja. Lihasta haluttiin kuin kotona tehtyä ja syötävää, joten kypsennysajat olivat kuitenkin maltilliset. Tutkimukseen kuului myös satunnaistettu, kaksoissokotetussa kliininen ravitsemustutkimus, jossa tutkimushenkilöt söivät molemmilla tavoilla kypsennettyä naudanlihaa. Lipidien hapettumista ja kypsennysmenetelmien välisiä mahdollisia eroja tutkittiin käyttäen UHPLC-ESI/MS – menetelmää sekä määrittämällä konjugoituneiden dieenien määrä spektrofotometrisesti. Hapettuneiden lipidien määrää sekä tulehdusmerkkiaineiden pitoisuutta määritettiin tutkimushenkilöistä naudanlihapihviaterian jälkeen otetuista plasmanäytteistä.
Lihasta löydettiin kaikkiaan 23 erilaista hapettunutta lipidiä eikä kypsennysmenetelmien väliltä löydetty eroa hapettuneiden lipidien määrässä. Lihasta löydetyistä 23 hapettuneesta lipidistä 15 löydettiin myös tutkimushenkilöiden plasmasta. Hapettuneiden lipidien määrässä oli kuitenkin suurta vaihtelua tutkimushenkilöiden kesken. Tulehdusmerkkiaineiden pitoisuus plasmassa oli alhaisempi sous-vide aterian jälkeen kuin pannulla paistetun aterian jälkeen. HDL (high density lipoprotein) fraktion todettiin sisältävän runsaasti konjugoituneita dieenejä, jotka ovat merkki lipidiperoksidaatiosta ja lipidien hapettumisesta. HDL saattaakin kolesterolin kuljetuksen lisäksi kuljettaa myös hapettuneita lipidejä kudoksista maksaan ja omata näin antioksidanttisia ominaisuuksia.
Yhden aterian sisältämät hapettuneet lipidit saattavat siis lisätä kehon oksidatiivista stressiä sekä tulehdusta. Tutkimushenkilöiden välillä oli kuitenkin suuria eroja hapettuneiden lipidien määrässä, mikä saattaa viitata siihen että toiset ovat herkempiä oksidatiiviselle stressille kuin toiset. Kahden eri kypsennysmenetelmän väliltä ei löydetty eroa hapettuneiden lipidien määrässä. Naudanlihan kohdalla kotiolosuhteita jäljittelevä kypsennys ei lisännyt merkittävästi riskiä kasvattaa elimistön oksidatiivista stressitilaan.

Tämä tutkimus osoittaa, että vanhoista vanhimmilla alhainen kehonpaino on suurempi huolenaihe kuolleisuuden kannalta kuin yleinen lihavuus. Keskivartalolihavuus oli kuitenkin yhteydessä niin kuolleisuuteen kuin heikompaan toimintakykyyn etenkin naisilla. Painoindeksi ja vyötärönympärys näyttävät myösolevan informatiivisempia yhdessä kuin erikseen.

Tutkimuksessa kahden ensimmäisen elinkuukauden aikana annostellut probiootit ja prebiootit vähensivät keskoslasten varhaista itkuisuutta ja flunssan esiintyvyyttä ensimmäisen elinvuoden aikana. Tutkimuksessa oli mukana 94 raskausviikolla 32 – 36 Turun yliopistollisessa keskussairaalassa vuosina 2008 – 2011 syntynyttä keskoslasta, joita on tähän mennessä seurattu 1 v ikään saakka.

Tässä tutkimuksessa erityisesti prebiootit ehkäisivät flunssan ja rinovirusinfektioiden esiintyvyyttä keskosena syntyneillä lapsilla koko seurantavuoden ajan. Ensimmäisen elinvuoden aikana tyypillinen suomalaislapsi sairastaa 6-8 flunssaa, joiden tavallisin aiheuttaja on rinovirus. Ennenaikaisesti syntyneet lapset ovat erityisessä riskissä ylähengitystieinfektioille ja ennen kaikkea vakavammille infektioille.

Tutkimuksen tulokset osoittivat myös, että 19 %:lla keskoslapsista, jotka olivat saaneet tutkimuksen aikana probioottia tai prebioottia esiintyi koliikki-itkua, kun taas lumeryhmässä vastaava luku oli 47 %. Huomion arvoista on, ettö jopa viidesosa imeväisikäisistä kärsii lapsiperheitä huomattavasti kuormittavasta koliikki-itkusta. Koliikin syytä ei edelleenkään tunneta eikä siihen ole olemassa tehokasta hoitoa toistaiseksi. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että koliikkilasten suolistomikrobisto poikkeaa terveiden lasten mikrobistosta.

Diabeetikoiden ja terveiden lasten äitien raskaudenaikaisissa seerumin 25OHD-pitoisuuksissa ei ollut eroa (43.9 nmol/l ja 43.5 nmol/l; n=686). Noin 70 %:lla sekä diabeetikoiden että terveiden lasten äideistä oli raskaudenaikainen D-vitamiininpuutos (seerumin 25OHD-pitoisuus < 50 nmol/l). Löysimme uutta tietoa äidin D-vitamiinin aineenvaihduntaan osallistuvien geenien yhteydestä lapsen riskiin sairastua tyypin 1 diabetekseen. Kahden D-vitamiinireseptorissa (VDR) sijaitsevan SNP:n genotyyppijakauma oli erilainen diabeetikoiden ja terveiden lasten äideillä. VDR välittää D-vitamiinin vaikutukset sen satoihin kohdegeeneihin.
Havaitsimme myös ensimmäistä kertaa että diabeetikoiden äideillä VDR- ja GC-geeneissä (group-specific component) sijaitsevat SNPt yhdistyivät voimakkaammin seerumin 25OHD-pitoisuuteen raskauden aikana kuin terveiden lasten äideillä. GC koodaa D-vitamiinin kuljetuksessa tarvittavaa proteiinia (DBP). Löysimme myös uuden yhteyden seerumin 25OHD-pitoisuuden ja HLA-geenialueen välillä. Ryhmä kudostekijöitä (HLA-B44 supertyyppi) yhdistyi matalaan seerumin 25OHD-pitoisuuteen.
Tutkimuksessamme ei löydetty suoraa yhteyttä äidin raskaudenaikaisen D-vitamiinitason ja lapsen diabetesriskin välillä. Saattaa olla, että D-vitamiinin mahdollinen suojavaikutus jäi näkymättä tässä tutkimusjoukossa, koska D-vitamiinin puutos oli huomattavan yleistä kaikilla äideillä. Diabeetikoiden ja terveiden lasten äidit olivat kuitenkin erilaisia tiettyjen D-vitamiinin aineenvaihduntaan osallistuvien geenien osalta. Löydetty yhteys HLA-geenialueen ja D-vitamiinitason välillä korostaa D-vitamiinin merkittävää roolia puolustusjärjestelmän säätelijänä.
Tuloksemme viittaavat siihen, että äitiin ja raskauteen liittyviin tekijöihin tulisi kiinnittää enemmän huomiota kun tutkitaan tyypin 1 diabeteksen varhaista ohjelmoitumista.

Lapsuusiän ylipaino ja lihavuus ovat yleisiä terveysongelmia, joilla on pitkäkantoisia vaikutuksia terveyteen. Tällä hetkellä suomalaisista pojista 22 % ja tytöistä 12 % on ylipainoisia ja 4 % pojista 2 % tytöistä lihavia. Pohja myöhemmälle terveydelle luodaan jo varhain, jopa ennen syntymää ja sikiöaikaisen kasvun vaikutukset myöhempään terveyteen ovat tunnistettuja monissa tutkimuksissa. Äidin ylipaino, glukoosiaineenvaihdunnan häiriöt ja liiallinen painonnousu raskausaikana ovat yhteydessä lapsen suurempaan ylipainoriskiin. Toisaalta, imetyksen ja myöhäisemmän lisäruokien aloituksen on havaittu olevan yhteydessä pienentyneeseen ylipainoriskiin. Näiden tekijöiden lisäksi erilaiset geneettiset tekijät sekä muut ympäristötekijät ovat yhteydessä varhaiseen painonkehitykseen ja ylipainoriskiin, mutta näiden tekijöiden kasaantumista on toistaiseksi tutkittu vain vähän.

Tutkimuksen päätavoitteena oli tuottaa aiempaa kokonaisvaltaisempi kuva ylipainoriskiin ja varhaiseen kasvuun liittyvistä ympäristö- ja perimätekijöistä. Tämä tutkimus oli osa Hyvän kasvun avaimet –seurantatutkimusta (the STEPS Study), jossa seurataan monitieteisesti 1797 perhettä. Tämä väitöstutkimus keskittyi lasten kahteen ensimmäiseen ikävuoteen.

Väitöstutkimuksen tulokset osoittivat, että monet eri tekijät ovat yhteydessä varhaiseen kasvuun ja ylipainoriskiin. Hyvän kasvun avaimet –tutkimuksessa 26 % pojista ja 17 % tytöistä oli ylipainoisia ja 5 % pojista ja 4 % tytöistä lihavia kahden vuoden iässä. Ylipainoisten ja lihavien lasten kasvu erosi normaalipainoisten lasten kasvusta jo 13 kuukauden iässä. Äidin ylipaino vaikutti lasten syntymäpainoon ja varhaiseen kasvuun syntymästä kahden vuoden ikään. Ylipainoisilla äideillä imetyksen kesto oli keskimäärin 1,7 kk lyhyempi kuin normaalipainoisilla äideillä. Imetyksen pidempi kesto suojasi liialliselta painonnousulta, korkealta painoindeksiltä, korkealta painolta ja korkealta pituus-painon keskihajonnalta ensimmäisten kahden vuoden aikana. Ylipainoisilla äideillä oli rintamaidossaan enemmän tyydyttyneitä rasvahappoja ja vähemmän n-3 rasvahappoja kuin normaalipainoisilla äideillä. Lisäksi ylipainoiset äidit aloittivat kiinteät ruoat lapsilleen normaalipainoisia äitejä aiemmin. Ylipainoon liittyvistä 83:sta yhden emäksen geenipolymorfioista laskettu geneettinen riskipisteytys osoitti, että lapset, joilla oli suurempi geneettinen riski ylipainoon painoivat enemmän 13 kuukauden ja 2 vuoden iässä kuin lapset, joilla oli pienempi geneettinen riski ylipainoon. Ylipainon geneettisistä, prenataalisista ja postnataalisista riskitekijöistä laskettu ylipainoriskin summamuuttuja osoitti, että lapsilla, joilla oli korkein määrä yksittäisiä riskitekijöitä oli lähes 6-kertainen riski ylipainoon ja lihavuuteen 2 vuoden iässä verrattuna lapsiin, joilla oli vähän tai ei lainkaan riskitekijöitä. Summamuuttujan tarkkuus 2 vuoden ylipainoa ja lihavuutta ennustettaessa oli 82 %.

Tutkimus osoitti että monet ylipainon varhaisista riskitekijöistä kasaantuivat samoille lapsille ja perheille. Lapset, joista myöhemmin tuli ylipainoisia erosivat kasvultaan normaalipainoisista lapsista jo varhaisessa vaiheessa. Nämä tulokset korostavat lasten ylipainon varhaisen tunnistamisen ja erityisesti vanhempiin kohdistuvien ennaltaehkäisevien toimenpiteiden tärkeyttä.

Avainsanat: Imetys, Imeväisen ravitsemus, Kasvu, Lapset, Lihavuus, Ohjelmoituminen, Perintötekijät, Ravitsemus, Sokeriaineenvaihdunta Ylipaino, Äidinmaito

Apurahakauden aikana saatiin väitöskirjatyön kolmas osatutkimus valmiiksi ja tutkimus on nyt julkaistu International Dairy Journal:ssa (Nuora et al., 2018). Tutkimuksessa selvitettiin kolmen erilailla prosessoidun lehmänmaidon vaikutusta vatsaoireisiin, aterianjälkeiseen rasva-aineenvaihduntaan sekä tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksiin tutkimushenkilöillä, jotka kokivat saavansa vatsaoireita prosessoidusta lehmänmaidosta ja joilla ei ollut todettu laktoosi-intoleranssia eikä lehmänmaitoallergiaa. Tutkimukseen käytetyt maidot tulivat kaikki samalta Luonnonvarakeskuksen tutkimustilalta Jokioisista, jossa ne myös prosessoitiin. Tutkimus maidot olivat ainoastaan pastöroitu maito, pastöroitu ja homogenoitu maito sekä UHT-kuumennettu, homogenoitu maito.
Tutkimukseen osallistui 14 tutkimushenkilöä, 5 miestä ja 8 naista. Tutkimus toteutettiin kaksoissokotettuna vaihtovuoro kokeena, jossa tutkimushenkilöt nauttivat 10 tunnin paaston jälkeen 4 dl yhtä tutkittavista maidoista kolmena eri kertana. Aterianjälkeisistä verinäytteistä määritettiin triasyyliglyserolien pitoisuudet, rasvahappokoostumus sekä tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksia. Vatsaoireita selvitettiin oirepäiväkirjan avulla.
Raportoitujen vatsaoireiden määrässä, laadussa tai kestossa ei havaittu eroja kolmen tutkimusmaidon välillä. Yleisimmin raportoidut oireet olivat ilmavaivat, turvotus ja vatsakipu. Suurimman osan oireista raportoitiin olevan laadultaan lieviä ja vain muutama tutkimushenkilö raportoi voimakkaita oireita.
Aterianjälkeinen veren rasvapitoisuus ei eronnut maitojen välillä. Ainoastaan 90 minuuttia UHT-kuumennetun, homogenoidun maidon nauttimisen jälkeen veren triasyyliglyserolipitoisuus oli tilastollisesti merkitsevästi korkeampi kuin pastöroidun ja homogenoidun maidon jälkeen. Tätä eroa ei kuitenkaan havaittu UHT-kuumennetun ja ainoastaan pastöroidun maidon välillä. Kaksi tuntia UHT-kuumennetun homogenoidun maidon ja ainoastaan pastöroidun maidon jälkeen tutkimushenkilöiden plasmassa oli tilastollisesti merkitsevästi enemmän myristiini-, palmitiini-, öljy- ja linoleenihappoja verrattuna pastöroituun ja homogenoituun maitoon. Eroa ei ollut nähtävissä UHT-kuumennetun ja ainoastaan pastöroidun maidon välillä kahden tunnin aikapisteessä. Neljä tuntia maitoaterian nauttimisen jälkeen linoleenihapon pitoisuus erosi tilastollisesti merkitsevästi kaikkien maitojen kesken.
Aterianjälkeisestä verestä mitattiin 92 erilaista tulehdusmerkkiainetta. Tilastollisesti merkitseviä eroja tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksissa ei löydetty maitojen välillä paastotasolta eikä viisi tuntia aterian jälkeen. Maitoaterioiden sisällä muutamien tulehdusmerkkiaineiden pitoisuudet nousivat tai laskivat tilastollisesti merkitsevästi paastotason ja viisi tuntia aterianjälkeen välillä.
Tutkimuksen tulokset eivät osoita, että maidon prosessointi lisäisi vatsaoireita herkillä henkilöillä. Ainoastaan pastöroitu maito, joka oli tutkimuksen vähiten prosessoitu maito, ei eronnut eniten prosessoidusta, eli UHT-kuumennetusta homogenoidusta maidosta oireiden määrässä. Myöskään homogenoinnin aikaansaama maidon rasvapallosten pienempi koko verrattuna ainoastaan pastöroidun maidon natiiveihin rasvapalloihin ei vaikuttanut maidon rasvan imeytymiseen suolistossa.

The research included in this thesis has addressed the association of environmental, anthropometric, lifestyle, socioeconomic and sex specific factors with vitamin D isoforms (D2 and D3). Particularly, the association of oral contraceptives with increase in D2 and D3 has been addressed for the first time from NFBC1966. However, the marginal increase in D2 and D3 has little to no clinical significance. Previous findings using the same data from NFBC1966 has reported an increase in inflammatory biomarker (CRP) and alteration in metabolic profiles in women who used oral contraceptives. More clear understanding on the relationship between oral contraceptive pills, inflammation and vitamin D are warranted in future investigations. The seasonal influence on D2 and D3 concentrations replicated in our study are also noticeable. The results may suggest safe sun exposure during summer months and dietary intake of vitamin D-rich sources during winter to maintain optimal serum 25(OH)D concentration. In Finland, only D3 is used for the fortification of food products in Finland from 2003. In addition, the supplements predominantly contain D3 rather than D2. The efficacy of fortification with D3 in increasing serum 25(OH)D concentration in Finland has been reported recently. The efficacy of D3 in increasing/maintaining 25(OH)D concentration in the same study population could be tested in future in the longitudinal follow-up (31–46 years). Body mass index (BMI) was inversely associated with leukocyte telomere length (LTL). In addition, the association of BMI with LTL was modestly attenuated, when adjusted for C-reactive protein. C-reactive protein concentration may mediate the association between BMI and telomere length. However, 25(OH)D was not associated LTL in young adult population. It is plausible that these associations may be pronounced in middle age adults and could be tested longitudinally in NFBC1966. BMI was associated positively with molecular clusters (interleukins, adhesion molecules, acute phase proteins and chemokines). The identification of inflammatory biomarkers related to BMI may act as candidates in future epidemiological studies to evaluate the effect of inflammation or inflammatory pathways contributing to BMI related metabolic health outcomes. 25(OH)D was inversely associated with certain biomarkers after correcting for multiple confounders. The mediating effect of reduced 25(OH)D in BMI associated inflammation (alpha-1-acid glycoprotein) was very small, i.e. only 1.5% of the effect of BMI suggesting that very high concentration of vitamin D would be needed to reduce the effect of BMI. In addition, randomised controlled trials investigating vitamin D supplementation in adults with overweight or obesity have reported little to no evidence on the effects on inflammatory status. The results warrants for replication in further studies. The review of literature (study IV; thesis) addressed the importance of vitamin D during pregnancy and the regulatory role of vitamin D in inflammation. The review recognised the gaps regarding the association between vitamin D and inflammation reported in multiple epidemiological studies.

Tutkimus ”Ruokavalio ja varhainen kasvu vanhuuden toimintakyvyn määrittäjänä” kesti 06/2014-10/2019.

Tutkimus koostui kolmesta osa-alueesta, joista ensimmäisessä selvitettiin iäkkäiden ruokavalion laatua ja minkälaisia muutoksia siinä on tapahtunut 10 vuoden aikana. Tutkimuksessa havaittiin, että iäkkäiden ruokavalio on monilta osin muuttunut terveellisempään suuntaan ja esimerkiksi D-vitamiinitaso on hyvällä tasolla iäkkäiden keskuudessa. Suurimpia ravitsemuksellisia ongelmakohtia havaittiin olevan liian runsas suolan ja tyydyttyneen rasvan saanti.

Tutkimuksen toisessa osiossa selvitettiin ruokavalion merkitystä iäkkäiden toimintakykyyn. Havaitsimme, että terveellisen Pohjoismaisen ruokavalion noudattaminen oli yhteydessä parempaan fyysiseen suorituskykyyn ja suurempaan lihasvoimaan 10 vuoden seurannan aikana. Ruokavalion ei sensijaan havaittu olevan merkittävästi yhteydessä lihasmassaan seurantajaksolla. Terveellisen Pohjoismaisen ruokavalion ja Välimeren ruokavalion noudattamisen havaittiin ennustavan vähäisempää toiminnanvajeiden ilmaantumista 10 vuoden seurannan aikana. Tutkimuksessa toiminnanvajeiksi kutsuttiin sitä, jos henkilöllä oli ongelmia pukemisessa ja pesytymisessä tai ongelmia kävellä korttelin ympäri. Tutkimuksessa selvitettiin myös sydänterveyden yhteyttä iäkkäiden suorituskykyyn, itsearvioituun toimintakykyyn ja toiminnanvajeiden ilmaantumiseen. Sydänterveyttä kuvattiin American Heart Association -säätiön kehittämällä indeksillä, joka koostuu painoindeksistä, ruokavaliosta, tupakoinnista, liikunnasta, verenpaineesta ja veren glukoosi- ja kolesterolipitoisuudesta. Tutkimuksessa havaittiin, että ideaalinen sydänterveys oli yhteydessä parempaan suorituskykyyn, vähäisempään toiminnanvajeiden ilmaantumiseen ja parempaan itsearvioituun fyysiseen toimintakykyyn 10 vuoden seurantajaksolla.

Tutkimuksen kolmannessa osa-alueessa tarkasteltiin varhaisen kasvun ja ruokavalion yhteisvaikutusta fyysiseen toimintakykyyn. Tutkimuksissa osoitettiin, että pieni syntymäkoko ennustaa heikompaa fyysistä suorituskykyä, vähäisempää liikunta-aktiivisuutta ja gerastenian riskiä 70-vuoden iässä. Lisäksi imeväisiän kasvu ja varhaislapsuudessa koettu stressi lisäävät gerastenian riskiä ikääntyessä.

Hakijan ohjauksessa valmistui 04/2017 ETM Maria Finnen pro gradu –tutkielma Pohjoismaisen ruokavalion merkityksestä fyysisessä ja psyykkisessä toimintakyvyssä 10 vuodessa tapahtuneisiin muutoksiin. Tutkielmassa ei havaittu ruokavalion noudattamisen olevan yhteydessä itsearvioituihin toimintakyvyn muutoksiin.

Tutkimustyö eteni suunnitelman mukaisesti. Tutkimussuunnitelman ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää ruoankäytön ja kokonaisruokavalion yhteyttä fyysiseen toimintakykyyn. Tämä tavoite toteutui. Seuraavana tavoitteena oli kirjoittaa kuvaileva käsikirjoitus ikääntyvien suomalaisten ruokavaliosta ja siinä 10 vuodessa tapahtuneista muutoksista. Käsikirjoitus valmistui ja on arvioitavana tieteellisessä julkaisusarjassa. Kolmantena tavoitteena oli selvittää varhaisen kasvun mahdollista muokkaavaa vaikutusta ruokavalion ja fyysisen toimintakyvyn väliseen yhteyteen. Tätä tavoitetta on osittain selvitetty tutkimalla varhaisen kasvun suoraa merkitystä ikääntyvien toimintakykyyn. Tämän lisäksi on tehty laajat ja perusteelliset tilastoanalyysit, joiden tulokset osoittavat, että syntymäkoko ei muokkaa varhaisen kasvun ja myöhemmän iän toimintakyvyn välisiä yhteyksiä. Tutkimukseen oli suunniteltu rekrytoitavan väitöskirjantekijä selvittämään ruokavalion ja kognitiivisen toimintakyvyn välistä yhteyttä. Rahoituksen epävarmuuden vuoksi tämä ei toteutunut.

Ravitsemus muistisairaan kodissa tutkimuksessa tutkittiin kotona asuvien muistisairaiden ja heidän puolisohoitajiensa ravitsemusta. Räätälöidyn ravitsemushoidon vaikuttavuutta tutkittavien painoon, ravitsemustilaan, ravintoaineiden saantin, elämänlaatuun ja kaatumisiin tutkittiin satunnaistetulla, kontrolloidulla tutkimusasetelmalla.
Tutkimukseen osallistui 99 pariskuntaa. Muistisairaiden keski-ikä oli 77,4 ja puolisohoitajien 75,2 vuotta. Alkutilanteessa muistisairaista 44 % ja puolisohoitajista 16 % olivat MNA-testin perusteella aliravitsemusriskissä. Muistisairaista miehistä 47 % ja naisista 71 % sai proteiinia alle 1 g kehon painokiloa kohden, vastaavat luvut puolisohoitajamiehillä noin 71 %, ja naisilla 49 %. Noin puolet tutkittavista sai suosituksia vähemmän C- ja E-vitamiinia, ja folaatin saanti oli valtaosalla tutkittavista suosituksia alhaisempaa. Räätälöidyllä ravitsemushoidolla ei ollut vaikutusta muistisairaiden henkilöiden painoon, mutta ohjaus paransi interventioryhmään kuuluvien ravintoaineiden saantia ja elämänlaatua. Lisäksi interventioryhmään kuuluvilla muistisairailla havaittiin merkitsevästi vähemmän kaatumisia verrattuna kontrolliryhmään.

Kotona asuvat muistisairaat ja heidän puolisohoitajansa ovat heterogeenisia ravitsemuksen suhteen, joten räätälöidylle ravitsemusohjaukselle on tarvetta. Miehet puolisohoitajina saattavat tarvita erityistä tukea ravitsemuksessa. Kotikäynneillä toteutettu räätälöity ravitsemusohjaus tulisi olla osana kotona asuvien muistisairaiden ja heidän puolisoidensa hyvää hoitoa.

Väitöskirjatyöni osatyö yksi käsitteli ravinnon folaatin ja B12-vitamiinin saannin yhteyttä masennusriskiin. Vähiten folaattia saaneilla keski-ikäisillä itäsuomalaisilla miehillä havaittiin yli kaksinkertainen riski sairastua sairaalahoitoiseen masennukseen eniten folaattia saaneisiin verrattuna. Väitöskirjatyössä tarkasteltiin myös sitä, miten masennusriski muuttui aineiston seurantavuosien lisääntyessä. Sen sijaan B12-vitamiinin saannilla ei havaittu olevan yhteyttä masennusriskiin. Osatyön kaksi tavoitteena oli selvittää, ovatko seerumin rasvahappojen pitoisuudet tai omega-6-/omega-3-rasvahappojen suhde yhteydessä masennusriskiin. Osatyössä havaittiin, että mitkään yksittäiset rasvahapot, omega-3-rasvahappojen kokonaissaanti tai omega-6/omega-3-rasvahappojen suhde eivät olleet yhteydessä sairaalahoitoisen masennuksen riskiin. Osatyössä kolme selvitettiin kahvin ja teen juomisen ja kofeiinin kokonaissaannin yhteyttä masennusriskiin. Kahvin havaittiin olevan yhteydessä pienempään riskiin, mutta teen juonnilla tai kofeiinin kokonaissaannilla ei havaittu vastaavaa yhteyttä.Väitöskirjatyöni osatyössä neljä tarkasteltiin ruokavalion kokonaisuutta. Terveellisempien ruokailutottumusten eli kasvisten, hedelmien, marjojen, kalan, kanan, täysjyväviljan ja vähärasvaisen juuston syömisen, havaittiin olevan yhteydessä vähäisempään masennusriskiin seurannan aikana. Lisäksi epäterveellisemmät ruokailutottumukset eli lihavalmisteiden, sokeroitujen juomien ja jälkiruokien, valmisruokien, vaalean vehnäleivän ja perunavalmisteiden syöminen, oli yhteydessä suurempaan masennusoireiden esiintyvyyteen tutkimuksen nelivuotisseurannassa, muttei suurempaan masennusriskiin seurannan aikana.
Väitöskirjatyön viides osajulkaisu pohjautuu Suomalaiseen Diabeteksen ehkäisytutkimukseen. Tutkittavat, 522 keski-ikäistä naista ja miestä, jotka olivat ylipainoisia ja joilla oli heikentynyt glukoosinsieto, satunnaistettiin interventio- ja vertailuryhmiin. Interventiossa keskeisiä tavoitteita oli painon pudottaminen, kuidun saannin lisääminen, rasvan määrän ja laadun saaminen suosituksia vastaavalle tasolle sekä päivittäinen liikunta. Vertailuryhmä sai yleisiä ohjeita ruokavalion laadun parantamiseksi ja liikunnan lisäämiseksi, mutta ei yksilöllistä elämäntapaohjausta.
Väitöskirjatyöni tässä osatyössä tarkasteltiin niitä 140 mukana ollutta tutkittavaa, joilta oli tieto masennusoireista ennen ja jälkeen kolmivuotisen elämäntapaintervention. Masennusoireita arvioitiin Beckin masennusasteikolla. Intensiivinen elämäntapainterventio vähensi tutkittavien masennusoireita, mutta myös vertailuryhmässä masennuspisteet laskivat. Masennuspisteiden laskua selitti muun muassa painonpudotus.

Väitöskirjatyöni johtopäätöksenä voidaan sanoa, että ravinnolla, niin yksittäisillä ruoka- ja ravintoaineilla kuin ruokavalion kokonaisuudellakin, saattaa olla yhteyttä riskiin sairastua masennukseen. Tutkimuksen tulokset tukevat aiempaa tutkimusnäyttöä aiheesta, mutta ruokavalion kokonaisuuden tarkasteleminen on näkökulma, jota vasta viimeisen viiden vuoden aikana ollaan enemmän tutkittu.

Rahoituksen turvin analysoitiin tulokset FADSDIET-tutkimuksesta, jossa 59 tutkittavaa nautti auringonkukkaöljylisää 4 viikon ajan. Auringonkukkaöljy toimi linolihapon lähteenä. Tutkimuksessa selvitettiin, miten FADS1-geenin rs174547-genotyyppi vaikuttaa elimistön vasteisiin linolihapolle ja matala-asteiseen tulehdukseen. Vasteita tarkasteltiin mm. määrittämällä lipidimediaattoreita. Määritykset tehtiin Karoliinisessa Instituutissa osana dosentti Maria Lankisen silloista post doc -tutkimusta. Tutkimuksessa havaittiin huomattavia eroja genotyyppien välillä. Mm. verenkierrosta mitattava matala-asteisen tulehduksen indikaattorin, herkän C-reaktiivinen proteiinin (hs-CRP) pitoisuus pieneni auringonkukkaöljyn käytön myötä TT-genotyypillä, kun taas CC-genotyypillä hs-CRP-pitoisuus suureni. Mielenkiintoisesti ja yllättävästi vaste rasvakudoksessa tulehdukseen liittyvien geenien ekspressiota tutkittaessa vaste oli täysin päinvastainen. TT-genotyypillä havaittiin korrelaatio plasman eikosanoidien ja linohaposta muodostettavan arakidonihapon välillä. CC-genotyypillä tätä korrelaatiota ei havaittu.

Syövänehkäisytutkimuksen (SETTI) aineistossa ravinnon hiilihydraattien pienempi glykeeminen indeksi ei ollut yhteydessä pienempään sepelvaltimotaudin riskiin. Sen sijaan tyydyttyneen ja trans-rasvan korvaaminen hiilihydraateilla oli yhteydessä pienempään riskiin.

Syövänehkäisytutkimuksesta (SETTI) poimitussa aineistossa seerumin insuliininkaltaisen kasvutekijän sitojaproteiini 1 -pitoisuus oli käänteisessä yhteydessä tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuuteen, mutta tulos oli pääasiassa riippuvainen tutkittavien painoindeksistä. Hiilihydraattien, kasviperäisen proteiinin ja maitoproteiinin saanti olivat positiivisessa yhteydessä em. sitojaproteiinin pitoisuuden kanssa ja lihaproteiinin ja rasvan saanti negatiivisessa yhteydessä, mikä saattaa kuvastaa eri energiaravintoaineiden saannin yhteyttä insuliiniherkkyyteen.

Juho Vainion säätiön apurahaa käytin 3 kuukauden väitöskirjatyöskentelyyn keväällä 2020. Artikkeli ”Healthy Nordic diet and risk of incident coronary heart disease among men: the Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study” hyväksyttiin arviointikierrokselle British Journal of Nutrition -lehteen ja odottaa reviewersien kommentteja. Artikkelissa tutkimme terveellisen Pohjoismaalaisen ruokavalion yhteyttä sepelvaltimotaudin riskitekijöihin ja sepelvaltimotautikohtauksiin sekä kaulavaltimoiden ateroskleroosiin. Terveellinen Pohjoismaalinen ruokavalio ei tutkimuksessamme vaikuttanut olevan yhteydessä mihinkään edellämainituista, paitsi käänteisesti C-reaktiivisen proteiinin (CRP) pitoisuuksiin. Apurahan aikana pääsin aloittamaan myös väitöskirjani kolmannen artikkelin ”Adherence to healthy Nordic diet and risk of type 2 diabetes among men: the Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study”, jossa tutkitaan terveellisen Pohjoismaalaisen ruokavalion yhteyksiä tyypin 2 diabetekseen ja sen riskitekijöihin seerumin insuliinipitoisuuteen sekä plasman glukoosipitoisuuteen. Artikkeli on vielä kirjoitusvaiheessa ja tuloksia ei ole vielä julkaistu. Mainitsen vielä, että laitoin tutkimushankkeen loppupäiväksi apurahan viimeisen käyttöpäivän, mutta väitöskirjatyöni tulee vielä jatkumaan tämän jälkeen. Artikkeli odottaa vielä julkaisua, joten en voi vielä laittaa julkaisua liitteeksi.

Työssä tutkittiin mustikan vaikutuksia sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan sekä matala-asteiseen tulehdustilaan (inflammaatioon) henkilöillä, joilla oli metabolisen oireyhtymän piirteitä eli ylipainoa sekä kaksi seuraavista: koholla oleva paastosokeri, epänormaalit veren rasva-arvot, vyötärölihavuus tai kohonnut verenpaine. He söivät 8 viikon ajan joko normaalia ruokavaliotaan, jossa marjojen käyttöä oli rajoitettu (kontrolliryhmä, n=12), tai ruokavaliota, joka sisälsi kokonaista mustikkaa helppokäyttöisinä kotimaisina valmisteina (mustikkaryhmä, n=15). Valmisteet olivat mustikkapuree (Pakkasmarja) ja kuivattu makea mustikka (Kiantama). Niiden päiväannos vastasi 400 grammaa tuoretta mustikkaa. Sokeriaineenvaihduntaa tutkittiin oraalisen ja suonensisäisen glukoosirasituskokeen avulla tutkimuksen alussa ja lopussa. Rasva-aineenvaihduntaa tutkittiin tavanomaisten veren rasvamääritysten avulla ja kolesteroliaineenvaihduntaa selvitettiin mittaamalla verestä kolesterolin imeytymistä ja synteesiä kuvaavia aineenvaihduntatuotteita. Mustikan käytöllä ei ollut selvää vaikutusta sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan. Vaikka mustikkatuotteet sisälsivät sokeria ja tutkittavien sokerin saanti lisääntyi, sillä ei ollut haitta-vaikutuksia sokeri- tai rasva-aineenvaihduntaan. Tulehdustilaa selvitettiin mittaamalla verestä tavanomaisten inflammaatiomarkkereiden pitoisuuksia. Tutkittavilla oli matala-asteinen tulehdustila, eli CRP:n ja muiden inflammaatiomarkkeiden pitoisuudet olivat koholla. Tutkimuksen aikana niiden pitoisuudet alenivat mustikkaryhmässä ja pysyivät ennallaan tai nousivat kontrolliryhmässä. Mustikan vaikutuksia tulehdustilaan selvitettiin myös nutrigenomiikan avulla eli tutkimalla veren valkosoluista inflammaatioon liittyvien geenien ilmentymistä. Osalle mustikkaryhmään kuuluvista tehtiin koko genomin kattava transkriptomiikka-analyysi veren valkosoluista ja tulokset varmennettiin QPCR-analyysillä molemmissa ryhmissä. Mustikka- ja kontrolliryhmissä löydettiin eroja kolmessa inflammaatioon liittyvässä signalointireitissä. Lisäksi inflammatoristen solujen aktivaatioon liittyvien geenien ilmentyminen väheni mustikkaryhmässä. Sen sijaan kontrolliryhmässä, jossa marjojen käyttöä oli rajoitettu, nähtiin inflammaatioon liittyvien geenien ilmentymisen voimistumista. Geenitason tutkimukset antoivat tarkempaa tietoa mustikan anti-inflammatorisesta vaikutuksesta kuin tavanomaiset veren inflammaatiomarkkerit. Tulokset osoittavat, että säännöllinen mustikan käyttö lieventää metaboliseen oireyhtymään tyypillisesti liittyvää tulehdustilaa, mikä pitkällä aikavälillä voi vähentää tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien riskiä. Mustikan ja muiden marjojen sisällyttämistä ruokavalioon voi suositella kaikille ja tämän tutkimuksen perusteella erityisesti henkilöille, joilla on metabolisen oireyhtymän piirteitä.

Väitöskirjani aihe on ravitsemus- ja liikuntaintervention vaikutus lasten plasman rasvahappokoostumukseen. Väitöskirjani tulokset osoittavat, että veren rasvahappokoostumus kuvastaa lasten ruokavalion rasvan laadun lisäksi myös hiilihydraattien laatua. Toisaalta tutkimus osoittaa, että veren suuri tyydyttyneiden ja kertatyydyttyneiden rasvahappojen osuus ja pieni monityydyttymättömien rasvahappojen osuusveressä on yhteydessä suurempaan sydän- ja verisuonitautiriskiin jo lapsuudessa, mutta kuitenkin lasten veren rasvahappokoostumukseen on mahdollista vaikuttaa perhekeskeisellä elintapaohjauksella mm. suosittelemalla kasvirasvan käytön lisäämistä. Väitöspäiväksi on jo sovittu pe 31.3.2017. Yhteenvedon työnimenä on ollut: Plasma Fatty Acid Profile, Dietary Components and Cardiometabolic Risk Factors In Children. Yhteenveto on tällä hetkellä esitarkastuksessa. Lähetän väitöskirjani sen valmistuttua Juho Vainion Säätiölle.

Raskaudenaikainen ravitsemus vaikuttaa sekä naisten että lasten tulehdusmarkkeeri leptiinin seerumipitoisuuteen. Erityisesti runsaalla kuidun saannilla ja vähäisellä tyydyttyneen rasvan saannilla on hyödyllinen vaikutus äitien leptiini-pitoisuuteen. Ylipainoisilla äideillä sokerin saanti näyttää olevan suhteessa leptiini-pitoisuuteen.

Ravitsemusneuvonnalla voidaan lisätä raskaana olevien naisten beta-karoteenin ja e-vitamiinin saantia mutta vaikutus ei välity yksiselitteisesti äitien seerumipitoisuuteen. Tilastollisten analyysien perusteella naisten vitamiini-pitoisuuksiin vaikuttavat ravitsemuksen lisäksi ylipaino ja ikä.

Lapsuuden perheympäristön, geenien, liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välistä yhteyttä tutkiva tutkimusprojektini on tuottanut merkittävän määrän täysin uutta tietoa tästä aihepiiristä. Yksi merkittävimmistä tutkimustuloksistani on, että lapsuuden perheen psykososiaalinen perheympäristö ja -ilmapiiri näyttää muokkaavat perheen lasten vapaa-ajan liikunta-aktiivisuutta vielä aikuisuudessakin. Lämmin ja tukeva perheympäristö lapsuudessa ei vaikuta ainoastaan lisäävän liikunta-aktiivisuutta myöhemmin elämässä vaan myös vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen vaikuttavien geneettisten tekijöiden vaikutus näyttää voimistuvan lämpimän ja tukevan lapsuuden perheympäristön vaikutuksesta. Tärkeä huomio on, että ennen kaikkea on kyse lapsen omasta perheympäristön kokemuksesta.

Tutkimukseni osoitti myös ensimmäistä kertaa, että perhetausta (sisältäen geneettiset tekijät sekä fyysisen ja sosiaalisen perheympäristön) voi selittää liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välillä havaittua yhteyttä. Jo aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että liikunnan ja koulumenestyksen välillä on yhteys. Toistaiseksi epäselvää kuitenkin on ollut, onko liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välinen yhteys johtunut kausaalisesta syy-seuraussuhteesta. Aiemmissa tutkimuksissa on myös havaittu, että sekä liikunta-aktiivisuus että koulumenestys ovat geneettisesti periytyviä ominaisuuksia. Tästä syystä mahdollisena selityksenä liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välillä havaitulle yhteydelle voi olla myös yhteinen geneettinen tausta. Tällöin tekijöiden välille syntyy yhteys ilman todellista syy-seuraussuhdetta. Tässä tutkimusprojektissa löytämäni tulokset osoittavatkin, että geneettiset tekijät, mutta myös yhteinen ympäristö kuten perhe, yhteiset harrastukset ja ystävät selittävät suuren osan liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välillä havaitusta yhteydestä. Selitysosuuksien suuruudet vaihtelevat kuitenkin iän mukaan.

Yksityiskohtainen perehtymiseni vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden ja yksittäisten koulumenestyksen osa-alueiden kuten oikeinkirjoituksen, ainekirjoituksen, ääneen lukemisen, luetun ymmärtämisen ja matematiikan väliseen yhteyteen osoitti, että vapaa-ajan liikunta-aktiivisuus on merkitsevästi yhteydessä myös kaikkiin näihin yksittäisiin koulumenestyksen osa-alueisiin. Vahvimman yhteyden löysin liikunnan ja matematiikan väliltä. Nämä havaitut yksittäisten koulumenestyksen osa-alueiden yhteydet eivät tutkimuksessani kuitenkaan selittyneet merkitsevästi yhteisillä ympäristötekijöillä kuten perheellä tai yhteisillä ystävillä. Tämä eroavaisuus yleisen koulumenestyksen ja yksittäisten akateemisten koulumenestysosa-alueiden välillä samalla tutkimusjoukolla tutkittuna voi selittyä pienemmällä otoskoolla tutkittaessa yksittäisiä koulumenestyksen osa-alueita. Tällöin on mahdollista, että aineistoni tilastollinen voima ei täysin riittänyt tuomaan esille perhetaustan merkitystä yksittäisten koulumenestysosa-alueiden kohdalla. Yhteiset geneettiset tekijät puolestaan selittivät kuitenkin merkitsevästi liikunnan ja ainekirjoituksen välillä havaittua yhteyttä. Myös ääneen lukemisen ja matematiikan väliset yhteydet olivat voimakkaasti yhteisen geneettisen taustan aiheuttamia, mutta tulokset eivät yltäneet tilastollisesti merkitseviksi tutkimuksessani.

Hyödynsin myös molekyyligeneettisin menetelmien muodostettua polygeenistä riskisummaa liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välisen yhteyden selvittämisessä. Polygeeninen riskisumma kuvaa henkilön geneettistä alttiutta tai herkkyyttä tiettyyn ominaisuuteen tai sairauteen. Kaksosanalyyseista poiketen liikunta-aktiivisuuteen liittyvä geneettinen herkkyys olla liikunnallisesti aktiivinen ei ollut merkitsevästi yhteydessä yksittäisiin koulumenestyksen osa-alueisiin, vaikka oikeinkirjoitukseen, ainekirjoitukseen ja luetun ymmärtämiseen liittyvät yhteydet olivat kuitenkin kohtuullisen vahvoja ja lähellä tilastollisesti merkitseviä tuloksia.

Näiden tutkimusprojektissani saamieni tulosten perusteella voidaan päätellä, että perhetaustalla on merkittävä vaikutus vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen myös lapsuuden jälkeen. Tärkeää näyttää olevan, että vanhempien kokemukset eivät ole yhtä merkityksellisiä kuin lasten omat kokemukset perheen ilmapiiristä liikunta-aktiivisuutta edistettäessä. Tutkimusprojekti vahvistaa aiempia tutkimustuloksia myös liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välisen yhteyden olemassa olosta, ja erityisesti sitä, että yhteys on vahvin liikunnan ja matematiikan välillä. Tämän tutkimusprojektin tulokset haastavat kuitenkin vahvasti ajatuksen liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välillä olevasta mahdollisesta syy-seuraussuhteesta. Tutkimukseni perusteella syy-seuraussuhdetta vahvempi tekijä liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välistä yhteyttä selittämään on geneettisen taustan lisäksi suotuisa perheympäristö, joka vahvistaa yksilön geneettistä taipumusta sekä liikunta-aktiivisuuden että koulumenestyksen suhteen – tämä vaikuttaisi johtavan menestymiseen kummallakin osa-alueella.

Kokonaisuudessaan tämä tutkimusprojekti on ollut hyvin ajankohtainen sekä yhteiskunnallisesti että tieteellisesti. Tästä kertoo myös se, että projektista tähän mennessä julkaistut tieteelliset artikkelit ovat julkaistu hyvin korkeatasoissa liikuntalääketieteen alan Medicine & Science in Sports & Exercise -tiedelehdessä, joka on arvioitu julkaisufoorumi-luokituksen ylimmälle tasolle (taso 3 = korkeatasoisin ja vaikuttavin tieteellinen lehti omalla alallaan). Tästä tutkimusprojektista julkaistut tutkimusartikkelit ovat saaneet vertaisarviointiprosessin aikana poikkeuksellisen kiittäviä kommentteja vertaisarvioitsijoilta uudenlaisten näkökulmien tuomisesta tärkeään tieteelliseen keskusteluun näistä aiheista. Vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välisen yhteyden yhteistä geneettistä taustaa selvittävä julkaisu oli vuonna 2020 Medicine & Science in Sports & Exercise -tiedelehden viidenneksi katsotuin tiedeartikkeli. Tämä sama tutkimustyö on myös palkittu 3. sijalla Vuoden liikuntalääketieteellinen tutkimus -kilpailussa Liikuntalääketieteen päivillä Helsingissä marraskuussa 2019. Lisäksi julkaisunsa jälkeen tutkimukset ovat saaneet runsaasti huomiota sekä kansainvälisessä (erityisesti Yhdysvalloissa) että kotimaisessa mediassa. Tutkimustyö on toteutettu pääosin Juho Vainion Säätiön avustuksen turvin, jota ilman projektin toteuttaminen olisi ollut käytännössä mahdotonta.

Hankkeessa tutkittiin fyysisen aktiivisuuden, unen ja istumisen yhteyksiä sydäntaudin riskille ja riskitekijöille suomalaisilla aikuisilla. Hankkeessa tuotettiin yksi väitöskirja, joka koostui neljästä osatyöstä. Väitöskirjassa havaittiin, että aikuisväestössä erottuvat fyysisen aktiivisuuden ja unen perusteella neljä erilaista ryhmittymää, niin miehissä kuin naisissa. Naisilla vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja unen, sekä runsaan ruudun äärellä istumisen ja riittämättömäksi koetun unen ryhmässä havaittiin myös useita korkeita sydäntautien aineenvaihdunnallisia riskitekijäarvoja kuten verenpaine, matala-asteinen tulehdus, lihavuus ja kolesteroli. Sekä miehillä että naisilla fyysisen aktiivisuuden ja unen perusteella tunnistetut ryhmittymät erosivat toisistaan ennustetun kokonaissydäntautiriskin osalta niin, että korkea ennustettu riski yhdistyi vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja unen ryhmään. Väitöskirjassa löydettiin vuorokausityyppisyyden tai kronotyypin yhteys fyysiseen aktiivisuuteen ja istumiseen. Kronotyyppi kuvaa luontaista vuorokausirytmiä ja tutkimuksessa havaittiin iltatyypeillä, mutta myös itsensä aamuväsyneiksi kokevilla enemmän ilta-kuin aamutyypeillä olevan aamutyyppejä vähemmän fyysistä aktiivisuutta vapaa-ajalla. Väitöskirjan tulokset osoittivat myös, että matalalla fyysisellä aktiivisuudella ja lyhyellä unella on merkitsevä yhdysvaikutus sydäntautikuolleisuudelle ja iso osa riskistä selittyy nimenomaan lyhyen unen ja riittämättömän fyysisen aktiivisuuden yhtäaikaisella esiintymisellä.
Hankkeessa tutkittiin myös istumisen itsenäistä roolia sydäntautiriskin ennustajana erilaisten istumislajien sekä kokonaisistumisen osalta. Tulokset osoittivat, että ainoastaan television äärellä vietetty runsas istuminen liittyi merkitsevästi tulevan 10-vuoden ennustettuun sydäntautiriskiin suomalaisilla 25-74-vuotiailla aikuisilla. Tästä julkaistiin yksi tieteellinen artikkeli vertaisarviointia käyttävässä lehdessä.
Johtopäätöksinä voidaan todeta, että vähäinen fyysinen aktiivisuus ja runsas istuminen, sekä lyhyt tai huonolaatuinen uni, ovat sydänterveyden näkökulmasta epäedullinen yhdistelmä, joka on olennaista tunnistaa ja huomioida kansanterveystyössä. Runsaan istumisen haitallisuus ja toisaalta riittävän liikunnan ja hyvän unen hyödyllisyys terveyden kannalta on tärkeä muistaa. Myös vuorokausityyppisyyden ja siihen liittyvän aamuväsyneisyyden tunnistaminen esimerkiksi terveysneuvonnassa on suositeltavaa, tietyn vuorokausityyppisyyden altistaen epäterveellisille elintavoille.

Tutkimuksen tulokset kertovat, että iäkkäiden henkilöiden mahdollisuudet terveyttä ja toimintakykyä ylläpitävään ulkoliikuntaan vaihtelevat suuresti liikkumiskyvyn ja ympäristön mukaan. Hyväkuntoiset ikäihmiset, joiden lähiympäristö on liikuntaan soveltuva, pääsevät useimmiten liikkumaan vaivatta niin kodin läheisyydessä kuin kauempanakin. Ne vanhukset, joiden liikuntakyky on heikentynyt, voivat kohdata ulkona liikkumisessa sellaisia haasteita, joita hyväkuntoiset eivät edes huomaa: huonosti liikkuvalle vanhukselle liukkaat kadut, pimeys ja muu liikenne voivat aiheuttaa turvattomuutta, joka pitää vanhan ihmisen kodin seinien sisäpuolella. Myös kaatumisen pelko, huonot sääolosuhteet sekä sairaudet ja kivut vähentävät mahdollisuuksia ulkona liikkumiseen. Heikko sosioekonominen asema näytti myös tulosten perusteella olevan yhteydessä vähäisempiin liikuntamahdollisuuksiin. Tutkimuksessa tarkasteltiin lisäksi ympäristön hyviä puolia vanhusten ulkona liikkumisen kannalta, ja todettiin että ulkona liikkumiseen kannustava lähiympäristö, kuten puistot ja kävelyreitit, motivoivat vanhuksia liikkumaan ulkona ja voivat estää liikkumisvaikeuksien kehittymistä.
Tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa asuinalueiden suunnittelussa ja kunnostamisessa, sekä suunniteltaessa iäkkäiden henkilöiden kotona asumista tukevia palveluita. Hyvä valaistus, kävelymatkat palveluihin sekä hyvin hoidetut kadut myös talviaikaan helpottavat iäkkäiden henkilöiden ulkona liikkumista ja tukevat liikkumiskyvyn säilymistä ja itsenäistä elämää. Kaikkein huonokuntoisimmat vanhukset voisivat hyötyä ulkoilukaverista, joka lisäisi ulkona liikkumisen turvallisuutta ja kannustaisi lähtemään liikkeelle.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin, kuinka Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaiheessa vuosina 2010–2012 mukana olleet koulut onnistuivat pyrkimyksissään lisätä fyysistä aktiivisuutta koulupäivään ja sen välittömään yhteyteen. Erityisesti selvitettiin muutoksia oppilaiden fyysisessä aktiivisuudessa ja liikkumattomassa ajassa sekä oppilaiden kokemissa kouluun liittyvissä sosiaalisissa tekijöissä. Tutkimuksessa selvitettiin myös tekijöitä, jotka vaikuttivat pilottihankkeiden menestymiseen tai epäonnistumiseen fyysisen aktiivisuuden edistämisessä koulussa. Tutkimusaineisto on kerätty pääasiassa kahden vuoden seuranta-aikana neljällä mittauskerralla käyttäen sekä kyselylomakkeita että objektiivista fyysisen aktiivisuuden mittausta kiihtyvyysantureilla 1.-9. luokan oppilailta. Pilottihankkeiden prosessiarviointia tehtiin henkilökunnan, rehtoreiden sekä hankevastaavien haastatteluilla ja kyselyillä sekä seurantapäiväkirjoilla.

Objektiivisesti mitatun koulupäivän aikaisen reippaan liikunnan määrä lisääntyi ja liikkumaton aika väheni ohjelman alakouluissa vertailukouluihin nähden, kuitenkaan muutoksia koko päivän fyysisessä aktiivisuudessa ei havaittu. Yläkouluissa niiden oppilaiden osuus, jotka osallistuivat ainakin joskus tai useammin välituntien pallopeleihin ja liikuntapeleihin ja -leikkeihin, lisääntyi, ja tämä muutos johtui pääosin poikien raportoimasta osallistumisen kasvusta. Ohjatun välituntiliikunnan, tytöille erillisten liikuntatoimintojen ja -tilojen, välituntien vertaisohjaajien sekä liikuntavälineiden tarjoamisen ja liikuntatilojen kehittämisen koettiin vaikuttaneen oppilaiden fyysiseen aktiivisuuteen positiivisesti. Liikuntatoimintaan osallistuminen välitunneilla oli positiivisesti yhteydessä oppilaiden vertaissuhteisiin koulussa, koettuun yhteenkuuluvuuteen koulussa (alaluokat) sekä kouluilmapiiriin (alaluokkien tytöt). Kahdeksansien luokkien pojat raportoivat suurempaa välituntien fyysistä aktiivisuutta vuonna 2013 verrattuna vuoteen 2011, mutta kouluun liittyvät sosiaaliset tekijät eivät eronneet vuosien välillä kummallakaan sukupuolella. Hanke oli hyvin näkyvä kouluissa, mutta henkilökunnan osallistuminen hankkeeseen vaihteli.

Tutkimustulokset osoittavat, että muutokset oppilaiden fyysisessä aktiivisuudessa koulupäivien ja välituntien aikana ovat mahdollisia. Kuitenkaan nämä muutokset eivät näkyneet positiivisina muutoksina oppilaiden kokonaisaktiivisuudessa. Pitkäjänteinen työ koulun liikunnallisen toimintakulttuurin kehittämiseksi ja muutosten näkymiseksi aktiivisuudessa onkin välttämätöntä.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lapsuudesta aikuisuuteen jatkuneen fyysisen aktiivisuuden sekä kestävyyskunnon yhteyttä kognitiiviseen toimintaan keski-iässä Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimuksen aineistossa. LASERI-tutkimus käynnistyi vuonna 1980, jolloin 3 596 lasta osallistui kenttätutkimukseen. Tutkimushenkilöitä on tämän jälkeen seurattu 3–9 vuoden välein. Fyysistä aktiivisuutta mitattiin vakioiduilla kyselyillä kaikissa seurantatutkimuksissa. Kestävyyskunto mitattiin maksimaalisena hapenottokykynä suoralla menetelmällä vuosien 2008-2009 aikana 538 iältään 30–47-vuotiaalta LASERI-tutkittavalta. Kognitiivista toimintaa mitattiin vuoden 2011 seurantatutkimuksen yhteydessä The Cambridge Neuropsychological Test Automated Battery (CANTAB) -testistöä käyttäen 2 026 henkilöltä iältään 34–49 vuotta. Käytetyt testit mittasivat erityisesti: 1) episodista muistia ja oppimista, 2) tilaa käsittelevää työmuistia, 3) reaktioaikaa sekä 4) visuaalista tiedon käsittelykykyä.

Tulokset fyysisen aktiivisuuden osalta osoittivat, että lapsuuden, nuoruuden, varhaisen aikuisuuden ja aikuisuuden fyysinen aktiivisuus oli kukin itsenäisesti positiivisessa yhteydessä reaktioaikaan keski-iässä huolimatta elämänaikaisesta muusta fyysisestä aktiivisuudesta. Tämän lisäksi suurempi fyysisen aktiivisuuden kokonaiskertymä varhaisessa aikuisuudessa ja aikuisuudessa oli yhteydessä parempaan visuaalisen tiedon käsittelykykyyn keski-ikäisillä miehillä. Lisäksi havaittiin, että lapsuudesta aikuisuuteen jatkuneen fyysisen aktiivisuuden yhteydet eivät säily itsenäisinä keski-ikään muilla kognitiivisen toiminnan osa-alueilla.

Kestävyyskunto korreloi positiivisesti tilaa käsittelevän työmuistin, reaktioajan ja visuaalisen tiedon käsittelykyvyn kanssa. Iällä, sukupuolella ja koulutuksella vakioidussa monimuuttujamallissa aikuisuudessa mitattu maksimaalinen hapenottokyky oli positiivisessa yhteydessä visuaalisen tiedon käsittelykykyyn keski-iässä. Yhteys heikkeni, kun monimuuttujamalliin lisättiin fyysinen aktiivisuus, painoindeksi ja tupakointi. Voimakkaimmin yhteyttä heikensi painoindeksi. Maksimaalisella hapenottokyvyllä ei havaittu olevan yhteyttä muihin kognitiivisten toimintojen osa-alueisiin.

Tämä tutkimus loi uutta tietoa lapsuuden sekä lapsuudesta aikuisuuteen jatkuneen fyysisen aktiivisuuden hyödyistä keski-iän kognitiiviselle toiminnalle. Tulokset osoittivat, että lapsuuden ja nuoruuden fyysisen aktiivisuuden hyödyt eivät välttämättä säily itsenäisinä keski-ikään, vaan elinikäinen fyysinen aktiivisuus on tärkeää keski-iän kognitiivisen toiminnan edistämiseksi. Tämä tutkimus toi myös uutta tietoa aikuisuuden ja keski-iän kestävyyskunnon yhteydestä kognitiiviseen toimintaan keski-iässä. Tulokset osoittivat, että parempi kestävyyskunto ei vielä keski-iässä ole yhteydessä kognitiiviseen toimintaan. Tässä tutkimuksessa osoitettu positiivinen yhteys fyysisen aktiivisuuden ja kognitiivisen toiminnan välillä saattaa heijastella myös muiden, kognitiivisen toiminnan kannalta edullisten, elämäntapojen yhteyksiä.

Tutkimuksen kaikki interventiomittaukset eivät ole vielä valmiit, mutta tuloksia intervention alkumittauspisteestä on jo paljon valmiina (Kts. erillinen loppuraporttiliite ja sen lopun tutkimustiivistelmät). Niiden perusteella näyttäisi siltä, että etenkin fyysinen kunto on tärkeä, mutta myös istumisen keskeyttämisillä, ei niinkään kokonaisistumisajalla, on merkitystä terveyden vaalimisessa.

Tässä ikääntyvässä tutkimusjoukossa objektiivisesti mitattu päivittäinen fyysinen kokonaisaktiivisuus oli yhteydessä SFT:llä mitattuun fyysiseen toimintakykyyn. Sekä kevyt että reipas ja rasittava fyysisen aktiivisuuden määrä oli positiivisesti yhteydessä SFT:een kokonaistulokseen. Kun sekä miehet että naiset jaettiin ryhmiin syntymäpainon perusteella, fyysisen aktiivisuuden yhteys fyysiseen toimintakykyyn oli selvin pienipainoisina syntyneillä miehillä. Vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden määrä lisääminen kymmenen vuoden seurannan aikana oli positiivisesti yhteydessä terveyteen liittyvän elämänlaadun fyysiseen komponenttiin sekä miehillä että naisilla. Naisilla vapaa-ajan fyysisen aktivisuuden määrän lisääminen oli myös yhteydessä parantuneeseen psyykkiseen terveyteen liittyvän elämänlaadun komponenttiin ja vähentyneisiin masennusoireisiin. Lähtövaiheessa vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden määrä ei ollut yhteydessä leukosyyttien telomeeripituuteen miehillä eikä naisilla. Naisilla kuitenkin 10-vuoden seurannan aikana korkeampi lähtötason vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden määrä oli yhteydessä suurempaan leukosyyttien telomeeripituuden lyhenemiseen.

Väitöskirjassa tarkastellaan liikunta-aktiivisuuden, koulutuksen ja työurien välisiä yhteyksiä elämänkulun eri vaiheissa. Tutkimusaineistona hyödynnetään Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimusta yhdistettynä Tilastokeskuksen yhdistettyyn työntekijä–työnantaja-aineistoon (FLEED). LASERI-tutkimus käynnistyi vuonna 1980, jolloin yli 3 500 lasta ja nuorta kuudesta ikäkohortista (3, 6, 9, 12, 15 ja 18 vuotta) eri puolilta Suomea osallistui ensimmäiseen kenttätutkimukseen. Tämän jälkeen tutkimushenkilöitä on seurattu yli 30 vuoden ajan. Viimeisin kenttätutkimus toteutettiin vuosina 2010–2012. Rekisteripohjainen FLEED sisältää tietoja yksilön koulutus- ja työurien kehityksestä. Tässä väitöstutkimuksessa FLEEDin tietoja hyödynnettiin vuosilta 1997–2010.

Tutkimuksen keskeinen tulos on seuraava: Liikunta lapsena on yhteydessä vuosien päähän koulutus- ja työurien kehitykseen. Tulosten mukaan liikunnallisesti aktiivisilla lapsilla oli peruskoulun päättyessä parempi koulumenestys ja aikuisena korkeampi koulutustaso ja korkeammat ansiotulot. Lisäksi he kiinnittyivät paremmin työmarkkinoille kuin lapsena vähän liikkuneet.

Tarkemmin, osajulkaisuittan, keskeiset tulokset ovat:

1)Nuoruuden liikunta-aktiivisuus, niin liikunta-aktiivisuus 15-vuotiaana kuin muutos liikunta-aktiivisuudessa 12-vuotiaasta 15-vuotiaaksi, ovat positiivisesti yhteydessä sekä koulutodistuksen kaikkien aineiden keskiarvoon peruskoulun päättyessä että koulutusvuosien määrään aikuisuudessa.
2)Liikunta-aktiivisuus 9, 12 ja 15-vuotiaana on yhteydessä korkeampiin ansiotuloihin aikuisuudessa. Yhteys on nähtävissä erityisesti pojilla. Kun muun muassa perheen tulotaso, vanhempien koulutus ja vanhempien liikunta-aktiivisuus on huomioitu, lapsuuden liikunta-aktiivisuus on yhteydessä keskimäärin 10–20 % korkeampiin ansiotuloihin aikuisuudessa.
3)Lapsuuden liikunta-aktiivisuus on yhteydessä parempaan työmarkkinoille kiinnittymiseen. Tämä ilmenee positiivisena yhteytenä sekä liikunta-aktiivisuuden ja työllistymisen todennäköisyyden että liikunta-aktiivisuuden ja keskimääräisten työllisyyskuukausien välillä, ja negatiivisena yhteytenä liikunta-aktiivisuuden ja keskimääräisten työttömyyskuukausien välillä. Kun tarkastellaan muutosta liikunta-aktiivisuudessa 9-vuotiaasta 15-vuotiaaksi, paljon liikkuvilla on tulosten perusteella parempi työmarkkinoille kiinnittyminen verrattuna muihin liikuntaryhmiin: paljon liikkuvilla on keskimäärin eniten työllisyyskuukausia ja vähiten työttömyyskuukausia pitkällä aikavälillä.
4) Ansiotulojen ja itseraportoidun liikunnan välinen yhteys on positiivinen sekä miehillä että naisilla: mitä korkeammat ansiotulot, sitä enemmän miehet ja naiset raportoivat harrastavansa liikuntaa. Tulos ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, kun käytetään askelmittarilla mitattua liikunnan määrää. Naisilla ansiotulojen ja askelmittarilla mitatun liikunnan välinen yhteys on positiivinen, mutta miehillä yhteys on joko negatiivinen tai sitä ei ole havaittavissa.

Osaava, tuottava ja hyvinvoiva työväestö on yksi talouskasvun perusta. Taloustieteellisestä näkökulmasta kyse voikin olla siitä, että liikuntaan panostaminen toimii investointina, jonka tulokset näkyvät niin koulumenestyksessä, koulutustasossa kuin työurilla.

Tutkimme keskosena syntymisen vaikutuksia aikuisiän terveyteen. Verrokkiryhmänä toimi keskosena syntyneiden omat, täysaikaisena tavanomaisesta raskaudesta syntyneet sisarukset. Näin verrokkiryhmällämme on ainakin osittain sama perimä ja sosioekonominen tausta, mukaan lukien varhaislapsuuden elinolot ja – tavat.
Havaitsimme keskosena syntymisen lisäävän esidiabeteksen riskiä. Nuorella aikuisiällä keskosena syntyneistä 31% ja täysaikaisena syntyneistä sisaruksista 16% täyttyivät WHO:n alentuneen glukoosin siedon kriteerit (kerroinsuhde 3.4, 95% lv 1.2 – 9.5). Erot keskosena syntyneiden ja sisarusten välillä muiden sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden, kuten esimerkiksi veren rasvaprofiilin suhteen, olivat pienempiä verrattuna aiemmin tehtyihin tutkimuksiin, joissa verrokkeina on käytetty muita kuin tutkittavien omia sisaruksia. Osa keskosena syntymisen ja lisääntyneen kardiometabolisen riskin yhteydestä selittäneekin perheiden sisäiset, yhteiset sekoittavat tekijät.
Magneettitutkimuksen perusteella elimistön rasvakudoksen määrä ja rasvakudoksen jakautuminen on keskosena syntyneillä ja heidän täysaikaisena syntyneillä sisaruksilla samankaltainen. Emme todenneet eroa ihonalaisen rasvan ( 0.48%, 95% lv -14.8%, 16.3%), vyötärölle sisäelinten ympärille kertyneen, terveydelle erityisen vaarallinen rasvan (7.96%, 95% lv -10.4%, 30.1%) tai vatsan alueen kokonaisrasvakudoksen (1.05%, 95% lv -13.7%, 18.4%) määrässä, keskosina syntyneillä ja sisarusverrokeilla.

Kirjoitan v 2022 tietokirjan lasten lihavuudesta vanhemmille, joka julkaistaan loppuvuodesta. Tämän jälkeen jatkan tutkimustyötä keskosena syntymisen vaikutuksista aikuisiän terveyteen.

Tutkimuksen taustaa ja tavoite

Äidin raskaudenaikaisella painolla ja elintavoilla on vaikutusta sekä äidin että syntyvän lapsen terveyteen mutta myös yhteiskunnalle muodostuviin terveydenhuollon kustannuksiin. Äidin ylipaino altistaa raskaudenaikaiselle sokeriaineenvaihdunnan häiriölle eli raskausdiabetekselle. Raskaana olevista naisista noin 14 % sairastuu vuosittain raskausdiabetekseen (THL, 2014), mutta jo raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluminen on yhteydessä äidin suurempaan terveyspalveluiden käyttöön (Kolu ym. 2011). Raskausdiabeteksen riskiä lisäävät erityisesti ylipaino, lähisukulaisen diabetes, aikaisemmin sairastettu raskausdiabetes ja yli 40 vuoden ikä. Yleisin yksittäinen raskausdiabeteksen riskitekijä on kuitenkin ylipaino, sillä 35 % kaikista synnyttäjistä vuosina 2012–2013 painoindeksi oli vähintään 25 (THL, 2014). Kun huomioidaan kaikki riskitekijät, noin puolet raskaana olevista naisista kuuluu raskausdiabeteksen riskiryhmään (THL, 2014). Ylipaino on kuitenkin ainoa riskitekijä johon odottavan äidin on mahdollista itse vaikuttaa, siksi elintapaneuvonnalla on tärkeä merkitys mahdollisimman aikaisessa vaiheessa raskautta.

Väitöskirjan tavoitteena on selvittää raskausdiabeteksesta yhteiskunnalle muodostuvia terveydenhuollon kustannuksia ja elintapaohjauksen kustannusvaikuttavuutta raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla naisilla. Lyhyen aikavälin elintapaneuvonnan kustannusvaikuttavuuden arviointi perustuu intervention aikana neuvoloissa toteutetun yksilöllisen ja tehostetun elintapaohjauksen ja tavanomaisen ohjauksen välisiin eroihin raskaudenaikaisessa koetussa terveydessä, elämänlaadussa ja lapsen syntymäpainossa. Pitkän aikavälin vaikuttavuuden arviointi (keskimäärin 7 vuotta synnytyksestä) perustuu ryhmien välisiin eroihin elämänlaadussa ja työstä poissaolopäivissä. Kustannusten arviointi perustuu terveydenhuollon palveluiden käytöstä muodostuneiden kustannusten, lääkityksen, elintapaintervention kustannusten ja työstä poissaolopäivistä yhteiskunnalle muodostuvien kustannusten arviointiin.

Tutkimuksen keskeiset tulokset

Raskausdiabetekseen sairastuvat äidit aiheuttavat terveydenhuollolle neljänneksen suuremmat kustannukset kuin terveet äidit. Kulut muodostuivat raskauden aikaisesta terveyspalveluiden käytöstä, lääkityksestä, synnytyksestä ja vastasyntyneiden osastohoidosta. Tutkimuksen mukaan suurimman yksittäisen kustannuserän sekä raskausdiabeetikoilla että terveillä verrokeilla muodosti synnytys, lähes yhtä suurella osuudella. Suuren menoerän muodostivat lisäksi synnytykseen liittyvät sairaalassaolopäivät, joista aiheutuneet kustannukset olivat raskausdiabeetikoilla keskimäärin 44 % verrokkeja suuremmat. Vastaavasti vastasyntyneiden tehohoitopäivistä aiheutuneet kustannukset olivat raskausdiabeetikoiden lapsilla 49 % ei-sairastuneita verrokkeja suuremmat.

Raskausdiabeteksen ehkäisytutkimuksen mukaan tehostettu ohjaus oli vaikuttavaa raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla äideillä, mutta se ei ollut kustannus-vaikuttavaa kun verrataan yhteiskunnalle muodostuvia kustannuksia saavutettuun terveyshyötyyn käytettäessä mittarina lapsen syntymäpainoa, elämänlaatua tai koettua terveyttä. Tutkimuksen perusteella tehostetun ohjauksen ryhmään kuuluneista äideistä vain joka neljäs äiti täytti ravitsemus-, liikunta- ja painonnoususuositukset raskauden lopussa. Vastaavasti heillä terveydenhuollon kustannukset olivat viidenneksen pienemmät verrattuna äiteihin, joilla suositukset eivät täyttyneet. Elintapaneuvonnan suurimpana haasteena on, etteivät äidit saamastaan neuvonnasta huolimatta sitoudu terveyttä edistäviin elintapoihin.

Tarkasteltaessa tehostetun elintapaohjauksen hyötyjä 7 vuotta intervention jälkeen interventio ryhmässä lasten ikäkohtainen painoindeksi oli verrokkiryhmää (=tavanomainen ohjaus neuvolakäynnillä) pienempi (21.3 vs. 22.5, p-arvo=0.07). Tutkimus osoittaa lisäksi että raskaudenaikaisella elintapaneuvonnalla on kauaskantoisia vaikutuksia, sillä interventio ryhmään kuuluneilla äideillä, jotka toimivat annettujen ohjeiden mukaan (onnistuivat pitämään painonsa raskauden aikana suositusten rajoissa, liikkuivat säännöllisesti ja/tai täyttivät vähintään kolme viidestä ruokavaliosuosituksesta) oli seitsemän vuotta intervention jälkeen alhaisempi pitkäaikaista verensokeritasoa kuvaava sokerihemoglobiini (HbA1c) taso (33.7 vs. 34.8, p=0.09) ja parempi elämänlaatu (0.95 vs. 0.93, p=0.09) verrokkiryhmään verrattuna. Vastaavasti lasten ikäkohtainen painoindeksi oli alhaisempi intervention aikana suositukset täyttäneiden äitien ryhmässä (20.5 vs. 22.5, p=0.04). Tarkasteltaessa intervention hyötyjä seitsemän vuoden jälkeen, tutkimus osoittaa intervention kustannusvaikuttavaksi kun arviointikriteerinä käytetään työstä poissaolopäiviä, sillä interventioryhmässä sairauspoissaoloja oli edeltäneen vuoden aikana 36 % kontrolliryhmää vähemmän ja terveyspalveluiden käytöstä yhteiskunnalle aiheutuneet kustannukset 19 % verrokkiryhmää alhaisemmat. Sen sijaan elämänlaadussa ryhmät eivät eronneet toisistaan seurantatutkimuksessa.

Johtopäätökset

Raskausdiabeteksen kansantaloudellisen merkityksen ymmärtämiseksi tarvitaan tietoa terveydenhuollon suorien ja epäsuorien kustannusten muodostumisesta. Lisäksi päätöksenteon tueksi tarvitaan tietoa erilaisten elintapaneuvontakäytäntöjen kustannusvaikuttavuudesta jotta terveydenhuollon voimavarojen tehokkaalla kohdentamisella saavutetaan mahdollisimman suuri hyöty sekä palveluiden käyttäjän että yhteiskunnan näkökulmasta. Elintapaohjauksen vaikutusten ja kustannusvaikutusten arvioimiseksi tarvitaan myös pitkän aikavälin seurantatietoa, jotta intervention hyöty yhteiskunnalle runsaasti kustannuksia aiheuttaviin tekijöihin, kuten sairauspoissaolot saadaan esille.

Tutkimustulokset osoittivat, että masennusoireisilla oli enemmän kardiometabolisia riskitekijöitä ja alhaisempi fyysinen aktiivisuus verrattuna hen-kilöihin, joilla ei ollut masennusoireita. Masennusoireiden esiintyvyys oli kolme kertaa yleisempää vähän liikkuvien keskuudessa kun heitä verrattiin paljon liikkuviin. Elämänaikaista vapaa-ajanliikuntaa tarkasteltaessa havaittiin, että vähäinen liikunta 45-vuoden iästä eteenpäin altisti masennusoireille sekä sydän- ja tuki- ja liikuntaelinsairauksille myöhemmällä iällä. Lisäksi rasva- ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöt sekä alhaisempi toimintakyky olivat yhteydessä masennusoireisiin. Tutkimustulokset paljastivat myös, että vähän liikkuvat tiedostivat alhaisen kuntotasonsa, ja suurentuneen riskinsä sairastua tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonisairauksiin ja masennukseen. Pääsyitä liikkumattomuudelle ilmoitettiin olevan ajan puute ja jokin sairaus tai vamma. Tapaturmia tarkasteltaessa todettiin, että niiden esiintyvyys oli korkeampaa masennusoireisilla (17 %) verrattuna henkilöihin, joilla ei ollut masennusoireita (10 %). Lisäksi masennusoireisilla tapaturmista toipuminen oli kolme kertaa hitaampaa.

Hyvä maksimihapenottokyky ja lihaskunto suojaavat nuoria miehiä kohonneilta hapettuneen LDL rasvan pitoisuuksilta. Ylipaino, tupakoiminen, metabolinen oireyhtymä sekä matalat testosteronipitoisuudet ovat yhteydessä kohonneeseen hapettuneen LDL rasvan pitoisuuteen. Hyvä kunto suojaa yllämainituilta riskitekijöiltä.

Väitöskirjassa tutkittiin asuinympäristön rakennetun ympäristön tekijöiden muutosten yhteyttä fyysisen aktiivisuuden muutoksiin ja kaupunki- ja liikennesuunnittelun toimintapoliittisten tekijöiden yhteyttä kuntalaisten kulkutapavalintoihin pitkällä aikavälillä. Yhdyskuntarakenteen tiiviyden, toimintojen sekoittumisen ja katuverkoston risteystiheyden lisääntyminen olivat yhteydessä lisääntyneeseen kävelyyn ja pyöräilyyn ja autoilun vähenemiseen. Suurin osa tutkittavista asui samankaltaisessa ympäristössä koko seuranta-ajan. Tutkittavat olivat muuttaneet useammin harvemmin asuttuun, toiminnoiltaan yksipuolisempaan ympäristöön. Muuttaminen hyvin urbaaniin ympäristöön oli yhteydessä todennäköisempään säännöllisen kävelyn ja pyöräilyn aloittamiseen. Yhdyskuntarakenne ei kehittynyt Oulussa täysin toimintapolitiikan mukaisesti eikä tavoite aktiivisen liikenteen kulkumuoto-osuuden kasvattamiseksi täyttynyt. Tämä saattoi olla seurausta liian vähäisestä toimintojen sekoittumisesta keskustan ulkopuolella, kaupunkirakenteen hajautumisesta ja autoilun olosuhteiden kehittämisestä. Tutkimuksen tulosten perusteella yhdyskuntarakenteen kehittäminen aktiivisia kulkutapoja suosivaksi vaikuttaa lupaavalta strategialta väestön fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen. Tiiviiden ja toiminnoiltaan sekoittuneiden asuinalueiden kehittäminen ja investoinnit aktiivisen liikenteen infrastruktuuriin voivat olla merkittäviä keinoja väestön liikkumattomuuden ja siitä aiheutuvien terveysongelmien ehkäisyyn maailmanlaajuisesti. Nämä toimenpiteet vaativat kuitenkin kuntatason päättäjiltä vahvaa poliittista johtajuutta.

Liikunta-aktiivisuuden lisääntyminen ja erityisesti rasittavan liikunnan aloittaminen keski-iässä on yhteydessä vähentyneeseen sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyden riskiin. Mielenterveysongelmien kannalta liikunnan rasittavuudella ei ole niin merkitystä vaan pysyvä liikunnan harrastaminen ja kohtuukuormitteisenkin liikunnan aloittaminen näyttää suojaavan mielenterveyden ongelmilta. Toisaalta ennenaikaisen kuoleman riski vähenee huomattavasti etenkin rasittavaa liikuntaa harrastavilla. Liikunta-aktiivisuuden lisäämiseen kannattaa panostaa työpaikoilla ja yleisemminkin. Riittävän liikunnan määrän ohella suosituksissa tulisi kiinnittää huomiota myös liikunnan riittävään rasittavuuteen.

Lasten liikunta ja ravitsemus –tutkimuksessamme olemme osoittaneet, että alakouluikäiset lapset liikkuvat alle suositellun vähimmäisajan kaksi tuntia päivässä ja lapset saavat ravinnostaan liikaa kovaa rasvaa, suolaa, sokeria ja liian vähän kuitua, pehmeää rasvaa, D-vitamiinia, folaattia ja rautaa. Vähäinen liikunta, runsas ruutuaika ja epäterveellinen ruokavalio heikentävät lasten ja nuorten terveyttä lisäämällä ylipainon, tyypin 2 diabeteksen ja verenkiertoelinsairauksien vaaratekijöitä. Yksilöllinen ja perhekeskeinen liikunta- ja ravitsemusinterventiomme lisäsi liikuntaa ja kasvisten, kasviöljypohjaisten margariinien ja rasvattoman maidon käyttöä ja siten hidasti insuliiniresistenssin kehittymistä ja laski plasman LDL-kolesterolin pitoisuutta lapsilla kahden ensimmäisen seurantavuoden aikana. Nämä myönteiset vaikutukset elintapoihin ja kardiometabolisiin riskitekijöihin ovat tärkeitä tyypin 2 diabeteksen ja verenkiertoelinsairauksien ehkäisyssä. Vähäinen liikunta, heikko motorinen suorituskyky ja epäterveellinen ruokavalio heikentävät oppimista ensimmäisten kouluvuosien aikana. Alustavat tuloksemme osoittavat, että yhden lapsen liikunnan lisääminen yhdellä tunnilla viikossa kahden vuoden aikana maksaa yhteiskunnalle noin 4 euroa viikossa, joten mielestämme liikuntaintervention kustannukset yhteiskunnalle ovat kohtuulliset sen hyötyihin suhteutettuna.

Tulosten mukaan raskausdiabeteksen riskissä olevien naisten vapaa-ajan liikunta väheni raskauden aikana sekä muuttui intensiteetiltään kevyemmäksi. Vapaa-ajan liikuntaan vaikuttivat positiivisesti sekä naisten oma että puolison liikunta-aktiivisuus ennen raskautta sekä naisten osa-aikatyö. Kannustaviksi henkilöiksi naiset kokivat läheiset ihmiset kuten puolison ja ystävät. Lähes 80% naisista koki, että kukaan ei rajoittanut heidän vapaa-ajan liikuntaa, sen sijaan rajoittaviksi tekijöiksi he raportoivat väsymyksen, huonon olon ja ajanpuutteen. Kun tarkasteltiin liikunnan muutosta raskautta edeltävän ajan ja seitsemän vuoden seurannan välillä, havaittiin, että naiset, joilla ei ollut raskausdiabeteksen riskiä alkuraskaudessa lisäsivät liikuntaa merkitsevästi enemmän kuin raskausdiabeteksen riskissä olevat naiset (vähintään yksi raskausdiabeteksen riskitekijä alkuraskaudessa). Toisaalta, lasten kehon koostumuksessa tai liikunnan määrässä 6,5-vuotiaana ei ollut eroja sen mukaan oliko äidillä raskausdiabeteksen riskiä vai ei. Sen sijaan yksittäisistä riskitekijöistä, äidin korkeampi raskautta edeltävä painoindeksi (kg/m2) oli yhteydessä pojan epäsuotuisaan kehon koostumukseen. Tarkasteltaessa äitien ja lasten liikunnan välisiä yhteyksiä poikkileikkausasetelmassa seitsemän vuotta synnytyksen jälkeen, äitien liikkumattomuus oli positiivisesti yhteydessä lasten liikkumattomuuteen sekä negatiivisesti vähintään kohtuutehoiseen liikuntaan. Lisäksi äitien vähintään kohtuutehoinen liikunta oli negatiivisesti yhteydessä lasten liikkumattomuuteen ja positiivisesti vähintään kohtuutehoiseen liikuntaan. Alle kouluikäisillä lapsilla puolestaan todettiin korkeatehoisen liikunnan olevan merkitsevästi yhteydessä suotuisaan kehon koostumukseen ja parempaan fyysiseen kuntoon sekä poikkileikkaus- että pitkittäisasetelmassa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että raskausdiabeteksen riskissä olevilla naisilla raskausajan vapaa-ajan liikunnan jatkumisen kannalta tärkeässä roolissa ovat raskautta edeltävä liikunta-aktiivisuus ja läheisten ihmisten tuki. Toisaalta raskausdiabeteksen riskitekijöiden, erityisesti ylipainon, ehkäisyyn tulisi kiinnittää huomiota jo raskautta suunniteltaessa, jotta äitien liikuntaa sekä lasten terveyttä tukevaa kehon koostumusta ja liikuntaa voitaisiin edistää pitkällä aikavälillä. Korkeatehoinen liikunta alle kouluikäisillä lapsilla puolestaan vaikuttaa olevan merkittävää lasten ylipainon ehkäisemisessä ja fyysisen kunnon edistämisessä.

TAVOITE: Väitöskirjan tavoitteena oli tutkia vapaa-ajan liikunnan erilaista kehittymistä väestötasolla ja kehityksen yhteyttä muihin elintapoihin: ravintotottumuksiin, vapaa-ajan ruutuaikaan, unen laatuun ja määrään, tupakointiin ja alkoholinkäyttöön.

MENETELMÄT: Tutkimus koostui neljästä osatutkimuksesta. Systemaattinen kirjallisuuskatsaus kokosi yhteen kehityspolkuanalyysillä liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta elämänkulun aikana tutkineet pitkittäistutkimukset. Lopuissa kolmessa osatutkimuksessa käytettiin Lasten sepelvaltimotaudin riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimuksen kyselylomakkein kerättyä aineistoa. LASERI-tutkimuksen aineisto on kerätty Helsingistä, Turusta, Tampereelta, Kuopiosta ja Oulusta sekä näiden kaupunkien lähiseuduilta. Mukana oli kuusi ikäkohorttia (N = 3553, 51 % naisia), joita on tutkittu kahdeksan kertaa vuosien 1980 (tutkittavat 9–18 v.) ja 2011 (tutkittavat 33–49 v.) välillä. Tutkimuksessa identifioitiin naisille ja miehille liikunnan alaryhmät kuvaamaan, miten eri tavoin tutkittavien vapaa-ajan liikuntatottumukset kehittyivät lapsuudesta keski-ikään (9–49 v.). Nämä erilaiset vapaa-ajan liikunnan alaryhmät tunnistettiin aineistosta kehityspolkuanalyysin avulla.

PÄÄTULOKSET: Niin naiset kuin miehet jakautuivat seuraaviin vapaa-ajan liikunnan alaryhmiin: säännöllisesti liikuntaa lapsuudesta keski-ikään harrastaneisiin, liikuntaa lisänneisiin, liikuntaa vähentäneisiin ja vähän liikuntaa harrastaneisiin. Lisäksi naisilta tunnistettiin erillinen hyvin vähän liikuntaa harrastaneiden ryhmä. Yli puolet tutkittavista identifioitiin vähän tai hyvin vähän liikuntaa lapsuudesta keski-ikään harrastaneiden ryhmiin. Puolestaan hyvin pieni osuus naisista (3 %) ja melko pieni osuus miehistä (12 %) identifioitiin säännöllisesti liikuntaa harrastaneisiin. Toisaalta niin naisilla (15 %) kuin miehillä (31 %) havaittiin liikuntaa lisänneiden ryhmät. Naisten kyseisen ryhmä onnistui lisäämään liikuntaansa läpi koko tutkimusjakson. Läpi tutkimusjakson jatkunut liikunnallinen elämäntapa ei vaikuttanut niin pysyvältä kuin vähän tai hyvin vähän vapaa-ajan liikuntaa sisältänyt elämäntapa.

Keski-iässä epäterveellisiä elintapoja (epäterveellinen ravinto ja tupakointi naisilla ja miehillä, ja univaikeudet naisilla) esiintyi todennäköisemmin vähän tai hyvin vähän liikuntaa harrastaneilla kuin säännöllisesti liikuntaa harrastaneilla tai liikuntaansa lisänneillä. Käytetyn ruutuajan ja liikunnan yhteydet olivat monitulkintaiset.

LASERI-aineistosta identifioidut vapaa-ajan liikunnan alaryhmät olivat linjassa väitöskirjassa mukana olleen systemaattisen katsausartikkelin havaintojen kanssa. Katsaus vahvisti tietoa vähän liikkuvien suhteellisen suuresta osuudesta kaikissa ikäryhmissä korkean tulotason maissa – tämän osuuden kasvaessa iän myötä. Fyysinen aktiivisuus näytti alkavan vähentyä jo lapsuudessa, keskimäärin 7–8-ikävuoden paikkeilla. Toisaalta huolimatta fyysisen aktiivisuuden vähenevästä trendistä jo lapsuudesta alkaen, myös joissakin katsauksen tutkimusaineistoissa havaittiin liikunnan lisääjien ryhmiä aikuisilla ja iäkkäillä. Tämä systemaattinen kirjallisuuskatsaus, joka kokosi yhteen fyysistä aktiivisuutta ja liikuntaa kehityspolkuanalyysillä tutkineet tutkimukset, oli ensimmäinen laatuaan.

JOHTOPÄÄTELMÄ: Tulosten valossa näyttäisi siltä, että läpi elämän jatkuva liikunta tai sen lisääminen lapsuus- ja nuoruusvuosien jälkeen on aikuisuuden terveyskäyttäytymisen kannalta tärkeää: ei ainoastaan jo aiemmin osoitettujen liikunnan terveyshyötyjen vuoksi, vaan myös muiden terveellisten elintapojen – etenkin terveellisten ravintotottumusten – omaksumisen vuoksi.

LÄHDE: Lounassalo, Irinja. (2021). Distinct life course leisure-time physical activity trajectories and related health behaviors: The Cardiovascular Risk in Young Finns Study. JYU Dissertations 446. Jyväskylä: University of Jyväskylä, 1-113.

The main results were that both high intensity and moderate intensity training had beneficial impact on liver, pancreas and intestinal metabolism, albeit moderate intensity seems to have a little more beneficial effects compared to high intensity training in short term.

Tämä väitöskirja tuo uutta ja käytännönläheistä tietoa päiväkodin ja kodin käytäntöjen merkityksestä lasten paikallaanolossa. Tutkimuksen päätulokset voidaan tiivistää seuraavasti:1) pojat ja ulospäinsuuntautuneen temperamenttipiirteen omaavat lapset olivat vähemmän paikallaan. 2) Säännöllinen vanhempien ja lapsen kanssa tapahtuva yhdessä liikkuminen, erityisesti omalla pihalla ja luonnossa, oli yhteydessä lasten vähäisempään paikallaanoloon. 3) Yhdessä liikkumiskäytännöissä esiintyi eroja vanhempien sosioekonomisen aseman mukaan. 4) Päiväkodin käytännöt eli enemmän liikuntatunteja ja liikunnan teemaviikkoja sekä useammin toteutetut metsäretket sekä varhaiskasvattajien tiheämpi käytäntö tauottaa lasten paikallaanoloa olivat yhteydessä lasten vähäisempään paikallaanoloon. 5) Vanhempien korkeampi sosioekonominen tausta oli yhteydessä lasten korkeampaan paikallaanoloon päiväkodeissa, joissa oli enemmän paikallaanolon teemaviikkoja sekä vähemmän liikuntatunteja tai liikunnan teemaviikkoja. Käytännön suosituksena tutkimuksen tulosten perusteella kannustetaankin kehittämään terveydenedistämisohjelmia ja interventioiden toimintatapoja, joilla edistetään kodin ja päiväkodin terveellisiä lasten paikallaanoloa vähentäviä käytäntöjä. Erityisesti menetelmät, joilla lisätään perheen yhdessä liikkumista varsinkin omalla pihalla tai luonnossa, ovat hyödyllisiä. Lisäksi kaikissa päiväkodeissa tulisi taata lapsille yhtenäinen määrä liikuntatunteja, säännöllisesti metsäretkiä sekä liikunnan teemaviikkoja. Kuitenkin lasten yksilölliset piirteet tulee huomioida paremmin, koska ne selittävät enemmän eroavaisuuksia lasten paikallaanolossa kuin koti- tai päiväkotitekijät. Lisätutkimusta tarvitaan sosioekonomisen aseman merkityksestä lasten paikallaanolossa.

The purpose of the thesis was to examine risk factors for falling, including loss of muscle mass (sarcopenia), decline in physical functioning and fear of falling in home-dwelling older women. The study also evaluated the effects of supervised multimodal group exercise (strength, balance, mobility and agility training) on physical functioning, falls, fall-related injuries and fear of falling, and its cost-effectiveness from a societal perspective.
Sarcopenia prevalence was only 1-3% in this cohort, while 69% reported at least a moderate fear of falling. Muscle mass and derived indices of sarcopenia were not significantly related to measures of physical functioning. Difficulties in instrumental activities of daily living, balance and outdoor mobility contributed independently to a greater fear of falling. Multimodal group exercise improved physical functioning and prevented age-related functional decline. Although the exercise intervention did not result in a reduced rate of falls, it reduced fall-related injuries requiring medical treatment by more than 50%. The data suggested 63.4% probability that each injurious fall avoided per person-year required an additional cost of € 191.

Ikääntyvien määrän kasvaessa voimakkaasti sekä Suomessa että maailmalla myöhäisiän kognitiiviseen heikentymiseen ja dementiaan johtavat hermostoa rappeuttavat sairaudet sekä verisuoniperäiset häiriöt ovat nykyään merkittäviä yhteiskunnallisia haasteita. Kaikki keinot joilla kognitiivista heikentymistä voitaisiin viivästyttää, ovat ensiarvoisen tärkeitä sekä inhimillisestä että taloudellisesta näkökulmasta katsottuna. Tämän väitöskirjatyön tarkoituksena oli tutkia kestävyyskunnon ja aivojen tilavuuksien välisiä yhteyksiä sekä kestävyyskunnon ja lihasvoiman yhteyttä kognitiivisiin toimintoihin ikääntyvillä miehillä ja naisilla.

Parempi kestävyyskunto oli yhteydessä suurempaan aivokuoren harmaan aineen tilavuuteen sekä harmaan aineen kokonaistilavuuteen miehillä, joilla on kohonnut Alzheimerin taudin riski, mutta naisilla vastaavaa yhteyttä ei havaittu. Kestävyyskunto ei ollut yhteydessä valkean aineen kokonaistilavuuteen eikä muihin mielenkiinnon kohteena olleiden rakenteiden, kuten hippokampuksen tai basaaliganglioiden tilavuuteen. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että kestävyyskunnosta huolehtiminen saattaa olla erityisen hyödyllistä ikääntyvien miesten harmaan aineen säilymisen kannalta. Tutkittavien määrä oli kuitenkin suhteellisen pieni, joten löydökset pitää varmistaa isommissa tutkimusaineistoissa.

Kattavasti mitattu ala- ja ylävartalon lihasvoima oli yhteydessä parempaan yleiseen kognitiiviseen toimintakykyyn, mutta käden puristusvoiman ja yleisen kognitiivisen toimintakyvyn välillä ei havaittu yhteyttä väestöotoksessa. Käden puristusvoiman yhteys kognitioon on raportoitu useissa aiemmissa tutkimuksissa, mutta kattavammin mitatun lihasvoiman ja kognition yhteyksiä on tutkittu hyvin vähän. Tämän tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että kattavammin mitattu lihasvoima saattaa tuoda lisäarvoa pelkän puristusvoiman mittaamiseen nähden lihasvoiman ja kognition välistä yhteyttä tutkittaessa. Tutkimus tuotti täten uutta tietoa sekä lihasvoiman mittaamisen metodologiasta että lihasvoiman merkityksestä kognitiolle.

Parempi kestävyyskunto oli kahden vuoden seurannassa positiivisesti yhteydessä yleiseen kognitiiviseen toimintakykyyn, toiminnanohjaukseen ja prosessointinopeuteen, mutta ei muistiin. Useissa aiemmissa seurantatutkimuksissa joko kestävyyskunto tai kognitio on mitattu ainoastaan yhdessä aikapisteessä tai on keskitytty tiettyyn kognition osa-alueeseen. Tässä tutkimusessa sekä kestävyyskunto että kognitio mitattiin kahdessa aikapisteessä ja tutkittiin useita kognition osa-alueita. Saadut tulokset vahvistavat näin aiempien tutkimusten havaintoja kestävyyskunnon myönteisestä vaikutuksesta kognitiolle.

Yhteenvetona voidaan todeta, että parempi kestävyyskunto on yhteydessä suurempaan aivojen harmaan aineen kokonaistilavuuteen miehillä, ja parempi kestävyyskunto sekä lihasvoima ovat itsenäisesti yhteydessä parempaan kognitiiviseen toimintakykyyn ikääntyvillä miehillä ja naisilla. Löydökset ovat huomionarvoisia, koska fyysinen kunto on terveystekijä, johon on omalla toiminnallaan mahdollista vaikuttaa. Lähes jokainen voi kehittää kestävyyskuntoa ja lihasvoimaa oikeanlaista liikuntaa lisäämällä.

Tämän väitöskirjatutkimuksen tarkoituksena oli tarjota uutta tietoa istumisen, seisomisen sekä normaalin elämän aikaisesta lihasten passiivisuudesta käyttämällä uutta puettavaa EMG-teknologiaa (osajulkaisut 1 ja 2). EMG-aktiivisuuden muutoksia mitattiin istumisen vähentämiseen tähtäävän perhelähtöisen neuvonnan seurauksena selvittääksemme miten istumisen vähentäminen vaikuttaa lihasten passiivisuuteen (osajulkaisu 3). Neuvonnan pitkäaikaisvaikuttavuutta tutkittiin kiihtyvyysanturimenetelmällä sekä mittaamalla veriarvojen sekä kehon koostumuksen muutosta vuoden aikana (osajulkaisu 4). Väitöskirjan tavoitteena oli selvittää tuoko lihasten passiivisuuden vähentäminen kausaalisia terveyshyötyjä.

Osajulkaisun 1 tulosten perusteella istumisen ja seisomisen lihasaktiivisuus vaihteli huomattavasti yksilöiden kesken. Vaikka seisominen oli kolme kertaa kuormittavampaa kuin istuminen, olivat yksilöiden väliset erot kymmenkertaisia. Ylipainoiset olivat passiivisempia istuessa, mutta heidän lihasaktiivisuutensa oli suurempaa seistessä verrattuna normaalipainoisiin.

Osajulkaisu 2 raportoi normaalin elämän aikaisen lihasten passiivisuuden yhteyksiä biomarkkereihin. Vaikka lähes kaikki koehenkilöistä täyttivät itse raportoidusti nykyiset liikuntasuositukset aerobisen liikunnan osalta, heidän lihaksensa olivat passiivisena lähes 70 % päivittäisen elämän aikana. HDL-kolesterolin määrä oli korkeampi, ja triglyseridien määrä matalampi henkilöillä, joilla oli vähän lihasten passiivisuutta (<62 % mittausajasta) verrattuna niihin, joilla oli paljon lihasten passiivisuutta (>78 % mittausajasta). Yhteys säilyi merkitsevänä keski-kovatehoiseen lihasten aktiivisuuteen sekä painoindeksiin vakioinnin jälkeen.

Osajulkaisu 3 raportoi istumisen vähentämiseen tähtäävän neuvonnan vaikutusta lihasten passiivisuuteen. Ennen neuvontaa koehenkilöiden lihakset olivat passiivisena työajalla lähes 80 % ja vapaa-ajalla hieman yli 60 % mittausajasta. Kahdeksan tunnin työaikana passiivisuutta pääsee kertymään siis jo lähes kuusi ja puoli tuntia. Neuvonnan tuloksena lihasten passiivisuuden määrä laski hieman yli puoli tuntia päivässä ja samalla pitkien passiivisuusjaksojen kesto lyheni. Suurin osa muutoksesta saavutettiin vapaa-ajalla, jossa istumista oli jo valmiiksi vähemmän. Tämä saattaa kertoa työajan vaatimuksista, jolloin istumista on vaikea vähentää töiden kärsimättä. Toisaalta vapaa-aika voi tarjota perheen kanssa mielekästä aktiivista tekemistä, sekä ympäristön jossa istumisen vähentäminen on mahdollista.

Osajulkaisu 4 raportoi neuvonnan päätulokset vuoden aikana. Intervention seurauksena vapaa-ajan sedentaariaika muuttui edullisesti interventioryhmällä kontrolliryhmään verrattuna vuoden aikana. Vapaa-ajan sedentaariaika laski merkitsevästi kolmen kuukauden kohdalla (-27 minuuttia interventioryhmän eduksi) ja esti epäedullisen muutoksen vuoden aikana (ei muutoksia interventioryhmällä, +13 minuuttia kontrolliryhmällä,). Kokonaissedentaariajassa tai työn ja viikonlopun sedentaariajassa ei havaittu muutoksia. Vuoden aikana apoB/apoA-1 -suhde parani ja paino sekä koko kehon ja jalkojen lihasmassa pysyivät muuttumattomana interventioryhmällä, kun kontrolliryhmän paino sekä koko kehon ja jalkojen lihasmassa laskivat itsenäisesti keski-kovatehoisen aktiivisuuden tai energiansaannin muutoksista. Pitkällä aikavälillä jo vapaa-ajan sedentaariajan muutos voi tuoda itsenäisiä positiivisia terveyshyötyjä, ja ne voidaan saavuttaa perheille suunnatulla istumisen vähentämiseen tähtäävällä neuvonnalla.

Tämän väitöskirjatutkimuksen tulokset osoittavat, että vaikka päivittäinen lihasten aktiivisuus voi koostua hyvin erilaisista aktiivisuusmalleista jopa istuessa, voi istumista vähentämällä vähentää lihasten passiivisuutta. Vuoden aikana sedentaariajan pienikin vähentäminen auttaa ylläpitämään painoa ja lihasmassaa, sekä parantamaan kardio-metabolisia muuttujia jopa fyysisesti aktiivisilla ihmisillä itsenäisesti liikunnan harrastamisesta tai energiansaannista. Lihasten passiivisuuden vähentäminen tuo itsenäisiä kausaalisia terveyshyötyjä.

Väitöskirjan neljän osatutkimuksen perusteella transkontekstuaalinen malli selittää nuorten vapaa-ajan liikkumisaikomuksia, mutta ei vapaa-ajan liikkumisaktiivisuutta tai liikkumisaktiivisuudessa tapahtuvia muutoksia. Mallin täydentäminen ei-tietoisia ja automaattisia prosesseja heijastelevilla konstruktioilla vaikuttaa tutkimuksen perusteella lupaavalta, sillä täydennetyn mallin on mahdollista huomioida sekä vapaa-ajalla tapahtuvaan liikkumisaktiivisuuteen vaikuttavat tietoiset että ei-tietoiset tekijät osana laajennettua mallia. Väitöskirjan vahvuutena ovat kehittynyt metodologia sekä ajan kanssa tapahtuvien muutosten huomioiminen mallin konstruktioissa. Väitöskirjatutkimuksen keskeisimmät rajoitteet ovat tukeutuminen korrelatiivisiin tutkimusasetelmiin ja itsearvioinnit tiedonkeruumenetelmänä.

Väitöstutkimuksen tarkoituksena oli selvittää nuorten miesten fyysisen aktiivisuuden ja paikallaan olon taustatekijöitä sekä pelillistetyn, räätälöidyn ja mobiilin intervention vaikuttavuutta. Väestöpohjainen aineisto kerättiin Oulun alueen kutsunnoissa vuosina 2010, 2012 ja 2013. Yhteensä 2526 keskimäärin 18-vuotiasta nuorta miestä täytti hyvinvointikyselyn, osallistui kuntotesteihin ja kävi lääkärintarkastuksessa. Satunnaistettuun, kontrolloituun, kuuden kuukauden interventioon osallistui 496 nuorta. Interventioryhmä sai käyttöönsä tutkimuksessa kehitetyn mobiilin palvelun, joka sisälsi pelillisiä elementtejä.

Viisi erilaista profiilia tunnistettiin paljon istuvien nuorten miesten vastauksista: paljon istuvat liikkujat, elämäänsä tyytymättömät, syömishäiriöillä oireilevat, huonokuntoiset ulkonäöstä motivoitujat ja pelaajat. Luonnollisessa ja rakennetussa ympäristössä asuvat nuoret liikkuivat yhtä paljon. Äidin runsas liikkuminen oli yhteydessä rakennetussa asuinympäristössä asuvien poikien suurempaan fyysiseen aktiivisuuteen, kun taas isän liikkumisella oli positiivinen yhteys luonnollisessa ympäristössä asuvien poikien liikkumiseen. Interventio lisäsi jonkin verran poikien kohtuukuormitteisen tai raskaan fyysisen aktiivisuuden määrää. Paikallaan olon tai kevyen aktiivisuuden määrä ei muuttunut. Elämäntyytyväisyys koheni sekä interventio- että kontrolliryhmässä. Vaikka tutkittavien sitoutuminen tutkimukseen oli kohtuullisen heikko, he pitivät monia tutkimuksessa kehitetyn mobiilin palvelun fyysiseen aktiivisuuteen liittyviä ominaisuuksia kiinnostavina. Erityisesti niillä nuorilla, jotka olivat liikkuneet vähän tai kokeneet hyvinvointinsa huonoksi tutkimuksen alussa, havaittiin positiivisia muutoksia intervention aikana. Tutkimuksessa saatiin lisää tietoa yksilöllisten sekä ympäristöön että vanhempiin liittyvien tekijöiden merkityksestä nuorten liikkumiselle ja paikallaan ololle. Tutkimus tuotti uutta tietoa pelillistetyn, räätälöidyn mobiiliteknologian mahdollisuuksista nuorten miesten aktivoinnissa. Tulosten perusteella yksilöllinen räätälöinti on tärkeää nuorten miesten terveyden edistämiseen tähtäävissä interventioissa.
Väitöskirja löytyy Jultikasta: http://jultika.oulu.fi/Record/isbn978-952-62-2456-5
Loppuraportti koskee rahoituksia: 201210057, 201310073 ja 201410144.

Suomalainen kuntoliikuntajärjestökenttä muotoutumisessa ja muutoksissa toisen maailmansodan jälkeen keskeisiä tekijöitä olivat vasemmiston ja oikeiston välinen poliittinen jännite, talous ja hallinnolliset trendit. Kuntoliikuntajärjestöt kilpailivat keskenään resursseista, jäsenistä ja näkyvyydestä. Tarvittaessa ne yhdistivät voimansa puolustaakseen omaa ja kuntoliikunnan asemaa suhteessa urheilun keskusjärjestöihin ja urheiluun.
Tyypillisessä liikuntakampanjajulisteessa harrastetaan kestävyysliikuntaa ihanteellisissa olosuhteissa luonnossa esimerkiksi hiihtäen, kävellen tai pyöräillen, iloisena ja aina hyvällä säällä. Liikkuja esitetään tavallisena ja sopusuhtaisena ihmisenä, joka reippailee yhdessä ystävien kanssa. Miehiä ja naisia esiintyy liikuntakampanjajulisteissa määrällisesti yhtä paljon, mutta liikuntarajoitteisia tai eri etnisten ryhmien edustajia näkyy kampanjamateriaaleissa vain harvoin. Joukkue-, palloilu-, taito- ja kamppailulajien näkyvyys on vaatimaton.
Fyysisen passiivisuuden terveysriskejä kuvataan liikuntavalistusaineistossa harvoin. Kun passiivisuutta kuvataan, se esitetään onnellisuuden ja iloisuuden esteenä. Liikkumattomat ihmiset ovat kuvissa surullisia ja apaattisia ja heidät sijoitetaan usein mustavalkoiseen värimaailmaan.
Käytetyimpiä liikunnan puolesta esitettyjä argumentteja kampanjoissa ovat olleet terveys ja kunto. 1940–1960-luvuilla kampanjoissa vedottiin kohtalaisen usein kansalaisuuteen ja nationalismiin. 1970-luvulla työväen puhuttelu oli varsin yleistä, ja 1980-luvulla kohderyhmäksi valikoituivat aikaisempaa useammin naiset. 1990-luvulta lähtien kampanjamateriaaleissa alettiin puhutella entistä enemmän yksilöä. Uusimpia argumentteja kampanjoissa ovat ajan ja ympäristön säästäminen.
Suomalaiselle liikuntakampanjoinnille on ollut tyypillistä hidas uusiutuminen. Monia 1900-luvun alussa käytössä olleita keinoja käytetään vielä 2000-luvullakin. Tällaisia ovat esimerkiksi prosenttikilpailut, arvonnat ja eri yhteisöjen väliset kilpailut, joissa lasketaan minuutteja, kertoja, askelia ja kilometrejä.
Liikuntakampanjoinnin kehittämisessä ei enää riitä, että kampanjan lopuksi sen vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta arvioidaan. Jatkossa olisi kiinnitettävä huomiota entistä enemmän kohderyhmien määrittelyyn ja tutkimiseen, käytettävien vaikuttamiskeinojen valintaan sekä kampanjan seurantaan. Lisäksi vastamainontaa olisi hyödynnettävä enemmän.

Väitöskirjassa tutkittiin vapaa-ajan liikuntatottumusten ja keskivartalon rasvoittumisen yhteyksiä nuorilla aikuisilla kaksosilla. Tutkimuksessa nähtiin, että nuorten aikuisten vyötärönympärys kasvoi 10 vuoden seuranta-aikana. Vähiten se kasvoi niillä, jotka lisäsivät liikuntaa tai pysyivät liikunnallisesti aktiivisina. Liikuntaa vähentäneillä vyötärö suureni yhtä paljon kuin alun perinkin vain vähän liikkuneilla. Lisäksi poikkileikkaustutkimuksessa havaittiin, että kolmekymppisten vyötärö oli sitä pienempi mitä useampaa liikuntalajia he kertoivat harrastavansa. Yhteys säilyi, vaikka tuloksissa huomioitiin liikunnan kokonaismäärä ja ruokavalion terveellisyys.
Väitöskirjassa tutkittiin myös tarkemmin geneettisesti identtisiä mieskaksospareja, joissa kaksoset erosivat toisistaan vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden suhteen viimeisen kolmen vuoden ajan, mutta ei vielä nuoruudessa. Tulokset osoittivat, että vähemmän liikkuville kaksosille oli kertynyt selkeästi enemmän vatsaontelonsisäistä rasvaa kuin heidän perimältään identtisille mutta liikunnallisesti aktiivisille veljille. Kaksosveljien välillä ei kuitenkaan ollut eroa painoindeksissä. Vatsaontelonsisäisen rasvan määrä oli myös yhteydessä sokeriaineenvaihduntaa kuvaaviin muuttujiin näillä terveillä miehillä. Kaksosveljillä ei havaittu eroa ravitsemuksessa.
Yhteenvetona voidaan todeta että liikunta-aktiivisuuden muutokset nuorella aikuisiällä näkyvät vyötärönympäryksessä, ja vähäinen liikunta kolmekymppisenä on yhteydessä suurempaan vatsaontelonsisäisen rasvan kertymiseen perinnöllisestä taipumuksesta riippumatta. Väitöskirjan tulokset korostavat vapaa-ajan liikunnan lisäämisen ja ylläpitämisen merkitystä keksivartalon liiallisen rasvoittumisen ehkäisyssä nuorella aikuisiällä, ja näin myös mahdollisten myöhempien metabolisten liitännäisongelmien kehittymisen ehkäisyssä.

Tutkimus saatettiin onnistuneesti valmiiksi ja tulosten raportointia on jatkettu aina viime vuosiin asti.
Julkaistuja ja vertaisarvioituja töitä aiheesta julkaistiin kaikkiaan 11 kpl.
3 julkaisua käsitteli sydämen rakennetta ja tarjosivat tähän referenssiarvoja kliiniseen käyttöön
1 julkaisu käsitteli genomilaajuista analyysiä jossa löydettiin uusia variantteja sydämen rakenteelle ja toiminnalle
1 experimentaalinen julkaisu jossa yhdistettiin prekliinistä ja kliinistä aineistoa
3 julkaisua käsittelivät diastolisen vajaatoiminnan yleisyyttä sekä tähän vaikuttavien muuttujien yhteyttä.
3 julkaisua käsitteli lapsuusajan yhteyttä aikuisiän sydänterveyteen

Lisäksi 2 julkaisua on tällä hetkellä under review ja 1 julkaisu tuli juuri takaisin yhdestä lehdestä ja lähtee toiseeen.
Tästä teemasta tulee valmistumaan yksi väitöskirja ja sen osatöistä 2/3 on nyt julkaistu. Pyrimme saamaan syksyn aikana viimeisen julkaistua jonka jälkeen väitös voidaan toteuttaa kevään 2021 aikana.

Päätulos oli, että liikuntainterventiolla oli sekä lyhyt- että pitkäaikaisvaikutuksia naisten työkykyyn ja työssä kuormittumiseen. Lisäksi alustavien tulosten perusteella subjetiivinen ja fysiologinen mittaristo antavat samantyyppisiä tuloksia naistyöntekijöiden kuormittumisesta ja palautumisesta.

Tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa lapsuuden ja nuoruuden elämäntapa- ja ympäristötekijöitä, jotka vaikuttavat yksilön biologiseen ikääntymisprosessin ohjelmoitumiseen. Biologista ikää oli tarkoitus mitata Steve Horvathin kehittämän epigeneettisen kellon avulla. Tutkimuksen aikana epigeneettisten kellojen kehitystyö eteni ja tällä hetkellä olemme käyttäneet analyyseissä jo kuutta erilaista kelloa. Uuden sukupolven kellojen kehitystyössä on huomioitu myös toiminnallista ikääntymistä ja terveyteen liittyviä biomarkkereita, ja ne ennustavat ensimmäisen sukupolven kelloja paremmin ikääntymiseen liittyviä sairauksia, toimintakyvyn heikkenemistä ja kuolemaa.
Tutkimuksissamme on havaittu, että yksittäisillä elämäntavoilla, kuten liikunnalla, ravitsemuksella, alkoholin käytöllä ja erityisesti tupakoinnilla on vaikutusta biologiseen vanhenemiseen jo nuoruusiässä. Yksittäisten elämäntapojen vaikutus on kuitenkin heikko ja nuoruusiän sosioekonomisten tekijöiden osalta jopa olematon. Siksi kaikkia tehtyjä tarkasteluja ei ollut mielekästä raportoida. Usein haitalliset ja toisaalta terveydelle edulliset elämäntavat kasautuvat samoille yksilöille. Tämä tekee haastavaksi edes tutkia yksittäisiä tekijöitä, joten viimeisimmät tutkimuksemme ovatkin pyrkineet kehittämään erilaisia summamuuttujia elintapoihin liittyen. Tulostemme perusteella näyttää siltä, että epigeneettisten kellojen arviot biologisesta iästä kertovat kumulatiivisesta altistumisesta useille eri elintavoille ja sosioekonomisille tekijöille ja siksi biologisen iän vaihtelu kohorteissa kasvaa kalenteri-iän lisääntyessä.
Tieteellisesti kiinnostavimmat löydöksemme osoittavat, että epigeneettisillä kelloilla määritetty biologinen ikä ennustaa toimintakyvyn heikkenemistä ja kuolleisuutta ja että kelloja voidaan käyttää tutkimaan esimerkiksi naisten ja miesten vanhenemisen eroja ja syitä. Olemme myös osoittaneet, että kaikki fyysinen aktiivisuus ei ole vanhenemisen näkökulmasta samanlaista. Fyysiseen työhön liittyvä aktiivisuus oli yhteydessä kiihtyneeseen vanhenemiseen ja vapaa-ajan aktiivisuus hidastuneeseen vanhenemiseen.
Kansainvälinen yhteistyömme osoitti, että biologinen ikääntyminen epigeneettisillä kelloilla mitattuna selittyy osittain samoilla geneettisillä tekijöillä, jotka selittävät elämäntapoja ja pitkäikäisyyttä. Tutkimuksemme on tehty pääosin kaksosaineistoilla. Tämä on mahdollistanut sen, että olemme voineet ottaa huomioon myös perimän vaikutuksen sekä terveyskäyttäytymiseen että biologiseen vanhenemiseen, mikä on lisännyt työmme laadukkuutta. Olemme myös vertailleet vanhenemista koko kehossa ja lihaskudoksessa, ja näiden yhteyttä toimintakykyyn ja fyysiseen aktiivisuuteen. Lihaskudoksen vanheneminen on kiinnostavaa fyysisen aktiivisuuden ja toimintakyvyn näkökulmasta, mutta nykyiset epigeneettiset kellot näyttävät sopivan lihaksen ikääntymisen mittaamiseen varsin huonosti.
Tutkimuksen laadulla saadut palkinnot:
Anna Kankaanpää. Selittävätkö liikunta ja muut elintavat sukupuolten välistä eroa biologisessa ikääntymisessä eri ikäkausina? 3. sija Vuoden liikuntalääketieteellinen tutkimus -kilpailussa 2021.

Anna Kankaanpää. Vapaa-ajan ja työajan fyysisen aktiivisuuden yhteys epigeneettiseen ikääntymiseen nuorilla aikuisilla. 1. sija Vuoden liikuntalääketieteellinen tutkimus -kilpailussa 2020.

Kutsuluennot:
“Genetic and Epigenetic Scoring in Physical Activity“ in Complex Disease Day organized by the Centre of Excellence in Complex Disease Genetics, Helsingin yliopisto, ~200 osallistujaa.

“Heritability of physical activity and performance” in webinar “Genetic knowledge for Physiotherapists”, Tampereen ammattikorkakoulu, yli 400 osallistujaa.

Hyväksytty meidän orhganisoima symposium “Epigenetic clocks as determinants of biological age” in Gerontologia2020 kongressi, Jyväskylä, Finland. Jouduttiin peruuttamaan COVID-19 tilanteen vuoksi.

“Leisure-time physical activity shows no effect on DNA methylation age in discordant twin study” symposiumissa “DNA methylation as a biomarker of aging in longitudinal population based cohorts” puheenjohtaja Sara Hägg, 24th Nordic conference in Gerontology, Oslo, Norway

Väitöskirja koostuu neljästä osatyöstä, joista kaksi on julkaistuja artikkeleita ja kaksi arviotavaksi lähetettyjä käsikirjoituksia. Väitöskirjan ensimmäisen osatyö julkaistiin marraskuussa 20. Ensimmäisessä osatyössä käsiteltiin tutkimuksen sisäänottovaiheen tuloksia poikkileikkausanalyysin avulla. Sen mukaan päivittäinen paikallaanoloaika sekä kevyt ja reipas liikkuminen ovat molemmat yhteydessä aineenvaihdunnalliseen terveyteen ja tyypin 2 diabeteksen riskitekijöihin ylipainoisilla aikuisilla, ylipainosta riippumatta. Kevyt liikkuminen oli jopa hieman vahvemmin yhteydessä parempiin veren rasva-arvoihin kuin reipas liikunta. Tähän tutkimukseen osallistujat eivät täyttäneet nykyisiä terveysliikuntasuosituksia. Voidaan siis todeta, että ainakin ylipainoisilla aikuisilla, jotka eivät liiku suositusten mukaisesti, kevyt liikuskelu päivän aikana on yhteydessä parempaan aineenvaihdunnalliseen terveyteen.
Väitöskirjan toinen osatyö julkaistiin toukokuussa 21. Sen mukaan osatyössä yksi havaittu yhteys paikallaanolon ja insuliiniresistenssin välillä riippui osittain liikemittarimittauksen kestosta. Mikäli tutkimuksessa olisi käytetty vain yhden viikon pituista liikemittarimittausta, niin kuin useimmissa aiemmissa tutkimuksissa on tehty, ei yhteyttä paikallaanolon ja insuliiniresistenssin välillä olisi havaittu. Kahden viikon mittaus riitti osoittamaan tämän yhteyden. Tutkimus osoittaa, että liikemittarimittauksen kesto voi vaikuttaa tutkimustuloksiin ja niistä tehtyihin päätelmiin.
Kolmas ja neljäs osatyö toteutettiin satunnaistetussa kontrolloidussa koeasetelmassa. Kolmannessa osatyössä havaittiin, että istumisen vähentämiseen tähtäävä interventio ei aiheuttanut muutosta koko kehon insuliiniherkkyydessä niin koe- kuin kontrolliryhmässäkään. Insuliiniherkkyys on yksi avaintekijöistä tyypin 2 diabeteksen kehittymisessä. Vain paastoinsuliini laski hieman koeryhmässä kontrolliryhmään verrattuna. Tästä voidaan päätellä, että istumisen vähentämiseen tähtäävä ohjaus voi hieman parantaa aineenvaihdunnallista terveyttä, mutta vaikutukset ovat vaatimattomia. Kun tarkasteltiin insuliiniherkkyyden muutosta liikemittarilla mitatun paikallaanolon vähenemisen mukaan, havaittiin, että insuliiniherkkyys parani hieman niillä tutkittavilla, jotka onnistuivat vähentämään paikallaanoloa vähintään noin puoli tuntia päivässä. Koska tätä muutosta ei havaittu alkuperäisen satunnaistamisen mukaisessa tutkimusasetelmassa, vaatii tulos vahvistukseksi lisää tutkimusta.
Neljännessä osatyössä tutkittiin istumisen vähentämiseen tähtäävän intervention vaikutusta reisilihasten insuliiniherkkyyteen. Tulokset olivat hyvin samansuuntaisia kuin osatyössä kolme. Interventiolla ei ollut vaikutusta lihasten insuliiniherkkyyteen, mutta niillä tutkimushenkilöillä, jotka onnistuivat vähentämään paikallaanoloa, insuliiniherkkyys parani hieman reiden takaosan lihaksissa.
Väitöskirja on julkaistu sähköisesti https://www.utupub.fi/handle/10024/153735

Väitöstutkimuksessa havaittiin, että eläköitymisellä on vaikutusta päivän paikallaanoloon. Ruumiillisista ja palvelualan töistä eläköityvillä naisilla eläköityminen johtaa paikallaanolon lisääntymiseen noin tunnilla päivässä. Ruumiillisista töistä eläköityvillä miehillä muutokset olivat maltillisempia. Istumapainotteisesti työskenteleville toimihenkilöille eläköityminen tarjoaa mahdollisuuden korvata istumatyötunnit aktiivisemmilla ajanviettotavoilla. Tästä huolimatta toimihenkilöt eivät näytä muuttavan paikallaanolon määrää juurikaan, vaan naiset viettävät paikallaan miltei yhdeksän tuntia ja miehet kymmenen tuntia niin työelämässä kuin eläkkeelläkin. Vaikka toimihenkilöt näyttivätkin olevan tavanomaisena työaikana hieman aktiivisempia eläkkeellä kuin työelämässä, se ei näkynyt päivittäisen paikallaanolon vähentymisenä eläkkeelle siirtymisen jälkeen.

Tutkimuksen perusteella paikallaanolosta tulee eläköitymisen myötä myös pitkäjaksoisempaa. Muutos havaittiin sekä naisilla että miehillä ammattiryhmästä riippumatta. Naisilla muutos ajoittui eläköitymisen yhteyteen. Miesten pitkäjaksoinen paikallaanolo alkoi puolestaan lisääntyä jo viimeisinä työvuosina. Pitkäjaksoinen tauoton paikallaanolo heikentää lihasten sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa. Tutkimuksissa on havaittu, että näitä terveyshaittoja voidaan välttää tauottamisella. Näin ollen eläkeläisten olisi syytä tauottaa pitkäjaksoista paikallaanoloa nousemalla välillä ylös jaloittelemaan.

Väitöstutkimuksessa selvitettiin myös, voidaanko juuri eläköityneiden paikallaanoloon vaikuttaa aktiivisuusrannekkeella. Aktiivisuusranneke kannusti eläkeläisiä saavuttamaan päivän aktiivisuustavoitteen ja muistutti tauottamaan pitkäjaksoista paikallaanoloa. Tutkimuksen perusteella aktiivisuusrannekkeen käyttö ei vähennä paikallaanoloa pysyvästi. Ensimmäisen puolen vuoden aikana ranneketta käyttänyt ryhmä vähensi erityisesti pitkäjaksoista paikallaanoloa, kontrolliryhmällä ei puolestaan havaittu muutoksia. Vuoden kuluttua ei kuitenkaan enää nähty eroja lähtötilanteeseen kummallakaan ryhmällä. Vaikuttaa siltä, että paikallaanolon vähentäminen pitkällä aikavälillä ei onnistu pelkästään aktiivisuusranneketta käyttämällä.

Tutkimuksessa selvitettiin fyysisen aktiivisuuden ja kunnon muutoksiin vaikuttavia tekijöitä murrosiässä. Kiihtyvyysanturimittausten perusteella kahden vuoden seuranta-aikana reippaan ja raskaan liikunnan määrä väheni erityisesti pojilla ja paikallaanolon määrä lisääntyi sekä pojilla että tytöillä. Pojilla reippaan liikunnan määrä väheni enemmän kuin tytöillä ja seurantajakson loppuvaiheessa sukupuolierot reippaan liikunnan määrässä olivat kaventuneet lähes kokonaan. Hyvä koulumenestys ja osallistuminen urheiluseuratoimintaan olivat tekijöitä, jotka liittyivät liikunta-aktiivisuuden ja paikallaanolon määrän myönteisempään kehitykseen murrosiässä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin nuorten kokeman sosiaalisen aseman yhteyttä heidän fyysiseen aktiivisuuteensa. Nuoret arvioivat omaa sosiaalista asemaansa koulussa sekä perheensä sosiaalista asemaa kymmenportaisen tikasmallin avulla. Nuorten liikkumista ja liikkumatonta aikaa mitattiin liikemittareilla. Nuoret, jotka kokivat sosiaalisen asemansa koulussa korkeaksi, liikkuivat koko päivän aikana enemmän vähintään reipasta kävelyä vastaavalla teholla ja olivat koulupäivän aikana vähemmän paikallaan. Nuoren arvio perheen sosiaalisesta asemasta ei ollut yhteydessä liikkumiseen. Koetun sosiaalisen aseman kaltaisten kokemusten ymmärtäminen ja huomioiminen tuo uusia näkökulmia nuorten liikkumisen edistämiseen niin koulupäivän aikana kuin vapaa-ajallakin.

Fyysisen toimintakyvyn eri osa-alueiden mittaukset eri ikävaiheissa osoittivat, että keskimäärin tulokset eri suorituskykymittareilla mitattuina parantuvat murrosiässä luonnollisen kasvun ja kehityksen myötä. Tutkimuksen aikana tuotettiin vertailuarvot fyysisen toimintakyvyn valtakunnallisia Move!-mittauksia varten. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös liikunnan, liikkumattomuuden ja kehonkoostumuksen yhteyksiä kunto-ominaisuuksiin lapsilla ja nuorilla. Tutkimuksessa havaittiin, että suurempi rasvan määrä kehossa on yhteydessä heikompiin ja reipas liikunta parempiin fyysisen toimintakyvyn mittaustuloksiin 9–15-vuotiailla. Tuloksia voidaan hyödyntää fyysisen toimintakyvyn Move!-mittausten tulosten tulkinnassa.

Tulokset osoittivat, että objektiivisesti mitattu sykevälivaihteluun pohjautuva stressi oli yhteydessä subjektiiviseen stressiin. Seurannassa havaittiin keskimääräinen sekä yksilötasolla tapahtuva lasku subjektiivisessa stressitasossa. Objektiivisesti mitatun stressin/palautumisen tasoissa ei tapahtunut muutosta. Matala objektiivisesti mitattu stressireaktioiden voimakkuuden ja korkea palautumisreaktioiden voimakkuuden taso olivat
yhteydessä voimakkaampaan subjektiivisen stressin laskuun. Liikunta-aktiivisuus, hyvä fyysinen kunto ja terveyden kannalta edullinen kehonkoostumus olivat yhteydessä pienempään objektiivisesti mitatun stressin määrään työpäivänä. Hyvä fyysinen kunto ja terveydelle edullinen
kehonkoostumus olivat yhteydessä matalaan stressireaktioiden voimakkuuteen työpäivän aikana sekä parempaan työpäivän jälkeisen yön palautumiseen. Seurannassa havaittiin keskimääräistä korkeamman liikunta-aktiivisuuden tason olevan yhteydessä keskimääräistä voimakkaampaan subjektiivisen stressin laskuun.
Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan päätellä, että liikunta-aktiivisuudella on merkitystä stressinhallinnassa. Hyvä fyysinen kunto ja
terveydelle edullinen kehonkoostumus vaikuttaisivat olevan tärkeitä hyvälle työpäivän jälkeiselle palautumiselle. Tulokset tukevat sykevälivaihteluun pohjautuvan menetelmän käytettävyyttä stressin arvioinnissa subjektiivisten menetelmien rinnalla.

Väitöskirjan osatyö 4 ”Frequent physical activity is associated with reduced risk of severe diabetic retinopathy in type 1 diabetes”:
Liikunta ja erityisesti liikuntakertojen määrä vaikuttaa suotuisasti retinopatian kehittymiseen tyypin 1 diabeteksessa (Väitöskirjan neljäs osatyö on uudelleen lähetetty korjauksineen ja lisäanalyyseineen Acta Diabetologica – lehteen 9/2019).

Tutkimusaineiston muodostivat 144 ylipainoista tai lihavaa keski-ikäistä miestä, joilla oli häiriintynyt glukoosiaineenvaihdunnansäätely. Miehet satunnaistettiin kontrolliryhmään sekä kahteen ohjattuun harjoitusryhmään, joista toinen harjoitti sauvakävelyä ja toinen suoritti nopeusvoimatyyppistä kuntosaliharjoittelua.
Ryhmät harjoittelivat kahdentoista viikon ajan kolme kertaa viikossa tunnin kerrallaan. Fyysisen aktiivisuuden intensiteettiä ja volyymia mitattiin ennen interventiota ja intervention aikana objektiivisten mittausten, päiväkirjojen ja kyselyiden yhdistelmällä. Tyypin 2 diabeteksen riskitekijät, glukoosi- ja rasva-aineenvaihdunnan ja maksan entsyymien aineenvaihdunnan indikaattorit, kehon koostumus, verenpaine, fyysinen suorituskyky ja ravitsemus mitattiin standardimenetelmillä ennen ja jälkeen intervention.
Osallistujien fyysisen kokonaisaktiivisuuden määrä ei lisääntynyt kuntoutus- tai harjoitteluintervention seurauksena. Sekä kuntoutus- että sauvakävelyinterventio lisäsivät vapaa-ajan liikunnan määrää. Mitä enemmän sauva- ja kuntosaliryhmien viikoittainen vapaa-ajan kokonaisliikunnan (= ohjattu harjoittelu + ei-ohjattu vapaa-ajan liikunta) määrä lisääntyi, sitä enemmän ei-vapaa-ajan fyysinen aktiivisuuden (mm. työ, työmatka, kotityöt) määrä väheni. Verrattuna kontrolliryhmään etenkin sauvakävelyllä oli terveydelle edullisia vaikutuksia kehon rasvakudokseen sekä rasva- ja glukoosiaineenvaihdunnan säätelyyn osallistuviin hormoneihin (leptiini ja chemeriini). Lisäksi ei-ohjatun vapaa-ajan liikunnan intensiteetti selitti itsenäisesti 10 % kävelynopeuden, 9 % kehon painon ja 7 % kehon painoindeksin muutoksen vaihtelusta.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen tähtäävät interventiot eivät automaattisesti lisää liikunnan määrää kokonaisuudessaan. Ne näyttävät kuitenkin lisäävän vapaa-ajan liikuntaa, ja tällä voi olla tyypin 2 diabeteksen riskitekijöihin edullisia terveysvaikutuksia.

Tutkimushankkeessa tarkasteltiin fyysiseen aktiivisuuteen vaikuttavia biologisia ja psykososiaalisia tekijöitä elämänkulun eri vaiheissa. Tutkimus on osaa laajaa suomalaista kohorttitutkimusta, LASERI-tutkimusta, joissa tutkittavien liikunta-aktiivisuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä on seurattu etenevästi lapsuudesta keski-ikään asti (vuodesta 1980 vuoteen 2011). Fyysinen aktiivisuus on lapsuudessa, nuoruudessa ja aikuisiässä mitattu kyselyillä ja lisäksi keski-iässä objektiivisesti askelmittareiden avulla. Fyysiseen aktiivisuuteen vaikuttavista tekijöistä on tarkasteltu aiempaa liikunta-aktiivisuutta ja erilaiseen liikuntaan osallistumista, vanhempien liikunta-aktiivisuutta, sosioekonomista asemaa, koulutusta, temperamentin piirteitä, masennusoireita ja lihavuuden astetta.

Tulokset lapsuuden liikunnan merkityksestä ja vanhempien aktiivisuuden merkityksestä koko elämänkulun aikaiselle liikunnalle vahvistavat lasten ja nuorten liikunnan tukemisen merkityksellisyyttä koko elämänkulun aikaisen aktiivisuuden näkökulmasta. Tulokset liikunnan muutoksista lapsuudesta aikuisikään auttavat tunnistamaan ryhmiä, jotka tarvitsevat erityisesti tukea liikunnan edistämiseksi elämänkulun eri vaiheissa. Tulokset aktiivisen koulumatkaliikunnan merkityksestä aikuisiän liikunta-aktiivisuudelle vahvistavat näkemystä siitä, että fyysisesti aktiivisia kulkutapoja tulisi tukea arjen lyhyillä siirtymämatkoilla, kuten koulumatkoilla jo varhain. Tulokset tukevat näkemystä lapsuuden ja nuoruusajan liikunnan merkityksestä myös myöhemmälle fyysiselle aktiivisuudelle. Tulokset masennusoireiden, stressioireiden ja liikunta-aktiivisuuden yhteyksistä tuovat tärkeän näkökulman terveys- ja liikuntaneuvontaan. Uudet tulokset lapsuusiän aktiivisen temperamentin vaikutuksista aikuisiän fyysiseen aktiivisuuteen ovat merkityksellisiä lasten liikunnan ohjaajien ja toteuttajien näkökulmasta.

(Englanninkielinen loppuraportti sisältäen kaikki tutkimuksen tuottamat julkaisut on kokonaisuudessaan liitteenä)

Tämän hankkeen tuloksista, jotka tulevat vielä käynnissä olevan datan käsittelyn jälkeen tarkentumaan, voidaan osoittaa selkeä yhteys tiettyjen immuunisysteemin osien reagoivan vauriorakennuksiin, eli rakennuksella ja varsinkin mikrobivaurioituneella vaurioituneella on yhteys sen käyttäjien terveyteen.

-Vauriorakennuksen tilankäyttäjiltä havaittiin vertailurakennusten käyttäjiin verrattuna alentuneita leukosyyttiaktiivisuuksia (neutrofiilit) ryhmätasolla.
-Vauriorakennuksen tilankäyttäjillä oli ryhmätasolla merkitsevästi korkeammat itiöspesifiset IgG- ja IgG3- vasteet.
-Toksiuusmittauksissa käytetty E. coli-lux menetelmä korreloi hyvin rakennusten vaurioiden ja oireilun kanssa.

Väitöstutkimuksen mukaan noin puolella (54 %) tutkimukseen osallistuneista opettajista (n = 1198) esiintyi äänihäiriöitä, ja työhön liittyvä stressi oli niiden merkittävin selittäjä (OR 3.6). Stressi oli jopa vahvemmin yhteydessä äänihäiriöihin kuin astma (OR 2.7) tai naissukupuoli (OR 1.5).

Äänihäiriöt ja stressi olivat selkeästi yhteydessä opettajien työkyvyn laskuun. Paras työkyky oli niillä opettajilla, joilla ei ollut äänihäiriöitä tai stressiä, ja heillä oli myös vähiten sairauslomia. Stressi ja äänihäiriöt olivat vahvemmin yhteydessä heikentyneeseen työkykyyn yhdessä kuin erikseen arvioituina. Ääni, samoin kuin stressi, vaikuttaakin olevan hyvä työkyvyn indikaattori.

Äänihäiriöistä kärsivät raportoivat selvästi muita enemmän sisäympäristöön liittyviä puutteita, kuten melu ja tunkkainen ilma. Tämä itsearviointi validoitiin alatutkimuksessa (n = 538) vertaamalla sitä ulkopuolisten asiantuntijoiden arvioon koulurakennusten kunnosta. Vastaavuus oli hyvä. Tulokset antoivat kuitenkin vain viitteitä siitä, että äänihäiriöillä olisi yhteyttä asiantuntijoiden arvioimaan koulurakennusten huonoon kuntoon. Sitä vastoin lähes puolella koehenkilöistä, jotka työskentelivät kunnossa olevissa rakennuksissa, ei ollut stressiä eikä äänihäiriöitä. Kaiken kaikkiaan yli puolet alatutkimukseen osallistuvista opettajista työskenteli huonokuntoisessa rakennuksessa.

Tulokset herättävät kysymyksen siitä, muodostavatko äänihäiriöt, työhön liittyvä stressi ja puutteellinen sisäympäristö suhteessa työkykyyn vyyhdin, joka on enemmän kuin osiensa summa. Ihmistä on hyvä hoitaa kokonaisuutena, ja tukitoimia onkin tarpeen kohdistaa äänenhuollon lisäksi myös ääneen liittyviin tekijöihin, kuten stressin vähentämiseen ja sisäympäristön korjauksiin. Opettajien ääniergonomian parantamiseen tulisi kokonaisuutena kiinnittää entistä enemmän huomiota. Varhaisen tuen merkitys on ensiarvoisen tärkeää, että ongelmat eivät kasautuisi ja opettajien työkyky säilyisi mahdollisimman hyvänä.

Tutkimuksessa selvittettiin tarkemmin aiemmassa tutkimuksessa tehdyn asumisterveyskyselyn tulosten perusteella energiaparannusten vaikutuksia asukkaiden terveyteen ja hyvinvointiin. Tuloksista kirjoitettiin kaksi tieteellistä artikkelia sekä asukkaille suunnattu tietopaketti energiaparannusten vaikutuksista. Lisäksi tuloksia esiteltiin kansainvälisissä Indoor Air 2016 (Ghent, Belgia) ja Healthy Buildings 2017 (Lublin, Puola) konferenseissa.
Ensimmäisessä artikkelissa tarkasteltiin asukkaiden raportoimien asunnon ja sisäilman laatuun vaikuttavien tekijöiden esiintymisen ajallista vaihtelua Suomessa. Suurin vaihtelu liittyi koettuun lämpöviihtyvyyteen kesällä. Myös asuntoon tyytyväisyys vaihteli eri kyselykertojen välillä. Monet asumisterveyteen liittyvät tekijät olivat yhteydessä sekä asuntoon ja sisäilman laatuun tyytyväisyyteen että myös terveyden ja turvallisuuden kokemiseen. Kehitettyjen mallien avulla ei kuitenkaan voitu tarkasti ja/tai spesifisti ennustaa asukkaiden kokemaa terveyttä tai turvallisuutta.
Toisessa artikkelissa arvioitiin energiaparannusten vaikutuksia sisäympristön laatuun sekä asukkaiden tyytyväisyyteen ja terveyteen 46 Suomalaisissa ja 20 Liettualaisissa kerrostalossa. Tulosten perusteella asukkaiden raportoima lämpöviihtyvyys parani energiaparannusten jalkeen (OR 5.3, 95% CI 2.6-11.0). Myös ylähengitystieoireiden raportointi (OR 1.8, 95% CI 1.1-2.9) sekä hengitystieinfektioista johtuvat sairaspoissaolot töistä tai koulusta (OR 4.1, 95% CI 1.2-13.8) vähenivät tilastollisesti merkitsevästi. Em. muutokset eivät olleet selitettävissä mitattujen sisäympäristön laatua kuvaavien tekijöiden avulla, eli toistaiseksi ei vielä tiedetä mitkä asuntoon tai asukkaisiin liittyvät muutokset aiheuttivat oireiden vähenemisen. Myöskään pitkän aikavälin vaikutuksia ei ole tutkittu.

The funds kindly provided by Juho Vainion Säätiö were used to support the implementation of the MITOXIN research initiative ”Microbial Toxins Indoors – gripping an emerging health risk”. The MITOXIN research project builds on two major field studies that were successfully implemented since 2011: the project combines materials from studies that follow residential homes (HOTES) and schools (SISU), including their occupants, through moisture damage interventions, performing assessments before and after the interventions. The environmental and health assessments consisted of building investigations, microbial and toxin exposure assessments, health questionnaires and clinical studies. These studies are tailored to improve our understanding of the relation between exposure to microbes and their toxins and adverse health effects, and on the impact of moisture damage interventions on both microbial exposure and health.

Specifically, the funds provided by Juho Vainion Säätiö were targeted to facilitate SISU (School Intervention Study), including implementation of the extensive field work efforts, sample processing and analysis, data management and statistical analyses. This study part was most notably supported by grants from the Academy of Finland and the Finnish Work Environment fund, in addition to the funds provided by JVS.

In the SISU study, detailed exposure and health assessments have been conducted in 11 moisture damaged and 5 reference schools. In total 203 teachers and 505 students participated in the study. Repeated exposure and health assessments have been conducted in 7 schools following moisture damage renovations. Health measurements included questionnaires and symptom diaries for both teachers and pupils; teachers also provided blood, eye and nose brush samples and nasal lavage, and they performed exhaled NO, exhaled breath condensate and SBUT (self-reported tear film break up time) measurements. System biological and immunological measurements have been and are being done from the clinical samples (collaboration Finnish Institute for Occupational Health). Exposure samples have been collected from >100 classrooms and teachers’ lounges in the 16 schools and active air as well as settled dust samples have been analyzed for microbial concentrations with qPCR and for microbial toxin content (in total >550 samples). In addition, microbial community composition using next generation sequencing was determined from indoor samples (N~360). Statistical analyses of these extensive datasets are ongoing.

Key research findings and conclusions from MITOXIN project thus far:

 The severity of microbial damage based on microbial determinations performed on building materials of moisture damaged homes appears to link to higher risk for respiratory effects in exposed residents. This is novel knowledge in the scientific literature and offers opportunity for the identification of buildings where moisture damage might link to a specifically high risk of respiratory disease.

 We observe higher prevalence of respiratory tract and more general health symptoms in teachers of moisture damaged schools compared to teachers in non-damaged schools. This highlights the potential of moisture damage in school buildings to represent a serious occupational health risk.

 Generally, there is a tendency to find higher prevalence and levels for some microbial toxins in moisture damage conditions, and also for higher total microbial toxin load and number of toxins. However, microbial toxins are also present indoors in the absence of moisture damage, and thus the indoor presence of microbial toxins is not a phenomenon that links to moisture damage in buildings only. We need to embrace the concept that just as microbes are everywhere, so are there metabolites. Such concept has so far largely been neglected.

 Linking to the point made above, there is a lack of studies in the scientific literature that would have considered microbial toxins occurrence in both index and reference buildings, following a sound epidemiological study design. This leads to limitations in our understanding as to what is a ‘normal’ background situation with respect to presence and levels of microbial toxins. Such studies, along with intervention studies as carried out in MITOXIN, are urgently needed in order to clarify health effects following exposure to microbial toxins in indoor environments.

 Moisture damage interventions in mold affected residential homes link to a clear release of upper and lower respiratory tract symptoms in the residents of these homes.

 Moisture damage renovations seem to reduce, but not completely remove microbial toxin loads and microbial levels in house dust.

 Based on microbial community analyses, the effects of moisture damage interventions appear to be visible on the level of individual taxa rather than triggering large changes in community structure. However, we observe also that moisture damage renovations result in a reduction of bacterial and fungal diversity in house dust. Considering the on-going, wide discussion on the relevance of the diversity of microbial exposure on human health, these findings are intriguing and are expected to have a major impact on research on this topic.


Dissemination of project results, scientific publication

Results of the MITOXIn project have been presented at major international and national scientific conferences, with a number of peer reviewed abstracts submitted for the proceedings of these conferences. In addition, the project has been presented at the Finnish “Indoor air seminar” (Sisäilmastoseminaari), attracting yearly more than 1000 participants (scientists, practitioners, industry, stakeholders, media representatives, etc.). (5 extended abstracts). Currently, there are three scientific publications on the HOTES study and one on the SISU study under preparation, and close to submission (submission anticipated by the end of 2016):
– “Microbial exposures in severely damaged homes”, Valkonen et al.
– “Health effects of mould in severely damaged homes”, Järvi et al.
– “Fungal and bacterial microbiota of severely moisture damaged homes in Finland”, Jayaprakash et al..
– “Clinical markers linking to moisture damage health symptoms”, Karvala et al. (lead at FIOH).
Our publication plan anticipates three further papers from these two studies to be published during 2017.

This project has already triggered a number of associated research work and publications, not directly including results of this project but utilizing knowledge generated in the context of this research. One scientific paper has recently been published in Indoor Air “Synergistic pro-inflammatory interactions of microbial toxins and structural components characteristic to moisture-damaged buildings.”, Korkalainen et al. 2016. This paper has used key microbial toxins being present in indoor environments in Finland, which is knowledge that has been generated – among other studies – in the MITOXIN project. Similarly, three book chapters have been prepared during the funding period, linking to key objectives of the project on occurrence of mycotoxins in indoor environments, and their synergistic interaction with other microbial compounds in producing adverse health effects.

Saatu apuraha on käytetty ajanjaksolla 1.7.2015–30.11.2015 väitöskirjatyöni kahden osatyön työstämiseen. Näiden osatöiden otsikot ovat seuraavat:
1) Health effects of mould in severely damaged homes (käytetty 90 % apurahakaudesta)
2) Microbial exposures in severely damaged homes (Alustava otsikko) (Käytetty 10 % apurahakaudesta)

Molempien osatöiden aineistona on apurahahakemuksessa kuvattu HOTES-tutkimuksen (HOmeloukka ja TErveyS) aineisto. Aineisto on kerätty vuosien 2008–2015 aikana ja tutkimukseen on saatu mukaan 45 perhettä ympäri Suomea, jotka asuvat vakavasti kosteusvaurioituneissa asunnoissa. Asukkaita on yhteensä noin 180. Asukkaista on kerätty terveystietoa terveyskyselylomakkeilla sekä erilaisilla kliinisillä mittauksilla. Ensimmäisessä artikkelissa käytettiin terveyskyselyiden lisäksi PEF ja FeNO mittauksia kuvaamaan asukkaiden kosteusvaurioille altistumisesta aiheutuvaa hengitystieoireilua. Altistumista tarkasteltiin asunnoista otettujen materiaalinäytteiden ja pölynäytteiden avulla.

Apurahan käyttö:
1) Apurahakaudesta osa meni aineistojen työstämiseen sellaiseen kuntoon, että analyysien tekeminen oli mahdollista. Kaikki aineistot olivat tallennettu omiksi tiedostoikseen (terveyskysely aikuisille, kouluikäisille ja alle kouluikäisille lapsille, terveysmittausten aineistot, rakennusmateriaaliaineistot), joten työn ensimmäinen vaihe oli aineistojen oikeellisuuden tarkastaminen, puhdistaminen sekä yhdistäminen toisiinsa yhdeksi isommaksi aineistoksi käyttäen SPSS tilastotiedeohjelmaa (SPSS-22 .0 for Windows (SPSS, Inc, Chicago, IL). Erityisesti rakennusmateriaaleja koskeva työ oli aikaa vievää, koska näitä tuloksia ei ollut tallennettu tilastollista käsittelyä varten ja otettuja materiaalinäytteitä oli yhteensä lähes 200 kpl (vaihdellen 3-16 kpl / asunto). Datan kokoamisen jälkeen aineistoksi muodostui 41 asunnon asukkaat ja asuntojen rakennusmateriaalinäytteet. Näissä asunnoissa asui yhteensä 139 henkilöä (74 aikuista ja 60 lasta), joilta oli palautunut tutkimuksen alussa annettu laaja terveyskysely. Apurahakaudella saatiin tarvittava data kasattua ja yhdistettyä analyyseja varten.
2) Datan kokoamisen jälkeen siirryttiin aineiston alustaviin analyyseihin käyttäen apuna ristiintaulukointia ja Pearsonin χ2-testiä. Näiden analyysien perusteella saatin kartoitettua aineistoa niin, että päästiin tarkempiin analyyseihin. Asukkailta oli kysytty yhteensä 24 oireen ilmenemistä, jotka jaettiin viiteen eri ryhmään käyttäen pääkomponenttianalyysia. Näistä muodostettiin lopulta ylähengitystie-, alahengitystie- ja yleisoireryhmät. Asunnot jaettiin kolmeen erilaiseen vakavuusluokkaan perustuen rakennusmateriaalinäytteissä ilmenneisiin sieni-, bakteeri- ja aktinomykeettikasvustoihin. PEF ja FeNO mittausten osalta käytettiin dataa, joka oli koottu asukkaiden kotona tekemien mittausten perusteella (PEF / 2 viikon ajalta, FeNO / 3 päivän ajalta). Lopulliset analyysit tehtiin käyttäen logistista regressioanalyysia ja niissä verrattiin oireilua sekä kotimittausten tuloksia altistumisen tasoon eri altistumisluokissa (sienet, bakteerit, aktinomykeetit ja näistä koottu kokonaisuutta kuvaava luokitus). Kaikki osatyöhön tarvittavat analyysit saatiin tehtyä ja koottua artikkeliin tuleviin tuloksia kuvaaviin taulukoihin apurahakaudella.
3) Health effects of mould in severely damaged homes -osatyön kirjoittaminen aloitettiin edellä mainittujen analyysien kanssa samanaikaisesti ja on tällä hetkellä lähes valmiina ja pääohjaajilla luettavissa / kommentoitavissa. Artikkeli on tarkoitus julkaista Indoor Air –lehdessä seuraavien kuukausien (huhti-toukokuu 2016) aikana, josta se on myös luettavissa.
4) Apurahakauden viimeisen kuukauden aikana aloitettiin myös väitöskirjatyöni seuraavan osatyön työstämien. Tämä osatyö kirjoitetaan yhteisenä työnä toisen väitöskirjatyöntekijän (Maria Valkonen / Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) kanssa, niin, että molemmat ovat tasaväkisiä kirjoittajia. Tässä osatyössä puolestaan tarkastellaan samoista asunnoista otettujen pölynäytteiden osuutta altistumisessa. Asunnoista on otettu pölynäytteitä seuraavasti: mattopölynäyte olohuoneesta, yläpölynäyte sekä pölypussinäyte. Kyseisiä näytteitä on otettu sekä ennen vauriota että asunnon korjauksen tai toiseen asuntoon muuton jälkeen. Apurahakauden lopuksi pölynäytedata saatiin kasattua ja alustavat analyysit tehtyä. Lisäksi tähän osajulkaisuun on kirjoitettu tausta ja metodi -osuudet. Tämä osajulkaisu on tarkoitus saada valmiiksi kevään 2016 aikana ja julkaista myös Indoor Air –lehdessä, josta se on luettavissa.
5) Apurahalla tehtyjen alustavien analyysien tuloksia käytettiin myös Indoor Air 2016 konfrerenssi-julkaisuun, johon toisena kirjoittajana tein tarvittavia tilastollisia analyyseja. Tämä konfrerenssi-julkaisu on hyväksytty ja tullaan esittämään ensi kesänä Maria Valkosen toimesta. Tämä julkaisu toimii myös siis pohjana varsinaiselle edellä kuvatulle osatyölle väitöskirjatyössäni.

Vuoden 2018 aikana suunnitelmat muuttuivat ja päädyimme lomakeseurannan lisäksi suunnittelemaan nuorille tutkimuskäynnit. Tämän mahdollisti ymmärryksemme mikrobiominäytteiden keräämisen tärkeydestä, joten päädyimme suunnittelemaan tutkimuskäynnit tutkittaville heidän asuinpaikkojen lähellä oleviin terveyskeskuksiin, koulujen terveydenhoitajan tiloihin tms. Suunnitelmassa oli saada kerättyä mikrobiomi- ja verinäytteet nuorista. Saimme 16-vuotisseurannana alkamaan toukokuussa 2019. Tutkimuspäiviä on tähän mennessä ollut 6, osallistumisprosentti on ollut todella hyvä: kutsutuista 84% on osallistunut tutkimuskäynnille, täyttänyt lomakkeet ja kerännyt pölynäytteen; 10% on täyttänyt lomakkeet ja kerännyt pölynäytteen; ja 6% on kieltäytynyt tutkimuskäynnistä, mutta on vastannut terveystietoja koskevaan lyhyeen kyselyyn puhelimitse. LUKAS1 –kohortin 16-vuotistutkimuksen tutkimuskäynnit saadaan tehtyä syyskuun 2019 loppuun mennessä ja LUKAS2:n tutkimuskäynnit tullaan toteuttamaan samalla tavalla vuoden 2020 aikana.

Olemme samalla analysoineet ja julkaisseet tuloksia aiemmista seurantakerroista; 10 julkaisua LUKAS kohortista (vuosina 2018-2019) ja yksi julkaisu Harvardin yliopiston tutkijoiden kanssa post doc -vuodelta (lapsuuden suoliston mikrobiomi ja lihavuus/ylipaino).

Juho Vainion Säätiön tukemassa tutkimuksessa osoitimme, että lasten riski sairastua astmaan on sitä pienempi, mitä enemmän varhaislapsuuden kodin sisätilojen bakteeristo muistuttaa maatalojen bakteeristoa (Nat Med, 2019). Jo aiemmin on tiedetty, että maataloissa varttuminen voi jopa puolittaa riskin sairastua astmaan ja allergioihin, mahdollisesti johtuen maatalojen runsaasta mikrobilajistosta. Nyt osoitimme, että maatalomainen kodin mikrobisto suojasi astmalta myös muualla kuin maatiloilla.

Olohuoneen lattiapölynäytteiden mikrobikoostumus karakterisoitiin lähes neljästä sadasta LUKAS-syntymäkohortin kodista. Pölynäytteet kerättiin lasten ollessa kahden kuukauden ikäisiä, ja astman kehittymistä seurattiin kuusi vuotta. Mikrobinäytteiden maatalomaisuuden arvioimiseksi rakennettiin matemaattinen malli kuvaamaan sitä, miten paljon tutkittavan kodin sisätilojen bakteerikoostumus muistuttaa maatalojen mikrobistoa.

Astmalta suojaava mikrobisto sisälsi runsaasti ulkoympäristölle, kuten maaperälle, tyypillisiä bakteereja. Toisaalta ihmisen hengitysteissä tyypillisesti esiintyviä bakteereja, kuten Streptococcaceae-heimon edustajia, havaittiin suhteellisen vähän. Yhteys astmaan oli riippumaton runsaslajisuudesta ja mikrobien kokonaismääristä. Tavallisissa kodeissa maatalomaista mikrobistoa lisäsivät muun muassa kävely ulkokengillä sisätiloissa, sisarusten lukumäärä ja talon ikä, ei kuitenkaan esimerkiksi ympäristön biodiversiteetti.
Maatalotyyppisille mikrobeille altistuneiden lasten immuunisolujen havaittiin sietävän paremmin pölyssä runsaasti esiintyvien bakteerien soluseinäkomponentteja, mikä ilmeni pienempänä tulehdussytokiinien tuotantona in vitro altistuksissa. Myös lievää tulehdusta määrittävän C-reaktiivisen proteiinin määrä veressä oli pieni.

Tutkimuslöydös vahvistettiin saksalaisessa yli tuhannen lapsen aineistossa. Myös saksalaislasten astmariski oli sitä pienempi, mitä enemmän heidän kotipölynsä mikrobisto muistutti suomalaisten maatalojen mikrobistoa.
Havainto tukee varhaisen mikrobialtistuksen merkitystä astmalta suojaavien mekanismien kehittymisessä ja mahdollisena astman ehkäisyn kohteena. Tutkimuksessa kehitetyllä mallilla voidaan arvioida minkä tahansa kodin pölynäytteestä, kuinka hyvin sen bakteeristo saattaa suojata astmalta. Tämä mahdollistaa myös sen selvittämisen, mitkä mikrobiologiset tekijät ovat keskeisiä suojavaikutuksen kannalta ja millä keinoin niille altistumiseen voidaan varhaislapsuudessa vaikuttaa.

Osoitimme myös, että toisella mallintamistavalla astmalta suojaavan mikrobiston määrittämiseksi voidaan saada täydentäviä tuloksia (JACI, 2019) ja julkaisemattomien tulostemme mukaan näitä lähestymistapoja yhdistämällä voidaan päästä vieläkin tarkempaan mallinnukseen.

Muissa tähän hankkeeseen suoraan liittyneissä tutkimuksissa olemme osoittaneet varhaislapsuuden mikrobikoostumuksen olevan mahdollisesti yhteydessä myös lapsen neurologiseen kehitykseen ja riskiin tarkkaavaisuushäiriöiden kehittymiselle (Sci Rep, 2019). Lisäksi olemme osoittaneet yhteneväisyyksiä ja eroja lattiapölyaltistuksen ja hengitystiealtistuksen välillä hyödyntäen konttaavaa lasta simuloivaa robottia (Microbiome, 2018). Olemme myös havainneet vielä julkaisemattomissa tutkimuksissa, että tuomalla kotiin eteismaton välityksellä maaperän bakteereja nämä leviävät myös kodin sisäilmaan, mikä tukee mahdollisuutta
käyttää vastaavaa menetelmää interventiotutkimuksissa kodin sisäilman mikrobiston muokkaamiseksi astmalta suojaavaksi.

LUKAS-syntymäkohortin kymmenvuotisseuranta toteutettiin hakemuksen mukaisesti vuosina 2013-2015. Tiedot lasten allergiasta ja astmasta saatiin yhteensä 372 lapselta (84%), mikä on erinomainen osallistumisprosentti. Näistä suurimmalta osalta saatiin kerättyä myös tiedot ympäristöaltistuksista ja terveydentilasta kyselylomakkeella, allergisesta herkkyydestä (seerumin IgE-vasta-aineet 19 allergeenille ja ihopistokokeet kuudelle allergeenille) ja systeemistä tulehdustilasta (seerumin hsCRP), sekä iho ja nielu sekä huonepölynäytteet mikrobiologisiin analyyseihin.


Noin joka kolmas suomalaislapsi kärsii astmasta tai allergisesta sairaudesta, kuten atooppinen ihottuma tai allerginen nuha, joten lasten pitkäaikaissairauksista ne ovat maassamme selvästi yleisimmät. Vuosina 2014-2018 LUKAS tutkimuksesta, yksin tai osana kansainvälistä PASTURE monikeskustutkimusta, on julkaistu yhteensä 28 alkuperäistutkimusta arvostetuissa kansainvälisissä tieteellisissä aikakausilehdissä, ja lisäksi on valmistunut kolme väitöskirjaa (Kirsi Mustosen väitöskirja v.2014: The role of inflammation and its environmental triggers in allergic diseases; Hanna Leppänen väitöskirja v. 2017: Assessing microbial exposure in indoor environments by using house dust samples; ja Laura Orivuoren väitöskirja v.2015: The Development of Immune Responses and Allergy in Children from Farming and Non-farming Environments).
Merkittävämpiä havaintoja aiempien seurannoista saaduista aineistoista LUKAS-tutkimuksessa olivat: Immuunijärjestelmälle ja koko ihmisen elimistölle on hyvä kohdata runsaasti mikrobeja varhaislapsuudessa – keskimääräinen elinympäristön kokonaismikrobialtistus voi lisätä astmaan sairastumisen riskiä kun taas korkea altistus voi suojata astmalta (Karvonen AM et al. 2014); Vakavat kosteusvauriot tai näkyvä home erityisesti lapsen makuuhuoneessa sekä olohuoneessa ja keittiössä lisäävät hengitystieoireita sekä astmaan sairastumisen riskiä (Karvonen AM et al. 2015); Sekundaariset metaboliitit eivät selitä astmaan sairastumisen riskiä kosteusvauriokodeissa (Kirjavainen PV et al. 2016); Merkittävä kosteusvaurio lapsen pääasiallisissa asuintiloissa 6-vuoden iässä oli yhteydessä korkeisiin CRP-pitoisuuksiin ja lisääntyneisiin veren sytokiinipitoisuuksiin (poikkileikkausasetelma) (Mustonen K et al. 2016); Merkittävä kosteusvaurio lapsen pääasiallisissa asuintiloissa varhaislapsuudessa (noin 5kk iässä) Varhaislapsuuden kosteusvaurioaltistus ei ole yhteydessä pysyvään matala-asteiseen tulehdukseen (Karvonen AM et al. 2016).

Varsinaisesta 10-vuotiseurannasta on yksi käsikirjoitus lehdessä (Indoor Bacterial Microbiota and the Development of Asthma: a Birth Cohort Study in JACI), jossa on katsottu varhaislapsuudessa määritetyn kodin mikrobiston yhteyttä 10.5 ikään mennessä puhjenneeseen astmaan. Useampi käsikirjoitus on valmisteluvaiheessa, joissa tutkitaan mm. kodin sienten (homeet ja hiivat) yhteyttä lasten astmaan sekä kodin mikrobialtistuksen yhteyttä atopiaan ja allergiseen nuhaan. Lisäksi tuloksia on esitelty lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä työpajoissa ja seminaareissa. Tuloksia on hyödynnetty myös mm. käypähoitosuositusten laatimisessa.

Hankkeessa selvitettiin, miten psykososiaaliset tekijät vaikuttavat koululaisten sisäilmaan liitettyyn oireiluun.
10 alakoulun aineistossa havaittiin, että oppilaiden vanhempien kokema huoli koulun sisäilman laadusta oli joissain kouluissa selvästi tärkeämpi oireilua selittävä tekijä kuin sisäilman laatu (1).
Suuren kaupungin yli 100 koulun aineistossa (2) havaittiin, että sisäilman huono laatu lisää oireilua pääosin samalla tavalla riippumatta siitä, kysytäänkö oireita vanhemmalta tai lapselta itseltään. Seuraavassa aineistosta tehtävässä artikkelissa, joka toistaiseksi on vasta käsikirjoitus, verrataan sisäilman laadun, psykososiaalisten tekijöiden ja muiden tekijöiden suhteellista merkitystä koulujen välisen oireilun selittäjinä (3).
Julkaisut:
1. Nissilä JJ, Savelieva K, Lampi J, Ung-Lanki S, Elovainio M, Pekkanen J. Parental worry about indoor air quality and student symptom reporting in primary schools with or without indoor air quality problems. Indoor Air. 2019 Sep;29(5):865-873
2. Savelieva K, Marttila T, Lampi J, Ung-Lanki S, Elovainio M, Pekkanen J. Associations between indoor environmental quality in schools and symptom reporting in pupil-administered questionnaires. Environ Health. 2019 Dec 27;18(1):115
3. Savelieva K, Lampi J, Ung-Lanki S, Elovainio M, Pekkanen J. Indoor Environmental Quality, Psychosocial Factors, and Symptom Reporting in Schools (manuscript)

Väitöskirjatutkimuksessani selvitetään koti- ja kouluympäristöissä esiintyvien tekijöiden vaikutusta lasten terveyteen ja hyvinvointiin. Juho Vainion säätiöltä saatu apuraha mahdollisti väitöskirjatutkimuksen neljännen artikkelin ”Statistical associations between housing quality and health among Finnish households with children – results from two (repeated) national surveys” kirjoitustyön sekä tulosten tilastollisen analyysin.

Artikkelin aineisto koostuu vuosina 2007 ja 2011 tehtyjen kansallisten asumisterveyskyselyiden tuloksista. Artikkelissa tarkastellaan asumisen laatua ja terveellisyyttä sekä niissä mahdollisesti ajan myötä tapahtuvia muutoksia, keskittyen lapsiperheisiin.

Tulosten perusteella lapsiperheiden asumisterveydessä ei tapahtunut suuria muutoksia vuosien 2007 ja 2011 välillä. Niiden perheiden keskuudessa, joilla oli pieniä lapsia, esiintyi vähemmän hengitystieoireita, mutta vastaavasti enemmän hengitystieinfektioita kuin muiden väestöryhmien kesken.

Artikkeli tullaan julkaisemaan vuoden 2016 aikana.

Sepelvaltimotautipotilaat hyötyvät ympärivuotisesta terveysliikunnasta, koska liikunta on tehokas hoitomuoto tautii, vähentää henkilöiden oireilua sekä alentaa riskiä sydänkohtauksille sekä kuolemille. Kuitenkin samaan aikaan nämä henkilöt raportoivat lisääntyvästä oireilusta, kuten rintakivuista ja rytmihäiriöstä talvisaikaan, etenkin liikunnan aikana. Oireiden lisääntyvyys sekä pelko epäsuotuisista sydäntapahtumista aiheuttaa sepelvaltimotautipotilaiden inaktiivisuutta.

Säännöllisellä liikunnalla on todettu olevan suotuisia vaikutuksia sepelvaltimotautipotilaan endoteelifunktion toimintaan, mutta toisaalta kylmäaltistuksen on todettu heikentävän sitä. Kylmän ja liikunnan yhteisvaikutuksia ei tiedetä.

Juho Vainion säätiön apurahan avulla selvitimme, että sepelvaltimotautipotilaan endoteelifunktion muutokset liikunnan aikana olivat lämpötilasta riippumattomia. Selvitimme myös eri liikuntamuotojen vaikutuksia endoteelifunktion toimintaan. Tuloksena huomasimme, että eri liikuntamuodot (ripeä kävely, staattinen ylävartalotyö sekä dynaaminen ylävartalotyö) vaikuttivat endoteelifunktion toimintaan samansuuntaisesti.

Apurahakautenani keskityin väitöskirjani ensimmäisen artikkelin kirjoittamiseen ja viimeistelyyn sekä toisen artikkelini suunnitteluun ja kirjoittamiseen.
Ensimmäisen artikkelini aiheena ovat suomalaisten rahapelaamisen motiivit ja niiden yhteys sosiaaliryhmittäisiin eroihin sekä rahapelikäyttäytymiseen liittyviin tekijöihin. Lisäksi artikkelissa tarkasteltiin motiivien ajallista pysyvyyttä. Artikkeli on nyt viimeistelyvaiheessa, eli tuloksia ei ole vielä virallisesti julkaistu.

Tutkimuksen aineistona käytettiin Rahapelikysely 2016–2017 –tutkimuksen aineistoa, joka kerättiin kahdessa vaiheessa 18–74-vuotiailta suomalaisilta Uudenmaan, Pirkanmaan ja Kymenlaakson maakunnista. Aineistonkeruusta vastasi tilastokeskus ja kyselyt toteutettiin puhelinhaastatteluina. Ensimmäisessä vaiheessa kyselyyn osallistui 7186 vastaajaa, joista myös toiseen vaiheeseen osallistui 2624 vastaajaa. Tutkimukseen valittiin osallistujista vain ne, jotka olivat pelanneet rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana. Ensimmäisen vaiheen vastaajista 82 prosenttia (n = 5805) oli pelannut rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana. Niistä vastaajista, jotka osallistuivat sekä ensimmäiseen että toiseen vaiheeseen, 2190 vastaajaa oli pelannut rahapelejä vuonna 2016 ja 2165 vastaajaa oli pelannut rahapelejä vuonna 2017.

Tutkimuksessa rahapelaamisen motiiveja tiedusteltiin kysymällä vastaajan pääasiallista syytä pelata rahapelejä sekä muita mahdollisia syitä rahapelaamiselle. Analyysejä varten kutakin ensisijaiset ja toissijaiset motiivit yhdistettiin, jotta kutakin motiivia pystyttiin tarkastelemaan laajemmin. Suomalaisten yleisimmät syyt rahapelaamiselle olivat odotetusti rahan voittaminen (76 %): hieman yli puolet (52 %) vastaajista valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle ja vajaa neljäsosa vastaajista (24 %) valitsi sen toissijaiseksi motiiviksi rahapelaamiselle. Toiseksi yleisin syy rahapelaamiselle oli mielihyvä tai hauskuus (62 %): kolmasosa vastaajista (33 %) valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle ja 29 prosenttia vastaajista valitsi sen toissijaiseksi motiivikseen. Hyvän tarkoituksen tukeminen ja ikävien tunteiden tai ajatusten pakeneminen olivat yleisemmin toissijaisia syitä rahapelaamiselle kuin ensisijaisia syitä. Ikävien tunteiden tai ajatusten pakeneminen oli kaikkein harvinaisin rahapelaamisen motiivi (3,5 %): 0,5 prosenttia vastaajista valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle, kun taas kolme prosenttia vastaajista valitsi sen toissijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle.

Tulos heijastanee rahapelaamisen perusluonnetta: rahan voittaminen stimuloi aivojen mielihyväjärjestelmää ja vapauttaa dopamiinia. Erityisen stimuloivaa on juuri voiton epävarmuus, mikä on olennainen osa rahapelaamista. (Anselme & Robinson, 2013.) Tulos saattaa myös kertoa siitä, että eri motiivit liittyvät toisiinsa siten, että toissijaiset motiivit tukevat ensisijaisia motiiveja rahapelaamiselle.

Rahapelaamisen motiivien yhteyttä sosiaaliryhmittäisiin eroihin (sukupuoli, ikä, nettotulot, työtilanne) ja rahapelikäyttäytymiseen (pelaamisen useus, pelattujen pelityyppien määrä, pelaamisen kanava, rahapeliongelman vakavuus) tarkasteltiin logistisen regressioanalyysin avulla. Tutkimuksessa kustakin motiivista muodostettiin erillinen logistinen regressiomalli, jossa kyseistä motiivia selitettiin sosiaaliryhmittäisillä ja rahapelikäyttäytymiseen liittyvillä muuttujilla. Aineistona käytettiin ensimmäiseen vaiheeseen osallistuneita vastaajia, jotka olivat pelanneet rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana (n = 5805). Malleissa selitettävänä muuttujana käytettiin ensisijaisesta ja toissijaisesta motiivista yhdistettyä motiivi-muuttujaa. Alla raportoidaan kunkin mallin osalta tilastollisesti merkitsevät (p < 0,05) tulokset.
Kustakin mallista muodostui hieman erilainen pelaajaprofiili.

Jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen olivat yleisempää hieman nuoremmilla kuin vanhemmilla vastaajilla sekä yli 2501 euroa (Q4) nettona kuussa tienaavilla. Lisäksi jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen oli yleisempää useita kertoja viikossa tai päivittäin pelaavilla kuin harvemmin kuin kuussa pelaavilla, useita eri pelityyppejä pelaavilla kuin vain yhtä pelityyppiä pelanneilla sekä internetissä ja kivijalassa pelanneilla kuin vain kivijalkapelaajilla. Riskitason rahapelaajilla jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen oli myös yleisempää kuin viihdepelaajilla.

Rahan vuoksi pelaavat olivat hieman useammin naisia kuin miehiä. Lisäksi rahan voittamisen vuoksi pelaaminen oli yleisempää säännöllisesti ja usein pelaavilla kuin satunnaisesti (harvemmin kuin kerran kuussa) pelaavilla, sekä kolmea eri pelityyppiä pelaavilla kuin yhtä pelityyppiä pelaavilla. Rahan voittamisen vuoksi pelaavat pelasivat useammin joko vain internetissä tai sekä internetissä että kivijalassa kuin vain kivijalassa pelaavat. Raha-motiivi oli myös yleisempää riskitason pelaajilla kuin viihdepelaajilla.

Rahapelaaminen hyvän tarkoituksen tukemiseksi oli yleisempää yli 65-vuotiaiden ikäryhmässä kuin nuorimmalla ikäryhmällä (18–24-vuotiaat). Selkeästi harvinaisempaa hyvän tarkoituksen tukeminen oli kotona lapsia tai omaista hoitavilla kuin työssäkäyvillä. Yleisenpää hyvän tarkoituksen vuoksi pelaaminen oli 1–3 kertaa kuukaudessa ja kerran viikossa pelaavilla kuin sitä harvemmin pelanneilla sekä vain kivijalassa pelanneilla.

Rahapelaaminen seurustelun vuoksi oli yleisempää nuoremmilla kuin vanhemmilla vastaajilla. Harvinaisempaa se oli 1301–1900 euroa nettona kuussa tienaavilla (Q2) kuin alle 1300 euroa nettona kuussa tienaavilla (Q1). Lisäksi seurustelun vuoksi pelaaminen oli yleisempää harvemmin kuin kerran kuussa pelaavilla kuin sitä useammin pelaavilla. Useita eri pelityyppejä pelanneet pelasivat useammin seurustelun vuoksi kuin vain yhtä pelityyppiä pelanneet, kun taas vain internetissä pelanneet ja sekä kivijalassa että internetissä pelanneet pelasivat harvemmin seurustelun vuoksi kuin vain kivijalassa pelanneet.

Ikävien tunteiden ja ajatusten pakenemisen vuoksi pelaaminen oli yleisempää naisilla kuin miehillä. Ikäryhmistä 25–34-vuotiaat pelasivat useammin paetakseen, kun taas 55–64-vuotiaat pelasivat harvemmin paetakseen, kuin 18–24-vuotiaat. Lisäksi pakomotiivi oli myös huomattavasti yleisempi niillä, jotka olivat kotona hoitamassa lapsia tai omaista kuin työssäkäyvillä. 1–3 kertaa kuukaudessa ja useita kertoja viikossa tai päivittäin pelaavilla pakomotiivi oli yleisempi kuin harvemmin kuin kerran kuussa pelanneilla. Riskitason pelaajilla ja ongelmallisesti rahapelejä pelanneilla pakenemisen vuoksi pelaaminen oli huomattavasti yleisempää kuin viihdepelaajilla.

Rahapelaamisen syiden ajallista pysyvyyttä tutkittiin pitkittäisaineistolla, jossa samoilta vastaajilta kysyttiin rahapelaamisen pääasiallista syytä ja muita syitä vuosina 2016 (n=2190) ja 2017 (n = 2165). Pysyvyyden arviointiin käytettiin McNemarin testiä ja tilastollisen merkitsevyyden rajana pidettiin p < 0,05. Rahapelaamisen ensisijaiset motiivit osoittautuivat suhteellisen pysyviksi, mutta toissijaisissa motiiveissa ilmeni muutoksia. Hyvän mielen ja jännityksen vuoksi pelaaminen, rahan vuoksi pelaaminen ja hyvän tarkoituksen vuoksi pelaaminen väheni. Yksi vuosi on kuitenkin suhteellisen lyhyt tarkastelujakso, eli tulokset olisi hyvä vielä varmistaa pidemmällä aikavälillä.


Lähteet:

Anselme, P., & Robinson, M. J. F. (2013). What motivates gambling behavior? Insight into dopamine’s role. Frontiers in Behavioral Neuroscience, 7(DEC), 1–4. https://doi.org/10.3389/fnbeh.2013.00182
Nower, L., & Blaszczynski, A. (2010). Gambling Motivations, Money-Limiting Strategies, and Precommitment Preferences of Problem Versus Non-Problem Gamblers. Journal of Gambling Studies, 26(3), 361–372. https://doi.org/10.1007/s10899-009-9170-8
Savolainen, I., Sirola, A., Kaakinen, M., & Oksanen, A. (2019). Peer group identification as determinant of youth behavior and the role of perceived social support in problem gambling. Journal of Gambling Studies, 35(1), 15–30. https://doi.org/10.1007/s10899-018-9813-8
Wood, R. T. A., & Griffiths, M. D. (2007). A qualitative investigation of problem gambling as an escape-based coping strategy. Psychology and Psychotherapy: Theory, Research and Practice, 80(1), 107–125. https://doi.org/10.1348/147608306X107881

Apurahalla rahoitettiin väitöskirjatutkimuksen ensimmäinen vuosi. Tutkimustuloksia ei ole vielä julkaistu, koska väitöskirjan tekijä siirtyi apurahakauden jälkeen hoitamaan väliaikaisesti 1.5 vuoden sijaisuutta yliopiston ulkopuolelle, ja väitöskirjatyön on tarkoitus jatkua syksyllä 2019. Alustavien tutkimustulosten perusteella keskeisiä työkyvyttömyyttä ennustavia riskitekjöitä ovat etenkin varhain ilmenevät mielenterveysongelmat, vanhempien mielenterveysongelmat ja vanhempien taloudelliset ongelmat (esim. työkyvyttömyys, toimeentulotuki), vanhempien ero tai kuolema, sekä alhaiseen koulumenestykseen liittyvät tekijät (esim. matala koulun päättötodistuksen keskiarvo, ei toisen asteen tutkintoa). Jo varhaisen lapsuuden tekijät näyttävät ennustavan työkyvyttömyyden riskiä kohtuullisen hyvin: vanhempien mielenterveyshäiriöt ja taloudelliset ongelmat ennustavat työkyvyttömyyttä ennustetarkkuudella AUC=0.65, mikä on jo lähellä tyypillisiä AUC=0.70–0.80 ennustetarkkuuksia esimerkiksi erilaisten sairauksien ennustamisessa (AUC=0.5 kuvaa sattuman tasoa, AUC=1.0 täydellistä ennustetarkkuutta). Jatkossa on tarkoitus kehittää osallistujien iän myötä kehittyviä ennustemalleja ja selvittää, kuinka paljon varhaisen aikuisuuden muuttujat parantavat lapsuuden ennustemallia.

Väitöskirja on esitarkastuksessa ja väitöstilaisuus on tammikuussa 2022. Väitöskirjan viimeinen eli kolmas artikkeli on lähetetty julkaistavaksi ja se on vertaisarvioitu kerran. Kirjoitan parhaillani vastausta vertaisarvioitsijoille ja teen pyydetyt muokkaukset käsikirjoitukseen.

Ensimmäisessä väitöskirja-artikkelissa raportoimme ensimmäisenä maailmassa raskausajan stressialtisteen, oireettoman virusinfektion (rinovirus) ja HPA-akselin toiminnan välisiä yhteyksiä 3 kk ikäisillä lapsilla. Raskausajan stressille altistuneilla lapsilla oli merkitsevästi alentunut kortisolivaste stressille, joka tuli esiin vain kuumeettoman virusinfektion aikana (rinovirus nenänielussa). HPA-akseli ja immuunijärjestelmä säätelevät vastavuoroisesti toistensa toimintaa ja tulostemme perusteella raskausajan stressille altistuneilla lapsilla tämä vuorovaikutus on saattanut muuttua. Toisessa ja kolmannessa artikkelissa tutkimme lasten kortisolin stressivasteen reaktiivisuus- ja palautumisvaihetta. Raskausajan stressille altistuminen oli yhteydessä hitaampaan kortisolitasojen palautumiseen tytöillä 3 kk iässä ja nopeampaan kortisolitasojen palautumiseen tytöillä 14 kuukauden iässä. Ero poikiin oli merkitsevä. 6 kk iässä yhteyksiä ei havaittu. Havaittujen muutoksen pysyvyyttä ja merkitystä myöhemmän iän terveydelle vaatii lisää tutkimusta. Muutokset HPA-akselin toiminnassa saattaisivat olla yksi taustatekijä stressaavien elämäntapahtuminen yhteydessä kohonneelle riskille sairastua mm. masennukseen, joka on yleisempää naisilla verrattuna miehiin.

Tutkimuksessani selvitettiin miten raskaudenaikainen stressi, jota mitattiin äitien hiuskortisolilla on yhteydessä raskausdiabeteksen kehittymiseen. Käytimme analyyseissa logistista regressiota. Meillä oli käytettävissä kaksi aineistoa eri raskauden vaiheissa, joiden keräämiseen myös osallistuin ko. apurahan turvin. Toinen aineisto oli alkuraskaudesta ja toinen loppuraskaudesta.

Hypoteesimme oli, että raskaudenaikainen stressi lisää raskausdiabeteksen todennäköisyyttä. Tulokset osoittautuivat hypoteesimme vastaisiksi alkuraskaudessa. Äidin hiuskortisolin ja raskausdiabeteksen välillä oli negatiivinen yhteys. Itsenäistä yhteyttä äidin hiuskortisolin ja raskausdiabeteksen välillä ei ollut, mutta kun äidin painoindeksi ja masennusoireet vakioitiin yhteydestä tuli tilastollisesti merkitsevä. Toisin sanoen, korkea raskaudenaikainen stressi mitattuna äidin hiuskortisolilla vähensi raskausdiabeteksen todennäköisyyttä.

Loppuraskaudessa yhteys oli päinvastainen eli korkeampi hiuskortisoli oli positiivisesti yhteydessä raskausdiabetekseen. Itsenäistä yhteyttä ei ollut ja vasta kun painoindeksi ja SSRI vakioitiin, tuli yhteys tilastollisesti merkitseväksi.

Koska hiuskortisoli käyttäytyi aineistossa epäjohdonmukaisesti, yhdistimme alkuraskauden ja loppuraskauden aineistot ja katsoimme miten näiden äitien, joilta oli aineisto sekä alkuraskaudessa että loppuraskaudessa, hiuskortisoli oli yhteydessä raskausdiabetekseen.
Hiuskortisolin ja raskausdiabeteksen yhteys oli tilastollisesti ei-merkitsevä, mutta etumerkiltään negatiivinen molemmissa aineistoissa. Kun vakioimme masennuslääkkeiden käytön sekä painoindeksin yhteys muuttui positiiviseksi, mutta ei ollut edelleenkään tilastollisesti merkitsevä.

Aineisto näin ollen käyttäytyi hypoteesien vastaisesti ja epävakaasti, jota voi selittää hiuskortisoliin liittyvät mittaustekniset asiat. Tämä kuitenkin vaatii lisätutkimuksia

Väitöstutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko teini-iän päihteidenkäytöllä yhteyttä psykoosiin sairastumiseen senkin jälkeen, kun sekoittavat tekijät on huomioitu. Aineistona käytettiin vuoden 1986 Pohjois- Suomen syntymäkohorttia (N = 9 432). Teini-iässä aivot muovautuvat ja kypsyvät nopeasti, minkä vuoksi se on erityisen herkkää aikaa päihteiden haitallisille vaikutuksille. Nuorena aloitettu päihteidenkäyttö saattaa häiritä aivojen kypsymistä, ja kehityksen häiriintyminen voi myöhemmin altistaa mielenterveysongelmille.

Aiempien tutkimusten pohjalta tiedetään, että kannabiksen käyttö ja tupakointi ovat yhteydessä korkeampaan riskiin sairastua psykoosiin. Päihteidenkäytön ja psykoosiin sairastumisen välistä ajallista yhteyttä ei olla kuitenkaan aiemmin kyetty tutkimaan vakuuttavasti, eikä huomioon ole otettu nuoruuden aikaisia psykoottisia kokemuksia. Inhalanttien käytön eli imppaamisen yhteydestä psykoosiriskiin ei ole julkaistu yhtään pitkittäistutkimusta. Tutkimusaineisto koostui Pohjois-Suomen syntymäkohortista vuodelta 1986. Vuosina 2001–2002 järjestettyyn seurantatutkimukseen osallistui 7344 15–16- vuotiasta nuorta. Lopullisessa otoksessa (n=6542) huomioitiin henkilöt, jotka vastasivat kysymyksiin psykoottisista
kokemuksista ja päihteidenkäytöstä.

Kannabiksen käyttö 5 kertaa tai enemmän, päivittäinen tupakointi 10 savuketta tai enemmän ja inhalanttien käyttö 2-4 kertaa tai enemmän olivat yhteydessä korkeampaan riskiin sairastua psykoosiin seurannan aikana sekoittavien tekijöiden huomioimisenkin jälkeen. Tutkittujen päihteiden käyttö kasvatti psykoosiin sairastumisen riskiä päihteen käyttömäärän mukaan. Lisäksi päivittäisen tupakoinnin aloittaminen 13-vuotiaana tai aiemmin oli yhteydessä korkeampaan psykoosiriskiin tupakoinnin myöhemmin aloittaneisiin verrattuna.

Tässä suuressa pitkittäisessä, yleisväestöön perustuvassa tutkimuksessa havaittiin, että toistuva kannabiksen käyttö, päivittäinen ja runsas tupakointi sekä toistuva inhalanttien käyttö teini-iässä olivat itsenäisesti yhteydessä kohonneeseen psykoosiriskiin, vaikka aiemmat psykoottiset kokemukset, muu päihdekäyttö, vanhempien psykoosisairaudet ja päihdeongelmat otettiin huomioon. Tulosten perusteella nuorten runsaan päihteidenkäytön ennaltaehkäisy on tärkeää ja sillä
on todennäköisesti positiivisia vaikutuksia nuorten mielenterveyteen.

Väitöskirjatyötä puolustettiin julkisesti 5.10.2018 Oulun yliopistolla (http://www.oulu.fi/yliopisto/node/55058) Tampereen Yliopiston Päihdelääketieteen professori Mauri Aallon toimiessa vastaväittäjänä. Hän arvioi väitökirjan arvosanalla kiittäen hyväksytty, kuten teki myös toinen esitarkastaja Psykiatrian professori Olli Kampman Tampereen Yliopistosta. 19.10.2018 Oulun Yliopiston tutkijakoulu hyväksyi väitöskirjani arvosanalla kiittäen hyväksytty, joka myönnetään n. 15% väitöskirjoista.

Tutkimukseni saavutti huomattavaa kansallista ja kansainvälistä julkisuutta, Suomen Akatemia teki asiasta mm. tiedotteen (https://www.aka.fi/fi/akatemia/media/Tiedotteet1/2018/tupakointi-altistaa-psykooseille/) ja asiaa uutisoitiin lähes kaikissa suurimmissa suomalaissa medioissa.

Väitöskirjan osatyöt julkaistiin korkeatasoisissa psykiatrian alan lehdissä ja ne ovat saaneet osakseen huomattavaa kansainvälistä huomiota. Lehtien Impact factorit; British Journal of Psychiatry = 5.867, Acta Psychiatrica Scandinavica = 4.984, Schizophrenia Research = 3.958. Kannabiksen käyttöä ja psykoosiriskiä käsittelevä osatyöni on BRJP:n kolmanneksi luetuin artikkeli tutkimuksen impactia mittaavaan Altmetricin mukaan (https://cambridge.altmetric.com/details/33963444#score) ja abstrakti on avattu 167613 kertaa. Tupakointia ja psykoosiriskiä käsittelevä artikkelini on myöskin lehden kolmanneksi luetuin artikkeli (https://www.altmetric.com/details/33433506#score). Näiden lisäksi väitöskirjatyön loppupuolella lähetettiin Frontiers in Psychiatry lehteen arvioitavaksi kutsureview, jossa toimin viimeisenä kirjoittaja. Tämä julkaisu ei kuulu väitöskirjaan.

Väitöskirjatutkimuksessa tarkasteltiin ikääntyneiden ihmisten kuulovaikeuksien, elinpiirin, elämänlaadun ja masennusoireiden välisiä yhteyksiä. Tutkimuksessa käytettiin kaksivuotisen ”Life-Space Mobility in Old Age”(LISPE) -seurantatutkimuksen aineistoa. Ensimmäiseen mittaukseen osallistui 848 iältään 75—90 vuotiasta henkilöä, joista 816 osallistui seurantamittauksiin vuoden, ja 761 kahden vuoden päästä. Lisäksi 169 alkuperäisestä tutkimusjoukosta satunnaisesti valittua henkilöä osallistui tutkimukseen, jossa heille tehtiin audiometrinen kuulomittaus. Koettuja kuulovaikeuksia, kuulokojeen käytöstä koettua hyötyä, liikkumisaktiivisuutta elinpiirissä, elämänlaatua ja masennusoireita mitattiin itsearvioinneilla. Tulosten mukaan kuulovaikeuksia arjen eri tilanteissa kokevilla ikääntyneillä henkilöillä liikkumisaktiivisuus elinpiirissään oli vähäisempää verrattuna henkilöihin, jotka eivät kokeneet kuulovaikeuksia. Elinpiiri rajoittui pelkästään lähiympäristön alueelle lähes kaksi kertaa todennäköisemmin kuulonsa heikoksi kokevilla henkilöillä. Kuulokojeen käytöstä enemmän hyötyä kokevilla henkilöillä liikkumisaktiivisuus elinpiirissä oli korkeampi kuin niillä, jotka kokivat kuulokojeen käytöstä vähäisempää hyötyä. Koetut kuulovaikeudet olivat yhteydessä myös heikentyneeseen elämänlaatuun, kun taas audiometrisesti mitatun kuulon tarkkuudella ja koetulla elämänlaadulla ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Vähentynyt liikkumisaktiivisuus elinpiirissä oli yhteydessä suurempaan masennusoireiden määrään. Tulokset osoittivat, että vanhuusiässä tyypillisesti koetuilla kuulovaikeuksilla on yhteys vähäisempään osallistumiseen ja aktiivisuuteen arjen toiminnoissa, sekä elämänlaadun heikentymiseen.

Väitöskirjatyöni tavoitteena oli tutkia lasten stressinsäätelyä kotihoidossa ja varhaiskasvatuksessa olevilla lapsilla. Lasten stressihormonitasoja mitattiin sylkikortisolinäytteistä sekä kotona että päiväkodissa kahdessa eri ikäpisteessä 2- ja 3,5-vuotiaina. Lisäksi tarkasteltiin lapsen yksilöllisten piirteiden, kuten temperamentin yhteyttä kortisolihormonitasoihin erilaisissa hoitoympäristöissä. Tutkimus on edennyt suunnitellun aikataulun mukaisesti. Kaikki osajulkaisut on saatu valmiiksi ja väitöskirjani valmistui keväällä 2021.

Tutkimustulokset olivat osittain yhteneviä kansainvälisten tutkimusten kanssa. Varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten iltapäivän kortisolitasot olivat hieman korkeammat päiväkotipäivinä kuin vastaavana ajankohtana kotona. Tämä toistui tutkimuksen molemmissa ikäpisteissä, 2-, ja 3,5-vuotiaana. Onkin mahdollista, että iltapäivän tunnit päiväkodissa ovat lapsille kaikkein kuormittavimpia, mikä näkyy lasten stressinsäätelyjärjestelmän voimakkaampana aktivoitumisena. Lasten kortisolitasot eivät kuitenkaan jääneet koholle, vaan laskivat iltaa kohden ja noudattivat näin kortisolille tyypillistä vuorokausivaihtelua.

Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu myös, että kodin ulkopuolinen hoitoympäristö voi vaikuttaa eri tavalla temperamentiltaan erilaisiin lapsiin. Erityisesti ujot ja negatiivisesti reagoivat lapset sekä lapset, joilla on heikot itsesäätelytaidot, ovat olleet alttiimpia korkeammille stressitasoille kodin ulkopuolisessa päivähoidossa. Eri maiden välillä on kuitenkin suuria eroja varhaiskasvatuksen laadussa ja toimintamuodoissa. Tutkimukset eivät näin ollen ole suoraan verrannollisia keskenään. Tässä väitöskirjatutkimuksessa lapsen temperamenttipiirteet eivät vaikuttaneet kortisolitasoihin varhaiskasvatuksessa. Sen sijaan tulokset osoittivat, että temperamentiltaan ulospäinsuuntautuneilla lapsilla kortisolitasot olivat muita korkeammat 2-vuotiaana sekä kotihoidossa että varhaiskasvatuksessa. Tätä yhteyttä ei kuitenkaan enää havaittu toistomittauksissa 3,5 vuoden iässä. Ulospäinsuuntautuneet lapset saattavatkin reagoida voimakkaammin ympäristön ärsykkeisiin erityisesti taaperoikäisenä hoitoympäristöstä riippumatta.

Falls are common among the older population. It is reasonable to identity risk factors for falls as this might allow us to develop more specific measures for the prevention of falls in older populations. The grants were used for analyses, preparation and writing of 2nd and 3rd manuscript of my doctoral thesis. In addition, the grants were used to write the thesis book for the doctoral dissertation; Health related predictors and outcomes of falls in postmenopausal women.

Results:
The 2nd study found that musculoskeletal disorders (MSDs) are common and an important risk factor for falls and especially nonslip falls among postmenopausal women. MSDs predicted falls (OR=1.38; 95% CI 1.26-1.50) and the association was stronger for nonslip (OR=1.56; 95 % CI 1.39-1.75) than slip falls (OR 1.22; 95% CI 1.08-1.38) compared to the women without MSDs. The risk of falls increased with increasing number (1, 2, ≥3) of MSDs: 1.25 (95%CI 1.13–1.38), 1.48 (95%CI 1.30–1.68) and 1.92 (95%CI 1.60-2.31), respectively.

The 3rd study found that history of falls (especially injurious falls) predicts subsequent fractures in postmenopausal women. Compared to non-fallers, earlier falls predicted subsequent fractures with an OR of 1.41 (95% CI 1.19 – 1.67, p≤0.001), 1.43 (95 % CI 1.14 – 1.80, p=0.002) for earlier slip falls and 1.35 (95 % CI 1.04 – 1.74, p=0.02) for earlier nonslip falls. Earlier injurious falls predicted future fractures (OR= 1.64, 95 % CI 1.21 – 2.23, p≤0.01), especially other fractures (OR = 1.86, 95 % CI 1.24 – 2.80, p≤0.01), but not major osteoporotic fractures (OR = 1.37, 95 % CI 0.89 – 2.10, p=0.151). Fracture risk predictions for earlier non-injurious falls was OR=1.36, 95 % CI 1.12 – 1.64, p=0.002.

Conclusion:
These studies highlighted that the role of musculoskeletal disorders (MSDs) as a considerable risk factor for falls in late middle aged postmenopausal women. A significant association was observed between MSDs and nonslip falling risk. In addition to multimorbidity, the presence of multiple MSDs doubled the risk for nonslip falls among postmenopausal women. A history of injurious falls was predictive of future postmenopausal fractures. There was a difference in the types of fracture while making predictions in relation to fall risks. Injurious falls were a stronger predictor for other fractures than they were for major osteoporotic fractures.

Most important results:
More female students were placed in academic tracks (71% vs. 58%, p<0.001) and more males in vocational tracks (38% vs. 26%, p<0.001). Around 3% of all students did not have any placement in upper secondary school. The strongest predictor of track placement was grades. Adjusting for the effect of grades, reserve capacity, parents’ education, and work participation significantly predicted track placement. Having an immigrant background increased the probability of having no placement among female students. Track placement was also influenced by school, suggesting that there were differences among the comprehensive schools in the region.

Conclusions:
Reserve capacity is one of the modifiable mechanisms which can influence track placement and facilitate successful educational transitions, especially for students with disadvantaged and immigrant backgrounds. Building reserve capacities of adolescents, through enhancing self-efficacy and social support, will likely improve school performance and increase chances of academic track placement in upper secondary school.

Tutkimuksemme osoitti, että raskausdiabetesta voidaan ehkäistä suuren diabetesriskin naisilla alkuraskaudessa aloitetulla elämäntapainterventiolla.
Elämäntapaohjausta saaneiden ryhmässä riski sairastua oli 36% pienempi kuin kontrolliryhmässä.
Totesimme myös, että raskausdiabeetikot ovat hyvin heterogeeninen ryhmä naisia, vaikka heitä yleisesti ottaen hoidetaan yhtenä ryhmänä.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lapsuuden ja keski-iän aikaisten kardiometabolisten tekijöiden eli sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden yhteyttä kognitiiviseen toimintaan keski-iässä Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimuksen aineistossa. LASERI-tutkimus käynnistyi vuonna 1980, jolloin 3 596 lasta osallistui kenttätutkimukseen. Tutkimushenkilöitä on tämän jälkeen seurattu 3–9 vuoden välein. Sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä, kuten verenpainetasoja, kolesteroliarvoja ja painoindeksiä, mitattiin kaikissa seurantatutkimuksissa. Kognitiivista toimintaa mitattiin vuoden 2011 seurantatutkimuksen yhteydessä The Cambridge Neuropsychological Test Automated Battery (CANTAB) -testistöä käyttäen 2 026 henkilöltä iältään 34–49 vuotta. Käytetyt testit mittasivat erityisesti: 1) episodista muistia ja oppimista, 2) visuaalisen tiedon käsittelykykyä, 3) reaktioaikaa sekä 4) tilaa käsittelevää työmuistia.

Uudet löydökset tutkimuksessa osoittavat sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden olevan yhteydessä kognitiiviseen toimintaan pitkittäisesti jo lapsuudesta alkaen. Henkilöillä, joilla verenpainetasot, kolesteroliarvot ja painoindeksi, ovat korkealla lapsuudesta alkaen, havaittiin yhteys heikentyneeseen kognitiiviseen toimintaan keski-iässä. Aina korkea systolinen verenpaine sekä aina korkea kokonais- ja LDL-kolesteroli olivat yhteydessä huonoon episodiseen muistiin ja oppimiseen. Ylipaino sekä aina korkea systolinen verenpaine olivat yhteydessä heikentyneeseen visuaaliseen tiedon käsittelykykyyn. Henkilöillä, joilla sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä oli kertynyt lapsuuden ja keski-iän välisenä aikana yhdestä kolmeen, yhteys episodiseen muistiin ja oppimiseen, visuaaliseen tiedon käsittelykykyyn sekä reaktioaikaan huononi lineaarisesti riskitekijöiden määrän lisääntyessä.

Yhteenvetona tutkimuksen löydöksistä voidaan todeta, että sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijät alkavat mahdollisesti vaikuttaa kognitiiviseen toimintaan jo lapsuudesta alkaen. Tällaista näyttöä aiemmista tutkimuksista ei ole, sillä vastaavia lapsuudesta alkavia kattavia seurantatutkimuksia ei maailmassa ole. Tämän tutkimuksen aineistona on yli 30-vuoden seuranta-ajan LASERI-tutkimus. Seurantatutkimuksien perusteella ei voida antaa suoria hoitosuosituksia, mutta nyt osoitetut yhteydet yhdistettynä aiempien tutkimusten tietoihin ja viittaavat vahvasti siihen, että kognitiivisen toiminnan heikkenemisen juuret ovat lähtöisin lapsuuden sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöistä. Mahdollisesti ajoissa aloitetuilla ennaltaehkäisevillä keinoilla voitaisiin saavuttaa merkittävää inhimillisen ja taloudellisen kärsimyksen vähenemistä, sillä dementoivat sairaudet ovat kauheita niin sairastuneelle kuin heidän läheisilleen, mutta ovat myös globaalisti valtava yhteiskunnallinen ja taloudellinen ongelma.

Tämän Juho Vainion säätiön merkittävästi tukeman väitöstutkimuksen tavoitteena oli selvittää raskauden aikaisen ja synnytyksen jälkeisen elintapaintervention vaikutuksia suuren diabetesriskin naisten terveyteen synnytyksen jälkeen. Lisäksi tavoitteena oli tutkia, miten raskausdiabeteksen heterogeenisyys, eli monimuotoisuus, ilmenee raskauden aikana ja millainen on sen vaikutus naisten metaboliseen terveyteen viisi vuotta synnytyksen jälkeen.

RADIEL (Raskausdiabeteksen ennaltaehkäisy elintavoin) -interventio kannusti tutkittavia syömään pohjoismaisten ravitsemussuositusten mukaisesti sekä liikkumaan vähintään 150 minuuttia viikossa. Se vähensi merkittävästi glukoosiaineenvaihdunnan häiriöitä (kohonnut paastoglukoosi, heikentynyt sokerinsieto tai tyypin 2 diabetes) myös synnytyksen jälkeen; 13.3 prosentilla kontrolliryhmästä ja 2.7 prosentilla interventioryhmästä todettiin poikkeava sokeriaineenvaihdunta ensimmäisen synnytyksen jälkeisen vuoden aikana.

Raskausdiabeteksen heterogeenisyyttä selvitimme jakamalla tutkittavat neljään ryhmään painoindeksin, synnyttäneisyyden sekä raskausdiabeteshistorian suhteen. Näin löysimme yllättävän riskiryhmän; normaalipainoiset tai vain lievästi ylipainoiset (BMI<30kg/m2) naiset, joilla oli ollut aiempi raskausdiabetes, olivat suurimmassa riskissä sairastua raskausdiabetekseen keskiraskaudessa. Muihin ryhmiin verrattuna raskausdiabeteksen ilmaantuvuus oli heillä merkittävästi suurempi (36%), vaikka he olivat terveimpiä alkuraskaudessa.

Selvitimme myös kahden kansainvälisesti tunnetun raskausdiabetesriskipisteytyksen toimivuutta RADIEL-aineistossa. Molemmat pisteytykset aliarvioivat raskausdiabeteksen esiintyvyyden, ja huonoin erottelukyky oli normaalipainoisten naisten joukossa. Toisaalta käyttämällä yksinkertaista mallia (BMI >30kg/m2 ja/tai aiempi raskausdiabetes), tutkimuksemme onnistui tunnistamaan korkean riskin ryhmän, jossa raskausdiabeteksen ilmaantuvuus oli noin 50% – samaa luokkaa kuin monimutkaisempien riskipisteytysten tulos.

Viisi vuotta synnytyksen jälkeen poikkeava glukoosiaineenvaihdunta (kohonnut paastoglukoosi, heikentynyt sokerinsieto tai tyypin 2 diabetes) todettiin aineistossamme 15 prosentilla, ja 4 prosentilla oli jo tyypin 2 diabetes. Myös normaalipainoiset raskausdiabeetikot olivat alttiita sairastumaan, mutta heillä metabolinen oireyhtymä tai glukoosiaineenvaihdunnan häiriö todettiin jo merkittävästi matalammalla painoindeksillä. Lähes 60 prosentilla aiemmin normaalipainoisista naisista oli kehon rasvaprosentti huolestuttavan korkea (>32%).

Naiset, joilla todetaan raskausdiabetes, eroavat toisistaan niin aineenvaihdunnaltaan kuin kehon koostumukseltaankin. Usein normaalipainoiset naiset jäävät huomiotta, mutta tämän tutkimuksen perusteella myös heillä on korkea riski sairastua niin seuraavassa raskaudessa kuin vielä viisi vuotta synnytyksen jälkeenkin. Lähes normaalista painoindeksistä huolimatta heillä oli varsin korkea kehon rasvaprosentti, muistuttaen ns. ”normaalipainoista lihavuutta”. Nämä tulokset tukevat kansainvälistä suositusta, jonka mukaan sokerirasitus olisi tehtävä kaikille raskaana oleville painosta riippumatta, ja korostavat synnytyksen jälkeisen ajan kansanterveydellistä merkitystä. Raskauden aikaisella elintapainterventiolla voimme mahdollisesti saavuttaa pitkäaikaisia positiivisia vaikutuksia koko perheen terveyteen.

Tutkimme maksuttoman ehkäisyn ja ehkäisypalveluiden yhteyttä teiniraskauksien esiintyvyteen Suomen 100 suurimmassa kunnassa aikavälillä 2000-2018. Tutkimuksessa havaitsimme, että maksuttoman ehkäisyn tarjoaminen on yhteydessä matalampiin teiniraskauslukuihin Suomessa niin teini-ikäisten synnytysten kuin raskauden keskeytysten osalta. Tutkimuksessa maksuttomalla ehkäisyllä tarkoitettiin tilannetta, jossa nuori saa valita minkä tahansa ehkäisymenetelmän (kierukka, kapseli, pilleri) käyttöönsä maksutta kunnes täyttää 20 vuotta.

Sain väitöskirjatyöni valmiiksi ja väittelin lääketieteen tohtoriksi teiniraskauksista 11.2.2022.

Apurahan avulla on kyetty hyödyntämään LASERI-tutkimuksen vuoden 2011-12 tehdyn 31-vuotisseurannan aineistoa. Apurahaa on käytetty väitöskirjatutkijoiden palkkaukseen sekä ravintokyselyjen ja geenitutkimusten suorittamiseen. Apurahan avulla on allekirjoittaneen johtamana/kirjoittamana tehty yli 10 artikkelia, joissa on kyetty selvittämään lapsuuden riskitekijöiden merkitystä valtimotaudin synnyssä. Keskeisimpiä löydöksiä ovat olleet seuraavat:1) Valtimotaudin riskiarviota voidaan parantaa hyödyntämällä useita lapsuuden riskitekijä mittauksia (Nuotio ym. Atherosclerosis 2015, Oikonen ym. Hypertension 2015), 2) Vanhempien ylipainolla on merkittäviä vaikutuksia jälkikasvun terveyteen (Juonala ym. Journal of Pediatrics 2013, Juonala ym. JCEM 2015), 3) Lapsuuden ravintotekijät (esim. D-vitamiinin saanti) ovat yhteydessä aikuisiän valtimomuutoksiin (Juonala ym. JCEM 2015)

Tutkimusprojektin kolmannessa osatyössä tarkasteltiin tutkittavien vanhempien sosioemotionaalisen hyvinvoinnin yhteyttä 20-vuotisen elämäntapaintervention (STRIP) tehokkuuteen. Intervention on aiemmissa tutkimuksissa osoitettu vaikuttavan sydänterveellisiin ruokavalintoihin sekä hyvään fyysiseen terveyteen. Tässä tutkimuksessa vanhempien sosioemotionaalista hyvinvointia tarkasteltiin kartoittamalla heidän ahdistuneisuuttaan tutkittavien varhaislapsuudessa. Intervention tehokkuuden indikaattoreina tarkasteltiin tyydyttyneen rasvan määrää (Safa E%) sekä rasvan laatua (P+M/S) (E%) veressä. Lisäksi tarkasteltiin vihannesten, hedelmien ja marjojen saantia. Päätulokset osoittivat, ettei vanhempien sosioemotionaalisella hyvinvoinnilla ollut yhteyttä elämäntapaintervention tehokkuuden indikaattoreihin 20-vuotisessa seurannassa. Tulosten perusteella vaikuttaisi mahdolliselta, että elämäntapainterventio vaikuttaa yhtä tehokkaasti tutkittaviin riippumatta heidän varhaisen kasvuympäristönsä sosioemotionaalisesta ilmapiiristä.
Tutkimusprojektin neljännessä osatyössä tarkasteltiin tutkittavien lapsuuden temperamenttipiirteiden ja neurokognitiivisten kykyjen yhteyttä intervention tehokkuuteen 20-vuotisessa seurannassa. Tutkittavien potentiaalisesti haastavaa temperamenttia tarkasteltiin kartoittamalla heidän tunnereaktioidensa intensiivisyyttä, negatiivista emotionaalisuutta, vetäytyvyyttä, sopeutuvaisuutta, aktiivisuutta ja rytmisyyttä. Neurokognitiiviset kyvyt määriteltiin tutkittavien puheen ja kielen, sekä karkea- että hienomotoriikan kehitystasojen kautta. Intervention tehokkuuden indikaattoreina tarkasteltiin tyydyttyneen rasvan määrää (Safa E%) sekä rasvan laatua veressä (P+M/S) (E%). Lisäksi tarkasteltiin vihannesten, hedelmien ja marjojen saantia. Päätulokset osoittivat, että tutkittavien tunnereaktioiden intensiivisyys sekä matala rytmisyys olivat yhteydessä tyydyttyneen rasvan määrään (Safa E%), ja matala rytmisyys myös rasvan laatuun (P+M/S) (E%) 20-vuotisessa seurannassa. Neurokognitiiviset kyvyt eivät olleet yhteydessä intervention tehokkuuden indikaattoreihin. Haastavia temperamenttipiirteitä omaaviin lapsiin saattaa olla hyödyllistä kiinnittää erityishuomiota, mikäli elämäntapainterventioiden vaikuttavuutta kansanterveyteen halutaan tehostaa.

Tutkimusaineistosta tehtävä ensimmäinen artikkeli ei ole vielä niin valmis, että tuloksista voisi kertoa.

Raskausdiabeteksen ehkäisytutkimuksen mukaan raskausdiabetekseen sairastuvat odottavat äidit aiheuttavat terveydenhuollolle neljänneksen suuremmat kustannukset kuin muut äidit. Kulut muodostuvat raskauden aikaisesta terveyspalveluiden käytöstä, lääkityksestä, synnytyksestä ja vastasyntyneiden osastohoidosta. Tutkimuksen mukaan tehostettu ohjaus oli vaikuttavaa raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla äideillä, mutta se ei ollut kustannus-vaikuttavaa kun verrataan yhteiskunnalle muodostuvia kustannuksia saavutettuun terveyshyötyyn käytettäessä mittarina lapsen syntymäpainoa, elämänlaatua tai koettua terveyttä.
Tutkimuksen perusteella tehostetun ohjauksen ryhmään kuuluneista äideistä vain joka neljäs äiti täytti ravitsemus-, liikunta- ja painonnoususuositukset raskauden lopussa, vastaavasti heillä terveydenhuollon kustannukset olivat viidenneksen pienemmät verrattuna äiteihin, joilla suositukset eivät täyttyneet. Elintapaneuvonnan suurimpana haasteena on, etteivät äidit saamastaan neuvonnasta huolimatta sitoudu terveyttä edistäviin elintapoihin.
Johtopäätökset
Äitien ja vauvojen terveyttä voidaan suojella ja samalla hillitä terveydenhuollon menoja suuntaamalla voimavaroja raskausdiabeteksen ennaltaehkäisyyn elintapaneuvonnan avulla. Vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja ylipainon on todettu olevan yhteydessä kohonneeseen raskausdiabeteksen riskiin, jonka ehkäisystä liikunta- ja ravitsemusneuvonnan avulla on saatu myönteisiä kokemuksia UKK-instituutin saman tutkimushankkeen aikaisemmissa julkaisuissa.

Tässä tutkimuksessa osoitettiin, että jo tunnettujen riskitekijöiden (esim.sisarusten lukumäärä, imetyksen lyhyempi kesto) lisäksi äidin raskaudenaikainen
stressi oli yhteydessä lapsen suurentuneeseen riskiin sairastaa toistuvia hengitystieinfektioita.Lisäksi havaitsimme, että lapsilla, joiden äideillä oli ollut raskausaikana
stressioireita, todettiin alentunut kortisolivaste stressikokeessa, mikäli lapsella oli samanaikainen rinovirusinfektio.

Adult outpatients with major depressive disorder with a history of childhood physical violence had lower levels of total cholesterol than the adult outpatients with major depressive disorder, with no experience of physical violence in childhood. No differences were observed in high-density lipoprotein cholesterol, low-density lipoprotein chilesterol, or low-grade inflammation levels between the two groups. In multivariate models, decreased levels of total cholesterol were associated with childhood physical violence, and these associations remained significant after adjustments for age, gender, lifestyle, metabolic condition, socioeconomic situation, psychiatric status, suicidality, low-grade inflammation, the chronicity of depression, medications used and somatic diseases. At the 8-month follow-up, the results were essentially the same when the Trauma and Distress Scale was used as the measure of adverse childhood experiences.

Teknologian viihdekäytön riskinuorille aikuisille (18-29v.) (n=37) toteutetun ryhmämuotoisen terveysvalmennusintervention (sisälsi 10 tapaamista, keskustelua, harjoituksia ja terveyskäyttäytymisen muutostehtäviä) jälkeen ja 6kk seurantajakson aikana heidän digipelaamiseen käytetty aika arkipäivinä ja viikonloppuisin väheni tilastollisesti merkitsevästi. Lisäksi nuorilla aikuisilla oli vähemmän vakavia digipelaamiseen liittyviä oireita intervention jälkeen ja 6 kuukauden seurannan aikana. Myös heidän koettu hyvinvointi, sosiaalinen toimintakyky (erityisesti sosiaaliset suhteet ystäviin ja läheisiin) sekä fyysiseen aktiivisuuteen ja musiikin kuunteluun käytetty päivittäinen aika lisääntyivät hieman intervention jälkeen ja edelleen 6kk seurannan aikana. Nuorten aikuisten elämänlaatuun ja positiiviseen mielenterveyteen ei interventiolla ollut vaikutusta tilastollisesti merkitsevästi. Hienoista edistymistä tapahtui keskittymisessä niillä, joiden keskittymiskyky oli heikko ennen interventiota.

Johtopäätöksenä todetaan, että ryhmämuotoinen valmennusinterventio voi olla hyödyllinen erityisesti miehille vähentämään heidän digipelaamiseen liittyviä ongelmallisia pelitottumuksia ja oireita.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli turvata historiallisen vuonna 1972 aloitetun Pohjois-Karjala projektin seurantaan liittyneen terveysseurantatutkimuksen tietojen hyödyntämisen mahdollisuus väestön keskeisten kansantautien riskitekijöiden muutosten kuvaamisessa pitkältä ajanjaksolta. Vuonna 2017 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysseurantastrategiaa muutettiin ja FinTerveys 2017 tutkimuksen otanta toteutettiin valtakunnallisena. Tämän Juho Vainion säätiön rahoituksen ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta saadun lisärahoituksen turvin pystyttiin Pohjois-Karjalassa tutkimaan lisäotos 25-64 -vuotiaasta väestöstä, mikä takasi riittävän osallistujamäärän alueen riskitekijätasojen 45 vuoden seurannalle ja mahdollisuuden tehdä vertailukelpoisia analyysejä aiempiin FINRISKI-tutkimuksiin ja alueisiin (Pohjois-Savo, Turku/Loimaa, Helsinki/Vantaa ja Pohjois-Pohjanmaa/Kainuu) verrattuna. Tämä on historiallisesti ainutlaatuinen vertailukelpoisin tutkimusmenetelmin kerätty 45 vuoden ajanjakson kattava riskitekijä- ja terveyskäyttäytymistietoja sisältävä tutkimusaineisto. Pohjois-Karjalan alueelta poimittiin FinTerveys 2017 perusotoksen lisäksi 1400 henkilön otos, jotka olivat iältään 25-74-vuotiaita. Näistä tutkimukseen osallistui 823 henkilöä (60%). Näinollen Pohjois-Karjalan alueen koko otoksen koko on 2018 henkilöä ja osallistuneiden määrä 1370 tutkittua henkilöä.
Tutkimuksessa havaittiin, että sekä miesten että naisten tupakointi on edelleen laskenut sekä Pohjois-Karjalassa että muilla FINRISKI-tutkimusalueilla Turku/Loimaan alueen miehiä lukuunottamatta (Laatikainen ym. Suomen Lääkärilehti 2019). Sekä miesten että naisten painoindeksi on kasvanut ja pohjoiskarjalaisten naisten painoindeksin keskiarvo oli vuonna 2017 kaikista tutkimusalueista korkein. Myös verenpainetasot ovat tutkimusalueilla edelleen laskeneet, mutta taso oli korkein Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa sekä miehillä että naisilla. Kolesterolitasot olivat uudelleen kääntyneet laskuun vuosien 2007-2012 välillä havaitun nousun jälkeen. Alueelliset erot kolesterolitasoissa olivat melko pieniä. Korkeimmat tasot havaittiin Pohjois-Pohjanmaalla/Kainuussa. Aineiston hyödyntämistä jatketaan analysoimalla muiden terveyskäyttäytymistekijöiden muutoksia ja niiden väestöryhmittäisiä eroja.
Aineistoa on hyödynnetty myös kansallisen terveysseurannan jatkokehittämiseen. Tulevaisuudessa pyritään väestön terveysseurannassa entistä enemmän hyödyntämään hallinnollisia rekisteriaineistoja. Tämän tutkimusaineiston avulla on tehty vertailuja siitä, miten hyvin väestötutkimustiedot ja rekisteritiedot vastaavat toisiaan, kun on kyse väestön sairastavuudesta keskeisiin kansantauteihin ja muutamien keskeisten riskitekijöiden kuten lihavuuden ja korkean verenpaineen yleisyydestä (Laatikainen ym. käsikirjoitus). Analyyseissä on havaittu, että rekisteritietojen pohjalta voidaan tehdä melko tarkkoja arvioita sellaisten sairauksien yleisyydestä, jotka vaativat jatkuvaa seurantaa ja säännöllistä lääkitystä kuten esimerkiksi diabetes, mutta rekisteritieto ei anna luotettavaa kuvaa terveysriskien yleisyydestä.

Apurahan aikana laadituissa tutkimuksissa havaitsimme, että jo runsaampi kevyt liikunta oli yhteydessä kehon pienempää rasvapitoisuuteen lapsilla. Sen sijaan runsaampi kohtuukuormitteinen tai kuormittava liikunta oli yhteydessä vähäisempään valtimoiden jäykkyyteen ja alhaisempiin aineenvaihdunta- ja verenkiertoelinsairauksien vaaratekijöiden tasoihin lapsilla. Havaitsimme myös, että vähäisempi liikunta ja runsaampi ruutuaika olivat yhteydessä huonompaan lukutaitoon erityisesti pojilla. Myös korkeampi kehon rasvapitoisuus oli yhteydessä huonompaan lukutaitoon pojilla. Tätä yhteyttä selittivät heikommat motoriset taidot. Havaitsimme, että tytöt liikkuivat vähemmän mutta myös viettivät vähemmän aikaa ruutujen ääressä kuin pojat. Vanhempien pienemmät tulot ja matalampi koulutus olivat yhteydessä erityisesti vähäiseen ohjatun liikunnan määrään ja pojilla myös runsaampaan ruutuaikaan. Vanhempien tupakointi, matalampi koulutustaso ja runsaampi ruutuaika olivat yhteydessä myös lasten heikompaan psykologiseen hyvinvointiin.

Apurahan aikana saimme loppuun Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimuksen kahdeksan vuoden seurantamittaukset tutkittavien ollessa 15-17-vuotiaita. Seurantamittausten tuloksia pääsemme analysoimaan ja raportoimaan vuoden 2018 lopulla. Tiedonkeruu tutkittaviemme terveyspalveluiden ja lääkkeiden käytöstä terveydenhuollon järjestelmistä on juuri valmistunut ja pääsemme analysoimaan terveyspalveluiden käyttöön ja kustannuksiin liittyviä tietoja loppuvuodesta 2018.

Polycystic ovary syndrome (PCOS) is the most common endocrine disorder in reproductive-aged women. The main features of the syndrome include menstrual irregularities, hyperandrogenism, polycystic ovaries, chronic inflammation, and insulin resistance, predisposing these women to reproductive, metabolic, and cardiovascular health implications across the life span. Adipose tissue dysfunction, via the secretion of adipocytokines and altered intestinal permeability have been thought to influence the pathogenesis of the syndrome. Moreover, women with PCOS display changes in several hormonal systems, which can affect bone metabolism and bone mass.

The present study sought to clarify the effects of PCOS and metformin, one of the widely used drugs in the treatment of PCOS, on bone health through measurement of the circulating concentrations of bone turnover markers (BTMs). Levels of BTMs reflect underlying changes in bone mass and bone histomorphometry parameters and provide a simple assessment of bone turnover with a comprehensive view of overall bone loss. Decreased levels of bone formation markers and unchanged levels of bone resorption marker were observed in women with PCOS under the age of 30 compared with age-matched controls. Furthermore, metformin treatment in premenopausal women with PCOS for three months was associated with reduced bone turnover as assessed by decreases in bone formation and resorption markers. These findings suggest that bone formation is decreased in women with PCOS under the age of 30. However, treatment with metformin was associated with reduced bone turnover and slower bone remodeling, possibly preventing bone loss.

Retinol-binding protein 4 (RBP4) is an adipocytokine affecting systemic insulin resistance and glucose tolerance in animal models. Even though we found increased levels of serum RBP4 in younger women with PCOS, the role of RBP4 in metabolic derangements in these women could not be established. RBP4 does not seem to be a marker of insulin resistance or other metabolic derangements in women with PCOS.

Altered intestinal permeability (IP) has been thought to play a role in the pathogenesis of various inflammatory diseases. Serum levels of zonulin, a reliable biomarker of IP, and fatty acid-binding protein 2 (FABP2), an indirect measure of increased IP, were comparable in women with PCOS and BMI-matched controls at late reproductive age, suggesting that IP does not influence the metabolic derangements in women with PCOS.

Hankkeen tulokset osoittivat, että muutokset työn fyysisessä ja psykososiaalisessa kuormittavuudessa olivat yhteydessä työntekijöiden tuleviin toimintakyvyn muutoksiin, ja pitkäaikainen altistuminen fyysisesti raskaalle työlle lisäsi riskiä työkyvyttömyydelle sekä ennen aikaiselle kuolemalle. Tulokset myös havainnollistivat, miten sairauspoissaolot ja eläkkeelle siirtyminen vaikuttavat ikääntyvien työntekijöiden fyysiseen ja psyykkiseen toimintakykyyn.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Olen lähettänyt Juho Vainion säätiölle postitse painetun ja työterveyslaitoksen julkaisusarjassa julkaistun loppuraportin, josta hankkeen tuloksiin on mahdollista tutustua yksityiskohtaisesti.
Olen lähettänyt loppuraportin myös sähköpostitse pdf muodossa.

Väitöskirjatutkimuksessani todettiin veren kolesteroliarvojen vuosikymmeniä jatkuneen myönteisen kehityksen tasoittuneen vuosien 2007 ja 2011 välillä. Lisäksi kolmasosalla tutkituista oli kohonnut riski sairastua tyypin 2 diabetekseen. Toisaalta myönteisenä asiana sydänterveyden kannalta nähtiin verenpainetasojen ja veren triglyseridien lasku. Lisäksi tulostemme perusteella lapsuuden verenpaine- ja kolesterolitasojen arvioinnissa on syytä käyttää vähintään kahdesti toistettua mittausta, kolmas mittaus ei näytä tuovan enää merkittävää lisähyötyä. Lisäksi geneettistä informaatiota hyödyntämällä voidaan tarkemmin tunnistaa jo lapsuudessa yksilöt, joilla on suurentunut riski aikuisiällä rasva-aineenvaihdunnan häiriöihin.

Tutkimushanke tuotti kansallisesti edustavia tuloksia suomalaisnuorten sosiaalisen median ongelmakäytön yleisyydestä ja sen yhteydestä terveyden eri indikaattoreihin. Lisäksi kartoitettiin internetinkäytön profiileja ja niiden yhteyttä ongelmalliseen sosiaalisen median käyttöön sekä validoitiin tutkimuksessa käytetty sosiaalisen median ongelmakäytön mittari (Problematic Social Media Use, scale PSMU) 44 maan kansainvälisessä kontekstissa. Yhdeksän väittämän mittarilla (PSMU scale) koululaiset arvioivat esimerkiksi sitä, että aiheuttaako tauko sosiaalisesta mediasta heille huonotuulisuutta, ovatko he yrittäneet viettää vähemmän aikaa sosiaalisessa mediassa siinä onnistumatta tai ovatko he laiminlyöneet joitain asioita sosiaalisen median käytön takia. Havaittiin, että liki joka kymmenes (9 %) 11-, 13- ja 15-vuotiaista nuorista voidaan luokitella sosiaalisen median ongelmakäyttäjäksi. Lisäksi 34 % nuorista on kohonnut riski ongelmalliseen sosiaalisen median käyttöön. Ongelmallinen käyttö oli yleisintä 15-vuotiailla ja liittyi heikompaan koulumenestykseen sekä matalampaan terveyden lukutaitoon, mutta ei esimerkiksi perheen varallisuuteen. Tulokset osoittivat myös vanhempien valvonnan merkityksen. Jos perheen valvonta koettiin vähäiseksi alahaiseksi, niin ongelmakäyttö oli todennäköisempää kuin tilanteessa, jossa perheen valvontaa koettiin olevan kohtalaisesti tai paljon. Tyttöjen ja poikien välillä ei ollut eroa ongelmallisessa sosiaalisen median käytössä, mutta suurempi osa tytöistä kuin pojista (40 % vs. 27 %) kuului kohonneen ongelmallisen käytön riskin ryhmään. Tutkimuksessa mitattiin sosiaalisen median käytön yhteyttä 11 terveyden eri negatiiviseen indikaattoriin: päänsärky, niska-hartikivut, alakuloisuus, hermostuneisuus, ärtyneisyys, monioireisuus, fyysinen inaktiivisuus, yksinäisyys, koettu terveys, aamuväsyneisyys ja lyhyt uni. Kaikki mitatut indikaattorit olivat merkittävästi yleisempiä, jos kuului joko kohonneen sosiaalisen median ongelmallisen käytön riskiryhmään tai ongelmakäyttäjiin.

Nuoret käyttävät internetiä eri tavoin. Internetin käyttötottumusten perusteella nuorten keskuudessa oli tunnistettavissa viisi erilaista internetin käyttäjäprofiilia: (1) Kiinnostusorientoituneet käyttäjät, jotka osallistuivat aktiivisesti kiinnostus- ja mediaorientoituneisiin internetaktiviteetteihin; (2) Ystäväorientoituneet käyttäjät, jotka osallistuivat aktiivisesti erilaisiin sosiaalisiin aktiviteetteihin; (3) Pidättyväiset käyttäjät, jotka käyttivät internetiä vain vähän ja yleensä viihdetarkoituksiin; (4) Epäsäännölliset käyttäjät, jotka osallistuivat passiivisesti internet aktiviteetteihin, käytön ollessa silti monipuolista; (5) ’Suurkuluttujat’, jotka osallistuivat intensiivisesti ja monipuolisesti erilaisiin internetaktiviteetteihin. Sekä ’kiinnostusorientoituneilla käyttäjillä’ sekä ’suurkuluttajilla’ somen ongelmakäyttö oli yleisintä. Ongelmallisen sosiaalisen median käytön haitalliset vaikutukset nuorten terveydelle on tunnistettu aikaisemmissa tutkimuksissa, mutta ei ole täysin selvää, että seuraako esimerkiksi alakuloisuus ongelmakäyttöä vai toisinpäin. Tuloksemme osoittavat, että monet yksilöön vaikuttavat taustatekijät sekä sosiaaliset tekijät vaikuttavat internetin käyttöön (ml. sosiaalisen median käyttöön) ja siten myös internetin käytön terveysvaikutuksiin. Näin ollen käytön määrä ja laatu eivät yksinään riitä terveysvaikutusten selittäjiksi.

Tulosten perusteella voidaan sanoa, että sosiaalisen median ongelmallinen käyttö tai riski siihen on tiivisti yhteydessä epäsuotuisiin terveyden indikaattoreihin, mutta aineiston luonteen (poikkileikkausaineisto) takia ei voida puhua syy-seuraussuhteista. Asiaa tulee tutkia tarkemmin. Tutkimuksissa tulee kiinnittää huomiota ongelmakäyttäjien lisäksi myös heihin, joilla riski somen ongelmakäyttöön oli ilmeinen. Kun sosiaalinen media on keskeinen osa nuorten elämää, kuten oppimista ja kanssakäymistä, tulee sen hallinnantaitoja harjoitella, jotta käyttö ei kehity ongelmalliseksi. Lisäksi käyttäjäprofiileiden ja terveysvaikutusten välisten yhteyksien tunnistaminen helpottaa internetin käyttöön ja sosiaalisen median käyttöön liittyvien interventioiden suunnittelua.

Tutkimuksessa käytetty PSMU-mittari on validi ja ja reliaabeli mittari tuottamaan kansainvälistä vertailutietoa 11-15-vuotiaiden sosiaalisen median käytön ongelmaalisuudesta.

Tämä tutkimussarja perustuu väestöpohjaisiin, prospektiivisiin tutkimuksiin aiheesta ”positiivinen mielenterveys elintapojen edistämisessä”.
TUTKIMUSSARJAN JULKAISUT ON LÄHETETTY POSTITSE VAINION SÄÄTIÖLLE. Keskeiset tulokset ovat:

a) Lapsuuden psyykkisellä ja sosiaalisella ympäristöllä on merkitystä elintapojen ja terveyden (erityisesti sydänterveyden) kehittymisessä siten, että suotuisat kokemukset luovat pohjan hyvälle terveydelle (sekä somaattiselle että mielenterveydelle) myöhemmin elämässä.

b) Henkilökohtaiset psyykkiset ominaisuudet voivat suojata terveyttä ja auttavat terveelliseten elämäntapojen hankkimisessa. Etenkin optmistinen elämänasenne, tunnollisuus, ja hyvät sosiaaliset suhteet voivat auttaa hyvän terveyden hankkimisessa ja ylläpitämisessä.

c) Elämäntavoilla, kuten ravinnolla ja liikunnalla voidaan edistää hyvää mielenterveyttä ja suojata mielenterveysongelmien kehittymiseltä.

Tarkempi kuvaus tuloksista:
Tutkimuksessamme olemme osoittaneet, että hyvä psyykkinen hyvinvointi voi edistää suomalaisen väestön terveyttä ja tietyt piirteet lapsena (mm. ympäristö ja itsesäätely) ja aikuisena (optimismi ja tunnollisuus) voivat toimia terveyttä suojaavina tekijöinä.

Circulation-lehdessä julkaistussa artikkelissa osoitimme, että suotuisa psyykkinen ympäristö lapsuudessa ennusti parempaa sydänterveyttä 27 vuotta myöhemmin aikuisuudessa, erityisesti normaalipainon säilyttämistä, tupakoimattomuutta, ja normaalin rajoissa olevaa verensokeria. Yksittäisistä tekijöistä lapsuuden turvattu sosioekonominen ympäristö oli oli terveyttä edistävä taustatekijä, mutta yksittäisiä asioita voimakkaampi ennustearvo oli koko psykososiaalisella ympäristöllä. Toisessa tutkimuksessa olemme osoittaneet että suotuisa lapsuuden ympäristö ennusti vähäisempää riskia varhaiselle valtikovettumataudin esiasteelle. Tuloksilla on käytännön merkitystä, koska ylipaionoon ja elämäntapoihin liittyvät sairaudet ovat lisäntyneet väestössä. Tulokset osoittavat, että varhaisella ennaltaehkäisyllä joka aloitetaan jo lapsuudessa ja joka huomioi psyko-sosiaaliset olosuhteet voi olla kauaskantoista, terveyttä edistävää vaikutusta.
Yllä kerrotut tulokset julkaistiin laajasti suomalaisessa ja kansainvälisessä mediassa (mm. YLE, Reuters).

Olemme myös osoittaneet, että lapsen hyvä kyky säädellä tunteitaan (hallita mielijohteita, kyky ehkäistä aggressiivista käytöstä) ennusti parempaa terveyttä aikuisena. Johtopäätös on, että lasten käytösongelmiin pitäisi puuttua ajoissa, koska kätösongelmien seuraukset voivat liittyä myöhempään terveyteen.

Olemme myös osoittaneet, että aikuisuuden hyvä mielenterveys ja erityisesti optimistinen elämänasenne ennustivat suotuisaa terveyskäyttäytymistä ja hyvää sydänterveyttä. Aikuisuuden piirteistä korkea tunnollisuus ennusti vähäisempää sydäntauti-kuolleisuutta. Lisäksi hyvät sosiaaliset suhteet, kokemus osallisuudesta ja sosiaalinen tuki ovat yhteydessä parempaa sydänterveyteen. Tutkimuksesta voidaan päätellä, että pelkästään masennuksen poistaminen ei ole riittävä toimenpide hyvän terveyden edistämiseksi vaan terveyden edistämisessä on hyötyä keskittyä edistämään positiivisia asioita, kuten hyvää henkistä hyvinvointia.

Osoitimme myös, että varhain aloitettu liikuntaharrastus, jota henkilö ylläpiti aikuiseksi asti, suojasi mielenterveyttä. Ihmiset, joilla ei ollut lapsuudessa alkanutta liikuntaharrastusta kokivat enemmän masennusoireita aikuisina 27 vuotta myöhemmin. Toisessa tutkimuksessa osoitimme, että varhain (vauvaiässä) alkaneella elämäntapa-interventiolla ei ole negatiivisia psyykkisiä vaikutuksia varhaisaikuisuuteen 20 vuoden seurantajaksolla. Interventiolla oli lievästi positiivisa vaikutuksia, mutta vaikutusten suuruusluokka oli melko pieni. Tulos on tärkeä, jotta varhaisia interventioita jotka kohdistuvat elämäntapojen muuttamiseen (tässä erityisesti ruokailutottoumuksiin) voidaan jatkossakin tehdä turvallisin mielin. Psyykkistä haittaa niistä ei näytä olevan.

Johtopäätöksinä todetaan, että psyykkisen hyvinvoinnin edistämisellä voidaan mahdollisesti saavuttaa pysyviä vaikutuksia kansanterveydelle.
Positiivinen hyvinvointi alkaa jo lapsuudessa, ja tehokkainta ennaltaehkäisy olisi jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Varhaisia tunnusmerkkejä lukemalla (mm. heikko perhetilanne, lapsen käytösongelmat) ja niihin puuttumalla voidaan mahdollisesti saada
aikaan parannuksia väestön terveydessä pitkällä tähtäimellä. Sosiaalinen ympäristö voi tukea terveyden edistämisessä, ja siksi kaikille pitäisi luoda mahdollisuuksia saada tukea ja kokea osallisuutta. Tämä koskee etenkin heikossa sosiaalis-taloudellisessa asemassa olevia henkilöitä, joiden terveyttä voitaisiin mahdollisesti parantaa psykososiaalisten parannusten kautta.

Väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli tutkia työolosuhteiden, työntekijöiden painon ja painonvaihteluiden sekä työkyvyttömyyden välisiä yhteyksiä. Tutkimus oli osa Helsinki Health Studya (HHS). Tutkimuksen aineisto koostui vuosina 2000-2002 postitse toteutetusta kyselystä, joka lähetettiin 40 – 60 -vuotiaille työntekijöille (vastaajia N=8960) sekä vuonna 2007 toteutetusta seurantakyselystä, joka lähetettiin kaikille ensimmäiseen kyselyyn vastanneille (vastaajia N=7332). Kyselytietoja yhdistettiin terveystarkastustietoihin, kaupungin sairauspoissaolorekistereihin sekä Eläketurvakeskuksen työkyvyttömyyseläkerekisteritietoihin.

Tulosten mukaan noin neljäsosalla työntekijöistä paino nousi merkittävästi 5-7 vuoden seuranta-aikana. Suurin osa tutkituista työolosuhteista ei kuitenkaan ollut yhteydessä painonnousuun. Yötyö ja työt, joissa raportoitiin haitallisia altisteita sekä työt, joissa koettiin fyysisen väkivallan uhkaa olivat heikosti yhteydessä merkittävään painonnousuun. Myös työstressin yhteys painonnousuun oli vähäinen.

Sekä lihavuus että painonmuutokset olivat yhteydessä myöhempiin sairauspoissaoloihin. Lihavuus lisäsi erityisesti pitkien sairauspoissaolojen riskiä, mutta myös lyhyiden sairauspoissaolojen riski oli kasvanut. Sekä painonnousu että painonlasku pysyvän lihavuuden lisäksi lisäsivät sairauslomien riskiä. Lihavuus oli erityisesti yhteydessä tuki- ja liikuntaelinsairauksista aiheutuneisiin työkyvyttömyyseläkkeisiin, mutta lihavuus lisäsi lievästi riskiä myös mielenterveyssyistä ja muista syistä aiheutuneisiin työkyvyttömyyseläkkeisiin. Kun tutkimuksessa huomioitiin työolot, toimintakyky sekä aiempi terveys, lihavuuden yhteys sairauspoissaoloihin ja työkyvyttömyyseläkkeisiin heikkeni jonkin verran.

Tutkimus osoitti siten, että painonnousu ja lihavuus olivat selkeästi yhteydessä tilapäiseen ja pysyvään työkyvyttömyyteen. Siten lihavuudella on vaikutuksia sekä kansanterveyteen että työterveyteen ja työkykyyn. Painonnousun ja lihavuuden ehkäisy ja hoito ovat siten tärkeitä sekä työterveyshuollossa että koko perusterveydenhuollossa. Työpaikoilla näitä tavoitteita voidaan tukea yhteistyössä työterveyshuollon kanssa. On kuitenkin tärkeä huomioida, että lihavuuteen yhdistyvien työkykyongelmien käsittely ei saa johtaa työntekijöiden eriarvoiseen kohteluun tai leimaantumiseen. Terveyden säilymistä tukeva ja terveyttä edistävä työpaikka lisää todennäköisesti työhyvinvointia ja auttaa vähentämään työkyvyttömyyden kustannuksia.

Kun raskaudenaikaista terveyteen liittyvää elämänlaatua (HRQoL) arvioitiin 15D-instrumentilla alkuraskaudesta ad 12 kk postpartum, todettiin scoren laskevan yleisesti kolmanteen trimesteriin mennessä, mutta palautuvan alkuraskautta vastaavalle tasolle valikoimattomassa raskaanaolevassa joukossa kolmessa kuukaudessa synnytyksen jälkeen. Alkuraskauden painoindeksin (BMI) ollessa yli 30 kg/m2 tämä lasku oli keskimäärin syvempää kuin normaalipainoisessa tai lievästi ylipainoisessa joukossa., mutta tääsäkin joukossa palautui alkuraskauden tasolle yhtä nopeasti kuin muussa joukossa,. Synnytystavalla tai raskaskomplikaatioilla ei todettu yhteyttä synnytyksen jälkeiseen scoreen 3 kk kuluttua synnytyksestä.
RADIEL-tutkimuksessa (2008-2014) tutkittiin korkean raskausdiabetesriskin naisten joukossa (BMI yli 30 kg/m2 ja / tai aiemmassa raskaudessa raskasudiabetes) ennen raskautta tai raskauden aikana aloitetun tehostetun elintapaintervention vaikuttavuutta raskausdiabeteksen puhkeamiseen ja metabolisiin muuttujiin. Koulutetut hoitajat antoivat ruokavalio- ja liikuntaneuvontaa kolmen kuukauden välein ennen raskautta ja raskauden aikana, sekä kuusi viikkoa, kuusi ja 12 kuukautta synnytyksen jälkeen. Aiemmin on todettu, että alkuraskaudessa aloitettu elintapaneuvonta näillä suuren riskin naisilla, joilla ei vielä alkuraskaudessa todettu poikkeavaa sokerirasitustulosta, vähensi raskausdiabeteksen ilmaantuvuutta tässä ryhmässä (Koivusalo et al. Gestational diabetes mellitus can be prevented Diabetes Care 2015). Interventio ei kuitenkaan heijastunut terveyteen liittyvään elämänlaatuun raskauden aikana tai ad 12 kk postpartum koko interventioryhmässä. Eroa terveyteen liittyvässä elämänlaadussa ei myöskään havaittu raskausdiabetesstatukseen liittyen interventio- tai kontrolliryhmässä. Neuvoloissa annettu hoito saattaa tosin laimentaa intervention vaikutusta.

Tutkimuksessa selvitettiin varhaisella iällä alkavien vaihdevuosien terveysvaikutuksia: sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä, sokeriaineenvaihduntaa, D-vitamiinipitoisuuksia sekä kilpirauhasen toimintaa ja autoimmuunivasta-aineiden yleisyyttä. Kilpirauhasen toimintaa tutkivassa työssä aineistosta poissuljettiin naiset, jotka olivat tulleet vaihdevuosiin ennen 40 vuoden ikää, koska heillä kilpirauhasen autoimmuunisairauksien yleisyyden tiedetään olevat keskimääräistä korkeampi.

Aineistona tutkimuksessa oli Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966. Kohortin viimeisin seurantatutkimus on tehty 46 vuoden iässä, ja tutkimuksen tulokset perustuivat pääosin tässä seurantatutkimuksessa kerättyyn tietoon. Tutkimuksen neljästä artikkelista olen koostanut väitöskirjani.

Tutkimuksen tuloksena todettiin, että naisilla joilla vaihdevuodet olivat jo alkaneet, oli 46 vuoden iässä korkeammat rasva-arvot ja maksa-arvot sekä epäedullisempi kehonkoostumus (korkeampi rasvaprosentti ja alhaisempi lihaskudoksen määrä), kun heitä verrattiin saman ikäisiin naisiin, joilla vaihdevuodet olivat vielä edessäpäin. vaihdevuosiin ehtineillä naisilla todettiin myös matalampi insuliiniherkkyys. D-vitamiinitasot olivat heillä yllättäen paremmat, ja vaihdevuosien hormonikorvaushoito oli yhteydessä korkeampaan D-vitamiinipitoisuuteen. Kilpirauhaslääkitysten käyttö oli vaihdevuosissa olevilla naisilla hieman yleisempää, mutta kilpirauhasen autoimmuunivasta-ainepositiivisuus ei eronnut ryhmien välillä.

Johtopäätöksenä todettiin, että varhaisempi vaihdevuosien alkamisikä on riskitekijä epäedullisille muutoksille sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöissä ja sokeriaineenvaihdunnassa. Korkeampi D-vitamiinipitoisuus on monissa tutkimuksissa yhdistetty matalampaan riskiin erinäisille sairauksille, kuten myös hormonikorvaushoidon käyttö nuorella iällä vaihdevuodet kohtaavilla naisilla. On mahdollista, että hormonikorvaushoidon terveyshyödyt välittyvät osittain parantuneen D-vitaminipitoisuuden kautta. Syyksi siihen, että kilpirauhaslääkitysten yleisyys oli suurempi vaihdevuosiin ehtineillä naisilla, epäiltiin että vaihdevuosioireiset naiset ovat mahdollisesti saaneet kilpirauhaslääkityksen muita matalammalla kynnyksellä. Koska kilpirauhasen autoimmuunivasta-aineiden yleisyys ei eronnut ryhmien välillä, päättelimme että autoimmuunisairauksien yleisyys ei todennäköisesti korostu 40-46 vuoden iässä vaihdevuosiin tulevilla naisilla, ainakaan niin voimakkaasti kuin alle 40-vuotiaana vaihdevuodet saavuttavilla naisilla. Tämä asia kuitenkin vaatii tarkempaa tutkimusta, ja aiommekin selvittää myös muiden autoimmuunisairauksien yleisyyttä jatkossa isommassa tutkimusaineistossa.

Tutkimuksen tuloksista olen koonnyt väitöskirjani, joka tarkastetaan Oulun yliopistossa 18.6.2021.

Olin 2017-20 Bostonissa postdoc-tutkijana Harvard Medical Schoolissa ja Massachusetts General Hospitalissa prof. Carlos Camargon (>1000 julkaisua, H-index 117) ja Kohei Hasegawan ryhmässä. Camargon ja Hasegawan ryhmä tutkii hengitysteiden mikrobiomin ja metabolomin yhteyttä vinkutauteihin ja astman kehittymiseen. Lisäksi valmistuin Harvardin yliopistosta epidemiologian maisteriksi (Master of Science in Epidemiology, MSc, 2021). Jatkan tutkimusta nyt Suomeen palaamisen jälkeen yhteistyössä Harvardin ryhmän kanssa.

Postdoc-tutkimus onnistui hyvin. Julkaisimme 11 työtä yhdessä Harvardin ryhmän kanssa, joista seitsemässä olin ensimmäinen kirjoittaja – mm. hengitysteiden mikrobiotan yhteydestä hengitystieinfektioihin (Toivonen et al. J Allergy Clin Immunol 2019; Toivonen et al. Thorax 2019) ja astman kehittymiseen (Toivonen et al. Pediatrics 2020), ja antibioottihoitojen vaikutuksesta mikrobiotaan ja astman kehittymiseen (Toivonen et al. Clin Infect Dis 2021). Olin mukana eurooppalaisessa 150 000 lapsen meta-analyysissä hengitystieinfektioiden yhteydestä astmaan (van Meel et al. Eur Respir J 2022). Lisäksi olemme julkaisseet 12 työtä Suomen ryhmän kanssa 2019-22. Sain koottua rahoituksen mikrobiota- ja metabolomianalyyseihin ja 2-24 kk iän nenätikkunäytteistä (n=2261) on nyt analysoitu 16S rRNA geenisekvensoinnilla mikrobiota ja 2 kk nenänäytteiden (n=244) metabolomianalyysit ovat valmistuneet Metabolonilla (NC, USA). Lapset ovat käyneet 12 ikävuoden seurantakäynnillä (2021-2022), uudet seurantanäytteet on kerätty ja 15 ikävuoden seurantakäyntiä suunnitellaan.

Tässä prospektiivisessa 923 suomalaisen lapsen syntymäkohorttitutkimuksessamme osoitimme ensin, että varhaiset hengitystieinfektiot ovat yhteydessä lisääntyneeseen astman riskiin 7 vuoden iässä (Toivonen et al. J Allergy Clin Immunol 2019 I). Tutkimus toi uutta tietoa erityisesti ylähengitystieinfektioiden yhteydestä astmaan. Tietyt patofysiologiset mekanismit vaikuttavatkin altistavan sekä hengitystieinfektioille että astmalle ja tutkimuksemme keskittyy näiden mekanismien ja varhaisten riskitekijöiden selvittämiseen.

Postdoc-tutkimuksen aikana Harvardin ryhmän kanssa analysoimme nenän mikrobiston kehitystä ensimmäisten ikävuosien aikana koneoppimismenetelmien avulla ja osoitimme, että poikkeava nenän mikrobiston kehityskulku liittyi korkeampaan hengitystieinfektioiden ja astman riskiin (Toivonen et al. Pediatrics 2020). Deep neural network -analyysiä hyödyntävässä työssä osoitimme, että antibioottihoidot muokkaavat nenän mikrobiston kehityskulkua (Raita, Toivonen et al. Clin Microbiol Infect. 2020). Causal mediation -analyysiä käyttäen osoitimme, että varhaiset antibioottihoidot liittyivät korkeampaan astmariskiin, ja vaikutus välittyi osin nenän mikrobiston muutosten kautta. Laajakirjoiset antibioottihoidot lisäsivät riskiä voimakkaammin (Toivonen et al. Clin Infect Dis 2020).

Samassa aineistossa osoitimme, että varhaislapsuuden Moraxella-dominantti nenän mikrobistoprofiili on yhteydessä lisääntyneeseen hengitystieinfektioiden määrään 0-2 vuoden iässä ja tietyt profiilit suojaavat hengitystieinfektioilta (Toivonen et al. Thorax 2019). Tutkimus on suurin aiheesta tehty. Harvardin ryhmän yhdysvaltalaisessa monikeskustutkimuksessa osoitimme myös, että eri virukset liittyivät erilaiseen nenänielun mikrobistoon sairaalahoitoisen bronkioliitin aikana (Toivonen et al. J Allergy Clin Immunol 2019 II). Olemme tutkineet myös hengitystieinfektioiden virusetiologiaa, immunologista vastetta, geneettistä alttiutta hengitystieinfektioille ja astmalle, sekä diagnostisia merkkiaineita (Toivonen et al, J Infect 2019).

Lisäksi postdoc-tutkimus tarjosi huomattavaa koulutuksellista antia. Seniorituki oli erinomaista ja hyvin mestari-kisällimäistä. Harvardissa oli myös hyvät kouluttautumismahdollisuudet. Suoritin vuoden kestävän Certificate in Applied Biostatistics -kurssin 2018-2019 ja tein epidemiologian maisterin tutkinnon Harvard School of Public Healthissa (2019-2021, Master of Science in Epidemiology, MSc). Lisäksi kävin useita omiikka-datan analysointiin liittyviä kursseja Harvardissa ja Massachusetts General Hospitalilla.

Ohjaan tutkimuksessa kolmea väitöskirjatutkijaa, joilta kaikilta ainakin yksi osatyö on jo julkaistu.

Adequate ventilation in classroom increase student academic performance relating to mathematics and reading tests. A low classroom ventilation was related to thermal discomfort in classroom (Finland and the US). A low ventilation affect students’ health by encouraging respiratory symptoms.
Facilities of schools studied in Nigeria was low for example, only one out of five schools studied had functioning toilet system.

Tilastollisessa osassa selvisi, että he, joilla on perheessä diabetesta, sydän- ja verisuonisairautta, syöpää tai masennusta, kokevat oman riskinsä sairastua kyseiseen tautiin korkeammaksi kuin muut. Tämä yhteys säilyi, kun huomioitiin vastaajan ikä, sukupuoli, koulutustaso, elintavat ja kehon paino. Viiden vuoden seurannassa kohonneet riskitekijät ennustivat korkeampaa koettua riskiä, kun taas lähtötilanteen koettu riski ei ennustanut terveyttä edistäviä muutoksia liikunnassa, painossa tai verensokerissa. Laadullisen osan tulokset osoittivat, että huolimatta myönteisestä suhtautumisesta sekundaarilöydösten vastaanottamiseen, osallistujat pohtivat, olisiko aiheeseen liittyvää neuvontaa ja ennaltaehkäisevää hoitoa riittävästi saatavilla yksilöille ja perheille. Sydänsairauksiin liittyviä löydöksiä ei koettu yhtä huolestuttavina kuin syöpään liittyviä löydöksiä tai tietoa perinnöllisestä riskistä psykiatrisiin tai neurologisiin sairauksiin.

Ihmiset arvioivat riskejään optimistisesti, mutta tosiasialliset riskitekijät heijastuvat arvioon omasta riskistä sairastua kansantauteihin. Koettu riski tai terveystarkastuspalautteen saaminen eivät kuitenkaan yksinään todennäköisesti johda pysyviin elintapamuutoksiin. Yhä yksilöllisemmässä riskiviestinnässä tulee huomioida myös neuvonnan ja elintapamuutoksiin liittyvien pystyvyyskokemusten merkitys. Maallikoiden käsitykset sairauksista on huomioitava riskiviestinnässä, sillä aiemmat käsitykset vaikuttavat uuden riskitiedon käsittelyyn. Kun annetaan genomitutkimuksista saatavaa riskitietoa, ennalta ehkäisevät hoitopolut on suunniteltava ja selvitettävä yksilöille ja perheille asianmukaisesti.

Apuraha mahdollisti väitöskirjatyöni ensimmäinen osatyön valmistumisen. Se on julkaistu kansainvälisessä, vertaisarvioidussa julkaisusarjassa ”the Scandinavian Journal of Public Health” 1/2016. Ensimmäisessä osatyössä havaitsimme Itä-Suomesta Länsi-Suomeen vuosien 1980 ja 2007 välissä muuttaneilla tutkittavilla matalammat riskitekijätasot ja pienemmän kaulasuonten intima-media-kerroksen (IMT) paksuuden verrattuna tutkittaviin, jotka olivat asuneet koko tämän ajan Itä-Suomessa. Osa eroista riskitekijätasoissa länteen muuttaneiden ja Itä-Suomeen jääneiden välillä oli havaittavissa läpi pitkän tutkimusajan vuodesta 1980 vuoteen 2007 asti. Länsi-Suomeen muuttaneiden ja Länsi-Suomessa jatkuvasti asuneiden tutkittavien välillä ei ollut eroa IMT:ssä vuonna 2007.

Hankkeessa tarkasteltiin 11–15-vuotiaiden terveyttä tukevia ja kuluttavia voimavaroja ja voimavaraprofiileja sekä niiden yhteyksiä terveyskäyttäytymiseen ja muihin terveyden indikaattoreihin (koettu terveys, somaattinen ja psyykkinen oireilu, paino) Suomessa ja kansainvälisesti WHO-Koululaistutkimuksen (HBSC Study, www.hbsc.org) aineistojen avulla. Voimavaroja olivat inhimillinen (esim. terveyden lukutaito), sosiaalinen (esim. perhe- ja koulusuhteet), kulttuurinen (esim. seuratoiminta) ja taloudellinen (perheen varallisuus). Terveyden eriarvoisuus alkaa kehittyä varhain, joten eriarvoisuuden ehkäisemiseen tulee panostaa jo lapsuudessa. Nyt kerätyn vertailutiedon avulla voimme tarkastella suomalaisten lasten ja nuorten voimavaroja ja terveyttä suhteessa muiden maiden saman ikäisiin ja tunnistaa Suomen vahvuuksia ja heikkouksia lasten ja nuorten terveyden edistämisessä sekä arvioida tehtyjen toimenpiteiden merkitystä. Tutkimuksessa validoitiin kansainvälisen HBSC tutkimuksen aineiston avulla terveyden lukutaidon mittari (HLSAC).

TUTKIMUSHANKKEEN KESKEISIÄ TULOKSIA JA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ
I
Terveyden lukutaidon mittarin validointi
KESKEISET TULOKSET: Tutkimuksessa kehitettiin lyhyt, moniulotteinen ja teoriaan perustuva mittari (HLSAC, Health Literacy for School-Aged Children) kouluikäisten lasten ja nuorten koetun terveyden lukutaidon mittaamiseen. Mittarin avulla pystyttiin tutkimaan ensimmäistä kertaa suomalaisten lasten ja nuorten terveyden lukutaitoa väestötasolla. Lisäksi tutkittiin mittarin soveltuvuutta maiden väliseen vertailuun. Tulokset osoittivat, että mittarin psykometriset ominaisuudet olivat asianmukaisella tasolla. Terveyden lukutaitoa osoittavien keskiarvojen vertailu osoitti tilastollisesti merkittäviä keskiarvoeroja sekä sukupuoli- ja ikäryhmien että eri maiden välillä.
JOHTOPÄÄTÖKSIÄ: Pätevä ja luotettava terveyden lukutaidon mittausmenetelmä luo pohjan terveyden lukutaidon tasojen arvioinnille sekä asianmukaisten interventioiden suunnittelulle ja kohdentamiselle. HLSAC mittari soveltuu väestötasoisiin tutkimuksiin lapsilla ja nuorilla, ja se on lupaava väline koetun terveydenlukutaidon vertailuun eri maiden välillä. (kaikki lähteet)

II
Terveyden voimavarat
KESKEISET TULOKSET: Tutkimuksessa analysoitiin nuorten terveyden voimavarojen ja useiden terveysindikaattoreiden välisiä yhteyksiä (tupakointi, alkoholin käyttö, yöunen pituus, liikunta, terveellinen ruokavalio, suun terveys, itsearvioitu terveys, koetut oireet). Aineistona käytettiin WHO-Koululaistutkimuksen aineistoa vuodelta 2014 (n = 3833). Tarkasteltavia terveyden voimavaroja olivat indikaattorit: perheen talous; yksilölliset psyykkiset tekijät; perheen sosiaaliset suhteet; ystävyyssuhteet; koulun sosiaaliset suhteet; sekä inhimilliset voimavarat kuten terveyden lukutaito ja koulumenestys.
Tutkimuksessa tunnistettiin kuusi erilaista terveysvoimavarojen profiilia. Nämä olivat: ‘Limited in most assets, despite medium affluence’, ‘Mostly average assets, but low affluence’, ‘Mostly average assets, though high affluence’, ‘Mostly above average assets’, ‘Rich in most assets’, and ‘Rich in all assets’. Terveysvoimaraprofiilit olivat yhteydessä nuorten riskikäyttäytymisen tasoon sekä koetun terveyden indikaattoreihin.
JOHTOPÄÄTÖKSIÄ: Nuorilla on erilaisia terveysvoimavaraprofiileja. Useiden terveyden voimavarojen omaaminen suojelee nuorta riksikäyttäytymiseltä sekä huonolta terveydeltä sekä edistää myönteisiä terveyskokemuksia. Terveyden edistämisessä tulisi tukea monipuolisesti erilaisia nuorten terveyden voimavaroja. (Paakkari, L., Torppa, M., Välimaa, R. et al. Health asset profiles and health indicators among 13- and 15-year-old adolescents. Int J Public Health 64, 1301–1311 (2019). https://doi.org/10.1007/s00038-019-01280-7)

III
Terveyden lukutaidon merkitys nuorten terveydessä ilmeneviä eroja selvitettäessä
KESKEISIÄ TULOKSIA: Tutkimuksessa selvitettiin terveyden lukutaidon (health literacy) roolia terveydessä ilmenevien erojen muodostumisessa nuorilla. Tutkimuksessa tarkasteltiin rakenteellisten tekijöiden (ikä, sukupuoli, perheen varallisuus, koulumenestys, koulutusorientaatio), terveyden lukutaidon ja terveysindikaattoreiden välisiä yhteyksiä. Terveyden lukutaito on itsenäinen terveydessä ilmeneviä eroja selittävä tekijä nuorilla. Korkea terveyden lukutaito oli yhteydessä myönteisiin terveysindikaattoreihin. Terveyden lukutaito oli välittävä tekijä terveyskäyttäytymisen ja rakenteellisten tekijöiden välillä. Koulumenestys ja koulutusorientaatio selittivät terveyden lukutaidon tasoa, joka puolestaan selitti terveyden kokemuksia.
JOHTOPÄÄTÖKSIÄ: Terveyden lukutaidon käsite on hyödyllinen pyrittäessä ymmärtämään eroja terveydessä. Terveyden lukutaito toimii mekanismina välittäen koulumenestyksen ja koulutusorientaation vaikutuksia terveyden kokemuksiin. Matala terveyden lukutaidon taso määrittää epäoikeudenmukaiseen asemaan terveytensä suhteen ne nuoret, jotka menestyvät huonosti koulussa ja jotka eivät suunnittele lukio-opintoja. (Paakkari, L., Torppa, M., Paakkari, O., Välimaa, R., Ojala, K., Tynjälä, J. Does health literacy explain the link between structural stratifiers and adolescent health?, European Journal of Public Health, Volume 29, Issue 5, October 2019, Pages 919–924, https://doi.org/10.1093/eurpub/ckz01)

Tutkimuksen arvioinnissa käytettiin RE-AIM-viitekehystä (Reach=Tavoittavuus, Effectiveness=Vaikuttavuus, Adoption=Käyttöönotto, Implementation=Toteutuminen, Maintenance=Pysyvyys). Lisäksi laskettiin tutkimuksesta aiheutuneet välittömät kustannukset työntekijää kohden.
Tavoittavuus: Seulontakyselyyn vastasi 992 työntekijää (65%). Heistä 241 eli 29 prosenttia oli halukkaita osallistumaan tutkimukseen ja liikkuivat suosituksia vähemmän.
Vaikuttavuus: Kahden kuukauden kohdalla asiointikävelijöiden määrä lisääntyi askelmittariryhmässä enemmän kuin vertailuryhmässä. Kuuden kuukauden kohdalla samansuuntainen havainto tehtiin vapaa-ajan kävelijöiden määrässä. Molemmissa aikapisteissä portaiden kävelyyn käytetty aika lisääntyi askelmittariryhmässä enemmän kuin vertailuryhmässä.
Käyttöönotto ja toteutuminen: Tutkimus toteutui kaikissa työpaikoissa ennalta tehdyn aikataulun mukaisesti. Työntekijöistä 97 prosenttia ilmoitti käyttäneensä askelmittaria ja 93 prosenttia askelpäiväkirjaa ainakin jossain määrin tutkimuksen aikana. 99 prosenttia sähköpostiviesteistä tavoitti työntekijät ja 80 prosenttia työntekijöistä ilmoitti lukeneensa viestit.
Pysyvyys: Kuusi kuukautta tutkimuksen päättymisen jälkeen yhdeksässä työpaikassa oli käynnistetty liikuntaa edistäviä toimenpiteitä ja kuudessa työpaikassa oli käytössä askelmittari. Askelmittariryhmässä oli edelleen enemmän portaiden ja vapaa-ajan kävelijöitä kuin vertailuryhmässä.
Kustannukset: Tutkimuksesta aiheutuneet välittömät kustannukset olivat 43 euroa työntekijää kohden. Kustannuksiin laskettiin tutkijan käyttämä työaika yhteiseen tapaamiseen työpaikalla, työpaikan yhdyshenkilön järjestelyihin käyttämä työaika ja työterveyshoitajan sähköpostien lähettämiseen käyttämä työaika sekä askelmittari ja sen käyttöön liittyvä tukimateriaali.

Johtopäätökset
Askelmittari ja sähköpostiviestit lisäsivät työntekijöiden kävelyä, mutta vaikutukset olivat melko pieniä ja kohdistuivat vain osaan kävelyn kirjosta. Tulokset eivät myöskään heijastuneet istumisen päivittäiseen kestoon. Vaikutuksia olisi ehkä saatu vahvistettua järjestämällä työntekijöille useampi kuin yksi tapaamiskerta.

Hankkeessa kehitettiin ja arvioitiin vuosina 2015-2018 kolmea lasten, nuorten ja lapsiperheiden terveyden edistämiseen tarkoitettua digitaalista pelillistä sovellusta. Fume-, HyväMe- ja Movenator-sovellusten kehittäminen tapahtui tutkimusnäyttöön ja teoreettiseen tietoon pohjautuen monitieteisesti ja käyttäjälähtöisesti, yhdessä kohderyhmän kanssa. Hankkeen tuloksista on kirjoitettu yhteensä 8 tieteellistä, vertaisarvioitua artikkelia, 19 konferenssijulkaisua ja useita muita kirjoituksia. Hankkeesta on lisäksi valmistunut 2 väitöskirjaa ja 4 pro gradu -tutkielmaa.
1) Hankkeessa kehitetty Fume-mobiilipeli kohdentuu varhaisnuorten tupakkaan liittyvän terveydenlukutaidon tukemiseen ja tupakoinnin ennaltaehkäisyyn. Peli on saatavissa mobiilikaupoista maksuttomasti ja se on levinnyt laajalle käyttöön kansallisesti. Fume on mukana mm. virtuaalisessa Terveyskylä-palvelussa ja sen käyttöönotosta ollaan kiinnostuttu myös kansainvälisesti. Fumeen liittyvän tutkimuksen tulokset toivat esille, että nuoret toivovat tupakkaan liittyvässä terveysohjauksessa kiinnitettävän huomiota muun muassa tupakoimattomuuden positiivisten puolien korostamiseen vain tupakoinnin negatiivisten haittojen korostamisen ohella. Lisäksi Fumea arvioineessa tutkimuksessa peli osoittautui terveysohjaukseen soveltuvaksi menetelmäksi. Kahden viikon ajanjaksona Fumen käyttö (P ≤ 0.001 kaikille arvioille) ja nuorten kiinnostus Fumea kohtaan (P ≤ 0.001) olivat suurempaa verrattuna kontrolli-interventioon (internetsivustoversio). Varhaisnuorten mielipiteet interventioista eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi. Havaitsimme myönteisiä muutoksia Fumea käyttäneiden varhaisnuorten savukkeisiin liittyvissä mielikuvissa (pos.mielikuvat P=0.002; neg. mielikuvat P=0.02) ja asenteissa savukkeiden polttamista kohtaan (P=0.01). Emme havainneet vastaavia muutoksia internetsivustoa käyttäneen ja ilman interventiota jääneen kontrolliryhmän sisällä.
2) HyväMe-sovellus kehitettiin lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseen lastenneuvoloissa ja sovellus herättänyt laajaa kiinnostusta. Sovelluksen avulla lapsiperheet voivat arvioida terveystottumuksiaan, voimavarojaan ja päivärytmiään ja saada siitä palautetta. Neuvoloiden terveydenhoitajat saavat sovelluksen kautta tietoa perheiden yksilöllisestä tilanteesta ja tarpeista, mikä helpottaa perhelähtöisen terveysohjauksen toetutumista vastaanotolla. Monimenetelmäinen lastenneuvoloissa toteutettu soveltuvuustutkimus arvioi HyväMe-intervention käytettävyyttä ja hyväksyttävyyttä terveydenhoitajien sekä 1,5- ja 4-vuotiaiden lasten ja heidän perheidensä näkökulmasta. Tulosten mukaan interventio oli käytettävä ja hyväksyttävä. Tutkittavat toivat esiin intervention parantamisehdotuksia, jotka liittyivät intervention sujuvuuden ja pelillisten elementtien lisäämiseen sekä vanhemmille osoitetun yksityiskohtaisemman palautesysteemin luomiseen. Soveltuvuustutkimuksen tulosten perusteella interventiota muokattiin ja intervention vaikuttavuuden tutkimus on tällä hetkellä (2018-2019) käynnissä lastenneuvoloissa.
3) Movenator-peli kohdentuu varhaisnuorten fyysisen aktiivisuuden edistämiseen. Mobiilipeli-intervention ideana on saada lapset liikkumaan enemmän vapaa-ajallaan, sillä pisteitä kertyi jokaisesta tehdystä askeleesta. Alakouluissa toteutetun käytettävyyden ja soveltuvuuden tutkimuksessa peli osoittautui käytettäväksi ja mielenkiintoiseksi tavaksi edistää liikuntaa. Peli on teknisen jatkokehityksen alla.

Lonkkamurtumat ovat yleisiä tapaturmia ikääntyneillä. Suomessa lonkkamurtumia sattuu vuosittain noin 7000, joista suurin osa yli 50-vuotialle. Tyypillisesti lonkkamurtuma tapahtuu kaatumisen seurauksena, joten kaatumisten riskitekijöitä voidaan pitää myös lonkkamurtumien riskitekijöinä. Luonnollisesti myös luun lujuuteen vaikuttavat tekijät ovat yhteydessä lonkkamurtuman syntymiseen. Vaikka viimeisimpien arvioiden mukaan lonkkamurtumien ilmaantuvuus on kääntynyt laskuun, lonkkamurtumien kokonaismäärän odotetaan nousevan ikääntyneen väestön määrän lisääntyessä. Lonkkamurtumien seurauksia arvioidaan usein rahallisesti. Esimerkiksi yhden lonkkamurtuman hoitokustannukset ensimmäisen vuoden aikana ovat 20 000 €. Usein kuitenkin murtuman vaikutukset myös yksilön toimintakykyyn ovat hyvin laaja-alaisia ja pitkäkestoisia.

Tutkimusten mukaan lonkkamurtuman kokeneista alle puolet kuntoutuu murtumaa edeltäneelle tasolle ja jopa kolmasosa joutuu pysyvästi laitoshoitoon. Tällöin myös lonkkamurtumasta aiheutuvat kustannukset sekä yksilön kokema inhimillinen haitta lisääntyvät merkittävästi. Lonkkamurtuman jälkeistä kuntoutumista heikentää monesti tapaturman aiheuttama voimakas kaatumisen pelko sekä pitkittynyt kipu. Lisäksi heikentynyt tasapaino ja alentunut lihasvoima hidastavat toipumista. Edellä mainittujen tekijöiden yhteisvaikutus johtaa monesti fyysisen aktiivisuuden vähenemiseen, mikä puolestaan edesauttaa liikkumiskyvyn heikkenemistä sekä pitkäaikaisten toiminnanvajausten syntymistä. Tämä noidankehä johtaa pahimmillaan siihen, ettei lonkkamurtumasta toipumassa oleva yksilö lopulta pysty selviytymään itsenäisesti edes päivittäisistä perustoiminnoista. Oikein ajoitetulla ja toteutetulla kuntoutuksella on oletettavasti merkittävä rooli toimintakyvyn elpymisen ja ylläpysymisen kannalta.

Aikaisempien kokeellisten tutkimusten perusteella tiedetään, että progressiivisella voimaharjoitellulla on mahdollista kehittää lihasvoimaa, lihasmassaa ja jopa dynaamista tasapainoa. Lisäksi tutkijat ovat selvittäneet, että tasapainoa harjoittamalla on mahdollista parantaa pystyasennon hallintaa, ylläpitää fyysistä toimintakykyä ja vähentää kaatumisriskiä. Ei kuitenkaan ole varmuutta, ovatko parantunut lihasvoima ja tasapaino suoraan yhteydessä myös kuntoutujan itse arvioimaan toimintakykyyn. Tällä tarkoitetaan yksilön omaa käsitystä siitä, kuinka hyvin hän pystyy suoriutumaan päivittäisistä toiminnoista. Tarvittaisiin enemmän tutkittua tietoa, minkä tyyppisellä kuntoutuksella on mahdollista vaikuttaa lonkkamurtumasta toipumassa olevan yksilön fyysiseen toimintakykyyn. Tällä hetkellä vahvinta näyttöä on geriatrisen laitoskuntoutuksen hyödyistä. Huomattavasti vähemmän on kuitenkin tutkittu avokuntoutusmalleja, erityisesti kotona tapahtuvaa kuntoutusta. Harvojen kotikuntoutuksen vaikutuksia selvittäneiden kokeellisten tutkimusten tulokset ovat olleet keskenään ristiriitaisia. Kuitenkin juuri kotikuntoutus voisi olla optimaalinen vaihtoehto sairaalasta kotiutumisen jälkeen kun fyysinen kunto on vielä heikko ja kotoa poistuminen siksi haasteellista.

Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli tutkia progressiivisen kolmen kuukauden mittaisen voimaharjoittelun sekä yksilöllisen vuoden kestäneen kotikuntoutuksen vaikutuksia itse arvioituun fyysiseen toimintakykyyn lonkkamurtuman jälkeen. Väitöskirjatutkimuksessa selvitettiin myös toimintakyvyn, tasapainon ja tasapainon varmuuden välisiä yhteyksiä.

Tutkimuksen aineisto kerättiin Jyväskylän yliopiston Terveystieteiden laitoksella toimivassa Gerontologian tutkimuskeskuksessa yhteistyössä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin, Jyväskylän kaupungin ja yhdeksän naapurikunnan kanssa vuosina 2004–2005 ja 2008–2012. Tutkimukseen osallistui 159 60-vuotiasta tai vanhempaa kotona asuvaa iäkästä henkilöä, joilla oli ollut lonkkamurtuma 6 viikkoa–7,5 vuotta aiemmin. Tutkimukseen sisältyi kaksi satunnaistettua kontrolloitua koetta. Tutkittavista 43 osallistui kolmen kuukauden mittaiseen fysioterapeutin ohjaamaan yksilöllisesti suunniteltuun progressiiviseen voimaharjoitteluun, joka toteutui seniorikuntosalilla (Asymmetria). Lisäksi 81 tutkittavaa osallistui vuoden kestäneeseen yksilölliseen kotikuntoutukseen (ProMo), johon kuului 5–6 fysioterapeutin kotikäyntiä sekä 3–5 seurantapuhelua. Kotikuntoutukseen sisältyi muun muassa progressiivisia voima-, liikkuvuus- ja tasapainoharjoituksia, liikuntaneuvontaa sekä kotiympäristön turvallisuuden ja apuvälineiden arviointi. Lisäksi kotikäynneillä keskusteltiin kaatumisen pelosta sekä kivun hallintakeinoista. Fyysistä toimintakykyä arvioitiin kyselylomakkeella, jossa tiedusteltiin päivittäisissä perustoiminnoissa (ADL) ja instrumentaalisissa toiminnoissa (IADL) koettuja vaikeuksia 14–15 kysymyksellä. Tasapainon varmuutta arvioitiin ABC-testillä ja toiminnallista tasapainoa Bergin tasapainotestillä. Asymmetria-tutkimuksessa mittaukset tehtiin kaksi kertaa: ennen voimaharjoittelujaksoa sekä sen jälkeen. ProMo-tutkimuksessa mittaukset toistettiin neljä kertaa: alkumittauksissa ennen kuntoutusjakson alkua sekä 3, 6 ja 12 kk kuluttua alkumittauksista.

Tutkimuksessa todettiin, että progressiivinen voimaharjoittelu paransi fyysistä toimintakykyä, kun harjoittelu toteutettiin keskimäärin kolme ja puoli vuotta lonkkamurtuman jälkeen. Erityisesti päivittäisistä perustoiminnoista selviytyminen helpottui. Myös vuoteeseen siirtyminen ja vuoteesta ylösnousu sekä raskaiden taloustöiden tekeminen helpottuivat. Yksilöllisellä kotikuntoutuksella, joka alkoi mahdollisimman pian kotiutumisen jälkeen, ei sen sijaan ollut laaja-alaisia vaikutuksia toimintakykyyn. Kuitenkin sekä ruuanlaitto että lääkkeiden annostelu ja ottaminen helpottuivat, joskaan muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Molemmat edellä mainitut toiminnot ovat tärkeitä itsenäisen kotona asumisen kannalta. Tutkimuksessa saatiin lisäksi viitteitä kotikuntoutuksen laaja-alaisemmista vaikutuksista toimintakykyyn, kun analyyseistä jätettiin pois henkilöt, jotka eivät olleet harjoitelleet ohjeiden mukaisesti tai jotka lääkäri oli määrännyt tauolle terveydentilaan liittyvien syiden vuoksi. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että tasapaino ja tasapainon varmuus olivat voimakkaasti yhteydessä toimintakykyyn. Kun tasapainon varmuutta mittaavan ABC-testin tulos laski kymmenellä pisteellä, riski toimintakyvyn heikkenemiseen oli teoreettisesti 10 % suurempi ja 20 % suurempi toiminnallista tasapainoa mittaavan Bergin tasapainotestin tuloksen laskiessa vastaavasti.

Tässä tutkimuksessa fyysistä toimintakykyä arvioitiin kyselylomakkeella, joka ei ole yhtä herkkä muutokselle kuin laboratoriossa toteutettavat liikkumiskykyä ja fyysistä suoristuskykyä mittaavat testit. Alustavien tulosten mukaan yksilöllinen kotikuntoutus on ollut tehokasta liikkumiskyvyn ja fyysisen suorituskyvyn elpymisen kannalta. On mahdollista, että enemmän tehtäväorientoituneita harjoitteita sisältävä kuntoutus olisi nyt testattua kotikuntoutusta tehokkaampaa haluttaessa parantaa ikääntyneiden henkilöiden fyysistä toimintakykyä lonkkamurtuman jälkeen.

Yhteenvetona voidaan todeta, että kolmen kuukauden voimaharjoittelu auttoi selviytymään paremmin päivittäisistä toiminnoista lonkkamurtuman jälkeen. Tutkimuksessa todettiin myös, että yksilöllisesti suunniteltu moniosainen kotikuntoutus saattaa parantaa lonkkamurtumasta toipuvien ikääntyneiden henkilöiden toimintakykyä. Lisäksi havaittiin, että tasapaino ja tasapainon varmuus olivat kumpikin itsenäisesti ja voimakkaasti yhteydessä päivittäisistä toiminnoista selviytymiseen, joten kaatumisen pelon hoitamiseen on jatkossa syytä kiinnittää enemmän huomiota kuntoutettaessa lonkkamurtumapotilaita. Nyt saatuja tuloksia voidaan hyödyntää suunniteltaessa lonkkamurtumasta toipumassa olevien ikääntyneiden henkilöiden kuntoutusta sekä päivitettäessä lonkkamurtumia koskevia Käypä Hoito -suosituksia. Tuloksista ja tutkimuksen aikana tehdyistä havainnoista on hyötyä myös jatkotutkimushankkeita harkittaessa.

Tulosten mukaan yli kolmannes (36 %) ammattikoululaisista tupakoi päivittäin. Nuoret tupakoivat sitä todennäköisemmin mitä vähemmän vanhemmat osallistuivat nuoren elämään. Tupakoinnin todennäköisyyttä vähensi nuoren asuminen molempien vanhempien kanssa joko ydinperheessä tai vuoroviikoin vanhempien luona. Tupakoivien vanhempien lapset tupakoivat todennäköisemmin kuin tupakoimattomien vanhempien lapset ja tämä yhteys säilyi, vaikka vanhemmat olisivat lopettaneet tupakoinnin. Äitien päivittäinen tupakointi liittyi eri tavalla tyttöjen tupakointiin, mutta isien tupakointi oli yhteydessä samansuuntaisesti sekä tyttöjen että poikien tupakointiin. Päivittäin tupakoivat opiskelijat kokivat saaneensa vähemmän opettajien tukea, pitivät koulusta vähemmän ja lintsasivat enemmän kuin tupakoimattomat oppilaat. Myös se, että opiskelijalla oli läheinen ystävä/ystäviä, koulun henkilökunnan tupakointi sekä kiusaaminen olivat yhteydessä tupakointiin. Tupakoivat lähihoitajat normalisoivat tupakointia, kokivat olevansa vastuullisia tupakoitsijoita, ajattelivat tupakointinsa olevan hallinnassa ja kokivat tupakoinnin olevan osa identiteettiään.

The purpose of this comparative study was to describe and compare 9th grade adolescents’ smoking behaviour between and within North Karelia in Eastern Finland and the Pitkäranta district, in the Republic of Karelia, Russia, from 1995 to 2013. Furthermore, the purpose was to find socio-ecological factors affecting the adolescents’ health behaviour.
The health behaviour survey among adolescents was conducted in spring 2013. In Pitkäranta, data were collected from all pupils in all eight schools having 9th graders in 2013 (n=182). The response rate was 98% (101 boys, 78 girls). In North Karelia, data were collected from all pupils in eight schools selected for this study (n=645). The response rate was 95% (300 boys, 301 girls). In addition, the study utilised data from 1995 consisting of pupils (n=385) in all 10 comprehensive schools in the Pitkäranta district and pupils (n=2098) in 24 randomly selected schools in Eastern Finland. In total, 367 students (176 boys, 191 girls) from Pitkäranta and 1911 students (951 boys, 960 girls) from Eastern Finland completed the questionnaire and the response rates were 95% and 91%, respectively.
The qualitative data (systematic literature review) were analysed with inductive analyses which were synthesized with the narrative analysis. The quantitative data consisted of four separate cross-sectional studies from the years 1995 and 2013 and was analysed with descriptive statistics and multivariate methods. The following statistical methods were used: percentages, chi-square test, general linear model, structural equation modelling and exploratory factor and logistic regression analysis.
The literature review revealed that one of the most important socio-ecological factor related to adolescents’ health behaviour was family wealth, and adolescents from less wealthy families were at a higher risk for unhealthy behaviours. The results from empirical studies showed that the smoking prevalence among 9th graders did not change among either girls or boys in either country from 1995 to 2013. In North Karelia, daily smoking prevalence stayed at nearly 20% among Finnish boys and girls. In Pitkäranta, the prevalence remained at around 30% among Russian boys and at 7% among Russian girls. A best friend’s smoking is still the most important predictor for the adolescent’s own smoking and the non-normative attitudes and difficulties in refusing to smoke increased the risk of smoking experimentation and daily smoking.
The results highlighted the need for evaluation of health promotion activities and anti-smoking education in schools. The schools are the central places for health promotion, and there is an opportunity for close collaboration between home and school, offering a growing possibility in preventing health problems later in life. The results also highlighted the need for carefully tailored gender and country-specific programmes which take into consideration adolescents’ socio-ecological circumstances as well as cultural factors.

Hankkeemme tulokset tukevat aiempia havaintojamme, joiden mukaan CYP2D6 UM-genotyyppi ilmenee runsaasti tupakoivilla kaksi kertaa useammin kuin satunnaisilla tupakoijilla ja neljä kertaa useammin kuin tupakoimattomilla. CYP2A6-geenin osalta tuloksemme olivat päinvastaiset CYP2D6-geenin osalta saatuihin verrattuna. Madaltuneeseen aktiivisuuteen liittyvät CYP2A6 PM-geenimuodot olivat tupakoijilla noin puolet yleisempiä kuin tupakoimattomilla. Sama tulos saatiin verrattaessa nykyisiä tupakoijia entisten ja ei-tupakoineiden muodostamaan ryhmään. Tupakoinnin määrän ja CYP2A6 ja CYP2D6 -genotyyppien välillä ei sen sijaan havaittu merkittävää yhteyttä.

Tulosten perusteella CYP2A6-entsyymi näyttelee ensiarvoisen tärkeää roolia nimenomaan tupakkariippuvuuden kehittymisessä, kun taas CYP2D6-entsyymin aktiivisuudella näyttää olevan vaikutusta vasta tupakkariippuvuuden kehityttyä, jolloin se vaikuttaa tupakoinnin määrään.

CYP2D6-geenin osalta havaittiin myös, että runsas tupakointi, erityisesti naisilla, näyttää alentavan geenin metylaatiotasoa, millä puolestaan voi yhdessä genotyypin kanssa olla vaikutuksia CYP2D6:n ilmentymiseen.

MAOA ja MAOB –geenien metylaatioanalyysien osalta löydöksemme tukevat vahvasti aiemmin tehtyjä havaintoja koskien MAOA-geenin metylaatiotasojen ja nikotiini- ja alkoholiriippuvuuden välistä yhteyttä naisilla, sekä tupakoinnin vaikutusta MAOA-promoottorialueen metylaatioon. MAOB-geenin metylaatiotasot puolestaan näyttävät vaihtelevan voimakkaasti sukupuolten välillä ja myös iällä ja tupakoinnilla on suuri merkitys tässä yhteydessä.

Introduction: Concern over weight gain after smoking cessation has been hypothesized to discourage quit attempts and consequently
reduce smoking cessation rates. The aim of this study was to examine the association between smoking status and weight
concerns among a population-based sample of Finnish ever-smokers.
Methdos: Data were collected in conjunction with the National FINRISK 2007 Study from a population-based sample of 25- to 74-year-old Finns. These analyses were based on a sub-sample of 1,614 ever-smokers. Participants were divided into 4 groups (daily smokers, occasional smokers, recent quitters, and former smokers) based on the self-reported smoking status. Weight concerns were analyzed as a sum score including 6 items (range 0–24). Regression analyses were used to examine the association between smoking status and weight concerns, while adjusting for multiple confounders.
Results: Smoking status was significantly associated with weight concerns, current daily smokers reporting the highest levels of weight concerns. After adjusting for potential confounders (age, gender, body mass index, socioeconomic status, and health behavior), the weight concerns of daily smokers remained significantly higher in comparison with all other groups. Although women were more concerned about their weight than men, no gender-specific associations were found between weight concerns and smoking status.
Conclusions: Current daily smokers are more concerned about their weight than recent quitters, as well as former and occasional smokers. Weight concerns should be taken into account in tobacco dependence treatment.

Tulosten mukaan, ne nuoret joiden koulukeskiarvo kahdeksannella luokalla oli huono, joiden vanhemmat tupakoivat tai ystävät tupakoivat sekä ne nuoret, jotka asuivat yksinhuoltajaperheissä, todennäköisyys tupakoinnin lopettamiseen yhdeksännellä luokalla oli heikompaa ja he raportoivat suuremmista tupakkariippuvuuksista. Ne nuoret jotka ilmoittivat kahdeksannella luokalla heikompaa kyvykkyyttä kieltäytyä tupakoinnista eri tilanteissa (refusal self-efficacy) tai heillä ei ollut aikomusta lopettaa tupakointia lähitulevaisuudessa, todennäköisyys tupakoinnin lopettamiseen yhdeksännellä luokalla oli vähäisempää ja he raportoivat suuremmista tupakkariippuvuuksista. Myös ne nuoret, joiden asenteet tupakointia kohtaan olivat positiiviset ja jotka kokivat sosiaalista painetta tupakointia kohtaan, todennäköisyys suurempaan tupakkariippuvuuteen oli suurempaa. Heikosti koulussa menestyneiden nuorten riski aloittaa tupakointi, siirtyä vakituiseen tupakointiin sekä tulla tupakkariippuvaiseksi oli suurempaa verrattuna nuoriin jotka menestyvät hyvin koulussa. Tähän syynä voidaan pitää muun muassa sitä, että heikosti koulussa menestyvien nuorten sosiaalisessa ympäristössään tupakointi on yleisempää ja eri sosiaaliset tilanteet tarjoavat enemmän mahdollisuuksia tupakointiin. Tulevaisuudessa olisikin hyvä pohtia sosiaaliseen vaikuttamiseen pohjautuvien tupakoimattomuuteen tähtäävien ohjelmien käyttöä. Näissä ohjelmissa tulisi vahvistaa nuoren kykyä vastustaa tupakointiin tähtäävää sosiaalista painetta ja harjoitella kieltäytymistaitoja. Tärkeää olisi myös motivoida ja tukea tupakoivia vanhempia tupakoinnin lopettamiseen sekä antaa vanhemmille työkaluja tukea lastensa tupakoimattomuutta

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tarkemmin humalahakuisen juomisen vaikutuksia ateroskleroosin kehittymiseen keski-ikäisillä miehillä, krapulan yhteyttä aivohalvauksen riskiin, alkoholinkäytön yhteyttä aivohalvauksen riskiin verenpaineen ja painoindeksin eri tasoilla, sekä alkoholinkäytön yhteyttä aivohalvauskuolemien riskiin.
Tämä seurantatutkimus on osa laajempaa alkoholiepidemiologista FinDrink Study- projektia. Tutkimusjoukko muodostui Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study (KIHD)- hankkeen väestöotoksesta, jossa oli mukana kaksi keski-ikäisten miesten kohorttia. Alkututkimukset tehtiin ensimmäiselle kohortille (n=1166) vuosina 1984- 1986 ja toiselle kohortille (n=1516) vuosina 1986- 1989.
Humalahakuinen juominen oli yhteydessä kohonneeseen ateroskleroosin etenemiseen 11 vuoden seurannassa. Tilastollisesti merkitsevä yhteys havaittiin kaulavaltimoiden intima-mediakerroksen maksimipaksuuden muutoksen sekä ateroskleroottisten plakkien korkeuden suhteen niillä miehillä, jotka joivat vähintään 6 alkoholiannosta yhdellä kerralla. Jo yhden krapulan vuodessa havaittiin olevan yhteydessä aivohalvauksen kokonaisriskiin sekä erityisesti iskeemisen aivohalvauksen lisääntyneeseen riskiin. Koholla oleva verenpaine sekä ylipaino liittyivät aivohalvauksen riskiin nimenomaan alkoholia käyttävillä miehillä. Alkoholinkäyttökertojen ja aivohalvauskuolemien välillä oli selkeä yhteys. Aivohalvauskuoleman riski oli kohonnut niillä miehillä, jotka käyttivät alkoholia vähintään 2.5 kertaa viikossa.
Näissä tutkimuksissa havaittiin, että humalahakuinen juominen on yhteydessä ateroskleroosin etenemiseen. Verenpaineella, ylipainolla sekä alkoholinkäytöllä voi olla yhteisvaikutuksia aivohalvausriskin osalta. Lisäksi krapulat ja tiheämmät alkoholinkäyttökerrat liittyvät sekä aivohalvauksien että aivohalvauskuolemien kohonneeseen riskiin.
(Väitöskirjassa on tarkemmin esitetty työn tuloksia. Väitöskirja on parhaillaan painatuksessa ja toimitan sen säätiöllenne postitse myöhemmin.)

Tutkimuksessa tarkasteltiin alkohoinkäytön, toimintakyvyn ja työkyvyn välistä yhteyttä keski-ikäisillä kuntatyöntekijöillä. Tutkimusaineistona toimi Helsingin kaupungin terveystutkimus (Helsinki Health Study). Peruskysely lähetettiin vuosina 2000-02 40-60 -vuotiaille Helsingin kaupungin työntekijöille. 8960 työntekijää osallistui ja vastausprosentti oli 67%. Vuonna 2007 toteutettiin seurantakysely, johon vastasi 7332 henkilöä. Kyselyt sisälsivät kysymyksiä esimerkiksi juomatavoista, muista terveyskäyttäytymisen muodoista, sosioekonomisista tekijöistä , perhetilanteesta ja terveydestä. Kyselytiedot yhdistettiin työnantajan sairauspoissaolotietoihin ja Eläketurvakeskuksesta saatuihin tietoihin työkyvyttömyyseläkkeistä. Alkoholinkäyttöä mitattiin viikoittaisella keskikulutuksella, humalajuomisella ja CAGE-kyselyn perusteella mitatulla ongelmajuomisella.

Tutkittujen työntekijäiden alkoholinkäyttö oli suhteellisen vähäistä. Alkoholinkäyttö oli yhteydessä heikentyneeseen psyykkiseen toimintakykyyn ja ongelmajuominen oli yhteydessä myös heikentyneeseen fyysiseen toimintakykyyn. Runsas keskikulutus, humalajuominen ja ongelmajuominen olivat kaikki yhteydessä sekä itse ilmoitettuihin että lääkärin varmentamiin sairauspoissaoloihin. Alkoholinkäytön muutoksia tutkittaessa yhteyksiä havaittiin etenkin itse ilmoitetttuja sairauspoissaoloja koskien. Lääkärin varmentamia sairauspoissaoloja koskien yhteydet heikentyivät usein muita terveyskäyttäytymisen muotoja ja terveydentilaa vakioitaessa. Myös vähentynyt alkoholin juominen ja entinen ongelmakäyttö olivat yhteydessä sairauspoissaoloihin. Alkoholinkäyttö oli vahvasti yhteydessä mielenterveyssyistä johtuviin työkyvyttömyyseläkkeisiin, kun taas yhteyksiä ei havaittu koskien tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvia työkyvyttömyyseläkkeitä koskien.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että alkoholinkäyttö heikentää terveyttä ja toimintakykyä myös keski-ikäisen työssäkäyvän väestön keskuudessa. Ongelmajuomisen yhteydet olivat vahvimmat ja laaja-alaisimmat. Tulokset painottavat alkoholinkäytön merkitystä mielenterveysongelmien taustalla.

Ensimmäisessä osatyössä havaitsimme päivittäistupakoitsijoilla olevan korkeammat tupakointiin liittyvät painohuolet verrattuna muihin tupakointiryhmiin (satunnaisesti tupakoivat, tupakoinnin äskettäin lopettaneet, entiset tupakoitsijat). Lisäksi naisilla oli miehiä enemmän tupakointiin liittyviä painohuolia. Toisessa osatyössä havaitsimme painohuolien olevan negatiivisesti yhteydessä pystyvyyden tunteeseen lopettaa tupakointi. Nikotiiniriippuvuus heikensi tätä yhteyttä. Sen sijaan tupakoinninlopettamismotivaatio ei ollut yhteydessä painohuolten tasoon. Kolmannessa osatyössä havaitsimme päivittäin runsaasti tupakoivilla ja entisillä tupakoitsijoilla olevan suuremmat vyötärönympärykset kuin ei koskaan tupakoineilla ylipainoisilla naisilla. Miehillä ja normaalipainoisilla vastaavaa yhteyttä ei ollut. Neljännessä osatyössä havaitsimme, että painohuolet ennustivat tupakoinnin lopettamista sekä vähentämistä satunnaiseen tupakointiin, mutta vain nikotiinista vähän riippuvaisilla. Pystyvyyden tunne ja motivaatio tupakoinnin lopettamisen suhteen ei välittänyt tätä yhteyttä.

Sisäsyntyisen vuorokausirytmin ajoituksen perusteella voidaan erottaa kolme eli
aika- eli kronotyyppiä: aamuvirkut, iltavirkut ja näiden välimuoto, joita voidaan myös
nimittää päivävirkuiksi. Tutkimuksissamme on selvinnyt mm. että suomalaisessa
aikuisväestössä naisten osuus on merkittävästi hieman suurempi iltavirkkujen
keskuudessa, etenkin nuoremmissa ikäryhmissä. Sukupuolen lisäksi ikä vaikuttaa
myös luontaiseen vuorokausirytmiin, siten että vanhempien henkilöiden keskuudessa
aamuvirkkuus on yleisempää kun taas nuorien aikuisten keskuudessa iltavirkkuus on
yleisin kronotyyppi. Epäterveelliset elämäntavat kuten tupakointi ja runsas
alkoholinkäyttö ovat myös merkittävästi yleisempiä iltavirkuilla verrattuna muihin
kronotyyppeihin. Tämän lisäksi iltavirkuilla on muita useammin niin psyykkisiä kuin
somaattisia oireita ja sairauksia. Iltavirkuilla on myös muita useammin univaikeuksia
ja masennusoireita. Iltavirkut valittavat kronotyyppejä enemmän myös unettomuutta
ja painajaisia sekä käyttävät enemmän unilääkkeitä. Iltavirkut ovat usein
tyytymättömiä unensa määrään, vaikka saisivatkin nukuttua 7‒8 tunnin yöunet.
Pitkäunisuus ja naisten keskuudessa pidempi kuukautiskierto viittaavat myös
mahdollisuuteen, että iltavirkuilla on muita kronotyyppejä pidempi vuorokausirytmin
periodi. Iltavirkuilla on uni- ja masennusoireiden lisäksi todettu muita korkeampi
leposyke sekä suurempi paino ja suurempi vyötärönympärys. Nämä taustatekijät
voivat yhdessä epäterveellisten elämäntapojen kanssa ainakin osittain selittää
iltavirkuilla nähtävää korkeampaa riskiä sairastua aikuisiän diabetekseen sekä
verenpainetautiin. Iltavirkuilla esiintyy muita useammin myös hengitystieoireita, kuten
hengenahdistusta, yskänpuuskia ja keuhkoastmaa, joita runsas tupakointi ei selitä
yksistään. Vielä julkaisemattomassa käsikirjoituksessamme myös selkäsairauksien
riski oli merkittävästi korkeampi iltavirkuilla verrattuna aamuvirkkuihin. On
mahdollista, että vuorokausirytmin toiminnan häiriöt voivat selittää iltavirkuilla
nähtävän ilmiasun sairausriskien suhteen. Iltavirkut, jotka joutuvat elämään itselleen
sopimattomassa vuorokausirytmissä ovat erityisen alttiita vuorokausirytmin
häiriintymiselle ja siten somaattisille sairauksille. Tutkimusten tuottamaa tietoa
pyritään hyödyntämään diagnostiikan ja hoidon kehittämisessä.

Sisäsyntyisen vuorokausirytmin ajoituksen perusteella voidaan erottaa kolme eli
aika- eli kronotyyppiä: aamuvirkut, iltavirkut ja näiden välimuoto, joita voidaan myös
nimittää päivävirkuiksi. Tutkimuksissamme on selvinnyt mm. että suomalaisessa
aikuisväestössä naisten osuus on merkittävästi hieman suurempi iltavirkkujen
keskuudessa, etenkin nuoremmissa ikäryhmissä. Sukupuolen lisäksi ikä vaikuttaa
myös luontaiseen vuorokausirytmiin, siten että vanhempien henkilöiden keskuudessa
aamuvirkkuus on yleisempää kun taas nuorien aikuisten keskuudessa iltavirkkuus on
yleisin kronotyyppi. Epäterveelliset elämäntavat kuten tupakointi ja runsas
alkoholinkäyttö ovat myös merkittävästi yleisempiä iltavirkuilla verrattuna muihin
kronotyyppeihin. Tämän lisäksi iltavirkuilla on muita useammin niin psyykkisiä kuin
somaattisia oireita ja sairauksia. Iltavirkuilla on myös muita useammin univaikeuksia
ja masennusoireita. Iltavirkut valittavat kronotyyppejä enemmän myös unettomuutta
ja painajaisia sekä käyttävät enemmän unilääkkeitä. Iltavirkut ovat usein
tyytymättömiä unensa määrään, vaikka saisivatkin nukuttua 7‒8 tunnin yöunet.
Pitkäunisuus ja naisten keskuudessa pidempi kuukautiskierto viittaavat myös
mahdollisuuteen, että iltavirkuilla on muita kronotyyppejä pidempi vuorokausirytmin
periodi. Iltavirkuilla on uni- ja masennusoireiden lisäksi todettu muita korkeampi
leposyke sekä suurempi paino ja suurempi vyötärönympärys. Nämä taustatekijät
voivat yhdessä epäterveellisten elämäntapojen kanssa ainakin osittain selittää
iltavirkuilla nähtävää korkeampaa riskiä sairastua aikuisiän diabetekseen sekä
verenpainetautiin. Iltavirkuilla esiintyy muita useammin myös hengitystieoireita, kuten
hengenahdistusta, yskänpuuskia ja keuhkoastmaa, joita runsas tupakointi ei selitä
yksistään. Vielä julkaisemattomassa käsikirjoituksessamme myös selkäsairauksien
riski oli merkittävästi korkeampi iltavirkuilla verrattuna aamuvirkkuihin. On
mahdollista, että vuorokausirytmin toiminnan häiriöt voivat selittää iltavirkuilla
nähtävän ilmiasun sairausriskien suhteen. Iltavirkut, jotka joutuvat elämään itselleen
sopimattomassa vuorokausirytmissä ovat erityisen alttiita vuorokausirytmin
häiriintymiselle ja siten somaattisille sairauksille. Tutkimusten tuottamaa tietoa
pyritään hyödyntämään diagnostiikan ja hoidon kehittämisessä.

Mitä enemmän tietokonetta käytettiin ja televisiota katseltiin sitä lyhyempi oli unen kesto ja sitä myöhäisemmät olivat nukkumaanmenoajat suomalaisilla 10-11 -vuotiailla lapsilla (n=353) 18 kuukauden pitkittäistutkimuksessa (Hälsoverkstaden -tutkimus, v. 2006 ja 2008). Tietokoneen käytön yhteys lyhyempään unen kestoon ja myöhäisempiin nukkumaanmenoaikoihin oli vahvempi kuin television katselun ja unimuuttujien väliset yhteydet. Tietokoneen käyttö myös ennusti epäsuotuisia muutoksia unen kestossa ja nukkumaanmenoajoissa. Pojilla tietokone ja televisio omassa huoneessa oli yhteydessä myöhäisempiin nukkumaanmenoaikoihin sekä kouluiltoina että viikonloppuiltoina.

Mitä suurempaa tietokoneen käyttö oli sitä lyhyempi unen kesto oli 15 -vuotiailla nuorilla (n=5042) Suomessa, Ranskassa ja Tanskassa. Aineistona käytettiin WHO:n koululaistutkimusta näistä maista (v. 2010). Keskimäärin tietokonetta käytettiin noin kaksi tuntia vuorokaudessa. Lisäksi tietokoneen käyttö ja lyhyt unen kesto olivat yhteydessä korkeampaan itseraportoituun oireiluun. Unen kesto osittain välitti tietokoneen käytön ja oireilun välistä yhteyttä, mutta unen keston epäsuora yhteys oli maltillinen.

Klusterianalyysiä käyttäen tutkittiin 13-15 -vuotiaiden suomalaisten nuorten (n=4262) energiatasapainoon liittyvien elintapojen sekä unen klusteroitumista (kasautumista). Aineistona oli WHO:n koululaistutkimus (v. 2010). Tytöillä ja pojilla voitiin nimetä kolme ryhmää, joista kaksi oli samoja sekä tytöillä että pojilla; ”terveelliset elintavat” ja ”korkea ruutuaika, epäterveelliset elintavat”. Pojilla erotettiin myös ryhmä ”vähäinen/kohtuullinen ruutuaika ja epäterveelliset elintavat”. Tytöillä oli lisäksi ryhmä ”huonot nukkumistottumukset, epäterveelliset elintavat”. ”Terveelliset elintavat” -ryhmää kuvasivat pidempi unen kesto, parempi unen laatu, runsaampi kasvisten ja hedelmien syönti, korkeampi fyysinen aktiivisuus sekä vähäisempi ruutuaika. Noin puolet nuorista kuului ”terveelliset elintavat” -ryhmään. Kohonnut riski ylipainolle/lihavuudelle oli tytöillä, joille kertyi paljon ruutuaikaa, ja jotka eivät liikkuneet (ryhmä ”korkea ruutuaika, epäterveelliset elintavat”). Muissa ryhmissä ei ollut kohonnutta ylipainon riskiä.

Aktigrafilla (kiihtyvyysmittari) mitatut ja itseraportoidut unen kesto, nukkumaanmenoajat ja heräämisajat erosivat tilastollisesti merkitsevästi 11-12 -vuotiailla suomalaisilla lapsilla (n=149). Kouluviikon aikainen unen kesto erosi menetelmien välillä n. 30 minuuttia, ja viikonlopun unen kesto n. tunnin. Itseraportoitu unen kesto oli yliarvioitu suhteessa aktigrafilla mitattuun. Lapset täyttivät kyselyn kaksi kertaa, ja kyselyn toistettavuus unimuuttujista oli vähintään kohtalainen. Lisäksi tutkittiin unen keston, mitattuna sekä aktigrafilla että kyselyllä, ja painoindeksin välistä yhteyttä. Pidempi unen kesto (mitattuna kyselyllä tai aktigrafilla) oli yhteydessä pienempään painoindeksiin.

Medialaitteiden liiallinen käyttö voi olla lapsen tai nuoren unta häiritsevä tekijä. Medialaitteiden käyttöä ja sitä onko lapsella medialaite myös omassa makuuhuoneessa kannattaa tarkastella erityisesti silloin, kun lapsella on nukkumiseen liittyviä vaikeuksia tai lapsella ilmenee päiväväsymystä. Tytöt, joiden ruutuaika on suuri ja liikkuvat vähän, voisivat hyötyä liikuntaan kannustavista interventioista. Jatkossa olisi tärkeää tutkia millaiset tavat lisätä liikuntaa toimivat tällaisessa ryhmässä. Elektronisen median käytön ja unen välisten kausaaliyhteyksien tutkimiseksi tulisi medialaitteiden käyttöä ja unta tutkia objektiivisimmalla menetelmillä (vrt. itseraportointi).

On the basis of my topic, two manuscripts (original research articles on international peer-reviewed journals) have been finished during of the 6-month funding period.

1. Tan et al., Associations of disordered sleep with body fat distribution,physical activity and diet among overweight middle-aged men, J Sleep Res, 2015
Main results and conclusions: This cross-sectional study aimed to investigate whether body fat distribution, physical activity levels and dietary intakes are associated with insomnia and/or obstructive sleep apnea among overweight middle-aged men. Participants were 211 Finnish men aged 30–65 years.Among the 163 overweight or obese participants, 40 had insomnia only, 23 had obstructive sleep apnea only, 24 had comorbid insomnia and obstructive sleep apnea and 76 were without sleep disorder. The remaining 48 participants had normal weight without sleep disorder. Fat mass, levels of physical activity and diet were assessed by dual-energy X-ray densitometry, physical activity questionnaire and 3-day food diary,
respectively. Among the overweight participants, we found that: (i) groups with sleep disorders had higher fat mass in trunk and android regions than the group without sleep disorder (P = 0.048–0.004); (ii) the insomnia-only group showed a lower level of leisure-time physical activity (436.9 versus 986.5 MET min week
1, P = 0.009) and higher intake of saturated fatty acids (14.8 versus 12.7 E%, P = 0.011) than the group without sleep disorder; and (iii) the comorbid group had a lower level of leisure-time physical activity (344.4 versus 986.5 MET min week
1, P = 0.007) and lower folate intake (118.9 versus 152.1 lg, P = 0.002) than the group without sleep disorder, which were independent of body mass index. The results suggest that central obesity is associated with insomnia and/or obstructive sleep apnea. In addition, low levels of leisure-time physical activity and poor dietary intakes are related to insomnia or comorbid insomnia and obstructive sleep apnea among overweight men.

2. Tan et al., Effects of aerobic exercise on sleep among overweight men with chronic insomnia: a randomized controlled study, Sleep (under review)
Main results and conclusions:
Study Objectives: To determine the effects of 6-month individualized aerobic exercise on sleep among overweight men with chronic insomnia
Design: Randomized controlled study
Setting: Home and laboratory of sport and health sciences.
Participants: Fifty-one overweight Finnish men aged 30 – 65 years, diagnosed with insomnia by DSM-IV-IR criteria, had insomnia symptoms for over three months.
Interventions: Participants were randomized into exercise (n = 25) or control group (n = 26).Exercise group received individualized aerobic exercise intervention for 26 weeks. The exercise program was tailored on the bases of their fitness level. Control group participants were instructed to maintain their usual lifestyle behaviors during the study period.
Measurements and Results: Seven-night home-based sleep was measured by piezoelectric bed sensor (Beddit Ltd.) and sleep diary. Other assessments included a modified Basic Nordic sleep questionnaire, health history questionnaire, diet and physical activity diaries, and measurements of anthropometry, fat mass, and physical fitness. Analysis of covariance controlling for baseline values, and repeated measures analysis of variance were implemented for time-by-group comparisons, and within group comparisons, respectively. Compared to control group, exercise group showed reduced objective sleep onset latency (P = 0.019), improved morning-rated sleep quality (P = 0.046), and lowered self-reported frequency in trouble falling asleep (P = 0.013) at 6-month. Exercise group also had no change in body mass index and fat mass through
intervention.
Conclusions: Six-month individualized aerobic exercise improves sleep on overweight men with chronic insomnia.

We investigated genetically identical young adult twin pairs who differ substantially in body mass index (BMI). The co-twins in a pair were raised in the same household, they have the same age, sex, and DNA. During this grant period we assessed their eating and sleeping behaviors. With this design, we can expose which behavioral differences associated with their BMI differences, regardless of the influences of age, sex, DNA, and family environment.

The co-twins with higher BMI displayed:
– higher disinhibited eating (loss of control over eating)
– higher binge eating (overeating in a short amount of time with negative emotional consequences)
– higher body dissatisfaction
– difficulties to eat according to their needs
– shorter sleep
– higher tiredness
– more frequent and severe snoring
– a chronotype closer to eveningness

In summary, unhealthier eating and sleeping behavioral traits were associated with BMI differences, regardless of age, sex, DNA, and upbringing. Note that these are findings from a cross-sectional study design and do not allow interpretation regarding causality.

The eating behavior results are published: https://doi.org/10.1017/thg.2019.43
The results regarding sleep are currently under revision for resubmission to the Sleep Health journal.

Tutkimme raskausdiabeteksen ja äidin ylipainon vaikutuksia lapsen terveyteen ja ravitsemukseen nuorena aikuisena. Verrokkeina toimivat tavanomaisesta raskaudesta syntyneet kontrollit.
Havaitsimme viitteitä insuliiniresistenssistä (paastoverensokeri ja insuliini olivat koholla) ja aterogeenisen veren rasvaprofiilin (matalammat Lipoproteiini (a) ja Apo A1, HDL-kolesteroli ja sukupuolihormoneja sitova globuliini eli SHBG tasot) nuorilla aikuisilla joiden äideillä oli raskausdiabetes. Nuorilla aikuisilla joiden äideillä oli ylipainoa raskauden alkaessa paasto-sokeri ja insuliini olivat koholla, tämä löydös selittyi lapsen epäterveellisemmällä kehonkoostumuksella.
Kartoitimme myös hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin toimintaa, ja totesimme matalammat kortisoli-tasot niillä henkilöillä joiden äideillä oli ylipainoa alkuraskaudessa, etenkin aamuarvoissa ero oli selvä.
Lisäksi tutkimme ravitsemusta ja ruokavaliota. Nuorilla aikuisilla joiden äideillä oli raskausdiabetes tai ylipainoa raskauden alkaessa ravitsemus ja ruokailutottumukset olivat laajalti samankaltaisia verrokkeihin nähden. Miehillä joiden äideillä oli ylipainoa alkuraskaudessa, oli suurempi päivittäinen hiilihydraattien saanti.

Tämän väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että ikä, paino, pituus, seerumin 25-hydroksi-D-vitamiini (S-25(OH)D), fyysinen aktiivisuus, tupakointi ja alkoholin käyttö sekä menopaussi ja mahdollisen hormonikorvaushoidon kesto naisilla olivat yhteydessä ultraäänen vaimentumaan (BUA) ja nopeuteen (SOS) kantaluussa. Ikä, pituus, paino tai vyötärön ympärys, kantaluun ultraääni-indeksi (QUI), S-25(OH)D sekä kaatumisalttiuteen liittyvät tekijät, kuten maksimaalinen kävelynopeus, Parkinsonin tauti ja keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden lukumäärä olivat lonkkamurtumia itsenäisesti ennustavia tekijöitä. Lisäksi synnyttäneisyys oli yhteydessä pienempään lonkkamurtumariskiin postmenopausaalisilla naisilla. Iäkkäillä (75 vuotta täyttäneillä) henkilöillä lonkkamurtumia ennustavia tekijöitä olivat ikä, maksimaalinen kävelynopeus ja vähintään kolmen keskushermostoon vaikuttavan lääkkeen käyttö.
Ikä oli vahvin yksittäinen lonkkamurtumaa ennustava tekijä. Kun iän, sukupuolen, pituuden ja vyötärön ympäryksen sisältävään malliin lisättiin QUI tai kaatumisalttiuteen liittyvät tekijät (maksimaalinen kävelynopeus, Parkinsonin tauti ja keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden lukumäärä), mallin selitysaste parani merkitsevästi. Toisaalta QUI ei oleellisesti parantanut mallin selityskykyä kun kaatumisriskiin liittyvät tekijät oli siinä otettu huomioon.
Tämän tutkimuksen perusteella kantaluun ultraäänimittaus ennustaa lonkkamurtumariskiä suomalaisessa aikuisväestössä. Mittauksen tuoma lisäarvo on kuitenkin pieni kun arvioinnissa otetaan huomioon kaatumisen riskitekijät.

Vuonna 2010 myönnetyn Juho Vainion säätiön apurahan turvin on Suomen sotaveteraanien terveys ja toimintakykytutkimusaineistosta selvitetty seurantatutkimukseen osallistuneiden sotaveteraanien koettua terveyttä ja toimintakykyä sekä koetun terveyden muutoksiin vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksessa todettiin, että seuranta aikana sotaveteraanit eivät raportoineet merkittävää itse koetun terveydentilan tai toimintakyvyn huononemista. Erityisesti sairastuminen sydän- ja verisuonitauteihin, kävelyvaikeuksien lisääntyminen, neurologiset sairaudet ja laitoshoitoon joutuminen olivat tekijöitä, jotka heijastuivat koetun terveyden huononemisena. Vuoden 2012 apurahan turvin aineiston analysointia jatkettiin erityisesti tarkastelemalla toimintakykyyn ja sen muutoksiin vaikuttavia tekijöitä. Perustoiminnoista suoriutumista vaikeuttivat ensisijaisesti neurologiset sairaudet, kävelyvaikeudet ja tuki- ja liikuntaelinten sairaudet. Käytännön arkisista toiminnoista kuten kaupassa käynnistä, siivouksesta yms huolehtimiskykyyn vaikuttivat eniten kävelyvaikeudet. Aineistoon on apurahan turvin myös suunnitelman mukaisesti päivitetty tutkimukseen osallistuneiden veteraanien kuolinsyytiedot. Niiden avulla tarkasteltiin mitkä terveyden ja toimintakyvyn osa-alueet ennustivat eniten kokonaiskuolleisuutta, kuolleisuutta sydän- ja verisuonitauteihin ja ulkoisiin kuolinsyihin. Jälleen kävelyvaikeudet nousivat esiin myös kuolleisuutta eniten ennustavana tekijänä. Naisveteraaneilla sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta ennusti myös yhtäaikainen sairastavuus moniin kroonisiin sairauksiin. Kaatumiskokemukset ja taipumus kaatumisiin ennusti eniten tapaturmaisia kuolemia. Tämän tutkimuskokonaisuuden perusteella voidaan todeta, että iäkkäiden fyysisen toimintakyvyn säilyminen, joka näissä analyyseissä on näkynyt eniten kävelykykynä, on ensiarvoisen tärkeä hyvän oman terveyden kokemisen, perustoiminnoista suoriutumisen, käytännön askareista suoriutumisen ja myös pitkän eliniän ennusteen kannalta. Hyvä fyysinen toimintakyky vähentää myös kaatumisia ja näinollen on yhteydessä myös tapaturmien ja tapaturmaisten kuolemien vähenemiseen.
Tutkimushankkeessa valmistuneet osajulkaisut:
1) Leskinen R, Laatikainen T, Tuomilehto J, Nissinen A, Peltonen M, Koistinen P, Antikainen R. Trends in health status and the use of services among the 80-84-year-old Finnish war veterans during 1992 and 2004. Scandinavian Journal of Public Health 2010;20:1-8.
2) Leskinen R, Antikainen R, Peltonen M, Sippola R, Jousilahti P, Laatikainen T. Determinants of changes in self-rated health among Finnish war veterans. Results from the Veteran Project 1992 and 2004 surveys. Archives of Gerontology and Geriatrics 2012; 55(2):343-8.
3) Leskinen R, Laatikainen T, Peltonen M, Levälahti E, Antikainen R. Prevalence, predictors and covariates of functional status impairment among Finnish Second World War veterans during 1992-2004. Age Ageing 2013;42(4):508-14.
4) Leskinen R, Laatikainen T, Peltonen M, Levälahti E, Antikainen R. Self-reported Walking Difficulties Predict Late-life Mortality among Finnish War Veterans. Results from the Veteran Project 1992 Survey. JAGS, in press.

This project is targeted towards the award of my doctoral degree and so far two papers have been completed for publication (one in press and the other under review), and i have used the grant I got from the Foundatation during the preparation of these papers. The key findings from these studies suggest that poor health may limit an individuals’ opportunuity of becoming re-employed although it seems that the effect of health on re-employment may depend on the type of health problem an individual has (e.g. our findings showed that poor physical capacity was more related to reduced likelihood of becoming re-employed as compared to musculoskeletal pain).

Tutkimuksessa on toistaiseksi raportoitu COVID-19 -liittyen kolmenlaisia tuloksia:
1) Uniapnea ja vakavan koronataudin riski: Raportoimme BMJ Open Respiratory Research -lehdessä uniapnean ja vakavan COVID-19 -infektioriskin välisestä yhteydestä. Vakavan taudin riski ja infektion johdosta sairaalaan joutumisen riski oli selvästi koholla uniapneaa sairastavilla. Tulokset osoittivat myös uniapnean olevan muista tekijöistä riippumaton riskitekijä. Lähde: https://bmjopenrespres.bmj.com/content/8/1/e000845.long
2) COVID-19 -infektiolle ja taudin vakavalle muodolle altistavat geneettiset riskitekijät: Yhdessä mittavan kansainvälisen konsortion kanssa GeneRISK-tutkimus on osallistunut COVID-19 -infektiolle ja koronataudin vakavalle taudille altistavien perimän alueiden kartoitukseen. Tutkimuksessa löydettiin 13 perimän aluetta, jotka muokkasivat joko infektion tarttumisriskiä tai vakavan tautimuodon riskiä. Tutkimus julkaistiin Nature-lehdessä ja sen päivitetty versio MedRXiv-palvelussa. Lähteet: https://www.nature.com/articles/s41586-021-03767-x ja https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2021.11.08.21265944v2
3) COVID-19 oirekysely: GeneRISK-tutkimuksessa kyseltiin kesäkuun 2020 ja 2021 välisenä aikana tutkittavien korona-tautioireita sähköisellä kyselyllä. Seurannan aikana saatiin reilut 8500 vastausta kyselyyn. 2757 henkeä teki myös COVID-19 vasta-ainetestin keväällä 2021. Aineistoa ollaan paraikaa yhdistämässä tartuntatautirekisteriin, kunhan FinnDatan jono etenee ja silloin voimme tarkastella henkilöiden taustaominaisuuksien yhteyksiä, ml. genomi, paitsi koronaoireisiin, myös terveydenhuollon kautta todettuihin tautitapahtumiin.
Tutkimusten tuloksia on esitelty paitsi kotimaisilla foorumeilla (mm. MTV3:n Viiden jälkeen -ohjelmassa ja Ilta-Lehdessä 27.5. 2021) myös kansainvälisissä lehdissä (New York Times, Wshington Post).

Tässä väitöskirjatutkimuksessa löydettiin kolme ruokailutottumusryhmää suomalaisilla nuorilla: terveellisesti syövät (4 661; 44,1 %), epäterveellisesti syövät (1 298; 12,3 %) ja hedelmien ja kasvisten välttelijät (4 610; 43,6 %). Terveellisesti syövät nuoret nauttivat useammin säännöllisen aamupalan ja muita aterioita (lounas ja illallinen) ja heidän vanhempansa kuuluivat useammin korkea koulutettuihin. Epäterveellisesti syövät nuoret nauttivat useammin epäsäännöllisen aamupalan ja muita aterioita ja heidän vanhempansa kuuluivat useammin matalasti koulutettuihin.

Hedelmiä ja kasviksia välttelevät nuoret olivat useammin alipainoisia. Nuoret, jotka nauttivat epäsäännöllisen aamupalan, olivat useammin ylipainoisia ja lihavia ja harvemmin alipainoisia. Samoin nuoret, jotka nauttivat epäsäännöllisen illallisen, olivat harvemmin alipainoisia.

Syljen monimuotoisen (diversiteetin) mikrobiotan koostumus havaittiin runsaaksi säännöllisen aamupalan ja säännöllisen illallisen syöjillä. Prevotella-bakteeria oli runsaasti nuorilla, jotka välttelivät kasviksia ja vihanneksia, ja nauttivat epäsäännöllisesti aamupalan ja illallisen.

Tutkimustemme mukaan raskaudenaikainen antioksidanttien ei näyttäisi, mutta rasvahappojen saanti sen sijaan näyttäisi olevan yhteydessä lapsen allergisten sairauksien riskiin. Uusimmissa analyyseissämme havaitsimme, että äidin vähäinen vihreiden lehtivihannesten, omenahedelmien ja suklaan kulutus oli yhteydessä lapsen suurentuneeseen vinkunan riskiin. Suojatekijöiksi nousseita ruoka-aineita yhdistää runsas polyfenolipitoisuus.

Väestopohjaiseen otokseen perustuvan poikkileikkaustutkimuksen tulokset osoittivat, että tuki- ja liikuntaelimistöön kohdistuvat kiputilat ovat yhteydessä 75 -vuotiaiden ja sitä vanhempien henkilöiden heikentyneeseen kävelykykyyn ja tasapainon hallintaan. Kipu oli itsenäinen riskitekijä eli kivun ja liikkumiskyvyn ongelmien yhteys oli riippumaton lukuisista tunnetuista riskitekijöistä kuten iästä, pitkäaikaissairauksista, fyysisestä aktiivisuudesta ja alaraajojen lihasvoimasta. Pitkäaikaisia tuki- ja liikuntaelimistön kipuja raportoi 40 % (n=251) tutkimukseen osallistuneista iäkkäistä henkilöistä (n=622). Henkilöillä, jotka kärsivät kohtalaisesta tai voimakkaasta kivusta, oli yli kaksinkertainen heikentyneen kävelykyvyn ja tasapainon hallinnan riski verrattuna kivuttomiin henkilöihin.

Kokeellinen effectiveness-tutkimus osoitti, että kokonaisvaltaisella geriatrisella arvioinnilla ja sen perusteella yksilöllisesti kohdennetuilla hoito- ja kuntoutustoimenpiteillä voitiin ylläpitää iäkkäiden henkilöiden liikkumiskykyä. Geriatrinen interventio, jonka keskeinen osa oli fyysisen aktiivisuuden edistäminen, ehkäisi koettujen kävelyvaikeuksien kehittymistä kolmen vuoden aikana. Intervention vaikutti myönteisesti myös objektiivisesti mitattuun liikkumiskykyyn, sillä interventioryhmäläisten kävelynopeus, dynaaminen tasapainon hallinta ja siirtymisissä tarvittavat kyvyt ylläpysyivät/parantuivat verrattuna kontrolliryhmäläisiin. Kokonaisvaltaisen geriatrisen arvioinnin ja yksilöllistettyjen kuntoutus- ja hoitotoimien vaikutukset havaittiin selkeimmin henkilöillä, jotka olivat raportoineet kipua kokeellisen tutkimuksen alkumittauksissa.

Työskentelyapurahan turvin valmistellut julkaisut sekä väitöskirjatyö käsittelivät fyysisen aktiivisuuden, kehon koostumuksen, lihasvoiman ja toimintakyvyn yhteyksiä osteporoosiin. Ikääntymisen mukana pienentyvän lihasmassan (Sarkopenia) ja alentuneen lihasvoiman osoitettiin olevan merkittävästi yhteydessä luuston haurastumiseen. Säännöllisellä ja vähintään noin 2.5h viikossa kestävällä liikunnalla oli merkittävä vaikutus paremman luumassan säilyttämisessä.Ikääntyvän väestön lihaskato on yhteydessä luuston haurastumiseen ja kasvaneeseen murtumariskiin, joita voidaan ehkäistä voimaharjoittelulla ja säännöllisellä liikunnalla.

Liikunnan, lihaskadon ja osteoporoosin yhteyksiä selvittävä väitöskirjakokonaisuus sai laajasti huomiota kansallisessa mediassa, ml. YLE, Helsingin Sanomat ja iltapäivälehdet.

Tulosten mukaan vajaa viidennes lapsista oli ylipainoisia kansainvälisen painoindeksikriteerin mukaan. Lapsen ylipainon ja lihavuuden riskiin olivat yhteydessä vanhempien ylipaino, lapsen vähäinen liikunta sekä aamupalan syömättä jättäminen ja liiallinen syöminen. Yli puolet ylipainoisten lasten vanhemmista ei tunnistanut lapsensa ylipainoa. Vanhemmat tunnistivat poikien ylipainon tyttöjen ylipainoa huonommin. Lapsen ylipaino tunnistettiin heikommin, jos lapsi söi terveyttä edistävästi ja oli fyysisesti aktiivinen.
Ylipainoiset lapset söivät harvemmin kasviksia kuin normaalipainoiset lapset. Äidin kasvisten käyttö oli keskeisin lasten kasvisten käyttöön yhteydessä oleva tekijä. Ylipainoisilla lapsilla oli normaalipainoisia enemmän mielialaan liittyvää runsasta syömistä. Mielialaan liittyvä runsas syöminen oli yleisempää silloin, jos lapsi asui vain toisen biologisen vanhemman kanssa. Lisäksi äidin tunnesyöminen oli positiivisessa yhteydessä lapsen mielialasyömiseen.
Lasten ylipainon ehkäisemiseen tähtäävien toimenpiteiden tulisi alkaa jo varhaislapsuudessa. Perheiden ohjauksessa tulee ottaa puheeksi erityisesti liikunnan ja aamupalan merkitys. Lisäksi tulee tukea lasta syömään sopiva ruokamäärä. Terveydenhuollossa on syytä selvittää vanhempien näkemyksiä lapsensa painosta. Ylipainoisten lasten hoidossa tulisi kiinnittää huomiota paitsi lasten, myös heidän vanhempiensa ruokailutottumuksiin ja mielialasyömiseen.