1, This work showed that there was a slight variation in type 2 diabetes risk over a wide range of body iron stores, with markedly increased risk among subjects with higher body iron concentrations. Depletion of iron stores into overt iron deficiency did not decrease risk of type 2 diabetes as earlier speculated.
2, Strongest association between body iron and glucose metabolism was observed among subjects in prediabetes state.
3, Body iron explained about two-fifths and one-fifth of the gender difference observed in the prevalence and incidence of type 2 diabetes.
Overall, this study provides a new body of evidence that mildly elevated body iron is an important risk factor of glucose metabolism derangement, which contributes to the increase in the prevalence and incidence of type 2 diabetes

This dissertation was based on the following original communications, which are referred to in the text by the Roman numerals I-V
• Obesity is associated with eating more, particularly more energy-dense foods and with exercising less at high intensities (I, II, V).
• Twin pairs who differed in the amount of food they consumed displayed the largest intrapair difference in BMI and WC and eating more (overall) was the strongest predictor of intrapair differences in obesity measures as indicated by multivariate regression analysis (I).
• Simple questions about co-twin comparisons of eating and physical activity behaviors showed highly significant associations with obesogenic dietary and activity behaviors, but there were few associations with these behaviors as assessed by the FFQs or by the 3-day diaries. Thus, the inclusion of mutual responses of twins, and possibly by other proxy respondents may improve the accuracy of the assessment of these behaviors that have previously relied on self-reports (I & II).
• Obesity-related underreporting of habitual energy intake and overreporting of physical activity can conceal real differences in true energy intake and exercise behaviors between obese and lean subjects (II).
• Higher dietary n-3 PUFA intake is related to reduced serum TG concentrations and a favorable lipoprotein subclass distribution in terms of VLDL and HDL (III &V).
• Higher scores on a dietary pattern that loaded highly on pizza, hamburger, fried potatoes or French fries, salty snacks, sweets and licorice were associated with higher serum TGs concentrations, smaller VLDL particles, smaller LDL particles and higher concentrations of small HDL particles independent of adiposity and other lifestyle factors, which can be seen as unfavorable in terms of CVD risk (V).
• Obesity is an important determinant of an atherogenic lipid and lipoprotein subclass profile. The accumulation of liver fat was particularly associated with increased concentrations of total cholesterol, LDL-C and ApoB (IV).
• Within MZ twin pair analysis revealed that many of the observed associations were independent of the potential confounding effects of genotype and shared environmental factors (I-V).

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää 8-vuotisen, lapsuudessa alkaneen Lasten liikunta ja ravitsemus -interventiotutkimuksen terveysvaikutuksia 15-16-vuotiailla kuopiolaisilla nuorilla. Tutkimuksessa havaittiin, että pitkäkestoinen, lapsuudessa alkanut, yksilöllinen elämäntapainterventio lisäsi kasvisten, hedelmien ja marjojen, runsasrasvaisten kasvirasvalevitteiden ja vähärasvaisen juuston käyttöä ja vähensi voipohjaisten levitteiden, runsasrasvaisten juustojen ja suolaisten naposteltavien käyttöä. Interventio paransi ruokavalion rasvan laatua ja lisäsi kuidun, folaatin sekä C-, D- ja E-vitamiinien saantia nuorilla. Elintapamuutosten seurauksena interventio vaikutti 17 aineenvaihduntatuotteen pitoisuuteen seerumissa. Vaikutuksia havaittiin mm. seerumin rasvahappojen, rasvahappoamidien, aminohappojen ja suoliston mikrobien aineenvaihduntatuotteiden pitoisuuksissa. Lisäksi selvitettiin intervention vaikutuksia plasman fosfolipidien ja kolesteryyliesterien rasvahappopitoisuuksiin. Havaittiin, että molemmissa tutkimusryhmissä monityydyttymättömien rasvahappojen pitoisuus oli vähentynyt niin fosfolipideissä kuin kolesteryyliestereissä mutta interventioryhmässä vähemmän kuin verrokkiryhmässä.

Lapsuudessa alkanut, yksilöllinen liikunta- ja ravitsemusinterventio paransi ruokavalion laatua ja aineenvaihduntaa, erityisesti rasva-aineenvaihduntaa, nuorilla. On mahdollista, että interventiolla voidaan hidastaa ylipainon, tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden kehittymistä lapsuudesta alkaen.

Kenttätutkimus toteutettiin Uudellamaalla (5 kuntaa) ja Etelä-Pohjanmaalla (3 kuntaa) syyskuun 2015 ja kesäkuun 2016 välisenä aikana. Tutkimukseen osallistui 66 päiväkotia ja yhteensä 864 lasta huoltajineen. Lasten ruoankäyttötiedot kerättiin ruokapäiväkirjoilla ja frekvenssikyselyillä (FFQ). Huoltajat ja päiväkodin henkilökunta täyttivät laajan taustakyselyn. Lapsilta kerättiin sylki- ja hiusnäytteet (stressivasteet). Osin vielä julkaisemattomat tutkimustulokset osoittavat, että suomalaislasten ruoankäytössä on tapahtunut positiivisia muutoksia; kasvisten ja hedelmien keskimääräinen kulutus on kasvanut aikaisempiin laajoihin suomalaistutkimuksiin verrattuna. Hoitoaikainen ruokailu ei kata suositusten mukaisesti kahta kolmannesta lasten päivittäisestä energiantarpeesta. Päiväkotien ruokailukäytännöt poikkesivat mm. lasten kanssa yhdessä ruokailevien aikuisten määrän sekä lasten syntymäpäivien viettotavan mukaan. Käytänteissä on kuntakohtaisia eroja. Suurin osa lasten lisätystä sokerista syödään hoitoajan ulkopuolella, joten julkisten päiväkotien ruokiin kohdistunut kritiikki liiallisesta sokerin käytöstä on siis perusteetonta. Vanhemman kasvisruokavalio on yhteydessä lapsen terveellisempään ruokavalioon. Lapsilla oli eroteltavissa kolme erilaista ruokavaliotyyliä: terveystietoinen, suolaiset & makeat sekä voileipätyyli. Lapsen ruokavaliotyyli oli yhteydessä vanhempien koulutukseen sekä kodin ruokaympäristöön. Lasten syljestä mitatut stressivasteet olivat yhteydessä vanhempien koulutukseen sekä lapsen temperamenttiin. Valitettavasti rahoitusvaje myöhästytti stressivasteiden analyysejä ja lapsen ravitsemuksen sekä stressin säätelyn välisen yhteyden osalta tulokset valmistuvat vuoden 2018 loppuun mennessä. Lähetämme niistä erillisen raportin.

Apurahakauden aikana on jatkettu/aloitettu seuraavia tutkimuksia:
1) Millaiset ovat erilaisten ravintorasvojen kulutuksen pitkittäisvaikutukset muistihäiriöille, dementia/AT-riskille ja depressiolle (CAIDE-aineisto).
2) Millainen on kahvin juomisen pitkittäisvaikutus muistihäiriöille, dementia/AT-riskille ja depressiolle (CAIDE-aineisto).
3) Miten CAIDE Dementia Riskimittarin ja Terveellisen Ruokavalioindeksin yhdistelmä ennustaa myöhäisiän dementiaan sairastumisriskiä keski-ikäisessä väestössä (CAIDE-aineisto).
4) Kuinka useat ravitsemustekijät (seurantatutkimustieto) ja ravintolisät (tiedot kliinisistä kokeista) voisivat suojata dementialta/Alzheimerin taudilta/lievältä muistihäiriöltä (MCI)/kognitiiviselta heikentymiseltä myöhäisiässä; yhteenvedon kokoaminen (systemaattinen kirjallisuuskatsaus).
5) Kuinka kahvin juominen keski-iässä on yhteydessä dementiaan liittyviin aivomuutoksiin (kuten valkean aineen muutoksiin ja sisemmän ohimolohkon surkastumiseen) magneettikuvauksessa (MRI) myöhäisiällä (CAIDE-aineisto).

Tutkimustyön tuloksia (CAIDE Risk Score + Healthy Diet –index) on esitelty Kuopio Alzheimer Symposiumissa kesäkuussa 2015: CAIDE Dementia Riskimittarin (mukaanlukien ikä, sukupuoli, koulutus, kohonnut verenpaine, lihavuus, kohonneet kolesteroliarvot, fyysinen aktiivisuus, ja APOE genotyyppi) ja Terveellisen Ruokavalioindeksin (sisältäen usein ravintotekijöitä) yhdistelmä ennustaa myöhäisiän dementiaa hyvin keski-ikäisessä väestössä. Myös muiden tutkimusten osalta on saatu alustavia tuloksia apurahakauden aikana: esim. kohtalainen kahvin juominen keski-iässä näyttäisi liittyvän pienentyneeseen sisemmän ohimolohkoatrofian riskiin 28 vuotta myöhemmin. Analyysejä on jatkettu Juho Vainion Säätiön apurahakauden jälkeen, ja artikkelien kirjoitus on edennyt siten, että vuoden 2017 aikana ainakin kolme artikkelia tullaan julkaisemaan tieteellisesti korkeatasoisissa lehdissä.

Lapsilla, jotka saivat korkeampaa varhaislapsuuden D-vitamiinilisää (30 µg/pv), oli hitaampi pituuskasvu sekä päänympäryksen kasvu puolen vuoden iästä vuoden ikään asti, kuin lapsilla jotka saivat suosituksen mukaista D-vitamiinilisää (10 µg/pv). Pituuskasvussa ei ollut eroa enää kahden vuoden iässä mutta korkeampaa annosta saaneiden lasten painon ja pituuspainon kehitys oli nopeutunutta verrattuna alempaa D-vitamiiniannosta saaneisiin. Lapset, joilla oli 2-vuotiaana korkea veren D-vitamiinipitoisuus (25-hydroksi-D-vitamiini (25OHD) >121/125 nmol/l) olivat lyhyempiä, kevyempiä ja laihempia verrattuna vertailuryhmään (25OHD 50-74.9/<81.2 nmol/l). Myös raskausajan D-vitamiinipitoisuus oli yhteydessä lapsen kasvuun kahden vuoden iässä. Lapset, joiden äideillä oli alkuraskaudessa ollut korkea veren D-vitamiinipitoisuus (>125 nmol/l), olivat 2-vuotiaana kevyempiä ja laihempia verrattuna lapsiin, joiden äideillä D-vitamiinipitoisuus oli riittävä (50-74.9 nmol/l). Käänteinen U-käyrän muotoinen yhteys D-vitamiinin ja kasvun välillä oli havaittavissa. Liian matalat sekä korkeat D-vitamiinipitoisuudet olivat yhteydessä hidastuneeseen kasvuun.
Viimeaikaisissa tutkimuksissa on löydetty uusi merkkiaine joka mahdollisesti indikoi lasten pituuskasvua; kollageeni X biomarkkeri (collagen X biomarker, CXM). CXM on tyypin X kollageenin osa, jota erittyy verenkiertoon kasvulevyistä aktiivisen kasvun aikana, kun kollageenia hajotetaan juuri ennen kudoksen mineraalistumista. D-vitamiinin vaikutusmekanismi kasvuun voi löytyä kasvulevyjen toiminnasta ja siksi me tutkimme CXM:n pitoisuuden 1- ja 2-vuotiaiden lasten verinäytteistä. CXM kyllä korreloi pituuskasvun kanssa mutta heikosti ensimmäisen elinvuoden aikana ja voimakkaammin toisen elinvuoden aikana. D-vitamiiniannos muokkasi tätä yhteyttä mutta epäjohdonmukaisella tavalla. CXM ei ollut yhteydessä lasten luustomarkkereihin, kuten sääriluun mineraalitiheyteen. CXM ei todennäköisesti selitä D-vitamiinin kasvua hidastavaa vaikutusta.
Tutkimme myös lasten rautatasoa ja siihen vaikuttavia tekijöitä, erityisesti ravitsemustekijöitä, lasten ollessa 1- ja 2-vuotiaita. Raudanpuutos (veren ferritiini <10 μg/l) todettiin 14%:lla 1-vuotiaista ja 20%:lla 2-vuotiaista. Raudanpuuteanemiaa (ferritiini <10 μg/l ja hemoglobiini <112 g/l) oli vain 3%:lla molemmissa ikäryhmissä ja vastaa kansainvälisiä arvioita. Yksivuotiaista lapsista, 30% sai rautaa vähemmän kuin keskimääräinen tarve (5 mg/pv). Raudansaannin ja ferritiinin välinen korrelaatio oli voimakkaampi raudanpuutteisilla lapsilla verrattuna ei-raudanpuutteisiin lapsiin, mikä viittaa tehostuneeseen raudan imeytymiseen suolistossa raudanpuutteisilla. Imetys oli yleisempää raudanpuutteisilla (63%) kuin ei-raudanpuutteisilla lapsilla (35%). Tiheä maitotuotteiden käyttö 2-vuotiaana oli yhteydessä matalampaan ferritiini-tasoon. Myös raskauden kestolla ja kasvulla oli yhteys ferritiinitasoon. Raudanpuute oli yllättävän yleistä tässä perusterveessä aineistossa, ja raudansaanti jäi reilusti alle tarpeen ja suositusten. Korvikkeen käyttö oli suojaava tekijä 1-vuoden iässä mutta maitotuotteiden runsas käyttö 2-vuotiaana oli yhteydessä heikompaan rautatasoon. On kuitenkin epäselvää, mitä kliinisiä seuraamuksia raudanpuutteella, ilman anemiaa, on lasten terveydelle.

Hankkeen epigeneettisten analyysien vaihe 29.5.2024

Tutkimussuunnitelman mukaisesti apuraha käytettiin kokonaisuudessaan DNA metylaatioanalyyseihin EPIC 850K-menetelmällä. Apurahalla (25 000€) saatiin analysoitua 121 tutkittavan verinäytteiden DNA vuonna 2023 Helsingin yliopistossa FIMM:llä (Institute for Molecular Medicine Finland). Loput näytteet (yhteensä 508) kustannettiin muista rahoituslähteistä. EPIC-analyysit ovat nyt valmiit ja tällä hetkellä on menossa analyysien laadunvarmistus, datan prosessointi ja alustavat tilastolliset analyysit. Vuoden 2024 aikana ensimmäiset tulokset ovat valmiit ja käsikirjoitus D-vitamiinin vaikutuksesta lasten metylomiin on lähetetty Clinical Epigenetics- vertaisarvioituun lehteen. Hankkeen alustavat analyysit koskien D-vitamiinin pitkäaikaisista vaikutuksista kasvuun, kehonkoostumukseen ja metaboliseen terveyteen ovat menossa ja tästä on käsikirjoitus valmiina vuoden 2024 loppuun mennessä. Alustavien analyysien mukaan varhaislapsuuden D-vitamiini-interventiolla ei ollut vaikutusta kehon kokoon 6-8-vuotiaana.

Hankkeen työn alla oleva käsikirjoitus ja tiivistelmä englanniksi: Sabrina Persia, Elisa M Holmlund-Suila, Saara M Valkama, Maria Enlund-Cerullo, Jenni Rosendahl, Sture Andersson, Outi Mäkitie, Helena H Hauta-alus. P1NP, CTX-I, growth and bone parameters in 12-months-old infants participating a Vitamin D intervention study.
P1NP and CTX-I are markers of bone formation and resorption, respectively. We aim to determine in 12-month-old infants their concentrations, predictors, and relationship to growth and pQCT- derived bone parameters and, furthermore, effects of vitamin D3 supplementation on them.
A randomized, double-blinded, Vitamin D intervention in infants study (VIDI) was conducted in 987 healthy infants from age 2 weeks to 24 months. Infants received daily vitamin D3 supplementation of 10 μg or 30 μg. At 12 months of age, P1NP (n=812) and CTX-I (n=786) concentrations were analyzed from venous blood, anthropometric measurements and pQCT scans were conducted. Growth rate was calculated from birth to 12 months of age.
Girls had higher mean value (SD) of P1NP (1452 (347) ng/ml) than boys (1425 ng/ml) (p=0.03). Mean (SD) value of CTX-I was 0.89 ng/ml (0.30) with no differences between sexes (p=0.11). There was a weak positive linear association between P1NP and growth rate in length (SD unit) (B >0.00, CI 95% >0.00, >0.00), p=0.03), length (cm) only in girls (B=0.001, CI 95% 0, 0.001, p=0.02) , and weight (kg) (B >0.00, CI 95% >0.00, >0.00, p=0.04). An inverse association was observed between CTX-I and weight (kg) (B=-0.4, CI 95% -0.7, -0.2, p=0.008), and length (SDS) (B=-0.2, CI 95% -0.4, -0.01, p=0.01). No linear associations were found for P1NP or CTX-I and pQCT parameters. Vitamin D intervention did not influence P1NP (p=0.53) or CTX-I (p=0.70) mean concentrations.
In vitamin D sufficient infants at 12 months of age higher vitamin D dose compared with standard dose had no effect on P1NP or CTX-I concentrations. P1NP associates with linear growth and body size and CTX-I with body size, but not with bone parameters.

Hankkeen viimeisin julkaisu ja tiivistelmä englanniksi: Hauta-alus HH, Rosendahl J, Holmlund-Suila EM, Valkama SM, Enlund-Cerullo M, Nurhonen M, Kajantie E, Mäkitie O, Andersson S. Low-grade inflammation from prenatal period to age 6-8 years in a Vitamin D trial. Pediatr Res. 2024 Jan 15. doi: 10.1038/s41390-024-03019-4. Epub ahead of print. PMID: 38225452.
Low-grade systemic inflammation measured as high sensitivity C-reactive protein (hs-CRP) has been associated with non-communicable disease risk.
We assessed whether prenatal inflammation and early-childhood vitamin D are associated with inflammation until age 6–8. We analyzed blood hs-CRP and 25-hydroxy vitamin D [25(OH)D] in pregnancy, at birth from umbilical cord blood (UCB), from offspring at ages 1, 2, and 6–8 years in the Vitamin D Intervention in Infants (VIDI) study. VIDI was a randomized-controlled trial of vitamin D supplementation of 10 μg/day or 30 μg/day from age 2 weeks until 2 years in 975 infants recruited in 2013–14, with follow-up at age 6–8 in 2019–21 (n = 283).
Pregnancy hs-CRP was associated with UCB hs-CRP (r = 0.18, p < 0.001) but not independently with childhood hs-CRP (Estimate [95% CI] 0.04 [<−0.00, 0.09]). Higher UCB hs-CRP was associated independently with higher hs-CRP until 6–8 years (0.20 [0.12, 0.29]). Infant vitamin D dose had no effect on longitudinal hs-CRP (6–8 years, 0.11 [−0.04, 0.25]). Childhood 25(OH)D were associated positively with hs-CRP until age 6–8 (0.01 [>0.00, 0.01]).
Our results indicate that in children, inflammation, assessed by hs-CRP, persists from birth until 6–8 years. We observed positive associations between 25(OH)D and hs-CRP in vitamin D-sufficient children.

Sydämen vajaatoiminta on sairaus, jossa sydän ei kykene pumppaamaan verta riittävän tehokkaasti. Sairaus kehittyy usein sydän- ja verisuonisairauksien tai elämäntapasairauksien seurauksena. Jopa viidesosa Suomen väestöstä sairastuu sydämen vajaatoimintaan elämänsä aikana, ja väestön ikääntyessä on oletettavissa, että sairauden esiintyvyys kasvaa. Sydämen vajaatoiminnan riskitekijöiden tunteminen antaa mahdollisuuden puuttua sairauden esiintyvyyteen ja edistää sen ennaltaehkäisyä. väitöskirjatutkimus on osa Turun yliopiston Sydäntutkimuskeskuksen koordinoimaa valtakunnallista LASERI-tutkimusta, jossa on seurattu sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä vuodesta 1980 alkaen. Vuonna 2011 34–49-vuotiaille tutkittaville tehtiin sydämen ultraäänitutkimus, jossa arvioitiin sydämen rakennetta ja toimintaa. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään riskitekijöitä diastolisen toiminnan ja heikkenemiselle ja sydämen epäedukkaalle muovautumiselle, jotka ovat yhteydessä vajaatoiminnan kehittymisen riskiin myöhemmällä iällä.
Havaitsimme, että että lapsuuden ja nuoruuden aikainen fyysinen aktiivisuus oli yhteydessä parempaan diastoliseen toimintaan varhaisessa keski-iässä. Kehon kohonnutta rasvapitoisuutta arvioivat mittarit olivat tutkimuksen mukaan yhteydessä diastolisen toiminnan heikkenemiseen ja sydämen vasemman kammion massan kasvuun. Kokonaisuudessaan useamman riskitekijän kertyminen lapsuudessa ja nuoruudessa oli yhteydessä heikompaan diastoliseen toimintaan. Tutkimuksessa selvitettiin myös myös aikuisuuden aikaisia riskitekijöitä diastolisen toiminnan heikkenemiselle. Aikuisuuden elämäntapariskitekijöistä korkeampi systolinen verenpaine, ikä, suurempi vyötärönympärys ja tupakointi olivat yhteydessä heikompaan diastoliseen toimintaan.

Väitöstutkimus lisää ymmärrystä diastolisen toiminnan heikkenemisestä ja vasemman kammion rakennemuutoksista. Erityisen oleellista tutkimuksen tuloksissa on se, että lapsuuden aikaisten riskitekijöiden kertymisen vaikutus on havaittavissa aikuisuudessa. Tutkimustulokset korostavat että elämäntapoihin kohdistuvaa ennalta ehkäisy ja riskitekijöihin puuttuminen on oleellista jo lapsuudessa.

Tämän väitöskirjatutkimuksen päätulos oli, että ravinnon happokuormalla on sekä akuutteja että pidempiaikaisia vaikutuksia veren ja virtsan happoemästasapainoon, ja se voi vaikuttaa myös fyysiseen suorituskykyyn. Elimistön happokuormaa lisääväksi suunniteltu, seitsemän vuorokauden ajan nautittu ruokavalio lisäsi veren happamuutta nuorilla aikuisilla sekä ikääntyvillä, mutta ei lapsilla. Happojen tuottoa lisäävän ruokavalion jälkeen veren pH ja HCO3- -konsentraatio olivat matalampia myös submaksimaalisen liikunnan aikana erityisesti nuorilla ja ikääntyvillä naisilla verrattuna kasvispainotteiseen, happokuormaa pienentävään ruokavalioon. Nuorten naisten maksimaalinen aerobinen kestävyyssuorituskyky heikentyi happokuormaa lisäävän ruokavalion jälkeen. Maksimaalisen kuorman kesto sekä maksimaalinen hapenkulutus, laktaatti ja syke olivat matalampia happokuormaa lisäävän ruokavalion jälkeen verrattuna happokuormaa pienentävään ruokavalioon. Munuaisten toimintakapasiteettia kuvaava GFR oli matalampi vanhemmilla koehenkilöryhmillä nuorempiin verrattuna ja naisilla verrattuna miehiin. Erot munuaisten toimintakapasiteetissa voivat osaltaan selittää sitä, miksi ravinnon happokuorma vaikutti enemmän vanhempiin kuin nuorempiin tutkittaviin ja enemmän naisiin kuin miehiin. Ravinnon happokuorman pienentäminen saattaa olla yksi monista hyvistä syistä huolehtia riittävästä vihannesten ja hedelmien syömisestä.

The European population is undergoing an unprecedented ageing process, which is the consequence of the joint effects of increased life expectancy and reduced mortality. Healthy aging defined as “the process of developing and maintaining the functional ability that enables well-being in older age” has received the attention of researchers. Thus, the preservation of the capacity to live independently and function well in the growing older European population poses an unprecedented public health challenge. It is well known that sarcopenia and frailty are two major geriatric conditions posing a risk that older persons will develop adverse health outcomes such as fractures, metabolic syndrome, loss of independence, institutionalization or mortality.
The aim of this doctoral project was to explore the role of dietary protein in bone mineral density, sarcopenia and frailty in Finnish elderly women. We examined whether a higher protein intake would be associated with preserving bone mass, muscle mass, maintaining good physical function, and lowering the prevalence of sarcopenia and frailty compared with the lower intake. We also explored the association of sources of protein intake, i.e. animal protein and plant protein, with MM, physical function, sarcopenia and frailty. Finally, another aim was also to assess the relationship between a healthy diet as indicated by Baltic Sea diet and Mediterranean dietary patterns with MM, physical function and sarcopenia in Finnish elderly women.
The following conclusions can be deduced from this population study on the association of protein intake and dietary patterns with musculoskeletal health.
1. The findings of this study suggest that different measures of protein intake (g/d and g/kg body weight) were negatively associated with bone mineral density and bone mineral content.
2. It was observed that higher intakes of total and animal protein were associated with the preservation of lean mass. It was also noted that the associations between intakes of total and animal protein with increased lean mass were more apparent among older women who maintained their weight and received vitamin D and calcium supplementation.
3. The results of this cohort study suggest that a higher protein intake might be positively associated with preserving muscle strength and physical function. Thus it is appropriate to focus on the relationship between protein intake with muscle strength and physical function in the older individuals, because this group is rather vulnerable to suffer nutritional deficiencies.
4. This study showed that a higher protein intake and not being obese can be important strategies to prevent the onset of prefrailty and frailty in aging population.
5. A higher concordance to Baltic Sea diet and Mediterranean diets might be beneficial in the prevention of sarcopenia, since women with lower concordance to Baltic Sea diet and Mediterranean diet lost more relative skeletal muscle index and total body lean mass compared to those with better adherence to these diets.

Lapsiin kohdistuva ravitsemusohjaus oli yhteydessä vanhempien ravinnonsaantiin erityisesti ruokavalion rasvan laadun osalta kun huomioidaan tutkimuskäynnit lapsen 9 ikävuodesta 19 ikävuoteen. Tyydyttyneen rasvan saanti oli alhaisempaa (12.0 vs 13.9 E %, p<0.0001 äideillä ja 12.5 vs 13.9 E %, p<0.0001 isillä) ja monityydyttymättömien rasvahappojen saanti korkeampaa (6.1 vs 5.4 E %, p<0.0001 äideillä ja 6.3 vs 5.9 E %, p=0.0003 isillä) interventioryhmän kuin kontrolliryhmän vanhemmilla. Kun huomioitiin koko ruokavalio ruokavalion laatua kuvaavan indeksin (diet score) avulla, interventioryhmän vanhemmilla oli korkeammat pisteet kuin kontrolliryhmän vanhemmilla kuvastaen interventioryhmän suositusten mukaisempaa ruokavaliota (17.4 vs 16.2, p>0.0001 äideillä ja 17.2 vs 15.9, p<0.0001 isillä). Ravitsemusinterventio oli yhteydessä äidin alempaan kokonaiskolesteroliin (4.89 mmol/l interventioryhmällä vs 5.03 mmol/l kontrolliryhmällä, p=0.004) ja LDL kolesteroliin (3.11 mmol/l interventioryhmällä vs 3.25 mmol/l kontrolliryhmällä, p=0.004).

Tutkimus osoitti ensimmäistä kertaa, että lapsiin kohdistuva ravitsemusohjaus oli yhteydessä vanhempien suositusten mukaisempaan ravinnonsaantiin, kuten aiemmin on osoitettu lapsilla. Tutkimuksen mukaan myös äidin sydän- ja verisuonitautien riskitekijät kokonaiskolesterolin ja LDL kolesterolin osalta olivat alempia interventioryhmän äideillä verrattuna kontrolliryhmän äiteihin.

Pre-eklampsia (PE) on raskaudenaikainen istukkasairaus ja verisuonitauti, jonka tavallisimmat oireet ovat kohonnut verenpaine ja proteiinin erittyminen virtsaan. Tautia esiintyy 3-8% raskauksista. Tauti on yksi isoimmista äitiyshuollon haasteista ja johtaa usein lapsen kasvun hidastumiseen ja ennenaikaiseen syntymään. Aikaisemman tutkimuksen perusteella tiedetään, että pre-eklampsian jälkeen sekä äideillä että lapsilla on kohonnut sydän- ja verisuonitautiriski. Isien myöhemmästä sairastuvuudesta ei juurikaan tietoa ole. Terveydenhuollossa äidin ajatellaan parantuneen pian synnytyksen jälkeen ja siksi äitiä tai perhettä ei erityisesti seurata tämän jälkeen. Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että äitien sairastuvuus alkaa ilmetä n. 10 vuotta synnytyksen jälkeen ja lapsilla voidaan nähdä kohonneita verenpainearvoja jo kuudesta ikävuodesta alkaen. Siitä, kuinka terveellisillä, sydänterveyttä edistävillä elintavoilla voidaan näiden perheiden sydän- javerisuonisairastavuuteen vaikuttaa, ei juurikaan ole aikaisempaa tutkimusnäyttöä.
Tässä FINNCARE-tutkimuksessa on selvitetty 8-12 vuotta sitten PE:n sairastaneiden äitien, heidän puolisoiden ja lasten sydän- ja verisuoniterveyttä kattavasti ja lisäksi tutkittu, voidaanko ravitsemus- ja liikuntainterventiolla saada aikaan edullisia muutoksia koko perheen terveydentilassa.
FINNCARE-tutkimukseen osallistui yhteensä 284 perhettä (192 PE ja 92 kontrollia) vuosien 2019-2023 välisenä aikana.

Julkaisut:
Jääskeläinen T, et al. Protocol: A randomized controlled trial to assess effectiveness of a 12-month lifestyle intervention to reduce cardiovascular disease risk in families ten years after pre-eclampsia (FINNCARE). Prev Med Rep. 2022 Feb 8;26:101731.

Tutkimuksiin osallistuneiden pre-eklampsian sairastaneiden äitien keski-ikä oli 42,5 vuotta. Verrattuna kontrolliäiteihin, olemme alustavasti havainneet pre-eklampsian sairastaneilla enemmän verenpainetautia ja masennusta,
jotka ovat tunnettuja sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä. Olemme myös havainneet, että lihavuus on merkittävä epäedullisen metabolisen terveysprofiilin ennustaja etenkin naisilla, joilla on sekä PE että gestaatiodiabetes sekä naisilla, joilla on krooninen verenpainetauti jo ennen raskautta. Noin puolet pre-eklampsia-äideistä ei ole ollut tietoisia tautiin liittyvästä myöhäisemmästä sydän- ja verisuonitautiriskistä.
Tarkemmat analyysit äitien ja isien terveydestä ovat parhaillaan työn alla.

Julkaisut:
Kivelä A, et al. Long-term Metabolic Health of Women with Pre-eclampsia 8-12 Years After Index Pregnancy: The Role of Obesity, Gestational Diabetes, and Chronic Hypertension (FINNCARE Study) (lähetetty arvioitavaksi)

Lasten osalta PE-raskauksista syntyneillä lapsilla esiintyi epäedullisia kardiovaskulaarisia muutoksia jo esimurrosiässä kohonneen verenpaineen ja verisuonijäykkyyden sekä oikean kammion pyöreämmän muodon ja lievien sydämen vasemman kammion diastolisen toiminnan muutoksina. Nämä muutokset voivat liittyä varhaiseen sydän- ja verisuonisairauksien kehittymiseen. Äidi, raskaudenajan ja lapsen perinataalivaiheen tekijät liittyivät vahvasti PE:lle altistuneiden lasten korkeampaan verenpaineeseen. Esimurrosikäisillä lapsilla systolinen verenpaine liittyi lisääntyneeseen ääreisvaltimon seinämän intima-media paksuuteen, systolinen verenpaine ja lapsen rasvapitoisuus lisääntyneeseen vasemman kammion massaan ja lapsen kehon rasvaprosentti lisääntyneeseen vasemman eteisen tilavuuteen.

Julkaisut:
Renlund M et al. Blood pressure, arterial stiffness, and cardiovascular risk profiles in 8–12-year-old children following preeclampsia (FINNCARE-study). Journal of Hypertension 41: 1429-1437, 2023.
Renlund M et al. Determinants of vascular structure and function in at-risk children born to mothers managed for pre-eclampsia (FINNCARE study). Frontiers in Cardiovascular Medicine 10: 2023. doi: 10.3389/fcvm.2023.1264921
Renlund M et al. Preeclampsia exposed children’s heart rate variability 8-12 years after index pregnancy: FINNCARE-study. American Journal of Physiology-Heart and Circulatory Physiology 326: H74-H81, 2024.
Renlund-Vikström M, et al.. Cardiac structure and function in 8-12-year-old children following in-utero exposure to preeclampsia (FINNCARE-study). (lähetetty arvioitavaksi)

Väitöskirja: Michelle Renlund-Vikström: https://helda.helsinki.fi/items/1a8e68a6-37fe-41d8-82d2-39e8a9c213e6

Väitöskirja / Niina Kaartinen:
Hiilihydraatit suomalaisten aikuisten ruokavaliossa: keskiössä saannin mittaaminen ja yhteydet ruokavalion muihin osatekijöihin ja lihavuuteen
(Carbohydrates in the diet of Finnish adults: Focus on intake assessment and associations with other dietary components and obesity)

Tausta
Ruokavalion hiilihydraatit ja niiden vaikutukset terveyteen ovat edelleen laajan kiinnostuksen kohteena tiedeyhteisössä ja kansalaisten keskuudessa. Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi vuonna 2015 uudet sokerisuositukset, jotka nostivat lisätyn sokerin saannin rajoittamisen entistä vahvemmin kansanterveyden edistämisen agendalle. Lisättyä sokeria suositellaan enintään 10 E% (prosenttia kokonaisenergiasta), mutta 5 E% saannin katsotaan lisäävän terveysetuja. Suositus pohjautuu kuitenkin pääosin hammasterveyttä koskeviin tutkimuksiin. Lisäksi luotettava standardoitu menetelmä koko ruokavaliosta peräisin olevan lisätyn sokerin määrittämiseksi puuttuu. Lihavuus on yksi tärkeimpiä terveyteen liittyviä haasteita tällä vuosisadalla (WHO) ja merkittävä ongelma myös Suomen aikuisväestössä. Ruokavalion hiilihydraattien ja niiden laadullisten ominaisuuksien yhteydestä lihavuuteen tarvitaan lisää tutkimusta. Tähänastisten ristiriitaisten tutkimustulosten tulkintaa vaikeuttavat ruokavalion eri tekijöiden monimutkaiset yhteydet toisiinsa sekä painopisteiltään erilaiset hiilihydraattilähteet väestöissä.

Tavoitteet
Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli tutkia suomalaisten väestöaineistojen avulla lisätyn sokerin yhteyksiä muihin ruokavalion osatekijöihin sekä hiilihydraattien saannin sekä ruokavalion glykeemisen indeksin (GI) ja kuorman (GL) yhteyttä lihavuuteen. Lisäksi tavoitteena oli tutkia ja kehittää hiilihydraattien mittaamiseen liittyviä menetelmiä. Erityisesti tutkittiin frekvenssityyppisen ruoankäyttökyselyn (FFQ) hyvyyttä hiilihydraattien saannin, ruokavalion GI:n ja GL:n mittaamisessa sekä elintarvikkeiden koostumustietokannassa käytössä olevien kontrolloitujen asiasanastojen soveltuvuutta GI-arvojen kuvaamisessa.

Tulokset ja johtopäätökset

Lisätyn sokerin saanti on yhteydessä epäedullisiin ruokavalintoihin (Kaartinen ym. 2017)

Suomalaisten 25-74-vuotiaiden aikuisten (n=4842) ruokavalion sisältämästä sokerista (sakkaroosi ja fruktoosi) noin 40 % tulivat luontaisista lähteistä, kuten hedelmistä, marjoista, kasviksista ja täysmehusta ja loput 60 % oli kotona ja elintarviketeollisuudessa lisättyä. Ruokavaliostaan paljon lisättyä sokeria saavat olivat keskimäärin nuorempia, ja he saivat ruokavaliostaan vähemmän kuitua ja he käyttivät vähemmän hedelmiä, kasviksia, ruista ja kalaa kuin ne, joiden lisätyn sokerin saanti oli vähäisintä. Lisätyn sokerin saanti oli yhteydessä myös suurempaan voin ja voi-kasviöljyseosten käyttöön. Tutkimuksen tulokset tukevat nykyistä suositusta rajoittaa lisätyn sokerin saantia ruokavaliossa ja antavat uutta tietoa lisätyn sokerin saannin yhteyksistä muuhun ruoankäyttöön. Kansanterveyden edistämisen kannalta on tärkeä havainto, että lisätyn sokerin saanti on suurempaa nuorissa ikäpolvissa. Tässä tutkimuksessa esitetty menetelmä lisätyn sokerin saannin määrittämisestä luo pohjan menetelmän jatkokehitykselle.


Hiilihydraattien saanti on yhteydessä pienempään lihavuuden riskiin – seurantatutkimuksia tarvitaan (Kaartinen ym. 2016)

Kolmen poikkileikkausaineiston yhteisanalyysissä (n=12 342, ikä 25-79 vuotta) 23 % tutkittavista luokiteltiin lihavaksi (painoindeksi, BMI vähintään 30 kg/m2). Lihavuuden riski oli 35 % pienempi hiilihydraatin saannin korkeimmassa neljänneksessä verrattuna matalimpaan. Lihavuuden riski pieneni myös sakkaroosin saannin ja ruokavalion GL:n lisääntymisen myötä. Sakkaroosin saannin ja lihavuuden välinen käänteinen yhteys oli voimakkain niillä, jotka söivät paljon hedelmiä. Ruokavalion GI ja kuidun saanti eivät olleet yhteydessä lihavuuteen, kun se arvioitiin painoindeksiin perustuen. Vyötärölihavuuden (miehillä >=102 cm ja naisilla >=88 cm) riski oli kuitenkin 20 % pienempi kuidun saannin korkeimmassa neljänneksessä verrattuna matalimpaan.

On todennäköistä, että lihavat ovat tutkimushetkeen mennessä vähentäneet hiilihydraattien saantiaan tai raportoivat tietoisesti tai tiedostamattaan vähäisen hiilihydraattipitoisten elintarvikkeiden käytön. Ajallisten yhteyksien varmistamiseksi tarvitaankin seuranta-asetelmassa toteutettuja tutkimuksia ja virheraportointia tulee tutkia tarkemmin. Samansuuntaisia tuloksia kuin tässä tutkimuksessa on kuitenkin raportoitu myös kansainvälisessä kirjallisuudessa. Kuidun saannin on havaittu suojaavan lihavuudelta, ja on viitteitä hiilihydraatin lähteen merkityksestä hiilihydraattien ja lihavuuden välisiin yhteyksiin: kuitupitoiset täysjyväviljatuotteet, hedelmät, marjat ja kasvikset ovat lihavuudenkin kannalta hyviä elintarvikevalintoja. Näin ollen hiilihydraattien elintarvikelähteiden entistä parempi huomiointi on tarpeen tulevissa tutkimuksissa.


Suomen aikuisväestön hiilihydraattien saannin mittausmenetelmä validoitiin (Kaartinen ym. 2012)

Epidemiologisessa ravitsemustutkimuksessa käytetyn frekvenssityyppisen ruoankäyttökyselyn (FFQ) hyvyyttä arvioitiin vertaamalla siitä saatuja ruoankäyttö- ja ravintoaineiden saantitietoja vastaaviin tietoihin kuuden päivän ruokapäiväkirjoista (validointitutkimus n=510). Menetelmien vertailussa keskimäärin 73 % suomalaisista aikuisista luokittui samaan tai viereiseen hiilihydraattien saannin viidennekseen. Menetelmien välinen yhtenevyys parani tutkittavien iän vähetessä sekä siirryttäessä matalasta koulutusluokasta korkeampaan, erityisesti naisilla. BMI ei ollut yhteydessä menetelmien väliseen yhtenevyyteen. FFQ mittaa hiilihydraattien suhteellista saantia samantasoisesti kuin kansainvälisissä tutkimuksissa. Suomen aikuisväestön ruoankäytön mittaamiseen kehitetty FFQ on siten toimiva työkalu ravitsemusepidemiologisille tutkimuksille tässä väestössä. Tutkittavien sukupuoli, ikä ja koulutus vaikuttavat tutkittavien kykyyn vastata ruoankäyttökyselyyn. Tämä tulee huomioida kaikissa analyyseissä myös tulevaisuudessa sekä kehitettäessä FFQ-menetelmää edelleen.


Suomalaisille elintarvikkeille on nyt kattavasti GI-arvoja tutkimuskäyttöä varten (Kaartinen ym. 2010)

Tässä väitöskirjatutkimuksessa päivitettiin GI-tietokanta (1340 elintarviketta ja niiden GI-arvot) ja tallennettiin nämä arvot kansalliseen elintarvikkeiden koostumustietokantaan (Fineli) tutkimuskäyttöä varten. Tämän johdosta pystyttiin laskemaan tutkittavien ruokavalion GI ja GL THL:n väestöaineistoihin (DILGOM 2007, FinRavinto 2007, Terveys 2000 ja Helsingin syntymäkohorttia koskeva kliininen aineisto). Fineli-tietokannassa käytössä olevat kansainväliset kontrolloidut asiasanastot soveltuivat kuvamaan elintarvikkeiden GI-arvojen alkuperää ja koostamismenetelmiä. Tämä luo pohjaa eri maiden välisten GI-tietokantojen vertailulle ja elintarvikkeiden koostumustietokantojen dokumentaation kehittämiselle, mikä on keskeistä koostumustietokantojen hallinnoinnissa ja laadunvarmistuksessa.

Kiitämme Juho Vainion säätiötä apurahasta. Tutkimus sujui suunnitellusti. Tutkimuksessa pääosin työskennellyt väitöskirjatutkija Hanna-Maria Matinolli väitteli (TtT) 6/2018 ja siirtyi tohtoritutkijaksi toiseen tutkimusryhmään, mutta muut ryhmän tutkijat ovat jatkaneet tulosten analysointia ja käsikirjoitusten julkaisemista myös muiden rahoitusten turvin.

Jo ennen tätä apurahaa Hanna-Maria Matinolli oli puhdistanut Juho Vainion säätiön aiemman apurahan turvin kerätyn kansainvälisestikin ainutlaatuisen, keskosten ensimmäisen sairaalahoitojakson aikaisen ravitsemuksen, lääkityksen ja kasvun käsittävää Helsingin ”pikku-k”-pikkukeskostutkimuksen aineiston ja kirjoittanut siitä väitöskirjansa ensimmäisen käsikirjoituksen, jossa todettiin pikkukeskosina (1500 g) vuosina 1978-1985 synytneiden syntymän jälkeisen proteiinin saannin ennustavan rasvatonta painoa ~20 vuoden iässä (Matinolli ym. J Nutr 2015). Tämän apurahan aikana hän kirjoitti aineistosta toisen käsikirjoitusken, jossa runsaamman varhaisen proteiinin, rasvan ja energian saannin todettiin ennustavan pienempää rasvattomaan painoon suhteutettua perusaineenvaihduntaa (Matinolli ym. Nutrients 2018). Lisäksi ryhmämme muut tutkijat ovat todenneet, että syntymän jälkeinen ravitsemus ei ennusta sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä ¨20 vuoden iässä (Suikkanen ym. PLoS One 2018) mutta ennustaa kognitiivista suorituskykyä (Sammallahti PLoS One 2017).

Tutkimuksessa on selvitettiin myös hyvin (ennen 34. raskausviikkoa) ja lievästi (34.-<37 raskausviikolla) ennenaikaisena syntyneiden nuorten aikuisten syömishäiriöpiirteitä ja ruokailutottumuksia. Hyvin ennenaikaisesti syntyneillä nuorilla naisilla todettiin olevan vähemmän syömishäiriöihin liittyviä piirteitä kuin täysiaikaisena syntyneillä verrokeilla (Matinolli ym. Int J Eat Disord. 2017). Heillä todettiin toisaalta olevan myös hieman verrokkeja epäterveellisemmät ruokailutottumukset kuten vähäisempi hedelmien ja vihannesten saanti (Matinolli ym. Pediatr Res. 2018).

Olemme julkaisseet tuloksia säätiön aiemmin rahoittamasta ennenaikaisesti ja diabetesraskaudesta syntyneiden aikuistan tutkimuksesta. Diabetesraskaudesta syntyneillä nuorilla aikuisilla on lisääntynyt kehon rasvaprosentti, enemmän insuliiniresistenssiä ja aterogeeninen lipidiprofiili (Kaseva Int J Obesity 2018, JCEM 2019, Nutr Diabetes 2020).

Edellä kuvattujen tulosten tukemana olemme tämän apurahan ulkopuolella laajentaneet em. tutkimuksia a) kansainvälisiin yhteisanalyyseihin johtamassani APIC-yhteistyöverkostossa sekä b) EU-rahoituksella pohjoismaisiin rekisteritutkimuksiin. APIC-tuloksiiin kuuluu 0.8 SD heikompi hengityksen sekuntikapasiteetti pikkukeskosina syntyneillä aikuisilla (11 kohorttia; Doyle Lancet Resp Med 2019) ja heikompi käden puristusvoima (Kajantie käsikirjoitus). Rekisteritutkimuksessa keskosina syntyneillä aikuisilla on suurempi riski kuolla kardiometabolisiin ja keuhkosairauksiin, yhtenevästi neljässä Pohjoismaassa (Brown käsikirjoitus).

Tutkiaksemme keskosina syntyneiden terveyttä ja testataksemme Suomessa toteamiamme löydöksiä matalan tulotason maissa olemme käynnistäneet Bangladeshissa ja Malawissa yhteistyöhankkeet perusteellisesti tutkituissa nuorten ja nuorten aikuisten seurantatutkimuksissa, joista on tiedossa luotettava raskauden kesto. Näihin tutkimuksiin tulemme hakemaan uutta rahoitusta.

Väitöskirjatyön tavoite oli kehittää terveellistä pohjoismaista ruokavaliota kuvaava indeksi ja tutkia sen yhteyttä lihavuuteen, metabolisiin riskitekijöihin (esim. matala-asteinen tulehdus ja veren rasva-arvot) sekä tyypin 2 diabetekseen väestötasolla. Tutkimuksessa käytettiin vuosina 2001-2007 kerättyjä väestötutkimusaineistoja: DILGOM tutkimus (n = 5024), Terveys 2000 tutkimus (n = 6772) ja Helsingin syntymäkohorttitutkimus (n = 2003).

Terveellistä pohjoismaista ruokavaliota eniten noudattavat (Itämeren ruokavalioindeksi ≥ 17 pistettä) saivat enemmän hiilihydraatteja, kuituja, vitamiineja ja mineraaleja, ja vähemmän tyydyttynyttä rasvaa sekä alkoholia verrattuna niihin, jotka eivät noudattaneet pohjoismaista ruokavaliota (Itämeren ruokavalioindeksi ≤ 9 pistettä). Lisäksi pohjoismaista ruokavaliota noudattavilla keskivartalolihavuuden riski oli 35-50 % pienempi sekä kohonneen C-reaktiivisen proteiinin pitoisuuden riski 30-40 % pienempi verrattuna muihin tutkittaviin. Toisaalta, naisilla, jotka noudattivat pohjoismaista ruokavaliota, hyvälaatuisen kolesterolin (HDL) pitoisuus oli 40 % todennäköisemmin suositeltua pienempi verrattuna muihin tutkittaviin. Itämeren ruokavalioindeksi ei ollut yhteydessä tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuuteen kymmenen vuoden seuranta-aikana.

Ulospäinsuuntautuneisuus oli yhteydessä suurempaan päivittäiseen energiansaantiin, erityisesti päiväkotiympäristössä. Lapsilla, joilla oli enemmän kielteistä virittyneisyyttä, päivittäinen energiansaanti vaihteli enemmän päivästä toiseen. Lisäksi ulospäinsuuntautuneisuus ja tahdonalainen hallinta olivat yhteydessä suurempaan todennäköisyyteen syödä kasviksia päivittäin.

Vanhempien ruokakäytännöt selittivät ulospäinsuuntautuneisuuden ja tahdonalaisen hallinnan yhteyttä kasvisten päivittäiseen kulutukseen: Vanhemmat, joiden lapsilla oli enemmän ulospäinsuuntautuneisuutta ja tahdonalaista hallintaa, raportoivat käyttävänsä useammin ”positiivisia” ruokakäytäntöjä. He esimerkiksi kertoivat laittavansa erilaisia kasviksia paljon tarjolle ja antoivat lapselle vapauden valita tarjolla olevista kasviksista mieleisiä. Lisäksi havaittiin, että yhteys sokeripitoisten ruokien ja juomien helpon saatavuuden ja niiden kulutuksen välillä oli vahvempi lapsilla, joilla oli enemmän kielteistä virittyneisyyttä.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että lapsen temperamenttipiirteet ovat yhteydessä ruoankäyttöön. Sekä sosiaalisella että fyysisellä ruokaympäristöllä on merkitystä näissä yhteyksissä. Temperamentti on kuitenkin vain yksi pieni osa lukuisten muiden syömistä ohjaavien tekijöiden joukossa. Syömisen yksilöllisyyttä ja yksilöllisten piirteiden vuorovaikutusta ympäristön kanssa on edelleen tarpeen ymmärtää paremmin, jotta perheitä, varhaiskasvattajia ja muita lasten kanssa työskenteleviä voidaan parhaiten tukea lasten ruokailutottumusten edistämisessä ja ruokapulmien ratkaisemisessa.

Lapsuusiän ravitsemuksen on osoitettu olevan yhteydessä aikuisiässä ilmeneviin elintapasairauksiin, kuten lihavuuteen ja sydän- ja verisuonitauteihin. On arveltu, että erityisesti ruokavalion ravitsemuksellinen laatu on keskeisessä roolissa lasten lihavuuspandemian ehkäisyssä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää alle kouluikäisen lapsen ruokavalion ravitsemuksellinen laatu validoidulla lyhytmenetelmällä sekä ruokavalion ravitsemuksellisen laadun yhteys lapsen ylipainoon ja muihin tekijöihin, kuten vanhempien sosioekonomiseen asemaan. Lisäksi kartoitettiin neuvolahoitajien kokemukset tutkimuksessa käytetyn ruokavalion ravitsemuksellista laatua mittaavan indeksin käytöstä ravitsemusohjauksessa.

Valtakunnallisesti neuvoloissa toteutetun Leikki-ikäisten lasten ravinto (LILA) -tutkimuksen aineisto (n=766) analysointiin tutkimuksen tavoitteiden mukaisesti ja tulokset raportoitiin tieteelliseksi artikkeliksi. Artikkelin käsikirjoitus submittoitiin keväällä 2020 tieteelliseen julkaisuun. Saimme kommentit käsikirjoituksesta ja submittoimme korjatun käsikirjoituksen uudestaan samaan julkaisuun syyskuussa 2020.

Vielä julkaisemattomat tulokset viittaavat siihen, että suomalaisten lasten ruokavalion ravitsemuksellisessa laadussa on puutteita suhteessa ravitsemussuosituksiin ja tehokkaampia tapoja tukea lasten terveyttä edistävää ruokavaliota tarvitaan neuvoloiden perinteisten aikaa vievien menetelmien rinnalle. Tutkimuksessa löydettiin ruokavalion ravitsemukselliseen laatuun vaikuttavia tekijöitä, joita voi olla hyödyllistä ottaa huomioon lasten elintapaohjauksessa muun muassa kohderyhmien valinnassa. Työ edistyi koko apurahakauden ajan suunnitelman mukaisesti.

Aluksi selvitys siitä, miksi loppuraportti annetaan vasta nyt (apuraha saatu 2019):
Koronan vuoksi hankkeen käynnistäminen siirtyi vuodelta 2020 vuodelle 2021 ja ilmoitin tästä sähköpostitse 27.4.2020. Sain vastausviestin 15.5.2020, jossa kerrottiin, että asia ok. Maaliskuussa 3/2021 rahoitus aktivoitiin HYKS Instituutin hallinnoitavaksi. Saatu rahoitus mahdollisti tutkimushankkeen käynnistymisen syksyllä 2021. Palkkasimme rahoituksella tutkimushoitajan ja lisäksi rahoituksella on hankittu seurantatutkimukseen tarvittavia välineitä, mm. verepainemittari ja maksettu artikkeleiden julkaisukuluja sekä maksettu yleiskustannusosuus (kts yst liitteenä olevat Pääkirjat vuosilta 2021 ja 2022).
Tutkittavien rekrytointi käynnistyi 3/2022. Tässä vaiheessa oli käynyt selväksi, että yhteistyö toisen raskauden aikaisen kohortin kanssa (PREDO) vahvistaa tutkimuksemme voimaa merkittävästi ja meillä on mahdollisuuksia tutkia raskauden aikaisten aineenvaihduntatuotteiden ja lapsuuden lihavuuden välisiä yhteyksiä. Tähän yhteishankkeeseen liittyen on lähetetty uusi apurahahakemus metabolomiikka+genetiikka -kulmalla 30.9.2022.

Alkuperäisessä apurahahakemuksessa oli kaksi päätutkimuskysymystä: 1) tutkia raskauden aikaisen elämäntapaintervention vaikutuksia lapsen terveyteen ja 2) identifioida raskauden aikaisia ja synnytyksen jälkeisiä tekijöitä, joilla voidaan ehkäistä lapsuuden lihavuutta.
Koska 11-14v seurannan tuloksia ei ole pystytty vielä analysoimaan (datan keruu käynnissä), olemme käyttäneet ajan hyödyksi jo olemassa olevan aineistostamme kanssa ja julkaisseet siitä useita artikkeleita (ne liitteenä ohessa).
Näiden julkaisujen keskeiset tulokset:
1) Raskauden aikaiseen interventioon osallistuneiden äitien lapsilla oli yllättäen huonommat lipidiarvot 5v synnytyksen jälkeen kuin kontrolliryhmän lapsilla, mutta ei lisääntynyttä lihavuutta tai muita poikkeavia löydöksiä (Grotenfelt 2020). Syy tälle hieman yllättävälle löydökselle on epäselvä.
2) Äidin geneettisellä alttiudella on vaikutusta raskauden aikaisen ja sen jälkeisen elämäntapaintervention tehoon raskausdiabeteksen ja synnytyksen jälkeisen diabeteksen ehkäisyssä. Tehokkainta elämäntapainterventio oli diabeteksen suhteen suuren geneettisen riskin äideillä (Huvinen 2022).
3) Lapsen kiihtynyt kasvu 0-2vuoden iässä lisää riskiä lihavuuteen 5-vuotiaana (Huvinen 2021).
4) Äidin raskauden aikainen ruokavaliolla (mm. tyydyttyneet rasvahapot) on epäsuotuisa yhteys lapsen rasvaprosenttiin 5-vuotiaana huolimatta äidin ja lapsen ruokavaliosta synnytyksen jälkeen (Meinila 2021).
4) Metabolomiikkatyössä totesimme, että lihavilla äideillä on jo alkuraskaudesta lähtien epäedullisempi aineenvaihduntaprofiili kuin ei-lihavilla. Heidän aineenvaihduntaprofiilit eivät myöskään reagoi raskauden aikasiin muutoksiin kuten ei-lihavilla (ovat jäykempiä). Tällä voi olla vaikutuksia epäedullisesti sikiön intrauteriiniseen kuormitukseen (ohjelmoituminen). (Kivela 2021)
5) Äidin raskauden aikainen lihavuus näkyy lapsen lisääntyneenä rasvaisuutena 5-vuotiaana (Litwin 2020) ja äidin carotis intima median paksuus ennusti myös lapsen carotis intima median paksuutta (Litwin 2021) 5-vuotiaana.

Tutkimuksessa suunniteltiin ja esitestattiin ravintointerventio, jonka tavoitteena oli edistää lapsiperheiden hyviä elintapoja ja tukea ravintosuositusten saavuttamista. Seitsemän kuukautta kestäneen rekrytoinnin aikana tutkimukseen lähti mukaan 82 perhettä interventioryhmässä ja 66 perhettä kontrolliryhmässä. Interventioryhmän perheistä 55 % ja kontrolliryhmän perheistä 70 % oli mukana tutkimuksen loppuun arti. Terveydenhoitajat antoivat parasta palautetta kouluttajista, tutkimuksessa käytetyistä materiaaleista ja tutkimuksen interventiona käytetystä Neuvokas perhe -menetelmästä. Tutkimuksen toteuttamisessa lastenneuvoloissa tuli vastaan isoja haasteita neuvolapalvelujen muutosten ja useiden henkilöstövaihdosten muodossa. Haasteet vaikuttivat perheiden rekrytointiin, intervention toteuttamiseen sekä lomakkeiden palautumiseen. Haasteet näkyivät terveydenhoitajien palautteissa tutkimuksesta.
Interventio näytti kuitenkin parantaneen perheiden ruokatottumuksia ravitsemussuositusten suuntaan ja ravitsemukseen liittyviä asenteita, joskaan erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä.
Tämän esitutkimuksen tulosten perusteella lastenneuvolan keskeisiä kehittämishaasteita ovat elintapaohjauksen toteuttaminen yksilöllisesti kunkin perheen tarpeiden mukaan, perheen motivointi tarvittavaan muutokseen ja muutoksen saavuttamiseksi tarvittavien keinojen tunnistaminen, sekä tavoitteiden saavuttamisen seuranta. Luotettavat tulokset intervention vaikuttavuudesta ja tulosten pysyvyydestä vaativat laajemman ja pidempikestoisen tutkimuksen.
Juho Vainion Säätiön apurahalla tutkimuksesta kirjoitettiin tutkimusartikkeli, jota tarjotaan kesän 2017 aikana Public Health Nutrition -julkaisulle.

Tulokset: Painoon liittyvät ihanteet ja käyttäytymiset olivat merkittävästi yhteydessä nuorten aikuisten pitkäaikseen painonmuutokseen sekä fyysiseen että psyykkiseen terveyteen (I-III). Kaiken kaikkiaan nuoret aikuiset lihoivat kymmennessä vuodessa (I-III) ja vain neljäsosa nuorista aikuisista onnistui painonhallinnassa (II). Painoihanteet eivät vaikuttaneet tulevaan painonmuutokseen, vaikka valtaosa nuorista naisista ja melkein puolet nuorista miehistä oli tyytymättömiä painoonsa (I). Vain kaksi tekijää ennusti onnistunutta painonhallintaa sekä naisilla että miehillä: Säännöllinen syöminen ja laihduttamattomuus (II). Häiriintyneellä syömiskäyttäytymisellä oli kauaskantoisia seuraamuksia terveyteen, erityisesti se ennusti psyykkistä kuormittuneisuutta (III) ja EDI-2 -kysely osoittautui hyväksi työkaluksi ahmintahäiriön (BED) tunnistamiseen nuorilla naisilla (IV).

Päätelmät: Painoon liittyvät ihanteet ja käyttäytymiset eivät vaikuta ainoastaan nuorten aikuisten painonmuutokseen vaan myös heidän fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen pitkällä aikavälillä. Nuoren aikuisiän aikana normaalipainon säilyttäminen on haasteellista valtaosalle. Painoihanteet eivät selitä kymmenen vuoden painonmuutosta, mutta painoon liittyvistä käyttäytymisistä säännöllinen syöminen ja laihduttamattomuus ennustavat painonhallinnassa onnistumista. Häiriintyneellä syömiskäyttäytymisellä on kauaskantoisia seuraamuksia psyykkiseen terveyteen ja hyvinvointiin sekä naisilla että miehillä ja EDI-2 on toimiva työkalu nuorten naisten ahmintahäiriön seulonnassa.

The research project proceeded very successfully and met the objectives described in the research plan. I had significant contribution to the study concept and design, mainly researched the data and drafted and wrote the manuscripts written in this project according to the aims of the study.

The first article from this project was published in the Diabetes Care (Impact factor 16.019), the highest-ranked journal devoted to diabetes research and treatment (Laitinen TT et al. Diabetes Care 2018). In this study, we showed that participants in the intervention group had a higher probability of achieving the key dietary targets between ages 1 and 20 years compared with their peers in the control group. Importantly, we also observed that participants who achieved more dietary targets had better insulin sensitivity and a more favorable serum lipid profile from childhood to early adulthood

The second article of this project was published in the Pediatrics (Impact factor 5.417), the most-cited journal in pediatric medicine. In this study, we reported the association of success in achieving the main target of an infancy-onset dietary intervention with repeatedly assessed markers of subclinical atherosclerosis. (Laitinen TT et al. Pediatrics. 2020). We showed that participants who achieve the main intervention target, reflecting dietary guidelines, have lower aortic IMT and better aortic distensibility from childhood to early adulthood. The findings are clinically important because increased arterial IMT predicts future cardiovascular events and is associated with higher cardiovascular mortality. In addition decreased arterial distensibility is associated with conventional CVD risk factors, and it is an independent predictor of cardiovascular events.

The third article of this project was recently published in the Hypertension (Impact factor 7.017), the highest-ranked journal devoted to hypertension research. In this study, we showed that achieving the dietary targets of the STRIP, reflecting dietary guidelines, resulted in lower BP levels in healthy children from infancy to young adulthood. (Laitinen TT et al Hypertension 2020). Although the differences in systolic BP and diastolic BP observed between dietary target groups in this study were relatively modest, these findings have a public health importance as cumulative exposure to higher BP levels beginning in childhood has been shown to be harmful and even these small differences might have a substantial effect on future cardiovascular health if maintained for decades.

The fourth manuscript of this project entitled ”Achievement of Targets of Infancy-Onset Dietary Intervention – Association with Metabolic Profile” has been submitted to a high-quality international peer reviewed scientific journal. This study demonstrates that improvements in fat and carbohydrate quality of children’s diets are associated with beneficial changes in serum metabolites, especially those relating to circulating fatty acids which are predictive of cardio-metabolic event risk and type 2 diabetes. Furthermore, achieving a higher number of dietary fat and carbohydrate quality as well as cholesterol targets associated with more pronounced changes in circulating metabolites including some non-lipid metabolites.

Väitöskirjatyö pohjautui suomalaiseen Kardiovaskulaariset Riskitekijät, Ikääntyminen ja Dementian Ilmaantuvuus (CAIDE) tutkimukseen. CAIDE-tutkimukseen osallistujat olivat peräisin neljästä itsenäisestä väestöpohjaisesta satunnaisotoksesta; henkilöt oli tutkittu osana Pohjois-Karjala projektia ja FINMONICA-tutkimusta vuosina 1972, 1977, 1982 tai 1987, kun he olivat keskimäärin 50-vuotiaita (ikäjakauma 39-64 vuotta). Ruoankäyttötiedot kerättiin keski-iän käynnillä. CAIDE-tutkimuksen seurantakäynnille vuonna 1998 kutsuttiin 2000 henkilön satunnaisotos 65-79-vuotiaita Kuopion ja Joensuun alueella asuvia henkilöitä, ja yhteensä 1449 (73 %) heistä osallistui.
Tutkimukset osoittivat, että runsas tyydyttyneiden rasvahappojen (SFA) saanti maitotuotteista ja leipärasvoista keski-iässä oli yhteydessä heikentyneeseen suoriutumiseen prospektiivista muistia mittaavassa testissä, MMSE-testissä sekä lisääntyneeseen lievän muistihäiriön riskiin myöhemmällä iällä. Runsaalla monityydyttymättömien rasvahappojen (PUFA) saannilla ja kalan käytöllä vaikutti puolestaan olevan yhteys mm. parempaan semanttiseen muistiin, ja korkeammalla PUFA-SFA-suhteella parempaan suoriutumiseen psykomotorista nopeutta ja eksekutiivisia toimintoja mittaavissa testeissä. Lisäksi havaitsimme, että kohtalainen kertatyydyttymättömien rasvahappojen (MUFA) ja PUFA:n saanti leipärasvoista keski-iässä vähentää riskiä sairastua dementiaan/AT:iin myöhemmällä iällä, ja kohtalainen SFA:n saanti lisää riskiä – erityisesti Apolipoproteiini E (ApoE) epsilon4 -alleelin kantajilla. Keski-iässä kahvia 3-5 kuppia/vrk nauttivilla henkilöillä oli pienin riski sairastua dementiaan/AT:iin myöhemmällä iällä verrattuna alle 3 kupillista kahvia/vrk nauttiviin. Teen juonnin ja dementiariskin välillä ei löydetty yhteyttä. Lisäksi selvitimme terveellisen ruokavalion yhteyttä dementiariskiin sekä terveellisiä että epäterveellisiä komponentteja sisältävän indeksin avulla. Terveellinen ruokavalio keski-iässä oli yhteydessä pienentyneeseen myöhäisiän dementia/AT -riskiin.
Tiivistetysti, väitöskirjatyö osoitti, että keski-iän epäterveelliset ravitsemustekijät voivat lisätä myöhäisiän dementian/AT:n riskiä ja vaikuttaa negatiivisesti moniin kognitiivisiin toimintoihin, kun taas terveellisillä ravitsemustekijöillä voidaan saada aikaan päinvastainen vaikutus. Saatujen tulosten pohjalta voidaankin esittää, että terveellisillä keski-iän ravitsemustekijöillä voitaisiin parantaa myöhäisiän aivojen terveyttä.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ravitsemuksen aiheuttamia muutoksia lipidiaineenvaihdunnassa soveltaen perinteisten mittausten lisäksi metabolomiikan ja lipidomiikan tutkimusmenetelmiä. Tutkimuskokonaisuuteen sisältyi kolme ravitsemusinterventiota, joiden avulla selvitettiin mm. kalan, n-3 sarjan rasvahappojen, täysjyväviljan ja terveellisen Pohjoismaisen ruokavalion vaikutuksia henkilöillä, joilla oli metabolisen oireyhtymän piirteitä. Juho Vainion säätiön apuraha on osaltaan ollut mahdollistamassa tutkimuskokonaisuuden toteutumista erityisesti AlfaKala –intervention osalta, jonka tuloksiin tässä raportissani keskityn. AlfaKala-tutkimuksessa selvitimme rasvaisen kalan, vähärasvaisen kalan ja runsaasti omega-3 sarjan rasvahappoa sisältävän kasviöljyn (camelinaöljy) vaikutusta glukoosi- ja lipidiaineenvaihduntaan. Interventioon osallistui 79 tutkittavaa, joilla oli heikentynyt sokeriaineenvaihdunta. Interventio toteutettiin vuosien 2013-2014 aikana. Seerumin lipidien rasvahappokoostumuksen ja ruokapäiväkirjojen perusteella tutkittavat noudattivat tutkimusruokavalioita hyvin. Tutkimuksen ensimmäisten tulosten mukaan merkittävimmät muutokset nähdään kasviöljyryhmässä, jossa kokonaiskolesteroli, LDL-kolesteroli, LDL/HDL suhde sekä ApoB/Apo A1 suhde laskivat tilastollisesti merkitsevästi. Mononukleaarisolujen geenien ilmentymistä tarkasteltaessa muutoksia havaittiin sekä kasviöljy että vähärasvaisen kalan ryhmissä, joissa tiettyjen inflammaatioon liittyvän geenien ilmentyminen väheni. Seerumista mitattujen inflammaatiomarkkereiden pitoisuuksissa ei sen sijaan havaittu muutoksia 12 viikkoa kestäneen intervention aikana.

Väitöskirjatutkimuksessa tutkittiin keski-iän glukoosiaineenvaihdunnan ja elintapojen yhteyttä myöhemmän iän kognitioon diabeteksen ehkäisytutkimuksessa (osatyöt II ja II), sekä tarkasteltiin ruokavaliomuutosten roolia kognition heikentymisen ehkäisyssä ikääntyneillä osana monimuotoista elintapaohjelmaa (osatyöt III ja IV).

Diabeteksen ehkäisytutkimuksen (DPS) osallistujat, joiden glukoosiaineenvaihdunta pysyi normaalina keski-iässä toteutetun interventiojakson ajan, suoriutuivat paremmin visuomotorista nopeutta mittaavassa testissä 8 vuotta myöhemmin. Diabeteksen kehittyminen 13 vuoden aikana ei ollut yhteydessä kognitioon. Matalampi rasvan ja erityisesti tyydyttyneen rasvan saanti koko 13 vuoden tarkastelujakson aikana ennusti parempaa kognitiota, kuten myös pienempi painoindeksi ja vyötärönympärys. Kuitenkin painonlasku kognitiotutkimusta edeltävinä vuosina liittyi heikompaan suoriutumiseen. Ikääntyneillä toteutetussa FINGER -tutkimuksessa kaksivuotinen ruokavalioneuvonta paransi ruokavalion laatua interventioryhmässä. Monien vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti laski vertailuryhmässä, mutta pysyi ennallaan interventioryhmässä. Ruokavalion parempi laatu lähtötilanteessa ennusti kognition paranemista kahden vuoden aikana, riippumatta siitä kuuluiko tutkittava interventio- vai vertailuryhmään. Ruokavalion muutokset kahden vuoden aikana olivat erityisesti interventioryhmässä positiivisessa yhteydessä toiminnanohjauksen muutoksiin, mutta eivät muihin kognition osa-alueisiin.

Yhteenvetona voidaan todeta, että hyvä glukoosiaineenvaihdunnan säätely ja terveellinen ruokavalio keski-iässä voivat suojata kognitiiviselta heikentymiseltä, vaikka heikentynyt glukoosinsieto olisi jo todettu.
Terveellisten elintapojen ylläpitäminen on riskiryhmissä tärkeää myös kognition kannalta. Painonlaskun yhteys heikompaan kognitiiviseen suoriutumiseen voi selittyä alkavaan muistisairauteen liittyvällä painon putoamisella. Ikääntyneillä ravitsemussuosituksiin perustuva ruokavalioneuvonta on tehokasta ruokavalion laadun heikentymisen ehkäisyssä ja saattaa siten auttaa myös kognitiivisen heikentymisen ehkäisyssä. Kuitenkin alkutilanteen terveellinen ruokavalio vaikuttaa kognition muutokseen enemmän kuin ruokavalion muutokset kahden vuoden aikana, mikä korostaa pitkän aikavälin ruokavalintojen tärkeyttä aivoterveyden ylläpitämisessä. Ruokavaliomuutosten yhteys toiminnanohjauksen muutoksiin viittaa siihen, että myös korkeammassa iässä tehdyt muutokset voivat ehkäistä kognition heikentymistä. Nämä tulokset tukevat ajatusta siitä, että ruokavaliolla on tärkeä rooli kognitiivisten toimintojen ylläpitämisessä eri ikävaiheissa.

Sain apurahaa Juho Vainion säätiöltä vuosina 2018 ja 2019 väitöskirjani kahden osatyön kirjoittamiseen. Väitöskirjan aiheena oli päiväkodin ruokailuympäristö ja lasten ruoankulutus päiväkodissa. Osatöiden tulokset olivat seuraavat:
Osatyössä 1 havaittiin, että varhaiskasvattajien positiiviset mielipiteet päiväkotiruoasta olivat yhteydessä lasten runsaampaan kasvisten kulutukseen. Sitä vastoin henkilöstön lounastaminen lasten kanssa ja positiivinen mielipide päiväkotiruoasta olivat yhteydessä vähäisempään energiansaantiin. Kannustaminen kasvisten ja hedelmien syömiseen oli yhteydessä runsaampaan kuidun saantiin. Ruoan tarjoilutyyli ei ollut yhteydessä mihinkään tutkituista ravintotekijöistä. Osatutkimuksessa II havaittiin, että lapset söivät enemmän kasviksia ja saivat enemmän kuitua päiväkodeissa, joissa oli eniten ruokailuun liittyviä kirjallisia sääntöjä. Lisäksi päiväkodin johtajan raportoimat yhteistyöhaasteet ruokapalvelun kanssa olivat yhteydessä sekä lasten runsaampaan kuidun saantiin että pienempään todennäköisyyteen syödä hedelmiä ja marjoja. Myös resurssien (suunnitteluajan, henkilökunnan ja materiaalien) puute oli yhteydessä pienempään todennäköisyyteen, että lapset söivät hedelmiä ja marjoja. Muut päiväkotitason tekijät, kuten ruuanvalmistuspaikka, eivät olleet yhteydessä lasten ruoankäyttöön.

Elimistön oksidatiivisen stressitilan tiedetään vaikuttavan monien sairauksien syntyyn. LDL (low density lipoprotein) kuljettamien hapettuneiden lipidien on todettu olevan osallisina valtimoiden kovettumataudissa ja oksidatiivisen stressin tiedetään vaurioittavan DNA:ta ja pahimmillaan johtavan syöpään.
Perinteisesti oksidatiivisen stressin on oletettu olevan sisäsyntyistä ja johtuvan mm. metalli-ioneista, superoksidi radikaaleista tai myeloperoksidaasista. Viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että merkittävä osa elimistön oksidatiivisesta stressitilasta saattaa olla lähtöisin syömästämme ravinnosta ja ruuanvalmistusprosessien aikana syntyneiden hapettuneiden lipidien aiheuttamaa.
Tutkimuksemme tavoitteena oli selvittää ruuan valmistuksen aikana syntyneiden hapettuneiden lipidien osuutta elimistön oksidatiiviseen stressitilaan ja sitä kautta joidenkin sairauksien kehittymiseen. Hypoteesina oli, että hapettuneet lipidit kulkeutuvat verenkiertoon ja niillä on merkittävä rooli oksidatiivisen stressitilan kehittymisessä edistäen mahdollisesti joidenkin elämäntapasairauksien syntyä.
Tutkimukseen valittiin naudanlihaa, sillä sen käyttö Suomalaisissa kotitalouksissa on runsasta ja uusimmat ravitsemussuositukset suosittelevat punaisen lihan käytön vähentämistä. Runsas punaisen lihan syöminen on yhdistetty useisiin syöpiin, mm. paksusuolensyöpään. Tutkimuksessa naudanlihapihviä kypsennettiin pannulla paistaen tai sous-vide menetelmällä vesihauteessa. Menetelmät oli valittu niin, että toinen tapahtuu korkeassa lämpötilassa, mutta on lyhytkestoinen, toinen taas tapahtui matalassa lämpötilassa, mutta kesti useita tunteja. Lihasta haluttiin kuin kotona tehtyä ja syötävää, joten kypsennysajat olivat kuitenkin maltilliset. Tutkimukseen kuului myös satunnaistettu, kaksoissokotetussa kliininen ravitsemustutkimus, jossa tutkimushenkilöt söivät molemmilla tavoilla kypsennettyä naudanlihaa. Lipidien hapettumista ja kypsennysmenetelmien välisiä mahdollisia eroja tutkittiin käyttäen UHPLC-ESI/MS – menetelmää sekä määrittämällä konjugoituneiden dieenien määrä spektrofotometrisesti. Hapettuneiden lipidien määrää sekä tulehdusmerkkiaineiden pitoisuutta määritettiin tutkimushenkilöistä naudanlihapihviaterian jälkeen otetuista plasmanäytteistä.
Lihasta löydettiin kaikkiaan 23 erilaista hapettunutta lipidiä eikä kypsennysmenetelmien väliltä löydetty eroa hapettuneiden lipidien määrässä. Lihasta löydetyistä 23 hapettuneesta lipidistä 15 löydettiin myös tutkimushenkilöiden plasmasta. Hapettuneiden lipidien määrässä oli kuitenkin suurta vaihtelua tutkimushenkilöiden kesken. Tulehdusmerkkiaineiden pitoisuus plasmassa oli alhaisempi sous-vide aterian jälkeen kuin pannulla paistetun aterian jälkeen. HDL (high density lipoprotein) fraktion todettiin sisältävän runsaasti konjugoituneita dieenejä, jotka ovat merkki lipidiperoksidaatiosta ja lipidien hapettumisesta. HDL saattaakin kolesterolin kuljetuksen lisäksi kuljettaa myös hapettuneita lipidejä kudoksista maksaan ja omata näin antioksidanttisia ominaisuuksia.
Yhden aterian sisältämät hapettuneet lipidit saattavat siis lisätä kehon oksidatiivista stressiä sekä tulehdusta. Tutkimushenkilöiden välillä oli kuitenkin suuria eroja hapettuneiden lipidien määrässä, mikä saattaa viitata siihen että toiset ovat herkempiä oksidatiiviselle stressille kuin toiset. Kahden eri kypsennysmenetelmän väliltä ei löydetty eroa hapettuneiden lipidien määrässä. Naudanlihan kohdalla kotiolosuhteita jäljittelevä kypsennys ei lisännyt merkittävästi riskiä kasvattaa elimistön oksidatiivista stressitilaan.

Tämä tutkimus osoittaa, että vanhoista vanhimmilla alhainen kehonpaino on suurempi huolenaihe kuolleisuuden kannalta kuin yleinen lihavuus. Keskivartalolihavuus oli kuitenkin yhteydessä niin kuolleisuuteen kuin heikompaan toimintakykyyn etenkin naisilla. Painoindeksi ja vyötärönympärys näyttävät myösolevan informatiivisempia yhdessä kuin erikseen.

Tutkimuksessa kahden ensimmäisen elinkuukauden aikana annostellut probiootit ja prebiootit vähensivät keskoslasten varhaista itkuisuutta ja flunssan esiintyvyyttä ensimmäisen elinvuoden aikana. Tutkimuksessa oli mukana 94 raskausviikolla 32 – 36 Turun yliopistollisessa keskussairaalassa vuosina 2008 – 2011 syntynyttä keskoslasta, joita on tähän mennessä seurattu 1 v ikään saakka.

Tässä tutkimuksessa erityisesti prebiootit ehkäisivät flunssan ja rinovirusinfektioiden esiintyvyyttä keskosena syntyneillä lapsilla koko seurantavuoden ajan. Ensimmäisen elinvuoden aikana tyypillinen suomalaislapsi sairastaa 6-8 flunssaa, joiden tavallisin aiheuttaja on rinovirus. Ennenaikaisesti syntyneet lapset ovat erityisessä riskissä ylähengitystieinfektioille ja ennen kaikkea vakavammille infektioille.

Tutkimuksen tulokset osoittivat myös, että 19 %:lla keskoslapsista, jotka olivat saaneet tutkimuksen aikana probioottia tai prebioottia esiintyi koliikki-itkua, kun taas lumeryhmässä vastaava luku oli 47 %. Huomion arvoista on, ettö jopa viidesosa imeväisikäisistä kärsii lapsiperheitä huomattavasti kuormittavasta koliikki-itkusta. Koliikin syytä ei edelleenkään tunneta eikä siihen ole olemassa tehokasta hoitoa toistaiseksi. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että koliikkilasten suolistomikrobisto poikkeaa terveiden lasten mikrobistosta.

Juho Vainion Säätiön työskentelyapurahalla valmistelin väitöskirjaani vuonna 2021 aikavälillä 1.6.-30.6.2021 eli 1 kuukauden verran. Apurahalla työskentely jatkui 1.1.-31.5.2022.

Tutkimuksen vaiheet: Ensimmäisenä valmistuneessa osatyössäni 1. lapsen plasma korkea C-vitaminipitoisuus oli suojaavassa yhteydessä esidiabeteksen riskiin. Artikkeli julkaistiin syksyllä 2020 Diabetologia lehdessä. Seuraavaksi valmistui osatyö 3, missä äidin raskaudenaikainen nitraatin tai nitriitin saanti ei ollut yhteydessä lapsen tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen. Tulokset julkaistiin Journal of Nutrition lehdessä syksyllä 2020. Kolmannessa osatyössäni havaittiin, että äidin C-vitamiinin tai raudan saanti ei ollut yhteydessä lapsen esidiabeteksen tai tyypin 1 diabeteksen riskiin. Tulokset julkaistiin keväällä 2021 Nutrients lehdessä

Julkaisut:
Mattila M, Erlund I, Lee H-S, Niinistö S, Uusitalo U, Andrén Aronsson C, Hummel S, Parikh H, Rich SS, Hagopian W, Toppari J, Lernmark Å, Ziegler AG, Rewers M, Krischer JP, Norris JM, Virtanen SM for the TEDDY Study Group. Plasma ascorbic acid and the risk of islet autoimmunity and type 1 diabetes: the TEDDY study. Diabetologia 2020, Feb;63(2):278-286. DOI: 10.1007/s00125-019-05028-z Open access
Mattila M, Niinistö S, Takkinen HM, Tapanainen H, Reinivuo R, Åkerlund M, Suomi J, Ahonen S, Ilonen J, Toppari J, Knip M, Veijola R, Virtanen SM. Maternal nitrate and nitrite intakes during pregnancy and risk of islet autoimmunity and type 1 diabetes – the DIPP cohort study. The Journal of Nutrition 2020, Nov 19;150(11):2969-2976. DOI: 10.1093/jn/nxaa250.
Mattila M, Hakola L, Niinistö S, Tapanainen H, Takkinen HM, Ahonen S, Ilonen J, Toppari J, Veijola R, Knip M, Virtanen SM. Maternal Vitamin C and Iron Intake during Pregnancy and the Risk of Islet Autoimmunity and Type 1 Diabetes in Children: A Birth Cohort Study. Nutrients 2021, Mar 13;13(3):928. DOI: 10.3390/nu13030928. Open access

Juho Vainion Säätiön hakemuksen jälkeen viimeisen osatyöni aiheessa tapahtui muutos. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin tehnyt vielä neljännen osatyön, jossa tutkisin lapsen C-vitamiinin saannin yhteyttä tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen. Hallinnollisista syistä näytti siltä, että työn analyysit ja siten väitöskirjan edistyminen viivästyisivät, joten ohjaajieni kanssa syksyllä 2020 sovin, että osatyön aiheeksi vaihdettaisiin: kasvisten, hedelmien ja marjojen yhteys tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen. Koska loppuvuodesta 2020 kuitenkin lasten C-vitamiinin saantia käsittelevät analyysit alkoivat, palasin alkuperäiseen suunnitelmaan. Viimeisessä osatyössäni selvitin lapsen C-vitamiinin saannin yhteyttä tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen. Alustavien tulosten perusteella lapsen C-vitamiinin saanti varhaislapsuudessa ei näyttäisi olevan yhteydessä esidiabeteksen tai tyypin 1 diabeteksen riskiin. Kuitenkin C-vitamiinin saanti oli joko suojaavassa tai riskiyhteydessä esidiabetekseen vain tietyissä C-vitamiinin aineenvaihduntaa säätelevien geenien alaryhmissä. Tämän osatyön analyysit tehdään Yhdysvalloissa ja siellä niiden edistyminen on venynyt monista syistä. Tämän vuoksi tein ohjaajieni kanssa päätöksen, keväällä 2022, että väitöskirjani koostetaan kolmesta valmistuneesta osatyöstä. Neljännen työn tulokset tulen julkaisemaan postdoc tutkimuksena.

Väitöskirjan tulokset viittaavat siihen, että korkea veren C-vitamiininpitoisuus varhaislapsuudessa saattaa suojata esidiabeteksen kehittymiseltä. Äidin raskaudenaikaisen C-vitamiinin, raudan, nitraatin tai nitriitin saanti ei ole yhteydessä lapsen riskiin sairastua tyypin 1 diabetekseen. Ravintoaineiden tarkkaan säädelty kuljetus istukassa voi olla mahdollinen selittävä tekijä.

Väitöskirjan tutkimukset valmistuivat vuoden 2022 aikana ja sitä kautta väitöskirjani kokonaisuudessaan oli loppusuoralla. Esitarkastus oli valmis tammikuussa 2023 ja väittelin Tampereen yliopistosta 2.6.2023

Diabeetikoiden ja terveiden lasten äitien raskaudenaikaisissa seerumin 25OHD-pitoisuuksissa ei ollut eroa (43.9 nmol/l ja 43.5 nmol/l; n=686). Noin 70 %:lla sekä diabeetikoiden että terveiden lasten äideistä oli raskaudenaikainen D-vitamiininpuutos (seerumin 25OHD-pitoisuus < 50 nmol/l). Löysimme uutta tietoa äidin D-vitamiinin aineenvaihduntaan osallistuvien geenien yhteydestä lapsen riskiin sairastua tyypin 1 diabetekseen. Kahden D-vitamiinireseptorissa (VDR) sijaitsevan SNP:n genotyyppijakauma oli erilainen diabeetikoiden ja terveiden lasten äideillä. VDR välittää D-vitamiinin vaikutukset sen satoihin kohdegeeneihin.
Havaitsimme myös ensimmäistä kertaa että diabeetikoiden äideillä VDR- ja GC-geeneissä (group-specific component) sijaitsevat SNPt yhdistyivät voimakkaammin seerumin 25OHD-pitoisuuteen raskauden aikana kuin terveiden lasten äideillä. GC koodaa D-vitamiinin kuljetuksessa tarvittavaa proteiinia (DBP). Löysimme myös uuden yhteyden seerumin 25OHD-pitoisuuden ja HLA-geenialueen välillä. Ryhmä kudostekijöitä (HLA-B44 supertyyppi) yhdistyi matalaan seerumin 25OHD-pitoisuuteen.
Tutkimuksessamme ei löydetty suoraa yhteyttä äidin raskaudenaikaisen D-vitamiinitason ja lapsen diabetesriskin välillä. Saattaa olla, että D-vitamiinin mahdollinen suojavaikutus jäi näkymättä tässä tutkimusjoukossa, koska D-vitamiinin puutos oli huomattavan yleistä kaikilla äideillä. Diabeetikoiden ja terveiden lasten äidit olivat kuitenkin erilaisia tiettyjen D-vitamiinin aineenvaihduntaan osallistuvien geenien osalta. Löydetty yhteys HLA-geenialueen ja D-vitamiinitason välillä korostaa D-vitamiinin merkittävää roolia puolustusjärjestelmän säätelijänä.
Tuloksemme viittaavat siihen, että äitiin ja raskauteen liittyviin tekijöihin tulisi kiinnittää enemmän huomiota kun tutkitaan tyypin 1 diabeteksen varhaista ohjelmoitumista.

Tutkimusprojektin keskeisenä tavoitteena oli tutkia miten 20-vuotinen STRIP ravinto- ja elintapainterventio parantaa sydänterveyttä geenitoiminnan tasolla. Projektissa tuotettiin myös kokonsa puolesta ainutkertainen verisolujen funktionaalisen genomiikan aineisto, sisältäen 495 henkilön geeniekspressioprofiili intervention ajalta ja 508 henkilön geeniekspressioprofiili intervention jälkeen 26-vuotiaana (335 henkilöltä profiilit molemmista aikapisteistä).

Interventioajalta kerättyjen näytteiden data-analyyseissä havaittiin 385 geenin ekspression eroavan merkitsevästi interventio- ja kontrollinäytteiden välillä. Näistä geeneistä suurin osa (N=377) oli ekspressioltaan matalampi interventionäytteissä. Tarkasteltaessa näiden geenien muodostamia molekylaarisia reittejä havaittiin merkittävä yliedustus seitsemässä reitissä (esim. synnynnäinen immuniteetti ja tulehdusvaste), mukaan lukien TNF-alfa, interferoni ja IL6. Havaitut interventioryhmässä hiljentyneet molekylaariset reitit on aikaisemmissa tutkimuksissa liitetty matala-asteiseen tulehdusvasteeseen ja sydän- ja verisuonitautien riskiin. Yhteenvetona voidaan päätellä, että STRIP interventio heijastuu sydänterveydelle myönteisesti myös geenitoiminnan tasolla. 26-vuotiaana kerättyjen näytteiden analyysissä havaittiin edellä mainitun interventioefektin laimentuminen.

Tutkimme myös STRIP-intervention keskeisen komponentin, ravinnon saturoidun rasvan osuuden (SAFA E%), spesifiä yhteyttä veren geenitoimintaan. Tulokset osoittivat 64 geenin ilmentymisen lisääntyneen ja 10 geenin ilmentymisen vähentyneen. Molekyylireittien aktiivisuusanalyyseistä löytyi yksi reitti (solukalvon biogeneesi), jonka aktiivisuus lisääntyy ja kaksi reittiä (immunoglobuliinikompleksi ja spermatogeneesi). Tämä tulos osoittaa, ettei yllä mainittu interventioefekti muodostu pelkästään ravintorasvan laadusta, vaan kokonaisvaltaisesti STRIP-intervention eri komponenteista.

Mirkka Maukosen maisterintutkielma ”Energian ja energiaravintoaineiden saannin ajoittuminen ja ajoittumisen yhteys lihavuuteen aamu- ja iltatyypeillä” valmistui vuonna 2015 (Helsingin yliopisto). Sen jälkeen tutkimustyö laajentui väitöskirjaksi, joka sisälsi yhteenveto-osan ja neljä tieteellistä artikkelia. Maukonen väitteli filosofian tohtoriksi Helsingin yliopiston Lääketieteen tiedekunnassa 2021 aiheesta ”Associations of chronotype with dietary habits, obesity and genetics – a population-based study in Finnish adults”. Väitöskirjan tulokset osoittivat, että iltatyyppien epäterveellisemmistä ruokatottumuksista (huonompi ruokavalion kokonaislaatu ja myöhäisempi energiansaannin ajoittuminen) huolimatta heillä ei ollut muita suurempi riski lihoa. Sen sijaan iltapainotteinen energiansaanti oli yhteydessä lihavuuteen riippumatta kronotyypistä. Tutkimuksessa havaittiin myös yhteys kronotyypin ja NR1D2 kellogeenin välillä, mikä liittyy hiilihydraatti- ja rasva-aineenvaihduntaan. Kronotyypin geneettistä indeksiä voi hyödyntää kronotyypin tunnistamisessa eri väestöissä. Obesity-lehti nosti 2017 julkaistun tutkimuksen kuukauden tieteelliseksi artikkeliksi ja siitä tehtiin lehdistötiedote, joka huomioitiin mm. New York Timesissa: https://www.nytimes.com/2017/03/08/well/eat/night-owls-eat-less-healthfully-than-morning-people-do.html?mcubz=0

Tiina Suikin maisterintutkielmassa ” Sosiaalisen aikaeroväsymyksen (social jet lag) yhteys kokonaisruokavalion laatuun ja lihavuuteen kronotyypeittäin suomalaisessa aikuisväestössä (2020, HY)” ja siitä tehdyssä artikkelissa tutkittiin sosiaalista aikaeroväsymystä (Suikki ym. 2021), joka tarkoittaa tilaa, jossa ihmisen sisäinen kello pyörii eri ajassa kuin ympäröivä yhteiskunta. Tutkimuksessa havaittiin, että iltatyypeillä oli keskimäärin enemmän sosiaalista aikaeroväsymystä kuin aamutyypeillä. Sosiaalisen aikaeroväsymyksen aste liittyi kuitenkin vain aamutyyppien ruokavalion laatuun ja lihavuuteen.

Tuloksia on esitetty kansainvälisissä konferensseissa:
Maukonen M, Kanerva N, Partonen T, Männistö S. Chronotype and energy intake timing in relation to obesity risk: A 7-year follow-up study in adults. European Congress on Obesity, Vienna, Austria, 5/2018.

Maukonen M, Havulinna A, Partonen T, Kanerva N, Männistö S. Associations of chronotype with clock genes polymorphisms. 13th European Nutrition Conference, Dublin, Ireland, 10/2019.

STRIP-tutkimuksen seurantutkimus toteutettiin tutkittavien ollessa 26-vuotiaita. Yli 500 tutkittavaa osallistui erittäin kattavaan sydän- ja verisuoniterveyden selvitykseen.
STRIP-tutkimuksen seurantatutkimuksen perusteella ensimmäisen 20 ikävuoden aikana annettu ravitsemusneuvonta kantaa vielä vuorella aikuisiällä vaikka neuvontaa ei kuuteen vuoteen tutkittaville enää oltu annettukaan.
STRIP-tutkimuksen laajin raportti julkaistiin erittäin arvostetussa julkaisusarjassa Lancet Child Adolesc Health vuonna 2020:
(Effects of 20-year infancy-onset dietary counselling on cardiometabolic risk factors in the Special Turku Coronary Risk Factor Intervention Project (STRIP): 6-year post-intervention follow-up.
Pahkala K, Laitinen TT, Niinikoski H, Kartiosuo N, Rovio SP, Lagström H, Loo BM, Salo P, Jokinen E, Magnussen CG, Juonala M, Simell O, Jula A, Rönnemaa T, Viikari J, Raitakari OT.
Lancet Child Adolesc Health. 2020 May;4(5):359-369)
Tämän lisäksi STRIP tutkimuksen seurantatutkimuksesta on julkaistu lukuisia muita tärkeitä artikkeleita erittäin hyvissä lehdissä; niistä muutama viimeisimmistä on listattu alla:
Blood Pressure at Different Life Stages Over the Early Life Course and Intima-Media Thickness.
Meng Y, Sharman JE, Koskinen JS, Juonala M, Viikari JSA, Buscot MJ, Wu F, Fraser BJ, Rovio SP, Kähönen M, Rönnemaa T, Jula A, Niinikoski H, Raitakari OT, Pahkala K, Magnussen CG.
JAMA Pediatr. 2024 Feb 1;178(2):133-141
The Influence of Dietary Counseling Over 20 Years on Tracking of Non-High-Density Lipoprotein Cholesterol from Infancy to Young Adulthood.
Meng Y, Niinikoski H, Rovio SP, Fraser BJ, Wu F, Jula A, Rönnemaa T, Viikari JSA, Raitakari OT, Pahkala K, Magnussen CG.
J Pediatr. 2024 Jan;264:113776.
Association of tobacco smoke exposure with metabolic profile from childhood to early adulthood: the Special Turku Coronary Risk Factor Intervention Project.
Lehtovirta M, Pahkala K, Rovio SP, Magnussen CG, Laitinen TT, Niinikoski H, Lagström H, Viikari JSA, Rönnemaa T, Jula A, Ala-Korpela M, Raitakari OT.
Eur J Prev Cardiol. 2024 Jan 5;31(1):103-115
An Infancy-Onset 20-Year Dietary Counselling Intervention and Gut Microbiota Composition in Adulthood.
Keskitalo A, Munukka E, Aatsinki A, Saleem W, Kartiosuo N, Lahti L, Huovinen P, Elo LL, Pietilä S, Rovio SP, Niinikoski H, Viikari J, Rönnemaa T, Lagström H, Jula A, Raitakari O, Pahkala K.
Nutrients. 2022 Jun 27;14(13):2667
Dietary Intervention in Infancy and Cognitive Function in Young Adulthood: The Special Turku Coronary Risk Factor Intervention Project.
Rovio SP, Salo H, Niinikoski H, Lagström H, Salo P, Viikari JSA, Rönnemaa T, Jula A, Raitakari OT, Pahkala K.
J Pediatr. 2022 Jul;246:184-190.e1

Ilman Juho Vainion säätiön mittavaa tukea tutkimuksemme toteutus ei olisi ollut mahdollista.

STRIP-tutkimuksen seurantutkimus toteutettiin tutkittavien ollessa 26-vuotiaita. Yli 500 tutkittavaa osallistui erittäin kattavaan sydän- ja verisuoniterveyden selvitykseen.
STRIP-tutkimuksen seurantatutkimuksen perusteella ensimmäisen 20 ikävuoden aikana annettu ravitsemusneuvonta kantaa vielä vuorella aikuisiällä vaikka neuvontaa ei kuuteen vuoteen tutkittaville enää oltu annettukaan.
STRIP-tutkimuksen laajin raportti julkaistiin erittäin arvostetussa julkaisusarjassa Lancet Child Adolesc Health vuonna 2020:
(Effects of 20-year infancy-onset dietary counselling on cardiometabolic risk factors in the Special Turku Coronary Risk Factor Intervention Project (STRIP): 6-year post-intervention follow-up.
Pahkala K, Laitinen TT, Niinikoski H, Kartiosuo N, Rovio SP, Lagström H, Loo BM, Salo P, Jokinen E, Magnussen CG, Juonala M, Simell O, Jula A, Rönnemaa T, Viikari J, Raitakari OT.
Lancet Child Adolesc Health. 2020 May;4(5):359-369)
Tämän lisäksi STRIP tutkimuksen seurantatutkimuksesta on julkaistu lukuisia muita tärkeitä artikkeleita erittäin hyvissä lehdissä; niistä muutama viimeisimmistä on listattu alla:
Blood Pressure at Different Life Stages Over the Early Life Course and Intima-Media Thickness.
Meng Y, Sharman JE, Koskinen JS, Juonala M, Viikari JSA, Buscot MJ, Wu F, Fraser BJ, Rovio SP, Kähönen M, Rönnemaa T, Jula A, Niinikoski H, Raitakari OT, Pahkala K, Magnussen CG.
JAMA Pediatr. 2024 Feb 1;178(2):133-141
The Influence of Dietary Counseling Over 20 Years on Tracking of Non-High-Density Lipoprotein Cholesterol from Infancy to Young Adulthood.
Meng Y, Niinikoski H, Rovio SP, Fraser BJ, Wu F, Jula A, Rönnemaa T, Viikari JSA, Raitakari OT, Pahkala K, Magnussen CG.
J Pediatr. 2024 Jan;264:113776.
Association of tobacco smoke exposure with metabolic profile from childhood to early adulthood: the Special Turku Coronary Risk Factor Intervention Project.
Lehtovirta M, Pahkala K, Rovio SP, Magnussen CG, Laitinen TT, Niinikoski H, Lagström H, Viikari JSA, Rönnemaa T, Jula A, Ala-Korpela M, Raitakari OT.
Eur J Prev Cardiol. 2024 Jan 5;31(1):103-115
An Infancy-Onset 20-Year Dietary Counselling Intervention and Gut Microbiota Composition in Adulthood.
Keskitalo A, Munukka E, Aatsinki A, Saleem W, Kartiosuo N, Lahti L, Huovinen P, Elo LL, Pietilä S, Rovio SP, Niinikoski H, Viikari J, Rönnemaa T, Lagström H, Jula A, Raitakari O, Pahkala K.
Nutrients. 2022 Jun 27;14(13):2667
Dietary Intervention in Infancy and Cognitive Function in Young Adulthood: The Special Turku Coronary Risk Factor Intervention Project.
Rovio SP, Salo H, Niinikoski H, Lagström H, Salo P, Viikari JSA, Rönnemaa T, Jula A, Raitakari OT, Pahkala K.
J Pediatr. 2022 Jul;246:184-190.e1

Ilman Juho Vainion säätiön mittavaa tukea tutkimuksemme toteutus ei olisi ollut mahdollista.

Maitoproteiineja kohtaan kehittyvän immuunivasteen yhteys tyypin 1 diabetesriskiin

TRIGR-tutkimus on satunnaistettu kokeellinen tutkimus, jossa selvitettiin pilkottua lehmänmaitoproteiinia sisältävän äidinmaidonkorvikkeen vaikutusta tyypin 1 diabeteksen riskiin verrattuna tavanomaiseen korvikkeeseen. Korvikkeen laadulla ei TRIGR-tutkimuksen pääanalyyseissa havaittu olevan vaikutusta lasten diabetesriskiin (Writing Group for the TRIGR Study Group, Knip M, Akerblom HK, Al Taji E, Becker D, Bruining J, ym. (2018) Effect of Hydrolyzed Infant Formula vs Conventional Formula on Risk of Type 1 Diabetes: The TRIGR Randomized Clinical Trial. JAMA 319:38-48).

Tässä TRIGR-kohorttiaineistolla tehdyssä tutkimuksessa havaitsimme, että vastasyntyneiden napaverestä ja 0-3-vuotiaiden lasten verestä mitatut korkeammat lehmänmaidon proteiineja vastaan kehittyvien vasta-aineiden määrät olivat yhteydessä suurempaan tyypin 1 esidiabeteksen ja diabeteksen riskiin.

Äidinmaidonkorvikkeiden ja maitotuotteiden kulutuksen yhteys tyypin 1 diabetesriskiin

Havaitsimme myös, että suurempi äidinmaidonkorvikkeen kulutusmäärä 6 kuukauden ikään mennessä liittyi yllättäen vähäisempään riskiin kehittää tyypin 1 esidiabetes, erityisesti niillä vauvoilla, jotka saivat tavanomaista äidinmaidonkorviketta. Pilkottuja lehmänmaitoproteiineja sisältävää äidinmaidonkorviketta saaneilla lapsilla ei havaittu vastaavaa suojayhteyttä.

Toisaalta runsas nestemäisen maidon kulutus imeväisiän jälkeen 1,5-10 vuoden iässä altisti diabetekselle, erityisesti niitä lapsia, jotka olivat imeväisiässä saaneet pilkottua proteiinia sisältävää äidinmaidonkorviketta tai joita oli imetetty yli 6 kuukauden ikään, eli niitä lapsia, jotka eivät olleet altistuneet kovinkaan paljon lehmänmaitoproteiinille alle 6 kuukauden iässä. Puolestaan lasten hapanmaitotuotteiden kulutus yhdistyi pienempään esidiabeteksen riskiin. Juustojen kulutus ei ollut yhteydessä esidiabeteksen tai diabeteksen kehittymiseen.

Äidinmaidonkorvikkeiden ja maitotuotteiden kulutuksen yhteys immuunivasteisiin maidolle

Lisäksi tarkastelimme, miten erityyppisten maitotuotteiden kulutus on yhteydessä maitoa kohtaan kehittyviin immuunivasteisiin. Kuten odotettua, tavanomaisen äidinmaidonkorvikkeen käyttö korreloi suoraan maitovasta-ainetasojen kanssa. Puolestaan pilkottua proteiinia sisältävän korvikkeen käyttö oli yhteydessä pienempiin maito-vasta-ainetasoihin niillä vauvoilla, jotka eivät saaneet äidinmaitoa, ja imetetyillä vauvoilla ei näkynyt mitään yhteyksiä. Imeväisiän jälkeen vain nestemäisen maidon käyttö korreloi maitovasta-ainetasojen kanssa, ja puolestaan hapanmaitotuotteilla ja juustoilla ei ollut yhteyttä maitovasta-ainetasoihin.

Kaiken kaikkiaan tuloksemme viittaavat siihen, että nestemäisen maidon kulutus imeväisiän jälkeen, mutta ei siis varhaisessa vaiheessa, saattaa osittain selittää havaitut yhteydet poikkeavan korkean maitoa kohtaan kehittyvän immuunivasteen ja suuremman sairastumisriskin välillä.

Johtopäätökset
Kohonneet immuunivasteet lehmänmaidolle ja runsas nestemäisen maidon kulutus imeväisiän jälkeen liittyvät tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen. Sen sijaan lehmänmaitoproteiineja sisältävälle äidinmaidonkorvikkeelle altistuminen alle 6 kuukauden iässä voi parantaa sietokyvyn kehittymistä lehmänmaitoa kohtaan ja vähentää sairastumisriskiä.

Työstä kirjoittamamme artikkeli on parhaillaan arvioitavana Diabetes Care -lehdessä otsikolla “Enhanced immune response to cow’s milk and cow’ milk consumption are associated with the development of islet autoimmunity and type 1 diabetes – the TRIGR study”.

Loppuraportti

Varhaislapsuudessa alkanut sepelvaltimotaudin riskitekijöiden interventiotutkimus- vaikutus riskitekijöihin

Vuonna 2015 oli tarkoitus tutkia voidaanko väitöskirjatyön ensimmäisessä osassa havaittu ero metabolisen oireyhtymän esiintyvyydessä ennustaa jo lapsuudessa tiettyjen merkkitekijöiden avulla. Näkyykö aortan IMT -(intima media thickness), elastisuus- tai FMD- (flow-mediated dilation) arvoissa eroa metaboliseen oireyhtymään sairastuvilla verrattuna nuoriin, joille metabolista oireyhtymää ei kehity.

Hain apurahaa väitöskirjatyöhön seitsemän kuukauden ajalle vuodeksi 2015. Haettava summa oli 3700 euroa. Juho Vainion säätiöltä haettava apuraha mahdollisti työskentelyn haetun apurahakauden ajan lääketieteen opiskelujen ohella.

Vuonna 2015 tutkin onko verisuonissa eroa interventio- ja kontrolliryhmän välillä. Tutkimuskuukausina tutkin minkälaista dataa perheistä oli kerätty ja miten datan keräys oli suoritettu sekä tarkastin tilastotieteilijöiden avustuksella eri datapisteitä. Lisäksi perehdyin kirjallisuuteen asian tiimoilta.

Tutkin erilaisia verisuonten kuntoa kuvaavia ultraääni-markkereita ja ryhmittelin nuoria riskitekijöiden mukaan. Keskityin aluksi 5 vuoden dataan ja eri mittausmarkkereihin. Esimerkiksi metabolisen oireyhtymän perusteella muodostin riskiklustereita ja hypoteesina oli nähdä haitallisten elämäntapojen vaikutus nuorten verisuonissa. Ryhmitysten perusteella eritoten lihavuus ja liikkumattomuus näkyi jo alle 20-vuotiaiden suonissa.

Valitettavasti itsenäistä julkaisua näistä tuloksista ei loppujen lopuksi tullut.
Kiinnostavia tuloksia löytyi, yhteyksiä vaikutti löytyvän metabolisen syndrooman ja eritoten sydämen vasemman eteisen massan suhteen. Lisäksi muodostin erilaisia riskiklustereita (tupakointi/lihavuus/liikunta ym.) ja tutkin näiden vaikutusta verisuonten uä-muuttujiin. Valitettavasti valmiita julkaisuja ei 7 kuukauden apurahan avulla tullut. Arkistoidun datan tarkistamisessa arkistokaapeissa kului yllättävän paljon aikaa, kuin myös tilastoidun datan läpi käymisessä sekä muuttujakoodien muodostamisessa.

The research included in this thesis has addressed the association of environmental, anthropometric, lifestyle, socioeconomic and sex specific factors with vitamin D isoforms (D2 and D3). Particularly, the association of oral contraceptives with increase in D2 and D3 has been addressed for the first time from NFBC1966. However, the marginal increase in D2 and D3 has little to no clinical significance. Previous findings using the same data from NFBC1966 has reported an increase in inflammatory biomarker (CRP) and alteration in metabolic profiles in women who used oral contraceptives. More clear understanding on the relationship between oral contraceptive pills, inflammation and vitamin D are warranted in future investigations. The seasonal influence on D2 and D3 concentrations replicated in our study are also noticeable. The results may suggest safe sun exposure during summer months and dietary intake of vitamin D-rich sources during winter to maintain optimal serum 25(OH)D concentration. In Finland, only D3 is used for the fortification of food products in Finland from 2003. In addition, the supplements predominantly contain D3 rather than D2. The efficacy of fortification with D3 in increasing serum 25(OH)D concentration in Finland has been reported recently. The efficacy of D3 in increasing/maintaining 25(OH)D concentration in the same study population could be tested in future in the longitudinal follow-up (31–46 years). Body mass index (BMI) was inversely associated with leukocyte telomere length (LTL). In addition, the association of BMI with LTL was modestly attenuated, when adjusted for C-reactive protein. C-reactive protein concentration may mediate the association between BMI and telomere length. However, 25(OH)D was not associated LTL in young adult population. It is plausible that these associations may be pronounced in middle age adults and could be tested longitudinally in NFBC1966. BMI was associated positively with molecular clusters (interleukins, adhesion molecules, acute phase proteins and chemokines). The identification of inflammatory biomarkers related to BMI may act as candidates in future epidemiological studies to evaluate the effect of inflammation or inflammatory pathways contributing to BMI related metabolic health outcomes. 25(OH)D was inversely associated with certain biomarkers after correcting for multiple confounders. The mediating effect of reduced 25(OH)D in BMI associated inflammation (alpha-1-acid glycoprotein) was very small, i.e. only 1.5% of the effect of BMI suggesting that very high concentration of vitamin D would be needed to reduce the effect of BMI. In addition, randomised controlled trials investigating vitamin D supplementation in adults with overweight or obesity have reported little to no evidence on the effects on inflammatory status. The results warrants for replication in further studies. The review of literature (study IV; thesis) addressed the importance of vitamin D during pregnancy and the regulatory role of vitamin D in inflammation. The review recognised the gaps regarding the association between vitamin D and inflammation reported in multiple epidemiological studies.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää iäkkäiden yksinäisyyden yleisyyttä ja yksinäisyyden merkitystä ruokavalioon, elämänlaatuun ja toiminnanvajeiden ilmaantumiseen. Tutkimus oli jatkoa aikaisempaan ”Ruokavalio ja varhainen kasvu vanhuuden fyysisen ja kognitiivisen toimintakyvyn määrittäjänä” -tutkimukseen, jota Juho Vainion säätiö rahoitti 18750 € (201510016). Tutkimuksen oli tarkoitus kestää vuoden. Koska tutkimus ei ole onnistunut saamaan muista suomalaisista säätiöistä apurahoja ja koska hakija on saanut vakituisen työpaikan 1.2.2020 alkaen ja siten lopettaa tutkimuksen tekemisen, joudutaan tutkimus keskeyttämään etukäteen. Käyttämättä jäänyt apuraha (11000€) palautetaan Juho Vainion säätiölle.
Tutkimuksen 2 kuukauden aikana työstettiin yksinäisyyttä koskeva kyselylomake analysointikäyttöiseksi. Tutkimusaineistossa itsensä yksinäiseksi kokevien iäkkäiden osuus oli 11%, mikä on samaa suurusluokkaa kuin aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu. Alustavat analyysit yksinäisyyden merkityksestä ruokavalioon osoittivat, että itsensä yksinäiseksi kokevat syövät vähemmän kasviksia ja hedelmiä ja harvemmin lämpöisen aterian kuin vahvempaa osallisuutta kokevat.

Ravitsemus muistisairaan kodissa tutkimuksessa tutkittiin kotona asuvien muistisairaiden ja heidän puolisohoitajiensa ravitsemusta. Räätälöidyn ravitsemushoidon vaikuttavuutta tutkittavien painoon, ravitsemustilaan, ravintoaineiden saantin, elämänlaatuun ja kaatumisiin tutkittiin satunnaistetulla, kontrolloidulla tutkimusasetelmalla.
Tutkimukseen osallistui 99 pariskuntaa. Muistisairaiden keski-ikä oli 77,4 ja puolisohoitajien 75,2 vuotta. Alkutilanteessa muistisairaista 44 % ja puolisohoitajista 16 % olivat MNA-testin perusteella aliravitsemusriskissä. Muistisairaista miehistä 47 % ja naisista 71 % sai proteiinia alle 1 g kehon painokiloa kohden, vastaavat luvut puolisohoitajamiehillä noin 71 %, ja naisilla 49 %. Noin puolet tutkittavista sai suosituksia vähemmän C- ja E-vitamiinia, ja folaatin saanti oli valtaosalla tutkittavista suosituksia alhaisempaa. Räätälöidyllä ravitsemushoidolla ei ollut vaikutusta muistisairaiden henkilöiden painoon, mutta ohjaus paransi interventioryhmään kuuluvien ravintoaineiden saantia ja elämänlaatua. Lisäksi interventioryhmään kuuluvilla muistisairailla havaittiin merkitsevästi vähemmän kaatumisia verrattuna kontrolliryhmään.

Kotona asuvat muistisairaat ja heidän puolisohoitajansa ovat heterogeenisia ravitsemuksen suhteen, joten räätälöidylle ravitsemusohjaukselle on tarvetta. Miehet puolisohoitajina saattavat tarvita erityistä tukea ravitsemuksessa. Kotikäynneillä toteutettu räätälöity ravitsemusohjaus tulisi olla osana kotona asuvien muistisairaiden ja heidän puolisoidensa hyvää hoitoa.

Juho Vainion säätiön myöntämillä tutkimusapurahoilla (#202100523 ja #201910120) on saatu viimeisteltyä tutkimushanke loppuvuodesta 2022 sisältäen yhteensä seitsemän vertaisarvioitua alkuperäisjulkaisua sekä Helsingin yliopistossa viimeistelty väitöskirja. Tutkimushanke on tuonut laaja-alaisesti uutta ja kaivattua tietoa hengenvaarallisen aivoverenvuodon, lukinkalvonalaisen verenvuodon eli subaraknoidaalivuodon (SAV) ilmaantuvuudesta, kuolleisuudesta, tautitaakasta sekä elintapoihin liittyvistä riskitekijöistä. Väitöskirja sekä tutkimusjulkaisut on liitetty osaksi tätä loppuraporttia.

Yksittäisten tulosten osalta tutkimushanke on muun muassa osoittanut, että sekä vapaa-ajan että työmatkan fyysinen aktiivisuus suojaa SA-vuodolta erityisesti tupakoitsijoilla, jolloin hyvän saatavuuden ja halvan hinnan takia sitä voidaan suositella kaikille iästä, sukupuolesta ja perussairauksista huolimatta. Tämän lisäksi hanke on kumonnut aikaisemmin raportoituja lihavuuden suotuisia vaikutuksia SAV-riskin ja -kuolleisuuden osalta, jotka näyttäisivät todellisuudessa selittyvän käytännössä kokonaan sillä, että laihat ja normaalipainoiset ihmisten tupakoivat lihavia useammin. Lisäksi tutkimushanke on osoittanut, että lihavuus ja verenpainetauti altistavat SAV-potilaita myöhäsiskeemisille komplikaatioille sekä huonolle toipumiselle. Tupakoinnin suhteen hanke on taas vahvistanut aikaisemmat epäilyt tupakan kausaalisesta (ei vain assosiatiivisesta) roolista SAV:n taustalla.

Epidemiologisten suureiden osalta tutkimushanke on raportoinut muun muassa, että SAV:n ilmaantuvuus vaihtelee merkittävästi maiden välisten erojen lisäksi myös maansisäisesti, jonka takia alueellisten ilmaantuvuuslukujen yleistäminen koskemaan koko kansallista väestöä on johtanut merkittäviin väärintulkintoihin. Tämän takia muun muassa Suomen SAV-ilmaantuvuutta on pidetty väärin perustein poikkeuksellisen korkeana kymmeniä vuosia. Lisäksi hankkeen tähänastisten tulosten mukaan SAV:n tautitaakka näyttäisi olevan huomattavasti suurempi aikaisempaan arvioon nähden tappaen suomalaisia keski-ikäisiä jopa useammin kuin aivoinfarktit (~80% kaikista aivohalvauksista). Kuolleisuuden suhteen hankkeen osatutkimukset ovat myös raportoineet, että SAV:n kuolleisuusluvut ovat laskusuuntaiset ympäri maailman. Tästä huolimatta taudin kuolleisuuden muutoksissa näyttäisi olevan paljon eroavaisuuksia naisten ja miesten sekä eri ikäryhmien välillä. Esimerkiksi nuorten naisten kuolleisuuden laskiessa nopeasti iäkkäiden miesten kuolleisuusluvut näyttäisivät olevan hälyyttävästi tasaisesti nousemassa.

Väitöskirjatyöni osatyö yksi käsitteli ravinnon folaatin ja B12-vitamiinin saannin yhteyttä masennusriskiin. Vähiten folaattia saaneilla keski-ikäisillä itäsuomalaisilla miehillä havaittiin yli kaksinkertainen riski sairastua sairaalahoitoiseen masennukseen eniten folaattia saaneisiin verrattuna. Väitöskirjatyössä tarkasteltiin myös sitä, miten masennusriski muuttui aineiston seurantavuosien lisääntyessä. Sen sijaan B12-vitamiinin saannilla ei havaittu olevan yhteyttä masennusriskiin. Osatyön kaksi tavoitteena oli selvittää, ovatko seerumin rasvahappojen pitoisuudet tai omega-6-/omega-3-rasvahappojen suhde yhteydessä masennusriskiin. Osatyössä havaittiin, että mitkään yksittäiset rasvahapot, omega-3-rasvahappojen kokonaissaanti tai omega-6/omega-3-rasvahappojen suhde eivät olleet yhteydessä sairaalahoitoisen masennuksen riskiin. Osatyössä kolme selvitettiin kahvin ja teen juomisen ja kofeiinin kokonaissaannin yhteyttä masennusriskiin. Kahvin havaittiin olevan yhteydessä pienempään riskiin, mutta teen juonnilla tai kofeiinin kokonaissaannilla ei havaittu vastaavaa yhteyttä.Väitöskirjatyöni osatyössä neljä tarkasteltiin ruokavalion kokonaisuutta. Terveellisempien ruokailutottumusten eli kasvisten, hedelmien, marjojen, kalan, kanan, täysjyväviljan ja vähärasvaisen juuston syömisen, havaittiin olevan yhteydessä vähäisempään masennusriskiin seurannan aikana. Lisäksi epäterveellisemmät ruokailutottumukset eli lihavalmisteiden, sokeroitujen juomien ja jälkiruokien, valmisruokien, vaalean vehnäleivän ja perunavalmisteiden syöminen, oli yhteydessä suurempaan masennusoireiden esiintyvyyteen tutkimuksen nelivuotisseurannassa, muttei suurempaan masennusriskiin seurannan aikana.
Väitöskirjatyön viides osajulkaisu pohjautuu Suomalaiseen Diabeteksen ehkäisytutkimukseen. Tutkittavat, 522 keski-ikäistä naista ja miestä, jotka olivat ylipainoisia ja joilla oli heikentynyt glukoosinsieto, satunnaistettiin interventio- ja vertailuryhmiin. Interventiossa keskeisiä tavoitteita oli painon pudottaminen, kuidun saannin lisääminen, rasvan määrän ja laadun saaminen suosituksia vastaavalle tasolle sekä päivittäinen liikunta. Vertailuryhmä sai yleisiä ohjeita ruokavalion laadun parantamiseksi ja liikunnan lisäämiseksi, mutta ei yksilöllistä elämäntapaohjausta.
Väitöskirjatyöni tässä osatyössä tarkasteltiin niitä 140 mukana ollutta tutkittavaa, joilta oli tieto masennusoireista ennen ja jälkeen kolmivuotisen elämäntapaintervention. Masennusoireita arvioitiin Beckin masennusasteikolla. Intensiivinen elämäntapainterventio vähensi tutkittavien masennusoireita, mutta myös vertailuryhmässä masennuspisteet laskivat. Masennuspisteiden laskua selitti muun muassa painonpudotus.

Väitöskirjatyöni johtopäätöksenä voidaan sanoa, että ravinnolla, niin yksittäisillä ruoka- ja ravintoaineilla kuin ruokavalion kokonaisuudellakin, saattaa olla yhteyttä riskiin sairastua masennukseen. Tutkimuksen tulokset tukevat aiempaa tutkimusnäyttöä aiheesta, mutta ruokavalion kokonaisuuden tarkasteleminen on näkökulma, jota vasta viimeisen viiden vuoden aikana ollaan enemmän tutkittu.

Tutkimuksessa tarkasteltiin ravintokuidun eri fraktioiden, sekä eri lähteistä peräisin olevan ravintokuidun saannin yhteyttä toistetun autovasta-ainepositiivisuuden ja tyypin 1 diabeteksen riskiin. Tutkittavat olivat vuosina 1997–2004 syntyneitä Tyypin 1 diabeteksen ennustaminen ja ehkäisy (DIPP) -kohortin lapsia, joita seurattiin kuuden ensimmäisen elinvuoden ajan kuidunsaannin, autovasta-ainepositiivisuuden, ja tyypin 1 diabeteksen suhteen. Seeruminäytteistä määritetty toistettu autovasta-ainepositiivisuus kehittyi 247 lapselle 5626:sta, ja tyypin 1 diabetes kehittyi 94 lapselle 5674:sta. Lasten kuidunsaanti määritettiin 3–12 kk välein kerätyistä kolmen päivän ruokapäiväkirjoista.

Tulokset
Kaikkien kuitufraktioiden suurempi saanti oli yhteydessä suurempaan autovasta-ainepositiivisuuden riskiin. Vastaavat riskiyhteydet havaittiin siis sekä liukenemattomalla kuidulla, pitkäketjuisella liukoisella kuidulla, että oligosakkarideilla. Tulokset olivat samankaltaisia myös tyypin 1 diabeteksen riskin suhteen. Kun kuituarvoihin lisättiin mukaan myös äidinmaidon oligosakkaridit, joiden saanti saattaa olla rintaruokituilla lapsilla huomattavan suurta, kokonaiskuidunsaanti ei ollut enää yhteydessä autoimmuniteetin riskiin. Nimenomaisesti oligosakkaridifraktiota tarkastellessa yhteys kääntyi jopa suojayhteydeksi, kun äidinmaidon oligosakkaridit olivat mukana. Eri lähteistä peräisin olevaa kuitua tarkastellessa viljakuidun saanti oli yhteydessä sekä suurempaan autovasta-ainepositiivisuuden, että suurempaan tyypin 1 diabeteksen riskiin.

Johtopäätökset
Suurempi ravintokuidun saanti varhaislapsuudessa oli yhteydessä suurempaan tyypin 1 diabeteksen autoimmuniteetin riskiin riippumatta tarkastellusta kuitufraktiosta. Kuitufraktioiden väliset fysikokemialliset eroavaisuudet eivät siis vaikuta selittävän riskiyhteyttä, eivätkä tutkimuksen tulokset täten anna syytä suosia tai välttää tietyn tyyppistä kuitua korkean diabetesriskin lapsilla. Äidinmaidon oligosakkaridien mahdollisia suojavaikutuksia olisi tarpeellista tutkia tulevaisuudessa tarkemmin.

Julkaisu:
Salo TEI, Takkinen HM, Niinistö S, Peltonen EJ, Åkerlund M, Ilonen J, Toppari J, Knip M, Veijola R, Hakola L, Virtanen SM. Dietary fibre fractions and risk of islet autoimmunity and type 1 diabetes. Lähetetty arvioitavaksi.

Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä terveyttä edistävät elintavat ovat tehokkaita. T2D-GENE-tutkimuksessa selvitettiin ensimmäisen kerran maailmassa, onko elintapainterventio tehokas myös heillä, joilla on suurentunut geneettinen riski tyypin 2 diabetekselle. Aiemmissa tutkimuksissa geneettistä taustaa ei ole pystytty huomioimaan tutkittavia rekrytoitaessa ja jälkikäteen tehdyissä analyyseissä on voitu tarkastella ainoastaan yksittäisiä geenimuotoja.

Tutkimuksessamme todettiin, että kaikki hyötyvät elintapainterventiosta. Siis myös he, joilla on suurentunut geneettinen riski tyypin 2 diabetekselle. Tulos on erittäin arvokas ja johtaa siihen, että geneettistä riskiä ei ole tarpeen ryhtyä seulomaan, vaan elintapainterventio tulee kohdentaa kaikille, joilla on suurentunut riski esim. ylipainon tai suurentuneen paastoveren sokeripitoisuuden vuoksi.

Toinen arvokas tulos tutkimuksestamme on, että ryhmä- ja internetpohjainen ohjaus osoittautui tehokkaaksi tavaksi muokata elintapoja. Aiemmissa tutkimuksissa on ollut tyypillisesti lukuisia yksilökontakteja, mihin terveydenhuollossamme ei nykyisellään ole mahdollisuuksia. Tehokas ohjaus voidaan siis toteuttaa resursseja säästävämmin.

Rahoituksen turvin analysoitiin tulokset FADSDIET-tutkimuksesta, jossa 59 tutkittavaa nautti auringonkukkaöljylisää 4 viikon ajan. Auringonkukkaöljy toimi linolihapon lähteenä. Tutkimuksessa selvitettiin, miten FADS1-geenin rs174547-genotyyppi vaikuttaa elimistön vasteisiin linolihapolle ja matala-asteiseen tulehdukseen. Vasteita tarkasteltiin mm. määrittämällä lipidimediaattoreita. Määritykset tehtiin Karoliinisessa Instituutissa osana dosentti Maria Lankisen silloista post doc -tutkimusta. Tutkimuksessa havaittiin huomattavia eroja genotyyppien välillä. Mm. verenkierrosta mitattava matala-asteisen tulehduksen indikaattorin, herkän C-reaktiivinen proteiinin (hs-CRP) pitoisuus pieneni auringonkukkaöljyn käytön myötä TT-genotyypillä, kun taas CC-genotyypillä hs-CRP-pitoisuus suureni. Mielenkiintoisesti ja yllättävästi vaste rasvakudoksessa tulehdukseen liittyvien geenien ekspressiota tutkittaessa vaste oli täysin päinvastainen. TT-genotyypillä havaittiin korrelaatio plasman eikosanoidien ja linohaposta muodostettavan arakidonihapon välillä. CC-genotyypillä tätä korrelaatiota ei havaittu.

Final report: My doctoral project was completed in 2020.

The main objective of this doctoral dissertation is to observational insight into the impact of the serum long-chain omega-3 polyunsaturated fatty acids (PUFA) and mercury (for both of which fish is the major source) with cardiac electrophysiology and performance during an exercise test, contributing to decreased risk for cardiovascular disease (CVD) events.

Specific parameters used in the study in relation to cardiac electrophysiology and performance are as follows: 1-Cardiac repolarization, measured by QT and JT intervals. 2-Exercise cardiac power and its component, cardiorespiratory fitness (Vo2max) and maximal systolic blood pressure during exercise. 3-Cardiac autonomic function, measured by heart rate at rest, peak heart rate during exercise and heart rate recovery. 4- Cardiac oxygen balance, measured by exercise-induced myocardial ischemia.

This project will increase the understanding for mechanisms by which long-chain omega-3 PUFA from fish may reduce the risk of CVD. The outcomes will inform the development of dietary recommendations or guidelines of long-chain omega-3 PUFA and may improve national agriculture and food industry and benefit public health, if intake of fish in increased. My doctoral study, as a part of Kuopio Ischaemic Heart Disease Study (KIHD) has started in the October 2015, including 4 original articles and a doctoral summary. In the first study of this doctoral thesis, we found a positive association between omega-3 PUFA and QT and JT intervals, independent indicators of the cardiac repolarization.

Article 1: ”Associations of the Serum Long-Chain Omega-3 Polyunsaturated Fatty Acids and Hair Mercury with Heart-Rate Corrected QT- and JT-intervals in Men: The Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study”. European Journal of Nutrition, 2016; 56: 2319-2327 The results of our second study indicated a direct association between omega-3 PUFA and exercise cardiac power and cardiorespiratory fitness, strong indicators of cardiac exercise capacity.

Article 2: ”The association of serum long-chain n-3 PUFA and hair mercury with exercise cardiac power in men”. British Journal of Nutrition 2016; 116:487-495. Our results of the third manuscript, supported our initial hypothesis that higher omega-3 PUFA concentration have a generally beneficial association with resting heart rate and heart rate recovery after exercise.

Article 3: ”Associations of the serum long-chain omega-3 polyunsaturated fatty acids and hair mercury with resting heart rate, peak heart rate during exercise and heart rate recovery after exercise in middle-aged men”. British Journal of Nutrition. 2018; 119: 66-73. The result indicates that higher serum long-chain omega-3 PUFA concentrations were associated with lower odds for exercise-induced myocardial ischemia among middle-aged and older men. This inverse association was observed especially among those with history of CVD.

Article 4: ”Serum long-chain omega-3 fatty acids, hair mercury and exercise-induced myocardial ischemia in men”. Heart. 2019; 105:1395-1401. We found that Higher circulating concentrations of the long-chain omega-3 PUFAs, a marker for fish consumption, were associated with lower occurrence of exercise-induced myocardial ischemia, but only among men with CHD history. Hair mercury concentration was directly associated with the occurrence of exercise-induced myocardial ischemia in the entire study population.


I am sincerely thankful for your support during my PhD project to write the fourth article and finalized my PhD dissertation.

Behnam Tajik,
Institute of Public Health and Clinical Nutrition University of Eastern Finland
E-mail: behnamt@uef.fi

Juho Vainion säätiön apurahaa käytin 3 kuukauden väitöskirjatyöskentelyyn keväällä 2020. Artikkeli ”Healthy Nordic diet and risk of incident coronary heart disease among men: the Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study” hyväksyttiin arviointikierrokselle British Journal of Nutrition -lehteen ja odottaa reviewersien kommentteja. Artikkelissa tutkimme terveellisen Pohjoismaalaisen ruokavalion yhteyttä sepelvaltimotaudin riskitekijöihin ja sepelvaltimotautikohtauksiin sekä kaulavaltimoiden ateroskleroosiin. Terveellinen Pohjoismaalinen ruokavalio ei tutkimuksessamme vaikuttanut olevan yhteydessä mihinkään edellämainituista, paitsi käänteisesti C-reaktiivisen proteiinin (CRP) pitoisuuksiin. Apurahan aikana pääsin aloittamaan myös väitöskirjani kolmannen artikkelin ”Adherence to healthy Nordic diet and risk of type 2 diabetes among men: the Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study”, jossa tutkitaan terveellisen Pohjoismaalaisen ruokavalion yhteyksiä tyypin 2 diabetekseen ja sen riskitekijöihin seerumin insuliinipitoisuuteen sekä plasman glukoosipitoisuuteen. Artikkeli on vielä kirjoitusvaiheessa ja tuloksia ei ole vielä julkaistu. Mainitsen vielä, että laitoin tutkimushankkeen loppupäiväksi apurahan viimeisen käyttöpäivän, mutta väitöskirjatyöni tulee vielä jatkumaan tämän jälkeen. Artikkeli odottaa vielä julkaisua, joten en voi vielä laittaa julkaisua liitteeksi.

Työssä tutkittiin mustikan vaikutuksia sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan sekä matala-asteiseen tulehdustilaan (inflammaatioon) henkilöillä, joilla oli metabolisen oireyhtymän piirteitä eli ylipainoa sekä kaksi seuraavista: koholla oleva paastosokeri, epänormaalit veren rasva-arvot, vyötärölihavuus tai kohonnut verenpaine. He söivät 8 viikon ajan joko normaalia ruokavaliotaan, jossa marjojen käyttöä oli rajoitettu (kontrolliryhmä, n=12), tai ruokavaliota, joka sisälsi kokonaista mustikkaa helppokäyttöisinä kotimaisina valmisteina (mustikkaryhmä, n=15). Valmisteet olivat mustikkapuree (Pakkasmarja) ja kuivattu makea mustikka (Kiantama). Niiden päiväannos vastasi 400 grammaa tuoretta mustikkaa. Sokeriaineenvaihduntaa tutkittiin oraalisen ja suonensisäisen glukoosirasituskokeen avulla tutkimuksen alussa ja lopussa. Rasva-aineenvaihduntaa tutkittiin tavanomaisten veren rasvamääritysten avulla ja kolesteroliaineenvaihduntaa selvitettiin mittaamalla verestä kolesterolin imeytymistä ja synteesiä kuvaavia aineenvaihduntatuotteita. Mustikan käytöllä ei ollut selvää vaikutusta sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan. Vaikka mustikkatuotteet sisälsivät sokeria ja tutkittavien sokerin saanti lisääntyi, sillä ei ollut haitta-vaikutuksia sokeri- tai rasva-aineenvaihduntaan. Tulehdustilaa selvitettiin mittaamalla verestä tavanomaisten inflammaatiomarkkereiden pitoisuuksia. Tutkittavilla oli matala-asteinen tulehdustila, eli CRP:n ja muiden inflammaatiomarkkeiden pitoisuudet olivat koholla. Tutkimuksen aikana niiden pitoisuudet alenivat mustikkaryhmässä ja pysyivät ennallaan tai nousivat kontrolliryhmässä. Mustikan vaikutuksia tulehdustilaan selvitettiin myös nutrigenomiikan avulla eli tutkimalla veren valkosoluista inflammaatioon liittyvien geenien ilmentymistä. Osalle mustikkaryhmään kuuluvista tehtiin koko genomin kattava transkriptomiikka-analyysi veren valkosoluista ja tulokset varmennettiin QPCR-analyysillä molemmissa ryhmissä. Mustikka- ja kontrolliryhmissä löydettiin eroja kolmessa inflammaatioon liittyvässä signalointireitissä. Lisäksi inflammatoristen solujen aktivaatioon liittyvien geenien ilmentyminen väheni mustikkaryhmässä. Sen sijaan kontrolliryhmässä, jossa marjojen käyttöä oli rajoitettu, nähtiin inflammaatioon liittyvien geenien ilmentymisen voimistumista. Geenitason tutkimukset antoivat tarkempaa tietoa mustikan anti-inflammatorisesta vaikutuksesta kuin tavanomaiset veren inflammaatiomarkkerit. Tulokset osoittavat, että säännöllinen mustikan käyttö lieventää metaboliseen oireyhtymään tyypillisesti liittyvää tulehdustilaa, mikä pitkällä aikavälillä voi vähentää tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien riskiä. Mustikan ja muiden marjojen sisällyttämistä ruokavalioon voi suositella kaikille ja tämän tutkimuksen perusteella erityisesti henkilöille, joilla on metabolisen oireyhtymän piirteitä.

Väitöskirjani aihe on ravitsemus- ja liikuntaintervention vaikutus lasten plasman rasvahappokoostumukseen. Väitöskirjani tulokset osoittavat, että veren rasvahappokoostumus kuvastaa lasten ruokavalion rasvan laadun lisäksi myös hiilihydraattien laatua. Toisaalta tutkimus osoittaa, että veren suuri tyydyttyneiden ja kertatyydyttyneiden rasvahappojen osuus ja pieni monityydyttymättömien rasvahappojen osuusveressä on yhteydessä suurempaan sydän- ja verisuonitautiriskiin jo lapsuudessa, mutta kuitenkin lasten veren rasvahappokoostumukseen on mahdollista vaikuttaa perhekeskeisellä elintapaohjauksella mm. suosittelemalla kasvirasvan käytön lisäämistä. Väitöspäiväksi on jo sovittu pe 31.3.2017. Yhteenvedon työnimenä on ollut: Plasma Fatty Acid Profile, Dietary Components and Cardiometabolic Risk Factors In Children. Yhteenveto on tällä hetkellä esitarkastuksessa. Lähetän väitöskirjani sen valmistuttua Juho Vainion Säätiölle.

Ensimmäinen apuraha saatiin FIND-hankkeen pilotointin ja käynnistämiseen. FIND-hanke selvittää D-vitamiinilisän vaikutusta kroonisten kansansairauksien riskiin suomalailla yli 60-vuotiailla miehillä ja naisilla. Juho Vainion säätiön apurahat on käytetty pääasiassa tutkijoiden ja hankkeessa mukana olevien opiskelijiden apurahoihin ja säätiön tuki ollut erittäin merkittävää hankkeen onnistumiselle.

FIND-tutkimuksessa satunnaistettiin 2495 60 vuotta täyttänyttä miestä ja 65 vuotta täyttänyttä naista viiden vuoden ajaksi joko lumevalmisteryhmään tai ryhmiin, jotka saivat joko 40 tai 80 mikrogrammaa D3-vitamiinia päivässä. Kaikki tutkittavat saivat halutessaan käyttää omaa D-vitamiinivalmistettaan korkeintaan 20 mikrogrammaa vuorokaudessa, joka oli tutkimuksen alussa suositus tälle ikäryhmälle. Tutkittavilla ei ollut tutkimuksen alussa sydän- tai verisuonitautia tai syöpää, jotka olivat tutkimuksen päätutkimusaiheita. Tutkittavilta kerättiin tutkimuksen alussa ja sen aikana tutkimuslomakkeilla kattavasti tietoa muun muassa elintavoista, ravitsemuksesta, sairauksien riskitekijöistä sekä sairauksien ilmaantumisesta. Tieto sairauksien ilmaantumisesta ja kuolemista saatiin myös kansallisista terveysrekistereistä. Noin viidesosalle satunnaisesti valituista tutkittavista tehtiin tarkempia tutkimuksia ja heiltä otettiin verinäytteet.

Tutkimuksessa havaittiin, että suosituksia merkittävästi suurempien D-vitamiiniannoksien käyttö viiden vuoden ajan ei vaikuttanut sydän- ja verisuonitautien tai syöpien ilmaantumiseen tai kokonaiskuolleisuuteen ikääntyneillä miehillä ja naisilla. Tutkimuksen viiden vuoden aikana 119 tutkittavaa sairastui sydän- ja verisuonitautiin, 129 tutkittavalla diagnosoitiin syöpä ja 19 menehtyi. Tapahtumien määrissä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa ryhmien välillä. D-vitamiiniannokset osoittautuivat turvallisiksi, sillä ryhmien välillä ei havaittu eroja sivuvaikutuksissa. Tarkemmin tutkitussa alaotoksessa elimistön D-vitamiinipitoisuutta kuvaava veren kalsidiolipitoisuus oli lähtötilanteessa keskimäärin 75 nmol/l. Vuoden jälkeen kalsidiolipitoisuus oli keskimäärin 100 nmol/l ryhmässä, joka oli käyttänyt D-vitamiinia 40 mikrogrammaa päivässä, ja 120 nmol/l ryhmässä, joka oli käyttänyt D-vitamiinia 80 mikrogrammaa päivässä. Lumeryhmässä ei D-vitamiinitasoissa tapahtunut merkittävää muutosta. Vain yhdeksällä prosentilla tutkituista veren kalsidiolipitoisuus oli lähtötilanteessa matala eli alle 50 nmol/l.

FIND-tutkimuksen havainnot ovat hyvin linjassa muiden vastaavien tutkimusten kanssa, joissa on nähty, ettei suosituksia suurempien D-vitamiiniannosten monivuotisella käytöllä ole merkittävää vaikutusta sydän- ja verisuonitautien tai syöpien ilmaantumisen riskiin, jos elimistön D-vitamiinitila on jo valmiiksi hyvä. Suomessa väestön keskimääräinen D-vitamiinin saanti on 2000-luvun alkupuolelta lähtien lisääntynyt muun muassa kasvirasvalevitteiden ja nestemäisten maitovalmisteiden D-vitamiinitäydennyksen ja lisääntyneen D-vitamiinilisien käytön johdosta.

FIND-tutkimuksen tulokset eivät sen sijaan tue suurten D-vitamiinilisien käyttöä valtimotautien tai syöpäsairauksien ehkäisyssä.

Näiden päätulosten lisäksi FIND-tutkimuksesta analysoidaan ja raportoidaan D-vitamiinilisän vaikutukset muun muassa tyypin 2 diabeteksen riskiin, luunmurtumiin ja kaatumisiin, mielialaan, infektioihin ja kiputiloihin.

Väitöskirjani tavoitteena oli tutkia eläinproteiinin lähteiden käytön
sekä ravinnon kolesterolin ja koliinin saannin yhteyttä kognitiiviseen
toimintaan. Kognitiivista toimintaa mittaavina päätetapahtumina olivat
muistisairaudet, Alzheimerin tauti ja kognitiivinen suorituskyky viidessä
kognitiivisessa testissä (Mini Mental State Exam, Trail Making Test A, Verbal
Fluency Test, Selective Reminding Test ja Russell’s Adaptation of the Visual
Reproduction Test). Altistemuuttujina käytetyt eläinproteiinin lähteet olivat
kananmunat, maitotuotteiden kokonaissaanti, hapatetut maitotuotteet,
hapattamattomat maitotuotteet, maidon kokonaissaanti, juusto, lihan
kokonaissaanti, punainen liha, prosessoitu punainen liha, prosessoimaton
punainen liha ja kala. Tarkastelun kohteeksi valikoituivat eläinproteiinin
lähteet, koska niitä koskeva aiempi tutkimusnäyttö on puutteellista ja
hajanaista sekä esimerkiksi liha- ja maitotuotteiden alatyyppejä koskeva
tutkimus on vähäistä. Eläinproteiinin lähteiden lisäksi tarkasteltiin ravinnon
kolesterolin, koliinin kokonaissaannin ja fosfatidyylikoliinin saannin
yhteyttä päätetapahtumiin. Myös apolipoproteiini E ε4:n interaktio
huomioitiin analyyseissä. Edellä mainitut ovat tekijöitä, jotka voivat osittain
selittää eläinproteiinin lähteiden ja kognitiivisen toiminnan välisiä
yhteyksiä.

Tulokset perustuvat eteenpäin suuntautuvan, väestöpohjaisen
kohorttitutkimuksen, Sepelvaltimotaudin vaaratekijätutkimuksen
aineistoon. Tämä väitöstutkimus perustui vuosina 1984–1989 tehtyjen
alkumittausten tietoihin yhteensä 2497 mieheltä, joilla ei ollut
alkutilanteessa diagnosoitua muistisairautta tai dementiatasoista
kognitiivista heikentymää ja jotka olivat iältään 42–60-vuotiaita. Tiedot
apolipoproteiini E -fenotyypistä oli saatavilla 1259 mieheltä ja tiedot
kognitiivisten testien tuloksista tutkimuksen nelivuotismittauksissa 482
mieheltä. Ravinnonsaantia mitattiin tutkimuksen alussa neljän päivän
ruokapäiväkirjalla. Tiedot muistisairauksista saatiin sähköisesti kansallisista
terveysrekistereistä. Aineiston analysoinnissa käytettiin Coxin
regressiomallia ja kovarianssianalyysiä, ja analyyseissä käytetyissä
tilastollisissa malleissa otettiin huomioon mahdollisia sekoittavia tekijöitä.
Keskimäärin 21,9 seurantavuoden aikana 337 miehellä todettiin
muistisairaus, ja heistä 266 miehellä oli Alzheimerin tauti. Suurempi
juuston käyttö ja fosfatidyylikoliinin saanti oli yhteydessä pienempään
muistisairauksien ilmaantumisen riskiin. Tutkituilla altistemuuttujilla ei
havaittu yhteyksiä Alzheimerin taudin riskiin. Suuremmalla kananmunien,
prosessoimattoman punaisen lihan ja kalan käytöllä havaittiin yhteys
parempaan kognitiiviseen suoriutumiseen vähintään yhdessä kognitiivista
suorituskykyä mittaavassa testissä, kun taas suuremmalla
hapattamattomien maitotuotteiden, kokonaismaitotuotteiden ja
prosessoidun punaisen lihan käytöllä havaittiin yhteys heikompaan
suoriutumiseen. Apolipoproteiini E ε4 -fenotyyppi ei juurikaan vaikuttanut
tutkimuksen tuloksiin; osa havaituista yhteyksistä saattaa lisäksi olla
sattumalöydöksiä, sillä testattuja yhteyksiä oli paljon.

Yhteenvetona voidaan todeta, että suosimalla ennemmin hapatettuja
kuin hapattamattomia maitotuotteita ja syömällä mahdollisimman vähän
prosessoitua lihaa saattaa saada aivoterveyden kannalta lisähyötyä tai
suojata aivoja mahdollisilta haitallisilta vaikutuksilta. Kananmunien
kohtuullinen käyttömäärä (enintään yksi päivässä) ei näyttäisi olevan
haitallista muistihäiriöiden kannalta edes kolesteroliherkille, ja niitä voi
siten sisällyttää aivojen terveyttä edistävään ruokavalioon.

Lapsuuden perheympäristön, geenien, liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välistä yhteyttä tutkiva tutkimusprojektini on tuottanut merkittävän määrän täysin uutta tietoa tästä aihepiiristä. Yksi merkittävimmistä tutkimustuloksistani on, että lapsuuden perheen psykososiaalinen perheympäristö ja -ilmapiiri näyttää muokkaavat perheen lasten vapaa-ajan liikunta-aktiivisuutta vielä aikuisuudessakin. Lämmin ja tukeva perheympäristö lapsuudessa ei vaikuta ainoastaan lisäävän liikunta-aktiivisuutta myöhemmin elämässä vaan myös vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen vaikuttavien geneettisten tekijöiden vaikutus näyttää voimistuvan lämpimän ja tukevan lapsuuden perheympäristön vaikutuksesta. Tärkeä huomio on, että ennen kaikkea on kyse lapsen omasta perheympäristön kokemuksesta.

Tutkimukseni osoitti myös ensimmäistä kertaa, että perhetausta (sisältäen geneettiset tekijät sekä fyysisen ja sosiaalisen perheympäristön) voi selittää liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välillä havaittua yhteyttä. Jo aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että liikunnan ja koulumenestyksen välillä on yhteys. Toistaiseksi epäselvää kuitenkin on ollut, onko liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välinen yhteys johtunut kausaalisesta syy-seuraussuhteesta. Aiemmissa tutkimuksissa on myös havaittu, että sekä liikunta-aktiivisuus että koulumenestys ovat geneettisesti periytyviä ominaisuuksia. Tästä syystä mahdollisena selityksenä liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välillä havaitulle yhteydelle voi olla myös yhteinen geneettinen tausta. Tällöin tekijöiden välille syntyy yhteys ilman todellista syy-seuraussuhdetta. Tässä tutkimusprojektissa löytämäni tulokset osoittavatkin, että geneettiset tekijät, mutta myös yhteinen ympäristö kuten perhe, yhteiset harrastukset ja ystävät selittävät suuren osan liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välillä havaitusta yhteydestä. Selitysosuuksien suuruudet vaihtelevat kuitenkin iän mukaan.

Yksityiskohtainen perehtymiseni vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden ja yksittäisten koulumenestyksen osa-alueiden kuten oikeinkirjoituksen, ainekirjoituksen, ääneen lukemisen, luetun ymmärtämisen ja matematiikan väliseen yhteyteen osoitti, että vapaa-ajan liikunta-aktiivisuus on merkitsevästi yhteydessä myös kaikkiin näihin yksittäisiin koulumenestyksen osa-alueisiin. Vahvimman yhteyden löysin liikunnan ja matematiikan väliltä. Nämä havaitut yksittäisten koulumenestyksen osa-alueiden yhteydet eivät tutkimuksessani kuitenkaan selittyneet merkitsevästi yhteisillä ympäristötekijöillä kuten perheellä tai yhteisillä ystävillä. Tämä eroavaisuus yleisen koulumenestyksen ja yksittäisten akateemisten koulumenestysosa-alueiden välillä samalla tutkimusjoukolla tutkittuna voi selittyä pienemmällä otoskoolla tutkittaessa yksittäisiä koulumenestyksen osa-alueita. Tällöin on mahdollista, että aineistoni tilastollinen voima ei täysin riittänyt tuomaan esille perhetaustan merkitystä yksittäisten koulumenestysosa-alueiden kohdalla. Yhteiset geneettiset tekijät puolestaan selittivät kuitenkin merkitsevästi liikunnan ja ainekirjoituksen välillä havaittua yhteyttä. Myös ääneen lukemisen ja matematiikan väliset yhteydet olivat voimakkaasti yhteisen geneettisen taustan aiheuttamia, mutta tulokset eivät yltäneet tilastollisesti merkitseviksi tutkimuksessani.

Hyödynsin myös molekyyligeneettisin menetelmien muodostettua polygeenistä riskisummaa liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välisen yhteyden selvittämisessä. Polygeeninen riskisumma kuvaa henkilön geneettistä alttiutta tai herkkyyttä tiettyyn ominaisuuteen tai sairauteen. Kaksosanalyyseista poiketen liikunta-aktiivisuuteen liittyvä geneettinen herkkyys olla liikunnallisesti aktiivinen ei ollut merkitsevästi yhteydessä yksittäisiin koulumenestyksen osa-alueisiin, vaikka oikeinkirjoitukseen, ainekirjoitukseen ja luetun ymmärtämiseen liittyvät yhteydet olivat kuitenkin kohtuullisen vahvoja ja lähellä tilastollisesti merkitseviä tuloksia.

Näiden tutkimusprojektissani saamieni tulosten perusteella voidaan päätellä, että perhetaustalla on merkittävä vaikutus vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen myös lapsuuden jälkeen. Tärkeää näyttää olevan, että vanhempien kokemukset eivät ole yhtä merkityksellisiä kuin lasten omat kokemukset perheen ilmapiiristä liikunta-aktiivisuutta edistettäessä. Tutkimusprojekti vahvistaa aiempia tutkimustuloksia myös liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välisen yhteyden olemassa olosta, ja erityisesti sitä, että yhteys on vahvin liikunnan ja matematiikan välillä. Tämän tutkimusprojektin tulokset haastavat kuitenkin vahvasti ajatuksen liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välillä olevasta mahdollisesta syy-seuraussuhteesta. Tutkimukseni perusteella syy-seuraussuhdetta vahvempi tekijä liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välistä yhteyttä selittämään on geneettisen taustan lisäksi suotuisa perheympäristö, joka vahvistaa yksilön geneettistä taipumusta sekä liikunta-aktiivisuuden että koulumenestyksen suhteen – tämä vaikuttaisi johtavan menestymiseen kummallakin osa-alueella.

Kokonaisuudessaan tämä tutkimusprojekti on ollut hyvin ajankohtainen sekä yhteiskunnallisesti että tieteellisesti. Tästä kertoo myös se, että projektista tähän mennessä julkaistut tieteelliset artikkelit ovat julkaistu hyvin korkeatasoissa liikuntalääketieteen alan Medicine & Science in Sports & Exercise -tiedelehdessä, joka on arvioitu julkaisufoorumi-luokituksen ylimmälle tasolle (taso 3 = korkeatasoisin ja vaikuttavin tieteellinen lehti omalla alallaan). Tästä tutkimusprojektista julkaistut tutkimusartikkelit ovat saaneet vertaisarviointiprosessin aikana poikkeuksellisen kiittäviä kommentteja vertaisarvioitsijoilta uudenlaisten näkökulmien tuomisesta tärkeään tieteelliseen keskusteluun näistä aiheista. Vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välisen yhteyden yhteistä geneettistä taustaa selvittävä julkaisu oli vuonna 2020 Medicine & Science in Sports & Exercise -tiedelehden viidenneksi katsotuin tiedeartikkeli. Tämä sama tutkimustyö on myös palkittu 3. sijalla Vuoden liikuntalääketieteellinen tutkimus -kilpailussa Liikuntalääketieteen päivillä Helsingissä marraskuussa 2019. Lisäksi julkaisunsa jälkeen tutkimukset ovat saaneet runsaasti huomiota sekä kansainvälisessä (erityisesti Yhdysvalloissa) että kotimaisessa mediassa. Tutkimustyö on toteutettu pääosin Juho Vainion Säätiön avustuksen turvin, jota ilman projektin toteuttaminen olisi ollut käytännössä mahdotonta.

E-thesis: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/234784/PHYSICAL.pdf?sequence=3

Väitöstutkimus:
Liikunta, raskaus ja henkinen hyvinvointi: tarkastelussa raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvat naiset

Vähäinen liikunta, mielenterveyden ongelmat ja lihavuus ovat merkittäviä väestön terveyteen liittyviä haasteita. Lihavuus puolestaan on läheisesti yhteydessä raskausdiabetekseen, joka on kehittymässä maailmanlaajuiseksi epidemiaksi raskaana olevien naisten keskuudessa. Raskauden kaltaiset elämäntapahtumat saattavat vaikuttaa sekä liikunta-aktiivisuuteen että henkiseen hyvinvointiin.

Tässä väitöskirjassa koottiin yhteen tutkimusnäyttö merkittävien elämäntapahtumien, erityisesti raskauden, vaikutuksista liikunta-aktiivisuuteen, sekä tutkittiin henkistä hyvinvointia ja liikuntaa raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla naisilla. Lisäksi selvitettiin raskausdiabeteksen ehkäisyyn tähtäävän elintapaohjauksen vaikutuksia koettuun terveyteen alkuraskaudesta siihen asti, kun synnytyksestä on kulunut vuosi.

Elämäntapahtumien vaikutusta liikunta-aktiivisuuteen selvitettiin terveillä aikuisilla. Lisäksi väitöskirjassa oli mukana 482 raskaana olevaa ja 39 raskautta suunnittelevaa naista, joilla oli suurentunut raskausdiabeteksen riski (raskausdiabetes aiemmassa raskaudessa ja/tai raskautta edeltävä painoindeksi ≥ 29 kg/m2), sekä 358 Suomen yleiseen väestöön kuuluvaa raskaana olevaa naista. Osa suurentuneessa raskausdiabeteksen riskissä olevista naisista sai ravitsemus- ja liikuntaohjausta alkuraskaudesta siihen asti, kun synnytyksestä oli kulunut vuosi. Naisten masennusoireet, terveyteen liittyvä elämänlaatu, koettu terveys ja liikunta-aktiivisuus kysyttiin lomakkeilla, ja raskautta suunnittelevien naisten hengitys- ja verenkiertoelimistön kunto selvitettiin mittaamalla maksimaalinen hapenottokyky polkupyöräergometritestin aikana.

Tulokset osoittivat, että merkittävät elämäntapahtumat vaikuttavat vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen. Vaikutukset riippuvat iästä, sukupuolesta ja elämäntapahtumasta; esimerkiksi raskaus vähentää liikunta-aktiivisuutta yleisessä väestössä. Raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla naisilla on enemmän masennusoireita kuin naisilla yleisesti alkuraskaudessa, mutta ero näyttäisi selittyvän taustatekijöillä, kuten iällä, painoindeksillä ja tulotasolla. Raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla raskautta suunnittelevilla naisilla hengitys- ja verenkiertoelimistön kunto ja vapaa-ajan liikunta-aktiivisuus olivat positiivisesti yhteydessä koettuun terveyteen ja koettuun fyysiseen hyvinvointiin, myös painoindeksillä vakioinnin jälkeen. Naiset, joilla oli hyvin huono kunto, kokivat terveytensä ja fyysisen hyvinvointinsa kaikkein huonoimmaksi, jopa verrattuna naisiin, joilla oli huono kunto. Koettu terveys näytti paranevan alkuraskaudesta siihen asti, kun synnytyksestä oli kulunut vuosi raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla naisilla, jotka saivat elintapaohjausta. Koettu terveys näytti sen sijaan huononevan kontrolliryhmässä. Ero ryhmien välillä ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä.

Merkittävät elämäntapahtumat, kuten raskaus, vaikuttavat vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen, joten elämäntapahtumat voisivat olla otollinen aika liikunta-aktiivisuuden edistämiselle. Raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla naisilla on enemmän masennusoireita kuin naisilla yleisesti alkuraskaudessa, ja ero näyttäisi selittyvän taustatekijöillä, kuten iällä, painoindeksillä ja tulotasolla. Raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla raskautta suunnittelevilla naisilla jo hieman parempi hengitys-ja verenkiertoelimistön kunto saattaisi parantaa terveyteen liittyvää elämänlaatua. Raskautta suunnittelevien ja raskaana olevien riskiryhmään kuuluvien naisten masennusoireisiin tulisi kiinnittää enemmän huomiota sekä terveydenhuollossa että interventiotutkimuksissa, sillä henkinen hyvinvointi saattaa vaikuttaa sekä raskausdiabeteksen ehkäisyyn että hoitoon sitoutumiseen. Raskausdiabeteksen riskiryhmän elintapaohjauksessa tulisi olla mukana myös psyykkinen tuki.

The main findings were: both long-term and short-term self-reported instruments provide acceptable means of occupational sitting time in an office-based workplace, but their utility at the individual level is limited due to large variability (I); working with a sit-stand workstation reduced occupational sitting time and improved work-related health outcomes, such as musculoskeletal comfort, work ability, spinal loading and muscle activity patterns (II & III); the postural physiology study showed that compared with sitting, standing work increased energy expenditure and muscle activity after glucose loading in middle aged women. The results suggested that fuel switching occurs in favor of fat oxidation during standing despite extra carbohydrate availability (IV). Overall, the results of this study suggest that in the workplace, using sit-stand workstations can provide a promising strategy to reduce occupational sitting time and improve potential health outcomes.

Tämän väitöstutkimuksen tavoitteena oli tarkastella liikunnan ja fyysisesti passiivisen ajan sekä kestävyyskunnon ja motoristen taitojen yhteyksiä luku- ja laskutaitoon sekä tutkia kehon rasvakudoksen määrän yhteyksiä neuromuskulaariseen suorituskykyyn 6–8-vuotiailla lapsilla.
Tutkimuksen mukaan erityisesti heikompi motorinen suorituskyky oli yhteydessä heikompiin oppimistuloksiin sekä kognitiivisiin toimintoihin kuten työmuistiin ja inhibitioon. Välituntiliikunta sekä urheiluseuran harjoituksiin osallistuminen olivat yhteydessä parempiin oppimistuloksiin. Lisäksi pojilla runsaampi liikunta, lukeminen ja kirjoittaminen, sekä tietokoneen käyttö ja videopelien pelaaminen olivat yhteydessä parempiin oppimistuloksiin, mutta nämä yhteydet selittyivät osin motorisella suorituskyvyllä, kestävyyskunnolla ja rasvakudoksen määrällä. Tytöillä liikunta oli käänteisesti yhteydessä oppimistuloksiin, mutta nämä yhteydet selittyivät suurimmaksi osaksi rasvakudoksen määrällä. Rasvakudoksen määrä oli käänteisesti yhteydessä neuromuskulaariseen suorituskykyyn pojilla ja tytöillä sekä kestävyyskunnon mittarina käytettyyn rasvattomalla massalla vakioituun maksimityötehoon pojilla.

Lisäksi ryhmämme julkaisi kaksi tätä väitöstutkimusta tukevaa artikkelia fyysisen kunnon, kehon rasvakudoksen määrän ja ravitsemuksen yhteyksistä lasten päättelykykyyn (Haapala ym. Med Sci Sports Exerc 2015; Haapala ym. Br J Nutr 2015). Näiden tulosten mukaan paremmat motoriset taidot ja parempi Itämeren ruokavalion noudattaminen olivat yhteydessä parempaan päättelykykyyn erityisesti pojilla. Havaitsimme myös, että pojat, joilla korkea tai matala rasvaprosentti yhdistyi heikkoihin motorisiin taitoihin, menestyivät huonommin päättelykyytestissä kuin pojat joilla oli keskimääräinen rasvaprosentti tai paremmat motoriset taidot. Tytöillä yhteyksiä fyysisen kunnon, ruokavalion ja päättelykyvyn välillä ei havaittu.

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan päätellä, että heikko motorinen suorituskyky, vähäinen liikunta ja huonolaatuinen ruokavalio saattavat altistaa heikommalle kognitiiviselle suoriutumiselle sekä matalammille oppimistuloksille erityisesti pojilla. Lisäksi liiallinen rasvakudoksen määrä heikentää neuromuskulaarista ja motorista suorituskykyä.

Väitöstutkimuksen mukaan noin 40 prosenttia ikääntyvistä miehistä ja noin puolet naisista liikkuu terveytensä kannalta riittämättömästi. Henkilökohtaista liikuntaohjausta saaneista kaksi viidestä sai kimmokkeen vuosia kestävään liikuntaharrastukseen.

Tutkimuksessa tarkasteltiin taustatekijöiden ja nelivuotisen liikuntaintervention vaikutusta ikääntyvien liikkumiseen. Vähiten liikkuvat miehet olivat vanhempia, useammin työssäkäyviä ja eronneita kuin enemmän liikkuvat miehet. Lisäksi vähän liikkuvilla miehillä oli enemmän sairauksia, suppeampi sosiaalinen verkosto sekä huonompi ruokavalio kuin muilla. Naisilla huono terveys oli yhteydessä vähäiseen fyysiseen aktiivisuuteen.

Tutkittavat jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään, joista toinen sai säännöllistä henkilökohtaista kestävyysliikuntaan painottuvaa liikuntaohjausta ja toinen toimi vertailuryhmänä. Kun vähän liikkuvat saivat henkilökohtaista liikuntaohjausta, he lisäsivät liikkumistaan ja jatkoivat sitä koko tutkimuksen ajan 2,5 kertaa todennäköisemmin kuin vertailuryhmäläiset. Keskimäärin kaksi viidestä liikuntaohjausta saaneesta lisäsi ja ylläpiti liikuntaansa neljän vuoden ajan.

Tutkimus antoi uutta tietoa liikuntaintervention ja taustamuuttujien yhteisvaikutuksista liikunnan lisäämiseen. Liikuntaohjaus puri parhaiten eläkeiän kynnyksellä oleviin sekä henkilöihin joilla oli masennusoireita tai jotka olivat lopettaneet tupakoinnin.

Jotta liikuntainterventioita voitaisiin kohdentaa mahdollisimman tehokkaasti, on tärkeää tunnistaa ne, jotka liikkuvat vähiten ja ne, jotka lisäävät liikuntaansa ohjauksen myötä. Henkilöt, jotka eivät tässä tutkimuksessa lisänneet liikuntaansa, voivat hyötyä yksilöidymmistä liikuntainterventioista.

Väitöstutkimuksen yksi keskeinen tuotos on kestävyyssuorituskykyä kuvaavat maksimaalisen hapenottokyvyn viitearvot miehille ja naisille, sekä erikseen terveille miehille ja terveille naisille. Maksimaalinen hapenottokyky aleni 15 prosenttiyksikköä kymmenessä ikävuodessa poikkileikkausaineistossa. Nämä viitearvot palvelevat ikääntyvien kuntotestauksen ja kliinisten rasituskokeiden parissa toimivia ammattilaisia ja heidän asiakkaitaan.

Tutkimus toteutettiin Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuslaitoksella vuosina 2005–2011. Aineiston muodosti DR’s EXTRA (Dose-Responses to Exercise Training) -tutkimus, joka oli laaja väestöotos 57–78-vuotiaita kuopiolaisia miehiä ja naisia. Maksimaalinen hapenottokyky mitattiin tarkasti ja luotettavasti suoralla menetelmällä hengityskaasuista polkupyöräergometritestin aikana. Fyysistä aktiivisuutta selvitettiin kyselyin. Vähäistä fyysistä aktiivisuutta ja liikunnan muutosta liikuntaintervention myötä tarkasteltiin suhteessa sosiodemografisisiin, terveyteen, sosiaalisen tukeen ja verkostoon sekä elintapoihin liittyviin tekijöihin. Väitöstutkimus on osa ainutlaatuisen pitkää ja laajaa satunnaistettua kontrolloitua liikunta- ja ruokavaliointerventiotutkimusta.

Tutkimus edistyi suunnitelman mukaisesti, kunnes koronapandemia hankaloitti ja viivästytti tutkimustyötä huomattavasti, sillä pahimpaan aikaan sairaalaan ei voinut edes kutsua terveitä koehenkilöitä tutkimukseen. Viimeinen tutkimukseen osallistunut kaksospari päätti tutkimuksensa lokakuussa 2021. Kaksosparien lukumäärä jäi viivästymisien takia puoleen siitä, mitä alunperin tavoiteltiin. Tutkimuksesta on tähän mennessä julkaistu menetelmäartikkeli ”Systemic cross-talk between brain, gut, and peripheral tissues in glucose homeostasis: effects of exercise training (CROSSYS). Exercise training intervention in monozygotic twins discordant for body weight” (Heiskanen MA et al, BMC Sports Sci Med Rehabil, 2021 Feb 24;13(1):16. doi: 10.1186/s13102-021-00241-z), jossa Juho Vainion säätiö on ilmoitettu tutkimuksen rahoittajana. Kyseessä on julkaisu, jossa on kuvattu tutkimuksen protokolla ja menetelmät. Varsinainen data-analyysi on edelleen kesken. Biomarkkerianalyyseja tehdään yhteistyössä ulkomaalaisten yliopistojen kanssa, ja koronapandemia on hidastanut tätäkin työtä. Tähän mennessä saatujen tulosten mukaan puolen vuoden liikuntaintervention paransi koko kehon sekä reisilihasten glukoosiaineenvaihduntaa, mutta näiden muutosten yhteys aivojen toimintaan sekä suolistomikrobistoon on vielä selvittämättä.

Loppuraportti, väitöskirja projekti

Tutkimuksen keskeiset tulokset ja johtopäätökset
Väitöskirjan ensimmäisessä osatyössä havaitsimme, että keski-iän reipas liikunta on yhteydessä vähäisempään dementiakuolleisuuteen. Toisessa osatyössä saimme samankaltaisen tutkimustuloksen; keski-iän reipas liikunta on yhteydessä parempaan kognitioon vanhalla iällä. Lisäksi havaitsimme, että meidän aineistossamme ei liikunnan määrällä ja kognitiolla ollut annos-vaste-suhdetta. Erityisesti kaikista inaktiivein ryhmä erottui suurimmalla riskillä saada kognition heikkenemä vanhalla iällä. Ensimmäisessä ja toisessa osatyössä liikunta-aktiivisuutta on tutkittu kyselyin keski-iässä. Kolmannessa osatyössä liikunta-aktiivisuutta on tutkittu vanhalla iällä aktiivisuusmittarilla ja objektiivisen aktiivisuusmittauksen tuloksia verrattiin kognitiohaastatteluun poikkileike-tutkimuksessa. Objektiivisesti mitattu kevyt liikunta oli positiivisesti ja passiivinen aika käänteisesti yhteydessä kognitioon. Kaksosaineistossa pystyimme myös tekemään parittaisia analyyseja, joissa kaksosparin jäsenien erot liikunnan tasossa regressoitiin dementiakuolleisuuden tai kognition erojen suhteen. Näin toimimalla saimme geenitekijöiden ja yhteisten ympäristötekijöiden suhteen kontrolloidun tutkimusasetelman. Missään parittaisissa analyyseissa ei nähty merkittävää yhteyttä liikunnan ja dementiakuolleisuuden tai kognition suhteen. Liikunnan ja dementian suhteen diskordanttien eli erilaisten parien määrät jäivät niin vähäisiksi, että vakuuttavaa näyttöä puolesta tai toiseen ei saatu. Kuvaavaa on, että toisessa osatyössä sekä liikunnan että kognition suhteen diskordantteja monotsygoottisia kaksospareja ei ollut lainkaan ja ensimmäisessä osatyössä sekä liikunnan että dementiakuolleisuuden suhteen diskordanteja monotsygoottisia kaksospareja oli kuusi ja näistä kolmessa inaktiivi kaksonen kuoli dementiaan ja kolmessa liikunnallisesti aktiivi kaksonen kuoli dementiaan. Näin ollen yhteenvetona keski-iän reippaan liikunnan ja dementiakuolleisuuden sekä kognition välillä on yhteys, joka saattaa osittain selittyä geeneillä ja yhteisillä ympäristötekijöillä. Vanhalla iällä mitatu passiivinen aika oli käänteisesti ja kevyen liikunnan määrä oli myönteisesti yhteydessä kognitioon, mutta yhteydet olivat heikot, eikä yhteys ollut tilastollisesti merkitsevä geenien ja ympäristön suhteen kontrolloidussa tutkimusasetelmassa.

Loppuraportti, meta-analyysiprojekti
Meta-analyysi liikunnan yhteydestä dementiaan ja kognitioon piti olla osa väitöskirjaa. Meta-analyysin oli laajempi ja aikaavievempi kuin alkun perin luulimme ja väittelin ilman meta-analyysia. Näin ollen meta-analyysistä tuli erillinen projekti.
Liikunta ja dementia –meta-analyysi julkaistiin arvostetussa British Journal of Sports Medicine –lehdessä. Alkuperäinen tutkimushypoteesi projektiin lähtiessä oli se, että liikunta on yhteydessä dementiaan ja kognitioon vain lyhyissä seurantatutkimuksissa (alle 10 vuoden seuranta-ajalla) ja että yhteys johtuu käänteisestä syy-seuraus -suhteesta. Tutkimushypoteesi syntyi väitöskirjaan tekemäni kirjallisuuskatsauksen pohjalta ja tällaisestä oli myös näyttöä yksittäisestä kohorttitutkimuksesta (Sabia 2017). Vuonna 2019 Kivimäki tutkimusryhmineen julkaisi vaikuttavan valtavan suuren meta-analyysin useasta laajasta kohorttitutkimuksesta (Kivimäki 2019). Tässä meta-analyysissä he osoittivat, että liikunta oli yhteydessä dementiin vain alle 10 vuoden seurannassa, mutta ei pidemmässä seurannassa. Tämän tutkimuksen jälkeen tuntui, että minun työltäni vietiin jalat alta – minun tutkimushypoteesini osoitettiin todeksi ennen meitä ja isommalla datalla. Tarkempi tarkastelu kuitenkin osoitti, että dementiaa oli tutkittu keskimäärin n. 65 vuoden iässä, jolloin dementian esiintyvyys on vielä hyvin vähäinen. Näin varhaisella iällä tutkittuna tutkimus osoittaa mielestäni ennemmin, että liikunnalla ei ole yhteyttä varhaisen pääasiallisesti varhaisiällä alkavaan dementiaan, jonka etiologia on erilainen kuin myöhäisiällä alkavan sporadisen dementia. Kattavaa meta-analyysia liikunnan yhteydestä myöhäisiällä alkavaan sporadiseen dementiaan ei siis oltu vielä julkaistu, joten meidän tutkimuksellemme oli mielestäni aukko kirjallisuudessa sittenkin.

Tutkimushypoteesimme ei saanut meta-analyysista vahvistusta. Liikunta oli yhteydessä vähäisempään dementian esiintyvyyteen seurannan pituudesta, kohortin iästä, tutkimuksen laadusta ja lähtötilanteen kognition tasosta riippumatta –vastoin tutkimushypoteesiamme! Lisäksi annos-vastesuhdeanalyysimme mukaan liikunnan ja vähentyneen dementian ilmaantuvuuden välinen suhde oli annosriippuvainen: mitä enemmän liikuntaa, sen vähäisempi dementiaan sairastumisen riski. Suurin vaikutus oli kuitenkin siirtymällä hyvin passiivisesta elämäntavasta edes vähän aktiivisempaa, kun taas suurilla liikunta-annoksilla liikunnan lisäämisellä oli enää vähän vaikutusta.

Liikunta ja kognitio -meta-analyysi julkaistiin juuri JAMA Network Open -lehdessä. Liikunnan yhteys kognitioon oli erittäin heikko, mutta riippumaton seurannan pituudesta, kohortin iästä, tutkimuksen laadusta ja lähtötilanteen kognitiosta. Annos-vaste-suhdetta liikunnan ja kognition välillä ei ollut.

Meta-analyysitutkimuksemme liikunnan ja kognition sekä dementian yhteydestä siis osoittavat, että liikunta on yhteydessä parempaan kognitioon ja vähentyneeseen dementian ilmaantuvuuteen, eikä yhteys selity käänteisellä syy-seuraus -suhteella kuten on ehdotettu. Vaikuttaa siltä, että liikunnalla voidaan ehkäistä dementia, mutta vaikutus on hyvin pieni –väestötasolla pienikin vaikutus on kuitenkin merkittävä! Meta-analyysimme myös osoitti, että liikunnan ja kognition yhteyttä työikäisessä väestössä ja keski-iässä on tutkittu erittäin vähän kohorttitutkimuksilla. Voimme siis todeta, että liikunta on yhteydessä parempaan kognitioon ikääntyvässä väestössä, mutta yhteys on heikko ja liikunnan vaikutuksesta kognitioon keski-iässä tiedetään vähän.

Kivimäki M, et al. Physical inactivity, cardiometabolic disease, and risk of dementia: an individual-participant meta-analysis. BMJ. 2019 Apr 17;365:l1495. doi: 10.1136/bmj.l1495.
Sabia S, et al. Physical activity, cognitive decline, and risk of dementia: 28 year follow-up of Whitehall II cohort study. BMJ. 2017 Jun 22;357:j2709. doi: 10.1136/bmj.j2709.

Tutkimustulosten mukaan sekä arvopohjaisessa että palauteryhmässä fyysinen aktiivisuus lisääntyi 3 ja 6 kuukauden seurannassa, eikä fyysisen aktiivisuuden muutoksissa ollut eroa ryhmien välillä. Yksilölliset vaihtelut muutoksessa olivat kuitenkin suuria. Arvopohjaisessa ryhmässä minäpystyvyyden tunne, liikuntaan liittyvä suunnittelu sekä liikkumiseen liittyvien epämiellyttävien ajatusten, tunteiden ja fyysisten tuntemusten hyväksyntä parantui enemmän verrattuna palauteryhmään. Edelleen havaittiin, että kiihtyvyysmittarilla mitatun fyysisen aktiivisuuden muutokset olivat yksilöllisesti tarkasteltuna pysyvämpiä arvopohjaisessa ryhmässä verrattuna palauteryhmään niiden osallistujien joukossa, jotka eivät olleet masentuneita. Arvopohjaisessa ryhmässä muutos liikuntaan liittyvien epämiellyttävien tuntemusten hyväksynnässä oli yhteydessä itseraportoituun liikunta-aktiivisuuden muutokseen. Muutos hyväksynnässä välitti myös esteisiin liittyvän minäpystyvyyden muutosta ja itseraportoidun liikuntamuutoksen välistä yhteyttä.

Tutkimustulokset antavat viitteitä siitä, että psyykkinen hyvinvointi ja tietoisuustaidot liittyvät fyysisesti aktiivisempaan elämäntapaan. Arvoja, hyväksyntää, ja tietoisuustaitoja painottavan lähestymistavan avulla saattaisi olla mahdollista tukea muutokseen liittyvää ajattelutapaa sekä edistää fyysisen aktiivisuuden muutosten pysyvyyttä.

Tutkimustyö valmistui elokuussa 2019, jolloin julkaisimme tulokset The Journal of Pediatrics lehdessä otsikolla:”Postexercise Heart Rate Recovery in Adults Born Preterm”. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena raportoimme ennenaikaisesti syntyneillä nuorilla aikuisilla havaitun rasituksen jälkeisen sydämen sykkeen hidastuneen palautumisen. Tulokset viittaavat alentuneeseen sydämen parasympaattiseen kontrolliin, mikä voi olla yhteydessä kohonneisiin sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöihin ennenaikaisesti syntyneillä aikuisilla.

Vuoden aikana säännöllisesti tehdyt ja progressiivisesti lisätyt iskuttavat harjoitukset paransivat lievää nivelrikkoa sairastavien vaihdevuosi iän ohittaneiden naisten sekä fyysistä toimintakykyä että polvilumpioiden rustojen laatua.

Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena oli selvittää liikunnan vaikutusten spesifisyyttä eli minkälaiset harjoitusärsykkeet ovat tehokkaita hidastamaan lihaksiston, luuston ja keuhkotoiminnan vanhenemismuutoksia ja sisältyykö intensiiviseen harjoitteluun riskejä. Päätulokset (ja osin alustavat) viittaavat siihen, että intensiivinen isku-tärähdystyyppinen pikajuoksuharjoittelu on yhteydessä suurempaan luun rakenteelliseen lujuuteen nuorella aikuisiällä ja keski-iässä, mutta urheilija vs ei-urheilija erot luun kunnossa pienenevät hieman kohti vanhimpia ikäluokkia, mikä voi johtua osittain harjoitusmäärän vähenemisestä iän myötä. Säännöllinen voimaharjoittelu näyttäisi olevan erittäin tehokas kuormitusmalli ylläpitämään luusto vahvana pitkälle myöhäiseen ikään. Kestävyysjuoksuharjoittelun luuta vahvistava vaikutus näkyi nuorilla aikuisurheilijoilla, mutta iäkkäillä kestävyysjuoksijoilla luun tiheysarvot ja arvioidut lujuusominaisuudet olivat keskimäärin samansuuruisia kuin verrokeilla. Liikunnan vaikutus lihasmassaan ja voimantuottokykyyn ilmeni spesifisyysperiaatteen mukaisesti (voimaurheilijat > sprintterit > kestävyysjuoksijat > verrokit). Yli 60 -vuotiaiden voima- ja nopeusurheilijoiden voimantuotto-ominaisuudet ja lihasmassa olivat huomattavasti suuremmat kuin harjoittelemattomilla miehillä. Lisäksi havainnot viittaavat siihen, että ikääntymiseen liittyvä motoristen yksiköiden lukumäärän väheneminen on vähäisempää voima/nopeus- ja kestävyysurheilijoilla kuin ikäverrokeilla. Voimantuotto ja hormonit korreloivat luun rakenteelliseen lujuuteen ja hohkaluun tiheyteen. On mahdollista, että vaikka vanhenemiseen liittyvä luun menetys eri luualueilla on riippuvainen monista tekijöistä, kuten hormoneista, lihaskatoon liittyvällä mekaanisen kuormituksen vähenemisellä on myös tärkeä rooli. Kaiken kaikkiaan tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että säännöllisen liikunnan vaikutukset tuki- ja liikuntaelimistön kuntoon myöhemmällä iällä on pitkälti riippuvainen kuormitusmuodosta. Keskimääräistä lujemmat luut ja vahvemmat lihakset havaittiin voima- ja nopeusharjoitelleilla miehillä. Toisaalta, koska sydämen-, verenkierto- ja hengityselimistön kuntoa voidaan parhaiten ylläpitää kestävyysharjoittelulla, se tulisi olla mukana ikääntyvien liikuntaohjelmissa.

Artikkelit kansainvälisissä refereelehdissä:

Cheng S, Degens H, Evans M, Cheng SM, Selänne H, Rittweger J, Heinonen A, Suominen H, Strandberg T, Alen M, Korhonen MT. What makes a 97-year-old man cycle 5 000 km a year? Gerontology 2015 accepted (doi:10.1159/000443390)

Stenroth L, Cronin NJ, Peltonen J, Korhonen MT, Sipilä S, Finni T. Triceps surae muscle-tendon properties in older endurance- and sprint- trained master athletes and in untrained men. Journal of Applied Physiology 2015 (accepted) doi: 10.1152/japplphysiol.00511.

Drey D, Sieber CC, Degens H, McPhee J, Korhonen MT, Müller K, Ganse B, Rittweger J. Relation between muscle mass, motor units and type of training in master athletes. Clinical Physiology and Functional Imaging 2014 (accepted) doi: 10.1111/cpf.12195

Del Vecchio L, McGregor C, Korhonen MT, Reaburn P. Lower limb muscular strength and power characteristics of masters road cyclists and age-matched sedentary adults. Cazzetta Medicina Italiana 2015 (accepted)

Kulmala J-P, Korhonen MT, Kuitunen S, Suominen H, Heinonen A, Mikkola A. Avela J. Which muscles compromise locomotor performance with age? Journal of the Royal Society Interface 11(100): 1-10, 2014.

Ganse B, Degens H, Drey M, Korhonen MT, McPhee J, Müller K, Johannes B, Rittweger J. Impact of age, performance and athletic event on injury rates in master athletics – First results from an ongoing prospective study. Journal of Musculoskeletal and Neuronal Interaction 2014, 14(2), 148-154.

Rantalainen T, Suominen H, Duckham R, Alen M, Heinonen A, Korhonen MT. Tibial and fibular mid-shaft bone traits in young and older sprinters and non-athletic men. Calcified Tissue International 2014, 95(2), 132-140.

Degens H, Rittweger Jörn, Parviainen T, Timonen K, Suominen H, Heinonen A, Korhonen MT. Diffusion capacity of the lung in young and old endurance athletes. International Journal of Sport Medicine 2013, 34:1051-1057.

Korhonen MT, Heinonen A, Siekkinen J, Isolehto J, Alén M, Kiviranta I, Suominen H. Bone density, structure and strength and their determinants in aging sprint athletes. Medicine and Science in Sports and Exercise. 2012, 44(12): 2340-2349.

Degens H, Korhonen MT. Factors contributing to the variability in muscle aging. Maturitas 2012, 73, 197-201.

Degens H, Maden-Wilkinson TM, Ireland A, Korhonen MT, Suominen H, Heinonen A, Radak Z, McPhee JS, Rittweger J. Relationship between ventilatory function and age in master athletes a sedentary reference population. Age (Dordr.) Jun 35(3), 1007-1015, 2012.

Suominen H. Ageing and maximal physical performance. European Review of Aging and Physical Activity 2011; 8:37-42.

Ireland, A., Korhonen, M., Heinonen, A., Suominen, H., Baur, C., Stevens, S., Degens, H., Rittweger, J. Side-to-side differences in bone strength in master jumpers and sprinters. Journal Musculoskeletal and Neuronal Interactions 2011; 11(4): 298-305.


Kappaleet oppikirjoissa:

Korhonen MT, Haverinen M, Degens H. The Older Sprint Athlete. In P Reaburn, (Ed.) Nutrition and performance in Masters Athletes. Taylor and Francis, 2014.

Korhonen, M. Yksilön vanheneminen: elimistön ja toimintakyvyn muutokset – Nopeus (Individual Aging – changes in physiological system and functional capacity with aging – Speed performance). Gerontologia –book. 3nd edition E. Heikkinen and T. Rantanen (Eds), Kustannus Oy Duodecim, 161-167, 2013.



Lähetetyt käsikirjoitukset:

R. Kangas, E. Pöllänen, T. Törmäkangas, V. Kovanen, M.T. Korhonen. Physical performance in aging sprinters associates with systemic FasL, miR-21 and miR-146a (under review in Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports)

Kulmala J-P, Korhonen MT, Ruggiero L, Kuitunen S, Suominen H, Heinonen A, Mikkola A, Avela J. Human locomotion requires greater effort from the ankle than knee extensor muscles (under review in Proceedings of the Royal Society)

Del Vecchio L , Reaburn P, Korhonen MT. Metabolic health indicators in masters cyclists: effects of combined strength and sprint (under review in The Journal of Sports Medicine and Physical Fitness)

Kulmala J-P, Korhonen MT, Kuitunen S, Suominen H, Heinonen A, Mikkola A, Avela J. Age-related changes in the secondary plane movement mechanics across different modes and intensity of locomotion (under review in Gait & Posture)

Del Vecchio L, Reaburn P Korhonen MT. Reliability of squat jump and countermovement jump performance in endurance-trained masters cyclists (under review in International Journal of Sports Physiology and Performance).

Juho Vainion säätiön apurahalla on rahoitettu seuraavia väitöskirjatutkijoita: Mikko Kärmeniemi (väitteli v. 2021), Marjukka Nurkkala (väitteli v. 2021), Soile Puhakka (väitös 2023), Anna-Kaisa Karppanen (väitös 2023), Petra Tjurin (väitös 2023), Marjo Seppänen (väitös 2024) ja Maija Korpisaari (väitös 2024). Lisäksi on rahoitettu postdoc -tutkija Tiina Lankilan työskentelyä hankkeessa.

Mikko Kärmeniemen väitöskirjatutkimus tuotti arvokasta tietoa kuntapäättäjille, kaavoittajille, kaupunkisuunnitteiljoille, terveydenhuollon ja liikunnan ammattilaisille ja tutkijoille fyysisen aktiivisuuden edistämiseen väestötasolla. Tutkimuksen tulosten perusteella yhdyskuntarakenteen kehittäminen aktiivisia kulkutapoja suosivaksi vaikuttaa lupaavalta strategialta väestön fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen. Tiiviiden ja toiminnoiltaan sekoittuneiden asuinalueiden kehittäminen ja investoinnit aktiivisen liikenteen infrastruktuuriin voivat olla merkittäviä keinoja väestön liikkumattomuuden ja siitä aiheutuvien terveysongelmien ehkäisyyn maailmanlaajuisesti. Nämä toimenpiteet vaativat kuitenkin kuntatason päättäjiltä vahvaa poliittista johtajuutta.

Marjukka Nurkkalan väitöskirjassa tarkasteltiin eri syömishäiriöoireilun yhteyttä fyysiseen aktiivisuuteen eri ikävaiheissa. Tulokset osoittivat, että häiriintynyt syömiskäyttäytyminen on yhteydessä psyykkiseen pahoinvointiin sekä altistaa painonousulle ja vaikeuttaa lihavuuden hoitoa. Syömisoireilua esiintyi väitöskirjatutkimuksen mukaan myös nuorilla miehillä, erityisesti ylipainoisilla. Oireilu oli yhteydessä vähäisempään liikkumiseen, runsaampaan istumiseen ja toisaalta liikkumiseen motivoi useimmiten kehokeskeiset motiivit. Haitalliset syömiskäyttäytymisen piirteet olivat yleisiä myös elintapaohjaukseen osallistuvilla työikäisillä. Lihavuuden hoidossa tulisi huomioida mahdollinen syömisoireilu ja löytää keinoja liikkumisen lisäämiseksi.

Soile Puhakan väitöskirja tarkastelee luontosuhteen sekä asuinympäristön vihreyden ja maiseman vaihtelevuuden yhteyttä eri fyysiseen aktiivisuuteen eri ikävaiheissa. Luontosuhde oli nuorilla miehillä yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen, ja tätä tietoa tulisi hyödyntää kun suunnitellaan interventioita nuorten miesten aktivoimiseksi. Kun tutkittiin työikäisiä, asuinympäristön vihreys oli yhteydessä miesten liikkumisen määrään, mutta ei naisten. Työikäisillä näyttää myös siltä, että maiseman vaihtelevuus kodin ympäristössä on yhteydessä suurempaan kokonaisliikkumisen määrään, mikä tulisi huomioida esim. asuinalueiden kaavoituksessa.

Ana-Kaisa Karppasen väitöskirjatyö tarkastelee lapsuuden motorisen kehityksen, temperamentin ja persoonallisuuden yhteyttä aikuisiän liikkumiseen. Ensimmäinen osatyö osoitti että myöhäinen motorinen kehittyminen oli yhteydessä suurempaan kevyen liikkumisen määrään ja vähäisempään paikallaanolon määrään keski-iässä, mikä saattaa selittyä esim. hitaasti kehittyneiden matalammalla koulutuksella ja suuremmalla työkuormituksella aikuisuudessa. Jatkotutkimuksia aiheesta tarvitaan. Toisessa osatyössä havaittiin, että passiivinen temperamentti on yhteydessä vähäisempään liikkumisen määrään, ja liikuntaan motivoinnissa tulisi nykyistä paremmin ottaa huomioon yksilölliset piirteet. Kolmas osatyö on valmistumassa ja se käsittelee anhedonian (kyvyttömyys nauttia asioista) ja liikkumisen yhteyttä.

Petra Tjurinin väitöskirjatyössä on kehitetty fyysisen aktiivisuuden väestöpohjaisten aineistojen analysointiin uusia, koneoppimiseen perustuvia menetelmiä, jotta saataisiin paremmin esille eri intensiteettitasojen fyysisen aktiivisuuden merkitys terveydelle ja hyvinvoinnille. Tutkimus on vahvistanut että paikallaanolo ja istuminen voidaan erottaa toisistaan koneoppimisen metodeilla, ja elävässä elämässä (in free-living conditions) paikallaanolosta voidaan saada enemmän informaatiota analysoimalla erikseen kokonaispaikallaanolo ja istuminen. Paikallaanolon määrän eli esim. istumisen ja rasva-aineenvaihdunnan markkereiden yhteys oli riippuvainen raskaamman liikunnan määrästä. Näyttää siis siltä että ainakin rasva-aineenvaihdunnan kannalta tarvitaan jonkin verran myös raskaampaa liikuntaa.

Marjo Seppänen on osoittanut väitöskirjatyössään, jossa hän tutkii asuinympäristön, fyysisen aktiivisuuden ja depressio-oireilun yhteyttä, että asuinalueen suuri väestöntiheys ja korkea kaupunkimaisuusaste ovat yhteydessä depressio-oireiluun riippumatta liikkumisen määrästä. Toisaalta fyysinen aktiivisuus oli itsenäisesti yhteydessä depressio-oireiluun, joten sekä asuinympäristö että fyysinen aktiivisuus tulisi huomioida depression ehkäisyssä.

Maija Korpisaari tutkii väitöskirjatyössää fyysisen aktiivisuuden ja asuinympäristön piirteiden yhteyttä sydänterveyteen. Hän on juuri saamassa valmiiksi ensimmäisen osatyönsä, jonka tärkein havainto oli että suurempi asuinympäristön vihreys oli yhteydessä keski-ikäisten suurempaan liikkumisen määrään. Sekä kevyt että raskaampi liikkuminen oli yhteydessä sykevaihteluun riippumatta asuinympäristön vihreydestä. Aikuisten sydänterveyden edistämisessä sekä liikkumisella että asuinympäristöllä on roolia, mutta aiheesta tarvitaan lisätutkimuksia seuranta-asetelmissa.

Apurahakauden aikana tein kirjallisuuskatsauksen realistisesta arvioinnista ja toteutin suunnittelemani tutkimuksen. Lisäksi osallistuin virtuaalisesti kansainväliseen Realist Research, Evaluation and Synthesis -konferenssiin. Itse tutkimus eteni seuraavasti:
Let’s Move It -intervention aikana kerätystä laadullisesta aineistosta ja aikaisemmista laadullisen prosessievaluaation tuloksista etsin sellaisia mekanismeja, jotka määrätyssä kontekstissa voisivat tuottaa liikunnan lisääntymistä. Esimerkiksi havainto siitä, että itse istuu liikaa, oli opiskelijahaastattelujen perusteella todettu jo aiemmin yhdeksi liikunnan lisääntymisen avaintapahtumista ko. intervention aikana (Kostamo ym. 2019). Alun perin oli tarkoitus, että tunnistaisin myös kontekstit samalla tavalla. Se olisi kuitenkin vaatinut, että sekä opettajien että oppilaiden haastattelurungot olisi etukäteen suunniteltu tuottamaan riittävän kattavaa kuvausta konteksteista – nyt näin oli tehty vain opettajien haastatteluissa. Kontekstit, joissa tunnistettu mekanismi voisi laukaista muutoksen, jouduttiin siis pääsääntöisesti etsimään aiemmista tutkimuksista. Esimerkiksi terveyteen ja ulkonäköön liittyvät liikunnan merkitykset on todettu keskeisemmiksi tyttöjen kuin poikien keskuudessa (esim. Koski 2015, Murphy ym. 2017).
Potentiaalisia konteksti-mekanismi-lopputulema-väittämiä (CMO-statement) tunnistin yhteensä neljä, ja niiden pohjalta muotoilin tilastollisesti testattavissa olevat hypoteesit. Loppujen lopuksi pystyin testaamaan vain kahta niistä olemassa olevalla määrällisellä aineistolla (kyselylomake- ja liikemittaridata). Vaikka esimerkiksi ystäviltä saatu sosiaalinen tuki näyttäytyi seurantahaastatteluissa keskeisenä liikunnan muutoksen ylläpitäjänä ja sen on aikaisemmissa tutkimuksissa todettu olevan yhteydessä korkeampaan fyysiseen aktiivisuuteen (esim. Mendonça ym. 2014), sitä ei (tälle ikäryhmälle sopivan mittarin puuttuessa) oltu operationalisoitu omaksi muuttujakseen opiskelijoille suunnatussa kyselylomakkeessa.
Normaalijakautuneisuutta testattiin Kolmogorov-Smirnovin testillä ja puuttuvien tietojen satunnaisuus varmistettiin ristiintaulukoinnilla. Muuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltiin ristiintaulukoinnin, khiin neliötestin, Spearmanin korrelaatioiden, multinomiaalisen logistisen regression ja toistettujen mittausten varianssianalyysin avulla.
Kahdesta testatusta konteksti-mekanismi-lopputulema-väittämästä (ensimmäinen väittämä koski istumisen vähentämistä, toinen rasittavaa liikuntaa) vain ensimmäinen sai tukea. Päätulos koski yhteyttä intervention, sukupuolen ja oman istumisen määrään kiinnitetyn huomion välillä. Hypoteesina oli, että oman istumisen määrään kiinnitetty huomio olisi (1) interventioryhmässä keskimäärin suurempi kuin kontrolliryhmässä ja (2) naisten keskuudessa suurempi kuin miesten. Sukupuolella ja oman istumisen määrään kiinnitetyllä huomiolla oli riippuvuutta vain interventioryhmässä: kontrolliryhmässä jakaumat eivät poikenneet toisistaan. Ehdollisista prosenttijakaumista nähtiin, että miesten joukossa niiden osuus, jotka eivät viimeisten kolmen viikon aikana olleet kertaakaan miettineet oman istumisensa määrää, oli suurempi kuin naisten joukossa. Toisaalta naisten joukossa oli enemmän heitä, jotka olivat miettineet oman istumisensa määrää vähintään joka toinen päivä. Interventioryhmässä oman istumisen määrään kiinnitetty huomio selitti intentiota vähentää istumista (oletusta ei testattu kontrolliryhmässä). Tulokset on syytä vielä tarkistaa tilastotieteilijän kanssa, sillä esimerkiksi valinta parametristen ja ei-parametristen testien käyttämisen välillä ei ollut yksiselitteistä. Ei-parametristen testien käyttöön päädyttiin, koska jatkuvaksi ajateltu intentiomuuttuja ei noudattanut normaalijakaumaa.
Tutkimusote, jossa realistinen arviointi ja tilastollinen testaaminen yhdistetään terveysinterventioiden prosessievaluaatiossa, vaikuttaa lupaavalta tavalta tunnistaa käyttäytymisen muutoksessa vaikuttavia mekanismeja. Se kuitenkin vaatisi, että koko tutkimusasetelma suunnitellaan alusta alkaen tukemaan realistisen arvioinnin periaatteita. Ensinnäkin haastattelurunko olisi hyvä suunnitella tuottamaan kuvauksia sekä muutoksen mekanismeista että kontekstista, jossa kyseinen mekanismi laukeaa (vrt. realist interview, Manzano 2016). Haastattelujen analyysi tulisi käynnistää mahdollisimman nopeasti, jotta seuraavan mittauspisteen kyselylomakkeita ehdittäisiin tarvittaessa muokata alustavien tulosten pohjalta. Lisäksi on syytä varmistaa, että tutkimusryhmässä on riittävästi tilastotieteellistä resurssia.

Tutkimuksemme perusteella vaihdevuodet tai niihin liittyvä hormonimuutos aiheuttaa fysiologisia muutoksia, jotka näkyvät heikentyneenä lihasvoimana sekä heikentyneinä veren rasva-arvoina. Tutkimukseen osallistuneilla postemenopausaalisilla naisilla oli heikompi räjähtävän voiman tuottokyky kuin premenopausaalisilla tai perimenopausaalisilla. Vastaavasti heidän käden puristuvoimansa ja jalan ojennusvoimansa olivat heikommat. Toisaalta kaikissa menopaussiryhmissä, fyysisesti aktiivismmat olivat vahvimpia. Toisin sanoen fyysisellä aktiivisuudella voidaan kompensoida menopaussin aiheuttamaan heikentymistä. Havaitsimme myös, että veren kliiniset metabolista oireyhtymää ennakoivat markkerit, kuten kolesteroli ja LDL-kolesteroli heikentyivät menopaussin yli siirryttäessä. Toisaalta myös HDL-kolesterolin määrä kasvoi. Tämä voi viitata siihen, että HDL partikkeli ei toimikaan enää yhtä hyvin kuin ennen menopaussia eli kolesteroliarvot jäävät korkeiksia, vaikka partikkeliin sitoutuu enemmän kolesterolia.

Lasten liikunta ja ravitsemus –tutkimuksen lähtötilanteen tulokset osoittavat, että alakoululaisten liikunnassa, ravitsemuksessa, nukkumisessa ja yleisessä terveydentilassa on paljon parannettavaa. Osalla lapsista on jo kouluikään tullessa aineenvaihdunnan ja verenkiertoelimistön toimintahäiriöitä, jotka usein liittyvät ylipainoon ja huonoon fyysiseen kuntoon. Päivittäisellä ja monipuolisella liikunnalla, television ja tietokoneen ääressä istumisen rajoittamisella, riittävällä yöunella ja terveellisillä ravitsemustottumuksilla voitaisiin merkittävästi vähentää näitä terveyshaittoja lapsuusiässä ja siten pienentää kroonisten sairauksien vaaraa sekä ylläpitää hyvää toiminta- ja työkykyä aikuisiässä. Kahden vuoden seuranta-aineiston tulosten analysointi ja raportointi alkaa keväällä 2013. Tutkimuksen keskeisimmät julkaistut tulokset on esitetty tarkemmin liitteessä 1.

Since the inception of the PANIC study, we have successfully published several research articles and disseminated in several national and internation conferences that contribute to understanding the complex relationships between physical activity, nutrition, endocrine factors, body composition, and bone health in children and adolescents. These publications and conferences have been featured in high-impact, peer-reviewed journals and have received significant attention in the academic community as evidence by the awards received. Key findings from these papers and conference presentations highlight the critical role of lifestyle factors and hormonal regulation in the development of bone density and turnover markers.

Published Articles:

1. Constable AM, Vlachopoulos D, Barker AR, Moore SA, Soininen S, Haapala EA, Väistö J, Jääskeläinen J, Voutilainen R, Auriola S, Häkkinen MR, Laitinen T, Lakka TA. (2022). The mediating role of endocrine factors in the positive relationship between fat mass and bone mineral content in children aged 9-11 years: The Physical Activity and Nutrition in Children Study. Front. Endocrinol. Mar 24;13:850448. doi: 10.3389/fendo.2022.850448. (IF: 5.5, Medicine, Endocrinology, Diabetes and Metabolism: Q1).

2. Constable, AM, Porter, JE, Benger D, Vlachopoulos D, Barker AR, Moore SA, Soininen S, Haapala EA, Westgate K, Brage S, Agostinete RR, Fernandes RA, Lakka TA. (2021). The positive relationship between moderate-to-vigorous physical activity and bone mineral content is not mediated by free leptin index in prepubertal children: The PANIC Study Int. J. Environ. Res. Public Health. doi: 10.3390/ijerph18105365 (IF: 2.8, Healthcare: Q2).

3. Constable AM, Vlachopoulos D, Barker AR, Moore SA, Soininen S, Haapala EA, Väistö J, Laitinen T, Westgate K, Brage S, Mahonen A, Lakka TA. (2021). The independent and interactive associations of physical activity and vitamin D status on bone mineral content and density in prepubertal children: The PANIC Study. Osteoporos Int. doi:10.1007/s00198-021-05872-z. (IF: 3.8, Endocrinology: Q2).

Conferences:
1. Constable A, Vlachopoulos D, Barker A, Moore, S, Soininen S, Haapala E, Väistö J, Jaaskelainen J, Voutilainen R, Auriola S, Hakkinen M, Laitinen T, Lakka, T. The mediating role of endocrine factors in the positive relationship between fat mass and bone mass in children aged 9-11 years: The PANIC study. Physiology Conference 2021. Oral Presentation. Best Oral Presentation.

2. Skinner AM, Barker AR, Moore SA, Soininen S, Haapala EA, Väistö J, Westgate K, Brage S, Lakka TA, Vlachopoulos D. (2024). Cross-sectional and longitudinal associations between the 24-hour movement behaviours, including muscle and bone strengthening activity, with bone and lean mass from childhood to adolescence. BMC Public Health. https://doi.org/10.1186/s12889-024-17711-x (IF: 4.5, Medicine: Public, Environmental & Occupational Health: Q1).

3. Skinner AM, Vlachopoulos D, Barker AR, Moore SA, Rowlands AV, Soininen S, Haapala EA, Väistö J, Westgate K, Brage S, Lakka TA. Physical activity volume and intensity distribution in relation to bone, lean and fat mass in children. Scand J Med Sci Sports. 2023;33(3):267-82. (IF: 4.5, Sport Science: Q1).

Awards:
• Annie Constable: Best Oral Presentation Finalist at Pediatric Work Physiology online Conference, September 2021.
• Annie Constable: Best Oral Presentation Award at Online Physiological Society Conference July 2021.
• Annie Constable: Best Oral Presentation Award at the University of Exeter Sport and Health Sciences Postgraduate Research Conference, Exeter, UK. January 2020.
• Annie Constable: Bone Research Society New Investigator Award at the BRS Annual Conference. Cardiff, UK. September 2019.

Viimeistelin apurahan avulla gerontologian ja kansanterveys alan väitöskirjani, jonka tavoitteena oli tutkia kahden kilometrin kävelymodifikaatioiden roolia ulkona liikkumisen ylläpitämisessä kotona asuvilla iäkkäillä ihmisillä. Kävelymodifikaatioita tutkittiin kahdesta eri näkökulmasta. Perinteellisen tarkastelun lisäksi modifikaatioiden käyttöä kysyttiin myös iäkkäiltä ihmisiltä, jotka kokivat kävelyvaikeuksia kahden kilometrin matkalla. Tarkoituksena oli selvittää, että voisiko jonkin modifikaation käyttäminen olla hyödyllisempää tai haitallisempaa iäkkäiden ihmisten ulkona liikkumisen kannalta. Tätä tarkoitusta varten apuvälineen käyttö, kävelyn hidastaminen ja kävelyn tauottaminen luokiteltiin mahdollistaviin kävelymodifikaatioihin, sillä niiden käytöllä on toiminnan jatkumiseen pyrkivä ote, kun taas haitallisiin kävelymodifikaatioihin luokiteltiin pidempien kävelymatkojen lopettaminen tai vähentäminen. Liikkumisen laajuuden ja autonomian muutoksia seurattiin kahden vuoden ajan kahdessa eri tutkimuksessa, joista toinen sijoittui koronapandemian ajalle. Tutkimuksessa selvitettiin myös kiihtyvyysanturilla mitattujen kävelyn piirteiden ja koettujen ympäristötekijöiden yhteyksiä kävelymodifikaatioiden käyttöön.

Ensimmäisessä osajulkaisussa (Skantz ym. 2021) tutkin kiihtyvyysanturilla mitatun kävelyn piirteiden ja itseraportoitujen kahden kilometrin kävelymodifikaatioiden ja kävelyvaikeuksien välisiä yhteyksiä poikkileikkausasetelmassa. Tulokset osoittivat, että iäkkäiden ihmisten kävelyn piirteistä saadaan samansuuntaista tietoa, selvitetäänkö sitä sitten kiihtyvyysantureilla tai kyselylomakkeilla. Kävelyvaikeuksia tai -modifikaatioita raportoiville iäkkäille ihmisille kertyi vähemmän kävelyminuutteja ja -jaksoja kuin heille, jotka eivät kokeneet kävelyvaikeuksia. Lisäksi heidän aktiivisuutensa kertyi useimmiten katkonaisemmin ja heidän kävelyjaksojensa intensiteetti oli pienempi ja kävelyjaksot lyhyempiä. Kävelymodifikaatioiden käyttöä ja koettuja kävelyvaikeuksia on helppo ja nopea selvittää esimerkiksi vastaanottotyössä, ja tämän tutkimuksen mukaan niiden avulla saadaan kerättyä realistista tietoa iäkkäiden ihmisten kävelyn piirteistä ja määrästä.

Toisessa osajulkaisussa (Skantz, Rantanen, Rantalainen, ym. 2020) halusin selvittää, ovatko jotkin koetuista ympäristötekijöistä sellaisia, jotka tukevat mahdollistavien kävelymodifikaatioiden käyttöä. Voisivatko esimerkiksi lähiympäristöstä löytyvät houkuttelevat tekijät, kuten kaunis ja turvallinen ympäristö, motivoida iäkästä ihmistä muokkaamaan, ja näin ollen jatkamaan kävelyään? Tulosten mukaan, erityisesti rakennettuun ympäristöön liittyvät ulkona liikkumisen houkuttelevat ympäristötekijät, kuten jalkakäytävät ilman jyrkkiä nousuja, palveluiden läheisyys ja turvalliset tienylitykset kannustivat useimmiten kävelyn jatkamiseen. Ei ole siis ihan yhdentekevää, millainen elinympäristömme on, jos haluamme kannustaa iäkkäitä ihmisiä kävelyn muokkaamisessa ja sitä kautta ulkona liikkumisen ylläpitämisessä.

Kolmannessa osajulkaisussa (Skantz, Rantanen, Palmberg, ym. 2020) selvitin, ovatko kävelyn muokkauskeinot keskenään erilaisia. Apuvälineen käytön, kävelyn tauottamisen ja kävelyn hidastamisen jaottelu mahdollistaviin kävelymodifikaatioihin ja kävelyn vähentämisen ja lopettamisen jaottelu haitallisiin kävelymodifikaatioihin osoittautui mielekkääksi. Tulokset osoittivat, että mahdollistavia kävelymodifikaatioita käyttävillä iäkkäillä ihmisillä oli laajempi elinpiiri ja he kokivat ulkona liikkumisen mahdollisuudet paremmaksi kuin iäkkäät ihmiset, jotka käyttivät haitallisia kävelymodifikaatioita. Kunnon heikentyessä pidempien matkojen kävely saattaa tuntua raskaammalta ja pelottavammalta kuin aikaisemmin. Tällöin kävelyä kannattaa kuitenkin jatkaa, vaikkapa sitten apuvälineen kanssa tai levähdystaukoja pitämällä, jotta kävely ei pikkuhiljaa jää kokonaan pois.

Neljännessä osajulkaisussa (Leppä ym. 2021) selvitin kahden kilometrin kävelymodifikaatioiden ja kävelyvaikeuksien sekä elinpiirin, ulkona liikkumisen autonomian ja fyysisen aktiivisuuden välisiä yhteyksiä koronapandemian aikana, jolloin mahdollisuudet kodin ulkopuolella liikkumiseen heikentyivät. Tulosten mukaan iäkkäiden ihmisten elinpiiri pieneni ja ulkona liikkumisen autonomia heikkenivät enemmän kuin ne olisivat normaalisti muuttuneet kahden vuoden aikana. Näitä epäsuotuisia muutoksia havaittiin myös niillä iäkkäillä ihmisillä, jotka käyttivät kävelymodifikaatioita. Näin ollen kävelymodifikaatioiden apu ulkona liikkumisen ylläpitämisessä heikkeni, kun syyt ulkona liikkumiseen vähenivät koronapandemian aikana. Yllättävää oli, että itseraportoitu fyysisen aktiivisuuden määrä puolestaan pysyi samana tai jopa lisääntyi korona-aikana verrattuna kahden vuoden takaiseen tilanteeseen. Tämä tulos voi selittyä esimerkiksi sillä, että iäkkäillä ihmisillä oli nyt enemmän aikaa käytettäväksi liikkumiseen.

Yhden vuoden mittaisen liikuntaintervention tutkimustulokset osoittivat, että aktiivisuusranneke ei lisää fyysistä aktiivisuutta pitkäaikaisesti juuri eläköityneiden joukossa. Positiivisia, mutta lyhytaikaisia vaikutuksia havaittiin kuitenkin niillä, joilla fyysinen aktiivisuus oli lähtökohtaisesti matalaa, ja joiden painoindeksi oli korkea. Näillä henkilöillä aktiivisuusranneke lisäsi kevyttä aktiivisuutta ja korvasi paikallaanoloaikaa ensimmäisen puolen vuoden aikana. Näitä vaikutuksia ei kuitenkaan havaittu enää intervention loppupuolella. Lisäksi havaitsimme positiivisia muutoksia toimintakyvyssä, verenpaineessa ja rasva-aineenvaihdunnan muuttujissa sekä interventio- että kontrolliryhmällä, joten jo tutkimukseen osallistuminen saattoi vaikuttaa positiivisesti eläkeläisten terveyskäyttäytymiseen.

Tutkimuksessa hyödynnettiin GPS- ja liikemittarilaitetta, jonka avulla saatiin aikaisempaa tarkempi käsitys tutkittavien aktiivisuuden määrän lisäksi myös paikoista ja matkoista, joissa päivittäinen aktiivisuus kertyi. Interventioon osallistuneet eläkeläiset lisäsivät reipasta liikuntaa useimmiten kotiympäristössä sekä aktiivisesti kuljettujen matkojen aikana. Tärkeä havainto oli, että aktiivisuuden lisäys oli suurempaa niillä henkilöillä, joiden asuinalueen vihreys oli korkeampaa.

Osallistujien kokemukset aktiivisuusrannekkeen käytöstä ja sen vaikutuksista olivat vaihtelevia viitaten siihen, että aktiivisuusrannekkeiden mahdolliset vaikutukset päivittäiseen aktiivisuuteen riippuvat toisaalta käyttäjien taustaominaisuuksista ja tarpeista, mutta myös halukkuudesta ja valmiudesta muokata aktiivisuuskäyttäytymistään.

TAVOITE: Väitöskirjan tavoitteena oli tutkia vapaa-ajan liikunnan erilaista kehittymistä väestötasolla ja kehityksen yhteyttä muihin elintapoihin: ravintotottumuksiin, vapaa-ajan ruutuaikaan, unen laatuun ja määrään, tupakointiin ja alkoholinkäyttöön.

MENETELMÄT: Tutkimus koostui neljästä osatutkimuksesta. Systemaattinen kirjallisuuskatsaus kokosi yhteen kehityspolkuanalyysillä liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta elämänkulun aikana tutkineet pitkittäistutkimukset. Lopuissa kolmessa osatutkimuksessa käytettiin Lasten sepelvaltimotaudin riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimuksen kyselylomakkein kerättyä aineistoa. LASERI-tutkimuksen aineisto on kerätty Helsingistä, Turusta, Tampereelta, Kuopiosta ja Oulusta sekä näiden kaupunkien lähiseuduilta. Mukana oli kuusi ikäkohorttia (N = 3553, 51 % naisia), joita on tutkittu kahdeksan kertaa vuosien 1980 (tutkittavat 9–18 v.) ja 2011 (tutkittavat 33–49 v.) välillä. Tutkimuksessa identifioitiin naisille ja miehille liikunnan alaryhmät kuvaamaan, miten eri tavoin tutkittavien vapaa-ajan liikuntatottumukset kehittyivät lapsuudesta keski-ikään (9–49 v.). Nämä erilaiset vapaa-ajan liikunnan alaryhmät tunnistettiin aineistosta kehityspolkuanalyysin avulla.

PÄÄTULOKSET: Niin naiset kuin miehet jakautuivat seuraaviin vapaa-ajan liikunnan alaryhmiin: säännöllisesti liikuntaa lapsuudesta keski-ikään harrastaneisiin, liikuntaa lisänneisiin, liikuntaa vähentäneisiin ja vähän liikuntaa harrastaneisiin. Lisäksi naisilta tunnistettiin erillinen hyvin vähän liikuntaa harrastaneiden ryhmä. Yli puolet tutkittavista identifioitiin vähän tai hyvin vähän liikuntaa lapsuudesta keski-ikään harrastaneiden ryhmiin. Puolestaan hyvin pieni osuus naisista (3 %) ja melko pieni osuus miehistä (12 %) identifioitiin säännöllisesti liikuntaa harrastaneisiin. Toisaalta niin naisilla (15 %) kuin miehillä (31 %) havaittiin liikuntaa lisänneiden ryhmät. Naisten kyseisen ryhmä onnistui lisäämään liikuntaansa läpi koko tutkimusjakson. Läpi tutkimusjakson jatkunut liikunnallinen elämäntapa ei vaikuttanut niin pysyvältä kuin vähän tai hyvin vähän vapaa-ajan liikuntaa sisältänyt elämäntapa.

Keski-iässä epäterveellisiä elintapoja (epäterveellinen ravinto ja tupakointi naisilla ja miehillä, ja univaikeudet naisilla) esiintyi todennäköisemmin vähän tai hyvin vähän liikuntaa harrastaneilla kuin säännöllisesti liikuntaa harrastaneilla tai liikuntaansa lisänneillä. Käytetyn ruutuajan ja liikunnan yhteydet olivat monitulkintaiset.

LASERI-aineistosta identifioidut vapaa-ajan liikunnan alaryhmät olivat linjassa väitöskirjassa mukana olleen systemaattisen katsausartikkelin havaintojen kanssa. Katsaus vahvisti tietoa vähän liikkuvien suhteellisen suuresta osuudesta kaikissa ikäryhmissä korkean tulotason maissa – tämän osuuden kasvaessa iän myötä. Fyysinen aktiivisuus näytti alkavan vähentyä jo lapsuudessa, keskimäärin 7–8-ikävuoden paikkeilla. Toisaalta huolimatta fyysisen aktiivisuuden vähenevästä trendistä jo lapsuudesta alkaen, myös joissakin katsauksen tutkimusaineistoissa havaittiin liikunnan lisääjien ryhmiä aikuisilla ja iäkkäillä. Tämä systemaattinen kirjallisuuskatsaus, joka kokosi yhteen fyysistä aktiivisuutta ja liikuntaa kehityspolkuanalyysillä tutkineet tutkimukset, oli ensimmäinen laatuaan.

JOHTOPÄÄTELMÄ: Tulosten valossa näyttäisi siltä, että läpi elämän jatkuva liikunta tai sen lisääminen lapsuus- ja nuoruusvuosien jälkeen on aikuisuuden terveyskäyttäytymisen kannalta tärkeää: ei ainoastaan jo aiemmin osoitettujen liikunnan terveyshyötyjen vuoksi, vaan myös muiden terveellisten elintapojen – etenkin terveellisten ravintotottumusten – omaksumisen vuoksi.

LÄHDE: Lounassalo, Irinja. (2021). Distinct life course leisure-time physical activity trajectories and related health behaviors: The Cardiovascular Risk in Young Finns Study. JYU Dissertations 446. Jyväskylä: University of Jyväskylä, 1-113.

The main results were that both high intensity and moderate intensity training had beneficial impact on liver, pancreas and intestinal metabolism, albeit moderate intensity seems to have a little more beneficial effects compared to high intensity training in short term.

Tämä väitöskirja tuo uutta ja käytännönläheistä tietoa päiväkodin ja kodin käytäntöjen merkityksestä lasten paikallaanolossa. Tutkimuksen päätulokset voidaan tiivistää seuraavasti:1) pojat ja ulospäinsuuntautuneen temperamenttipiirteen omaavat lapset olivat vähemmän paikallaan. 2) Säännöllinen vanhempien ja lapsen kanssa tapahtuva yhdessä liikkuminen, erityisesti omalla pihalla ja luonnossa, oli yhteydessä lasten vähäisempään paikallaanoloon. 3) Yhdessä liikkumiskäytännöissä esiintyi eroja vanhempien sosioekonomisen aseman mukaan. 4) Päiväkodin käytännöt eli enemmän liikuntatunteja ja liikunnan teemaviikkoja sekä useammin toteutetut metsäretket sekä varhaiskasvattajien tiheämpi käytäntö tauottaa lasten paikallaanoloa olivat yhteydessä lasten vähäisempään paikallaanoloon. 5) Vanhempien korkeampi sosioekonominen tausta oli yhteydessä lasten korkeampaan paikallaanoloon päiväkodeissa, joissa oli enemmän paikallaanolon teemaviikkoja sekä vähemmän liikuntatunteja tai liikunnan teemaviikkoja. Käytännön suosituksena tutkimuksen tulosten perusteella kannustetaankin kehittämään terveydenedistämisohjelmia ja interventioiden toimintatapoja, joilla edistetään kodin ja päiväkodin terveellisiä lasten paikallaanoloa vähentäviä käytäntöjä. Erityisesti menetelmät, joilla lisätään perheen yhdessä liikkumista varsinkin omalla pihalla tai luonnossa, ovat hyödyllisiä. Lisäksi kaikissa päiväkodeissa tulisi taata lapsille yhtenäinen määrä liikuntatunteja, säännöllisesti metsäretkiä sekä liikunnan teemaviikkoja. Kuitenkin lasten yksilölliset piirteet tulee huomioida paremmin, koska ne selittävät enemmän eroavaisuuksia lasten paikallaanolossa kuin koti- tai päiväkotitekijät. Lisätutkimusta tarvitaan sosioekonomisen aseman merkityksestä lasten paikallaanolossa.

Apurahalla toteutettu tutkimusartikkeli ”Perhetaustan vaikutus ruokarytmiin lapsuudessa – viiden vuoden seurantatutkimus” on lähetetty arvioitavaksi Sociology of Health and Illness lehteen 11.9.2020. Tutkimusartikkeli on väitöskirjaan tähtäävä kolmas osatyö. Tutkimusartikkelin viimeistely myöhästyi alkuperäisestä suunnitelmasta muiden virkatöiden vuoksi.

Background
We studied the role of the family type, other family background factors and their changes over a five year follow-up with respect to meal frequency among children.
Methods
Longitudinal data stem from the 2007/2009–2013/2014 “Finnish Child Health Monitoring Study”. Dataset comprised 1,822 children (aged ca 5–10 years at baseline). Meal frequency was defined as 4–6 meals per day. The associations of meal frequency with family background factors were examined by bivariate and multivariate regression analyses.
Results
89% of the 5–10 year old boys and girls had the recommended meals frequency in baseline. Living in a single-parent family at baseline increased the risk of not eating recommended number of meals compared to those living in intact families. After adjustments mother’s low level of education (OR 0.51, CI 0.29-0.93) and a decline in income sufficiency (OR 0.54, CI 0.35-0.84) during the follow-up were unfavourably associated with the recommended meal frequency. The difference between children in stable single-parent, reconstituted or joint physical custody families and those living in stable intact families remained significant when controlling for other variables.
Conclusion
Single-parent families with a low SEP background represent important target groups for interventions designed to promote regular meal frequency.

Our preliminary findings show, for the first time, that 6-weeks aerobic exercise intervention in obese humans modulates the gut microbiota composition. Before, only one cross-sectional study determined that athletes differed from non-athletes in several bacterial phyla. Our findings show and increase in overall gut microbiota diversity and in Akkermansia, which both have been associated with better metabolic health. In contrast, Porphyromonaceae that has been associated with metabolic disorders decreased. It remains to be determined how these changes related to metabolic heath, physical performance and body composition.

In all subjects the physical performance improved. Half of the subjects lost weight. According to serum metabonomics analysis, the amount of lipids in VLDL decreased, which is good in terms of cardiovascular health.

Due to that I as PI have been on sick leave the last 6 months, the final analysis bringing all data together have not been done yet and thus, the final conclusions have not been made.

Ikääntyvien määrän kasvaessa voimakkaasti sekä Suomessa että maailmalla myöhäisiän kognitiiviseen heikentymiseen ja dementiaan johtavat hermostoa rappeuttavat sairaudet sekä verisuoniperäiset häiriöt ovat nykyään merkittäviä yhteiskunnallisia haasteita. Kaikki keinot joilla kognitiivista heikentymistä voitaisiin viivästyttää, ovat ensiarvoisen tärkeitä sekä inhimillisestä että taloudellisesta näkökulmasta katsottuna. Tämän väitöskirjatyön tarkoituksena oli tutkia kestävyyskunnon ja aivojen tilavuuksien välisiä yhteyksiä sekä kestävyyskunnon ja lihasvoiman yhteyttä kognitiivisiin toimintoihin ikääntyvillä miehillä ja naisilla.

Parempi kestävyyskunto oli yhteydessä suurempaan aivokuoren harmaan aineen tilavuuteen sekä harmaan aineen kokonaistilavuuteen miehillä, joilla on kohonnut Alzheimerin taudin riski, mutta naisilla vastaavaa yhteyttä ei havaittu. Kestävyyskunto ei ollut yhteydessä valkean aineen kokonaistilavuuteen eikä muihin mielenkiinnon kohteena olleiden rakenteiden, kuten hippokampuksen tai basaaliganglioiden tilavuuteen. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että kestävyyskunnosta huolehtiminen saattaa olla erityisen hyödyllistä ikääntyvien miesten harmaan aineen säilymisen kannalta. Tutkittavien määrä oli kuitenkin suhteellisen pieni, joten löydökset pitää varmistaa isommissa tutkimusaineistoissa.

Kattavasti mitattu ala- ja ylävartalon lihasvoima oli yhteydessä parempaan yleiseen kognitiiviseen toimintakykyyn, mutta käden puristusvoiman ja yleisen kognitiivisen toimintakyvyn välillä ei havaittu yhteyttä väestöotoksessa. Käden puristusvoiman yhteys kognitioon on raportoitu useissa aiemmissa tutkimuksissa, mutta kattavammin mitatun lihasvoiman ja kognition yhteyksiä on tutkittu hyvin vähän. Tämän tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että kattavammin mitattu lihasvoima saattaa tuoda lisäarvoa pelkän puristusvoiman mittaamiseen nähden lihasvoiman ja kognition välistä yhteyttä tutkittaessa. Tutkimus tuotti täten uutta tietoa sekä lihasvoiman mittaamisen metodologiasta että lihasvoiman merkityksestä kognitiolle.

Parempi kestävyyskunto oli kahden vuoden seurannassa positiivisesti yhteydessä yleiseen kognitiiviseen toimintakykyyn, toiminnanohjaukseen ja prosessointinopeuteen, mutta ei muistiin. Useissa aiemmissa seurantatutkimuksissa joko kestävyyskunto tai kognitio on mitattu ainoastaan yhdessä aikapisteessä tai on keskitytty tiettyyn kognition osa-alueeseen. Tässä tutkimusessa sekä kestävyyskunto että kognitio mitattiin kahdessa aikapisteessä ja tutkittiin useita kognition osa-alueita. Saadut tulokset vahvistavat näin aiempien tutkimusten havaintoja kestävyyskunnon myönteisestä vaikutuksesta kognitiolle.

Yhteenvetona voidaan todeta, että parempi kestävyyskunto on yhteydessä suurempaan aivojen harmaan aineen kokonaistilavuuteen miehillä, ja parempi kestävyyskunto sekä lihasvoima ovat itsenäisesti yhteydessä parempaan kognitiiviseen toimintakykyyn ikääntyvillä miehillä ja naisilla. Löydökset ovat huomionarvoisia, koska fyysinen kunto on terveystekijä, johon on omalla toiminnallaan mahdollista vaikuttaa. Lähes jokainen voi kehittää kestävyyskuntoa ja lihasvoimaa oikeanlaista liikuntaa lisäämällä.

Tämän väitöskirjatutkimuksen tarkoituksena oli tarjota uutta tietoa istumisen, seisomisen sekä normaalin elämän aikaisesta lihasten passiivisuudesta käyttämällä uutta puettavaa EMG-teknologiaa (osajulkaisut 1 ja 2). EMG-aktiivisuuden muutoksia mitattiin istumisen vähentämiseen tähtäävän perhelähtöisen neuvonnan seurauksena selvittääksemme miten istumisen vähentäminen vaikuttaa lihasten passiivisuuteen (osajulkaisu 3). Neuvonnan pitkäaikaisvaikuttavuutta tutkittiin kiihtyvyysanturimenetelmällä sekä mittaamalla veriarvojen sekä kehon koostumuksen muutosta vuoden aikana (osajulkaisu 4). Väitöskirjan tavoitteena oli selvittää tuoko lihasten passiivisuuden vähentäminen kausaalisia terveyshyötyjä.

Osajulkaisun 1 tulosten perusteella istumisen ja seisomisen lihasaktiivisuus vaihteli huomattavasti yksilöiden kesken. Vaikka seisominen oli kolme kertaa kuormittavampaa kuin istuminen, olivat yksilöiden väliset erot kymmenkertaisia. Ylipainoiset olivat passiivisempia istuessa, mutta heidän lihasaktiivisuutensa oli suurempaa seistessä verrattuna normaalipainoisiin.

Osajulkaisu 2 raportoi normaalin elämän aikaisen lihasten passiivisuuden yhteyksiä biomarkkereihin. Vaikka lähes kaikki koehenkilöistä täyttivät itse raportoidusti nykyiset liikuntasuositukset aerobisen liikunnan osalta, heidän lihaksensa olivat passiivisena lähes 70 % päivittäisen elämän aikana. HDL-kolesterolin määrä oli korkeampi, ja triglyseridien määrä matalampi henkilöillä, joilla oli vähän lihasten passiivisuutta (<62 % mittausajasta) verrattuna niihin, joilla oli paljon lihasten passiivisuutta (>78 % mittausajasta). Yhteys säilyi merkitsevänä keski-kovatehoiseen lihasten aktiivisuuteen sekä painoindeksiin vakioinnin jälkeen.

Osajulkaisu 3 raportoi istumisen vähentämiseen tähtäävän neuvonnan vaikutusta lihasten passiivisuuteen. Ennen neuvontaa koehenkilöiden lihakset olivat passiivisena työajalla lähes 80 % ja vapaa-ajalla hieman yli 60 % mittausajasta. Kahdeksan tunnin työaikana passiivisuutta pääsee kertymään siis jo lähes kuusi ja puoli tuntia. Neuvonnan tuloksena lihasten passiivisuuden määrä laski hieman yli puoli tuntia päivässä ja samalla pitkien passiivisuusjaksojen kesto lyheni. Suurin osa muutoksesta saavutettiin vapaa-ajalla, jossa istumista oli jo valmiiksi vähemmän. Tämä saattaa kertoa työajan vaatimuksista, jolloin istumista on vaikea vähentää töiden kärsimättä. Toisaalta vapaa-aika voi tarjota perheen kanssa mielekästä aktiivista tekemistä, sekä ympäristön jossa istumisen vähentäminen on mahdollista.

Osajulkaisu 4 raportoi neuvonnan päätulokset vuoden aikana. Intervention seurauksena vapaa-ajan sedentaariaika muuttui edullisesti interventioryhmällä kontrolliryhmään verrattuna vuoden aikana. Vapaa-ajan sedentaariaika laski merkitsevästi kolmen kuukauden kohdalla (-27 minuuttia interventioryhmän eduksi) ja esti epäedullisen muutoksen vuoden aikana (ei muutoksia interventioryhmällä, +13 minuuttia kontrolliryhmällä,). Kokonaissedentaariajassa tai työn ja viikonlopun sedentaariajassa ei havaittu muutoksia. Vuoden aikana apoB/apoA-1 -suhde parani ja paino sekä koko kehon ja jalkojen lihasmassa pysyivät muuttumattomana interventioryhmällä, kun kontrolliryhmän paino sekä koko kehon ja jalkojen lihasmassa laskivat itsenäisesti keski-kovatehoisen aktiivisuuden tai energiansaannin muutoksista. Pitkällä aikavälillä jo vapaa-ajan sedentaariajan muutos voi tuoda itsenäisiä positiivisia terveyshyötyjä, ja ne voidaan saavuttaa perheille suunnatulla istumisen vähentämiseen tähtäävällä neuvonnalla.

Tämän väitöskirjatutkimuksen tulokset osoittavat, että vaikka päivittäinen lihasten aktiivisuus voi koostua hyvin erilaisista aktiivisuusmalleista jopa istuessa, voi istumista vähentämällä vähentää lihasten passiivisuutta. Vuoden aikana sedentaariajan pienikin vähentäminen auttaa ylläpitämään painoa ja lihasmassaa, sekä parantamaan kardio-metabolisia muuttujia jopa fyysisesti aktiivisilla ihmisillä itsenäisesti liikunnan harrastamisesta tai energiansaannista. Lihasten passiivisuuden vähentäminen tuo itsenäisiä kausaalisia terveyshyötyjä.

Väitöskirjan neljän osatutkimuksen perusteella transkontekstuaalinen malli selittää nuorten vapaa-ajan liikkumisaikomuksia, mutta ei vapaa-ajan liikkumisaktiivisuutta tai liikkumisaktiivisuudessa tapahtuvia muutoksia. Mallin täydentäminen ei-tietoisia ja automaattisia prosesseja heijastelevilla konstruktioilla vaikuttaa tutkimuksen perusteella lupaavalta, sillä täydennetyn mallin on mahdollista huomioida sekä vapaa-ajalla tapahtuvaan liikkumisaktiivisuuteen vaikuttavat tietoiset että ei-tietoiset tekijät osana laajennettua mallia. Väitöskirjan vahvuutena ovat kehittynyt metodologia sekä ajan kanssa tapahtuvien muutosten huomioiminen mallin konstruktioissa. Väitöskirjatutkimuksen keskeisimmät rajoitteet ovat tukeutuminen korrelatiivisiin tutkimusasetelmiin ja itsearvioinnit tiedonkeruumenetelmänä.

Väitöstutkimuksen tarkoituksena oli selvittää nuorten miesten fyysisen aktiivisuuden ja paikallaan olon taustatekijöitä sekä pelillistetyn, räätälöidyn ja mobiilin intervention vaikuttavuutta. Väestöpohjainen aineisto kerättiin Oulun alueen kutsunnoissa vuosina 2010, 2012 ja 2013. Yhteensä 2526 keskimäärin 18-vuotiasta nuorta miestä täytti hyvinvointikyselyn, osallistui kuntotesteihin ja kävi lääkärintarkastuksessa. Satunnaistettuun, kontrolloituun, kuuden kuukauden interventioon osallistui 496 nuorta. Interventioryhmä sai käyttöönsä tutkimuksessa kehitetyn mobiilin palvelun, joka sisälsi pelillisiä elementtejä.

Viisi erilaista profiilia tunnistettiin paljon istuvien nuorten miesten vastauksista: paljon istuvat liikkujat, elämäänsä tyytymättömät, syömishäiriöillä oireilevat, huonokuntoiset ulkonäöstä motivoitujat ja pelaajat. Luonnollisessa ja rakennetussa ympäristössä asuvat nuoret liikkuivat yhtä paljon. Äidin runsas liikkuminen oli yhteydessä rakennetussa asuinympäristössä asuvien poikien suurempaan fyysiseen aktiivisuuteen, kun taas isän liikkumisella oli positiivinen yhteys luonnollisessa ympäristössä asuvien poikien liikkumiseen. Interventio lisäsi jonkin verran poikien kohtuukuormitteisen tai raskaan fyysisen aktiivisuuden määrää. Paikallaan olon tai kevyen aktiivisuuden määrä ei muuttunut. Elämäntyytyväisyys koheni sekä interventio- että kontrolliryhmässä. Vaikka tutkittavien sitoutuminen tutkimukseen oli kohtuullisen heikko, he pitivät monia tutkimuksessa kehitetyn mobiilin palvelun fyysiseen aktiivisuuteen liittyviä ominaisuuksia kiinnostavina. Erityisesti niillä nuorilla, jotka olivat liikkuneet vähän tai kokeneet hyvinvointinsa huonoksi tutkimuksen alussa, havaittiin positiivisia muutoksia intervention aikana. Tutkimuksessa saatiin lisää tietoa yksilöllisten sekä ympäristöön että vanhempiin liittyvien tekijöiden merkityksestä nuorten liikkumiselle ja paikallaan ololle. Tutkimus tuotti uutta tietoa pelillistetyn, räätälöidyn mobiiliteknologian mahdollisuuksista nuorten miesten aktivoinnissa. Tulosten perusteella yksilöllinen räätälöinti on tärkeää nuorten miesten terveyden edistämiseen tähtäävissä interventioissa.
Väitöskirja löytyy Jultikasta: http://jultika.oulu.fi/Record/isbn978-952-62-2456-5
Loppuraportti koskee rahoituksia: 201210057, 201310073 ja 201410144.

Ikääntyneiden elintapojen muutos 2000-2017 – Seurantatutkimus ikääntyneiden elintapojen muutokseen vaikuttavista tekijöistä elämänkaaren aikana
Hankeen tarkoituksena oli tutkia ikääntyneiden elintapojen muutosta liki 20 vuoden aikana, tarkastella aiemman elämän yhteyksiä elintapoihin ja niiden muutokseen sekä eläkkeelle (vanhuuseläkkeelle ja työkyvyttömyyseläkkeelle) siirtymisen yhteyttä elintapoihin. Samalla on tarkasteltu terveydentilan muutoksia. Tarkemmat tutkimustehtävät olivat tutkia 1. elintapojen muutosta ja sen sosioekonomista jakautumista keski-iän elämänkaaren aikana, 2. työolojen yhteyttä terveyskäyttäytymisen sosioekonomisiin eroihin, 3. eläköitymisen yhteyttä elintapoihin, 4. elintapojen yhteyttä terveyteen ja toimintakykyyn sekä 5. tarkastella elintapojen yhteyttä terveyteen ja toimintakykyyn kansainvälisessä vertailussa.
Rahoitus oli erittäin hyödyllinen tälle hankkeelle ja myös Helsinki Health Study’n jatkolle. Keräsimme vuonna 2022 uuden seurannan. Hanke on toteutunut hyvin. Pääosin suunnitelmat ovat toteutuneet, osin hieman muuttuneet – ja aiemmin suunniteltujen lisäksi vähän muutakin on tehty. Hanke on ainakin määrällisesti onnistunut eli hanke on tuottanut runsaasti julkaisua (listattu raportin loppuun) ja saatu monia kiinnostavia tuloksia.
Hankkeen aineistona on ollut Helsinki Health Study’n seuranta-aineisto (kyselyt 2000, 2007, 2012 ja 2017) ja luvan antaneille rekisterilinkkaukset. Kyseessä olivat lähtövuonna 2000-2002 40-60 –vuotiaat Helsingin kaupungin työntekijät. Seurannan lopussa (vuonna 2017) he olivat 55-77 vuotiaita. Vuonna 2022 kerättiin 5. kysely, jolloin vastanneet olivat 60-83 vuotiaita (vastausprosentti peruskyselyyn 2000-2002 vastanneista on 75%). Uusinta seuranta-aineistoa ei juuri ole ehditty tässä hankkeessa hyödyntää.
Tärkeä osa hanketta on viedä tutkimustulokset kentälle eli vastaajille, Helsingin kaupungin työntekijöille. Yhteisiä kokouksia ja seminaareja on järjestetty tutkijoiden ja työntekijöiden kesken. Viimeisestä seminaarista julkaistiin kaupungin sarjassa laajahko raportti Lallukka T, Kouvonen A, Lahelma E, Rahkonen O (toim.). Kuka jaksaa jatkaa töissä – 20 vuotta Helsingin kaupungin työntekijöiden terveyden seurantutkimusta. Helsingin kaupunki, Tutkimuksia 2:2020, 63 sivua.
1. Elintapojen muutos ja elintapojen sosioekonominen jakautuminen
Terveyskäyttäytyminen jakautuu pääosin sosioekonomisen aseman mukaan selvästi niin, että mitä matalampi asema sitä epäterveellisemmät elintavat. Näin on mm. lihavuudessa, tupakoinnissa ja ruokailutottumuksissa. Jopa lapsuuden elinolot ovat yhteydessä aikuisuuden elintapoihin. Tämä ilmenee voimakkaasti painossa (BMI, painoindeksi) (Salmela ym. Obesity Facts 2019). Hankkeessa tutkittiin myös kahdessa eri syntymäkohortissa, onko sosiaalinen liikkuvuus (vanhempien sosioekonominen asema -> oma sosioekonominen asema) yhteydessä painoon. Pysyvästi korkeassa asemassa olevien painoindeksi oli matalampi kuin niillä, jotka olivat pysyvästi matalassa asemassa. Tämä piti paikkansa sekä naisilla että miehillä. Niiden nuoremman kohortin naisten, jotka nousivat matalasta asemasta korkeaan asemaan, oli matalampi BMI kuin niillä naisilla jotka pysyivät matalassa asemassa. Vastaavasti sosioekonomisen aseman laskiessa (korkeasta asemasta matalaan asemaan) BMI oli korkeampi kuin niillä, jotka pysyivät korkeassa asemassa. Kaiken kaikkiaan sosiaalisen liikkuvuuden yhteys painoon hieman vaihteli kohortin ja sukupuolen mukaan (Salmela ym. SSM – Popul Health 2021).
Hankkeessa tutkittiin kehityspolkuanalyysien avulla, miten taloudellisen tilanteen muutos (2000 -2017) on yhteydessä painoon muutoksiin. Havaittiin neljä erilaista kehityspolkua: pysyvästi terve paino (34% osallistujista), pysyvä ylipaino (42%), ylipainosta lihavuuteen (20%) ja pysyvä lihavuus (5%). Kun ajan myötä siirryttiin matalasta BMI:stä korkeaan BMI:hin taloudelliset vaikeudet ja matala tulotaso oli yleisempää. Ajan myötä tuloerot kasvoivat, mutta koetut taloudelliset vaikeuden vähenivät kaikissa kehityspolkuryhmissä (Salmela ym. 2020 IJERPH).
Terveyden ja terveyskäyttäytymisen koulutuksen mukaiset erot eivät häviä, eivätkä välttämättä kapene iän myötä. Esimerkiksi tupakoinnin koulutuksen mukaiset erot ovat hyvin selvät vielä 60-vuotta täyttäneillä naisilla ja miehilläkin (ks. Kuva 1)

Kuva 1. Tupakoivien osuudet (%) koulutuksen mukaan 60-vuotta täyttäneillä miehillä (n = 1 038) ja naisilla (n = 4 349). Helsinki Health Study 2017. (Lähde: Rahkonen ym. 2022 Gerontologia)


2. Työolojen yhteys elintapojen sosioekonomisiin eroihin
Hankkeessa tutkittiin työn yhteyttä elintapoihin. Miten elintavoilla voi tukea työssä jaksamista? Hyvät työolot tukevat ikääntyvien työssä jaksamista. Elintavoista tupakoimattomuus ja hyvä uni tukevat sekä fyysisten että psyykkisen toimintakyvyn säilymistä. Lisäksi alkoholin käyttö oli psyykkisen toimintakyvyn riski ja paino (korkea BMI) fyysisen toimintakyvyn riski (Lallukka ym. 2020 OEM).

Työolot, esimerkiksi pitkät työajat ja vuorotyö, ovat yhteydessä elintapoihin. Hankkeemme oli mukana laajassa kansainvälisessä meta-analyysissa, jossa osoitettiin että niillä, joiden työpäivät olivat hyvin pitkiä oli pieni ylipainon riski (suhteellinen riski RR = 1.17) (Virtanen ym 2020 IJO). Vuorotyö näkyy työntekijöiden huonossa unen laadussa. Interventiotutkimuksessa tarkasteltiin työvuorojen järjestelyn yhteyttä jaksamiseen sekä unen laatuun ja pituuteen. Mahdollisuus työvuorojen järjestelyyn oli yhteydessä parempaan unen laatuun ja unen pituuteen (Karhula ym. 2021 JSR)

3. Eläkkeelle siirtymisen yhteys elintapoihin
Eläkkeelle siirtyminen on keskeinen elämänkulun murroskohta, jolloin ihmiset saattavat muuttaa elintapojaan, esimerkiksi alkoholinkäyttöään, liikunta-aktiivisuuttaan tai ravitsemustottumuksiaan ja samoin uni ja paino saattavat muuttua. Ikääntymisen yhteydestä elintapoihin ja terveyteen on useita teorioita. Pari teoriaa pohtii ikääntymisen yhteyttä terveyden ja elintapojen sosioekonomisiin eroihin. Toisen teorian mukaan ikä tasoittaa eroja kun kaikki vanhenevat eli terveyden sosioekonomiset erot kaventuvat iän myötä (’age as a leveller’). Toinen teoria korostaa sitä, että toisaalla huono-osaisuus ja toisaalla hyväosaisuus kasautuvat elämänkulun aikana ja siksi sosioekonomiset erot entisestään kasvavat iän myötä (accumulation of disadvantage).
Lähtötilanteessa tutkittavat olivat työssä, mutta seurannan aikana suurin osa siirtyi vanhuuseläkkeelle. Seuranta-aikana kartoitettiin koetun terveyden kehityspolkuja ennen ja jälkeen vanhuuseläkkeelle siirtymistä. Naistyöntekijöiden koettu terveys oli huonoimmillaan ennen vanhuuseläkkeelle siirtymistä (kuva 2). Kaikissa ammattiasemissa koettu terveys heikkeni ja ammattiasemien väliset erot säilyivät tai kasvoivat hieman eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Tutkimuksemme pikemminkin tuki ’kasautumisteoriaa’, iän myötä kasautuvat rakenteelliset tekijät (esim. alhainen sosioekonominen asema) vaikuttavat terveyteen vielä eläkkeellä (Rahkonen ym. 2022, ks myös Lahelma ym. 2019 BMC Public Health).

Kuva 2. Huonon koetun terveyden yleisyys ammattiaseman mukaan naisilla ennen ja jälkeen vanhuuseläkkeelle siirtymistä. Helsinki Health Study -seurantatutkimus 2000–2017 (0 = eläkkeelle siirtymisen vuosi) (Rahkonen ym. 2022)

Vastaava tulos havaittiin tutkittaessa vapaa-ajan liikunnan sosioekonomisten erojen muutosta eläkkeelle siirryttäessä. Liikunnan sosioekonomiset erot alun perin 40-60-vuotiailla kasvoivat 17 seurantavuoden aikana. Tämä muutos johtui siitä, että liikunta väheni ajan myötä alemman aseman ryhmissä ja hieman lisääntyi ylemmissä ryhmissä. Myös työkyvyttömyyseläkkeelle siirryttäessä vapaa-ajan liikunnan sosiaaliluokkaerot kasvoivat, mutta ajan myötä erot kaventuivat (Karjala ym. 2023).
Sosioekonominen asema on myös keskeinen ruokatottumuksia määrittelevä tekijä. Ruokatottumusten sosioekonomisia eroja vanhuuseläkkeelle siirtymisen jälkeen on kuitenkin tutkittu niukasti. Tutkimme, miten eri sosioekonomiset tekijät ovat yhteydessä ruokatottumuksiin vanhuuseläkkeelle siirtyneillä entisillä Helsingin kaupungin työntekijöillä (Salmela ym. 2022 SLA). Tutkimuksessa käytettiin viittä sosioekonomista mittaria ja seitsemää ruokatottumusta, ja näiden välisiä yhteyksiä tutkittiin binäärisellä logistisella regressioanalyysilla. Naisilla epäsuotuisammat sosioekonomiset olosuhteet olivat yhteydessä pienempään todennäköisyyteen noudattaa suositeltavia ruokatottumuksia, riippumatta käytetystä sosioekonomisesta mittarista. Aiempi ammattiasema oli vahvimmin yhteydessä ruokatottumuksiin naisilla. Miehillä selkeimmät yhteydet havaittiin omistusasumisen ja taloudellisten vaikeuksien puuttumisen sekä suositeltavien ruokatottumusten välillä, kun taas kotitalouden tulot eivät olleet yhteydessä ruokatottumuksiin. Siviilisääty, aiemman työn kuormittavuus sekä muut elintapa- ja terveystekijät eivät selittäneet löydettyjä yhteyksiä. Tutkimuksessa havaitut ruokatottumusten sosioekonomiset erot noudattivat aiempia löydöksiä työikäisten ruokatottumusten sosioekonomisista eroista. Vanhuuseläkkeelle siirtyminen on merkittävä elämänkulun käännekohta, joka voi mahdollistaa monenlaisia muutoksia yksilöiden elintavoissa. Tämän tutkimuksen tulokset tukevat aiempaa käsitystä siitä, että ruokatottumusten sosioekonomiset erot ovat pitkällä aikavälillä kehittyviä ja siten vaikeasti kavennettavissa.

4. Terveyskäyttäytymisen yhteys terveyteen ja toimintakykyyn
Hankkeessa tutkittiin myös paljon elintapojen yhteyttä (tai vaikutusta) terveyteen ja toimintakykyyn. Unen laatu ja unen kesto olivat keskeisiä tutkimuskohteita. Kun HHS-aineiston kohdeväestö on ikääntynyt jo 17 vuotta, niin vuonna 2017 otettiin mukaan kognitioon liittyviä kysymyksiä. Tutkittiin 17 vuoden seurannassa mm. unen kehityspolkuja (2000-2017) ja miten nämä ovat (2017) yhteydessä muistiin, oppimiseen ja keskittymiseen (kyselytieto) (Etholén ym. 2022 J Aging Health). Kolme uniongelmien kehityspolkua havaittiin: pysyvästi vähän uniongelmia (78 %), uniongelmat lisääntyvät (13 %) ja pysyvästi paljon ongelmia (9 %). Vakavalla uniongelmien kehityspolulla olevilla oli muita enemmän kognitioon liittyviä ongelmia vuonna 2017. Miehillä oli naisia useammin kognitioon liittyviä ongelmia. Alhainen sosioekonominen asema, epäterveelliset elintavat ja huono terveys olivat yhteydessä huonoon kognitioon.

Tutkittaessa unen ja toimintakyvyn välistä yhteyttä havaittiin 4 eri kehityspolkua: 1. pysyvästi hyvä uni ja hyvä toimintakyky, 2. pysyvästi uniongelmia ja kohtuullinen toimintakyky, 3. hyvä uni ja huono toimintakyky ja 4. sekä uni- että toimintakyvyn ongelmia. Verrattuna ryhmään 1 muiden ryhmien todennäköisyys työkyvyttömyyteen oli selvästi suurempi ja suurin ryhmällä 4 eli heillä, joilla oli ollut jo pitkään uniongelmia ja huono toimintakyky (Kronholm ym. 2021 IJERPH).

Lisäksi tutkittiin eläkkeelle siirtyvillä naisilla fyysisen toimintakyvyn sosiaaliluokkaerojen kehityspolkuja. Vanhuuseläkkeelle siirtyvillä toimintakyky heikkeni ja sosiaaliluokkaerot kasvoivat, mutta työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvillä toimintakyky tasaantui ja luokkaerot ajan myötä hieman kaventuivat. Elintavoilla oli vain vähän vaikutusta tutkittavaan yhteyteen, mutta painoindeksin vakioiminen hieman kavensi sosiaaliluokkaeroja (Lahelma ym. 2023 JECH). Tutkittaessa lihavuuden ja vapaa-ajan liikunnan vaikutusta kivun ilmaantuvuuteen havaittiin, että lihavuus vahvisti kroonisen kivun kehittymistä ja lisäksi vahvisti kivun pysyvyyttä. Sitä vastoin liikunta vähensi kroonisen kivun ilmaantuvuutta (Shiri ym. 2020).

Lisäksi hanke on osallistunut Syöpärekisterin laajaan meta-analyysiin (METCA, PI Janne Pitkäniemi), jossa on tutkittu mm. parittaisten elintapojen yhteyttä syöpäsairastuvuuteen yleensä ja paksunsuolensyöpään erityisesti. Tutkimuksissa havaittiin, että tupakoinnin lisäksi korkea paino ja alkoholin käyttö olivat voimakkaassa yhteydessä syöpäsairastuvuuteen ja kuolleisuuteen (Roos, Seppä ym. 2022 Cancer Rep, Roos, Heikkinen ym 2024 Prev Med Rep). Osahankkeessa tutkittiin myös tupakoimattomien keuhkosyöpäsairastuvuutta. Viidestä tutkitusta riskitekijästä (koulutus, alkoholi, liikunta, pituus ja painoindeksi) ja vain naisilla korkea pituus lisäsi keuhkosyöpä-sairastuvuutta (multivariate HR = 1.84, 95%CI: 1.08 to 3.12) (Rissanen ym. 2021).

5. Kansainväliset vertailututkimukset
Kansainvälinen vertailu ei tuottanut sitä mihin pyrittiin, pääosin johtuen University College London’in (UCL) kollegoiden muista kiireistä. Hanke oli kuitenkin mukana kansainvälisessä IPD-konsortiossa, jossa oli mukana myös UCL:n kollegoja ja joka tuotti terveyden ja elintapojen isoja meta-analyyseja. Tässä monikorttitutkimuksessa arvioitiin mm. miten monta kroonisista sairauksista vapaata elinvuotta eri alkoholin käyttöryhmissä on. 40 ikävuodesta 75 vuoteen raittiilla ja kohtuullisesti alkoholia käyttävillä oli pisin (n. 29 vuotta) ja 3-6 vuotta pidempi taudeista vapaa elinkaari kuin alkoholin riskikuluttajilla (binge drinkers) (Nyberg ym. 2022 Lancet Region Health). Toisessa tutkimuksessa arvioitiin taudeista vapaita vuosia elintapaindeksin mukaan. Indeksissä oli mukana BMI < 25, liikunta-aktiivinen, kohtuullinen alkoholinkäyttö ja ei-tupakoiva. Kun verrattiin parasta elintapaindeksiä (kaikki elintavat hyviä) huonoimpaan (kaikki elintavat epäterveellisiä) niin terveellisimmin elävä miesryhmä sai 9.9 (CI 6.7-13.1) taudeista vapaata lisävuotta ja naisten vastaava ryhmä 9.4 (CI 5.4-13.3) lisävuotta (Nyberg ym. 2020 Jama).


Merkitys kansanterveydelle
Elinajan pidentyminen lisää myös keskimääräistä eläkeaikaa. Työaikana omaksutut elintavat ovat sitkeitä, eivätkä ne eläköityessä helposti muutu. Eläkkeelle siirtymisen vaikutusta elintapojen myönteiseen muutokseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää niihin, joilla on useampi epäterveellinen elintapa. Vaikka ei ole koskaan liian myöhäistä hankkia hyvää terveyttä, olisi todella tärkeä tukea hyvää terveyttä ja terveellisiä elintapoja koko elämänkulun ajan.
Yhteenvetona voi todeta, että sosioekonomisten tekijöiden kasautumisteoria pitää paremmin paikkansa kuin iän myötä terveyserojen kaventumisen teoria eli elintapojen ja terveyden sosiaaliset erot kasvavat tai ainakin säilyvät iän myötä pitkälle vanhuuteen. Tutkimus osoittaa, että elintapojen, kuten liikunnan sosioekonomisten erojen kaventaminen ikääntyvässä väestössä olisi tärkeää, ja että aika ennen vanhuuseläkkeelle siirtymistä voi olla sopiva hetki kohdentaa mahdollisia interventioita.
Alla hankeen julkaisut. Julkaisujen lisäksi hankkeen tutkimuksissa on esitelty likimain joka vuosi mm. Sosiaalilääketieteen päivillä, Terveydenhuoltotutkimuksen päivillä ja Euroopan (EPH) kansanterveyskonferensseissa.

Julkaisut
Etholén A, Pietiläinen O, Kouvonen A, Hänninen M, Rahkonen O, Lallukka T. Trajectories of insomnia symptoms among ageing employees and their associations with memory, concentration, and learning ability after retirement – a prospective cohort study (2000-2017). Journal of Aging and Health 2022, Vol. 34(6-8) 916–928
Karhula K, Hakola T, Koskinen K, Lallukka T, Ojajärvi A, Puttonen S, Oksanen T, Rahkonen O, Ropponen A, Härmä M. Ageing shift workers’ sleep and working hour characteristics after implementing ergonomic shift scheduling rules. J Sleep Research J Sleep Res. 2021;30:e13227
Karjala A, Pietiläinen O, Lahti J, Salonsalmi A, Lallukka T, Rahkonen O. Changes in occupational class differences in leisure-time physical activity and the contribution of retirement. Scand J Med Sci Sports 2023 Mar;33(3):283-291
Kronholm E, Marshall N, Mänty M, Lahti J, Lahelma E, Pietiläinen O, Rahkonen O, Lallukka T. Associations of Sleep and Health Functioning with Premature Exit from Work: A Cohort Study with a Methodological Emphasis. International Journal of Environmental Research and Public Health 2021, 18(4), 1725
Lallukka T, Hiilamo A, Pietiläinen O, Kouvonen A, Rahkonen O, Mänty M. Who maintains good physical and mental health functioning while at work? The contribution of physical and psychosocial working conditions and health behavioral-related factors to later life functioning trajectories. Occupational and Environmental Medicine 2020 (77): 478-487.
Lallukka T, Lahelma E, Pietiläinen O, Laaksonen M, Kuivalainen S, Rahkonen O, Lahti J. Occupational class trajectories in physical functioning among retiring women: the significance of routes to retirement and social and health-related factors. J Epidemiol Community Health 2023;77:362–368
Lallukka T, Kouvonen A, Lahelma E, Rahkonen O (toim.). Kuka jaksaa jatkaa töissä – 20 vuotta – Helsingin kaupungin työntekijöiden terveyden seurantutkimusta. Helsingin kaupunki, Tutkimuksia 2:2020, 63 p.
Lahelma E, Pietiläinen O, Chandola T, Hyde M, Rahkonen O, Lallukka T. Occupational social class trajectories in the physical functioning of women: the modifying effect of employment status. BMC Public Health (2019) 19:1525
Lallukka T, Rahkonen O. Terveyden sosiaaliset tekijät ja eriarvoisuus. In Patja K et al. (toim.). Terveyden edistäminen. Duodecim, Helsinki 2022: 125-133
Nyberg ST, Batty GD, …, Rahkonen O, … Singh-Manoux A, Kivimäki M. Association of alcohol use with years lived without major chronic diseases: a multicohort study from the IPD-Work consortium and UK Biobank. The Lancet Regional Health – Europe, August 2022 (19), 100417
Nyberg ST, Singh-Manoux A, …., Rahkonen O, … Batty GD, Kivimäki M. Association of healthy lifestyle factors with years lived free of major non-communicable diseases. JAMA Intern Med April 4, 2020
Rahkonen O, Lahelma E, Lallukka T. Sosiaaliset tekijät ja vanheneminen. Teoksessa Rantanen T ym. al. (toim.). Gerontologia. Duodecim, Helsinki 2022: 2022: 37-45
Rissanen E, Heikkinen S, …, Rahkonen O, …, Pitkäniemi J & METCA Study Group. Incidence trends and risk factors of lung cancer in never smokers – Combined analyses of seven cohorts, Int J Cancer 2021 Dec 15;149(12):2010-2019
Roos E, Seppä K, Pietiläinen O, …, Rahkonen O, Malila N, Pitkäniemi J. Pairwise association of key lifestyle factors and risk of colorectal cancer – A prospective pooled multi-cohort study. Cancer Reports 17.2.2022
Roos E, Heikkinen S, Pietiläinen O, … Malila N, Rahkonen O, Pitkäniemi J. Pairwise association of key lifestyle factors and risk of any cancer. Preventive Medicine Reports 2024-02-01, Volume 38, Article 102607
Salmela J, Lallukka T, Mauramo E, Rahkonen O, Kanerva N. Body mass index trajectory specific changes in economic circumstances among midlife and ageing Finns: A person-oriented approach using group-based trajectory modelling and sequence analysis, International Journal of Environmental Research and Public Health 2020, 17, 3668
Salmela J, Lallukka T, Kanerva N, Pietiläinen O, Rahkonen O, Mauramo E. Intergenerational social mobility and body mass index trajectories – a follow-up study from Finland. SSM Population Health 13 (2021) 100723
Salmela J, Mauramo E, Lallukka T, Rahkonen O, Kanerva N: Associations between childhood disadvantage and adult body mass index trajectories – a follow-up study among midlife Finnish municipal employees. Obesity Facts 2019 (12): 564-574
Salmela J, Roos E, Rahkonen O, Kouvonen T, Lallukka T. Sosioekonomisten tekijöiden yhteydet ruokatottumuksiin vanhuuseläkkeelle siirtymisen jälkeen: Helsinki Health Study –kohorttitutkimus. Sosiaalilääket Aikak 2022, 59: 210-226
Shiri R, Lallukka T, Rahkonen O, Leino-Arjas P. Excess body mass and leisure-time physical activity in the incidence and persistence of chronic pain. Pain Medicine 21(11), 2020, 3094–3101
Virtanen M, Jokela M, ., Rahkonen O, …, Kivimäki M. Long working hours and change in body weight: analysis of individual-participant data from 19 cohort studies. Int J Obesity 44 (2020): 1368–1375

DAGIS-hanke on edennyt suunnitelman mukaisesti. Syksyllä 2014 toteutettujen fokusryhmähaastatteluiden aineistoa analysoitiin alkuvuodesta 2015 ja näiden pohjalta ensimmäisiä tuloksia on julkaistu kansainvälisessä lehdessä ja käsikirjoituksia on lähetetty lehtiin arvioitaviksi (kts. myöhemmin). Myös menetelmiä on testattu pilottihankkeissa ja tuloksia esitetty kansainvälisissä kongresseissa. Tuloksia fokusryhmähaastatteluista ja pilottihankkeista on hyödynnetty laajan menetelmien kehittämisessä laajaan kartoitukseen joka on toteutettu 66 päiväkodissa Etelä-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla talvella 2015/2016. Kartoitukseen on osallistunut 890 lasta, joilta on mitattu paino ja pituus, liikuntaa (liikemittarilla ja päiväkirjalla 7 pv), ruoankulutusta (3 ruokapäiväkirja) ja stressin säätelyä (sylki ja hiusnäyte). Tutkimuksessa on monipuolisesti kerätty tietoa lasten elintavoista ja niihin vaikuttavista tekijöistä kotona ja päiväkodissa. Lähivuoden aikana analysoidaan dataa ja erityisesti tutkitaan sosioekonomiset erot elintavoissa ja mitkä ympäristötekijät kotona ja päiväkodissa mahdollisesti selittävät sosioekonomiset erot lasten elintavoissa. Tutkimus tulee antamaan arvokasta tietoa, jota voidaan tulevaisuudessa hyödyntää terveyden edistämisessä päiväkodeissa ja perheissä ja lasten terveyserojen kaventamisessa.

Anu Kangasniemen väitöskirjatyön osatutkimus:
Keskeiset tulokset: Terveysliikunta-aika lisääntyi 6 viikon hyväksymis- ja omistautumisterapiamenetelmään perustuvan intervention aikana koeryhmällä enemmän kuin vertailuryhmällä (p=0.045) . Koeryhmä lisäsi terveysliikunta-aikaa 5,3 minuutista (keskihajonta 7,0) 12,1 minuuttiin (kh=12,1) päivässä, mikä käytännössä tarkoittaa noin 50 minuuttiin lisäystä terveysliikunta-ajassa viikkoa kohden. Lisäksi ohjelmalla oli positiivisia vaikutuksia psyykkiseen hyvinvointiin.
Johtopäätökset: Ryhmäinterventio tarjosi uudenlaisen näkökulman fyysisen aktiivisuuden edistämiseen nostamalla esiin omien arvojen merkityksen muutoksiin motivoimisessa.

Kati Kauravaaran väitöskirjatyö:
Keskeiset tulokset: Vähäinen liikkuminen ei ole nuorille miehille kapinaa liikuntasuosituksia vastaan, vaan vapautta ja itsensä arvostamista. Nuori mies hengailee kavereidensa kanssa, autoilee ja istuu ruudun ääressä. Hän nauttii alkoholia ja tupakoi. Koulussa hänellä on paljon poissaoloja. Myöhästelyt, aikaisin lähtemiset ja työn vieressä hengaamiset ovat arkipäivää. Nuoren miehen valintoja ohjaa viisi elämän suolaa: hetkessä eläminen, kiireettömyys, vapaa-ajan runsaus, mahdollisimman vähällä pääseminen ja kaverit. Elämän suolat tekevät elämästä mielekästä. Siksi nuori mies pitää tiukasti kiinni tavoitteistaan: arjen valintojen on edistettävä elämän suolojen toteutumista – ainakaan ne eivät saa estää sitä.
Johtopäätökset: Nuorelle miehelle vähäinen liikkuminen on lähiyhteisön normi, jota tulee noudattaa kuuluakseen ryhmään. Tutkimus lisää ymmärrystä vähäisestä liikkumisesta nuoren miehen näkökulmasta sekä antaa kannustusta, eväitä ja työkaluja yleensäkin vähän liikkuvien näkökulman etsimiseen ja löytämiseen.

Puoli vuotta kestävällä liikuntainterventiolla on lyhyt- ja pitkäaikaisia vaikutuksia keski-ikäisten naisten työkykykyyn, fyysiseen kuormittumiseen ja henkisiin voimavaroihin. Koeryhmään kuuluvien naisten yöllisten kuumien aaltojen määrä väheni ja elämänlaatu parantui kontrolliryhmään verrattuna. Lisäksi tutkimuksessa kehitellyn matkapuhelinpäiväkirjan käytettävyys arvioitiin tässä tutkimuksessa hyväksi.

Yhteenveto: Väitöskirjahanke (yht. 4 osajulkaisua + artikkeliväitöskirja ”Neurobiology of physical exercise: Perspectives on psychophysiological effects
and opioidergic neurotransmission”, https://www.utupub.fi/handle/10024/145136) valmistui ja väittelin tohtoriksi 16.6.2018. Väitöskirja hyväksyttiin kunniamaininnoin ja tuli palkituksi vuoden parhaana väitöskirjana Suomen fysiologiyhdistyksen toimesta.

Keskeiset tulokset ja johtopäätökset:
Kovatehoinen mutta lyhytkestoinen intervalliharjoittelu (high intensity interval training, HIIT) aiheutti huomattavasti negatiivisemman akuutin tunnekokemuksen kuin keskitehoinen pidempikestoinen kestävyysharjoittelu (moderate-intensity continuous training, MICT) niin liikunnallisesti passiivisilla terveillä koehenkilöillä, kuin tyypin 2 diabeetikoilla ja esidiabeetikoillakin. Negatiiviset tuntemukset kuitenkin helpottuivat jo kahden viikon harjoittelujakson aikana.
Aivokuvantamistutkimukset osoittivat, että HIIT vapautti endogeenisiä opioideja tunteiden ja kivun säätelyyn liittyvillä aivoalueilla, ja opioidien vapautuminen oli yhteydessä negatiivisiin tuntemuksiin. Vastaavaa opioidien vapautumista ei havaittu MICT:n jälkeen, joskin suurempi opioidiaktivaatio oli yhteydessä lisääntyneeseen euforisuuden tuntemukseen ja suurempiin hermostollisiin vasteisiin herkullisille ruokakuville pitkäkestoisen liikunnan jälkeen. Tulokset osoittavat, että liikunnan intensiteetti säätelee liikunnan aikaansaamia tuntemuksia sekä opioidijärjestelmän toimintaa. Jatkotutkimukset ovat lisäksi osoittaneet, että fyysinen kunto ja säännöllinen liikunnan harrastaminen ovat yhteydessä endogeenisten opioidien (kuten endorfiinien) vapautumiseen liikunnan yhteydessä.

Tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa lapsuuden ja nuoruuden elämäntapa- ja ympäristötekijöitä, jotka vaikuttavat yksilön biologiseen ikääntymisprosessin ohjelmoitumiseen. Biologista ikää oli tarkoitus mitata Steve Horvathin kehittämän epigeneettisen kellon avulla. Tutkimuksen aikana epigeneettisten kellojen kehitystyö eteni ja tällä hetkellä olemme käyttäneet analyyseissä jo kuutta erilaista kelloa. Uuden sukupolven kellojen kehitystyössä on huomioitu myös toiminnallista ikääntymistä ja terveyteen liittyviä biomarkkereita, ja ne ennustavat ensimmäisen sukupolven kelloja paremmin ikääntymiseen liittyviä sairauksia, toimintakyvyn heikkenemistä ja kuolemaa.
Tutkimuksissamme on havaittu, että yksittäisillä elämäntavoilla, kuten liikunnalla, ravitsemuksella, alkoholin käytöllä ja erityisesti tupakoinnilla on vaikutusta biologiseen vanhenemiseen jo nuoruusiässä. Yksittäisten elämäntapojen vaikutus on kuitenkin heikko ja nuoruusiän sosioekonomisten tekijöiden osalta jopa olematon. Siksi kaikkia tehtyjä tarkasteluja ei ollut mielekästä raportoida. Usein haitalliset ja toisaalta terveydelle edulliset elämäntavat kasautuvat samoille yksilöille. Tämä tekee haastavaksi edes tutkia yksittäisiä tekijöitä, joten viimeisimmät tutkimuksemme ovatkin pyrkineet kehittämään erilaisia summamuuttujia elintapoihin liittyen. Tulostemme perusteella näyttää siltä, että epigeneettisten kellojen arviot biologisesta iästä kertovat kumulatiivisesta altistumisesta useille eri elintavoille ja sosioekonomisille tekijöille ja siksi biologisen iän vaihtelu kohorteissa kasvaa kalenteri-iän lisääntyessä.
Tieteellisesti kiinnostavimmat löydöksemme osoittavat, että epigeneettisillä kelloilla määritetty biologinen ikä ennustaa toimintakyvyn heikkenemistä ja kuolleisuutta ja että kelloja voidaan käyttää tutkimaan esimerkiksi naisten ja miesten vanhenemisen eroja ja syitä. Olemme myös osoittaneet, että kaikki fyysinen aktiivisuus ei ole vanhenemisen näkökulmasta samanlaista. Fyysiseen työhön liittyvä aktiivisuus oli yhteydessä kiihtyneeseen vanhenemiseen ja vapaa-ajan aktiivisuus hidastuneeseen vanhenemiseen.
Kansainvälinen yhteistyömme osoitti, että biologinen ikääntyminen epigeneettisillä kelloilla mitattuna selittyy osittain samoilla geneettisillä tekijöillä, jotka selittävät elämäntapoja ja pitkäikäisyyttä. Tutkimuksemme on tehty pääosin kaksosaineistoilla. Tämä on mahdollistanut sen, että olemme voineet ottaa huomioon myös perimän vaikutuksen sekä terveyskäyttäytymiseen että biologiseen vanhenemiseen, mikä on lisännyt työmme laadukkuutta. Olemme myös vertailleet vanhenemista koko kehossa ja lihaskudoksessa, ja näiden yhteyttä toimintakykyyn ja fyysiseen aktiivisuuteen. Lihaskudoksen vanheneminen on kiinnostavaa fyysisen aktiivisuuden ja toimintakyvyn näkökulmasta, mutta nykyiset epigeneettiset kellot näyttävät sopivan lihaksen ikääntymisen mittaamiseen varsin huonosti.
Tutkimuksen laadulla saadut palkinnot:
Anna Kankaanpää. Selittävätkö liikunta ja muut elintavat sukupuolten välistä eroa biologisessa ikääntymisessä eri ikäkausina? 3. sija Vuoden liikuntalääketieteellinen tutkimus -kilpailussa 2021.

Anna Kankaanpää. Vapaa-ajan ja työajan fyysisen aktiivisuuden yhteys epigeneettiseen ikääntymiseen nuorilla aikuisilla. 1. sija Vuoden liikuntalääketieteellinen tutkimus -kilpailussa 2020.

Kutsuluennot:
“Genetic and Epigenetic Scoring in Physical Activity“ in Complex Disease Day organized by the Centre of Excellence in Complex Disease Genetics, Helsingin yliopisto, ~200 osallistujaa.

“Heritability of physical activity and performance” in webinar “Genetic knowledge for Physiotherapists”, Tampereen ammattikorkakoulu, yli 400 osallistujaa.

Hyväksytty meidän orhganisoima symposium “Epigenetic clocks as determinants of biological age” in Gerontologia2020 kongressi, Jyväskylä, Finland. Jouduttiin peruuttamaan COVID-19 tilanteen vuoksi.

“Leisure-time physical activity shows no effect on DNA methylation age in discordant twin study” symposiumissa “DNA methylation as a biomarker of aging in longitudinal population based cohorts” puheenjohtaja Sara Hägg, 24th Nordic conference in Gerontology, Oslo, Norway

Väitöskirja koostuu neljästä osatyöstä, joista kaksi on julkaistuja artikkeleita ja kaksi arviotavaksi lähetettyjä käsikirjoituksia. Väitöskirjan ensimmäisen osatyö julkaistiin marraskuussa 20. Ensimmäisessä osatyössä käsiteltiin tutkimuksen sisäänottovaiheen tuloksia poikkileikkausanalyysin avulla. Sen mukaan päivittäinen paikallaanoloaika sekä kevyt ja reipas liikkuminen ovat molemmat yhteydessä aineenvaihdunnalliseen terveyteen ja tyypin 2 diabeteksen riskitekijöihin ylipainoisilla aikuisilla, ylipainosta riippumatta. Kevyt liikkuminen oli jopa hieman vahvemmin yhteydessä parempiin veren rasva-arvoihin kuin reipas liikunta. Tähän tutkimukseen osallistujat eivät täyttäneet nykyisiä terveysliikuntasuosituksia. Voidaan siis todeta, että ainakin ylipainoisilla aikuisilla, jotka eivät liiku suositusten mukaisesti, kevyt liikuskelu päivän aikana on yhteydessä parempaan aineenvaihdunnalliseen terveyteen.
Väitöskirjan toinen osatyö julkaistiin toukokuussa 21. Sen mukaan osatyössä yksi havaittu yhteys paikallaanolon ja insuliiniresistenssin välillä riippui osittain liikemittarimittauksen kestosta. Mikäli tutkimuksessa olisi käytetty vain yhden viikon pituista liikemittarimittausta, niin kuin useimmissa aiemmissa tutkimuksissa on tehty, ei yhteyttä paikallaanolon ja insuliiniresistenssin välillä olisi havaittu. Kahden viikon mittaus riitti osoittamaan tämän yhteyden. Tutkimus osoittaa, että liikemittarimittauksen kesto voi vaikuttaa tutkimustuloksiin ja niistä tehtyihin päätelmiin.
Kolmas ja neljäs osatyö toteutettiin satunnaistetussa kontrolloidussa koeasetelmassa. Kolmannessa osatyössä havaittiin, että istumisen vähentämiseen tähtäävä interventio ei aiheuttanut muutosta koko kehon insuliiniherkkyydessä niin koe- kuin kontrolliryhmässäkään. Insuliiniherkkyys on yksi avaintekijöistä tyypin 2 diabeteksen kehittymisessä. Vain paastoinsuliini laski hieman koeryhmässä kontrolliryhmään verrattuna. Tästä voidaan päätellä, että istumisen vähentämiseen tähtäävä ohjaus voi hieman parantaa aineenvaihdunnallista terveyttä, mutta vaikutukset ovat vaatimattomia. Kun tarkasteltiin insuliiniherkkyyden muutosta liikemittarilla mitatun paikallaanolon vähenemisen mukaan, havaittiin, että insuliiniherkkyys parani hieman niillä tutkittavilla, jotka onnistuivat vähentämään paikallaanoloa vähintään noin puoli tuntia päivässä. Koska tätä muutosta ei havaittu alkuperäisen satunnaistamisen mukaisessa tutkimusasetelmassa, vaatii tulos vahvistukseksi lisää tutkimusta.
Neljännessä osatyössä tutkittiin istumisen vähentämiseen tähtäävän intervention vaikutusta reisilihasten insuliiniherkkyyteen. Tulokset olivat hyvin samansuuntaisia kuin osatyössä kolme. Interventiolla ei ollut vaikutusta lihasten insuliiniherkkyyteen, mutta niillä tutkimushenkilöillä, jotka onnistuivat vähentämään paikallaanoloa, insuliiniherkkyys parani hieman reiden takaosan lihaksissa.
Väitöskirja on julkaistu sähköisesti https://www.utupub.fi/handle/10024/153735

Väitöstutkimuksessa havaittiin, että eläköitymisellä on vaikutusta päivän paikallaanoloon. Ruumiillisista ja palvelualan töistä eläköityvillä naisilla eläköityminen johtaa paikallaanolon lisääntymiseen noin tunnilla päivässä. Ruumiillisista töistä eläköityvillä miehillä muutokset olivat maltillisempia. Istumapainotteisesti työskenteleville toimihenkilöille eläköityminen tarjoaa mahdollisuuden korvata istumatyötunnit aktiivisemmilla ajanviettotavoilla. Tästä huolimatta toimihenkilöt eivät näytä muuttavan paikallaanolon määrää juurikaan, vaan naiset viettävät paikallaan miltei yhdeksän tuntia ja miehet kymmenen tuntia niin työelämässä kuin eläkkeelläkin. Vaikka toimihenkilöt näyttivätkin olevan tavanomaisena työaikana hieman aktiivisempia eläkkeellä kuin työelämässä, se ei näkynyt päivittäisen paikallaanolon vähentymisenä eläkkeelle siirtymisen jälkeen.

Tutkimuksen perusteella paikallaanolosta tulee eläköitymisen myötä myös pitkäjaksoisempaa. Muutos havaittiin sekä naisilla että miehillä ammattiryhmästä riippumatta. Naisilla muutos ajoittui eläköitymisen yhteyteen. Miesten pitkäjaksoinen paikallaanolo alkoi puolestaan lisääntyä jo viimeisinä työvuosina. Pitkäjaksoinen tauoton paikallaanolo heikentää lihasten sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa. Tutkimuksissa on havaittu, että näitä terveyshaittoja voidaan välttää tauottamisella. Näin ollen eläkeläisten olisi syytä tauottaa pitkäjaksoista paikallaanoloa nousemalla välillä ylös jaloittelemaan.

Väitöstutkimuksessa selvitettiin myös, voidaanko juuri eläköityneiden paikallaanoloon vaikuttaa aktiivisuusrannekkeella. Aktiivisuusranneke kannusti eläkeläisiä saavuttamaan päivän aktiivisuustavoitteen ja muistutti tauottamaan pitkäjaksoista paikallaanoloa. Tutkimuksen perusteella aktiivisuusrannekkeen käyttö ei vähennä paikallaanoloa pysyvästi. Ensimmäisen puolen vuoden aikana ranneketta käyttänyt ryhmä vähensi erityisesti pitkäjaksoista paikallaanoloa, kontrolliryhmällä ei puolestaan havaittu muutoksia. Vuoden kuluttua ei kuitenkaan enää nähty eroja lähtötilanteeseen kummallakaan ryhmällä. Vaikuttaa siltä, että paikallaanolon vähentäminen pitkällä aikavälillä ei onnistu pelkästään aktiivisuusranneketta käyttämällä.

Tutkimuksessa selvitettiin fyysisen aktiivisuuden ja kunnon muutoksiin vaikuttavia tekijöitä murrosiässä. Kiihtyvyysanturimittausten perusteella kahden vuoden seuranta-aikana reippaan ja raskaan liikunnan määrä väheni erityisesti pojilla ja paikallaanolon määrä lisääntyi sekä pojilla että tytöillä. Pojilla reippaan liikunnan määrä väheni enemmän kuin tytöillä ja seurantajakson loppuvaiheessa sukupuolierot reippaan liikunnan määrässä olivat kaventuneet lähes kokonaan. Hyvä koulumenestys ja osallistuminen urheiluseuratoimintaan olivat tekijöitä, jotka liittyivät liikunta-aktiivisuuden ja paikallaanolon määrän myönteisempään kehitykseen murrosiässä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin nuorten kokeman sosiaalisen aseman yhteyttä heidän fyysiseen aktiivisuuteensa. Nuoret arvioivat omaa sosiaalista asemaansa koulussa sekä perheensä sosiaalista asemaa kymmenportaisen tikasmallin avulla. Nuorten liikkumista ja liikkumatonta aikaa mitattiin liikemittareilla. Nuoret, jotka kokivat sosiaalisen asemansa koulussa korkeaksi, liikkuivat koko päivän aikana enemmän vähintään reipasta kävelyä vastaavalla teholla ja olivat koulupäivän aikana vähemmän paikallaan. Nuoren arvio perheen sosiaalisesta asemasta ei ollut yhteydessä liikkumiseen. Koetun sosiaalisen aseman kaltaisten kokemusten ymmärtäminen ja huomioiminen tuo uusia näkökulmia nuorten liikkumisen edistämiseen niin koulupäivän aikana kuin vapaa-ajallakin.

Fyysisen toimintakyvyn eri osa-alueiden mittaukset eri ikävaiheissa osoittivat, että keskimäärin tulokset eri suorituskykymittareilla mitattuina parantuvat murrosiässä luonnollisen kasvun ja kehityksen myötä. Tutkimuksen aikana tuotettiin vertailuarvot fyysisen toimintakyvyn valtakunnallisia Move!-mittauksia varten. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös liikunnan, liikkumattomuuden ja kehonkoostumuksen yhteyksiä kunto-ominaisuuksiin lapsilla ja nuorilla. Tutkimuksessa havaittiin, että suurempi rasvan määrä kehossa on yhteydessä heikompiin ja reipas liikunta parempiin fyysisen toimintakyvyn mittaustuloksiin 9–15-vuotiailla. Tuloksia voidaan hyödyntää fyysisen toimintakyvyn Move!-mittausten tulosten tulkinnassa.

Tulokset osoittivat, että objektiivisesti mitattu sykevälivaihteluun pohjautuva stressi oli yhteydessä subjektiiviseen stressiin. Seurannassa havaittiin keskimääräinen sekä yksilötasolla tapahtuva lasku subjektiivisessa stressitasossa. Objektiivisesti mitatun stressin/palautumisen tasoissa ei tapahtunut muutosta. Matala objektiivisesti mitattu stressireaktioiden voimakkuuden ja korkea palautumisreaktioiden voimakkuuden taso olivat
yhteydessä voimakkaampaan subjektiivisen stressin laskuun. Liikunta-aktiivisuus, hyvä fyysinen kunto ja terveyden kannalta edullinen kehonkoostumus olivat yhteydessä pienempään objektiivisesti mitatun stressin määrään työpäivänä. Hyvä fyysinen kunto ja terveydelle edullinen
kehonkoostumus olivat yhteydessä matalaan stressireaktioiden voimakkuuteen työpäivän aikana sekä parempaan työpäivän jälkeisen yön palautumiseen. Seurannassa havaittiin keskimääräistä korkeamman liikunta-aktiivisuuden tason olevan yhteydessä keskimääräistä voimakkaampaan subjektiivisen stressin laskuun.
Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan päätellä, että liikunta-aktiivisuudella on merkitystä stressinhallinnassa. Hyvä fyysinen kunto ja
terveydelle edullinen kehonkoostumus vaikuttaisivat olevan tärkeitä hyvälle työpäivän jälkeiselle palautumiselle. Tulokset tukevat sykevälivaihteluun pohjautuvan menetelmän käytettävyyttä stressin arvioinnissa subjektiivisten menetelmien rinnalla.

Säännöllinen liikunta keski-ikäisenä mahdollistaa paremman liikkumiskyvyn iäkkäänä. Iäkkäiden geriatrinen arviointi ja yksilöllisesti räätälöity hoito ja kuntoutus puolestaan parantavat liikunta-aktiivisuutta, liikkumiskykyä ja lihasvoimaa erityisesti hauraus-raihnaus-oireyhtymästä (HRO) tai sen esiasteesta kärsivillä iäkkäillä ihmisillä sekä liikunnallisesti aktiivisilla iäkkäillä naisilla. Tutkimuksessa todettiin myös, ettei käden puristusvoiman heikkous iäkkäillä yksin ennusta varhaisempaa kuolleisuutta, vaan siihen vaikuttavat myös muun muassa sairaudet, liikunta-aktiivisuus ja ravitsemustilanne.

Väitöstyössäni tarkasteltiin laktaasi ja apolipoproteiini E (APOE) geenien ja liikunnan vaikutusta aikuisena mitattuihin luumuuttujiin Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI)-tutkimuksen seuranta-aineistossa, joka alkoi vuonna 1980 (n=3596). Kahdessa ensimmäisessä osatyössä tutkittiin laktaasi ja APOE geenipolymorfioiden yhteyksiä tietokonetomografialla mitattuihin värttinä- ja sääriluiden muuttujiin yhdessä ravinnon kalsiumin ja tyydyttyneen rasvan saannin kanssa. Liikunnan osalta tarkasteltiin lapsuuden ja nuoruuden liikuntatottumuksia, joita oli kartoitettu tutkimuksen alkuvuonna kysymyksillä vapaa-ajan liikunnasta, harrastuksista liikuntaseuroissa, osallistumisesta urheilukilpailuihin sekä liikunnan intensiteetistä. Aikuisilla käytettiin askelmittarilla mitattua askelten määrää vuodelta 2007. Tutkittavien ravinnon saantia selvitettiin haastattelemalla ja kyselylomakkeilla.
Laktaasigeenin T/T genotyyppiä kantavilla miehillä oli noin 3 % korkeampi hohkaluun tiheys värttinä- ja sääriluiden päissä verrattuna T/C ja C/C genotyyppeihin. Toisessa osatyössä APOE geenin säätelyalueen -219T/T ja +113C/C genotyyppien havaittiin olevan yhteydessä pienempään kortikaaliluun osuuteen värttinä- ja sääriluissa verrattuna G/G genotyyppien kantajiin. Naisilla nämä riskigenotyypit olivat yhteydessä myös pienempään puristuslujuuteen putkiluiden päissä ja miehillä suurempaan värttinäluun pinta-alaan. APOE -219G/T ja +113G/C genotyyppien väliset mittauserot eri luumuuttujissa vaihtelivat 1-8 % välillä. APOE -219T/T ja +113C/C genotyyppisillä naisilla korkea ravinnon tyydyttyneiden rasvojen saanti oli yhteydessä matalampaan värttinäluun varren pinta-alaan ja lujuuteen. Kolmannessa osatyössä 9-18-vuotiaiden tyttöjen korkea fyysinen aktiivisuus oli yhteydessä pienentyneeseen todennäköisyyteen saada matala sääriluun pään lujuusindeksi, varren pinta-ala, mineraalimäärä ja lujuusindeksit verrattuna vähiten aktiivisten tyttöjen neljännekseen. Vastaavasti poikien liikuntaryhmissä yhteydet löytyivät sääriluun pään pinta-alaan ja varren kortikaaliluun pinta-alaan ja lujuusindeksiin, kun verrattiin alinta ja ylintä ryhmää toisiinsa. Viimeisessä osatyössä havaittiin naisten päivittäisen askelmäärän olevan yhteydessä useisiin eri luumuuttujiin. Ylimmässä kolmanneksessa olevilla naisilla (> 8765 askelta/päivä) löydettiin korkeammat kantaluun arvot alimpaan kolmannekseen verrattuna. Askelryhmien välisiä eroja löytyi myös sääriluun pään pinta-alassa, mineraalimäärässä, tiheydessä ja puristuslujuudessa sekä sääriluun varren pinta-alassa, mineraalimäärässä ja vääntölujuudessa eniten askeleita keränneiden eduksi. Värttinäluussa naisten askelryhmien väliset erot eri luumuuttujissa olivat samansuuntaiset kuin sääriluussa. Edellä kerrotut askelryhmien väliset erot eri luumuuttujissa vaihtelivat 0.5-5.4 % välillä. Miehillä askelten ja luumuuttujien väliset yhteydet olivat pääasiassa ei-tilastollisesti merkitseviä.
Tässä työssä löydettiin yhteys APOE geenin säätelyalueen genotyyppien ja kortikaaliluun mittausten välillä. APOE -219T/T ja +113C/C genotyypeillä korkea tyydyttyneen rasvan saanti oli myös yhteydessä matalampaan värttinäluun kokoon. Lisäksi lapsuudessa harrastetulla liikunnalla oli suotuisia vaikutuksia sääriluun kokoon ja lujuuteen aikuisuudessa. Naisilla myös päivittäiset askeleet olivat myönteisesti yhteydessä eri luustotekijöihin.

Tässä väitöskirjatyössä tutkittiin fyysisen aktiivisuuden kunnon eri osatekijöiden ja paikallaanolon yhteyksiä kardiometaboliseen kokonaisriskiin sekä yksittäisiin riskitekijöihin 506 iältään 6-8-vuotiaan suomalaisen lapsen väestöotoksessa osana Lasten liikunta ja ravitsemus (PANIC) -tutkimusta. Liikuntaa ja paikallaanoloa mitattiin sykettä ja kehon liikkeitä mittaavalla Actiheart®-monitorilla ja kyselylomakkeilla. Lasten ravitsemusta mitattiin neljän vuorokauden ruokapäiväkirjalla. Kardiorespiratorista kuntoa mitattiin polkupyöräergometrillä tehtyllä maksimaalisella kuormituskokeella ja neuromuskulaarista kuntoa 10 x 5
metrin sukkulajuoksu-, 15 metrin juoksu-, puristusvoima-, vauhditon pituushyppy-, vatsalihasten voima-, tasapaino-, käden hienomotoriikka- ja eteentaivutustestillä. Kardiometaboliset riskitekijät määritettiin laboratoriokokein ja -mittauksin, joista tärkeimmät olivat vyötärönympärysmitta, paastoveren insuliini ja glukoosi, paastoveren triglyseridit ja HDL-kolesteroli sekä systolinen- ja diastolinen
verenpaine, VLDL:n triglyseridit, VLDL- ja LDL-kolesteroli sekä HDL:n triglyseridit.

Tutkimus osoitti poikkileikkausasetelmassa, että itseraportoitu liikunta ja erityisesti omatoiminen liikunta olivat käänteisesti yhteydessä tyypin 2 diabeteksen ja valtimotautien riskitekijöihin lapsilla. Myös itseraportoidulla viihdemedian käytöllä ja erityisesti television ja videoiden katselulla oli suora yhteys näihin riskitekijöihin lapsilla. Riskitekijöiden tasot olivat korkeimmat lapsilla, jotka liikkuivat vähiten ja käyttivät eniten aikaa viihdemediaan. Itseraportoidulla runsaalla viihdemedian käytöllä oli suorat yhteydet riskitekijöihin paitsi vähän itseraportuidusti liikkuvilla niin myös paljon itseraportoidusti liikkuvilla lapsilla.
Reippaan fyysisen aktiivisuuden muutoksella oli käänteinen yhteys ja paikkallaanolon muutoksella oli suora yhteys tyypin 2 diabeteksen ja valtimotautien kokonaisriskin ja yksittäisten riskitekijöiden muutoksiin kahden vuoden seurannan aikana riippumatta mahdollisista sekoittavista tekijöistä. Korkeampi rasvaprosentti ja vähäisempi liikunta olivat yhteydessä huonompiin tuloksiin 10 x 5 metrin sukkulajuoksutestissä. Korkeampi rasvaprosentti oli lisäksi yhteydessä huonompiin tuloksiin vauhdittomassa pituushypyssä, vatsalihastestissä, käden hienomotoriikkatestissä ja tasapainotestissä. Rasvaprosentin ja liikunnan yhteydet fyysiseen kuntoon olivat toisistaan riippumattomia. Lisäksi lapsilla, joilla oli korkea rasvaprosentti ja jotka liikkuivat vähän, oli muita lapsia huonommat tulokset 10 x 5 metrin sukkulajuoksutestissä, 15 metrin juoksutestissä ja vauhdittomassa pituushypyssä. Fyysisellä aktiivisuudella oli käänteinen yhteys koko kehon ja keskivartalon rasvan määrään lapsilla. Nämä yhteydet olivat sitä voimakkaampia mitä kuormittavampaa liikkuminen oli. Jo 10 minuuttia rasittavaa liikkumista päivittäin harrastavilla lapsilla oli 26–30 prosenttia vähemmän rasvakudosta koko kehossaan ja keskivartalossaan kuin rasittavaa liikkumista harrastamattomilla lapsilla. Kevyelläkin liikkumisella oli käänteinen yhteys kehon rasvapitoisuuteen, mutta vasta vähintään kohtuullisesti kuormittavalla liikkumisella oli suora yhteys
kardiorespiratoriseen kuntoon. Tutkimusaineistosta laskettiin tilastollisesti, että 10 minuutin paikallaanolon vaihtaminen vastaavaan määrään rasittavaa liikkumista pienentäisi koko kehon ja keskivartalon rasvakudoksen määrää 13 prosenttia. Tämä väitöskirja toi uutta tietoa fyysisen aktiivisuuden ja kunnon käänteisistä yhteyksistä ja paikallaanolon suorista yhteyksistä tyypin 2 diabeteksen ja valtimotautien riskitekijöihin alakouluikäisillä lapsilla.

Fyysinen aktiivisuus elämänkulussa – perheen vaikutus kolmessa sukupolvessa – tutkimushankkeessa tarkasteltiin fyysisen aktiivisuuden muutoksia elämänkulussa perheissä selvittämällä kolmen eri sukupolven välisiä yhteyksiä liikuntaaktiivisuudessa ja paikallaanolossa sekä sitä, miten perheen sosioekonominen tilanne muovaa näitä yhteyksiä. Tutkimus on osa laajaa LASERI-seurantatutkimusta (Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät), jossa tutkittavia on seurattu noin 40 vuoden ajan vuodesta 1980 alkaen. Viimeisin seuranta ja aineistonkeruu tapahtui vuosina 2018-2020 ja siihen osallistuivat saman perheen kolmen sukupolven edustajat. Tutkimuksessa todettiin askel- ja kiihtyvyysantureilla mitatun fyysisen aktiivisuuden oleva varsin pysyvää keski-iässä. Kuitenkin vanhemmaksi tulo oli yhteydessä vähäisempään liikuntaaktiivisuuteen sekä äideillä että isillä, mutta aktiivisuus palautui myöhemmin lapsen saantia edeltäneelle tasolle. Vanhempien liikunta-aktiivisuus oli yhteydessä jälkeläisten liikunta-aktiivisuuden määrään lapsen ja aikuisena. Tuloksia
on mahdollista hyödyntää liikunnallisen elämäntavan tukemiseksi perheissä.

Ensimmäisessä valmistunessa artikkelissa (Yang ym. 2021 MSSE) selvitettiin arkiaktiivisuutta ja sen pysyvyyttä 30-45-vuotiailla 13 vuoden seuranta-aikana. Askelin mitatun arkiaktiivisuuden pysyvyys varhaisessa keski-iässä oli kohtalainen tai kohtalaisen korkea. Artikkelissa kuvattiin myös aktiivisuuden muutoksiin yhteydessä olevia tekijöitä, joita olivat sukupuoli, ikä ja ylipaino.

Toisessa artikkeli (Yang ym. 2022 Preventive Medicine) havaittiin, että vanhempien liikunta-aktiivisuus tasoon yhteydessä jälkeläisen liikunta-aktiivisuuden tasoon lapsena ja aikuisena. Vanhempien liikunta-aktiivisuuden muutos ei kuitenkaan ollut yhteydessä jälkeläisen liikuntaaktiivisuuteen.

Kolmas artikkeli (Yang ym. 2022 AJPM ) selvitti vanhempien fyysisen aktiivisuuden muutoksia ja henkilön oman fyysisen aktiivisuuden muutosta lapsena ja nuorena sekä niiden yhteyttä kiihtyvyysantureilla mitattuun liikkumiseen ja paikallaanoloon keski-iässä.

Neljännessä artikkelissa (Palomäki ym. 2023 SJMSS) työssä kuvattiin vanhemmuuteen liittyvien tekijöiden yhteyksiä fyysisen aktiivisuuden muutoksiin varhaisaikuisuudesta keski-ikään. Vanhemmaksi tulo oli yhteydessä vähäisempään liikunta-aktiivisuuteen sekä äideillä että isillä, mutta aktiivisuus palautui myöhemmin keski-iässä vanhemmuutta edeltäneelle tasolle.

Sisäilmaongelmat ja koulu on poikkitieteellinen tutkimusprojekti, joka analysoi määrällisin menetelmin sisäilmaongelmien vaikutusta koululaisten psykososiaaliseen hyvinvointiin ja koettuun sisäilmaan. Juho Vainion säätiön rahoituksen tuella toteutettiin yksi artikkeli, jossa tarkasteltiin, miten psykososiaaliset tekijät ja koulun havaittu sisäilmaongelma (rehtoreiden raportoima) olivat yhteydessä yläkoulun oppilaiden (14 – 16 – vuotta) arvioon sisäilman laadusta. Aineistoina käytettiin kouluterveyskysely-aineistoa (2013) ja terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen peruskouluissa 2013 -tiedonkeruuta (TEA), jotka yhdistettiin analyysejä varten. Lopullinen aineisto sisälsi 26946 oppilaan ja 195 koulun tiedot. Analyysimenetelmänä käytettiin monitasomallinnusta.

Analyyseissä havaittiin, että sekä psykososiaaliset tekijät että koulun havaittu sisäilmaongelma olivat yhteydessä oppilaiden arvioon sisäilman laadusta. Oppilastasolla huono luokan ilmapiiri, oppilas – opettaja suhde, kouluun liittyvä stressi sekä vähäinen koulun muulta henkilökunnalta saatu tuki olivat yhteydessä huonoksi koettuun sisäilmaan. Koulutasolla koulun havaittu sisäilmaongelma oli puolestaan merkitsevä selittävä tekijä. Taustamuuttujina olivat oppilaiden ikä, sukupuoli, isän koulutustausta sekä koulutason muuttujana koulun koko. Malli selitti oppilastason varianssista 10 % ja koulutason varianssista 35 %. Tulokset ovat luettavissa artikkelista: Finell, E., Haverinen-Shaughnessy, U., Tolvanen, A., Laaksonen, L., Karvonen, S., Sund R., Saaristo, V., Luopa, L., Ståhl, T., Putus, T., & Pekkanen, J. (2016). The associations of indoor environment and the psychosocial factors on subjective evaluation of indoor air quality among lower secondary school students: a multilevel analysis. Indoor Air, in press.

Tutkimuksessa selvittettiin tarkemmin aiemmassa tutkimuksessa tehdyn asumisterveyskyselyn tulosten perusteella energiaparannusten vaikutuksia asukkaiden terveyteen ja hyvinvointiin. Tuloksista kirjoitettiin kaksi tieteellistä artikkelia sekä asukkaille suunnattu tietopaketti energiaparannusten vaikutuksista. Lisäksi tuloksia esiteltiin kansainvälisissä Indoor Air 2016 (Ghent, Belgia) ja Healthy Buildings 2017 (Lublin, Puola) konferenseissa.
Ensimmäisessä artikkelissa tarkasteltiin asukkaiden raportoimien asunnon ja sisäilman laatuun vaikuttavien tekijöiden esiintymisen ajallista vaihtelua Suomessa. Suurin vaihtelu liittyi koettuun lämpöviihtyvyyteen kesällä. Myös asuntoon tyytyväisyys vaihteli eri kyselykertojen välillä. Monet asumisterveyteen liittyvät tekijät olivat yhteydessä sekä asuntoon ja sisäilman laatuun tyytyväisyyteen että myös terveyden ja turvallisuuden kokemiseen. Kehitettyjen mallien avulla ei kuitenkaan voitu tarkasti ja/tai spesifisti ennustaa asukkaiden kokemaa terveyttä tai turvallisuutta.
Toisessa artikkelissa arvioitiin energiaparannusten vaikutuksia sisäympristön laatuun sekä asukkaiden tyytyväisyyteen ja terveyteen 46 Suomalaisissa ja 20 Liettualaisissa kerrostalossa. Tulosten perusteella asukkaiden raportoima lämpöviihtyvyys parani energiaparannusten jalkeen (OR 5.3, 95% CI 2.6-11.0). Myös ylähengitystieoireiden raportointi (OR 1.8, 95% CI 1.1-2.9) sekä hengitystieinfektioista johtuvat sairaspoissaolot töistä tai koulusta (OR 4.1, 95% CI 1.2-13.8) vähenivät tilastollisesti merkitsevästi. Em. muutokset eivät olleet selitettävissä mitattujen sisäympäristön laatua kuvaavien tekijöiden avulla, eli toistaiseksi ei vielä tiedetä mitkä asuntoon tai asukkaisiin liittyvät muutokset aiheuttivat oireiden vähenemisen. Myöskään pitkän aikavälin vaikutuksia ei ole tutkittu.

Väitöstutkimuksessa selvitettiin, miten talviaikaan tavanomainen kylmäaltistus vaikuttaa kohonnutta verenpainetta sairastavien verenkiertoelimistön toimintaan. 91 keski-ikäistä miestä (56 kohonnutta verenpainetta sairastavaa, 35 verrokkia) altistettiin laboratoriossa -10 C asteen lämpötilalle 15 minuutin ajan, talvivaatetettuna, paikoillaan seisten. Heidän verenkiertoelimistönsä toimintaa seurattiin monipuolisesti kylmässä olon aikana, sekä 15 minuuttia ennen ja jälkeen altistusta.

Havaitsimme, että verenpaine kohosi samalla tavoin kummassakin tutkimusryhmässä. Tämä johti huomattavan korkeaan verenpaineen tasoon kylmässä lievää tai kohtalaista kohonnutta verenpainetta sairastavilla: 179/106mmHg yläpaine/alapaine keskimäärin, yläpaine hetkellisesti yli 200mmHg joka neljännellä (1. osajulkaisu). Kylmä voimisti yhtäaikaa sympaattista eli kiihdyttävää ja vagaalista eli rauhoittavaa sydämen säätelyä, sekä muutti sydämen sähköistä toimintaa rytmihäiriöherkkyyttä kuvastavaan suuntaan (2. osajulkaisu). Verenpaineen nopean säätelyn herkkyys (barorefleksiherkkyys) kasvoi kylmässä molemmilla tutkimusryhmillä, mutta nopea sympaattinen verenpaineenvaihtelu kasvoi vain verrokeilla (3. osajulkaisu).

Alustavat tulokset osoittavat myös, että kotimittauksissa havaittu verenpaineen vaihtelu on yhteydessä verenpaineen nousuun ja sydämen kuormittumiseen kylmässä (4.osajulkaisu, käsikirjoitus).

Hankeen tavoitteet
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kuinka edistynyt T2DM yhdessä kohonneen verenpaineen kanssa vaikuttavat hermoston-, sydämen ja verisuoniston- sekä aineenvaihdunnan vasteisiin kylmässä ja kuumassa ympäristössä. Samalla arvioimme kuinka diabeteksen komplikaatiot ovat yhteydessä näihin vasteisiin.

Toteutus

Tutkimuksen kokeellisten mittausten protokollan yksityiskohtainen suunnittelu on toteutunut hankkeen koti- ja ulkomaisten asiantuntijoiden toimesta. Tutkittavien rekrytointia toteutettiin aluksi laaja-alaisesti Oulun kaupungin hyvinvointikeskusten lääkäreiden avustamana, hankkeen asiantuntijalääkäreiden toimesta sekä Oulun suurimpien työnantajien (Oulun kaupunki, yliopisto ja Oulun yliopistollinen sairaala) sähköpostilistojen ja sosiaalisen median kautta. Hankkeen johtaja esitteli hanketta Oulun diabetesyhdistyksen jäsenille ja heitä on myös informoitu sosiaalisen median kautta. Hankkeesta kerrottiin paikallislehdissä ja tutkittavia haettiin lehti-ilmoituksella (Oulu-lehti). Edellä mainitut toimenpiteet eivät tuottaneet tulosta.
Rekrytoinnin haasteellisuuden takia päädyimme väestöotantaan ja jossa keräsimme satunnaisotannan avulla osoitetiedot 3000:sta Oulun ja sen lähialueen 40-70-vuotiaista miehistä. Lähestyimme mahdollisia tutkittavia kirjeitse ja puhelinsoitoilla. Tämän lähestymistavan myötä tavoitimme myös tutkimukseen tarvittavat verrokit. Väestöotannan avulla saimme rekrytoitua tarvittavan määrän mitattavia.

Aineiston keruu

Olemme itse arvioineet tutkittavien (T2D ja verrokit) autonomisen hermoston ja ääreishermoston toimintoja OYS:n neurofysiologian klinikalla toteutettujen kardiovaskulaariheijaste- ja lämpötuntokynnysmittausten avulla. Nämä mittaukset aloitettiin syksyllä 2020 samalla rekrytointia jatkaen. Lisäksi arviomme mittaamalla tutkittavien perifeerisen valtimosairauden esiintymistä, sekä terveysrekistereistä mahdolliset retino- ja nefropatiat.
Koronapandemiasta aiheutuvien rajoitusten takia pääsimme aloittamaan aineiston keräämisen vasta 2020/2021 talvella. Toteutimme sekä kuuma- että kylmäaltistumista koskevat mittaukset kevään 2021 aikana. Tutkimusaineisto koostui 10 T2D potilaasta ja 10 verrokista, ja kaikki kävivät sekä kuuma- että kylmäaltistusmittauksessa, joten tutkimuksen kokeellinen osuus sisälsi noin 40 mittausta. Aineisto jäi koronapandemian takia suunniteltua pienemmäksi, mutta on riittävä kokeellisia mittauksia koskevia aineistoanalyysejä ja raportointia varten.
Kokeellisessa tutkimuksessa tutkittavat istuivat 90 minuutin ajan satunnaisesti sekä kylmässä (+10°C) että kuumassa (+40°C) kevyesti vaatetettuna. Altistukset toteutettiin vähintään yhden viikon välein toisistaan. Päämuuttujia ovat verenpaine (sentraalinen, perifeerinen, sormiverenpaine) ja EKG (12-kanavaa, EKG:N morfologia, rytmihäiriöt, sykevälivaihtelu). Sekundäärimuuttujia ovat iholämpötilat, ihon verenvirtaus, hapenkulutus (kylmä) sekä hematologiset muuttujat. Tietoa elintavoista ja terveydestä kerättiin kyselyn avulla. Tutkittavat varustettiin iholämpötila- ja EKG-antureilla, jotka keräsivät mittaustietoa jatkuvasti. Lisäksi heille asetettiin olkavarsiverenpainemansetti. Perustason mittaukset (30 min) toteutettiin +24°C:ssa ja näihin kuuluivat: olkavarsiverenpaine, hapenkulutus (kylmäaltistuksessa), ihoverenvirtaus, sormiverenpaine sekä aortan verenpaineen arvioiminen tonometrillä. Nämä mittaukset toistettiin itse kokeellisessa altistuksessa (+10°C ja +40°C) ja seurantamittauksessa (+24°C 30 min, akuutit ja viivästyneet vasteet). Verinäyte kerättiin perustason mittausten yhteydessä ennen altistusta sekä välittömästi altistuksen päätyttyä.

Laajensimme aineistonkeruuta koskettamaan hien koostumusta ja tästä analysoitavia eksosomeja. Tätä varten kaikilta tutkittavilta kerättiin hikinäytteet kuuma-altistusten yhteydessä. Tavoitteena on arvioida, voidaanko hien koostumuksen avulla kehittää uusia ei-invasiivisia mittausmenetelmiä sokeriaineenvaihdunnan häiriöiden toteamiseksi. Tämä yhteistyö toteutuu professori Seppo Vainion tutkimusryhmän kanssa.

Julkaisut

Hankkeesta ei toistaiseksi ole valmistunut julkaisuja, koska aineistonkeruu saatiin vasta päätökseen keväällä 2021. Oulun ammattikorkeakoulun bioanalytiikan opiskelijat tuottivat hankkeen verinäytteiden keruuseen liittyvän opinnäytetyön syksyllä 2021. Aiheesta on parhaillaan valmisteilla yksi diplomityö (ihon pintaverenvirtauksen dynamiikka kylmässä ja kuumassa tyypin 2 diabetesta sairastavilla). Tavoitteena on palkata hankkeelle väitöskirjaa valmisteleva tutkija.

Apurahan käyttö

Suurin osa Juho Vainion Säätiön rahoituksen käytöstä on kohdentunut tutkijoiden palkkoihin koskien heidän työpanostaan liittyen rekrytointiin, diabeteksen komplikaatioiden arviointiin sekä itse tutkimusmittauksiin 23 550,32 € (palkat ja sivukulut). Tämän lisäksi rahoitusta on käytetty tutkimuksen kulutustarvikkeisiin 1535,66 €, laboratorion ylläpitokuluihin 148,98 €, tutkittavien osallistumiseen liittyviin kuluihin 2143,18 € sekä yleiskuluihin 2 736,95 € (10 % kaikista kuluista). Rahoituksesta yli menevä osuus kuluista (115,09 €) jää tutkimuskeskuksen (OY/CERH) kuluksi.

Article I: Changes in life satisfaction during the transition to retirement: Findings from the FIREA cohort study (Submitted manuscript)
*Aging public sector employees (n=3,543) from the Finnish Retirement and Aging Study cohort study (FIREA), were followed up annually before and after retirement, where we found life satisfaction improves
during the retirement transition period, especially among women, those with suboptimal health and those living without a spouse.
*The improvement was considerably greater in the easiness domain than any other domains.

Article II: Do sleep problems explain the association between work stress and the trajectories of work ability from midlife to pensionable age? (Submitted manuscript)
*This longitudinal study of 2707 Finnish municipal employees extends previous research by showing that mid-life experienced work stress, as described by job strain and effort-reward imbalance, is independently associated with 12-year trajectories of impaired work ability before pensionable age.
*Sleep problems partly mediated these associations which persisted after adjustment for covariates.

Article III: Quality of work community and workers’ intention to retire (Published, International Archives of Occupational and Environmental Health, 2022, https://doi.org/10.1007/s00420-021-01826-4), publication attached
*A questionnaire survey was sent to all Finnish postal services employees aged ≥ 50 years in 2016 and 44% (n = 2096) which showed that the intention to retire was strongly associated with quality of work community among both women and men
*About one-third of respondents intended to retire early with no significant gender difference in retirement intention. Low equality at work (women OR 2.77, 95% CI 1.60–4.81; men 2.84, 1.80–4.48)
and low flexibility at work (women 3.30, 1.94–5.60; men 2.91, 1.88–4.50) was associated with higher likelihood of intention to retire.
*This suggests that a good working environment consisting of flexible work time, treating workers fairly and appreciation may help workers’ motivation to work longer

Article IV: Effectiveness of interventions on the stress management of schoolteachers – A systematic review and meta-analysis (Published, 2022, oemed-2021-108019. doi: 10.1136/oemed-2021-108019. Online ahead of print), publication attached
*We reviewed 26 studies, of which 24 were randomized trials and 2 pre-test/post-test studies.
*Based on meta-analysis, a positive effect of intervention (pooled estimate -1.13, 95% CI -1.52 to -0.73) with high heterogeneity among studies (Chi2=426.88, P<0.001, I2=94%) was
found by type of interventions used.
*A positive effect of interventions was found among teachers to manage their stress level. Cognitive behavioral therapy had the strongest positive effect followed by
meditation among the types of interventions studied to manage teachers’ stress levels.
* We found evidence of a moderate quality for the interventions aiming to reduce the stress level of schoolteachers.

Article V: Indicators of Sustainable Employability among Older Finnish Postal Service Employees: A Longitudinal Study of Age and Time Effects (Accepted, Sustainability2022, 14, 5729. https://doi.org/10.3390/su14095729) publication attached
*A questionnaire survey among the Finnish postal service employees was conducted in 2016, and a follow-up was conducted in 2018.
*We analyze data from 1262 subjects who replied to both the baseline and the follow-up surveys.
*This study explored the potential indicators of sustainable employability among older postal service employees using longitudinal data. In total, nine indicators were studied, representing the three domains of health, well-being and employability.
*The indicators showed consistency, with no significant changes over time, except for self-rated health.

Post doc- vuoden tavoitteena oli selvittää varhaislapsuuden elinympäristön mikrobialtistuksen yhteyttä lasten allergisiin sairauksiin 10.5-vuoden iässä, sekä opetella uusia tilastoanalyysimenetelmiä ison tutkimusaineiston analysoinnissa.
Työskentelin post doc -tutkijana koko vuoden 2016 Harvardin yliopistossa ja Brigham and Women’s sairaalassa. Analysoin inspiroivan tutkimusryhmän tukemana ensin suomalaista syntymäkohorttiaineistoa ja loppu vuodesta paikallista syntymäkohorttiaineistoa. Opin vuoden aikana tilastomenetelmiä (MaAsLin ja oligotyping), joita olen käyttänyt molempien tutkimusaineistojen analysoinnissa, ja sain alamme johtavia tutkijoita omaan yhteistyöverkostooni.
Tutkimustulokset osoittivat, että elinympäristön bakteerien monimuotoisuus ja Actinobakteerin pääjaksoon kuuluvat tietyt genukset yhdessä voivat suojata astmaan sairastumiselta. Mikrobialtistumista tarvitaan varhaislapsuudessa, kun immuniteetti on kehittymässä.
Johtopäätöksenä voin todeta, että ulkomailla tutkimustyö saa uusia tuulahduksia ja uutta näkökulmaa. On hienoa, kun tutustuu uusiin, saman alan tutkijoihin ja voi jatkossa kehittää tutkimusyhteistyötä heidän kanssaan. Jotta post doc –vuodesta hyötyisi eniten, kannattaa olla omaa dataa valmiina, jolloin pääsee heti analysoimaan ja kirjoittamaan julkaisuja. Lisäksi olisi erittäin hyvä, että voisi analysoida myös vastaanottavan tutkimusryhmän dataa, jolloin yhteistyö syventyisi ja mahdollisuudet pidempään yhteistyöhön myöhemmin olisi vahvemmat.

Tähän hankkeeseen on Juho Vainion Säätiöltä saatu rahoitusta vuosille 2019-2021, mutta tulokset raportoidaan vuoden 2022 lopuun (koska rahoitusta käyettiin vielä tällöin).

Kevään 2019 aikana saatiin yhdistettyä eri neuvolajärjestelmistä kerätyt lasten kasvutiedot syntymästä kouluikään. Tietojen tarkistaminen ja korjaaminen osin statistikon työpanoksella saatiin saman kevään aikana valmiiksi (kaikki +/-3SDS arvot tarkistettiin, kasvuhäiriöt ja epäselvät tulokset poistettiin). Tähän korjattuun kasvuaineistoon yhdistettiin koko kohortin lasten ja äitien muuttohistoria. Alustavia analyyseja päästiin tekemään vuoden 2019 syksyllä. Jo alustavat tulokset vaikuttivat lupaavilta ja hypoteesin suuntaisilta.

Keskeisimmät tulokset tähän mennessä ovat:
1) Asuinympäristö vaikuttaa lapsen painon kehitykseen syntymästä kouluikään (Epidemiology 2022;33:121-130. doi: 10.1097/EDE.0000000000001420)

2) Perheen ruokakäyttäytyminen on yhteydessä lapsen painon kehitykseen ja ruokavalion laatuun eri tavoin erilaisissa asuinympäristöissä (Health Place 2022; March, doi.org/10.1016/j.healthplace.2022.102745 JA Appetite 2022;172:105950. doi.org/10.1016/j.appet.2022.105950

3) Asuinalueen huono-osaisuus, vihreys ja väestötiheys ovat yhteydessä äitien imetyskäyttäytymiseen (J Nutr 2022;152, 1721–1728. https://doi.org/10.1093/jn/nxac069)

Olemme jo aiemmin julkaisseet aiheesta mm. tiedon, että rintamaidon kasvutekijäkonsentraatiot liittyvät lapsen painonkehitykseen 5-vuoden ikään saakka ja että rintamaidon oligosakkaridien ja lapsen varhainen kasvu ovat vahvasti yhteyksissä toisiinsa. Tähän kokonaisuuteen liittyen työmme, jossa selvisi, että asuinalueen vihreydellä on yhteyksiä rintamaidon oligosakkaridikoostumukseen, on arvioitavana kansainvälisessä tieteellisessä lehdessä.

Ulostenäytteiden analyysit eivät sen sijaan edenneet suunnitelmien mukaan, mutta nyt vaikuttaa siltä, että sekvensoinnit valmistuvat vuoden vuoden 2023 alussa. Tutkimusryhmässämme aloittaa uusi tutkija 17.10.2022 (Suomen akatemian rahoituksella) ja hän tulee keskittymään erityisesi elinympäristöjen yhteyksiin pienten lasten suolistomikrobistoon.

Tutkimuksen ”Mikrobialtistuksen arviointi sisäympäristöissä huonepölynäytteillä” tavoitteena oli määrittää asuin-, elintapa- ja ympäristötekijät, jotka vaikuttavat sisäympäristöjen mikrobipitoisuuksiin. Lisäksi tavoitteena oli kehittää menetelmiä, joiden avulla altistumista voidaan arvioida entistä tarkemmin. Tällä puolen vuoden kestoisella apurahalla aikaansaadut tuotokset (osatyöt 2 ja 3) on esitetty seuraavaksi. Lisäksi apurahakaudella aloitettiin osatyön 4 kirjoittaminen.

Osatyö 2

Väitöskirjan osatyössä 2 havaittiin, että huonepölyn bakteeripitoisuuksiin vaikuttivat voimakkaimmin asuinmuoto sekä maanviljely, erityisesti hyötyeläinten lukumäärä. Muuten pitoisuuksiin vaikuttavat tekijät vaihtelivat erilaisten bakteeripitoisuutta mittaavien markkereiden välillä. Tämä johtunee siitä, että erilaiset menetelmät kuvaavat sisätilojen bakteeripitoisuutta eri tavoin. Lisäksi työssä havaittiin, että tulosten tulkintaan vaikuttaa suuresti se ovatko bakteeripitoisuudet esitetty massaa vai näytteenkeräys pinta-alaa kohti. Tähän on tärkeää kiinnittää huomiota vertailtaessa eri tutkimusten tuloksia keskenään. Tutkimuksen tulosten perusteella vain osa bakteeripitoisuuksien vaihtelusta pystytään selvittämään kyselyjen avulla, joten ihmisten altistumisen arvioimiseksi tarvitaan lisäksi näytteenottoa. Näytteenottomenetelmiä tutkittaessa havaitsimme, että bakteeripitoisuuksien (3-hydroksirasvahappo ja muramiinihappo) toistettavuus rinnakkaisissa pölynäytteissä (sama kohde ja näytteenottokerta) oli vahva (intraclass correlation -arvo (ICC): 74–84 %) kun taas läpi vuoden kerättyjen näytteiden toistettavuus oli heikompi (ICC: 22–66 %), osoittaen bakteeripitoisuuksien ajallista vaihtelua. Näin ollen yksi näyte ei riitä kuvaamaan asunnon todellista bakteeripitoisuutta, vaan tarvitaan useita näytteitä eri vuodenaikoina.

Julkaisu: Leppänen H.K., Täubel M., Roponen M., Vepsäläinen A., Rantakokko P., Pekkanen J., Nevalainen A., von Mutius E. & Hyvärinen A. (2015) Determinants, reproducibility, and seasonal variation of bacterial cell wall components and viable counts in house dust, Indoor Air, 25, 260-272.


Osatyö 3

Väitöskirjan osatyössä 3 havaittiin, että koulujen huonepölyn sieni- ja bakteeripitoisuudet vaihtelivat suuresti Suomen, Espanjan ja Alankomaiden välillä. Suomessa mikrobipitoisuudet olivat kaikista alhaisimmat, jopa 20 kertaa alhaisemmat sieni- ja 12 kertaa alhaisemmat bakteeripitoisuudet kuin Espanjassa ja Alankomaissa. Suurimmat pitoisuudet löytyivät yleensä Espanjasta, poikkeuksena Mycobacterium spp. ja Streptomyces spp. -lajit, joiden pitoisuudet olivat suurimmat Alankomaissa. Mikrobipitoisuuksien vaihtelu oli suurempaa koulujen sisällä kuin eri koulujen välillä. Pitoisuuksissa havaittiin siis selvää ajallista ja paikallista vaihtelua. C. herbarumilla, joka on tyypillinen ulkoilman mikrobi, havaittiin selvää vuodenaikaisvaihtelua. Suurimmat pitoisuudet havaittiin keväällä/alkukesällä ja pienimmät vastaavasti talvella/alkukeväällä. Muilla lajeilla vuodenaikaisvaihtelu ei ollut niin selkeää. Eri maiden välillä havaittiin eroja myös siinä, kuinka kouluissa havaitut kosteusvauriot vaikuttivat mitattuihin mikrobipitoisuuksiin. Vaikutus oli selkeintä Alankomaissa, Espanjassa havaittiin yhteys joihinkin mikrobimarkkereihin, kun taas Suomessa vaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Suomessa mikrobipitoisuuksia kasvattavia tekijöitä olivat koulurakennuksen yleinen huono kunto, ulkoilman lämpötila ja suuri etäisyys vilkasliikenteisiin teihin. Pitoisuudet olivat puolestaan pienempiä kouluissa, jotka olivat uudempia ja joissa siivottiin enemmän.

Käsikirjoitus: Täubel M., Leppänen H.K., Krop EJM., Jacobs JH., Doekes G., Heederik DJJ., Borras A., Zock JP., Pekkanen J., Nevalainen A. and Hyvärinen A. Microbial indoor environment in school buildings – Quantification of microbial exposures with qPCR and chemical markers.

In pilot data, indoor air quality problems in primary schools were associated with increased parental worry and higher reporting of respiratory, lower respiratory, eye, and general symptoms of pupils. Worried parents reported more symptoms for their children than non-worried parents. Mediation analyses suggested that parental worry partially explains the associations between indoor air problems and symptom reporting (Nissilä et al., manuscript submitted).
In the large survey of primary schools in the Helsinki area, moisture and mold damage, insufficient ventilation, unsatisfactory temperature conditions, and risk structures in terms of moisture damage were associated with higher symptom reporting both in parent- and child-administered questionnaires. For most of the symptom scores, these associations did not differ in parents’ and pupils’ questionnaires (Savelieva et al., manuscript under preparation).
Among primary and secondary school pupils, worry about indoor air quality was strongly related to higher symptom reporting. In addition, pupils with lower school satisfaction and higher neuroticism reported more symptoms (Conference paper presented at the Conference of the European Association of Psychosomatic Research in June, 2018; Savelieva et al., Journal of Psychosomatic Research, 2018, 109:131-132. DOI: 10.1016/j.jpsychores.2018.03.134).

1. Rimpelä A, Lindfors P, Kinnunen JM, Myöhänen A, Hotulainen R, Koivuhovi S, Vainikainen M-P. The way of distance teaching is related to adolescent students’ health and loneliness during the school closure in Finland. Int. J. Environ. Res. Public Health 2021; 18(23): 12377; https://doi.org/10.3390/ijerph182312377
Pandemian alkuvaiheessa kaikki koulut suljettiin kahdeksi kuukaudeksi. Oppilaiden hyvinvointi vaihteli sen mukaan, miten etäopetus oli järjestetty. Oppilaat ilmoittivat stressioireita enemmän, jos opettaja ei ollut tavattavissa, lukujärjestystä ei noudatettu ja nettiyhteydet ja ohjelmistot toimivat heikosti.
2. Rimpelä A, Kesanto-Jokipolvi H, Myöhänen A, Heikonen L, Oinas S, Ahtiainen R. School and class closures and adolescent mental health during the second and later waves of the COVID-19 pandemic in Finland; a repeated cross-sectional study. BMC Public Health 2023, 2434. https://doi.org/10.1186/s12889-023-17342-8
Stressioireet ja ahdistus olivat yleisempiä niissä kouluissa, joissa oli ollut koulu- tai luokkasulkuja. Tämä oli mahdollista tutkia toisen ja kolmannen pandemia-aallon aikana, jolloin kaikki koulut tai luokat eivät olleet suljettuina. Lisäksi saatiin viitteitä siitä, että mitä pidempi sulku oli, sitä enemmän oireita ilmoitettiin.
3. Rimpelä A, Myöhänen A. Koronapandemia ja nuorten mielenterveys – oliko koulusuluilla merkitystä. Suomen Lääkärilehti 2024;79:e40637
Suomalaiselle terveyden ammattihenkilöstölle suunnattu katsaus käsitteli kansainvälisen ja kotimaisen kirjallisuuden antamaa näyttöä. Päätelmän oli, että koronaepidemian aikana nuorten mielenterveys ja hyvinvointi heikkeni, tytöillä enemmän kuin pojilla.
4. Vainikainen M-P, Lintuvuori M, Mergianian C, Hotulainen R, Rimpelä A, Koronapandemia peruskouluissa – koulunkäynti, opetus ja hyvinvointi 2020-2022. Tampereen yliopisto, 2024, 978-952-03-3384-3.pdf
Tämä on laaja raportti, jossa kerättiin Opetusministeriön rahoituksella neljä aineistoa oppimisesta ja hyvinvoinnista koronapandemian aikana. Omissa osatöissämme osoitimme mm., että kouluterveydenhoitajien työpanos väheni pandemian aikana, lakisääteisiä oppilaiden terveystarkastuksia ei pystytty tekemään suunnitellusti ja tämä tilanne jatkui edelleen vuonna 2022, oppilaiden stressioireet lisääntyivät, etäkoulu ja luokkasulut lisäsivät vanhempien stressiä ja että koulut tekivät spesifisti koronaan liittyviä lastensuojeluilmoituksia. Toisaalta suomalaiset koulut selviytyivät kohtuullisen hyvin.
5. Heikonen L, Ahtiainen R, Hotulainen R, Oinas S, Rimpelä A, Koivuhovi S. Collective teacher efficacy, percieved preparedness for future school closures and work-related stress in the teacher community during the COVID-19 pandemic. Teaching and teacher education 2024, 137, 104399. DOI: 10.1016/j.tate.2023.104399
Kun opettajayhteisön yhteisöllinen pystyvyys oli korkea, opettajat kokivat koulun olevan paremmin valmistautunut mahdollisiin uhkiin kuten tuleviin pandemioihin. Niillä alueilla, joissa koronapandemia oli vakavampi, opettajat kokivat koulun olevan paremmin valmistautunut pandemian kaltaisiin uhkiin.
6. Siipola M, Koivuhovi S, Seppänen P, Nazeri F, Rimpelä A, Vainikainen M-P. Osaaminen, kouluinto ja koulu-uupumus kaupunkikoulujen eriytyneissä oppilasryhmissä: Painotetun ja yleisopetuksen luokat Turussa. Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti 2023, 33:124-142.
Koronapandemia oli vain yksi hyvinvointia heikentävä tekijä korona-aikana, ja muita tekijöitä etsittiin tässä ja kahdessa seuraavassa artikkelissa. Lähtökohtana oli Suomen tasa-arvoisessa koulujärjestelmässä, etenkin isoissa kaupungeissa, yleistynyt oppilaiden jako yleis- ja painotettuihin luokkiin soveltuvuustestien perusteella. Tässä työssä osoitettiin, että koulu-uupumus ja kouluinto eivät vaihdelleet luokkatyypin mukaan siten kuin oppiminen, joka oli heikompaa yleisluokilla.
7. Kesanto-Jokipolvi H, Seppänen P, Koivuhovi S, Siipola M, Rimpelä A. Selective classes and early health inequalities in comprehensive schools in Finland. Journal of School Health 2024. DOI:10.1111/JOSH.13488
Tässä työssä osoitettiin painotetuilla luokilla opiskelevien terveystottumusten olevan terveyden kannalta parempia kuin yleisluokilla opiskelevien. Koska yleisluokilla opiskelevien koulumenestys on heikompi kuin painotetuilla luokilla opiskelevien, on todennäköistä, että he tulevat saavuttamaan aikuistuttuaan korkeamman koulutustason ja vastaavasti heidän terveystottumuksensa ovat paremmat. Näin ollen jako painotettuihin ja yleisluokkiin saattaa luoda terveydellistä eriarvoisuutta jo varhaisina kouluvuosina.
8. Kesanto-Jokipolvi H, Siipola M, Koivuhovi S, Pasu T, Seppänen P, Rimpelä. Inequalities in adolescent mental health and allocation of students to selective classes in comprehensive schools in Finland– a longitudinal study. JECH, submitted Dec 2023.
Tässä työssä selvitettiin pitkittäistutkimuksessa, miten yllä mainittujen luokkatyyppien välillä kehittyy koululaisten mielenterveys. Masennus ei ollut yhteydessä luokkatyyppiin, mutta ahdistuneisuushäiriö ja stressioireet olivat yleisempiä yleisluokkien tytöillä, ensin mainittu myös, kun koulumenestys ja sosiaaliryhmä oli vakioitu.

Väitöskirjatutkimuksessani selvitetään koti- ja kouluympäristöissä esiintyvien tekijöiden vaikutusta lasten terveyteen ja hyvinvointiin. Juho Vainion säätiöltä saatu apuraha mahdollisti väitöskirjatutkimuksen neljännen artikkelin ”Statistical associations between housing quality and health among Finnish households with children – results from two (repeated) national surveys” kirjoitustyön sekä tulosten tilastollisen analyysin.

Artikkelin aineisto koostuu vuosina 2007 ja 2011 tehtyjen kansallisten asumisterveyskyselyiden tuloksista. Artikkelissa tarkastellaan asumisen laatua ja terveellisyyttä sekä niissä mahdollisesti ajan myötä tapahtuvia muutoksia, keskittyen lapsiperheisiin.

Tulosten perusteella lapsiperheiden asumisterveydessä ei tapahtunut suuria muutoksia vuosien 2007 ja 2011 välillä. Niiden perheiden keskuudessa, joilla oli pieniä lapsia, esiintyi vähemmän hengitystieoireita, mutta vastaavasti enemmän hengitystieinfektioita kuin muiden väestöryhmien kesken.

Artikkeli tullaan julkaisemaan vuoden 2016 aikana.

Säännöllisen liikunnan hyödyt hyvinvointiin ja terveyteen ovat selkeitä kaikissa elämän vaiheissa. Näin ollen, fyysinen liikunta on tärkeää sepelvaltimotaudin ennaltaehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa. Kylmä ympäristö voi aiheuttaa sydänoireita tai lisätä haitallisia sydäntapahtumia. Kylmän ympäristön ja kohtuukuormitteisen liikunnan tiedetään molempien kohottavan sydämen työmäärää, mutta niiden yhteisvaikutuksia ei tunneta hyvin.
Suoritimme kaksi erillistä neljän jakson vaihtovuoroista kokeellista tutkimusta. Ensimmäiseen tutkimukseen valitsimme 20 sepelvaltimotautipotilasta, jotka suorittivat kohtuukuormitteisen alavartaloliikunnan (kävely 65-70 % maksimi sykkeestä) ja lepäsivät sekä lämpimässä (+22 °C) että kylmässä (-15 °C) ympäristössä. Toisessa tutkimuksessa, sepelvaltimotautipotilaat (n=20) suorittivat staattisen (1,5 min työsyklit, 10–30 % maksimisuorituksesta) ja dynaamisen (kolme 5 min työsykliä, 56–80 % maksimi sykkeestä) ylävartaloliikunnan lämpimässä ja kylmässä. Molemmat tutkimukset sisälsivät neljä 30 min altistusjaksoa satunnaistetussa järjestyksessä. Olkavarsi, aortan tason ja jatkuva verenpaine sekä sydänsähkökäyrä (EKG) ja iholämpötilat mitattiin.
Kylmän ja alavartaloliikunnan yhteisvaikutukset kohottivat sydämen työmäärää 17 % verrattuna lämpimään ympäristöön (p=0,001). Tämä johtui pääosin korkeammasta systolisesta verenpaineesta, mutta myös osittain kohonneesta sykkeestä. Dynaaminen ylävartalotyö kylmässä kohotti sydämen työmäärää 18,1-24,4 % (p=0,0020—0,020), kun taas sydämen työmäärä ei muuttunut staattisen työn aikana madaltuneen sykkeen vuoksi (4,1-7,2 %; p=0,009–0,033). Liikunnan jälkeinen aortan tason verenpaine laski 2–10 mmHg sekä dynaamisen ala- ja ylävartaloliikunnan jälkeen riippumatta lämpötilasta. Aortan tason verenpaine pysyi koholla staattisen ylävartalotyön jälkeen 7±6 mmHg (p<0,001). EKG muutoksia ei juurikaan havaittu tutkimuksen kahden lämpötilan ja kahden liikuntatavan määrittämien altistusjaksojen aikana.
Sepelvaltimotautipotilaan koko kehon kylmäaltistus yhdessä dynaamisen ja staattisen liikunnan kanssa lisää sydämen kuormitusta verrattuna lepoon lämpimässä. Tästä huolimatta merkittäviä EKG muutoksia ei havaittu. Tulokset viittaavat siihen, että sepelvaltimotautipotilaat todennäköisesti hyötyvät ympärivuotisesta dynaamisesta liikunnasta, mutta staattista liikuntaa on syytä tutkia tarkemmin.

Apurahakautenani keskityin väitöskirjani ensimmäisen artikkelin kirjoittamiseen ja viimeistelyyn sekä toisen artikkelini suunnitteluun ja kirjoittamiseen.
Ensimmäisen artikkelini aiheena ovat suomalaisten rahapelaamisen motiivit ja niiden yhteys sosiaaliryhmittäisiin eroihin sekä rahapelikäyttäytymiseen liittyviin tekijöihin. Lisäksi artikkelissa tarkasteltiin motiivien ajallista pysyvyyttä. Artikkeli on nyt viimeistelyvaiheessa, eli tuloksia ei ole vielä virallisesti julkaistu.

Tutkimuksen aineistona käytettiin Rahapelikysely 2016–2017 –tutkimuksen aineistoa, joka kerättiin kahdessa vaiheessa 18–74-vuotiailta suomalaisilta Uudenmaan, Pirkanmaan ja Kymenlaakson maakunnista. Aineistonkeruusta vastasi tilastokeskus ja kyselyt toteutettiin puhelinhaastatteluina. Ensimmäisessä vaiheessa kyselyyn osallistui 7186 vastaajaa, joista myös toiseen vaiheeseen osallistui 2624 vastaajaa. Tutkimukseen valittiin osallistujista vain ne, jotka olivat pelanneet rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana. Ensimmäisen vaiheen vastaajista 82 prosenttia (n = 5805) oli pelannut rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana. Niistä vastaajista, jotka osallistuivat sekä ensimmäiseen että toiseen vaiheeseen, 2190 vastaajaa oli pelannut rahapelejä vuonna 2016 ja 2165 vastaajaa oli pelannut rahapelejä vuonna 2017.

Tutkimuksessa rahapelaamisen motiiveja tiedusteltiin kysymällä vastaajan pääasiallista syytä pelata rahapelejä sekä muita mahdollisia syitä rahapelaamiselle. Analyysejä varten kutakin ensisijaiset ja toissijaiset motiivit yhdistettiin, jotta kutakin motiivia pystyttiin tarkastelemaan laajemmin. Suomalaisten yleisimmät syyt rahapelaamiselle olivat odotetusti rahan voittaminen (76 %): hieman yli puolet (52 %) vastaajista valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle ja vajaa neljäsosa vastaajista (24 %) valitsi sen toissijaiseksi motiiviksi rahapelaamiselle. Toiseksi yleisin syy rahapelaamiselle oli mielihyvä tai hauskuus (62 %): kolmasosa vastaajista (33 %) valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle ja 29 prosenttia vastaajista valitsi sen toissijaiseksi motiivikseen. Hyvän tarkoituksen tukeminen ja ikävien tunteiden tai ajatusten pakeneminen olivat yleisemmin toissijaisia syitä rahapelaamiselle kuin ensisijaisia syitä. Ikävien tunteiden tai ajatusten pakeneminen oli kaikkein harvinaisin rahapelaamisen motiivi (3,5 %): 0,5 prosenttia vastaajista valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle, kun taas kolme prosenttia vastaajista valitsi sen toissijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle.

Tulos heijastanee rahapelaamisen perusluonnetta: rahan voittaminen stimuloi aivojen mielihyväjärjestelmää ja vapauttaa dopamiinia. Erityisen stimuloivaa on juuri voiton epävarmuus, mikä on olennainen osa rahapelaamista. (Anselme & Robinson, 2013.) Tulos saattaa myös kertoa siitä, että eri motiivit liittyvät toisiinsa siten, että toissijaiset motiivit tukevat ensisijaisia motiiveja rahapelaamiselle.

Rahapelaamisen motiivien yhteyttä sosiaaliryhmittäisiin eroihin (sukupuoli, ikä, nettotulot, työtilanne) ja rahapelikäyttäytymiseen (pelaamisen useus, pelattujen pelityyppien määrä, pelaamisen kanava, rahapeliongelman vakavuus) tarkasteltiin logistisen regressioanalyysin avulla. Tutkimuksessa kustakin motiivista muodostettiin erillinen logistinen regressiomalli, jossa kyseistä motiivia selitettiin sosiaaliryhmittäisillä ja rahapelikäyttäytymiseen liittyvillä muuttujilla. Aineistona käytettiin ensimmäiseen vaiheeseen osallistuneita vastaajia, jotka olivat pelanneet rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana (n = 5805). Malleissa selitettävänä muuttujana käytettiin ensisijaisesta ja toissijaisesta motiivista yhdistettyä motiivi-muuttujaa. Alla raportoidaan kunkin mallin osalta tilastollisesti merkitsevät (p < 0,05) tulokset.
Kustakin mallista muodostui hieman erilainen pelaajaprofiili.

Jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen olivat yleisempää hieman nuoremmilla kuin vanhemmilla vastaajilla sekä yli 2501 euroa (Q4) nettona kuussa tienaavilla. Lisäksi jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen oli yleisempää useita kertoja viikossa tai päivittäin pelaavilla kuin harvemmin kuin kuussa pelaavilla, useita eri pelityyppejä pelaavilla kuin vain yhtä pelityyppiä pelanneilla sekä internetissä ja kivijalassa pelanneilla kuin vain kivijalkapelaajilla. Riskitason rahapelaajilla jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen oli myös yleisempää kuin viihdepelaajilla.

Rahan vuoksi pelaavat olivat hieman useammin naisia kuin miehiä. Lisäksi rahan voittamisen vuoksi pelaaminen oli yleisempää säännöllisesti ja usein pelaavilla kuin satunnaisesti (harvemmin kuin kerran kuussa) pelaavilla, sekä kolmea eri pelityyppiä pelaavilla kuin yhtä pelityyppiä pelaavilla. Rahan voittamisen vuoksi pelaavat pelasivat useammin joko vain internetissä tai sekä internetissä että kivijalassa kuin vain kivijalassa pelaavat. Raha-motiivi oli myös yleisempää riskitason pelaajilla kuin viihdepelaajilla.

Rahapelaaminen hyvän tarkoituksen tukemiseksi oli yleisempää yli 65-vuotiaiden ikäryhmässä kuin nuorimmalla ikäryhmällä (18–24-vuotiaat). Selkeästi harvinaisempaa hyvän tarkoituksen tukeminen oli kotona lapsia tai omaista hoitavilla kuin työssäkäyvillä. Yleisenpää hyvän tarkoituksen vuoksi pelaaminen oli 1–3 kertaa kuukaudessa ja kerran viikossa pelaavilla kuin sitä harvemmin pelanneilla sekä vain kivijalassa pelanneilla.

Rahapelaaminen seurustelun vuoksi oli yleisempää nuoremmilla kuin vanhemmilla vastaajilla. Harvinaisempaa se oli 1301–1900 euroa nettona kuussa tienaavilla (Q2) kuin alle 1300 euroa nettona kuussa tienaavilla (Q1). Lisäksi seurustelun vuoksi pelaaminen oli yleisempää harvemmin kuin kerran kuussa pelaavilla kuin sitä useammin pelaavilla. Useita eri pelityyppejä pelanneet pelasivat useammin seurustelun vuoksi kuin vain yhtä pelityyppiä pelanneet, kun taas vain internetissä pelanneet ja sekä kivijalassa että internetissä pelanneet pelasivat harvemmin seurustelun vuoksi kuin vain kivijalassa pelanneet.

Ikävien tunteiden ja ajatusten pakenemisen vuoksi pelaaminen oli yleisempää naisilla kuin miehillä. Ikäryhmistä 25–34-vuotiaat pelasivat useammin paetakseen, kun taas 55–64-vuotiaat pelasivat harvemmin paetakseen, kuin 18–24-vuotiaat. Lisäksi pakomotiivi oli myös huomattavasti yleisempi niillä, jotka olivat kotona hoitamassa lapsia tai omaista kuin työssäkäyvillä. 1–3 kertaa kuukaudessa ja useita kertoja viikossa tai päivittäin pelaavilla pakomotiivi oli yleisempi kuin harvemmin kuin kerran kuussa pelanneilla. Riskitason pelaajilla ja ongelmallisesti rahapelejä pelanneilla pakenemisen vuoksi pelaaminen oli huomattavasti yleisempää kuin viihdepelaajilla.

Rahapelaamisen syiden ajallista pysyvyyttä tutkittiin pitkittäisaineistolla, jossa samoilta vastaajilta kysyttiin rahapelaamisen pääasiallista syytä ja muita syitä vuosina 2016 (n=2190) ja 2017 (n = 2165). Pysyvyyden arviointiin käytettiin McNemarin testiä ja tilastollisen merkitsevyyden rajana pidettiin p < 0,05. Rahapelaamisen ensisijaiset motiivit osoittautuivat suhteellisen pysyviksi, mutta toissijaisissa motiiveissa ilmeni muutoksia. Hyvän mielen ja jännityksen vuoksi pelaaminen, rahan vuoksi pelaaminen ja hyvän tarkoituksen vuoksi pelaaminen väheni. Yksi vuosi on kuitenkin suhteellisen lyhyt tarkastelujakso, eli tulokset olisi hyvä vielä varmistaa pidemmällä aikavälillä.


Lähteet:

Anselme, P., & Robinson, M. J. F. (2013). What motivates gambling behavior? Insight into dopamine’s role. Frontiers in Behavioral Neuroscience, 7(DEC), 1–4. https://doi.org/10.3389/fnbeh.2013.00182
Nower, L., & Blaszczynski, A. (2010). Gambling Motivations, Money-Limiting Strategies, and Precommitment Preferences of Problem Versus Non-Problem Gamblers. Journal of Gambling Studies, 26(3), 361–372. https://doi.org/10.1007/s10899-009-9170-8
Savolainen, I., Sirola, A., Kaakinen, M., & Oksanen, A. (2019). Peer group identification as determinant of youth behavior and the role of perceived social support in problem gambling. Journal of Gambling Studies, 35(1), 15–30. https://doi.org/10.1007/s10899-018-9813-8
Wood, R. T. A., & Griffiths, M. D. (2007). A qualitative investigation of problem gambling as an escape-based coping strategy. Psychology and Psychotherapy: Theory, Research and Practice, 80(1), 107–125. https://doi.org/10.1348/147608306X107881

Apurahalla rahoitettiin väitöskirjatutkimuksen ensimmäinen vuosi. Tutkimustuloksia ei ole vielä julkaistu, koska väitöskirjan tekijä siirtyi apurahakauden jälkeen hoitamaan väliaikaisesti 1.5 vuoden sijaisuutta yliopiston ulkopuolelle, ja väitöskirjatyön on tarkoitus jatkua syksyllä 2019. Alustavien tutkimustulosten perusteella keskeisiä työkyvyttömyyttä ennustavia riskitekjöitä ovat etenkin varhain ilmenevät mielenterveysongelmat, vanhempien mielenterveysongelmat ja vanhempien taloudelliset ongelmat (esim. työkyvyttömyys, toimeentulotuki), vanhempien ero tai kuolema, sekä alhaiseen koulumenestykseen liittyvät tekijät (esim. matala koulun päättötodistuksen keskiarvo, ei toisen asteen tutkintoa). Jo varhaisen lapsuuden tekijät näyttävät ennustavan työkyvyttömyyden riskiä kohtuullisen hyvin: vanhempien mielenterveyshäiriöt ja taloudelliset ongelmat ennustavat työkyvyttömyyttä ennustetarkkuudella AUC=0.65, mikä on jo lähellä tyypillisiä AUC=0.70–0.80 ennustetarkkuuksia esimerkiksi erilaisten sairauksien ennustamisessa (AUC=0.5 kuvaa sattuman tasoa, AUC=1.0 täydellistä ennustetarkkuutta). Jatkossa on tarkoitus kehittää osallistujien iän myötä kehittyviä ennustemalleja ja selvittää, kuinka paljon varhaisen aikuisuuden muuttujat parantavat lapsuuden ennustemallia.

Liiallista netinkäyttöä tutkittiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kouluterveyskysely-aineistossa vuosilta 2017, 2019 ja 2021. Liiallista netinkäyttöä mitattiin viisi-osioisella Excessive Internet Use Scale -mittarilla, joka kartoittaa liiallista netinkäyttöä toiminnallisena riippuvuutena. Liiallisen netinkäytön kriteerit katsottiin täyttyväksi, jos nuori raportoi vähintään neljä viidestä oireesta, joista yhden täytyi olla ns. konflikti-oire, joka kuvastaa haittaa/ristiriitaa muiden tärkeiden toimintojen ja ihmissuhteiden kannalta, ja siten alentunutta toimintakykyä.

Liiallisen netinkäytön esiintyvyys Suomalaisilla nuorilla on tutkimuksen tulosten valossa lisääntynyt vuosien 2017-2021 aikana. Muutoksissa havaitaan kuitenkin selvä ero sukupuolten välillä – pojilla kasvua ei juuri ole ollut, kun taas tytöillä netinkäyttö on lisääntynyt selvästi. Koronapandemian aikanainen nousu tytöillä näyttäisi selittyvän jo ennen pandemiaa alkaneella trendillä – pandemialla ei, tämä edeltävä trendi huomioiden, näyttäisi olleen vaikutusta liiallisen netinkäytön esiintyvyyden lisääntymiseen. Koska pandemia toisaalta sotkee ennen pandemiaan edeltävien trendien vaikutusta, tulee olemaan tärkeää jatkaa ilmiön seurantaa myöhemmissä Kouluterveyskyselyissä; tämä tarkastelu voi myös lisävalaista ja tarkentaa pandemian roolia liiallisen netinkäytön esiintyvyyden muutoksissa.

Koronapandemian aikana mielenterveyden oireet, erityisesti yleistynyt ahdistuneisuus, sosiaalinen ahdistuneisuus ja masennus sekä yksinäisyys lisääntyivät. Esimerkiksi ahdistuneisuuden suhteen havaittiin tytöillä selvästi nouseva trendi ennen pandemiaa, mutta tämä trendin huomioidenkin, ahdistus lisääntyi korona-aikana erittäin selvästi. Liiallisella netinkäytöllä on selvä yhteys tutkittuihin mielenterveyden oireisiin ja yksinäisyyteen. Kouluterveyskyselyn tutkimusasetelma ei kuitenkaan mahdollista syy- ja seuraussuhteiden arviointia näiden välillä. Näyttää kuitenkin siltä, että korona-vaikutuksesta eristetyt, taustalla olevat trendit mielenterveyden oireissa ja liiallisessa netinkäytössä olisivat yhteydessä toisiinsa.

Väitöskirja on esitarkastuksessa ja väitöstilaisuus on tammikuussa 2022. Väitöskirjan viimeinen eli kolmas artikkeli on lähetetty julkaistavaksi ja se on vertaisarvioitu kerran. Kirjoitan parhaillani vastausta vertaisarvioitsijoille ja teen pyydetyt muokkaukset käsikirjoitukseen.

Ensimmäisessä väitöskirja-artikkelissa raportoimme ensimmäisenä maailmassa raskausajan stressialtisteen, oireettoman virusinfektion (rinovirus) ja HPA-akselin toiminnan välisiä yhteyksiä 3 kk ikäisillä lapsilla. Raskausajan stressille altistuneilla lapsilla oli merkitsevästi alentunut kortisolivaste stressille, joka tuli esiin vain kuumeettoman virusinfektion aikana (rinovirus nenänielussa). HPA-akseli ja immuunijärjestelmä säätelevät vastavuoroisesti toistensa toimintaa ja tulostemme perusteella raskausajan stressille altistuneilla lapsilla tämä vuorovaikutus on saattanut muuttua. Toisessa ja kolmannessa artikkelissa tutkimme lasten kortisolin stressivasteen reaktiivisuus- ja palautumisvaihetta. Raskausajan stressille altistuminen oli yhteydessä hitaampaan kortisolitasojen palautumiseen tytöillä 3 kk iässä ja nopeampaan kortisolitasojen palautumiseen tytöillä 14 kuukauden iässä. Ero poikiin oli merkitsevä. 6 kk iässä yhteyksiä ei havaittu. Havaittujen muutoksen pysyvyyttä ja merkitystä myöhemmän iän terveydelle vaatii lisää tutkimusta. Muutokset HPA-akselin toiminnassa saattaisivat olla yksi taustatekijä stressaavien elämäntapahtuminen yhteydessä kohonneelle riskille sairastua mm. masennukseen, joka on yleisempää naisilla verrattuna miehiin.

Tutkimuksessani selvitettiin miten raskaudenaikainen stressi, jota mitattiin äitien hiuskortisolilla on yhteydessä raskausdiabeteksen kehittymiseen. Käytimme analyyseissa logistista regressiota. Meillä oli käytettävissä kaksi aineistoa eri raskauden vaiheissa, joiden keräämiseen myös osallistuin ko. apurahan turvin. Toinen aineisto oli alkuraskaudesta ja toinen loppuraskaudesta.

Hypoteesimme oli, että raskaudenaikainen stressi lisää raskausdiabeteksen todennäköisyyttä. Tulokset osoittautuivat hypoteesimme vastaisiksi alkuraskaudessa. Äidin hiuskortisolin ja raskausdiabeteksen välillä oli negatiivinen yhteys. Itsenäistä yhteyttä äidin hiuskortisolin ja raskausdiabeteksen välillä ei ollut, mutta kun äidin painoindeksi ja masennusoireet vakioitiin yhteydestä tuli tilastollisesti merkitsevä. Toisin sanoen, korkea raskaudenaikainen stressi mitattuna äidin hiuskortisolilla vähensi raskausdiabeteksen todennäköisyyttä.

Loppuraskaudessa yhteys oli päinvastainen eli korkeampi hiuskortisoli oli positiivisesti yhteydessä raskausdiabetekseen. Itsenäistä yhteyttä ei ollut ja vasta kun painoindeksi ja SSRI vakioitiin, tuli yhteys tilastollisesti merkitseväksi.

Koska hiuskortisoli käyttäytyi aineistossa epäjohdonmukaisesti, yhdistimme alkuraskauden ja loppuraskauden aineistot ja katsoimme miten näiden äitien, joilta oli aineisto sekä alkuraskaudessa että loppuraskaudessa, hiuskortisoli oli yhteydessä raskausdiabetekseen.
Hiuskortisolin ja raskausdiabeteksen yhteys oli tilastollisesti ei-merkitsevä, mutta etumerkiltään negatiivinen molemmissa aineistoissa. Kun vakioimme masennuslääkkeiden käytön sekä painoindeksin yhteys muuttui positiiviseksi, mutta ei ollut edelleenkään tilastollisesti merkitsevä.

Aineisto näin ollen käyttäytyi hypoteesien vastaisesti ja epävakaasti, jota voi selittää hiuskortisoliin liittyvät mittaustekniset asiat. Tämä kuitenkin vaatii lisätutkimuksia

Projektissa on löydetty useita psykooseihin ja masennuksiin liittyviä tekijöitä. Löydettyjä keskeisiä riskitekijöitä ovat mm. erilaiset päihteet, kuten kannabis, alkoholi ja tupakka, lapsuuden perheympäristö ja henkilön oma persoonallisuus. Johtopäätöksenä että psykiatriset sairaudet ovat monitekijäisiä ja monet riskitekijät myös liittyvät toisiinsa.

Väitöstutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko teini-iän päihteidenkäytöllä yhteyttä psykoosiin sairastumiseen senkin jälkeen, kun sekoittavat tekijät on huomioitu. Aineistona käytettiin vuoden 1986 Pohjois- Suomen syntymäkohorttia (N = 9 432). Teini-iässä aivot muovautuvat ja kypsyvät nopeasti, minkä vuoksi se on erityisen herkkää aikaa päihteiden haitallisille vaikutuksille. Nuorena aloitettu päihteidenkäyttö saattaa häiritä aivojen kypsymistä, ja kehityksen häiriintyminen voi myöhemmin altistaa mielenterveysongelmille.

Aiempien tutkimusten pohjalta tiedetään, että kannabiksen käyttö ja tupakointi ovat yhteydessä korkeampaan riskiin sairastua psykoosiin. Päihteidenkäytön ja psykoosiin sairastumisen välistä ajallista yhteyttä ei olla kuitenkaan aiemmin kyetty tutkimaan vakuuttavasti, eikä huomioon ole otettu nuoruuden aikaisia psykoottisia kokemuksia. Inhalanttien käytön eli imppaamisen yhteydestä psykoosiriskiin ei ole julkaistu yhtään pitkittäistutkimusta. Tutkimusaineisto koostui Pohjois-Suomen syntymäkohortista vuodelta 1986. Vuosina 2001–2002 järjestettyyn seurantatutkimukseen osallistui 7344 15–16- vuotiasta nuorta. Lopullisessa otoksessa (n=6542) huomioitiin henkilöt, jotka vastasivat kysymyksiin psykoottisista
kokemuksista ja päihteidenkäytöstä.

Kannabiksen käyttö 5 kertaa tai enemmän, päivittäinen tupakointi 10 savuketta tai enemmän ja inhalanttien käyttö 2-4 kertaa tai enemmän olivat yhteydessä korkeampaan riskiin sairastua psykoosiin seurannan aikana sekoittavien tekijöiden huomioimisenkin jälkeen. Tutkittujen päihteiden käyttö kasvatti psykoosiin sairastumisen riskiä päihteen käyttömäärän mukaan. Lisäksi päivittäisen tupakoinnin aloittaminen 13-vuotiaana tai aiemmin oli yhteydessä korkeampaan psykoosiriskiin tupakoinnin myöhemmin aloittaneisiin verrattuna.

Tässä suuressa pitkittäisessä, yleisväestöön perustuvassa tutkimuksessa havaittiin, että toistuva kannabiksen käyttö, päivittäinen ja runsas tupakointi sekä toistuva inhalanttien käyttö teini-iässä olivat itsenäisesti yhteydessä kohonneeseen psykoosiriskiin, vaikka aiemmat psykoottiset kokemukset, muu päihdekäyttö, vanhempien psykoosisairaudet ja päihdeongelmat otettiin huomioon. Tulosten perusteella nuorten runsaan päihteidenkäytön ennaltaehkäisy on tärkeää ja sillä
on todennäköisesti positiivisia vaikutuksia nuorten mielenterveyteen.

Väitöskirjatyötä puolustettiin julkisesti 5.10.2018 Oulun yliopistolla (http://www.oulu.fi/yliopisto/node/55058) Tampereen Yliopiston Päihdelääketieteen professori Mauri Aallon toimiessa vastaväittäjänä. Hän arvioi väitökirjan arvosanalla kiittäen hyväksytty, kuten teki myös toinen esitarkastaja Psykiatrian professori Olli Kampman Tampereen Yliopistosta. 19.10.2018 Oulun Yliopiston tutkijakoulu hyväksyi väitöskirjani arvosanalla kiittäen hyväksytty, joka myönnetään n. 15% väitöskirjoista.

Tutkimukseni saavutti huomattavaa kansallista ja kansainvälistä julkisuutta, Suomen Akatemia teki asiasta mm. tiedotteen (https://www.aka.fi/fi/akatemia/media/Tiedotteet1/2018/tupakointi-altistaa-psykooseille/) ja asiaa uutisoitiin lähes kaikissa suurimmissa suomalaissa medioissa.

Väitöskirjan osatyöt julkaistiin korkeatasoisissa psykiatrian alan lehdissä ja ne ovat saaneet osakseen huomattavaa kansainvälistä huomiota. Lehtien Impact factorit; British Journal of Psychiatry = 5.867, Acta Psychiatrica Scandinavica = 4.984, Schizophrenia Research = 3.958. Kannabiksen käyttöä ja psykoosiriskiä käsittelevä osatyöni on BRJP:n kolmanneksi luetuin artikkeli tutkimuksen impactia mittaavaan Altmetricin mukaan (https://cambridge.altmetric.com/details/33963444#score) ja abstrakti on avattu 167613 kertaa. Tupakointia ja psykoosiriskiä käsittelevä artikkelini on myöskin lehden kolmanneksi luetuin artikkeli (https://www.altmetric.com/details/33433506#score). Näiden lisäksi väitöskirjatyön loppupuolella lähetettiin Frontiers in Psychiatry lehteen arvioitavaksi kutsureview, jossa toimin viimeisenä kirjoittaja. Tämä julkaisu ei kuulu väitöskirjaan.

Väitöskirjatutkimuksessa tarkasteltiin ikääntyneiden ihmisten kuulovaikeuksien, elinpiirin, elämänlaadun ja masennusoireiden välisiä yhteyksiä. Tutkimuksessa käytettiin kaksivuotisen ”Life-Space Mobility in Old Age”(LISPE) -seurantatutkimuksen aineistoa. Ensimmäiseen mittaukseen osallistui 848 iältään 75—90 vuotiasta henkilöä, joista 816 osallistui seurantamittauksiin vuoden, ja 761 kahden vuoden päästä. Lisäksi 169 alkuperäisestä tutkimusjoukosta satunnaisesti valittua henkilöä osallistui tutkimukseen, jossa heille tehtiin audiometrinen kuulomittaus. Koettuja kuulovaikeuksia, kuulokojeen käytöstä koettua hyötyä, liikkumisaktiivisuutta elinpiirissä, elämänlaatua ja masennusoireita mitattiin itsearvioinneilla. Tulosten mukaan kuulovaikeuksia arjen eri tilanteissa kokevilla ikääntyneillä henkilöillä liikkumisaktiivisuus elinpiirissään oli vähäisempää verrattuna henkilöihin, jotka eivät kokeneet kuulovaikeuksia. Elinpiiri rajoittui pelkästään lähiympäristön alueelle lähes kaksi kertaa todennäköisemmin kuulonsa heikoksi kokevilla henkilöillä. Kuulokojeen käytöstä enemmän hyötyä kokevilla henkilöillä liikkumisaktiivisuus elinpiirissä oli korkeampi kuin niillä, jotka kokivat kuulokojeen käytöstä vähäisempää hyötyä. Koetut kuulovaikeudet olivat yhteydessä myös heikentyneeseen elämänlaatuun, kun taas audiometrisesti mitatun kuulon tarkkuudella ja koetulla elämänlaadulla ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Vähentynyt liikkumisaktiivisuus elinpiirissä oli yhteydessä suurempaan masennusoireiden määrään. Tulokset osoittivat, että vanhuusiässä tyypillisesti koetuilla kuulovaikeuksilla on yhteys vähäisempään osallistumiseen ja aktiivisuuteen arjen toiminnoissa, sekä elämänlaadun heikentymiseen.

Terve Oppiva Mieli on klusterisatunnaistettu kontrolloitu interventiotutkimus, jossa kartoitetaan tietoisuustaitojen vaikuttavuutta lasten ja nuorten tarkkaavaisuuteen, itsesäätelytaitoihin, mielenterveyteen, hyvinvointiin ja oppimiseen. Tutkimuksessa on kolme tutkittavien ryhmää: 1) tietoisuustaitoja saava interventioryhmä; 2) rentoutusta saava kontrolliryhmä ja 3) normaalia lukujärjestystä seuraava ryhmä. Tutkimukseen osallistui 3519 12-15-vuotiasta lasta ja nuorta sekä heidän vanhempansa ja opettajansa. Parhaan tietämyksemme mukaan tutkimus on metodologisesti vahvimpia tutkimuksia alan kansainvälisellä tutkimuskentällä.

Tulokset
Tutkimustulokset tukevat hypoteesejamme. Tulokset osoittavat tietoisuustaitoharjoitteiden olevan tehokkaampi keino edistää 12-15 vuotiaiden lasten ja nuorten mielenterveyttä verrattuna tavallisiin rentoutusharjoituksiin. Tutkimuksen päämuuttujat ovat resilienssi, masennusoireiden esiintyminen ja sosioemotionaalinen toimintakyky. Analyysit päämuuttujien vaikuttavuudesta osoittavat resilienssin lisääntyneen tilastollisesti merkitsevästi enemmän tietoisuustaitoja harjoittaneessa ryhmässä verrattuna rentoutusharjoituksia tehneeseen kontrolliryhmään (P=0.03) ja masennusoireiden vähentyneen tilastollisesti merkitsevästi enemmän tietoisuustaitoja harjoittaneessa ryhmässä verrattuna rentoutusharjoituksia tehneeseen kontrolliryhmään (P=0.02) tyttöjen keskuudessa. Tarkemmat analyysit osoittavat säännöllisesti (noin viisi kertaa viikossa) tietoisuustaitoja harjoittaneiden poikien saavuttaneen samat hyödyt kuin tytöt. Tulokset osoittavat myös sosioemotionaalisen toimintakyvyn parantuneen tietoisuustaitoja harjoittaneiden ryhmässä verrattuna rentoutusharjoituksia tehneeseen kontrolliryhmään 7-luokkalaisten keskuudessa (p=0.04).

Tutkimustulokset tuottavat arvokasta uutta tietoa tietoisuustaitojen vaikuttavuudesta lasten ja nuorten tarkkaavaisuuteen, mielenterveyteen, hyvinvointiin ja oppimiseen. Tutkimustuloksia hyödynnetään tietoisuustaitojen jalkauttamisessa suomalaisiin peruskouluihin sekä kouluhenkilökunnan kouluttamisessa tietoisuustaitojen jalkauttamisen parissa. Tietoisuustaitoharjoitteiden jalkauttaminen kouluihin on vaikuttava ja kustannustehokas keino edistää lasten ja nuorten hyvinvointia tasa-arvoisesti riippumatta perheen sosio-ekonomisesta asemasta.

Väitöskirjatyöni tavoitteena oli tutkia lasten stressinsäätelyä kotihoidossa ja varhaiskasvatuksessa olevilla lapsilla. Lasten stressihormonitasoja mitattiin sylkikortisolinäytteistä sekä kotona että päiväkodissa kahdessa eri ikäpisteessä 2- ja 3,5-vuotiaina. Lisäksi tarkasteltiin lapsen yksilöllisten piirteiden, kuten temperamentin yhteyttä kortisolihormonitasoihin erilaisissa hoitoympäristöissä. Tutkimus on edennyt suunnitellun aikataulun mukaisesti. Kaikki osajulkaisut on saatu valmiiksi ja väitöskirjani valmistui keväällä 2021.

Tutkimustulokset olivat osittain yhteneviä kansainvälisten tutkimusten kanssa. Varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten iltapäivän kortisolitasot olivat hieman korkeammat päiväkotipäivinä kuin vastaavana ajankohtana kotona. Tämä toistui tutkimuksen molemmissa ikäpisteissä, 2-, ja 3,5-vuotiaana. Onkin mahdollista, että iltapäivän tunnit päiväkodissa ovat lapsille kaikkein kuormittavimpia, mikä näkyy lasten stressinsäätelyjärjestelmän voimakkaampana aktivoitumisena. Lasten kortisolitasot eivät kuitenkaan jääneet koholle, vaan laskivat iltaa kohden ja noudattivat näin kortisolille tyypillistä vuorokausivaihtelua.

Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu myös, että kodin ulkopuolinen hoitoympäristö voi vaikuttaa eri tavalla temperamentiltaan erilaisiin lapsiin. Erityisesti ujot ja negatiivisesti reagoivat lapset sekä lapset, joilla on heikot itsesäätelytaidot, ovat olleet alttiimpia korkeammille stressitasoille kodin ulkopuolisessa päivähoidossa. Eri maiden välillä on kuitenkin suuria eroja varhaiskasvatuksen laadussa ja toimintamuodoissa. Tutkimukset eivät näin ollen ole suoraan verrannollisia keskenään. Tässä väitöskirjatutkimuksessa lapsen temperamenttipiirteet eivät vaikuttaneet kortisolitasoihin varhaiskasvatuksessa. Sen sijaan tulokset osoittivat, että temperamentiltaan ulospäinsuuntautuneilla lapsilla kortisolitasot olivat muita korkeammat 2-vuotiaana sekä kotihoidossa että varhaiskasvatuksessa. Tätä yhteyttä ei kuitenkaan enää havaittu toistomittauksissa 3,5 vuoden iässä. Ulospäinsuuntautuneet lapset saattavatkin reagoida voimakkaammin ympäristön ärsykkeisiin erityisesti taaperoikäisenä hoitoympäristöstä riippumatta.

Tulemme saamaan tutkimussuunnitelman mukaisen aineiston keräämisen päätökseen suunnitellulla laajuudella. Monet apurahakauden aikana raportoidut tulokset ovat pohjatyötä tulevia analyysejä varten. Tuotetuista opinnäytteistä hahmottuu kehittyvien aivojen tutkimuksen trendejä (Pulli et al. 2019, Silver et al. vertaisarviossa), tapoja tehdä lasten kuvantamistutkimuksia (Kumpulainen et al. 2020, Kasurinen et al. vertaisarviossa, Copelan et al. vertaisarviossa), varhaisen painon normatiivista tietoa kohortissamme (Hyppänen, 2020) sekä temperamentin, syömiskäyttäytymisen ja lihavuuden välisiä yhteyksiä (Mäkelä 2019).

Tieteelliset julkaisut käsittelevät aivojen, äidin raskaudenaikaisen terveyden ja aivojen yhteyksiä monesta eri näkökulmasta. Näiden julkaisujen pohjalta olemme valmiit analysoimaan ja tulkitsemaan tutkimussuunnitelman mukaiset analyysit tulevina vuosina.

Opinnäytteet ja tieteelliset julkaisut on lueteltu liitteen sivuilla 2-6.

Alaselkäkivun esiintyvyys tutkimusväestössä oli 31 vuoden iässä 61 % ja 46 vuoden iässä 70 %. Sukupuolten välillä esiintyvyyksissä ei ollut mainittavaa eroa.

Miehillä alaselkäkivun riskitekijöitä olivat korkeampi ikä (vetosuhde 2.19, 95 % LV 1.74-2.76), yksin asuminen (1.35, 1.04-1.75), säännöllinen tupakointi (1.41, 1.07-1.86), fyysisesti kuormittava työ (1.30, 1.02-1.66) ja monipaikkaisen kivun kokeminen (25.3, 19.6-32.7). Vapaa-ajan liikunta 1-3 kertaa viikossa (0.76, 0.59-0.98) tai useammin kuin 3 kertaa viikossa (0.54, 0.39-0.76) vähensivät alaselkäkivun riskiä suhteessa liikkumattomuuteen.

Naisilla alaselkäkivun riskitekijöitä olivat korkeampi ikä (1.60, 1.32-1.93), säännöllinen tupakointi (1.34, 1.04-1.71), fyysisesti kuormittava työ (1.33, 1.10-1.61) ja monipaikkaisen kivun kokeminen (17.8, 13.9-22.8).

Vaikutuskooltaan selvästi voimakkain riskitekijä oli kummallakin sukupuolella monipaikkaisen kivun kokeminen. Lisäksi erityisesti säännöllinen tupakointi, fyysisesti kuormittava työ ja ikä olivat keskeisiä alaselkäkivun riskitekijöitä pohjoissuomalaisilla. Riskitekijöiden vaikutuskoot vaihtelivat kuitenkin sukupuolten välillä.

Tutkimuksesta on laadittu tieteellinen käsikirjoitus, jossa tulokset on kuvattu laajemmin. Käsikirjoituksen viimeisin versio on tämän selvityksen liitteenä.

Most important results:
More female students were placed in academic tracks (71% vs. 58%, p<0.001) and more males in vocational tracks (38% vs. 26%, p<0.001). Around 3% of all students did not have any placement in upper secondary school. The strongest predictor of track placement was grades. Adjusting for the effect of grades, reserve capacity, parents’ education, and work participation significantly predicted track placement. Having an immigrant background increased the probability of having no placement among female students. Track placement was also influenced by school, suggesting that there were differences among the comprehensive schools in the region.

Conclusions:
Reserve capacity is one of the modifiable mechanisms which can influence track placement and facilitate successful educational transitions, especially for students with disadvantaged and immigrant backgrounds. Building reserve capacities of adolescents, through enhancing self-efficacy and social support, will likely improve school performance and increase chances of academic track placement in upper secondary school.

Tutkimuksessamme selvitimme keski-iän insuliiniresistenssin ja APOE-geenin yhteyttä muistisairautta ennakoiviin aivomuutoksiin eli aivojen beeta-amyloidikertymään, aivojen valkean aineen radastoihin sekä aivojen tulehduksellisiin muutoksiin. Lisäksi tutkimme plasmasta mitattavien Alzheimerin taudin biomarkkereiden yhteyttä aivojen amyloidikertymään laajemmassa aineistossa, joka koostui kognitiivisesti terveistä henkilöistä, joilla eli APOE-geenimuotonsa perusteella erilainen riski sairastua Alzheimerin tautiin (APOE3/3 verrokkiryhmä; APOE3/4 kohtalaisesti suurentunut riski; APOE4/4 suuri riski).

CIRI-5v -projektissa tutkimme viiden vuoden seurannassa henkilöitä, joilla oli keski-iän insuliiniresistenssin ja APOE-genotyypin perusteella erilainen riski muistisairautta ennakoiviin aivomuutoksiin. Tutkittaville tehtiin aivojen beeta-amyloidikertymää (eli Alzheimerin taudille tyypillistä varhaisinta aivojen neuropatologista muutosta) PIB-PET -kuvaus sekä aivojen inflammaatiota kuvastava PBR28-PET -kuvaus. Lisäksi heille tehtiin aivojen magneettikuvaus, johon sisältyi aivojen valkean aineen radastojen kuvaus (DTI). Tutkittaville tehtiin myös kognitiivisia testejä ja heistä otettiin verinäytteitä, mukaan lukien Alzheimerin taudin biomarkkereita. Kaikki tutkimukset saatiin päätökseen v. 2021 aikana. Tutkimukseen osallistui 47 henkilöä niistä 60:sta, jotka osallistuivat tutkimuksen ensimmäiseen vaiheeseen 2014-2016. Projektiin rekrytoitiin kaksi väitöskirjatutkijaa, joiden pääohjaajana toimin. Lisäksi projektiin on liittynyt kolmas väitöskirjatutkija, jonka toisena ohjaajana toimin.

Tutkimuksemme perusteella osoitimme, että keski-iän insuliiniresistenssi ennustaa aivojen korkeampaa beeta-amyloidikertymää 20 vuoden seurannassa sekä lisäksi nopeampaa amyloidikertymän lisääntymistä vanhuusiässä niillä henkilöillä, joilla on Alzheimerin riskiä lisäävä APOE4-genotyyppi (Pietilä et al. 2024). Näin ollen vaikuttaa siltä, että keski-iän elämäntavoilla on merkitystä muistisairausriskiin erityisesti APOE4-riskigenotyypin kantajilla. Samaa löydöstä selvitetään parhaillaan suomalaisen FINGER-tutkimuksen jatkotutkimuksessa (MET-FINGER), jossa tutkitaan insuliiniresistenssiin vaikuttavan lääkeaineen eli metformiinin vaikutusta kognitioon yhdistettynä elämäntapainterventioon erityisesti APOE4-kantajilla.

Olemme lisäksi selvittäneet APOE4-geenimuodon vaikutusta aivojen valkean aineen radastoihin. (Tato Fernandez et al. 2024). Tutkimuksessa osoitimme, että henkilöillä, joilla on perimässään kaksi APOE4-alleellia (APOE4/4-homozygootit) todetaan heikentymistä aivojen eri alueita yhdistävissä valkean aineen radastoissa samaan tapaan kuin alkavaa Alzheimerin tautia sairastavilla potilailla, vaikka nämä henkilöt olivat vielä kognitiivisesti terveitä. Löydöksen perusteella olisi esimerkiksi mahdollista tutkia, voidaanko APOE-geenin koodaamaan apolipoproteiini E:n eri muotoihin vaikuttamalla mahdollisesti vähentää valkean aineen tadastojen heikentymistä ja siten vähentää kognition heikentymistä henkilöillä, jotka ovat APOE4/4-homotsygootteja ja siten suuressa riskissä sairastua Alzheimerin tautiin.

Lisäksi osoitimme, että hiljattain tutkimuskäyttöön tulleet plasman Alzheimer-biomarkkerit ptau (fosfo-tau)181 ja ptau231 sekä astrosyyttien erittämä plasman GFAP-proteiini ovat yhteydessä aivojen amyloidikertymään APOE-genotyypistä riippumatta henkilöillä, jotka ovat kognitiivisesti terveitä (Snellman et al. 2023). Nämä löydökset vahvistavat näkymystä, että plasman biomarkkereita voidaan hyvin todennäköisesti käyttää jatkossa tunnistamaan Alzheimerin taudin neuropatologiaa ilman riskihenkilöillä, että henkilöiltä tarvitsisi ottaa invasiivista aivo-selkäysinnestenäytettä tai käyttää kallista PET-kuvantamista amyloidipatologian osoittamiseen.

Seuraavaksi tutkimme keski-iän insuliiniresistenssin ja APOE-genotyypin yhteyttä kognition muutokseen viiden vuoden seuranta-aikana sekä keski-iän insuliiniresistenssin ja APOE-genotyypin yhteyttä aivojen tulehduksellisiin muutoksiin.

Väliraporttien mukaisesti olemme myös tutkineet keski-iän elämäntapojen ja kognition välistä yhteyttä laajan suomalaisen Terveys 2000 -aineiston avulla. Olemme osoittaneet, että keski-iän matalataustainen tulehdus on yhteydessä heikompaan kognitioon 11 vuotta myöhemmin (Kipinoinen et al. 2022).

Viitteet:
Kipinoinen T, Toppala S, Rinne JO, Viitanen MH, Jula AM, Ekblad LL. Association of Midlife Inflammatory Markers With Cognitive Performance at 10-Year Follow-up. Neurology. 2022 Nov 15;99(20):e2294-e2302. doi: 10.1212/WNL.0000000000201116.

Pietilä E, Snellman A, Tuisku J, Helin S, Viitanen M, Jula A, Rinne JO, Ekblad LL. Midlife insulin resistance, APOE genotype, and change in late-life brain beta-amyloid accumulation – A 5-year follow-up [11C]PIB-PET study.
Neurobiol Dis. 2024 Jan;190:106385. doi: 10.1016/j.nbd.2023.106385.

Snellman A, Ekblad LL, Ashton NJ, Karikari TK, Lantero-Rodriguez J, Pietilä E, Koivumäki M, Helin S, Karrasch M, Zetterberg H, Blennow K, Rinne JO. Head-to-head comparison of plasma p-tau181, p-tau231 and glial fibrillary acidic protein in clinically unimpaired elderly with three levels of APOE4-related risk for Alzheimer’s disease. Neurobiol Dis. 2023 Jul;183:106175. doi: 10.1016/j.nbd.2023.106175.

Tato-Fernández C, Ekblad LL, Pietilä E, Saunavaara V, Helin S, Parkkola R, Zetterberg H, Blennow K, Rinne JO, Snellman A. Cognitively healthy APOE4/4 carriers show white matter impairment associated with serum NfL and amyloid-PET. Neurobiol Dis. 2024 Mar;192:106439. doi: 10.1016/j.nbd.2024.

The project has progressed according to plans and we have published several papers in this area during the past 3 years. We are still in the progress of analysing some of our main findings e.g. in relation to gut microbiota and aging and biomarkers of aging. This part was significantly slowed down due to closure of labs because of COVID-19.
We have another main paper at the moment under review in New Engl Journal of Medicine focusing upon healthy aging from a life course perspective – this paper will be the main paper from our group in relation to the study of health aging from a life course perspective.
Unfortunately, everything has been slowed down to to COVID but we are picking up speed again.
Below some of the published papers in this field.

Haapanen MJ, Mikkola TM, Kortelainen L, Jylhävä J, Wasenius NS, Kajantie E, Eriksson JG, von Bonsdorff MB. Body composition in late midlife as a predictor of accelerated age-associated deficit accumulation from late midlife into old age: a longitudinal birth cohort study. J Gerontol A Biol Sci Med Sci. 2022 Nov 26:glac233.

Haapanen MJ, Jylhävä J, Kortelainen L, Mikkola TM, Salonen M, Wasenius NS, Kajantie E, Eriksson JG, von Bonsdorff MB. Early-Life Factors as Predictors of Age-Associated Deficit Accumulation Across 17 Years From Midlife Into Old Age. J Gerontol A Biol Sci Med Sci. 2022 Nov 21;77(11):2281-2287.

Eriksson JG, Salonen MK, von Bonsdorff MB, Wasenius N, Kajantie E, Kautiainen H, Mikkola TM. Adiposity-Related Predictors of Vascular Aging From a Life Course Perspective-Findings From the Helsinki Birth Cohort Study. Front Cardiovasc Med. 2022 Apr 14;9:865544.

Ikonen JN, Eriksson JG, von Bonsdorff MB, Kajantie E, Arponen O, Haapanen MJ. The utilization of primary healthcare services among frail older adults – findings from the Helsinki Birth Cohort Study. BMC Geriatr. 2022 Jan 26;22(1):79.

Selenius JS, Silveira PP, Salonen M, Kautiainen H, von Bonsdorff M, Kajantie E, Lahti J, Eriksson JG, Wasenius NS. The relationship between health-related quality of life and melancholic depressive symptoms is modified by brain insulin receptor gene network.
Sci Rep. 2021 Nov 3;11(1):21588.

Selenius JS, Wasenius NS, Kautiainen H, Salonen M, von Bonsdorff M, Eriksson JG. Impaired glucose regulation, depressive symptoms, and health-related quality of life. BMJ Open Diabetes Res Care. 2020 Oct;8(1):e001568.

Mikkola TM, Kautiainen H, von Bonsdorff MB, Salonen MK, Wasenius N, Kajantie E, Eriksson JG. Body composition and changes in health-related quality of life in older age: a 10-year follow-up of the Helsinki Birth Cohort Study. Qual Life Res. 2020 Aug;29(8):2039-2050.

Jantunen H, Wasenius NS, Guzzardi MA, Iozzo P, Kajantie E, Kautiainen H, Salonen MK, Eriksson JG. Physical Activity and Telomeres in Old Age: A Longitudinal 10-Year Follow-Up Study. Gerontology. 2020;66(4):315-322.

Tutkimuksessa osoitettiin että raskaudenaikainen elämäntapainterventio vähensi raskausdiabeteksen riskiä 39 %. Elämäntapaintervention hyödyt olivat todettavissa selvästi myös raskauden jälkeen.Tarkemmat selvitykset raportissa.

Väitöskirjatutkimukseni tavoitteena on ollut hahmottaa aiempaa paremmin sydänperäisen äkkikuoleman ja sydänkuolleisuuden riskitekijöiden kokonaisuutta erityisesti naisilla. Kolmen kuukauden mittaisen apurahakauteni aikana työstin kolmea väitöskirjaani sisältyvää käsikirjoitusta. Näistä ensimmäinen käsittelee sukupuolten välisiä eroavaisuuksia sydänfilmistä todetun QRS-kompleksin fragmentoitumisen (fQRS) esiintyvyydessä sekä ennusteellisessa arvossa. Tutkimuksessa käsittelen sukupuolieroja kolmessa riskiprofiileiltaan eroavassa suomalaisessa kohortissa: perusväestöä kuvaavassa Autoklinikka-aineistossa, sepelvaltimotautipotilaita sisältävässä ARTEMIS-aineistossa sekä sydänperäisen äkkikuoleman uhreja sisältävässä Fingesture-aineistossa. Yhteensä sukupuolieroja fQRS:n osalta tarkastelen 13 757 sydänfilmistä. Tutkimuksessa havaitsin fQRS:n esiintyvyyden kasvavan lineaarisesti mitä sairaampaan tutkimuspopulaatioon siirryttiin viitaten vahvasti siihen, että kyseessä on piilevään sydänsairauteen viittaava ilmiö. Naisilla fQRS:n esiintyvyys jokaisessa tutkimuspopulaatiossa oli selkeästi miehiä alhaisempi. Sukupuolen ja fQRS:n ennusteellisen merkityksen välillä havaittiin yhteys ainoastaan tutkittavilla, joilla ei ennestään ollut tiedossa olevaa sydänsairautta. Lisäksi fQRS:n esiintyvyyden kasvu yhdistyi äkkikuolleilla sydänlihaksen fibroosin määrään, antaen viitettä fQRS:n patofysiologiasta.

Toinen apurahakautena työstämäni artikkeli käsittelee sydänfilmin riskitekijöiden ennustavuutta sydämen vajaatoiminnan vuoksi sairaalaan joutumiselle erityisesti naisilla. Tutkiessani ilmiötä perusväestö kuvaavassa Autoklinikka-aineistossa havaitsin sydänfilmin vasemman kammion paksuuntumisen merkkien sekä eteisvärinän ennustavan naisilla sairaalaan joutumista sydämen vajaatoiminnan vuoksi. Miehillä puolestaan sairaalaan joutumista ennustivat eteisvärinän ohella kohonnut syke, sydänfilmissä nähtävät kääntyneet T-aallot ja poikkeavat Q-aallot. Naiset joutuivat sydämen vajaatoiminnan vuoksi sairaalaan miehiä vanhempina.

Apurahakauden loppupuoliskolla ennätin myös analysoimaan alustavia tuloksia väitöskirjani viimeistä artikkelia varten. Kyseisessä käsikirjoituksessa esittelen tuloksiani sukupuolieroista tyypillisten sydänkuolleisuutta ja sydänperäistä äkkikuolemaa ennustavien sydänfilmin muuttujien esiintyvyydessä ja ennustearvossa laajassa perusväestöä kuvaavassa aineistossa (yli 20 000 sydänfilmiä). Kyseisten sydänfilmin riskitekijöiden esiintyvyyden ja ennustavuuden osalta löysin useita sukupuolieroja niin sydänkuolleisuudessa, kokonaiskuolleisuudessa kuin sydänperäisen äkkikuolemankin osalta. Naisilla ennustearvoltaan merkittäviä sydänfilmin muuttujia havaittiin miehiä harvemmin, mutta esiintyessään ne heikensivät naisten ennustetta miehiä voimakkaammin.

Tässä Juho Vainion säätiön merkittävästi tukemassa Post doc -tutkimuksessa perehdyttiin lasten varhaiseen kasvuun, sekä sen yhteyksiin niin metabolomiikkaan kuin myöhempään lihavuuteenkin. Aiemmin olimme havainneet, että lapsen varhainen kiihtyvä kasvu ensimmäisen kahden vuoden aikana on yhteydessä korkeampaan ISO-BMI:hin sekä rasvaprosenttiin viiden vuoden iässä, vaikka huomioimme lapsen ruokavalion samassa iässä ja lukuisia muitakin mahdollisia sekoittavia tekijöitä

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten raskaudenaikainen äidin metabolomiikka profiili eri aikapisteissä on yhteydessä lapsen varhaiseen kasvuprofiiliin, erityisesti huomioiden kiihtyvä kasvu. Lisäksi halusimme selvittää, onko napaveren metabolomiikkaprofiililla yhteyksiä varhaiseen kasvuun. Lopuksi tavoitteenamme oli selvittää, miten varhainen kasvu yhdistyy lapsen metabolomiikkaprofiiliin 5 vuoden iässä.

Havaitsimme, että erityisesti toisessa ja kolmannessa raskauskolmanneksessa äidin lipidiprofiili oli yhteydessä myöhemmin lapsen kasvuprofiiliin. Yleisesti ottaen enemmän ”aterogeeninen” lipidiprofiili, eli matalammat HDL ja korkeammat VLDL pitoisuudet olivat yhteydessä kiihtyvään varhaiseen kasvuun. Napaveressä korostui VLDL partikkelien yhteys kiihtyvään kasvuun.

Selvittäessämme kasvuprofiilien yhteyksiä lapsen metabolomiikkaan 5 v iässä kohtasimme yllättäviä tuloksia. Yhteydet lapsen lihavuuden ja rasvaprosentin sekä metabolomiikan välillä olivat kovin vähäisiä – vain yksittäisiä metaboliitteja. Varhainen kiihtyvä kasvu puolestaan oli yhteydessä useampiin matalampiin aminohappopitoisuuksiin. Aikuisilla tehdyissä tutkimuksissa erityisesti haaraketjuiset aminohapot on yhdistetty insuliiniresistenssiin ja lihavuuteen, mutta tutkimuksia lapsilla on tehty kovin vähän, ja tulokset ovat toistaiseksi olleet varsin ristiriitaisia.

Äidin metabolisilla olosuhteilla näyttää siis olevan yhteys myös varhaiseen kasvuun, joka puolestaan yhdistyy lapsen myöhempään lihavuuteen ja adipositeettiin. Tämä tarjoaakin mahdollisuuden alkaa selvittää keinoja vaikuttaa äidin metaboliseen profiiliin ja siten myös parempaan lapsen terveyteen. Lipidiprofiili voi toimia merkittävänä välittävänä tekijänä, kun tarkastellaan raskaudenaikaisten olojen yhteyttä lapsen myöhemmälle terveydelle.

Tuoreimmat vielä julkaisemattomat tuloksemme kasvun ja lapsen oman metabolomiikkaprofiilin yhteydestä erityisesti aminohappojen osalta puolestaan nostavat useita kysymyksiä. Joka tapauksessa se tarjoaa yhden metabolisen väliaskeleen varhaisen kasvun ja myöhemmän lihavuuden ja metabolisen sairastavuuden välille.

Tämän Juho Vainion säätiön merkittävästi tukeman väitöstutkimuksen tavoitteena oli selvittää raskauden aikaisen ja synnytyksen jälkeisen elintapaintervention vaikutuksia suuren diabetesriskin naisten terveyteen synnytyksen jälkeen. Lisäksi tavoitteena oli tutkia, miten raskausdiabeteksen heterogeenisyys, eli monimuotoisuus, ilmenee raskauden aikana ja millainen on sen vaikutus naisten metaboliseen terveyteen viisi vuotta synnytyksen jälkeen.

RADIEL (Raskausdiabeteksen ennaltaehkäisy elintavoin) -interventio kannusti tutkittavia syömään pohjoismaisten ravitsemussuositusten mukaisesti sekä liikkumaan vähintään 150 minuuttia viikossa. Se vähensi merkittävästi glukoosiaineenvaihdunnan häiriöitä (kohonnut paastoglukoosi, heikentynyt sokerinsieto tai tyypin 2 diabetes) myös synnytyksen jälkeen; 13.3 prosentilla kontrolliryhmästä ja 2.7 prosentilla interventioryhmästä todettiin poikkeava sokeriaineenvaihdunta ensimmäisen synnytyksen jälkeisen vuoden aikana.

Raskausdiabeteksen heterogeenisyyttä selvitimme jakamalla tutkittavat neljään ryhmään painoindeksin, synnyttäneisyyden sekä raskausdiabeteshistorian suhteen. Näin löysimme yllättävän riskiryhmän; normaalipainoiset tai vain lievästi ylipainoiset (BMI<30kg/m2) naiset, joilla oli ollut aiempi raskausdiabetes, olivat suurimmassa riskissä sairastua raskausdiabetekseen keskiraskaudessa. Muihin ryhmiin verrattuna raskausdiabeteksen ilmaantuvuus oli heillä merkittävästi suurempi (36%), vaikka he olivat terveimpiä alkuraskaudessa.

Selvitimme myös kahden kansainvälisesti tunnetun raskausdiabetesriskipisteytyksen toimivuutta RADIEL-aineistossa. Molemmat pisteytykset aliarvioivat raskausdiabeteksen esiintyvyyden, ja huonoin erottelukyky oli normaalipainoisten naisten joukossa. Toisaalta käyttämällä yksinkertaista mallia (BMI >30kg/m2 ja/tai aiempi raskausdiabetes), tutkimuksemme onnistui tunnistamaan korkean riskin ryhmän, jossa raskausdiabeteksen ilmaantuvuus oli noin 50% – samaa luokkaa kuin monimutkaisempien riskipisteytysten tulos.

Viisi vuotta synnytyksen jälkeen poikkeava glukoosiaineenvaihdunta (kohonnut paastoglukoosi, heikentynyt sokerinsieto tai tyypin 2 diabetes) todettiin aineistossamme 15 prosentilla, ja 4 prosentilla oli jo tyypin 2 diabetes. Myös normaalipainoiset raskausdiabeetikot olivat alttiita sairastumaan, mutta heillä metabolinen oireyhtymä tai glukoosiaineenvaihdunnan häiriö todettiin jo merkittävästi matalammalla painoindeksillä. Lähes 60 prosentilla aiemmin normaalipainoisista naisista oli kehon rasvaprosentti huolestuttavan korkea (>32%).

Naiset, joilla todetaan raskausdiabetes, eroavat toisistaan niin aineenvaihdunnaltaan kuin kehon koostumukseltaankin. Usein normaalipainoiset naiset jäävät huomiotta, mutta tämän tutkimuksen perusteella myös heillä on korkea riski sairastua niin seuraavassa raskaudessa kuin vielä viisi vuotta synnytyksen jälkeenkin. Lähes normaalista painoindeksistä huolimatta heillä oli varsin korkea kehon rasvaprosentti, muistuttaen ns. ”normaalipainoista lihavuutta”. Nämä tulokset tukevat kansainvälistä suositusta, jonka mukaan sokerirasitus olisi tehtävä kaikille raskaana oleville painosta riippumatta, ja korostavat synnytyksen jälkeisen ajan kansanterveydellistä merkitystä. Raskauden aikaisella elintapainterventiolla voimme mahdollisesti saavuttaa pitkäaikaisia positiivisia vaikutuksia koko perheen terveyteen.

Tutkimme maksuttoman ehkäisyn ja ehkäisypalveluiden yhteyttä teiniraskauksien esiintyvyteen Suomen 100 suurimmassa kunnassa aikavälillä 2000-2018. Tutkimuksessa havaitsimme, että maksuttoman ehkäisyn tarjoaminen on yhteydessä matalampiin teiniraskauslukuihin Suomessa niin teini-ikäisten synnytysten kuin raskauden keskeytysten osalta. Tutkimuksessa maksuttomalla ehkäisyllä tarkoitettiin tilannetta, jossa nuori saa valita minkä tahansa ehkäisymenetelmän (kierukka, kapseli, pilleri) käyttöönsä maksutta kunnes täyttää 20 vuotta.

Sain väitöskirjatyöni valmiiksi ja väittelin lääketieteen tohtoriksi teiniraskauksista 11.2.2022.

Apurahan avulla on kyetty hyödyntämään LASERI-tutkimuksen vuoden 2011-12 tehdyn 31-vuotisseurannan aineistoa. Apurahaa on käytetty väitöskirjatutkijoiden palkkaukseen sekä ravintokyselyjen ja geenitutkimusten suorittamiseen. Apurahan avulla on allekirjoittaneen johtamana/kirjoittamana tehty yli 10 artikkelia, joissa on kyetty selvittämään lapsuuden riskitekijöiden merkitystä valtimotaudin synnyssä. Keskeisimpiä löydöksiä ovat olleet seuraavat:1) Valtimotaudin riskiarviota voidaan parantaa hyödyntämällä useita lapsuuden riskitekijä mittauksia (Nuotio ym. Atherosclerosis 2015, Oikonen ym. Hypertension 2015), 2) Vanhempien ylipainolla on merkittäviä vaikutuksia jälkikasvun terveyteen (Juonala ym. Journal of Pediatrics 2013, Juonala ym. JCEM 2015), 3) Lapsuuden ravintotekijät (esim. D-vitamiinin saanti) ovat yhteydessä aikuisiän valtimomuutoksiin (Juonala ym. JCEM 2015)

Tutkimusprojektissa on käsitelty tutkimuskysymystä 1 useassa eurooppalaisessa tutkimusaineistossa ja sen pohjalta on julkaistu kansainvälisessä vertaisarvioidussa lehdessä (Springer, Geroscience. 2022 Jul 21.doi: 10.1007/s11357-022-00590-8. IF~7). Artikkelin otsikko on: Circulating cell-free DNA in health and disease — the relationship to health behaviours, ageing phenotypes and metabolomics. Tutkimuksessa kartoitettiin veressä kiertävän soluvapaan DNA:n (cfDNA) konsentraation yhteyttä poikkileikkausasetelmassa lukuisiin terveystekijöihin ja vanhenemismuutoksiin kolmessa väestötutkimusaineistossa (LASERI, Terveys 2000, MARK-AGE sisältäen tutkittavia useasta maasta/tutkimuskeskuksesta).

Havaittiin mm. että cfDNA-taso oli koholla kaikenikäisillä miehillä naisiin verrattuna (kaikissa aineistoissa) ja keski-ikäisillä tupakoitsijoilla (niissä aineistoissa missä ikäjakauma sisälsi keski-iän). Havaittiin myös, että cf-DNA-taso oli koholla tutkittavilla,joilla frailty-indeksi (yksi tapa kuvata vanhenemisfenotyyppiä) oli suurempi. Tämä yhteys havaittiin yli 65-vuotiailla mutta myös alle 65-vuotiailla. Löydökset alle 65-vuotiailla ovat kokonaan uusia. Sukupuoli- ja tupakkayhteydestä on julkaistu aiemmin ristiriitaisia tuloksia, mutta tuolloin tutkimusaineistot ovat olleet ~10x pienempiä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin myös satojen veriperäisten biomarkkereiden (sisältäen metabolomiikan) yhteyttä cf-DNA-tasoihin. Korkeampi cf-DNA-taso oli yhteydessä inflammaatioon ja ketogeneesiin. Myös ruokavalion kasvisten osuuden suuruutta heijastelevat biomarkkerit sekä tietyt aminahapot, homokysteiini ja punasolujen lukumäärä olivat yhteydessä cfDNA:han.

Tässä projektissa päästiin vastaamaan myös tutkimuskysymykseen 2 ja hankkeeseen otettiin mukaan Laura Kanasen ohjaukseen Kansanterveystieteiden maisteriopiskelija Jere Tiitto. Hän käsitteli pro gradu-työssään LASERI-tutkimusaineistossa sydänterveyden riskitekijäkokonaisuuden (tarkka kehonkoostumus: BMI, rasva-%, lean mass index, fat mass index) yhteyttä soluvapaan DNA:n tasoon ja tarkasteli miten yhteydet näyttäytyvät miehillä ja naisilla. Jere Tiiton pro- gradu-tutkielma valmistui 2/2024. Työ toteutettiin artikkeligraduna, joten työ tulee julkiseksi myöhemmin. Tutkimuksessa pyrittiin ymmärtämään soluvapaan DNA:n määrän merkitystä nuorilla aikuisilla, joilla ei ole vielä näkyviä, myös kliinisesti todettavia vanhenemiseen liittyviä muutoksia. Tutkimustulos on tärkeää taustatietoa niille tutkimuksille missä arvioidaan soluvapaan DNAn roolia sairauksissa ja vanhenemismuutoksissa, koska ensin on ymmärrettävä miten tämä biomarkkeri käyttäytyy terveillä ihmisillä ennenkuin sitä sovelletaan muihin tilanteisiin. Tutkimuksessa havaittiin, että näillä nuorilla aikuisilla (iän mediaani: 33 vuotta) 1) kehonkoostumustekijät eivät pysty selittämään sitä miksi miehillä on korkeampi soluvapaan DNAn taso. 2) Havaittiin kuitenkin että alhaisempi BMI on yhteydessä suurempaan soluvapaan DNAn määrään veressä, etenkin miehillä. Yhteys säilyy vaikka huomioidaan keskimääräinen liikunta-aktivisuus (MET). Jatkossa haettavien tutkimusrahoitusten niin salliessa, tutkimuksessa edetään seuraaviin tutkimuskysymyksiin.

Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli tutkia suomalaisen kouluterveydenhuollon suunnitelmallisuutta ja palveluiden saatavuutta painottaen tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta. Tutkimus toteutettiin neljänä osajulkaisuna, joissa tutkittiin kouluterveydenhuollon suunnitelmia ja toimintakertomuksia, käyntimääriä, nuorten kokemaa pääsyä palveluihin sekä vanhempien osallistumista terveystarkastuksiin.

Juho Vainion säätiöltä saatu apuraha käytettiin vuonna 2011 ensisijaisesti kolmannen osajulkaisun kirjoittamiseen. Osajulkaisussa käsiteltiin nuorten kokemaa pääsyä kouluterveydenhuollon vastaanotolle. Väitöstutkimus valmistui kokonaisuudessaan 18.11.2022 ja väitöskirja on luettavissa osoitteessa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2604-3

Tutkimuksen tulosten mukaan kouluterveydenhuollon suunnitelmallisuus toteutui vuonna 2005 suositusten mukaan kolmasosassa (33 %) terveyskeskuksista (N=227). Suunnitelmia tekivät ja uudistivat vähiten pienet terveyskeskukset. Analysoidut asiakirjat olivat pääosin suppeita. Suunnitelmallisuus ei ollut yhdenvertaista eri alueiden välillä. Kouluterveydenhuollon vuosien 1994–2005 tilastoituja käyntimääriä koskevan tutkimuksen mukaan lääkärikäynnit tuhatta 7–18-vuotiasta kohti vähenivät 2000-luvun alkuun asti ja muiden käyntien muutos oli pieni. Käyntimäärien vaihtelu terveyskeskuksittain oli suurta ja jopa lisääntyi lääkärikäyntien osalta. Ennaltaehkäisevät palvelut vähenivät useiden ammattilaisten osalta samanaikaisesti.

Tutkimuksen tulosten mukaan vuonna 2013 noin seitsemäsosa (13 %) nuorista (N=71 865) koki pääsyn kouluterveydenhoitajan vastaanotolle vaikeaksi. Vuonna 2017 alle puolet (44 %) nuorista (N=58 232) kertoi vanhemman osallistuneen terveystarkastukseen perusopetuksen 7. –9. luokkien aikana. Sekä kouluterveydenhoitajan vastaanotolle pääsyn vaikeaksi kokeneiden että vanhempien terveystarkastukseen osallistumisesta ilmoittaneiden nuorten osuus vaihteli runsaasti terveyskeskusten ja koulujen välillä. Alle suositusten oleva kouluterveydenhoitajaresurssi oli yhteydessä vaikeaan pääsyyn vastaanotolle pojilla. Kouluterveydenhoitajaresurssilla tai vanhempien kutsumisella laajaan ter- veystarkastukseen ei ollut yhteyttä vanhempien osallistumiseen.

Nuorten vaikeaksi kokemaan pääsyyn vastaanotolle ja siihen, että vanhemmat eivät osallistuneet terveystarkastukseen, olivat yhteydessä sosiodemografiset taustatekijät, kuten vanhemman matala koulutus ja ulkomaalainen syntyperä. Vanhempien työttömyydellä ei ollut yhteyttä tutkittuihin asioihin. Vaikeaksi koettuun pääsyyn ja vanhempien poisjääntiin terveystarkastuksista olivat yhteydessä myös nuoren hyvinvointia kuvaavat tekijät, kuten päivittäiset oireet ja keskusteluvaikeudet vanhempien kanssa. Koetun terveyden ja kouluhyvinvoinnin haasteet olivat yhteydessä koettuun vaikeaan pääsyyn. Vanhempien osallistumisesta terveystarkastuksiin ilmoittivat useammin pitkäaikaissairaat ja viikoittain kiusatut nuoret.

Vaikka suurin osa nuorista koki pääsyn kouluterveydenhoitajan vastaanotolle hel- poiksi, osa jäi todennäköisesti vaille tarvitsemaansa apua, ja terveystarkastukset eivät tavoittaneet vanhempia kattavasti. Todetut puutteet palvelussa havaittiin jo ennen Covid19-epidemian aikana nousseita haasteita saatavuudelle. Tulokset antavat viitteitä siitä, että palveluiden ja erityisesti avointen vastaanottojen saatavuutta tulee vahvistaa eri tavoin tukea tarvitsevien nuorten näkökulmasta. Vanhempien osallistumista terveystarkastuksiin voi tukea esimerkiksi eri kielillä lähetetyllä kutsulla, palveluiden merkitystä avaamalla sekä mahdollisuudella vaikuttaa tarkastuksen ajankohtaan. Lisäksi kouluterveydenhuollon toimintaa kuvaavien suunnitelmien tulee olla kirjallisia ja sekä ammattilaisten että perheiden saatavilla.

Rahoituksen avulla pystyttiin muodostamaan kolmen sukupolven tiedoista muodostuva seuranta-aineistom jonka Tilastokeskus luovutti kesäkuussa vuonna 2010. Aineiston perustan muodostavat Nuorten terveystapatutkimuksessa joka toinen vuosi suomalaisia 12-, 14-, 16- ja 18-vuotiaita nuoria valtakunnallisesti edustavilta otoksilta vuosina 1979-1997 kerätyt kyselytutkimustiedot (n=78000). Aineisto sisältää laajean valikoiman indikaattoreita kuvaamaan tutkimushenkilöiden omaa sosiodemografista asemaa aikuisiässä (33-43 vuoden ikä), lapsuudenaikaista sosiodemografista taustaa ja elämäntilannetta (vanhempia koskevat tiedot) sekä isovanhempien elämäntilannetta ja sosiodemografista taustaa kuvaavia tietoja. Seurantakauden huomattava pidentyminen lisää huomattavasti mahdollisuutta tutkia, minkälaisiin asemiin tutkittavat ovat elämässään päätyneet. Lisäksi usean sukupolven aineistolla, voidaan tutkia muun muassa, miten terveyteen liittyvän sosiaalisen liikkuvuuden prosessit toimivat usean sukupolven muodostamassa ketjussa, minkälainen merkitys yhden tai kahden edeltävän sukupolven elinoloilla on tutkittavien henkilöiden terveyden ja sosiaalisen aseman muotoutumiseen sekä miten yhden tai kahden edeltävän sukupolven elinolot vaikuttavat tutkittavien henkilöiden terveyskäyttäytymiseen. Aineistosta on muodostettu yksi osa-aineisto, mutta tuloksia ei ole vielä raportoitu.

Raskausdiabeteksen ehkäisytutkimuksen mukaan raskausdiabetekseen sairastuvat odottavat äidit aiheuttavat terveydenhuollolle neljänneksen suuremmat kustannukset kuin muut äidit. Kulut muodostuvat raskauden aikaisesta terveyspalveluiden käytöstä, lääkityksestä, synnytyksestä ja vastasyntyneiden osastohoidosta. Tutkimuksen mukaan tehostettu ohjaus oli vaikuttavaa raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla äideillä, mutta se ei ollut kustannus-vaikuttavaa kun verrataan yhteiskunnalle muodostuvia kustannuksia saavutettuun terveyshyötyyn käytettäessä mittarina lapsen syntymäpainoa, elämänlaatua tai koettua terveyttä.
Tutkimuksen perusteella tehostetun ohjauksen ryhmään kuuluneista äideistä vain joka neljäs äiti täytti ravitsemus-, liikunta- ja painonnoususuositukset raskauden lopussa, vastaavasti heillä terveydenhuollon kustannukset olivat viidenneksen pienemmät verrattuna äiteihin, joilla suositukset eivät täyttyneet. Elintapaneuvonnan suurimpana haasteena on, etteivät äidit saamastaan neuvonnasta huolimatta sitoudu terveyttä edistäviin elintapoihin.
Johtopäätökset
Äitien ja vauvojen terveyttä voidaan suojella ja samalla hillitä terveydenhuollon menoja suuntaamalla voimavaroja raskausdiabeteksen ennaltaehkäisyyn elintapaneuvonnan avulla. Vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja ylipainon on todettu olevan yhteydessä kohonneeseen raskausdiabeteksen riskiin, jonka ehkäisystä liikunta- ja ravitsemusneuvonnan avulla on saatu myönteisiä kokemuksia UKK-instituutin saman tutkimushankkeen aikaisemmissa julkaisuissa.

Tässä tutkimuksessa osoitettiin, että jo tunnettujen riskitekijöiden (esim.sisarusten lukumäärä, imetyksen lyhyempi kesto) lisäksi äidin raskaudenaikainen
stressi oli yhteydessä lapsen suurentuneeseen riskiin sairastaa toistuvia hengitystieinfektioita.Lisäksi havaitsimme, että lapsilla, joiden äideillä oli ollut raskausaikana
stressioireita, todettiin alentunut kortisolivaste stressikokeessa, mikäli lapsella oli samanaikainen rinovirusinfektio.

Adult outpatients with major depressive disorder with a history of childhood physical violence had lower levels of total cholesterol than the adult outpatients with major depressive disorder, with no experience of physical violence in childhood. No differences were observed in high-density lipoprotein cholesterol, low-density lipoprotein chilesterol, or low-grade inflammation levels between the two groups. In multivariate models, decreased levels of total cholesterol were associated with childhood physical violence, and these associations remained significant after adjustments for age, gender, lifestyle, metabolic condition, socioeconomic situation, psychiatric status, suicidality, low-grade inflammation, the chronicity of depression, medications used and somatic diseases. At the 8-month follow-up, the results were essentially the same when the Trauma and Distress Scale was used as the measure of adverse childhood experiences.

Väitöskirjatyöni taustalla on pikkukeskosena syntyneiden myöhempi terveys aikuisiällä. Pikkukeskosena syntyminen yhdistyy mm. heikentyneeseen sokerinsietoon, kohonneeseen verenpaineeseen, matalampaan luuntiheyteen ja alentuneeseen keuhkofunktioon aikuisena. Valtaosa tutkimuksista on tehty nuorilla tai nuorilla aikuisilla sukua olemattomiin verrokkeihin verrattuna. Nykytutkimuksessa pyrin selvittämään miten erot näkyvät verratessa pikkukeskosena syntyneitä heidän täysiaikaisena syntyneisiin sisaruksiin noin 30 vuoden iässä. Sisarusvertailun avulla pystymme huomioimaan geneettisiä ja kasvuympäristöstä johtuvia sekoittavia tekijöitä, joita aiemmat tutkimukset eivät pysty huomioimaan. Sisaruspareja oli aineistossa alun perin 79 kappaletta.

Keskeiset löydökset väitöskirjan osatöittäin:
1: pikkukeskosena syntyneillä on pienemmät aivot, vähemmän harmaata ainetta ja isommat aivokammiot kuin täysiaikaisilla. Valkean aineen määrässä ei ole eroa. Pikkukeskosena syntyneillä on myös enemmän sattumalöydöksiä pään magneettikuvauksessa kuin heidän sisaruksillaan.
2: pikkukeskosena syntyneillä ja sisaruksilla ei ole eroa luuntiheydessä tai luun mineraalipitoisuudessa, jos analyyseissa huomioidaan tutkittavien kehon mittasuhteet (esim. pituus).
3: pikkukeskosena syntyneillä ei ole täysiaikaisiin sisaruksiin verrattuna enempää rasvakudosta vatsan alueella magneettikuvien perusteella, eikä maksan rasvapitoisuudessakaan ole eroa. Sen sijaan ihonalaisrasva on magneettispektroskopian perusteella vähemmän tyydyttymätöntä kuin sisaruksilla, mikä voi liittyä erilaiseen rasva- ja energia-aineenvaihduntaan.
4: (submittoitu, siksi puuttuu listasta) pikkukeskosena syntyneillä aikuisilla on täysiaikaisiin verrokkeihin nähden eroja DNA:n metylaatiossa useilla geenialueilla. Tämä viittaa siihen, että pikkukeskosuus jättää epigeneettisen jäljen, joka on erotettavissa yhä aikuisena ja voi siten säädellä aineenvaihduntaa vielä vuosikymmeniä syntymän jälkeen.

Yhteenvetona voin todeta, että sisarusvertailussa aiemmin havaitut erot aivotilavuuksissa, luuntiheydessä tai vatsan rasvajakaumassa olivat pienemmät tai eivät havaittavissa. Tämä viittaisi siihen, että aiemmin havaitut erot voisivat ainakin osin selittyä joko geenien tai ympäristön sekoittavilla tekijöillä tai rymien välisten erojen kaventumisella iän myötä.

Teknologian viihdekäytön riskinuorille aikuisille (18-29v.) (n=37) toteutetun ryhmämuotoisen terveysvalmennusintervention (sisälsi 10 tapaamista, keskustelua, harjoituksia ja terveyskäyttäytymisen muutostehtäviä) jälkeen ja 6kk seurantajakson aikana heidän digipelaamiseen käytetty aika arkipäivinä ja viikonloppuisin väheni tilastollisesti merkitsevästi. Lisäksi nuorilla aikuisilla oli vähemmän vakavia digipelaamiseen liittyviä oireita intervention jälkeen ja 6 kuukauden seurannan aikana. Myös heidän koettu hyvinvointi, sosiaalinen toimintakyky (erityisesti sosiaaliset suhteet ystäviin ja läheisiin) sekä fyysiseen aktiivisuuteen ja musiikin kuunteluun käytetty päivittäinen aika lisääntyivät hieman intervention jälkeen ja edelleen 6kk seurannan aikana. Nuorten aikuisten elämänlaatuun ja positiiviseen mielenterveyteen ei interventiolla ollut vaikutusta tilastollisesti merkitsevästi. Hienoista edistymistä tapahtui keskittymisessä niillä, joiden keskittymiskyky oli heikko ennen interventiota.

Johtopäätöksenä todetaan, että ryhmämuotoinen valmennusinterventio voi olla hyödyllinen erityisesti miehille vähentämään heidän digipelaamiseen liittyviä ongelmallisia pelitottumuksia ja oireita.

Suomessa on aikaisemmin ollut valitettavan vähän tietoa keskeisten kansanterveysongelmiemme ja niihin liittyvien riskitekijöiden hoidon laadusta perusterveydenhuollossa. Hyvä riskitekijöiden hallinta on kuitenkin keskeistä lisäsairastavuuden ja sairauksista johtuvien komplikaatioiden ehkäisyssä. Pohjois-Karjala on ainut maakunta/sairaanhoitopiiri Suomessa, jossa on yksi yhtenäinen potilastietojärjestelmä mahdollistaen joustavan tiedonkeruun hoidon laatuasioiden tarkastelemiseksi. Nykyisin paikkatietokannoista saa paljon alueiden asukkaiden elinoloja kuvaavaa tietoa kuten tietoa työttömyydestä, tuloista ja muista sosioekonomisista tekijöistä.
Tässä tutkimuksessa on haettu tietoa alueen tyypin 2 diabetesta ja sydän- ja verisuonitauteja sairastavien potilaista ja tarkasteltu sitä, kuinka hyvin erityisesti keskeisten riskitekijöiden hallinta onnistuu perusterveydenhuollossa. Tutkimuksessa on analysoitu alueiden välisiä eroja hoidon toteutumisessa sekä sosioekonomisten tekijöiden ja etäisyyksien vaikutuksia tuloksiin. Tutkimuksessa on havaittu, että tyypin 2 diabeteksen hoito toteutuu melko hyvin, mutta hoitotuloksissa ja prosesseissa on alueellisia eroja. Yli 70% Pohjois-Karjalan tyypin 2 diabeetikoista, joilta löytyi HbA1C mittaustulokset, oli hyvässä hoitotasapainossa, mutta vaihteluväli eri kunnissa oli 60%:sta 80%:iin. Eroja selittävät jossakin määrin aluetason sosioekonomiset erot, muta etäisyydet hoitopaikkoihin eivät näytä vaikuttavan hoidon tuloksiin. Sepelvaltimotautia sairastavien sekundaaripreventio toteutuu hieman huonommin kuin tyypin 2 diabeetikkojen hoito. Erityisesti lipiden ja verenpaineen tehokkaampaan hoitoon ja painon hallintaan tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Käypä hoito -suosituksen mukainen LDL-taso oli vain noin 30%:lla akuutin sepelvaltimotapahtuman sairastaneista potilaista. Tutkimuksessa havaittiin myös, että hoidon laadun tarkastelun näkökulmasta ammattilaisten tulisi kiinnittää paljon enemmän huomiota erityisesti keskeisten riskitekijä ja elintapatietojen kirjaamiseen.

Juho Vainion Säätiön rahoittama projekti on edennyt tutkimussuunnitelman mukaisesti ja sille asetetut tavoitteet on saavutettu. Koulutason Terveyden edistämisaktiivisuus (TEDBM/Tea-viisari aineisto, THL) on yhdistetty Metrop-alueen koulujen oppilailta kerättyyn kyselyaineistoon (N= 12 000). Kyselyssä on erilliset osiot oppimaan oppimiseen ja oppisasenteisiin sekä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien teemojen osalta. Sekä koulu- että yksilötasolta kerätyt aineistot mahdollistavat monitasoanalyysien ja -mallinnuksien tekemisen uusimpia analyysimenetelmiä hyödyntäen. Ensimmäiset analyysit ja monitasomallinnukset on saatu alulle tutkimussuunnitelman mukaisesti. Hankkeen puitteissa kirjoitettu artikkeli Vainikainen, Hienonen, Lindfors, Rimpelä, Asikainen, Hotulainen, Hautamäki: ”Mikä ennustaa koulutason oppimistulosten kehittymistä yläluokkien aikana pääkaupunkiseudulla ja sen kehyskunnissa? on hyväksytty julkaistavaksi keväällää 2016 ilmestyvässä Kasvatus-lehden teemanumerossa Koulu kaupungissa. Artikkeli on tällä hetkellä viimeistelyssä.

Terveyden edistämiseen tähtäävät poliittiset toimet, kuten lait ja säädökset, ovat keskeisiä väestön terveydelle ja hyvinvoinnille, sillä ne auttavat rakentamaan terveyttä tukevia ympäristöjä. Poliittisten toimien vaikutukset riippuvat kuitenkin siitä, miten ne on toimeenpantu. Esimerkiksi globaalit tupakkapoliittiset toimet voivat vähentää nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttöä vain, jos ne sisällytetään kansalliseen lainsäädäntöön ja sääntelyyn ja jos niitä toteutetaan osana organisaatioiden, kuten koulujen, arkea. Koulut ovat yksi keskeisistä terveyden edistämisen ja tupakkatuotteiden käytön ehkäisyn ympäristöistä, koska ne tavoittavat lähes kaikki nuoret. Vaikka ennaltaehkäisevät tupakkapoliittiset toimet ovat ratkaisevan tärkeitä kansanterveyttä edelleen rasittavan tupakkaepidemian lopettamiseksi, maiden välillä ja maiden sisällä koulujen välillä on huomattavia eroja siinä, miten kattavasti nämä toimet on implementoitu ja miten johdonmukaisesti niitä toteutetaan. Huolimatta tupakkapoliittisten toimien kattavamman ja johdonmukaisemman toimeenpanon tarpeesta tupakkatutkimus ei ole toistaiseksi juurikaan keskittynyt toimeenpanon tutkimiseen.

Tämän väitöstutkimuksen tavoitteena oli selittää ennaltaehkäisevien tupakkapoliittisten toimien implementointia kouluissa ja kansallisella tasolla. Tutkimus keskittyi seuraaviin Maailman terveysjärjestön tupakoinnin torjuntaa koskevan puitesopimuksen (WHO FCTC) mukaisiin toimiin: savuttomat ympäristöt, verotus, tuotesääntely, pakkausmerkinnät, mainonta- ja markkinointikiellot sekä ikärajat. Väitöskirja koostuu neljästä kansainvälisestä artikkelista ja yhteenvedosta. Tutkimuksessa hyödynnettiin monikansallista tutkimusasetelmaa ja laadullisia tutkimusmenetelmiä, joiden tieteenfilosofisena lähtökohtana on kriittinen realismi. Ensimmäinen artikkeli oli realistinen katsaus, joka selitti koulun henkilökunnan tupakointikieltojen toteuttamista (artikkeli I). Katsauksen tuottamaa ymmärrystä täydennettiin analysoimalla kouluhenkilökunnan haastatteluja (n=84) seitsemästä Euroopan maasta temaattisen analyysin avulla (artikkelit II ja III). Neljännessä artikkelissa arvioitiin ja vertailtiin narratiivisen katsauksen avulla pohjoismaisen tupakkalainsäädännön ja sääntelyn kattavuutta ja sen toimeenpanoon vaikuttavia syitä (artikkeli IV). Yhteenvetoartikkelissa tulokset koostettiin ohjelmateoriaksi, joka selittää miten konteksti on vuorovaikutuksessa poliittisten toimien kanssa ja vaikuttaa niiden toimeenpanoon tiettyjen mekanismien kautta. Analyysia ohjasi monitieteinen käsitteellinen viitekehys toimeenpanosta. Se auttoi selittämään muun muassa kontekstitekijöiden roolia osana kompleksisia toimeenpanoprosesseja.

Koulun henkilökunnan tupakointikieltojen toteuttamista selitti kolme mekanismia: velvollisuudentunto, motivaatio ja itseluottamus. Erilaiset kontekstitekijät vaikuttivat näiden mekanismien aktivoitumiseen, ja niistä yksi keskeisimmistä oli henkilökunnan toiminnan yhdenmukaisuus kieltojen toteuttamisessa. Toiminnan yhdenmukaisuutta haastoi kuitenkin kaksi asiaa. Ensinnäkin osa henkilökunnasta jätti puuttumatta sääntörikkeisiin, koska he eivät luottaneet selviytyvänsä oppilaiden kielteisten reaktioiden kanssa. Henkilökunnan itseluottamusta tukivat kuitenkin tietyt kontekstitekijät. Sääntörikkeisiin puuttuminen oli helpompaa silloin, kun henkilökunta koki oman toimintansa olevan legitimoitua, uskoi pystyvänsä rakentavaan vuorovaikutukseen opiskelijan kanssa ja luotti saavansa kollegiaalista tukea mahdollisiin haasteisiin. Toinen henkilökunnan yhdenmukaista toimintaa haastavista tekijöistä oli haavoittuvassa asemassa olevat opiskelijat, jotka toistuvasti rikkoivat tupakointikieltoja. Tulokset osoittivat, että henkilökunnan jäsenet eivät puuttuneet näiden opiskelijoiden sääntörikkeisiin, kun he kokivat kieltojen toteuttamisen olevan ristiriidassa opiskelijoiden koulumenestyksen tukemisen kanssa, kun he odottivat tiukempien kurinpitokeinojen olevan tehottomia ja aiheuttavan vakavampia ongelmia tai kun he eivät kokeneet saavansa tukea nuorten tupakointiin keskeisesti vaikuttavilta sidosryhmiltä, kuten vanhemmilta.

Pohjoismaiden vertailu osoitti, että WHO FCTC sekä tupakkatuotteita, verotusta ja mainontaa koskevat Euroopan unionin (EU) direktiivit ovat yhdenmukaistaneet tupakkapoliittisten toimien implementointia eri maissa. Niillä on varmistettu, että keskeiset ehkäisevät toimet, kuten sisätilojen tupakointikiellot ja 18 vuoden ostoikäraja, on sisällytetty kansalliseen lainsäädäntöön. WHO FCTC ja EU-direktiivit selittivät kuitenkin myös eri maiden yhteisiä lainsäädännöllisiä heikkouksia, jotka näkyivät erityisesti savuttomien ja uusien tupakka- ja nikotiinituotteiden vaihtelevassa ja puutteellisessa sääntelyssä. Kansalliset tupakkapoliittiset toimijat, kuten terveysministeriö ja kansanterveysjärjestöt, ja näiden välinen yhteistyö olivat keskeisiä syitä kattavaan ennaltaehkäisevien tupakkapoliittisten toimien implementointiin. Nämä toimijat ovat myös mahdollistaneet sen, että useat Pohjoismaat ovat ottaneet käyttöön edistyksellisiä tupakkapoliittisia toimia jopa maailman ensimmäisten maiden joukossa. Tällaisia toimia olivat esimerkiksi sähkösavukkeiden makuainekiellot Suomessa ja kattavat ulkoalueiden tupakointikiellot Ruotsissa.

Neljän artikkelin tulokset yhdistävä ohjelmateoria havainnollistaa, miten kontekstitekijät ovat vuorovaikutuksessa tupakkapoliittisten toimien kanssa ja näin vaikuttavat kansalliseen ja koulutason toimeenpanoon tiettyjen mekanismien kautta. Nämä kausaaliprosessit auttavat ymmärtämään, miten toimeenpanoa voitaisiin tukea kontekstitekijöitä vahvistamalla. Suosituksissa korostuu se, että toimijoiden välisen yhteistyön vahvistaminen on tärkeää eri toimeenpanotasoilla ja niiden välillä niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Yhteistyön vahvistaminen voi auttaa ratkaisemaan nykyisiä toimeenpanohaasteita, edistää kattavampien tupakkapoliittisten toimien implementointia ja tukea sellaisten keinojen löytämistä, joiden avulla eri toimeenpanotasot voisivat parhaalla mahdollisella tavalla tukea toinen toisiaan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi: nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön vähentämiseksi ja tupakkaepidemian lopettamiseksi.

Hankkeen tulokset osoittivat, että muutokset työn fyysisessä ja psykososiaalisessa kuormittavuudessa olivat yhteydessä työntekijöiden tuleviin toimintakyvyn muutoksiin, ja pitkäaikainen altistuminen fyysisesti raskaalle työlle lisäsi riskiä työkyvyttömyydelle sekä ennen aikaiselle kuolemalle. Tulokset myös havainnollistivat, miten sairauspoissaolot ja eläkkeelle siirtyminen vaikuttavat ikääntyvien työntekijöiden fyysiseen ja psyykkiseen toimintakykyyn.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Olen lähettänyt Juho Vainion säätiölle postitse painetun ja työterveyslaitoksen julkaisusarjassa julkaistun loppuraportin, josta hankkeen tuloksiin on mahdollista tutustua yksityiskohtaisesti.
Olen lähettänyt loppuraportin myös sähköpostitse pdf muodossa.

Väitöskirjatutkimuksessani todettiin veren kolesteroliarvojen vuosikymmeniä jatkuneen myönteisen kehityksen tasoittuneen vuosien 2007 ja 2011 välillä. Lisäksi kolmasosalla tutkituista oli kohonnut riski sairastua tyypin 2 diabetekseen. Toisaalta myönteisenä asiana sydänterveyden kannalta nähtiin verenpainetasojen ja veren triglyseridien lasku. Lisäksi tulostemme perusteella lapsuuden verenpaine- ja kolesterolitasojen arvioinnissa on syytä käyttää vähintään kahdesti toistettua mittausta, kolmas mittaus ei näytä tuovan enää merkittävää lisähyötyä. Lisäksi geneettistä informaatiota hyödyntämällä voidaan tarkemmin tunnistaa jo lapsuudessa yksilöt, joilla on suurentunut riski aikuisiällä rasva-aineenvaihdunnan häiriöihin.

Tutkimushanke tuotti kansallisesti edustavia tuloksia suomalaisnuorten sosiaalisen median ongelmakäytön yleisyydestä ja sen yhteydestä terveyden eri indikaattoreihin. Lisäksi kartoitettiin internetinkäytön profiileja ja niiden yhteyttä ongelmalliseen sosiaalisen median käyttöön sekä validoitiin tutkimuksessa käytetty sosiaalisen median ongelmakäytön mittari (Problematic Social Media Use, scale PSMU) 44 maan kansainvälisessä kontekstissa. Yhdeksän väittämän mittarilla (PSMU scale) koululaiset arvioivat esimerkiksi sitä, että aiheuttaako tauko sosiaalisesta mediasta heille huonotuulisuutta, ovatko he yrittäneet viettää vähemmän aikaa sosiaalisessa mediassa siinä onnistumatta tai ovatko he laiminlyöneet joitain asioita sosiaalisen median käytön takia. Havaittiin, että liki joka kymmenes (9 %) 11-, 13- ja 15-vuotiaista nuorista voidaan luokitella sosiaalisen median ongelmakäyttäjäksi. Lisäksi 34 % nuorista on kohonnut riski ongelmalliseen sosiaalisen median käyttöön. Ongelmallinen käyttö oli yleisintä 15-vuotiailla ja liittyi heikompaan koulumenestykseen sekä matalampaan terveyden lukutaitoon, mutta ei esimerkiksi perheen varallisuuteen. Tulokset osoittivat myös vanhempien valvonnan merkityksen. Jos perheen valvonta koettiin vähäiseksi alahaiseksi, niin ongelmakäyttö oli todennäköisempää kuin tilanteessa, jossa perheen valvontaa koettiin olevan kohtalaisesti tai paljon. Tyttöjen ja poikien välillä ei ollut eroa ongelmallisessa sosiaalisen median käytössä, mutta suurempi osa tytöistä kuin pojista (40 % vs. 27 %) kuului kohonneen ongelmallisen käytön riskin ryhmään. Tutkimuksessa mitattiin sosiaalisen median käytön yhteyttä 11 terveyden eri negatiiviseen indikaattoriin: päänsärky, niska-hartikivut, alakuloisuus, hermostuneisuus, ärtyneisyys, monioireisuus, fyysinen inaktiivisuus, yksinäisyys, koettu terveys, aamuväsyneisyys ja lyhyt uni. Kaikki mitatut indikaattorit olivat merkittävästi yleisempiä, jos kuului joko kohonneen sosiaalisen median ongelmallisen käytön riskiryhmään tai ongelmakäyttäjiin.

Nuoret käyttävät internetiä eri tavoin. Internetin käyttötottumusten perusteella nuorten keskuudessa oli tunnistettavissa viisi erilaista internetin käyttäjäprofiilia: (1) Kiinnostusorientoituneet käyttäjät, jotka osallistuivat aktiivisesti kiinnostus- ja mediaorientoituneisiin internetaktiviteetteihin; (2) Ystäväorientoituneet käyttäjät, jotka osallistuivat aktiivisesti erilaisiin sosiaalisiin aktiviteetteihin; (3) Pidättyväiset käyttäjät, jotka käyttivät internetiä vain vähän ja yleensä viihdetarkoituksiin; (4) Epäsäännölliset käyttäjät, jotka osallistuivat passiivisesti internet aktiviteetteihin, käytön ollessa silti monipuolista; (5) ’Suurkuluttujat’, jotka osallistuivat intensiivisesti ja monipuolisesti erilaisiin internetaktiviteetteihin. Sekä ’kiinnostusorientoituneilla käyttäjillä’ sekä ’suurkuluttajilla’ somen ongelmakäyttö oli yleisintä. Ongelmallisen sosiaalisen median käytön haitalliset vaikutukset nuorten terveydelle on tunnistettu aikaisemmissa tutkimuksissa, mutta ei ole täysin selvää, että seuraako esimerkiksi alakuloisuus ongelmakäyttöä vai toisinpäin. Tuloksemme osoittavat, että monet yksilöön vaikuttavat taustatekijät sekä sosiaaliset tekijät vaikuttavat internetin käyttöön (ml. sosiaalisen median käyttöön) ja siten myös internetin käytön terveysvaikutuksiin. Näin ollen käytön määrä ja laatu eivät yksinään riitä terveysvaikutusten selittäjiksi.

Tulosten perusteella voidaan sanoa, että sosiaalisen median ongelmallinen käyttö tai riski siihen on tiivisti yhteydessä epäsuotuisiin terveyden indikaattoreihin, mutta aineiston luonteen (poikkileikkausaineisto) takia ei voida puhua syy-seuraussuhteista. Asiaa tulee tutkia tarkemmin. Tutkimuksissa tulee kiinnittää huomiota ongelmakäyttäjien lisäksi myös heihin, joilla riski somen ongelmakäyttöön oli ilmeinen. Kun sosiaalinen media on keskeinen osa nuorten elämää, kuten oppimista ja kanssakäymistä, tulee sen hallinnantaitoja harjoitella, jotta käyttö ei kehity ongelmalliseksi. Lisäksi käyttäjäprofiileiden ja terveysvaikutusten välisten yhteyksien tunnistaminen helpottaa internetin käyttöön ja sosiaalisen median käyttöön liittyvien interventioiden suunnittelua.

Tutkimuksessa käytetty PSMU-mittari on validi ja ja reliaabeli mittari tuottamaan kansainvälistä vertailutietoa 11-15-vuotiaiden sosiaalisen median käytön ongelmaalisuudesta.

Mielenterveyshäiriöt ovat yhteydessä ruumiillisiin sairauksiin. Tämä johtunee sekä ympäristötekijöistä että perintötekijöistä. Mielenterveyshäiriöitä on yleisemmin toisissa suvuissa kuin toisissa. Jos jompikumpi vanhempi sairastaa mielenterveyshäiriötä, lapsi on altis sairastumaan myös mielenterveyshäiriöön. Vanhemman mielenterveyden häiriön ja jälkeläisten kardiometabolisten sairauksien ja tautikuolleisuuden välisestä yhteydestä on kuitenkin saatavilla vain vähän tutkimustietoa.

Väitöstutkimuksessa selvitettiin vakavaa mielenterveyden häiriötä sairastavien vanhempien jälkeläisten pitkäaikaista kardiometabolista sairastavuutta ja tautikuolleisuutta. Tutkimus perustui Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohorttiin, joissa tutkittavia on seurattu raskausajalta lähtien. Tietoja kerättiin kyselytutkimuksista ja pitkittäisistä rekisteriaineistoista.

Vakavaa mielenterveyden häiriötä sairastavien vanhempien jälkeläisillä oli jonkin verran suurentunut riski kardiometabolisiin sairauksiin. Vakavaa mielenterveydenhäiriötä sairastavien vanhempien miespuoleisilla jälkeläisillä oli suurentunut iskeemisen sydänsairauden, hyperlipidemian, lihavuuden ja verenpainetaudin riski. Lihavuuden riski oli kohonnut vaikeaa mielenterveyden häiriötä sairastavien vanhempien jälkeläisillä, erityisesti äitien. Vakavaa mielenterveydenhäiriötä sairastavien vanhempien naispuoleisilla jälkeläisillä oli osittain lisääntynyt riski häiriöihin kardiometabolisissa riskitekijöissä. Heillä oli lisääntynyt riski korkeampaan glukoositasoon ja suurentuneeseen vyötärönympärykseen. Tautikuolleisuuden riski ei kuitenkaan jälkeläisillä ollut suurentunut.

Vanhemman vaikealla mielenterveydenhäiriöllä on havaittava vaikutus jälkeläisten fyysiseen terveyteen. Vanhemman vaikean mielenterveyden häiriön vaikutus jälkeläisten fyysiseen terveyteen on kuitenkin monimutkainen kysymys.

Kiitän myöntämästänne 11 250 euron apurahasta, jonka olen käyttänyt aikajaksoilla 1/2022–5/2022 ja 1/2024–7/2024 tutkimustyöhön. Apurahakausi jaettiin kahteen osaan, koska jaksojen välisenä aikana toimin Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tutkijakoulun tohtoriopiskelijana. Kiitän myös mahdollisuudesta jakaa apuraha tällä tavalla kahteen osaan.

Tutkimustyön tavoitteena on selvittää elintapojen ja sosiaalisen taustan vaikutuksia näkökykyyn, silmäsairauksien kehittymiseen, yksilön elämänlaatuun sekä terveydenhuollon kustannuksiin 2000-luvun Suomessa. Tutkimuksessa käytettävät tiedot on kerätty kolmesta aikapisteestä hyödyntämällä valtakunnallisia Terveys 2000, 2011 ja FinTerveys 2017-terveystutkimuksia. Tietoja on täydennetty sosiaali- ja terveydenhuollon sekä Kelan ja Tilastokeskuksen rekisterien tiedoilla.

Apurahakaudella olen saanut valmiiksi neljä julkaisua sekä väitöskirjatyöni, josta väittelin 15.3.2024 Tampereen yliopistossa. Väitöskirjatyöni aiheena oli glaukooman sosiaaliset ja ekonomiset vaikutukset ikääntyvässä suomalaisväestössä (1). Vastaväittäjänä toimi professori Rupert Bourne Cambridgen yliopistosta, ja väitöskirja hyväksyttiin arvosanalla kiittäen hyväksytty. Väitöstutkimuksen tulosten perusteella glaukoomasta ja muista
silmäsairauksista sekä niiden riskeistä tiedottamista tulisi parantaa ja varhaisen diagnoosin ja hoitoon sitoutumisen merkitystä tehostaa. Lisäksi tulisi edistää näönkuntoutuksen sekä apuvälineiden käytön saatavuutta ja tasavertaisuutta. Näin heikentyvän näkökyvyn haitallisia vaikutuksia saataisiin ehkäistyä tai vähintään lievennettyä sekä potilaan että yhteiskunnan kannalta.

Ensimmäisessä apurahakaudella valmistuneessa julkaisussa tutkimme näön suhdetta elämänlaatuun vertailemalla kolmea elämänlaatumittaria Terveys 2011-aineiston perusteella (2). Työ on julkaistu kansainvälisessä julkaisusarjassa Quality of Life Research. Tämän työn tuloksia tullaan hyödyntämään muissa tulevissa tutkimuksissamme.

Toinen valmistunut työ on systemaattinen katsausartikkeli, jossa kävimme läpi maailmalla julkaistuja tutkimuksia, joissa näön ja elämänlaadun suhdetta on tarkasteltu väestötasolla (3). Perusteellisen selvityksemme mukaan tällaisia väestötutkimuksia on tehty maailmanlaajuisesti erittäin vähän, mikä painottaa aikaisempien ja tulevien julkaisuidemme merkitystä. Artikkeli on julkaistu kansainvälisessä Acta Ophthalmologica -julkaisusarjassa.

Kolmannessa valmistuneessa työssä tarkastelimme kauko- ja lähinäön kehitystä suomalaisessa aikuisväestössä vuosien 2000–2017 aikana Terveys-tutkimuksia hyödyntäen (4). Tulosten mukaan keskimääräinen näkökyky näöntarkkuus on parantunut ja näkövammaisuuden riski pienentynyt Suomessa 2000-luvun aikana. Merkittävimpiä syitä tähän kehitykseen ovat parantunut tietoisuus näköä uhkaavien silmäsairauksien riskitekijöistä sekä kehittynyt diagnostiikka ja hoito. Heikentynyt näöntarkkuus huonontaa elämänlaatua ja toimintakykyä sekä lisää silmätautien ja ylipäätään sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen käyttöä. Näiden asioiden vuoksi näöntarkkuuden myönteisen kehityksen jatkuminen on taattava myös jatkossa, kun väestö nopeasti ikääntyy. Artikkeli on julkaistu kansainvälisessä Acta Ophthalmologica -julkaisusarjassa.

Viimeisin julkaisu toimi myös väitöskirjani kolmantena osajulkaisuna (5). Tässä osajulkaisussa arvioimme glaukoomasta johtuvia kokonaiskustannuksia Suomessa valtakunnallisen Terveys 2000-terveystutkimuksen ja kansallisten rekisterien tietojen perusteella. Tietääksemme kyseessä on maailmanlaajuisesti ensimmäinen tutkimus, jossa on arvioitu glaukoomasta johtuvat suorat ja epäsuorat kustannukset koko maan tasolla. Kustannusarvioiden perusteella glaukooma on terveydenhuoltoa huomattavasti kuormittava sairaus, jonka ehkäiseminen olisi taloudellisesti erittäin tärkeää koko yhteiskunnan kannalta.

Lähdeluettelo:
1. Social and Economic Impact of Glaucoma and Glaucoma Care in Ageing Population (väitöskirja). http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3290-7
2. Purola PKM, Koskinen SVP, Uusitalo HMT. Comparison of three health-related quality of life instruments in relation to visual acuity: EQ-5D, 15D, and EUROHIS-QOL8. Quality of Life Research 2023;32(2):543–552. https://doi.org/10.1007/s11136-022-03293-x
3. Purola P, Koskinen S, Uusitalo H. Impact of vision on generic health-related quality of life – A systematic review. Acta Ophthalmologica 2023;101:717–728. https://doi.org/10.1111/aos.15676
4. Purola P, Koskinen S, Uusitalo H. Nationwide and regional trends in distance and near visual acuities during 2000–2017 in Finland. Acta Ophthalmologica 2024;102:483–490. https://doi.org/10.1111/aos.15784
5. Purola PKM, Taipale J, Väätäinen S, Harju M, Koskinen SVP, Uusitalo HMT. Price tag of glaucoma care is minor compared with the total direct and indirect costs of glaucoma: Results from nationwide survey and register data. PLOS ONE 2023;18(12):e0295523. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0295523

Väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli tutkia työolosuhteiden, työntekijöiden painon ja painonvaihteluiden sekä työkyvyttömyyden välisiä yhteyksiä. Tutkimus oli osa Helsinki Health Studya (HHS). Tutkimuksen aineisto koostui vuosina 2000-2002 postitse toteutetusta kyselystä, joka lähetettiin 40 – 60 -vuotiaille työntekijöille (vastaajia N=8960) sekä vuonna 2007 toteutetusta seurantakyselystä, joka lähetettiin kaikille ensimmäiseen kyselyyn vastanneille (vastaajia N=7332). Kyselytietoja yhdistettiin terveystarkastustietoihin, kaupungin sairauspoissaolorekistereihin sekä Eläketurvakeskuksen työkyvyttömyyseläkerekisteritietoihin.

Tulosten mukaan noin neljäsosalla työntekijöistä paino nousi merkittävästi 5-7 vuoden seuranta-aikana. Suurin osa tutkituista työolosuhteista ei kuitenkaan ollut yhteydessä painonnousuun. Yötyö ja työt, joissa raportoitiin haitallisia altisteita sekä työt, joissa koettiin fyysisen väkivallan uhkaa olivat heikosti yhteydessä merkittävään painonnousuun. Myös työstressin yhteys painonnousuun oli vähäinen.

Sekä lihavuus että painonmuutokset olivat yhteydessä myöhempiin sairauspoissaoloihin. Lihavuus lisäsi erityisesti pitkien sairauspoissaolojen riskiä, mutta myös lyhyiden sairauspoissaolojen riski oli kasvanut. Sekä painonnousu että painonlasku pysyvän lihavuuden lisäksi lisäsivät sairauslomien riskiä. Lihavuus oli erityisesti yhteydessä tuki- ja liikuntaelinsairauksista aiheutuneisiin työkyvyttömyyseläkkeisiin, mutta lihavuus lisäsi lievästi riskiä myös mielenterveyssyistä ja muista syistä aiheutuneisiin työkyvyttömyyseläkkeisiin. Kun tutkimuksessa huomioitiin työolot, toimintakyky sekä aiempi terveys, lihavuuden yhteys sairauspoissaoloihin ja työkyvyttömyyseläkkeisiin heikkeni jonkin verran.

Tutkimus osoitti siten, että painonnousu ja lihavuus olivat selkeästi yhteydessä tilapäiseen ja pysyvään työkyvyttömyyteen. Siten lihavuudella on vaikutuksia sekä kansanterveyteen että työterveyteen ja työkykyyn. Painonnousun ja lihavuuden ehkäisy ja hoito ovat siten tärkeitä sekä työterveyshuollossa että koko perusterveydenhuollossa. Työpaikoilla näitä tavoitteita voidaan tukea yhteistyössä työterveyshuollon kanssa. On kuitenkin tärkeä huomioida, että lihavuuteen yhdistyvien työkykyongelmien käsittely ei saa johtaa työntekijöiden eriarvoiseen kohteluun tai leimaantumiseen. Terveyden säilymistä tukeva ja terveyttä edistävä työpaikka lisää todennäköisesti työhyvinvointia ja auttaa vähentämään työkyvyttömyyden kustannuksia.

This thesis study was part of the Finnish Gestational Diabetes Prevention Trial (RAskausDIabetes ja ELintavat; RADIEL). RADIEL a randomized, controlled trial, aiming at prevention of GDM among high-risk women (prior GDM or body mass index ≥30 kg/m2; with no diabetes at inclusion) planning a pregnancy or in the first half of pregnancy. The thesis includes additional data from the Vantaa Birth Cohort study 2009-2015.
The specific aims of the thesis were to assess firstly the effect of the combined lifestyle intervention initiated in pre-conception on the incidence of GDM, and secondly the effect of the combined lifestyle intervention initiated in early pregnancy on the lifestyle, and perinatal and neonatal outcomes. The third aim was to assess the effect of the intervention on the incidence of GDM in a sub-group of women recruited in early pregnancy with normal OGTT at enrolment. The fourth aim is to assess the impact of income and education on the GDM risk in Finnish primiparous women.
The trial was conducted between 2008 and 2014in the three maternity hospitals in the Helsinki metropolitan area and South Karelia Central Hospital. Altogether 720 women were allocated to intervention and control groups. GDM diagnosis based on 2-h 75-g oral glucose tolerance performed around 12 to 16 weeks of gestation, and, if normal, repeated around 24 to 28 weeks of gestation. 
The participants attended a study visit with a study nurse every three months. The intervention group received individually modifiable lifestyle education based on national and Nordic recommendations on these visits. The participants in the intervention group also attended a group visit with a dietitian. The control group received usual care in local antenatal clinics. 
The Vantaa Birth Cohort 2009-2015 is a register-based study that combines data from the Finnish Medical Birth Register, Statistics Finland, Vantaa Healthcare patient records, the Finnish Social Insurance Institution, and the Finnish Tax Administration.
In the RADIEL trial, the implementation of the lifestyle counseling in the novel setting of pre-conception intervention turned out to be challenging. Reaching and recruitment of high-risk women planning a pregnancy proved difficult and the pregnancy rate within one year turned out to be unexpectedly low, only 63%. Among the final 128 analyzed women in the pre-pregnancy trial arm, the incidence of GDM was 60% in the intervention group and 54% in the control group (p=0.49).
Altogether 492 women enrolled in the RADIEL early pregnancy trial arm. Among these women, the prevalence of impaired glucose metabolism (early GDM) observed already at inclusion was high (36%), which may have contributed to the lack of effect of the intervention on perinatal and neonatal outcomes. The total incidence of GDM was 45% in the intervention and 48% in the control group (p=0.48).
In 2016, we already published the results of the 269 women enrolled in early pregnancy who had a normal oral glucose tolerance test at study inclusion, i.e., among whom prevention of GDM was possible. In this sub-group, the intervention succeeded in reducing the GDM risk by 36% (p=0.10, adj. p= 0.044) 
Among the 5962 Finnish primiparous women of 20 years of age or older in the city of Vantaa, the incidence (adjusted for age, body mass index, cohabiting status, and smoking) of GDM decreased with increasing maternal income level. Compared with the lowest level of income (level I), the OR for GDM in the highest level of income (level V) was 0.58 (adj. p<0.001). Also, education had a protective effect on the incidence of GDM.
In conclusion, while the prevention of GDM with lifestyle intervention during pregnancy may not be achievable in all high risk-women, this study was one of the first to show that it may be possible in some specific subgroups. One limiting factor for the success of prevention programs seems to be the high rate of glucose intolerance already in early pregnancy.
This thesis will be defended in spring 2019, and provides knowledge about the prevention of GDM and identifying the high-risk women that could benefit from intervention. The information, including the higher rate of GDM in those with lower income and education even within the context of a society with universal access to public health care services, can be used for both targeting and timing intervention programs aimed at improving the health and wellbeing of individuals across generations.

Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella lapsuuden sosioekonomisen aseman ja lapsuuden kuormittavien kokemusten yhteyttä elintapoihin, kipuun ja työkykyyn keski-iässä.

Vielä julkaisemattomissa osatöissä tutkittiin lapsuuden olojen yhteyttä alkoholinkäyttöön ja tupakointiin keski-iässä. Naisilla matala sosioekonominen asema ja lapsuuden kuormittavat kokemukset olivat yhteydessä tupakointiin. Miehillä vastaavaa yhteyttä ei todettu. Lapsuuden kuormittavat kokemukset olivat yhteydessä ongelmajuomiseen sekä miehillä että naisilla. Sairaus lapsuusiässä, vanhemman mielenterveysongelma, vanhemman alkoholiongelma ja talousvaikeudet lapsuuden perheessä olivat vahviten yhteydessä ongelmajuomiseen. Lapsuuden matala sosioekonominen asema sen sijaan vähensi ongelmajuomisen riskiä naisilla ja runsaan juomisen riskiä miehillä ja naisilla.

Kuormittavat kokemukset lapsuudessa olivat yhteydessä krooniseen kipuun keski-iässä. Työolot, univaikeudet ja mielenterveysongelmat osin selittivät yhteyttä. Nuoria työtekijöitä tarkastelevassa tutkimuksessa todettiin, että lapsuuden sosioekonominen asema ja talousvaikeudet lapsuuden perheessä olivat yhteydessä aikuisiän akuuttiin ja krooniseen kipuun.

Lapsuuden olot näkyivät myös työkyvyssä. Lapsuuden matala sosioekonominen asema oli yhteydessä itse ilmoitettuihin (alle 3 päivää) ja lääkärin varmentamiin (3 päivää tai enemmän) sairauspoissaoloihin. Oma sosioekonominen asema suurelta osin selitti nämä yhteydet. Lapsuuden kuormittavat kokemukset olivat yhteydessä itse ilmoitettuihin ja lääkärin varmentamiin sairauspoissaoloihin ja nämä yhteydet pääosin säilyivät, kun vakioitiin aikuisiän sosioekonominen asema, siviilisääty, työolot, suhteellinen paino ja terveyskäyttäytyminen. Lapsuuden matala sosioekonominen asema oli yhteydessä myös mistä tahansa syystä johtuviin työkyvyttömyyseläkkeisiin ja muskuloskeletaalivaivoista johtuviin työkyvyttömyyseläkkeisiin. Aikuisiän sosioekonominen asema selitti suurelta osin nämä yhteydet. Lapsuusiän kuormittavat kokemukset olivat yhteydessä mistä tahansa syystä johtuviin työkyvyttömyyseläkkeisiin, muskuloskeletaalivaivoista johtuviin työkyvyttömyyseläkkeisiin ja mielenterveyssyistä johtuviin työkyvyttömyyseläkkeisiin. Aikuisiän sosioekonomisen aseman vakiointi ei juurikaan vaikuttanut näihin yhteyksiin kun taas työolot, suhteellinen paino ja terveyskäyttäytyminen osin selittivät yhteyttä.

Tutkimuksessa selvitettiin varhaisella iällä alkavien vaihdevuosien terveysvaikutuksia: sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä, sokeriaineenvaihduntaa, D-vitamiinipitoisuuksia sekä kilpirauhasen toimintaa ja autoimmuunivasta-aineiden yleisyyttä. Kilpirauhasen toimintaa tutkivassa työssä aineistosta poissuljettiin naiset, jotka olivat tulleet vaihdevuosiin ennen 40 vuoden ikää, koska heillä kilpirauhasen autoimmuunisairauksien yleisyyden tiedetään olevat keskimääräistä korkeampi.

Aineistona tutkimuksessa oli Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966. Kohortin viimeisin seurantatutkimus on tehty 46 vuoden iässä, ja tutkimuksen tulokset perustuivat pääosin tässä seurantatutkimuksessa kerättyyn tietoon. Tutkimuksen neljästä artikkelista olen koostanut väitöskirjani.

Tutkimuksen tuloksena todettiin, että naisilla joilla vaihdevuodet olivat jo alkaneet, oli 46 vuoden iässä korkeammat rasva-arvot ja maksa-arvot sekä epäedullisempi kehonkoostumus (korkeampi rasvaprosentti ja alhaisempi lihaskudoksen määrä), kun heitä verrattiin saman ikäisiin naisiin, joilla vaihdevuodet olivat vielä edessäpäin. vaihdevuosiin ehtineillä naisilla todettiin myös matalampi insuliiniherkkyys. D-vitamiinitasot olivat heillä yllättäen paremmat, ja vaihdevuosien hormonikorvaushoito oli yhteydessä korkeampaan D-vitamiinipitoisuuteen. Kilpirauhaslääkitysten käyttö oli vaihdevuosissa olevilla naisilla hieman yleisempää, mutta kilpirauhasen autoimmuunivasta-ainepositiivisuus ei eronnut ryhmien välillä.

Johtopäätöksenä todettiin, että varhaisempi vaihdevuosien alkamisikä on riskitekijä epäedullisille muutoksille sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöissä ja sokeriaineenvaihdunnassa. Korkeampi D-vitamiinipitoisuus on monissa tutkimuksissa yhdistetty matalampaan riskiin erinäisille sairauksille, kuten myös hormonikorvaushoidon käyttö nuorella iällä vaihdevuodet kohtaavilla naisilla. On mahdollista, että hormonikorvaushoidon terveyshyödyt välittyvät osittain parantuneen D-vitaminipitoisuuden kautta. Syyksi siihen, että kilpirauhaslääkitysten yleisyys oli suurempi vaihdevuosiin ehtineillä naisilla, epäiltiin että vaihdevuosioireiset naiset ovat mahdollisesti saaneet kilpirauhaslääkityksen muita matalammalla kynnyksellä. Koska kilpirauhasen autoimmuunivasta-aineiden yleisyys ei eronnut ryhmien välillä, päättelimme että autoimmuunisairauksien yleisyys ei todennäköisesti korostu 40-46 vuoden iässä vaihdevuosiin tulevilla naisilla, ainakaan niin voimakkaasti kuin alle 40-vuotiaana vaihdevuodet saavuttavilla naisilla. Tämä asia kuitenkin vaatii tarkempaa tutkimusta, ja aiommekin selvittää myös muiden autoimmuunisairauksien yleisyyttä jatkossa isommassa tutkimusaineistossa.

Tutkimuksen tuloksista olen koonnyt väitöskirjani, joka tarkastetaan Oulun yliopistossa 18.6.2021.

Olin 2017-20 Bostonissa postdoc-tutkijana Harvard Medical Schoolissa ja Massachusetts General Hospitalissa prof. Carlos Camargon (>1000 julkaisua, H-index 117) ja Kohei Hasegawan ryhmässä. Camargon ja Hasegawan ryhmä tutkii hengitysteiden mikrobiomin ja metabolomin yhteyttä vinkutauteihin ja astman kehittymiseen. Lisäksi valmistuin Harvardin yliopistosta epidemiologian maisteriksi (Master of Science in Epidemiology, MSc, 2021). Jatkan tutkimusta nyt Suomeen palaamisen jälkeen yhteistyössä Harvardin ryhmän kanssa.

Postdoc-tutkimus onnistui hyvin. Julkaisimme 11 työtä yhdessä Harvardin ryhmän kanssa, joista seitsemässä olin ensimmäinen kirjoittaja – mm. hengitysteiden mikrobiotan yhteydestä hengitystieinfektioihin (Toivonen et al. J Allergy Clin Immunol 2019; Toivonen et al. Thorax 2019) ja astman kehittymiseen (Toivonen et al. Pediatrics 2020), ja antibioottihoitojen vaikutuksesta mikrobiotaan ja astman kehittymiseen (Toivonen et al. Clin Infect Dis 2021). Olin mukana eurooppalaisessa 150 000 lapsen meta-analyysissä hengitystieinfektioiden yhteydestä astmaan (van Meel et al. Eur Respir J 2022). Lisäksi olemme julkaisseet 12 työtä Suomen ryhmän kanssa 2019-22. Sain koottua rahoituksen mikrobiota- ja metabolomianalyyseihin ja 2-24 kk iän nenätikkunäytteistä (n=2261) on nyt analysoitu 16S rRNA geenisekvensoinnilla mikrobiota ja 2 kk nenänäytteiden (n=244) metabolomianalyysit ovat valmistuneet Metabolonilla (NC, USA). Lapset ovat käyneet 12 ikävuoden seurantakäynnillä (2021-2022), uudet seurantanäytteet on kerätty ja 15 ikävuoden seurantakäyntiä suunnitellaan.

Tässä prospektiivisessa 923 suomalaisen lapsen syntymäkohorttitutkimuksessamme osoitimme ensin, että varhaiset hengitystieinfektiot ovat yhteydessä lisääntyneeseen astman riskiin 7 vuoden iässä (Toivonen et al. J Allergy Clin Immunol 2019 I). Tutkimus toi uutta tietoa erityisesti ylähengitystieinfektioiden yhteydestä astmaan. Tietyt patofysiologiset mekanismit vaikuttavatkin altistavan sekä hengitystieinfektioille että astmalle ja tutkimuksemme keskittyy näiden mekanismien ja varhaisten riskitekijöiden selvittämiseen.

Postdoc-tutkimuksen aikana Harvardin ryhmän kanssa analysoimme nenän mikrobiston kehitystä ensimmäisten ikävuosien aikana koneoppimismenetelmien avulla ja osoitimme, että poikkeava nenän mikrobiston kehityskulku liittyi korkeampaan hengitystieinfektioiden ja astman riskiin (Toivonen et al. Pediatrics 2020). Deep neural network -analyysiä hyödyntävässä työssä osoitimme, että antibioottihoidot muokkaavat nenän mikrobiston kehityskulkua (Raita, Toivonen et al. Clin Microbiol Infect. 2020). Causal mediation -analyysiä käyttäen osoitimme, että varhaiset antibioottihoidot liittyivät korkeampaan astmariskiin, ja vaikutus välittyi osin nenän mikrobiston muutosten kautta. Laajakirjoiset antibioottihoidot lisäsivät riskiä voimakkaammin (Toivonen et al. Clin Infect Dis 2020).

Samassa aineistossa osoitimme, että varhaislapsuuden Moraxella-dominantti nenän mikrobistoprofiili on yhteydessä lisääntyneeseen hengitystieinfektioiden määrään 0-2 vuoden iässä ja tietyt profiilit suojaavat hengitystieinfektioilta (Toivonen et al. Thorax 2019). Tutkimus on suurin aiheesta tehty. Harvardin ryhmän yhdysvaltalaisessa monikeskustutkimuksessa osoitimme myös, että eri virukset liittyivät erilaiseen nenänielun mikrobistoon sairaalahoitoisen bronkioliitin aikana (Toivonen et al. J Allergy Clin Immunol 2019 II). Olemme tutkineet myös hengitystieinfektioiden virusetiologiaa, immunologista vastetta, geneettistä alttiutta hengitystieinfektioille ja astmalle, sekä diagnostisia merkkiaineita (Toivonen et al, J Infect 2019).

Lisäksi postdoc-tutkimus tarjosi huomattavaa koulutuksellista antia. Seniorituki oli erinomaista ja hyvin mestari-kisällimäistä. Harvardissa oli myös hyvät kouluttautumismahdollisuudet. Suoritin vuoden kestävän Certificate in Applied Biostatistics -kurssin 2018-2019 ja tein epidemiologian maisterin tutkinnon Harvard School of Public Healthissa (2019-2021, Master of Science in Epidemiology, MSc). Lisäksi kävin useita omiikka-datan analysointiin liittyviä kursseja Harvardissa ja Massachusetts General Hospitalilla.

Ohjaan tutkimuksessa kolmea väitöskirjatutkijaa, joilta kaikilta ainakin yksi osatyö on jo julkaistu.

Adequate ventilation in classroom increase student academic performance relating to mathematics and reading tests. A low classroom ventilation was related to thermal discomfort in classroom (Finland and the US). A low ventilation affect students’ health by encouraging respiratory symptoms.
Facilities of schools studied in Nigeria was low for example, only one out of five schools studied had functioning toilet system.

Apurahakauden aikana työstin artikkelin aiheesta ”Child-to adult trajectory patterns of BMI and physical activity in metabolically obese and healthy normal weight adults”. Artikkelin on tällä hetkellä arvioitavana International Journal of Obesity-lehdessä. Aineistona oli suomalainen LASERI-tutkimus.

Tutkimuksen keskeinen tulos oli se, että aikuisilla, jotka ovat metobolisesti terveitä normaalipainoisia, oli muita normaalipainoisia matalampi BMI lapsena ja nuorena mutta nuoresta aikuusuudesta alkaen BMI nousi muita enemmän. Fyysinen aktiivisuus sen sijaan laski muita enemmän jo nuoruudesta asti. Tutkimuksen johtopäätös on se, että hoikkuus lapsuudessa ja sitä seuraava painonnousu (normaalipainon sisälläkin), sekä fyysisen aktiivisuuden tason lasku lapsuudesta alkaen, altistavat normaalipainoisia ihmisiä metaboliselle riskille.
Alla vielä abstrakti, jossa on myös tulokset ja johtopäätökset tiivistettynä.

Abstract
Objective: To identify trajectory patterns of BMI and physical activity from youth to adulthood that characterize normal weight adults with either a poor or healthy metabolic profile.

Methods: We compared the mean levels of BMI and physical activity from childhood to adulthood at eight time points between adults with MONW and metabolically healthy normal weight using linear mixed-model analysis in 1180 individuals from the Cardiovascular Risk in Young Finns study.

Results: Individuals with adult MONW had significantly lower BMI in childhood and young adulthood, but their BMI increased more than in other adults after this age (p=4.3×10-24 for interaction between time and MONW status). Physical activity decreased relatively more since youth in individuals with adult MONW (p=9.3×10-5).

Conclusions: Relative leanness in youth and subsequent weight gain in young adulthood, and a gradual decrease in physical activity levels from youth to adulthood, predispose normal-weight individuals to metabolic impairments. The results highlight the significance of physically active lifestyle and weight management in the prevention of metabolic disorders also in individuals who retain normal weight .

Projektin tarkoituksena oli tarkastella keski-iän dementian riski- ja suojaavien tekijöiden yhteyttä vanhuuden kognitioon. Projektissa hyödynnettiin kaksosasetelmaa, jonka avulla voidaan huomioida elintapoihin ja kognitioon vaikuttavia yhteisiä geneettisiä ja ympäristötekijöitä.

Teimme projektissa uuden riskipisteytyksen, joka perustuu itseraportoituihin koulutustasoon sekä ammatilliseen asemaan. Tämän riskipisteytyksen yhteys vanhuuden kognitioon oli verrattavissa sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin perustuvaan riskipisteytykseen. Keski-iän korkeampi koulutus ja ammatillinen asema olivat yhteydessä parempaan vanhuuden kognitioon ja sydän- ja verisuonitautien riskitekijät olivat yhteydessä heikompaan vanhuuden kognitioon. Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät perustuivat itseraportoituihin tietoihin verenpaineesta, kolesterolista, fyysisestä aktiivisuudesta sekä painoindeksistä.

Kaksosiin perustuva tutkimusasetelma mahdollisti myös kaksosille yhteisten geneettisten ja elinympäristöön liittyvien riskitekijöiden vaikutuksen tutkimisen. Yhteisillä ympäristötekijöillä tarkoitetaan samassa perheessä kasvaneen kaksosparin sisaruksista samankaltaisia tekeviä ympäristötekijöitä, kuten yhteistä sosioekonomista taustaa ja kasvuympäristöä, esimerkiksi ruoka- ja liikuntatottumuksia. Lisäksi identtisten kaksosparien sisarukset jakavat geneettisen alttiuden niin riskitekijöille kuin muistisairauksillekin.

Kaksospareihin perustuvat vertailut osoittivat, että samassa perheessä kasvaneita kaksosia yhdistävät ympäristötekijät yhdessä geneettisten tekijöiden kanssa selittävät suurelta osin keski-iän sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden ja vanhuusiän kognition välillä nähtävän yhteyden. Toisin sanoen samasta perheestä olevilla kaksosilla yhteys ei näkynyt, eli kaksonen jolla oli enemmän sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä ei suoriutunut kognitiota kartoittavista tehtävistä heikommin kuin kaksossisarus jolla oli vähemmän näitä riskitekijöitä. Esimerkiksi kaksossisarusten erot keski-iän painoindeksissä eivät olleet yhteydessä kaksossisarusten eroihin vanhuuden kognitiossa.

Koulutuksen ja ammatillisen aseman sekä kognition yhteys näytti puolestaan selittyvän yhteisillä geneettisillä tekijöillä. Epäidenttisten kaksosparien osalta korkeamman koulutuksen omaavalla kaksosella oli parempi kognitiivinen suoriutuminen verrattuna kaksossisarukseen, jolla oli matalampi koulutus. Identtisillä kaksospareilla vastaavaa yhteyttä ei ollut, mikä viittaa siihen, että samat geneettiset tekijät jotka selittävät koulutuksessa esiintyvää vaihtelua selittävät myös yksilöiden välisiä eroja vanhuuden muistissa ja tiedonkäsittelytaidoissa. Tulokset korostavat varhaisen kognitiivisen kehityksen merkitystä aivoterveydelle. Tätä tukivat myös tulokset, joiden mukaan nuorena aikuisena saavutettu yleinen kognitiivinen kyvykkyys ennusti myöhäiskeski-iän muistia ja muita tiedonkäsittelyn taitoja.

Projektissa tarkasteltiin myös koulutuksen ja sydän- ja verisuonitautien yhteisvaikutuksia vanhuuden kognitioon. Havaitsimme, että sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden vaikutus ikääntyneiden muistiin korostuu vähän koulutetuilla. Tulokset voivat heijastaa niin sanotun kognitiivisen reservin vaikutusta: korkeammin koulutetut näyttäisivät kestävän matalammin koulutettuja paremmin dementian riskitekijöitä.
Tämän projektin tulokset eivät kyseenalaista terveellisten elintapojen tärkeyttä aivoterveydelle, vaan korostavat lapsuuden ja nuoruuden koulutuksen ja kognitiivisen kehityksen merkitystä muistisairauksien ennaltaehkäisyssä. Tämän tutkimusprojektin toteuttamisen mahdollistivat Juho Vainion Säätiön rahoitus sekä kaksoset, jotka ovat osallistuneet Helsingin yliopiston kaksostutkimukseen joka on ollut toiminnassa jo 50 vuotta.

Myöntämänne apuraha vuodelle 2017 on mahdollistanut toisen osatyön valmistumisen ja submittoinnin ja kolmannen osatyön valmistelun. Toisessa osatyössä vertailemme sydämen vasemman kammion massaa ja diastolista funktiota itä- ja länsisuomalaisten välillä. Diastolista funktiota mallintaessa keskityimme erityisesti E/e’- suhteeseen, joka on kansainvälisesti hyväksytyin diastolisen toiminnan markkeri. Havaitsimme Itä-Suomessa lapsuudessa (1980) asuneilla suuremman sydämen vasemman koon massan sekä huonomman E/e’- suhteen.
Kolmannessa osatyössä olen syventynyt sepelvaltimotaudin riskiprofiilin erojen kehitykseen itä- ja länsisuomalaisten välillä. Ainutlaatuista pitkittäisaineistoamme hyödyntäen olen tutkinut itä- ja länsisuomalaisten sepelvaltimotaudin riskitekijöiden eroja kumulatiivisesti vuodesta 1980 nykypäivään. Erityisesti mielenkiinnon kohteena on ollut, ovatko riskitekijätasot kaventuneet systemaattisesti kuten muissa tutkimuksissa. Tutkimuksessa olemme havainneet, että itäsuomalaisilla tutkittavillamme on ollut länsisuomalaisia korkeammat riskitekijätasot esimerkiksi seerumin totaalikolesterolissa systemaattisesti lapsuudesta saakka, mutta erot ovat kaventuneet ja nykyisin lähes olemattomat.

Apuraha mahdollisti väitöskirjatyöni ensimmäinen osatyön valmistumisen. Se on julkaistu kansainvälisessä, vertaisarvioidussa julkaisusarjassa ”the Scandinavian Journal of Public Health” 1/2016. Ensimmäisessä osatyössä havaitsimme Itä-Suomesta Länsi-Suomeen vuosien 1980 ja 2007 välissä muuttaneilla tutkittavilla matalammat riskitekijätasot ja pienemmän kaulasuonten intima-media-kerroksen (IMT) paksuuden verrattuna tutkittaviin, jotka olivat asuneet koko tämän ajan Itä-Suomessa. Osa eroista riskitekijätasoissa länteen muuttaneiden ja Itä-Suomeen jääneiden välillä oli havaittavissa läpi pitkän tutkimusajan vuodesta 1980 vuoteen 2007 asti. Länsi-Suomeen muuttaneiden ja Länsi-Suomessa jatkuvasti asuneiden tutkittavien välillä ei ollut eroa IMT:ssä vuonna 2007.

Tutkimus osoitti, että terveystieto ja sen opettaminen ja oppiminen ymmärrettiin hyvin eri tavoin. Suppeimmillaan terveystietoa kuvattiin tiedon siirtämisen kontekstina, opettamista tiedon välittämisenä ja oppimista lähinnä tiedon muistamisena. Laajimmillaan terveystieto nähtiin kontekstina eettisen vastuullisuuden kehittämiselle, opettaminen oppilaista ja opettajasta muodostuvan oppimisyhteisön rakentumisena sekä oppiminen kollektiivisen merkityksen rakentamisena. Erilaisten käsitysten välillä erottui kriittisiä eroja, joihin tarttumalla opettajankouluttajat voisivat kehittää opiskelijoittensa ymmärrystä terveystieto-oppiaineesta, sen opettamisesta ja oppimisesta monipuolisempaan suuntaan.

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös opettajaopiskelijoiden käsitysten kehittymistä terveystiedon opettajakoulutuksen aikana sekä työuran alkuvaiheessa. Nonparametriset testit osoittivat, etteivät käsitykset juuri muuttuneet tutkittavalla aikavälillä. Toisaalta oli positiivista, että niiden opiskelijoiden osuus, jotka kuvasivat terveystietoa lähinnä terveystietojen ja taitojen välittämisenä ja siihen liittyvää oppimista ainoastaan muistamisena, väheni ajan kuluessa. Tulos antaa viitteitä siitä, että koulutuksessa opiskelijoiden käsityksiin tulisi tarttua hanakammin ja niitä tulisi tietoisesti yrittää kehittää monipuolisempaan suuntaan. Lisäksi oli myönteistä, että opiskelijan käsitykset oppiaineesta ja sen opettamisesta ja oppimisesta olivat varsin samansuuntaisia, mikä antaa viitteitä siitä, että käytännön opetustilanteissa opettajan tavoitteet, opettaminen ja oppiminen ovat linjassa toistensa kanssa. Toki tässäkin asiassa on koulutuksella vielä työsarkaa, niin yksiselitteisiä eivät tulokset olleet. (muokattu JY:n lehdistötiedotteesta)

– Suurin osa (lähes 70 %) korkeassa diabetesriskissä olevista osallistujista raportoi, että he olivat saanet elintapaohjausta jo ennen D2D-hanketta. Henkilöt, joilla oli diabetes tai dyslipidemia, raportoivat muita todennäköisemmin saaneensa ohjausta.Aiempi ohjaus ei vähentänyt eikä lisännyt osallistujien kokemaa tarvetta elintapaohjaukselle. Aiempi ohjaus ei myöskään vaikuttanut siihen, sopiko henkilö osallistuvansa ohjattuun interventioon vai jättäytyikö hän sen ulkopuolelle.
– Puolet hankkeeseen osallistuneista naisista ja reilu kolmannes miehistä koki hankkeen alussa tarvetta elintapamuutosta tukevalle ohjaukselle (eli tuelle, ohjaukselle tai lisätiedolle). Tästä huolimatta suurin osa osallistujista sopi osallistuvansa D2D-hankkeen ohjattuun interventioon. Omatoimisia elintapamuuttajia oli vain kahdeksan prosenttia ja intervention ulkopuolelle jääneitä 12 prosenttia.
– Vajaa puolet ohjatusta interventiosta sopineista koki tarvetta elintapaohjaukselle. Noin kolmannes omatoimisista muuttajista ja intervention ul-kopuolelle jääneistä koki tarvetta ohjaukselle.
– Reilu 70 prosenttia niistä, jotka olivat sopineet osallistuvansa ohjattuun interventioon, osallistui ohjaukseen vähintään kerran. Ohjaustarpeen kokeminen lisäsi osallistumisen todennäköisyyttä ainoastaan naisilla.
– Naiset ohjautuivat todennäköisemmin ohjattuun interventioon ja miehet intervention ulkopuolelle. Naiset ja miehet sopivat yhtä todennäköisesti omatoimisesta interventiosta.
– Ohjatulle interventiolle otollisimpia ihmisryhmiä olivat lihavat miehet ja naiset sekä miehistä lisäksi yksin asuvat, aktiivisissa muutosvaiheissa olevat ja matalasti koulutetut, alle 45-vuotiaat miehet. Omatoimiselle interventiolle otollisimpia ihmisryhmiä olivat normaalipainoiset naiset sekä korkeasti koulutetut miehet, joilla on keskivartalolihavuutta ja sosiaalista tukea muutokselle. Intervention ulkopuolelle jäämiselle altistavat yksin asuminen ja miehillä lisäksi korkea koulutus, normaali vyötärönympärysmitta ja eläkeikä.

Johtopäätökset:
– Aiemman ohjauksen suurta esiintyvyyttä korkean riskin väestössä voidaan pitää sekä korkeariskisen henkilön että terveysammattilaisen voimavarana: Ohjausta ei tarvitse aloittaa alusta, vaan se voidaan rakentaa olemassa olevan osaamisen pohjalle.
– Sen perusteella, että aiempi ohjaus oli yleistä ja että se ei vähentänyt koettua lisäohjauksen tarvetta, ei voi tehdä luotettavia johtopäätöksiä toteutuneen ohjauksen laadusta ja vaikuttavuudesta.
– Terveydenhuollon elintapaohjauksessa näyttäisi korostuvan sekundaaripreventiivinen näkökulma eli niitä, joilla jo on sairauksia tai riskitekijöitä, saatetaan ohjata muita todennäköisemmin.
– Ohjattuja ja omatoimisia interventioita tulisi kohdentaa korkean riskin henkilöihin, jotka kokevat ohjauksen, ja tuen ja lisätiedon tarvetta. Korkeariskisessä väestössä on kuitenkin myös merkittävä määrä heitä, jotka eivät kaipaa ohjausta, tukea tai lisätietoa. Tämän vuoksi elintapaohjaus ei ole vastaus heidän tarpeisiinsa.
– Korkeariskisten joukossa on henkilöitä, jotka suosivat omatoimista elintapainterventiota, mikä tulisikin nähdä varteenotettavana muutoksen mahdollisuutena. Omatoimisen elintapamuutoksen valinneista osa kokee tarvetta ohjaukselle, tuelle tai lisätiedolle.
– Osa korkeariskisistä henkilöistä jää sekä omatoimisen että ohjatun intervention ulkopuolelle. Erityisesti yksin asuvat henkilöt ja miehet on huomioitava, kun elintapaohjausjärjestelmää ja muita elintapamuutosta tukevia keinoja kehitetään.
– Joiltakin osin tulokset viittaavat siihen, että osa korkeariskisistä henkilöistä voi sopia ohjatusta tai omatoimisesta muutoksesta lähinnä sosiaalisen paineen takia.

Rintarangan manipulaatiolla saadaan selvästi apua rintarankakipuun lyhytaikaisesti (välitön vaikutus ja 3 viikon seurannassa vaikutus), mutta pidempiaikaista vaikutusta ei manipulaatiolla ollut kuitenkaan rintarankakipuun. Osa mittareista (kulmamittari, mittanauhamittarit ja manuaaliset mittarit) oli erittäin hyvin toistettavia tutkijoiden välillä ja erityisesti tutkijan sisäisesti.

Most important results and conclusions of literature review ”Epidemiology of snus use with a focus on youth”: because of varying definitions of snus use related to frequency of use, comparing results on epidemiology of snus is difficult. Regarding social profiles of tobacco users, exclusive snus users represent a group at intermediate risk, while dual users of snus and cigarettes are associated with a less favourable profile. As various types of nicotine-delivery devices are coming onto the market, defining transitions between products and combined use has become even more challenging. Evidence on the association between snus use and later cigarette smoking differs between populations and settings. Cross-sectional studies among men with a history of cigarette smoking suggest a positive association between snus use and former smoker status. Results of experimental studies are in the same direction, although statistical significance has not always been found. The fact that snus use may be maintained after smoking cessation raises serious concern for how nicotine addiction remains untreated. When investigating epidemiology of snus use, it is essential to take into consideration multiple confounding variables and to agree on common definitions of tobacco-product use at baseline and at follow-up.

Most important results and conclusions of the original article ”Use of snus during late adolescence predicts daily cigarette smoking in early adulthood among Finnish young men”: snus experimentation during late adolescence predicted becoming a daily smoker in early adulthood among boys who were never smokers at baseline. The six-fold odds ratio was attenuated to four-fold likelihood but remained significant after including other significant predictors of daily cigarette smoking, such as alcohol intoxication and maternal smoking. The rapid transition from non-existent to daily cigarette smoking in just a few years suggests a quick development of nicotine dependence, which could be partially explained by the use of smokeless tobacco products, such as snus. Our results provide support for the proposition that snus experimentation during late adolescence predicts daily cigarette smoking in early adulthood, even when other predictors of cigarette smoking are taken into account. It seems unlikely that a single-time use of snus could explain by itself a habit that emerges years after the exposure to this product; however, snus experimentation might constitute an indicator of propensity to regular snus use and initiation of other tobacco products.

Väitöskirjassa havaitsin syntymää edeltävillä tekijöillä olevan yhteyksiä aivojen rakenteen kehitykseen. Osajulkaisuissa kuvailin sukupuolen, äidin raskauden aikaisen tupakoinnin ja painoindeksin vaikutuksia aivojen valkean aineen ja erityisesti suurimman aivoradan, aivokurkiaisen, mikrorakenteeseen lapsuudessa ja aikuisuudessa. Miesten ja naisten väliset erot mikrorakenteessa keskittyivät osin aiemmin tunnettuihin alueisiin ja liittyvät viestinvälityksen eroihin aivopuoliskojen välillä. Vertasin työssä myös kuvantamisarvojen riippuvuutta hermosyiden läpimitan suhteen, mikä tarjoaa uutta arvokasta tietoa laajalti käytettyjen arvojen tulkintaan. Havaitsin äidin raskauden aikaisen tupakoinnin liittyvän diffuusiokuvantamisen arvojen poikkeamaan aivokurkiaisessa miehillä viitaten mahdollisesti suurempaan ohuiden hermosyiden määrään altistuneilla. Äidin raskauden aikainen painoindeksi taas oli yhteydessä useiden valkean aineen ratojen mikrorakenteeseen eri tavoin aikuisilla ja lapsilla. Useiden kohorttiaineistojen käyttö sekä laaja sekoittavien tekijöiden huomiointi tukevat löydösten merkittävyyttä. Havaittujen yhteyksien kehityksellistä alkuperää tai kausaalisuutta ei voida kuitenkaan tutkia havainnoivassa poikkileikkausasetelmassa ja lisää tutkimusta laajoilla usean aikapisteen aineistoilla tarvitaan.

Nuorten runsas alkoholinkäyttö on yhteydessä siihen, kuinka aivot toimivat, ja millaiset ne ovat rakenteeltaan aikuisiällä. Tilavuus oli pienempi runsaasti alkoholia käyttäneillä tutkittavilla etummaisen pihtipoimun ja insulan alueilla. Etummainen pihtipoimu on keskeinen virheiden prosessoinnissa, ristiriitaisen tiedon käsittelyssä ja konfliktitilanteissa. Insula puolestaan on keskeinen interoseptiossa, eli kehosta tulevien tuntemusten havainnoinnissa (esim. sydämenlyönnit, pahoinvointi, kipu).

Valkoisen aineen osalta eroja havaittiin miespuolisilla tutkittavilla. Näistä osallistujista runsaasti alkoholia käyttävien fraktionaalinen anisotropia (FA) oli pienempi aivokurkiaisen, corona radiatan sekä otsa- ja ohimolohkon välillä. Pieni FA liittyy esimerkiksi hermosolujen aksonivaurioihin.

Lisäksi tutkimme metabolomiikan eroja runsasti ja niukasti juovien nuorten veressä. Runsaasti juovilla tutkittavilla oli suurempi määrä 1-metyylihistamiinia perifeerisessä veressä kontrolleihin verrattuna. Lisäksi havaitsimme 1-metyylihistamiinipitoisuuden olevan kääntäen verrannollinen aivojen harmaan aineen tilavuuteen runsaasti juovilla naistutkittavilla. 1-metyylihistamiinia on aiemmissa tutkimuksissa löydetty maksakirroosiin kuolleiden alkoholistien aivoista, ja sen ajatellaan olevan merkki aivojen neuroinflammatorisesta tilasta.

Olemme julkaisseet ensimmäisen työn kansainvälisestikin ainutlaatuisilla raskauden aikana alkoholille altistuneista vastasyntyneistä kerätyillä näytteillä (Marjonen ja muut 2017, Human Reproduction Open). Tutkimuksessa tarkastelimme miten raskaudenaikainen alkoholialtistus vaikuttaa tunnettuihin kasvua sääteleviin geeneihin istukassa ja vastasyntyneiden lasten kokoon. Havaitsimme alkoholin vaikuttavan geenien toimintaa säätelevien epigeneettisten merkkien määrään, geenien ilmenemiseen sekä lapsen pään kokoon sen mukaan, minkä perinnöllisen variaation geenien säätelyalueella lapsi on vanhemmiltaan perinyt. Löytämämme polymorfia on mitä todennäköisemmin ensimmäinen geneettinen tekijä alkoholialtistuksen aiheuttamien muutosten taustalla.

Introduction: Concern over weight gain after smoking cessation has been hypothesized to discourage quit attempts and consequently
reduce smoking cessation rates. The aim of this study was to examine the association between smoking status and weight
concerns among a population-based sample of Finnish ever-smokers.
Methdos: Data were collected in conjunction with the National FINRISK 2007 Study from a population-based sample of 25- to 74-year-old Finns. These analyses were based on a sub-sample of 1,614 ever-smokers. Participants were divided into 4 groups (daily smokers, occasional smokers, recent quitters, and former smokers) based on the self-reported smoking status. Weight concerns were analyzed as a sum score including 6 items (range 0–24). Regression analyses were used to examine the association between smoking status and weight concerns, while adjusting for multiple confounders.
Results: Smoking status was significantly associated with weight concerns, current daily smokers reporting the highest levels of weight concerns. After adjusting for potential confounders (age, gender, body mass index, socioeconomic status, and health behavior), the weight concerns of daily smokers remained significantly higher in comparison with all other groups. Although women were more concerned about their weight than men, no gender-specific associations were found between weight concerns and smoking status.
Conclusions: Current daily smokers are more concerned about their weight than recent quitters, as well as former and occasional smokers. Weight concerns should be taken into account in tobacco dependence treatment.

Kirjallisuuskatsauksen tulosten mukaan vanhemman puuttuminen nuorten alkoholin käyttöön tarkoitti nuorten valvontaa, perheen sääntöjä sekä kunnioittavaa ja molemminpuolista vuorovaikutusta vanhemman ja nuoren välillä. Empiirinen osio osoitti, että nuorten monitahoiset, kehittymässä olevat vastuut kohdistuivat erityisesti omaan ja vertaisten terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimiseen. Alkoholin käytön suhteen nuorten vastuu heidän kuvauksissaan viittasi vastuulliseen käyttäytymiseen ja puuttumiseen ikätovereiden alkoholin käyttöön tarvittaessa. Vastuuta heidän mukaansa oli se, ettei nuori aiheuta haitallisia seuraamuksia, tekee itsenäisiä ja järkeviä päätöksiä, noudattaa yhteisiä päätöksiä ja sopimuksia, hallitsee toimintaansa, tunnistaa alkoholin käytön haittoja sakä ottaa rikosoikeudellisen vastuun mahdollisista seurauksista ja noudattaa lakia. Vanhempien kuvauksissa he tiedostivat itsestäänselvän vastuunsa alkoholin käytön haitallisten seurausten ehkäisystä ja nuorten suojelusta. Heidän vastuutaan oli ohjata nuorta vastuulliseen päätöksentekoon, toimia ensisijaisena auktoriteettina, tunnistaa alkoholin käytön haitallisia seurauksia, sekä noudattaa lakia ja ottaa rikosoikeudellinen vastuu seuraamuksista. Vanhempien tuli tiedostaa oma alkoholin käyttötapansa, olla kiinnostunut nuoren asioista ja keskustella hänen kanssaan sekä asettaa selkeät säännöt. Vanhempien sallivuus nuorten alkoholin käytön suhteen oli vaihtelevaa. Nuorten ja vanhempien samansuuntaisten kuvausten mukaan moraaliset vastuut pohjautuivat perusteltuun tietoon, ja ne kohdistuivat heidän roolinsa sekä vallitsevan lainsäädännön mukaisiin toimiin ja niiden seurauksiin. Nuorten ja vanhempien vastuunoton tueksi tarvittiin vertaistukea ja yhteistyötä eri tahojen kanssa. Nuorten alkoholin käyttöön liittyvät vastuut voidaan käsittää nuorten ja vanhempien yhteisenä aihealueena.

Tulosten mukaan, ne nuoret joiden koulukeskiarvo kahdeksannella luokalla oli huono, joiden vanhemmat tupakoivat tai ystävät tupakoivat sekä ne nuoret, jotka asuivat yksinhuoltajaperheissä, todennäköisyys tupakoinnin lopettamiseen yhdeksännellä luokalla oli heikompaa ja he raportoivat suuremmista tupakkariippuvuuksista. Ne nuoret jotka ilmoittivat kahdeksannella luokalla heikompaa kyvykkyyttä kieltäytyä tupakoinnista eri tilanteissa (refusal self-efficacy) tai heillä ei ollut aikomusta lopettaa tupakointia lähitulevaisuudessa, todennäköisyys tupakoinnin lopettamiseen yhdeksännellä luokalla oli vähäisempää ja he raportoivat suuremmista tupakkariippuvuuksista. Myös ne nuoret, joiden asenteet tupakointia kohtaan olivat positiiviset ja jotka kokivat sosiaalista painetta tupakointia kohtaan, todennäköisyys suurempaan tupakkariippuvuuteen oli suurempaa. Heikosti koulussa menestyneiden nuorten riski aloittaa tupakointi, siirtyä vakituiseen tupakointiin sekä tulla tupakkariippuvaiseksi oli suurempaa verrattuna nuoriin jotka menestyvät hyvin koulussa. Tähän syynä voidaan pitää muun muassa sitä, että heikosti koulussa menestyvien nuorten sosiaalisessa ympäristössään tupakointi on yleisempää ja eri sosiaaliset tilanteet tarjoavat enemmän mahdollisuuksia tupakointiin. Tulevaisuudessa olisikin hyvä pohtia sosiaaliseen vaikuttamiseen pohjautuvien tupakoimattomuuteen tähtäävien ohjelmien käyttöä. Näissä ohjelmissa tulisi vahvistaa nuoren kykyä vastustaa tupakointiin tähtäävää sosiaalista painetta ja harjoitella kieltäytymistaitoja. Tärkeää olisi myös motivoida ja tukea tupakoivia vanhempia tupakoinnin lopettamiseen sekä antaa vanhemmille työkaluja tukea lastensa tupakoimattomuutta

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tarkemmin humalahakuisen juomisen vaikutuksia ateroskleroosin kehittymiseen keski-ikäisillä miehillä, krapulan yhteyttä aivohalvauksen riskiin, alkoholinkäytön yhteyttä aivohalvauksen riskiin verenpaineen ja painoindeksin eri tasoilla, sekä alkoholinkäytön yhteyttä aivohalvauskuolemien riskiin.
Tämä seurantatutkimus on osa laajempaa alkoholiepidemiologista FinDrink Study- projektia. Tutkimusjoukko muodostui Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study (KIHD)- hankkeen väestöotoksesta, jossa oli mukana kaksi keski-ikäisten miesten kohorttia. Alkututkimukset tehtiin ensimmäiselle kohortille (n=1166) vuosina 1984- 1986 ja toiselle kohortille (n=1516) vuosina 1986- 1989.
Humalahakuinen juominen oli yhteydessä kohonneeseen ateroskleroosin etenemiseen 11 vuoden seurannassa. Tilastollisesti merkitsevä yhteys havaittiin kaulavaltimoiden intima-mediakerroksen maksimipaksuuden muutoksen sekä ateroskleroottisten plakkien korkeuden suhteen niillä miehillä, jotka joivat vähintään 6 alkoholiannosta yhdellä kerralla. Jo yhden krapulan vuodessa havaittiin olevan yhteydessä aivohalvauksen kokonaisriskiin sekä erityisesti iskeemisen aivohalvauksen lisääntyneeseen riskiin. Koholla oleva verenpaine sekä ylipaino liittyivät aivohalvauksen riskiin nimenomaan alkoholia käyttävillä miehillä. Alkoholinkäyttökertojen ja aivohalvauskuolemien välillä oli selkeä yhteys. Aivohalvauskuoleman riski oli kohonnut niillä miehillä, jotka käyttivät alkoholia vähintään 2.5 kertaa viikossa.
Näissä tutkimuksissa havaittiin, että humalahakuinen juominen on yhteydessä ateroskleroosin etenemiseen. Verenpaineella, ylipainolla sekä alkoholinkäytöllä voi olla yhteisvaikutuksia aivohalvausriskin osalta. Lisäksi krapulat ja tiheämmät alkoholinkäyttökerrat liittyvät sekä aivohalvauksien että aivohalvauskuolemien kohonneeseen riskiin.
(Väitöskirjassa on tarkemmin esitetty työn tuloksia. Väitöskirja on parhaillaan painatuksessa ja toimitan sen säätiöllenne postitse myöhemmin.)

Päihteiden käyttö oli erilaista venäläis-, somalialais- ja kurdilaistaustaisissa väestöryhmissä koko väestöön verrattuna. Humalahakuinen alkoholin käyttö oli harvinaisempaa venäläis-, somalialais- ja kurditaustaisessa väestössä yleisväestöön verrattuna. Päivittäinen tupakointi oli venäläis- ja kurditaustaisilla miehillä yleisempää kuin yleisväestössä. Myös päihteiden käyttöä selittävät tekijät kuvautuivat eri väestöryhmillä osittain erilaisina.

Päihteiden käyttö oli yhteydessä masennus- ja ahdistuneisuusoireisiin sekä itsetuhoisiin ajatuksiin kurditaustaisten keskuudessa. Traumakokemukset olivat yhteydessä humalahakuiseen alkoholinkäyttöön kurditaustaisilla ja elinaikaiseen kannabiksen käyttöön venäläistaustaisilla. Koettu syrjintä oli yhteydessä alkoholinkäyttöön ja elinaikaiseen kannabiksen käyttöön vain kurditaustaisten keskuudessa.

Tutkimustulokset korostavat päihteidenkäytön yhteyksiä mielenterveyden ongelmiin ja traumaattisiin kokemuksiin, joita erityisesti humanitäärisistä syistä maahan muuttaneet saattavat kokea. Koetun syrjinnän ja päihteidenkäytön yhteys osoittaa, että syrjintä on merkittävä terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttava tekijä maahan muuttaneiden väestönosien keskuudessa. Koska päihteiden käyttöä esiintyi kaikissa tutkituissa väestöryhmissä, päihteiden käytön tapoja ei voi päätellä stereotypioiden perusteella esimerkiksi ulkoisista tekijöistä, minkä vuoksi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten tulisi kysyä päihteiden käytöstä kaikilta.

Tässä tutkimuksessa havaitsimme, että poikkileikkausasetelmassa ylipainoisilla ja lihavilla päivittäin tupakoivilla naisilla on suurempi vyötärönympärys kuin ei koskaan tupakoineilla samassa painoluokassa. Sama havainto tehtiin myös tupakoinnin lopettaneilla. Tupakointi lisäsi vyötärölihavuuden todennäköisyyttä silloinkin, kun iän, painoindeksin, alkoholin kulutuksen ja liikunnan vaikutus huomioitiin. Lisäksi havaitsimme painoindeksi x tupakointi-interaktion eli painoindeksi muokkaa tupakoinnin yhteyttä vyötärönympärykseen. Miehillä mitään näistä yhteyksissä ei havaittu. Nämä tulokset on julkaistu ”Smoking Status and Abdominal Obesity among Normal- and Overweight/Obese Adults: Population-based FINRISK Study” Preventive Medicine Reports-lehdessä 2016.

Isabell Rumrichin väitöskirja ”Maternal smoking, birth outcomes and later life health – Estimation of the Developmental Origin of Disease Burden” valmistui syksyllä 2019 ja hän väitteli Itä-Suomen yliopistossa helmikuussa 2020. Väitöskirja on kokonaisuudessaan täällä: https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/21758/urn_isbn_978-952-61-3275-4.pdf?sequence=1&isAllowed=y.Väitöskirja hyväksyttiin kunniamaininnalla ja Isabell Rumrich valittiin priimustohtoriksi Itä-Suomen yliopiston promootiossa kesäkuussa 2020.

Tutkimuksen keskeiset tulokset ja johtopäätökset

Tarttumattomien tautien tautitaakka on kasvussa kehittyneissä maissa. Vain osa tästä tautitaakasta selittyy tunnetuilla riskitekijöillä. Sikiökautisen ohjelmoitumisen paradigma viittaa siihen, että stressi ja erilaiset vauriot prenataalisen kehityksen aikana voivat vahingoittaa sikiötä ja lisätä herkkyyttä sairauksille myöhemmässä elämässä. Tupakansavun haitalliset vaikutukset on tunnettu jo pitkään, mutta raskausajan tupakoinnin pitkäaikaisvaikutuksista syntyvälle lapselle on toistaiseksi vähän tietoa. Raskausajan tupakointi on riskitekijä, johon on mahdollista vaikuttaa.

Tämän tutkimuskokonaisuuden tavoitteena oli käyttää sikiökautisen ohjelmoitumisen paradigmaa (developmental origin of health and disease (DOHaD) kehyksenä kehitysaikaisen altistumisen myöhemmän tautitaakan arviointiin. Erityisesti tavoitteena oli kuvata raskaudenaikaista tupakointikäyttäytymistä; arvioida alku- ja loppuraskaudessa tapahtuvan tupakoinnin vaikutuksia syntyvän lapsen syntymäkokoon ja mittasuhteisiin; sekä määrittää raskaudenaikaisen tupakoinnin aiheuttamaa tautitaakkaa lapsen myöhemmässä elämässä. Lisäksi arvioitiin suomalaisten rekisteritietojen käyttöä syntymäkohortin pitkäaikaisessa seurannassa.

MATEX-syntymäkohortti muodostettiin syntymärekisteristä sisältäen kaikki syntymät 1987 2016 aikavälillä (noin 1.7 miljoonaa äiti-lapsi paria). Äitien itse raportoimat tupakointitiedot ovat saatavilla vuosilta 1991 2016. Kohortti sisältää äitien sosiodemografiset tiedot sekä raskausaikaan ja synnytykseen liittyvät komplikaatiot ja diagnoosit. Lapsesta on saatavilla koko ja painotiedot, sikiön ikä ja sairausdiagnoosit seitsemän päivän ikään saakka.

Äitein raportoima raskausajan tupakointi vaihteli 13.8% ja 16.3% välillä (keskiarvo 15%) Suomessa vuosina 1991 2016. Tällä aikavälillä naisten tupakoinnin lopettaminen ensimmäisen kolmanneksen aikana lisääntyi 2%:sta 7%:iin. Nuoret ja alemmassa sosioekonomisessa asemassa olevat äidit tupakoivat muita enemmän. Ensiraskauden aikana tupakoivista äideistä noin 40 % ei tupakoinut toisen raskauden aikana.

Raskausajan tupakointi oli yhteydessä muutoksiin vauvan kehon mittasuhteissa, mikä näkyi kohonneena paino-pituus suhteena (ponderaali-indeksi; OR 1.26, 95%LV 1.23-1.28), alentuneena aivojen tilavuuden ja kehon painon suhteena (OR 1.11; 1.07-1.15) ja kohonneena päänympärys-pituus-suhteena (OR 1.22; 1.19-1.26). Tulos viittaa voimakkaampaan pituuden ja aivojen koon pienenemiseen verrattuna painon alenemiseen. Koko raskauden kestäneen tupakoinnin riskisuhde olit selkeämpi kuin pelkän alkuraskauden. Vaikka tupakoinnin lopettaminen alkuraskauden aikana vähensi ennenaikaisen syntymän riskin taustatasolle, yhteys kehon mittasuhteiden muutokseen säilyi viitaten pienempään aivojen kokoon ja tupakoinnin lopettamisen rajalliseen mahdollisuuteen estää varhaisessa raskaudessa syntyneitä vahinkoja.

Ketjutetussa riskimallissa raskausajan tupakointi yhdistettiin välillisiin riskitekijöihin (alhainen syntymäpaino, ennenaikainen syntymä ja lapsuusiän ylipaino) ja lapsen myöhempään sairastavuuteen. Raskausajan tupakointi ja välilliset riskitekijät olivat yhteydessä sydän- ja verisuonisairauksiin, diabetekseen, syöpään, astmaan sekä mielenterveyteen. Kun suorat ja ketjutetut yhteydet huomioidaan, noin 1200 haittapainotettua elinvuotta (DALY) menetettiin raskaudenaikaiseen tupakointiin liittyen Suomessa vuonna 2017.

Suomessa terveysrekisterit tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet sikiöaikaisen altistumisen myöhempien vaikutusten tutkimiseen linkittämällä syntymärekisteri muihin terveysrekistereihin

Yhteenvetona voidaan todeta, että raskausajan tupakointi selittää myöhempää kroonisten sairauksien riskiä. Varhaisen raskauden aikainen herkkyys tupakansavun haitoille korostaa tupakoinnin lopettamisen merkitystä ennen raskautta. Tulokset vahvistavat käsitystä sikiökehityksen herkkyydestä haitallisille altisteille. Raskausajan tupakointi on esimerkki varhaisista riskitekijöistä, joiden osuutta aikuisiän sairauksien syntyyn on syytä edelleen tutkia tarkemmin.

Kolmivuotiseksi suunnitellun tutkimushankkeeseen kaksi ensimmäistä käsikirjoitusta on submittoitu vertaisarvioitavaksi Sleep Medicine ja Sleep julkaisuihin ja yksi liittyen väitöskirjaopiskelijani opinnäytetyöhön on julkaistu Journal of Youth and Adolescence lehdessä. Näistä tutkimus ”Associations between circadian rhythms, genetic tendency for morningness and physical activity from early to late adolescence” vastaa avoimiin kysymyksiin kuinka yksilöllinen vuorokausirytmi preferenssi ja toteutunut uni-valverytmi sekä geneettinen tendenssi aamuisuuteen vaikuttavat fyysiseen aktiivisuuteen ja liikuntatottumuksiin varhaisnuoruudesta myöhäisnuoruuteen. Tutkimustulokset osoittavat, että suomalaisnuorilla iltaisuus on yhteydessä alhaisempaan fyysiseen aktiivisuuteen sekä aktigrafilla mitatun liikkumattomuuden, kevyen ja raskaamman liikunnan että itse-raportoitujen yleisten liikuntatottumusten suhteen. Pitkittäisanalyysit osoittivat liikunnan laskevan 12-vuotiaasta 17-vuotiaaksi erityisesti iltavirkkunuorilla. Toteutunut uni-valverytmi tai geneettinen taipumus aamuisuuteen eivät vaikuttaneet merkittävästi iltavirkkujen heikompaan liikkumiseen. Lisäksi, fyysisen aktiivisuuden lasku nuoruudessa oli voimakkaampaa pojilla kuin tytöillä. Interventioiden tulisi kiinnittää huomiota erityisesti iltavirkkujen nuorten fyysisen aktiivisuuden tukemiseen, sillä liikkumattomuus altistaa monille terveyshaitoille joilla voi olla kauaskantoiset terveydelliset seuraukset. Iltavirkkujen alhainen liikkuvuus on siitäkin syystä huolestuttavaa, sillä iltavirkkuus on yleistä nuoruudessa.
Toinen submittoitu käsikirjoitus “Increases in eveningness and insufficient sleep among adults: a population-based study across the 10-year period of 2007 to 2017” tarkastelee unen pituuden, riittämättömän unen, vuorokausirytmi preferenssien ja tavanomaisen uni-valverytmin muutosta 10-vuoden aikavälillä suomalaisessa aikuisväestössä. Tutkimus osoittaa unen pituuden laskeneen ja riittämättömän unen sekä iltavirkkuuden lisääntyneen suomalaisessa aikuisväestössä vuodesta 2007 lähtien sekä miehillä että naisilla ja jokaisessa 10-vuotisikäryhmissä 25-74 vuotiaiden keskuudessa. Unen määrän lyhentyminen ja tunne riittämättömästä unesta on korostunut erityisesti nuoremmissa aikuisikäluokissa ja iltaisuus lisääntynyt erityisesti vanhemmissa ikäluokissa. Yleisesti, iltaisuus on suomalaisessa aikuisväestössä yleisintä nuorilla aikuisilla ja naisten keskuudessa. Nämä havaitut muutokset unessa ja vuorokausirytmityyppien frekvensseissä ovat huolestuttavia, sillä lyhytunisuus, riittämätön uni ja iltavirkkuus ovat yhteydessä moniin terveysriskeihin ja lisäävät terveydenhuollon tulevaa taakkaa.
Tutkimushankkeeseen linkittyvä artikkeli ”Bidirectional Relationship of Sleep with Emotional and Behavioral Difficulties: A Five-year Follow-up of Finnish Adolescents”, joka tulee olemaan ensimmäinen osajulkaisu väitöskirjaohjattavani Laura Kortesojan väitöskirjaan, julkaistiin tämän vuoden helmikuussa arvostetussa Journal of Youth and Adolescent lehdessä. Tutkimus käsittelee unen ja käyttäytymisongelmien yhteyttä pitkittäisesti suomalaisessa lapsuudesta myöhäisnuoruuteen. Tutkimuslöydökset osoittavat lyhytunisuuden altistavan lapsuuden ja nuoruuden aikana käyttäytymishäiriöille jotka puolestaan altistavat myöhemmille unihäiriöille. Tutkimus osoittaa miten unen pituus, psykososiaalinen kehitys ja unen häiriintyminen linkittyvät toisiinsa lapsuudessa/nuoruudessa keskinäisten vuorovaikutusten kautta.
Parhaillaan valmistelen tutkimusta, kuinka vuorokausirytmi on yhteydessä sairaalahoitoihin vaativiin mielenterveysongelmiin. Alustavat tutkimuslöydökset osoittavat iltavirkkuuden lisäävän merkittävästi riskiä joutua sairaalahoitoon mielenterveysongelmien takia. Tarkoituksena on selvittää tarkemmin mitkä tekijät iltavirkkuuteen liittyen johtavat terveydenhuollon rasittumiseen ja minkälaisia interventiomahdollisuuksia olisi ennaltaehkäistä yksilölliseen vuorokausirytmiin liittyviä terveyshaittoja.

Rahoitin Juho Vainion Säätiön apurahalla osaa väitöskirjatutkimuksestani, jossa selvitettiin nukkumisessa tapahtuvia muutoksia eläkkeelle siirtymisen yhteydessä. Juho Vainion Säätiön apuraha mahdollisti väitöskirjani viimeisen artikkelin viimeistelyn sekä väitöskirjani yhteenveto-osion laatimisen ja sitä myötä koko väitöskirjan viimeistelyn yhteensä viiden kuukauden aikana aikavälillä 1.7.-31.12.2019. Puolustan väitöskirjaani julkisessa väitöstilaisuudessa syyskuussa 2020.

Apurahajakson aikana analysoin ja raportoin tuloksia liittyen siihen, miten unen kesto ja unen ajoittuminen muuttuvat eläkkeelle siirtymisen yhteydessä ranteessa pidettävillä liikemittareilla tehtyjen mittausten perusteella. Tutkimuksessa eläkeiän kynnyksellä olevia työntekijöitä seurattiin näillä mittauksilla toistuvasti ennen ja jälkeen eläkkeelle siirtymisen. Aikaisemmin aihetta on tutkittu ainoastaan itsearvioidun unen perusteella ja tutkimuksessani unessa tapahtuvia muutoksia voitiin ensimmäistä kertaa tarkastella objektiivisesti, jolloin voitiin havaita myös hienovaraisempia muutoksia unessa ja välttää itsearvioihin liittyvää epätarkkuutta.

Tutkimuksessa havaittiin, että eläkkeelle siirtymisen yhteydessä unen kesto lisääntyi noin 25 minuutilla. Unen kesto lisääntyi erityisesti verrattuna eläköitymistä edeltäviin työpäiviin ja keskimäärin eläkkeellä nukuttiin noin 40 minuuttia pidempään kuin työpäivinä. Merkittävää oli myös se, että unen kesto lisääntyi lähes kaikilla tutkimukseen osallistuneilla eläkkeelle siirtymisen yhteydessä. Ainoastaan pienellä osalla eläköityneistä, noin 13 prosentilla, unen keston ei havaittu muuttuvan lainkaan. Nämä henkilöt ovat mahdollisesti luonnostaan lyhytunisia eikä heillä ole tarvetta pidemmälle yöunelle, vaikka mahdollisuudet siihen lisääntyvätkin eläkkeelle siirtymisen myötä. Myös nukkumisen ajoittumisessa havaittiin muutoksia, sillä univalverytmi siirtyi useilla myöhäisemmäksi kuin aiemmin työuran aikana. Työpäiviin verrattuna eläkkeellä mennään nukkumaan keskimäärin noin 40 minuuttia myöhemmin ja herätään noin puolitoista tuntia myöhemmin. Unen keston lisääntyminen eläkkeelle siirtymisen jälkeen näyttäisikin liittyvän nimenomaan siihen, että aamuisin nukutaan pidempään. Nukkumisessa eläkkeelle siirtymisen yhteydessä tapahtuvia muutoksia vaikuttaisikin selittävän erityisesti se, että eläköitymisen jälkeen on mahdollista nukkua itselleen sopivina aikoina, kun työaika ei määrittele nukkumisen ajankohtaa.

Kaiken kaikkiaan väitöskirjatutkimuksessani havaittiin, että unen kesto lisääntyi eläkkeelle siirtymisen yhteydessä sekä itsearvioiden että objektiivisempien liikemittarimittausten perusteella. Univaikeuksien esiintyvyys väheni eläköitymisen jälkeen ja erityisesti vähenivät liian aikaiset aamuheräämiset ja virkistämätön uni. Myös huolien vuoksi valvomisen ja päiväaikaisen väsyneisyyden havaittiin vähenevän. Tutkimuksessa havaittiin myös, että eläköitymistä edeltävistä tekijöistä lyhyt unen kesto, työn kuormittavuus ja heikko itsearvioitu terveys ennen eläköitymistä olivat erityisesti yhteydessä unessa tapahtuviin muutoksiin eläköidyttäessä. Väitöskirjatutkimukseni tulokset osoittavat, että ikäperusteinen eläköityminen tarkoittaa monille muutosta kohti pidempää yöunta ja univaikeuksien vähentymistä.

Tutkimuksessa tutkittiin 12 ja 16-17-vuotiaiden nuorten unta pitkittäisasetelmassa. Tutkimukseen osallistui 12-vuotisseurannassa 450 ja 16-17-vuotisseurannassa 200 (77% kutsutuista) nuorta, joiden unta on mitattu myös 8- vuotiaana. Aineisto mahdollistaa kehityksellisten uniprofiilien tarkastelun, sekä unen ja hyvinvoinnin vastavuoroisten yhteyksien analysoinnin. Tässä seurannassa teimme uniaktigrafitutkimuksen lisäksi uni-EEG -tutkimuksen tutkittavien kotona, joka mahdollisti unen monitieteisen ja syvällisen tarkastelun. Maailmanlaajuisesti, kyseessä on yksi suurimpia väestöpohjaisia nuorten pitkittäisiä uni-EEG aineistoja. Tässä tutkimuksen vaiheessa kiinnitettiin erityistä huomiota unen rakenteeseen, unenaikaiseen aivoaktivaatioon (unikehrät) sekä tarkasteltiin unen ja muistikonsolidaation sekä unen ja kognitiivisen prosessoinnin välisiä yhteyksiä. Tarkastelun kohteena on myös vuorokausirytmi sekä sen yhteydet hyvinvointiin nuoruusiässä. Geneettiset ja hormonaaliset analyysit ovat myös aineistossa mahdollisia. Teimme tutkimuksen laajempana kuin suunniteltu, ja tutkimuksen nuoria koskeva aineisto valmistui joulukuussa 2015. 12-vuotisseurannan tuloksia on julkaistu parhaissa kansainvälisissä unilehdissä. Nuorten seurannan tulokset ovat valmistuneet ja niitä esitellään ensimmäisen kerran Euroopan unitutkimusseurojen kongressissa syyskuussa Bolognassa. Tätä seuraa julkaisuprosessi unitutkimuslehdissä.

1. A 6-month regular aerobic exercise intervention helps to improve both objective and subjective sleep quality among overweight men with chronic insomnia symptoms, regardless of change in body weight or fat mass. The improvement is mainly demonstrated as eased difficulty of initiating sleep.
2. A 6-month diet intervention by reducing energy intake and optimizing diet composition improves sleep quality among overweight men with chronic insomnia symptoms, particularly on curtailing objective sleep onset latency. The improvement in sleep through diet intervention may partly be attributed to the controlled body weight and fat mass.

We investigated genetically identical young adult twin pairs who differ substantially in body mass index (BMI). The co-twins in a pair were raised in the same household, they have the same age, sex, and DNA. During this grant period we assessed their eating and sleeping behaviors. With this design, we can expose which behavioral differences associated with their BMI differences, regardless of the influences of age, sex, DNA, and family environment.

The co-twins with higher BMI displayed:
– higher disinhibited eating (loss of control over eating)
– higher binge eating (overeating in a short amount of time with negative emotional consequences)
– higher body dissatisfaction
– difficulties to eat according to their needs
– shorter sleep
– higher tiredness
– more frequent and severe snoring
– a chronotype closer to eveningness

In summary, unhealthier eating and sleeping behavioral traits were associated with BMI differences, regardless of age, sex, DNA, and upbringing. Note that these are findings from a cross-sectional study design and do not allow interpretation regarding causality.

The eating behavior results are published: https://doi.org/10.1017/thg.2019.43
The results regarding sleep are currently under revision for resubmission to the Sleep Health journal.

Tutkimme raskausdiabeteksen ja äidin ylipainon vaikutuksia lapsen terveyteen ja ravitsemukseen nuorena aikuisena. Verrokkeina toimivat tavanomaisesta raskaudesta syntyneet kontrollit.
Havaitsimme viitteitä insuliiniresistenssistä (paastoverensokeri ja insuliini olivat koholla) ja aterogeenisen veren rasvaprofiilin (matalammat Lipoproteiini (a) ja Apo A1, HDL-kolesteroli ja sukupuolihormoneja sitova globuliini eli SHBG tasot) nuorilla aikuisilla joiden äideillä oli raskausdiabetes. Nuorilla aikuisilla joiden äideillä oli ylipainoa raskauden alkaessa paasto-sokeri ja insuliini olivat koholla, tämä löydös selittyi lapsen epäterveellisemmällä kehonkoostumuksella.
Kartoitimme myös hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin toimintaa, ja totesimme matalammat kortisoli-tasot niillä henkilöillä joiden äideillä oli ylipainoa alkuraskaudessa, etenkin aamuarvoissa ero oli selvä.
Lisäksi tutkimme ravitsemusta ja ruokavaliota. Nuorilla aikuisilla joiden äideillä oli raskausdiabetes tai ylipainoa raskauden alkaessa ravitsemus ja ruokailutottumukset olivat laajalti samankaltaisia verrokkeihin nähden. Miehillä joiden äideillä oli ylipainoa alkuraskaudessa, oli suurempi päivittäinen hiilihydraattien saanti.

Tämän väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että ikä, paino, pituus, seerumin 25-hydroksi-D-vitamiini (S-25(OH)D), fyysinen aktiivisuus, tupakointi ja alkoholin käyttö sekä menopaussi ja mahdollisen hormonikorvaushoidon kesto naisilla olivat yhteydessä ultraäänen vaimentumaan (BUA) ja nopeuteen (SOS) kantaluussa. Ikä, pituus, paino tai vyötärön ympärys, kantaluun ultraääni-indeksi (QUI), S-25(OH)D sekä kaatumisalttiuteen liittyvät tekijät, kuten maksimaalinen kävelynopeus, Parkinsonin tauti ja keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden lukumäärä olivat lonkkamurtumia itsenäisesti ennustavia tekijöitä. Lisäksi synnyttäneisyys oli yhteydessä pienempään lonkkamurtumariskiin postmenopausaalisilla naisilla. Iäkkäillä (75 vuotta täyttäneillä) henkilöillä lonkkamurtumia ennustavia tekijöitä olivat ikä, maksimaalinen kävelynopeus ja vähintään kolmen keskushermostoon vaikuttavan lääkkeen käyttö.
Ikä oli vahvin yksittäinen lonkkamurtumaa ennustava tekijä. Kun iän, sukupuolen, pituuden ja vyötärön ympäryksen sisältävään malliin lisättiin QUI tai kaatumisalttiuteen liittyvät tekijät (maksimaalinen kävelynopeus, Parkinsonin tauti ja keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden lukumäärä), mallin selitysaste parani merkitsevästi. Toisaalta QUI ei oleellisesti parantanut mallin selityskykyä kun kaatumisriskiin liittyvät tekijät oli siinä otettu huomioon.
Tämän tutkimuksen perusteella kantaluun ultraäänimittaus ennustaa lonkkamurtumariskiä suomalaisessa aikuisväestössä. Mittauksen tuoma lisäarvo on kuitenkin pieni kun arvioinnissa otetaan huomioon kaatumisen riskitekijät.

Vuonna 2010 myönnetyn Juho Vainion säätiön apurahan turvin on Suomen sotaveteraanien terveys ja toimintakykytutkimusaineistosta selvitetty seurantatutkimukseen osallistuneiden sotaveteraanien koettua terveyttä ja toimintakykyä sekä koetun terveyden muutoksiin vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksessa todettiin, että seuranta aikana sotaveteraanit eivät raportoineet merkittävää itse koetun terveydentilan tai toimintakyvyn huononemista. Erityisesti sairastuminen sydän- ja verisuonitauteihin, kävelyvaikeuksien lisääntyminen, neurologiset sairaudet ja laitoshoitoon joutuminen olivat tekijöitä, jotka heijastuivat koetun terveyden huononemisena. Vuoden 2012 apurahan turvin aineiston analysointia jatkettiin erityisesti tarkastelemalla toimintakykyyn ja sen muutoksiin vaikuttavia tekijöitä. Perustoiminnoista suoriutumista vaikeuttivat ensisijaisesti neurologiset sairaudet, kävelyvaikeudet ja tuki- ja liikuntaelinten sairaudet. Käytännön arkisista toiminnoista kuten kaupassa käynnistä, siivouksesta yms huolehtimiskykyyn vaikuttivat eniten kävelyvaikeudet. Aineistoon on apurahan turvin myös suunnitelman mukaisesti päivitetty tutkimukseen osallistuneiden veteraanien kuolinsyytiedot. Niiden avulla tarkasteltiin mitkä terveyden ja toimintakyvyn osa-alueet ennustivat eniten kokonaiskuolleisuutta, kuolleisuutta sydän- ja verisuonitauteihin ja ulkoisiin kuolinsyihin. Jälleen kävelyvaikeudet nousivat esiin myös kuolleisuutta eniten ennustavana tekijänä. Naisveteraaneilla sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta ennusti myös yhtäaikainen sairastavuus moniin kroonisiin sairauksiin. Kaatumiskokemukset ja taipumus kaatumisiin ennusti eniten tapaturmaisia kuolemia. Tämän tutkimuskokonaisuuden perusteella voidaan todeta, että iäkkäiden fyysisen toimintakyvyn säilyminen, joka näissä analyyseissä on näkynyt eniten kävelykykynä, on ensiarvoisen tärkeä hyvän oman terveyden kokemisen, perustoiminnoista suoriutumisen, käytännön askareista suoriutumisen ja myös pitkän eliniän ennusteen kannalta. Hyvä fyysinen toimintakyky vähentää myös kaatumisia ja näinollen on yhteydessä myös tapaturmien ja tapaturmaisten kuolemien vähenemiseen.
Tutkimushankkeessa valmistuneet osajulkaisut:
1) Leskinen R, Laatikainen T, Tuomilehto J, Nissinen A, Peltonen M, Koistinen P, Antikainen R. Trends in health status and the use of services among the 80-84-year-old Finnish war veterans during 1992 and 2004. Scandinavian Journal of Public Health 2010;20:1-8.
2) Leskinen R, Antikainen R, Peltonen M, Sippola R, Jousilahti P, Laatikainen T. Determinants of changes in self-rated health among Finnish war veterans. Results from the Veteran Project 1992 and 2004 surveys. Archives of Gerontology and Geriatrics 2012; 55(2):343-8.
3) Leskinen R, Laatikainen T, Peltonen M, Levälahti E, Antikainen R. Prevalence, predictors and covariates of functional status impairment among Finnish Second World War veterans during 1992-2004. Age Ageing 2013;42(4):508-14.
4) Leskinen R, Laatikainen T, Peltonen M, Levälahti E, Antikainen R. Self-reported Walking Difficulties Predict Late-life Mortality among Finnish War Veterans. Results from the Veteran Project 1992 Survey. JAGS, in press.