Väitöskirjatutkimuksen ensimmäisessä osatyössä tunnistettiin PARK2-geenin sisällä oleva variantti, joka muuntelee ravinnon sisältämien rasvahappojen ja LDL-kolesterolin välistä yhteyttä. Vaikutus näytti välittyvän erityisesti linolihapon kautta ja kohdistuvan pieniin LDL-partikkeleihin. Väitöskirjatutkimuksen toisessa osatyössä saatiin vahvistusta hiiritöissä tehdyille havainnoille, joiden mukaan MC1R vaikuttaa verisuoniterveyteen. Hyödyntämällä genetiikkaa osoitimme, että geenivariantti vaikuttaa verisuoniterveyteen myös ihmisillä.Väitöskirjatyön kolmannessa osatyössä tunnistettiin 17 uutta lokusta, jotka assosioituivat sytokiinitasoihin populaatioaineistossa. Tunnistimme potentiaalisia uusia lääkevaikutuskohteita, jotka laajentavat jo käytössä olevien lääkkeiden indikaatioita ja avaavat mahdollisuuksia uusien lääkeaineryhmien kehittämiselle. Näitä lääkevaikutuskohteita targetoimalla saattaa olla mahdollista hoitaa autoimmuunisairauksia ja syöpää. Osatyö paljasti myös aiemmin tuntematonta biologiaa, joka liittyy immuunijärjestelmän toimintaan ja autoimmuunisairauksiin.

During a mean follow-up period of 18 years, 299 cases of gastric cancer and 235 cases of pancreatic cancer were found. There was a non significant inverse association between coffee consumption and risk of gastric cancer among men but not in the women. The multivariate-adjusted hazard ratio of stomach and pancreatic cancer incidence for >10 cups of coffee per day compared with non drinkers were 0.75 (95% CI, 0.40-1.41) (P for trend = 0.19) and 0.82 (95% CI, 0.38-1.76) (P for trend = 0.95) for the combined population of men and women respectively. In conclusion, our results showed no adverse effects or protection of coffee drinking associated with gastric or pancreatic cancer in this population with the highest average coffee consumption in the world.

This dissertation was based on the following original communications, which are referred to in the text by the Roman numerals I-V
• Obesity is associated with eating more, particularly more energy-dense foods and with exercising less at high intensities (I, II, V).
• Twin pairs who differed in the amount of food they consumed displayed the largest intrapair difference in BMI and WC and eating more (overall) was the strongest predictor of intrapair differences in obesity measures as indicated by multivariate regression analysis (I).
• Simple questions about co-twin comparisons of eating and physical activity behaviors showed highly significant associations with obesogenic dietary and activity behaviors, but there were few associations with these behaviors as assessed by the FFQs or by the 3-day diaries. Thus, the inclusion of mutual responses of twins, and possibly by other proxy respondents may improve the accuracy of the assessment of these behaviors that have previously relied on self-reports (I & II).
• Obesity-related underreporting of habitual energy intake and overreporting of physical activity can conceal real differences in true energy intake and exercise behaviors between obese and lean subjects (II).
• Higher dietary n-3 PUFA intake is related to reduced serum TG concentrations and a favorable lipoprotein subclass distribution in terms of VLDL and HDL (III &V).
• Higher scores on a dietary pattern that loaded highly on pizza, hamburger, fried potatoes or French fries, salty snacks, sweets and licorice were associated with higher serum TGs concentrations, smaller VLDL particles, smaller LDL particles and higher concentrations of small HDL particles independent of adiposity and other lifestyle factors, which can be seen as unfavorable in terms of CVD risk (V).
• Obesity is an important determinant of an atherogenic lipid and lipoprotein subclass profile. The accumulation of liver fat was particularly associated with increased concentrations of total cholesterol, LDL-C and ApoB (IV).
• Within MZ twin pair analysis revealed that many of the observed associations were independent of the potential confounding effects of genotype and shared environmental factors (I-V).

– Pääkomponenttianalyysimenetelmää käyttäen DIPP -tutkimukseen osallistuneilla äideillä erotettiin kolme erilaista ruokavaliotyyliä. Nämä tyylit eivät olleet tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä lapsen allergisten sairauksien riskiin (astma, allerginen nuha, vinkuna ja allerginen ihottuma). Klusterianalyysimenetelmää käyttäen voitiin nimetä myöskin kolme erilaista ruokavaliotyyliä. Näiden tyylien ja lapsen allergisten sairauksien riskin välillä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. (Erkkola M, Nwaru B, Nevalainen J, ym. Dietary patterns during pregnancy in relation to the risk of allergic outcomes and asthma in the offspring. Käsikirjoitus).
– Äidin raskaudenaikainen vähäinen vihreiden lehtivihannesten, omenahedelmien ja suklaan kulutus on yhteydessä lapsen lisääntyneeseen vinkunan riskiin 5 vuoden iässä. Kyseisiä ravintotekijöitä yhdistää korkea polyfenolipitoisuus. (Erkkola M, Nwaru BI, Kaila M, ym. Risk of asthma and allergic outcomes in the offspring in relation to maternal food consumption during pregnancy: a Finnish birth cohort study. Pediatr Allergy Immunol 2012;23:186-94.)
– Sosiodemografiset tekijät määrittävät naisten ruokavalintoja voimakkaammin ja laajemmin raskauden kuin imetyksen aikana. Vahvimmin ruokavalintoihin ovat raskauden aikana yhteydessä äidin tupakointi, aviosääty ja äidin ikä. Imetyksen aikana ruokavalintoja määrittävät äidin painoindeksi raskauden alussa, äidin tupakointi sekä asuinalueen kaupungistumisaste. (Prasad M, Erkkola M, Kautiainen S, ym. Sociodemographic and lifestyle determinants of dietary choices during pregnancy. Käsikirjoitus).
– Äidin raskaudenaikainen D-vitamiinin saanti ruoasta suojaa syntyvää lasta astmalta ja allergiselta nuhalta. D-vitamiinivalmisteista saatu D-vitamiini ei antanut vastaavaa suojaa. (Erkkola M, Kaila M, Nwaru BI, ym. Maternal vitamin D intake during pregnancy is inversely associated with asthma and allergic rhinitis in 5-year-old children. Clin Exp Allergy 2009;39:875-82.)
– Äidin raskaudenaikainen sitrushedelmien kulutus voi lisätä lapsen allergisen herkistymisen riskiä. D-vitamiinin saanti puolestaan näyttäisi suojaavan herkistymiseltä. (Nwaru BI, Ahonen S, Kaila M, Erkkola M, ym. Maternal diet during pregnancy and allergic sensitization in the offspring by 5 years of age: a prospective cohort study. Pediatr Allergy Immunol 2010;21:29-37.)
– Äidin raskaudenaikaisen ruokavalion rasvahappojen laatu näyttäisi olevan yhteydessä syntyvän lapsen astman ja allergisen nuhan riskiin. Näyttö on kuitenkin osin ristiriitaista ja vaatii tuekseen lisätutkimuksia. (Nwaru BI, Erkkola M, Lumia M, ym. Maternal intake of fatty acids during pregnancy and allergies in the offspring. Br J Nutr 2012;108:720-32. ja Lumia M, Luukkainen P, Tapanainen H, ym. Dietary fatty acid composition during pregnancy and the risk of asthma in the offspring. Pediatr Allergy Immunol 2011;22:827-35.).
– DIPP-tutkimuksen aineistossa äidin raskaudenaikainen antioksidanttien saanti ei ollut yhteyttä lapsen allergisten sairauksien riskiin. (Nwaru B, Erkkola M, Ahonen S, ym. Intake of antioxidants during pregnancy and the risk of allergies and asthma in the offspring. Eur J Clin Nutr 2011;65:937-43.).

Johtopäätökset: Olemme osoittaneet DIPP-tutkimuksen aineistossa, että ravitsemuksella nimenomaan varhaislapsuudessa, mahdollisesti jo sikiöaikana, on merkitystä allergisten tautien kehittymisessä. Raskaudenaikainen ravintoaineiden saanti, erityisesti D-vitamiinin saanti näyttäisi olevan yhteydessä lapsen allergisten sairauksien riskiin. Ruoka-ainetasolla äidin raskaudenaikainen polyfenolipitoisten elintarvikkeiden kulutus näyttäisi suojaavan lasta vinkunan riskiltä. Ravintotietojen liittäminen allergisten sairauksien syntyprosessiin on erittäin haastavaa ja myös käytetyt analyysimenetelmät määrittävät osin tuloksia. Tulevaisuudessa tarvitaan innovatiivisia ratkaisuja reikäisen ja mittausvirheistä kärsivän altisteaineiston hallitsemiseksi yhdessä sekoittavien ja muovaavien tekijöiden kanssa.

Apurahakauden aikana on jatkettu/aloitettu seuraavia tutkimuksia:
1) Millaiset ovat erilaisten ravintorasvojen kulutuksen pitkittäisvaikutukset muistihäiriöille, dementia/AT-riskille ja depressiolle (CAIDE-aineisto).
2) Millainen on kahvin juomisen pitkittäisvaikutus muistihäiriöille, dementia/AT-riskille ja depressiolle (CAIDE-aineisto).
3) Miten CAIDE Dementia Riskimittarin ja Terveellisen Ruokavalioindeksin yhdistelmä ennustaa myöhäisiän dementiaan sairastumisriskiä keski-ikäisessä väestössä (CAIDE-aineisto).
4) Kuinka useat ravitsemustekijät (seurantatutkimustieto) ja ravintolisät (tiedot kliinisistä kokeista) voisivat suojata dementialta/Alzheimerin taudilta/lievältä muistihäiriöltä (MCI)/kognitiiviselta heikentymiseltä myöhäisiässä; yhteenvedon kokoaminen (systemaattinen kirjallisuuskatsaus).
5) Kuinka kahvin juominen keski-iässä on yhteydessä dementiaan liittyviin aivomuutoksiin (kuten valkean aineen muutoksiin ja sisemmän ohimolohkon surkastumiseen) magneettikuvauksessa (MRI) myöhäisiällä (CAIDE-aineisto).

Tutkimustyön tuloksia (CAIDE Risk Score + Healthy Diet –index) on esitelty Kuopio Alzheimer Symposiumissa kesäkuussa 2015: CAIDE Dementia Riskimittarin (mukaanlukien ikä, sukupuoli, koulutus, kohonnut verenpaine, lihavuus, kohonneet kolesteroliarvot, fyysinen aktiivisuus, ja APOE genotyyppi) ja Terveellisen Ruokavalioindeksin (sisältäen usein ravintotekijöitä) yhdistelmä ennustaa myöhäisiän dementiaa hyvin keski-ikäisessä väestössä. Myös muiden tutkimusten osalta on saatu alustavia tuloksia apurahakauden aikana: esim. kohtalainen kahvin juominen keski-iässä näyttäisi liittyvän pienentyneeseen sisemmän ohimolohkoatrofian riskiin 28 vuotta myöhemmin. Analyysejä on jatkettu Juho Vainion Säätiön apurahakauden jälkeen, ja artikkelien kirjoitus on edennyt siten, että vuoden 2017 aikana ainakin kolme artikkelia tullaan julkaisemaan tieteellisesti korkeatasoisissa lehdissä.

Lapsilla, jotka saivat korkeampaa varhaislapsuuden D-vitamiinilisää (30 µg/pv), oli hitaampi pituuskasvu sekä päänympäryksen kasvu puolen vuoden iästä vuoden ikään asti, kuin lapsilla jotka saivat suosituksen mukaista D-vitamiinilisää (10 µg/pv). Pituuskasvussa ei ollut eroa enää kahden vuoden iässä mutta korkeampaa annosta saaneiden lasten painon ja pituuspainon kehitys oli nopeutunutta verrattuna alempaa D-vitamiiniannosta saaneisiin. Lapset, joilla oli 2-vuotiaana korkea veren D-vitamiinipitoisuus (25-hydroksi-D-vitamiini (25OHD) >121/125 nmol/l) olivat lyhyempiä, kevyempiä ja laihempia verrattuna vertailuryhmään (25OHD 50-74.9/<81.2 nmol/l). Myös raskausajan D-vitamiinipitoisuus oli yhteydessä lapsen kasvuun kahden vuoden iässä. Lapset, joiden äideillä oli alkuraskaudessa ollut korkea veren D-vitamiinipitoisuus (>125 nmol/l), olivat 2-vuotiaana kevyempiä ja laihempia verrattuna lapsiin, joiden äideillä D-vitamiinipitoisuus oli riittävä (50-74.9 nmol/l). Käänteinen U-käyrän muotoinen yhteys D-vitamiinin ja kasvun välillä oli havaittavissa. Liian matalat sekä korkeat D-vitamiinipitoisuudet olivat yhteydessä hidastuneeseen kasvuun.
Viimeaikaisissa tutkimuksissa on löydetty uusi merkkiaine joka mahdollisesti indikoi lasten pituuskasvua; kollageeni X biomarkkeri (collagen X biomarker, CXM). CXM on tyypin X kollageenin osa, jota erittyy verenkiertoon kasvulevyistä aktiivisen kasvun aikana, kun kollageenia hajotetaan juuri ennen kudoksen mineraalistumista. D-vitamiinin vaikutusmekanismi kasvuun voi löytyä kasvulevyjen toiminnasta ja siksi me tutkimme CXM:n pitoisuuden 1- ja 2-vuotiaiden lasten verinäytteistä. CXM kyllä korreloi pituuskasvun kanssa mutta heikosti ensimmäisen elinvuoden aikana ja voimakkaammin toisen elinvuoden aikana. D-vitamiiniannos muokkasi tätä yhteyttä mutta epäjohdonmukaisella tavalla. CXM ei ollut yhteydessä lasten luustomarkkereihin, kuten sääriluun mineraalitiheyteen. CXM ei todennäköisesti selitä D-vitamiinin kasvua hidastavaa vaikutusta.
Tutkimme myös lasten rautatasoa ja siihen vaikuttavia tekijöitä, erityisesti ravitsemustekijöitä, lasten ollessa 1- ja 2-vuotiaita. Raudanpuutos (veren ferritiini <10 μg/l) todettiin 14%:lla 1-vuotiaista ja 20%:lla 2-vuotiaista. Raudanpuuteanemiaa (ferritiini <10 μg/l ja hemoglobiini <112 g/l) oli vain 3%:lla molemmissa ikäryhmissä ja vastaa kansainvälisiä arvioita. Yksivuotiaista lapsista, 30% sai rautaa vähemmän kuin keskimääräinen tarve (5 mg/pv). Raudansaannin ja ferritiinin välinen korrelaatio oli voimakkaampi raudanpuutteisilla lapsilla verrattuna ei-raudanpuutteisiin lapsiin, mikä viittaa tehostuneeseen raudan imeytymiseen suolistossa raudanpuutteisilla. Imetys oli yleisempää raudanpuutteisilla (63%) kuin ei-raudanpuutteisilla lapsilla (35%). Tiheä maitotuotteiden käyttö 2-vuotiaana oli yhteydessä matalampaan ferritiini-tasoon. Myös raskauden kestolla ja kasvulla oli yhteys ferritiinitasoon. Raudanpuute oli yllättävän yleistä tässä perusterveessä aineistossa, ja raudansaanti jäi reilusti alle tarpeen ja suositusten. Korvikkeen käyttö oli suojaava tekijä 1-vuoden iässä mutta maitotuotteiden runsas käyttö 2-vuotiaana oli yhteydessä heikompaan rautatasoon. On kuitenkin epäselvää, mitä kliinisiä seuraamuksia raudanpuutteella, ilman anemiaa, on lasten terveydelle.

Raskaudenaikaisella ravitsemuksella on useita tunnettuja vaikutuksia sikiön ja lapsen terveyteen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää äidin raskaudenaikaisen ravitsemuksen ja ravitsemusohjauksen mahdollisuuksia tukea kehittyvän lapsen terveyttä edistävää ravitsemusympäristöä. Tutkimuksessa selvitettiin miten äidin (n=256) ravitsemus vaikuttaa äidin ja lapsen seerumin n-3 rasvahappojen osuuksiin sekä lapsen kehitystestin pisteisiin (Griffiths Mental Development Scale) vuoden iässä. Tutkimuksessa annettiin alkuraskaudesta lähtien ravitsemusohjausta, jossa painotettiin ravitsemuksen rasvan laatua ja kuidun määrää. Lisäksi äidit saivat käyttöönsä ohjausta tukevia ruokatuotteita.

Ravitsemusohjaus lisäsi äitien seerumin fosfolipidien n-3 rasvahappojen osuutta loppuraskaudessa. Lisäksi ravintoindeksillä mitattu suositusten mukainen ruokavalio ja erityisesti kalan käyttö, joko säännöllisesti alkuraskaudesta lähtien tai synnytyksen jälkeen kolmesti viikossa, selittivät äitien ja heidän lastensa suurempaa n-3 rasvahappojen osuutta. Äidin n-3 rasvahappojen saanti ei kuitenkaan liittynyt lapsen kehitystestin pisteisiin vuoden iässä. Ravintoaineista äidin D-vitamiinin saanti ravinnosta ja ravintolisistä korreloi lapsen korkeampiin kehitystestin pisteisiin. Raskaudenaikainen pahoinvointi voi asettaa haasteen riittävälle ravinnonsaannille ja tutkimuksessa todettiinkin, että naiset, joilla oli pahoinvointia saivat ravinnosta vähemmän proteiinia ja enemmän hiilihydraatteja verrattuna naisiin, joilla ei ollut pahoinvointia.

Tulokset osoittavat, että raskaus voi altistaa epätasapainoiselle ravintoaineiden saannille, mikäli äiti kärsii raskauspahoinvoinnista. Raskaana olevien naisten ravitsemusohjaus johtaa suotuisiin muutoksiin äidin ja lapsen rasvahappoaineenvaihdunnassa. Monipuolisen ruokavalion ohella erityisesti riittävä n-3 rasvahappojen ja D-vitamiinin saanti edistävät hyödyllisiä aineenvaihdunnallisia muutoksia ja lapsen kehitystä.

Tämän väitöskirjatutkimuksen päätulos oli, että ravinnon happokuormalla on sekä akuutteja että pidempiaikaisia vaikutuksia veren ja virtsan happoemästasapainoon, ja se voi vaikuttaa myös fyysiseen suorituskykyyn. Elimistön happokuormaa lisääväksi suunniteltu, seitsemän vuorokauden ajan nautittu ruokavalio lisäsi veren happamuutta nuorilla aikuisilla sekä ikääntyvillä, mutta ei lapsilla. Happojen tuottoa lisäävän ruokavalion jälkeen veren pH ja HCO3- -konsentraatio olivat matalampia myös submaksimaalisen liikunnan aikana erityisesti nuorilla ja ikääntyvillä naisilla verrattuna kasvispainotteiseen, happokuormaa pienentävään ruokavalioon. Nuorten naisten maksimaalinen aerobinen kestävyyssuorituskyky heikentyi happokuormaa lisäävän ruokavalion jälkeen. Maksimaalisen kuorman kesto sekä maksimaalinen hapenkulutus, laktaatti ja syke olivat matalampia happokuormaa lisäävän ruokavalion jälkeen verrattuna happokuormaa pienentävään ruokavalioon. Munuaisten toimintakapasiteettia kuvaava GFR oli matalampi vanhemmilla koehenkilöryhmillä nuorempiin verrattuna ja naisilla verrattuna miehiin. Erot munuaisten toimintakapasiteetissa voivat osaltaan selittää sitä, miksi ravinnon happokuorma vaikutti enemmän vanhempiin kuin nuorempiin tutkittaviin ja enemmän naisiin kuin miehiin. Ravinnon happokuorman pienentäminen saattaa olla yksi monista hyvistä syistä huolehtia riittävästä vihannesten ja hedelmien syömisestä.

The European population is undergoing an unprecedented ageing process, which is the consequence of the joint effects of increased life expectancy and reduced mortality. Healthy aging defined as “the process of developing and maintaining the functional ability that enables well-being in older age” has received the attention of researchers. Thus, the preservation of the capacity to live independently and function well in the growing older European population poses an unprecedented public health challenge. It is well known that sarcopenia and frailty are two major geriatric conditions posing a risk that older persons will develop adverse health outcomes such as fractures, metabolic syndrome, loss of independence, institutionalization or mortality.
The aim of this doctoral project was to explore the role of dietary protein in bone mineral density, sarcopenia and frailty in Finnish elderly women. We examined whether a higher protein intake would be associated with preserving bone mass, muscle mass, maintaining good physical function, and lowering the prevalence of sarcopenia and frailty compared with the lower intake. We also explored the association of sources of protein intake, i.e. animal protein and plant protein, with MM, physical function, sarcopenia and frailty. Finally, another aim was also to assess the relationship between a healthy diet as indicated by Baltic Sea diet and Mediterranean dietary patterns with MM, physical function and sarcopenia in Finnish elderly women.
The following conclusions can be deduced from this population study on the association of protein intake and dietary patterns with musculoskeletal health.
1. The findings of this study suggest that different measures of protein intake (g/d and g/kg body weight) were negatively associated with bone mineral density and bone mineral content.
2. It was observed that higher intakes of total and animal protein were associated with the preservation of lean mass. It was also noted that the associations between intakes of total and animal protein with increased lean mass were more apparent among older women who maintained their weight and received vitamin D and calcium supplementation.
3. The results of this cohort study suggest that a higher protein intake might be positively associated with preserving muscle strength and physical function. Thus it is appropriate to focus on the relationship between protein intake with muscle strength and physical function in the older individuals, because this group is rather vulnerable to suffer nutritional deficiencies.
4. This study showed that a higher protein intake and not being obese can be important strategies to prevent the onset of prefrailty and frailty in aging population.
5. A higher concordance to Baltic Sea diet and Mediterranean diets might be beneficial in the prevention of sarcopenia, since women with lower concordance to Baltic Sea diet and Mediterranean diet lost more relative skeletal muscle index and total body lean mass compared to those with better adherence to these diets.

Ruokavalion heikko laatu, riittämätön proteiinin ja muiden suojaravintoaineiden saanti oli yleistä kaiken kuntoisilla ikääntyneillä. Räätälöidyt ravitsemusinterventiot paransivat ikääntyneiden ruokavalion laatua ja ravintoaineiden saantia, elämänlaatua sekä vähensivät kaatumisalttiutta kotona asuvilla muistisairailla.

Väitöskirja / Niina Kaartinen:
Hiilihydraatit suomalaisten aikuisten ruokavaliossa: keskiössä saannin mittaaminen ja yhteydet ruokavalion muihin osatekijöihin ja lihavuuteen
(Carbohydrates in the diet of Finnish adults: Focus on intake assessment and associations with other dietary components and obesity)

Tausta
Ruokavalion hiilihydraatit ja niiden vaikutukset terveyteen ovat edelleen laajan kiinnostuksen kohteena tiedeyhteisössä ja kansalaisten keskuudessa. Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi vuonna 2015 uudet sokerisuositukset, jotka nostivat lisätyn sokerin saannin rajoittamisen entistä vahvemmin kansanterveyden edistämisen agendalle. Lisättyä sokeria suositellaan enintään 10 E% (prosenttia kokonaisenergiasta), mutta 5 E% saannin katsotaan lisäävän terveysetuja. Suositus pohjautuu kuitenkin pääosin hammasterveyttä koskeviin tutkimuksiin. Lisäksi luotettava standardoitu menetelmä koko ruokavaliosta peräisin olevan lisätyn sokerin määrittämiseksi puuttuu. Lihavuus on yksi tärkeimpiä terveyteen liittyviä haasteita tällä vuosisadalla (WHO) ja merkittävä ongelma myös Suomen aikuisväestössä. Ruokavalion hiilihydraattien ja niiden laadullisten ominaisuuksien yhteydestä lihavuuteen tarvitaan lisää tutkimusta. Tähänastisten ristiriitaisten tutkimustulosten tulkintaa vaikeuttavat ruokavalion eri tekijöiden monimutkaiset yhteydet toisiinsa sekä painopisteiltään erilaiset hiilihydraattilähteet väestöissä.

Tavoitteet
Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli tutkia suomalaisten väestöaineistojen avulla lisätyn sokerin yhteyksiä muihin ruokavalion osatekijöihin sekä hiilihydraattien saannin sekä ruokavalion glykeemisen indeksin (GI) ja kuorman (GL) yhteyttä lihavuuteen. Lisäksi tavoitteena oli tutkia ja kehittää hiilihydraattien mittaamiseen liittyviä menetelmiä. Erityisesti tutkittiin frekvenssityyppisen ruoankäyttökyselyn (FFQ) hyvyyttä hiilihydraattien saannin, ruokavalion GI:n ja GL:n mittaamisessa sekä elintarvikkeiden koostumustietokannassa käytössä olevien kontrolloitujen asiasanastojen soveltuvuutta GI-arvojen kuvaamisessa.

Tulokset ja johtopäätökset

Lisätyn sokerin saanti on yhteydessä epäedullisiin ruokavalintoihin (Kaartinen ym. 2017)

Suomalaisten 25-74-vuotiaiden aikuisten (n=4842) ruokavalion sisältämästä sokerista (sakkaroosi ja fruktoosi) noin 40 % tulivat luontaisista lähteistä, kuten hedelmistä, marjoista, kasviksista ja täysmehusta ja loput 60 % oli kotona ja elintarviketeollisuudessa lisättyä. Ruokavaliostaan paljon lisättyä sokeria saavat olivat keskimäärin nuorempia, ja he saivat ruokavaliostaan vähemmän kuitua ja he käyttivät vähemmän hedelmiä, kasviksia, ruista ja kalaa kuin ne, joiden lisätyn sokerin saanti oli vähäisintä. Lisätyn sokerin saanti oli yhteydessä myös suurempaan voin ja voi-kasviöljyseosten käyttöön. Tutkimuksen tulokset tukevat nykyistä suositusta rajoittaa lisätyn sokerin saantia ruokavaliossa ja antavat uutta tietoa lisätyn sokerin saannin yhteyksistä muuhun ruoankäyttöön. Kansanterveyden edistämisen kannalta on tärkeä havainto, että lisätyn sokerin saanti on suurempaa nuorissa ikäpolvissa. Tässä tutkimuksessa esitetty menetelmä lisätyn sokerin saannin määrittämisestä luo pohjan menetelmän jatkokehitykselle.


Hiilihydraattien saanti on yhteydessä pienempään lihavuuden riskiin – seurantatutkimuksia tarvitaan (Kaartinen ym. 2016)

Kolmen poikkileikkausaineiston yhteisanalyysissä (n=12 342, ikä 25-79 vuotta) 23 % tutkittavista luokiteltiin lihavaksi (painoindeksi, BMI vähintään 30 kg/m2). Lihavuuden riski oli 35 % pienempi hiilihydraatin saannin korkeimmassa neljänneksessä verrattuna matalimpaan. Lihavuuden riski pieneni myös sakkaroosin saannin ja ruokavalion GL:n lisääntymisen myötä. Sakkaroosin saannin ja lihavuuden välinen käänteinen yhteys oli voimakkain niillä, jotka söivät paljon hedelmiä. Ruokavalion GI ja kuidun saanti eivät olleet yhteydessä lihavuuteen, kun se arvioitiin painoindeksiin perustuen. Vyötärölihavuuden (miehillä >=102 cm ja naisilla >=88 cm) riski oli kuitenkin 20 % pienempi kuidun saannin korkeimmassa neljänneksessä verrattuna matalimpaan.

On todennäköistä, että lihavat ovat tutkimushetkeen mennessä vähentäneet hiilihydraattien saantiaan tai raportoivat tietoisesti tai tiedostamattaan vähäisen hiilihydraattipitoisten elintarvikkeiden käytön. Ajallisten yhteyksien varmistamiseksi tarvitaankin seuranta-asetelmassa toteutettuja tutkimuksia ja virheraportointia tulee tutkia tarkemmin. Samansuuntaisia tuloksia kuin tässä tutkimuksessa on kuitenkin raportoitu myös kansainvälisessä kirjallisuudessa. Kuidun saannin on havaittu suojaavan lihavuudelta, ja on viitteitä hiilihydraatin lähteen merkityksestä hiilihydraattien ja lihavuuden välisiin yhteyksiin: kuitupitoiset täysjyväviljatuotteet, hedelmät, marjat ja kasvikset ovat lihavuudenkin kannalta hyviä elintarvikevalintoja. Näin ollen hiilihydraattien elintarvikelähteiden entistä parempi huomiointi on tarpeen tulevissa tutkimuksissa.


Suomen aikuisväestön hiilihydraattien saannin mittausmenetelmä validoitiin (Kaartinen ym. 2012)

Epidemiologisessa ravitsemustutkimuksessa käytetyn frekvenssityyppisen ruoankäyttökyselyn (FFQ) hyvyyttä arvioitiin vertaamalla siitä saatuja ruoankäyttö- ja ravintoaineiden saantitietoja vastaaviin tietoihin kuuden päivän ruokapäiväkirjoista (validointitutkimus n=510). Menetelmien vertailussa keskimäärin 73 % suomalaisista aikuisista luokittui samaan tai viereiseen hiilihydraattien saannin viidennekseen. Menetelmien välinen yhtenevyys parani tutkittavien iän vähetessä sekä siirryttäessä matalasta koulutusluokasta korkeampaan, erityisesti naisilla. BMI ei ollut yhteydessä menetelmien väliseen yhtenevyyteen. FFQ mittaa hiilihydraattien suhteellista saantia samantasoisesti kuin kansainvälisissä tutkimuksissa. Suomen aikuisväestön ruoankäytön mittaamiseen kehitetty FFQ on siten toimiva työkalu ravitsemusepidemiologisille tutkimuksille tässä väestössä. Tutkittavien sukupuoli, ikä ja koulutus vaikuttavat tutkittavien kykyyn vastata ruoankäyttökyselyyn. Tämä tulee huomioida kaikissa analyyseissä myös tulevaisuudessa sekä kehitettäessä FFQ-menetelmää edelleen.


Suomalaisille elintarvikkeille on nyt kattavasti GI-arvoja tutkimuskäyttöä varten (Kaartinen ym. 2010)

Tässä väitöskirjatutkimuksessa päivitettiin GI-tietokanta (1340 elintarviketta ja niiden GI-arvot) ja tallennettiin nämä arvot kansalliseen elintarvikkeiden koostumustietokantaan (Fineli) tutkimuskäyttöä varten. Tämän johdosta pystyttiin laskemaan tutkittavien ruokavalion GI ja GL THL:n väestöaineistoihin (DILGOM 2007, FinRavinto 2007, Terveys 2000 ja Helsingin syntymäkohorttia koskeva kliininen aineisto). Fineli-tietokannassa käytössä olevat kansainväliset kontrolloidut asiasanastot soveltuivat kuvamaan elintarvikkeiden GI-arvojen alkuperää ja koostamismenetelmiä. Tämä luo pohjaa eri maiden välisten GI-tietokantojen vertailulle ja elintarvikkeiden koostumustietokantojen dokumentaation kehittämiselle, mikä on keskeistä koostumustietokantojen hallinnoinnissa ja laadunvarmistuksessa.

Kiitämme Juho Vainion säätiötä apurahasta. Tutkimus sujui suunnitellusti. Tutkimuksessa pääosin työskennellyt väitöskirjatutkija Hanna-Maria Matinolli väitteli (TtT) 6/2018 ja siirtyi tohtoritutkijaksi toiseen tutkimusryhmään, mutta muut ryhmän tutkijat ovat jatkaneet tulosten analysointia ja käsikirjoitusten julkaisemista myös muiden rahoitusten turvin.

Jo ennen tätä apurahaa Hanna-Maria Matinolli oli puhdistanut Juho Vainion säätiön aiemman apurahan turvin kerätyn kansainvälisestikin ainutlaatuisen, keskosten ensimmäisen sairaalahoitojakson aikaisen ravitsemuksen, lääkityksen ja kasvun käsittävää Helsingin ”pikku-k”-pikkukeskostutkimuksen aineiston ja kirjoittanut siitä väitöskirjansa ensimmäisen käsikirjoituksen, jossa todettiin pikkukeskosina (1500 g) vuosina 1978-1985 synytneiden syntymän jälkeisen proteiinin saannin ennustavan rasvatonta painoa ~20 vuoden iässä (Matinolli ym. J Nutr 2015). Tämän apurahan aikana hän kirjoitti aineistosta toisen käsikirjoitusken, jossa runsaamman varhaisen proteiinin, rasvan ja energian saannin todettiin ennustavan pienempää rasvattomaan painoon suhteutettua perusaineenvaihduntaa (Matinolli ym. Nutrients 2018). Lisäksi ryhmämme muut tutkijat ovat todenneet, että syntymän jälkeinen ravitsemus ei ennusta sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä ¨20 vuoden iässä (Suikkanen ym. PLoS One 2018) mutta ennustaa kognitiivista suorituskykyä (Sammallahti PLoS One 2017).

Tutkimuksessa on selvitettiin myös hyvin (ennen 34. raskausviikkoa) ja lievästi (34.-<37 raskausviikolla) ennenaikaisena syntyneiden nuorten aikuisten syömishäiriöpiirteitä ja ruokailutottumuksia. Hyvin ennenaikaisesti syntyneillä nuorilla naisilla todettiin olevan vähemmän syömishäiriöihin liittyviä piirteitä kuin täysiaikaisena syntyneillä verrokeilla (Matinolli ym. Int J Eat Disord. 2017). Heillä todettiin toisaalta olevan myös hieman verrokkeja epäterveellisemmät ruokailutottumukset kuten vähäisempi hedelmien ja vihannesten saanti (Matinolli ym. Pediatr Res. 2018).

Olemme julkaisseet tuloksia säätiön aiemmin rahoittamasta ennenaikaisesti ja diabetesraskaudesta syntyneiden aikuistan tutkimuksesta. Diabetesraskaudesta syntyneillä nuorilla aikuisilla on lisääntynyt kehon rasvaprosentti, enemmän insuliiniresistenssiä ja aterogeeninen lipidiprofiili (Kaseva Int J Obesity 2018, JCEM 2019, Nutr Diabetes 2020).

Edellä kuvattujen tulosten tukemana olemme tämän apurahan ulkopuolella laajentaneet em. tutkimuksia a) kansainvälisiin yhteisanalyyseihin johtamassani APIC-yhteistyöverkostossa sekä b) EU-rahoituksella pohjoismaisiin rekisteritutkimuksiin. APIC-tuloksiiin kuuluu 0.8 SD heikompi hengityksen sekuntikapasiteetti pikkukeskosina syntyneillä aikuisilla (11 kohorttia; Doyle Lancet Resp Med 2019) ja heikompi käden puristusvoima (Kajantie käsikirjoitus). Rekisteritutkimuksessa keskosina syntyneillä aikuisilla on suurempi riski kuolla kardiometabolisiin ja keuhkosairauksiin, yhtenevästi neljässä Pohjoismaassa (Brown käsikirjoitus).

Tutkiaksemme keskosina syntyneiden terveyttä ja testataksemme Suomessa toteamiamme löydöksiä matalan tulotason maissa olemme käynnistäneet Bangladeshissa ja Malawissa yhteistyöhankkeet perusteellisesti tutkituissa nuorten ja nuorten aikuisten seurantatutkimuksissa, joista on tiedossa luotettava raskauden kesto. Näihin tutkimuksiin tulemme hakemaan uutta rahoitusta.

Useat epäterveelliset elintavat on yhdistetty lisääntyneisiin sairauspoissaoloihin ja niiden kustannuksiin. Ruokavalio ja liikunta ovat elintapatekijöitä, joita edistämällä voidaan mahdollisesti vähentää työnantajalle aiheutuvia kustannuksia. Tässä tutkimuksessa selvitettiin työntekijöiden ruokavaliossa ja vapaa-ajan liikunnassa tapahtuvien muutosten yhteyksiä työnantajalle aiheutuviin suoriin kustannuksiin lyhytkestoisista (<10 työpäivää) sairauspoissaoloista. Lisäksi tutkittiin modifioiko lihavuus näiden elintapojen ja sairauspoissaolojen kustannusten välisiä yhteyksiä.

Aineistona käytettiin Helsinki Health Studyn (HHS) kyselyaineistoja vaiheista 1 (2000–2002) ja 2 (2007) sekä linkattuja tietoja työnantajien sairauspoissaolorekistereistä. HHS on kohorttitutkimus, joka koostuu alun perin 40–60-vuotiaista Helsingin kaupungin työntekijöistä (n=8960, vastausprosentti 67). Ruokavaliotottumuksia kysyttiin lyhyellä ruuankäyttökyselyllä. Hedelmien ja kasvisten kulutusta käytettiin indikoimaan ruokavalion terveellisyyttä. Tutkittavat jaettiin kolmeen luokkaan: ei hedelmiä eikä kasviksia päivittäin käyttävät, joko hedelmiä tai kasviksia päivittäin käyttävät ja sekä hedelmiä että kasviksia päivittäin käyttävät. Viikoittaista vapaa-ajan liikuntaa mitattiin kysymällä vapaa-ajan liikunnan intensiteettiä ja määrää, ja näiden pohjalta laskettiin viikoittaiset MET-tunnit. Tutkittavat jaettiin kolmeen luokkaan: vähän liikkuvat (<14 MET-tuntia), kohtuullisen aktiiviset (≥14 MET-tuntia sisältäen kohtuullisen rasittavaa liikuntaa) ja aktiiviset (≥14 MET-tuntia sisältäen rasittavaa liikuntaa). Tiedot työntekijän lyhytkestoisista sairauspoissaoloista ja palkoista vuosilta 2008–2012 saatiin työnantajien rekistereistä. Ruokavaliossa ja vapaa-ajan liikunnassa tapahtuvien muutosten (vaiheiden 1 ja 2 välillä) yhteyksiä sairauspoissaolokustannuksiin analysoitiin kaksiosaisella mallilla. Analyyseissä otettiin huomioon sekoittavina tekijöinä tutkittavien ikä, sukupuoli, siviilisääty, ammattiasema, työn fyysinen rasittavuus, työssäolovuodet, aikaisemmat sairaspoissaolot, humalahakuinen juominen, tupakointi, sekä unen määrä. Tutkittavien painoindeksiä tarkasteltiin mahdollisena ruokavalion, liikunnan ja sairaspoissaolojen kustannusten välistä yhteyttä modifioivana tekijänä.

Työntekijät, jotka lisäsivät hedelmien ja kasvisten käyttöä ei-päivittäisestä päivittäiseen ja pysyivät fyysisesti aktiivisina, toivat työnantajalle 620€ (95% CI 1194€, -47€) pienemmät kustannukset kuin ne, jotka eivät käyttäneet hedelmiä ja kasviksia päivittäin ja pysyivät inaktiivisina (ka. kustannukset 3479€) 5-vuotisen seurannan ajan. Ruokavaliomuutokset yksinään eivät olleet tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä kustannuksiin, vaikkakin hedelmiä ja/tai kasviksia enenevissä määrin tai jatkuvasti runsaammin käyttävillä oli yleisesti pienemmät kustannukset. Suurimmat kustannukset työnantajalle toivat työntekijät, jotka vähensivät hedelmien ja kasvisten kulutusta päivittäisestä ei-päivittäiseen. Vapaa-ajan liikunnan osalta taas työntekijät, jotka pysyivät fyysisesti aktiivisina (-546€, 95% CI -955€, -137€) tai lisäsivät fyysistä aktiivisuuttaan kohtuullisesta aktiiviseen (-542€, 95% CI -1005€, -78€), toivat työnantajalle 19% vähemmän kustannuksia kuin ne, jotka pysyivät inaktiivisina seurannan ajan. Suurimmat kustannukset työnantajalle toivat työntekijät, jotka olivat inaktiivisia joko seurannan alussa, lopussa tai koko seurannan ajan. Tutkittavan painoindeksin huomioiminen ei muuttanut tuloksia.

Edistämällä työntekijöiden ruokavaliota ja vapaa-ajan liikuntaa voidaan vähentää työnantajalle aiheutuvia suoria sairauspoissaolokustannuksia. Vaikka ruokavalio ei ollut tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä sairauspoissaolokustannuksiin, voi ruokavalion parantaminen edesauttaa vapaa-ajan liikunnan suotuisia yhteyksiä sairauspoissaolokustannuksiin. Myös muut ruokavalion ja vapaa-ajan liikunnan edistämisestä aiheutuvat suorat ja epäsuorat kustannussäästöt tulisi huomioida, kun arvioidaan näiden elintapamuutosten vaikutuksia työantajan kokonaiskustannuksiin.

Lapsuusiän ravitsemuksen on osoitettu olevan yhteydessä aikuisiässä ilmeneviin elintapasairauksiin, kuten lihavuuteen ja sydän- ja verisuonitauteihin. On arveltu, että erityisesti ruokavalion ravitsemuksellinen laatu on keskeisessä roolissa lasten lihavuuspandemian ehkäisyssä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää alle kouluikäisen lapsen ruokavalion ravitsemuksellinen laatu validoidulla lyhytmenetelmällä sekä ruokavalion ravitsemuksellisen laadun yhteys lapsen ylipainoon ja muihin tekijöihin, kuten vanhempien sosioekonomiseen asemaan. Lisäksi kartoitettiin neuvolahoitajien kokemukset tutkimuksessa käytetyn ruokavalion ravitsemuksellista laatua mittaavan indeksin käytöstä ravitsemusohjauksessa.

Valtakunnallisesti neuvoloissa toteutetun Leikki-ikäisten lasten ravinto (LILA) -tutkimuksen aineisto (n=766) analysointiin tutkimuksen tavoitteiden mukaisesti ja tulokset raportoitiin tieteelliseksi artikkeliksi. Artikkelin käsikirjoitus submittoitiin keväällä 2020 tieteelliseen julkaisuun. Saimme kommentit käsikirjoituksesta ja submittoimme korjatun käsikirjoituksen uudestaan samaan julkaisuun syyskuussa 2020.

Vielä julkaisemattomat tulokset viittaavat siihen, että suomalaisten lasten ruokavalion ravitsemuksellisessa laadussa on puutteita suhteessa ravitsemussuosituksiin ja tehokkaampia tapoja tukea lasten terveyttä edistävää ruokavaliota tarvitaan neuvoloiden perinteisten aikaa vievien menetelmien rinnalle. Tutkimuksessa löydettiin ruokavalion ravitsemukselliseen laatuun vaikuttavia tekijöitä, joita voi olla hyödyllistä ottaa huomioon lasten elintapaohjauksessa muun muassa kohderyhmien valinnassa. Työ edistyi koko apurahakauden ajan suunnitelman mukaisesti.

Aluksi selvitys siitä, miksi loppuraportti annetaan vasta nyt (apuraha saatu 2019):
Koronan vuoksi hankkeen käynnistäminen siirtyi vuodelta 2020 vuodelle 2021 ja ilmoitin tästä sähköpostitse 27.4.2020. Sain vastausviestin 15.5.2020, jossa kerrottiin, että asia ok. Maaliskuussa 3/2021 rahoitus aktivoitiin HYKS Instituutin hallinnoitavaksi. Saatu rahoitus mahdollisti tutkimushankkeen käynnistymisen syksyllä 2021. Palkkasimme rahoituksella tutkimushoitajan ja lisäksi rahoituksella on hankittu seurantatutkimukseen tarvittavia välineitä, mm. verepainemittari ja maksettu artikkeleiden julkaisukuluja sekä maksettu yleiskustannusosuus (kts yst liitteenä olevat Pääkirjat vuosilta 2021 ja 2022).
Tutkittavien rekrytointi käynnistyi 3/2022. Tässä vaiheessa oli käynyt selväksi, että yhteistyö toisen raskauden aikaisen kohortin kanssa (PREDO) vahvistaa tutkimuksemme voimaa merkittävästi ja meillä on mahdollisuuksia tutkia raskauden aikaisten aineenvaihduntatuotteiden ja lapsuuden lihavuuden välisiä yhteyksiä. Tähän yhteishankkeeseen liittyen on lähetetty uusi apurahahakemus metabolomiikka+genetiikka -kulmalla 30.9.2022.

Alkuperäisessä apurahahakemuksessa oli kaksi päätutkimuskysymystä: 1) tutkia raskauden aikaisen elämäntapaintervention vaikutuksia lapsen terveyteen ja 2) identifioida raskauden aikaisia ja synnytyksen jälkeisiä tekijöitä, joilla voidaan ehkäistä lapsuuden lihavuutta.
Koska 11-14v seurannan tuloksia ei ole pystytty vielä analysoimaan (datan keruu käynnissä), olemme käyttäneet ajan hyödyksi jo olemassa olevan aineistostamme kanssa ja julkaisseet siitä useita artikkeleita (ne liitteenä ohessa).
Näiden julkaisujen keskeiset tulokset:
1) Raskauden aikaiseen interventioon osallistuneiden äitien lapsilla oli yllättäen huonommat lipidiarvot 5v synnytyksen jälkeen kuin kontrolliryhmän lapsilla, mutta ei lisääntynyttä lihavuutta tai muita poikkeavia löydöksiä (Grotenfelt 2020). Syy tälle hieman yllättävälle löydökselle on epäselvä.
2) Äidin geneettisellä alttiudella on vaikutusta raskauden aikaisen ja sen jälkeisen elämäntapaintervention tehoon raskausdiabeteksen ja synnytyksen jälkeisen diabeteksen ehkäisyssä. Tehokkainta elämäntapainterventio oli diabeteksen suhteen suuren geneettisen riskin äideillä (Huvinen 2022).
3) Lapsen kiihtynyt kasvu 0-2vuoden iässä lisää riskiä lihavuuteen 5-vuotiaana (Huvinen 2021).
4) Äidin raskauden aikainen ruokavaliolla (mm. tyydyttyneet rasvahapot) on epäsuotuisa yhteys lapsen rasvaprosenttiin 5-vuotiaana huolimatta äidin ja lapsen ruokavaliosta synnytyksen jälkeen (Meinila 2021).
4) Metabolomiikkatyössä totesimme, että lihavilla äideillä on jo alkuraskaudesta lähtien epäedullisempi aineenvaihduntaprofiili kuin ei-lihavilla. Heidän aineenvaihduntaprofiilit eivät myöskään reagoi raskauden aikasiin muutoksiin kuten ei-lihavilla (ovat jäykempiä). Tällä voi olla vaikutuksia epäedullisesti sikiön intrauteriiniseen kuormitukseen (ohjelmoituminen). (Kivela 2021)
5) Äidin raskauden aikainen lihavuus näkyy lapsen lisääntyneenä rasvaisuutena 5-vuotiaana (Litwin 2020) ja äidin carotis intima median paksuus ennusti myös lapsen carotis intima median paksuutta (Litwin 2021) 5-vuotiaana.

Tutkimuksessa suunniteltiin ja esitestattiin ravintointerventio, jonka tavoitteena oli edistää lapsiperheiden hyviä elintapoja ja tukea ravintosuositusten saavuttamista. Seitsemän kuukautta kestäneen rekrytoinnin aikana tutkimukseen lähti mukaan 82 perhettä interventioryhmässä ja 66 perhettä kontrolliryhmässä. Interventioryhmän perheistä 55 % ja kontrolliryhmän perheistä 70 % oli mukana tutkimuksen loppuun arti. Terveydenhoitajat antoivat parasta palautetta kouluttajista, tutkimuksessa käytetyistä materiaaleista ja tutkimuksen interventiona käytetystä Neuvokas perhe -menetelmästä. Tutkimuksen toteuttamisessa lastenneuvoloissa tuli vastaan isoja haasteita neuvolapalvelujen muutosten ja useiden henkilöstövaihdosten muodossa. Haasteet vaikuttivat perheiden rekrytointiin, intervention toteuttamiseen sekä lomakkeiden palautumiseen. Haasteet näkyivät terveydenhoitajien palautteissa tutkimuksesta.
Interventio näytti kuitenkin parantaneen perheiden ruokatottumuksia ravitsemussuositusten suuntaan ja ravitsemukseen liittyviä asenteita, joskaan erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä.
Tämän esitutkimuksen tulosten perusteella lastenneuvolan keskeisiä kehittämishaasteita ovat elintapaohjauksen toteuttaminen yksilöllisesti kunkin perheen tarpeiden mukaan, perheen motivointi tarvittavaan muutokseen ja muutoksen saavuttamiseksi tarvittavien keinojen tunnistaminen, sekä tavoitteiden saavuttamisen seuranta. Luotettavat tulokset intervention vaikuttavuudesta ja tulosten pysyvyydestä vaativat laajemman ja pidempikestoisen tutkimuksen.
Juho Vainion Säätiön apurahalla tutkimuksesta kirjoitettiin tutkimusartikkeli, jota tarjotaan kesän 2017 aikana Public Health Nutrition -julkaisulle.

Osatyön #1 mukaan kaikki tutkittavamme ovat lihoneet kymmenen vuoden seurantajakson aikana keskimäärin 2 painoindeksiyksikköä (n. 6 kg). Naisista lihovat eniten lähtötilanteessa hoikimmat, jotka myös halusivat lihoa; miehillä lähtötilanteen ihannepaino ei ennusta tulevaa painokehitystä. Osatyön #2 mukaan onnistunutta painonhallintaa pitkällä aikavälillä ilman edeltävää laihduttamista tukevat tekijät osoittautuivat sukupuolispesifeiksi. Naisten painonhallintaan vaikuttavat elämäntavat sekä lapsien saaminen. Miehillä merkitseviksi tekijöiksi nousivat perinnölliset tekijät, kuten lähtöpaino sekä koulutus. Tähän mennessä väitöskirja-tutkimustani nuorten aikuisten painonmuutokseen vaikuttavat tekijät ovat osoittautuneet erilaisiksi naisilla ja miehillä.

Väitöskirjatyö pohjautui suomalaiseen Kardiovaskulaariset Riskitekijät, Ikääntyminen ja Dementian Ilmaantuvuus (CAIDE) tutkimukseen. CAIDE-tutkimukseen osallistujat olivat peräisin neljästä itsenäisestä väestöpohjaisesta satunnaisotoksesta; henkilöt oli tutkittu osana Pohjois-Karjala projektia ja FINMONICA-tutkimusta vuosina 1972, 1977, 1982 tai 1987, kun he olivat keskimäärin 50-vuotiaita (ikäjakauma 39-64 vuotta). Ruoankäyttötiedot kerättiin keski-iän käynnillä. CAIDE-tutkimuksen seurantakäynnille vuonna 1998 kutsuttiin 2000 henkilön satunnaisotos 65-79-vuotiaita Kuopion ja Joensuun alueella asuvia henkilöitä, ja yhteensä 1449 (73 %) heistä osallistui.
Tutkimukset osoittivat, että runsas tyydyttyneiden rasvahappojen (SFA) saanti maitotuotteista ja leipärasvoista keski-iässä oli yhteydessä heikentyneeseen suoriutumiseen prospektiivista muistia mittaavassa testissä, MMSE-testissä sekä lisääntyneeseen lievän muistihäiriön riskiin myöhemmällä iällä. Runsaalla monityydyttymättömien rasvahappojen (PUFA) saannilla ja kalan käytöllä vaikutti puolestaan olevan yhteys mm. parempaan semanttiseen muistiin, ja korkeammalla PUFA-SFA-suhteella parempaan suoriutumiseen psykomotorista nopeutta ja eksekutiivisia toimintoja mittaavissa testeissä. Lisäksi havaitsimme, että kohtalainen kertatyydyttymättömien rasvahappojen (MUFA) ja PUFA:n saanti leipärasvoista keski-iässä vähentää riskiä sairastua dementiaan/AT:iin myöhemmällä iällä, ja kohtalainen SFA:n saanti lisää riskiä – erityisesti Apolipoproteiini E (ApoE) epsilon4 -alleelin kantajilla. Keski-iässä kahvia 3-5 kuppia/vrk nauttivilla henkilöillä oli pienin riski sairastua dementiaan/AT:iin myöhemmällä iällä verrattuna alle 3 kupillista kahvia/vrk nauttiviin. Teen juonnin ja dementiariskin välillä ei löydetty yhteyttä. Lisäksi selvitimme terveellisen ruokavalion yhteyttä dementiariskiin sekä terveellisiä että epäterveellisiä komponentteja sisältävän indeksin avulla. Terveellinen ruokavalio keski-iässä oli yhteydessä pienentyneeseen myöhäisiän dementia/AT -riskiin.
Tiivistetysti, väitöskirjatyö osoitti, että keski-iän epäterveelliset ravitsemustekijät voivat lisätä myöhäisiän dementian/AT:n riskiä ja vaikuttaa negatiivisesti moniin kognitiivisiin toimintoihin, kun taas terveellisillä ravitsemustekijöillä voidaan saada aikaan päinvastainen vaikutus. Saatujen tulosten pohjalta voidaankin esittää, että terveellisillä keski-iän ravitsemustekijöillä voitaisiin parantaa myöhäisiän aivojen terveyttä.

The research project proceeded very successfully and met the objectives described in the research plan. I had significant contribution to the study concept and design, mainly researched the data and drafted and wrote the manuscripts written in this project according to the aims of the study.

The first article from this project was published in the Diabetes Care (Impact factor 16.019), the highest-ranked journal devoted to diabetes research and treatment (Laitinen TT et al. Diabetes Care 2018). In this study, we showed that participants in the intervention group had a higher probability of achieving the key dietary targets between ages 1 and 20 years compared with their peers in the control group. Importantly, we also observed that participants who achieved more dietary targets had better insulin sensitivity and a more favorable serum lipid profile from childhood to early adulthood

The second article of this project was published in the Pediatrics (Impact factor 5.417), the most-cited journal in pediatric medicine. In this study, we reported the association of success in achieving the main target of an infancy-onset dietary intervention with repeatedly assessed markers of subclinical atherosclerosis. (Laitinen TT et al. Pediatrics. 2020). We showed that participants who achieve the main intervention target, reflecting dietary guidelines, have lower aortic IMT and better aortic distensibility from childhood to early adulthood. The findings are clinically important because increased arterial IMT predicts future cardiovascular events and is associated with higher cardiovascular mortality. In addition decreased arterial distensibility is associated with conventional CVD risk factors, and it is an independent predictor of cardiovascular events.

The third article of this project was recently published in the Hypertension (Impact factor 7.017), the highest-ranked journal devoted to hypertension research. In this study, we showed that achieving the dietary targets of the STRIP, reflecting dietary guidelines, resulted in lower BP levels in healthy children from infancy to young adulthood. (Laitinen TT et al Hypertension 2020). Although the differences in systolic BP and diastolic BP observed between dietary target groups in this study were relatively modest, these findings have a public health importance as cumulative exposure to higher BP levels beginning in childhood has been shown to be harmful and even these small differences might have a substantial effect on future cardiovascular health if maintained for decades.

The fourth manuscript of this project entitled ”Achievement of Targets of Infancy-Onset Dietary Intervention – Association with Metabolic Profile” has been submitted to a high-quality international peer reviewed scientific journal. This study demonstrates that improvements in fat and carbohydrate quality of children’s diets are associated with beneficial changes in serum metabolites, especially those relating to circulating fatty acids which are predictive of cardio-metabolic event risk and type 2 diabetes. Furthermore, achieving a higher number of dietary fat and carbohydrate quality as well as cholesterol targets associated with more pronounced changes in circulating metabolites including some non-lipid metabolites.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ravitsemuksen aiheuttamia muutoksia lipidiaineenvaihdunnassa soveltaen perinteisten mittausten lisäksi metabolomiikan ja lipidomiikan tutkimusmenetelmiä. Tutkimuskokonaisuuteen sisältyi kolme ravitsemusinterventiota, joiden avulla selvitettiin mm. kalan, n-3 sarjan rasvahappojen, täysjyväviljan ja terveellisen Pohjoismaisen ruokavalion vaikutuksia henkilöillä, joilla oli metabolisen oireyhtymän piirteitä. Juho Vainion säätiön apuraha on osaltaan ollut mahdollistamassa tutkimuskokonaisuuden toteutumista erityisesti AlfaKala –intervention osalta, jonka tuloksiin tässä raportissani keskityn. AlfaKala-tutkimuksessa selvitimme rasvaisen kalan, vähärasvaisen kalan ja runsaasti omega-3 sarjan rasvahappoa sisältävän kasviöljyn (camelinaöljy) vaikutusta glukoosi- ja lipidiaineenvaihduntaan. Interventioon osallistui 79 tutkittavaa, joilla oli heikentynyt sokeriaineenvaihdunta. Interventio toteutettiin vuosien 2013-2014 aikana. Seerumin lipidien rasvahappokoostumuksen ja ruokapäiväkirjojen perusteella tutkittavat noudattivat tutkimusruokavalioita hyvin. Tutkimuksen ensimmäisten tulosten mukaan merkittävimmät muutokset nähdään kasviöljyryhmässä, jossa kokonaiskolesteroli, LDL-kolesteroli, LDL/HDL suhde sekä ApoB/Apo A1 suhde laskivat tilastollisesti merkitsevästi. Mononukleaarisolujen geenien ilmentymistä tarkasteltaessa muutoksia havaittiin sekä kasviöljy että vähärasvaisen kalan ryhmissä, joissa tiettyjen inflammaatioon liittyvän geenien ilmentyminen väheni. Seerumista mitattujen inflammaatiomarkkereiden pitoisuuksissa ei sen sijaan havaittu muutoksia 12 viikkoa kestäneen intervention aikana.

Väitöskirjatutkimuksessa tutkittiin keski-iän glukoosiaineenvaihdunnan ja elintapojen yhteyttä myöhemmän iän kognitioon diabeteksen ehkäisytutkimuksessa (osatyöt II ja II), sekä tarkasteltiin ruokavaliomuutosten roolia kognition heikentymisen ehkäisyssä ikääntyneillä osana monimuotoista elintapaohjelmaa (osatyöt III ja IV).

Diabeteksen ehkäisytutkimuksen (DPS) osallistujat, joiden glukoosiaineenvaihdunta pysyi normaalina keski-iässä toteutetun interventiojakson ajan, suoriutuivat paremmin visuomotorista nopeutta mittaavassa testissä 8 vuotta myöhemmin. Diabeteksen kehittyminen 13 vuoden aikana ei ollut yhteydessä kognitioon. Matalampi rasvan ja erityisesti tyydyttyneen rasvan saanti koko 13 vuoden tarkastelujakson aikana ennusti parempaa kognitiota, kuten myös pienempi painoindeksi ja vyötärönympärys. Kuitenkin painonlasku kognitiotutkimusta edeltävinä vuosina liittyi heikompaan suoriutumiseen. Ikääntyneillä toteutetussa FINGER -tutkimuksessa kaksivuotinen ruokavalioneuvonta paransi ruokavalion laatua interventioryhmässä. Monien vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti laski vertailuryhmässä, mutta pysyi ennallaan interventioryhmässä. Ruokavalion parempi laatu lähtötilanteessa ennusti kognition paranemista kahden vuoden aikana, riippumatta siitä kuuluiko tutkittava interventio- vai vertailuryhmään. Ruokavalion muutokset kahden vuoden aikana olivat erityisesti interventioryhmässä positiivisessa yhteydessä toiminnanohjauksen muutoksiin, mutta eivät muihin kognition osa-alueisiin.

Yhteenvetona voidaan todeta, että hyvä glukoosiaineenvaihdunnan säätely ja terveellinen ruokavalio keski-iässä voivat suojata kognitiiviselta heikentymiseltä, vaikka heikentynyt glukoosinsieto olisi jo todettu.
Terveellisten elintapojen ylläpitäminen on riskiryhmissä tärkeää myös kognition kannalta. Painonlaskun yhteys heikompaan kognitiiviseen suoriutumiseen voi selittyä alkavaan muistisairauteen liittyvällä painon putoamisella. Ikääntyneillä ravitsemussuosituksiin perustuva ruokavalioneuvonta on tehokasta ruokavalion laadun heikentymisen ehkäisyssä ja saattaa siten auttaa myös kognitiivisen heikentymisen ehkäisyssä. Kuitenkin alkutilanteen terveellinen ruokavalio vaikuttaa kognition muutokseen enemmän kuin ruokavalion muutokset kahden vuoden aikana, mikä korostaa pitkän aikavälin ruokavalintojen tärkeyttä aivoterveyden ylläpitämisessä. Ruokavaliomuutosten yhteys toiminnanohjauksen muutoksiin viittaa siihen, että myös korkeammassa iässä tehdyt muutokset voivat ehkäistä kognition heikentymistä. Nämä tulokset tukevat ajatusta siitä, että ruokavaliolla on tärkeä rooli kognitiivisten toimintojen ylläpitämisessä eri ikävaiheissa.

Jo julkaistuista osatöistä on saatu seuraavanlaisia tuloksia:

Osatyö 1:
Äidin ylipaino ennen raskautta lisää riskiä sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin ja lapsen suurempaan syntymäpainoon sekä suurempaan painonnousuun ensimmäisen 13 kk aikana.

Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia vaikuttaako äidin ylipaino, raskaudenaikainen sokeriaineenvaihdunta ja elämäntavat raskauden kulkuun ja/tai syntyvän lapsen kasvuun. Tutkimukseen osallistui Hyvän kasvun avaimet – tutkimuksen osatutkimukseen Lasten ylipainon varhaiset riskitekijät kuuluvia ennen raskautta ylipainoisia (n=82) ja normaalipainoisia (n=67) äitejä, jotka kävivät sokerirasituskokeessa raskausviikoilla 26 – 28.

Ylipainoisten äitien veren sokeriarvot (0, 1 ja 2 h) olivat korkeammat kuin normaalipainoisilla äideillä. Myös insuliiniarvot olivat korkeammat ylipainoisilla äideillä alkutilanteessa (0 h), mutta ei 1 ja 2 h kohdalla. Lisäksi ylipainoisilla äideillä havaittiin korkeampi insuliiniresistanssi ja matalampi insuliinisensitiivisyys kuin normaalipainoisilla äideillä. Ylipainoisten äitien lapset olivat syntyessään 273 g ja 13 kk iässä 700 g painavampia kuin normaalipainoisten äitien lapset. Normaalipainoiset äidit noudattivat paremmin ravitsemussuosituksia, mutta fyysisessä aktiivisuudessa ei havaittu eroja verrattuna ylipainoisiin äiteihin.

Tämän tutkimuksen perusteella äidin ylipaino ennen raskautta lisää riskiä sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin raskausaikana. Lisäksi havaittiin, että äidin ylipaino lisää riskiä myös lapsen suurempaan syntymäpainoon sekä suurempaan painonnousuun ensimmäisen 13 kk aikana.
Viite: Mäkelä J, Lagström H, Kaljonen A, Simell O, Niinikoski H. Hyperglycemia and lower diet quality in pregnant overweight women and increased infant size at birth and at 13 months of age -STEPS Study. Early Hum Dev 2013 Jun;89(6):439-44. doi: 10.1016/j.earlhumdev.2013.01.007. Epub 2013 Feb 1.

Osatyö 2:
Äidin paino ennen raskautta on yhteydessä rintamaidon laatuun

Tutkimuksessa oli mukana yhteensä sata äitiä, joista puolet oli normaali- ja puolet ylipainoisia ennen raskautta. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia, onko ylipainoisten ja normaalipainoiseten äitien rintamaidon rasvahappokoostumuksessa eroja ja onko näillä mahdollisilla eroilla vaikutusta lapsen varhaiseen kasvuun. Tutkimus on osa Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen Hyvän kasvun avaimet –tutkimushanketta, jossa on kaikkiaan mukana noin 1800 perhettä.

Äitien raskausajan ruokatottumuksia selvitettiin 30. raskausviikolla. Rintamaitonäyte kerättiin äideiltä lapsen ollessa 3 kuukauden ikäinen ja samalla selvitettiin uudestaan äitien ruokatottumuksia. Normaalipainoisten äitien ruokavaliossa oli raskausaikana enemmän kasviksia, hedelmiä, marjoja ja täysjyväviljaa ja he käyttivät yleisemmin pehmeitä kasvirasvoja ja kalaa.
Tutkimuksessa havaittiin, että normaalipainoisten ja ylipainoisten äitien rintamaidon rasvahappokoostumuksessa on eroja. Ylipainoisten äitien rintamaidossa on enemmän tyydyttyneitä rasvahappoja ja vähemmän terveydelle välttämättömiä omega-3-rasvahappoja. Rintamaidon koostumukseen vaikuttavat sekä pitkäaikainen että tämän hetkinen ruokavalio. Äitien imetysajan ruokavaliossa ei ollut eroja, mutta normaalipainoiset äidit söivät raskausaikana terveellisemmin kuin ylipainoiset.

Vaikka rintamaidon rasvahappokoostumus vaihteli äidin painon ja ruokavalion mukaan, sillä oli vain heikkoja yhteyksiä kasvuun ensimmäisen 13 kk aikana ja kun yhteydet suhteutettiin imetyksen kestoon, eroja ei enää löytynyt. Lisäksi havaittiin, että ylipainoiset äidit imettivät lastaan keskimäärin 1,5 kuukautta lyhyemmän aikaa kuin normaalipainoiset äidit. Raskausajan paino vaikuttaakin sekä äidin että vauvan terveyden kannalta moneen asiaan, muun muassa raskauden ja synnytyksen normaaliin sujumiseen. Painonhallintaan tulisikin kiinnittää huomiota hedelmällisessä iässä olevilla naisilla ja raskauden suunnitteluvaihe saattaa olla otollinen vaihe terveysvalistukselle.

Tutkimus on osa laajempaa DPS-tutkimuskokonaisuutta (Diabetes Prevention Study DPS 1993-2018, jatkuen edelleen). Juho Vainion Säätiön v. 2012 myöntämän apurahan turvin olemme pystyneet täydentämään tutkimustietokannan ja analysoimaan erityisesti painonhallinnan ja laihduttamisen/laihtumisen vaikutuksia myöhempään terveyteen. Keskeisimpiä tuloksia näistä analyyseista ovat seuraavat:
1) DPS-tutkimuksen interventioryhmän jäsenet laihtuivat keskimäärin 5% lähtöpainostaa ensimmäisen vuoden kohdalla, vastaava keskimmäräinen painonalenema oli 1%. Seurannan aikana paino vähitellen kohosi molemmissa ryhmissä. Keskimäärin 13 vuotta lähtötilanteen jälkeen entiset interventioryhmän jäsenet olivat edelleen noin 1% lähtöpainonsa alapuolella, kun taas vertailuryhmän jäsenet olivat lihoneet yli lähtötilanteen. Painonmuutos tai diabetesriskin alenema eivät olleet yhteydessä siihen, miten pitkään henkilö osallistui interventioon: 1-4 vuotta kestänyt interventio oli yhtä tehokas kuin 5-6 vuotta kestänyt. Tämän voidaan tulkita tarkoittavan sitä, elintapamuutoksen tuen ei tarvitse kestää loputtomiin, vaan jo vuoden intensiivisellä ja ammatitaitoisella ohjauksella voidaan saada aikaan muutoksia, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen.
2) Laihtuminen vähintään 5 % lähtötilanteen painosta sekä laihdutustuloksen pysyvyys kolmen vuoden ajan on tyypin 2 diabeteksen riskin alenemisen tärkein selittäjä. Painonmuutos on sitä todennäköisempi, mitä paremmin henkilö noudattaa suositusten mukaisia ruokavalio- ja liikuntatottumuksia. Tämä havaittiin, kun yhdistettiin DPS-tutkimuksen tulokset ja kaksi DPS-mallia toteuttanutta eurooppalaista interventiotutkimusta, joissa oli mukana yhteensä 740 osallistujaa
3) DPS-tutkimuksen aineistossa jo pelkkä tutkimukseen osallistuminen oli yhteydessä depressio-oireiden vähentymiseen riippumatta siitä, kuuluiko henkilö interventio- vai vertailuryhmään. Toisaalta, laihdutuksen onnistuminen oli selkeästi yhteydessä mielialan kohentumiseen
4) Painolla ja painonmuutoksella havaittiin olevan mielenkiintoinen yhteys muistihäiriöiden kehittymisen kannalta. Lähtötilanteen korkeampi painoindeksi ja vyötärönympärys olivat yhteydessä muistitoimintojen heikentymiseen 13 vuoden seurannan aikana. Laihtuminen elintapainterventiojakson aikana oli yhteydessä parempaan muistitoimintojen tasoon verrattuna niihin, jotka eivät laihtuneet, mutta vain siinä tapauksessa, että henkilö ei laihtunut lisää seurannan aikana. Tämän voi tulkita tarkoittavan sitä, että tahallinen laihtuminen (=elintapojen muuttaminen suositusten mukaisesti niin että paino putoaa) on hyödyllistä muistitoiminnoille, mutta tahaton laihtuminen, joka usein on pikemminkin merkki muistitoimintojen heikentymisestä, ei ole toivottavaa.
5) DPS-tutkimus yksinään on liian pieni ja osallistujajoukko liian homogeeninen monien kliinisten tekijöiden ja erityisesti geneettisten tekijöiden merkityksen tutkimiseen painonhallinnan ja laihdutuksen onnistumisessa. Siksi olemme olleet mukana useammassa kansainvälisessä kohortissa. Yksi tärkeä tutkimuslöydös on, että FTO-geeni, jonka ajatellaan olevan yksi kehon painon säätelyyn osallistuvista geeneistä, ei ole yhteydessä laihdutuksen onnistumiseen. Johtopäätös tästä on, että henkilö voi onnistua laihtumisessa geneettisestä taipumuksesta huolimatta, jos hän saa asianmukaista tukea ja elintapaohjausta.
6) DPS-tutkimuksen pitkäaikaisseuranta-aineiston perusteella voidaan estimoida, että 1% painonlasku ensimmäisen vuoden aikana pienensi diabetesinsidenssiä keskimäärin 7% koko seurannan aikana. Painonmuutos intervention aikana on luotettava ennustaja diabetesriskin alenemiselle.

Lehmänmaitoallergisten lasten seerumin rasvahappoprofiilit erosivat samanikäisistä ikätovereista ja välttämisruokavalio lisäsi näitä eroja entisestään. Korkeampi seerumin eikosapentaeenihapon osuus vähensi riskiä sairastua lapsuusiän astmaan, etenkin ei-atooppiseen astmaan. Korkeampi linolihapon ja n-6 monityydyttymättömien rasvahappojen osuus lisäsi riskiä sairastua atooppiseen astmaan.

Lehmänmaitoallergia johti merkittäviin ruokavaliorajoituksiin aina 4 vuoden ikään saakka. Korkeampi lehmänmaitotuotteiden käyttö lapsuusiässä oli käänteisessä yhteydessä atooppiseen eli IgE positiiviseen astmaan. Korkeampi rintamaidon ja kauran käyttö vähensi riskiä ei-atooppiseen eli IgE negatiiviseen astmaan. Varhainen kalan aloitus oli käänteisessä yhteydessä lapsuusiän astmariskiin.

We created a diet quality score (DQS) for Finnish and Westernized population according to the Finnish and Nordic Nutritional guidelines. We tested its associations with obesity measures, eating styles and nutrient intakes. Our main findings demonstrated that a higher DQS was associated with lower body mass index (BMI) and waist circumference (WC) and with a lower risk of being overweight and abdominal obese during young adulthood. A higher DQS was associated with healthier eating styles (i.e, eating breakfast everyday, don’t snack, don’t munch in the evening, emotional and external eating) and healthier nutrient intakes. The publication is currently under review in the Journal Nutrients and also an abstract from this study was accepted in Proceedings of the Nutrition Society journal and it will be presented as a poster in the next European Nutrition conference (FENS), which will be held in Dublin in October.

Also, I finished the analyses of my second article on the association of eating behavior patterns with obesity measures and I am currently writing the manuscript. We found that eating behavior patterns such as controlled eating and healthy and regular eating mediate the association between a polygenic risk score (PRS) for BMI, which includes more than 1.1 million of single nucleotide polymorphisms (SNPs), and obesity measures (BMI and WC), participants with a lower PRS for BMI tend to have more control on their eating (β=-0.15, p<0.001) and controlled eating was associated to lower BMI (β=-0.39, p<0.001) and lower WC (β=-0.32, p<0.001). We calculated heritability estimates for eating behavior patterns, and we found that healthy and regular eating, accounted for 48% of the total phenotypic variation. Finally, we found that eating behavior patterns were inversely correlated with obesity measures, significantly.

This study examined in the prospective STRIP cohort the association of several conventional cardiometabolic risk markers and systemic metabolites with common carotid artery IMT and abdominal aortic IMT measured repeatedly at the age of 11, 13, 15, 17, and 19 years
This study showed that BMI, waist circumference, and systolic blood pressure were associated with common carotid artery and aortic IMT between ages 11 and 19 years. Additionally, diastolic blood pressure, total cholesterol, triglycerides, apo-B, non-HDL-cholesterol, insulin, HOMA-IR, crp, GP and VLDL particle size were directly associated with aortic IMT. Albumine associated with higher carotid IMT.
Participants with higher arterial IMT had higher BMI and higher blood pressure measured from early childhood.
Our longitudinal results in predominantly normal weight children give further strength to previous cross-sectional findings on the association between adiposity and increased arterial IMT in children overweight or obese. These findings suggest that maintaining normal body weight and blood pressure in childhood may, in part, prevent from acceleration of atherosclerosis.

Tavoitteet: Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, vaikuttaako lapsuusaikana kulutettujen maitotuotteiden prosessointi (homogenointi, lämpökäsittely ja valmistustapa erityyppisiksi maitovalmisteiksi) suomalaisten lasten tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen.
Menetelmät: Tutkimme lasten kuluttamien maitovalmisteiden prosessoinnin yhteyttä tyypin 1 esiasteen riskiin 6081 lasta käsittävässä Type 1 Diabetes Prediction and Prevention (DIPP) -ravitsemustutkimuksen kohortissa. Tutkimukseen osallistuvat perheet rekrytoitiin vuosina 1996–2004 Oulun ja Tampereen yliopistosairaaloista. Lapsilta seurattiin diabeteksen esiastetta kuvaavien autovasta-aineiden ilmaantumista seeruminäytteisiin sekä kliinisen diabeteksen puhkeamista 3–12 kuukauden välein. Ravitsemusta seurattiin kolmen päivän ruokapäiväkirjojen avulla 3, 6 ja 12 kk:n sekä 2, 3, 4 ja 6 vuoden iässä. Ruokapäiväkirjojen tallentamisessa on käytetty kansallista elintarvikkeiden Fineli-koostumustietokantaa, johon loimme aikaisemmin maitovalmisteiden käsittelyyn perustuvan luokittelun. Luokittelua käyttämällä selvitimme, onko eri tavoin kulutettujen maitovalmisteiden käyttö yhteydessä esidiabeteksen riskiin.
Tutkimme seuraavien maitovalmisteryhmien yhteyttä esidiabetesriskiin: kaikki lehmänmaitovalmisteet, joka jaettiin i) fermentoimattomiin maitovalmisteisiin, ii) fermentoituihin maitovalmisteisiin ja iii) juustoihin; äidinmaidonkorvikkeet, joista tutkittiin erikseen pitkälle hydrolysoidut korvikkeet. Tutkittavat luokat maidon prosessoinnin suhteen olivat seuraavat: i) homogenoidut, ii) homogenoimattomat ja iii) rasvattomat, sekä i) pastöroidut tai sitä lievemmin lämpökäsitellyt ja ii) korkeapastöroidut ja steriloidut. Analyyseissä käytimme ravitsemusepidemiologisessa käytössä uutta joint model -mallinnusta, joka kykenee Coxin regressiota paremmin huomioimaan muun muassa intra-individuaalisen vaihtelun.
Tulokset: Lehmänmaitovalmisteiden kulutus oli yhteydessä kohonneeseen esidiabetesriskiin: 10 gramman kulutus maitovalmistetta oli yhteydessä 0,7 % suurentuneeseen esidiabetesriskiin. Ottaen huomioon, että suomalaislapset kuluttavat maitovalmisteita noin puoli litraa päivässä, 0,7 %:n riski 10 grammaa kohti on huomattava. Esimerkiksi yhtä maitolasillista (200g) kohti lapsen riski saada esidiabetes kasvoi 15%. Sekä fermentoimattomien että fermentoitujen maitovalmisteiden kulutus oli yhteydessä korkeampaan riskiin. Juustojen tai äidinmaidonkorvikkeiden kulutus eivät olleet yhteydessä riskiin. Rintamaidon kulutus oli suojaavassa yhteydessä esidiabetesriskiin, joskaan tulos ei ollut aivan tilastollisesti merkittävä (P=0.056).
Prosessoitujen maitovalmisteiden kulutus yhdistyi korkeampaan esidiabetesriskiin. Homogenoitujen maitovalmisteiden kulutus oli yhteydessä kohonneeseen esidiabetesriskiin (P=0.007). Puolestaan homogenoimattomien tai rasvattomien maitovalmisteiden käyttö ei ollut yhteydessä riskiin. Myös voimakkaasti lämpökäsiteltyjen, eli korkeapastöroitujen ja steriloitujen maitovalmisteiden kulutus, oli yhteydessä kohonneeseen riskiin (P=0,044). Miedommin lämpökäsiteltyjen, eli pastöroitujen tai sitä alhaisemmassa lämpötilassa kuumennettujen, maitovalmisteiden käyttö ei ollut yhteydessä esidiabetesriskiin.
Tutkimuksen tulokset lehmänmaitovalmisteiden kulutuksen yhteydestä kohonneeseen esidiabetesriskiin tukevat aikaisempaa tutkimusnäyttöä. Myös rintamaidon suojaava yhteys on raportoitu useammissa aikaisemmissa tutkimuksissa. Maidon prosessoinnin yhteydestä diabetesriskiin on vain vähän aikaisempaa näyttöä, eikä homogenoinnin yhteyttä diabetekseen ei ole tietääksemme lainkaan tutkittu aikaisemmin. Tämän tutkimuksen perusteella homogenointi ja voimakas lämpökäsittely saattavat vaikuttaa maidon mahdollisiin diabetogeenisiin ominaisuuksiin. On kuitenkin huomioitava, että homogenoituja maitovalmisteita kulutettiin huomattavasti homogenoimattomia enemmän. Näin ollen homogenoinnin suhteen ei voida tehdä vahvoja johtopäätöksiä, koska homogenoitujen ja homogenoimattomien maitovalmisteiden kulutuksen erot johtavat erilaiseen tilastolliseen voimaan analyyseissä, mikä saattaa selittää homogenoiduilla saadun vahvemman yhteyden esidiabetesriskiin.
Johtopäätökset: Maidon kulutus- ja prosessointitavat saattavat osaltaan altistaa suomalaisia lapsia tyypin 1 diabetekselle. Viitteet siitä, että sekä maidon voimakas lämpökäsittely että mahdollisesti myös homogenointi, saattavat vaikuttaa maidon diabetogeenisiin ominaisuuksiin, antavat aihetta jatkotutkimuksiin.

Loppuraportti

Varhaislapsuudessa alkanut sepelvaltimotaudin riskitekijöiden interventiotutkimus- vaikutus riskitekijöihin

Vuonna 2015 oli tarkoitus tutkia voidaanko väitöskirjatyön ensimmäisessä osassa havaittu ero metabolisen oireyhtymän esiintyvyydessä ennustaa jo lapsuudessa tiettyjen merkkitekijöiden avulla. Näkyykö aortan IMT -(intima media thickness), elastisuus- tai FMD- (flow-mediated dilation) arvoissa eroa metaboliseen oireyhtymään sairastuvilla verrattuna nuoriin, joille metabolista oireyhtymää ei kehity.

Hain apurahaa väitöskirjatyöhön seitsemän kuukauden ajalle vuodeksi 2015. Haettava summa oli 3700 euroa. Juho Vainion säätiöltä haettava apuraha mahdollisti työskentelyn haetun apurahakauden ajan lääketieteen opiskelujen ohella.

Vuonna 2015 tutkin onko verisuonissa eroa interventio- ja kontrolliryhmän välillä. Tutkimuskuukausina tutkin minkälaista dataa perheistä oli kerätty ja miten datan keräys oli suoritettu sekä tarkastin tilastotieteilijöiden avustuksella eri datapisteitä. Lisäksi perehdyin kirjallisuuteen asian tiimoilta.

Tutkin erilaisia verisuonten kuntoa kuvaavia ultraääni-markkereita ja ryhmittelin nuoria riskitekijöiden mukaan. Keskityin aluksi 5 vuoden dataan ja eri mittausmarkkereihin. Esimerkiksi metabolisen oireyhtymän perusteella muodostin riskiklustereita ja hypoteesina oli nähdä haitallisten elämäntapojen vaikutus nuorten verisuonissa. Ryhmitysten perusteella eritoten lihavuus ja liikkumattomuus näkyi jo alle 20-vuotiaiden suonissa.

Valitettavasti itsenäistä julkaisua näistä tuloksista ei loppujen lopuksi tullut.
Kiinnostavia tuloksia löytyi, yhteyksiä vaikutti löytyvän metabolisen syndrooman ja eritoten sydämen vasemman eteisen massan suhteen. Lisäksi muodostin erilaisia riskiklustereita (tupakointi/lihavuus/liikunta ym.) ja tutkin näiden vaikutusta verisuonten uä-muuttujiin. Valitettavasti valmiita julkaisuja ei 7 kuukauden apurahan avulla tullut. Arkistoidun datan tarkistamisessa arkistokaapeissa kului yllättävän paljon aikaa, kuin myös tilastoidun datan läpi käymisessä sekä muuttujakoodien muodostamisessa.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää iäkkäiden yksinäisyyden yleisyyttä ja yksinäisyyden merkitystä ruokavalioon, elämänlaatuun ja toiminnanvajeiden ilmaantumiseen. Tutkimus oli jatkoa aikaisempaan ”Ruokavalio ja varhainen kasvu vanhuuden fyysisen ja kognitiivisen toimintakyvyn määrittäjänä” -tutkimukseen, jota Juho Vainion säätiö rahoitti 18750 € (201510016). Tutkimuksen oli tarkoitus kestää vuoden. Koska tutkimus ei ole onnistunut saamaan muista suomalaisista säätiöistä apurahoja ja koska hakija on saanut vakituisen työpaikan 1.2.2020 alkaen ja siten lopettaa tutkimuksen tekemisen, joudutaan tutkimus keskeyttämään etukäteen. Käyttämättä jäänyt apuraha (11000€) palautetaan Juho Vainion säätiölle.
Tutkimuksen 2 kuukauden aikana työstettiin yksinäisyyttä koskeva kyselylomake analysointikäyttöiseksi. Tutkimusaineistossa itsensä yksinäiseksi kokevien iäkkäiden osuus oli 11%, mikä on samaa suurusluokkaa kuin aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu. Alustavat analyysit yksinäisyyden merkityksestä ruokavalioon osoittivat, että itsensä yksinäiseksi kokevat syövät vähemmän kasviksia ja hedelmiä ja harvemmin lämpöisen aterian kuin vahvempaa osallisuutta kokevat.

Ammattikuljettajien laihdutustukimuksessa 85 % elintapaohjausryhmään kuuluneista ja 83 % vertailuryhmään kuuluneista kuljettajista osallistui mittauksiin 12 kuukautta tutkimuksen alusta. Suurin osa (76 %) elintapaohjausryhmään kuuluneista kuljettajista osallistui jokaiselle tarjotulle 13 ohjauskerralle. Keskimäärin elintapaohjausta saaneet kuljettajat laihtuivat neljä kiloa ja heidän vyötärönympäryksensä pieneni viisi senttiä vertailuryhmään verrattuna. Kuljettajat paransivat ravintotottumuksiaan ja lisäsivät liikuntaa. Verenkiertoelimistön ja aineenvaihdunnan sairauksien riski pieneni. Hyvä osallistuminen ja toteutuneet elintapamuutokset viittaavat siihen, että elintapaohjaus, jossa on yhdistetty tapaamisia ja puhelinkontakteja, soveltuu ylipainoisille kaukoliikenteen kuljettajille. Ammattikuljettajille tulisi turvata pääsy työterveyshuoltoon, jossa on valmiuksia tarjota elintapaohjausta.
Vuoden ja seitsemän vuoden kuluttua synnytyksestä metabolisen oireyhtymän esiintyvyydessä ei ollut eroa koe- ja vertailuryhmän välillä. Seurantamittauksiin osallistui 24 % ja 37 % alkumittauksissa käyneistä naisista. Varhaisraskaudessa todettu raskausdiabetes sekä raskautta edeltänyt ylipaino olivat yhteydessä metaboliseen oireyhtymään vuosi ja seitsemän vuotta synnytyksen jälkeen. Raskauden aikainen elintapaohjaus ei vähentänyt metabolisen oireyhtymän ilmaantumista vuosi ja seitsemän vuotta synnytyksen jälkeen. Raskaus saattaa olla liian lyhyt aika pysyvien elintapamuutosten aikaansaamiseksi. Raskausdiabetesta sairastaneiden ja lihavien naisten seurantaa ja elintapaohjausta on tärkeää jatkaa synnytyksen jälkeen. Yhteistyötä äitiys- ja lastenneuvoloiden, terveyskeskusten ja työterveyshuollon välillä tulisi lisätä hoidon jatkuvuuden varmistamiseksi.

Juho Vainion säätiön myöntämillä tutkimusapurahoilla (#202100523 ja #201910120) on saatu viimeisteltyä tutkimushanke loppuvuodesta 2022 sisältäen yhteensä seitsemän vertaisarvioitua alkuperäisjulkaisua sekä Helsingin yliopistossa viimeistelty väitöskirja. Tutkimushanke on tuonut laaja-alaisesti uutta ja kaivattua tietoa hengenvaarallisen aivoverenvuodon, lukinkalvonalaisen verenvuodon eli subaraknoidaalivuodon (SAV) ilmaantuvuudesta, kuolleisuudesta, tautitaakasta sekä elintapoihin liittyvistä riskitekijöistä. Väitöskirja sekä tutkimusjulkaisut on liitetty osaksi tätä loppuraporttia.

Yksittäisten tulosten osalta tutkimushanke on muun muassa osoittanut, että sekä vapaa-ajan että työmatkan fyysinen aktiivisuus suojaa SA-vuodolta erityisesti tupakoitsijoilla, jolloin hyvän saatavuuden ja halvan hinnan takia sitä voidaan suositella kaikille iästä, sukupuolesta ja perussairauksista huolimatta. Tämän lisäksi hanke on kumonnut aikaisemmin raportoituja lihavuuden suotuisia vaikutuksia SAV-riskin ja -kuolleisuuden osalta, jotka näyttäisivät todellisuudessa selittyvän käytännössä kokonaan sillä, että laihat ja normaalipainoiset ihmisten tupakoivat lihavia useammin. Lisäksi tutkimushanke on osoittanut, että lihavuus ja verenpainetauti altistavat SAV-potilaita myöhäsiskeemisille komplikaatioille sekä huonolle toipumiselle. Tupakoinnin suhteen hanke on taas vahvistanut aikaisemmat epäilyt tupakan kausaalisesta (ei vain assosiatiivisesta) roolista SAV:n taustalla.

Epidemiologisten suureiden osalta tutkimushanke on raportoinut muun muassa, että SAV:n ilmaantuvuus vaihtelee merkittävästi maiden välisten erojen lisäksi myös maansisäisesti, jonka takia alueellisten ilmaantuvuuslukujen yleistäminen koskemaan koko kansallista väestöä on johtanut merkittäviin väärintulkintoihin. Tämän takia muun muassa Suomen SAV-ilmaantuvuutta on pidetty väärin perustein poikkeuksellisen korkeana kymmeniä vuosia. Lisäksi hankkeen tähänastisten tulosten mukaan SAV:n tautitaakka näyttäisi olevan huomattavasti suurempi aikaisempaan arvioon nähden tappaen suomalaisia keski-ikäisiä jopa useammin kuin aivoinfarktit (~80% kaikista aivohalvauksista). Kuolleisuuden suhteen hankkeen osatutkimukset ovat myös raportoineet, että SAV:n kuolleisuusluvut ovat laskusuuntaiset ympäri maailman. Tästä huolimatta taudin kuolleisuuden muutoksissa näyttäisi olevan paljon eroavaisuuksia naisten ja miesten sekä eri ikäryhmien välillä. Esimerkiksi nuorten naisten kuolleisuuden laskiessa nopeasti iäkkäiden miesten kuolleisuusluvut näyttäisivät olevan hälyyttävästi tasaisesti nousemassa.

Väitöskirjatyöni osatyö yksi käsitteli ravinnon folaatin ja B12-vitamiinin saannin yhteyttä masennusriskiin. Vähiten folaattia saaneilla keski-ikäisillä itäsuomalaisilla miehillä havaittiin yli kaksinkertainen riski sairastua sairaalahoitoiseen masennukseen eniten folaattia saaneisiin verrattuna. Väitöskirjatyössä tarkasteltiin myös sitä, miten masennusriski muuttui aineiston seurantavuosien lisääntyessä. Sen sijaan B12-vitamiinin saannilla ei havaittu olevan yhteyttä masennusriskiin. Osatyön kaksi tavoitteena oli selvittää, ovatko seerumin rasvahappojen pitoisuudet tai omega-6-/omega-3-rasvahappojen suhde yhteydessä masennusriskiin. Osatyössä havaittiin, että mitkään yksittäiset rasvahapot, omega-3-rasvahappojen kokonaissaanti tai omega-6/omega-3-rasvahappojen suhde eivät olleet yhteydessä sairaalahoitoisen masennuksen riskiin. Osatyössä kolme selvitettiin kahvin ja teen juomisen ja kofeiinin kokonaissaannin yhteyttä masennusriskiin. Kahvin havaittiin olevan yhteydessä pienempään riskiin, mutta teen juonnilla tai kofeiinin kokonaissaannilla ei havaittu vastaavaa yhteyttä.Väitöskirjatyöni osatyössä neljä tarkasteltiin ruokavalion kokonaisuutta. Terveellisempien ruokailutottumusten eli kasvisten, hedelmien, marjojen, kalan, kanan, täysjyväviljan ja vähärasvaisen juuston syömisen, havaittiin olevan yhteydessä vähäisempään masennusriskiin seurannan aikana. Lisäksi epäterveellisemmät ruokailutottumukset eli lihavalmisteiden, sokeroitujen juomien ja jälkiruokien, valmisruokien, vaalean vehnäleivän ja perunavalmisteiden syöminen, oli yhteydessä suurempaan masennusoireiden esiintyvyyteen tutkimuksen nelivuotisseurannassa, muttei suurempaan masennusriskiin seurannan aikana.
Väitöskirjatyön viides osajulkaisu pohjautuu Suomalaiseen Diabeteksen ehkäisytutkimukseen. Tutkittavat, 522 keski-ikäistä naista ja miestä, jotka olivat ylipainoisia ja joilla oli heikentynyt glukoosinsieto, satunnaistettiin interventio- ja vertailuryhmiin. Interventiossa keskeisiä tavoitteita oli painon pudottaminen, kuidun saannin lisääminen, rasvan määrän ja laadun saaminen suosituksia vastaavalle tasolle sekä päivittäinen liikunta. Vertailuryhmä sai yleisiä ohjeita ruokavalion laadun parantamiseksi ja liikunnan lisäämiseksi, mutta ei yksilöllistä elämäntapaohjausta.
Väitöskirjatyöni tässä osatyössä tarkasteltiin niitä 140 mukana ollutta tutkittavaa, joilta oli tieto masennusoireista ennen ja jälkeen kolmivuotisen elämäntapaintervention. Masennusoireita arvioitiin Beckin masennusasteikolla. Intensiivinen elämäntapainterventio vähensi tutkittavien masennusoireita, mutta myös vertailuryhmässä masennuspisteet laskivat. Masennuspisteiden laskua selitti muun muassa painonpudotus.

Väitöskirjatyöni johtopäätöksenä voidaan sanoa, että ravinnolla, niin yksittäisillä ruoka- ja ravintoaineilla kuin ruokavalion kokonaisuudellakin, saattaa olla yhteyttä riskiin sairastua masennukseen. Tutkimuksen tulokset tukevat aiempaa tutkimusnäyttöä aiheesta, mutta ruokavalion kokonaisuuden tarkasteleminen on näkökulma, jota vasta viimeisen viiden vuoden aikana ollaan enemmän tutkittu.

Rahoituksen turvin analysoitiin tulokset FADSDIET-tutkimuksesta, jossa 59 tutkittavaa nautti auringonkukkaöljylisää 4 viikon ajan. Auringonkukkaöljy toimi linolihapon lähteenä. Tutkimuksessa selvitettiin, miten FADS1-geenin rs174547-genotyyppi vaikuttaa elimistön vasteisiin linolihapolle ja matala-asteiseen tulehdukseen. Vasteita tarkasteltiin mm. määrittämällä lipidimediaattoreita. Määritykset tehtiin Karoliinisessa Instituutissa osana dosentti Maria Lankisen silloista post doc -tutkimusta. Tutkimuksessa havaittiin huomattavia eroja genotyyppien välillä. Mm. verenkierrosta mitattava matala-asteisen tulehduksen indikaattorin, herkän C-reaktiivinen proteiinin (hs-CRP) pitoisuus pieneni auringonkukkaöljyn käytön myötä TT-genotyypillä, kun taas CC-genotyypillä hs-CRP-pitoisuus suureni. Mielenkiintoisesti ja yllättävästi vaste rasvakudoksessa tulehdukseen liittyvien geenien ekspressiota tutkittaessa vaste oli täysin päinvastainen. TT-genotyypillä havaittiin korrelaatio plasman eikosanoidien ja linohaposta muodostettavan arakidonihapon välillä. CC-genotyypillä tätä korrelaatiota ei havaittu.

Syövänehkäisytutkimuksen (SETTI) aineistossa ravinnon hiilihydraattien pienempi glykeeminen indeksi ei ollut yhteydessä pienempään sepelvaltimotaudin riskiin. Sen sijaan tyydyttyneen ja trans-rasvan korvaaminen hiilihydraateilla oli yhteydessä pienempään riskiin.

Syövänehkäisytutkimuksesta (SETTI) poimitussa aineistossa seerumin insuliininkaltaisen kasvutekijän sitojaproteiini 1 -pitoisuus oli käänteisessä yhteydessä tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuuteen, mutta tulos oli pääasiassa riippuvainen tutkittavien painoindeksistä. Hiilihydraattien, kasviperäisen proteiinin ja maitoproteiinin saanti olivat positiivisessa yhteydessä em. sitojaproteiinin pitoisuuden kanssa ja lihaproteiinin ja rasvan saanti negatiivisessa yhteydessä, mikä saattaa kuvastaa eri energiaravintoaineiden saannin yhteyttä insuliiniherkkyyteen.

Juho Vainion säätiön apurahaa käytin 3 kuukauden väitöskirjatyöskentelyyn keväällä 2020. Artikkeli ”Healthy Nordic diet and risk of incident coronary heart disease among men: the Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study” hyväksyttiin arviointikierrokselle British Journal of Nutrition -lehteen ja odottaa reviewersien kommentteja. Artikkelissa tutkimme terveellisen Pohjoismaalaisen ruokavalion yhteyttä sepelvaltimotaudin riskitekijöihin ja sepelvaltimotautikohtauksiin sekä kaulavaltimoiden ateroskleroosiin. Terveellinen Pohjoismaalinen ruokavalio ei tutkimuksessamme vaikuttanut olevan yhteydessä mihinkään edellämainituista, paitsi käänteisesti C-reaktiivisen proteiinin (CRP) pitoisuuksiin. Apurahan aikana pääsin aloittamaan myös väitöskirjani kolmannen artikkelin ”Adherence to healthy Nordic diet and risk of type 2 diabetes among men: the Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study”, jossa tutkitaan terveellisen Pohjoismaalaisen ruokavalion yhteyksiä tyypin 2 diabetekseen ja sen riskitekijöihin seerumin insuliinipitoisuuteen sekä plasman glukoosipitoisuuteen. Artikkeli on vielä kirjoitusvaiheessa ja tuloksia ei ole vielä julkaistu. Mainitsen vielä, että laitoin tutkimushankkeen loppupäiväksi apurahan viimeisen käyttöpäivän, mutta väitöskirjatyöni tulee vielä jatkumaan tämän jälkeen. Artikkeli odottaa vielä julkaisua, joten en voi vielä laittaa julkaisua liitteeksi.

Työssä tutkittiin mustikan vaikutuksia sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan sekä matala-asteiseen tulehdustilaan (inflammaatioon) henkilöillä, joilla oli metabolisen oireyhtymän piirteitä eli ylipainoa sekä kaksi seuraavista: koholla oleva paastosokeri, epänormaalit veren rasva-arvot, vyötärölihavuus tai kohonnut verenpaine. He söivät 8 viikon ajan joko normaalia ruokavaliotaan, jossa marjojen käyttöä oli rajoitettu (kontrolliryhmä, n=12), tai ruokavaliota, joka sisälsi kokonaista mustikkaa helppokäyttöisinä kotimaisina valmisteina (mustikkaryhmä, n=15). Valmisteet olivat mustikkapuree (Pakkasmarja) ja kuivattu makea mustikka (Kiantama). Niiden päiväannos vastasi 400 grammaa tuoretta mustikkaa. Sokeriaineenvaihduntaa tutkittiin oraalisen ja suonensisäisen glukoosirasituskokeen avulla tutkimuksen alussa ja lopussa. Rasva-aineenvaihduntaa tutkittiin tavanomaisten veren rasvamääritysten avulla ja kolesteroliaineenvaihduntaa selvitettiin mittaamalla verestä kolesterolin imeytymistä ja synteesiä kuvaavia aineenvaihduntatuotteita. Mustikan käytöllä ei ollut selvää vaikutusta sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan. Vaikka mustikkatuotteet sisälsivät sokeria ja tutkittavien sokerin saanti lisääntyi, sillä ei ollut haitta-vaikutuksia sokeri- tai rasva-aineenvaihduntaan. Tulehdustilaa selvitettiin mittaamalla verestä tavanomaisten inflammaatiomarkkereiden pitoisuuksia. Tutkittavilla oli matala-asteinen tulehdustila, eli CRP:n ja muiden inflammaatiomarkkeiden pitoisuudet olivat koholla. Tutkimuksen aikana niiden pitoisuudet alenivat mustikkaryhmässä ja pysyivät ennallaan tai nousivat kontrolliryhmässä. Mustikan vaikutuksia tulehdustilaan selvitettiin myös nutrigenomiikan avulla eli tutkimalla veren valkosoluista inflammaatioon liittyvien geenien ilmentymistä. Osalle mustikkaryhmään kuuluvista tehtiin koko genomin kattava transkriptomiikka-analyysi veren valkosoluista ja tulokset varmennettiin QPCR-analyysillä molemmissa ryhmissä. Mustikka- ja kontrolliryhmissä löydettiin eroja kolmessa inflammaatioon liittyvässä signalointireitissä. Lisäksi inflammatoristen solujen aktivaatioon liittyvien geenien ilmentyminen väheni mustikkaryhmässä. Sen sijaan kontrolliryhmässä, jossa marjojen käyttöä oli rajoitettu, nähtiin inflammaatioon liittyvien geenien ilmentymisen voimistumista. Geenitason tutkimukset antoivat tarkempaa tietoa mustikan anti-inflammatorisesta vaikutuksesta kuin tavanomaiset veren inflammaatiomarkkerit. Tulokset osoittavat, että säännöllinen mustikan käyttö lieventää metaboliseen oireyhtymään tyypillisesti liittyvää tulehdustilaa, mikä pitkällä aikavälillä voi vähentää tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien riskiä. Mustikan ja muiden marjojen sisällyttämistä ruokavalioon voi suositella kaikille ja tämän tutkimuksen perusteella erityisesti henkilöille, joilla on metabolisen oireyhtymän piirteitä.

Väitöskirjani aihe on ravitsemus- ja liikuntaintervention vaikutus lasten plasman rasvahappokoostumukseen. Väitöskirjani tulokset osoittavat, että veren rasvahappokoostumus kuvastaa lasten ruokavalion rasvan laadun lisäksi myös hiilihydraattien laatua. Toisaalta tutkimus osoittaa, että veren suuri tyydyttyneiden ja kertatyydyttyneiden rasvahappojen osuus ja pieni monityydyttymättömien rasvahappojen osuusveressä on yhteydessä suurempaan sydän- ja verisuonitautiriskiin jo lapsuudessa, mutta kuitenkin lasten veren rasvahappokoostumukseen on mahdollista vaikuttaa perhekeskeisellä elintapaohjauksella mm. suosittelemalla kasvirasvan käytön lisäämistä. Väitöspäiväksi on jo sovittu pe 31.3.2017. Yhteenvedon työnimenä on ollut: Plasma Fatty Acid Profile, Dietary Components and Cardiometabolic Risk Factors In Children. Yhteenveto on tällä hetkellä esitarkastuksessa. Lähetän väitöskirjani sen valmistuttua Juho Vainion Säätiölle.

Raskaudenaikainen ravitsemus vaikuttaa sekä naisten että lasten tulehdusmarkkeeri leptiinin seerumipitoisuuteen. Erityisesti runsaalla kuidun saannilla ja vähäisellä tyydyttyneen rasvan saannilla on hyödyllinen vaikutus äitien leptiini-pitoisuuteen. Ylipainoisilla äideillä sokerin saanti näyttää olevan suhteessa leptiini-pitoisuuteen.

Ravitsemusneuvonnalla voidaan lisätä raskaana olevien naisten beta-karoteenin ja e-vitamiinin saantia mutta vaikutus ei välity yksiselitteisesti äitien seerumipitoisuuteen. Tilastollisten analyysien perusteella naisten vitamiini-pitoisuuksiin vaikuttavat ravitsemuksen lisäksi ylipaino ja ikä.

Väitöskirjatutkimuksen tulokset osoittivat, että geneettisten tekijöiden osuus väestötasolla vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden vaihtelua selittävänä tekijänä vaihteli 43 %:n ja 52 %:n välillä nuoruudessa (16 vuodesta 18 vuoteen) laskien nuoressa aikuisiässä noin 30 %:iin (ikä noin 25 vuotta). Geneettisten tekijöiden havaittiin olevan kolmenkymmenen ikävuoden tietämillä lähes samalla tasolla kuin nuoruudessa; väestön liikunta-aktiivisuudesta 44 % selittyi yksilöiden välisillä geneettisillä eroilla. Tämä osuus kuitenkin laski seuranta-ajan kuluessa ja oli kuuden vuoden kuluttua 34 %. Ainoastaan pieni osuus niistä geneettisistä tekijöistä, jotka selittivät liikunta-aktiivisuuden vaihtelua 16 vuoden iässä, selittivät sitä myös nuoressa aikuisiässä. Kolmenkymmenen ikävuoden kohdalla liikunta-aktiivisuutta selittävät geneettiset tekijät puolestaan korreloivat voimakkaasti 36 ikävuoden seuranta-aikaan. Sisaruksille yhteisten ympäristötekijöiden merkitys liikunta-aktiivisuuden vaihtelua selittävänä tekijänä pysyi vakaana nuoruudessa, mutta niiden osuus kasvoi nuoressa aikuisiässä, erityisesti naisilla. Ilmiö on päinvastainen kuin geneettisillä tekijöillä. Sekä yhteiset että yksilölliset (ei sisaruksen kanssa jaettavat) ympäristötekijät selittivät nuoreen aikuisikään asti liikunta-aktiivisuuden vaihtelua. Kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen enää vain yksilölliset ympäristötekijät selittivät geneettisten tekijöiden kanssa liikunta-aktiivisuuden vaihtelua kvantitatiivisen genetiikan mallissa.

Omien taitojen kehittämiseen, fyysiseen kuntoon, ja psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät motivaatiotekijät olivat säännöllisesti yli 30 vuoden ajan liikkuneille kaksosparien jäsenille tilastollisesti merkitsevästi tärkeämpiä motivaatiotekijöitä kuin saman ajan liikkumattomina olleille kaksosparien jäsenille. Näiden lisäksi ulkonäköön, liikunnasta nauttimiseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja muiden kanssa kilpailuun liittyvät liikuntamotivaatiotekijät olivat tilastollisesti merkitsevästi tärkeämpiä motivaatiotekijöitä 34-vuotiaille noin 10 vuoden ajan säännöllisesti liikkuneille henkilöille kuin saman ajan pysyvästi liikkumattomina olleille henkilöille. Muiden ihmisten odotusten mukaisesti toimiminen oli vähiten tärkeä motivaatiotekijä kaikille tutkittaville. Se oli myös ainut vapaa-ajan liikuntaan motivoiva tekijä, jonka pysyvästi liikkumattomat arvioivat hieman tärkeämmäksi motivaatiotekijäksi kuin säännöllisesti liikkuvat, vaikkei ero aina ollut tilastollisesti merkitsevä.

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan päätellä, että vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen yhteydessä olevien geneettisten ja ympäristötekijöiden selitysosuudet vaihtelevat iän myötä. Tämä vaihtelu geneettisten ja ympäristötekijöiden osuuksissa näyttäisi selittävän myös seurannan aikana havaittua vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden vaihtelua. Liikuntamotivaatiotekijöihin liittyvät tulokset puolestaan vahvistivat aiempia käsityksiä siitä, että sisäisillä motivaatiotekijöillä olisi tärkeä merkitys säännöllisen ja pitkään jatkuvan vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden toteutumisessa.

Hankkeessa tutkittiin fyysisen aktiivisuuden, unen ja istumisen yhteyksiä sydäntaudin riskille ja riskitekijöille suomalaisilla aikuisilla. Hankkeessa tuotettiin yksi väitöskirja, joka koostui neljästä osatyöstä. Väitöskirjassa havaittiin, että aikuisväestössä erottuvat fyysisen aktiivisuuden ja unen perusteella neljä erilaista ryhmittymää, niin miehissä kuin naisissa. Naisilla vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja unen, sekä runsaan ruudun äärellä istumisen ja riittämättömäksi koetun unen ryhmässä havaittiin myös useita korkeita sydäntautien aineenvaihdunnallisia riskitekijäarvoja kuten verenpaine, matala-asteinen tulehdus, lihavuus ja kolesteroli. Sekä miehillä että naisilla fyysisen aktiivisuuden ja unen perusteella tunnistetut ryhmittymät erosivat toisistaan ennustetun kokonaissydäntautiriskin osalta niin, että korkea ennustettu riski yhdistyi vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja unen ryhmään. Väitöskirjassa löydettiin vuorokausityyppisyyden tai kronotyypin yhteys fyysiseen aktiivisuuteen ja istumiseen. Kronotyyppi kuvaa luontaista vuorokausirytmiä ja tutkimuksessa havaittiin iltatyypeillä, mutta myös itsensä aamuväsyneiksi kokevilla enemmän ilta-kuin aamutyypeillä olevan aamutyyppejä vähemmän fyysistä aktiivisuutta vapaa-ajalla. Väitöskirjan tulokset osoittivat myös, että matalalla fyysisellä aktiivisuudella ja lyhyellä unella on merkitsevä yhdysvaikutus sydäntautikuolleisuudelle ja iso osa riskistä selittyy nimenomaan lyhyen unen ja riittämättömän fyysisen aktiivisuuden yhtäaikaisella esiintymisellä.
Hankkeessa tutkittiin myös istumisen itsenäistä roolia sydäntautiriskin ennustajana erilaisten istumislajien sekä kokonaisistumisen osalta. Tulokset osoittivat, että ainoastaan television äärellä vietetty runsas istuminen liittyi merkitsevästi tulevan 10-vuoden ennustettuun sydäntautiriskiin suomalaisilla 25-74-vuotiailla aikuisilla. Tästä julkaistiin yksi tieteellinen artikkeli vertaisarviointia käyttävässä lehdessä.
Johtopäätöksinä voidaan todeta, että vähäinen fyysinen aktiivisuus ja runsas istuminen, sekä lyhyt tai huonolaatuinen uni, ovat sydänterveyden näkökulmasta epäedullinen yhdistelmä, joka on olennaista tunnistaa ja huomioida kansanterveystyössä. Runsaan istumisen haitallisuus ja toisaalta riittävän liikunnan ja hyvän unen hyödyllisyys terveyden kannalta on tärkeä muistaa. Myös vuorokausityyppisyyden ja siihen liittyvän aamuväsyneisyyden tunnistaminen esimerkiksi terveysneuvonnassa on suositeltavaa, tietyn vuorokausityyppisyyden altistaen epäterveellisille elintavoille.

Tutkimuksen tulokset kertovat, että iäkkäiden henkilöiden mahdollisuudet terveyttä ja toimintakykyä ylläpitävään ulkoliikuntaan vaihtelevat suuresti liikkumiskyvyn ja ympäristön mukaan. Hyväkuntoiset ikäihmiset, joiden lähiympäristö on liikuntaan soveltuva, pääsevät useimmiten liikkumaan vaivatta niin kodin läheisyydessä kuin kauempanakin. Ne vanhukset, joiden liikuntakyky on heikentynyt, voivat kohdata ulkona liikkumisessa sellaisia haasteita, joita hyväkuntoiset eivät edes huomaa: huonosti liikkuvalle vanhukselle liukkaat kadut, pimeys ja muu liikenne voivat aiheuttaa turvattomuutta, joka pitää vanhan ihmisen kodin seinien sisäpuolella. Myös kaatumisen pelko, huonot sääolosuhteet sekä sairaudet ja kivut vähentävät mahdollisuuksia ulkona liikkumiseen. Heikko sosioekonominen asema näytti myös tulosten perusteella olevan yhteydessä vähäisempiin liikuntamahdollisuuksiin. Tutkimuksessa tarkasteltiin lisäksi ympäristön hyviä puolia vanhusten ulkona liikkumisen kannalta, ja todettiin että ulkona liikkumiseen kannustava lähiympäristö, kuten puistot ja kävelyreitit, motivoivat vanhuksia liikkumaan ulkona ja voivat estää liikkumisvaikeuksien kehittymistä.
Tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa asuinalueiden suunnittelussa ja kunnostamisessa, sekä suunniteltaessa iäkkäiden henkilöiden kotona asumista tukevia palveluita. Hyvä valaistus, kävelymatkat palveluihin sekä hyvin hoidetut kadut myös talviaikaan helpottavat iäkkäiden henkilöiden ulkona liikkumista ja tukevat liikkumiskyvyn säilymistä ja itsenäistä elämää. Kaikkein huonokuntoisimmat vanhukset voisivat hyötyä ulkoilukaverista, joka lisäisi ulkona liikkumisen turvallisuutta ja kannustaisi lähtemään liikkeelle.

Tämän väitöstutkimuksen tavoitteena oli tarkastella liikunnan ja fyysisesti passiivisen ajan sekä kestävyyskunnon ja motoristen taitojen yhteyksiä luku- ja laskutaitoon sekä tutkia kehon rasvakudoksen määrän yhteyksiä neuromuskulaariseen suorituskykyyn 6–8-vuotiailla lapsilla.
Tutkimuksen mukaan erityisesti heikompi motorinen suorituskyky oli yhteydessä heikompiin oppimistuloksiin sekä kognitiivisiin toimintoihin kuten työmuistiin ja inhibitioon. Välituntiliikunta sekä urheiluseuran harjoituksiin osallistuminen olivat yhteydessä parempiin oppimistuloksiin. Lisäksi pojilla runsaampi liikunta, lukeminen ja kirjoittaminen, sekä tietokoneen käyttö ja videopelien pelaaminen olivat yhteydessä parempiin oppimistuloksiin, mutta nämä yhteydet selittyivät osin motorisella suorituskyvyllä, kestävyyskunnolla ja rasvakudoksen määrällä. Tytöillä liikunta oli käänteisesti yhteydessä oppimistuloksiin, mutta nämä yhteydet selittyivät suurimmaksi osaksi rasvakudoksen määrällä. Rasvakudoksen määrä oli käänteisesti yhteydessä neuromuskulaariseen suorituskykyyn pojilla ja tytöillä sekä kestävyyskunnon mittarina käytettyyn rasvattomalla massalla vakioituun maksimityötehoon pojilla.

Lisäksi ryhmämme julkaisi kaksi tätä väitöstutkimusta tukevaa artikkelia fyysisen kunnon, kehon rasvakudoksen määrän ja ravitsemuksen yhteyksistä lasten päättelykykyyn (Haapala ym. Med Sci Sports Exerc 2015; Haapala ym. Br J Nutr 2015). Näiden tulosten mukaan paremmat motoriset taidot ja parempi Itämeren ruokavalion noudattaminen olivat yhteydessä parempaan päättelykykyyn erityisesti pojilla. Havaitsimme myös, että pojat, joilla korkea tai matala rasvaprosentti yhdistyi heikkoihin motorisiin taitoihin, menestyivät huonommin päättelykyytestissä kuin pojat joilla oli keskimääräinen rasvaprosentti tai paremmat motoriset taidot. Tytöillä yhteyksiä fyysisen kunnon, ruokavalion ja päättelykyvyn välillä ei havaittu.

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan päätellä, että heikko motorinen suorituskyky, vähäinen liikunta ja huonolaatuinen ruokavalio saattavat altistaa heikommalle kognitiiviselle suoriutumiselle sekä matalammille oppimistuloksille erityisesti pojilla. Lisäksi liiallinen rasvakudoksen määrä heikentää neuromuskulaarista ja motorista suorituskykyä.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lapsuudesta aikuisuuteen jatkuneen fyysisen aktiivisuuden sekä kestävyyskunnon yhteyttä kognitiiviseen toimintaan keski-iässä Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimuksen aineistossa. LASERI-tutkimus käynnistyi vuonna 1980, jolloin 3 596 lasta osallistui kenttätutkimukseen. Tutkimushenkilöitä on tämän jälkeen seurattu 3–9 vuoden välein. Fyysistä aktiivisuutta mitattiin vakioiduilla kyselyillä kaikissa seurantatutkimuksissa. Kestävyyskunto mitattiin maksimaalisena hapenottokykynä suoralla menetelmällä vuosien 2008-2009 aikana 538 iältään 30–47-vuotiaalta LASERI-tutkittavalta. Kognitiivista toimintaa mitattiin vuoden 2011 seurantatutkimuksen yhteydessä The Cambridge Neuropsychological Test Automated Battery (CANTAB) -testistöä käyttäen 2 026 henkilöltä iältään 34–49 vuotta. Käytetyt testit mittasivat erityisesti: 1) episodista muistia ja oppimista, 2) tilaa käsittelevää työmuistia, 3) reaktioaikaa sekä 4) visuaalista tiedon käsittelykykyä.

Tulokset fyysisen aktiivisuuden osalta osoittivat, että lapsuuden, nuoruuden, varhaisen aikuisuuden ja aikuisuuden fyysinen aktiivisuus oli kukin itsenäisesti positiivisessa yhteydessä reaktioaikaan keski-iässä huolimatta elämänaikaisesta muusta fyysisestä aktiivisuudesta. Tämän lisäksi suurempi fyysisen aktiivisuuden kokonaiskertymä varhaisessa aikuisuudessa ja aikuisuudessa oli yhteydessä parempaan visuaalisen tiedon käsittelykykyyn keski-ikäisillä miehillä. Lisäksi havaittiin, että lapsuudesta aikuisuuteen jatkuneen fyysisen aktiivisuuden yhteydet eivät säily itsenäisinä keski-ikään muilla kognitiivisen toiminnan osa-alueilla.

Kestävyyskunto korreloi positiivisesti tilaa käsittelevän työmuistin, reaktioajan ja visuaalisen tiedon käsittelykyvyn kanssa. Iällä, sukupuolella ja koulutuksella vakioidussa monimuuttujamallissa aikuisuudessa mitattu maksimaalinen hapenottokyky oli positiivisessa yhteydessä visuaalisen tiedon käsittelykykyyn keski-iässä. Yhteys heikkeni, kun monimuuttujamalliin lisättiin fyysinen aktiivisuus, painoindeksi ja tupakointi. Voimakkaimmin yhteyttä heikensi painoindeksi. Maksimaalisella hapenottokyvyllä ei havaittu olevan yhteyttä muihin kognitiivisten toimintojen osa-alueisiin.

Tämä tutkimus loi uutta tietoa lapsuuden sekä lapsuudesta aikuisuuteen jatkuneen fyysisen aktiivisuuden hyödyistä keski-iän kognitiiviselle toiminnalle. Tulokset osoittivat, että lapsuuden ja nuoruuden fyysisen aktiivisuuden hyödyt eivät välttämättä säily itsenäisinä keski-ikään, vaan elinikäinen fyysinen aktiivisuus on tärkeää keski-iän kognitiivisen toiminnan edistämiseksi. Tämä tutkimus toi myös uutta tietoa aikuisuuden ja keski-iän kestävyyskunnon yhteydestä kognitiiviseen toimintaan keski-iässä. Tulokset osoittivat, että parempi kestävyyskunto ei vielä keski-iässä ole yhteydessä kognitiiviseen toimintaan. Tässä tutkimuksessa osoitettu positiivinen yhteys fyysisen aktiivisuuden ja kognitiivisen toiminnan välillä saattaa heijastella myös muiden, kognitiivisen toiminnan kannalta edullisten, elämäntapojen yhteyksiä.

Tutkimuksen kaikki interventiomittaukset eivät ole vielä valmiit, mutta tuloksia intervention alkumittauspisteestä on jo paljon valmiina (Kts. erillinen loppuraporttiliite ja sen lopun tutkimustiivistelmät). Niiden perusteella näyttäisi siltä, että etenkin fyysinen kunto on tärkeä, mutta myös istumisen keskeyttämisillä, ei niinkään kokonaisistumisajalla, on merkitystä terveyden vaalimisessa.

Tässä ikääntyvässä tutkimusjoukossa objektiivisesti mitattu päivittäinen fyysinen kokonaisaktiivisuus oli yhteydessä SFT:llä mitattuun fyysiseen toimintakykyyn. Sekä kevyt että reipas ja rasittava fyysisen aktiivisuuden määrä oli positiivisesti yhteydessä SFT:een kokonaistulokseen. Kun sekä miehet että naiset jaettiin ryhmiin syntymäpainon perusteella, fyysisen aktiivisuuden yhteys fyysiseen toimintakykyyn oli selvin pienipainoisina syntyneillä miehillä. Vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden määrä lisääminen kymmenen vuoden seurannan aikana oli positiivisesti yhteydessä terveyteen liittyvän elämänlaadun fyysiseen komponenttiin sekä miehillä että naisilla. Naisilla vapaa-ajan fyysisen aktivisuuden määrän lisääminen oli myös yhteydessä parantuneeseen psyykkiseen terveyteen liittyvän elämänlaadun komponenttiin ja vähentyneisiin masennusoireisiin. Lähtövaiheessa vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden määrä ei ollut yhteydessä leukosyyttien telomeeripituuteen miehillä eikä naisilla. Naisilla kuitenkin 10-vuoden seurannan aikana korkeampi lähtötason vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden määrä oli yhteydessä suurempaan leukosyyttien telomeeripituuden lyhenemiseen.

Väitöskirjassa tarkastellaan liikunta-aktiivisuuden, koulutuksen ja työurien välisiä yhteyksiä elämänkulun eri vaiheissa. Tutkimusaineistona hyödynnetään Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimusta yhdistettynä Tilastokeskuksen yhdistettyyn työntekijä–työnantaja-aineistoon (FLEED). LASERI-tutkimus käynnistyi vuonna 1980, jolloin yli 3 500 lasta ja nuorta kuudesta ikäkohortista (3, 6, 9, 12, 15 ja 18 vuotta) eri puolilta Suomea osallistui ensimmäiseen kenttätutkimukseen. Tämän jälkeen tutkimushenkilöitä on seurattu yli 30 vuoden ajan. Viimeisin kenttätutkimus toteutettiin vuosina 2010–2012. Rekisteripohjainen FLEED sisältää tietoja yksilön koulutus- ja työurien kehityksestä. Tässä väitöstutkimuksessa FLEEDin tietoja hyödynnettiin vuosilta 1997–2010.

Tutkimuksen keskeinen tulos on seuraava: Liikunta lapsena on yhteydessä vuosien päähän koulutus- ja työurien kehitykseen. Tulosten mukaan liikunnallisesti aktiivisilla lapsilla oli peruskoulun päättyessä parempi koulumenestys ja aikuisena korkeampi koulutustaso ja korkeammat ansiotulot. Lisäksi he kiinnittyivät paremmin työmarkkinoille kuin lapsena vähän liikkuneet.

Tarkemmin, osajulkaisuittan, keskeiset tulokset ovat:

1)Nuoruuden liikunta-aktiivisuus, niin liikunta-aktiivisuus 15-vuotiaana kuin muutos liikunta-aktiivisuudessa 12-vuotiaasta 15-vuotiaaksi, ovat positiivisesti yhteydessä sekä koulutodistuksen kaikkien aineiden keskiarvoon peruskoulun päättyessä että koulutusvuosien määrään aikuisuudessa.
2)Liikunta-aktiivisuus 9, 12 ja 15-vuotiaana on yhteydessä korkeampiin ansiotuloihin aikuisuudessa. Yhteys on nähtävissä erityisesti pojilla. Kun muun muassa perheen tulotaso, vanhempien koulutus ja vanhempien liikunta-aktiivisuus on huomioitu, lapsuuden liikunta-aktiivisuus on yhteydessä keskimäärin 10–20 % korkeampiin ansiotuloihin aikuisuudessa.
3)Lapsuuden liikunta-aktiivisuus on yhteydessä parempaan työmarkkinoille kiinnittymiseen. Tämä ilmenee positiivisena yhteytenä sekä liikunta-aktiivisuuden ja työllistymisen todennäköisyyden että liikunta-aktiivisuuden ja keskimääräisten työllisyyskuukausien välillä, ja negatiivisena yhteytenä liikunta-aktiivisuuden ja keskimääräisten työttömyyskuukausien välillä. Kun tarkastellaan muutosta liikunta-aktiivisuudessa 9-vuotiaasta 15-vuotiaaksi, paljon liikkuvilla on tulosten perusteella parempi työmarkkinoille kiinnittyminen verrattuna muihin liikuntaryhmiin: paljon liikkuvilla on keskimäärin eniten työllisyyskuukausia ja vähiten työttömyyskuukausia pitkällä aikavälillä.
4) Ansiotulojen ja itseraportoidun liikunnan välinen yhteys on positiivinen sekä miehillä että naisilla: mitä korkeammat ansiotulot, sitä enemmän miehet ja naiset raportoivat harrastavansa liikuntaa. Tulos ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, kun käytetään askelmittarilla mitattua liikunnan määrää. Naisilla ansiotulojen ja askelmittarilla mitatun liikunnan välinen yhteys on positiivinen, mutta miehillä yhteys on joko negatiivinen tai sitä ei ole havaittavissa.

Osaava, tuottava ja hyvinvoiva työväestö on yksi talouskasvun perusta. Taloustieteellisestä näkökulmasta kyse voikin olla siitä, että liikuntaan panostaminen toimii investointina, jonka tulokset näkyvät niin koulumenestyksessä, koulutustasossa kuin työurilla.

Tutkimme keskosena syntymisen vaikutuksia aikuisiän terveyteen. Verrokkiryhmänä toimi keskosena syntyneiden omat, täysaikaisena tavanomaisesta raskaudesta syntyneet sisarukset. Näin verrokkiryhmällämme on ainakin osittain sama perimä ja sosioekonominen tausta, mukaan lukien varhaislapsuuden elinolot ja – tavat.
Havaitsimme keskosena syntymisen lisäävän esidiabeteksen riskiä. Nuorella aikuisiällä keskosena syntyneistä 31% ja täysaikaisena syntyneistä sisaruksista 16% täyttyivät WHO:n alentuneen glukoosin siedon kriteerit (kerroinsuhde 3.4, 95% lv 1.2 – 9.5). Erot keskosena syntyneiden ja sisarusten välillä muiden sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden, kuten esimerkiksi veren rasvaprofiilin suhteen, olivat pienempiä verrattuna aiemmin tehtyihin tutkimuksiin, joissa verrokkeina on käytetty muita kuin tutkittavien omia sisaruksia. Osa keskosena syntymisen ja lisääntyneen kardiometabolisen riskin yhteydestä selittäneekin perheiden sisäiset, yhteiset sekoittavat tekijät.
Magneettitutkimuksen perusteella elimistön rasvakudoksen määrä ja rasvakudoksen jakautuminen on keskosena syntyneillä ja heidän täysaikaisena syntyneillä sisaruksilla samankaltainen. Emme todenneet eroa ihonalaisen rasvan ( 0.48%, 95% lv -14.8%, 16.3%), vyötärölle sisäelinten ympärille kertyneen, terveydelle erityisen vaarallinen rasvan (7.96%, 95% lv -10.4%, 30.1%) tai vatsan alueen kokonaisrasvakudoksen (1.05%, 95% lv -13.7%, 18.4%) määrässä, keskosina syntyneillä ja sisarusverrokeilla.

Kirjoitan v 2022 tietokirjan lasten lihavuudesta vanhemmille, joka julkaistaan loppuvuodesta. Tämän jälkeen jatkan tutkimustyötä keskosena syntymisen vaikutuksista aikuisiän terveyteen.

Tutkimuksen taustaa ja tavoite

Äidin raskaudenaikaisella painolla ja elintavoilla on vaikutusta sekä äidin että syntyvän lapsen terveyteen mutta myös yhteiskunnalle muodostuviin terveydenhuollon kustannuksiin. Äidin ylipaino altistaa raskaudenaikaiselle sokeriaineenvaihdunnan häiriölle eli raskausdiabetekselle. Raskaana olevista naisista noin 14 % sairastuu vuosittain raskausdiabetekseen (THL, 2014), mutta jo raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluminen on yhteydessä äidin suurempaan terveyspalveluiden käyttöön (Kolu ym. 2011). Raskausdiabeteksen riskiä lisäävät erityisesti ylipaino, lähisukulaisen diabetes, aikaisemmin sairastettu raskausdiabetes ja yli 40 vuoden ikä. Yleisin yksittäinen raskausdiabeteksen riskitekijä on kuitenkin ylipaino, sillä 35 % kaikista synnyttäjistä vuosina 2012–2013 painoindeksi oli vähintään 25 (THL, 2014). Kun huomioidaan kaikki riskitekijät, noin puolet raskaana olevista naisista kuuluu raskausdiabeteksen riskiryhmään (THL, 2014). Ylipaino on kuitenkin ainoa riskitekijä johon odottavan äidin on mahdollista itse vaikuttaa, siksi elintapaneuvonnalla on tärkeä merkitys mahdollisimman aikaisessa vaiheessa raskautta.

Väitöskirjan tavoitteena on selvittää raskausdiabeteksesta yhteiskunnalle muodostuvia terveydenhuollon kustannuksia ja elintapaohjauksen kustannusvaikuttavuutta raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla naisilla. Lyhyen aikavälin elintapaneuvonnan kustannusvaikuttavuuden arviointi perustuu intervention aikana neuvoloissa toteutetun yksilöllisen ja tehostetun elintapaohjauksen ja tavanomaisen ohjauksen välisiin eroihin raskaudenaikaisessa koetussa terveydessä, elämänlaadussa ja lapsen syntymäpainossa. Pitkän aikavälin vaikuttavuuden arviointi (keskimäärin 7 vuotta synnytyksestä) perustuu ryhmien välisiin eroihin elämänlaadussa ja työstä poissaolopäivissä. Kustannusten arviointi perustuu terveydenhuollon palveluiden käytöstä muodostuneiden kustannusten, lääkityksen, elintapaintervention kustannusten ja työstä poissaolopäivistä yhteiskunnalle muodostuvien kustannusten arviointiin.

Tutkimuksen keskeiset tulokset

Raskausdiabetekseen sairastuvat äidit aiheuttavat terveydenhuollolle neljänneksen suuremmat kustannukset kuin terveet äidit. Kulut muodostuivat raskauden aikaisesta terveyspalveluiden käytöstä, lääkityksestä, synnytyksestä ja vastasyntyneiden osastohoidosta. Tutkimuksen mukaan suurimman yksittäisen kustannuserän sekä raskausdiabeetikoilla että terveillä verrokeilla muodosti synnytys, lähes yhtä suurella osuudella. Suuren menoerän muodostivat lisäksi synnytykseen liittyvät sairaalassaolopäivät, joista aiheutuneet kustannukset olivat raskausdiabeetikoilla keskimäärin 44 % verrokkeja suuremmat. Vastaavasti vastasyntyneiden tehohoitopäivistä aiheutuneet kustannukset olivat raskausdiabeetikoiden lapsilla 49 % ei-sairastuneita verrokkeja suuremmat.

Raskausdiabeteksen ehkäisytutkimuksen mukaan tehostettu ohjaus oli vaikuttavaa raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla äideillä, mutta se ei ollut kustannus-vaikuttavaa kun verrataan yhteiskunnalle muodostuvia kustannuksia saavutettuun terveyshyötyyn käytettäessä mittarina lapsen syntymäpainoa, elämänlaatua tai koettua terveyttä. Tutkimuksen perusteella tehostetun ohjauksen ryhmään kuuluneista äideistä vain joka neljäs äiti täytti ravitsemus-, liikunta- ja painonnoususuositukset raskauden lopussa. Vastaavasti heillä terveydenhuollon kustannukset olivat viidenneksen pienemmät verrattuna äiteihin, joilla suositukset eivät täyttyneet. Elintapaneuvonnan suurimpana haasteena on, etteivät äidit saamastaan neuvonnasta huolimatta sitoudu terveyttä edistäviin elintapoihin.

Tarkasteltaessa tehostetun elintapaohjauksen hyötyjä 7 vuotta intervention jälkeen interventio ryhmässä lasten ikäkohtainen painoindeksi oli verrokkiryhmää (=tavanomainen ohjaus neuvolakäynnillä) pienempi (21.3 vs. 22.5, p-arvo=0.07). Tutkimus osoittaa lisäksi että raskaudenaikaisella elintapaneuvonnalla on kauaskantoisia vaikutuksia, sillä interventio ryhmään kuuluneilla äideillä, jotka toimivat annettujen ohjeiden mukaan (onnistuivat pitämään painonsa raskauden aikana suositusten rajoissa, liikkuivat säännöllisesti ja/tai täyttivät vähintään kolme viidestä ruokavaliosuosituksesta) oli seitsemän vuotta intervention jälkeen alhaisempi pitkäaikaista verensokeritasoa kuvaava sokerihemoglobiini (HbA1c) taso (33.7 vs. 34.8, p=0.09) ja parempi elämänlaatu (0.95 vs. 0.93, p=0.09) verrokkiryhmään verrattuna. Vastaavasti lasten ikäkohtainen painoindeksi oli alhaisempi intervention aikana suositukset täyttäneiden äitien ryhmässä (20.5 vs. 22.5, p=0.04). Tarkasteltaessa intervention hyötyjä seitsemän vuoden jälkeen, tutkimus osoittaa intervention kustannusvaikuttavaksi kun arviointikriteerinä käytetään työstä poissaolopäiviä, sillä interventioryhmässä sairauspoissaoloja oli edeltäneen vuoden aikana 36 % kontrolliryhmää vähemmän ja terveyspalveluiden käytöstä yhteiskunnalle aiheutuneet kustannukset 19 % verrokkiryhmää alhaisemmat. Sen sijaan elämänlaadussa ryhmät eivät eronneet toisistaan seurantatutkimuksessa.

Johtopäätökset

Raskausdiabeteksen kansantaloudellisen merkityksen ymmärtämiseksi tarvitaan tietoa terveydenhuollon suorien ja epäsuorien kustannusten muodostumisesta. Lisäksi päätöksenteon tueksi tarvitaan tietoa erilaisten elintapaneuvontakäytäntöjen kustannusvaikuttavuudesta jotta terveydenhuollon voimavarojen tehokkaalla kohdentamisella saavutetaan mahdollisimman suuri hyöty sekä palveluiden käyttäjän että yhteiskunnan näkökulmasta. Elintapaohjauksen vaikutusten ja kustannusvaikutusten arvioimiseksi tarvitaan myös pitkän aikavälin seurantatietoa, jotta intervention hyöty yhteiskunnalle runsaasti kustannuksia aiheuttaviin tekijöihin, kuten sairauspoissaolot saadaan esille.

Tutkimustulokset osoittivat, että masennusoireisilla oli enemmän kardiometabolisia riskitekijöitä ja alhaisempi fyysinen aktiivisuus verrattuna hen-kilöihin, joilla ei ollut masennusoireita. Masennusoireiden esiintyvyys oli kolme kertaa yleisempää vähän liikkuvien keskuudessa kun heitä verrattiin paljon liikkuviin. Elämänaikaista vapaa-ajanliikuntaa tarkasteltaessa havaittiin, että vähäinen liikunta 45-vuoden iästä eteenpäin altisti masennusoireille sekä sydän- ja tuki- ja liikuntaelinsairauksille myöhemmällä iällä. Lisäksi rasva- ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöt sekä alhaisempi toimintakyky olivat yhteydessä masennusoireisiin. Tutkimustulokset paljastivat myös, että vähän liikkuvat tiedostivat alhaisen kuntotasonsa, ja suurentuneen riskinsä sairastua tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonisairauksiin ja masennukseen. Pääsyitä liikkumattomuudelle ilmoitettiin olevan ajan puute ja jokin sairaus tai vamma. Tapaturmia tarkasteltaessa todettiin, että niiden esiintyvyys oli korkeampaa masennusoireisilla (17 %) verrattuna henkilöihin, joilla ei ollut masennusoireita (10 %). Lisäksi masennusoireisilla tapaturmista toipuminen oli kolme kertaa hitaampaa.

Hyvä maksimihapenottokyky ja lihaskunto suojaavat nuoria miehiä kohonneilta hapettuneen LDL rasvan pitoisuuksilta. Ylipaino, tupakoiminen, metabolinen oireyhtymä sekä matalat testosteronipitoisuudet ovat yhteydessä kohonneeseen hapettuneen LDL rasvan pitoisuuteen. Hyvä kunto suojaa yllämainituilta riskitekijöiltä.

Väitöskirjassa tutkittiin asuinympäristön rakennetun ympäristön tekijöiden muutosten yhteyttä fyysisen aktiivisuuden muutoksiin ja kaupunki- ja liikennesuunnittelun toimintapoliittisten tekijöiden yhteyttä kuntalaisten kulkutapavalintoihin pitkällä aikavälillä. Yhdyskuntarakenteen tiiviyden, toimintojen sekoittumisen ja katuverkoston risteystiheyden lisääntyminen olivat yhteydessä lisääntyneeseen kävelyyn ja pyöräilyyn ja autoilun vähenemiseen. Suurin osa tutkittavista asui samankaltaisessa ympäristössä koko seuranta-ajan. Tutkittavat olivat muuttaneet useammin harvemmin asuttuun, toiminnoiltaan yksipuolisempaan ympäristöön. Muuttaminen hyvin urbaaniin ympäristöön oli yhteydessä todennäköisempään säännöllisen kävelyn ja pyöräilyn aloittamiseen. Yhdyskuntarakenne ei kehittynyt Oulussa täysin toimintapolitiikan mukaisesti eikä tavoite aktiivisen liikenteen kulkumuoto-osuuden kasvattamiseksi täyttynyt. Tämä saattoi olla seurausta liian vähäisestä toimintojen sekoittumisesta keskustan ulkopuolella, kaupunkirakenteen hajautumisesta ja autoilun olosuhteiden kehittämisestä. Tutkimuksen tulosten perusteella yhdyskuntarakenteen kehittäminen aktiivisia kulkutapoja suosivaksi vaikuttaa lupaavalta strategialta väestön fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen. Tiiviiden ja toiminnoiltaan sekoittuneiden asuinalueiden kehittäminen ja investoinnit aktiivisen liikenteen infrastruktuuriin voivat olla merkittäviä keinoja väestön liikkumattomuuden ja siitä aiheutuvien terveysongelmien ehkäisyyn maailmanlaajuisesti. Nämä toimenpiteet vaativat kuitenkin kuntatason päättäjiltä vahvaa poliittista johtajuutta.

Liikunta-aktiivisuuden lisääntyminen ja erityisesti rasittavan liikunnan aloittaminen keski-iässä on yhteydessä vähentyneeseen sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyden riskiin. Mielenterveysongelmien kannalta liikunnan rasittavuudella ei ole niin merkitystä vaan pysyvä liikunnan harrastaminen ja kohtuukuormitteisenkin liikunnan aloittaminen näyttää suojaavan mielenterveyden ongelmilta. Toisaalta ennenaikaisen kuoleman riski vähenee huomattavasti etenkin rasittavaa liikuntaa harrastavilla. Liikunta-aktiivisuuden lisäämiseen kannattaa panostaa työpaikoilla ja yleisemminkin. Riittävän liikunnan määrän ohella suosituksissa tulisi kiinnittää huomiota myös liikunnan riittävään rasittavuuteen.

Lasten liikunta ja ravitsemus –tutkimuksessamme olemme osoittaneet, että alakouluikäiset lapset liikkuvat alle suositellun vähimmäisajan kaksi tuntia päivässä ja lapset saavat ravinnostaan liikaa kovaa rasvaa, suolaa, sokeria ja liian vähän kuitua, pehmeää rasvaa, D-vitamiinia, folaattia ja rautaa. Vähäinen liikunta, runsas ruutuaika ja epäterveellinen ruokavalio heikentävät lasten ja nuorten terveyttä lisäämällä ylipainon, tyypin 2 diabeteksen ja verenkiertoelinsairauksien vaaratekijöitä. Yksilöllinen ja perhekeskeinen liikunta- ja ravitsemusinterventiomme lisäsi liikuntaa ja kasvisten, kasviöljypohjaisten margariinien ja rasvattoman maidon käyttöä ja siten hidasti insuliiniresistenssin kehittymistä ja laski plasman LDL-kolesterolin pitoisuutta lapsilla kahden ensimmäisen seurantavuoden aikana. Nämä myönteiset vaikutukset elintapoihin ja kardiometabolisiin riskitekijöihin ovat tärkeitä tyypin 2 diabeteksen ja verenkiertoelinsairauksien ehkäisyssä. Vähäinen liikunta, heikko motorinen suorituskyky ja epäterveellinen ruokavalio heikentävät oppimista ensimmäisten kouluvuosien aikana. Alustavat tuloksemme osoittavat, että yhden lapsen liikunnan lisääminen yhdellä tunnilla viikossa kahden vuoden aikana maksaa yhteiskunnalle noin 4 euroa viikossa, joten mielestämme liikuntaintervention kustannukset yhteiskunnalle ovat kohtuulliset sen hyötyihin suhteutettuna.

Viimeistelin apurahan avulla gerontologian ja kansanterveys alan väitöskirjani, jonka tavoitteena oli tutkia kahden kilometrin kävelymodifikaatioiden roolia ulkona liikkumisen ylläpitämisessä kotona asuvilla iäkkäillä ihmisillä. Kävelymodifikaatioita tutkittiin kahdesta eri näkökulmasta. Perinteellisen tarkastelun lisäksi modifikaatioiden käyttöä kysyttiin myös iäkkäiltä ihmisiltä, jotka kokivat kävelyvaikeuksia kahden kilometrin matkalla. Tarkoituksena oli selvittää, että voisiko jonkin modifikaation käyttäminen olla hyödyllisempää tai haitallisempaa iäkkäiden ihmisten ulkona liikkumisen kannalta. Tätä tarkoitusta varten apuvälineen käyttö, kävelyn hidastaminen ja kävelyn tauottaminen luokiteltiin mahdollistaviin kävelymodifikaatioihin, sillä niiden käytöllä on toiminnan jatkumiseen pyrkivä ote, kun taas haitallisiin kävelymodifikaatioihin luokiteltiin pidempien kävelymatkojen lopettaminen tai vähentäminen. Liikkumisen laajuuden ja autonomian muutoksia seurattiin kahden vuoden ajan kahdessa eri tutkimuksessa, joista toinen sijoittui koronapandemian ajalle. Tutkimuksessa selvitettiin myös kiihtyvyysanturilla mitattujen kävelyn piirteiden ja koettujen ympäristötekijöiden yhteyksiä kävelymodifikaatioiden käyttöön.

Ensimmäisessä osajulkaisussa (Skantz ym. 2021) tutkin kiihtyvyysanturilla mitatun kävelyn piirteiden ja itseraportoitujen kahden kilometrin kävelymodifikaatioiden ja kävelyvaikeuksien välisiä yhteyksiä poikkileikkausasetelmassa. Tulokset osoittivat, että iäkkäiden ihmisten kävelyn piirteistä saadaan samansuuntaista tietoa, selvitetäänkö sitä sitten kiihtyvyysantureilla tai kyselylomakkeilla. Kävelyvaikeuksia tai -modifikaatioita raportoiville iäkkäille ihmisille kertyi vähemmän kävelyminuutteja ja -jaksoja kuin heille, jotka eivät kokeneet kävelyvaikeuksia. Lisäksi heidän aktiivisuutensa kertyi useimmiten katkonaisemmin ja heidän kävelyjaksojensa intensiteetti oli pienempi ja kävelyjaksot lyhyempiä. Kävelymodifikaatioiden käyttöä ja koettuja kävelyvaikeuksia on helppo ja nopea selvittää esimerkiksi vastaanottotyössä, ja tämän tutkimuksen mukaan niiden avulla saadaan kerättyä realistista tietoa iäkkäiden ihmisten kävelyn piirteistä ja määrästä.

Toisessa osajulkaisussa (Skantz, Rantanen, Rantalainen, ym. 2020) halusin selvittää, ovatko jotkin koetuista ympäristötekijöistä sellaisia, jotka tukevat mahdollistavien kävelymodifikaatioiden käyttöä. Voisivatko esimerkiksi lähiympäristöstä löytyvät houkuttelevat tekijät, kuten kaunis ja turvallinen ympäristö, motivoida iäkästä ihmistä muokkaamaan, ja näin ollen jatkamaan kävelyään? Tulosten mukaan, erityisesti rakennettuun ympäristöön liittyvät ulkona liikkumisen houkuttelevat ympäristötekijät, kuten jalkakäytävät ilman jyrkkiä nousuja, palveluiden läheisyys ja turvalliset tienylitykset kannustivat useimmiten kävelyn jatkamiseen. Ei ole siis ihan yhdentekevää, millainen elinympäristömme on, jos haluamme kannustaa iäkkäitä ihmisiä kävelyn muokkaamisessa ja sitä kautta ulkona liikkumisen ylläpitämisessä.

Kolmannessa osajulkaisussa (Skantz, Rantanen, Palmberg, ym. 2020) selvitin, ovatko kävelyn muokkauskeinot keskenään erilaisia. Apuvälineen käytön, kävelyn tauottamisen ja kävelyn hidastamisen jaottelu mahdollistaviin kävelymodifikaatioihin ja kävelyn vähentämisen ja lopettamisen jaottelu haitallisiin kävelymodifikaatioihin osoittautui mielekkääksi. Tulokset osoittivat, että mahdollistavia kävelymodifikaatioita käyttävillä iäkkäillä ihmisillä oli laajempi elinpiiri ja he kokivat ulkona liikkumisen mahdollisuudet paremmaksi kuin iäkkäät ihmiset, jotka käyttivät haitallisia kävelymodifikaatioita. Kunnon heikentyessä pidempien matkojen kävely saattaa tuntua raskaammalta ja pelottavammalta kuin aikaisemmin. Tällöin kävelyä kannattaa kuitenkin jatkaa, vaikkapa sitten apuvälineen kanssa tai levähdystaukoja pitämällä, jotta kävely ei pikkuhiljaa jää kokonaan pois.

Neljännessä osajulkaisussa (Leppä ym. 2021) selvitin kahden kilometrin kävelymodifikaatioiden ja kävelyvaikeuksien sekä elinpiirin, ulkona liikkumisen autonomian ja fyysisen aktiivisuuden välisiä yhteyksiä koronapandemian aikana, jolloin mahdollisuudet kodin ulkopuolella liikkumiseen heikentyivät. Tulosten mukaan iäkkäiden ihmisten elinpiiri pieneni ja ulkona liikkumisen autonomia heikkenivät enemmän kuin ne olisivat normaalisti muuttuneet kahden vuoden aikana. Näitä epäsuotuisia muutoksia havaittiin myös niillä iäkkäillä ihmisillä, jotka käyttivät kävelymodifikaatioita. Näin ollen kävelymodifikaatioiden apu ulkona liikkumisen ylläpitämisessä heikkeni, kun syyt ulkona liikkumiseen vähenivät koronapandemian aikana. Yllättävää oli, että itseraportoitu fyysisen aktiivisuuden määrä puolestaan pysyi samana tai jopa lisääntyi korona-aikana verrattuna kahden vuoden takaiseen tilanteeseen. Tämä tulos voi selittyä esimerkiksi sillä, että iäkkäillä ihmisillä oli nyt enemmän aikaa käytettäväksi liikkumiseen.

Tämän väitöskirjatyön keskeisin löydös on se, että pitkäaikaisella vapaa-ajan liikunnan harrastamisella pystytään ehkäisemään etenkin vatsaontelon sisäisen, mutta myös muun ektooppisen rasvan kertyminen elimistön sellaisiin osiin, joissa varastorasvaa ei kuuluisi olla. Tällä on erittäin merkittävä aineenvaihduntasairauksia ehkäisevä vaikutus. Tulokset olivat nähtävissä myös silloin, kun perimän osuus voitiin sulkea pois, joka osaltaan vahvistaa sitä käsitystä, että liikunnallisella elämäntavalla on itsenäisiä terveyttä edistäviä vaikutuksia. Lisäksi liikuntaa harrastamalla lihasvoima ja kestävyyskunto pysyvät korkeammalla tasolla, joka on erittäin tärkeää toimintakyvyn ja fyysisen kunnon säilyttämisen kannalta.

Kyselytutkimuksen tulokset osoittivat, että väestön terveysliikuntasuosituksen mukaisesti liikkuvilla vaihdevuosi-ikäisillä naisilla oli vähemmän ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta, somaattisia oireita sekä muisti- ja keskittymisongelmia. Lisäksi he kokivat elämänlaatunsa paremmaksi, kun heitä verrattiin naisiin, jotka eivät harrastaneet liikuntaa suosituksen mukaisesti.
Kuuden kuukauden mittaisen harjoittelututkimuksen tulosten perusteella säännöllisesti liikuntaa harrastavien vaihdevuosi-ikäisten naisten unen laatu oli parempi ja unta häiritsevien yöllisten kuumien aaltojen määrä oli vähäisempi kuin verrokkiryhmän naisilla. Neljän vuoden seurannassa tutkimustulokset olivat samankaltaiset, sillä harjoitteluryhmän naisilla todettiin liikunnan pitkäaikaisvaikutuksena parempi sosiaalinen ja fyysinen toimintakyky sekä vähemmän kuumia aaltoja.
Väitöstutkimuksen mukaan aerobinen liikunta tarjoaa hyvän vaihtoehdon vaihdevuosioireiden lievittämiseen ja elämänlaadun parantamiseen.

Vaihdevuosi-iän ohittaneet naiset, jotka voivat olla sekä osteoporoosin (lukato) että nivelrikon riskissä, voivat harrastaa turvallisesti luustoa ja toimintakykyä ylläpitävää intensiivistä hyppelytyyppistä liikuntaa. Tämä havaittiin Juhani Multasen väitöskirjatutkimuksessa Jyväskylän yliopiston terveystieteiden laitoksella, missä tutkimuksella selvitettiin asteittain kovenevan hyppelyharjoittelun vaikutuksia luustoon, rustoihin, nivelrikon oireisiin sekä suorituskykyyn vaihdevuodet ohittaneilla naisilla, joilla on lievä polven nivelrikko.

Apurahalla toteutettu tutkimusartikkeli ”Perhetaustan vaikutus ruokarytmiin lapsuudessa – viiden vuoden seurantatutkimus” on lähetetty arvioitavaksi Sociology of Health and Illness lehteen 11.9.2020. Tutkimusartikkeli on väitöskirjaan tähtäävä kolmas osatyö. Tutkimusartikkelin viimeistely myöhästyi alkuperäisestä suunnitelmasta muiden virkatöiden vuoksi.

Background
We studied the role of the family type, other family background factors and their changes over a five year follow-up with respect to meal frequency among children.
Methods
Longitudinal data stem from the 2007/2009–2013/2014 “Finnish Child Health Monitoring Study”. Dataset comprised 1,822 children (aged ca 5–10 years at baseline). Meal frequency was defined as 4–6 meals per day. The associations of meal frequency with family background factors were examined by bivariate and multivariate regression analyses.
Results
89% of the 5–10 year old boys and girls had the recommended meals frequency in baseline. Living in a single-parent family at baseline increased the risk of not eating recommended number of meals compared to those living in intact families. After adjustments mother’s low level of education (OR 0.51, CI 0.29-0.93) and a decline in income sufficiency (OR 0.54, CI 0.35-0.84) during the follow-up were unfavourably associated with the recommended meal frequency. The difference between children in stable single-parent, reconstituted or joint physical custody families and those living in stable intact families remained significant when controlling for other variables.
Conclusion
Single-parent families with a low SEP background represent important target groups for interventions designed to promote regular meal frequency.

Our preliminary findings show, for the first time, that 6-weeks aerobic exercise intervention in obese humans modulates the gut microbiota composition. Before, only one cross-sectional study determined that athletes differed from non-athletes in several bacterial phyla. Our findings show and increase in overall gut microbiota diversity and in Akkermansia, which both have been associated with better metabolic health. In contrast, Porphyromonaceae that has been associated with metabolic disorders decreased. It remains to be determined how these changes related to metabolic heath, physical performance and body composition.

In all subjects the physical performance improved. Half of the subjects lost weight. According to serum metabonomics analysis, the amount of lipids in VLDL decreased, which is good in terms of cardiovascular health.

Due to that I as PI have been on sick leave the last 6 months, the final analysis bringing all data together have not been done yet and thus, the final conclusions have not been made.

Tulokset: Sekä HBS-mittari että WHI-OS-mittari tunnistivat 7,3 % Helsinki Johtajat –tutkimuksen osallistujista gerastenisiksi, mutta näistä vain osa oli samoja henkilöitä. FI mittari tunnisti 17,9 % gerastenisiksi. Kaikenkaikkiaan 21,3 % osallistujista tunnistettiin gerastenisiksi vähintään yhden mittarin mukaan. Kaikki mittarit (HBS, WHI-OS, FI) ennustivat merkitsevästi enemmän kaatujia, huonompaa elämänlaatua ja suurempaa kuolleisuutta gerastenisille, kuin esi-gerastenisille tai ei-gerastenisille henkilöille. Painon muutoksen suhteen ei ollut eroja eri gerastenian asteiden tai mittareiden välillä.
FINALEX-tutkimuksessa esi-gerastenisissa ryhmissä keskimääräinen kaatumisten määrä oli merkitsevästi pienempi liikuntainterventioryhmässä kuin kontrolliryhmässä (1,14 kaatumista henkilövuotta kohden [95 %:n luottamusväli (eng. 95 % confidence interval, CI): 0,90-1,43] ja 1,82 kaatumista henkilövuotta kohden [95 % CI: 1,40-2,32]; IRR 0,63 [95 % CI: 0,45-0,89]; P=0,008 sukupuoli, ikä ja liitännäissairaudet huomioitu). Myös enemmän gerastenisissa ryhmissä keskimääräinen kaatumisten määrä oli merkitsevästi pienempi liikuntainterventioryhmässä kuin kontrolliryhmässä (2,15 kaatumista henkilövuotta kohden [95 % CI: 1,76-2,59] ja 5,32 kaatumista henkilövuotta kohden [95 % CI: 4,36-6,44]; IRR 0,43 [95 % CI: 0,33-0,57]; P<0,001 sukupuoli, ikä ja liitännäissairaudet huomioitu). Kummankin liikuntainterventioryhmän fyysinen toimintakyky myös heikkeni merkitsevästi hitaammin kuin heidän vastaavien kontrolliryhmiensä FIM-toimintakykymittarin muutoksien perusteella.
Parempi fyysinen toimintakyky ja ei-gerastenisuus suojaavat kaatumisilta Alzheimerin tautia sairastavilla potilailla. Sairaudet, kuten keuhkoahtaumatauti, diabetes ja nivelrikko, sekä lääkkeet, kuten opioidit, psyykelääkkeet, lääkkeet, joilla on antikolinergisia ominaisuuksia, ja monilääkitys, liittyivät kohenneeseen kaatumisriskiin. Verenpainelääkkeiden käyttö liittyi alentuneeseen kaatumisriskiin liikuntainterventiota saaneilla, mutta kohonneeseen kaatumisriskiin kontrolliryhmällä. Liikuntainterventio vähensi kaatumisriskiä myös psyykelääkkeiden käyttäjillä.
Johtopäätökset: HBS-mittari, WHI-OS-mittari ja FI-mittari tunnistivat vain osittain samat henkilöt gerastenisiksi. FI tunnisti gerastenisiksi enemmän kuin muut. Kaikki kolme mittaria ennustivat suurempaa kaatumismäärää ja kuolleisuutta sekä huonompaa terveyteen liittyvää elämänlaatua gerastenisille osallistujille.
Alzheimerin tautia sairastavat henkilöt voivat hyötyä liikuntainterventiosta suhteessa kaatumisiin ja fyysiseen toimintakykyyn riippumatta gerastenian asteesta. Parempi fyysinen toimintakyky ja ei-gerastenisuus suojaavat kaatumisilta. Tietyt sairaudet ja lääkkeet olivat kaatumisten riskitekijöitä. Liikuntainterventiolla oli suosiollinen interaktio verenpainelääkkeiden ja psyykelääkkeiden kanssa suhteessa kaatumisriskiin.

Liedon Iäkkäät – tutkimuksen seurannassa (10 040 henkilövuotta [HV]), 307 (26 %) henkilöä sai yhteensä 425 murtumaa. Murtumista 77 % sattui naisille. Minkä tahansa murtuman ilmaantuvuus oli naisilla 53.4 / 1000 HV (95 %:n luottamusväli [95 % CI]: 47.9 – 59.5) ja miehillä 24.9 / 1000 HV (95 % CI: 20.4 – 30.4). Kaikkien murtumien ja lonkkamurtumien ilmaantuvuus kasvoi iän myötä, mutta rannemurtumien ilmaantuvuus ei ollut yhteydessä ikään. Kahdentoista seurantavuoden aikana ei havaittu tilastollisesti merkitsevää muutosta murtumien ikävakioidussa vuosittaisessa ilmaantuvuudessa. Murtumien vaaratekijät liittyvät kaatumisiin sekä luun haurastumiseen liittyviin tekijöihin, ja niissä oli eroja miesten ja naisten välillä: naisilla käden heikko puristusvoima ja normaali tai alhainen kehon painoindeksi (BMI) sekä miehillä depressiivisten oireiden suuri määrä. Kompressiomurtuma yhdessä tai useammassa rintarangan tai ylemmän lannerangan nikamassa ennusti itsenäisesti tulevia luunmurtumia sekä miehillä että naisilla. Kahdeksan vuoden seuranta-aikana alakehon murtumat lisäsivät ongelmia liikkumiskyvyssä ja päivittäisistä toiminnoista selviytymisessä (ADL) sekä lyhyen (0-2 vuotta) että pitkän (2-8 vuotta) seurannan aikana. Yläkehon murtumat ennustivat ongelmia päivittäisistä perustoiminnoista selviytymisessä pitkän seurannan aikana. Miesten (Hazard Ratio [HR] 8.1, 95 % CI: 4.4-14.9) ja naisten (HR 3.0, 95 % CI: 1.9-4.9) lonkkamurtumat sekä miesten olkavarren yläosan murtumat (HR 5.4 95 % CI: 1.6-17.7) lisäsivät ennenaikaisen kuoleman vaaraa. Vapaa-ajan fyysisessä harjoittelun vähäisyys ennusti itsenäisesti sekä ennenaikaista toimintakyvyn heikkenemistä että kuolemaa. Väitöskirjatutkimukseni perusteella iäkkäiden murtumat ovat yleisiä ja niillä on vakavia seurauksia, joten ne ovat kansanterveydellisesti vakava uhka iäkkäiden itsenäiselle toimintakyvylle ja elämän laadulle.

Tutkimustulokset osoittivat, että heikon toiminnanohjauksen yhteyttä vähäiseen liikkumisaktiivisuuteen elinpiirissä selitti henkilön heikko alaraajojen toimintakyky sekä vaikeudet kulkuneuvoilla liikkumisessa. Kahden vuoden seurannan tulokset antoiva viitteitä siitä, että heikko toiminnanohjaus mahdollisesti myös ennustaa elinpiirin kapenemista. Kahden vuoden seurannassa kognitiivinen toiminnanohjaus ennustaa voimakkaammin liikkumisaktiivisuutta elinpiirissä kuin toisin päin. Parempi kognitiivinen kyvykkyys varhaisessa aikuisuudessa on yhteydessä parempaan fyysiseen suorituskykyyn varhaisessa vanhuudessa. Tutkimuksessa havaittiin myös epäsuora yhteys 10 vuotta myöhemmin mitattuun fyysiseen toimintakykyyn. Henkilöt, jotka oppivat aikaisemmin kävelemään varhaisessa lapsuudessa, suoriutuivat paremmin kognitiivisesta testistä varhaisessa vanhuudessa.

Hanke toteutui hyvin ja tuotti runsaasti julkaisua ja tuloksia. Hankkeen aineistona oli Helsinki Health Study’n seuranta-aineisto (kyselyt 2000, 2007, 2012 ja 2017) ja luvan antaneille rekisterilinkkaukset. Kysessää olivat lähtövuonna 2000-2002 40-60 –vuotiata Helsingin kaupungin työntekijät. Keskeiset tutkimustulokset ovat seuraavat. Eläkkeelle siirtyminen on yksi keskeinen elämänkulun murroskohta, jolloin ihmiset saattavat muuttaa elintapojaan, esimerkiksi alkoholinkäyttöään, liikunta-aktiivisuuttaan tai ravitsemustottumuksiaan. Välittömästi eläköitymisen jälkeen tutkittavat lisäsivät liikuntaansa. Tämä myönteinen muutos ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Kun työliikunta poistui, niin kokonaisuudessaan eläkkeelle siirtyminen vähensi monella tuntuvasti liikuntaa. Alkoholin käytössä muutokset olivat eläkkeelle siirtymisne ajankohtaan kiinnittyneitä. 2000-luvun alussa eläköityneet lisäsivät alkoholinkäyttöään. Mutta myöhemmin eläköityneillä ei havaittu alkoholin käytön lisääntymistä. Tätä myönteistä tulosta tulkittiin kohorttivaikutukseksi ja oletetaan, että alkoholin monilla hinnan korotuksilla vuoden 2008 jälkeen oli vaikutusta eläkeläisten alkoholin käyttöön hillitsevästi. Eläköitymisen yhteys ravitsemustottumuksiin vaihteli kiinnostavalla tavalla sukupuolen mukaan. Naiset vähensivät ja miehet lisäsivät hedelmien ja vihannesten syöntiä eläköitymisen jälkeen. Silti naiset söivät miehiä enemmän hedelmiä ja vihanneksia myös eläkkeellä ollessaan. Kalan kulutuksessa ei havaittu muutoksia naisilla eikä miehillä. Naiset syövät miehiä useammin työpaikkaruokaloissa ja tämän tavan loputtua heidän ruokailunsa muuttuu epäterveellisemmäksi. Miesten ruokailu taas muuttuu terveellisemmäksi johtuen ehkä siitä, että kotona naisten ruokailutottumukset (vihannekset, hedelmät yms) vaikuttavat heidän ruokatottumuksiinsa myönteisesti ja enemmän kuin miesten ollessa töissä.
Elintavat vaikuttavat työkykyyn ja työssä jaksamiseen. Tutkimme myös, miten elintapojen muutos on yhteydessä sairauspoissaoloihin ja niistä työnantajille tuleviin kustannuksiin. Kuten olettaa saattoi, niin liikuntatottumusten muuttuminen aktiivisemmiksi vähensi sairauspoissaoloja ja niiden kustannuksia. Sitä vastoin ravitsemuksen (vihannesten ja hedelmien kulutuksen) muutoksella ei havaittu yhteyttä sairauspoissaoloihin. Yhdessä osahankkeessa tutkittiin painon ja liikunnan yhteyttä kivun ilmaantuvuuteen ja pysyvyyteen (kroonistumiseen). Tutkimuksessa havaittiin, että lihavuus oli kivun ja kivun pitkittymisen merkittävä riskitekijä. Sitä vastoin liikunta-aktiivisuus vähensi kroonisen kivun ilmaantuvuutta. Alkoholi on terveysriski, mutta vähemmän on tietoa alkoholin kulutuksen yhteydestä fyysiseen ja psyykkiseen toimintakykyyn. Osahankkeessa havaittiin, että alkoholin käyttö ylipäänsä oli yhteydessä heikentyneeseen henkiseen toimintakykyyn. Alkoholin ongelmakäyttö (CAGE-mittari) oli voimakkaimmin yhteydessä heikentyvään toimintakykyyn. Painon nousu 5 vuoden seurannassa havaittiin yhdessä osahankkeessa olevan pysyvän lihavuuden ohella merkittävä riskitekijä sairauspoissaoloille, erityisesti tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuville poissaoloille. Kahdessa osahankkeessa tutkittiin elintapojen yhteisvaikutuksia. Tupakointi ja lihavuus ovat itsenäisesti (yksinään) yhteydessä toimintakykyyn sairauspoissaoloilla tarkasteltuna. Tutkittiin, onko tupakoinnilla ja lihavuudella yhteisvaikutusta joka ylittää niiden yksittäisvaikutuksen. Sairauspoissaolon riski oli erityisen voimakas lihavilla tupakoijilla. Vastaava yhteys havaittiin myös monen elintapojen yhteydestä syöpäsairastavuuteen. Tupakointi oli voimakkain yksittäinen syöpäsairastavuuteen oleva elintapa, mutta useampi epäterveellinen elintapa voimista syöpäsairastavuuden ilmaantumisriskiä.

DAGIS-hanke on edennyt suunnitelman mukaisesti. Syksyllä 2014 toteutettujen fokusryhmähaastatteluiden aineistoa analysoitiin alkuvuodesta 2015 ja näiden pohjalta ensimmäisiä tuloksia on julkaistu kansainvälisessä lehdessä ja käsikirjoituksia on lähetetty lehtiin arvioitaviksi (kts. myöhemmin). Myös menetelmiä on testattu pilottihankkeissa ja tuloksia esitetty kansainvälisissä kongresseissa. Tuloksia fokusryhmähaastatteluista ja pilottihankkeista on hyödynnetty laajan menetelmien kehittämisessä laajaan kartoitukseen joka on toteutettu 66 päiväkodissa Etelä-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla talvella 2015/2016. Kartoitukseen on osallistunut 890 lasta, joilta on mitattu paino ja pituus, liikuntaa (liikemittarilla ja päiväkirjalla 7 pv), ruoankulutusta (3 ruokapäiväkirja) ja stressin säätelyä (sylki ja hiusnäyte). Tutkimuksessa on monipuolisesti kerätty tietoa lasten elintavoista ja niihin vaikuttavista tekijöistä kotona ja päiväkodissa. Lähivuoden aikana analysoidaan dataa ja erityisesti tutkitaan sosioekonomiset erot elintavoissa ja mitkä ympäristötekijät kotona ja päiväkodissa mahdollisesti selittävät sosioekonomiset erot lasten elintavoissa. Tutkimus tulee antamaan arvokasta tietoa, jota voidaan tulevaisuudessa hyödyntää terveyden edistämisessä päiväkodeissa ja perheissä ja lasten terveyserojen kaventamisessa.

Anu Kangasniemen väitöskirjatyön osatutkimus:
Keskeiset tulokset: Terveysliikunta-aika lisääntyi 6 viikon hyväksymis- ja omistautumisterapiamenetelmään perustuvan intervention aikana koeryhmällä enemmän kuin vertailuryhmällä (p=0.045) . Koeryhmä lisäsi terveysliikunta-aikaa 5,3 minuutista (keskihajonta 7,0) 12,1 minuuttiin (kh=12,1) päivässä, mikä käytännössä tarkoittaa noin 50 minuuttiin lisäystä terveysliikunta-ajassa viikkoa kohden. Lisäksi ohjelmalla oli positiivisia vaikutuksia psyykkiseen hyvinvointiin.
Johtopäätökset: Ryhmäinterventio tarjosi uudenlaisen näkökulman fyysisen aktiivisuuden edistämiseen nostamalla esiin omien arvojen merkityksen muutoksiin motivoimisessa.

Kati Kauravaaran väitöskirjatyö:
Keskeiset tulokset: Vähäinen liikkuminen ei ole nuorille miehille kapinaa liikuntasuosituksia vastaan, vaan vapautta ja itsensä arvostamista. Nuori mies hengailee kavereidensa kanssa, autoilee ja istuu ruudun ääressä. Hän nauttii alkoholia ja tupakoi. Koulussa hänellä on paljon poissaoloja. Myöhästelyt, aikaisin lähtemiset ja työn vieressä hengaamiset ovat arkipäivää. Nuoren miehen valintoja ohjaa viisi elämän suolaa: hetkessä eläminen, kiireettömyys, vapaa-ajan runsaus, mahdollisimman vähällä pääseminen ja kaverit. Elämän suolat tekevät elämästä mielekästä. Siksi nuori mies pitää tiukasti kiinni tavoitteistaan: arjen valintojen on edistettävä elämän suolojen toteutumista – ainakaan ne eivät saa estää sitä.
Johtopäätökset: Nuorelle miehelle vähäinen liikkuminen on lähiyhteisön normi, jota tulee noudattaa kuuluakseen ryhmään. Tutkimus lisää ymmärrystä vähäisestä liikkumisesta nuoren miehen näkökulmasta sekä antaa kannustusta, eväitä ja työkaluja yleensäkin vähän liikkuvien näkökulman etsimiseen ja löytämiseen.

Päätulos oli, että liikuntainterventiolla oli sekä lyhyt- että pitkäaikaisvaikutuksia naisten työkykyyn ja työssä kuormittumiseen. Lisäksi alustavien tulosten perusteella subjetiivinen ja fysiologinen mittaristo antavat samantyyppisiä tuloksia naistyöntekijöiden kuormittumisesta ja palautumisesta.

Tutkimuksen ensimmäisen artikkelin mukaan yhteydet lapsuusiän seerumin androgeenien ja murrosikäisen valtimoterveyden kanssa riippuivat sukupuolesta. Pojilla korkeampi dehydroepiandrosteroni eli DHEAS (standardoitu regressiokerroin β=0.197, P=0.028) ja testosteroni (β=0.218, P=0.014) alkuasetelmassa (6-9 vuotta) ennustivat korkeampaa Youngin modulia 8-vuoden seurannassa noin 15-vuotiaana. Tytöillä korkeampi androstenedioni (β=0.197, P=0.039) ja testosteroni (β=0.218, P=0.022) alkuasetelmassa ennusti korkeampaa Youngin modulia 8-vuoden seurannassa. Tytöillä korkeampi testosteroni alkuasetelmassa ennusti korkeampaa stiffness indeksiä 8-vuoden seurannassa (β=0.190, P=0.049). Korkeampi DHEAS alkuasetelmassa ennusti alhaisempaa distensibiliteettiä kaulavaltimnossa alkuasetelmassa (β=-0.200, P=0.039), korkeampaa Youngin modulia (β=0.265, P=0.005), ja korkeampaa stiffness indeksiä (β=0.210, P=0.028) 8-vuoden seurannassa.

Tutkimus artikkeliin 2 käsitteli lapsuuden kardiometabolisia ennustemerkkejä ennustaen murrosikäisen valtimoterveyttä. Suurempi vyötärön ympärys (β=-0.195, P=0.003), korkeampi BMI SDS (painoindeksin jakaantuminen keskiarvoon nähden) (β=-0.185, P=0.003) ja korkeampi kehon rasvaprosentti (β=-0.160, P=0.016) olivat yhteydessä heikompaan distensibiliteettiin alkuasetelmassa viitaten siihen että joustavuuden väheneminen ja heikentynyt adaptaatio pulsaatioon alkaa jo keski-lapsuudessa. Suurempi vyötärön ympärys, korkeampi BMI SDS ja korkeampi rasvaprosentti olivat yhteydessä Youngin moduliin alkuasetelmassa p-arvolla 0.000; näin ollen nämä tekijat ovat valtimoiden seinämien kovettumisen osatekijöitä. (Mitä korkeampi Youngin modulus, sitä teräksen kaltaisempia valtimoista tulee). Korkeampi insuliini (β=-0.186, P=0.004) ja korkeampi insuliiniresistenssi (β=-0.180, P=0.005) olivat yhteydessä alhaisempaan distensibiliteettiin alkuasetelmassa. Korkeampi leptiinireseptoripitoisuus oli yhteydessä korkeampaan distensibiliteetttiin (β=0.205, P=0.002). Korkeampi insuliini ja insuliiniresistenssi olivat yhteydessä kovempiin valtimoihin, korkeampi leptiinireseptoripitoisuus taas yhdistyi joustavampiin valtimoihin. Alkuasetelmassa korkeampi insuliini (β=0.164, P=0.009), korkeampi insuliiniresistenssi (β=0.156, P=0.013) ja korkeampi leptiini (β=0.141, P=0.030) olivat yhteydessä korkeampaan Youngin moduliin ja siis kovempiin valtimoihin. Korkeampi leptiinireseptoripitoisuus perustilassa (β=-0.215, P=0.001) sen sijaan yhdistyi alempaan Youngin moduliin indikoiden vähemmän kovia valtimon seinämiä.

Kolmannen artikkelin aiheen rajautumisesta on käyty useita palavereita, ja päädyttiin siihen, että tutkimus tullaan toteuttamaan ensi keväänä yhteistyössä Jyväskylän liikuntalääketieteellisen yliopistolehtori Eero Haapalan kanssa. Alustavat analyysit lineaarisella regressiomallilla todettiin riittämättömiksi ja asiasta on konsultoitu tilastotieteilijää. Nyt on suunnitelmissa erilaisen mallin käyttö, ja tulokset saataneen valmiiksi alkukeväästä.

Juho Vainion säätiö myönsi vuonna 2014 johtamalleni hankkeelle 22 264 euroa rahoitusta. Hanke oli tarkoitus päättää vuoden 2015 lopussa, mutta saimme jatkoa rahoituksen käyttöön vuoden 2016 loppuun saakka (viimeisenä vuonna käytimme rahoitusta tutkimuksesta aiheutuviin muihin kuluihin sillä tohtori Sari Aaltosen palkkaus tuli muista lähteistä). Johtuen yliopiston laskutussäännöistä rahoitus oli käytettävissä vuoden 2017 tammikuun loppuun saakka. Säätiön rahoituksella kirjoitimme kolme tieteellistä artikkelia. Säätiön rahoitusmyöntöä käytettiin yhden artikkelin kirjoittamiseen tarvittaviin palkkakuluihin ja siitä aiheutuviin tutkimuskuluihin (Aaltonen ym. Scand J Med Sci Sports 2016) sekä kahdesta artikkelista aiheutuviin tutkimuskuluihin (Aaltonen ym. Med Sci Sports Exerc 2015 ja Aaltonen ym. Sci Reports 2016). Meidän piti alkuperäisen tutkimussuunnitelman perusteella tutkia liikunnan painonmuutosta muovaavaa vaikutusta. Kuitenkin havaitsimme tutkimuksen aikana, että tämä tutkimuslinja ei johda toivotulla tavalla eteenpäin, joten keskityimme tutkimuksessa erityisesti liikuntaan, sen motiiveihin ja näiden genetiikkaan. Uskomme että nämä tutkimusteemat sopivat säätiön tavoitteisiin. Alla kuvaamme keskeiset hankkeessa saadut tutkimustulokset:

1) Tutkimuksessa selvitimme geneettisten ja ympäristötekijöiden vaikutusta eroihin liikuntamotivaatiossa. Tutkimuksessa havaitsimme, että keskeinen osa liikuntamotivaation eroista nuoressa aikuisuudessa johtuu geneettisistä eroista. Näiden tekijöiden suhteellinen osuus kuitenkin vaihteli riippuen siitä, mitä motivaatiota tutkittiin: se oli suurin liikunnasta saadun mielihyvän kohdalla ja pienin liittyen muiden odotusten täyttämiseen. Pääsääntöisesti geneettiset tekijät selittivät noin puolet liikuntamotivaation eroista, mikä osoittaa, että myös ympäristöllä on suuri vaikutus liikuntamotivaation kehittymiseen. (Aaltonen S, Kaprio J, Vuoksimaa E, Huppertz C, Kujala UM, Silventoinen K. Genetic architecture of motives for leisure-time physical activity: a twin study. Scand J Med Sci Sports. 2016 doi: 10.1111/sms.12779.)

2) Tutkimuksessa selvitimme hyödyntämällä kaksosasetelmaa, kuinka motorinen kehitys varhaislapsuudessa vaikuttaa myöhempään liikunta-aktiivisuuteen. Havaitsimme, että viivästynyt motorinen kehitys varhaislapsuudessa oli yhteydessä vähäisempään liikunnan harrastamiseen vielä nuoressa aikuisuudessa. Koska yhteys voitiin havaita myös vertailemalla samassa perheessä kasvaneita kaksosia, se näyttää olevan riippumaton lapsuuden perheympäristöstä ja geneettisistä tekijöistä. Tutkimus korostaa kuinka tärkeää on huomioida myös ne lapset, joiden motorinen kehitys on heikompaa, esim. koulun liikuntakasvatuksessa. (Aaltonen S, Latvala A, Rose RJ, Pulkkinen L, Kujala UM, Kaprio J, Silventoinen K. Motor Development and Physical Activity: A Longitudinal Discordant Twin-Pair Study. Med Sci Sports Exerc. 2015 Oct;47(10):2111-8.)

3) Tutkimuksessa selvitimme koulumenestyksen yhteyttä liikunta-aktiivisuuteen kaksosten seurantatutkimuksessa, jossa on tietoa 12, 14, 17 ja 24 vuoden iässä. Liikunta-aktiivisuus oli yhteydessä parempaan koulumenestykseen. Kuitenkin hyvä koulumenestys näytti pikemminkin ennustavan aktiivisempaa liikuntaa kuin liikunta koulumenestystä. Tämä saattaa osittain selittää myös myöhempiä sosioekonomisia eroja liikunnassa ja mahdollisesti tämän vaikutuksesta myös terveydessä. (Aaltonen S, Latvala A, Rose RJ, Kujala UM, Kaprio J, Silventoinen K. Leisure-Time Physical Activity and Academic Performance: Cross-Lagged Associations from Adolescence to Young Adulthood. Sci Rep. 2016 doi: 10.1038/srep39215.)

Kaikki lehdet ovat arvostettuja tieteellisiä julkaisuja. Julkaisufoorumi-tietokanta (http://www.julkaisufoorumi.fi/) luokittelee kaksi lehdistä (Scand J Med Sci Sports ja Sci Rep) tasolle 2 (johtava taso) ja yhden (Med Sci Sports Exerc ) tasolle 3 (korkein taso).

Juho Vainion Säätiön vuonna 2015 myöntämän suurapurahan avulla olemme perehtyneet syvällisesti elintavoissa tapahtuviin muutoksiin eläköityessä. Olemme osoittaneet kyselyaineistojen avulla että vapaa-ajan liikunta-aktiivisuus lisääntyy, mutta myös istuminen (erityisesti TV:n katsominen) lisääntyy eläkkeelle siirryttäessä. Unen pituus lisääntyy ja univaikeudet vähentyvät erityisesti henkilöillä, joilla on psyykkistä kuormittuneisuutta ja työstressiä. Päihteiden käytön osalta noin 10% työntekijöistä lisää runsaasti alkoholinkäyttöään ja tämä on yleisempää miehillä, tupakoitsijoilla tai niillä, joilla on ollut masennusta työuran viimeisinä vuosina. Tupakoinnin määrä eli poltettujen savukkeiden määrä sen sijaan näyttäisi vähentyvän eläkkeelle siirryttäessä. Tutkimushavaintomme viittaavat siihen, että eläköitymiseen liittyvä vapaa-ajan lisääntyminen sekä työn kuormitustekijöiden poistuminen vaikuttavat myönteisesti tuoreiden eläkeläisten liikkumiseen ja nukkumiseen. Huolestuttavaa sen sijaan on alkoholin riskikäytön lisääntyminen osalla eläkeläisistä.

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, miten liikunta-aktiivisuus muuttuu elämänkulun aikana ja millaisiksi nuoret kuvaavat niitä elämänkulun kokemuksia, jotka ovat heidän liikunta-aktiivisuuttaan muuttaneet. Lisäksi tehtävänä oli kuvata, millainen asema liikunnalla on nuoren arjessa.
Tutkimus osoitti liikunta-aktiivisuuden vaihtelevan läpi nuoruuden. Lapsuudessa paljon liikkunut voi vähän liikuntaa sisältäneen ajanjakson jälkeen lisätä liikunta-aktiivisuutta uudelleen aikuisuuden kynnyksellä. Lapsuudessa vähän liikkuvan liikunta-aktiivisuus voi myös lisääntyä nuoruuden aikana. Lapsuuden ja nuoruuden sosiaaliset toimintaympäristöt vaikuttavat liikuntatottumusten rakentumiseen. Eri tavalla arjessaan liikkuville nuorille liikunnan merkitykset ja liikunta-aktiivisuuden muutoskohdat olivat moninaiset. Myönteisesti liikunta-aktiivisuuteen vaikuttivat urheiluun panostaminen, välimatkaliikunnan valitseminen, peruskoulun aloitus, elämän vakiintuminen, perhe, ystävät ja urheiluseuratoimintaan osallistuminen. Liikunnan väheneminen liittyi opiskeluun panostamiseen, loukkaantumisiin, mopon hankintaan, lapsuuden kodista muuttoon heti peruskoulun jälkeen, joukkueen hajoamiseen ja kiusatuksi tulemiseen. Liikunta-aktiivisuutta lisääviksi tai vähentäviksi asioiksi osoittautuivat asuinpaikan vaihtuminen, koululiikunta, asepalvelus, työelämä ja seurustelu. Nuoren itselleen asettamat tavoitteet, liikunnan merkityksen tiedostaminen ja erityisesti se, millaiset arjen valinnat tuntuvat merkityksellisiltä tässä ja nyt, määrittivät liikunnan asemaa nuoren arjessa.
Liikunnan lisäämiseen kohdistettavien toimenpiteiden tulisi tavoittaa kaikki samanikäiset mutta huomioida eri tavoin arjessaan liikkuvat ja liikunnalle erilaisen merkityksen antavat nuoret elämänkulun eri ajankohtina. Tutkimus osoitti, että liikunta-aktiivisuuden lisääntymiseen voidaan vaikuttaa lapsuudessa, nuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa. Elämänkulun näkökulmasta koulu tavoittaa lähes kaikki saman ikäiset. Koulun asemaa liikuntatottumusten rakentumisessa voitaisiin vahvistaa.

Tutkimuksessa tavoitteena oli selvittää aerobisen harjoittelun mahdollisia vaikutuksia ikääntyneiden aivotoimintoihin. Ikääntyneitä verrattiin myös nuorempiin terveisiin henkilöihin. Tarkastelun kohteena aivoissa oli sekä automaattista somatosensorista prosessointia mittaava EEG-pohjainen herätepotentiaali että käyttäytymistieteellisiä kognitiivisia ja fyysisiä testejä. Somatosensorinen automaattinen muutoksen havaitsemismekanismi osoittautui vaimentuneeksi terveillä ikääntyneillä. Selvitimme myös tämän sähköisen komponentin (somatosensory mismatch negativity) osoittamaa neuroplastisuutta aivokuorella ja osoitimme sen olevan suhteessa aerobisen liikunnan määrään. Tälle komponentille paikansimme myös generaattorit aivokuorella ja näiden generaattoreiden voimakkuus oli suhteessa liikunnan määrään. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että jopa automaattiset aivotoiminnat ovat paljon herkempiä liikunnan määrälle kuin olemme aiemmin osanneet olettaa.

Säännöllinen liikunta keski-ikäisenä mahdollistaa paremman liikkumiskyvyn iäkkäänä. Iäkkäiden geriatrinen arviointi ja yksilöllisesti räätälöity hoito ja kuntoutus puolestaan parantavat liikunta-aktiivisuutta, liikkumiskykyä ja lihasvoimaa erityisesti hauraus-raihnaus-oireyhtymästä (HRO) tai sen esiasteesta kärsivillä iäkkäillä ihmisillä sekä liikunnallisesti aktiivisilla iäkkäillä naisilla. Tutkimuksessa todettiin myös, ettei käden puristusvoiman heikkous iäkkäillä yksin ennusta varhaisempaa kuolleisuutta, vaan siihen vaikuttavat myös muun muassa sairaudet, liikunta-aktiivisuus ja ravitsemustilanne.

Väitöstyössäni tarkasteltiin laktaasi ja apolipoproteiini E (APOE) geenien ja liikunnan vaikutusta aikuisena mitattuihin luumuuttujiin Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI)-tutkimuksen seuranta-aineistossa, joka alkoi vuonna 1980 (n=3596). Kahdessa ensimmäisessä osatyössä tutkittiin laktaasi ja APOE geenipolymorfioiden yhteyksiä tietokonetomografialla mitattuihin värttinä- ja sääriluiden muuttujiin yhdessä ravinnon kalsiumin ja tyydyttyneen rasvan saannin kanssa. Liikunnan osalta tarkasteltiin lapsuuden ja nuoruuden liikuntatottumuksia, joita oli kartoitettu tutkimuksen alkuvuonna kysymyksillä vapaa-ajan liikunnasta, harrastuksista liikuntaseuroissa, osallistumisesta urheilukilpailuihin sekä liikunnan intensiteetistä. Aikuisilla käytettiin askelmittarilla mitattua askelten määrää vuodelta 2007. Tutkittavien ravinnon saantia selvitettiin haastattelemalla ja kyselylomakkeilla.
Laktaasigeenin T/T genotyyppiä kantavilla miehillä oli noin 3 % korkeampi hohkaluun tiheys värttinä- ja sääriluiden päissä verrattuna T/C ja C/C genotyyppeihin. Toisessa osatyössä APOE geenin säätelyalueen -219T/T ja +113C/C genotyyppien havaittiin olevan yhteydessä pienempään kortikaaliluun osuuteen värttinä- ja sääriluissa verrattuna G/G genotyyppien kantajiin. Naisilla nämä riskigenotyypit olivat yhteydessä myös pienempään puristuslujuuteen putkiluiden päissä ja miehillä suurempaan värttinäluun pinta-alaan. APOE -219G/T ja +113G/C genotyyppien väliset mittauserot eri luumuuttujissa vaihtelivat 1-8 % välillä. APOE -219T/T ja +113C/C genotyyppisillä naisilla korkea ravinnon tyydyttyneiden rasvojen saanti oli yhteydessä matalampaan värttinäluun varren pinta-alaan ja lujuuteen. Kolmannessa osatyössä 9-18-vuotiaiden tyttöjen korkea fyysinen aktiivisuus oli yhteydessä pienentyneeseen todennäköisyyteen saada matala sääriluun pään lujuusindeksi, varren pinta-ala, mineraalimäärä ja lujuusindeksit verrattuna vähiten aktiivisten tyttöjen neljännekseen. Vastaavasti poikien liikuntaryhmissä yhteydet löytyivät sääriluun pään pinta-alaan ja varren kortikaaliluun pinta-alaan ja lujuusindeksiin, kun verrattiin alinta ja ylintä ryhmää toisiinsa. Viimeisessä osatyössä havaittiin naisten päivittäisen askelmäärän olevan yhteydessä useisiin eri luumuuttujiin. Ylimmässä kolmanneksessa olevilla naisilla (> 8765 askelta/päivä) löydettiin korkeammat kantaluun arvot alimpaan kolmannekseen verrattuna. Askelryhmien välisiä eroja löytyi myös sääriluun pään pinta-alassa, mineraalimäärässä, tiheydessä ja puristuslujuudessa sekä sääriluun varren pinta-alassa, mineraalimäärässä ja vääntölujuudessa eniten askeleita keränneiden eduksi. Värttinäluussa naisten askelryhmien väliset erot eri luumuuttujissa olivat samansuuntaiset kuin sääriluussa. Edellä kerrotut askelryhmien väliset erot eri luumuuttujissa vaihtelivat 0.5-5.4 % välillä. Miehillä askelten ja luumuuttujien väliset yhteydet olivat pääasiassa ei-tilastollisesti merkitseviä.
Tässä työssä löydettiin yhteys APOE geenin säätelyalueen genotyyppien ja kortikaaliluun mittausten välillä. APOE -219T/T ja +113C/C genotyypeillä korkea tyydyttyneen rasvan saanti oli myös yhteydessä matalampaan värttinäluun kokoon. Lisäksi lapsuudessa harrastetulla liikunnalla oli suotuisia vaikutuksia sääriluun kokoon ja lujuuteen aikuisuudessa. Naisilla myös päivittäiset askeleet olivat myönteisesti yhteydessä eri luustotekijöihin.

Tässä väitöskirjatyössä tutkittiin fyysisen aktiivisuuden kunnon eri osatekijöiden ja paikallaanolon yhteyksiä kardiometaboliseen kokonaisriskiin sekä yksittäisiin riskitekijöihin 506 iältään 6-8-vuotiaan suomalaisen lapsen väestöotoksessa osana Lasten liikunta ja ravitsemus (PANIC) -tutkimusta. Liikuntaa ja paikallaanoloa mitattiin sykettä ja kehon liikkeitä mittaavalla Actiheart®-monitorilla ja kyselylomakkeilla. Lasten ravitsemusta mitattiin neljän vuorokauden ruokapäiväkirjalla. Kardiorespiratorista kuntoa mitattiin polkupyöräergometrillä tehtyllä maksimaalisella kuormituskokeella ja neuromuskulaarista kuntoa 10 x 5
metrin sukkulajuoksu-, 15 metrin juoksu-, puristusvoima-, vauhditon pituushyppy-, vatsalihasten voima-, tasapaino-, käden hienomotoriikka- ja eteentaivutustestillä. Kardiometaboliset riskitekijät määritettiin laboratoriokokein ja -mittauksin, joista tärkeimmät olivat vyötärönympärysmitta, paastoveren insuliini ja glukoosi, paastoveren triglyseridit ja HDL-kolesteroli sekä systolinen- ja diastolinen
verenpaine, VLDL:n triglyseridit, VLDL- ja LDL-kolesteroli sekä HDL:n triglyseridit.

Tutkimus osoitti poikkileikkausasetelmassa, että itseraportoitu liikunta ja erityisesti omatoiminen liikunta olivat käänteisesti yhteydessä tyypin 2 diabeteksen ja valtimotautien riskitekijöihin lapsilla. Myös itseraportoidulla viihdemedian käytöllä ja erityisesti television ja videoiden katselulla oli suora yhteys näihin riskitekijöihin lapsilla. Riskitekijöiden tasot olivat korkeimmat lapsilla, jotka liikkuivat vähiten ja käyttivät eniten aikaa viihdemediaan. Itseraportoidulla runsaalla viihdemedian käytöllä oli suorat yhteydet riskitekijöihin paitsi vähän itseraportuidusti liikkuvilla niin myös paljon itseraportoidusti liikkuvilla lapsilla.
Reippaan fyysisen aktiivisuuden muutoksella oli käänteinen yhteys ja paikkallaanolon muutoksella oli suora yhteys tyypin 2 diabeteksen ja valtimotautien kokonaisriskin ja yksittäisten riskitekijöiden muutoksiin kahden vuoden seurannan aikana riippumatta mahdollisista sekoittavista tekijöistä. Korkeampi rasvaprosentti ja vähäisempi liikunta olivat yhteydessä huonompiin tuloksiin 10 x 5 metrin sukkulajuoksutestissä. Korkeampi rasvaprosentti oli lisäksi yhteydessä huonompiin tuloksiin vauhdittomassa pituushypyssä, vatsalihastestissä, käden hienomotoriikkatestissä ja tasapainotestissä. Rasvaprosentin ja liikunnan yhteydet fyysiseen kuntoon olivat toisistaan riippumattomia. Lisäksi lapsilla, joilla oli korkea rasvaprosentti ja jotka liikkuivat vähän, oli muita lapsia huonommat tulokset 10 x 5 metrin sukkulajuoksutestissä, 15 metrin juoksutestissä ja vauhdittomassa pituushypyssä. Fyysisellä aktiivisuudella oli käänteinen yhteys koko kehon ja keskivartalon rasvan määrään lapsilla. Nämä yhteydet olivat sitä voimakkaampia mitä kuormittavampaa liikkuminen oli. Jo 10 minuuttia rasittavaa liikkumista päivittäin harrastavilla lapsilla oli 26–30 prosenttia vähemmän rasvakudosta koko kehossaan ja keskivartalossaan kuin rasittavaa liikkumista harrastamattomilla lapsilla. Kevyelläkin liikkumisella oli käänteinen yhteys kehon rasvapitoisuuteen, mutta vasta vähintään kohtuullisesti kuormittavalla liikkumisella oli suora yhteys
kardiorespiratoriseen kuntoon. Tutkimusaineistosta laskettiin tilastollisesti, että 10 minuutin paikallaanolon vaihtaminen vastaavaan määrään rasittavaa liikkumista pienentäisi koko kehon ja keskivartalon rasvakudoksen määrää 13 prosenttia. Tämä väitöskirja toi uutta tietoa fyysisen aktiivisuuden ja kunnon käänteisistä yhteyksistä ja paikallaanolon suorista yhteyksistä tyypin 2 diabeteksen ja valtimotautien riskitekijöihin alakouluikäisillä lapsilla.

Tämän hankkeen tuloksista, jotka tulevat vielä käynnissä olevan datan käsittelyn jälkeen tarkentumaan, voidaan osoittaa selkeä yhteys tiettyjen immuunisysteemin osien reagoivan vauriorakennuksiin, eli rakennuksella ja varsinkin mikrobivaurioituneella vaurioituneella on yhteys sen käyttäjien terveyteen.

-Vauriorakennuksen tilankäyttäjiltä havaittiin vertailurakennusten käyttäjiin verrattuna alentuneita leukosyyttiaktiivisuuksia (neutrofiilit) ryhmätasolla.
-Vauriorakennuksen tilankäyttäjillä oli ryhmätasolla merkitsevästi korkeammat itiöspesifiset IgG- ja IgG3- vasteet.
-Toksiuusmittauksissa käytetty E. coli-lux menetelmä korreloi hyvin rakennusten vaurioiden ja oireilun kanssa.

Väitöstutkimuksen mukaan noin puolella (54 %) tutkimukseen osallistuneista opettajista (n = 1198) esiintyi äänihäiriöitä, ja työhön liittyvä stressi oli niiden merkittävin selittäjä (OR 3.6). Stressi oli jopa vahvemmin yhteydessä äänihäiriöihin kuin astma (OR 2.7) tai naissukupuoli (OR 1.5).

Äänihäiriöt ja stressi olivat selkeästi yhteydessä opettajien työkyvyn laskuun. Paras työkyky oli niillä opettajilla, joilla ei ollut äänihäiriöitä tai stressiä, ja heillä oli myös vähiten sairauslomia. Stressi ja äänihäiriöt olivat vahvemmin yhteydessä heikentyneeseen työkykyyn yhdessä kuin erikseen arvioituina. Ääni, samoin kuin stressi, vaikuttaakin olevan hyvä työkyvyn indikaattori.

Äänihäiriöistä kärsivät raportoivat selvästi muita enemmän sisäympäristöön liittyviä puutteita, kuten melu ja tunkkainen ilma. Tämä itsearviointi validoitiin alatutkimuksessa (n = 538) vertaamalla sitä ulkopuolisten asiantuntijoiden arvioon koulurakennusten kunnosta. Vastaavuus oli hyvä. Tulokset antoivat kuitenkin vain viitteitä siitä, että äänihäiriöillä olisi yhteyttä asiantuntijoiden arvioimaan koulurakennusten huonoon kuntoon. Sitä vastoin lähes puolella koehenkilöistä, jotka työskentelivät kunnossa olevissa rakennuksissa, ei ollut stressiä eikä äänihäiriöitä. Kaiken kaikkiaan yli puolet alatutkimukseen osallistuvista opettajista työskenteli huonokuntoisessa rakennuksessa.

Tulokset herättävät kysymyksen siitä, muodostavatko äänihäiriöt, työhön liittyvä stressi ja puutteellinen sisäympäristö suhteessa työkykyyn vyyhdin, joka on enemmän kuin osiensa summa. Ihmistä on hyvä hoitaa kokonaisuutena, ja tukitoimia onkin tarpeen kohdistaa äänenhuollon lisäksi myös ääneen liittyviin tekijöihin, kuten stressin vähentämiseen ja sisäympäristön korjauksiin. Opettajien ääniergonomian parantamiseen tulisi kokonaisuutena kiinnittää entistä enemmän huomiota. Varhaisen tuen merkitys on ensiarvoisen tärkeää, että ongelmat eivät kasautuisi ja opettajien työkyky säilyisi mahdollisimman hyvänä.

Tutkimuksessa selvittettiin tarkemmin aiemmassa tutkimuksessa tehdyn asumisterveyskyselyn tulosten perusteella energiaparannusten vaikutuksia asukkaiden terveyteen ja hyvinvointiin. Tuloksista kirjoitettiin kaksi tieteellistä artikkelia sekä asukkaille suunnattu tietopaketti energiaparannusten vaikutuksista. Lisäksi tuloksia esiteltiin kansainvälisissä Indoor Air 2016 (Ghent, Belgia) ja Healthy Buildings 2017 (Lublin, Puola) konferenseissa.
Ensimmäisessä artikkelissa tarkasteltiin asukkaiden raportoimien asunnon ja sisäilman laatuun vaikuttavien tekijöiden esiintymisen ajallista vaihtelua Suomessa. Suurin vaihtelu liittyi koettuun lämpöviihtyvyyteen kesällä. Myös asuntoon tyytyväisyys vaihteli eri kyselykertojen välillä. Monet asumisterveyteen liittyvät tekijät olivat yhteydessä sekä asuntoon ja sisäilman laatuun tyytyväisyyteen että myös terveyden ja turvallisuuden kokemiseen. Kehitettyjen mallien avulla ei kuitenkaan voitu tarkasti ja/tai spesifisti ennustaa asukkaiden kokemaa terveyttä tai turvallisuutta.
Toisessa artikkelissa arvioitiin energiaparannusten vaikutuksia sisäympristön laatuun sekä asukkaiden tyytyväisyyteen ja terveyteen 46 Suomalaisissa ja 20 Liettualaisissa kerrostalossa. Tulosten perusteella asukkaiden raportoima lämpöviihtyvyys parani energiaparannusten jalkeen (OR 5.3, 95% CI 2.6-11.0). Myös ylähengitystieoireiden raportointi (OR 1.8, 95% CI 1.1-2.9) sekä hengitystieinfektioista johtuvat sairaspoissaolot töistä tai koulusta (OR 4.1, 95% CI 1.2-13.8) vähenivät tilastollisesti merkitsevästi. Em. muutokset eivät olleet selitettävissä mitattujen sisäympäristön laatua kuvaavien tekijöiden avulla, eli toistaiseksi ei vielä tiedetä mitkä asuntoon tai asukkaisiin liittyvät muutokset aiheuttivat oireiden vähenemisen. Myöskään pitkän aikavälin vaikutuksia ei ole tutkittu.

The funds kindly provided by Juho Vainion Säätiö were used to support the implementation of the MITOXIN research initiative ”Microbial Toxins Indoors – gripping an emerging health risk”. The MITOXIN research project builds on two major field studies that were successfully implemented since 2011: the project combines materials from studies that follow residential homes (HOTES) and schools (SISU), including their occupants, through moisture damage interventions, performing assessments before and after the interventions. The environmental and health assessments consisted of building investigations, microbial and toxin exposure assessments, health questionnaires and clinical studies. These studies are tailored to improve our understanding of the relation between exposure to microbes and their toxins and adverse health effects, and on the impact of moisture damage interventions on both microbial exposure and health.

Specifically, the funds provided by Juho Vainion Säätiö were targeted to facilitate SISU (School Intervention Study), including implementation of the extensive field work efforts, sample processing and analysis, data management and statistical analyses. This study part was most notably supported by grants from the Academy of Finland and the Finnish Work Environment fund, in addition to the funds provided by JVS.

In the SISU study, detailed exposure and health assessments have been conducted in 11 moisture damaged and 5 reference schools. In total 203 teachers and 505 students participated in the study. Repeated exposure and health assessments have been conducted in 7 schools following moisture damage renovations. Health measurements included questionnaires and symptom diaries for both teachers and pupils; teachers also provided blood, eye and nose brush samples and nasal lavage, and they performed exhaled NO, exhaled breath condensate and SBUT (self-reported tear film break up time) measurements. System biological and immunological measurements have been and are being done from the clinical samples (collaboration Finnish Institute for Occupational Health). Exposure samples have been collected from >100 classrooms and teachers’ lounges in the 16 schools and active air as well as settled dust samples have been analyzed for microbial concentrations with qPCR and for microbial toxin content (in total >550 samples). In addition, microbial community composition using next generation sequencing was determined from indoor samples (N~360). Statistical analyses of these extensive datasets are ongoing.

Key research findings and conclusions from MITOXIN project thus far:

 The severity of microbial damage based on microbial determinations performed on building materials of moisture damaged homes appears to link to higher risk for respiratory effects in exposed residents. This is novel knowledge in the scientific literature and offers opportunity for the identification of buildings where moisture damage might link to a specifically high risk of respiratory disease.

 We observe higher prevalence of respiratory tract and more general health symptoms in teachers of moisture damaged schools compared to teachers in non-damaged schools. This highlights the potential of moisture damage in school buildings to represent a serious occupational health risk.

 Generally, there is a tendency to find higher prevalence and levels for some microbial toxins in moisture damage conditions, and also for higher total microbial toxin load and number of toxins. However, microbial toxins are also present indoors in the absence of moisture damage, and thus the indoor presence of microbial toxins is not a phenomenon that links to moisture damage in buildings only. We need to embrace the concept that just as microbes are everywhere, so are there metabolites. Such concept has so far largely been neglected.

 Linking to the point made above, there is a lack of studies in the scientific literature that would have considered microbial toxins occurrence in both index and reference buildings, following a sound epidemiological study design. This leads to limitations in our understanding as to what is a ‘normal’ background situation with respect to presence and levels of microbial toxins. Such studies, along with intervention studies as carried out in MITOXIN, are urgently needed in order to clarify health effects following exposure to microbial toxins in indoor environments.

 Moisture damage interventions in mold affected residential homes link to a clear release of upper and lower respiratory tract symptoms in the residents of these homes.

 Moisture damage renovations seem to reduce, but not completely remove microbial toxin loads and microbial levels in house dust.

 Based on microbial community analyses, the effects of moisture damage interventions appear to be visible on the level of individual taxa rather than triggering large changes in community structure. However, we observe also that moisture damage renovations result in a reduction of bacterial and fungal diversity in house dust. Considering the on-going, wide discussion on the relevance of the diversity of microbial exposure on human health, these findings are intriguing and are expected to have a major impact on research on this topic.


Dissemination of project results, scientific publication

Results of the MITOXIn project have been presented at major international and national scientific conferences, with a number of peer reviewed abstracts submitted for the proceedings of these conferences. In addition, the project has been presented at the Finnish “Indoor air seminar” (Sisäilmastoseminaari), attracting yearly more than 1000 participants (scientists, practitioners, industry, stakeholders, media representatives, etc.). (5 extended abstracts). Currently, there are three scientific publications on the HOTES study and one on the SISU study under preparation, and close to submission (submission anticipated by the end of 2016):
– “Microbial exposures in severely damaged homes”, Valkonen et al.
– “Health effects of mould in severely damaged homes”, Järvi et al.
– “Fungal and bacterial microbiota of severely moisture damaged homes in Finland”, Jayaprakash et al..
– “Clinical markers linking to moisture damage health symptoms”, Karvala et al. (lead at FIOH).
Our publication plan anticipates three further papers from these two studies to be published during 2017.

This project has already triggered a number of associated research work and publications, not directly including results of this project but utilizing knowledge generated in the context of this research. One scientific paper has recently been published in Indoor Air “Synergistic pro-inflammatory interactions of microbial toxins and structural components characteristic to moisture-damaged buildings.”, Korkalainen et al. 2016. This paper has used key microbial toxins being present in indoor environments in Finland, which is knowledge that has been generated – among other studies – in the MITOXIN project. Similarly, three book chapters have been prepared during the funding period, linking to key objectives of the project on occurrence of mycotoxins in indoor environments, and their synergistic interaction with other microbial compounds in producing adverse health effects.

Saatu apuraha on käytetty ajanjaksolla 1.7.2015–30.11.2015 väitöskirjatyöni kahden osatyön työstämiseen. Näiden osatöiden otsikot ovat seuraavat:
1) Health effects of mould in severely damaged homes (käytetty 90 % apurahakaudesta)
2) Microbial exposures in severely damaged homes (Alustava otsikko) (Käytetty 10 % apurahakaudesta)

Molempien osatöiden aineistona on apurahahakemuksessa kuvattu HOTES-tutkimuksen (HOmeloukka ja TErveyS) aineisto. Aineisto on kerätty vuosien 2008–2015 aikana ja tutkimukseen on saatu mukaan 45 perhettä ympäri Suomea, jotka asuvat vakavasti kosteusvaurioituneissa asunnoissa. Asukkaita on yhteensä noin 180. Asukkaista on kerätty terveystietoa terveyskyselylomakkeilla sekä erilaisilla kliinisillä mittauksilla. Ensimmäisessä artikkelissa käytettiin terveyskyselyiden lisäksi PEF ja FeNO mittauksia kuvaamaan asukkaiden kosteusvaurioille altistumisesta aiheutuvaa hengitystieoireilua. Altistumista tarkasteltiin asunnoista otettujen materiaalinäytteiden ja pölynäytteiden avulla.

Apurahan käyttö:
1) Apurahakaudesta osa meni aineistojen työstämiseen sellaiseen kuntoon, että analyysien tekeminen oli mahdollista. Kaikki aineistot olivat tallennettu omiksi tiedostoikseen (terveyskysely aikuisille, kouluikäisille ja alle kouluikäisille lapsille, terveysmittausten aineistot, rakennusmateriaaliaineistot), joten työn ensimmäinen vaihe oli aineistojen oikeellisuuden tarkastaminen, puhdistaminen sekä yhdistäminen toisiinsa yhdeksi isommaksi aineistoksi käyttäen SPSS tilastotiedeohjelmaa (SPSS-22 .0 for Windows (SPSS, Inc, Chicago, IL). Erityisesti rakennusmateriaaleja koskeva työ oli aikaa vievää, koska näitä tuloksia ei ollut tallennettu tilastollista käsittelyä varten ja otettuja materiaalinäytteitä oli yhteensä lähes 200 kpl (vaihdellen 3-16 kpl / asunto). Datan kokoamisen jälkeen aineistoksi muodostui 41 asunnon asukkaat ja asuntojen rakennusmateriaalinäytteet. Näissä asunnoissa asui yhteensä 139 henkilöä (74 aikuista ja 60 lasta), joilta oli palautunut tutkimuksen alussa annettu laaja terveyskysely. Apurahakaudella saatiin tarvittava data kasattua ja yhdistettyä analyyseja varten.
2) Datan kokoamisen jälkeen siirryttiin aineiston alustaviin analyyseihin käyttäen apuna ristiintaulukointia ja Pearsonin χ2-testiä. Näiden analyysien perusteella saatin kartoitettua aineistoa niin, että päästiin tarkempiin analyyseihin. Asukkailta oli kysytty yhteensä 24 oireen ilmenemistä, jotka jaettiin viiteen eri ryhmään käyttäen pääkomponenttianalyysia. Näistä muodostettiin lopulta ylähengitystie-, alahengitystie- ja yleisoireryhmät. Asunnot jaettiin kolmeen erilaiseen vakavuusluokkaan perustuen rakennusmateriaalinäytteissä ilmenneisiin sieni-, bakteeri- ja aktinomykeettikasvustoihin. PEF ja FeNO mittausten osalta käytettiin dataa, joka oli koottu asukkaiden kotona tekemien mittausten perusteella (PEF / 2 viikon ajalta, FeNO / 3 päivän ajalta). Lopulliset analyysit tehtiin käyttäen logistista regressioanalyysia ja niissä verrattiin oireilua sekä kotimittausten tuloksia altistumisen tasoon eri altistumisluokissa (sienet, bakteerit, aktinomykeetit ja näistä koottu kokonaisuutta kuvaava luokitus). Kaikki osatyöhön tarvittavat analyysit saatiin tehtyä ja koottua artikkeliin tuleviin tuloksia kuvaaviin taulukoihin apurahakaudella.
3) Health effects of mould in severely damaged homes -osatyön kirjoittaminen aloitettiin edellä mainittujen analyysien kanssa samanaikaisesti ja on tällä hetkellä lähes valmiina ja pääohjaajilla luettavissa / kommentoitavissa. Artikkeli on tarkoitus julkaista Indoor Air –lehdessä seuraavien kuukausien (huhti-toukokuu 2016) aikana, josta se on myös luettavissa.
4) Apurahakauden viimeisen kuukauden aikana aloitettiin myös väitöskirjatyöni seuraavan osatyön työstämien. Tämä osatyö kirjoitetaan yhteisenä työnä toisen väitöskirjatyöntekijän (Maria Valkonen / Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) kanssa, niin, että molemmat ovat tasaväkisiä kirjoittajia. Tässä osatyössä puolestaan tarkastellaan samoista asunnoista otettujen pölynäytteiden osuutta altistumisessa. Asunnoista on otettu pölynäytteitä seuraavasti: mattopölynäyte olohuoneesta, yläpölynäyte sekä pölypussinäyte. Kyseisiä näytteitä on otettu sekä ennen vauriota että asunnon korjauksen tai toiseen asuntoon muuton jälkeen. Apurahakauden lopuksi pölynäytedata saatiin kasattua ja alustavat analyysit tehtyä. Lisäksi tähän osajulkaisuun on kirjoitettu tausta ja metodi -osuudet. Tämä osajulkaisu on tarkoitus saada valmiiksi kevään 2016 aikana ja julkaista myös Indoor Air –lehdessä, josta se on luettavissa.
5) Apurahalla tehtyjen alustavien analyysien tuloksia käytettiin myös Indoor Air 2016 konfrerenssi-julkaisuun, johon toisena kirjoittajana tein tarvittavia tilastollisia analyyseja. Tämä konfrerenssi-julkaisu on hyväksytty ja tullaan esittämään ensi kesänä Maria Valkosen toimesta. Tämä julkaisu toimii myös siis pohjana varsinaiselle edellä kuvatulle osatyölle väitöskirjatyössäni.

Post doc- vuoden tavoitteena oli selvittää varhaislapsuuden elinympäristön mikrobialtistuksen yhteyttä lasten allergisiin sairauksiin 10.5-vuoden iässä, sekä opetella uusia tilastoanalyysimenetelmiä ison tutkimusaineiston analysoinnissa.
Työskentelin post doc -tutkijana koko vuoden 2016 Harvardin yliopistossa ja Brigham and Women’s sairaalassa. Analysoin inspiroivan tutkimusryhmän tukemana ensin suomalaista syntymäkohorttiaineistoa ja loppu vuodesta paikallista syntymäkohorttiaineistoa. Opin vuoden aikana tilastomenetelmiä (MaAsLin ja oligotyping), joita olen käyttänyt molempien tutkimusaineistojen analysoinnissa, ja sain alamme johtavia tutkijoita omaan yhteistyöverkostooni.
Tutkimustulokset osoittivat, että elinympäristön bakteerien monimuotoisuus ja Actinobakteerin pääjaksoon kuuluvat tietyt genukset yhdessä voivat suojata astmaan sairastumiselta. Mikrobialtistumista tarvitaan varhaislapsuudessa, kun immuniteetti on kehittymässä.
Johtopäätöksenä voin todeta, että ulkomailla tutkimustyö saa uusia tuulahduksia ja uutta näkökulmaa. On hienoa, kun tutustuu uusiin, saman alan tutkijoihin ja voi jatkossa kehittää tutkimusyhteistyötä heidän kanssaan. Jotta post doc –vuodesta hyötyisi eniten, kannattaa olla omaa dataa valmiina, jolloin pääsee heti analysoimaan ja kirjoittamaan julkaisuja. Lisäksi olisi erittäin hyvä, että voisi analysoida myös vastaanottavan tutkimusryhmän dataa, jolloin yhteistyö syventyisi ja mahdollisuudet pidempään yhteistyöhön myöhemmin olisi vahvemmat.

Juho Vainion Säätiön tukemassa tutkimuksessa osoitimme, että lasten riski sairastua astmaan on sitä pienempi, mitä enemmän varhaislapsuuden kodin sisätilojen bakteeristo muistuttaa maatalojen bakteeristoa (Nat Med, 2019). Jo aiemmin on tiedetty, että maataloissa varttuminen voi jopa puolittaa riskin sairastua astmaan ja allergioihin, mahdollisesti johtuen maatalojen runsaasta mikrobilajistosta. Nyt osoitimme, että maatalomainen kodin mikrobisto suojasi astmalta myös muualla kuin maatiloilla.

Olohuoneen lattiapölynäytteiden mikrobikoostumus karakterisoitiin lähes neljästä sadasta LUKAS-syntymäkohortin kodista. Pölynäytteet kerättiin lasten ollessa kahden kuukauden ikäisiä, ja astman kehittymistä seurattiin kuusi vuotta. Mikrobinäytteiden maatalomaisuuden arvioimiseksi rakennettiin matemaattinen malli kuvaamaan sitä, miten paljon tutkittavan kodin sisätilojen bakteerikoostumus muistuttaa maatalojen mikrobistoa.

Astmalta suojaava mikrobisto sisälsi runsaasti ulkoympäristölle, kuten maaperälle, tyypillisiä bakteereja. Toisaalta ihmisen hengitysteissä tyypillisesti esiintyviä bakteereja, kuten Streptococcaceae-heimon edustajia, havaittiin suhteellisen vähän. Yhteys astmaan oli riippumaton runsaslajisuudesta ja mikrobien kokonaismääristä. Tavallisissa kodeissa maatalomaista mikrobistoa lisäsivät muun muassa kävely ulkokengillä sisätiloissa, sisarusten lukumäärä ja talon ikä, ei kuitenkaan esimerkiksi ympäristön biodiversiteetti.
Maatalotyyppisille mikrobeille altistuneiden lasten immuunisolujen havaittiin sietävän paremmin pölyssä runsaasti esiintyvien bakteerien soluseinäkomponentteja, mikä ilmeni pienempänä tulehdussytokiinien tuotantona in vitro altistuksissa. Myös lievää tulehdusta määrittävän C-reaktiivisen proteiinin määrä veressä oli pieni.

Tutkimuslöydös vahvistettiin saksalaisessa yli tuhannen lapsen aineistossa. Myös saksalaislasten astmariski oli sitä pienempi, mitä enemmän heidän kotipölynsä mikrobisto muistutti suomalaisten maatalojen mikrobistoa.
Havainto tukee varhaisen mikrobialtistuksen merkitystä astmalta suojaavien mekanismien kehittymisessä ja mahdollisena astman ehkäisyn kohteena. Tutkimuksessa kehitetyllä mallilla voidaan arvioida minkä tahansa kodin pölynäytteestä, kuinka hyvin sen bakteeristo saattaa suojata astmalta. Tämä mahdollistaa myös sen selvittämisen, mitkä mikrobiologiset tekijät ovat keskeisiä suojavaikutuksen kannalta ja millä keinoin niille altistumiseen voidaan varhaislapsuudessa vaikuttaa.

Osoitimme myös, että toisella mallintamistavalla astmalta suojaavan mikrobiston määrittämiseksi voidaan saada täydentäviä tuloksia (JACI, 2019) ja julkaisemattomien tulostemme mukaan näitä lähestymistapoja yhdistämällä voidaan päästä vieläkin tarkempaan mallinnukseen.

Muissa tähän hankkeeseen suoraan liittyneissä tutkimuksissa olemme osoittaneet varhaislapsuuden mikrobikoostumuksen olevan mahdollisesti yhteydessä myös lapsen neurologiseen kehitykseen ja riskiin tarkkaavaisuushäiriöiden kehittymiselle (Sci Rep, 2019). Lisäksi olemme osoittaneet yhteneväisyyksiä ja eroja lattiapölyaltistuksen ja hengitystiealtistuksen välillä hyödyntäen konttaavaa lasta simuloivaa robottia (Microbiome, 2018). Olemme myös havainneet vielä julkaisemattomissa tutkimuksissa, että tuomalla kotiin eteismaton välityksellä maaperän bakteereja nämä leviävät myös kodin sisäilmaan, mikä tukee mahdollisuutta
käyttää vastaavaa menetelmää interventiotutkimuksissa kodin sisäilman mikrobiston muokkaamiseksi astmalta suojaavaksi.

Tutkimuksen ”Mikrobialtistuksen arviointi sisäympäristöissä huonepölynäytteillä” tavoitteena oli määrittää asuin-, elintapa- ja ympäristötekijät, jotka vaikuttavat sisäympäristöjen mikrobipitoisuuksiin. Lisäksi tavoitteena oli kehittää menetelmiä, joiden avulla altistumista voidaan arvioida entistä tarkemmin. Tällä puolen vuoden kestoisella apurahalla aikaansaadut tuotokset (osatyöt 2 ja 3) on esitetty seuraavaksi. Lisäksi apurahakaudella aloitettiin osatyön 4 kirjoittaminen.

Osatyö 2

Väitöskirjan osatyössä 2 havaittiin, että huonepölyn bakteeripitoisuuksiin vaikuttivat voimakkaimmin asuinmuoto sekä maanviljely, erityisesti hyötyeläinten lukumäärä. Muuten pitoisuuksiin vaikuttavat tekijät vaihtelivat erilaisten bakteeripitoisuutta mittaavien markkereiden välillä. Tämä johtunee siitä, että erilaiset menetelmät kuvaavat sisätilojen bakteeripitoisuutta eri tavoin. Lisäksi työssä havaittiin, että tulosten tulkintaan vaikuttaa suuresti se ovatko bakteeripitoisuudet esitetty massaa vai näytteenkeräys pinta-alaa kohti. Tähän on tärkeää kiinnittää huomiota vertailtaessa eri tutkimusten tuloksia keskenään. Tutkimuksen tulosten perusteella vain osa bakteeripitoisuuksien vaihtelusta pystytään selvittämään kyselyjen avulla, joten ihmisten altistumisen arvioimiseksi tarvitaan lisäksi näytteenottoa. Näytteenottomenetelmiä tutkittaessa havaitsimme, että bakteeripitoisuuksien (3-hydroksirasvahappo ja muramiinihappo) toistettavuus rinnakkaisissa pölynäytteissä (sama kohde ja näytteenottokerta) oli vahva (intraclass correlation -arvo (ICC): 74–84 %) kun taas läpi vuoden kerättyjen näytteiden toistettavuus oli heikompi (ICC: 22–66 %), osoittaen bakteeripitoisuuksien ajallista vaihtelua. Näin ollen yksi näyte ei riitä kuvaamaan asunnon todellista bakteeripitoisuutta, vaan tarvitaan useita näytteitä eri vuodenaikoina.

Julkaisu: Leppänen H.K., Täubel M., Roponen M., Vepsäläinen A., Rantakokko P., Pekkanen J., Nevalainen A., von Mutius E. & Hyvärinen A. (2015) Determinants, reproducibility, and seasonal variation of bacterial cell wall components and viable counts in house dust, Indoor Air, 25, 260-272.


Osatyö 3

Väitöskirjan osatyössä 3 havaittiin, että koulujen huonepölyn sieni- ja bakteeripitoisuudet vaihtelivat suuresti Suomen, Espanjan ja Alankomaiden välillä. Suomessa mikrobipitoisuudet olivat kaikista alhaisimmat, jopa 20 kertaa alhaisemmat sieni- ja 12 kertaa alhaisemmat bakteeripitoisuudet kuin Espanjassa ja Alankomaissa. Suurimmat pitoisuudet löytyivät yleensä Espanjasta, poikkeuksena Mycobacterium spp. ja Streptomyces spp. -lajit, joiden pitoisuudet olivat suurimmat Alankomaissa. Mikrobipitoisuuksien vaihtelu oli suurempaa koulujen sisällä kuin eri koulujen välillä. Pitoisuuksissa havaittiin siis selvää ajallista ja paikallista vaihtelua. C. herbarumilla, joka on tyypillinen ulkoilman mikrobi, havaittiin selvää vuodenaikaisvaihtelua. Suurimmat pitoisuudet havaittiin keväällä/alkukesällä ja pienimmät vastaavasti talvella/alkukeväällä. Muilla lajeilla vuodenaikaisvaihtelu ei ollut niin selkeää. Eri maiden välillä havaittiin eroja myös siinä, kuinka kouluissa havaitut kosteusvauriot vaikuttivat mitattuihin mikrobipitoisuuksiin. Vaikutus oli selkeintä Alankomaissa, Espanjassa havaittiin yhteys joihinkin mikrobimarkkereihin, kun taas Suomessa vaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Suomessa mikrobipitoisuuksia kasvattavia tekijöitä olivat koulurakennuksen yleinen huono kunto, ulkoilman lämpötila ja suuri etäisyys vilkasliikenteisiin teihin. Pitoisuudet olivat puolestaan pienempiä kouluissa, jotka olivat uudempia ja joissa siivottiin enemmän.

Käsikirjoitus: Täubel M., Leppänen H.K., Krop EJM., Jacobs JH., Doekes G., Heederik DJJ., Borras A., Zock JP., Pekkanen J., Nevalainen A. and Hyvärinen A. Microbial indoor environment in school buildings – Quantification of microbial exposures with qPCR and chemical markers.

Hankkeessa selvitettiin, miten psykososiaaliset tekijät vaikuttavat koululaisten sisäilmaan liitettyyn oireiluun.
10 alakoulun aineistossa havaittiin, että oppilaiden vanhempien kokema huoli koulun sisäilman laadusta oli joissain kouluissa selvästi tärkeämpi oireilua selittävä tekijä kuin sisäilman laatu (1).
Suuren kaupungin yli 100 koulun aineistossa (2) havaittiin, että sisäilman huono laatu lisää oireilua pääosin samalla tavalla riippumatta siitä, kysytäänkö oireita vanhemmalta tai lapselta itseltään. Seuraavassa aineistosta tehtävässä artikkelissa, joka toistaiseksi on vasta käsikirjoitus, verrataan sisäilman laadun, psykososiaalisten tekijöiden ja muiden tekijöiden suhteellista merkitystä koulujen välisen oireilun selittäjinä (3).
Julkaisut:
1. Nissilä JJ, Savelieva K, Lampi J, Ung-Lanki S, Elovainio M, Pekkanen J. Parental worry about indoor air quality and student symptom reporting in primary schools with or without indoor air quality problems. Indoor Air. 2019 Sep;29(5):865-873
2. Savelieva K, Marttila T, Lampi J, Ung-Lanki S, Elovainio M, Pekkanen J. Associations between indoor environmental quality in schools and symptom reporting in pupil-administered questionnaires. Environ Health. 2019 Dec 27;18(1):115
3. Savelieva K, Lampi J, Ung-Lanki S, Elovainio M, Pekkanen J. Indoor Environmental Quality, Psychosocial Factors, and Symptom Reporting in Schools (manuscript)

Tässä tutkimuksessa on ensimmäistä kertaa tutkittu lasten terveyden kannalta hyödyllisiä ja haitallisia ympäristöaltisteita ja niiden vaikutusta immuunijärjestelmän toimintaan samassa kokeellisessa tutkimusasetelmassa. Osoitimme että ääriympäristöistä kerätyt näytteet muokkaavat immuunijärjestelmän toiminnan kannalta keskeisiä tekijöitä ja vaikutukset ovat pääsääntöisesti päinvastaisia. Maatilapölyaltistuminen johtaa immuunijärjestelmän normaaliin aktivoitumiseen kun taas kaupunki-ilman hiukkaset näyttävät estävän immuunivasteen syntymisen kannalta keskeisten reseptorien ilmentymisen ja välittäjäaineiden erittymisen. Tämä voi johtaa epänormaaliin reagointiin kaupunkiympäristön altisteille ja osaltaan selittää maaseutu- ja kaupunkiympäristöissä havaitut erot immuunisairauksien, erityisesti lasten astman, esiintyvyydessä. Maatilapölyn positiivinen vaikutus keuhkoepiteelin tiiviyteen oli äärimmäisen mielenkiintoinen löydös. Se voi tarkoittaa, että maatila-altistumisen ansiosta esimerkiksi allergeenit ja hengitystievirukset eivät pysty läpäisemään keuhkoepiteeliä, tulehdusriski pienenee ja sitä kautta myös astman riski voi pienentyä.

Main findings
An initial analysis in the HITEA school study investigated the ‘Occurrence of moisture problems in schools in three countries from different climatic regions of Europe based no questionnaires and building inspections’ (Haverinen-Shaughnessy et al., 2012). Based on this questionnaire assessment, different types of moisture problems were reported in 24-47% of all school buildings at the time of the study. In the Dutch schools, dampness was most commonly reported, moisture damage in Spanish schools, and mould odour in Finland. Upon on-site building inspections by trained research staff in a sub-sample of schools from the questionnaire survey, a good overall agreement between the questionnaire and inspection data was found (kappa-value 0.62), however, large differences (0.39-0.91) were observed between countries. Extrapolating from the inspection data, the minimum estimates for prevalence of moisture problems in school buildings are 20% in the Netherlands, 41% in Spain, and 24% in Finland.
One study within HITEA aimed at providing systematic information on the prevalence of microbial secondary metabolites in a large number of school buildings in three European countries, considering both, buildings with and without moisture damage and/or dampness observations (Peitzsch et al., 2012). In order to address the multitude and diversity of secondary metabolites a large number of more than 180 analytes was targeted in settled dust and surface swab samples using liquid chromatography / mass spectrometry (LC/MS) based methodology. 42%, 58% and 44% of all samples collected in Spanish, Dutch and Finnish schools, respectively, were positive for at least one of the metabolites analyzed. In total, 30 different fungal and bacterial secondary metabolites were found in dust samples from schools. A major finding in this study was that settled dust derived from moisture damaged/damp schools contained larger numbers of microbial secondary metabolites at higher levels compared to respective dust samples from schools not affected by moisture damage and dampness. This observation was true for schools in each of the three countries, but became statistically significant only when combining schools from all countries and thus enlarging sample number in the statistical analyses. A follow-up analysis of data derived from the longitudinal study in HITEA schools confirmed the geographical dependency of indoor microbial metabolite patterns and added also indications of a seasonal effect on the occurrence of microbial metabolites indoors (Sulyok et al., manuscript under preparation).
While adverse respiratory health effects of dampness and mould in the home have extensively been reported, these effects have much less bee studied in the school environment. The HITEA study evaluated associations between dampness and mould in school buildings and respiratory symptoms among 6 to 12 years old pupils in Finland, Spain and The Netherlands (Borràs-Santos et al., 2013). Questionnaire information from 9271 pupils from 56 schools were used and related to observation of dampness, moisture damage and visible mould made during standardized school building inspections. Country specific associations between moisture problems and parent-reported respiratory symptoms were explored. Dry cough at night was associated with moisture damage in schools in all three countries. Finnish children attending a moisture damaged school had significantly more often wheeze, nasal symptoms and respiratory related school absence, but these associations were not seen in Dutch or Spanish school children.
Preliminary analyses of self-reported respiratory symptoms in 645 teachers form 53 schools in three European countries (Zock et al., manuscript under preparation) showed an overall tendency of more respiratory symptoms in teachers from schools with moisture damage. The analysis revealed a consistent increase in nasal symptoms in teachers working in moisture damage schools in all three countries. Dutch and Finnish teachers from moisture damaged schools had on average higher asthma symptom score and reported more work-related respiratory symptoms. Associations were studied between teachers’ respiratory symptoms and total load of microbial secondary metabolites in settled dust of the study schools. While in Spanish and Dutch teachers there were no clear trends in asthma symptom score or prevalence of nasal symptoms, Finnish teachers from schools with higher microbial toxins levels were more likely to have nasal symptoms in the previous year and there was some indication that also lower respiratory tract symptoms were more prevalent with increasing toxin load.


Conclusions
Moisture problems, such as moisture damage, dampness, and visible mould, are relatively common in schools. A marked variation between occurrence and severity was found across geographical areas, which may partly be explained by building characteristics. Questionnaire-based surveys can be used to assess moisture problems in school buildings, but because of large variation in agreement with inspection data, the questionnaire needs to be validated by on-site inspection in a subsample of the surveyed buildings.
A multitude of different microbial secondary metabolites, often referred to as ’microbial toxins’, are part of the complex exposures encountered in indoor environments. Our results suggest that moisture damage and dampness observed in school buildings link to an increase in the number of different mycotoxins present at elevated levels in settled dust; however, it is evident that microbial toxins are also present in non-damaged buildings as part of the ’normal’ microbial flora indoors. Outdoor air and particulate matter seems to be a source for the indoor occurrence of microbial toxins, in addition to microbes proliferating in indoor spaces.
A study on the associations between dampness and mould in school buildings and respiratory symptoms among 6 to 12 years old pupils concluded that moisture problems in schools may cause adverse respiratory effects in pupils; Finnish pupils were found to be at higher risk for adverse health outcomes due to dampness problems in schools.
Teachers working in schools with moisture problems have a higher risk for upper and lower respiratory tract symptoms, but not for respiratory infections. This work underlines the public health relevance of damp and mould problems in indoor workplaces. In addition, preliminary findings indicate a potential role of fungal toxins in explaining some of the adverse respiratory health outcomes in teachers working in schools with moisture problems.

Säännöllisen liikunnan hyödyt hyvinvointiin ja terveyteen ovat selkeitä kaikissa elämän vaiheissa. Näin ollen, fyysinen liikunta on tärkeää sepelvaltimotaudin ennaltaehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa. Kylmä ympäristö voi aiheuttaa sydänoireita tai lisätä haitallisia sydäntapahtumia. Kylmän ympäristön ja kohtuukuormitteisen liikunnan tiedetään molempien kohottavan sydämen työmäärää, mutta niiden yhteisvaikutuksia ei tunneta hyvin.
Suoritimme kaksi erillistä neljän jakson vaihtovuoroista kokeellista tutkimusta. Ensimmäiseen tutkimukseen valitsimme 20 sepelvaltimotautipotilasta, jotka suorittivat kohtuukuormitteisen alavartaloliikunnan (kävely 65-70 % maksimi sykkeestä) ja lepäsivät sekä lämpimässä (+22 °C) että kylmässä (-15 °C) ympäristössä. Toisessa tutkimuksessa, sepelvaltimotautipotilaat (n=20) suorittivat staattisen (1,5 min työsyklit, 10–30 % maksimisuorituksesta) ja dynaamisen (kolme 5 min työsykliä, 56–80 % maksimi sykkeestä) ylävartaloliikunnan lämpimässä ja kylmässä. Molemmat tutkimukset sisälsivät neljä 30 min altistusjaksoa satunnaistetussa järjestyksessä. Olkavarsi, aortan tason ja jatkuva verenpaine sekä sydänsähkökäyrä (EKG) ja iholämpötilat mitattiin.
Kylmän ja alavartaloliikunnan yhteisvaikutukset kohottivat sydämen työmäärää 17 % verrattuna lämpimään ympäristöön (p=0,001). Tämä johtui pääosin korkeammasta systolisesta verenpaineesta, mutta myös osittain kohonneesta sykkeestä. Dynaaminen ylävartalotyö kylmässä kohotti sydämen työmäärää 18,1-24,4 % (p=0,0020—0,020), kun taas sydämen työmäärä ei muuttunut staattisen työn aikana madaltuneen sykkeen vuoksi (4,1-7,2 %; p=0,009–0,033). Liikunnan jälkeinen aortan tason verenpaine laski 2–10 mmHg sekä dynaamisen ala- ja ylävartaloliikunnan jälkeen riippumatta lämpötilasta. Aortan tason verenpaine pysyi koholla staattisen ylävartalotyön jälkeen 7±6 mmHg (p<0,001). EKG muutoksia ei juurikaan havaittu tutkimuksen kahden lämpötilan ja kahden liikuntatavan määrittämien altistusjaksojen aikana.
Sepelvaltimotautipotilaan koko kehon kylmäaltistus yhdessä dynaamisen ja staattisen liikunnan kanssa lisää sydämen kuormitusta verrattuna lepoon lämpimässä. Tästä huolimatta merkittäviä EKG muutoksia ei havaittu. Tulokset viittaavat siihen, että sepelvaltimotautipotilaat todennäköisesti hyötyvät ympärivuotisesta dynaamisesta liikunnasta, mutta staattista liikuntaa on syytä tutkia tarkemmin.

Apurahakautenani keskityin väitöskirjani ensimmäisen artikkelin kirjoittamiseen ja viimeistelyyn sekä toisen artikkelini suunnitteluun ja kirjoittamiseen.
Ensimmäisen artikkelini aiheena ovat suomalaisten rahapelaamisen motiivit ja niiden yhteys sosiaaliryhmittäisiin eroihin sekä rahapelikäyttäytymiseen liittyviin tekijöihin. Lisäksi artikkelissa tarkasteltiin motiivien ajallista pysyvyyttä. Artikkeli on nyt viimeistelyvaiheessa, eli tuloksia ei ole vielä virallisesti julkaistu.

Tutkimuksen aineistona käytettiin Rahapelikysely 2016–2017 –tutkimuksen aineistoa, joka kerättiin kahdessa vaiheessa 18–74-vuotiailta suomalaisilta Uudenmaan, Pirkanmaan ja Kymenlaakson maakunnista. Aineistonkeruusta vastasi tilastokeskus ja kyselyt toteutettiin puhelinhaastatteluina. Ensimmäisessä vaiheessa kyselyyn osallistui 7186 vastaajaa, joista myös toiseen vaiheeseen osallistui 2624 vastaajaa. Tutkimukseen valittiin osallistujista vain ne, jotka olivat pelanneet rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana. Ensimmäisen vaiheen vastaajista 82 prosenttia (n = 5805) oli pelannut rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana. Niistä vastaajista, jotka osallistuivat sekä ensimmäiseen että toiseen vaiheeseen, 2190 vastaajaa oli pelannut rahapelejä vuonna 2016 ja 2165 vastaajaa oli pelannut rahapelejä vuonna 2017.

Tutkimuksessa rahapelaamisen motiiveja tiedusteltiin kysymällä vastaajan pääasiallista syytä pelata rahapelejä sekä muita mahdollisia syitä rahapelaamiselle. Analyysejä varten kutakin ensisijaiset ja toissijaiset motiivit yhdistettiin, jotta kutakin motiivia pystyttiin tarkastelemaan laajemmin. Suomalaisten yleisimmät syyt rahapelaamiselle olivat odotetusti rahan voittaminen (76 %): hieman yli puolet (52 %) vastaajista valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle ja vajaa neljäsosa vastaajista (24 %) valitsi sen toissijaiseksi motiiviksi rahapelaamiselle. Toiseksi yleisin syy rahapelaamiselle oli mielihyvä tai hauskuus (62 %): kolmasosa vastaajista (33 %) valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle ja 29 prosenttia vastaajista valitsi sen toissijaiseksi motiivikseen. Hyvän tarkoituksen tukeminen ja ikävien tunteiden tai ajatusten pakeneminen olivat yleisemmin toissijaisia syitä rahapelaamiselle kuin ensisijaisia syitä. Ikävien tunteiden tai ajatusten pakeneminen oli kaikkein harvinaisin rahapelaamisen motiivi (3,5 %): 0,5 prosenttia vastaajista valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle, kun taas kolme prosenttia vastaajista valitsi sen toissijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle.

Tulos heijastanee rahapelaamisen perusluonnetta: rahan voittaminen stimuloi aivojen mielihyväjärjestelmää ja vapauttaa dopamiinia. Erityisen stimuloivaa on juuri voiton epävarmuus, mikä on olennainen osa rahapelaamista. (Anselme & Robinson, 2013.) Tulos saattaa myös kertoa siitä, että eri motiivit liittyvät toisiinsa siten, että toissijaiset motiivit tukevat ensisijaisia motiiveja rahapelaamiselle.

Rahapelaamisen motiivien yhteyttä sosiaaliryhmittäisiin eroihin (sukupuoli, ikä, nettotulot, työtilanne) ja rahapelikäyttäytymiseen (pelaamisen useus, pelattujen pelityyppien määrä, pelaamisen kanava, rahapeliongelman vakavuus) tarkasteltiin logistisen regressioanalyysin avulla. Tutkimuksessa kustakin motiivista muodostettiin erillinen logistinen regressiomalli, jossa kyseistä motiivia selitettiin sosiaaliryhmittäisillä ja rahapelikäyttäytymiseen liittyvillä muuttujilla. Aineistona käytettiin ensimmäiseen vaiheeseen osallistuneita vastaajia, jotka olivat pelanneet rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana (n = 5805). Malleissa selitettävänä muuttujana käytettiin ensisijaisesta ja toissijaisesta motiivista yhdistettyä motiivi-muuttujaa. Alla raportoidaan kunkin mallin osalta tilastollisesti merkitsevät (p < 0,05) tulokset.
Kustakin mallista muodostui hieman erilainen pelaajaprofiili.

Jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen olivat yleisempää hieman nuoremmilla kuin vanhemmilla vastaajilla sekä yli 2501 euroa (Q4) nettona kuussa tienaavilla. Lisäksi jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen oli yleisempää useita kertoja viikossa tai päivittäin pelaavilla kuin harvemmin kuin kuussa pelaavilla, useita eri pelityyppejä pelaavilla kuin vain yhtä pelityyppiä pelanneilla sekä internetissä ja kivijalassa pelanneilla kuin vain kivijalkapelaajilla. Riskitason rahapelaajilla jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen oli myös yleisempää kuin viihdepelaajilla.

Rahan vuoksi pelaavat olivat hieman useammin naisia kuin miehiä. Lisäksi rahan voittamisen vuoksi pelaaminen oli yleisempää säännöllisesti ja usein pelaavilla kuin satunnaisesti (harvemmin kuin kerran kuussa) pelaavilla, sekä kolmea eri pelityyppiä pelaavilla kuin yhtä pelityyppiä pelaavilla. Rahan voittamisen vuoksi pelaavat pelasivat useammin joko vain internetissä tai sekä internetissä että kivijalassa kuin vain kivijalassa pelaavat. Raha-motiivi oli myös yleisempää riskitason pelaajilla kuin viihdepelaajilla.

Rahapelaaminen hyvän tarkoituksen tukemiseksi oli yleisempää yli 65-vuotiaiden ikäryhmässä kuin nuorimmalla ikäryhmällä (18–24-vuotiaat). Selkeästi harvinaisempaa hyvän tarkoituksen tukeminen oli kotona lapsia tai omaista hoitavilla kuin työssäkäyvillä. Yleisenpää hyvän tarkoituksen vuoksi pelaaminen oli 1–3 kertaa kuukaudessa ja kerran viikossa pelaavilla kuin sitä harvemmin pelanneilla sekä vain kivijalassa pelanneilla.

Rahapelaaminen seurustelun vuoksi oli yleisempää nuoremmilla kuin vanhemmilla vastaajilla. Harvinaisempaa se oli 1301–1900 euroa nettona kuussa tienaavilla (Q2) kuin alle 1300 euroa nettona kuussa tienaavilla (Q1). Lisäksi seurustelun vuoksi pelaaminen oli yleisempää harvemmin kuin kerran kuussa pelaavilla kuin sitä useammin pelaavilla. Useita eri pelityyppejä pelanneet pelasivat useammin seurustelun vuoksi kuin vain yhtä pelityyppiä pelanneet, kun taas vain internetissä pelanneet ja sekä kivijalassa että internetissä pelanneet pelasivat harvemmin seurustelun vuoksi kuin vain kivijalassa pelanneet.

Ikävien tunteiden ja ajatusten pakenemisen vuoksi pelaaminen oli yleisempää naisilla kuin miehillä. Ikäryhmistä 25–34-vuotiaat pelasivat useammin paetakseen, kun taas 55–64-vuotiaat pelasivat harvemmin paetakseen, kuin 18–24-vuotiaat. Lisäksi pakomotiivi oli myös huomattavasti yleisempi niillä, jotka olivat kotona hoitamassa lapsia tai omaista kuin työssäkäyvillä. 1–3 kertaa kuukaudessa ja useita kertoja viikossa tai päivittäin pelaavilla pakomotiivi oli yleisempi kuin harvemmin kuin kerran kuussa pelanneilla. Riskitason pelaajilla ja ongelmallisesti rahapelejä pelanneilla pakenemisen vuoksi pelaaminen oli huomattavasti yleisempää kuin viihdepelaajilla.

Rahapelaamisen syiden ajallista pysyvyyttä tutkittiin pitkittäisaineistolla, jossa samoilta vastaajilta kysyttiin rahapelaamisen pääasiallista syytä ja muita syitä vuosina 2016 (n=2190) ja 2017 (n = 2165). Pysyvyyden arviointiin käytettiin McNemarin testiä ja tilastollisen merkitsevyyden rajana pidettiin p < 0,05. Rahapelaamisen ensisijaiset motiivit osoittautuivat suhteellisen pysyviksi, mutta toissijaisissa motiiveissa ilmeni muutoksia. Hyvän mielen ja jännityksen vuoksi pelaaminen, rahan vuoksi pelaaminen ja hyvän tarkoituksen vuoksi pelaaminen väheni. Yksi vuosi on kuitenkin suhteellisen lyhyt tarkastelujakso, eli tulokset olisi hyvä vielä varmistaa pidemmällä aikavälillä.


Lähteet:

Anselme, P., & Robinson, M. J. F. (2013). What motivates gambling behavior? Insight into dopamine’s role. Frontiers in Behavioral Neuroscience, 7(DEC), 1–4. https://doi.org/10.3389/fnbeh.2013.00182
Nower, L., & Blaszczynski, A. (2010). Gambling Motivations, Money-Limiting Strategies, and Precommitment Preferences of Problem Versus Non-Problem Gamblers. Journal of Gambling Studies, 26(3), 361–372. https://doi.org/10.1007/s10899-009-9170-8
Savolainen, I., Sirola, A., Kaakinen, M., & Oksanen, A. (2019). Peer group identification as determinant of youth behavior and the role of perceived social support in problem gambling. Journal of Gambling Studies, 35(1), 15–30. https://doi.org/10.1007/s10899-018-9813-8
Wood, R. T. A., & Griffiths, M. D. (2007). A qualitative investigation of problem gambling as an escape-based coping strategy. Psychology and Psychotherapy: Theory, Research and Practice, 80(1), 107–125. https://doi.org/10.1348/147608306X107881

Apurahalla rahoitettiin väitöskirjatutkimuksen ensimmäinen vuosi. Tutkimustuloksia ei ole vielä julkaistu, koska väitöskirjan tekijä siirtyi apurahakauden jälkeen hoitamaan väliaikaisesti 1.5 vuoden sijaisuutta yliopiston ulkopuolelle, ja väitöskirjatyön on tarkoitus jatkua syksyllä 2019. Alustavien tutkimustulosten perusteella keskeisiä työkyvyttömyyttä ennustavia riskitekjöitä ovat etenkin varhain ilmenevät mielenterveysongelmat, vanhempien mielenterveysongelmat ja vanhempien taloudelliset ongelmat (esim. työkyvyttömyys, toimeentulotuki), vanhempien ero tai kuolema, sekä alhaiseen koulumenestykseen liittyvät tekijät (esim. matala koulun päättötodistuksen keskiarvo, ei toisen asteen tutkintoa). Jo varhaisen lapsuuden tekijät näyttävät ennustavan työkyvyttömyyden riskiä kohtuullisen hyvin: vanhempien mielenterveyshäiriöt ja taloudelliset ongelmat ennustavat työkyvyttömyyttä ennustetarkkuudella AUC=0.65, mikä on jo lähellä tyypillisiä AUC=0.70–0.80 ennustetarkkuuksia esimerkiksi erilaisten sairauksien ennustamisessa (AUC=0.5 kuvaa sattuman tasoa, AUC=1.0 täydellistä ennustetarkkuutta). Jatkossa on tarkoitus kehittää osallistujien iän myötä kehittyviä ennustemalleja ja selvittää, kuinka paljon varhaisen aikuisuuden muuttujat parantavat lapsuuden ennustemallia.

Väitöskirja on esitarkastuksessa ja väitöstilaisuus on tammikuussa 2022. Väitöskirjan viimeinen eli kolmas artikkeli on lähetetty julkaistavaksi ja se on vertaisarvioitu kerran. Kirjoitan parhaillani vastausta vertaisarvioitsijoille ja teen pyydetyt muokkaukset käsikirjoitukseen.

Ensimmäisessä väitöskirja-artikkelissa raportoimme ensimmäisenä maailmassa raskausajan stressialtisteen, oireettoman virusinfektion (rinovirus) ja HPA-akselin toiminnan välisiä yhteyksiä 3 kk ikäisillä lapsilla. Raskausajan stressille altistuneilla lapsilla oli merkitsevästi alentunut kortisolivaste stressille, joka tuli esiin vain kuumeettoman virusinfektion aikana (rinovirus nenänielussa). HPA-akseli ja immuunijärjestelmä säätelevät vastavuoroisesti toistensa toimintaa ja tulostemme perusteella raskausajan stressille altistuneilla lapsilla tämä vuorovaikutus on saattanut muuttua. Toisessa ja kolmannessa artikkelissa tutkimme lasten kortisolin stressivasteen reaktiivisuus- ja palautumisvaihetta. Raskausajan stressille altistuminen oli yhteydessä hitaampaan kortisolitasojen palautumiseen tytöillä 3 kk iässä ja nopeampaan kortisolitasojen palautumiseen tytöillä 14 kuukauden iässä. Ero poikiin oli merkitsevä. 6 kk iässä yhteyksiä ei havaittu. Havaittujen muutoksen pysyvyyttä ja merkitystä myöhemmän iän terveydelle vaatii lisää tutkimusta. Muutokset HPA-akselin toiminnassa saattaisivat olla yksi taustatekijä stressaavien elämäntapahtuminen yhteydessä kohonneelle riskille sairastua mm. masennukseen, joka on yleisempää naisilla verrattuna miehiin.

Tutkimuksessani selvitettiin miten raskaudenaikainen stressi, jota mitattiin äitien hiuskortisolilla on yhteydessä raskausdiabeteksen kehittymiseen. Käytimme analyyseissa logistista regressiota. Meillä oli käytettävissä kaksi aineistoa eri raskauden vaiheissa, joiden keräämiseen myös osallistuin ko. apurahan turvin. Toinen aineisto oli alkuraskaudesta ja toinen loppuraskaudesta.

Hypoteesimme oli, että raskaudenaikainen stressi lisää raskausdiabeteksen todennäköisyyttä. Tulokset osoittautuivat hypoteesimme vastaisiksi alkuraskaudessa. Äidin hiuskortisolin ja raskausdiabeteksen välillä oli negatiivinen yhteys. Itsenäistä yhteyttä äidin hiuskortisolin ja raskausdiabeteksen välillä ei ollut, mutta kun äidin painoindeksi ja masennusoireet vakioitiin yhteydestä tuli tilastollisesti merkitsevä. Toisin sanoen, korkea raskaudenaikainen stressi mitattuna äidin hiuskortisolilla vähensi raskausdiabeteksen todennäköisyyttä.

Loppuraskaudessa yhteys oli päinvastainen eli korkeampi hiuskortisoli oli positiivisesti yhteydessä raskausdiabetekseen. Itsenäistä yhteyttä ei ollut ja vasta kun painoindeksi ja SSRI vakioitiin, tuli yhteys tilastollisesti merkitseväksi.

Koska hiuskortisoli käyttäytyi aineistossa epäjohdonmukaisesti, yhdistimme alkuraskauden ja loppuraskauden aineistot ja katsoimme miten näiden äitien, joilta oli aineisto sekä alkuraskaudessa että loppuraskaudessa, hiuskortisoli oli yhteydessä raskausdiabetekseen.
Hiuskortisolin ja raskausdiabeteksen yhteys oli tilastollisesti ei-merkitsevä, mutta etumerkiltään negatiivinen molemmissa aineistoissa. Kun vakioimme masennuslääkkeiden käytön sekä painoindeksin yhteys muuttui positiiviseksi, mutta ei ollut edelleenkään tilastollisesti merkitsevä.

Aineisto näin ollen käyttäytyi hypoteesien vastaisesti ja epävakaasti, jota voi selittää hiuskortisoliin liittyvät mittaustekniset asiat. Tämä kuitenkin vaatii lisätutkimuksia

Väitöstutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko teini-iän päihteidenkäytöllä yhteyttä psykoosiin sairastumiseen senkin jälkeen, kun sekoittavat tekijät on huomioitu. Aineistona käytettiin vuoden 1986 Pohjois- Suomen syntymäkohorttia (N = 9 432). Teini-iässä aivot muovautuvat ja kypsyvät nopeasti, minkä vuoksi se on erityisen herkkää aikaa päihteiden haitallisille vaikutuksille. Nuorena aloitettu päihteidenkäyttö saattaa häiritä aivojen kypsymistä, ja kehityksen häiriintyminen voi myöhemmin altistaa mielenterveysongelmille.

Aiempien tutkimusten pohjalta tiedetään, että kannabiksen käyttö ja tupakointi ovat yhteydessä korkeampaan riskiin sairastua psykoosiin. Päihteidenkäytön ja psykoosiin sairastumisen välistä ajallista yhteyttä ei olla kuitenkaan aiemmin kyetty tutkimaan vakuuttavasti, eikä huomioon ole otettu nuoruuden aikaisia psykoottisia kokemuksia. Inhalanttien käytön eli imppaamisen yhteydestä psykoosiriskiin ei ole julkaistu yhtään pitkittäistutkimusta. Tutkimusaineisto koostui Pohjois-Suomen syntymäkohortista vuodelta 1986. Vuosina 2001–2002 järjestettyyn seurantatutkimukseen osallistui 7344 15–16- vuotiasta nuorta. Lopullisessa otoksessa (n=6542) huomioitiin henkilöt, jotka vastasivat kysymyksiin psykoottisista
kokemuksista ja päihteidenkäytöstä.

Kannabiksen käyttö 5 kertaa tai enemmän, päivittäinen tupakointi 10 savuketta tai enemmän ja inhalanttien käyttö 2-4 kertaa tai enemmän olivat yhteydessä korkeampaan riskiin sairastua psykoosiin seurannan aikana sekoittavien tekijöiden huomioimisenkin jälkeen. Tutkittujen päihteiden käyttö kasvatti psykoosiin sairastumisen riskiä päihteen käyttömäärän mukaan. Lisäksi päivittäisen tupakoinnin aloittaminen 13-vuotiaana tai aiemmin oli yhteydessä korkeampaan psykoosiriskiin tupakoinnin myöhemmin aloittaneisiin verrattuna.

Tässä suuressa pitkittäisessä, yleisväestöön perustuvassa tutkimuksessa havaittiin, että toistuva kannabiksen käyttö, päivittäinen ja runsas tupakointi sekä toistuva inhalanttien käyttö teini-iässä olivat itsenäisesti yhteydessä kohonneeseen psykoosiriskiin, vaikka aiemmat psykoottiset kokemukset, muu päihdekäyttö, vanhempien psykoosisairaudet ja päihdeongelmat otettiin huomioon. Tulosten perusteella nuorten runsaan päihteidenkäytön ennaltaehkäisy on tärkeää ja sillä
on todennäköisesti positiivisia vaikutuksia nuorten mielenterveyteen.

Väitöskirjatyötä puolustettiin julkisesti 5.10.2018 Oulun yliopistolla (http://www.oulu.fi/yliopisto/node/55058) Tampereen Yliopiston Päihdelääketieteen professori Mauri Aallon toimiessa vastaväittäjänä. Hän arvioi väitökirjan arvosanalla kiittäen hyväksytty, kuten teki myös toinen esitarkastaja Psykiatrian professori Olli Kampman Tampereen Yliopistosta. 19.10.2018 Oulun Yliopiston tutkijakoulu hyväksyi väitöskirjani arvosanalla kiittäen hyväksytty, joka myönnetään n. 15% väitöskirjoista.

Tutkimukseni saavutti huomattavaa kansallista ja kansainvälistä julkisuutta, Suomen Akatemia teki asiasta mm. tiedotteen (https://www.aka.fi/fi/akatemia/media/Tiedotteet1/2018/tupakointi-altistaa-psykooseille/) ja asiaa uutisoitiin lähes kaikissa suurimmissa suomalaissa medioissa.

Väitöskirjan osatyöt julkaistiin korkeatasoisissa psykiatrian alan lehdissä ja ne ovat saaneet osakseen huomattavaa kansainvälistä huomiota. Lehtien Impact factorit; British Journal of Psychiatry = 5.867, Acta Psychiatrica Scandinavica = 4.984, Schizophrenia Research = 3.958. Kannabiksen käyttöä ja psykoosiriskiä käsittelevä osatyöni on BRJP:n kolmanneksi luetuin artikkeli tutkimuksen impactia mittaavaan Altmetricin mukaan (https://cambridge.altmetric.com/details/33963444#score) ja abstrakti on avattu 167613 kertaa. Tupakointia ja psykoosiriskiä käsittelevä artikkelini on myöskin lehden kolmanneksi luetuin artikkeli (https://www.altmetric.com/details/33433506#score). Näiden lisäksi väitöskirjatyön loppupuolella lähetettiin Frontiers in Psychiatry lehteen arvioitavaksi kutsureview, jossa toimin viimeisenä kirjoittaja. Tämä julkaisu ei kuulu väitöskirjaan.

Väitöskirjatutkimuksessa tarkasteltiin ikääntyneiden ihmisten kuulovaikeuksien, elinpiirin, elämänlaadun ja masennusoireiden välisiä yhteyksiä. Tutkimuksessa käytettiin kaksivuotisen ”Life-Space Mobility in Old Age”(LISPE) -seurantatutkimuksen aineistoa. Ensimmäiseen mittaukseen osallistui 848 iältään 75—90 vuotiasta henkilöä, joista 816 osallistui seurantamittauksiin vuoden, ja 761 kahden vuoden päästä. Lisäksi 169 alkuperäisestä tutkimusjoukosta satunnaisesti valittua henkilöä osallistui tutkimukseen, jossa heille tehtiin audiometrinen kuulomittaus. Koettuja kuulovaikeuksia, kuulokojeen käytöstä koettua hyötyä, liikkumisaktiivisuutta elinpiirissä, elämänlaatua ja masennusoireita mitattiin itsearvioinneilla. Tulosten mukaan kuulovaikeuksia arjen eri tilanteissa kokevilla ikääntyneillä henkilöillä liikkumisaktiivisuus elinpiirissään oli vähäisempää verrattuna henkilöihin, jotka eivät kokeneet kuulovaikeuksia. Elinpiiri rajoittui pelkästään lähiympäristön alueelle lähes kaksi kertaa todennäköisemmin kuulonsa heikoksi kokevilla henkilöillä. Kuulokojeen käytöstä enemmän hyötyä kokevilla henkilöillä liikkumisaktiivisuus elinpiirissä oli korkeampi kuin niillä, jotka kokivat kuulokojeen käytöstä vähäisempää hyötyä. Koetut kuulovaikeudet olivat yhteydessä myös heikentyneeseen elämänlaatuun, kun taas audiometrisesti mitatun kuulon tarkkuudella ja koetulla elämänlaadulla ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Vähentynyt liikkumisaktiivisuus elinpiirissä oli yhteydessä suurempaan masennusoireiden määrään. Tulokset osoittivat, että vanhuusiässä tyypillisesti koetuilla kuulovaikeuksilla on yhteys vähäisempään osallistumiseen ja aktiivisuuteen arjen toiminnoissa, sekä elämänlaadun heikentymiseen.

Väitöskirjatyöni tavoitteena oli tutkia lasten stressinsäätelyä kotihoidossa ja varhaiskasvatuksessa olevilla lapsilla. Lasten stressihormonitasoja mitattiin sylkikortisolinäytteistä sekä kotona että päiväkodissa kahdessa eri ikäpisteessä 2- ja 3,5-vuotiaina. Lisäksi tarkasteltiin lapsen yksilöllisten piirteiden, kuten temperamentin yhteyttä kortisolihormonitasoihin erilaisissa hoitoympäristöissä. Tutkimus on edennyt suunnitellun aikataulun mukaisesti. Kaikki osajulkaisut on saatu valmiiksi ja väitöskirjani valmistui keväällä 2021.

Tutkimustulokset olivat osittain yhteneviä kansainvälisten tutkimusten kanssa. Varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten iltapäivän kortisolitasot olivat hieman korkeammat päiväkotipäivinä kuin vastaavana ajankohtana kotona. Tämä toistui tutkimuksen molemmissa ikäpisteissä, 2-, ja 3,5-vuotiaana. Onkin mahdollista, että iltapäivän tunnit päiväkodissa ovat lapsille kaikkein kuormittavimpia, mikä näkyy lasten stressinsäätelyjärjestelmän voimakkaampana aktivoitumisena. Lasten kortisolitasot eivät kuitenkaan jääneet koholle, vaan laskivat iltaa kohden ja noudattivat näin kortisolille tyypillistä vuorokausivaihtelua.

Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu myös, että kodin ulkopuolinen hoitoympäristö voi vaikuttaa eri tavalla temperamentiltaan erilaisiin lapsiin. Erityisesti ujot ja negatiivisesti reagoivat lapset sekä lapset, joilla on heikot itsesäätelytaidot, ovat olleet alttiimpia korkeammille stressitasoille kodin ulkopuolisessa päivähoidossa. Eri maiden välillä on kuitenkin suuria eroja varhaiskasvatuksen laadussa ja toimintamuodoissa. Tutkimukset eivät näin ollen ole suoraan verrannollisia keskenään. Tässä väitöskirjatutkimuksessa lapsen temperamenttipiirteet eivät vaikuttaneet kortisolitasoihin varhaiskasvatuksessa. Sen sijaan tulokset osoittivat, että temperamentiltaan ulospäinsuuntautuneilla lapsilla kortisolitasot olivat muita korkeammat 2-vuotiaana sekä kotihoidossa että varhaiskasvatuksessa. Tätä yhteyttä ei kuitenkaan enää havaittu toistomittauksissa 3,5 vuoden iässä. Ulospäinsuuntautuneet lapset saattavatkin reagoida voimakkaammin ympäristön ärsykkeisiin erityisesti taaperoikäisenä hoitoympäristöstä riippumatta.

Falls are common among the older population. It is reasonable to identity risk factors for falls as this might allow us to develop more specific measures for the prevention of falls in older populations. The grants were used for analyses, preparation and writing of 2nd and 3rd manuscript of my doctoral thesis. In addition, the grants were used to write the thesis book for the doctoral dissertation; Health related predictors and outcomes of falls in postmenopausal women.

Results:
The 2nd study found that musculoskeletal disorders (MSDs) are common and an important risk factor for falls and especially nonslip falls among postmenopausal women. MSDs predicted falls (OR=1.38; 95% CI 1.26-1.50) and the association was stronger for nonslip (OR=1.56; 95 % CI 1.39-1.75) than slip falls (OR 1.22; 95% CI 1.08-1.38) compared to the women without MSDs. The risk of falls increased with increasing number (1, 2, ≥3) of MSDs: 1.25 (95%CI 1.13–1.38), 1.48 (95%CI 1.30–1.68) and 1.92 (95%CI 1.60-2.31), respectively.

The 3rd study found that history of falls (especially injurious falls) predicts subsequent fractures in postmenopausal women. Compared to non-fallers, earlier falls predicted subsequent fractures with an OR of 1.41 (95% CI 1.19 – 1.67, p≤0.001), 1.43 (95 % CI 1.14 – 1.80, p=0.002) for earlier slip falls and 1.35 (95 % CI 1.04 – 1.74, p=0.02) for earlier nonslip falls. Earlier injurious falls predicted future fractures (OR= 1.64, 95 % CI 1.21 – 2.23, p≤0.01), especially other fractures (OR = 1.86, 95 % CI 1.24 – 2.80, p≤0.01), but not major osteoporotic fractures (OR = 1.37, 95 % CI 0.89 – 2.10, p=0.151). Fracture risk predictions for earlier non-injurious falls was OR=1.36, 95 % CI 1.12 – 1.64, p=0.002.

Conclusion:
These studies highlighted that the role of musculoskeletal disorders (MSDs) as a considerable risk factor for falls in late middle aged postmenopausal women. A significant association was observed between MSDs and nonslip falling risk. In addition to multimorbidity, the presence of multiple MSDs doubled the risk for nonslip falls among postmenopausal women. A history of injurious falls was predictive of future postmenopausal fractures. There was a difference in the types of fracture while making predictions in relation to fall risks. Injurious falls were a stronger predictor for other fractures than they were for major osteoporotic fractures.

Most important results:
More female students were placed in academic tracks (71% vs. 58%, p<0.001) and more males in vocational tracks (38% vs. 26%, p<0.001). Around 3% of all students did not have any placement in upper secondary school. The strongest predictor of track placement was grades. Adjusting for the effect of grades, reserve capacity, parents’ education, and work participation significantly predicted track placement. Having an immigrant background increased the probability of having no placement among female students. Track placement was also influenced by school, suggesting that there were differences among the comprehensive schools in the region.

Conclusions:
Reserve capacity is one of the modifiable mechanisms which can influence track placement and facilitate successful educational transitions, especially for students with disadvantaged and immigrant backgrounds. Building reserve capacities of adolescents, through enhancing self-efficacy and social support, will likely improve school performance and increase chances of academic track placement in upper secondary school.

Tutkimuksessa osoitettiin että raskaudenaikainen elämäntapainterventio vähensi raskausdiabeteksen riskiä 39 %. Elämäntapaintervention hyödyt olivat todettavissa selvästi myös raskauden jälkeen.Tarkemmat selvitykset raportissa.

Tutkimuksemme osoitti, että raskausdiabetesta voidaan ehkäistä suuren diabetesriskin naisilla alkuraskaudessa aloitetulla elämäntapainterventiolla.
Elämäntapaohjausta saaneiden ryhmässä riski sairastua oli 36% pienempi kuin kontrolliryhmässä.
Totesimme myös, että raskausdiabeetikot ovat hyvin heterogeeninen ryhmä naisia, vaikka heitä yleisesti ottaen hoidetaan yhtenä ryhmänä.

Väitöskirjatutkimukseni tavoitteena on ollut hahmottaa aiempaa paremmin sydänperäisen äkkikuoleman ja sydänkuolleisuuden riskitekijöiden kokonaisuutta erityisesti naisilla. Kolmen kuukauden mittaisen apurahakauteni aikana työstin kolmea väitöskirjaani sisältyvää käsikirjoitusta. Näistä ensimmäinen käsittelee sukupuolten välisiä eroavaisuuksia sydänfilmistä todetun QRS-kompleksin fragmentoitumisen (fQRS) esiintyvyydessä sekä ennusteellisessa arvossa. Tutkimuksessa käsittelen sukupuolieroja kolmessa riskiprofiileiltaan eroavassa suomalaisessa kohortissa: perusväestöä kuvaavassa Autoklinikka-aineistossa, sepelvaltimotautipotilaita sisältävässä ARTEMIS-aineistossa sekä sydänperäisen äkkikuoleman uhreja sisältävässä Fingesture-aineistossa. Yhteensä sukupuolieroja fQRS:n osalta tarkastelen 13 757 sydänfilmistä. Tutkimuksessa havaitsin fQRS:n esiintyvyyden kasvavan lineaarisesti mitä sairaampaan tutkimuspopulaatioon siirryttiin viitaten vahvasti siihen, että kyseessä on piilevään sydänsairauteen viittaava ilmiö. Naisilla fQRS:n esiintyvyys jokaisessa tutkimuspopulaatiossa oli selkeästi miehiä alhaisempi. Sukupuolen ja fQRS:n ennusteellisen merkityksen välillä havaittiin yhteys ainoastaan tutkittavilla, joilla ei ennestään ollut tiedossa olevaa sydänsairautta. Lisäksi fQRS:n esiintyvyyden kasvu yhdistyi äkkikuolleilla sydänlihaksen fibroosin määrään, antaen viitettä fQRS:n patofysiologiasta.

Toinen apurahakautena työstämäni artikkeli käsittelee sydänfilmin riskitekijöiden ennustavuutta sydämen vajaatoiminnan vuoksi sairaalaan joutumiselle erityisesti naisilla. Tutkiessani ilmiötä perusväestö kuvaavassa Autoklinikka-aineistossa havaitsin sydänfilmin vasemman kammion paksuuntumisen merkkien sekä eteisvärinän ennustavan naisilla sairaalaan joutumista sydämen vajaatoiminnan vuoksi. Miehillä puolestaan sairaalaan joutumista ennustivat eteisvärinän ohella kohonnut syke, sydänfilmissä nähtävät kääntyneet T-aallot ja poikkeavat Q-aallot. Naiset joutuivat sydämen vajaatoiminnan vuoksi sairaalaan miehiä vanhempina.

Apurahakauden loppupuoliskolla ennätin myös analysoimaan alustavia tuloksia väitöskirjani viimeistä artikkelia varten. Kyseisessä käsikirjoituksessa esittelen tuloksiani sukupuolieroista tyypillisten sydänkuolleisuutta ja sydänperäistä äkkikuolemaa ennustavien sydänfilmin muuttujien esiintyvyydessä ja ennustearvossa laajassa perusväestöä kuvaavassa aineistossa (yli 20 000 sydänfilmiä). Kyseisten sydänfilmin riskitekijöiden esiintyvyyden ja ennustavuuden osalta löysin useita sukupuolieroja niin sydänkuolleisuudessa, kokonaiskuolleisuudessa kuin sydänperäisen äkkikuolemankin osalta. Naisilla ennustearvoltaan merkittäviä sydänfilmin muuttujia havaittiin miehiä harvemmin, mutta esiintyessään ne heikensivät naisten ennustetta miehiä voimakkaammin.

My doctoral dissertation findings suggest that some migrant-origin women have a lower likelihood of cervical cancer screening participation compared with the general Finnish population. This study also indicates that some migrant groups are unaware of the screening programmes in Finland. Participation in the screening differs across the populations studied. Facilitators to screening participation among all the groups studied were access to and utilising gynaecological, reproductive, or pregnancy-related healthcare services and giving birth in Finland. Among some groups studied, other facilitators were high education, employment, advanced age, and cost-free screening service provision in Finland. Among women of migrant origin, significant barriers to screening participation included low language skills, i.e., Finnish and Swedish, low socioeconomic status, residence outside of metropolitan areas of Finland, the lack of information about screening programme, and misunderstanding of the screening protocol.
In conclusion, my doctoral dissertation findings suggest that women with migrant backgrounds, poor Finnish or Swedish language skills, low socioeconomic status, and those not utilising reproductive or gynaecological healthcare-related services require more attention and information from local residential healthcare authorities and municipalities about the importance of screening.

Tämä väitöskirja tutki elinikäistä ja pitkäaikaista painonhallintaa. Lihavuutta tuottavan ympäristön on ajateltu olevan olennainen tekijä lihavuuden nopeaan yleistymiseen länsimaissa. Käyttäytymiseen liittyvien tekijöiden kuten aktiivisen elämäntavan ja terveellisen ruokavalion merkitys painonhallinnassa tunnetaan hyvin ja niiden ajatellaan auttavan siinä. Silti moni ihminen kokee painonhallinnan vaativana ja miltei mahdottomana. Tiukka kontrolli, riittävä itsekuri ja syömisen rajoittaminen on tyypillisesti yhdistetty painonhallintaan länsimaisessa yhteiskunnassa. Kuitenkin on ihmisiä, jotka onnistuvat painonhallinnassa. Tässä väitöstutkimuksessa haluttiin selvittää heidän kokemuksiansa, ajatuksiansa ja asenteitansa liittyen painonhallintaan.

Väitöskirjan tavoitteena oli selvittää 1) elinikäisten painonhallitsijoiden näkemyksiä siitä, miten he olivat onnistuneet painonhallinnassa ja mitkä asiat he näkivät tärkeiksi onnistumisen kannalta; 2) miten elämänkulkuun liittyvät tekijät kuten menneet tapahtumat tai läheiset ihmiset ovat elinikäisten painonhallitsijoiden mielestä vaikuttaneet heidän nykyisiin valintoihin ja käyttäytymiseen; 3) miten painonhallintahistorialtaan erilaiset ihmiset hyödynsivät länsimaiselle kulttuurille tyypillisiä tapoja ymmärtää ja kuvata painonhallintaa ja miten he selittivät onnistumistaan.

Väitöstutkimus perustuu laadulliseen aineistoon, joka on kerätty teemahaastattelujen avulla. Tutkimus koostuu kolmesta osatyöstä: osatyöt I-II keskittyivät elinikäiseen painonhallintaan ja osatyö III tarkasteli sekä elinikäistä että pitkäaikaista painonhallintaa. Osatöiden I ja II osallistujat, 39 elinikäistä painonhallitsijaa, olivat naisia ja miehiä kahdesta eri ikäryhmästä (ikä 30-45 ja 55-70 vuotta). Lisäksi he olivat pysyneet lääketieteellisesti määritellyn normaalipainon rajoissa koko elämänsä. Osatyössä I käytettiin aineistolähtöistä temaattista analyysimenetelmää tulosten käsittelyssä. Osatyö II hyödynsi elämänkulkunäkökulmaa ja sen temaattinen analyysi oli sekä aineisto- että teorialähtöinen. Osatyön III 40 osallistujaa oli kahdesta ryhmästä. Ryhmä 1 koostui tutkittavista, jotka kuuluivat elinikäisten painonhallitsijoiden vanhempaan ikäryhmään (n=20). Ryhmän 2 tutkittavat olivat entisiä PREVIEW-interventiotutkimuksen osallistujia, jotka olivat laihduttaneet vähintään 8 % heidän alkuperäisestä painostaan ja säilyttäneet sen jälkeen tälle tutkimukselle tarvittavat painokriteerit kolmen vuoden ajan (enintään 5 % laihdutuksenjälkeinen painonnousu ja kokonaisuudessaan vähintään 5 % laihtuminen alkuperäisestä painosta). Kriittistä diskursiivista psykologiaa käytettiin teoreettisena ja metodologisena viitekehyksenä osatyössä III.

Tämän väitöstutkimuksen tulokset antoivat uutta tietoa elinikäisestä ja pitkäaikaisesta painonhallinnasta. Onnistunut painonhallinta näyttäytyi matkana läpi elämänkulun. Tämän matkan ja yksilöllisen painonhallintapolun varrella elinikäisille painonhallitsijoille oli kehittynyt elämäntyyli, joka tuki painonhallintaa. Useat tekijät, mikro- ja makroympäristöstä henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, vaikuttivat onnistujien painonhallintapolkuun. Julkaisussa II havaittiin, että vanhemmat ja perhe, lapsuuden ruokakasvatus ja aktiivinen elämäntyyli loivat pohjan onnistuneelle painonhallinnalle. Lisäksi elinikäiset painonhallitsijat olivat painonhallintapolun varrella omaksuneet ja oppineet uusia taitoja, jotka helpottivat painonhallintaa. Toistojen kautta nämä taidot olivat muuttuneet sisäistetyiksi tavoiksi ja rutiineiksi. Heillä oli myös hyvä pystyvyydentunne liittyen painonhallintaan: elinikäiset painonhallitsijat olivat oppineet luottamaan kykyihinsä selvitä haastavissa elämäntilanteissa, ja heillä oli taito sopeuttaa elämäntyylinsä muuttuneeseen ympäristöön. Julkaisussa I huomattiin, että elinikäiset painonhallitsijat suhtautuivat painonhallintaan joustavasti ja sallivasti, mutta olivat tietoisia syömiseen ja liikuntaan liittyvästä käyttäytymisestään. He mainitsivat heidän elämäntyylilleen tyypillisiä tapoja (esim. säännöllinen syöminen ja liikunta, terveellinen ja kasvisvoittoinen ruokavalio, sopivat annoskoot), jotka edistivät painonhallintaa.

Julkaisussa III havaittiin, että yhteiskunnalliset painodiskurssit ja puhetavat heijastuivat elinikäisten painonhallitsijoiden ja onnistuneiden laihduttajien merkityksenannossa. Varsinkin laihduttaneet henkilöt toistivat länsimaiselle kulttuurille tyypillistä puhetapaa, jossa painonhallinta nähdään kurista ja itsekontrollista riippuvaisena. Elinikäiset painonhallitsijat sen sijaan korostivat itselle sopivan elämäntavan ja rutiinien merkitystä onnistumisessa. Kaikki tutkimuksessa esille nousseet puhetavat tähdensivät yksilönvastuuta painonhallinnassa ja tältä osin toistivat länsimaiselle kulttuurille ominaista ymmärrystä. Painonhallinnassa epäonnistumista selitettiin arjen haasteiden ja ulkoisten tekijöiden avulla. Tässä puhetavassa vastuu asetettiin itsestä riippumattomiin tekijöihin ja näin ollen voitiin välttää mahdollinen arvostelu ja häpeän kohteeksi joutuminen, joihin painokeskeiset normatiiviset diskurssit asettivat varsinkin laihduttaneet henkilöt.

Tutkimussuunnitelman mukaisesti työryhmäni on selvittänyt laajassa suomalaisessa LASERI-projektissa sekä australialaisissa CheckPoint, Childhood Overweight BioRepository of Australia (COBRA) ja Aboriginal Birth Cohort (ABC)-tutkimuksissa lapsuuden sosioekonomisen aseman merkitystä useissa väitöskirjaprojekteissa.

MD Richard Liun väitöskirja CheckPoint-tutkimuksessa valmistui joulukuussa 2018. LL Elina Puolakan LASERI-tutkimuksessa tehty väitöskirja on läpäissyt esitarkastuksen ja väitöstilaisuus oli suunniteltu huhtikuulle 2020, mutta se siirtyy loppuvuoteen koronaepidemian vuoksi.

COBRA-projektissa väitöstutkija Christoph Sanerin kaksi osatyötä on julkaistu ja kaksi artikkelia on lähetetty arvioitaviksi, hänen tarkoituksenaan on väitellä vuoden 2020 aikana. ABC-tutkimuksessa LL Pauline Sjöholmin 3 artikkelia on julkaistu ja neljännen artikkelin kirjoitustyö on käynnissä. Sjöholmin suunnieltu väitösaikataulu on keväällä 2021.

Keskeisenä osana tutkimussuunnitelman toteuttamista on ollut LASERI Offspring / 3 sukupolvea-tutkimuksen suunnittelu ja kenttävaiheen totetus. Kenttätutkimus valmistui helmikuussa 2020 kestettyään kaksi vuotta. Tutkimuskäynnillä kävi 6750 tutkittavaa ja lomakedataa saatiin yhteensä 7088 tutkittavalta. Osallistumisprosentit olivat alkuperäisten laserilaisten osalta samanlaisia kuin vuoden 2011 tutkimuksessa (n. 65-70%), samaa suuruusluokkaa isovanhemmilla (G0), ja jonkinverran matalampia (n. 50%) lasten osalta (G2).

Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli tutkia suomalaisen kouluterveydenhuollon suunnitelmallisuutta ja palveluiden saatavuutta painottaen tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta. Tutkimus toteutettiin neljänä osajulkaisuna, joissa tutkittiin kouluterveydenhuollon suunnitelmia ja toimintakertomuksia, käyntimääriä, nuorten kokemaa pääsyä palveluihin sekä vanhempien osallistumista terveystarkastuksiin.

Juho Vainion säätiöltä saatu apuraha käytettiin vuonna 2011 ensisijaisesti kolmannen osajulkaisun kirjoittamiseen. Osajulkaisussa käsiteltiin nuorten kokemaa pääsyä kouluterveydenhuollon vastaanotolle. Väitöstutkimus valmistui kokonaisuudessaan 18.11.2022 ja väitöskirja on luettavissa osoitteessa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2604-3

Tutkimuksen tulosten mukaan kouluterveydenhuollon suunnitelmallisuus toteutui vuonna 2005 suositusten mukaan kolmasosassa (33 %) terveyskeskuksista (N=227). Suunnitelmia tekivät ja uudistivat vähiten pienet terveyskeskukset. Analysoidut asiakirjat olivat pääosin suppeita. Suunnitelmallisuus ei ollut yhdenvertaista eri alueiden välillä. Kouluterveydenhuollon vuosien 1994–2005 tilastoituja käyntimääriä koskevan tutkimuksen mukaan lääkärikäynnit tuhatta 7–18-vuotiasta kohti vähenivät 2000-luvun alkuun asti ja muiden käyntien muutos oli pieni. Käyntimäärien vaihtelu terveyskeskuksittain oli suurta ja jopa lisääntyi lääkärikäyntien osalta. Ennaltaehkäisevät palvelut vähenivät useiden ammattilaisten osalta samanaikaisesti.

Tutkimuksen tulosten mukaan vuonna 2013 noin seitsemäsosa (13 %) nuorista (N=71 865) koki pääsyn kouluterveydenhoitajan vastaanotolle vaikeaksi. Vuonna 2017 alle puolet (44 %) nuorista (N=58 232) kertoi vanhemman osallistuneen terveystarkastukseen perusopetuksen 7. –9. luokkien aikana. Sekä kouluterveydenhoitajan vastaanotolle pääsyn vaikeaksi kokeneiden että vanhempien terveystarkastukseen osallistumisesta ilmoittaneiden nuorten osuus vaihteli runsaasti terveyskeskusten ja koulujen välillä. Alle suositusten oleva kouluterveydenhoitajaresurssi oli yhteydessä vaikeaan pääsyyn vastaanotolle pojilla. Kouluterveydenhoitajaresurssilla tai vanhempien kutsumisella laajaan ter- veystarkastukseen ei ollut yhteyttä vanhempien osallistumiseen.

Nuorten vaikeaksi kokemaan pääsyyn vastaanotolle ja siihen, että vanhemmat eivät osallistuneet terveystarkastukseen, olivat yhteydessä sosiodemografiset taustatekijät, kuten vanhemman matala koulutus ja ulkomaalainen syntyperä. Vanhempien työttömyydellä ei ollut yhteyttä tutkittuihin asioihin. Vaikeaksi koettuun pääsyyn ja vanhempien poisjääntiin terveystarkastuksista olivat yhteydessä myös nuoren hyvinvointia kuvaavat tekijät, kuten päivittäiset oireet ja keskusteluvaikeudet vanhempien kanssa. Koetun terveyden ja kouluhyvinvoinnin haasteet olivat yhteydessä koettuun vaikeaan pääsyyn. Vanhempien osallistumisesta terveystarkastuksiin ilmoittivat useammin pitkäaikaissairaat ja viikoittain kiusatut nuoret.

Vaikka suurin osa nuorista koki pääsyn kouluterveydenhoitajan vastaanotolle hel- poiksi, osa jäi todennäköisesti vaille tarvitsemaansa apua, ja terveystarkastukset eivät tavoittaneet vanhempia kattavasti. Todetut puutteet palvelussa havaittiin jo ennen Covid19-epidemian aikana nousseita haasteita saatavuudelle. Tulokset antavat viitteitä siitä, että palveluiden ja erityisesti avointen vastaanottojen saatavuutta tulee vahvistaa eri tavoin tukea tarvitsevien nuorten näkökulmasta. Vanhempien osallistumista terveystarkastuksiin voi tukea esimerkiksi eri kielillä lähetetyllä kutsulla, palveluiden merkitystä avaamalla sekä mahdollisuudella vaikuttaa tarkastuksen ajankohtaan. Lisäksi kouluterveydenhuollon toimintaa kuvaavien suunnitelmien tulee olla kirjallisia ja sekä ammattilaisten että perheiden saatavilla.

Rahoituksen avulla pystyttiin muodostamaan kolmen sukupolven tiedoista muodostuva seuranta-aineistom jonka Tilastokeskus luovutti kesäkuussa vuonna 2010. Aineiston perustan muodostavat Nuorten terveystapatutkimuksessa joka toinen vuosi suomalaisia 12-, 14-, 16- ja 18-vuotiaita nuoria valtakunnallisesti edustavilta otoksilta vuosina 1979-1997 kerätyt kyselytutkimustiedot (n=78000). Aineisto sisältää laajean valikoiman indikaattoreita kuvaamaan tutkimushenkilöiden omaa sosiodemografista asemaa aikuisiässä (33-43 vuoden ikä), lapsuudenaikaista sosiodemografista taustaa ja elämäntilannetta (vanhempia koskevat tiedot) sekä isovanhempien elämäntilannetta ja sosiodemografista taustaa kuvaavia tietoja. Seurantakauden huomattava pidentyminen lisää huomattavasti mahdollisuutta tutkia, minkälaisiin asemiin tutkittavat ovat elämässään päätyneet. Lisäksi usean sukupolven aineistolla, voidaan tutkia muun muassa, miten terveyteen liittyvän sosiaalisen liikkuvuuden prosessit toimivat usean sukupolven muodostamassa ketjussa, minkälainen merkitys yhden tai kahden edeltävän sukupolven elinoloilla on tutkittavien henkilöiden terveyden ja sosiaalisen aseman muotoutumiseen sekä miten yhden tai kahden edeltävän sukupolven elinolot vaikuttavat tutkittavien henkilöiden terveyskäyttäytymiseen. Aineistosta on muodostettu yksi osa-aineisto, mutta tuloksia ei ole vielä raportoitu.

Raskausdiabeteksen ehkäisytutkimuksen mukaan raskausdiabetekseen sairastuvat odottavat äidit aiheuttavat terveydenhuollolle neljänneksen suuremmat kustannukset kuin muut äidit. Kulut muodostuvat raskauden aikaisesta terveyspalveluiden käytöstä, lääkityksestä, synnytyksestä ja vastasyntyneiden osastohoidosta. Tutkimuksen mukaan tehostettu ohjaus oli vaikuttavaa raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla äideillä, mutta se ei ollut kustannus-vaikuttavaa kun verrataan yhteiskunnalle muodostuvia kustannuksia saavutettuun terveyshyötyyn käytettäessä mittarina lapsen syntymäpainoa, elämänlaatua tai koettua terveyttä.
Tutkimuksen perusteella tehostetun ohjauksen ryhmään kuuluneista äideistä vain joka neljäs äiti täytti ravitsemus-, liikunta- ja painonnoususuositukset raskauden lopussa, vastaavasti heillä terveydenhuollon kustannukset olivat viidenneksen pienemmät verrattuna äiteihin, joilla suositukset eivät täyttyneet. Elintapaneuvonnan suurimpana haasteena on, etteivät äidit saamastaan neuvonnasta huolimatta sitoudu terveyttä edistäviin elintapoihin.
Johtopäätökset
Äitien ja vauvojen terveyttä voidaan suojella ja samalla hillitä terveydenhuollon menoja suuntaamalla voimavaroja raskausdiabeteksen ennaltaehkäisyyn elintapaneuvonnan avulla. Vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja ylipainon on todettu olevan yhteydessä kohonneeseen raskausdiabeteksen riskiin, jonka ehkäisystä liikunta- ja ravitsemusneuvonnan avulla on saatu myönteisiä kokemuksia UKK-instituutin saman tutkimushankkeen aikaisemmissa julkaisuissa.

Tässä tutkimuksessa osoitettiin, että jo tunnettujen riskitekijöiden (esim.sisarusten lukumäärä, imetyksen lyhyempi kesto) lisäksi äidin raskaudenaikainen
stressi oli yhteydessä lapsen suurentuneeseen riskiin sairastaa toistuvia hengitystieinfektioita.Lisäksi havaitsimme, että lapsilla, joiden äideillä oli ollut raskausaikana
stressioireita, todettiin alentunut kortisolivaste stressikokeessa, mikäli lapsella oli samanaikainen rinovirusinfektio.

Adult outpatients with major depressive disorder with a history of childhood physical violence had lower levels of total cholesterol than the adult outpatients with major depressive disorder, with no experience of physical violence in childhood. No differences were observed in high-density lipoprotein cholesterol, low-density lipoprotein chilesterol, or low-grade inflammation levels between the two groups. In multivariate models, decreased levels of total cholesterol were associated with childhood physical violence, and these associations remained significant after adjustments for age, gender, lifestyle, metabolic condition, socioeconomic situation, psychiatric status, suicidality, low-grade inflammation, the chronicity of depression, medications used and somatic diseases. At the 8-month follow-up, the results were essentially the same when the Trauma and Distress Scale was used as the measure of adverse childhood experiences.

Väitöskirjatyöni taustalla on pikkukeskosena syntyneiden myöhempi terveys aikuisiällä. Pikkukeskosena syntyminen yhdistyy mm. heikentyneeseen sokerinsietoon, kohonneeseen verenpaineeseen, matalampaan luuntiheyteen ja alentuneeseen keuhkofunktioon aikuisena. Valtaosa tutkimuksista on tehty nuorilla tai nuorilla aikuisilla sukua olemattomiin verrokkeihin verrattuna. Nykytutkimuksessa pyrin selvittämään miten erot näkyvät verratessa pikkukeskosena syntyneitä heidän täysiaikaisena syntyneisiin sisaruksiin noin 30 vuoden iässä. Sisarusvertailun avulla pystymme huomioimaan geneettisiä ja kasvuympäristöstä johtuvia sekoittavia tekijöitä, joita aiemmat tutkimukset eivät pysty huomioimaan. Sisaruspareja oli aineistossa alun perin 79 kappaletta.

Keskeiset löydökset väitöskirjan osatöittäin:
1: pikkukeskosena syntyneillä on pienemmät aivot, vähemmän harmaata ainetta ja isommat aivokammiot kuin täysiaikaisilla. Valkean aineen määrässä ei ole eroa. Pikkukeskosena syntyneillä on myös enemmän sattumalöydöksiä pään magneettikuvauksessa kuin heidän sisaruksillaan.
2: pikkukeskosena syntyneillä ja sisaruksilla ei ole eroa luuntiheydessä tai luun mineraalipitoisuudessa, jos analyyseissa huomioidaan tutkittavien kehon mittasuhteet (esim. pituus).
3: pikkukeskosena syntyneillä ei ole täysiaikaisiin sisaruksiin verrattuna enempää rasvakudosta vatsan alueella magneettikuvien perusteella, eikä maksan rasvapitoisuudessakaan ole eroa. Sen sijaan ihonalaisrasva on magneettispektroskopian perusteella vähemmän tyydyttymätöntä kuin sisaruksilla, mikä voi liittyä erilaiseen rasva- ja energia-aineenvaihduntaan.
4: (submittoitu, siksi puuttuu listasta) pikkukeskosena syntyneillä aikuisilla on täysiaikaisiin verrokkeihin nähden eroja DNA:n metylaatiossa useilla geenialueilla. Tämä viittaa siihen, että pikkukeskosuus jättää epigeneettisen jäljen, joka on erotettavissa yhä aikuisena ja voi siten säädellä aineenvaihduntaa vielä vuosikymmeniä syntymän jälkeen.

Yhteenvetona voin todeta, että sisarusvertailussa aiemmin havaitut erot aivotilavuuksissa, luuntiheydessä tai vatsan rasvajakaumassa olivat pienemmät tai eivät havaittavissa. Tämä viittaisi siihen, että aiemmin havaitut erot voisivat ainakin osin selittyä joko geenien tai ympäristön sekoittavilla tekijöillä tai rymien välisten erojen kaventumisella iän myötä.

Pohjois-Suomen syntymäkohortti (NFBC1986) aineiston (n=4305) perusteella nuorten (15-16v.) elintavoista muodostettiin kaksi elintapaprofiilia: 1) Terveelliset elintavat (61% pojista, 58% tytöistä), 2) Epäterveelliset elintavat (39% pojista, 42% tytöistä). Suurin ero profiilien välillä oli tupakoinnissa ja alkoholin käytössä. Epäterveelliset elintavat omaavat nuoret söivät lisäksi keskimääräistä enemmän pikaruokaa, sokerisia elintarvikkeita ja ruutuaikaa. Ero kaikissa elintapamuuttujissa (fyysinen aktiivisuus, ruutuaika, ravitsemus, tupakointi, alkoholin käyttö) profiilien välillä oli tilastollisesti merkitsevä (p<0,001) poikien ja tyttöjen välillä. BMI:llä ei ollut eroa profiilien välillä.
Lapsuustekijöistä isän matala koulutus ennusti poikien epäterveellisiä elintapoja ja äidin matala koulutus sekä isän työttömyys tyttöjen epäterveellisiä elintapoja murrosiässä. Murrosiässä poikien äitien ja tyttöjen isien matala koulutus lisäsivät nuorten epäterveellisten elintapojen riskiä. Suojaavana tekijänä tytöille ja pojille oli äidin kotona olo lapsuudessa ja pojille myös murrosiässä.
Tyttöjen ja poikien ulospäinsuuntautuvan käyttäytymisen ongelmat sekä lapsuudessa että murrosiässä lisäsivät epäterveellisten elintapojen riskiä nuoruudessa. Tyttöjen ulospäinsuuntautuvan käyttäytymisen ongelmat lapsuudessa ennustivat epäterveellisiä elintapoja nuoruudessa. Molempien sukupuolten ulospäinsuuntautuvan käyttäytymisen ja tarkkaavaisuuden ongelmat murrosiässä lisäsivät riskiä epäterveellisiin elintapoihin. Ruutuajan osalta poikien tarkkaavaisuusongelmat lapsuudessa ja murrosiässä sekä masennuksen ja ahdistuneisuuden oireet murrosiässä ennustivat kohonnutta ruutuaikaa nuoruudessa.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli turvata historiallisen vuonna 1972 aloitetun Pohjois-Karjala projektin seurantaan liittyneen terveysseurantatutkimuksen tietojen hyödyntämisen mahdollisuus väestön keskeisten kansantautien riskitekijöiden muutosten kuvaamisessa pitkältä ajanjaksolta. Vuonna 2017 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysseurantastrategiaa muutettiin ja FinTerveys 2017 tutkimuksen otanta toteutettiin valtakunnallisena. Tämän Juho Vainion säätiön rahoituksen ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta saadun lisärahoituksen turvin pystyttiin Pohjois-Karjalassa tutkimaan lisäotos 25-64 -vuotiaasta väestöstä, mikä takasi riittävän osallistujamäärän alueen riskitekijätasojen 45 vuoden seurannalle ja mahdollisuuden tehdä vertailukelpoisia analyysejä aiempiin FINRISKI-tutkimuksiin ja alueisiin (Pohjois-Savo, Turku/Loimaa, Helsinki/Vantaa ja Pohjois-Pohjanmaa/Kainuu) verrattuna. Tämä on historiallisesti ainutlaatuinen vertailukelpoisin tutkimusmenetelmin kerätty 45 vuoden ajanjakson kattava riskitekijä- ja terveyskäyttäytymistietoja sisältävä tutkimusaineisto. Pohjois-Karjalan alueelta poimittiin FinTerveys 2017 perusotoksen lisäksi 1400 henkilön otos, jotka olivat iältään 25-74-vuotiaita. Näistä tutkimukseen osallistui 823 henkilöä (60%). Näinollen Pohjois-Karjalan alueen koko otoksen koko on 2018 henkilöä ja osallistuneiden määrä 1370 tutkittua henkilöä.
Tutkimuksessa havaittiin, että sekä miesten että naisten tupakointi on edelleen laskenut sekä Pohjois-Karjalassa että muilla FINRISKI-tutkimusalueilla Turku/Loimaan alueen miehiä lukuunottamatta (Laatikainen ym. Suomen Lääkärilehti 2019). Sekä miesten että naisten painoindeksi on kasvanut ja pohjoiskarjalaisten naisten painoindeksin keskiarvo oli vuonna 2017 kaikista tutkimusalueista korkein. Myös verenpainetasot ovat tutkimusalueilla edelleen laskeneet, mutta taso oli korkein Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa sekä miehillä että naisilla. Kolesterolitasot olivat uudelleen kääntyneet laskuun vuosien 2007-2012 välillä havaitun nousun jälkeen. Alueelliset erot kolesterolitasoissa olivat melko pieniä. Korkeimmat tasot havaittiin Pohjois-Pohjanmaalla/Kainuussa. Aineiston hyödyntämistä jatketaan analysoimalla muiden terveyskäyttäytymistekijöiden muutoksia ja niiden väestöryhmittäisiä eroja.
Aineistoa on hyödynnetty myös kansallisen terveysseurannan jatkokehittämiseen. Tulevaisuudessa pyritään väestön terveysseurannassa entistä enemmän hyödyntämään hallinnollisia rekisteriaineistoja. Tämän tutkimusaineiston avulla on tehty vertailuja siitä, miten hyvin väestötutkimustiedot ja rekisteritiedot vastaavat toisiaan, kun on kyse väestön sairastavuudesta keskeisiin kansantauteihin ja muutamien keskeisten riskitekijöiden kuten lihavuuden ja korkean verenpaineen yleisyydestä (Laatikainen ym. käsikirjoitus). Analyyseissä on havaittu, että rekisteritietojen pohjalta voidaan tehdä melko tarkkoja arvioita sellaisten sairauksien yleisyydestä, jotka vaativat jatkuvaa seurantaa ja säännöllistä lääkitystä kuten esimerkiksi diabetes, mutta rekisteritieto ei anna luotettavaa kuvaa terveysriskien yleisyydestä.

Juho Vainion Säätiön rahoittama projekti on edennyt tutkimussuunnitelman mukaisesti ja sille asetetut tavoitteet on saavutettu. Koulutason Terveyden edistämisaktiivisuus (TEDBM/Tea-viisari aineisto, THL) on yhdistetty Metrop-alueen koulujen oppilailta kerättyyn kyselyaineistoon (N= 12 000). Kyselyssä on erilliset osiot oppimaan oppimiseen ja oppisasenteisiin sekä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien teemojen osalta. Sekä koulu- että yksilötasolta kerätyt aineistot mahdollistavat monitasoanalyysien ja -mallinnuksien tekemisen uusimpia analyysimenetelmiä hyödyntäen. Ensimmäiset analyysit ja monitasomallinnukset on saatu alulle tutkimussuunnitelman mukaisesti. Hankkeen puitteissa kirjoitettu artikkeli Vainikainen, Hienonen, Lindfors, Rimpelä, Asikainen, Hotulainen, Hautamäki: ”Mikä ennustaa koulutason oppimistulosten kehittymistä yläluokkien aikana pääkaupunkiseudulla ja sen kehyskunnissa? on hyväksytty julkaistavaksi keväällää 2016 ilmestyvässä Kasvatus-lehden teemanumerossa Koulu kaupungissa. Artikkeli on tällä hetkellä viimeistelyssä.

Itseraportoitu unihäiriö (vaikeus saada unta tai pysyä unessa) 42-62 -vuoden iässä lisäsi dementiariskin puolitoistakertaiseksi 20 vuoden rekisteriseurannan (sairaalan hoitoilmoitus- kuolinsyy ja lääkkeiden erityiskorvaavuusrekistereiden) aikana. Itseraportoidulla päiväväsymyksellä oli tilastollisesti merkitsevä yhteys ei-vakioiduissa tilastoanalyyseissä, mutta vakioiduissa analyyseissä tilastollisesti merkitsevää yhteyttä ei löytynyt. Itseraportoitu unen pituus ei ollut yhteydessä lisääntyneeseen dementiariskiin.

Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia annos-vastesuhdetta elintapamuutosten ja muisti- ja ajattelutoimintojen (kognition) muutosten välillä. Tavoitteena oli tuottaa tietoa entistä tehokkaammista tavoista ehkäistä kognitiivista heikentymistä ikääntyneillä.

Tutkimusaineistona oli Muistitoimintojen heikentymisen ehkäisytutkimuksen (FINGER) aineisto. FINGER on satunnaistettu kontrolloitu tutkimus, johon osallistui 1260 ikääntyvää (60–77-vuotiasta) henkilöä. Tutkittavat satunnaistettiin saamaan joko monitekijäinen interventio (liikunta, ravitsemus, kognitiivinen harjoittelu ja vaskulaaristen riskitekijöiden hallinta) tai normaalia terveysneuvontaa (kontrolliryhmä). Interventiojakson kesto oli 2 vuotta, ja myös interventiojakson jälkeen tutkittavia on seurattu intervention pidemmän aikavälin vaikutusten selvittämiseksi. Lisäksi vuonna 2020 tutkittaville lähetettiin postikysely, jolla selvitettiin COVID-19-pandemian vaikutuksia terveyteen, elintapoihin ja hyvinvointiin.

Henkilöt, joilla oli enemmän masennusoireita, jotka tupakoivat ja suhtautuivat vähemmän positiivisesti tutkimukseen, osallistuivat myös vähemmän interventioon (Coley, Ngandu ym. Alzheimer Dement 2019). Aiemmin elämässä koettu toivottomuuden tunne oli yhteydessä alhaisempaan osallistumisaktiivisuuteen, kun taas parempi elämänlaatu oli yhteydessä aktiivisempaan osallistumiseen (Neuvonen, … Ngandu, Aging Clin Exp Res. 2022). Muistiharjoitteluun osallistumisen kannalta keskeisin tekijä oli aiempi kokemus tietokoneen käytöstä (Turunen, …, Ngandu, PlosOne 2019). Nämä tulokset auttavat tunnistamaan henkilöitä, jotka tarvitsevat lisää tukea voidakseen osallistua täysipainoisesti elintapainterventioon.

Elintapamuutosten pysyvyyttä on arvioitu ruokavalion osalta. Vaikuttaa siltä, että vaikka tutkittavien ruokavalion laatu hieman heikkenee seurantajaksolla verrattuna interventiojaksoon, pidemmällä aikavälillä interventioryhmään kuuluneet tutkittavat syövät edelleen terveellisemmin kuin kontrolliryhmään kuuluneet tutkittavat. Monitahoisen elintapamuutoksen indeksi säilyi interventioryhmässä paremmalla tasolla kuin kontrolliryhmässä vielä 5 vuoden kuluttua tutkimuksen alkamisesta, eli vielä 3 vuotta aktiivisen interventiojakson päättymisen jälkeen (Heta Rissanen, pro gradu -työ).

Analyysit 2 vuoden aineistolla osoittavat, että ne tutkittavat, jotka osallistuivat elintapainterventioon aktiivisemmin, myös suoriutuivat kognitiivisesti paremmin kuin ne tutkittavat, jotka osallistuvat vain vähän. Parempi osallistumisaktiivisuus kaikkiin intervention osa-alueisiin (ravitsemusneuvonta, liikuntaharjoittelu, kognitiivinen harjoittelu ja vaskulaaristen riskitekijöiden hallinta) oli yhteydessä parempaan kognitiiviseen suoriutumiseen. Osallistumisaktiivisuuden lisäksi myös saavutetut elintapamuutokset olivat yhteydessä parempaan kognitiiviseen toimintaan. (Ngandu, Lehtisalo ym. Alzheimer Dement 2022).

Olemme havainneet myös, että eri riskimittareilla (CAIDE ja LIBRA dementian riskimittarit; FINRISKI, SCORE, diabetes riskitesti) arvioitu sairausriski vähentyi interventioryhmässä verrattuna kontrolliryhmään (Solomon, …, Ngandu, J Alzheimer Dis 2021; Deckers ym. Alzheimer Dement 2020). Lisäksi havaitsimme, että henkilöillä, joiden dementiariski CAIDE riskimittarilla arvioituna pieneni, myös aivojen kuvantamisessa havaitut muutokset olivat vähäisempiä (Stephen, Ngandu ym., J Gerontol A Biol Sci Med Sci 2021). FINGER intervention kustannusvaikuttavuutta mallinnettiin hyödyntämällä tietoja intervention vaikutusta CAIDE riskitestiin, intervention kustannuksista sekä muistisairauksiin liittyvistä kustannuksista (Wimo, …Ngandu ja Kivipelto, Alzheimer Dement 2022). Mallin perusteella interventio osoittautui kustannuksia säästäväksi. Yksilötasolla vaikutukset olivat tällä mallilla arvioituna melko pieniä mutta yhteiskunnallisesti suuria, koska mahdollinen kohdejoukko on suuri.

Tutkimuksen osallistujille kesällä 2020 lähetetyn postikyselyn tulokset osoittivat, että koronaviruspandemiaan liittyvät rajoitustoimenpiteet ovat vaikuttaneet iäkkäiden henkilöiden arkeen erityisesti sosiaalisen kanssakäymisen vähentymisenä (Lehtisalo, …, Ngandu, Front Psychiatry 2021). Vaikka lähes puolet iäkkäistä oli lisännyt etäyhteydenpitoa ja internetin käyttöä, noin viidennes tutkittavista koki itsensä yksinäisemmäksi kuin aiemmin. Elintapojen osalta liikunnan arvioitiin vähentyneen, mutta ruokavalion muutokset olivat myönteisiä. Yksin elävät raportoivat enemmän negatiivisia muutoksia sekä sosiaalisissa suhteissa että elintavoissa.

Olemme analysoineet elintapaintervention pitkäaikaisvaikutuksia sydän- ja verisuonisairauksien ilmaantuvuuteen (Lehtisalo, Rusanen, … Ngandu, Eur Heart J 2022). Erityisesti aivoverenkiertohäiriöiden ilmaantuvuus interventiojakson alkamisen jälkeen oli vähäisempää interventioryhmässä verrattuna kontrolliryhmään, ja hyöty oli selkein henkilöillä, joilla intervention alkaessa oli jokin sydän- ja verisuonisairaus (ns. sekundaaripreventiohyöty).

Väitöskirjatutkimuksessani todettiin veren kolesteroliarvojen vuosikymmeniä jatkuneen myönteisen kehityksen tasoittuneen vuosien 2007 ja 2011 välillä. Lisäksi kolmasosalla tutkituista oli kohonnut riski sairastua tyypin 2 diabetekseen. Toisaalta myönteisenä asiana sydänterveyden kannalta nähtiin verenpainetasojen ja veren triglyseridien lasku. Lisäksi tulostemme perusteella lapsuuden verenpaine- ja kolesterolitasojen arvioinnissa on syytä käyttää vähintään kahdesti toistettua mittausta, kolmas mittaus ei näytä tuovan enää merkittävää lisähyötyä. Lisäksi geneettistä informaatiota hyödyntämällä voidaan tarkemmin tunnistaa jo lapsuudessa yksilöt, joilla on suurentunut riski aikuisiällä rasva-aineenvaihdunnan häiriöihin.

Väitöstutkimus keskittyy lapsuuden ympäristön vaikutuksiin myöhemmin elämässä. Vanhempien tupakointihygienian (ts. tupakoiko vanhempi lapsen läheisyydessä) todettiin olevan yhteydessä sydämen uudelleen muovautumiseen ja voi se olla yhteydessä kammioväliseinän sekä vasemman kammion takaseinän epäedulliseen lisääntyneeseen paksuuteen. Lisäksi vanhempien tupakointihygienian todettiin olevan yhteydessä heikentyneeseen episodiseen muistiin, työmuistiin sekä assosiatiiviseen oppimiseen aikuisiässä. Vanhempien huono tupakointihygienia lapsuudessa voi aiheuttaa sydämen pitkäkestoisia rakenteellisia muutoksia sekä heikentää muistia ja oppimista aikuisiässä.

Sisaruksettomilla lapsilla todettiin olevan lapsuudessa korkeampi painoindeksi, liikkuvan vähemmän ja omaavan korkeamman riskin lapsuuden ylipainoon verrattuna lapsiin, joilla on yksi tai enemmän sisaruksia. Lisäksi sisaruksettomilla tutkimukseen osallistujilla todettiin suurentunut riski verenpainetaudille sekä huomattavalle ylipainolle aikuisuudessa verrattuna osallistujiin, joilla on yksi tai enemmän sisaruksia. Sisarusten määrän ei havaittu vaikuttavan sydämen rakenteeseen tai toimintaan suhteellisen nuoressa aikuisiässä. Sisarusmäärän ei myöskään havaittu olevan yhteydessä valtimotaudin varhaisiin epäsuoriin merkkeihin, joilla voidaan tutkia valtimoiden rakenteellisia ja toiminnallisia ominaisuuksia ennen kliinisen valtimotaudin kehittymistä. Sisarusten määrän kuitenkin havaittiin olevan yhteydessä huonompiin valtimotaudin riskitekijätasoihin sekä lapsuudessa että aikuisuudessa, joilla voi olla suora vaikutus myöhemmin elämässä muodostuviin sydämen ja valtimoiden epäedullisiin rakenteellisiin ja toiminnallisiin muutoksiin. Nämä muutokset löydetään mahdollisesti tutkimuksen seuraavassa vaiheessa.

Elintavat (alkoholin ongelmakäyttö, liikkumattomuus, uniongelmat ja lihavuus) olivat yhteydessä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen keski-ikäisillä kunta-alan naios- ja miestyöntekijöillä. Nämä yhteydet säilyivät vaikka monet sekoittavat tekijät otettiin huomioon. Puuttumalla näihin elintapoihin, voidaan tukea työntekijöiden jaksamista töissä nykyistä pitempään, myös ikääntyvien työntekijöiden työoloihin pyrittävä vaikuttamaan.

This thesis study was part of the Finnish Gestational Diabetes Prevention Trial (RAskausDIabetes ja ELintavat; RADIEL). RADIEL a randomized, controlled trial, aiming at prevention of GDM among high-risk women (prior GDM or body mass index ≥30 kg/m2; with no diabetes at inclusion) planning a pregnancy or in the first half of pregnancy. The thesis includes additional data from the Vantaa Birth Cohort study 2009-2015.
The specific aims of the thesis were to assess firstly the effect of the combined lifestyle intervention initiated in pre-conception on the incidence of GDM, and secondly the effect of the combined lifestyle intervention initiated in early pregnancy on the lifestyle, and perinatal and neonatal outcomes. The third aim was to assess the effect of the intervention on the incidence of GDM in a sub-group of women recruited in early pregnancy with normal OGTT at enrolment. The fourth aim is to assess the impact of income and education on the GDM risk in Finnish primiparous women.
The trial was conducted between 2008 and 2014in the three maternity hospitals in the Helsinki metropolitan area and South Karelia Central Hospital. Altogether 720 women were allocated to intervention and control groups. GDM diagnosis based on 2-h 75-g oral glucose tolerance performed around 12 to 16 weeks of gestation, and, if normal, repeated around 24 to 28 weeks of gestation. 
The participants attended a study visit with a study nurse every three months. The intervention group received individually modifiable lifestyle education based on national and Nordic recommendations on these visits. The participants in the intervention group also attended a group visit with a dietitian. The control group received usual care in local antenatal clinics. 
The Vantaa Birth Cohort 2009-2015 is a register-based study that combines data from the Finnish Medical Birth Register, Statistics Finland, Vantaa Healthcare patient records, the Finnish Social Insurance Institution, and the Finnish Tax Administration.
In the RADIEL trial, the implementation of the lifestyle counseling in the novel setting of pre-conception intervention turned out to be challenging. Reaching and recruitment of high-risk women planning a pregnancy proved difficult and the pregnancy rate within one year turned out to be unexpectedly low, only 63%. Among the final 128 analyzed women in the pre-pregnancy trial arm, the incidence of GDM was 60% in the intervention group and 54% in the control group (p=0.49).
Altogether 492 women enrolled in the RADIEL early pregnancy trial arm. Among these women, the prevalence of impaired glucose metabolism (early GDM) observed already at inclusion was high (36%), which may have contributed to the lack of effect of the intervention on perinatal and neonatal outcomes. The total incidence of GDM was 45% in the intervention and 48% in the control group (p=0.48).
In 2016, we already published the results of the 269 women enrolled in early pregnancy who had a normal oral glucose tolerance test at study inclusion, i.e., among whom prevention of GDM was possible. In this sub-group, the intervention succeeded in reducing the GDM risk by 36% (p=0.10, adj. p= 0.044) 
Among the 5962 Finnish primiparous women of 20 years of age or older in the city of Vantaa, the incidence (adjusted for age, body mass index, cohabiting status, and smoking) of GDM decreased with increasing maternal income level. Compared with the lowest level of income (level I), the OR for GDM in the highest level of income (level V) was 0.58 (adj. p<0.001). Also, education had a protective effect on the incidence of GDM.
In conclusion, while the prevention of GDM with lifestyle intervention during pregnancy may not be achievable in all high risk-women, this study was one of the first to show that it may be possible in some specific subgroups. One limiting factor for the success of prevention programs seems to be the high rate of glucose intolerance already in early pregnancy.
This thesis will be defended in spring 2019, and provides knowledge about the prevention of GDM and identifying the high-risk women that could benefit from intervention. The information, including the higher rate of GDM in those with lower income and education even within the context of a society with universal access to public health care services, can be used for both targeting and timing intervention programs aimed at improving the health and wellbeing of individuals across generations.

Väitöstutkimuksessa selvisi, että väestötasolla laihduttamisen yleisyys vaihteli eri sosiodemografisten ja elintapatekijöiden mukaan. Laihduttaminen oli yleistä etenkin naisilla, nuoremmilla aikuisilla, korkeasti koulutetuilla ja henkilöillä, joilla oli enemmän ylipainoa. Laihduttajat ilmoittivat terveellisempiä elintapoja kuin ei-laihduttajat, mutta toisaalta laihduttajilla oli huonompi metabolinen terveys ja heikompi elämänhallinnan tunne. Myös normaalipainoiset naiset laihduttivat kohtalaisen usein, kun taas miehillä laihduttamisen yleisyys lisääntyi vasta ylipainon myötä.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että terveellisen ruokavalion ja lihavuuden yhteys oli erilainen laihduttajilla ja ei-laihduttajilla; ei-laihduttajilla ruokavalion terveellisyyden ja lihavuuden välillä ei havaittu yhteyttä, kun taas laihduttajilla terveellisempi ruokavalio oli yhteydessä suurempaan todennäköisyyteen olla lihava.

Tulosten perusteella henkilöillä, jotka olivat yrittäneet laihduttaa tai olivat laihtuneet edellisen vuoden aikana, oli suurempi riski lihoa 11 vuoden seurannan aikana kuin henkilöillä, jotka eivät olleet yrittäneet laihduttaa, tai joiden paino ei ollut edellisen vuoden aikana muuttunut. Riski lihoa oli erityisen korostunut alun perin normaalipainoisilla laihduttajilla.

Tutkimuksessa selvisi lisäksi, että edellisen vuoden aikana tarkoituksellisesti laihtuneilla henkilöillä oli suurempi riski sairastua tyypin 2 diabetekseen 15 vuoden seurannan aikana kuin henkilöillä, jotka eivät olleet laihtuneet tarkoituksellisesti. Riski oli suuntaa antavasti korostunut laihduttajilla, joilla oli epäterveellisiä elintapoja, kuten epäterveellinen ruokavalio, vähäinen liikunta-aktiivisuus ja lyhyt keskimääräinen unen kesto.

Tulosten perusteella itseraportoitu laihduttaminen voi olla väestötasolla yhteydessä suurempaan riskiin lihoa ja sairastua T2D:een pitkällä aikavälillä. Epäonnistunut laihduttaminen voi johtaa toistuviin laihduttamisyrityksiin ja painon ”jojoiluun”. Vaihtoehtoisesti on mahdollista, että laihduttajat eroavat ei-laihduttajista ja ovat alun perin muista tekijöistä johtuen suuremmassa vaarassa lihoa ja sairastua T2D:een. Tarkoituksellisen laihtumisen ja T2D:n ilmaantuvuuden suuntaa antavasti korostunut yhteys henkilöillä, joilla oli epäterveellisiä elintapoja viittaa siihen, että etenkin kehnosti toteutettu laihduttaminen yhdistettynä kyseisiin elintapoihin voi olla yhteydessä haitallisiin seurauksiin.

Juho Vainion säätiön rahoitus mahdollisti STRIP-tutkimukseen osallistuneiden lasten vanhempien genotyyppauksen. Yhteensä 1152 STRIP-lasten äitiä ja/tai isää genotyypattiin kesällä v. 2016 Helmholtz Instituutissa Saksasssa käyttäen koko perimän kattavaa Illuminan Infinium CoreExome-24 BeadChip-alustaa. Genotyyppaus onnistui teknisesti hyvin ja datan laaduntarkistus ja saattaminen käyttökuntoon on parhaillaan käynnissä. STRIP-lasten vanhempien genotyyppitietoja voidaan jatkossa käyttää monenlaisissa riskitekijäanalyyseissä. Lisäksi vanhempien geenitietoa voidaan hyödyntää lasten puuttuvien genotyyppitietojen imputoinnissa, jolloin lasten geenitiedoista saadaan entistä kattavammat.

Tavoitteena oli selventää keski-iän insuliiniresistenssin, myöhemmän iän kognition sekä Alzheimerin tautiin liittyvien kuvantamismuutosten välisiä
yhteyksiä.

Keski-iän insuliiniresistenssi oli yhteydessä heikompaan suoriutumiseen eksekutiivisia toimintoja ja prosessointinopeutta mittaavissa testeissä, mutta ei
aivojen verenkiertoperäisiin muutoksiin 15 vuotta myöhemmin. Aivojen amyloidikertymät, toisin kuin verenkiertoperäiset muutokset, olivat yhteydessä hitaampaan prosessointi-
nopeuteen. Amyloidikertymät olivat yhteydessä myös neuroinflammaatioon eli aivojen tulehdusreaktioon niillä tutkittavilla, joilla oli vain vähäisiä määriä aivojen amyloidikertymiä. Insuliiniresistenssi, matala-asteinen tulehdus ja korkeampi painoindeksi olivat yhteydessä neuroinflammaatioon niillä aivoalueilla, jonne amyloidi kertyy ensimmäisenä Alzheimerin taudissa. Korkeampi kahden tunnin glukoosiarvo sekä matalampi varhainen insuliinivaste glukoosirasituskokeessa olivat yhteydessä heikompaan suoriutumiseen episodisen
muistin testissä 10 vuoden seurannan jälkeen.

Väitöstutkimuksen ensimmäinen osatutkimus osoitti, että terveyden arvostaminen keski-iässä oli yhteydessä parempaan terveyteen liittyvään elämänlaatuun fyysisen toimintakyvyn ja elinvoiman osa-alueilla RAND-36-mittarilla mitattuna ja lisäksi terveyden arvostaminen keski-iässä oli yhteydessä vähäisempään gerasteniaan sairastumiseen myöhemmällä iällä. Tutkimuksessa tuli myös esille, että nautinnollisen ja vaihtelevan elämän arvostaminen keski-iässä ennusti aikaisempaa kuolleisuutta.
Toisen osatutkimuksen tulokset osoittivat, että hyvä koettu terveys keski-iässä sekä tupakoimattomuus, alhaisempi painoindeksi ja kokonaiskolesteroli olivat yhteydessä aktiiviseen- ja terveeseen/ hyvään vanhenemiseen (AHA-kriteerit). Tupakoimattomuus ja pienempi painoindeksi sekä vähäisempi alkoholin kulutus keski-iässä olivat yhteydessä kriteerien toteutumiseen sairauksista huolimatta.
Kolmannen osatutkimuksessa neljännes tutkimusjoukosta saavutti 90 vuoden iän. Tulokset toivat esille lineaarisen yhteyden sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden määrän sekä 90 ikävuoden saavuttamisen välillä. Pitkän iän saavuttaneilla oli vähemmän riskitekijöitä keski-iässä sekä vähemmän sairauksia ja parempi fyysinen toimintakyky. Niistä, joilla oli keski-iässä 5 riskitekijää (tupakointi, korkeampi verenpaine, rasva-arvot, glukoosi ja panoindeksi), vain 7 prosenttia saavutti 90 vuoden iän, kun taas niistä, joilla ei ollut yhtään riskitekijää, puolet saavutti 90 vuoden iän. Tupakoimattomuus, pienempi painoindeksi sekä alhaisemmat kokonaiskolesteroli-, verenpaine- ja sokeriarvot edistivät myös yksittäisinä tekijöinä 90 ikävuoden saavuttamista.
Neljäs osatutkimus osoitti, että metabolisesti epäterveellisesti ylipainoisten ja lihavien ryhmään 60-vuotiaina kuuluvilla oli suurin ikävakioitu kuolemanriski. Tällä ryhmällä oli myös heikentyneet mahdollisuudet saavuttaa 90 vuoden ikä. Alkutilanteessa metabolisesti terveillä mutta ylipainoisilla tutkimukseen osallistujilla fyysinen terveyteen liittyvä elämänlaatu oli heikentynyt verrattuna normaalipainoisiin osallistujiin 73 ja 80 vuoden iässä. Tulokset viittasivat myös siihen, että metabolisesti terveiden ylipainoisten ryhmään kuuluvilla oli heikentyneet mahdollisuudet 90 ikävuoden saavuttamiseen.

Terveyden arvostus, hyvä itsearvioitu terveys sekä vähäiset sydän- ja verisuonitautien riskitekijät keski-iässä olivat yhteydessä onnistuneeseen vanhenemiseen Helsingin Johtaja-tutkimusaineistossa. Erityisesti tupakoimattomuus, pienempi painoindeksi sekä alhaisemmat kokonaiskolesteroli-, verenpaine- ja sokeriarvot edistivät 90 ikävuoden saavuttamista ja elämänlaatua vanhuudessa. Tulokset toivat myös esille, että aktiivisen ja hyvän vanhenemisen kriteerien saavuttaminen on mahdollista sairauksista huolimatta.

Tilastollisessa osassa selvisi, että he, joilla on perheessä diabetesta, sydän- ja verisuonisairautta, syöpää tai masennusta, kokevat oman riskinsä sairastua kyseiseen tautiin korkeammaksi kuin muut. Tämä yhteys säilyi, kun huomioitiin vastaajan ikä, sukupuoli, koulutustaso, elintavat ja kehon paino. Viiden vuoden seurannassa kohonneet riskitekijät ennustivat korkeampaa koettua riskiä, kun taas lähtötilanteen koettu riski ei ennustanut terveyttä edistäviä muutoksia liikunnassa, painossa tai verensokerissa. Laadullisen osan tulokset osoittivat, että huolimatta myönteisestä suhtautumisesta sekundaarilöydösten vastaanottamiseen, osallistujat pohtivat, olisiko aiheeseen liittyvää neuvontaa ja ennaltaehkäisevää hoitoa riittävästi saatavilla yksilöille ja perheille. Sydänsairauksiin liittyviä löydöksiä ei koettu yhtä huolestuttavina kuin syöpään liittyviä löydöksiä tai tietoa perinnöllisestä riskistä psykiatrisiin tai neurologisiin sairauksiin.

Ihmiset arvioivat riskejään optimistisesti, mutta tosiasialliset riskitekijät heijastuvat arvioon omasta riskistä sairastua kansantauteihin. Koettu riski tai terveystarkastuspalautteen saaminen eivät kuitenkaan yksinään todennäköisesti johda pysyviin elintapamuutoksiin. Yhä yksilöllisemmässä riskiviestinnässä tulee huomioida myös neuvonnan ja elintapamuutoksiin liittyvien pystyvyyskokemusten merkitys. Maallikoiden käsitykset sairauksista on huomioitava riskiviestinnässä, sillä aiemmat käsitykset vaikuttavat uuden riskitiedon käsittelyyn. Kun annetaan genomitutkimuksista saatavaa riskitietoa, ennalta ehkäisevät hoitopolut on suunniteltava ja selvitettävä yksilöille ja perheille asianmukaisesti.

Apuraha mahdollisti väitöskirjatyöni ensimmäinen osatyön valmistumisen. Se on julkaistu kansainvälisessä, vertaisarvioidussa julkaisusarjassa ”the Scandinavian Journal of Public Health” 1/2016. Ensimmäisessä osatyössä havaitsimme Itä-Suomesta Länsi-Suomeen vuosien 1980 ja 2007 välissä muuttaneilla tutkittavilla matalammat riskitekijätasot ja pienemmän kaulasuonten intima-media-kerroksen (IMT) paksuuden verrattuna tutkittaviin, jotka olivat asuneet koko tämän ajan Itä-Suomessa. Osa eroista riskitekijätasoissa länteen muuttaneiden ja Itä-Suomeen jääneiden välillä oli havaittavissa läpi pitkän tutkimusajan vuodesta 1980 vuoteen 2007 asti. Länsi-Suomeen muuttaneiden ja Länsi-Suomessa jatkuvasti asuneiden tutkittavien välillä ei ollut eroa IMT:ssä vuonna 2007.

Hankkeessa tarkasteltiin 11–15-vuotiaiden terveyttä tukevia ja kuluttavia voimavaroja ja voimavaraprofiileja sekä niiden yhteyksiä terveyskäyttäytymiseen ja muihin terveyden indikaattoreihin (koettu terveys, somaattinen ja psyykkinen oireilu, paino) Suomessa ja kansainvälisesti WHO-Koululaistutkimuksen (HBSC Study, www.hbsc.org) aineistojen avulla. Voimavaroja olivat inhimillinen (esim. terveyden lukutaito), sosiaalinen (esim. perhe- ja koulusuhteet), kulttuurinen (esim. seuratoiminta) ja taloudellinen (perheen varallisuus). Terveyden eriarvoisuus alkaa kehittyä varhain, joten eriarvoisuuden ehkäisemiseen tulee panostaa jo lapsuudessa. Nyt kerätyn vertailutiedon avulla voimme tarkastella suomalaisten lasten ja nuorten voimavaroja ja terveyttä suhteessa muiden maiden saman ikäisiin ja tunnistaa Suomen vahvuuksia ja heikkouksia lasten ja nuorten terveyden edistämisessä sekä arvioida tehtyjen toimenpiteiden merkitystä. Tutkimuksessa validoitiin kansainvälisen HBSC tutkimuksen aineiston avulla terveyden lukutaidon mittari (HLSAC).

TUTKIMUSHANKKEEN KESKEISIÄ TULOKSIA JA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ
I
Terveyden lukutaidon mittarin validointi
KESKEISET TULOKSET: Tutkimuksessa kehitettiin lyhyt, moniulotteinen ja teoriaan perustuva mittari (HLSAC, Health Literacy for School-Aged Children) kouluikäisten lasten ja nuorten koetun terveyden lukutaidon mittaamiseen. Mittarin avulla pystyttiin tutkimaan ensimmäistä kertaa suomalaisten lasten ja nuorten terveyden lukutaitoa väestötasolla. Lisäksi tutkittiin mittarin soveltuvuutta maiden väliseen vertailuun. Tulokset osoittivat, että mittarin psykometriset ominaisuudet olivat asianmukaisella tasolla. Terveyden lukutaitoa osoittavien keskiarvojen vertailu osoitti tilastollisesti merkittäviä keskiarvoeroja sekä sukupuoli- ja ikäryhmien että eri maiden välillä.
JOHTOPÄÄTÖKSIÄ: Pätevä ja luotettava terveyden lukutaidon mittausmenetelmä luo pohjan terveyden lukutaidon tasojen arvioinnille sekä asianmukaisten interventioiden suunnittelulle ja kohdentamiselle. HLSAC mittari soveltuu väestötasoisiin tutkimuksiin lapsilla ja nuorilla, ja se on lupaava väline koetun terveydenlukutaidon vertailuun eri maiden välillä. (kaikki lähteet)

II
Terveyden voimavarat
KESKEISET TULOKSET: Tutkimuksessa analysoitiin nuorten terveyden voimavarojen ja useiden terveysindikaattoreiden välisiä yhteyksiä (tupakointi, alkoholin käyttö, yöunen pituus, liikunta, terveellinen ruokavalio, suun terveys, itsearvioitu terveys, koetut oireet). Aineistona käytettiin WHO-Koululaistutkimuksen aineistoa vuodelta 2014 (n = 3833). Tarkasteltavia terveyden voimavaroja olivat indikaattorit: perheen talous; yksilölliset psyykkiset tekijät; perheen sosiaaliset suhteet; ystävyyssuhteet; koulun sosiaaliset suhteet; sekä inhimilliset voimavarat kuten terveyden lukutaito ja koulumenestys.
Tutkimuksessa tunnistettiin kuusi erilaista terveysvoimavarojen profiilia. Nämä olivat: ‘Limited in most assets, despite medium affluence’, ‘Mostly average assets, but low affluence’, ‘Mostly average assets, though high affluence’, ‘Mostly above average assets’, ‘Rich in most assets’, and ‘Rich in all assets’. Terveysvoimaraprofiilit olivat yhteydessä nuorten riskikäyttäytymisen tasoon sekä koetun terveyden indikaattoreihin.
JOHTOPÄÄTÖKSIÄ: Nuorilla on erilaisia terveysvoimavaraprofiileja. Useiden terveyden voimavarojen omaaminen suojelee nuorta riksikäyttäytymiseltä sekä huonolta terveydeltä sekä edistää myönteisiä terveyskokemuksia. Terveyden edistämisessä tulisi tukea monipuolisesti erilaisia nuorten terveyden voimavaroja. (Paakkari, L., Torppa, M., Välimaa, R. et al. Health asset profiles and health indicators among 13- and 15-year-old adolescents. Int J Public Health 64, 1301–1311 (2019). https://doi.org/10.1007/s00038-019-01280-7)

III
Terveyden lukutaidon merkitys nuorten terveydessä ilmeneviä eroja selvitettäessä
KESKEISIÄ TULOKSIA: Tutkimuksessa selvitettiin terveyden lukutaidon (health literacy) roolia terveydessä ilmenevien erojen muodostumisessa nuorilla. Tutkimuksessa tarkasteltiin rakenteellisten tekijöiden (ikä, sukupuoli, perheen varallisuus, koulumenestys, koulutusorientaatio), terveyden lukutaidon ja terveysindikaattoreiden välisiä yhteyksiä. Terveyden lukutaito on itsenäinen terveydessä ilmeneviä eroja selittävä tekijä nuorilla. Korkea terveyden lukutaito oli yhteydessä myönteisiin terveysindikaattoreihin. Terveyden lukutaito oli välittävä tekijä terveyskäyttäytymisen ja rakenteellisten tekijöiden välillä. Koulumenestys ja koulutusorientaatio selittivät terveyden lukutaidon tasoa, joka puolestaan selitti terveyden kokemuksia.
JOHTOPÄÄTÖKSIÄ: Terveyden lukutaidon käsite on hyödyllinen pyrittäessä ymmärtämään eroja terveydessä. Terveyden lukutaito toimii mekanismina välittäen koulumenestyksen ja koulutusorientaation vaikutuksia terveyden kokemuksiin. Matala terveyden lukutaidon taso määrittää epäoikeudenmukaiseen asemaan terveytensä suhteen ne nuoret, jotka menestyvät huonosti koulussa ja jotka eivät suunnittele lukio-opintoja. (Paakkari, L., Torppa, M., Paakkari, O., Välimaa, R., Ojala, K., Tynjälä, J. Does health literacy explain the link between structural stratifiers and adolescent health?, European Journal of Public Health, Volume 29, Issue 5, October 2019, Pages 919–924, https://doi.org/10.1093/eurpub/ckz01)

Tutkimuksen arvioinnissa käytettiin RE-AIM-viitekehystä (Reach=Tavoittavuus, Effectiveness=Vaikuttavuus, Adoption=Käyttöönotto, Implementation=Toteutuminen, Maintenance=Pysyvyys). Lisäksi laskettiin tutkimuksesta aiheutuneet välittömät kustannukset työntekijää kohden.
Tavoittavuus: Seulontakyselyyn vastasi 992 työntekijää (65%). Heistä 241 eli 29 prosenttia oli halukkaita osallistumaan tutkimukseen ja liikkuivat suosituksia vähemmän.
Vaikuttavuus: Kahden kuukauden kohdalla asiointikävelijöiden määrä lisääntyi askelmittariryhmässä enemmän kuin vertailuryhmässä. Kuuden kuukauden kohdalla samansuuntainen havainto tehtiin vapaa-ajan kävelijöiden määrässä. Molemmissa aikapisteissä portaiden kävelyyn käytetty aika lisääntyi askelmittariryhmässä enemmän kuin vertailuryhmässä.
Käyttöönotto ja toteutuminen: Tutkimus toteutui kaikissa työpaikoissa ennalta tehdyn aikataulun mukaisesti. Työntekijöistä 97 prosenttia ilmoitti käyttäneensä askelmittaria ja 93 prosenttia askelpäiväkirjaa ainakin jossain määrin tutkimuksen aikana. 99 prosenttia sähköpostiviesteistä tavoitti työntekijät ja 80 prosenttia työntekijöistä ilmoitti lukeneensa viestit.
Pysyvyys: Kuusi kuukautta tutkimuksen päättymisen jälkeen yhdeksässä työpaikassa oli käynnistetty liikuntaa edistäviä toimenpiteitä ja kuudessa työpaikassa oli käytössä askelmittari. Askelmittariryhmässä oli edelleen enemmän portaiden ja vapaa-ajan kävelijöitä kuin vertailuryhmässä.
Kustannukset: Tutkimuksesta aiheutuneet välittömät kustannukset olivat 43 euroa työntekijää kohden. Kustannuksiin laskettiin tutkijan käyttämä työaika yhteiseen tapaamiseen työpaikalla, työpaikan yhdyshenkilön järjestelyihin käyttämä työaika ja työterveyshoitajan sähköpostien lähettämiseen käyttämä työaika sekä askelmittari ja sen käyttöön liittyvä tukimateriaali.

Johtopäätökset
Askelmittari ja sähköpostiviestit lisäsivät työntekijöiden kävelyä, mutta vaikutukset olivat melko pieniä ja kohdistuivat vain osaan kävelyn kirjosta. Tulokset eivät myöskään heijastuneet istumisen päivittäiseen kestoon. Vaikutuksia olisi ehkä saatu vahvistettua järjestämällä työntekijöille useampi kuin yksi tapaamiskerta.

Hankkeessa kehitettiin ja arvioitiin vuosina 2015-2018 kolmea lasten, nuorten ja lapsiperheiden terveyden edistämiseen tarkoitettua digitaalista pelillistä sovellusta. Fume-, HyväMe- ja Movenator-sovellusten kehittäminen tapahtui tutkimusnäyttöön ja teoreettiseen tietoon pohjautuen monitieteisesti ja käyttäjälähtöisesti, yhdessä kohderyhmän kanssa. Hankkeen tuloksista on kirjoitettu yhteensä 8 tieteellistä, vertaisarvioitua artikkelia, 19 konferenssijulkaisua ja useita muita kirjoituksia. Hankkeesta on lisäksi valmistunut 2 väitöskirjaa ja 4 pro gradu -tutkielmaa.
1) Hankkeessa kehitetty Fume-mobiilipeli kohdentuu varhaisnuorten tupakkaan liittyvän terveydenlukutaidon tukemiseen ja tupakoinnin ennaltaehkäisyyn. Peli on saatavissa mobiilikaupoista maksuttomasti ja se on levinnyt laajalle käyttöön kansallisesti. Fume on mukana mm. virtuaalisessa Terveyskylä-palvelussa ja sen käyttöönotosta ollaan kiinnostuttu myös kansainvälisesti. Fumeen liittyvän tutkimuksen tulokset toivat esille, että nuoret toivovat tupakkaan liittyvässä terveysohjauksessa kiinnitettävän huomiota muun muassa tupakoimattomuuden positiivisten puolien korostamiseen vain tupakoinnin negatiivisten haittojen korostamisen ohella. Lisäksi Fumea arvioineessa tutkimuksessa peli osoittautui terveysohjaukseen soveltuvaksi menetelmäksi. Kahden viikon ajanjaksona Fumen käyttö (P ≤ 0.001 kaikille arvioille) ja nuorten kiinnostus Fumea kohtaan (P ≤ 0.001) olivat suurempaa verrattuna kontrolli-interventioon (internetsivustoversio). Varhaisnuorten mielipiteet interventioista eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi. Havaitsimme myönteisiä muutoksia Fumea käyttäneiden varhaisnuorten savukkeisiin liittyvissä mielikuvissa (pos.mielikuvat P=0.002; neg. mielikuvat P=0.02) ja asenteissa savukkeiden polttamista kohtaan (P=0.01). Emme havainneet vastaavia muutoksia internetsivustoa käyttäneen ja ilman interventiota jääneen kontrolliryhmän sisällä.
2) HyväMe-sovellus kehitettiin lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseen lastenneuvoloissa ja sovellus herättänyt laajaa kiinnostusta. Sovelluksen avulla lapsiperheet voivat arvioida terveystottumuksiaan, voimavarojaan ja päivärytmiään ja saada siitä palautetta. Neuvoloiden terveydenhoitajat saavat sovelluksen kautta tietoa perheiden yksilöllisestä tilanteesta ja tarpeista, mikä helpottaa perhelähtöisen terveysohjauksen toetutumista vastaanotolla. Monimenetelmäinen lastenneuvoloissa toteutettu soveltuvuustutkimus arvioi HyväMe-intervention käytettävyyttä ja hyväksyttävyyttä terveydenhoitajien sekä 1,5- ja 4-vuotiaiden lasten ja heidän perheidensä näkökulmasta. Tulosten mukaan interventio oli käytettävä ja hyväksyttävä. Tutkittavat toivat esiin intervention parantamisehdotuksia, jotka liittyivät intervention sujuvuuden ja pelillisten elementtien lisäämiseen sekä vanhemmille osoitetun yksityiskohtaisemman palautesysteemin luomiseen. Soveltuvuustutkimuksen tulosten perusteella interventiota muokattiin ja intervention vaikuttavuuden tutkimus on tällä hetkellä (2018-2019) käynnissä lastenneuvoloissa.
3) Movenator-peli kohdentuu varhaisnuorten fyysisen aktiivisuuden edistämiseen. Mobiilipeli-intervention ideana on saada lapset liikkumaan enemmän vapaa-ajallaan, sillä pisteitä kertyi jokaisesta tehdystä askeleesta. Alakouluissa toteutetun käytettävyyden ja soveltuvuuden tutkimuksessa peli osoittautui käytettäväksi ja mielenkiintoiseksi tavaksi edistää liikuntaa. Peli on teknisen jatkokehityksen alla.

Lonkkamurtumat ovat yleisiä tapaturmia ikääntyneillä. Suomessa lonkkamurtumia sattuu vuosittain noin 7000, joista suurin osa yli 50-vuotialle. Tyypillisesti lonkkamurtuma tapahtuu kaatumisen seurauksena, joten kaatumisten riskitekijöitä voidaan pitää myös lonkkamurtumien riskitekijöinä. Luonnollisesti myös luun lujuuteen vaikuttavat tekijät ovat yhteydessä lonkkamurtuman syntymiseen. Vaikka viimeisimpien arvioiden mukaan lonkkamurtumien ilmaantuvuus on kääntynyt laskuun, lonkkamurtumien kokonaismäärän odotetaan nousevan ikääntyneen väestön määrän lisääntyessä. Lonkkamurtumien seurauksia arvioidaan usein rahallisesti. Esimerkiksi yhden lonkkamurtuman hoitokustannukset ensimmäisen vuoden aikana ovat 20 000 €. Usein kuitenkin murtuman vaikutukset myös yksilön toimintakykyyn ovat hyvin laaja-alaisia ja pitkäkestoisia.

Tutkimusten mukaan lonkkamurtuman kokeneista alle puolet kuntoutuu murtumaa edeltäneelle tasolle ja jopa kolmasosa joutuu pysyvästi laitoshoitoon. Tällöin myös lonkkamurtumasta aiheutuvat kustannukset sekä yksilön kokema inhimillinen haitta lisääntyvät merkittävästi. Lonkkamurtuman jälkeistä kuntoutumista heikentää monesti tapaturman aiheuttama voimakas kaatumisen pelko sekä pitkittynyt kipu. Lisäksi heikentynyt tasapaino ja alentunut lihasvoima hidastavat toipumista. Edellä mainittujen tekijöiden yhteisvaikutus johtaa monesti fyysisen aktiivisuuden vähenemiseen, mikä puolestaan edesauttaa liikkumiskyvyn heikkenemistä sekä pitkäaikaisten toiminnanvajausten syntymistä. Tämä noidankehä johtaa pahimmillaan siihen, ettei lonkkamurtumasta toipumassa oleva yksilö lopulta pysty selviytymään itsenäisesti edes päivittäisistä perustoiminnoista. Oikein ajoitetulla ja toteutetulla kuntoutuksella on oletettavasti merkittävä rooli toimintakyvyn elpymisen ja ylläpysymisen kannalta.

Aikaisempien kokeellisten tutkimusten perusteella tiedetään, että progressiivisella voimaharjoitellulla on mahdollista kehittää lihasvoimaa, lihasmassaa ja jopa dynaamista tasapainoa. Lisäksi tutkijat ovat selvittäneet, että tasapainoa harjoittamalla on mahdollista parantaa pystyasennon hallintaa, ylläpitää fyysistä toimintakykyä ja vähentää kaatumisriskiä. Ei kuitenkaan ole varmuutta, ovatko parantunut lihasvoima ja tasapaino suoraan yhteydessä myös kuntoutujan itse arvioimaan toimintakykyyn. Tällä tarkoitetaan yksilön omaa käsitystä siitä, kuinka hyvin hän pystyy suoriutumaan päivittäisistä toiminnoista. Tarvittaisiin enemmän tutkittua tietoa, minkä tyyppisellä kuntoutuksella on mahdollista vaikuttaa lonkkamurtumasta toipumassa olevan yksilön fyysiseen toimintakykyyn. Tällä hetkellä vahvinta näyttöä on geriatrisen laitoskuntoutuksen hyödyistä. Huomattavasti vähemmän on kuitenkin tutkittu avokuntoutusmalleja, erityisesti kotona tapahtuvaa kuntoutusta. Harvojen kotikuntoutuksen vaikutuksia selvittäneiden kokeellisten tutkimusten tulokset ovat olleet keskenään ristiriitaisia. Kuitenkin juuri kotikuntoutus voisi olla optimaalinen vaihtoehto sairaalasta kotiutumisen jälkeen kun fyysinen kunto on vielä heikko ja kotoa poistuminen siksi haasteellista.

Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli tutkia progressiivisen kolmen kuukauden mittaisen voimaharjoittelun sekä yksilöllisen vuoden kestäneen kotikuntoutuksen vaikutuksia itse arvioituun fyysiseen toimintakykyyn lonkkamurtuman jälkeen. Väitöskirjatutkimuksessa selvitettiin myös toimintakyvyn, tasapainon ja tasapainon varmuuden välisiä yhteyksiä.

Tutkimuksen aineisto kerättiin Jyväskylän yliopiston Terveystieteiden laitoksella toimivassa Gerontologian tutkimuskeskuksessa yhteistyössä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin, Jyväskylän kaupungin ja yhdeksän naapurikunnan kanssa vuosina 2004–2005 ja 2008–2012. Tutkimukseen osallistui 159 60-vuotiasta tai vanhempaa kotona asuvaa iäkästä henkilöä, joilla oli ollut lonkkamurtuma 6 viikkoa–7,5 vuotta aiemmin. Tutkimukseen sisältyi kaksi satunnaistettua kontrolloitua koetta. Tutkittavista 43 osallistui kolmen kuukauden mittaiseen fysioterapeutin ohjaamaan yksilöllisesti suunniteltuun progressiiviseen voimaharjoitteluun, joka toteutui seniorikuntosalilla (Asymmetria). Lisäksi 81 tutkittavaa osallistui vuoden kestäneeseen yksilölliseen kotikuntoutukseen (ProMo), johon kuului 5–6 fysioterapeutin kotikäyntiä sekä 3–5 seurantapuhelua. Kotikuntoutukseen sisältyi muun muassa progressiivisia voima-, liikkuvuus- ja tasapainoharjoituksia, liikuntaneuvontaa sekä kotiympäristön turvallisuuden ja apuvälineiden arviointi. Lisäksi kotikäynneillä keskusteltiin kaatumisen pelosta sekä kivun hallintakeinoista. Fyysistä toimintakykyä arvioitiin kyselylomakkeella, jossa tiedusteltiin päivittäisissä perustoiminnoissa (ADL) ja instrumentaalisissa toiminnoissa (IADL) koettuja vaikeuksia 14–15 kysymyksellä. Tasapainon varmuutta arvioitiin ABC-testillä ja toiminnallista tasapainoa Bergin tasapainotestillä. Asymmetria-tutkimuksessa mittaukset tehtiin kaksi kertaa: ennen voimaharjoittelujaksoa sekä sen jälkeen. ProMo-tutkimuksessa mittaukset toistettiin neljä kertaa: alkumittauksissa ennen kuntoutusjakson alkua sekä 3, 6 ja 12 kk kuluttua alkumittauksista.

Tutkimuksessa todettiin, että progressiivinen voimaharjoittelu paransi fyysistä toimintakykyä, kun harjoittelu toteutettiin keskimäärin kolme ja puoli vuotta lonkkamurtuman jälkeen. Erityisesti päivittäisistä perustoiminnoista selviytyminen helpottui. Myös vuoteeseen siirtyminen ja vuoteesta ylösnousu sekä raskaiden taloustöiden tekeminen helpottuivat. Yksilöllisellä kotikuntoutuksella, joka alkoi mahdollisimman pian kotiutumisen jälkeen, ei sen sijaan ollut laaja-alaisia vaikutuksia toimintakykyyn. Kuitenkin sekä ruuanlaitto että lääkkeiden annostelu ja ottaminen helpottuivat, joskaan muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Molemmat edellä mainitut toiminnot ovat tärkeitä itsenäisen kotona asumisen kannalta. Tutkimuksessa saatiin lisäksi viitteitä kotikuntoutuksen laaja-alaisemmista vaikutuksista toimintakykyyn, kun analyyseistä jätettiin pois henkilöt, jotka eivät olleet harjoitelleet ohjeiden mukaisesti tai jotka lääkäri oli määrännyt tauolle terveydentilaan liittyvien syiden vuoksi. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että tasapaino ja tasapainon varmuus olivat voimakkaasti yhteydessä toimintakykyyn. Kun tasapainon varmuutta mittaavan ABC-testin tulos laski kymmenellä pisteellä, riski toimintakyvyn heikkenemiseen oli teoreettisesti 10 % suurempi ja 20 % suurempi toiminnallista tasapainoa mittaavan Bergin tasapainotestin tuloksen laskiessa vastaavasti.

Tässä tutkimuksessa fyysistä toimintakykyä arvioitiin kyselylomakkeella, joka ei ole yhtä herkkä muutokselle kuin laboratoriossa toteutettavat liikkumiskykyä ja fyysistä suoristuskykyä mittaavat testit. Alustavien tulosten mukaan yksilöllinen kotikuntoutus on ollut tehokasta liikkumiskyvyn ja fyysisen suorituskyvyn elpymisen kannalta. On mahdollista, että enemmän tehtäväorientoituneita harjoitteita sisältävä kuntoutus olisi nyt testattua kotikuntoutusta tehokkaampaa haluttaessa parantaa ikääntyneiden henkilöiden fyysistä toimintakykyä lonkkamurtuman jälkeen.

Yhteenvetona voidaan todeta, että kolmen kuukauden voimaharjoittelu auttoi selviytymään paremmin päivittäisistä toiminnoista lonkkamurtuman jälkeen. Tutkimuksessa todettiin myös, että yksilöllisesti suunniteltu moniosainen kotikuntoutus saattaa parantaa lonkkamurtumasta toipuvien ikääntyneiden henkilöiden toimintakykyä. Lisäksi havaittiin, että tasapaino ja tasapainon varmuus olivat kumpikin itsenäisesti ja voimakkaasti yhteydessä päivittäisistä toiminnoista selviytymiseen, joten kaatumisen pelon hoitamiseen on jatkossa syytä kiinnittää enemmän huomiota kuntoutettaessa lonkkamurtumapotilaita. Nyt saatuja tuloksia voidaan hyödyntää suunniteltaessa lonkkamurtumasta toipumassa olevien ikääntyneiden henkilöiden kuntoutusta sekä päivitettäessä lonkkamurtumia koskevia Käypä Hoito -suosituksia. Tuloksista ja tutkimuksen aikana tehdyistä havainnoista on hyötyä myös jatkotutkimushankkeita harkittaessa.

Tulosten mukaan yli kolmannes (36 %) ammattikoululaisista tupakoi päivittäin. Nuoret tupakoivat sitä todennäköisemmin mitä vähemmän vanhemmat osallistuivat nuoren elämään. Tupakoinnin todennäköisyyttä vähensi nuoren asuminen molempien vanhempien kanssa joko ydinperheessä tai vuoroviikoin vanhempien luona. Tupakoivien vanhempien lapset tupakoivat todennäköisemmin kuin tupakoimattomien vanhempien lapset ja tämä yhteys säilyi, vaikka vanhemmat olisivat lopettaneet tupakoinnin. Äitien päivittäinen tupakointi liittyi eri tavalla tyttöjen tupakointiin, mutta isien tupakointi oli yhteydessä samansuuntaisesti sekä tyttöjen että poikien tupakointiin. Päivittäin tupakoivat opiskelijat kokivat saaneensa vähemmän opettajien tukea, pitivät koulusta vähemmän ja lintsasivat enemmän kuin tupakoimattomat oppilaat. Myös se, että opiskelijalla oli läheinen ystävä/ystäviä, koulun henkilökunnan tupakointi sekä kiusaaminen olivat yhteydessä tupakointiin. Tupakoivat lähihoitajat normalisoivat tupakointia, kokivat olevansa vastuullisia tupakoitsijoita, ajattelivat tupakointinsa olevan hallinnassa ja kokivat tupakoinnin olevan osa identiteettiään.

The purpose of this comparative study was to describe and compare 9th grade adolescents’ smoking behaviour between and within North Karelia in Eastern Finland and the Pitkäranta district, in the Republic of Karelia, Russia, from 1995 to 2013. Furthermore, the purpose was to find socio-ecological factors affecting the adolescents’ health behaviour.
The health behaviour survey among adolescents was conducted in spring 2013. In Pitkäranta, data were collected from all pupils in all eight schools having 9th graders in 2013 (n=182). The response rate was 98% (101 boys, 78 girls). In North Karelia, data were collected from all pupils in eight schools selected for this study (n=645). The response rate was 95% (300 boys, 301 girls). In addition, the study utilised data from 1995 consisting of pupils (n=385) in all 10 comprehensive schools in the Pitkäranta district and pupils (n=2098) in 24 randomly selected schools in Eastern Finland. In total, 367 students (176 boys, 191 girls) from Pitkäranta and 1911 students (951 boys, 960 girls) from Eastern Finland completed the questionnaire and the response rates were 95% and 91%, respectively.
The qualitative data (systematic literature review) were analysed with inductive analyses which were synthesized with the narrative analysis. The quantitative data consisted of four separate cross-sectional studies from the years 1995 and 2013 and was analysed with descriptive statistics and multivariate methods. The following statistical methods were used: percentages, chi-square test, general linear model, structural equation modelling and exploratory factor and logistic regression analysis.
The literature review revealed that one of the most important socio-ecological factor related to adolescents’ health behaviour was family wealth, and adolescents from less wealthy families were at a higher risk for unhealthy behaviours. The results from empirical studies showed that the smoking prevalence among 9th graders did not change among either girls or boys in either country from 1995 to 2013. In North Karelia, daily smoking prevalence stayed at nearly 20% among Finnish boys and girls. In Pitkäranta, the prevalence remained at around 30% among Russian boys and at 7% among Russian girls. A best friend’s smoking is still the most important predictor for the adolescent’s own smoking and the non-normative attitudes and difficulties in refusing to smoke increased the risk of smoking experimentation and daily smoking.
The results highlighted the need for evaluation of health promotion activities and anti-smoking education in schools. The schools are the central places for health promotion, and there is an opportunity for close collaboration between home and school, offering a growing possibility in preventing health problems later in life. The results also highlighted the need for carefully tailored gender and country-specific programmes which take into consideration adolescents’ socio-ecological circumstances as well as cultural factors.

Nuorten runsas alkoholinkäyttö on yhteydessä siihen, kuinka aivot toimivat, ja millaiset ne ovat rakenteeltaan aikuisiällä. Tilavuus oli pienempi runsaasti alkoholia käyttäneillä tutkittavilla etummaisen pihtipoimun ja insulan alueilla. Etummainen pihtipoimu on keskeinen virheiden prosessoinnissa, ristiriitaisen tiedon käsittelyssä ja konfliktitilanteissa. Insula puolestaan on keskeinen interoseptiossa, eli kehosta tulevien tuntemusten havainnoinnissa (esim. sydämenlyönnit, pahoinvointi, kipu).

Valkoisen aineen osalta eroja havaittiin miespuolisilla tutkittavilla. Näistä osallistujista runsaasti alkoholia käyttävien fraktionaalinen anisotropia (FA) oli pienempi aivokurkiaisen, corona radiatan sekä otsa- ja ohimolohkon välillä. Pieni FA liittyy esimerkiksi hermosolujen aksonivaurioihin.

Lisäksi tutkimme metabolomiikan eroja runsasti ja niukasti juovien nuorten veressä. Runsaasti juovilla tutkittavilla oli suurempi määrä 1-metyylihistamiinia perifeerisessä veressä kontrolleihin verrattuna. Lisäksi havaitsimme 1-metyylihistamiinipitoisuuden olevan kääntäen verrannollinen aivojen harmaan aineen tilavuuteen runsaasti juovilla naistutkittavilla. 1-metyylihistamiinia on aiemmissa tutkimuksissa löydetty maksakirroosiin kuolleiden alkoholistien aivoista, ja sen ajatellaan olevan merkki aivojen neuroinflammatorisesta tilasta.

Olemme julkaisseet ensimmäisen työn kansainvälisestikin ainutlaatuisilla raskauden aikana alkoholille altistuneista vastasyntyneistä kerätyillä näytteillä (Marjonen ja muut 2017, Human Reproduction Open). Tutkimuksessa tarkastelimme miten raskaudenaikainen alkoholialtistus vaikuttaa tunnettuihin kasvua sääteleviin geeneihin istukassa ja vastasyntyneiden lasten kokoon. Havaitsimme alkoholin vaikuttavan geenien toimintaa säätelevien epigeneettisten merkkien määrään, geenien ilmenemiseen sekä lapsen pään kokoon sen mukaan, minkä perinnöllisen variaation geenien säätelyalueella lapsi on vanhemmiltaan perinyt. Löytämämme polymorfia on mitä todennäköisemmin ensimmäinen geneettinen tekijä alkoholialtistuksen aiheuttamien muutosten taustalla.

As mentioned in the research plan, the purpose of this research project is to examine the relationships between socioeconomic status (SES) and adolescents’ alcohol use in China and Finland. In light of the Health Behaviour in School-aged Children (HBSC) study in Finland and the HBSC linked project in China, we compared the socioeconomic inequalities in alcohol use of adolescents aged 15-year-old schoolchildren between two countries. We found that Chinese adolescents from the high FAS group are more likely to report experiencing monthly alcohol use (OR = 2.13) and early onset of alcohol use (OR = 1.55) (girls), and early onset of drunkenness (OR = 1.81) (boys). However, no significant difference was found in three FAS groups for all four measures of alcohol use among Finnish adolescent. This study indicated clear differences of socioeconomic inequalities in alcohol use between Chinese and Finnish adolescents.

1. Ranjit et al., Predictive Association of Smoking with Depressive symptoms: a Longitudinal Study of Adolescent Twins, Prev Sci, 2019

Main results and conclusions: A study among Finnish twin cohort (maximum N=4,152 individuals; 1,910 twin pairs) examined the longitudinal association of cigarette smoking with subsequent depressive symptoms. The study found that cigarette smoking during early adolescence (at age 14) is associated with reporting more depressive symptoms later in adolescence (at age 17). Those who had smoked over 50 cigarettes, and regular smokers had 43% and 46% higher depression symptom scores respectively when compared to never smokers. The association attenuated when adjusted with measured covariates and in within-pair analyses. Therefore, cigarette smoking is associated with subsequent depressive symptoms; however, measured confounding factors and underlying genetic influences partly explain the existing association.

2. Ranjit et al., Testing the reciprocal association between smoking and depressive symptoms from adolescence to adulthood: A longitudinal twin study, Drug Alcohol Depend, 2019

Main results and conclusions: A study among Finnish twin cohort (maximum N=2,954 individuals; 1,154 twin pairs) examined the bi-directional longitudinal associations between cigarette smoking and depressive symptoms. Daily smoking at age 17 predicted 17% higher depressive symptom scores at age 22. Further, higher depression scores at age 17 was associated with an increased likelihood of being a non-daily or daily smoker at age 22. No associations were found in the within pair analyses. The study concludes that during the developmental phase from adolescence to adulthood, there exists a reciprocal association between cigarette smoking and depressive symptoms. However, the role of shared familial liabilities in the existing association is evident.

3. Ranjit et al., Depressive symptoms predict smoking cessation in a 20-year longitudinal study of adult twins, Addict Behav, 2020.

Main results and conclusions: A study among adult Finnish twin cohort (N=1,438 daily smokers) examined the longitudinal association of depressive symptoms with smoking cessation. The findings revealed that those reporting moderate/severe depressive symptoms had 46% lower likelihood of quitting when compared to those with no/minimal depressive symptoms. After adjusting for Cigarettes per day (measurement of smoking heaviness at the baseline), the association of depressive symptoms with smoking cessation attenuated modestly. In the within-pair analysis, depressive symptoms were not associated with quitting smoking. Thus, the study concludes that depressive symptoms is associated with a lower likelihood of smoking cessation during a 20-year period. In addition, the existing association is partly explained by baseline heaviness of smoking and familial factors.

Laajassa kyselytutkimuksessa lähes kaikki nuoret tiesivät, että savukkeiden poltto on terveydelle haitallista. Uudempien tupakkatuotteiden osalta tilanne oli toinen. Noin neljännes 12–18-vuotiaista katsoi, että sähkösavukkeet eivät ole terveydelle haitallisia. Vesipiipun osalta vastaava luku oli jopa yli kolmannes nuorista. Muita harvemmin haitallisiin terveysvaikutuksiin uskoivat nuoret, jotka käyttivät itse tuotteita, joiden koulumenestys oli keskimääräistä heikompi tai joiden vanhempien koulutus oli matala.

Nuorten haastattelututkimus osoitti, että sähkösavukkeiden käyttö (vapetus) oli vahvasti sosiaalista toimintaa ja että sitä pidettiin sosiaalisesti hyväksyttävänä ja terveydelle vaarattomana. Innovatiiviset tuotemallit, lisäaineet ja maut houkuttivat kokeilemaan sähkösavukkeita. Digitaalinen maailma luo nuorille positiivista mielikuvaa ja virheellistä terveystietoa vapetuksesta.

Tupakkateollisuus väittää sähkösavukkeiden olevan perinteisten, vaarallisina pidettyjen savukkeiden korvike ja siten toimivan tupakoinnin lopettamisen apuna terveellisempänä vaihtoehtona. Nuorille sähkösavukkeet näyttävät vain olevan yksi uusi käyttötuote, ei savukkeiden korvike. Nuorille tyypillistä oli käyttää eri tuotteita (savukkeet, sähkösavukkeet, nuuska) rinta rinnan niin pohjoismaissa kuin muualla Euroopassa. Tavallisin yhdistelmä oli savukkeet ja sähkösavukkeet, mutta myös kaikkien kolmen tuotteen käyttöä esiintyi jonkin verran. Yleisin käytetty tuote oli kuitenkin edelleen perinteiset savukkeet. Poikkeuksena oli Islanti, jossa sähkösavukkeet olivat vallitsevia. Suomessa nuuskan käyttö oli myyntikiellosta huolimatta korkea.
Sähkösavukkeiden käyttöä selittävät tekijät olivat hyvin samanlaisia sähkösavukkeiden käyttäjillä kuin perinteisiä savukkeita käyttävillä. Näitä olivat kaverien savukkeiden poltto, vanhempien matala koulutus ja oma heikko koulumenestys. Nuoret eivät aina tienneet, sisältävätkö heidän sähkösavukkeissa käyttämänsä nestepatruunat nikotiinia vai ei. Suomessa noin puolet kokeilleista ilmoitti nikotiininesteen.

Pohjoismaiden tupakkapolitiikan vertailuissa todettiin eroja maiden välillä. Nämä koskivat erityisesti savuttomia tupakkatuotteita ja uusia tuotteita. Tupakkateollisuus pyrkii tuomaan jatkuvasti markkinoille uusia tuotteita, joiden avulla olemassa olevaa lainsäädäntöä yritetään kiertää. Yhteispohjoismaisella lainsäädännöllä ja kansainvälisellä yhteistyöllä voitaisiin tätä estää. Nuorten omien käsityksien mukaan esimerkiksi pelkkien pakkausten muuttaminen samannäköisiksi eli neutraaleiksi ei riittäisi, vaan myös itse sähkösavukelaitteet, patruunat ja vastaavat tulisi olla standardoituja. Kaikkien tupakka- ja nikotiinituotteiden sekä tupakankaltaisten tuotteiden lainsäädäntö ja määräykset tulisikin olla samanlaiset. Yhtenäiset määräykset kaikissa pohjoismaissa vähentäisivät rajat ylittävää säännösten rikkomista.

Tutkimuksessa tarkasteltiin alkohoinkäytön, toimintakyvyn ja työkyvyn välistä yhteyttä keski-ikäisillä kuntatyöntekijöillä. Tutkimusaineistona toimi Helsingin kaupungin terveystutkimus (Helsinki Health Study). Peruskysely lähetettiin vuosina 2000-02 40-60 -vuotiaille Helsingin kaupungin työntekijöille. 8960 työntekijää osallistui ja vastausprosentti oli 67%. Vuonna 2007 toteutettiin seurantakysely, johon vastasi 7332 henkilöä. Kyselyt sisälsivät kysymyksiä esimerkiksi juomatavoista, muista terveyskäyttäytymisen muodoista, sosioekonomisista tekijöistä , perhetilanteesta ja terveydestä. Kyselytiedot yhdistettiin työnantajan sairauspoissaolotietoihin ja Eläketurvakeskuksesta saatuihin tietoihin työkyvyttömyyseläkkeistä. Alkoholinkäyttöä mitattiin viikoittaisella keskikulutuksella, humalajuomisella ja CAGE-kyselyn perusteella mitatulla ongelmajuomisella.

Tutkittujen työntekijäiden alkoholinkäyttö oli suhteellisen vähäistä. Alkoholinkäyttö oli yhteydessä heikentyneeseen psyykkiseen toimintakykyyn ja ongelmajuominen oli yhteydessä myös heikentyneeseen fyysiseen toimintakykyyn. Runsas keskikulutus, humalajuominen ja ongelmajuominen olivat kaikki yhteydessä sekä itse ilmoitettuihin että lääkärin varmentamiin sairauspoissaoloihin. Alkoholinkäytön muutoksia tutkittaessa yhteyksiä havaittiin etenkin itse ilmoitetttuja sairauspoissaoloja koskien. Lääkärin varmentamia sairauspoissaoloja koskien yhteydet heikentyivät usein muita terveyskäyttäytymisen muotoja ja terveydentilaa vakioitaessa. Myös vähentynyt alkoholin juominen ja entinen ongelmakäyttö olivat yhteydessä sairauspoissaoloihin. Alkoholinkäyttö oli vahvasti yhteydessä mielenterveyssyistä johtuviin työkyvyttömyyseläkkeisiin, kun taas yhteyksiä ei havaittu koskien tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvia työkyvyttömyyseläkkeitä koskien.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että alkoholinkäyttö heikentää terveyttä ja toimintakykyä myös keski-ikäisen työssäkäyvän väestön keskuudessa. Ongelmajuomisen yhteydet olivat vahvimmat ja laaja-alaisimmat. Tulokset painottavat alkoholinkäytön merkitystä mielenterveysongelmien taustalla.

Ensimmäisessä osatyössä havaitsimme päivittäistupakoitsijoilla olevan korkeammat tupakointiin liittyvät painohuolet verrattuna muihin tupakointiryhmiin (satunnaisesti tupakoivat, tupakoinnin äskettäin lopettaneet, entiset tupakoitsijat). Lisäksi naisilla oli miehiä enemmän tupakointiin liittyviä painohuolia. Toisessa osatyössä havaitsimme painohuolien olevan negatiivisesti yhteydessä pystyvyyden tunteeseen lopettaa tupakointi. Nikotiiniriippuvuus heikensi tätä yhteyttä. Sen sijaan tupakoinninlopettamismotivaatio ei ollut yhteydessä painohuolten tasoon. Kolmannessa osatyössä havaitsimme päivittäin runsaasti tupakoivilla ja entisillä tupakoitsijoilla olevan suuremmat vyötärönympärykset kuin ei koskaan tupakoineilla ylipainoisilla naisilla. Miehillä ja normaalipainoisilla vastaavaa yhteyttä ei ollut. Neljännessä osatyössä havaitsimme, että painohuolet ennustivat tupakoinnin lopettamista sekä vähentämistä satunnaiseen tupakointiin, mutta vain nikotiinista vähän riippuvaisilla. Pystyvyyden tunne ja motivaatio tupakoinnin lopettamisen suhteen ei välittänyt tätä yhteyttä.

Sisäsyntyisen vuorokausirytmin ajoituksen perusteella voidaan erottaa kolme eli
aika- eli kronotyyppiä: aamuvirkut, iltavirkut ja näiden välimuoto, joita voidaan myös
nimittää päivävirkuiksi. Tutkimuksissamme on selvinnyt mm. että suomalaisessa
aikuisväestössä naisten osuus on merkittävästi hieman suurempi iltavirkkujen
keskuudessa, etenkin nuoremmissa ikäryhmissä. Sukupuolen lisäksi ikä vaikuttaa
myös luontaiseen vuorokausirytmiin, siten että vanhempien henkilöiden keskuudessa
aamuvirkkuus on yleisempää kun taas nuorien aikuisten keskuudessa iltavirkkuus on
yleisin kronotyyppi. Epäterveelliset elämäntavat kuten tupakointi ja runsas
alkoholinkäyttö ovat myös merkittävästi yleisempiä iltavirkuilla verrattuna muihin
kronotyyppeihin. Tämän lisäksi iltavirkuilla on muita useammin niin psyykkisiä kuin
somaattisia oireita ja sairauksia. Iltavirkuilla on myös muita useammin univaikeuksia
ja masennusoireita. Iltavirkut valittavat kronotyyppejä enemmän myös unettomuutta
ja painajaisia sekä käyttävät enemmän unilääkkeitä. Iltavirkut ovat usein
tyytymättömiä unensa määrään, vaikka saisivatkin nukuttua 7‒8 tunnin yöunet.
Pitkäunisuus ja naisten keskuudessa pidempi kuukautiskierto viittaavat myös
mahdollisuuteen, että iltavirkuilla on muita kronotyyppejä pidempi vuorokausirytmin
periodi. Iltavirkuilla on uni- ja masennusoireiden lisäksi todettu muita korkeampi
leposyke sekä suurempi paino ja suurempi vyötärönympärys. Nämä taustatekijät
voivat yhdessä epäterveellisten elämäntapojen kanssa ainakin osittain selittää
iltavirkuilla nähtävää korkeampaa riskiä sairastua aikuisiän diabetekseen sekä
verenpainetautiin. Iltavirkuilla esiintyy muita useammin myös hengitystieoireita, kuten
hengenahdistusta, yskänpuuskia ja keuhkoastmaa, joita runsas tupakointi ei selitä
yksistään. Vielä julkaisemattomassa käsikirjoituksessamme myös selkäsairauksien
riski oli merkittävästi korkeampi iltavirkuilla verrattuna aamuvirkkuihin. On
mahdollista, että vuorokausirytmin toiminnan häiriöt voivat selittää iltavirkuilla
nähtävän ilmiasun sairausriskien suhteen. Iltavirkut, jotka joutuvat elämään itselleen
sopimattomassa vuorokausirytmissä ovat erityisen alttiita vuorokausirytmin
häiriintymiselle ja siten somaattisille sairauksille. Tutkimusten tuottamaa tietoa
pyritään hyödyntämään diagnostiikan ja hoidon kehittämisessä.

Kolmivuotiseksi suunnitellun tutkimushankkeeseen kaksi ensimmäistä käsikirjoitusta on submittoitu vertaisarvioitavaksi Sleep Medicine ja Sleep julkaisuihin ja yksi liittyen väitöskirjaopiskelijani opinnäytetyöhön on julkaistu Journal of Youth and Adolescence lehdessä. Näistä tutkimus ”Associations between circadian rhythms, genetic tendency for morningness and physical activity from early to late adolescence” vastaa avoimiin kysymyksiin kuinka yksilöllinen vuorokausirytmi preferenssi ja toteutunut uni-valverytmi sekä geneettinen tendenssi aamuisuuteen vaikuttavat fyysiseen aktiivisuuteen ja liikuntatottumuksiin varhaisnuoruudesta myöhäisnuoruuteen. Tutkimustulokset osoittavat, että suomalaisnuorilla iltaisuus on yhteydessä alhaisempaan fyysiseen aktiivisuuteen sekä aktigrafilla mitatun liikkumattomuuden, kevyen ja raskaamman liikunnan että itse-raportoitujen yleisten liikuntatottumusten suhteen. Pitkittäisanalyysit osoittivat liikunnan laskevan 12-vuotiaasta 17-vuotiaaksi erityisesti iltavirkkunuorilla. Toteutunut uni-valverytmi tai geneettinen taipumus aamuisuuteen eivät vaikuttaneet merkittävästi iltavirkkujen heikompaan liikkumiseen. Lisäksi, fyysisen aktiivisuuden lasku nuoruudessa oli voimakkaampaa pojilla kuin tytöillä. Interventioiden tulisi kiinnittää huomiota erityisesti iltavirkkujen nuorten fyysisen aktiivisuuden tukemiseen, sillä liikkumattomuus altistaa monille terveyshaitoille joilla voi olla kauaskantoiset terveydelliset seuraukset. Iltavirkkujen alhainen liikkuvuus on siitäkin syystä huolestuttavaa, sillä iltavirkkuus on yleistä nuoruudessa.
Toinen submittoitu käsikirjoitus “Increases in eveningness and insufficient sleep among adults: a population-based study across the 10-year period of 2007 to 2017” tarkastelee unen pituuden, riittämättömän unen, vuorokausirytmi preferenssien ja tavanomaisen uni-valverytmin muutosta 10-vuoden aikavälillä suomalaisessa aikuisväestössä. Tutkimus osoittaa unen pituuden laskeneen ja riittämättömän unen sekä iltavirkkuuden lisääntyneen suomalaisessa aikuisväestössä vuodesta 2007 lähtien sekä miehillä että naisilla ja jokaisessa 10-vuotisikäryhmissä 25-74 vuotiaiden keskuudessa. Unen määrän lyhentyminen ja tunne riittämättömästä unesta on korostunut erityisesti nuoremmissa aikuisikäluokissa ja iltaisuus lisääntynyt erityisesti vanhemmissa ikäluokissa. Yleisesti, iltaisuus on suomalaisessa aikuisväestössä yleisintä nuorilla aikuisilla ja naisten keskuudessa. Nämä havaitut muutokset unessa ja vuorokausirytmityyppien frekvensseissä ovat huolestuttavia, sillä lyhytunisuus, riittämätön uni ja iltavirkkuus ovat yhteydessä moniin terveysriskeihin ja lisäävät terveydenhuollon tulevaa taakkaa.
Tutkimushankkeeseen linkittyvä artikkeli ”Bidirectional Relationship of Sleep with Emotional and Behavioral Difficulties: A Five-year Follow-up of Finnish Adolescents”, joka tulee olemaan ensimmäinen osajulkaisu väitöskirjaohjattavani Laura Kortesojan väitöskirjaan, julkaistiin tämän vuoden helmikuussa arvostetussa Journal of Youth and Adolescent lehdessä. Tutkimus käsittelee unen ja käyttäytymisongelmien yhteyttä pitkittäisesti suomalaisessa lapsuudesta myöhäisnuoruuteen. Tutkimuslöydökset osoittavat lyhytunisuuden altistavan lapsuuden ja nuoruuden aikana käyttäytymishäiriöille jotka puolestaan altistavat myöhemmille unihäiriöille. Tutkimus osoittaa miten unen pituus, psykososiaalinen kehitys ja unen häiriintyminen linkittyvät toisiinsa lapsuudessa/nuoruudessa keskinäisten vuorovaikutusten kautta.
Parhaillaan valmistelen tutkimusta, kuinka vuorokausirytmi on yhteydessä sairaalahoitoihin vaativiin mielenterveysongelmiin. Alustavat tutkimuslöydökset osoittavat iltavirkkuuden lisäävän merkittävästi riskiä joutua sairaalahoitoon mielenterveysongelmien takia. Tarkoituksena on selvittää tarkemmin mitkä tekijät iltavirkkuuteen liittyen johtavat terveydenhuollon rasittumiseen ja minkälaisia interventiomahdollisuuksia olisi ennaltaehkäistä yksilölliseen vuorokausirytmiin liittyviä terveyshaittoja.

Mitä enemmän tietokonetta käytettiin ja televisiota katseltiin sitä lyhyempi oli unen kesto ja sitä myöhäisemmät olivat nukkumaanmenoajat suomalaisilla 10-11 -vuotiailla lapsilla (n=353) 18 kuukauden pitkittäistutkimuksessa (Hälsoverkstaden -tutkimus, v. 2006 ja 2008). Tietokoneen käytön yhteys lyhyempään unen kestoon ja myöhäisempiin nukkumaanmenoaikoihin oli vahvempi kuin television katselun ja unimuuttujien väliset yhteydet. Tietokoneen käyttö myös ennusti epäsuotuisia muutoksia unen kestossa ja nukkumaanmenoajoissa. Pojilla tietokone ja televisio omassa huoneessa oli yhteydessä myöhäisempiin nukkumaanmenoaikoihin sekä kouluiltoina että viikonloppuiltoina.

Mitä suurempaa tietokoneen käyttö oli sitä lyhyempi unen kesto oli 15 -vuotiailla nuorilla (n=5042) Suomessa, Ranskassa ja Tanskassa. Aineistona käytettiin WHO:n koululaistutkimusta näistä maista (v. 2010). Keskimäärin tietokonetta käytettiin noin kaksi tuntia vuorokaudessa. Lisäksi tietokoneen käyttö ja lyhyt unen kesto olivat yhteydessä korkeampaan itseraportoituun oireiluun. Unen kesto osittain välitti tietokoneen käytön ja oireilun välistä yhteyttä, mutta unen keston epäsuora yhteys oli maltillinen.

Klusterianalyysiä käyttäen tutkittiin 13-15 -vuotiaiden suomalaisten nuorten (n=4262) energiatasapainoon liittyvien elintapojen sekä unen klusteroitumista (kasautumista). Aineistona oli WHO:n koululaistutkimus (v. 2010). Tytöillä ja pojilla voitiin nimetä kolme ryhmää, joista kaksi oli samoja sekä tytöillä että pojilla; ”terveelliset elintavat” ja ”korkea ruutuaika, epäterveelliset elintavat”. Pojilla erotettiin myös ryhmä ”vähäinen/kohtuullinen ruutuaika ja epäterveelliset elintavat”. Tytöillä oli lisäksi ryhmä ”huonot nukkumistottumukset, epäterveelliset elintavat”. ”Terveelliset elintavat” -ryhmää kuvasivat pidempi unen kesto, parempi unen laatu, runsaampi kasvisten ja hedelmien syönti, korkeampi fyysinen aktiivisuus sekä vähäisempi ruutuaika. Noin puolet nuorista kuului ”terveelliset elintavat” -ryhmään. Kohonnut riski ylipainolle/lihavuudelle oli tytöillä, joille kertyi paljon ruutuaikaa, ja jotka eivät liikkuneet (ryhmä ”korkea ruutuaika, epäterveelliset elintavat”). Muissa ryhmissä ei ollut kohonnutta ylipainon riskiä.

Aktigrafilla (kiihtyvyysmittari) mitatut ja itseraportoidut unen kesto, nukkumaanmenoajat ja heräämisajat erosivat tilastollisesti merkitsevästi 11-12 -vuotiailla suomalaisilla lapsilla (n=149). Kouluviikon aikainen unen kesto erosi menetelmien välillä n. 30 minuuttia, ja viikonlopun unen kesto n. tunnin. Itseraportoitu unen kesto oli yliarvioitu suhteessa aktigrafilla mitattuun. Lapset täyttivät kyselyn kaksi kertaa, ja kyselyn toistettavuus unimuuttujista oli vähintään kohtalainen. Lisäksi tutkittiin unen keston, mitattuna sekä aktigrafilla että kyselyllä, ja painoindeksin välistä yhteyttä. Pidempi unen kesto (mitattuna kyselyllä tai aktigrafilla) oli yhteydessä pienempään painoindeksiin.

Medialaitteiden liiallinen käyttö voi olla lapsen tai nuoren unta häiritsevä tekijä. Medialaitteiden käyttöä ja sitä onko lapsella medialaite myös omassa makuuhuoneessa kannattaa tarkastella erityisesti silloin, kun lapsella on nukkumiseen liittyviä vaikeuksia tai lapsella ilmenee päiväväsymystä. Tytöt, joiden ruutuaika on suuri ja liikkuvat vähän, voisivat hyötyä liikuntaan kannustavista interventioista. Jatkossa olisi tärkeää tutkia millaiset tavat lisätä liikuntaa toimivat tällaisessa ryhmässä. Elektronisen median käytön ja unen välisten kausaaliyhteyksien tutkimiseksi tulisi medialaitteiden käyttöä ja unta tutkia objektiivisimmalla menetelmillä (vrt. itseraportointi).

1. A 6-month regular aerobic exercise intervention helps to improve both objective and subjective sleep quality among overweight men with chronic insomnia symptoms, regardless of change in body weight or fat mass. The improvement is mainly demonstrated as eased difficulty of initiating sleep.
2. A 6-month diet intervention by reducing energy intake and optimizing diet composition improves sleep quality among overweight men with chronic insomnia symptoms, particularly on curtailing objective sleep onset latency. The improvement in sleep through diet intervention may partly be attributed to the controlled body weight and fat mass.

We investigated genetically identical young adult twin pairs who differ substantially in body mass index (BMI). The co-twins in a pair were raised in the same household, they have the same age, sex, and DNA. During this grant period we assessed their eating and sleeping behaviors. With this design, we can expose which behavioral differences associated with their BMI differences, regardless of the influences of age, sex, DNA, and family environment.

The co-twins with higher BMI displayed:
– higher disinhibited eating (loss of control over eating)
– higher binge eating (overeating in a short amount of time with negative emotional consequences)
– higher body dissatisfaction
– difficulties to eat according to their needs
– shorter sleep
– higher tiredness
– more frequent and severe snoring
– a chronotype closer to eveningness

In summary, unhealthier eating and sleeping behavioral traits were associated with BMI differences, regardless of age, sex, DNA, and upbringing. Note that these are findings from a cross-sectional study design and do not allow interpretation regarding causality.

The eating behavior results are published: https://doi.org/10.1017/thg.2019.43
The results regarding sleep are currently under revision for resubmission to the Sleep Health journal.

Tutkimusprojektin 1. osatyössä on tarkasteltu 20-vuotisen ravinto- ja elämäntapaintervention (STRIP, Sepelvaltimotaudin riskitekijöiden ehkäisyprojekti) vaikutuksia tutkittavien psykologiseen hyvinvointiin sekä sosioekonomisten lähtötekijöiden potentiaalisia modifioivia vaikutuksia intervention ja hyvinvoinnin välisiin yhteyksiin. Tutkimukseen osallistui 457 nuorta aikuista (interventioryhmä n=210, kontrolliryhmä n=247). Psykologista hyvinvointia tarkasteltiin useiden eri indikaattorien kautta (elämäntyytyväisyys, koettu terveys, stressikokemukset, stressikokemusten seuraukset ja masennusoireet). Tulokset osoittivat, ettei 20-vuotinen interventio ole vaikuttanut psykologiseen hyvinvointiin. Tutkittavien vanhempien sosioekonomisella asemalla havaittiin olevan yhteys tutkittavien kokemaan terveyteen aikuisiässä (p=.003), mutta sosioekonomiset lähtökohdat eivät modifioineet intervention vaikutusta psykologiseen hyvinvointiin. Tutkimusprojektin 2. osatyössä on tarkasteltu intervention vaikutusta fyysiseen terveyteen sekä sosioekonomisten lähtötekijöiden potentiaalisia modifioivia vaikutuksia intervention ja fyysisen terveyden yhteyksiin. Tutkimuksessa on ollut mukana 1047 tutkittavaa (interventioryhmä n=535, kontrolliryhmä n=512). Interventio on yhteydessä fyysiseen terveyteen (tyydyttyneen rasvan osuuteen kokonaisenergiansaannista, SAFA E%) (p<.001), mutta alustavien tulosten perusteella sosioekonomiset lähtökohdat eivät modifioi intervention ja fyysisen hyvinvoinnin yhteyksiä. Johtopäätöksinä voidaan esittää, ettei 20-vuotisella ravinto- ja elämäntapainterventiolla ole psykologisia sivuvaikutuksia. Fyysistä terveyttä koskevien tarkastelujen perusteella vaikuttaisi todennäköiseltä, että interventio on toiminut yhtä hyvin eri sosioekonomisista lähtökohdista tulleiden tutkimusnuorten kohdalla.

Tämän väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että ikä, paino, pituus, seerumin 25-hydroksi-D-vitamiini (S-25(OH)D), fyysinen aktiivisuus, tupakointi ja alkoholin käyttö sekä menopaussi ja mahdollisen hormonikorvaushoidon kesto naisilla olivat yhteydessä ultraäänen vaimentumaan (BUA) ja nopeuteen (SOS) kantaluussa. Ikä, pituus, paino tai vyötärön ympärys, kantaluun ultraääni-indeksi (QUI), S-25(OH)D sekä kaatumisalttiuteen liittyvät tekijät, kuten maksimaalinen kävelynopeus, Parkinsonin tauti ja keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden lukumäärä olivat lonkkamurtumia itsenäisesti ennustavia tekijöitä. Lisäksi synnyttäneisyys oli yhteydessä pienempään lonkkamurtumariskiin postmenopausaalisilla naisilla. Iäkkäillä (75 vuotta täyttäneillä) henkilöillä lonkkamurtumia ennustavia tekijöitä olivat ikä, maksimaalinen kävelynopeus ja vähintään kolmen keskushermostoon vaikuttavan lääkkeen käyttö.
Ikä oli vahvin yksittäinen lonkkamurtumaa ennustava tekijä. Kun iän, sukupuolen, pituuden ja vyötärön ympäryksen sisältävään malliin lisättiin QUI tai kaatumisalttiuteen liittyvät tekijät (maksimaalinen kävelynopeus, Parkinsonin tauti ja keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden lukumäärä), mallin selitysaste parani merkitsevästi. Toisaalta QUI ei oleellisesti parantanut mallin selityskykyä kun kaatumisriskiin liittyvät tekijät oli siinä otettu huomioon.
Tämän tutkimuksen perusteella kantaluun ultraäänimittaus ennustaa lonkkamurtumariskiä suomalaisessa aikuisväestössä. Mittauksen tuoma lisäarvo on kuitenkin pieni kun arvioinnissa otetaan huomioon kaatumisen riskitekijät.

Vuonna 2010 myönnetyn Juho Vainion säätiön apurahan turvin on Suomen sotaveteraanien terveys ja toimintakykytutkimusaineistosta selvitetty seurantatutkimukseen osallistuneiden sotaveteraanien koettua terveyttä ja toimintakykyä sekä koetun terveyden muutoksiin vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksessa todettiin, että seuranta aikana sotaveteraanit eivät raportoineet merkittävää itse koetun terveydentilan tai toimintakyvyn huononemista. Erityisesti sairastuminen sydän- ja verisuonitauteihin, kävelyvaikeuksien lisääntyminen, neurologiset sairaudet ja laitoshoitoon joutuminen olivat tekijöitä, jotka heijastuivat koetun terveyden huononemisena. Vuoden 2012 apurahan turvin aineiston analysointia jatkettiin erityisesti tarkastelemalla toimintakykyyn ja sen muutoksiin vaikuttavia tekijöitä. Perustoiminnoista suoriutumista vaikeuttivat ensisijaisesti neurologiset sairaudet, kävelyvaikeudet ja tuki- ja liikuntaelinten sairaudet. Käytännön arkisista toiminnoista kuten kaupassa käynnistä, siivouksesta yms huolehtimiskykyyn vaikuttivat eniten kävelyvaikeudet. Aineistoon on apurahan turvin myös suunnitelman mukaisesti päivitetty tutkimukseen osallistuneiden veteraanien kuolinsyytiedot. Niiden avulla tarkasteltiin mitkä terveyden ja toimintakyvyn osa-alueet ennustivat eniten kokonaiskuolleisuutta, kuolleisuutta sydän- ja verisuonitauteihin ja ulkoisiin kuolinsyihin. Jälleen kävelyvaikeudet nousivat esiin myös kuolleisuutta eniten ennustavana tekijänä. Naisveteraaneilla sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta ennusti myös yhtäaikainen sairastavuus moniin kroonisiin sairauksiin. Kaatumiskokemukset ja taipumus kaatumisiin ennusti eniten tapaturmaisia kuolemia. Tämän tutkimuskokonaisuuden perusteella voidaan todeta, että iäkkäiden fyysisen toimintakyvyn säilyminen, joka näissä analyyseissä on näkynyt eniten kävelykykynä, on ensiarvoisen tärkeä hyvän oman terveyden kokemisen, perustoiminnoista suoriutumisen, käytännön askareista suoriutumisen ja myös pitkän eliniän ennusteen kannalta. Hyvä fyysinen toimintakyky vähentää myös kaatumisia ja näinollen on yhteydessä myös tapaturmien ja tapaturmaisten kuolemien vähenemiseen.
Tutkimushankkeessa valmistuneet osajulkaisut:
1) Leskinen R, Laatikainen T, Tuomilehto J, Nissinen A, Peltonen M, Koistinen P, Antikainen R. Trends in health status and the use of services among the 80-84-year-old Finnish war veterans during 1992 and 2004. Scandinavian Journal of Public Health 2010;20:1-8.
2) Leskinen R, Antikainen R, Peltonen M, Sippola R, Jousilahti P, Laatikainen T. Determinants of changes in self-rated health among Finnish war veterans. Results from the Veteran Project 1992 and 2004 surveys. Archives of Gerontology and Geriatrics 2012; 55(2):343-8.
3) Leskinen R, Laatikainen T, Peltonen M, Levälahti E, Antikainen R. Prevalence, predictors and covariates of functional status impairment among Finnish Second World War veterans during 1992-2004. Age Ageing 2013;42(4):508-14.
4) Leskinen R, Laatikainen T, Peltonen M, Levälahti E, Antikainen R. Self-reported Walking Difficulties Predict Late-life Mortality among Finnish War Veterans. Results from the Veteran Project 1992 Survey. JAGS, in press.

Hankkeeni tullessa päätökseen, kiitän lämpimästi Juho Vainion säätiötä saamistani apurahoista (hankkeen otsikko muovautunut vuosien varrella):
201910176 Astma, allergiset sairaudet ja tyypin 1 diabetes – sairauksien yhteisesiintyvyys ja varhaiset ympäristöaltisteet
201810035 Astma, allergiset sairaudet ja tyypin 1 diabetes – yhteisesiintyvyys ja varhaiset ympäristöaltisteet
201710061 Allergiat ja autoimmuunitaudit – Mikrobilääkkeiden käyttö ja sairauksien yhteisesiintyvyys
201100041 Allergiat ja autoimmuunitaudit – Mikrobilääkkeiden käyttö ja sairauksien yhteisesiintyvyys

Tämä hanke on alkanut vuonna 2016 ja sen alkuperäinen osio (tavoitteet 1-3) etenivät tutkimussuunnitelman mukaisesti. Hankkeen tavoitteena oli selventää aiempia havaintoja sekä tuottaa uutta tietoa astman, allergisten sairauksien ja tyypin 1 diabeteksen välisistä yhteyksistä sekä varhaisten ympäristötekijöiden yhteydestä näiden sairauksien syntyyn suomalaisilla lapsilla ja nuorilla. Lisäksi hankkeen aikana aloitimme jatko-osion suunnittelun ja valmistelun. Jatko-osion tavoitteena on laajentaa tutkittavia varhaisia ympäristötekijöitä ilmansaasate- ja säätekijöihin, joita on esim. tyypin 1 diabeteksen osalta tutkittu vasta hyvin vähän. Alla on kuvattu hankkeen keskeiset tulokset tavoitekohtaisesti

Tavoite 1. Selvittää astman, maitoallergian ja tyypin 1 diabeteksen yhteisesiintyvyyttä
1.1 Aiempi astma on yhteydessä suurentuneeseen tai pienentyneeseen riskiin sairastua myöhemmin tyypin 1 diabetekseen (Tulokset julkaistu Metsälä et al. Int J Epidemiol 2018;47(2):409-416)
1.2 Aiempi tyypin 1 diabetes on yhteydessä suurentuneeseen tai pienentyneeseen riskiin sairastua myöhemmin astmaan (Tulokset julkaistu Metsälä et al. Int J Epidemiol 2018;47(2):409-416)
1.3 Maitoallergia on yhteydessä suurentuneeseen tai pienentyneeseen riskiin sairastua myöhemmin tyypin 1 diabetekseen (Tulokset julkaistu Lamminsalo et al. Pediatric Diabetes 2021;22(3):400-406)

Tavoite 2. Selvittää lapsen astmalääkkeiden käytön yhteyttä tyypin 1 diabeteksen ilmaantuvuuteen (Tulokset julkaistu Metsälä et al. Am J Epidemiol 2020;189:779-787.
2.1 Lapsen astmalääkkeiden käyttö varhaislapsuudessa on yhteydessä suurentuneeseen riskiin sairastua tyypin 1 diabetekseen

Tavoite 3. Selvittää raskauteen ja synnytykseen liittyvien tekijöiden (perinataalitekijöiden) ja äidin sosioekonomisten taustatekijöiden yhteyttä tyypin 1 diabeteksen ilmaantuvuuteen (Tulokset julkaistu Metsälä et al. Pediatric Diabetes 2020;21(4):586-596)
3.1 Äidin korkea ikä ja korkea sosioekonominen aseman synnytyksen hetkellä ovat yhteydessä lapsen suurentuneeseen riskiin sairastua tyypin 1 diabeteksen riskiin
3.2 Äidin suuri aikaisempien synnytysten lukumäärä (suuri sisarusten lukumäärä) on yhteydessä lapsen pienentyneeseen riskiin sairastua tyypin 1 diabetekseen
3.3 Sektiolla, erityisesti suunnitellulla sektiolla, syntyminen on yhteydessä lapsen suurentuneeseen riskiin sairastua tyypin 1 diabetekseen
3.4 Lapsen suuri absoluuttinen syntymäpaino tai suuri raskauden kestoon suhteutettu syntymäpaino on yhteydessä suurentuneeseen riskiin sairastua tyypin 1 diabetekseen.
3.5 Äidin astma ja diabetes ovat yhteydessä lapsen suurentuneeseen riskiin sairastua tyypin 1 diabetekseen

Tavoite 4 (jatko-osio). Selvittää ilmansaasteiden ja sääolojen yhteyttä tyypin 1 diabeteksen ilmaantuvuuteen suomalaisilla lapsilla ja nuorilla
Jatko-osiota ei päästy aloittamaan tavoiteajassa, mutta Juho Vainion säätiön rahoituksen turvin varmistettiin tarvittavat rekisteriaineiston käyttöluvat, yhteistyö- ja aineistonsiirtosopimus yhteistyökumppanien kanssa sekä tarvittava uusi rekisteriaineisto ja sen käyttöönoton valmistelu. Tämä jatko-osio jatkuu uutena tutkimusprojektina kuluvan vuoden aikana uuden päätutkijan toimesta.

Keskeisenä tuloksena voidaan mainita myös hakijan postdoc tutkijanuravaiheen menestyksekkään edistymisen, joka ei olisi ollut mahdollista ilman säätiön tukea.

Väitöskirjatutkimukseni ”Social engagement, mood, and mortality in old age” tavoitteena oli tarkastella sosiaalisen aktiivisuuden ja koetun yhteisyyden eri ulottuvuuksien ja terveyden heikkenemisen välistä yhteyttä ikäihmisillä. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella tätä yhteyttä välittäviä tekijöitä.
Tulokset osoittivat, että niillä ikäihmisillä, jotka osallistuivat aktiivisemmin sosiaalisissa konteksteissa tapahtuviin harrastuksiin, kuten kulttuuriharrastuksiin, matkustamiseen, seurakunta- ja järjestötoimintaan (kollektiivinen sosiaalinen aktiivisuus), tai jotka auttoivat toisia ihmisiä arjen askareissa (produktiivinen sosiaalinen aktiivisuus), oli 21 vuoden seurannassa pienempi kuolleisuuden riski kuin vähemmän aktiivisilla. Osa tästä yhteydestä selittyi paremman liikkumiskyvyn kautta. 16 vuoden seurannassa kollektiivinen sosiaalinen aktiivisuus vähensi myös pitkäaikaiseen laitoshoitoon sijoittumisen riskiä. Tulokset perustuvat Ikivihreät-projektin aineistoon, jonka osallistujat olivat 65-84-vuotiaita.
Toisena päätuloksena oli, että yksinäisyys ja alakulo vähenivät ajan kuluessa riippumatta lisääntyneestä sosiaalisesta osallistumisesta. HyväMieli-hankkeeseen osallistuneet, 75-79-vuotiaat ihmiset, jotka kokivat yksinäisyyttä tai alakuloa vähintään silloin tällöin, jaettiin interventio- ja kontrolliryhmiin. Kaikki tutkittavat tapasivat neuvojan kerran. Interventioryhmään kuuluvat osallistuivat oman valintansa mukaan joko liikuntaryhmään, sosiaaliseen virikeryhmään tai henkilökohtaiseen neuvontaan kuuden kuukauden ajan kontrolliryhmäläisten jatkaessa neuvontatapaamisen jälkeen tavanomaista elämäänsä ilman mitään erityisempää ulkopuolista aktivointia. Ryhmäaktiviteetteja ja neuvontaa sisältänyt interventiojakso ei vaikuttanut hankkeeseen osallistuneiden ikäihmisten masennusoireisiin eikä nopeuttanut yksinäisyyden ja alakulon lievittymistä. Yksinäisyys ja alakulo lievittyivät hieman ajan kuluessa, mutta muutos oli samansuuntaista niin interventioon osallistuneilla kuin kontrolliryhmäläisilläkin. Sosiaalisen liittymisen kokemus tosin lisääntyi hieman intervention seurauksena.
Osallistuminen vaatii jonkin verran terveysresursseja. Ikäihmiset, joilla oli paremmat kognitiiviset kyvyt ja joilla oli vähemmän masennusoireita, osallistuivat aktiivisemmin sosiaalisiin toimintoihin. Niillä ikäihmisillä, joilla oli enemmän masennusoireita tai yksinäisyyden kokemusta, koetun yhteisyyden kuten esimerkiksi kiintymyksen, sosiaalisen liittymisen ja arvostuksen kokeminen oli vähäisempää. Tulokset osoittivat lisäksi, että koetun yhteisyyden ulottuvuuksista kiintymyksen ja hoivan antamisen mahdollisuuden kokemukset olivat yhteydessä vähäisempiin masennusoireisiin.
Johtopäätös: Kollektiivinen ja produktiivinen sosiaalinen aktiivisuus saattavat hidastaa ikäihmisten terveyden heikkenemistä. Aktiivisempi osallistuminen sosiaalisiin toimintoihin vaatii kuitenkin myös terveysresursseja. Vähäinen osallistuminen sosiaalisiin toimintoihin, puutteet koetun yhteisyyden eri ulottuvuuksissa, yksinäisyyden kokeminen ja suurempi masennusoireiden määrä esiintyvät usein samanaikaisesti. Lisääntynyt sosiaalinen aktiivisuus ei kuitenkaan välttämättä johda tilanteen paranemiseen edellä mainituissa psykososiaalisissa tekijöissä.

Koronapandemian aiheuttamilla rajoituksilla, kuten karanteeneilla, koulujen sulkemisilla ja etäopetukseen sekä etätöihin siirtymisellä oli huomattavia vaikutuksia lasten ja perheiden arkielämään. Pandemia aiheutti ahdistuneisuutta ja pelkoja ja sen arvioitiin heikentävän lasten hyvinvointia ja vaikuttavan pitkällä aikavälillä myös lasten ja nuorten mielenterveyteen.

Keväällä 2020 Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen työryhmässä alettiin kehittää digitaalista Yhdessä selviydytään -sivustoa vanhemmille tukemaan lapsen ahdistuksen ja pelkojen lievittämistä sekä päivittäisten rutiinien ylläpitämistä poikkeusoloissa.

Aikaisempi tutkimustyö digitaalisten interventioiden parissa (vanhempainohjaus, alakouluikäisten lasten ahdistuneisuuden hoito) tarjosi mahdollisuuden ohjelman sisältöjen nopeaan tuottamiseen. Ohjelman tekemiseen osallistuivat useat ammattiryhmät, esimerkiksi lastenpsykiatrit, psykoterapeutit ja psykologit. Ohjelman tekninen toteutus tehtiin yhteistyössä Sofokus Oy:n kanssa, videotuotanto ja ohjelmassa käytetty kuvitus teetettiin yksikön aiemmilla yhteistyökumppaneilla. Teoreettisena viitekehyksenä oli kognitiivinen käyttäytymisterapia, joka on tutkitusti tehokas menetelmä lasten ahdistuneisuuden hoidossa, sekä vanhempainohjaus, jolla tutkitusti on myönteisiä vaikutuksia lapsiperheiden arkielämään ja lasten hyvinvointiin. Kaikille avoin ja maksuton suomen- ja ruotsinkielinen sivusto yhdessaselviydytaan.fi avattiin huhtikuussa 2020. Sivustosta julkaistiin myöhemmin myös englannin-, venäjän-, japanin- ja thainkieliset versiot. Sivusto sisältää tietoa lapsen ahdistuneisuudesta ja peloista eri ikäkausina sekä keinoja niiden lieventämiseen esimerkiksi hengitys- ja rentoutusharjoitusten ja mielikuvaharjoitusten sekä ajatusten kanssa työskentelyn avulla ja vanhemman taitoja, kuten vuorovaikutusta lapsen kanssa ja arkisten tilanteiden suunnittelua. Tietoa sivustosta jaettiin sosiaalisessa mediassa, päiväkodeissa ja kouluissa. Sivuston yhteyteen liitettiin kysely, jonka avulla tutkittiin kokemuksia sivuston hyödyllisyydestä ja käytettävyydestä. Kyselyn perusteella sivusto oli hyödyllinen pandemian aiheuttamassa poikkeustilanteessa, 73 % käyttäjistä oli tyytyväisiä sivustoon, 83 % koki saaneensa keinoja lapsen ahdistuneisuuden lievittämiseen ja 83 % koki saaneensa apua arkisten rutiinien ylläpitämiseen. (Korpilahti-Leino T, LuntamoT, RistkariT, et al: A Single-Session, Internet-Based Cognitive Behavioral Therapy to Improve Parenting Skills to Help Children Cope With Anxiety During the COVID-19 Pandemic: Feasibility Study J Med Internet Res 2022;24(4):e26438 doi: 10.2196/26438 IF 7.08).

Venäjän hyökkäyssodan alettua helmikuussa 2022 sivustoa alettiin kehittää niin, että vanhemmat ja muut lasten kanssa toimivat aikuiset voivat käyttää sitä sodan aiheuttamien lasten huolien ja pelkojen lievittämiseen. Ohjelmaan tehtiin kriisitilanteeseen sopivat muutokset ja se käännettiin ukrainan ja venäjän kielille. Ohjelman kehittämistä on edelleen jatkettu yhteistyössä ukrainalaisen lastenpsykiatrin Olga Osokinan ja Kyiv Medical Universityn kanssa. Ohjelmaa tullaan käyttämään ukrainalaislasten psyykkiseen tukemiseen sodan aikana.

Tässä väitöskirjatutkimuksessa löydettiin kolme ruokailutottumusryhmää suomalaisilla nuorilla: terveellisesti syövät (4 661; 44,1 %), epäterveellisesti syövät (1 298; 12,3 %) ja hedelmien ja kasvisten välttelijät (4 610; 43,6 %). Terveellisesti syövät nuoret nauttivat useammin säännöllisen aamupalan ja muita aterioita (lounas ja illallinen) ja heidän vanhempansa kuuluivat useammin korkea koulutettuihin. Epäterveellisesti syövät nuoret nauttivat useammin epäsäännöllisen aamupalan ja muita aterioita ja heidän vanhempansa kuuluivat useammin matalasti koulutettuihin.

Hedelmiä ja kasviksia välttelevät nuoret olivat useammin alipainoisia. Nuoret, jotka nauttivat epäsäännöllisen aamupalan, olivat useammin ylipainoisia ja lihavia ja harvemmin alipainoisia. Samoin nuoret, jotka nauttivat epäsäännöllisen illallisen, olivat harvemmin alipainoisia.

Syljen monimuotoisen (diversiteetin) mikrobiotan koostumus havaittiin runsaaksi säännöllisen aamupalan ja säännöllisen illallisen syöjillä. Prevotella-bakteeria oli runsaasti nuorilla, jotka välttelivät kasviksia ja vihanneksia, ja nauttivat epäsäännöllisesti aamupalan ja illallisen.

Tutkimustemme mukaan raskaudenaikainen antioksidanttien ei näyttäisi, mutta rasvahappojen saanti sen sijaan näyttäisi olevan yhteydessä lapsen allergisten sairauksien riskiin. Uusimmissa analyyseissämme havaitsimme, että äidin vähäinen vihreiden lehtivihannesten, omenahedelmien ja suklaan kulutus oli yhteydessä lapsen suurentuneeseen vinkunan riskiin. Suojatekijöiksi nousseita ruoka-aineita yhdistää runsas polyfenolipitoisuus.

Vegaanit noudattivat vaihtelevasti ravitsemussuosituksia, mistä johtuen joidenkin vegaanien ruokavaliossa esiintyi ravitsemuksellisia puutteita. Tyypillisimpiä olivat esimerkiksi proteiinilähteiden yksipuolinen käyttö, vähäinen marjojen, hedelmien ja pähkinöiden käyttö ja ruokavaliossa ei käytetty täydennettyjä elintarvikkeita.Vegaanien elimistön B12-vitamiinipitoisuus oli viitearvojen mukainen, eikä poikennut tilastollisessa tarkastelussa verrokkien vastaavasta arvosta. Tilastollisesti merkitseviä eroja tutkittavien ryhmien välillä havaittiin elimistön D-vitamiini-, beetakaroteeni-, seleeni- jodi-, ja välttämättömien rasvahappojen pitoisuuksissa (EPA; DHA). Viitearvon alapuolelle sijoittuvia pitoisuuksia löydettiin seerumin D-vitamiinin ja vuorokausivirtsaan erittyneen jodin määrissä molemmissa tutkituissa ryhmissä. Seerumin D-vitamiinipitoisuus oli viitearvon alapuolella 24 % vegaaneista ja 6 % verrokeista. Molempien ryhmien vuorokausivirtsaan erittyneen jodin keskimääräinen pitoisuus oli alle viitearvon. Vegaanien elimistössä oli merkitsevästi vähemmän tyydyttyneitä rasvahappoja. Välttämättömistä rasvahappoista EPA ja DHA olivat verrokkeihin verrattuna matalampia, mutta kaikkiaan vegaaneilla oli merkitsevästi enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja. Myös soijaperäisten polyfenolien pitoisuudet olivat korkeita.

Tutkimuksessa saadut kasvisten kulutustiedot ovat implementoitavissa elintarvikkeissa esiintyvien kasvinsuojeluaineiden hyväksyttävyyden ja turvallisuuden arvioinnissa käytettyihin EU;n ja OECD:n käyttämiin tilastollisiin laskentamalleihin (PRiMo – laskenta Pesticide Residue Intake Model (DOI: https://doi.org/10.2903/sp.efsa.2019.EN-1605)). Kasvisdieettien lukumäärä PRiMo :ssa on jäänyt tähän saakka harvalukuiseksi (Laakso et al. Eviran tutkimuksia 3/2010 https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/tietoa-meista/julkaisut/julkaisusarjat/tutkimukset/ravinnon-kasvinsuojeluainejaamat – kumulatiivinen-riskinarviointi.pdf. Eviran tutkimuksessa (Laakso et al. 2010) voitiin todeta, että valvontalaboratorioiden mittaukset keskittyät muuttumattomien tehoaineiden mittauksiin, kun taas elintarvikkeiden välittämän altistumisen kannalta vierasainemetabolian tuottamat aineenvaihduntatuotteet voivat olla relevantimpia mittareita. Altistumisen arviointi perustuu ruoankulutustietoihin ja elintarvikkeista löydettyihin aineisiin. Biomonitorointi aineenvaihduntatuotteet mukaan lukien olisi paras tapa selvittää altistumista. Biologisten näytteiden analysointiin soveltuvia herkkiä menetelmiä ei kuitenkaan ollut enää näytteiden keräämiseen jälkeen saatavilla.
Tutkimuksen mukaan laskennalliset kasvinsuojeluaineiden jäämät jäivät alle ARID-arvon. Huomionarvoista oli kuitenkin, että vegaanit altistuivat myös kasvinsuojeluaineille, joiden käyttö ei välttämättä ole Euroopan alueella sallittua . Tutkimuksessa ei voitu havaita eroa nitraatin saannissa vegaanien ja sekaruokaa noudattavien välillä. Tutkimus tukee aiempia tutkimuksien löydöstä siitä, että ruokavaliolla ja oksidatiivisella stressillä on yhteys. Vegaanien 3-nitrotyrosine, 8-OHdG and 8-iso-PGF2&alpha pitoisuudet olivat pienempiä kuin verrokkien, mutta nämä tulokset on vahvistettava suuremmalla koehenkilömäärällä.

Osatutkimus 3:
Tulokset: Liikuntainterventiossa kuumat aallot, ärtyneisyys, masennus, mielialan vaihtelut ja vitsaamisongelmat vähenivät enemmän interventioryhmässä kuin kontrolliryhmässä. Ainoastaan emättimen kuivuus-oireessa ei tätä eroa havaittu.
Johtopäätökset: Aerobinen harjoittelu voi vähentää vaihdevuosi-iässäkin tyypillisesti esiintyviä oireita, kuten yöllistä hikoilua, mielialan vaihteluja ja ärtyneisyyttä.
Osatutkimus 4:
Tulokset: 8-vuoden seurantatutkimuksessa peri-ja postmenopausaaliset naiset lisäsivät fyysistä aktiivisuuttaan seurantajakson aikana verrattuna premenopausaalisiin. Menopaussistatus ei ollut yhteydessä elämänlaatuun. Naiset, jotka lisäsivät fyysistä aktiivisuuttaan tai säilyttivät sen ennallaan seurantajakson aikana, omasivat myös paremman elämänlaadun (QoL) verrattuna naisiin, joiden fyysinen aktiivisuus väheni. Naiset, joiden paino säilyi seurantajakson aikana ennallaan paransivat elämänlaatua verrattuna naisiin, joiden paino lisääntyi.
Johtopäätökset: Parantunut elämänlaatu on yhteydessä lisääntyneeseen fyysisen aktiivisuuten, vakaaseen painokehitykseen ja korkeaan koulutukseen. Vaihdevuosistatus ei vaikuttanut elämänlaadun muutoksiin itsenäisesti.

Karpalomehu vähensi virtsatieinfektioiden uusiutumisia lähes 40% vähentäen antibioottien tarvetta yli kolmanneksella. Lapset joivat karpalomehua mielellään, eikä sillä ollut haitallisia vaikutuksia suoliston bakteerikantoihin.

Tehdyssä kirjallisuusanalyysissä ja OYS:ssa seurannassa olevien aikuispotilaiden joukossa ei ollut potilaita, joilla pelkät lapsuuden ajan virtsatieinfektiot olisivat johtaneet munuaisten vajaatoimintaan. Bakteerien biofilminmuodostuskyky oli yhteydessä vakavampiin infektioihin.

Aiheuttajabakteerien biofilminmuodostuskyky vaikuttaa olevan merkittävä tekijä VTI:n patogeneesissä. Lapsi, jolla on rakenteellisesti normaalit munuaiset, ei ole lapsuuden VTI:n vuoksi riskissä sairastua munuaisten vajaatoimintaan. Siten ensimmäisen VTI:n jälkeiset kuvantamistutkimukset voidaan suunnata toteamaan vaikeat rakenteelliset poikkeavuudet, mihin riittää säteilyrasitusta aiheuttamaton ultraäänitutkimus. Lapsuuden VTI on suhteellisen vaaraton sairaus, ja karpalomehu on hyvä vaihtoehto VTI:n ehkäisyyn myös lapsilla. Biofilminmuodostuksen esto on sen yksi mahdollinen vaikutusmekanismi.