Väitöskirjatutkimuksen ensimmäisessä osatyössä tunnistettiin PARK2-geenin sisällä oleva variantti, joka muuntelee ravinnon sisältämien rasvahappojen ja LDL-kolesterolin välistä yhteyttä. Vaikutus näytti välittyvän erityisesti linolihapon kautta ja kohdistuvan pieniin LDL-partikkeleihin. Väitöskirjatutkimuksen toisessa osatyössä saatiin vahvistusta hiiritöissä tehdyille havainnoille, joiden mukaan MC1R vaikuttaa verisuoniterveyteen. Hyödyntämällä genetiikkaa osoitimme, että geenivariantti vaikuttaa verisuoniterveyteen myös ihmisillä.Väitöskirjatyön kolmannessa osatyössä tunnistettiin 17 uutta lokusta, jotka assosioituivat sytokiinitasoihin populaatioaineistossa. Tunnistimme potentiaalisia uusia lääkevaikutuskohteita, jotka laajentavat jo käytössä olevien lääkkeiden indikaatioita ja avaavat mahdollisuuksia uusien lääkeaineryhmien kehittämiselle. Näitä lääkevaikutuskohteita targetoimalla saattaa olla mahdollista hoitaa autoimmuunisairauksia ja syöpää. Osatyö paljasti myös aiemmin tuntematonta biologiaa, joka liittyy immuunijärjestelmän toimintaan ja autoimmuunisairauksiin.

During a mean follow-up period of 18 years, 299 cases of gastric cancer and 235 cases of pancreatic cancer were found. There was a non significant inverse association between coffee consumption and risk of gastric cancer among men but not in the women. The multivariate-adjusted hazard ratio of stomach and pancreatic cancer incidence for >10 cups of coffee per day compared with non drinkers were 0.75 (95% CI, 0.40-1.41) (P for trend = 0.19) and 0.82 (95% CI, 0.38-1.76) (P for trend = 0.95) for the combined population of men and women respectively. In conclusion, our results showed no adverse effects or protection of coffee drinking associated with gastric or pancreatic cancer in this population with the highest average coffee consumption in the world.

This dissertation was based on the following original communications, which are referred to in the text by the Roman numerals I-V
• Obesity is associated with eating more, particularly more energy-dense foods and with exercising less at high intensities (I, II, V).
• Twin pairs who differed in the amount of food they consumed displayed the largest intrapair difference in BMI and WC and eating more (overall) was the strongest predictor of intrapair differences in obesity measures as indicated by multivariate regression analysis (I).
• Simple questions about co-twin comparisons of eating and physical activity behaviors showed highly significant associations with obesogenic dietary and activity behaviors, but there were few associations with these behaviors as assessed by the FFQs or by the 3-day diaries. Thus, the inclusion of mutual responses of twins, and possibly by other proxy respondents may improve the accuracy of the assessment of these behaviors that have previously relied on self-reports (I & II).
• Obesity-related underreporting of habitual energy intake and overreporting of physical activity can conceal real differences in true energy intake and exercise behaviors between obese and lean subjects (II).
• Higher dietary n-3 PUFA intake is related to reduced serum TG concentrations and a favorable lipoprotein subclass distribution in terms of VLDL and HDL (III &V).
• Higher scores on a dietary pattern that loaded highly on pizza, hamburger, fried potatoes or French fries, salty snacks, sweets and licorice were associated with higher serum TGs concentrations, smaller VLDL particles, smaller LDL particles and higher concentrations of small HDL particles independent of adiposity and other lifestyle factors, which can be seen as unfavorable in terms of CVD risk (V).
• Obesity is an important determinant of an atherogenic lipid and lipoprotein subclass profile. The accumulation of liver fat was particularly associated with increased concentrations of total cholesterol, LDL-C and ApoB (IV).
• Within MZ twin pair analysis revealed that many of the observed associations were independent of the potential confounding effects of genotype and shared environmental factors (I-V).

– Pääkomponenttianalyysimenetelmää käyttäen DIPP -tutkimukseen osallistuneilla äideillä erotettiin kolme erilaista ruokavaliotyyliä. Nämä tyylit eivät olleet tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä lapsen allergisten sairauksien riskiin (astma, allerginen nuha, vinkuna ja allerginen ihottuma). Klusterianalyysimenetelmää käyttäen voitiin nimetä myöskin kolme erilaista ruokavaliotyyliä. Näiden tyylien ja lapsen allergisten sairauksien riskin välillä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. (Erkkola M, Nwaru B, Nevalainen J, ym. Dietary patterns during pregnancy in relation to the risk of allergic outcomes and asthma in the offspring. Käsikirjoitus).
– Äidin raskaudenaikainen vähäinen vihreiden lehtivihannesten, omenahedelmien ja suklaan kulutus on yhteydessä lapsen lisääntyneeseen vinkunan riskiin 5 vuoden iässä. Kyseisiä ravintotekijöitä yhdistää korkea polyfenolipitoisuus. (Erkkola M, Nwaru BI, Kaila M, ym. Risk of asthma and allergic outcomes in the offspring in relation to maternal food consumption during pregnancy: a Finnish birth cohort study. Pediatr Allergy Immunol 2012;23:186-94.)
– Sosiodemografiset tekijät määrittävät naisten ruokavalintoja voimakkaammin ja laajemmin raskauden kuin imetyksen aikana. Vahvimmin ruokavalintoihin ovat raskauden aikana yhteydessä äidin tupakointi, aviosääty ja äidin ikä. Imetyksen aikana ruokavalintoja määrittävät äidin painoindeksi raskauden alussa, äidin tupakointi sekä asuinalueen kaupungistumisaste. (Prasad M, Erkkola M, Kautiainen S, ym. Sociodemographic and lifestyle determinants of dietary choices during pregnancy. Käsikirjoitus).
– Äidin raskaudenaikainen D-vitamiinin saanti ruoasta suojaa syntyvää lasta astmalta ja allergiselta nuhalta. D-vitamiinivalmisteista saatu D-vitamiini ei antanut vastaavaa suojaa. (Erkkola M, Kaila M, Nwaru BI, ym. Maternal vitamin D intake during pregnancy is inversely associated with asthma and allergic rhinitis in 5-year-old children. Clin Exp Allergy 2009;39:875-82.)
– Äidin raskaudenaikainen sitrushedelmien kulutus voi lisätä lapsen allergisen herkistymisen riskiä. D-vitamiinin saanti puolestaan näyttäisi suojaavan herkistymiseltä. (Nwaru BI, Ahonen S, Kaila M, Erkkola M, ym. Maternal diet during pregnancy and allergic sensitization in the offspring by 5 years of age: a prospective cohort study. Pediatr Allergy Immunol 2010;21:29-37.)
– Äidin raskaudenaikaisen ruokavalion rasvahappojen laatu näyttäisi olevan yhteydessä syntyvän lapsen astman ja allergisen nuhan riskiin. Näyttö on kuitenkin osin ristiriitaista ja vaatii tuekseen lisätutkimuksia. (Nwaru BI, Erkkola M, Lumia M, ym. Maternal intake of fatty acids during pregnancy and allergies in the offspring. Br J Nutr 2012;108:720-32. ja Lumia M, Luukkainen P, Tapanainen H, ym. Dietary fatty acid composition during pregnancy and the risk of asthma in the offspring. Pediatr Allergy Immunol 2011;22:827-35.).
– DIPP-tutkimuksen aineistossa äidin raskaudenaikainen antioksidanttien saanti ei ollut yhteyttä lapsen allergisten sairauksien riskiin. (Nwaru B, Erkkola M, Ahonen S, ym. Intake of antioxidants during pregnancy and the risk of allergies and asthma in the offspring. Eur J Clin Nutr 2011;65:937-43.).

Johtopäätökset: Olemme osoittaneet DIPP-tutkimuksen aineistossa, että ravitsemuksella nimenomaan varhaislapsuudessa, mahdollisesti jo sikiöaikana, on merkitystä allergisten tautien kehittymisessä. Raskaudenaikainen ravintoaineiden saanti, erityisesti D-vitamiinin saanti näyttäisi olevan yhteydessä lapsen allergisten sairauksien riskiin. Ruoka-ainetasolla äidin raskaudenaikainen polyfenolipitoisten elintarvikkeiden kulutus näyttäisi suojaavan lasta vinkunan riskiltä. Ravintotietojen liittäminen allergisten sairauksien syntyprosessiin on erittäin haastavaa ja myös käytetyt analyysimenetelmät määrittävät osin tuloksia. Tulevaisuudessa tarvitaan innovatiivisia ratkaisuja reikäisen ja mittausvirheistä kärsivän altisteaineiston hallitsemiseksi yhdessä sekoittavien ja muovaavien tekijöiden kanssa.

Apurahakauden aikana on jatkettu/aloitettu seuraavia tutkimuksia:
1) Millaiset ovat erilaisten ravintorasvojen kulutuksen pitkittäisvaikutukset muistihäiriöille, dementia/AT-riskille ja depressiolle (CAIDE-aineisto).
2) Millainen on kahvin juomisen pitkittäisvaikutus muistihäiriöille, dementia/AT-riskille ja depressiolle (CAIDE-aineisto).
3) Miten CAIDE Dementia Riskimittarin ja Terveellisen Ruokavalioindeksin yhdistelmä ennustaa myöhäisiän dementiaan sairastumisriskiä keski-ikäisessä väestössä (CAIDE-aineisto).
4) Kuinka useat ravitsemustekijät (seurantatutkimustieto) ja ravintolisät (tiedot kliinisistä kokeista) voisivat suojata dementialta/Alzheimerin taudilta/lievältä muistihäiriöltä (MCI)/kognitiiviselta heikentymiseltä myöhäisiässä; yhteenvedon kokoaminen (systemaattinen kirjallisuuskatsaus).
5) Kuinka kahvin juominen keski-iässä on yhteydessä dementiaan liittyviin aivomuutoksiin (kuten valkean aineen muutoksiin ja sisemmän ohimolohkon surkastumiseen) magneettikuvauksessa (MRI) myöhäisiällä (CAIDE-aineisto).

Tutkimustyön tuloksia (CAIDE Risk Score + Healthy Diet –index) on esitelty Kuopio Alzheimer Symposiumissa kesäkuussa 2015: CAIDE Dementia Riskimittarin (mukaanlukien ikä, sukupuoli, koulutus, kohonnut verenpaine, lihavuus, kohonneet kolesteroliarvot, fyysinen aktiivisuus, ja APOE genotyyppi) ja Terveellisen Ruokavalioindeksin (sisältäen usein ravintotekijöitä) yhdistelmä ennustaa myöhäisiän dementiaa hyvin keski-ikäisessä väestössä. Myös muiden tutkimusten osalta on saatu alustavia tuloksia apurahakauden aikana: esim. kohtalainen kahvin juominen keski-iässä näyttäisi liittyvän pienentyneeseen sisemmän ohimolohkoatrofian riskiin 28 vuotta myöhemmin. Analyysejä on jatkettu Juho Vainion Säätiön apurahakauden jälkeen, ja artikkelien kirjoitus on edennyt siten, että vuoden 2017 aikana ainakin kolme artikkelia tullaan julkaisemaan tieteellisesti korkeatasoisissa lehdissä.

Raskaana olevien naisten ja vastasyntyneiden D-vitamiinitilanne oli riittävä, sillä suurimmalla osalla veren 25-hydroksi-D-vitamiini [25(OH)D]-pitoisuus oli vähintään 50 nmol/l. Raskaana olevista naisista 95% käytti D-vitamiinivalmistetta ja keskimääräinen D-vitamiinin saanti ravintovalmisteista oli 16 µg. Raskausajan 25(OH)D-pitoisuutta lisäsivät suurempi D-vitamiinin saanti valmisteista, liikunnallinen aktiivisuus sekä ruokavaliotyyli, johon liittyi säännöllinen D-vitaminoitujen ruokien käyttö. Sitä vastoin, tupakointi ja monisynnyttäneisyys vähensivät 25(OH)D-pitoisuutta raskauden aikana.
Raskausdiabetes oli todettu 11% raskaana olevista naisista. Raskausajan 25(OH)D-pitoisuus ei eronnut raskausdiabetesta sairastavien ja ei-sairastavien välillä. Lisäksi, 25(OH)D-pitoisuus ei ollut yhteydessä gluukosirasituskokeen tuloksiin. Pikkulasten keskimääräinen päivittäinen D-vitamiinin saanti oli 7.5 µg ei-imetetyillä ja 3.8 µg imetetyillä. Pääasialliset D-vitamiinin saantilähteet olivat äidinmaidonkorvike, maito, puuro ja kalaruuat 1-vuotiailla lapsilla.
Korkeampi raskausajan ja pikkulapsen 25(OH)D-pitoisuus oli yhteydessä lapsen hitaampaan kasvuun. Lapset, joiden äideillä oli alkuraskauden 25(OH)D-pitoisuus yli 125 nmol/l, olivat lyhyimmät, kevyimmät ja laihimmat 6 kuukauden iässä. Korkeampi napaveren 25(OH)D-pitoisuus oli yhteydessä vastasyntyneen pienempään päänympärykseen sekä hitaampaan pituuskasvuun 6 kuukauden iässä. Korkeampi napaveren 25(OH)D oli yhteydessä hitaampaan kasvuvauhtiin syntymästä 6 kuukauden ikään saakka, mutta kiihtyneeseen kasvuvauhtiin 6 kuukauden jälkeen 1 vuoden ikään saakka. Lapset, joilla oli korkea 25(OH)D-pitoisuus 1 vuoden iässä (25(OH)D >125 nmol/l) olivat myös kevyimmät ja laihimmat 1 vuoden iässä. Toisaalta, lapset, joilla napaveren 25(OH)D oli alle 50 nmol/l, olivat laihimmat 6 kuukauden iässä.
Yhteenvetona voidaan todeta, että raskaana olevien naisten D-vitamiinitilanne oli riittävä. Samoin myös D-vitamiini-interventiotutkimukseen osallistuneiden pikkulasten D-vitamiinitilanne oli riittävä. Korkea raskausajan ja varhaislapsuuden 25(OH)D-pitoisuus oli yhteydessä lapsen hitaampaan kasvuun. Nämä tulokset voivat viitata käänteiseen U-käyrän muotoiseen yhteyteen D-vitamiinin ja kasvun välillä. Löydöksen kliinistä merkitystä ei tiedetä. Tämän hetkisen tiedon valossa, ei ole syytä tavoitella riittävän 25(OH)D-pitoisuuden ylittäviä pitoisuuksia syömällä suurempia D-vitamiiniannoksia raskauden tai varhaislapsuuden aikana, koska sillä voi olla epäedullisia vaikutuksia lapsen kasvuun.

Raskaudenaikaisella ravitsemuksella on useita tunnettuja vaikutuksia sikiön ja lapsen terveyteen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää äidin raskaudenaikaisen ravitsemuksen ja ravitsemusohjauksen mahdollisuuksia tukea kehittyvän lapsen terveyttä edistävää ravitsemusympäristöä. Tutkimuksessa selvitettiin miten äidin (n=256) ravitsemus vaikuttaa äidin ja lapsen seerumin n-3 rasvahappojen osuuksiin sekä lapsen kehitystestin pisteisiin (Griffiths Mental Development Scale) vuoden iässä. Tutkimuksessa annettiin alkuraskaudesta lähtien ravitsemusohjausta, jossa painotettiin ravitsemuksen rasvan laatua ja kuidun määrää. Lisäksi äidit saivat käyttöönsä ohjausta tukevia ruokatuotteita.

Ravitsemusohjaus lisäsi äitien seerumin fosfolipidien n-3 rasvahappojen osuutta loppuraskaudessa. Lisäksi ravintoindeksillä mitattu suositusten mukainen ruokavalio ja erityisesti kalan käyttö, joko säännöllisesti alkuraskaudesta lähtien tai synnytyksen jälkeen kolmesti viikossa, selittivät äitien ja heidän lastensa suurempaa n-3 rasvahappojen osuutta. Äidin n-3 rasvahappojen saanti ei kuitenkaan liittynyt lapsen kehitystestin pisteisiin vuoden iässä. Ravintoaineista äidin D-vitamiinin saanti ravinnosta ja ravintolisistä korreloi lapsen korkeampiin kehitystestin pisteisiin. Raskaudenaikainen pahoinvointi voi asettaa haasteen riittävälle ravinnonsaannille ja tutkimuksessa todettiinkin, että naiset, joilla oli pahoinvointia saivat ravinnosta vähemmän proteiinia ja enemmän hiilihydraatteja verrattuna naisiin, joilla ei ollut pahoinvointia.

Tulokset osoittavat, että raskaus voi altistaa epätasapainoiselle ravintoaineiden saannille, mikäli äiti kärsii raskauspahoinvoinnista. Raskaana olevien naisten ravitsemusohjaus johtaa suotuisiin muutoksiin äidin ja lapsen rasvahappoaineenvaihdunnassa. Monipuolisen ruokavalion ohella erityisesti riittävä n-3 rasvahappojen ja D-vitamiinin saanti edistävät hyödyllisiä aineenvaihdunnallisia muutoksia ja lapsen kehitystä.

Tämän väitöskirjatutkimuksen päätulos oli, että ravinnon happokuormalla on sekä akuutteja että pidempiaikaisia vaikutuksia veren ja virtsan happoemästasapainoon, ja se voi vaikuttaa myös fyysiseen suorituskykyyn. Elimistön happokuormaa lisääväksi suunniteltu, seitsemän vuorokauden ajan nautittu ruokavalio lisäsi veren happamuutta nuorilla aikuisilla sekä ikääntyvillä, mutta ei lapsilla. Happojen tuottoa lisäävän ruokavalion jälkeen veren pH ja HCO3- -konsentraatio olivat matalampia myös submaksimaalisen liikunnan aikana erityisesti nuorilla ja ikääntyvillä naisilla verrattuna kasvispainotteiseen, happokuormaa pienentävään ruokavalioon. Nuorten naisten maksimaalinen aerobinen kestävyyssuorituskyky heikentyi happokuormaa lisäävän ruokavalion jälkeen. Maksimaalisen kuorman kesto sekä maksimaalinen hapenkulutus, laktaatti ja syke olivat matalampia happokuormaa lisäävän ruokavalion jälkeen verrattuna happokuormaa pienentävään ruokavalioon. Munuaisten toimintakapasiteettia kuvaava GFR oli matalampi vanhemmilla koehenkilöryhmillä nuorempiin verrattuna ja naisilla verrattuna miehiin. Erot munuaisten toimintakapasiteetissa voivat osaltaan selittää sitä, miksi ravinnon happokuorma vaikutti enemmän vanhempiin kuin nuorempiin tutkittaviin ja enemmän naisiin kuin miehiin. Ravinnon happokuorman pienentäminen saattaa olla yksi monista hyvistä syistä huolehtia riittävästä vihannesten ja hedelmien syömisestä.

The European population is undergoing an unprecedented ageing process, which is the consequence of the joint effects of increased life expectancy and reduced mortality. Healthy aging defined as “the process of developing and maintaining the functional ability that enables well-being in older age” has received the attention of researchers. Thus, the preservation of the capacity to live independently and function well in the growing older European population poses an unprecedented public health challenge. It is well known that sarcopenia and frailty are two major geriatric conditions posing a risk that older persons will develop adverse health outcomes such as fractures, metabolic syndrome, loss of independence, institutionalization or mortality.
The aim of this doctoral project was to explore the role of dietary protein in bone mineral density, sarcopenia and frailty in Finnish elderly women. We examined whether a higher protein intake would be associated with preserving bone mass, muscle mass, maintaining good physical function, and lowering the prevalence of sarcopenia and frailty compared with the lower intake. We also explored the association of sources of protein intake, i.e. animal protein and plant protein, with MM, physical function, sarcopenia and frailty. Finally, another aim was also to assess the relationship between a healthy diet as indicated by Baltic Sea diet and Mediterranean dietary patterns with MM, physical function and sarcopenia in Finnish elderly women.
The following conclusions can be deduced from this population study on the association of protein intake and dietary patterns with musculoskeletal health.
1. The findings of this study suggest that different measures of protein intake (g/d and g/kg body weight) were negatively associated with bone mineral density and bone mineral content.
2. It was observed that higher intakes of total and animal protein were associated with the preservation of lean mass. It was also noted that the associations between intakes of total and animal protein with increased lean mass were more apparent among older women who maintained their weight and received vitamin D and calcium supplementation.
3. The results of this cohort study suggest that a higher protein intake might be positively associated with preserving muscle strength and physical function. Thus it is appropriate to focus on the relationship between protein intake with muscle strength and physical function in the older individuals, because this group is rather vulnerable to suffer nutritional deficiencies.
4. This study showed that a higher protein intake and not being obese can be important strategies to prevent the onset of prefrailty and frailty in aging population.
5. A higher concordance to Baltic Sea diet and Mediterranean diets might be beneficial in the prevention of sarcopenia, since women with lower concordance to Baltic Sea diet and Mediterranean diet lost more relative skeletal muscle index and total body lean mass compared to those with better adherence to these diets.

Ruokavalion heikko laatu, riittämätön proteiinin ja muiden suojaravintoaineiden saanti oli yleistä kaiken kuntoisilla ikääntyneillä. Räätälöidyt ravitsemusinterventiot paransivat ikääntyneiden ruokavalion laatua ja ravintoaineiden saantia, elämänlaatua sekä vähensivät kaatumisalttiutta kotona asuvilla muistisairailla.

Väitöskirja / Niina Kaartinen:
Hiilihydraatit suomalaisten aikuisten ruokavaliossa: keskiössä saannin mittaaminen ja yhteydet ruokavalion muihin osatekijöihin ja lihavuuteen
(Carbohydrates in the diet of Finnish adults: Focus on intake assessment and associations with other dietary components and obesity)

Tausta
Ruokavalion hiilihydraatit ja niiden vaikutukset terveyteen ovat edelleen laajan kiinnostuksen kohteena tiedeyhteisössä ja kansalaisten keskuudessa. Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi vuonna 2015 uudet sokerisuositukset, jotka nostivat lisätyn sokerin saannin rajoittamisen entistä vahvemmin kansanterveyden edistämisen agendalle. Lisättyä sokeria suositellaan enintään 10 E% (prosenttia kokonaisenergiasta), mutta 5 E% saannin katsotaan lisäävän terveysetuja. Suositus pohjautuu kuitenkin pääosin hammasterveyttä koskeviin tutkimuksiin. Lisäksi luotettava standardoitu menetelmä koko ruokavaliosta peräisin olevan lisätyn sokerin määrittämiseksi puuttuu. Lihavuus on yksi tärkeimpiä terveyteen liittyviä haasteita tällä vuosisadalla (WHO) ja merkittävä ongelma myös Suomen aikuisväestössä. Ruokavalion hiilihydraattien ja niiden laadullisten ominaisuuksien yhteydestä lihavuuteen tarvitaan lisää tutkimusta. Tähänastisten ristiriitaisten tutkimustulosten tulkintaa vaikeuttavat ruokavalion eri tekijöiden monimutkaiset yhteydet toisiinsa sekä painopisteiltään erilaiset hiilihydraattilähteet väestöissä.

Tavoitteet
Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli tutkia suomalaisten väestöaineistojen avulla lisätyn sokerin yhteyksiä muihin ruokavalion osatekijöihin sekä hiilihydraattien saannin sekä ruokavalion glykeemisen indeksin (GI) ja kuorman (GL) yhteyttä lihavuuteen. Lisäksi tavoitteena oli tutkia ja kehittää hiilihydraattien mittaamiseen liittyviä menetelmiä. Erityisesti tutkittiin frekvenssityyppisen ruoankäyttökyselyn (FFQ) hyvyyttä hiilihydraattien saannin, ruokavalion GI:n ja GL:n mittaamisessa sekä elintarvikkeiden koostumustietokannassa käytössä olevien kontrolloitujen asiasanastojen soveltuvuutta GI-arvojen kuvaamisessa.

Tulokset ja johtopäätökset

Lisätyn sokerin saanti on yhteydessä epäedullisiin ruokavalintoihin (Kaartinen ym. 2017)

Suomalaisten 25-74-vuotiaiden aikuisten (n=4842) ruokavalion sisältämästä sokerista (sakkaroosi ja fruktoosi) noin 40 % tulivat luontaisista lähteistä, kuten hedelmistä, marjoista, kasviksista ja täysmehusta ja loput 60 % oli kotona ja elintarviketeollisuudessa lisättyä. Ruokavaliostaan paljon lisättyä sokeria saavat olivat keskimäärin nuorempia, ja he saivat ruokavaliostaan vähemmän kuitua ja he käyttivät vähemmän hedelmiä, kasviksia, ruista ja kalaa kuin ne, joiden lisätyn sokerin saanti oli vähäisintä. Lisätyn sokerin saanti oli yhteydessä myös suurempaan voin ja voi-kasviöljyseosten käyttöön. Tutkimuksen tulokset tukevat nykyistä suositusta rajoittaa lisätyn sokerin saantia ruokavaliossa ja antavat uutta tietoa lisätyn sokerin saannin yhteyksistä muuhun ruoankäyttöön. Kansanterveyden edistämisen kannalta on tärkeä havainto, että lisätyn sokerin saanti on suurempaa nuorissa ikäpolvissa. Tässä tutkimuksessa esitetty menetelmä lisätyn sokerin saannin määrittämisestä luo pohjan menetelmän jatkokehitykselle.


Hiilihydraattien saanti on yhteydessä pienempään lihavuuden riskiin – seurantatutkimuksia tarvitaan (Kaartinen ym. 2016)

Kolmen poikkileikkausaineiston yhteisanalyysissä (n=12 342, ikä 25-79 vuotta) 23 % tutkittavista luokiteltiin lihavaksi (painoindeksi, BMI vähintään 30 kg/m2). Lihavuuden riski oli 35 % pienempi hiilihydraatin saannin korkeimmassa neljänneksessä verrattuna matalimpaan. Lihavuuden riski pieneni myös sakkaroosin saannin ja ruokavalion GL:n lisääntymisen myötä. Sakkaroosin saannin ja lihavuuden välinen käänteinen yhteys oli voimakkain niillä, jotka söivät paljon hedelmiä. Ruokavalion GI ja kuidun saanti eivät olleet yhteydessä lihavuuteen, kun se arvioitiin painoindeksiin perustuen. Vyötärölihavuuden (miehillä >=102 cm ja naisilla >=88 cm) riski oli kuitenkin 20 % pienempi kuidun saannin korkeimmassa neljänneksessä verrattuna matalimpaan.

On todennäköistä, että lihavat ovat tutkimushetkeen mennessä vähentäneet hiilihydraattien saantiaan tai raportoivat tietoisesti tai tiedostamattaan vähäisen hiilihydraattipitoisten elintarvikkeiden käytön. Ajallisten yhteyksien varmistamiseksi tarvitaankin seuranta-asetelmassa toteutettuja tutkimuksia ja virheraportointia tulee tutkia tarkemmin. Samansuuntaisia tuloksia kuin tässä tutkimuksessa on kuitenkin raportoitu myös kansainvälisessä kirjallisuudessa. Kuidun saannin on havaittu suojaavan lihavuudelta, ja on viitteitä hiilihydraatin lähteen merkityksestä hiilihydraattien ja lihavuuden välisiin yhteyksiin: kuitupitoiset täysjyväviljatuotteet, hedelmät, marjat ja kasvikset ovat lihavuudenkin kannalta hyviä elintarvikevalintoja. Näin ollen hiilihydraattien elintarvikelähteiden entistä parempi huomiointi on tarpeen tulevissa tutkimuksissa.


Suomen aikuisväestön hiilihydraattien saannin mittausmenetelmä validoitiin (Kaartinen ym. 2012)

Epidemiologisessa ravitsemustutkimuksessa käytetyn frekvenssityyppisen ruoankäyttökyselyn (FFQ) hyvyyttä arvioitiin vertaamalla siitä saatuja ruoankäyttö- ja ravintoaineiden saantitietoja vastaaviin tietoihin kuuden päivän ruokapäiväkirjoista (validointitutkimus n=510). Menetelmien vertailussa keskimäärin 73 % suomalaisista aikuisista luokittui samaan tai viereiseen hiilihydraattien saannin viidennekseen. Menetelmien välinen yhtenevyys parani tutkittavien iän vähetessä sekä siirryttäessä matalasta koulutusluokasta korkeampaan, erityisesti naisilla. BMI ei ollut yhteydessä menetelmien väliseen yhtenevyyteen. FFQ mittaa hiilihydraattien suhteellista saantia samantasoisesti kuin kansainvälisissä tutkimuksissa. Suomen aikuisväestön ruoankäytön mittaamiseen kehitetty FFQ on siten toimiva työkalu ravitsemusepidemiologisille tutkimuksille tässä väestössä. Tutkittavien sukupuoli, ikä ja koulutus vaikuttavat tutkittavien kykyyn vastata ruoankäyttökyselyyn. Tämä tulee huomioida kaikissa analyyseissä myös tulevaisuudessa sekä kehitettäessä FFQ-menetelmää edelleen.


Suomalaisille elintarvikkeille on nyt kattavasti GI-arvoja tutkimuskäyttöä varten (Kaartinen ym. 2010)

Tässä väitöskirjatutkimuksessa päivitettiin GI-tietokanta (1340 elintarviketta ja niiden GI-arvot) ja tallennettiin nämä arvot kansalliseen elintarvikkeiden koostumustietokantaan (Fineli) tutkimuskäyttöä varten. Tämän johdosta pystyttiin laskemaan tutkittavien ruokavalion GI ja GL THL:n väestöaineistoihin (DILGOM 2007, FinRavinto 2007, Terveys 2000 ja Helsingin syntymäkohorttia koskeva kliininen aineisto). Fineli-tietokannassa käytössä olevat kansainväliset kontrolloidut asiasanastot soveltuivat kuvamaan elintarvikkeiden GI-arvojen alkuperää ja koostamismenetelmiä. Tämä luo pohjaa eri maiden välisten GI-tietokantojen vertailulle ja elintarvikkeiden koostumustietokantojen dokumentaation kehittämiselle, mikä on keskeistä koostumustietokantojen hallinnoinnissa ja laadunvarmistuksessa.

Kiitämme Juho Vainion säätiötä apurahasta. Tutkimus sujui suunnitellusti. Tutkimuksessa pääosin työskennellyt väitöskirjatutkija Hanna-Maria Matinolli väitteli (TtT) 6/2018 ja siirtyi tohtoritutkijaksi toiseen tutkimusryhmään, mutta muut ryhmän tutkijat ovat jatkaneet tulosten analysointia ja käsikirjoitusten julkaisemista myös muiden rahoitusten turvin.

Jo ennen tätä apurahaa Hanna-Maria Matinolli oli puhdistanut Juho Vainion säätiön aiemman apurahan turvin kerätyn kansainvälisestikin ainutlaatuisen, keskosten ensimmäisen sairaalahoitojakson aikaisen ravitsemuksen, lääkityksen ja kasvun käsittävää Helsingin ”pikku-k”-pikkukeskostutkimuksen aineiston ja kirjoittanut siitä väitöskirjansa ensimmäisen käsikirjoituksen, jossa todettiin pikkukeskosina (1500 g) vuosina 1978-1985 synytneiden syntymän jälkeisen proteiinin saannin ennustavan rasvatonta painoa ~20 vuoden iässä (Matinolli ym. J Nutr 2015). Tämän apurahan aikana hän kirjoitti aineistosta toisen käsikirjoitusken, jossa runsaamman varhaisen proteiinin, rasvan ja energian saannin todettiin ennustavan pienempää rasvattomaan painoon suhteutettua perusaineenvaihduntaa (Matinolli ym. Nutrients 2018). Lisäksi ryhmämme muut tutkijat ovat todenneet, että syntymän jälkeinen ravitsemus ei ennusta sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä ¨20 vuoden iässä (Suikkanen ym. PLoS One 2018) mutta ennustaa kognitiivista suorituskykyä (Sammallahti PLoS One 2017).

Tutkimuksessa on selvitettiin myös hyvin (ennen 34. raskausviikkoa) ja lievästi (34.-<37 raskausviikolla) ennenaikaisena syntyneiden nuorten aikuisten syömishäiriöpiirteitä ja ruokailutottumuksia. Hyvin ennenaikaisesti syntyneillä nuorilla naisilla todettiin olevan vähemmän syömishäiriöihin liittyviä piirteitä kuin täysiaikaisena syntyneillä verrokeilla (Matinolli ym. Int J Eat Disord. 2017). Heillä todettiin toisaalta olevan myös hieman verrokkeja epäterveellisemmät ruokailutottumukset kuten vähäisempi hedelmien ja vihannesten saanti (Matinolli ym. Pediatr Res. 2018).

Olemme julkaisseet tuloksia säätiön aiemmin rahoittamasta ennenaikaisesti ja diabetesraskaudesta syntyneiden aikuistan tutkimuksesta. Diabetesraskaudesta syntyneillä nuorilla aikuisilla on lisääntynyt kehon rasvaprosentti, enemmän insuliiniresistenssiä ja aterogeeninen lipidiprofiili (Kaseva Int J Obesity 2018, JCEM 2019, Nutr Diabetes 2020).

Edellä kuvattujen tulosten tukemana olemme tämän apurahan ulkopuolella laajentaneet em. tutkimuksia a) kansainvälisiin yhteisanalyyseihin johtamassani APIC-yhteistyöverkostossa sekä b) EU-rahoituksella pohjoismaisiin rekisteritutkimuksiin. APIC-tuloksiiin kuuluu 0.8 SD heikompi hengityksen sekuntikapasiteetti pikkukeskosina syntyneillä aikuisilla (11 kohorttia; Doyle Lancet Resp Med 2019) ja heikompi käden puristusvoima (Kajantie käsikirjoitus). Rekisteritutkimuksessa keskosina syntyneillä aikuisilla on suurempi riski kuolla kardiometabolisiin ja keuhkosairauksiin, yhtenevästi neljässä Pohjoismaassa (Brown käsikirjoitus).

Tutkiaksemme keskosina syntyneiden terveyttä ja testataksemme Suomessa toteamiamme löydöksiä matalan tulotason maissa olemme käynnistäneet Bangladeshissa ja Malawissa yhteistyöhankkeet perusteellisesti tutkituissa nuorten ja nuorten aikuisten seurantatutkimuksissa, joista on tiedossa luotettava raskauden kesto. Näihin tutkimuksiin tulemme hakemaan uutta rahoitusta.

Useat epäterveelliset elintavat on yhdistetty lisääntyneisiin sairauspoissaoloihin ja niiden kustannuksiin. Ruokavalio ja liikunta ovat elintapatekijöitä, joita edistämällä voidaan mahdollisesti vähentää työnantajalle aiheutuvia kustannuksia. Tässä tutkimuksessa selvitettiin työntekijöiden ruokavaliossa ja vapaa-ajan liikunnassa tapahtuvien muutosten yhteyksiä työnantajalle aiheutuviin suoriin kustannuksiin lyhytkestoisista (<10 työpäivää) sairauspoissaoloista. Lisäksi tutkittiin modifioiko lihavuus näiden elintapojen ja sairauspoissaolojen kustannusten välisiä yhteyksiä.

Aineistona käytettiin Helsinki Health Studyn (HHS) kyselyaineistoja vaiheista 1 (2000–2002) ja 2 (2007) sekä linkattuja tietoja työnantajien sairauspoissaolorekistereistä. HHS on kohorttitutkimus, joka koostuu alun perin 40–60-vuotiaista Helsingin kaupungin työntekijöistä (n=8960, vastausprosentti 67). Ruokavaliotottumuksia kysyttiin lyhyellä ruuankäyttökyselyllä. Hedelmien ja kasvisten kulutusta käytettiin indikoimaan ruokavalion terveellisyyttä. Tutkittavat jaettiin kolmeen luokkaan: ei hedelmiä eikä kasviksia päivittäin käyttävät, joko hedelmiä tai kasviksia päivittäin käyttävät ja sekä hedelmiä että kasviksia päivittäin käyttävät. Viikoittaista vapaa-ajan liikuntaa mitattiin kysymällä vapaa-ajan liikunnan intensiteettiä ja määrää, ja näiden pohjalta laskettiin viikoittaiset MET-tunnit. Tutkittavat jaettiin kolmeen luokkaan: vähän liikkuvat (<14 MET-tuntia), kohtuullisen aktiiviset (≥14 MET-tuntia sisältäen kohtuullisen rasittavaa liikuntaa) ja aktiiviset (≥14 MET-tuntia sisältäen rasittavaa liikuntaa). Tiedot työntekijän lyhytkestoisista sairauspoissaoloista ja palkoista vuosilta 2008–2012 saatiin työnantajien rekistereistä. Ruokavaliossa ja vapaa-ajan liikunnassa tapahtuvien muutosten (vaiheiden 1 ja 2 välillä) yhteyksiä sairauspoissaolokustannuksiin analysoitiin kaksiosaisella mallilla. Analyyseissä otettiin huomioon sekoittavina tekijöinä tutkittavien ikä, sukupuoli, siviilisääty, ammattiasema, työn fyysinen rasittavuus, työssäolovuodet, aikaisemmat sairaspoissaolot, humalahakuinen juominen, tupakointi, sekä unen määrä. Tutkittavien painoindeksiä tarkasteltiin mahdollisena ruokavalion, liikunnan ja sairaspoissaolojen kustannusten välistä yhteyttä modifioivana tekijänä.

Työntekijät, jotka lisäsivät hedelmien ja kasvisten käyttöä ei-päivittäisestä päivittäiseen ja pysyivät fyysisesti aktiivisina, toivat työnantajalle 620€ (95% CI 1194€, -47€) pienemmät kustannukset kuin ne, jotka eivät käyttäneet hedelmiä ja kasviksia päivittäin ja pysyivät inaktiivisina (ka. kustannukset 3479€) 5-vuotisen seurannan ajan. Ruokavaliomuutokset yksinään eivät olleet tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä kustannuksiin, vaikkakin hedelmiä ja/tai kasviksia enenevissä määrin tai jatkuvasti runsaammin käyttävillä oli yleisesti pienemmät kustannukset. Suurimmat kustannukset työnantajalle toivat työntekijät, jotka vähensivät hedelmien ja kasvisten kulutusta päivittäisestä ei-päivittäiseen. Vapaa-ajan liikunnan osalta taas työntekijät, jotka pysyivät fyysisesti aktiivisina (-546€, 95% CI -955€, -137€) tai lisäsivät fyysistä aktiivisuuttaan kohtuullisesta aktiiviseen (-542€, 95% CI -1005€, -78€), toivat työnantajalle 19% vähemmän kustannuksia kuin ne, jotka pysyivät inaktiivisina seurannan ajan. Suurimmat kustannukset työnantajalle toivat työntekijät, jotka olivat inaktiivisia joko seurannan alussa, lopussa tai koko seurannan ajan. Tutkittavan painoindeksin huomioiminen ei muuttanut tuloksia.

Edistämällä työntekijöiden ruokavaliota ja vapaa-ajan liikuntaa voidaan vähentää työnantajalle aiheutuvia suoria sairauspoissaolokustannuksia. Vaikka ruokavalio ei ollut tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä sairauspoissaolokustannuksiin, voi ruokavalion parantaminen edesauttaa vapaa-ajan liikunnan suotuisia yhteyksiä sairauspoissaolokustannuksiin. Myös muut ruokavalion ja vapaa-ajan liikunnan edistämisestä aiheutuvat suorat ja epäsuorat kustannussäästöt tulisi huomioida, kun arvioidaan näiden elintapamuutosten vaikutuksia työantajan kokonaiskustannuksiin.

LILA-tutkimuksen tutkimuspopulaatio (n=766) oli edustava joukko 2-6-vuotiaista suomalaisista lapsista. Lapset rekrytoitiin valtakunnallisesti neuvoloista siten, että kahdeksantoista sairaanhoitopiiriä Suomen kahdestakymmenestä sairaanhoitopiiristä oli edustettuna. Tutkimustulosten mukaan vain 14 prosentilla alle kouluikäisistä lapsista oli hyvä, 55 prosentilla kohtalainen ja 31 prosentilla huono ruokavalion ravitsemuksellinen laatu. Kun ravinnon laatua tarkasteltiin ruoka-ainetasolla, vain 1 prosentti lapsista söi kasviksia, hedelmiä ja marjoja ravitsemussuositusten mukaisesti viisi annosta päivässä. Lisäksi vain 41 prosenttia lapsista käytti rasvatonta maitoa ja 38 prosenttia lapsista käytti kasvirasvapohjaista levitettä leivän päällä ravitsemussuositusten mukaisesti. Lapsen paino ei ollut yhteydessä ravinnonlaatuun, mutta ikä ja vanhempien koulutus sen sijaan olivat: kaksivuotiailla lapsilla ja korkeasti koulutettujen vanhempien lapsilla oli parempi ruokavalion ravitsemuksellinen laatu verrattuna muihin lapsiin. Lisäksi lapsilla, joiden vanhemmat arvioivat itse syövänsä terveellisesti, ruokavalion ravitsemuksellinen laatu oli todennäköisemmin parempi. Tutkimuksen mukaan suomalaisten leikki-ikäisten lasten ruokavalion ravitsemuksellisessa laadussa on parantamisen varaa ja tarvitaan entistä tehokkaampia tapoja tukea lasten terveyttä edistävän ruokavalion toteutumista. Erityisesti kouluikää lähestyvät lapset ja ne, joiden vanhemmilla on matala koulutus ja epäterveelliset ruokailutottumukset, tulisi ottaa huomioon tärkeänä kohderyhmänä elintapaohjauksessa.

AKORA-tutkimuksessa kehitettiin alakouluikäisten lasten ravinnonlaatua mittaava indeksi. Tutkimukseen osallistui 266 lasta perheineen Turun ja Kuopion alueilta. Statististen menetelmien avulla tunnistettiin 15 ruoankäyttöön liittyvää kysymystä, jotka parhaiten mittasivat lapsen ravinnon laatua. Pisteytyksen perusteella ravinnonlaatu voidaan jakaa kahteen kategoriaan: hyvä ja heikko ravinnonlaatu. Lapsista puolet kuului hyvään ravinnonlaadun ryhmään. Kun ravinnonsaantia tarkasteltiin hyvän ja heikon ravinnonlaadun ryhmiin jaettujen lasten välillä, todettiin, että hyvän ravinnonlaadun ryhmään kuuluvilla lapsilla oli vähäisempi sokerin, kokonaisrasvan, tyydyttyneiden rasvojen sekä kolesterolin saanti sekä suurempi proteiinin ja ravintokuidun, sekä useiden vitamiinien ja kivennäisaineiden, kuten D- ja C-vitamiinien sekä kalsiumin, raudan ja magnesiumin saanti verrattuna lapsiin heikon ravinnonlaadun ryhmässä. Alemmilla luokilla olevilla lapsilla (1- ja 2-luokkalaiset) ravinnonlaatu oli todennäköisemmin hyvä verrattuna korkeammilla luokilla oleviin lapsiin (5- ja 6-luokkalaiset). Tutkimuksessa kehitetty lyhytmenetelmä on validi ja varteenotettava työkalu alakouluikäisen lapsen ravinnon laadun mittaamiseen. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi ravitsemustutkimuksessa ja kouluterveydenhuollossa tunnistamaan ne lapset, joilla on heikko ravinnonlaatu ja siten erityisen suuri tarve ravitsemusohjaukselle.

Väitöskirjassa tutkittiin myös raskaana olevien naisten (n=1038) terveyssovelluksen käyttöä ja siihen liittyviä tekijöitä. Lisäksi tutkittiin terveyssovelluksen käyttöasteen sekä pilotti-interventiossa sovelluksessa annettavan terveyteen liittyvän asiantuntijatiedon vaikutusta elintapatekijöiden (raskaudenaikainen painonnousu, ravinnonlaatu, fyysinen aktiivisuus) muutokseen raskauden kuluessa. Tämän osatyön tulosten raportointi on meneillään.

Väitöskirjatyössä havaittiin terveellisen pohjoismaisen ruokavalion olevan yhteydessä parempaan kognitiiviseen toimintakykyyn neljän vuoden seurannan aikana. Lisäksi väitöstutkimus osoitti, että suomalaisten ravitsemussuositusten mukainen ruokavalio oli yhteydessä pienempään metabolisen oireyhtymän riskiin. Runsas marjojen, kalan sekä palkokasvien ja pähkinöiden käyttö pienensi metabolisen oireyhtymän riskiä erityisesti miehillä ja runsas makkaran käyttö lisäsi riskiä naisilla. Ruokavalion ohella hyvä kestävyyskunto pienensi metabolisen oireyhtymän riskiä. Keskeinen havainto oli, että metabolisen oireyhtymän riski oli pienin henkilöillä, jotka kuuluivat parhaaseen kestävyyskunnon kolmannekseen ja saavuttivat 3–4 ravitsemustavoitetta neljästä suositellusta. Korkein riski oli puolestaan niillä, joiden kestävyyskunto oli heikko ja jotka eivät saavuttaneet yhtään neljästä ravitsemustavoitteesta.

Tulokset tukevat suositusten mukaisen ruokavalion ja hyvän fyysisen suorituskyvyn merkitystä metabolisen oireyhtymän hallinnassa ja kognitiivisen toimintakyvyn ylläpitämisessä keski-ikäisillä ja ikääntyneillä henkilöillä.

Osatyön #1 mukaan kaikki tutkittavamme ovat lihoneet kymmenen vuoden seurantajakson aikana keskimäärin 2 painoindeksiyksikköä (n. 6 kg). Naisista lihovat eniten lähtötilanteessa hoikimmat, jotka myös halusivat lihoa; miehillä lähtötilanteen ihannepaino ei ennusta tulevaa painokehitystä. Osatyön #2 mukaan onnistunutta painonhallintaa pitkällä aikavälillä ilman edeltävää laihduttamista tukevat tekijät osoittautuivat sukupuolispesifeiksi. Naisten painonhallintaan vaikuttavat elämäntavat sekä lapsien saaminen. Miehillä merkitseviksi tekijöiksi nousivat perinnölliset tekijät, kuten lähtöpaino sekä koulutus. Tähän mennessä väitöskirja-tutkimustani nuorten aikuisten painonmuutokseen vaikuttavat tekijät ovat osoittautuneet erilaisiksi naisilla ja miehillä.

Tuoreen määritelmän mukaisesti ihanteellista sydänterveyttä kuvastavat normaalipaino, tupakoimattomuus, riittävä liikunta, terveellinen ruokavalio sekä suositusten mukaiset verenpaineen, kolesterolin ja verensokerin tasot. Tässä väitöstutkimuksessa osoitettiin, että nuorilla aikuisilla ihanteellisen sydänterveyden, jossa kaikki osatekijät toteutuivat, esiintyvyys oli vain 1 %. Tutkituista lapsista ihanteelliseen sydänterveyteen ei yltänyt kukaan. Vanhempien tupakoimattomuus ja perheen korkeampi sosioekonominen asema lapsuudessa ennustivat itsenäisesti parempaa sydänterveyttä aikuisena. Sydänterveyden osatekijöiden lukumäärä lapsena ja aikuisena oli yhteydessä valtimoiden terveyteen aikuisiällä. Mitä enemmän ihanteellisia sydänterveyden osatekijöitä yksilöllä oli, sitä ohutseinäisemmät ja joustavammat olivat kaulavaltimot ja sitä pienempi oli sepelvaltimoiden kalkkeuman riski. Niillä tutkittavilla, jotka paransivat sydänterveyttään lapsuudesta aikuisuuteen, valtimokovettumataudin varhaismuutosten riski pieneni samalle tasolle kuin niillä, joilla oli koko ajan hyvä sydänterveys.

Johtopäätökset: Ihanteellisen sydänterveyden määritelmä ei täyty lapsilla ja nuorilla aikuisilla. Sydänterveyden edistämiseen tähtääviä interventioita tulisi kohdentaa matalamman sosioekonomisen aseman perheisiin sekä perheisiin, joissa vanhemmat tupakoivat. Suurempi ihanteellisen sydänterveyden osatekijöiden lukumäärä ja sydänterveyden parantaminen lapsuudesta aikuisuuteen olivat yhteydessä alhaisempaan varhaisten valtimomuutosten riskiin.

Tutkimuksen tavoitteena on toteuttaa kliininen interventiotutkimus raskaana olevilla naisilla ja edistää sekä äidin että lapsen aineenvaihdunnallista ja kliinistä terveyttä. Ensimmäisessä vaiheessa selvitetään erityisesti intervention vaikutusta raskausdiabeteksen ilmaantumiseen sekä selvitetään taustalla olevia aineenvaihdunnallisia mekanismeja.

Tavoitteiden toteutuminen
Tutkimuksen kliininen vaihe on meneillään ja tutkimusaineisto valmistuu raskauden osalta vuonna 2017. Tutkimuksessa on kerätty mittava aineisto kattaen tausta- ja kliiniset tiedot, ravinnon saanti, kehon koostumus sekä biologisia näytteitä. Tutkimuksessa toistaiseksi kerättyä kliinistä aineistoa on hyödynnetty kolmessa artikkelissa, joista yksi on julkaistu (Mokkala ym. 2016) ja kaksi on arvioitavana (Röytiö ym. ja Mokkala ym.). Näissä raporteissa olemme analysoineet kliinisen tutkimuksen lähtötilanteesta (baseline ennen interventiota) mm. tutkittavien ravinnon saannin, kehon koostumuksen, ulosteen mikrobiston koostumuksen ja verinäytteistä tulehdustekijöitä, metabolomiikkaa ja suolen läpäisevyyttä kuvastavia mittareita.
Julkaistun artikkelin mukaan (Mokkala ym. 2016) ravinnon tietyillä komponenteilla, erityisesti n-3 rasvahapoilla ja ulosteen mikrobiston koostumuksella on vaikutusta suoliston läpäisevyyteen raskaana olevilla ylipainoisilla naisilla. Tämä tulos viittaa siihen, että tutkimuksessa olevalla interventiolla voidaan todennäköisesti muokata ravintoa ja suoliston mikrobistoa ja siten vaikuttaa hyödyllisesti suoliston läpäisevyyteen.
Tuloksia on esitetty suullisena ja posteriesityksenä 12th FENS European Nutrition Conference –kongressissa lokakuussa 2015 sekä Euroopan diabetestutkijoiden (EASD) 52. vuosikokouksessa Munchenissä, 12.-16. syyskuuta 2016 ja Beneficial Microbes –kokouksessa, Amsterdamissa 10.-12. lokakuuta 2016.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ravitsemuksen aiheuttamia muutoksia lipidiaineenvaihdunnassa soveltaen perinteisten mittausten lisäksi metabolomiikan ja lipidomiikan tutkimusmenetelmiä. Tutkimuskokonaisuuteen sisältyi kolme ravitsemusinterventiota, joiden avulla selvitettiin mm. kalan, n-3 sarjan rasvahappojen, täysjyväviljan ja terveellisen Pohjoismaisen ruokavalion vaikutuksia henkilöillä, joilla oli metabolisen oireyhtymän piirteitä. Juho Vainion säätiön apuraha on osaltaan ollut mahdollistamassa tutkimuskokonaisuuden toteutumista erityisesti AlfaKala –intervention osalta, jonka tuloksiin tässä raportissani keskityn. AlfaKala-tutkimuksessa selvitimme rasvaisen kalan, vähärasvaisen kalan ja runsaasti omega-3 sarjan rasvahappoa sisältävän kasviöljyn (camelinaöljy) vaikutusta glukoosi- ja lipidiaineenvaihduntaan. Interventioon osallistui 79 tutkittavaa, joilla oli heikentynyt sokeriaineenvaihdunta. Interventio toteutettiin vuosien 2013-2014 aikana. Seerumin lipidien rasvahappokoostumuksen ja ruokapäiväkirjojen perusteella tutkittavat noudattivat tutkimusruokavalioita hyvin. Tutkimuksen ensimmäisten tulosten mukaan merkittävimmät muutokset nähdään kasviöljyryhmässä, jossa kokonaiskolesteroli, LDL-kolesteroli, LDL/HDL suhde sekä ApoB/Apo A1 suhde laskivat tilastollisesti merkitsevästi. Mononukleaarisolujen geenien ilmentymistä tarkasteltaessa muutoksia havaittiin sekä kasviöljy että vähärasvaisen kalan ryhmissä, joissa tiettyjen inflammaatioon liittyvän geenien ilmentyminen väheni. Seerumista mitattujen inflammaatiomarkkereiden pitoisuuksissa ei sen sijaan havaittu muutoksia 12 viikkoa kestäneen intervention aikana.

Väitöskirjatutkimuksessa tutkittiin keski-iän glukoosiaineenvaihdunnan ja elintapojen yhteyttä myöhemmän iän kognitioon diabeteksen ehkäisytutkimuksessa (osatyöt II ja II), sekä tarkasteltiin ruokavaliomuutosten roolia kognition heikentymisen ehkäisyssä ikääntyneillä osana monimuotoista elintapaohjelmaa (osatyöt III ja IV).

Diabeteksen ehkäisytutkimuksen (DPS) osallistujat, joiden glukoosiaineenvaihdunta pysyi normaalina keski-iässä toteutetun interventiojakson ajan, suoriutuivat paremmin visuomotorista nopeutta mittaavassa testissä 8 vuotta myöhemmin. Diabeteksen kehittyminen 13 vuoden aikana ei ollut yhteydessä kognitioon. Matalampi rasvan ja erityisesti tyydyttyneen rasvan saanti koko 13 vuoden tarkastelujakson aikana ennusti parempaa kognitiota, kuten myös pienempi painoindeksi ja vyötärönympärys. Kuitenkin painonlasku kognitiotutkimusta edeltävinä vuosina liittyi heikompaan suoriutumiseen. Ikääntyneillä toteutetussa FINGER -tutkimuksessa kaksivuotinen ruokavalioneuvonta paransi ruokavalion laatua interventioryhmässä. Monien vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti laski vertailuryhmässä, mutta pysyi ennallaan interventioryhmässä. Ruokavalion parempi laatu lähtötilanteessa ennusti kognition paranemista kahden vuoden aikana, riippumatta siitä kuuluiko tutkittava interventio- vai vertailuryhmään. Ruokavalion muutokset kahden vuoden aikana olivat erityisesti interventioryhmässä positiivisessa yhteydessä toiminnanohjauksen muutoksiin, mutta eivät muihin kognition osa-alueisiin.

Yhteenvetona voidaan todeta, että hyvä glukoosiaineenvaihdunnan säätely ja terveellinen ruokavalio keski-iässä voivat suojata kognitiiviselta heikentymiseltä, vaikka heikentynyt glukoosinsieto olisi jo todettu.
Terveellisten elintapojen ylläpitäminen on riskiryhmissä tärkeää myös kognition kannalta. Painonlaskun yhteys heikompaan kognitiiviseen suoriutumiseen voi selittyä alkavaan muistisairauteen liittyvällä painon putoamisella. Ikääntyneillä ravitsemussuosituksiin perustuva ruokavalioneuvonta on tehokasta ruokavalion laadun heikentymisen ehkäisyssä ja saattaa siten auttaa myös kognitiivisen heikentymisen ehkäisyssä. Kuitenkin alkutilanteen terveellinen ruokavalio vaikuttaa kognition muutokseen enemmän kuin ruokavalion muutokset kahden vuoden aikana, mikä korostaa pitkän aikavälin ruokavalintojen tärkeyttä aivoterveyden ylläpitämisessä. Ruokavaliomuutosten yhteys toiminnanohjauksen muutoksiin viittaa siihen, että myös korkeammassa iässä tehdyt muutokset voivat ehkäistä kognition heikentymistä. Nämä tulokset tukevat ajatusta siitä, että ruokavaliolla on tärkeä rooli kognitiivisten toimintojen ylläpitämisessä eri ikävaiheissa.

Jo julkaistuista osatöistä on saatu seuraavanlaisia tuloksia:

Osatyö 1:
Äidin ylipaino ennen raskautta lisää riskiä sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin ja lapsen suurempaan syntymäpainoon sekä suurempaan painonnousuun ensimmäisen 13 kk aikana.

Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia vaikuttaako äidin ylipaino, raskaudenaikainen sokeriaineenvaihdunta ja elämäntavat raskauden kulkuun ja/tai syntyvän lapsen kasvuun. Tutkimukseen osallistui Hyvän kasvun avaimet – tutkimuksen osatutkimukseen Lasten ylipainon varhaiset riskitekijät kuuluvia ennen raskautta ylipainoisia (n=82) ja normaalipainoisia (n=67) äitejä, jotka kävivät sokerirasituskokeessa raskausviikoilla 26 – 28.

Ylipainoisten äitien veren sokeriarvot (0, 1 ja 2 h) olivat korkeammat kuin normaalipainoisilla äideillä. Myös insuliiniarvot olivat korkeammat ylipainoisilla äideillä alkutilanteessa (0 h), mutta ei 1 ja 2 h kohdalla. Lisäksi ylipainoisilla äideillä havaittiin korkeampi insuliiniresistanssi ja matalampi insuliinisensitiivisyys kuin normaalipainoisilla äideillä. Ylipainoisten äitien lapset olivat syntyessään 273 g ja 13 kk iässä 700 g painavampia kuin normaalipainoisten äitien lapset. Normaalipainoiset äidit noudattivat paremmin ravitsemussuosituksia, mutta fyysisessä aktiivisuudessa ei havaittu eroja verrattuna ylipainoisiin äiteihin.

Tämän tutkimuksen perusteella äidin ylipaino ennen raskautta lisää riskiä sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin raskausaikana. Lisäksi havaittiin, että äidin ylipaino lisää riskiä myös lapsen suurempaan syntymäpainoon sekä suurempaan painonnousuun ensimmäisen 13 kk aikana.
Viite: Mäkelä J, Lagström H, Kaljonen A, Simell O, Niinikoski H. Hyperglycemia and lower diet quality in pregnant overweight women and increased infant size at birth and at 13 months of age -STEPS Study. Early Hum Dev 2013 Jun;89(6):439-44. doi: 10.1016/j.earlhumdev.2013.01.007. Epub 2013 Feb 1.

Osatyö 2:
Äidin paino ennen raskautta on yhteydessä rintamaidon laatuun

Tutkimuksessa oli mukana yhteensä sata äitiä, joista puolet oli normaali- ja puolet ylipainoisia ennen raskautta. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia, onko ylipainoisten ja normaalipainoiseten äitien rintamaidon rasvahappokoostumuksessa eroja ja onko näillä mahdollisilla eroilla vaikutusta lapsen varhaiseen kasvuun. Tutkimus on osa Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen Hyvän kasvun avaimet –tutkimushanketta, jossa on kaikkiaan mukana noin 1800 perhettä.

Äitien raskausajan ruokatottumuksia selvitettiin 30. raskausviikolla. Rintamaitonäyte kerättiin äideiltä lapsen ollessa 3 kuukauden ikäinen ja samalla selvitettiin uudestaan äitien ruokatottumuksia. Normaalipainoisten äitien ruokavaliossa oli raskausaikana enemmän kasviksia, hedelmiä, marjoja ja täysjyväviljaa ja he käyttivät yleisemmin pehmeitä kasvirasvoja ja kalaa.
Tutkimuksessa havaittiin, että normaalipainoisten ja ylipainoisten äitien rintamaidon rasvahappokoostumuksessa on eroja. Ylipainoisten äitien rintamaidossa on enemmän tyydyttyneitä rasvahappoja ja vähemmän terveydelle välttämättömiä omega-3-rasvahappoja. Rintamaidon koostumukseen vaikuttavat sekä pitkäaikainen että tämän hetkinen ruokavalio. Äitien imetysajan ruokavaliossa ei ollut eroja, mutta normaalipainoiset äidit söivät raskausaikana terveellisemmin kuin ylipainoiset.

Vaikka rintamaidon rasvahappokoostumus vaihteli äidin painon ja ruokavalion mukaan, sillä oli vain heikkoja yhteyksiä kasvuun ensimmäisen 13 kk aikana ja kun yhteydet suhteutettiin imetyksen kestoon, eroja ei enää löytynyt. Lisäksi havaittiin, että ylipainoiset äidit imettivät lastaan keskimäärin 1,5 kuukautta lyhyemmän aikaa kuin normaalipainoiset äidit. Raskausajan paino vaikuttaakin sekä äidin että vauvan terveyden kannalta moneen asiaan, muun muassa raskauden ja synnytyksen normaaliin sujumiseen. Painonhallintaan tulisikin kiinnittää huomiota hedelmällisessä iässä olevilla naisilla ja raskauden suunnitteluvaihe saattaa olla otollinen vaihe terveysvalistukselle.

Tutkimus on osa laajempaa DPS-tutkimuskokonaisuutta (Diabetes Prevention Study DPS 1993-2018, jatkuen edelleen). Juho Vainion Säätiön v. 2012 myöntämän apurahan turvin olemme pystyneet täydentämään tutkimustietokannan ja analysoimaan erityisesti painonhallinnan ja laihduttamisen/laihtumisen vaikutuksia myöhempään terveyteen. Keskeisimpiä tuloksia näistä analyyseista ovat seuraavat:
1) DPS-tutkimuksen interventioryhmän jäsenet laihtuivat keskimäärin 5% lähtöpainostaa ensimmäisen vuoden kohdalla, vastaava keskimmäräinen painonalenema oli 1%. Seurannan aikana paino vähitellen kohosi molemmissa ryhmissä. Keskimäärin 13 vuotta lähtötilanteen jälkeen entiset interventioryhmän jäsenet olivat edelleen noin 1% lähtöpainonsa alapuolella, kun taas vertailuryhmän jäsenet olivat lihoneet yli lähtötilanteen. Painonmuutos tai diabetesriskin alenema eivät olleet yhteydessä siihen, miten pitkään henkilö osallistui interventioon: 1-4 vuotta kestänyt interventio oli yhtä tehokas kuin 5-6 vuotta kestänyt. Tämän voidaan tulkita tarkoittavan sitä, elintapamuutoksen tuen ei tarvitse kestää loputtomiin, vaan jo vuoden intensiivisellä ja ammatitaitoisella ohjauksella voidaan saada aikaan muutoksia, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen.
2) Laihtuminen vähintään 5 % lähtötilanteen painosta sekä laihdutustuloksen pysyvyys kolmen vuoden ajan on tyypin 2 diabeteksen riskin alenemisen tärkein selittäjä. Painonmuutos on sitä todennäköisempi, mitä paremmin henkilö noudattaa suositusten mukaisia ruokavalio- ja liikuntatottumuksia. Tämä havaittiin, kun yhdistettiin DPS-tutkimuksen tulokset ja kaksi DPS-mallia toteuttanutta eurooppalaista interventiotutkimusta, joissa oli mukana yhteensä 740 osallistujaa
3) DPS-tutkimuksen aineistossa jo pelkkä tutkimukseen osallistuminen oli yhteydessä depressio-oireiden vähentymiseen riippumatta siitä, kuuluiko henkilö interventio- vai vertailuryhmään. Toisaalta, laihdutuksen onnistuminen oli selkeästi yhteydessä mielialan kohentumiseen
4) Painolla ja painonmuutoksella havaittiin olevan mielenkiintoinen yhteys muistihäiriöiden kehittymisen kannalta. Lähtötilanteen korkeampi painoindeksi ja vyötärönympärys olivat yhteydessä muistitoimintojen heikentymiseen 13 vuoden seurannan aikana. Laihtuminen elintapainterventiojakson aikana oli yhteydessä parempaan muistitoimintojen tasoon verrattuna niihin, jotka eivät laihtuneet, mutta vain siinä tapauksessa, että henkilö ei laihtunut lisää seurannan aikana. Tämän voi tulkita tarkoittavan sitä, että tahallinen laihtuminen (=elintapojen muuttaminen suositusten mukaisesti niin että paino putoaa) on hyödyllistä muistitoiminnoille, mutta tahaton laihtuminen, joka usein on pikemminkin merkki muistitoimintojen heikentymisestä, ei ole toivottavaa.
5) DPS-tutkimus yksinään on liian pieni ja osallistujajoukko liian homogeeninen monien kliinisten tekijöiden ja erityisesti geneettisten tekijöiden merkityksen tutkimiseen painonhallinnan ja laihdutuksen onnistumisessa. Siksi olemme olleet mukana useammassa kansainvälisessä kohortissa. Yksi tärkeä tutkimuslöydös on, että FTO-geeni, jonka ajatellaan olevan yksi kehon painon säätelyyn osallistuvista geeneistä, ei ole yhteydessä laihdutuksen onnistumiseen. Johtopäätös tästä on, että henkilö voi onnistua laihtumisessa geneettisestä taipumuksesta huolimatta, jos hän saa asianmukaista tukea ja elintapaohjausta.
6) DPS-tutkimuksen pitkäaikaisseuranta-aineiston perusteella voidaan estimoida, että 1% painonlasku ensimmäisen vuoden aikana pienensi diabetesinsidenssiä keskimäärin 7% koko seurannan aikana. Painonmuutos intervention aikana on luotettava ennustaja diabetesriskin alenemiselle.

Lehmänmaitoallergisten lasten seerumin rasvahappoprofiilit erosivat samanikäisistä ikätovereista ja välttämisruokavalio lisäsi näitä eroja entisestään. Korkeampi seerumin eikosapentaeenihapon osuus vähensi riskiä sairastua lapsuusiän astmaan, etenkin ei-atooppiseen astmaan. Korkeampi linolihapon ja n-6 monityydyttymättömien rasvahappojen osuus lisäsi riskiä sairastua atooppiseen astmaan.

Lehmänmaitoallergia johti merkittäviin ruokavaliorajoituksiin aina 4 vuoden ikään saakka. Korkeampi lehmänmaitotuotteiden käyttö lapsuusiässä oli käänteisessä yhteydessä atooppiseen eli IgE positiiviseen astmaan. Korkeampi rintamaidon ja kauran käyttö vähensi riskiä ei-atooppiseen eli IgE negatiiviseen astmaan. Varhainen kalan aloitus oli käänteisessä yhteydessä lapsuusiän astmariskiin.

We created a diet quality score (DQS) for Finnish and Westernized population according to the Finnish and Nordic Nutritional guidelines. We tested its associations with obesity measures, eating styles and nutrient intakes. Our main findings demonstrated that a higher DQS was associated with lower body mass index (BMI) and waist circumference (WC) and with a lower risk of being overweight and abdominal obese during young adulthood. A higher DQS was associated with healthier eating styles (i.e, eating breakfast everyday, don’t snack, don’t munch in the evening, emotional and external eating) and healthier nutrient intakes. The publication is currently under review in the Journal Nutrients and also an abstract from this study was accepted in Proceedings of the Nutrition Society journal and it will be presented as a poster in the next European Nutrition conference (FENS), which will be held in Dublin in October.

Also, I finished the analyses of my second article on the association of eating behavior patterns with obesity measures and I am currently writing the manuscript. We found that eating behavior patterns such as controlled eating and healthy and regular eating mediate the association between a polygenic risk score (PRS) for BMI, which includes more than 1.1 million of single nucleotide polymorphisms (SNPs), and obesity measures (BMI and WC), participants with a lower PRS for BMI tend to have more control on their eating (β=-0.15, p<0.001) and controlled eating was associated to lower BMI (β=-0.39, p<0.001) and lower WC (β=-0.32, p<0.001). We calculated heritability estimates for eating behavior patterns, and we found that healthy and regular eating, accounted for 48% of the total phenotypic variation. Finally, we found that eating behavior patterns were inversely correlated with obesity measures, significantly.

This study examined in the prospective STRIP cohort the association of several conventional cardiometabolic risk markers and systemic metabolites with common carotid artery IMT and abdominal aortic IMT measured repeatedly at the age of 11, 13, 15, 17, and 19 years
This study showed that BMI, waist circumference, and systolic blood pressure were associated with common carotid artery and aortic IMT between ages 11 and 19 years. Additionally, diastolic blood pressure, total cholesterol, triglycerides, apo-B, non-HDL-cholesterol, insulin, HOMA-IR, crp, GP and VLDL particle size were directly associated with aortic IMT. Albumine associated with higher carotid IMT.
Participants with higher arterial IMT had higher BMI and higher blood pressure measured from early childhood.
Our longitudinal results in predominantly normal weight children give further strength to previous cross-sectional findings on the association between adiposity and increased arterial IMT in children overweight or obese. These findings suggest that maintaining normal body weight and blood pressure in childhood may, in part, prevent from acceleration of atherosclerosis.

Tavoitteet: Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, vaikuttaako lapsuusaikana kulutettujen maitotuotteiden prosessointi (homogenointi, lämpökäsittely ja valmistustapa erityyppisiksi maitovalmisteiksi) suomalaisten lasten tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen.
Menetelmät: Tutkimme lasten kuluttamien maitovalmisteiden prosessoinnin yhteyttä tyypin 1 esiasteen riskiin 6081 lasta käsittävässä Type 1 Diabetes Prediction and Prevention (DIPP) -ravitsemustutkimuksen kohortissa. Tutkimukseen osallistuvat perheet rekrytoitiin vuosina 1996–2004 Oulun ja Tampereen yliopistosairaaloista. Lapsilta seurattiin diabeteksen esiastetta kuvaavien autovasta-aineiden ilmaantumista seeruminäytteisiin sekä kliinisen diabeteksen puhkeamista 3–12 kuukauden välein. Ravitsemusta seurattiin kolmen päivän ruokapäiväkirjojen avulla 3, 6 ja 12 kk:n sekä 2, 3, 4 ja 6 vuoden iässä. Ruokapäiväkirjojen tallentamisessa on käytetty kansallista elintarvikkeiden Fineli-koostumustietokantaa, johon loimme aikaisemmin maitovalmisteiden käsittelyyn perustuvan luokittelun. Luokittelua käyttämällä selvitimme, onko eri tavoin kulutettujen maitovalmisteiden käyttö yhteydessä esidiabeteksen riskiin.
Tutkimme seuraavien maitovalmisteryhmien yhteyttä esidiabetesriskiin: kaikki lehmänmaitovalmisteet, joka jaettiin i) fermentoimattomiin maitovalmisteisiin, ii) fermentoituihin maitovalmisteisiin ja iii) juustoihin; äidinmaidonkorvikkeet, joista tutkittiin erikseen pitkälle hydrolysoidut korvikkeet. Tutkittavat luokat maidon prosessoinnin suhteen olivat seuraavat: i) homogenoidut, ii) homogenoimattomat ja iii) rasvattomat, sekä i) pastöroidut tai sitä lievemmin lämpökäsitellyt ja ii) korkeapastöroidut ja steriloidut. Analyyseissä käytimme ravitsemusepidemiologisessa käytössä uutta joint model -mallinnusta, joka kykenee Coxin regressiota paremmin huomioimaan muun muassa intra-individuaalisen vaihtelun.
Tulokset: Lehmänmaitovalmisteiden kulutus oli yhteydessä kohonneeseen esidiabetesriskiin: 10 gramman kulutus maitovalmistetta oli yhteydessä 0,7 % suurentuneeseen esidiabetesriskiin. Ottaen huomioon, että suomalaislapset kuluttavat maitovalmisteita noin puoli litraa päivässä, 0,7 %:n riski 10 grammaa kohti on huomattava. Esimerkiksi yhtä maitolasillista (200g) kohti lapsen riski saada esidiabetes kasvoi 15%. Sekä fermentoimattomien että fermentoitujen maitovalmisteiden kulutus oli yhteydessä korkeampaan riskiin. Juustojen tai äidinmaidonkorvikkeiden kulutus eivät olleet yhteydessä riskiin. Rintamaidon kulutus oli suojaavassa yhteydessä esidiabetesriskiin, joskaan tulos ei ollut aivan tilastollisesti merkittävä (P=0.056).
Prosessoitujen maitovalmisteiden kulutus yhdistyi korkeampaan esidiabetesriskiin. Homogenoitujen maitovalmisteiden kulutus oli yhteydessä kohonneeseen esidiabetesriskiin (P=0.007). Puolestaan homogenoimattomien tai rasvattomien maitovalmisteiden käyttö ei ollut yhteydessä riskiin. Myös voimakkaasti lämpökäsiteltyjen, eli korkeapastöroitujen ja steriloitujen maitovalmisteiden kulutus, oli yhteydessä kohonneeseen riskiin (P=0,044). Miedommin lämpökäsiteltyjen, eli pastöroitujen tai sitä alhaisemmassa lämpötilassa kuumennettujen, maitovalmisteiden käyttö ei ollut yhteydessä esidiabetesriskiin.
Tutkimuksen tulokset lehmänmaitovalmisteiden kulutuksen yhteydestä kohonneeseen esidiabetesriskiin tukevat aikaisempaa tutkimusnäyttöä. Myös rintamaidon suojaava yhteys on raportoitu useammissa aikaisemmissa tutkimuksissa. Maidon prosessoinnin yhteydestä diabetesriskiin on vain vähän aikaisempaa näyttöä, eikä homogenoinnin yhteyttä diabetekseen ei ole tietääksemme lainkaan tutkittu aikaisemmin. Tämän tutkimuksen perusteella homogenointi ja voimakas lämpökäsittely saattavat vaikuttaa maidon mahdollisiin diabetogeenisiin ominaisuuksiin. On kuitenkin huomioitava, että homogenoituja maitovalmisteita kulutettiin huomattavasti homogenoimattomia enemmän. Näin ollen homogenoinnin suhteen ei voida tehdä vahvoja johtopäätöksiä, koska homogenoitujen ja homogenoimattomien maitovalmisteiden kulutuksen erot johtavat erilaiseen tilastolliseen voimaan analyyseissä, mikä saattaa selittää homogenoiduilla saadun vahvemman yhteyden esidiabetesriskiin.
Johtopäätökset: Maidon kulutus- ja prosessointitavat saattavat osaltaan altistaa suomalaisia lapsia tyypin 1 diabetekselle. Viitteet siitä, että sekä maidon voimakas lämpökäsittely että mahdollisesti myös homogenointi, saattavat vaikuttaa maidon diabetogeenisiin ominaisuuksiin, antavat aihetta jatkotutkimuksiin.

Loppuraportti

Varhaislapsuudessa alkanut sepelvaltimotaudin riskitekijöiden interventiotutkimus- vaikutus riskitekijöihin

Vuonna 2015 oli tarkoitus tutkia voidaanko väitöskirjatyön ensimmäisessä osassa havaittu ero metabolisen oireyhtymän esiintyvyydessä ennustaa jo lapsuudessa tiettyjen merkkitekijöiden avulla. Näkyykö aortan IMT -(intima media thickness), elastisuus- tai FMD- (flow-mediated dilation) arvoissa eroa metaboliseen oireyhtymään sairastuvilla verrattuna nuoriin, joille metabolista oireyhtymää ei kehity.

Hain apurahaa väitöskirjatyöhön seitsemän kuukauden ajalle vuodeksi 2015. Haettava summa oli 3700 euroa. Juho Vainion säätiöltä haettava apuraha mahdollisti työskentelyn haetun apurahakauden ajan lääketieteen opiskelujen ohella.

Vuonna 2015 tutkin onko verisuonissa eroa interventio- ja kontrolliryhmän välillä. Tutkimuskuukausina tutkin minkälaista dataa perheistä oli kerätty ja miten datan keräys oli suoritettu sekä tarkastin tilastotieteilijöiden avustuksella eri datapisteitä. Lisäksi perehdyin kirjallisuuteen asian tiimoilta.

Tutkin erilaisia verisuonten kuntoa kuvaavia ultraääni-markkereita ja ryhmittelin nuoria riskitekijöiden mukaan. Keskityin aluksi 5 vuoden dataan ja eri mittausmarkkereihin. Esimerkiksi metabolisen oireyhtymän perusteella muodostin riskiklustereita ja hypoteesina oli nähdä haitallisten elämäntapojen vaikutus nuorten verisuonissa. Ryhmitysten perusteella eritoten lihavuus ja liikkumattomuus näkyi jo alle 20-vuotiaiden suonissa.

Valitettavasti itsenäistä julkaisua näistä tuloksista ei loppujen lopuksi tullut.
Kiinnostavia tuloksia löytyi, yhteyksiä vaikutti löytyvän metabolisen syndrooman ja eritoten sydämen vasemman eteisen massan suhteen. Lisäksi muodostin erilaisia riskiklustereita (tupakointi/lihavuus/liikunta ym.) ja tutkin näiden vaikutusta verisuonten uä-muuttujiin. Valitettavasti valmiita julkaisuja ei 7 kuukauden apurahan avulla tullut. Arkistoidun datan tarkistamisessa arkistokaapeissa kului yllättävän paljon aikaa, kuin myös tilastoidun datan läpi käymisessä sekä muuttujakoodien muodostamisessa.

Tutkimus ”Ruokavalio ja varhainen kasvu vanhuuden toimintakyvyn määrittäjänä” kesti 06/2014-10/2019.

Tutkimus koostui kolmesta osa-alueesta, joista ensimmäisessä selvitettiin iäkkäiden ruokavalion laatua ja minkälaisia muutoksia siinä on tapahtunut 10 vuoden aikana. Tutkimuksessa havaittiin, että iäkkäiden ruokavalio on monilta osin muuttunut terveellisempään suuntaan ja esimerkiksi D-vitamiinitaso on hyvällä tasolla iäkkäiden keskuudessa. Suurimpia ravitsemuksellisia ongelmakohtia havaittiin olevan liian runsas suolan ja tyydyttyneen rasvan saanti.

Tutkimuksen toisessa osiossa selvitettiin ruokavalion merkitystä iäkkäiden toimintakykyyn. Havaitsimme, että terveellisen Pohjoismaisen ruokavalion noudattaminen oli yhteydessä parempaan fyysiseen suorituskykyyn ja suurempaan lihasvoimaan 10 vuoden seurannan aikana. Ruokavalion ei sensijaan havaittu olevan merkittävästi yhteydessä lihasmassaan seurantajaksolla. Terveellisen Pohjoismaisen ruokavalion ja Välimeren ruokavalion noudattamisen havaittiin ennustavan vähäisempää toiminnanvajeiden ilmaantumista 10 vuoden seurannan aikana. Tutkimuksessa toiminnanvajeiksi kutsuttiin sitä, jos henkilöllä oli ongelmia pukemisessa ja pesytymisessä tai ongelmia kävellä korttelin ympäri. Tutkimuksessa selvitettiin myös sydänterveyden yhteyttä iäkkäiden suorituskykyyn, itsearvioituun toimintakykyyn ja toiminnanvajeiden ilmaantumiseen. Sydänterveyttä kuvattiin American Heart Association -säätiön kehittämällä indeksillä, joka koostuu painoindeksistä, ruokavaliosta, tupakoinnista, liikunnasta, verenpaineesta ja veren glukoosi- ja kolesterolipitoisuudesta. Tutkimuksessa havaittiin, että ideaalinen sydänterveys oli yhteydessä parempaan suorituskykyyn, vähäisempään toiminnanvajeiden ilmaantumiseen ja parempaan itsearvioituun fyysiseen toimintakykyyn 10 vuoden seurantajaksolla.

Tutkimuksen kolmannessa osa-alueessa tarkasteltiin varhaisen kasvun ja ruokavalion yhteisvaikutusta fyysiseen toimintakykyyn. Tutkimuksissa osoitettiin, että pieni syntymäkoko ennustaa heikompaa fyysistä suorituskykyä, vähäisempää liikunta-aktiivisuutta ja gerastenian riskiä 70-vuoden iässä. Lisäksi imeväisiän kasvu ja varhaislapsuudessa koettu stressi lisäävät gerastenian riskiä ikääntyessä.

Hakijan ohjauksessa valmistui 04/2017 ETM Maria Finnen pro gradu –tutkielma Pohjoismaisen ruokavalion merkityksestä fyysisessä ja psyykkisessä toimintakyvyssä 10 vuodessa tapahtuneisiin muutoksiin. Tutkielmassa ei havaittu ruokavalion noudattamisen olevan yhteydessä itsearvioituihin toimintakyvyn muutoksiin.

Tutkimustyö eteni suunnitelman mukaisesti. Tutkimussuunnitelman ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää ruoankäytön ja kokonaisruokavalion yhteyttä fyysiseen toimintakykyyn. Tämä tavoite toteutui. Seuraavana tavoitteena oli kirjoittaa kuvaileva käsikirjoitus ikääntyvien suomalaisten ruokavaliosta ja siinä 10 vuodessa tapahtuneista muutoksista. Käsikirjoitus valmistui ja on arvioitavana tieteellisessä julkaisusarjassa. Kolmantena tavoitteena oli selvittää varhaisen kasvun mahdollista muokkaavaa vaikutusta ruokavalion ja fyysisen toimintakyvyn väliseen yhteyteen. Tätä tavoitetta on osittain selvitetty tutkimalla varhaisen kasvun suoraa merkitystä ikääntyvien toimintakykyyn. Tämän lisäksi on tehty laajat ja perusteelliset tilastoanalyysit, joiden tulokset osoittavat, että syntymäkoko ei muokkaa varhaisen kasvun ja myöhemmän iän toimintakyvyn välisiä yhteyksiä. Tutkimukseen oli suunniteltu rekrytoitavan väitöskirjantekijä selvittämään ruokavalion ja kognitiivisen toimintakyvyn välistä yhteyttä. Rahoituksen epävarmuuden vuoksi tämä ei toteutunut.

Ammattikuljettajien laihdutustukimuksessa 85 % elintapaohjausryhmään kuuluneista ja 83 % vertailuryhmään kuuluneista kuljettajista osallistui mittauksiin 12 kuukautta tutkimuksen alusta. Suurin osa (76 %) elintapaohjausryhmään kuuluneista kuljettajista osallistui jokaiselle tarjotulle 13 ohjauskerralle. Keskimäärin elintapaohjausta saaneet kuljettajat laihtuivat neljä kiloa ja heidän vyötärönympäryksensä pieneni viisi senttiä vertailuryhmään verrattuna. Kuljettajat paransivat ravintotottumuksiaan ja lisäsivät liikuntaa. Verenkiertoelimistön ja aineenvaihdunnan sairauksien riski pieneni. Hyvä osallistuminen ja toteutuneet elintapamuutokset viittaavat siihen, että elintapaohjaus, jossa on yhdistetty tapaamisia ja puhelinkontakteja, soveltuu ylipainoisille kaukoliikenteen kuljettajille. Ammattikuljettajille tulisi turvata pääsy työterveyshuoltoon, jossa on valmiuksia tarjota elintapaohjausta.
Vuoden ja seitsemän vuoden kuluttua synnytyksestä metabolisen oireyhtymän esiintyvyydessä ei ollut eroa koe- ja vertailuryhmän välillä. Seurantamittauksiin osallistui 24 % ja 37 % alkumittauksissa käyneistä naisista. Varhaisraskaudessa todettu raskausdiabetes sekä raskautta edeltänyt ylipaino olivat yhteydessä metaboliseen oireyhtymään vuosi ja seitsemän vuotta synnytyksen jälkeen. Raskauden aikainen elintapaohjaus ei vähentänyt metabolisen oireyhtymän ilmaantumista vuosi ja seitsemän vuotta synnytyksen jälkeen. Raskaus saattaa olla liian lyhyt aika pysyvien elintapamuutosten aikaansaamiseksi. Raskausdiabetesta sairastaneiden ja lihavien naisten seurantaa ja elintapaohjausta on tärkeää jatkaa synnytyksen jälkeen. Yhteistyötä äitiys- ja lastenneuvoloiden, terveyskeskusten ja työterveyshuollon välillä tulisi lisätä hoidon jatkuvuuden varmistamiseksi.

Studien hade två mål. Dels var målet att få mera kunskap om genomförandet av en frukt- och grönsaksfrämjande skolintervention. Resultaten från studien visar att det är möjligt att öka det dagliga fruktintaget betydligt via en skolintervention. Samtidigt visade processutvärderingen att lärarna i interventionsklasserna genomförde interventionen med olika intensitet. Endast i de klasser där intensiteten på interventionen var hög steg elevernas dagliga fruktkonsumtion. Grönsakskonsumtionen steg inte som följd av interventionen.

Det andra målet var att få en mångsidigare bild av socioekonomiska faktorer som inverkar på frukt- och grönsaksintag hos barn, samt vikten av gratis skollunch för frukt- och grönsaksintaget. Enligt resultaten så finns det ett starkare samband mellan föräldra stöd, uppmuntran och regler och rutiner kring frukt- och grönsaker och barnens dagliga intag av frukt och frukt grönsaker i länder där man inte serverar gratis skol lunch (Nederländerna och Tyskland). Och andra sidan är sambanden föräldrarutiner och barns intag svagare i de länder där alla barn erbjuds gratis varm skollunch (Finland och Sverige). Därigenom kan man säga att finska och svenska skollunch systemet har en hälsofrämjande effekt på barns frukt- och framförallt grönsaksintag. Vi fann också att socioekonomisk bakgrund har olika samband till barns frukt och grönsakintag beroende på i vilket europeiskt land man mäter sambanden. Sambanden gick i flera länder via det att det fanns ett samband till föräldrars kunskap om frukt och grönsaksrekommendationer eller tillgängligheten hemma som i sin tur hade samband till barnens intag. Också andra mellanliggande faktorer hade betydelse för de undersökta sambanden.

Tässä tutkimuksessa kuvasimme ja analysoimme ryhmässä tapahtuva elintapaohjauksen tutkimattomia resursseja elintapamuutoksen edistämisessä. Tarkastelimme elintapaohjausryhmien jäsenten välisen vuorovaikutuksen ja sosiaalisen tuen tarjoamaa potentiaalia elintapamuutoksen helpottamisessa sekä vuorovaikutusprosessien etenemistä ja ryhmäläisten toiminnan vaikutusta toisten ryhmäläisten sekä ohjaajan toimintaan ryhmänohjaustilanteessa autenttisen videoidun aineiston avulla. Aineisto koostui Suomen Akatemian tutkimusohjelman ”Ravinto, elintarvikkeet ja terveys” (2007-2010) tutkimuksen “The Effectiveness and Feasibility of Activating Counseling Methods and Videoconferences in the Dietary Group Counseling” (Laitinen et al. 2010, Alahuhta et al. 2010) yhteydessä kuvatuista videonauhoitetuista ryhmänohjaustapaamisista. Kyse oli
ravitsemusterapeutin pitämistä ohjausryhmistä 2-tyypin diabetesriskistä kärsiville ylipainoisille työikäisille.


Lähiryhmien vuorovaikutuksessa ryhmäläisten itseohjautuva osallistuminen tapahtuu kysymysten, itsereflektoivien puheenvuorojen sekä vapaaehtoisen henkilökohtaisen tiedon jakamisen avulla. Nämä toimet saavat aikaan siirtymiä ohjaajavetoisesta osallistujakeskeiseen vuorovaikutukseen ja mahdollistavat siten ryhmäläisten yhteistä ongelmanmuodostusta, kokemusten jakamista, sekä näyttävät, miten ryhmäläiset orientoituvat meneillään olevaan institutionaaliseen tehtävään. Ryhmäläisten keskinäisen keskustelun mahdollistaminen tuottaa tilaisuuksia sosiaalisen tuen osoittamiselle, allianssin rakentamiselle ryhmäläisten välille ja toisaalta toisten näkemysten haastamiselle, mikä voi edesauttaa institutionaalisten tavoitteiden saavuttamista tuottamalla puhujissa itsereflektiota. Ohjaustoiminnassa on tärkeää havaita ja käyttää hyödyksi näitä osallistumisen mahdollistavia kohtia, jotta ryhmän toiminnasta nousevat ohjauksen tavoitteita palvelevat käytänteet voidaan hyödyntää elintapamuutoksen aikaansaamisessa. (ks. tarkemmin julkaisut alla)

Skypen välityksellä ohjattujen ryhmien vuorovaikutuksesta tehtiin alustavia havaintoja, joiden mukaan
1. Viiveen seurauksena ohjaajan palaute ryhmäläisten toimintaan voi tulla ryhmäläisten näkökulmasta myöhässä tai muuten oudossa kohtaa ryhmäläisen puhetta, mistä seuraa vuorovaikutuksen kulun häiriöitä (esim. päällekkäispuhuntaa) ja puheen uudelleenmuotoiluja (kun teknisen viiveen vuoksi puuttuvaa palautetta käsitellään merkkinä esimerkiksi vastauksen riittämättömyydestä).
2. Äänenlaadun ongelmien vuoksi ohjaajalta voi jäädä kuulematta osia ryhmäläisten vastauksista, jolloin ohjaaja voi rakentaa yhteisymmärrystä esimerkiksi esittämällä ymmärrystarjouksen ryhmäläisen puheesta.
3. Ohjaajan affektiiviset minimipalautteet (empaattinen äänensävy, hymyily) eivät välttämättä välity ryhmäläisille yhtä selkeästi videovälitteisesti kasvokkaiseen verrattuna.
4. Kuuluvuuden ongelmat voivat johtaa tilanteeseen, jossa ohjaaja ei hetkellisesti pysty osallistumaan keskusteluun ja ryhmäläisten keskinäisen tuen merkitys kasvaa. Tällöin on toisaalta riskinä, ettei ohjaaja pysty monitoroimaan ohjauksen agendan kannalta haitallista sisältöä.
Näitä havaintoja tarkennetaan suunnitteilla olevassa jatkotutkimuksessa

Rahoituksen turvin analysoitiin tulokset FADSDIET-tutkimuksesta, jossa 59 tutkittavaa nautti auringonkukkaöljylisää 4 viikon ajan. Auringonkukkaöljy toimi linolihapon lähteenä. Tutkimuksessa selvitettiin, miten FADS1-geenin rs174547-genotyyppi vaikuttaa elimistön vasteisiin linolihapolle ja matala-asteiseen tulehdukseen. Vasteita tarkasteltiin mm. määrittämällä lipidimediaattoreita. Määritykset tehtiin Karoliinisessa Instituutissa osana dosentti Maria Lankisen silloista post doc -tutkimusta. Tutkimuksessa havaittiin huomattavia eroja genotyyppien välillä. Mm. verenkierrosta mitattava matala-asteisen tulehduksen indikaattorin, herkän C-reaktiivinen proteiinin (hs-CRP) pitoisuus pieneni auringonkukkaöljyn käytön myötä TT-genotyypillä, kun taas CC-genotyypillä hs-CRP-pitoisuus suureni. Mielenkiintoisesti ja yllättävästi vaste rasvakudoksessa tulehdukseen liittyvien geenien ekspressiota tutkittaessa vaste oli täysin päinvastainen. TT-genotyypillä havaittiin korrelaatio plasman eikosanoidien ja linohaposta muodostettavan arakidonihapon välillä. CC-genotyypillä tätä korrelaatiota ei havaittu.

Syövänehkäisytutkimuksen (SETTI) aineistossa ravinnon hiilihydraattien pienempi glykeeminen indeksi ei ollut yhteydessä pienempään sepelvaltimotaudin riskiin. Sen sijaan tyydyttyneen ja trans-rasvan korvaaminen hiilihydraateilla oli yhteydessä pienempään riskiin.

Syövänehkäisytutkimuksesta (SETTI) poimitussa aineistossa seerumin insuliininkaltaisen kasvutekijän sitojaproteiini 1 -pitoisuus oli käänteisessä yhteydessä tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuuteen, mutta tulos oli pääasiassa riippuvainen tutkittavien painoindeksistä. Hiilihydraattien, kasviperäisen proteiinin ja maitoproteiinin saanti olivat positiivisessa yhteydessä em. sitojaproteiinin pitoisuuden kanssa ja lihaproteiinin ja rasvan saanti negatiivisessa yhteydessä, mikä saattaa kuvastaa eri energiaravintoaineiden saannin yhteyttä insuliiniherkkyyteen.

Juho Vainion säätiön apurahaa käytin 3 kuukauden väitöskirjatyöskentelyyn keväällä 2020. Artikkeli ”Healthy Nordic diet and risk of incident coronary heart disease among men: the Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study” hyväksyttiin arviointikierrokselle British Journal of Nutrition -lehteen ja odottaa reviewersien kommentteja. Artikkelissa tutkimme terveellisen Pohjoismaalaisen ruokavalion yhteyttä sepelvaltimotaudin riskitekijöihin ja sepelvaltimotautikohtauksiin sekä kaulavaltimoiden ateroskleroosiin. Terveellinen Pohjoismaalinen ruokavalio ei tutkimuksessamme vaikuttanut olevan yhteydessä mihinkään edellämainituista, paitsi käänteisesti C-reaktiivisen proteiinin (CRP) pitoisuuksiin. Apurahan aikana pääsin aloittamaan myös väitöskirjani kolmannen artikkelin ”Adherence to healthy Nordic diet and risk of type 2 diabetes among men: the Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study”, jossa tutkitaan terveellisen Pohjoismaalaisen ruokavalion yhteyksiä tyypin 2 diabetekseen ja sen riskitekijöihin seerumin insuliinipitoisuuteen sekä plasman glukoosipitoisuuteen. Artikkeli on vielä kirjoitusvaiheessa ja tuloksia ei ole vielä julkaistu. Mainitsen vielä, että laitoin tutkimushankkeen loppupäiväksi apurahan viimeisen käyttöpäivän, mutta väitöskirjatyöni tulee vielä jatkumaan tämän jälkeen. Artikkeli odottaa vielä julkaisua, joten en voi vielä laittaa julkaisua liitteeksi.

Työssä tutkittiin mustikan vaikutuksia sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan sekä matala-asteiseen tulehdustilaan (inflammaatioon) henkilöillä, joilla oli metabolisen oireyhtymän piirteitä eli ylipainoa sekä kaksi seuraavista: koholla oleva paastosokeri, epänormaalit veren rasva-arvot, vyötärölihavuus tai kohonnut verenpaine. He söivät 8 viikon ajan joko normaalia ruokavaliotaan, jossa marjojen käyttöä oli rajoitettu (kontrolliryhmä, n=12), tai ruokavaliota, joka sisälsi kokonaista mustikkaa helppokäyttöisinä kotimaisina valmisteina (mustikkaryhmä, n=15). Valmisteet olivat mustikkapuree (Pakkasmarja) ja kuivattu makea mustikka (Kiantama). Niiden päiväannos vastasi 400 grammaa tuoretta mustikkaa. Sokeriaineenvaihduntaa tutkittiin oraalisen ja suonensisäisen glukoosirasituskokeen avulla tutkimuksen alussa ja lopussa. Rasva-aineenvaihduntaa tutkittiin tavanomaisten veren rasvamääritysten avulla ja kolesteroliaineenvaihduntaa selvitettiin mittaamalla verestä kolesterolin imeytymistä ja synteesiä kuvaavia aineenvaihduntatuotteita. Mustikan käytöllä ei ollut selvää vaikutusta sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan. Vaikka mustikkatuotteet sisälsivät sokeria ja tutkittavien sokerin saanti lisääntyi, sillä ei ollut haitta-vaikutuksia sokeri- tai rasva-aineenvaihduntaan. Tulehdustilaa selvitettiin mittaamalla verestä tavanomaisten inflammaatiomarkkereiden pitoisuuksia. Tutkittavilla oli matala-asteinen tulehdustila, eli CRP:n ja muiden inflammaatiomarkkeiden pitoisuudet olivat koholla. Tutkimuksen aikana niiden pitoisuudet alenivat mustikkaryhmässä ja pysyivät ennallaan tai nousivat kontrolliryhmässä. Mustikan vaikutuksia tulehdustilaan selvitettiin myös nutrigenomiikan avulla eli tutkimalla veren valkosoluista inflammaatioon liittyvien geenien ilmentymistä. Osalle mustikkaryhmään kuuluvista tehtiin koko genomin kattava transkriptomiikka-analyysi veren valkosoluista ja tulokset varmennettiin QPCR-analyysillä molemmissa ryhmissä. Mustikka- ja kontrolliryhmissä löydettiin eroja kolmessa inflammaatioon liittyvässä signalointireitissä. Lisäksi inflammatoristen solujen aktivaatioon liittyvien geenien ilmentyminen väheni mustikkaryhmässä. Sen sijaan kontrolliryhmässä, jossa marjojen käyttöä oli rajoitettu, nähtiin inflammaatioon liittyvien geenien ilmentymisen voimistumista. Geenitason tutkimukset antoivat tarkempaa tietoa mustikan anti-inflammatorisesta vaikutuksesta kuin tavanomaiset veren inflammaatiomarkkerit. Tulokset osoittavat, että säännöllinen mustikan käyttö lieventää metaboliseen oireyhtymään tyypillisesti liittyvää tulehdustilaa, mikä pitkällä aikavälillä voi vähentää tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien riskiä. Mustikan ja muiden marjojen sisällyttämistä ruokavalioon voi suositella kaikille ja tämän tutkimuksen perusteella erityisesti henkilöille, joilla on metabolisen oireyhtymän piirteitä.

Väitöskirjani aihe on ravitsemus- ja liikuntaintervention vaikutus lasten plasman rasvahappokoostumukseen. Väitöskirjani tulokset osoittavat, että veren rasvahappokoostumus kuvastaa lasten ruokavalion rasvan laadun lisäksi myös hiilihydraattien laatua. Toisaalta tutkimus osoittaa, että veren suuri tyydyttyneiden ja kertatyydyttyneiden rasvahappojen osuus ja pieni monityydyttymättömien rasvahappojen osuusveressä on yhteydessä suurempaan sydän- ja verisuonitautiriskiin jo lapsuudessa, mutta kuitenkin lasten veren rasvahappokoostumukseen on mahdollista vaikuttaa perhekeskeisellä elintapaohjauksella mm. suosittelemalla kasvirasvan käytön lisäämistä. Väitöspäiväksi on jo sovittu pe 31.3.2017. Yhteenvedon työnimenä on ollut: Plasma Fatty Acid Profile, Dietary Components and Cardiometabolic Risk Factors In Children. Yhteenveto on tällä hetkellä esitarkastuksessa. Lähetän väitöskirjani sen valmistuttua Juho Vainion Säätiölle.

Raskaudenaikainen ravitsemus vaikuttaa sekä naisten että lasten tulehdusmarkkeeri leptiinin seerumipitoisuuteen. Erityisesti runsaalla kuidun saannilla ja vähäisellä tyydyttyneen rasvan saannilla on hyödyllinen vaikutus äitien leptiini-pitoisuuteen. Ylipainoisilla äideillä sokerin saanti näyttää olevan suhteessa leptiini-pitoisuuteen.

Ravitsemusneuvonnalla voidaan lisätä raskaana olevien naisten beta-karoteenin ja e-vitamiinin saantia mutta vaikutus ei välity yksiselitteisesti äitien seerumipitoisuuteen. Tilastollisten analyysien perusteella naisten vitamiini-pitoisuuksiin vaikuttavat ravitsemuksen lisäksi ylipaino ja ikä.

Lapsuuden perheympäristön, geenien, liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välistä yhteyttä tutkiva tutkimusprojektini on tuottanut merkittävän määrän täysin uutta tietoa tästä aihepiiristä. Yksi merkittävimmistä tutkimustuloksistani on, että lapsuuden perheen psykososiaalinen perheympäristö ja -ilmapiiri näyttää muokkaavat perheen lasten vapaa-ajan liikunta-aktiivisuutta vielä aikuisuudessakin. Lämmin ja tukeva perheympäristö lapsuudessa ei vaikuta ainoastaan lisäävän liikunta-aktiivisuutta myöhemmin elämässä vaan myös vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen vaikuttavien geneettisten tekijöiden vaikutus näyttää voimistuvan lämpimän ja tukevan lapsuuden perheympäristön vaikutuksesta. Tärkeä huomio on, että ennen kaikkea on kyse lapsen omasta perheympäristön kokemuksesta.

Tutkimukseni osoitti myös ensimmäistä kertaa, että perhetausta (sisältäen geneettiset tekijät sekä fyysisen ja sosiaalisen perheympäristön) voi selittää liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välillä havaittua yhteyttä. Jo aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että liikunnan ja koulumenestyksen välillä on yhteys. Toistaiseksi epäselvää kuitenkin on ollut, onko liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välinen yhteys johtunut kausaalisesta syy-seuraussuhteesta. Aiemmissa tutkimuksissa on myös havaittu, että sekä liikunta-aktiivisuus että koulumenestys ovat geneettisesti periytyviä ominaisuuksia. Tästä syystä mahdollisena selityksenä liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välillä havaitulle yhteydelle voi olla myös yhteinen geneettinen tausta. Tällöin tekijöiden välille syntyy yhteys ilman todellista syy-seuraussuhdetta. Tässä tutkimusprojektissa löytämäni tulokset osoittavatkin, että geneettiset tekijät, mutta myös yhteinen ympäristö kuten perhe, yhteiset harrastukset ja ystävät selittävät suuren osan liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välillä havaitusta yhteydestä. Selitysosuuksien suuruudet vaihtelevat kuitenkin iän mukaan.

Yksityiskohtainen perehtymiseni vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden ja yksittäisten koulumenestyksen osa-alueiden kuten oikeinkirjoituksen, ainekirjoituksen, ääneen lukemisen, luetun ymmärtämisen ja matematiikan väliseen yhteyteen osoitti, että vapaa-ajan liikunta-aktiivisuus on merkitsevästi yhteydessä myös kaikkiin näihin yksittäisiin koulumenestyksen osa-alueisiin. Vahvimman yhteyden löysin liikunnan ja matematiikan väliltä. Nämä havaitut yksittäisten koulumenestyksen osa-alueiden yhteydet eivät tutkimuksessani kuitenkaan selittyneet merkitsevästi yhteisillä ympäristötekijöillä kuten perheellä tai yhteisillä ystävillä. Tämä eroavaisuus yleisen koulumenestyksen ja yksittäisten akateemisten koulumenestysosa-alueiden välillä samalla tutkimusjoukolla tutkittuna voi selittyä pienemmällä otoskoolla tutkittaessa yksittäisiä koulumenestyksen osa-alueita. Tällöin on mahdollista, että aineistoni tilastollinen voima ei täysin riittänyt tuomaan esille perhetaustan merkitystä yksittäisten koulumenestysosa-alueiden kohdalla. Yhteiset geneettiset tekijät puolestaan selittivät kuitenkin merkitsevästi liikunnan ja ainekirjoituksen välillä havaittua yhteyttä. Myös ääneen lukemisen ja matematiikan väliset yhteydet olivat voimakkaasti yhteisen geneettisen taustan aiheuttamia, mutta tulokset eivät yltäneet tilastollisesti merkitseviksi tutkimuksessani.

Hyödynsin myös molekyyligeneettisin menetelmien muodostettua polygeenistä riskisummaa liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välisen yhteyden selvittämisessä. Polygeeninen riskisumma kuvaa henkilön geneettistä alttiutta tai herkkyyttä tiettyyn ominaisuuteen tai sairauteen. Kaksosanalyyseista poiketen liikunta-aktiivisuuteen liittyvä geneettinen herkkyys olla liikunnallisesti aktiivinen ei ollut merkitsevästi yhteydessä yksittäisiin koulumenestyksen osa-alueisiin, vaikka oikeinkirjoitukseen, ainekirjoitukseen ja luetun ymmärtämiseen liittyvät yhteydet olivat kuitenkin kohtuullisen vahvoja ja lähellä tilastollisesti merkitseviä tuloksia.

Näiden tutkimusprojektissani saamieni tulosten perusteella voidaan päätellä, että perhetaustalla on merkittävä vaikutus vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen myös lapsuuden jälkeen. Tärkeää näyttää olevan, että vanhempien kokemukset eivät ole yhtä merkityksellisiä kuin lasten omat kokemukset perheen ilmapiiristä liikunta-aktiivisuutta edistettäessä. Tutkimusprojekti vahvistaa aiempia tutkimustuloksia myös liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välisen yhteyden olemassa olosta, ja erityisesti sitä, että yhteys on vahvin liikunnan ja matematiikan välillä. Tämän tutkimusprojektin tulokset haastavat kuitenkin vahvasti ajatuksen liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välillä olevasta mahdollisesta syy-seuraussuhteesta. Tutkimukseni perusteella syy-seuraussuhdetta vahvempi tekijä liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välistä yhteyttä selittämään on geneettisen taustan lisäksi suotuisa perheympäristö, joka vahvistaa yksilön geneettistä taipumusta sekä liikunta-aktiivisuuden että koulumenestyksen suhteen – tämä vaikuttaisi johtavan menestymiseen kummallakin osa-alueella.

Kokonaisuudessaan tämä tutkimusprojekti on ollut hyvin ajankohtainen sekä yhteiskunnallisesti että tieteellisesti. Tästä kertoo myös se, että projektista tähän mennessä julkaistut tieteelliset artikkelit ovat julkaistu hyvin korkeatasoissa liikuntalääketieteen alan Medicine & Science in Sports & Exercise -tiedelehdessä, joka on arvioitu julkaisufoorumi-luokituksen ylimmälle tasolle (taso 3 = korkeatasoisin ja vaikuttavin tieteellinen lehti omalla alallaan). Tästä tutkimusprojektista julkaistut tutkimusartikkelit ovat saaneet vertaisarviointiprosessin aikana poikkeuksellisen kiittäviä kommentteja vertaisarvioitsijoilta uudenlaisten näkökulmien tuomisesta tärkeään tieteelliseen keskusteluun näistä aiheista. Vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välisen yhteyden yhteistä geneettistä taustaa selvittävä julkaisu oli vuonna 2020 Medicine & Science in Sports & Exercise -tiedelehden viidenneksi katsotuin tiedeartikkeli. Tämä sama tutkimustyö on myös palkittu 3. sijalla Vuoden liikuntalääketieteellinen tutkimus -kilpailussa Liikuntalääketieteen päivillä Helsingissä marraskuussa 2019. Lisäksi julkaisunsa jälkeen tutkimukset ovat saaneet runsaasti huomiota sekä kansainvälisessä (erityisesti Yhdysvalloissa) että kotimaisessa mediassa. Tutkimustyö on toteutettu pääosin Juho Vainion Säätiön avustuksen turvin, jota ilman projektin toteuttaminen olisi ollut käytännössä mahdotonta.

Hankkeessa tutkittiin fyysisen aktiivisuuden, unen ja istumisen yhteyksiä sydäntaudin riskille ja riskitekijöille suomalaisilla aikuisilla. Hankkeessa tuotettiin yksi väitöskirja, joka koostui neljästä osatyöstä. Väitöskirjassa havaittiin, että aikuisväestössä erottuvat fyysisen aktiivisuuden ja unen perusteella neljä erilaista ryhmittymää, niin miehissä kuin naisissa. Naisilla vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja unen, sekä runsaan ruudun äärellä istumisen ja riittämättömäksi koetun unen ryhmässä havaittiin myös useita korkeita sydäntautien aineenvaihdunnallisia riskitekijäarvoja kuten verenpaine, matala-asteinen tulehdus, lihavuus ja kolesteroli. Sekä miehillä että naisilla fyysisen aktiivisuuden ja unen perusteella tunnistetut ryhmittymät erosivat toisistaan ennustetun kokonaissydäntautiriskin osalta niin, että korkea ennustettu riski yhdistyi vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja unen ryhmään. Väitöskirjassa löydettiin vuorokausityyppisyyden tai kronotyypin yhteys fyysiseen aktiivisuuteen ja istumiseen. Kronotyyppi kuvaa luontaista vuorokausirytmiä ja tutkimuksessa havaittiin iltatyypeillä, mutta myös itsensä aamuväsyneiksi kokevilla enemmän ilta-kuin aamutyypeillä olevan aamutyyppejä vähemmän fyysistä aktiivisuutta vapaa-ajalla. Väitöskirjan tulokset osoittivat myös, että matalalla fyysisellä aktiivisuudella ja lyhyellä unella on merkitsevä yhdysvaikutus sydäntautikuolleisuudelle ja iso osa riskistä selittyy nimenomaan lyhyen unen ja riittämättömän fyysisen aktiivisuuden yhtäaikaisella esiintymisellä.
Hankkeessa tutkittiin myös istumisen itsenäistä roolia sydäntautiriskin ennustajana erilaisten istumislajien sekä kokonaisistumisen osalta. Tulokset osoittivat, että ainoastaan television äärellä vietetty runsas istuminen liittyi merkitsevästi tulevan 10-vuoden ennustettuun sydäntautiriskiin suomalaisilla 25-74-vuotiailla aikuisilla. Tästä julkaistiin yksi tieteellinen artikkeli vertaisarviointia käyttävässä lehdessä.
Johtopäätöksinä voidaan todeta, että vähäinen fyysinen aktiivisuus ja runsas istuminen, sekä lyhyt tai huonolaatuinen uni, ovat sydänterveyden näkökulmasta epäedullinen yhdistelmä, joka on olennaista tunnistaa ja huomioida kansanterveystyössä. Runsaan istumisen haitallisuus ja toisaalta riittävän liikunnan ja hyvän unen hyödyllisyys terveyden kannalta on tärkeä muistaa. Myös vuorokausityyppisyyden ja siihen liittyvän aamuväsyneisyyden tunnistaminen esimerkiksi terveysneuvonnassa on suositeltavaa, tietyn vuorokausityyppisyyden altistaen epäterveellisille elintavoille.

Tutkimuksen tulokset kertovat, että iäkkäiden henkilöiden mahdollisuudet terveyttä ja toimintakykyä ylläpitävään ulkoliikuntaan vaihtelevat suuresti liikkumiskyvyn ja ympäristön mukaan. Hyväkuntoiset ikäihmiset, joiden lähiympäristö on liikuntaan soveltuva, pääsevät useimmiten liikkumaan vaivatta niin kodin läheisyydessä kuin kauempanakin. Ne vanhukset, joiden liikuntakyky on heikentynyt, voivat kohdata ulkona liikkumisessa sellaisia haasteita, joita hyväkuntoiset eivät edes huomaa: huonosti liikkuvalle vanhukselle liukkaat kadut, pimeys ja muu liikenne voivat aiheuttaa turvattomuutta, joka pitää vanhan ihmisen kodin seinien sisäpuolella. Myös kaatumisen pelko, huonot sääolosuhteet sekä sairaudet ja kivut vähentävät mahdollisuuksia ulkona liikkumiseen. Heikko sosioekonominen asema näytti myös tulosten perusteella olevan yhteydessä vähäisempiin liikuntamahdollisuuksiin. Tutkimuksessa tarkasteltiin lisäksi ympäristön hyviä puolia vanhusten ulkona liikkumisen kannalta, ja todettiin että ulkona liikkumiseen kannustava lähiympäristö, kuten puistot ja kävelyreitit, motivoivat vanhuksia liikkumaan ulkona ja voivat estää liikkumisvaikeuksien kehittymistä.
Tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa asuinalueiden suunnittelussa ja kunnostamisessa, sekä suunniteltaessa iäkkäiden henkilöiden kotona asumista tukevia palveluita. Hyvä valaistus, kävelymatkat palveluihin sekä hyvin hoidetut kadut myös talviaikaan helpottavat iäkkäiden henkilöiden ulkona liikkumista ja tukevat liikkumiskyvyn säilymistä ja itsenäistä elämää. Kaikkein huonokuntoisimmat vanhukset voisivat hyötyä ulkoilukaverista, joka lisäisi ulkona liikkumisen turvallisuutta ja kannustaisi lähtemään liikkeelle.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin, kuinka Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaiheessa vuosina 2010–2012 mukana olleet koulut onnistuivat pyrkimyksissään lisätä fyysistä aktiivisuutta koulupäivään ja sen välittömään yhteyteen. Erityisesti selvitettiin muutoksia oppilaiden fyysisessä aktiivisuudessa ja liikkumattomassa ajassa sekä oppilaiden kokemissa kouluun liittyvissä sosiaalisissa tekijöissä. Tutkimuksessa selvitettiin myös tekijöitä, jotka vaikuttivat pilottihankkeiden menestymiseen tai epäonnistumiseen fyysisen aktiivisuuden edistämisessä koulussa. Tutkimusaineisto on kerätty pääasiassa kahden vuoden seuranta-aikana neljällä mittauskerralla käyttäen sekä kyselylomakkeita että objektiivista fyysisen aktiivisuuden mittausta kiihtyvyysantureilla 1.-9. luokan oppilailta. Pilottihankkeiden prosessiarviointia tehtiin henkilökunnan, rehtoreiden sekä hankevastaavien haastatteluilla ja kyselyillä sekä seurantapäiväkirjoilla.

Objektiivisesti mitatun koulupäivän aikaisen reippaan liikunnan määrä lisääntyi ja liikkumaton aika väheni ohjelman alakouluissa vertailukouluihin nähden, kuitenkaan muutoksia koko päivän fyysisessä aktiivisuudessa ei havaittu. Yläkouluissa niiden oppilaiden osuus, jotka osallistuivat ainakin joskus tai useammin välituntien pallopeleihin ja liikuntapeleihin ja -leikkeihin, lisääntyi, ja tämä muutos johtui pääosin poikien raportoimasta osallistumisen kasvusta. Ohjatun välituntiliikunnan, tytöille erillisten liikuntatoimintojen ja -tilojen, välituntien vertaisohjaajien sekä liikuntavälineiden tarjoamisen ja liikuntatilojen kehittämisen koettiin vaikuttaneen oppilaiden fyysiseen aktiivisuuteen positiivisesti. Liikuntatoimintaan osallistuminen välitunneilla oli positiivisesti yhteydessä oppilaiden vertaissuhteisiin koulussa, koettuun yhteenkuuluvuuteen koulussa (alaluokat) sekä kouluilmapiiriin (alaluokkien tytöt). Kahdeksansien luokkien pojat raportoivat suurempaa välituntien fyysistä aktiivisuutta vuonna 2013 verrattuna vuoteen 2011, mutta kouluun liittyvät sosiaaliset tekijät eivät eronneet vuosien välillä kummallakaan sukupuolella. Hanke oli hyvin näkyvä kouluissa, mutta henkilökunnan osallistuminen hankkeeseen vaihteli.

Tutkimustulokset osoittavat, että muutokset oppilaiden fyysisessä aktiivisuudessa koulupäivien ja välituntien aikana ovat mahdollisia. Kuitenkaan nämä muutokset eivät näkyneet positiivisina muutoksina oppilaiden kokonaisaktiivisuudessa. Pitkäjänteinen työ koulun liikunnallisen toimintakulttuurin kehittämiseksi ja muutosten näkymiseksi aktiivisuudessa onkin välttämätöntä.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lapsuudesta aikuisuuteen jatkuneen fyysisen aktiivisuuden sekä kestävyyskunnon yhteyttä kognitiiviseen toimintaan keski-iässä Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimuksen aineistossa. LASERI-tutkimus käynnistyi vuonna 1980, jolloin 3 596 lasta osallistui kenttätutkimukseen. Tutkimushenkilöitä on tämän jälkeen seurattu 3–9 vuoden välein. Fyysistä aktiivisuutta mitattiin vakioiduilla kyselyillä kaikissa seurantatutkimuksissa. Kestävyyskunto mitattiin maksimaalisena hapenottokykynä suoralla menetelmällä vuosien 2008-2009 aikana 538 iältään 30–47-vuotiaalta LASERI-tutkittavalta. Kognitiivista toimintaa mitattiin vuoden 2011 seurantatutkimuksen yhteydessä The Cambridge Neuropsychological Test Automated Battery (CANTAB) -testistöä käyttäen 2 026 henkilöltä iältään 34–49 vuotta. Käytetyt testit mittasivat erityisesti: 1) episodista muistia ja oppimista, 2) tilaa käsittelevää työmuistia, 3) reaktioaikaa sekä 4) visuaalista tiedon käsittelykykyä.

Tulokset fyysisen aktiivisuuden osalta osoittivat, että lapsuuden, nuoruuden, varhaisen aikuisuuden ja aikuisuuden fyysinen aktiivisuus oli kukin itsenäisesti positiivisessa yhteydessä reaktioaikaan keski-iässä huolimatta elämänaikaisesta muusta fyysisestä aktiivisuudesta. Tämän lisäksi suurempi fyysisen aktiivisuuden kokonaiskertymä varhaisessa aikuisuudessa ja aikuisuudessa oli yhteydessä parempaan visuaalisen tiedon käsittelykykyyn keski-ikäisillä miehillä. Lisäksi havaittiin, että lapsuudesta aikuisuuteen jatkuneen fyysisen aktiivisuuden yhteydet eivät säily itsenäisinä keski-ikään muilla kognitiivisen toiminnan osa-alueilla.

Kestävyyskunto korreloi positiivisesti tilaa käsittelevän työmuistin, reaktioajan ja visuaalisen tiedon käsittelykyvyn kanssa. Iällä, sukupuolella ja koulutuksella vakioidussa monimuuttujamallissa aikuisuudessa mitattu maksimaalinen hapenottokyky oli positiivisessa yhteydessä visuaalisen tiedon käsittelykykyyn keski-iässä. Yhteys heikkeni, kun monimuuttujamalliin lisättiin fyysinen aktiivisuus, painoindeksi ja tupakointi. Voimakkaimmin yhteyttä heikensi painoindeksi. Maksimaalisella hapenottokyvyllä ei havaittu olevan yhteyttä muihin kognitiivisten toimintojen osa-alueisiin.

Tämä tutkimus loi uutta tietoa lapsuuden sekä lapsuudesta aikuisuuteen jatkuneen fyysisen aktiivisuuden hyödyistä keski-iän kognitiiviselle toiminnalle. Tulokset osoittivat, että lapsuuden ja nuoruuden fyysisen aktiivisuuden hyödyt eivät välttämättä säily itsenäisinä keski-ikään, vaan elinikäinen fyysinen aktiivisuus on tärkeää keski-iän kognitiivisen toiminnan edistämiseksi. Tämä tutkimus toi myös uutta tietoa aikuisuuden ja keski-iän kestävyyskunnon yhteydestä kognitiiviseen toimintaan keski-iässä. Tulokset osoittivat, että parempi kestävyyskunto ei vielä keski-iässä ole yhteydessä kognitiiviseen toimintaan. Tässä tutkimuksessa osoitettu positiivinen yhteys fyysisen aktiivisuuden ja kognitiivisen toiminnan välillä saattaa heijastella myös muiden, kognitiivisen toiminnan kannalta edullisten, elämäntapojen yhteyksiä.

Tutkimuksen kaikki interventiomittaukset eivät ole vielä valmiit, mutta tuloksia intervention alkumittauspisteestä on jo paljon valmiina (Kts. erillinen loppuraporttiliite ja sen lopun tutkimustiivistelmät). Niiden perusteella näyttäisi siltä, että etenkin fyysinen kunto on tärkeä, mutta myös istumisen keskeyttämisillä, ei niinkään kokonaisistumisajalla, on merkitystä terveyden vaalimisessa.

Tässä ikääntyvässä tutkimusjoukossa objektiivisesti mitattu päivittäinen fyysinen kokonaisaktiivisuus oli yhteydessä SFT:llä mitattuun fyysiseen toimintakykyyn. Sekä kevyt että reipas ja rasittava fyysisen aktiivisuuden määrä oli positiivisesti yhteydessä SFT:een kokonaistulokseen. Kun sekä miehet että naiset jaettiin ryhmiin syntymäpainon perusteella, fyysisen aktiivisuuden yhteys fyysiseen toimintakykyyn oli selvin pienipainoisina syntyneillä miehillä. Vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden määrä lisääminen kymmenen vuoden seurannan aikana oli positiivisesti yhteydessä terveyteen liittyvän elämänlaadun fyysiseen komponenttiin sekä miehillä että naisilla. Naisilla vapaa-ajan fyysisen aktivisuuden määrän lisääminen oli myös yhteydessä parantuneeseen psyykkiseen terveyteen liittyvän elämänlaadun komponenttiin ja vähentyneisiin masennusoireisiin. Lähtövaiheessa vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden määrä ei ollut yhteydessä leukosyyttien telomeeripituuteen miehillä eikä naisilla. Naisilla kuitenkin 10-vuoden seurannan aikana korkeampi lähtötason vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden määrä oli yhteydessä suurempaan leukosyyttien telomeeripituuden lyhenemiseen.

Väitöskirjassa tarkastellaan liikunta-aktiivisuuden, koulutuksen ja työurien välisiä yhteyksiä elämänkulun eri vaiheissa. Tutkimusaineistona hyödynnetään Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimusta yhdistettynä Tilastokeskuksen yhdistettyyn työntekijä–työnantaja-aineistoon (FLEED). LASERI-tutkimus käynnistyi vuonna 1980, jolloin yli 3 500 lasta ja nuorta kuudesta ikäkohortista (3, 6, 9, 12, 15 ja 18 vuotta) eri puolilta Suomea osallistui ensimmäiseen kenttätutkimukseen. Tämän jälkeen tutkimushenkilöitä on seurattu yli 30 vuoden ajan. Viimeisin kenttätutkimus toteutettiin vuosina 2010–2012. Rekisteripohjainen FLEED sisältää tietoja yksilön koulutus- ja työurien kehityksestä. Tässä väitöstutkimuksessa FLEEDin tietoja hyödynnettiin vuosilta 1997–2010.

Tutkimuksen keskeinen tulos on seuraava: Liikunta lapsena on yhteydessä vuosien päähän koulutus- ja työurien kehitykseen. Tulosten mukaan liikunnallisesti aktiivisilla lapsilla oli peruskoulun päättyessä parempi koulumenestys ja aikuisena korkeampi koulutustaso ja korkeammat ansiotulot. Lisäksi he kiinnittyivät paremmin työmarkkinoille kuin lapsena vähän liikkuneet.

Tarkemmin, osajulkaisuittan, keskeiset tulokset ovat:

1)Nuoruuden liikunta-aktiivisuus, niin liikunta-aktiivisuus 15-vuotiaana kuin muutos liikunta-aktiivisuudessa 12-vuotiaasta 15-vuotiaaksi, ovat positiivisesti yhteydessä sekä koulutodistuksen kaikkien aineiden keskiarvoon peruskoulun päättyessä että koulutusvuosien määrään aikuisuudessa.
2)Liikunta-aktiivisuus 9, 12 ja 15-vuotiaana on yhteydessä korkeampiin ansiotuloihin aikuisuudessa. Yhteys on nähtävissä erityisesti pojilla. Kun muun muassa perheen tulotaso, vanhempien koulutus ja vanhempien liikunta-aktiivisuus on huomioitu, lapsuuden liikunta-aktiivisuus on yhteydessä keskimäärin 10–20 % korkeampiin ansiotuloihin aikuisuudessa.
3)Lapsuuden liikunta-aktiivisuus on yhteydessä parempaan työmarkkinoille kiinnittymiseen. Tämä ilmenee positiivisena yhteytenä sekä liikunta-aktiivisuuden ja työllistymisen todennäköisyyden että liikunta-aktiivisuuden ja keskimääräisten työllisyyskuukausien välillä, ja negatiivisena yhteytenä liikunta-aktiivisuuden ja keskimääräisten työttömyyskuukausien välillä. Kun tarkastellaan muutosta liikunta-aktiivisuudessa 9-vuotiaasta 15-vuotiaaksi, paljon liikkuvilla on tulosten perusteella parempi työmarkkinoille kiinnittyminen verrattuna muihin liikuntaryhmiin: paljon liikkuvilla on keskimäärin eniten työllisyyskuukausia ja vähiten työttömyyskuukausia pitkällä aikavälillä.
4) Ansiotulojen ja itseraportoidun liikunnan välinen yhteys on positiivinen sekä miehillä että naisilla: mitä korkeammat ansiotulot, sitä enemmän miehet ja naiset raportoivat harrastavansa liikuntaa. Tulos ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, kun käytetään askelmittarilla mitattua liikunnan määrää. Naisilla ansiotulojen ja askelmittarilla mitatun liikunnan välinen yhteys on positiivinen, mutta miehillä yhteys on joko negatiivinen tai sitä ei ole havaittavissa.

Osaava, tuottava ja hyvinvoiva työväestö on yksi talouskasvun perusta. Taloustieteellisestä näkökulmasta kyse voikin olla siitä, että liikuntaan panostaminen toimii investointina, jonka tulokset näkyvät niin koulumenestyksessä, koulutustasossa kuin työurilla.

Tutkimme keskosena syntymisen vaikutuksia aikuisiän terveyteen. Verrokkiryhmänä toimi keskosena syntyneiden omat, täysaikaisena tavanomaisesta raskaudesta syntyneet sisarukset. Näin verrokkiryhmällämme on ainakin osittain sama perimä ja sosioekonominen tausta, mukaan lukien varhaislapsuuden elinolot ja – tavat.
Havaitsimme keskosena syntymisen lisäävän esidiabeteksen riskiä. Nuorella aikuisiällä keskosena syntyneistä 31% ja täysaikaisena syntyneistä sisaruksista 16% täyttyivät WHO:n alentuneen glukoosin siedon kriteerit (kerroinsuhde 3.4, 95% lv 1.2 – 9.5). Erot keskosena syntyneiden ja sisarusten välillä muiden sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden, kuten esimerkiksi veren rasvaprofiilin suhteen, olivat pienempiä verrattuna aiemmin tehtyihin tutkimuksiin, joissa verrokkeina on käytetty muita kuin tutkittavien omia sisaruksia. Osa keskosena syntymisen ja lisääntyneen kardiometabolisen riskin yhteydestä selittäneekin perheiden sisäiset, yhteiset sekoittavat tekijät.
Magneettitutkimuksen perusteella elimistön rasvakudoksen määrä ja rasvakudoksen jakautuminen on keskosena syntyneillä ja heidän täysaikaisena syntyneillä sisaruksilla samankaltainen. Emme todenneet eroa ihonalaisen rasvan ( 0.48%, 95% lv -14.8%, 16.3%), vyötärölle sisäelinten ympärille kertyneen, terveydelle erityisen vaarallinen rasvan (7.96%, 95% lv -10.4%, 30.1%) tai vatsan alueen kokonaisrasvakudoksen (1.05%, 95% lv -13.7%, 18.4%) määrässä, keskosina syntyneillä ja sisarusverrokeilla.

Kirjoitan v 2022 tietokirjan lasten lihavuudesta vanhemmille, joka julkaistaan loppuvuodesta. Tämän jälkeen jatkan tutkimustyötä keskosena syntymisen vaikutuksista aikuisiän terveyteen.

Tutkimuksen taustaa ja tavoite

Äidin raskaudenaikaisella painolla ja elintavoilla on vaikutusta sekä äidin että syntyvän lapsen terveyteen mutta myös yhteiskunnalle muodostuviin terveydenhuollon kustannuksiin. Äidin ylipaino altistaa raskaudenaikaiselle sokeriaineenvaihdunnan häiriölle eli raskausdiabetekselle. Raskaana olevista naisista noin 14 % sairastuu vuosittain raskausdiabetekseen (THL, 2014), mutta jo raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluminen on yhteydessä äidin suurempaan terveyspalveluiden käyttöön (Kolu ym. 2011). Raskausdiabeteksen riskiä lisäävät erityisesti ylipaino, lähisukulaisen diabetes, aikaisemmin sairastettu raskausdiabetes ja yli 40 vuoden ikä. Yleisin yksittäinen raskausdiabeteksen riskitekijä on kuitenkin ylipaino, sillä 35 % kaikista synnyttäjistä vuosina 2012–2013 painoindeksi oli vähintään 25 (THL, 2014). Kun huomioidaan kaikki riskitekijät, noin puolet raskaana olevista naisista kuuluu raskausdiabeteksen riskiryhmään (THL, 2014). Ylipaino on kuitenkin ainoa riskitekijä johon odottavan äidin on mahdollista itse vaikuttaa, siksi elintapaneuvonnalla on tärkeä merkitys mahdollisimman aikaisessa vaiheessa raskautta.

Väitöskirjan tavoitteena on selvittää raskausdiabeteksesta yhteiskunnalle muodostuvia terveydenhuollon kustannuksia ja elintapaohjauksen kustannusvaikuttavuutta raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla naisilla. Lyhyen aikavälin elintapaneuvonnan kustannusvaikuttavuuden arviointi perustuu intervention aikana neuvoloissa toteutetun yksilöllisen ja tehostetun elintapaohjauksen ja tavanomaisen ohjauksen välisiin eroihin raskaudenaikaisessa koetussa terveydessä, elämänlaadussa ja lapsen syntymäpainossa. Pitkän aikavälin vaikuttavuuden arviointi (keskimäärin 7 vuotta synnytyksestä) perustuu ryhmien välisiin eroihin elämänlaadussa ja työstä poissaolopäivissä. Kustannusten arviointi perustuu terveydenhuollon palveluiden käytöstä muodostuneiden kustannusten, lääkityksen, elintapaintervention kustannusten ja työstä poissaolopäivistä yhteiskunnalle muodostuvien kustannusten arviointiin.

Tutkimuksen keskeiset tulokset

Raskausdiabetekseen sairastuvat äidit aiheuttavat terveydenhuollolle neljänneksen suuremmat kustannukset kuin terveet äidit. Kulut muodostuivat raskauden aikaisesta terveyspalveluiden käytöstä, lääkityksestä, synnytyksestä ja vastasyntyneiden osastohoidosta. Tutkimuksen mukaan suurimman yksittäisen kustannuserän sekä raskausdiabeetikoilla että terveillä verrokeilla muodosti synnytys, lähes yhtä suurella osuudella. Suuren menoerän muodostivat lisäksi synnytykseen liittyvät sairaalassaolopäivät, joista aiheutuneet kustannukset olivat raskausdiabeetikoilla keskimäärin 44 % verrokkeja suuremmat. Vastaavasti vastasyntyneiden tehohoitopäivistä aiheutuneet kustannukset olivat raskausdiabeetikoiden lapsilla 49 % ei-sairastuneita verrokkeja suuremmat.

Raskausdiabeteksen ehkäisytutkimuksen mukaan tehostettu ohjaus oli vaikuttavaa raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla äideillä, mutta se ei ollut kustannus-vaikuttavaa kun verrataan yhteiskunnalle muodostuvia kustannuksia saavutettuun terveyshyötyyn käytettäessä mittarina lapsen syntymäpainoa, elämänlaatua tai koettua terveyttä. Tutkimuksen perusteella tehostetun ohjauksen ryhmään kuuluneista äideistä vain joka neljäs äiti täytti ravitsemus-, liikunta- ja painonnoususuositukset raskauden lopussa. Vastaavasti heillä terveydenhuollon kustannukset olivat viidenneksen pienemmät verrattuna äiteihin, joilla suositukset eivät täyttyneet. Elintapaneuvonnan suurimpana haasteena on, etteivät äidit saamastaan neuvonnasta huolimatta sitoudu terveyttä edistäviin elintapoihin.

Tarkasteltaessa tehostetun elintapaohjauksen hyötyjä 7 vuotta intervention jälkeen interventio ryhmässä lasten ikäkohtainen painoindeksi oli verrokkiryhmää (=tavanomainen ohjaus neuvolakäynnillä) pienempi (21.3 vs. 22.5, p-arvo=0.07). Tutkimus osoittaa lisäksi että raskaudenaikaisella elintapaneuvonnalla on kauaskantoisia vaikutuksia, sillä interventio ryhmään kuuluneilla äideillä, jotka toimivat annettujen ohjeiden mukaan (onnistuivat pitämään painonsa raskauden aikana suositusten rajoissa, liikkuivat säännöllisesti ja/tai täyttivät vähintään kolme viidestä ruokavaliosuosituksesta) oli seitsemän vuotta intervention jälkeen alhaisempi pitkäaikaista verensokeritasoa kuvaava sokerihemoglobiini (HbA1c) taso (33.7 vs. 34.8, p=0.09) ja parempi elämänlaatu (0.95 vs. 0.93, p=0.09) verrokkiryhmään verrattuna. Vastaavasti lasten ikäkohtainen painoindeksi oli alhaisempi intervention aikana suositukset täyttäneiden äitien ryhmässä (20.5 vs. 22.5, p=0.04). Tarkasteltaessa intervention hyötyjä seitsemän vuoden jälkeen, tutkimus osoittaa intervention kustannusvaikuttavaksi kun arviointikriteerinä käytetään työstä poissaolopäiviä, sillä interventioryhmässä sairauspoissaoloja oli edeltäneen vuoden aikana 36 % kontrolliryhmää vähemmän ja terveyspalveluiden käytöstä yhteiskunnalle aiheutuneet kustannukset 19 % verrokkiryhmää alhaisemmat. Sen sijaan elämänlaadussa ryhmät eivät eronneet toisistaan seurantatutkimuksessa.

Johtopäätökset

Raskausdiabeteksen kansantaloudellisen merkityksen ymmärtämiseksi tarvitaan tietoa terveydenhuollon suorien ja epäsuorien kustannusten muodostumisesta. Lisäksi päätöksenteon tueksi tarvitaan tietoa erilaisten elintapaneuvontakäytäntöjen kustannusvaikuttavuudesta jotta terveydenhuollon voimavarojen tehokkaalla kohdentamisella saavutetaan mahdollisimman suuri hyöty sekä palveluiden käyttäjän että yhteiskunnan näkökulmasta. Elintapaohjauksen vaikutusten ja kustannusvaikutusten arvioimiseksi tarvitaan myös pitkän aikavälin seurantatietoa, jotta intervention hyöty yhteiskunnalle runsaasti kustannuksia aiheuttaviin tekijöihin, kuten sairauspoissaolot saadaan esille.

Tutkimustulokset osoittivat, että masennusoireisilla oli enemmän kardiometabolisia riskitekijöitä ja alhaisempi fyysinen aktiivisuus verrattuna hen-kilöihin, joilla ei ollut masennusoireita. Masennusoireiden esiintyvyys oli kolme kertaa yleisempää vähän liikkuvien keskuudessa kun heitä verrattiin paljon liikkuviin. Elämänaikaista vapaa-ajanliikuntaa tarkasteltaessa havaittiin, että vähäinen liikunta 45-vuoden iästä eteenpäin altisti masennusoireille sekä sydän- ja tuki- ja liikuntaelinsairauksille myöhemmällä iällä. Lisäksi rasva- ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöt sekä alhaisempi toimintakyky olivat yhteydessä masennusoireisiin. Tutkimustulokset paljastivat myös, että vähän liikkuvat tiedostivat alhaisen kuntotasonsa, ja suurentuneen riskinsä sairastua tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonisairauksiin ja masennukseen. Pääsyitä liikkumattomuudelle ilmoitettiin olevan ajan puute ja jokin sairaus tai vamma. Tapaturmia tarkasteltaessa todettiin, että niiden esiintyvyys oli korkeampaa masennusoireisilla (17 %) verrattuna henkilöihin, joilla ei ollut masennusoireita (10 %). Lisäksi masennusoireisilla tapaturmista toipuminen oli kolme kertaa hitaampaa.

Väitöskirjassa tutkittiin asuinympäristön rakennetun ympäristön tekijöiden muutosten yhteyttä fyysisen aktiivisuuden muutoksiin ja kaupunki- ja liikennesuunnittelun toimintapoliittisten tekijöiden yhteyttä kuntalaisten kulkutapavalintoihin pitkällä aikavälillä. Yhdyskuntarakenteen tiiviyden, toimintojen sekoittumisen ja katuverkoston risteystiheyden lisääntyminen olivat yhteydessä lisääntyneeseen kävelyyn ja pyöräilyyn ja autoilun vähenemiseen. Suurin osa tutkittavista asui samankaltaisessa ympäristössä koko seuranta-ajan. Tutkittavat olivat muuttaneet useammin harvemmin asuttuun, toiminnoiltaan yksipuolisempaan ympäristöön. Muuttaminen hyvin urbaaniin ympäristöön oli yhteydessä todennäköisempään säännöllisen kävelyn ja pyöräilyn aloittamiseen. Yhdyskuntarakenne ei kehittynyt Oulussa täysin toimintapolitiikan mukaisesti eikä tavoite aktiivisen liikenteen kulkumuoto-osuuden kasvattamiseksi täyttynyt. Tämä saattoi olla seurausta liian vähäisestä toimintojen sekoittumisesta keskustan ulkopuolella, kaupunkirakenteen hajautumisesta ja autoilun olosuhteiden kehittämisestä. Tutkimuksen tulosten perusteella yhdyskuntarakenteen kehittäminen aktiivisia kulkutapoja suosivaksi vaikuttaa lupaavalta strategialta väestön fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen. Tiiviiden ja toiminnoiltaan sekoittuneiden asuinalueiden kehittäminen ja investoinnit aktiivisen liikenteen infrastruktuuriin voivat olla merkittäviä keinoja väestön liikkumattomuuden ja siitä aiheutuvien terveysongelmien ehkäisyyn maailmanlaajuisesti. Nämä toimenpiteet vaativat kuitenkin kuntatason päättäjiltä vahvaa poliittista johtajuutta.

Liikunta-aktiivisuuden lisääntyminen ja erityisesti rasittavan liikunnan aloittaminen keski-iässä on yhteydessä vähentyneeseen sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyden riskiin. Mielenterveysongelmien kannalta liikunnan rasittavuudella ei ole niin merkitystä vaan pysyvä liikunnan harrastaminen ja kohtuukuormitteisenkin liikunnan aloittaminen näyttää suojaavan mielenterveyden ongelmilta. Toisaalta ennenaikaisen kuoleman riski vähenee huomattavasti etenkin rasittavaa liikuntaa harrastavilla. Liikunta-aktiivisuuden lisäämiseen kannattaa panostaa työpaikoilla ja yleisemminkin. Riittävän liikunnan määrän ohella suosituksissa tulisi kiinnittää huomiota myös liikunnan riittävään rasittavuuteen.

Lasten liikunta ja ravitsemus –tutkimuksessamme olemme osoittaneet, että alakouluikäiset lapset liikkuvat alle suositellun vähimmäisajan kaksi tuntia päivässä ja lapset saavat ravinnostaan liikaa kovaa rasvaa, suolaa, sokeria ja liian vähän kuitua, pehmeää rasvaa, D-vitamiinia, folaattia ja rautaa. Vähäinen liikunta, runsas ruutuaika ja epäterveellinen ruokavalio heikentävät lasten ja nuorten terveyttä lisäämällä ylipainon, tyypin 2 diabeteksen ja verenkiertoelinsairauksien vaaratekijöitä. Yksilöllinen ja perhekeskeinen liikunta- ja ravitsemusinterventiomme lisäsi liikuntaa ja kasvisten, kasviöljypohjaisten margariinien ja rasvattoman maidon käyttöä ja siten hidasti insuliiniresistenssin kehittymistä ja laski plasman LDL-kolesterolin pitoisuutta lapsilla kahden ensimmäisen seurantavuoden aikana. Nämä myönteiset vaikutukset elintapoihin ja kardiometabolisiin riskitekijöihin ovat tärkeitä tyypin 2 diabeteksen ja verenkiertoelinsairauksien ehkäisyssä. Vähäinen liikunta, heikko motorinen suorituskyky ja epäterveellinen ruokavalio heikentävät oppimista ensimmäisten kouluvuosien aikana. Alustavat tuloksemme osoittavat, että yhden lapsen liikunnan lisääminen yhdellä tunnilla viikossa kahden vuoden aikana maksaa yhteiskunnalle noin 4 euroa viikossa, joten mielestämme liikuntaintervention kustannukset yhteiskunnalle ovat kohtuulliset sen hyötyihin suhteutettuna.

Tulosten mukaan raskausdiabeteksen riskissä olevien naisten vapaa-ajan liikunta väheni raskauden aikana sekä muuttui intensiteetiltään kevyemmäksi. Vapaa-ajan liikuntaan vaikuttivat positiivisesti sekä naisten oma että puolison liikunta-aktiivisuus ennen raskautta sekä naisten osa-aikatyö. Kannustaviksi henkilöiksi naiset kokivat läheiset ihmiset kuten puolison ja ystävät. Lähes 80% naisista koki, että kukaan ei rajoittanut heidän vapaa-ajan liikuntaa, sen sijaan rajoittaviksi tekijöiksi he raportoivat väsymyksen, huonon olon ja ajanpuutteen. Kun tarkasteltiin liikunnan muutosta raskautta edeltävän ajan ja seitsemän vuoden seurannan välillä, havaittiin, että naiset, joilla ei ollut raskausdiabeteksen riskiä alkuraskaudessa lisäsivät liikuntaa merkitsevästi enemmän kuin raskausdiabeteksen riskissä olevat naiset (vähintään yksi raskausdiabeteksen riskitekijä alkuraskaudessa). Toisaalta, lasten kehon koostumuksessa tai liikunnan määrässä 6,5-vuotiaana ei ollut eroja sen mukaan oliko äidillä raskausdiabeteksen riskiä vai ei. Sen sijaan yksittäisistä riskitekijöistä, äidin korkeampi raskautta edeltävä painoindeksi (kg/m2) oli yhteydessä pojan epäsuotuisaan kehon koostumukseen. Tarkasteltaessa äitien ja lasten liikunnan välisiä yhteyksiä poikkileikkausasetelmassa seitsemän vuotta synnytyksen jälkeen, äitien liikkumattomuus oli positiivisesti yhteydessä lasten liikkumattomuuteen sekä negatiivisesti vähintään kohtuutehoiseen liikuntaan. Lisäksi äitien vähintään kohtuutehoinen liikunta oli negatiivisesti yhteydessä lasten liikkumattomuuteen ja positiivisesti vähintään kohtuutehoiseen liikuntaan. Alle kouluikäisillä lapsilla puolestaan todettiin korkeatehoisen liikunnan olevan merkitsevästi yhteydessä suotuisaan kehon koostumukseen ja parempaan fyysiseen kuntoon sekä poikkileikkaus- että pitkittäisasetelmassa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että raskausdiabeteksen riskissä olevilla naisilla raskausajan vapaa-ajan liikunnan jatkumisen kannalta tärkeässä roolissa ovat raskautta edeltävä liikunta-aktiivisuus ja läheisten ihmisten tuki. Toisaalta raskausdiabeteksen riskitekijöiden, erityisesti ylipainon, ehkäisyyn tulisi kiinnittää huomiota jo raskautta suunniteltaessa, jotta äitien liikuntaa sekä lasten terveyttä tukevaa kehon koostumusta ja liikuntaa voitaisiin edistää pitkällä aikavälillä. Korkeatehoinen liikunta alle kouluikäisillä lapsilla puolestaan vaikuttaa olevan merkittävää lasten ylipainon ehkäisemisessä ja fyysisen kunnon edistämisessä.

Kyselytutkimuksen tulokset osoittivat, että väestön terveysliikuntasuosituksen mukaisesti liikkuvilla vaihdevuosi-ikäisillä naisilla oli vähemmän ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta, somaattisia oireita sekä muisti- ja keskittymisongelmia. Lisäksi he kokivat elämänlaatunsa paremmaksi, kun heitä verrattiin naisiin, jotka eivät harrastaneet liikuntaa suosituksen mukaisesti.
Kuuden kuukauden mittaisen harjoittelututkimuksen tulosten perusteella säännöllisesti liikuntaa harrastavien vaihdevuosi-ikäisten naisten unen laatu oli parempi ja unta häiritsevien yöllisten kuumien aaltojen määrä oli vähäisempi kuin verrokkiryhmän naisilla. Neljän vuoden seurannassa tutkimustulokset olivat samankaltaiset, sillä harjoitteluryhmän naisilla todettiin liikunnan pitkäaikaisvaikutuksena parempi sosiaalinen ja fyysinen toimintakyky sekä vähemmän kuumia aaltoja.
Väitöstutkimuksen mukaan aerobinen liikunta tarjoaa hyvän vaihtoehdon vaihdevuosioireiden lievittämiseen ja elämänlaadun parantamiseen.

Vaihdevuosi-iän ohittaneet naiset, jotka voivat olla sekä osteoporoosin (lukato) että nivelrikon riskissä, voivat harrastaa turvallisesti luustoa ja toimintakykyä ylläpitävää intensiivistä hyppelytyyppistä liikuntaa. Tämä havaittiin Juhani Multasen väitöskirjatutkimuksessa Jyväskylän yliopiston terveystieteiden laitoksella, missä tutkimuksella selvitettiin asteittain kovenevan hyppelyharjoittelun vaikutuksia luustoon, rustoihin, nivelrikon oireisiin sekä suorituskykyyn vaihdevuodet ohittaneilla naisilla, joilla on lievä polven nivelrikko.

Apurahalla toteutettu tutkimusartikkeli ”Perhetaustan vaikutus ruokarytmiin lapsuudessa – viiden vuoden seurantatutkimus” on lähetetty arvioitavaksi Sociology of Health and Illness lehteen 11.9.2020. Tutkimusartikkeli on väitöskirjaan tähtäävä kolmas osatyö. Tutkimusartikkelin viimeistely myöhästyi alkuperäisestä suunnitelmasta muiden virkatöiden vuoksi.

Background
We studied the role of the family type, other family background factors and their changes over a five year follow-up with respect to meal frequency among children.
Methods
Longitudinal data stem from the 2007/2009–2013/2014 “Finnish Child Health Monitoring Study”. Dataset comprised 1,822 children (aged ca 5–10 years at baseline). Meal frequency was defined as 4–6 meals per day. The associations of meal frequency with family background factors were examined by bivariate and multivariate regression analyses.
Results
89% of the 5–10 year old boys and girls had the recommended meals frequency in baseline. Living in a single-parent family at baseline increased the risk of not eating recommended number of meals compared to those living in intact families. After adjustments mother’s low level of education (OR 0.51, CI 0.29-0.93) and a decline in income sufficiency (OR 0.54, CI 0.35-0.84) during the follow-up were unfavourably associated with the recommended meal frequency. The difference between children in stable single-parent, reconstituted or joint physical custody families and those living in stable intact families remained significant when controlling for other variables.
Conclusion
Single-parent families with a low SEP background represent important target groups for interventions designed to promote regular meal frequency.

Our preliminary findings show, for the first time, that 6-weeks aerobic exercise intervention in obese humans modulates the gut microbiota composition. Before, only one cross-sectional study determined that athletes differed from non-athletes in several bacterial phyla. Our findings show and increase in overall gut microbiota diversity and in Akkermansia, which both have been associated with better metabolic health. In contrast, Porphyromonaceae that has been associated with metabolic disorders decreased. It remains to be determined how these changes related to metabolic heath, physical performance and body composition.

In all subjects the physical performance improved. Half of the subjects lost weight. According to serum metabonomics analysis, the amount of lipids in VLDL decreased, which is good in terms of cardiovascular health.

Due to that I as PI have been on sick leave the last 6 months, the final analysis bringing all data together have not been done yet and thus, the final conclusions have not been made.

Tulokset: Sekä HBS-mittari että WHI-OS-mittari tunnistivat 7,3 % Helsinki Johtajat –tutkimuksen osallistujista gerastenisiksi, mutta näistä vain osa oli samoja henkilöitä. FI mittari tunnisti 17,9 % gerastenisiksi. Kaikenkaikkiaan 21,3 % osallistujista tunnistettiin gerastenisiksi vähintään yhden mittarin mukaan. Kaikki mittarit (HBS, WHI-OS, FI) ennustivat merkitsevästi enemmän kaatujia, huonompaa elämänlaatua ja suurempaa kuolleisuutta gerastenisille, kuin esi-gerastenisille tai ei-gerastenisille henkilöille. Painon muutoksen suhteen ei ollut eroja eri gerastenian asteiden tai mittareiden välillä.
FINALEX-tutkimuksessa esi-gerastenisissa ryhmissä keskimääräinen kaatumisten määrä oli merkitsevästi pienempi liikuntainterventioryhmässä kuin kontrolliryhmässä (1,14 kaatumista henkilövuotta kohden [95 %:n luottamusväli (eng. 95 % confidence interval, CI): 0,90-1,43] ja 1,82 kaatumista henkilövuotta kohden [95 % CI: 1,40-2,32]; IRR 0,63 [95 % CI: 0,45-0,89]; P=0,008 sukupuoli, ikä ja liitännäissairaudet huomioitu). Myös enemmän gerastenisissa ryhmissä keskimääräinen kaatumisten määrä oli merkitsevästi pienempi liikuntainterventioryhmässä kuin kontrolliryhmässä (2,15 kaatumista henkilövuotta kohden [95 % CI: 1,76-2,59] ja 5,32 kaatumista henkilövuotta kohden [95 % CI: 4,36-6,44]; IRR 0,43 [95 % CI: 0,33-0,57]; P<0,001 sukupuoli, ikä ja liitännäissairaudet huomioitu). Kummankin liikuntainterventioryhmän fyysinen toimintakyky myös heikkeni merkitsevästi hitaammin kuin heidän vastaavien kontrolliryhmiensä FIM-toimintakykymittarin muutoksien perusteella.
Parempi fyysinen toimintakyky ja ei-gerastenisuus suojaavat kaatumisilta Alzheimerin tautia sairastavilla potilailla. Sairaudet, kuten keuhkoahtaumatauti, diabetes ja nivelrikko, sekä lääkkeet, kuten opioidit, psyykelääkkeet, lääkkeet, joilla on antikolinergisia ominaisuuksia, ja monilääkitys, liittyivät kohenneeseen kaatumisriskiin. Verenpainelääkkeiden käyttö liittyi alentuneeseen kaatumisriskiin liikuntainterventiota saaneilla, mutta kohonneeseen kaatumisriskiin kontrolliryhmällä. Liikuntainterventio vähensi kaatumisriskiä myös psyykelääkkeiden käyttäjillä.
Johtopäätökset: HBS-mittari, WHI-OS-mittari ja FI-mittari tunnistivat vain osittain samat henkilöt gerastenisiksi. FI tunnisti gerastenisiksi enemmän kuin muut. Kaikki kolme mittaria ennustivat suurempaa kaatumismäärää ja kuolleisuutta sekä huonompaa terveyteen liittyvää elämänlaatua gerastenisille osallistujille.
Alzheimerin tautia sairastavat henkilöt voivat hyötyä liikuntainterventiosta suhteessa kaatumisiin ja fyysiseen toimintakykyyn riippumatta gerastenian asteesta. Parempi fyysinen toimintakyky ja ei-gerastenisuus suojaavat kaatumisilta. Tietyt sairaudet ja lääkkeet olivat kaatumisten riskitekijöitä. Liikuntainterventiolla oli suosiollinen interaktio verenpainelääkkeiden ja psyykelääkkeiden kanssa suhteessa kaatumisriskiin.

Liedon Iäkkäät – tutkimuksen seurannassa (10 040 henkilövuotta [HV]), 307 (26 %) henkilöä sai yhteensä 425 murtumaa. Murtumista 77 % sattui naisille. Minkä tahansa murtuman ilmaantuvuus oli naisilla 53.4 / 1000 HV (95 %:n luottamusväli [95 % CI]: 47.9 – 59.5) ja miehillä 24.9 / 1000 HV (95 % CI: 20.4 – 30.4). Kaikkien murtumien ja lonkkamurtumien ilmaantuvuus kasvoi iän myötä, mutta rannemurtumien ilmaantuvuus ei ollut yhteydessä ikään. Kahdentoista seurantavuoden aikana ei havaittu tilastollisesti merkitsevää muutosta murtumien ikävakioidussa vuosittaisessa ilmaantuvuudessa. Murtumien vaaratekijät liittyvät kaatumisiin sekä luun haurastumiseen liittyviin tekijöihin, ja niissä oli eroja miesten ja naisten välillä: naisilla käden heikko puristusvoima ja normaali tai alhainen kehon painoindeksi (BMI) sekä miehillä depressiivisten oireiden suuri määrä. Kompressiomurtuma yhdessä tai useammassa rintarangan tai ylemmän lannerangan nikamassa ennusti itsenäisesti tulevia luunmurtumia sekä miehillä että naisilla. Kahdeksan vuoden seuranta-aikana alakehon murtumat lisäsivät ongelmia liikkumiskyvyssä ja päivittäisistä toiminnoista selviytymisessä (ADL) sekä lyhyen (0-2 vuotta) että pitkän (2-8 vuotta) seurannan aikana. Yläkehon murtumat ennustivat ongelmia päivittäisistä perustoiminnoista selviytymisessä pitkän seurannan aikana. Miesten (Hazard Ratio [HR] 8.1, 95 % CI: 4.4-14.9) ja naisten (HR 3.0, 95 % CI: 1.9-4.9) lonkkamurtumat sekä miesten olkavarren yläosan murtumat (HR 5.4 95 % CI: 1.6-17.7) lisäsivät ennenaikaisen kuoleman vaaraa. Vapaa-ajan fyysisessä harjoittelun vähäisyys ennusti itsenäisesti sekä ennenaikaista toimintakyvyn heikkenemistä että kuolemaa. Väitöskirjatutkimukseni perusteella iäkkäiden murtumat ovat yleisiä ja niillä on vakavia seurauksia, joten ne ovat kansanterveydellisesti vakava uhka iäkkäiden itsenäiselle toimintakyvylle ja elämän laadulle.

Väitöstutkimuksen tarkoituksena oli selvittää nuorten miesten fyysisen aktiivisuuden ja paikallaan olon taustatekijöitä sekä pelillistetyn, räätälöidyn ja mobiilin intervention vaikuttavuutta. Väestöpohjainen aineisto kerättiin Oulun alueen kutsunnoissa vuosina 2010, 2012 ja 2013. Yhteensä 2526 keskimäärin 18-vuotiasta nuorta miestä täytti hyvinvointikyselyn, osallistui kuntotesteihin ja kävi lääkärintarkastuksessa. Satunnaistettuun, kontrolloituun, kuuden kuukauden interventioon osallistui 496 nuorta. Interventioryhmä sai käyttöönsä tutkimuksessa kehitetyn mobiilin palvelun, joka sisälsi pelillisiä elementtejä.

Viisi erilaista profiilia tunnistettiin paljon istuvien nuorten miesten vastauksista: paljon istuvat liikkujat, elämäänsä tyytymättömät, syömishäiriöillä oireilevat, huonokuntoiset ulkonäöstä motivoitujat ja pelaajat. Luonnollisessa ja rakennetussa ympäristössä asuvat nuoret liikkuivat yhtä paljon. Äidin runsas liikkuminen oli yhteydessä rakennetussa asuinympäristössä asuvien poikien suurempaan fyysiseen aktiivisuuteen, kun taas isän liikkumisella oli positiivinen yhteys luonnollisessa ympäristössä asuvien poikien liikkumiseen. Interventio lisäsi jonkin verran poikien kohtuukuormitteisen tai raskaan fyysisen aktiivisuuden määrää. Paikallaan olon tai kevyen aktiivisuuden määrä ei muuttunut. Elämäntyytyväisyys koheni sekä interventio- että kontrolliryhmässä. Vaikka tutkittavien sitoutuminen tutkimukseen oli kohtuullisen heikko, he pitivät monia tutkimuksessa kehitetyn mobiilin palvelun fyysiseen aktiivisuuteen liittyviä ominaisuuksia kiinnostavina. Erityisesti niillä nuorilla, jotka olivat liikkuneet vähän tai kokeneet hyvinvointinsa huonoksi tutkimuksen alussa, havaittiin positiivisia muutoksia intervention aikana. Tutkimuksessa saatiin lisää tietoa yksilöllisten sekä ympäristöön että vanhempiin liittyvien tekijöiden merkityksestä nuorten liikkumiselle ja paikallaan ololle. Tutkimus tuotti uutta tietoa pelillistetyn, räätälöidyn mobiiliteknologian mahdollisuuksista nuorten miesten aktivoinnissa. Tulosten perusteella yksilöllinen räätälöinti on tärkeää nuorten miesten terveyden edistämiseen tähtäävissä interventioissa.
Väitöskirja löytyy Jultikasta: http://jultika.oulu.fi/Record/isbn978-952-62-2456-5
Loppuraportti koskee rahoituksia: 201210057, 201310073 ja 201410144.

Suomalainen kuntoliikuntajärjestökenttä muotoutumisessa ja muutoksissa toisen maailmansodan jälkeen keskeisiä tekijöitä olivat vasemmiston ja oikeiston välinen poliittinen jännite, talous ja hallinnolliset trendit. Kuntoliikuntajärjestöt kilpailivat keskenään resursseista, jäsenistä ja näkyvyydestä. Tarvittaessa ne yhdistivät voimansa puolustaakseen omaa ja kuntoliikunnan asemaa suhteessa urheilun keskusjärjestöihin ja urheiluun.
Tyypillisessä liikuntakampanjajulisteessa harrastetaan kestävyysliikuntaa ihanteellisissa olosuhteissa luonnossa esimerkiksi hiihtäen, kävellen tai pyöräillen, iloisena ja aina hyvällä säällä. Liikkuja esitetään tavallisena ja sopusuhtaisena ihmisenä, joka reippailee yhdessä ystävien kanssa. Miehiä ja naisia esiintyy liikuntakampanjajulisteissa määrällisesti yhtä paljon, mutta liikuntarajoitteisia tai eri etnisten ryhmien edustajia näkyy kampanjamateriaaleissa vain harvoin. Joukkue-, palloilu-, taito- ja kamppailulajien näkyvyys on vaatimaton.
Fyysisen passiivisuuden terveysriskejä kuvataan liikuntavalistusaineistossa harvoin. Kun passiivisuutta kuvataan, se esitetään onnellisuuden ja iloisuuden esteenä. Liikkumattomat ihmiset ovat kuvissa surullisia ja apaattisia ja heidät sijoitetaan usein mustavalkoiseen värimaailmaan.
Käytetyimpiä liikunnan puolesta esitettyjä argumentteja kampanjoissa ovat olleet terveys ja kunto. 1940–1960-luvuilla kampanjoissa vedottiin kohtalaisen usein kansalaisuuteen ja nationalismiin. 1970-luvulla työväen puhuttelu oli varsin yleistä, ja 1980-luvulla kohderyhmäksi valikoituivat aikaisempaa useammin naiset. 1990-luvulta lähtien kampanjamateriaaleissa alettiin puhutella entistä enemmän yksilöä. Uusimpia argumentteja kampanjoissa ovat ajan ja ympäristön säästäminen.
Suomalaiselle liikuntakampanjoinnille on ollut tyypillistä hidas uusiutuminen. Monia 1900-luvun alussa käytössä olleita keinoja käytetään vielä 2000-luvullakin. Tällaisia ovat esimerkiksi prosenttikilpailut, arvonnat ja eri yhteisöjen väliset kilpailut, joissa lasketaan minuutteja, kertoja, askelia ja kilometrejä.
Liikuntakampanjoinnin kehittämisessä ei enää riitä, että kampanjan lopuksi sen vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta arvioidaan. Jatkossa olisi kiinnitettävä huomiota entistä enemmän kohderyhmien määrittelyyn ja tutkimiseen, käytettävien vaikuttamiskeinojen valintaan sekä kampanjan seurantaan. Lisäksi vastamainontaa olisi hyödynnettävä enemmän.

Väitöskirjassa tutkittiin vapaa-ajan liikuntatottumusten ja keskivartalon rasvoittumisen yhteyksiä nuorilla aikuisilla kaksosilla. Tutkimuksessa nähtiin, että nuorten aikuisten vyötärönympärys kasvoi 10 vuoden seuranta-aikana. Vähiten se kasvoi niillä, jotka lisäsivät liikuntaa tai pysyivät liikunnallisesti aktiivisina. Liikuntaa vähentäneillä vyötärö suureni yhtä paljon kuin alun perinkin vain vähän liikkuneilla. Lisäksi poikkileikkaustutkimuksessa havaittiin, että kolmekymppisten vyötärö oli sitä pienempi mitä useampaa liikuntalajia he kertoivat harrastavansa. Yhteys säilyi, vaikka tuloksissa huomioitiin liikunnan kokonaismäärä ja ruokavalion terveellisyys.
Väitöskirjassa tutkittiin myös tarkemmin geneettisesti identtisiä mieskaksospareja, joissa kaksoset erosivat toisistaan vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden suhteen viimeisen kolmen vuoden ajan, mutta ei vielä nuoruudessa. Tulokset osoittivat, että vähemmän liikkuville kaksosille oli kertynyt selkeästi enemmän vatsaontelonsisäistä rasvaa kuin heidän perimältään identtisille mutta liikunnallisesti aktiivisille veljille. Kaksosveljien välillä ei kuitenkaan ollut eroa painoindeksissä. Vatsaontelonsisäisen rasvan määrä oli myös yhteydessä sokeriaineenvaihduntaa kuvaaviin muuttujiin näillä terveillä miehillä. Kaksosveljillä ei havaittu eroa ravitsemuksessa.
Yhteenvetona voidaan todeta että liikunta-aktiivisuuden muutokset nuorella aikuisiällä näkyvät vyötärönympäryksessä, ja vähäinen liikunta kolmekymppisenä on yhteydessä suurempaan vatsaontelonsisäisen rasvan kertymiseen perinnöllisestä taipumuksesta riippumatta. Väitöskirjan tulokset korostavat vapaa-ajan liikunnan lisäämisen ja ylläpitämisen merkitystä keksivartalon liiallisen rasvoittumisen ehkäisyssä nuorella aikuisiällä, ja näin myös mahdollisten myöhempien metabolisten liitännäisongelmien kehittymisen ehkäisyssä.

Tutkimus saatettiin onnistuneesti valmiiksi ja tulosten raportointia on jatkettu aina viime vuosiin asti.
Julkaistuja ja vertaisarvioituja töitä aiheesta julkaistiin kaikkiaan 11 kpl.
3 julkaisua käsitteli sydämen rakennetta ja tarjosivat tähän referenssiarvoja kliiniseen käyttöön
1 julkaisu käsitteli genomilaajuista analyysiä jossa löydettiin uusia variantteja sydämen rakenteelle ja toiminnalle
1 experimentaalinen julkaisu jossa yhdistettiin prekliinistä ja kliinistä aineistoa
3 julkaisua käsittelivät diastolisen vajaatoiminnan yleisyyttä sekä tähän vaikuttavien muuttujien yhteyttä.
3 julkaisua käsitteli lapsuusajan yhteyttä aikuisiän sydänterveyteen

Lisäksi 2 julkaisua on tällä hetkellä under review ja 1 julkaisu tuli juuri takaisin yhdestä lehdestä ja lähtee toiseeen.
Tästä teemasta tulee valmistumaan yksi väitöskirja ja sen osatöistä 2/3 on nyt julkaistu. Pyrimme saamaan syksyn aikana viimeisen julkaistua jonka jälkeen väitös voidaan toteuttaa kevään 2021 aikana.

Päätulos oli, että liikuntainterventiolla oli sekä lyhyt- että pitkäaikaisvaikutuksia naisten työkykyyn ja työssä kuormittumiseen. Lisäksi alustavien tulosten perusteella subjetiivinen ja fysiologinen mittaristo antavat samantyyppisiä tuloksia naistyöntekijöiden kuormittumisesta ja palautumisesta.

Juho Vainion Säätiön vuonna 2015 myöntämän suurapurahan avulla olemme perehtyneet syvällisesti elintavoissa tapahtuviin muutoksiin eläköityessä. Olemme osoittaneet kyselyaineistojen avulla että vapaa-ajan liikunta-aktiivisuus lisääntyy, mutta myös istuminen (erityisesti TV:n katsominen) lisääntyy eläkkeelle siirryttäessä. Unen pituus lisääntyy ja univaikeudet vähentyvät erityisesti henkilöillä, joilla on psyykkistä kuormittuneisuutta ja työstressiä. Päihteiden käytön osalta noin 10% työntekijöistä lisää runsaasti alkoholinkäyttöään ja tämä on yleisempää miehillä, tupakoitsijoilla tai niillä, joilla on ollut masennusta työuran viimeisinä vuosina. Tupakoinnin määrä eli poltettujen savukkeiden määrä sen sijaan näyttäisi vähentyvän eläkkeelle siirryttäessä. Tutkimushavaintomme viittaavat siihen, että eläköitymiseen liittyvä vapaa-ajan lisääntyminen sekä työn kuormitustekijöiden poistuminen vaikuttavat myönteisesti tuoreiden eläkeläisten liikkumiseen ja nukkumiseen. Huolestuttavaa sen sijaan on alkoholin riskikäytön lisääntyminen osalla eläkeläisistä.

Tutkimuksessa selvitettiin fyysisen aktiivisuuden ja kunnon muutoksiin vaikuttavia tekijöitä murrosiässä. Kiihtyvyysanturimittausten perusteella kahden vuoden seuranta-aikana reippaan ja raskaan liikunnan määrä väheni erityisesti pojilla ja paikallaanolon määrä lisääntyi sekä pojilla että tytöillä. Pojilla reippaan liikunnan määrä väheni enemmän kuin tytöillä ja seurantajakson loppuvaiheessa sukupuolierot reippaan liikunnan määrässä olivat kaventuneet lähes kokonaan. Hyvä koulumenestys ja osallistuminen urheiluseuratoimintaan olivat tekijöitä, jotka liittyivät liikunta-aktiivisuuden ja paikallaanolon määrän myönteisempään kehitykseen murrosiässä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin nuorten kokeman sosiaalisen aseman yhteyttä heidän fyysiseen aktiivisuuteensa. Nuoret arvioivat omaa sosiaalista asemaansa koulussa sekä perheensä sosiaalista asemaa kymmenportaisen tikasmallin avulla. Nuorten liikkumista ja liikkumatonta aikaa mitattiin liikemittareilla. Nuoret, jotka kokivat sosiaalisen asemansa koulussa korkeaksi, liikkuivat koko päivän aikana enemmän vähintään reipasta kävelyä vastaavalla teholla ja olivat koulupäivän aikana vähemmän paikallaan. Nuoren arvio perheen sosiaalisesta asemasta ei ollut yhteydessä liikkumiseen. Koetun sosiaalisen aseman kaltaisten kokemusten ymmärtäminen ja huomioiminen tuo uusia näkökulmia nuorten liikkumisen edistämiseen niin koulupäivän aikana kuin vapaa-ajallakin.

Fyysisen toimintakyvyn eri osa-alueiden mittaukset eri ikävaiheissa osoittivat, että keskimäärin tulokset eri suorituskykymittareilla mitattuina parantuvat murrosiässä luonnollisen kasvun ja kehityksen myötä. Tutkimuksen aikana tuotettiin vertailuarvot fyysisen toimintakyvyn valtakunnallisia Move!-mittauksia varten. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös liikunnan, liikkumattomuuden ja kehonkoostumuksen yhteyksiä kunto-ominaisuuksiin lapsilla ja nuorilla. Tutkimuksessa havaittiin, että suurempi rasvan määrä kehossa on yhteydessä heikompiin ja reipas liikunta parempiin fyysisen toimintakyvyn mittaustuloksiin 9–15-vuotiailla. Tuloksia voidaan hyödyntää fyysisen toimintakyvyn Move!-mittausten tulosten tulkinnassa.

Tulokset osoittivat, että objektiivisesti mitattu sykevälivaihteluun pohjautuva stressi oli yhteydessä subjektiiviseen stressiin. Seurannassa havaittiin keskimääräinen sekä yksilötasolla tapahtuva lasku subjektiivisessa stressitasossa. Objektiivisesti mitatun stressin/palautumisen tasoissa ei tapahtunut muutosta. Matala objektiivisesti mitattu stressireaktioiden voimakkuuden ja korkea palautumisreaktioiden voimakkuuden taso olivat
yhteydessä voimakkaampaan subjektiivisen stressin laskuun. Liikunta-aktiivisuus, hyvä fyysinen kunto ja terveyden kannalta edullinen kehonkoostumus olivat yhteydessä pienempään objektiivisesti mitatun stressin määrään työpäivänä. Hyvä fyysinen kunto ja terveydelle edullinen
kehonkoostumus olivat yhteydessä matalaan stressireaktioiden voimakkuuteen työpäivän aikana sekä parempaan työpäivän jälkeisen yön palautumiseen. Seurannassa havaittiin keskimääräistä korkeamman liikunta-aktiivisuuden tason olevan yhteydessä keskimääräistä voimakkaampaan subjektiivisen stressin laskuun.
Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan päätellä, että liikunta-aktiivisuudella on merkitystä stressinhallinnassa. Hyvä fyysinen kunto ja
terveydelle edullinen kehonkoostumus vaikuttaisivat olevan tärkeitä hyvälle työpäivän jälkeiselle palautumiselle. Tulokset tukevat sykevälivaihteluun pohjautuvan menetelmän käytettävyyttä stressin arvioinnissa subjektiivisten menetelmien rinnalla.

Väitöskirjan osatyö 4 ”Frequent physical activity is associated with reduced risk of severe diabetic retinopathy in type 1 diabetes”:
Liikunta ja erityisesti liikuntakertojen määrä vaikuttaa suotuisasti retinopatian kehittymiseen tyypin 1 diabeteksessa (Väitöskirjan neljäs osatyö on uudelleen lähetetty korjauksineen ja lisäanalyyseineen Acta Diabetologica – lehteen 9/2019).

Tutkimusaineiston muodostivat 144 ylipainoista tai lihavaa keski-ikäistä miestä, joilla oli häiriintynyt glukoosiaineenvaihdunnansäätely. Miehet satunnaistettiin kontrolliryhmään sekä kahteen ohjattuun harjoitusryhmään, joista toinen harjoitti sauvakävelyä ja toinen suoritti nopeusvoimatyyppistä kuntosaliharjoittelua.
Ryhmät harjoittelivat kahdentoista viikon ajan kolme kertaa viikossa tunnin kerrallaan. Fyysisen aktiivisuuden intensiteettiä ja volyymia mitattiin ennen interventiota ja intervention aikana objektiivisten mittausten, päiväkirjojen ja kyselyiden yhdistelmällä. Tyypin 2 diabeteksen riskitekijät, glukoosi- ja rasva-aineenvaihdunnan ja maksan entsyymien aineenvaihdunnan indikaattorit, kehon koostumus, verenpaine, fyysinen suorituskyky ja ravitsemus mitattiin standardimenetelmillä ennen ja jälkeen intervention.
Osallistujien fyysisen kokonaisaktiivisuuden määrä ei lisääntynyt kuntoutus- tai harjoitteluintervention seurauksena. Sekä kuntoutus- että sauvakävelyinterventio lisäsivät vapaa-ajan liikunnan määrää. Mitä enemmän sauva- ja kuntosaliryhmien viikoittainen vapaa-ajan kokonaisliikunnan (= ohjattu harjoittelu + ei-ohjattu vapaa-ajan liikunta) määrä lisääntyi, sitä enemmän ei-vapaa-ajan fyysinen aktiivisuuden (mm. työ, työmatka, kotityöt) määrä väheni. Verrattuna kontrolliryhmään etenkin sauvakävelyllä oli terveydelle edullisia vaikutuksia kehon rasvakudokseen sekä rasva- ja glukoosiaineenvaihdunnan säätelyyn osallistuviin hormoneihin (leptiini ja chemeriini). Lisäksi ei-ohjatun vapaa-ajan liikunnan intensiteetti selitti itsenäisesti 10 % kävelynopeuden, 9 % kehon painon ja 7 % kehon painoindeksin muutoksen vaihtelusta.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen tähtäävät interventiot eivät automaattisesti lisää liikunnan määrää kokonaisuudessaan. Ne näyttävät kuitenkin lisäävän vapaa-ajan liikuntaa, ja tällä voi olla tyypin 2 diabeteksen riskitekijöihin edullisia terveysvaikutuksia.

Tutkimushankkeessa tarkasteltiin fyysiseen aktiivisuuteen vaikuttavia biologisia ja psykososiaalisia tekijöitä elämänkulun eri vaiheissa. Tutkimus on osaa laajaa suomalaista kohorttitutkimusta, LASERI-tutkimusta, joissa tutkittavien liikunta-aktiivisuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä on seurattu etenevästi lapsuudesta keski-ikään asti (vuodesta 1980 vuoteen 2011). Fyysinen aktiivisuus on lapsuudessa, nuoruudessa ja aikuisiässä mitattu kyselyillä ja lisäksi keski-iässä objektiivisesti askelmittareiden avulla. Fyysiseen aktiivisuuteen vaikuttavista tekijöistä on tarkasteltu aiempaa liikunta-aktiivisuutta ja erilaiseen liikuntaan osallistumista, vanhempien liikunta-aktiivisuutta, sosioekonomista asemaa, koulutusta, temperamentin piirteitä, masennusoireita ja lihavuuden astetta.

Tulokset lapsuuden liikunnan merkityksestä ja vanhempien aktiivisuuden merkityksestä koko elämänkulun aikaiselle liikunnalle vahvistavat lasten ja nuorten liikunnan tukemisen merkityksellisyyttä koko elämänkulun aikaisen aktiivisuuden näkökulmasta. Tulokset liikunnan muutoksista lapsuudesta aikuisikään auttavat tunnistamaan ryhmiä, jotka tarvitsevat erityisesti tukea liikunnan edistämiseksi elämänkulun eri vaiheissa. Tulokset aktiivisen koulumatkaliikunnan merkityksestä aikuisiän liikunta-aktiivisuudelle vahvistavat näkemystä siitä, että fyysisesti aktiivisia kulkutapoja tulisi tukea arjen lyhyillä siirtymämatkoilla, kuten koulumatkoilla jo varhain. Tulokset tukevat näkemystä lapsuuden ja nuoruusajan liikunnan merkityksestä myös myöhemmälle fyysiselle aktiivisuudelle. Tulokset masennusoireiden, stressioireiden ja liikunta-aktiivisuuden yhteyksistä tuovat tärkeän näkökulman terveys- ja liikuntaneuvontaan. Uudet tulokset lapsuusiän aktiivisen temperamentin vaikutuksista aikuisiän fyysiseen aktiivisuuteen ovat merkityksellisiä lasten liikunnan ohjaajien ja toteuttajien näkökulmasta.

(Englanninkielinen loppuraportti sisältäen kaikki tutkimuksen tuottamat julkaisut on kokonaisuudessaan liitteenä)

Tämän hankkeen tuloksista, jotka tulevat vielä käynnissä olevan datan käsittelyn jälkeen tarkentumaan, voidaan osoittaa selkeä yhteys tiettyjen immuunisysteemin osien reagoivan vauriorakennuksiin, eli rakennuksella ja varsinkin mikrobivaurioituneella vaurioituneella on yhteys sen käyttäjien terveyteen.

-Vauriorakennuksen tilankäyttäjiltä havaittiin vertailurakennusten käyttäjiin verrattuna alentuneita leukosyyttiaktiivisuuksia (neutrofiilit) ryhmätasolla.
-Vauriorakennuksen tilankäyttäjillä oli ryhmätasolla merkitsevästi korkeammat itiöspesifiset IgG- ja IgG3- vasteet.
-Toksiuusmittauksissa käytetty E. coli-lux menetelmä korreloi hyvin rakennusten vaurioiden ja oireilun kanssa.

Väitöstutkimuksen mukaan noin puolella (54 %) tutkimukseen osallistuneista opettajista (n = 1198) esiintyi äänihäiriöitä, ja työhön liittyvä stressi oli niiden merkittävin selittäjä (OR 3.6). Stressi oli jopa vahvemmin yhteydessä äänihäiriöihin kuin astma (OR 2.7) tai naissukupuoli (OR 1.5).

Äänihäiriöt ja stressi olivat selkeästi yhteydessä opettajien työkyvyn laskuun. Paras työkyky oli niillä opettajilla, joilla ei ollut äänihäiriöitä tai stressiä, ja heillä oli myös vähiten sairauslomia. Stressi ja äänihäiriöt olivat vahvemmin yhteydessä heikentyneeseen työkykyyn yhdessä kuin erikseen arvioituina. Ääni, samoin kuin stressi, vaikuttaakin olevan hyvä työkyvyn indikaattori.

Äänihäiriöistä kärsivät raportoivat selvästi muita enemmän sisäympäristöön liittyviä puutteita, kuten melu ja tunkkainen ilma. Tämä itsearviointi validoitiin alatutkimuksessa (n = 538) vertaamalla sitä ulkopuolisten asiantuntijoiden arvioon koulurakennusten kunnosta. Vastaavuus oli hyvä. Tulokset antoivat kuitenkin vain viitteitä siitä, että äänihäiriöillä olisi yhteyttä asiantuntijoiden arvioimaan koulurakennusten huonoon kuntoon. Sitä vastoin lähes puolella koehenkilöistä, jotka työskentelivät kunnossa olevissa rakennuksissa, ei ollut stressiä eikä äänihäiriöitä. Kaiken kaikkiaan yli puolet alatutkimukseen osallistuvista opettajista työskenteli huonokuntoisessa rakennuksessa.

Tulokset herättävät kysymyksen siitä, muodostavatko äänihäiriöt, työhön liittyvä stressi ja puutteellinen sisäympäristö suhteessa työkykyyn vyyhdin, joka on enemmän kuin osiensa summa. Ihmistä on hyvä hoitaa kokonaisuutena, ja tukitoimia onkin tarpeen kohdistaa äänenhuollon lisäksi myös ääneen liittyviin tekijöihin, kuten stressin vähentämiseen ja sisäympäristön korjauksiin. Opettajien ääniergonomian parantamiseen tulisi kokonaisuutena kiinnittää entistä enemmän huomiota. Varhaisen tuen merkitys on ensiarvoisen tärkeää, että ongelmat eivät kasautuisi ja opettajien työkyky säilyisi mahdollisimman hyvänä.

Väitöstutkimuksessa selvitettiin, miten talviaikaan tavanomainen kylmäaltistus vaikuttaa kohonnutta verenpainetta sairastavien verenkiertoelimistön toimintaan. 91 keski-ikäistä miestä (56 kohonnutta verenpainetta sairastavaa, 35 verrokkia) altistettiin laboratoriossa -10 C asteen lämpötilalle 15 minuutin ajan, talvivaatetettuna, paikoillaan seisten. Heidän verenkiertoelimistönsä toimintaa seurattiin monipuolisesti kylmässä olon aikana, sekä 15 minuuttia ennen ja jälkeen altistusta.

Havaitsimme, että verenpaine kohosi samalla tavoin kummassakin tutkimusryhmässä. Tämä johti huomattavan korkeaan verenpaineen tasoon kylmässä lievää tai kohtalaista kohonnutta verenpainetta sairastavilla: 179/106mmHg yläpaine/alapaine keskimäärin, yläpaine hetkellisesti yli 200mmHg joka neljännellä (1. osajulkaisu). Kylmä voimisti yhtäaikaa sympaattista eli kiihdyttävää ja vagaalista eli rauhoittavaa sydämen säätelyä, sekä muutti sydämen sähköistä toimintaa rytmihäiriöherkkyyttä kuvastavaan suuntaan (2. osajulkaisu). Verenpaineen nopean säätelyn herkkyys (barorefleksiherkkyys) kasvoi kylmässä molemmilla tutkimusryhmillä, mutta nopea sympaattinen verenpaineenvaihtelu kasvoi vain verrokeilla (3. osajulkaisu).

Alustavat tulokset osoittavat myös, että kotimittauksissa havaittu verenpaineen vaihtelu on yhteydessä verenpaineen nousuun ja sydämen kuormittumiseen kylmässä (4.osajulkaisu, käsikirjoitus).

Saatu apuraha on käytetty ajanjaksolla 1.7.2015–30.11.2015 väitöskirjatyöni kahden osatyön työstämiseen. Näiden osatöiden otsikot ovat seuraavat:
1) Health effects of mould in severely damaged homes (käytetty 90 % apurahakaudesta)
2) Microbial exposures in severely damaged homes (Alustava otsikko) (Käytetty 10 % apurahakaudesta)

Molempien osatöiden aineistona on apurahahakemuksessa kuvattu HOTES-tutkimuksen (HOmeloukka ja TErveyS) aineisto. Aineisto on kerätty vuosien 2008–2015 aikana ja tutkimukseen on saatu mukaan 45 perhettä ympäri Suomea, jotka asuvat vakavasti kosteusvaurioituneissa asunnoissa. Asukkaita on yhteensä noin 180. Asukkaista on kerätty terveystietoa terveyskyselylomakkeilla sekä erilaisilla kliinisillä mittauksilla. Ensimmäisessä artikkelissa käytettiin terveyskyselyiden lisäksi PEF ja FeNO mittauksia kuvaamaan asukkaiden kosteusvaurioille altistumisesta aiheutuvaa hengitystieoireilua. Altistumista tarkasteltiin asunnoista otettujen materiaalinäytteiden ja pölynäytteiden avulla.

Apurahan käyttö:
1) Apurahakaudesta osa meni aineistojen työstämiseen sellaiseen kuntoon, että analyysien tekeminen oli mahdollista. Kaikki aineistot olivat tallennettu omiksi tiedostoikseen (terveyskysely aikuisille, kouluikäisille ja alle kouluikäisille lapsille, terveysmittausten aineistot, rakennusmateriaaliaineistot), joten työn ensimmäinen vaihe oli aineistojen oikeellisuuden tarkastaminen, puhdistaminen sekä yhdistäminen toisiinsa yhdeksi isommaksi aineistoksi käyttäen SPSS tilastotiedeohjelmaa (SPSS-22 .0 for Windows (SPSS, Inc, Chicago, IL). Erityisesti rakennusmateriaaleja koskeva työ oli aikaa vievää, koska näitä tuloksia ei ollut tallennettu tilastollista käsittelyä varten ja otettuja materiaalinäytteitä oli yhteensä lähes 200 kpl (vaihdellen 3-16 kpl / asunto). Datan kokoamisen jälkeen aineistoksi muodostui 41 asunnon asukkaat ja asuntojen rakennusmateriaalinäytteet. Näissä asunnoissa asui yhteensä 139 henkilöä (74 aikuista ja 60 lasta), joilta oli palautunut tutkimuksen alussa annettu laaja terveyskysely. Apurahakaudella saatiin tarvittava data kasattua ja yhdistettyä analyyseja varten.
2) Datan kokoamisen jälkeen siirryttiin aineiston alustaviin analyyseihin käyttäen apuna ristiintaulukointia ja Pearsonin χ2-testiä. Näiden analyysien perusteella saatin kartoitettua aineistoa niin, että päästiin tarkempiin analyyseihin. Asukkailta oli kysytty yhteensä 24 oireen ilmenemistä, jotka jaettiin viiteen eri ryhmään käyttäen pääkomponenttianalyysia. Näistä muodostettiin lopulta ylähengitystie-, alahengitystie- ja yleisoireryhmät. Asunnot jaettiin kolmeen erilaiseen vakavuusluokkaan perustuen rakennusmateriaalinäytteissä ilmenneisiin sieni-, bakteeri- ja aktinomykeettikasvustoihin. PEF ja FeNO mittausten osalta käytettiin dataa, joka oli koottu asukkaiden kotona tekemien mittausten perusteella (PEF / 2 viikon ajalta, FeNO / 3 päivän ajalta). Lopulliset analyysit tehtiin käyttäen logistista regressioanalyysia ja niissä verrattiin oireilua sekä kotimittausten tuloksia altistumisen tasoon eri altistumisluokissa (sienet, bakteerit, aktinomykeetit ja näistä koottu kokonaisuutta kuvaava luokitus). Kaikki osatyöhön tarvittavat analyysit saatiin tehtyä ja koottua artikkeliin tuleviin tuloksia kuvaaviin taulukoihin apurahakaudella.
3) Health effects of mould in severely damaged homes -osatyön kirjoittaminen aloitettiin edellä mainittujen analyysien kanssa samanaikaisesti ja on tällä hetkellä lähes valmiina ja pääohjaajilla luettavissa / kommentoitavissa. Artikkeli on tarkoitus julkaista Indoor Air –lehdessä seuraavien kuukausien (huhti-toukokuu 2016) aikana, josta se on myös luettavissa.
4) Apurahakauden viimeisen kuukauden aikana aloitettiin myös väitöskirjatyöni seuraavan osatyön työstämien. Tämä osatyö kirjoitetaan yhteisenä työnä toisen väitöskirjatyöntekijän (Maria Valkonen / Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) kanssa, niin, että molemmat ovat tasaväkisiä kirjoittajia. Tässä osatyössä puolestaan tarkastellaan samoista asunnoista otettujen pölynäytteiden osuutta altistumisessa. Asunnoista on otettu pölynäytteitä seuraavasti: mattopölynäyte olohuoneesta, yläpölynäyte sekä pölypussinäyte. Kyseisiä näytteitä on otettu sekä ennen vauriota että asunnon korjauksen tai toiseen asuntoon muuton jälkeen. Apurahakauden lopuksi pölynäytedata saatiin kasattua ja alustavat analyysit tehtyä. Lisäksi tähän osajulkaisuun on kirjoitettu tausta ja metodi -osuudet. Tämä osajulkaisu on tarkoitus saada valmiiksi kevään 2016 aikana ja julkaista myös Indoor Air –lehdessä, josta se on luettavissa.
5) Apurahalla tehtyjen alustavien analyysien tuloksia käytettiin myös Indoor Air 2016 konfrerenssi-julkaisuun, johon toisena kirjoittajana tein tarvittavia tilastollisia analyyseja. Tämä konfrerenssi-julkaisu on hyväksytty ja tullaan esittämään ensi kesänä Maria Valkosen toimesta. Tämä julkaisu toimii myös siis pohjana varsinaiselle edellä kuvatulle osatyölle väitöskirjatyössäni.

Vuoden 2018 aikana suunnitelmat muuttuivat ja päädyimme lomakeseurannan lisäksi suunnittelemaan nuorille tutkimuskäynnit. Tämän mahdollisti ymmärryksemme mikrobiominäytteiden keräämisen tärkeydestä, joten päädyimme suunnittelemaan tutkimuskäynnit tutkittaville heidän asuinpaikkojen lähellä oleviin terveyskeskuksiin, koulujen terveydenhoitajan tiloihin tms. Suunnitelmassa oli saada kerättyä mikrobiomi- ja verinäytteet nuorista. Saimme 16-vuotisseurannana alkamaan toukokuussa 2019. Tutkimuspäiviä on tähän mennessä ollut 6, osallistumisprosentti on ollut todella hyvä: kutsutuista 84% on osallistunut tutkimuskäynnille, täyttänyt lomakkeet ja kerännyt pölynäytteen; 10% on täyttänyt lomakkeet ja kerännyt pölynäytteen; ja 6% on kieltäytynyt tutkimuskäynnistä, mutta on vastannut terveystietoja koskevaan lyhyeen kyselyyn puhelimitse. LUKAS1 –kohortin 16-vuotistutkimuksen tutkimuskäynnit saadaan tehtyä syyskuun 2019 loppuun mennessä ja LUKAS2:n tutkimuskäynnit tullaan toteuttamaan samalla tavalla vuoden 2020 aikana.

Olemme samalla analysoineet ja julkaisseet tuloksia aiemmista seurantakerroista; 10 julkaisua LUKAS kohortista (vuosina 2018-2019) ja yksi julkaisu Harvardin yliopiston tutkijoiden kanssa post doc -vuodelta (lapsuuden suoliston mikrobiomi ja lihavuus/ylipaino).

Tutkimuksen ”Mikrobialtistuksen arviointi sisäympäristöissä huonepölynäytteillä” tavoitteena oli määrittää asuin-, elintapa- ja ympäristötekijät, jotka vaikuttavat sisäympäristöjen mikrobipitoisuuksiin. Lisäksi tavoitteena oli kehittää menetelmiä, joiden avulla altistumista voidaan arvioida entistä tarkemmin. Tällä puolen vuoden kestoisella apurahalla aikaansaadut tuotokset (osatyöt 2 ja 3) on esitetty seuraavaksi. Lisäksi apurahakaudella aloitettiin osatyön 4 kirjoittaminen.

Osatyö 2

Väitöskirjan osatyössä 2 havaittiin, että huonepölyn bakteeripitoisuuksiin vaikuttivat voimakkaimmin asuinmuoto sekä maanviljely, erityisesti hyötyeläinten lukumäärä. Muuten pitoisuuksiin vaikuttavat tekijät vaihtelivat erilaisten bakteeripitoisuutta mittaavien markkereiden välillä. Tämä johtunee siitä, että erilaiset menetelmät kuvaavat sisätilojen bakteeripitoisuutta eri tavoin. Lisäksi työssä havaittiin, että tulosten tulkintaan vaikuttaa suuresti se ovatko bakteeripitoisuudet esitetty massaa vai näytteenkeräys pinta-alaa kohti. Tähän on tärkeää kiinnittää huomiota vertailtaessa eri tutkimusten tuloksia keskenään. Tutkimuksen tulosten perusteella vain osa bakteeripitoisuuksien vaihtelusta pystytään selvittämään kyselyjen avulla, joten ihmisten altistumisen arvioimiseksi tarvitaan lisäksi näytteenottoa. Näytteenottomenetelmiä tutkittaessa havaitsimme, että bakteeripitoisuuksien (3-hydroksirasvahappo ja muramiinihappo) toistettavuus rinnakkaisissa pölynäytteissä (sama kohde ja näytteenottokerta) oli vahva (intraclass correlation -arvo (ICC): 74–84 %) kun taas läpi vuoden kerättyjen näytteiden toistettavuus oli heikompi (ICC: 22–66 %), osoittaen bakteeripitoisuuksien ajallista vaihtelua. Näin ollen yksi näyte ei riitä kuvaamaan asunnon todellista bakteeripitoisuutta, vaan tarvitaan useita näytteitä eri vuodenaikoina.

Julkaisu: Leppänen H.K., Täubel M., Roponen M., Vepsäläinen A., Rantakokko P., Pekkanen J., Nevalainen A., von Mutius E. & Hyvärinen A. (2015) Determinants, reproducibility, and seasonal variation of bacterial cell wall components and viable counts in house dust, Indoor Air, 25, 260-272.


Osatyö 3

Väitöskirjan osatyössä 3 havaittiin, että koulujen huonepölyn sieni- ja bakteeripitoisuudet vaihtelivat suuresti Suomen, Espanjan ja Alankomaiden välillä. Suomessa mikrobipitoisuudet olivat kaikista alhaisimmat, jopa 20 kertaa alhaisemmat sieni- ja 12 kertaa alhaisemmat bakteeripitoisuudet kuin Espanjassa ja Alankomaissa. Suurimmat pitoisuudet löytyivät yleensä Espanjasta, poikkeuksena Mycobacterium spp. ja Streptomyces spp. -lajit, joiden pitoisuudet olivat suurimmat Alankomaissa. Mikrobipitoisuuksien vaihtelu oli suurempaa koulujen sisällä kuin eri koulujen välillä. Pitoisuuksissa havaittiin siis selvää ajallista ja paikallista vaihtelua. C. herbarumilla, joka on tyypillinen ulkoilman mikrobi, havaittiin selvää vuodenaikaisvaihtelua. Suurimmat pitoisuudet havaittiin keväällä/alkukesällä ja pienimmät vastaavasti talvella/alkukeväällä. Muilla lajeilla vuodenaikaisvaihtelu ei ollut niin selkeää. Eri maiden välillä havaittiin eroja myös siinä, kuinka kouluissa havaitut kosteusvauriot vaikuttivat mitattuihin mikrobipitoisuuksiin. Vaikutus oli selkeintä Alankomaissa, Espanjassa havaittiin yhteys joihinkin mikrobimarkkereihin, kun taas Suomessa vaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Suomessa mikrobipitoisuuksia kasvattavia tekijöitä olivat koulurakennuksen yleinen huono kunto, ulkoilman lämpötila ja suuri etäisyys vilkasliikenteisiin teihin. Pitoisuudet olivat puolestaan pienempiä kouluissa, jotka olivat uudempia ja joissa siivottiin enemmän.

Käsikirjoitus: Täubel M., Leppänen H.K., Krop EJM., Jacobs JH., Doekes G., Heederik DJJ., Borras A., Zock JP., Pekkanen J., Nevalainen A. and Hyvärinen A. Microbial indoor environment in school buildings – Quantification of microbial exposures with qPCR and chemical markers.

Hankkeessa selvitettiin, miten psykososiaaliset tekijät vaikuttavat koululaisten sisäilmaan liitettyyn oireiluun.
10 alakoulun aineistossa havaittiin, että oppilaiden vanhempien kokema huoli koulun sisäilman laadusta oli joissain kouluissa selvästi tärkeämpi oireilua selittävä tekijä kuin sisäilman laatu (1).
Suuren kaupungin yli 100 koulun aineistossa (2) havaittiin, että sisäilman huono laatu lisää oireilua pääosin samalla tavalla riippumatta siitä, kysytäänkö oireita vanhemmalta tai lapselta itseltään. Seuraavassa aineistosta tehtävässä artikkelissa, joka toistaiseksi on vasta käsikirjoitus, verrataan sisäilman laadun, psykososiaalisten tekijöiden ja muiden tekijöiden suhteellista merkitystä koulujen välisen oireilun selittäjinä (3).
Julkaisut:
1. Nissilä JJ, Savelieva K, Lampi J, Ung-Lanki S, Elovainio M, Pekkanen J. Parental worry about indoor air quality and student symptom reporting in primary schools with or without indoor air quality problems. Indoor Air. 2019 Sep;29(5):865-873
2. Savelieva K, Marttila T, Lampi J, Ung-Lanki S, Elovainio M, Pekkanen J. Associations between indoor environmental quality in schools and symptom reporting in pupil-administered questionnaires. Environ Health. 2019 Dec 27;18(1):115
3. Savelieva K, Lampi J, Ung-Lanki S, Elovainio M, Pekkanen J. Indoor Environmental Quality, Psychosocial Factors, and Symptom Reporting in Schools (manuscript)

Tässä tutkimuksessa on ensimmäistä kertaa tutkittu lasten terveyden kannalta hyödyllisiä ja haitallisia ympäristöaltisteita ja niiden vaikutusta immuunijärjestelmän toimintaan samassa kokeellisessa tutkimusasetelmassa. Osoitimme että ääriympäristöistä kerätyt näytteet muokkaavat immuunijärjestelmän toiminnan kannalta keskeisiä tekijöitä ja vaikutukset ovat pääsääntöisesti päinvastaisia. Maatilapölyaltistuminen johtaa immuunijärjestelmän normaaliin aktivoitumiseen kun taas kaupunki-ilman hiukkaset näyttävät estävän immuunivasteen syntymisen kannalta keskeisten reseptorien ilmentymisen ja välittäjäaineiden erittymisen. Tämä voi johtaa epänormaaliin reagointiin kaupunkiympäristön altisteille ja osaltaan selittää maaseutu- ja kaupunkiympäristöissä havaitut erot immuunisairauksien, erityisesti lasten astman, esiintyvyydessä. Maatilapölyn positiivinen vaikutus keuhkoepiteelin tiiviyteen oli äärimmäisen mielenkiintoinen löydös. Se voi tarkoittaa, että maatila-altistumisen ansiosta esimerkiksi allergeenit ja hengitystievirukset eivät pysty läpäisemään keuhkoepiteeliä, tulehdusriski pienenee ja sitä kautta myös astman riski voi pienentyä.

Main findings
An initial analysis in the HITEA school study investigated the ‘Occurrence of moisture problems in schools in three countries from different climatic regions of Europe based no questionnaires and building inspections’ (Haverinen-Shaughnessy et al., 2012). Based on this questionnaire assessment, different types of moisture problems were reported in 24-47% of all school buildings at the time of the study. In the Dutch schools, dampness was most commonly reported, moisture damage in Spanish schools, and mould odour in Finland. Upon on-site building inspections by trained research staff in a sub-sample of schools from the questionnaire survey, a good overall agreement between the questionnaire and inspection data was found (kappa-value 0.62), however, large differences (0.39-0.91) were observed between countries. Extrapolating from the inspection data, the minimum estimates for prevalence of moisture problems in school buildings are 20% in the Netherlands, 41% in Spain, and 24% in Finland.
One study within HITEA aimed at providing systematic information on the prevalence of microbial secondary metabolites in a large number of school buildings in three European countries, considering both, buildings with and without moisture damage and/or dampness observations (Peitzsch et al., 2012). In order to address the multitude and diversity of secondary metabolites a large number of more than 180 analytes was targeted in settled dust and surface swab samples using liquid chromatography / mass spectrometry (LC/MS) based methodology. 42%, 58% and 44% of all samples collected in Spanish, Dutch and Finnish schools, respectively, were positive for at least one of the metabolites analyzed. In total, 30 different fungal and bacterial secondary metabolites were found in dust samples from schools. A major finding in this study was that settled dust derived from moisture damaged/damp schools contained larger numbers of microbial secondary metabolites at higher levels compared to respective dust samples from schools not affected by moisture damage and dampness. This observation was true for schools in each of the three countries, but became statistically significant only when combining schools from all countries and thus enlarging sample number in the statistical analyses. A follow-up analysis of data derived from the longitudinal study in HITEA schools confirmed the geographical dependency of indoor microbial metabolite patterns and added also indications of a seasonal effect on the occurrence of microbial metabolites indoors (Sulyok et al., manuscript under preparation).
While adverse respiratory health effects of dampness and mould in the home have extensively been reported, these effects have much less bee studied in the school environment. The HITEA study evaluated associations between dampness and mould in school buildings and respiratory symptoms among 6 to 12 years old pupils in Finland, Spain and The Netherlands (Borràs-Santos et al., 2013). Questionnaire information from 9271 pupils from 56 schools were used and related to observation of dampness, moisture damage and visible mould made during standardized school building inspections. Country specific associations between moisture problems and parent-reported respiratory symptoms were explored. Dry cough at night was associated with moisture damage in schools in all three countries. Finnish children attending a moisture damaged school had significantly more often wheeze, nasal symptoms and respiratory related school absence, but these associations were not seen in Dutch or Spanish school children.
Preliminary analyses of self-reported respiratory symptoms in 645 teachers form 53 schools in three European countries (Zock et al., manuscript under preparation) showed an overall tendency of more respiratory symptoms in teachers from schools with moisture damage. The analysis revealed a consistent increase in nasal symptoms in teachers working in moisture damage schools in all three countries. Dutch and Finnish teachers from moisture damaged schools had on average higher asthma symptom score and reported more work-related respiratory symptoms. Associations were studied between teachers’ respiratory symptoms and total load of microbial secondary metabolites in settled dust of the study schools. While in Spanish and Dutch teachers there were no clear trends in asthma symptom score or prevalence of nasal symptoms, Finnish teachers from schools with higher microbial toxins levels were more likely to have nasal symptoms in the previous year and there was some indication that also lower respiratory tract symptoms were more prevalent with increasing toxin load.


Conclusions
Moisture problems, such as moisture damage, dampness, and visible mould, are relatively common in schools. A marked variation between occurrence and severity was found across geographical areas, which may partly be explained by building characteristics. Questionnaire-based surveys can be used to assess moisture problems in school buildings, but because of large variation in agreement with inspection data, the questionnaire needs to be validated by on-site inspection in a subsample of the surveyed buildings.
A multitude of different microbial secondary metabolites, often referred to as ’microbial toxins’, are part of the complex exposures encountered in indoor environments. Our results suggest that moisture damage and dampness observed in school buildings link to an increase in the number of different mycotoxins present at elevated levels in settled dust; however, it is evident that microbial toxins are also present in non-damaged buildings as part of the ’normal’ microbial flora indoors. Outdoor air and particulate matter seems to be a source for the indoor occurrence of microbial toxins, in addition to microbes proliferating in indoor spaces.
A study on the associations between dampness and mould in school buildings and respiratory symptoms among 6 to 12 years old pupils concluded that moisture problems in schools may cause adverse respiratory effects in pupils; Finnish pupils were found to be at higher risk for adverse health outcomes due to dampness problems in schools.
Teachers working in schools with moisture problems have a higher risk for upper and lower respiratory tract symptoms, but not for respiratory infections. This work underlines the public health relevance of damp and mould problems in indoor workplaces. In addition, preliminary findings indicate a potential role of fungal toxins in explaining some of the adverse respiratory health outcomes in teachers working in schools with moisture problems.

Apurahakautenani keskityin väitöskirjani ensimmäisen artikkelin kirjoittamiseen ja viimeistelyyn sekä toisen artikkelini suunnitteluun ja kirjoittamiseen.
Ensimmäisen artikkelini aiheena ovat suomalaisten rahapelaamisen motiivit ja niiden yhteys sosiaaliryhmittäisiin eroihin sekä rahapelikäyttäytymiseen liittyviin tekijöihin. Lisäksi artikkelissa tarkasteltiin motiivien ajallista pysyvyyttä. Artikkeli on nyt viimeistelyvaiheessa, eli tuloksia ei ole vielä virallisesti julkaistu.

Tutkimuksen aineistona käytettiin Rahapelikysely 2016–2017 –tutkimuksen aineistoa, joka kerättiin kahdessa vaiheessa 18–74-vuotiailta suomalaisilta Uudenmaan, Pirkanmaan ja Kymenlaakson maakunnista. Aineistonkeruusta vastasi tilastokeskus ja kyselyt toteutettiin puhelinhaastatteluina. Ensimmäisessä vaiheessa kyselyyn osallistui 7186 vastaajaa, joista myös toiseen vaiheeseen osallistui 2624 vastaajaa. Tutkimukseen valittiin osallistujista vain ne, jotka olivat pelanneet rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana. Ensimmäisen vaiheen vastaajista 82 prosenttia (n = 5805) oli pelannut rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana. Niistä vastaajista, jotka osallistuivat sekä ensimmäiseen että toiseen vaiheeseen, 2190 vastaajaa oli pelannut rahapelejä vuonna 2016 ja 2165 vastaajaa oli pelannut rahapelejä vuonna 2017.

Tutkimuksessa rahapelaamisen motiiveja tiedusteltiin kysymällä vastaajan pääasiallista syytä pelata rahapelejä sekä muita mahdollisia syitä rahapelaamiselle. Analyysejä varten kutakin ensisijaiset ja toissijaiset motiivit yhdistettiin, jotta kutakin motiivia pystyttiin tarkastelemaan laajemmin. Suomalaisten yleisimmät syyt rahapelaamiselle olivat odotetusti rahan voittaminen (76 %): hieman yli puolet (52 %) vastaajista valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle ja vajaa neljäsosa vastaajista (24 %) valitsi sen toissijaiseksi motiiviksi rahapelaamiselle. Toiseksi yleisin syy rahapelaamiselle oli mielihyvä tai hauskuus (62 %): kolmasosa vastaajista (33 %) valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle ja 29 prosenttia vastaajista valitsi sen toissijaiseksi motiivikseen. Hyvän tarkoituksen tukeminen ja ikävien tunteiden tai ajatusten pakeneminen olivat yleisemmin toissijaisia syitä rahapelaamiselle kuin ensisijaisia syitä. Ikävien tunteiden tai ajatusten pakeneminen oli kaikkein harvinaisin rahapelaamisen motiivi (3,5 %): 0,5 prosenttia vastaajista valitsi sen ensisijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle, kun taas kolme prosenttia vastaajista valitsi sen toissijaiseksi motiivikseen rahapelaamiselle.

Tulos heijastanee rahapelaamisen perusluonnetta: rahan voittaminen stimuloi aivojen mielihyväjärjestelmää ja vapauttaa dopamiinia. Erityisen stimuloivaa on juuri voiton epävarmuus, mikä on olennainen osa rahapelaamista. (Anselme & Robinson, 2013.) Tulos saattaa myös kertoa siitä, että eri motiivit liittyvät toisiinsa siten, että toissijaiset motiivit tukevat ensisijaisia motiiveja rahapelaamiselle.

Rahapelaamisen motiivien yhteyttä sosiaaliryhmittäisiin eroihin (sukupuoli, ikä, nettotulot, työtilanne) ja rahapelikäyttäytymiseen (pelaamisen useus, pelattujen pelityyppien määrä, pelaamisen kanava, rahapeliongelman vakavuus) tarkasteltiin logistisen regressioanalyysin avulla. Tutkimuksessa kustakin motiivista muodostettiin erillinen logistinen regressiomalli, jossa kyseistä motiivia selitettiin sosiaaliryhmittäisillä ja rahapelikäyttäytymiseen liittyvillä muuttujilla. Aineistona käytettiin ensimmäiseen vaiheeseen osallistuneita vastaajia, jotka olivat pelanneet rahapelejä edeltävien 12 kuukauden aikana (n = 5805). Malleissa selitettävänä muuttujana käytettiin ensisijaisesta ja toissijaisesta motiivista yhdistettyä motiivi-muuttujaa. Alla raportoidaan kunkin mallin osalta tilastollisesti merkitsevät (p < 0,05) tulokset.
Kustakin mallista muodostui hieman erilainen pelaajaprofiili.

Jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen olivat yleisempää hieman nuoremmilla kuin vanhemmilla vastaajilla sekä yli 2501 euroa (Q4) nettona kuussa tienaavilla. Lisäksi jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen oli yleisempää useita kertoja viikossa tai päivittäin pelaavilla kuin harvemmin kuin kuussa pelaavilla, useita eri pelityyppejä pelaavilla kuin vain yhtä pelityyppiä pelanneilla sekä internetissä ja kivijalassa pelanneilla kuin vain kivijalkapelaajilla. Riskitason rahapelaajilla jännityksen ja hyvän mielen vuoksi pelaaminen oli myös yleisempää kuin viihdepelaajilla.

Rahan vuoksi pelaavat olivat hieman useammin naisia kuin miehiä. Lisäksi rahan voittamisen vuoksi pelaaminen oli yleisempää säännöllisesti ja usein pelaavilla kuin satunnaisesti (harvemmin kuin kerran kuussa) pelaavilla, sekä kolmea eri pelityyppiä pelaavilla kuin yhtä pelityyppiä pelaavilla. Rahan voittamisen vuoksi pelaavat pelasivat useammin joko vain internetissä tai sekä internetissä että kivijalassa kuin vain kivijalassa pelaavat. Raha-motiivi oli myös yleisempää riskitason pelaajilla kuin viihdepelaajilla.

Rahapelaaminen hyvän tarkoituksen tukemiseksi oli yleisempää yli 65-vuotiaiden ikäryhmässä kuin nuorimmalla ikäryhmällä (18–24-vuotiaat). Selkeästi harvinaisempaa hyvän tarkoituksen tukeminen oli kotona lapsia tai omaista hoitavilla kuin työssäkäyvillä. Yleisenpää hyvän tarkoituksen vuoksi pelaaminen oli 1–3 kertaa kuukaudessa ja kerran viikossa pelaavilla kuin sitä harvemmin pelanneilla sekä vain kivijalassa pelanneilla.

Rahapelaaminen seurustelun vuoksi oli yleisempää nuoremmilla kuin vanhemmilla vastaajilla. Harvinaisempaa se oli 1301–1900 euroa nettona kuussa tienaavilla (Q2) kuin alle 1300 euroa nettona kuussa tienaavilla (Q1). Lisäksi seurustelun vuoksi pelaaminen oli yleisempää harvemmin kuin kerran kuussa pelaavilla kuin sitä useammin pelaavilla. Useita eri pelityyppejä pelanneet pelasivat useammin seurustelun vuoksi kuin vain yhtä pelityyppiä pelanneet, kun taas vain internetissä pelanneet ja sekä kivijalassa että internetissä pelanneet pelasivat harvemmin seurustelun vuoksi kuin vain kivijalassa pelanneet.

Ikävien tunteiden ja ajatusten pakenemisen vuoksi pelaaminen oli yleisempää naisilla kuin miehillä. Ikäryhmistä 25–34-vuotiaat pelasivat useammin paetakseen, kun taas 55–64-vuotiaat pelasivat harvemmin paetakseen, kuin 18–24-vuotiaat. Lisäksi pakomotiivi oli myös huomattavasti yleisempi niillä, jotka olivat kotona hoitamassa lapsia tai omaista kuin työssäkäyvillä. 1–3 kertaa kuukaudessa ja useita kertoja viikossa tai päivittäin pelaavilla pakomotiivi oli yleisempi kuin harvemmin kuin kerran kuussa pelanneilla. Riskitason pelaajilla ja ongelmallisesti rahapelejä pelanneilla pakenemisen vuoksi pelaaminen oli huomattavasti yleisempää kuin viihdepelaajilla.

Rahapelaamisen syiden ajallista pysyvyyttä tutkittiin pitkittäisaineistolla, jossa samoilta vastaajilta kysyttiin rahapelaamisen pääasiallista syytä ja muita syitä vuosina 2016 (n=2190) ja 2017 (n = 2165). Pysyvyyden arviointiin käytettiin McNemarin testiä ja tilastollisen merkitsevyyden rajana pidettiin p < 0,05. Rahapelaamisen ensisijaiset motiivit osoittautuivat suhteellisen pysyviksi, mutta toissijaisissa motiiveissa ilmeni muutoksia. Hyvän mielen ja jännityksen vuoksi pelaaminen, rahan vuoksi pelaaminen ja hyvän tarkoituksen vuoksi pelaaminen väheni. Yksi vuosi on kuitenkin suhteellisen lyhyt tarkastelujakso, eli tulokset olisi hyvä vielä varmistaa pidemmällä aikavälillä.


Lähteet:

Anselme, P., & Robinson, M. J. F. (2013). What motivates gambling behavior? Insight into dopamine’s role. Frontiers in Behavioral Neuroscience, 7(DEC), 1–4. https://doi.org/10.3389/fnbeh.2013.00182
Nower, L., & Blaszczynski, A. (2010). Gambling Motivations, Money-Limiting Strategies, and Precommitment Preferences of Problem Versus Non-Problem Gamblers. Journal of Gambling Studies, 26(3), 361–372. https://doi.org/10.1007/s10899-009-9170-8
Savolainen, I., Sirola, A., Kaakinen, M., & Oksanen, A. (2019). Peer group identification as determinant of youth behavior and the role of perceived social support in problem gambling. Journal of Gambling Studies, 35(1), 15–30. https://doi.org/10.1007/s10899-018-9813-8
Wood, R. T. A., & Griffiths, M. D. (2007). A qualitative investigation of problem gambling as an escape-based coping strategy. Psychology and Psychotherapy: Theory, Research and Practice, 80(1), 107–125. https://doi.org/10.1348/147608306X107881

Apurahalla rahoitettiin väitöskirjatutkimuksen ensimmäinen vuosi. Tutkimustuloksia ei ole vielä julkaistu, koska väitöskirjan tekijä siirtyi apurahakauden jälkeen hoitamaan väliaikaisesti 1.5 vuoden sijaisuutta yliopiston ulkopuolelle, ja väitöskirjatyön on tarkoitus jatkua syksyllä 2019. Alustavien tutkimustulosten perusteella keskeisiä työkyvyttömyyttä ennustavia riskitekjöitä ovat etenkin varhain ilmenevät mielenterveysongelmat, vanhempien mielenterveysongelmat ja vanhempien taloudelliset ongelmat (esim. työkyvyttömyys, toimeentulotuki), vanhempien ero tai kuolema, sekä alhaiseen koulumenestykseen liittyvät tekijät (esim. matala koulun päättötodistuksen keskiarvo, ei toisen asteen tutkintoa). Jo varhaisen lapsuuden tekijät näyttävät ennustavan työkyvyttömyyden riskiä kohtuullisen hyvin: vanhempien mielenterveyshäiriöt ja taloudelliset ongelmat ennustavat työkyvyttömyyttä ennustetarkkuudella AUC=0.65, mikä on jo lähellä tyypillisiä AUC=0.70–0.80 ennustetarkkuuksia esimerkiksi erilaisten sairauksien ennustamisessa (AUC=0.5 kuvaa sattuman tasoa, AUC=1.0 täydellistä ennustetarkkuutta). Jatkossa on tarkoitus kehittää osallistujien iän myötä kehittyviä ennustemalleja ja selvittää, kuinka paljon varhaisen aikuisuuden muuttujat parantavat lapsuuden ennustemallia.

Tässä pitkittäistutkimuksessa tarkasteltiin sairastettujen infektioiden yhteyttä aikuisiän mielenterveyteen suomalaisessa yleisväestössä. Tutkimuksessa selvitettiin Terveys 2000- ja Terveys 2011-aineistoja sekä rekisteritietoja yhdistämällä, ovatko sairastetut toksoplasma- tai CMV-, HSV-1- ja EBV-herpesinfektiot riskitekijöitä myöhemmille mielenterveysongelmille. Tutkittavat olivat tutkimuksen alkuvaiheessa vähintään 30-vuotiaita. Seuranta-ajaksi saatiin Terveys 2011-aineistoa hyödyntämällä 11 vuotta ja rekisteritietoja (Hoitoilmoitusrekisteri ja Tilastokeskuksen Kuolinsyyrekisteri) hyödyntämällä 15 vuotta. Verrattuna aiemmin tehtyihin tutkimuksiin pääsimme tarkastelemaan suurta, koko suomalaista aikuisväestöä edustavaa otosta, jossa pitkittäisasetelma mahdollistaa infektioiden ja mielenterveysongelmien ajallisen suhteen tarkastelun.

Viime vuosina on löydetty enenevää tutkimusnäyttöä väestössä yleisten infektioiden yhteydestä mielenterveyshäiriöihin. Omassa aineistossamme kiinnostavimmat poikkileikkaustulokset on aiemmin saatu toksoplasman yhteydestä psykoosialttiuteen (Lindgren ym. 2018) sekä masennukseen ja ahdistuneisuuteen (Suvisaari ym. 2017). Nyt tarkastelimme prospektiivisesti, ennustavatko vuonna 2000 mitatut toksoplasman tai herpes-virusten vasta-aineet myöhempiä psykoosisairauksia, itsetuhoisuutta, masennus- ja ahdistuneisuushäiriöiden ilmaantuvuutta sekä kognitiivista heikentymistä ja dementiaa.

Havaitsimme, että kun infektioihin vaikuttavat taustatekijät oli huomioitu, seropositiivisuus tai korkeammat vasta-ainetasot tutkittaviin infektioihin eivät seurannassa lisänneet riskiä
a) myöhempien psykoosisairauksien ilmaantuvuuteen (rajoittuen melko myöhään alkaviin ns. late-onset- psykoosisairauksiin; Lindgren ym. 2020 b)
b) itsemurhiin, itsemurha-yrityksiin tai itsemurha-ajatuksiin (Lindgren ym. 2020 a)
c) masennus- ja ahdistuneisuushäiriöiden ilmaantuvuuteen (Markkula ym. 2019) tai
d) kognitiiviseen heikentymiseen ja dementiaan (Torniainen-Holm ym. 2018, 2019).

Sen sijaan alhaisemmat vasta-aineet CMV-virukselle olivat yhteydessä sekä toistuviin itsemurhayrityksiin että suurempaan riskiin sairastua yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön seurannan aikana (Lindgren ym. 2020 a, Markkula ym. 2019). Koska CMV tarttuu läheisessä kontaktissa toisiin ihmisiin, tämä voi kertoa siitä, että CMV-infektiolta välttynyt vähemmistö on esim. persoonallisuustekijöiltään psyykkisesti haavoittuvampaa tai sosiaalisesti eristäytyneempää, mutta asiaa on tutkittava lisää.

Yllättäen haavoittuneilla nuorilla isän matalampi koulutusaste, perusaste ja kes-kiaste, näyttäytyy mielenterveysperustaiselta työkyvyttömyydeltä suojaavana tekijänä verrattuna isän korkeimpaan koulutusasteeseen. Vanhempien mielenter-veysongelmat ovat yhteydessä myös nuorten aikuisten masennus- ja ahdistunei-suushäiriöiden aiheuttamaan työkyvyttömyyteen nuorten mielenterveyden häiri-öiden ja huono-osaisuuden kautta. Nuorten omat mielenterveyden häiriöt selittä-vät vanhempien mielenterveysongelmien ja nuorten aikuisten masennus- ja ah-distuneisuushäiriöistä johtuvan työkyvyttömyyden välisestä yhteydestä yli kol-manneksen, huono-osaisuus yli neljänneksen. Epäsuorat yhteydet vanhempien mielenterveysongelmista nuorten aikuisten masennus- ja ahdistuneisuushäiriöis-tä johtuvaan työkyvyttömyyteen mielenterveyden häiriöiden ja huono-osaisuuden välittämänä ovat nuorilla naisilla miehiä voimakkaammat.
Mielenterveyden häiriöstä kärsivien 9–24-vuotiaiden nuorten vanhemmat ovat keskimäärin sairaampia nuoren yhdeksän ensimmäisen elinvuoden (0–8-v.) aikana kuin niiden nuorten, joille ei ole asetettu mielenterveysdiagnoosia tai joille ei ole määrätty psyykenlääkettä 9–24-vuotiaana. Vanhempien mielenter-veysongelmien lisäksi myös vanhempien somaattiset sairaudet, muutkin kuin aikaisemmin havaitut sairaudet, esimerkiksi HIV/AIDS, MS-tauti ja syöpä, ovat yhteydessä nuorten mielenterveyden häiriöihin.
Peruskoulutuksen jälkeisten koulutuspolkujen jatkumisen kannalta tulokset korostavat sosiaalisen osallisuuden merkitystä etenkin luokkatyörauhan osalta. (Merikukka, 2020)

Väitöskirjatutkimuksessa tarkasteltiin ikääntyneiden ihmisten kuulovaikeuksien, elinpiirin, elämänlaadun ja masennusoireiden välisiä yhteyksiä. Tutkimuksessa käytettiin kaksivuotisen ”Life-Space Mobility in Old Age”(LISPE) -seurantatutkimuksen aineistoa. Ensimmäiseen mittaukseen osallistui 848 iältään 75—90 vuotiasta henkilöä, joista 816 osallistui seurantamittauksiin vuoden, ja 761 kahden vuoden päästä. Lisäksi 169 alkuperäisestä tutkimusjoukosta satunnaisesti valittua henkilöä osallistui tutkimukseen, jossa heille tehtiin audiometrinen kuulomittaus. Koettuja kuulovaikeuksia, kuulokojeen käytöstä koettua hyötyä, liikkumisaktiivisuutta elinpiirissä, elämänlaatua ja masennusoireita mitattiin itsearvioinneilla. Tulosten mukaan kuulovaikeuksia arjen eri tilanteissa kokevilla ikääntyneillä henkilöillä liikkumisaktiivisuus elinpiirissään oli vähäisempää verrattuna henkilöihin, jotka eivät kokeneet kuulovaikeuksia. Elinpiiri rajoittui pelkästään lähiympäristön alueelle lähes kaksi kertaa todennäköisemmin kuulonsa heikoksi kokevilla henkilöillä. Kuulokojeen käytöstä enemmän hyötyä kokevilla henkilöillä liikkumisaktiivisuus elinpiirissä oli korkeampi kuin niillä, jotka kokivat kuulokojeen käytöstä vähäisempää hyötyä. Koetut kuulovaikeudet olivat yhteydessä myös heikentyneeseen elämänlaatuun, kun taas audiometrisesti mitatun kuulon tarkkuudella ja koetulla elämänlaadulla ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Vähentynyt liikkumisaktiivisuus elinpiirissä oli yhteydessä suurempaan masennusoireiden määrään. Tulokset osoittivat, että vanhuusiässä tyypillisesti koetuilla kuulovaikeuksilla on yhteys vähäisempään osallistumiseen ja aktiivisuuteen arjen toiminnoissa, sekä elämänlaadun heikentymiseen.

Väitöskirjatyöni tavoitteena oli tutkia lasten stressinsäätelyä kotihoidossa ja varhaiskasvatuksessa olevilla lapsilla. Lasten stressihormonitasoja mitattiin sylkikortisolinäytteistä sekä kotona että päiväkodissa kahdessa eri ikäpisteessä 2- ja 3,5-vuotiaina. Lisäksi tarkasteltiin lapsen yksilöllisten piirteiden, kuten temperamentin yhteyttä kortisolihormonitasoihin erilaisissa hoitoympäristöissä. Tutkimus on edennyt suunnitellun aikataulun mukaisesti. Kaikki osajulkaisut on saatu valmiiksi ja väitöskirjani valmistui keväällä 2021.

Tutkimustulokset olivat osittain yhteneviä kansainvälisten tutkimusten kanssa. Varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten iltapäivän kortisolitasot olivat hieman korkeammat päiväkotipäivinä kuin vastaavana ajankohtana kotona. Tämä toistui tutkimuksen molemmissa ikäpisteissä, 2-, ja 3,5-vuotiaana. Onkin mahdollista, että iltapäivän tunnit päiväkodissa ovat lapsille kaikkein kuormittavimpia, mikä näkyy lasten stressinsäätelyjärjestelmän voimakkaampana aktivoitumisena. Lasten kortisolitasot eivät kuitenkaan jääneet koholle, vaan laskivat iltaa kohden ja noudattivat näin kortisolille tyypillistä vuorokausivaihtelua.

Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu myös, että kodin ulkopuolinen hoitoympäristö voi vaikuttaa eri tavalla temperamentiltaan erilaisiin lapsiin. Erityisesti ujot ja negatiivisesti reagoivat lapset sekä lapset, joilla on heikot itsesäätelytaidot, ovat olleet alttiimpia korkeammille stressitasoille kodin ulkopuolisessa päivähoidossa. Eri maiden välillä on kuitenkin suuria eroja varhaiskasvatuksen laadussa ja toimintamuodoissa. Tutkimukset eivät näin ollen ole suoraan verrannollisia keskenään. Tässä väitöskirjatutkimuksessa lapsen temperamenttipiirteet eivät vaikuttaneet kortisolitasoihin varhaiskasvatuksessa. Sen sijaan tulokset osoittivat, että temperamentiltaan ulospäinsuuntautuneilla lapsilla kortisolitasot olivat muita korkeammat 2-vuotiaana sekä kotihoidossa että varhaiskasvatuksessa. Tätä yhteyttä ei kuitenkaan enää havaittu toistomittauksissa 3,5 vuoden iässä. Ulospäinsuuntautuneet lapset saattavatkin reagoida voimakkaammin ympäristön ärsykkeisiin erityisesti taaperoikäisenä hoitoympäristöstä riippumatta.

Falls are common among the older population. It is reasonable to identity risk factors for falls as this might allow us to develop more specific measures for the prevention of falls in older populations. The grants were used for analyses, preparation and writing of 2nd and 3rd manuscript of my doctoral thesis. In addition, the grants were used to write the thesis book for the doctoral dissertation; Health related predictors and outcomes of falls in postmenopausal women.

Results:
The 2nd study found that musculoskeletal disorders (MSDs) are common and an important risk factor for falls and especially nonslip falls among postmenopausal women. MSDs predicted falls (OR=1.38; 95% CI 1.26-1.50) and the association was stronger for nonslip (OR=1.56; 95 % CI 1.39-1.75) than slip falls (OR 1.22; 95% CI 1.08-1.38) compared to the women without MSDs. The risk of falls increased with increasing number (1, 2, ≥3) of MSDs: 1.25 (95%CI 1.13–1.38), 1.48 (95%CI 1.30–1.68) and 1.92 (95%CI 1.60-2.31), respectively.

The 3rd study found that history of falls (especially injurious falls) predicts subsequent fractures in postmenopausal women. Compared to non-fallers, earlier falls predicted subsequent fractures with an OR of 1.41 (95% CI 1.19 – 1.67, p≤0.001), 1.43 (95 % CI 1.14 – 1.80, p=0.002) for earlier slip falls and 1.35 (95 % CI 1.04 – 1.74, p=0.02) for earlier nonslip falls. Earlier injurious falls predicted future fractures (OR= 1.64, 95 % CI 1.21 – 2.23, p≤0.01), especially other fractures (OR = 1.86, 95 % CI 1.24 – 2.80, p≤0.01), but not major osteoporotic fractures (OR = 1.37, 95 % CI 0.89 – 2.10, p=0.151). Fracture risk predictions for earlier non-injurious falls was OR=1.36, 95 % CI 1.12 – 1.64, p=0.002.

Conclusion:
These studies highlighted that the role of musculoskeletal disorders (MSDs) as a considerable risk factor for falls in late middle aged postmenopausal women. A significant association was observed between MSDs and nonslip falling risk. In addition to multimorbidity, the presence of multiple MSDs doubled the risk for nonslip falls among postmenopausal women. A history of injurious falls was predictive of future postmenopausal fractures. There was a difference in the types of fracture while making predictions in relation to fall risks. Injurious falls were a stronger predictor for other fractures than they were for major osteoporotic fractures.

Our study has determined that although socioeconomic inequalities in health and education existed, there are intermediate pathways in adolescence which could buffer the adverse effects of low SES, because of their independent effects on mortality and adult education. Moreover, these pathways were interrelated in adolescence suggesting that biological, psychosocial and cognitive pathways operated together during important school and life transitions to influence educational outcomes. In addition, intergenerational transmission of SES from grandparents to grandchildren occurred, implying that social origins and possibly, family processes of multigenerations contributed to educational inequalities. Our findings emphasise the roles of reserve capacity and school achievement during adolescence as likely causal or mediating pathways to socioeconomic inequalities in mortality and education.
To address these inequalities, the obvious solution is to remove socioeconomic differences and provide populations with equitable access to resources represented by socioeconomic status which can be used to improve their health and education. Changing the social structures and systems which create these differences, however, is a lengthy process that may not be sustainable. It requires good governance, costly investments, multisectoral cooperation and collective efficacy or social cohesion among families and communities. Results of our study showed that these inequalities could be reduced by targeting individual pathways which could protect against effects of early socioeconomic disadvantages and improve future health and socioeconomic trajectories. Supporting multigenerational families and schools in building reserve capacities and improving school performance of adolescents, especially among those from low SES origins, could increase educational attainment and avert premature mortality.

Tutkimuksemme osoitti, että raskausdiabetesta voidaan ehkäistä suuren diabetesriskin naisilla alkuraskaudessa aloitetulla elämäntapainterventiolla.
Elämäntapaohjausta saaneiden ryhmässä riski sairastua oli 36% pienempi kuin kontrolliryhmässä.
Totesimme myös, että raskausdiabeetikot ovat hyvin heterogeeninen ryhmä naisia, vaikka heitä yleisesti ottaen hoidetaan yhtenä ryhmänä.

Väitöskirjatutkimukseni tavoitteena on ollut hahmottaa aiempaa paremmin sydänperäisen äkkikuoleman ja sydänkuolleisuuden riskitekijöiden kokonaisuutta erityisesti naisilla. Kolmen kuukauden mittaisen apurahakauteni aikana työstin kolmea väitöskirjaani sisältyvää käsikirjoitusta. Näistä ensimmäinen käsittelee sukupuolten välisiä eroavaisuuksia sydänfilmistä todetun QRS-kompleksin fragmentoitumisen (fQRS) esiintyvyydessä sekä ennusteellisessa arvossa. Tutkimuksessa käsittelen sukupuolieroja kolmessa riskiprofiileiltaan eroavassa suomalaisessa kohortissa: perusväestöä kuvaavassa Autoklinikka-aineistossa, sepelvaltimotautipotilaita sisältävässä ARTEMIS-aineistossa sekä sydänperäisen äkkikuoleman uhreja sisältävässä Fingesture-aineistossa. Yhteensä sukupuolieroja fQRS:n osalta tarkastelen 13 757 sydänfilmistä. Tutkimuksessa havaitsin fQRS:n esiintyvyyden kasvavan lineaarisesti mitä sairaampaan tutkimuspopulaatioon siirryttiin viitaten vahvasti siihen, että kyseessä on piilevään sydänsairauteen viittaava ilmiö. Naisilla fQRS:n esiintyvyys jokaisessa tutkimuspopulaatiossa oli selkeästi miehiä alhaisempi. Sukupuolen ja fQRS:n ennusteellisen merkityksen välillä havaittiin yhteys ainoastaan tutkittavilla, joilla ei ennestään ollut tiedossa olevaa sydänsairautta. Lisäksi fQRS:n esiintyvyyden kasvu yhdistyi äkkikuolleilla sydänlihaksen fibroosin määrään, antaen viitettä fQRS:n patofysiologiasta.

Toinen apurahakautena työstämäni artikkeli käsittelee sydänfilmin riskitekijöiden ennustavuutta sydämen vajaatoiminnan vuoksi sairaalaan joutumiselle erityisesti naisilla. Tutkiessani ilmiötä perusväestö kuvaavassa Autoklinikka-aineistossa havaitsin sydänfilmin vasemman kammion paksuuntumisen merkkien sekä eteisvärinän ennustavan naisilla sairaalaan joutumista sydämen vajaatoiminnan vuoksi. Miehillä puolestaan sairaalaan joutumista ennustivat eteisvärinän ohella kohonnut syke, sydänfilmissä nähtävät kääntyneet T-aallot ja poikkeavat Q-aallot. Naiset joutuivat sydämen vajaatoiminnan vuoksi sairaalaan miehiä vanhempina.

Apurahakauden loppupuoliskolla ennätin myös analysoimaan alustavia tuloksia väitöskirjani viimeistä artikkelia varten. Kyseisessä käsikirjoituksessa esittelen tuloksiani sukupuolieroista tyypillisten sydänkuolleisuutta ja sydänperäistä äkkikuolemaa ennustavien sydänfilmin muuttujien esiintyvyydessä ja ennustearvossa laajassa perusväestöä kuvaavassa aineistossa (yli 20 000 sydänfilmiä). Kyseisten sydänfilmin riskitekijöiden esiintyvyyden ja ennustavuuden osalta löysin useita sukupuolieroja niin sydänkuolleisuudessa, kokonaiskuolleisuudessa kuin sydänperäisen äkkikuolemankin osalta. Naisilla ennustearvoltaan merkittäviä sydänfilmin muuttujia havaittiin miehiä harvemmin, mutta esiintyessään ne heikensivät naisten ennustetta miehiä voimakkaammin.

Apurahan avulla on kyetty hyödyntämään LASERI-tutkimuksen vuoden 2011-12 tehdyn 31-vuotisseurannan aineistoa. Apurahaa on käytetty väitöskirjatutkijoiden palkkaukseen sekä ravintokyselyjen ja geenitutkimusten suorittamiseen. Apurahan avulla on allekirjoittaneen johtamana/kirjoittamana tehty yli 10 artikkelia, joissa on kyetty selvittämään lapsuuden riskitekijöiden merkitystä valtimotaudin synnyssä. Keskeisimpiä löydöksiä ovat olleet seuraavat:1) Valtimotaudin riskiarviota voidaan parantaa hyödyntämällä useita lapsuuden riskitekijä mittauksia (Nuotio ym. Atherosclerosis 2015, Oikonen ym. Hypertension 2015), 2) Vanhempien ylipainolla on merkittäviä vaikutuksia jälkikasvun terveyteen (Juonala ym. Journal of Pediatrics 2013, Juonala ym. JCEM 2015), 3) Lapsuuden ravintotekijät (esim. D-vitamiinin saanti) ovat yhteydessä aikuisiän valtimomuutoksiin (Juonala ym. JCEM 2015)

Tutkimusprojektin kolmannessa osatyössä tarkasteltiin tutkittavien vanhempien sosioemotionaalisen hyvinvoinnin yhteyttä 20-vuotisen elämäntapaintervention (STRIP) tehokkuuteen. Intervention on aiemmissa tutkimuksissa osoitettu vaikuttavan sydänterveellisiin ruokavalintoihin sekä hyvään fyysiseen terveyteen. Tässä tutkimuksessa vanhempien sosioemotionaalista hyvinvointia tarkasteltiin kartoittamalla heidän ahdistuneisuuttaan tutkittavien varhaislapsuudessa. Intervention tehokkuuden indikaattoreina tarkasteltiin tyydyttyneen rasvan määrää (Safa E%) sekä rasvan laatua (P+M/S) (E%) veressä. Lisäksi tarkasteltiin vihannesten, hedelmien ja marjojen saantia. Päätulokset osoittivat, ettei vanhempien sosioemotionaalisella hyvinvoinnilla ollut yhteyttä elämäntapaintervention tehokkuuden indikaattoreihin 20-vuotisessa seurannassa. Tulosten perusteella vaikuttaisi mahdolliselta, että elämäntapainterventio vaikuttaa yhtä tehokkaasti tutkittaviin riippumatta heidän varhaisen kasvuympäristönsä sosioemotionaalisesta ilmapiiristä.
Tutkimusprojektin neljännessä osatyössä tarkasteltiin tutkittavien lapsuuden temperamenttipiirteiden ja neurokognitiivisten kykyjen yhteyttä intervention tehokkuuteen 20-vuotisessa seurannassa. Tutkittavien potentiaalisesti haastavaa temperamenttia tarkasteltiin kartoittamalla heidän tunnereaktioidensa intensiivisyyttä, negatiivista emotionaalisuutta, vetäytyvyyttä, sopeutuvaisuutta, aktiivisuutta ja rytmisyyttä. Neurokognitiiviset kyvyt määriteltiin tutkittavien puheen ja kielen, sekä karkea- että hienomotoriikan kehitystasojen kautta. Intervention tehokkuuden indikaattoreina tarkasteltiin tyydyttyneen rasvan määrää (Safa E%) sekä rasvan laatua veressä (P+M/S) (E%). Lisäksi tarkasteltiin vihannesten, hedelmien ja marjojen saantia. Päätulokset osoittivat, että tutkittavien tunnereaktioiden intensiivisyys sekä matala rytmisyys olivat yhteydessä tyydyttyneen rasvan määrään (Safa E%), ja matala rytmisyys myös rasvan laatuun (P+M/S) (E%) 20-vuotisessa seurannassa. Neurokognitiiviset kyvyt eivät olleet yhteydessä intervention tehokkuuden indikaattoreihin. Haastavia temperamenttipiirteitä omaaviin lapsiin saattaa olla hyödyllistä kiinnittää erityishuomiota, mikäli elämäntapainterventioiden vaikuttavuutta kansanterveyteen halutaan tehostaa.

Tutkimusaineistosta tehtävä ensimmäinen artikkeli ei ole vielä niin valmis, että tuloksista voisi kertoa.

Raskausdiabeteksen ehkäisytutkimuksen mukaan raskausdiabetekseen sairastuvat odottavat äidit aiheuttavat terveydenhuollolle neljänneksen suuremmat kustannukset kuin muut äidit. Kulut muodostuvat raskauden aikaisesta terveyspalveluiden käytöstä, lääkityksestä, synnytyksestä ja vastasyntyneiden osastohoidosta. Tutkimuksen mukaan tehostettu ohjaus oli vaikuttavaa raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvilla äideillä, mutta se ei ollut kustannus-vaikuttavaa kun verrataan yhteiskunnalle muodostuvia kustannuksia saavutettuun terveyshyötyyn käytettäessä mittarina lapsen syntymäpainoa, elämänlaatua tai koettua terveyttä.
Tutkimuksen perusteella tehostetun ohjauksen ryhmään kuuluneista äideistä vain joka neljäs äiti täytti ravitsemus-, liikunta- ja painonnoususuositukset raskauden lopussa, vastaavasti heillä terveydenhuollon kustannukset olivat viidenneksen pienemmät verrattuna äiteihin, joilla suositukset eivät täyttyneet. Elintapaneuvonnan suurimpana haasteena on, etteivät äidit saamastaan neuvonnasta huolimatta sitoudu terveyttä edistäviin elintapoihin.
Johtopäätökset
Äitien ja vauvojen terveyttä voidaan suojella ja samalla hillitä terveydenhuollon menoja suuntaamalla voimavaroja raskausdiabeteksen ennaltaehkäisyyn elintapaneuvonnan avulla. Vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja ylipainon on todettu olevan yhteydessä kohonneeseen raskausdiabeteksen riskiin, jonka ehkäisystä liikunta- ja ravitsemusneuvonnan avulla on saatu myönteisiä kokemuksia UKK-instituutin saman tutkimushankkeen aikaisemmissa julkaisuissa.

Tässä tutkimuksessa osoitettiin, että jo tunnettujen riskitekijöiden (esim.sisarusten lukumäärä, imetyksen lyhyempi kesto) lisäksi äidin raskaudenaikainen
stressi oli yhteydessä lapsen suurentuneeseen riskiin sairastaa toistuvia hengitystieinfektioita.Lisäksi havaitsimme, että lapsilla, joiden äideillä oli ollut raskausaikana
stressioireita, todettiin alentunut kortisolivaste stressikokeessa, mikäli lapsella oli samanaikainen rinovirusinfektio.

Adult outpatients with major depressive disorder with a history of childhood physical violence had lower levels of total cholesterol than the adult outpatients with major depressive disorder, with no experience of physical violence in childhood. No differences were observed in high-density lipoprotein cholesterol, low-density lipoprotein chilesterol, or low-grade inflammation levels between the two groups. In multivariate models, decreased levels of total cholesterol were associated with childhood physical violence, and these associations remained significant after adjustments for age, gender, lifestyle, metabolic condition, socioeconomic situation, psychiatric status, suicidality, low-grade inflammation, the chronicity of depression, medications used and somatic diseases. At the 8-month follow-up, the results were essentially the same when the Trauma and Distress Scale was used as the measure of adverse childhood experiences.

Pohjois-Suomen syntymäkohortti (NFBC1986) aineiston (n=4305) perusteella nuorten (15-16v.) elintavoista muodostettiin kaksi elintapaprofiilia: 1) Terveelliset elintavat (61% pojista, 58% tytöistä), 2) Epäterveelliset elintavat (39% pojista, 42% tytöistä). Suurin ero profiilien välillä oli tupakoinnissa ja alkoholin käytössä. Epäterveelliset elintavat omaavat nuoret söivät lisäksi keskimääräistä enemmän pikaruokaa, sokerisia elintarvikkeita ja ruutuaikaa. Ero kaikissa elintapamuuttujissa (fyysinen aktiivisuus, ruutuaika, ravitsemus, tupakointi, alkoholin käyttö) profiilien välillä oli tilastollisesti merkitsevä (p<0,001) poikien ja tyttöjen välillä. BMI:llä ei ollut eroa profiilien välillä.
Lapsuustekijöistä isän matala koulutus ennusti poikien epäterveellisiä elintapoja ja äidin matala koulutus sekä isän työttömyys tyttöjen epäterveellisiä elintapoja murrosiässä. Murrosiässä poikien äitien ja tyttöjen isien matala koulutus lisäsivät nuorten epäterveellisten elintapojen riskiä. Suojaavana tekijänä tytöille ja pojille oli äidin kotona olo lapsuudessa ja pojille myös murrosiässä.
Tyttöjen ja poikien ulospäinsuuntautuvan käyttäytymisen ongelmat sekä lapsuudessa että murrosiässä lisäsivät epäterveellisten elintapojen riskiä nuoruudessa. Tyttöjen ulospäinsuuntautuvan käyttäytymisen ongelmat lapsuudessa ennustivat epäterveellisiä elintapoja nuoruudessa. Molempien sukupuolten ulospäinsuuntautuvan käyttäytymisen ja tarkkaavaisuuden ongelmat murrosiässä lisäsivät riskiä epäterveellisiin elintapoihin. Ruutuajan osalta poikien tarkkaavaisuusongelmat lapsuudessa ja murrosiässä sekä masennuksen ja ahdistuneisuuden oireet murrosiässä ennustivat kohonnutta ruutuaikaa nuoruudessa.

Suomessa on aikaisemmin ollut valitettavan vähän tietoa keskeisten kansanterveysongelmiemme ja niihin liittyvien riskitekijöiden hoidon laadusta perusterveydenhuollossa. Hyvä riskitekijöiden hallinta on kuitenkin keskeistä lisäsairastavuuden ja sairauksista johtuvien komplikaatioiden ehkäisyssä. Pohjois-Karjala on ainut maakunta/sairaanhoitopiiri Suomessa, jossa on yksi yhtenäinen potilastietojärjestelmä mahdollistaen joustavan tiedonkeruun hoidon laatuasioiden tarkastelemiseksi. Nykyisin paikkatietokannoista saa paljon alueiden asukkaiden elinoloja kuvaavaa tietoa kuten tietoa työttömyydestä, tuloista ja muista sosioekonomisista tekijöistä.
Tässä tutkimuksessa on haettu tietoa alueen tyypin 2 diabetesta ja sydän- ja verisuonitauteja sairastavien potilaista ja tarkasteltu sitä, kuinka hyvin erityisesti keskeisten riskitekijöiden hallinta onnistuu perusterveydenhuollossa. Tutkimuksessa on analysoitu alueiden välisiä eroja hoidon toteutumisessa sekä sosioekonomisten tekijöiden ja etäisyyksien vaikutuksia tuloksiin. Tutkimuksessa on havaittu, että tyypin 2 diabeteksen hoito toteutuu melko hyvin, mutta hoitotuloksissa ja prosesseissa on alueellisia eroja. Yli 70% Pohjois-Karjalan tyypin 2 diabeetikoista, joilta löytyi HbA1C mittaustulokset, oli hyvässä hoitotasapainossa, mutta vaihteluväli eri kunnissa oli 60%:sta 80%:iin. Eroja selittävät jossakin määrin aluetason sosioekonomiset erot, muta etäisyydet hoitopaikkoihin eivät näytä vaikuttavan hoidon tuloksiin. Sepelvaltimotautia sairastavien sekundaaripreventio toteutuu hieman huonommin kuin tyypin 2 diabeetikkojen hoito. Erityisesti lipiden ja verenpaineen tehokkaampaan hoitoon ja painon hallintaan tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Käypä hoito -suosituksen mukainen LDL-taso oli vain noin 30%:lla akuutin sepelvaltimotapahtuman sairastaneista potilaista. Tutkimuksessa havaittiin myös, että hoidon laadun tarkastelun näkökulmasta ammattilaisten tulisi kiinnittää paljon enemmän huomiota erityisesti keskeisten riskitekijä ja elintapatietojen kirjaamiseen.

Juho Vainion Säätiön rahoittama projekti on edennyt tutkimussuunnitelman mukaisesti ja sille asetetut tavoitteet on saavutettu. Koulutason Terveyden edistämisaktiivisuus (TEDBM/Tea-viisari aineisto, THL) on yhdistetty Metrop-alueen koulujen oppilailta kerättyyn kyselyaineistoon (N= 12 000). Kyselyssä on erilliset osiot oppimaan oppimiseen ja oppisasenteisiin sekä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien teemojen osalta. Sekä koulu- että yksilötasolta kerätyt aineistot mahdollistavat monitasoanalyysien ja -mallinnuksien tekemisen uusimpia analyysimenetelmiä hyödyntäen. Ensimmäiset analyysit ja monitasomallinnukset on saatu alulle tutkimussuunnitelman mukaisesti. Hankkeen puitteissa kirjoitettu artikkeli Vainikainen, Hienonen, Lindfors, Rimpelä, Asikainen, Hotulainen, Hautamäki: ”Mikä ennustaa koulutason oppimistulosten kehittymistä yläluokkien aikana pääkaupunkiseudulla ja sen kehyskunnissa? on hyväksytty julkaistavaksi keväällää 2016 ilmestyvässä Kasvatus-lehden teemanumerossa Koulu kaupungissa. Artikkeli on tällä hetkellä viimeistelyssä.

Itseraportoitu unihäiriö (vaikeus saada unta tai pysyä unessa) 42-62 -vuoden iässä lisäsi dementiariskin puolitoistakertaiseksi 20 vuoden rekisteriseurannan (sairaalan hoitoilmoitus- kuolinsyy ja lääkkeiden erityiskorvaavuusrekistereiden) aikana. Itseraportoidulla päiväväsymyksellä oli tilastollisesti merkitsevä yhteys ei-vakioiduissa tilastoanalyyseissä, mutta vakioiduissa analyyseissä tilastollisesti merkitsevää yhteyttä ei löytynyt. Itseraportoitu unen pituus ei ollut yhteydessä lisääntyneeseen dementiariskiin.

Väitöskirjatutkimuksessani todettiin veren kolesteroliarvojen vuosikymmeniä jatkuneen myönteisen kehityksen tasoittuneen vuosien 2007 ja 2011 välillä. Lisäksi kolmasosalla tutkituista oli kohonnut riski sairastua tyypin 2 diabetekseen. Toisaalta myönteisenä asiana sydänterveyden kannalta nähtiin verenpainetasojen ja veren triglyseridien lasku. Lisäksi tulostemme perusteella lapsuuden verenpaine- ja kolesterolitasojen arvioinnissa on syytä käyttää vähintään kahdesti toistettua mittausta, kolmas mittaus ei näytä tuovan enää merkittävää lisähyötyä. Lisäksi geneettistä informaatiota hyödyntämällä voidaan tarkemmin tunnistaa jo lapsuudessa yksilöt, joilla on suurentunut riski aikuisiällä rasva-aineenvaihdunnan häiriöihin.

Väitöstutkimus keskittyy lapsuuden ympäristön vaikutuksiin myöhemmin elämässä. Vanhempien tupakointihygienian (ts. tupakoiko vanhempi lapsen läheisyydessä) todettiin olevan yhteydessä sydämen uudelleen muovautumiseen ja voi se olla yhteydessä kammioväliseinän sekä vasemman kammion takaseinän epäedulliseen lisääntyneeseen paksuuteen. Lisäksi vanhempien tupakointihygienian todettiin olevan yhteydessä heikentyneeseen episodiseen muistiin, työmuistiin sekä assosiatiiviseen oppimiseen aikuisiässä. Vanhempien huono tupakointihygienia lapsuudessa voi aiheuttaa sydämen pitkäkestoisia rakenteellisia muutoksia sekä heikentää muistia ja oppimista aikuisiässä.

Sisaruksettomilla lapsilla todettiin olevan lapsuudessa korkeampi painoindeksi, liikkuvan vähemmän ja omaavan korkeamman riskin lapsuuden ylipainoon verrattuna lapsiin, joilla on yksi tai enemmän sisaruksia. Lisäksi sisaruksettomilla tutkimukseen osallistujilla todettiin suurentunut riski verenpainetaudille sekä huomattavalle ylipainolle aikuisuudessa verrattuna osallistujiin, joilla on yksi tai enemmän sisaruksia. Sisarusten määrän ei havaittu vaikuttavan sydämen rakenteeseen tai toimintaan suhteellisen nuoressa aikuisiässä. Sisarusmäärän ei myöskään havaittu olevan yhteydessä valtimotaudin varhaisiin epäsuoriin merkkeihin, joilla voidaan tutkia valtimoiden rakenteellisia ja toiminnallisia ominaisuuksia ennen kliinisen valtimotaudin kehittymistä. Sisarusten määrän kuitenkin havaittiin olevan yhteydessä huonompiin valtimotaudin riskitekijätasoihin sekä lapsuudessa että aikuisuudessa, joilla voi olla suora vaikutus myöhemmin elämässä muodostuviin sydämen ja valtimoiden epäedullisiin rakenteellisiin ja toiminnallisiin muutoksiin. Nämä muutokset löydetään mahdollisesti tutkimuksen seuraavassa vaiheessa.

Elintavat (alkoholin ongelmakäyttö, liikkumattomuus, uniongelmat ja lihavuus) olivat yhteydessä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen keski-ikäisillä kunta-alan naios- ja miestyöntekijöillä. Nämä yhteydet säilyivät vaikka monet sekoittavat tekijät otettiin huomioon. Puuttumalla näihin elintapoihin, voidaan tukea työntekijöiden jaksamista töissä nykyistä pitempään, myös ikääntyvien työntekijöiden työoloihin pyrittävä vaikuttamaan.

This thesis study was part of the Finnish Gestational Diabetes Prevention Trial (RAskausDIabetes ja ELintavat; RADIEL). RADIEL a randomized, controlled trial, aiming at prevention of GDM among high-risk women (prior GDM or body mass index ≥30 kg/m2; with no diabetes at inclusion) planning a pregnancy or in the first half of pregnancy. The thesis includes additional data from the Vantaa Birth Cohort study 2009-2015.
The specific aims of the thesis were to assess firstly the effect of the combined lifestyle intervention initiated in pre-conception on the incidence of GDM, and secondly the effect of the combined lifestyle intervention initiated in early pregnancy on the lifestyle, and perinatal and neonatal outcomes. The third aim was to assess the effect of the intervention on the incidence of GDM in a sub-group of women recruited in early pregnancy with normal OGTT at enrolment. The fourth aim is to assess the impact of income and education on the GDM risk in Finnish primiparous women.
The trial was conducted between 2008 and 2014in the three maternity hospitals in the Helsinki metropolitan area and South Karelia Central Hospital. Altogether 720 women were allocated to intervention and control groups. GDM diagnosis based on 2-h 75-g oral glucose tolerance performed around 12 to 16 weeks of gestation, and, if normal, repeated around 24 to 28 weeks of gestation. 
The participants attended a study visit with a study nurse every three months. The intervention group received individually modifiable lifestyle education based on national and Nordic recommendations on these visits. The participants in the intervention group also attended a group visit with a dietitian. The control group received usual care in local antenatal clinics. 
The Vantaa Birth Cohort 2009-2015 is a register-based study that combines data from the Finnish Medical Birth Register, Statistics Finland, Vantaa Healthcare patient records, the Finnish Social Insurance Institution, and the Finnish Tax Administration.
In the RADIEL trial, the implementation of the lifestyle counseling in the novel setting of pre-conception intervention turned out to be challenging. Reaching and recruitment of high-risk women planning a pregnancy proved difficult and the pregnancy rate within one year turned out to be unexpectedly low, only 63%. Among the final 128 analyzed women in the pre-pregnancy trial arm, the incidence of GDM was 60% in the intervention group and 54% in the control group (p=0.49).
Altogether 492 women enrolled in the RADIEL early pregnancy trial arm. Among these women, the prevalence of impaired glucose metabolism (early GDM) observed already at inclusion was high (36%), which may have contributed to the lack of effect of the intervention on perinatal and neonatal outcomes. The total incidence of GDM was 45% in the intervention and 48% in the control group (p=0.48).
In 2016, we already published the results of the 269 women enrolled in early pregnancy who had a normal oral glucose tolerance test at study inclusion, i.e., among whom prevention of GDM was possible. In this sub-group, the intervention succeeded in reducing the GDM risk by 36% (p=0.10, adj. p= 0.044) 
Among the 5962 Finnish primiparous women of 20 years of age or older in the city of Vantaa, the incidence (adjusted for age, body mass index, cohabiting status, and smoking) of GDM decreased with increasing maternal income level. Compared with the lowest level of income (level I), the OR for GDM in the highest level of income (level V) was 0.58 (adj. p<0.001). Also, education had a protective effect on the incidence of GDM.
In conclusion, while the prevention of GDM with lifestyle intervention during pregnancy may not be achievable in all high risk-women, this study was one of the first to show that it may be possible in some specific subgroups. One limiting factor for the success of prevention programs seems to be the high rate of glucose intolerance already in early pregnancy.
This thesis will be defended in spring 2019, and provides knowledge about the prevention of GDM and identifying the high-risk women that could benefit from intervention. The information, including the higher rate of GDM in those with lower income and education even within the context of a society with universal access to public health care services, can be used for both targeting and timing intervention programs aimed at improving the health and wellbeing of individuals across generations.

Väitöstutkimuksessa selvisi, että väestötasolla laihduttamisen yleisyys vaihteli eri sosiodemografisten ja elintapatekijöiden mukaan. Laihduttaminen oli yleistä etenkin naisilla, nuoremmilla aikuisilla, korkeasti koulutetuilla ja henkilöillä, joilla oli enemmän ylipainoa. Laihduttajat ilmoittivat terveellisempiä elintapoja kuin ei-laihduttajat, mutta toisaalta laihduttajilla oli huonompi metabolinen terveys ja heikompi elämänhallinnan tunne. Myös normaalipainoiset naiset laihduttivat kohtalaisen usein, kun taas miehillä laihduttamisen yleisyys lisääntyi vasta ylipainon myötä.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että terveellisen ruokavalion ja lihavuuden yhteys oli erilainen laihduttajilla ja ei-laihduttajilla; ei-laihduttajilla ruokavalion terveellisyyden ja lihavuuden välillä ei havaittu yhteyttä, kun taas laihduttajilla terveellisempi ruokavalio oli yhteydessä suurempaan todennäköisyyteen olla lihava.

Tulosten perusteella henkilöillä, jotka olivat yrittäneet laihduttaa tai olivat laihtuneet edellisen vuoden aikana, oli suurempi riski lihoa 11 vuoden seurannan aikana kuin henkilöillä, jotka eivät olleet yrittäneet laihduttaa, tai joiden paino ei ollut edellisen vuoden aikana muuttunut. Riski lihoa oli erityisen korostunut alun perin normaalipainoisilla laihduttajilla.

Tutkimuksessa selvisi lisäksi, että edellisen vuoden aikana tarkoituksellisesti laihtuneilla henkilöillä oli suurempi riski sairastua tyypin 2 diabetekseen 15 vuoden seurannan aikana kuin henkilöillä, jotka eivät olleet laihtuneet tarkoituksellisesti. Riski oli suuntaa antavasti korostunut laihduttajilla, joilla oli epäterveellisiä elintapoja, kuten epäterveellinen ruokavalio, vähäinen liikunta-aktiivisuus ja lyhyt keskimääräinen unen kesto.

Tulosten perusteella itseraportoitu laihduttaminen voi olla väestötasolla yhteydessä suurempaan riskiin lihoa ja sairastua T2D:een pitkällä aikavälillä. Epäonnistunut laihduttaminen voi johtaa toistuviin laihduttamisyrityksiin ja painon ”jojoiluun”. Vaihtoehtoisesti on mahdollista, että laihduttajat eroavat ei-laihduttajista ja ovat alun perin muista tekijöistä johtuen suuremmassa vaarassa lihoa ja sairastua T2D:een. Tarkoituksellisen laihtumisen ja T2D:n ilmaantuvuuden suuntaa antavasti korostunut yhteys henkilöillä, joilla oli epäterveellisiä elintapoja viittaa siihen, että etenkin kehnosti toteutettu laihduttaminen yhdistettynä kyseisiin elintapoihin voi olla yhteydessä haitallisiin seurauksiin.

Juho Vainion säätiön rahoitus mahdollisti STRIP-tutkimukseen osallistuneiden lasten vanhempien genotyyppauksen. Yhteensä 1152 STRIP-lasten äitiä ja/tai isää genotyypattiin kesällä v. 2016 Helmholtz Instituutissa Saksasssa käyttäen koko perimän kattavaa Illuminan Infinium CoreExome-24 BeadChip-alustaa. Genotyyppaus onnistui teknisesti hyvin ja datan laaduntarkistus ja saattaminen käyttökuntoon on parhaillaan käynnissä. STRIP-lasten vanhempien genotyyppitietoja voidaan jatkossa käyttää monenlaisissa riskitekijäanalyyseissä. Lisäksi vanhempien geenitietoa voidaan hyödyntää lasten puuttuvien genotyyppitietojen imputoinnissa, jolloin lasten geenitiedoista saadaan entistä kattavammat.

Apurahakauden aikana työstin artikkelin aiheesta ”Child-to adult trajectory patterns of BMI and physical activity in metabolically obese and healthy normal weight adults”. Artikkelin on tällä hetkellä arvioitavana International Journal of Obesity-lehdessä. Aineistona oli suomalainen LASERI-tutkimus.

Tutkimuksen keskeinen tulos oli se, että aikuisilla, jotka ovat metobolisesti terveitä normaalipainoisia, oli muita normaalipainoisia matalampi BMI lapsena ja nuorena mutta nuoresta aikuusuudesta alkaen BMI nousi muita enemmän. Fyysinen aktiivisuus sen sijaan laski muita enemmän jo nuoruudesta asti. Tutkimuksen johtopäätös on se, että hoikkuus lapsuudessa ja sitä seuraava painonnousu (normaalipainon sisälläkin), sekä fyysisen aktiivisuuden tason lasku lapsuudesta alkaen, altistavat normaalipainoisia ihmisiä metaboliselle riskille.
Alla vielä abstrakti, jossa on myös tulokset ja johtopäätökset tiivistettynä.

Abstract
Objective: To identify trajectory patterns of BMI and physical activity from youth to adulthood that characterize normal weight adults with either a poor or healthy metabolic profile.

Methods: We compared the mean levels of BMI and physical activity from childhood to adulthood at eight time points between adults with MONW and metabolically healthy normal weight using linear mixed-model analysis in 1180 individuals from the Cardiovascular Risk in Young Finns study.

Results: Individuals with adult MONW had significantly lower BMI in childhood and young adulthood, but their BMI increased more than in other adults after this age (p=4.3×10-24 for interaction between time and MONW status). Physical activity decreased relatively more since youth in individuals with adult MONW (p=9.3×10-5).

Conclusions: Relative leanness in youth and subsequent weight gain in young adulthood, and a gradual decrease in physical activity levels from youth to adulthood, predispose normal-weight individuals to metabolic impairments. The results highlight the significance of physically active lifestyle and weight management in the prevention of metabolic disorders also in individuals who retain normal weight .

Myöntämänne apuraha vuodelle 2017 on mahdollistanut toisen osatyön valmistumisen ja submittoinnin ja kolmannen osatyön valmistelun. Toisessa osatyössä vertailemme sydämen vasemman kammion massaa ja diastolista funktiota itä- ja länsisuomalaisten välillä. Diastolista funktiota mallintaessa keskityimme erityisesti E/e’- suhteeseen, joka on kansainvälisesti hyväksytyin diastolisen toiminnan markkeri. Havaitsimme Itä-Suomessa lapsuudessa (1980) asuneilla suuremman sydämen vasemman koon massan sekä huonomman E/e’- suhteen.
Kolmannessa osatyössä olen syventynyt sepelvaltimotaudin riskiprofiilin erojen kehitykseen itä- ja länsisuomalaisten välillä. Ainutlaatuista pitkittäisaineistoamme hyödyntäen olen tutkinut itä- ja länsisuomalaisten sepelvaltimotaudin riskitekijöiden eroja kumulatiivisesti vuodesta 1980 nykypäivään. Erityisesti mielenkiinnon kohteena on ollut, ovatko riskitekijätasot kaventuneet systemaattisesti kuten muissa tutkimuksissa. Tutkimuksessa olemme havainneet, että itäsuomalaisilla tutkittavillamme on ollut länsisuomalaisia korkeammat riskitekijätasot esimerkiksi seerumin totaalikolesterolissa systemaattisesti lapsuudesta saakka, mutta erot ovat kaventuneet ja nykyisin lähes olemattomat.

Uusimpina tutkimustuloksina (elokuussa 2019 julkaistu) havaitsimme kaupungeissa asuvilla suomalaisilla tutkittavilla matalammat sepelvaltimotaudin riskitekijätasot sekä keskimääräisesti pienemmän sydämen vasemman kammion massan kuin maaseudulla asuvilla. Kaupunkilaisilla oli myös korkeampi sosioekonominen asema kuin maaseudulla asuvilla.
Tammikuussa 2019 julkaistussa artikkelissamme totesimme itäsuomalaisilla 31-vuoden seurannan aikana korkeammat sepelvaltimotaudin riskitekijät verrattuna länsisuomalaisiin. Kuitenkin nykyisin riskitekijätasot ovat samalla tasolla.

Tutkimuksen arvioinnissa käytettiin RE-AIM-viitekehystä (Reach=Tavoittavuus, Effectiveness=Vaikuttavuus, Adoption=Käyttöönotto, Implementation=Toteutuminen, Maintenance=Pysyvyys). Lisäksi laskettiin tutkimuksesta aiheutuneet välittömät kustannukset työntekijää kohden.
Tavoittavuus: Seulontakyselyyn vastasi 992 työntekijää (65%). Heistä 241 eli 29 prosenttia oli halukkaita osallistumaan tutkimukseen ja liikkuivat suosituksia vähemmän.
Vaikuttavuus: Kahden kuukauden kohdalla asiointikävelijöiden määrä lisääntyi askelmittariryhmässä enemmän kuin vertailuryhmässä. Kuuden kuukauden kohdalla samansuuntainen havainto tehtiin vapaa-ajan kävelijöiden määrässä. Molemmissa aikapisteissä portaiden kävelyyn käytetty aika lisääntyi askelmittariryhmässä enemmän kuin vertailuryhmässä.
Käyttöönotto ja toteutuminen: Tutkimus toteutui kaikissa työpaikoissa ennalta tehdyn aikataulun mukaisesti. Työntekijöistä 97 prosenttia ilmoitti käyttäneensä askelmittaria ja 93 prosenttia askelpäiväkirjaa ainakin jossain määrin tutkimuksen aikana. 99 prosenttia sähköpostiviesteistä tavoitti työntekijät ja 80 prosenttia työntekijöistä ilmoitti lukeneensa viestit.
Pysyvyys: Kuusi kuukautta tutkimuksen päättymisen jälkeen yhdeksässä työpaikassa oli käynnistetty liikuntaa edistäviä toimenpiteitä ja kuudessa työpaikassa oli käytössä askelmittari. Askelmittariryhmässä oli edelleen enemmän portaiden ja vapaa-ajan kävelijöitä kuin vertailuryhmässä.
Kustannukset: Tutkimuksesta aiheutuneet välittömät kustannukset olivat 43 euroa työntekijää kohden. Kustannuksiin laskettiin tutkijan käyttämä työaika yhteiseen tapaamiseen työpaikalla, työpaikan yhdyshenkilön järjestelyihin käyttämä työaika ja työterveyshoitajan sähköpostien lähettämiseen käyttämä työaika sekä askelmittari ja sen käyttöön liittyvä tukimateriaali.

Johtopäätökset
Askelmittari ja sähköpostiviestit lisäsivät työntekijöiden kävelyä, mutta vaikutukset olivat melko pieniä ja kohdistuivat vain osaan kävelyn kirjosta. Tulokset eivät myöskään heijastuneet istumisen päivittäiseen kestoon. Vaikutuksia olisi ehkä saatu vahvistettua järjestämällä työntekijöille useampi kuin yksi tapaamiskerta.

Hankkeessa kehitettiin ja arvioitiin vuosina 2015-2018 kolmea lasten, nuorten ja lapsiperheiden terveyden edistämiseen tarkoitettua digitaalista pelillistä sovellusta. Fume-, HyväMe- ja Movenator-sovellusten kehittäminen tapahtui tutkimusnäyttöön ja teoreettiseen tietoon pohjautuen monitieteisesti ja käyttäjälähtöisesti, yhdessä kohderyhmän kanssa. Hankkeen tuloksista on kirjoitettu yhteensä 8 tieteellistä, vertaisarvioitua artikkelia, 19 konferenssijulkaisua ja useita muita kirjoituksia. Hankkeesta on lisäksi valmistunut 2 väitöskirjaa ja 4 pro gradu -tutkielmaa.
1) Hankkeessa kehitetty Fume-mobiilipeli kohdentuu varhaisnuorten tupakkaan liittyvän terveydenlukutaidon tukemiseen ja tupakoinnin ennaltaehkäisyyn. Peli on saatavissa mobiilikaupoista maksuttomasti ja se on levinnyt laajalle käyttöön kansallisesti. Fume on mukana mm. virtuaalisessa Terveyskylä-palvelussa ja sen käyttöönotosta ollaan kiinnostuttu myös kansainvälisesti. Fumeen liittyvän tutkimuksen tulokset toivat esille, että nuoret toivovat tupakkaan liittyvässä terveysohjauksessa kiinnitettävän huomiota muun muassa tupakoimattomuuden positiivisten puolien korostamiseen vain tupakoinnin negatiivisten haittojen korostamisen ohella. Lisäksi Fumea arvioineessa tutkimuksessa peli osoittautui terveysohjaukseen soveltuvaksi menetelmäksi. Kahden viikon ajanjaksona Fumen käyttö (P ≤ 0.001 kaikille arvioille) ja nuorten kiinnostus Fumea kohtaan (P ≤ 0.001) olivat suurempaa verrattuna kontrolli-interventioon (internetsivustoversio). Varhaisnuorten mielipiteet interventioista eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi. Havaitsimme myönteisiä muutoksia Fumea käyttäneiden varhaisnuorten savukkeisiin liittyvissä mielikuvissa (pos.mielikuvat P=0.002; neg. mielikuvat P=0.02) ja asenteissa savukkeiden polttamista kohtaan (P=0.01). Emme havainneet vastaavia muutoksia internetsivustoa käyttäneen ja ilman interventiota jääneen kontrolliryhmän sisällä.
2) HyväMe-sovellus kehitettiin lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseen lastenneuvoloissa ja sovellus herättänyt laajaa kiinnostusta. Sovelluksen avulla lapsiperheet voivat arvioida terveystottumuksiaan, voimavarojaan ja päivärytmiään ja saada siitä palautetta. Neuvoloiden terveydenhoitajat saavat sovelluksen kautta tietoa perheiden yksilöllisestä tilanteesta ja tarpeista, mikä helpottaa perhelähtöisen terveysohjauksen toetutumista vastaanotolla. Monimenetelmäinen lastenneuvoloissa toteutettu soveltuvuustutkimus arvioi HyväMe-intervention käytettävyyttä ja hyväksyttävyyttä terveydenhoitajien sekä 1,5- ja 4-vuotiaiden lasten ja heidän perheidensä näkökulmasta. Tulosten mukaan interventio oli käytettävä ja hyväksyttävä. Tutkittavat toivat esiin intervention parantamisehdotuksia, jotka liittyivät intervention sujuvuuden ja pelillisten elementtien lisäämiseen sekä vanhemmille osoitetun yksityiskohtaisemman palautesysteemin luomiseen. Soveltuvuustutkimuksen tulosten perusteella interventiota muokattiin ja intervention vaikuttavuuden tutkimus on tällä hetkellä (2018-2019) käynnissä lastenneuvoloissa.
3) Movenator-peli kohdentuu varhaisnuorten fyysisen aktiivisuuden edistämiseen. Mobiilipeli-intervention ideana on saada lapset liikkumaan enemmän vapaa-ajallaan, sillä pisteitä kertyi jokaisesta tehdystä askeleesta. Alakouluissa toteutetun käytettävyyden ja soveltuvuuden tutkimuksessa peli osoittautui käytettäväksi ja mielenkiintoiseksi tavaksi edistää liikuntaa. Peli on teknisen jatkokehityksen alla.

Lonkkamurtumat ovat yleisiä tapaturmia ikääntyneillä. Suomessa lonkkamurtumia sattuu vuosittain noin 7000, joista suurin osa yli 50-vuotialle. Tyypillisesti lonkkamurtuma tapahtuu kaatumisen seurauksena, joten kaatumisten riskitekijöitä voidaan pitää myös lonkkamurtumien riskitekijöinä. Luonnollisesti myös luun lujuuteen vaikuttavat tekijät ovat yhteydessä lonkkamurtuman syntymiseen. Vaikka viimeisimpien arvioiden mukaan lonkkamurtumien ilmaantuvuus on kääntynyt laskuun, lonkkamurtumien kokonaismäärän odotetaan nousevan ikääntyneen väestön määrän lisääntyessä. Lonkkamurtumien seurauksia arvioidaan usein rahallisesti. Esimerkiksi yhden lonkkamurtuman hoitokustannukset ensimmäisen vuoden aikana ovat 20 000 €. Usein kuitenkin murtuman vaikutukset myös yksilön toimintakykyyn ovat hyvin laaja-alaisia ja pitkäkestoisia.

Tutkimusten mukaan lonkkamurtuman kokeneista alle puolet kuntoutuu murtumaa edeltäneelle tasolle ja jopa kolmasosa joutuu pysyvästi laitoshoitoon. Tällöin myös lonkkamurtumasta aiheutuvat kustannukset sekä yksilön kokema inhimillinen haitta lisääntyvät merkittävästi. Lonkkamurtuman jälkeistä kuntoutumista heikentää monesti tapaturman aiheuttama voimakas kaatumisen pelko sekä pitkittynyt kipu. Lisäksi heikentynyt tasapaino ja alentunut lihasvoima hidastavat toipumista. Edellä mainittujen tekijöiden yhteisvaikutus johtaa monesti fyysisen aktiivisuuden vähenemiseen, mikä puolestaan edesauttaa liikkumiskyvyn heikkenemistä sekä pitkäaikaisten toiminnanvajausten syntymistä. Tämä noidankehä johtaa pahimmillaan siihen, ettei lonkkamurtumasta toipumassa oleva yksilö lopulta pysty selviytymään itsenäisesti edes päivittäisistä perustoiminnoista. Oikein ajoitetulla ja toteutetulla kuntoutuksella on oletettavasti merkittävä rooli toimintakyvyn elpymisen ja ylläpysymisen kannalta.

Aikaisempien kokeellisten tutkimusten perusteella tiedetään, että progressiivisella voimaharjoitellulla on mahdollista kehittää lihasvoimaa, lihasmassaa ja jopa dynaamista tasapainoa. Lisäksi tutkijat ovat selvittäneet, että tasapainoa harjoittamalla on mahdollista parantaa pystyasennon hallintaa, ylläpitää fyysistä toimintakykyä ja vähentää kaatumisriskiä. Ei kuitenkaan ole varmuutta, ovatko parantunut lihasvoima ja tasapaino suoraan yhteydessä myös kuntoutujan itse arvioimaan toimintakykyyn. Tällä tarkoitetaan yksilön omaa käsitystä siitä, kuinka hyvin hän pystyy suoriutumaan päivittäisistä toiminnoista. Tarvittaisiin enemmän tutkittua tietoa, minkä tyyppisellä kuntoutuksella on mahdollista vaikuttaa lonkkamurtumasta toipumassa olevan yksilön fyysiseen toimintakykyyn. Tällä hetkellä vahvinta näyttöä on geriatrisen laitoskuntoutuksen hyödyistä. Huomattavasti vähemmän on kuitenkin tutkittu avokuntoutusmalleja, erityisesti kotona tapahtuvaa kuntoutusta. Harvojen kotikuntoutuksen vaikutuksia selvittäneiden kokeellisten tutkimusten tulokset ovat olleet keskenään ristiriitaisia. Kuitenkin juuri kotikuntoutus voisi olla optimaalinen vaihtoehto sairaalasta kotiutumisen jälkeen kun fyysinen kunto on vielä heikko ja kotoa poistuminen siksi haasteellista.

Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli tutkia progressiivisen kolmen kuukauden mittaisen voimaharjoittelun sekä yksilöllisen vuoden kestäneen kotikuntoutuksen vaikutuksia itse arvioituun fyysiseen toimintakykyyn lonkkamurtuman jälkeen. Väitöskirjatutkimuksessa selvitettiin myös toimintakyvyn, tasapainon ja tasapainon varmuuden välisiä yhteyksiä.

Tutkimuksen aineisto kerättiin Jyväskylän yliopiston Terveystieteiden laitoksella toimivassa Gerontologian tutkimuskeskuksessa yhteistyössä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin, Jyväskylän kaupungin ja yhdeksän naapurikunnan kanssa vuosina 2004–2005 ja 2008–2012. Tutkimukseen osallistui 159 60-vuotiasta tai vanhempaa kotona asuvaa iäkästä henkilöä, joilla oli ollut lonkkamurtuma 6 viikkoa–7,5 vuotta aiemmin. Tutkimukseen sisältyi kaksi satunnaistettua kontrolloitua koetta. Tutkittavista 43 osallistui kolmen kuukauden mittaiseen fysioterapeutin ohjaamaan yksilöllisesti suunniteltuun progressiiviseen voimaharjoitteluun, joka toteutui seniorikuntosalilla (Asymmetria). Lisäksi 81 tutkittavaa osallistui vuoden kestäneeseen yksilölliseen kotikuntoutukseen (ProMo), johon kuului 5–6 fysioterapeutin kotikäyntiä sekä 3–5 seurantapuhelua. Kotikuntoutukseen sisältyi muun muassa progressiivisia voima-, liikkuvuus- ja tasapainoharjoituksia, liikuntaneuvontaa sekä kotiympäristön turvallisuuden ja apuvälineiden arviointi. Lisäksi kotikäynneillä keskusteltiin kaatumisen pelosta sekä kivun hallintakeinoista. Fyysistä toimintakykyä arvioitiin kyselylomakkeella, jossa tiedusteltiin päivittäisissä perustoiminnoissa (ADL) ja instrumentaalisissa toiminnoissa (IADL) koettuja vaikeuksia 14–15 kysymyksellä. Tasapainon varmuutta arvioitiin ABC-testillä ja toiminnallista tasapainoa Bergin tasapainotestillä. Asymmetria-tutkimuksessa mittaukset tehtiin kaksi kertaa: ennen voimaharjoittelujaksoa sekä sen jälkeen. ProMo-tutkimuksessa mittaukset toistettiin neljä kertaa: alkumittauksissa ennen kuntoutusjakson alkua sekä 3, 6 ja 12 kk kuluttua alkumittauksista.

Tutkimuksessa todettiin, että progressiivinen voimaharjoittelu paransi fyysistä toimintakykyä, kun harjoittelu toteutettiin keskimäärin kolme ja puoli vuotta lonkkamurtuman jälkeen. Erityisesti päivittäisistä perustoiminnoista selviytyminen helpottui. Myös vuoteeseen siirtyminen ja vuoteesta ylösnousu sekä raskaiden taloustöiden tekeminen helpottuivat. Yksilöllisellä kotikuntoutuksella, joka alkoi mahdollisimman pian kotiutumisen jälkeen, ei sen sijaan ollut laaja-alaisia vaikutuksia toimintakykyyn. Kuitenkin sekä ruuanlaitto että lääkkeiden annostelu ja ottaminen helpottuivat, joskaan muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Molemmat edellä mainitut toiminnot ovat tärkeitä itsenäisen kotona asumisen kannalta. Tutkimuksessa saatiin lisäksi viitteitä kotikuntoutuksen laaja-alaisemmista vaikutuksista toimintakykyyn, kun analyyseistä jätettiin pois henkilöt, jotka eivät olleet harjoitelleet ohjeiden mukaisesti tai jotka lääkäri oli määrännyt tauolle terveydentilaan liittyvien syiden vuoksi. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että tasapaino ja tasapainon varmuus olivat voimakkaasti yhteydessä toimintakykyyn. Kun tasapainon varmuutta mittaavan ABC-testin tulos laski kymmenellä pisteellä, riski toimintakyvyn heikkenemiseen oli teoreettisesti 10 % suurempi ja 20 % suurempi toiminnallista tasapainoa mittaavan Bergin tasapainotestin tuloksen laskiessa vastaavasti.

Tässä tutkimuksessa fyysistä toimintakykyä arvioitiin kyselylomakkeella, joka ei ole yhtä herkkä muutokselle kuin laboratoriossa toteutettavat liikkumiskykyä ja fyysistä suoristuskykyä mittaavat testit. Alustavien tulosten mukaan yksilöllinen kotikuntoutus on ollut tehokasta liikkumiskyvyn ja fyysisen suorituskyvyn elpymisen kannalta. On mahdollista, että enemmän tehtäväorientoituneita harjoitteita sisältävä kuntoutus olisi nyt testattua kotikuntoutusta tehokkaampaa haluttaessa parantaa ikääntyneiden henkilöiden fyysistä toimintakykyä lonkkamurtuman jälkeen.

Yhteenvetona voidaan todeta, että kolmen kuukauden voimaharjoittelu auttoi selviytymään paremmin päivittäisistä toiminnoista lonkkamurtuman jälkeen. Tutkimuksessa todettiin myös, että yksilöllisesti suunniteltu moniosainen kotikuntoutus saattaa parantaa lonkkamurtumasta toipuvien ikääntyneiden henkilöiden toimintakykyä. Lisäksi havaittiin, että tasapaino ja tasapainon varmuus olivat kumpikin itsenäisesti ja voimakkaasti yhteydessä päivittäisistä toiminnoista selviytymiseen, joten kaatumisen pelon hoitamiseen on jatkossa syytä kiinnittää enemmän huomiota kuntoutettaessa lonkkamurtumapotilaita. Nyt saatuja tuloksia voidaan hyödyntää suunniteltaessa lonkkamurtumasta toipumassa olevien ikääntyneiden henkilöiden kuntoutusta sekä päivitettäessä lonkkamurtumia koskevia Käypä Hoito -suosituksia. Tuloksista ja tutkimuksen aikana tehdyistä havainnoista on hyötyä myös jatkotutkimushankkeita harkittaessa.

Tulosten mukaan yli kolmannes (36 %) ammattikoululaisista tupakoi päivittäin. Nuoret tupakoivat sitä todennäköisemmin mitä vähemmän vanhemmat osallistuivat nuoren elämään. Tupakoinnin todennäköisyyttä vähensi nuoren asuminen molempien vanhempien kanssa joko ydinperheessä tai vuoroviikoin vanhempien luona. Tupakoivien vanhempien lapset tupakoivat todennäköisemmin kuin tupakoimattomien vanhempien lapset ja tämä yhteys säilyi, vaikka vanhemmat olisivat lopettaneet tupakoinnin. Äitien päivittäinen tupakointi liittyi eri tavalla tyttöjen tupakointiin, mutta isien tupakointi oli yhteydessä samansuuntaisesti sekä tyttöjen että poikien tupakointiin. Päivittäin tupakoivat opiskelijat kokivat saaneensa vähemmän opettajien tukea, pitivät koulusta vähemmän ja lintsasivat enemmän kuin tupakoimattomat oppilaat. Myös se, että opiskelijalla oli läheinen ystävä/ystäviä, koulun henkilökunnan tupakointi sekä kiusaaminen olivat yhteydessä tupakointiin. Tupakoivat lähihoitajat normalisoivat tupakointia, kokivat olevansa vastuullisia tupakoitsijoita, ajattelivat tupakointinsa olevan hallinnassa ja kokivat tupakoinnin olevan osa identiteettiään.

The purpose of this comparative study was to describe and compare 9th grade adolescents’ smoking behaviour between and within North Karelia in Eastern Finland and the Pitkäranta district, in the Republic of Karelia, Russia, from 1995 to 2013. Furthermore, the purpose was to find socio-ecological factors affecting the adolescents’ health behaviour.
The health behaviour survey among adolescents was conducted in spring 2013. In Pitkäranta, data were collected from all pupils in all eight schools having 9th graders in 2013 (n=182). The response rate was 98% (101 boys, 78 girls). In North Karelia, data were collected from all pupils in eight schools selected for this study (n=645). The response rate was 95% (300 boys, 301 girls). In addition, the study utilised data from 1995 consisting of pupils (n=385) in all 10 comprehensive schools in the Pitkäranta district and pupils (n=2098) in 24 randomly selected schools in Eastern Finland. In total, 367 students (176 boys, 191 girls) from Pitkäranta and 1911 students (951 boys, 960 girls) from Eastern Finland completed the questionnaire and the response rates were 95% and 91%, respectively.
The qualitative data (systematic literature review) were analysed with inductive analyses which were synthesized with the narrative analysis. The quantitative data consisted of four separate cross-sectional studies from the years 1995 and 2013 and was analysed with descriptive statistics and multivariate methods. The following statistical methods were used: percentages, chi-square test, general linear model, structural equation modelling and exploratory factor and logistic regression analysis.
The literature review revealed that one of the most important socio-ecological factor related to adolescents’ health behaviour was family wealth, and adolescents from less wealthy families were at a higher risk for unhealthy behaviours. The results from empirical studies showed that the smoking prevalence among 9th graders did not change among either girls or boys in either country from 1995 to 2013. In North Karelia, daily smoking prevalence stayed at nearly 20% among Finnish boys and girls. In Pitkäranta, the prevalence remained at around 30% among Russian boys and at 7% among Russian girls. A best friend’s smoking is still the most important predictor for the adolescent’s own smoking and the non-normative attitudes and difficulties in refusing to smoke increased the risk of smoking experimentation and daily smoking.
The results highlighted the need for evaluation of health promotion activities and anti-smoking education in schools. The schools are the central places for health promotion, and there is an opportunity for close collaboration between home and school, offering a growing possibility in preventing health problems later in life. The results also highlighted the need for carefully tailored gender and country-specific programmes which take into consideration adolescents’ socio-ecological circumstances as well as cultural factors.

Hankkeemme tulokset tukevat aiempia havaintojamme, joiden mukaan CYP2D6 UM-genotyyppi ilmenee runsaasti tupakoivilla kaksi kertaa useammin kuin satunnaisilla tupakoijilla ja neljä kertaa useammin kuin tupakoimattomilla. CYP2A6-geenin osalta tuloksemme olivat päinvastaiset CYP2D6-geenin osalta saatuihin verrattuna. Madaltuneeseen aktiivisuuteen liittyvät CYP2A6 PM-geenimuodot olivat tupakoijilla noin puolet yleisempiä kuin tupakoimattomilla. Sama tulos saatiin verrattaessa nykyisiä tupakoijia entisten ja ei-tupakoineiden muodostamaan ryhmään. Tupakoinnin määrän ja CYP2A6 ja CYP2D6 -genotyyppien välillä ei sen sijaan havaittu merkittävää yhteyttä.

Tulosten perusteella CYP2A6-entsyymi näyttelee ensiarvoisen tärkeää roolia nimenomaan tupakkariippuvuuden kehittymisessä, kun taas CYP2D6-entsyymin aktiivisuudella näyttää olevan vaikutusta vasta tupakkariippuvuuden kehityttyä, jolloin se vaikuttaa tupakoinnin määrään.

CYP2D6-geenin osalta havaittiin myös, että runsas tupakointi, erityisesti naisilla, näyttää alentavan geenin metylaatiotasoa, millä puolestaan voi yhdessä genotyypin kanssa olla vaikutuksia CYP2D6:n ilmentymiseen.

MAOA ja MAOB –geenien metylaatioanalyysien osalta löydöksemme tukevat vahvasti aiemmin tehtyjä havaintoja koskien MAOA-geenin metylaatiotasojen ja nikotiini- ja alkoholiriippuvuuden välistä yhteyttä naisilla, sekä tupakoinnin vaikutusta MAOA-promoottorialueen metylaatioon. MAOB-geenin metylaatiotasot puolestaan näyttävät vaihtelevan voimakkaasti sukupuolten välillä ja myös iällä ja tupakoinnilla on suuri merkitys tässä yhteydessä.

Introduction: Concern over weight gain after smoking cessation has been hypothesized to discourage quit attempts and consequently
reduce smoking cessation rates. The aim of this study was to examine the association between smoking status and weight
concerns among a population-based sample of Finnish ever-smokers.
Methdos: Data were collected in conjunction with the National FINRISK 2007 Study from a population-based sample of 25- to 74-year-old Finns. These analyses were based on a sub-sample of 1,614 ever-smokers. Participants were divided into 4 groups (daily smokers, occasional smokers, recent quitters, and former smokers) based on the self-reported smoking status. Weight concerns were analyzed as a sum score including 6 items (range 0–24). Regression analyses were used to examine the association between smoking status and weight concerns, while adjusting for multiple confounders.
Results: Smoking status was significantly associated with weight concerns, current daily smokers reporting the highest levels of weight concerns. After adjusting for potential confounders (age, gender, body mass index, socioeconomic status, and health behavior), the weight concerns of daily smokers remained significantly higher in comparison with all other groups. Although women were more concerned about their weight than men, no gender-specific associations were found between weight concerns and smoking status.
Conclusions: Current daily smokers are more concerned about their weight than recent quitters, as well as former and occasional smokers. Weight concerns should be taken into account in tobacco dependence treatment.

Tulosten mukaan, ne nuoret joiden koulukeskiarvo kahdeksannella luokalla oli huono, joiden vanhemmat tupakoivat tai ystävät tupakoivat sekä ne nuoret, jotka asuivat yksinhuoltajaperheissä, todennäköisyys tupakoinnin lopettamiseen yhdeksännellä luokalla oli heikompaa ja he raportoivat suuremmista tupakkariippuvuuksista. Ne nuoret jotka ilmoittivat kahdeksannella luokalla heikompaa kyvykkyyttä kieltäytyä tupakoinnista eri tilanteissa (refusal self-efficacy) tai heillä ei ollut aikomusta lopettaa tupakointia lähitulevaisuudessa, todennäköisyys tupakoinnin lopettamiseen yhdeksännellä luokalla oli vähäisempää ja he raportoivat suuremmista tupakkariippuvuuksista. Myös ne nuoret, joiden asenteet tupakointia kohtaan olivat positiiviset ja jotka kokivat sosiaalista painetta tupakointia kohtaan, todennäköisyys suurempaan tupakkariippuvuuteen oli suurempaa. Heikosti koulussa menestyneiden nuorten riski aloittaa tupakointi, siirtyä vakituiseen tupakointiin sekä tulla tupakkariippuvaiseksi oli suurempaa verrattuna nuoriin jotka menestyvät hyvin koulussa. Tähän syynä voidaan pitää muun muassa sitä, että heikosti koulussa menestyvien nuorten sosiaalisessa ympäristössään tupakointi on yleisempää ja eri sosiaaliset tilanteet tarjoavat enemmän mahdollisuuksia tupakointiin. Tulevaisuudessa olisikin hyvä pohtia sosiaaliseen vaikuttamiseen pohjautuvien tupakoimattomuuteen tähtäävien ohjelmien käyttöä. Näissä ohjelmissa tulisi vahvistaa nuoren kykyä vastustaa tupakointiin tähtäävää sosiaalista painetta ja harjoitella kieltäytymistaitoja. Tärkeää olisi myös motivoida ja tukea tupakoivia vanhempia tupakoinnin lopettamiseen sekä antaa vanhemmille työkaluja tukea lastensa tupakoimattomuutta

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tarkemmin humalahakuisen juomisen vaikutuksia ateroskleroosin kehittymiseen keski-ikäisillä miehillä, krapulan yhteyttä aivohalvauksen riskiin, alkoholinkäytön yhteyttä aivohalvauksen riskiin verenpaineen ja painoindeksin eri tasoilla, sekä alkoholinkäytön yhteyttä aivohalvauskuolemien riskiin.
Tämä seurantatutkimus on osa laajempaa alkoholiepidemiologista FinDrink Study- projektia. Tutkimusjoukko muodostui Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study (KIHD)- hankkeen väestöotoksesta, jossa oli mukana kaksi keski-ikäisten miesten kohorttia. Alkututkimukset tehtiin ensimmäiselle kohortille (n=1166) vuosina 1984- 1986 ja toiselle kohortille (n=1516) vuosina 1986- 1989.
Humalahakuinen juominen oli yhteydessä kohonneeseen ateroskleroosin etenemiseen 11 vuoden seurannassa. Tilastollisesti merkitsevä yhteys havaittiin kaulavaltimoiden intima-mediakerroksen maksimipaksuuden muutoksen sekä ateroskleroottisten plakkien korkeuden suhteen niillä miehillä, jotka joivat vähintään 6 alkoholiannosta yhdellä kerralla. Jo yhden krapulan vuodessa havaittiin olevan yhteydessä aivohalvauksen kokonaisriskiin sekä erityisesti iskeemisen aivohalvauksen lisääntyneeseen riskiin. Koholla oleva verenpaine sekä ylipaino liittyivät aivohalvauksen riskiin nimenomaan alkoholia käyttävillä miehillä. Alkoholinkäyttökertojen ja aivohalvauskuolemien välillä oli selkeä yhteys. Aivohalvauskuoleman riski oli kohonnut niillä miehillä, jotka käyttivät alkoholia vähintään 2.5 kertaa viikossa.
Näissä tutkimuksissa havaittiin, että humalahakuinen juominen on yhteydessä ateroskleroosin etenemiseen. Verenpaineella, ylipainolla sekä alkoholinkäytöllä voi olla yhteisvaikutuksia aivohalvausriskin osalta. Lisäksi krapulat ja tiheämmät alkoholinkäyttökerrat liittyvät sekä aivohalvauksien että aivohalvauskuolemien kohonneeseen riskiin.
(Väitöskirjassa on tarkemmin esitetty työn tuloksia. Väitöskirja on parhaillaan painatuksessa ja toimitan sen säätiöllenne postitse myöhemmin.)

Ensimmäisessä osatyössä havaitsimme päivittäistupakoitsijoilla olevan korkeammat tupakointiin liittyvät painohuolet verrattuna muihin tupakointiryhmiin (satunnaisesti tupakoivat, tupakoinnin äskettäin lopettaneet, entiset tupakoitsijat). Lisäksi naisilla oli miehiä enemmän tupakointiin liittyviä painohuolia. Toisessa osatyössä havaitsimme painohuolien olevan negatiivisesti yhteydessä pystyvyyden tunteeseen lopettaa tupakointi. Nikotiiniriippuvuus heikensi tätä yhteyttä. Sen sijaan tupakoinninlopettamismotivaatio ei ollut yhteydessä painohuolten tasoon. Kolmannessa osatyössä havaitsimme päivittäin runsaasti tupakoivilla ja entisillä tupakoitsijoilla olevan suuremmat vyötärönympärykset kuin ei koskaan tupakoineilla ylipainoisilla naisilla. Miehillä ja normaalipainoisilla vastaavaa yhteyttä ei ollut. Neljännessä osatyössä havaitsimme, että painohuolet ennustivat tupakoinnin lopettamista sekä vähentämistä satunnaiseen tupakointiin, mutta vain nikotiinista vähän riippuvaisilla. Pystyvyyden tunne ja motivaatio tupakoinnin lopettamisen suhteen ei välittänyt tätä yhteyttä.

Kolmivuotiseksi suunnitellun tutkimushankkeeseen kaksi ensimmäistä käsikirjoitusta on submittoitu vertaisarvioitavaksi Sleep Medicine ja Sleep julkaisuihin ja yksi liittyen väitöskirjaopiskelijani opinnäytetyöhön on julkaistu Journal of Youth and Adolescence lehdessä. Näistä tutkimus ”Associations between circadian rhythms, genetic tendency for morningness and physical activity from early to late adolescence” vastaa avoimiin kysymyksiin kuinka yksilöllinen vuorokausirytmi preferenssi ja toteutunut uni-valverytmi sekä geneettinen tendenssi aamuisuuteen vaikuttavat fyysiseen aktiivisuuteen ja liikuntatottumuksiin varhaisnuoruudesta myöhäisnuoruuteen. Tutkimustulokset osoittavat, että suomalaisnuorilla iltaisuus on yhteydessä alhaisempaan fyysiseen aktiivisuuteen sekä aktigrafilla mitatun liikkumattomuuden, kevyen ja raskaamman liikunnan että itse-raportoitujen yleisten liikuntatottumusten suhteen. Pitkittäisanalyysit osoittivat liikunnan laskevan 12-vuotiaasta 17-vuotiaaksi erityisesti iltavirkkunuorilla. Toteutunut uni-valverytmi tai geneettinen taipumus aamuisuuteen eivät vaikuttaneet merkittävästi iltavirkkujen heikompaan liikkumiseen. Lisäksi, fyysisen aktiivisuuden lasku nuoruudessa oli voimakkaampaa pojilla kuin tytöillä. Interventioiden tulisi kiinnittää huomiota erityisesti iltavirkkujen nuorten fyysisen aktiivisuuden tukemiseen, sillä liikkumattomuus altistaa monille terveyshaitoille joilla voi olla kauaskantoiset terveydelliset seuraukset. Iltavirkkujen alhainen liikkuvuus on siitäkin syystä huolestuttavaa, sillä iltavirkkuus on yleistä nuoruudessa.
Toinen submittoitu käsikirjoitus “Increases in eveningness and insufficient sleep among adults: a population-based study across the 10-year period of 2007 to 2017” tarkastelee unen pituuden, riittämättömän unen, vuorokausirytmi preferenssien ja tavanomaisen uni-valverytmin muutosta 10-vuoden aikavälillä suomalaisessa aikuisväestössä. Tutkimus osoittaa unen pituuden laskeneen ja riittämättömän unen sekä iltavirkkuuden lisääntyneen suomalaisessa aikuisväestössä vuodesta 2007 lähtien sekä miehillä että naisilla ja jokaisessa 10-vuotisikäryhmissä 25-74 vuotiaiden keskuudessa. Unen määrän lyhentyminen ja tunne riittämättömästä unesta on korostunut erityisesti nuoremmissa aikuisikäluokissa ja iltaisuus lisääntynyt erityisesti vanhemmissa ikäluokissa. Yleisesti, iltaisuus on suomalaisessa aikuisväestössä yleisintä nuorilla aikuisilla ja naisten keskuudessa. Nämä havaitut muutokset unessa ja vuorokausirytmityyppien frekvensseissä ovat huolestuttavia, sillä lyhytunisuus, riittämätön uni ja iltavirkkuus ovat yhteydessä moniin terveysriskeihin ja lisäävät terveydenhuollon tulevaa taakkaa.
Tutkimushankkeeseen linkittyvä artikkeli ”Bidirectional Relationship of Sleep with Emotional and Behavioral Difficulties: A Five-year Follow-up of Finnish Adolescents”, joka tulee olemaan ensimmäinen osajulkaisu väitöskirjaohjattavani Laura Kortesojan väitöskirjaan, julkaistiin tämän vuoden helmikuussa arvostetussa Journal of Youth and Adolescent lehdessä. Tutkimus käsittelee unen ja käyttäytymisongelmien yhteyttä pitkittäisesti suomalaisessa lapsuudesta myöhäisnuoruuteen. Tutkimuslöydökset osoittavat lyhytunisuuden altistavan lapsuuden ja nuoruuden aikana käyttäytymishäiriöille jotka puolestaan altistavat myöhemmille unihäiriöille. Tutkimus osoittaa miten unen pituus, psykososiaalinen kehitys ja unen häiriintyminen linkittyvät toisiinsa lapsuudessa/nuoruudessa keskinäisten vuorovaikutusten kautta.
Parhaillaan valmistelen tutkimusta, kuinka vuorokausirytmi on yhteydessä sairaalahoitoihin vaativiin mielenterveysongelmiin. Alustavat tutkimuslöydökset osoittavat iltavirkkuuden lisäävän merkittävästi riskiä joutua sairaalahoitoon mielenterveysongelmien takia. Tarkoituksena on selvittää tarkemmin mitkä tekijät iltavirkkuuteen liittyen johtavat terveydenhuollon rasittumiseen ja minkälaisia interventiomahdollisuuksia olisi ennaltaehkäistä yksilölliseen vuorokausirytmiin liittyviä terveyshaittoja.

Sisäsyntyisen vuorokausirytmin ajoituksen perusteella voidaan erottaa kolme eli
aika- eli kronotyyppiä: aamuvirkut, iltavirkut ja näiden välimuoto, joita voidaan myös
nimittää päivävirkuiksi. Tutkimuksissamme on selvinnyt mm. että suomalaisessa
aikuisväestössä naisten osuus on merkittävästi hieman suurempi iltavirkkujen
keskuudessa, etenkin nuoremmissa ikäryhmissä. Sukupuolen lisäksi ikä vaikuttaa
myös luontaiseen vuorokausirytmiin, siten että vanhempien henkilöiden keskuudessa
aamuvirkkuus on yleisempää kun taas nuorien aikuisten keskuudessa iltavirkkuus on
yleisin kronotyyppi. Epäterveelliset elämäntavat kuten tupakointi ja runsas
alkoholinkäyttö ovat myös merkittävästi yleisempiä iltavirkuilla verrattuna muihin
kronotyyppeihin. Tämän lisäksi iltavirkuilla on muita useammin niin psyykkisiä kuin
somaattisia oireita ja sairauksia. Iltavirkuilla on myös muita useammin univaikeuksia
ja masennusoireita. Iltavirkut valittavat kronotyyppejä enemmän myös unettomuutta
ja painajaisia sekä käyttävät enemmän unilääkkeitä. Iltavirkut ovat usein
tyytymättömiä unensa määrään, vaikka saisivatkin nukuttua 7‒8 tunnin yöunet.
Pitkäunisuus ja naisten keskuudessa pidempi kuukautiskierto viittaavat myös
mahdollisuuteen, että iltavirkuilla on muita kronotyyppejä pidempi vuorokausirytmin
periodi. Iltavirkuilla on uni- ja masennusoireiden lisäksi todettu muita korkeampi
leposyke sekä suurempi paino ja suurempi vyötärönympärys. Nämä taustatekijät
voivat yhdessä epäterveellisten elämäntapojen kanssa ainakin osittain selittää
iltavirkuilla nähtävää korkeampaa riskiä sairastua aikuisiän diabetekseen sekä
verenpainetautiin. Iltavirkuilla esiintyy muita useammin myös hengitystieoireita, kuten
hengenahdistusta, yskänpuuskia ja keuhkoastmaa, joita runsas tupakointi ei selitä
yksistään. Vielä julkaisemattomassa käsikirjoituksessamme myös selkäsairauksien
riski oli merkittävästi korkeampi iltavirkuilla verrattuna aamuvirkkuihin. On
mahdollista, että vuorokausirytmin toiminnan häiriöt voivat selittää iltavirkuilla
nähtävän ilmiasun sairausriskien suhteen. Iltavirkut, jotka joutuvat elämään itselleen
sopimattomassa vuorokausirytmissä ovat erityisen alttiita vuorokausirytmin
häiriintymiselle ja siten somaattisille sairauksille. Tutkimusten tuottamaa tietoa
pyritään hyödyntämään diagnostiikan ja hoidon kehittämisessä.

Mitä enemmän tietokonetta käytettiin ja televisiota katseltiin sitä lyhyempi oli unen kesto ja sitä myöhäisemmät olivat nukkumaanmenoajat suomalaisilla 10-11 -vuotiailla lapsilla (n=353) 18 kuukauden pitkittäistutkimuksessa (Hälsoverkstaden -tutkimus, v. 2006 ja 2008). Tietokoneen käytön yhteys lyhyempään unen kestoon ja myöhäisempiin nukkumaanmenoaikoihin oli vahvempi kuin television katselun ja unimuuttujien väliset yhteydet. Tietokoneen käyttö myös ennusti epäsuotuisia muutoksia unen kestossa ja nukkumaanmenoajoissa. Pojilla tietokone ja televisio omassa huoneessa oli yhteydessä myöhäisempiin nukkumaanmenoaikoihin sekä kouluiltoina että viikonloppuiltoina.

Mitä suurempaa tietokoneen käyttö oli sitä lyhyempi unen kesto oli 15 -vuotiailla nuorilla (n=5042) Suomessa, Ranskassa ja Tanskassa. Aineistona käytettiin WHO:n koululaistutkimusta näistä maista (v. 2010). Keskimäärin tietokonetta käytettiin noin kaksi tuntia vuorokaudessa. Lisäksi tietokoneen käyttö ja lyhyt unen kesto olivat yhteydessä korkeampaan itseraportoituun oireiluun. Unen kesto osittain välitti tietokoneen käytön ja oireilun välistä yhteyttä, mutta unen keston epäsuora yhteys oli maltillinen.

Klusterianalyysiä käyttäen tutkittiin 13-15 -vuotiaiden suomalaisten nuorten (n=4262) energiatasapainoon liittyvien elintapojen sekä unen klusteroitumista (kasautumista). Aineistona oli WHO:n koululaistutkimus (v. 2010). Tytöillä ja pojilla voitiin nimetä kolme ryhmää, joista kaksi oli samoja sekä tytöillä että pojilla; ”terveelliset elintavat” ja ”korkea ruutuaika, epäterveelliset elintavat”. Pojilla erotettiin myös ryhmä ”vähäinen/kohtuullinen ruutuaika ja epäterveelliset elintavat”. Tytöillä oli lisäksi ryhmä ”huonot nukkumistottumukset, epäterveelliset elintavat”. ”Terveelliset elintavat” -ryhmää kuvasivat pidempi unen kesto, parempi unen laatu, runsaampi kasvisten ja hedelmien syönti, korkeampi fyysinen aktiivisuus sekä vähäisempi ruutuaika. Noin puolet nuorista kuului ”terveelliset elintavat” -ryhmään. Kohonnut riski ylipainolle/lihavuudelle oli tytöillä, joille kertyi paljon ruutuaikaa, ja jotka eivät liikkuneet (ryhmä ”korkea ruutuaika, epäterveelliset elintavat”). Muissa ryhmissä ei ollut kohonnutta ylipainon riskiä.

Aktigrafilla (kiihtyvyysmittari) mitatut ja itseraportoidut unen kesto, nukkumaanmenoajat ja heräämisajat erosivat tilastollisesti merkitsevästi 11-12 -vuotiailla suomalaisilla lapsilla (n=149). Kouluviikon aikainen unen kesto erosi menetelmien välillä n. 30 minuuttia, ja viikonlopun unen kesto n. tunnin. Itseraportoitu unen kesto oli yliarvioitu suhteessa aktigrafilla mitattuun. Lapset täyttivät kyselyn kaksi kertaa, ja kyselyn toistettavuus unimuuttujista oli vähintään kohtalainen. Lisäksi tutkittiin unen keston, mitattuna sekä aktigrafilla että kyselyllä, ja painoindeksin välistä yhteyttä. Pidempi unen kesto (mitattuna kyselyllä tai aktigrafilla) oli yhteydessä pienempään painoindeksiin.

Medialaitteiden liiallinen käyttö voi olla lapsen tai nuoren unta häiritsevä tekijä. Medialaitteiden käyttöä ja sitä onko lapsella medialaite myös omassa makuuhuoneessa kannattaa tarkastella erityisesti silloin, kun lapsella on nukkumiseen liittyviä vaikeuksia tai lapsella ilmenee päiväväsymystä. Tytöt, joiden ruutuaika on suuri ja liikkuvat vähän, voisivat hyötyä liikuntaan kannustavista interventioista. Jatkossa olisi tärkeää tutkia millaiset tavat lisätä liikuntaa toimivat tällaisessa ryhmässä. Elektronisen median käytön ja unen välisten kausaaliyhteyksien tutkimiseksi tulisi medialaitteiden käyttöä ja unta tutkia objektiivisimmalla menetelmillä (vrt. itseraportointi).

On the basis of my topic, two manuscripts (original research articles on international peer-reviewed journals) have been finished during of the 6-month funding period.

1. Tan et al., Associations of disordered sleep with body fat distribution,physical activity and diet among overweight middle-aged men, J Sleep Res, 2015
Main results and conclusions: This cross-sectional study aimed to investigate whether body fat distribution, physical activity levels and dietary intakes are associated with insomnia and/or obstructive sleep apnea among overweight middle-aged men. Participants were 211 Finnish men aged 30–65 years.Among the 163 overweight or obese participants, 40 had insomnia only, 23 had obstructive sleep apnea only, 24 had comorbid insomnia and obstructive sleep apnea and 76 were without sleep disorder. The remaining 48 participants had normal weight without sleep disorder. Fat mass, levels of physical activity and diet were assessed by dual-energy X-ray densitometry, physical activity questionnaire and 3-day food diary,
respectively. Among the overweight participants, we found that: (i) groups with sleep disorders had higher fat mass in trunk and android regions than the group without sleep disorder (P = 0.048–0.004); (ii) the insomnia-only group showed a lower level of leisure-time physical activity (436.9 versus 986.5 MET min week
1, P = 0.009) and higher intake of saturated fatty acids (14.8 versus 12.7 E%, P = 0.011) than the group without sleep disorder; and (iii) the comorbid group had a lower level of leisure-time physical activity (344.4 versus 986.5 MET min week
1, P = 0.007) and lower folate intake (118.9 versus 152.1 lg, P = 0.002) than the group without sleep disorder, which were independent of body mass index. The results suggest that central obesity is associated with insomnia and/or obstructive sleep apnea. In addition, low levels of leisure-time physical activity and poor dietary intakes are related to insomnia or comorbid insomnia and obstructive sleep apnea among overweight men.

2. Tan et al., Effects of aerobic exercise on sleep among overweight men with chronic insomnia: a randomized controlled study, Sleep (under review)
Main results and conclusions:
Study Objectives: To determine the effects of 6-month individualized aerobic exercise on sleep among overweight men with chronic insomnia
Design: Randomized controlled study
Setting: Home and laboratory of sport and health sciences.
Participants: Fifty-one overweight Finnish men aged 30 – 65 years, diagnosed with insomnia by DSM-IV-IR criteria, had insomnia symptoms for over three months.
Interventions: Participants were randomized into exercise (n = 25) or control group (n = 26).Exercise group received individualized aerobic exercise intervention for 26 weeks. The exercise program was tailored on the bases of their fitness level. Control group participants were instructed to maintain their usual lifestyle behaviors during the study period.
Measurements and Results: Seven-night home-based sleep was measured by piezoelectric bed sensor (Beddit Ltd.) and sleep diary. Other assessments included a modified Basic Nordic sleep questionnaire, health history questionnaire, diet and physical activity diaries, and measurements of anthropometry, fat mass, and physical fitness. Analysis of covariance controlling for baseline values, and repeated measures analysis of variance were implemented for time-by-group comparisons, and within group comparisons, respectively. Compared to control group, exercise group showed reduced objective sleep onset latency (P = 0.019), improved morning-rated sleep quality (P = 0.046), and lowered self-reported frequency in trouble falling asleep (P = 0.013) at 6-month. Exercise group also had no change in body mass index and fat mass through
intervention.
Conclusions: Six-month individualized aerobic exercise improves sleep on overweight men with chronic insomnia.

We investigated genetically identical young adult twin pairs who differ substantially in body mass index (BMI). The co-twins in a pair were raised in the same household, they have the same age, sex, and DNA. During this grant period we assessed their eating and sleeping behaviors. With this design, we can expose which behavioral differences associated with their BMI differences, regardless of the influences of age, sex, DNA, and family environment.

The co-twins with higher BMI displayed:
– higher disinhibited eating (loss of control over eating)
– higher binge eating (overeating in a short amount of time with negative emotional consequences)
– higher body dissatisfaction
– difficulties to eat according to their needs
– shorter sleep
– higher tiredness
– more frequent and severe snoring
– a chronotype closer to eveningness

In summary, unhealthier eating and sleeping behavioral traits were associated with BMI differences, regardless of age, sex, DNA, and upbringing. Note that these are findings from a cross-sectional study design and do not allow interpretation regarding causality.

The eating behavior results are published: https://doi.org/10.1017/thg.2019.43
The results regarding sleep are currently under revision for resubmission to the Sleep Health journal.

Tutkimusprojektin 1. osatyössä on tarkasteltu 20-vuotisen ravinto- ja elämäntapaintervention (STRIP, Sepelvaltimotaudin riskitekijöiden ehkäisyprojekti) vaikutuksia tutkittavien psykologiseen hyvinvointiin sekä sosioekonomisten lähtötekijöiden potentiaalisia modifioivia vaikutuksia intervention ja hyvinvoinnin välisiin yhteyksiin. Tutkimukseen osallistui 457 nuorta aikuista (interventioryhmä n=210, kontrolliryhmä n=247). Psykologista hyvinvointia tarkasteltiin useiden eri indikaattorien kautta (elämäntyytyväisyys, koettu terveys, stressikokemukset, stressikokemusten seuraukset ja masennusoireet). Tulokset osoittivat, ettei 20-vuotinen interventio ole vaikuttanut psykologiseen hyvinvointiin. Tutkittavien vanhempien sosioekonomisella asemalla havaittiin olevan yhteys tutkittavien kokemaan terveyteen aikuisiässä (p=.003), mutta sosioekonomiset lähtökohdat eivät modifioineet intervention vaikutusta psykologiseen hyvinvointiin. Tutkimusprojektin 2. osatyössä on tarkasteltu intervention vaikutusta fyysiseen terveyteen sekä sosioekonomisten lähtötekijöiden potentiaalisia modifioivia vaikutuksia intervention ja fyysisen terveyden yhteyksiin. Tutkimuksessa on ollut mukana 1047 tutkittavaa (interventioryhmä n=535, kontrolliryhmä n=512). Interventio on yhteydessä fyysiseen terveyteen (tyydyttyneen rasvan osuuteen kokonaisenergiansaannista, SAFA E%) (p<.001), mutta alustavien tulosten perusteella sosioekonomiset lähtökohdat eivät modifioi intervention ja fyysisen hyvinvoinnin yhteyksiä. Johtopäätöksinä voidaan esittää, ettei 20-vuotisella ravinto- ja elämäntapainterventiolla ole psykologisia sivuvaikutuksia. Fyysistä terveyttä koskevien tarkastelujen perusteella vaikuttaisi todennäköiseltä, että interventio on toiminut yhtä hyvin eri sosioekonomisista lähtökohdista tulleiden tutkimusnuorten kohdalla.

Tämän väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että ikä, paino, pituus, seerumin 25-hydroksi-D-vitamiini (S-25(OH)D), fyysinen aktiivisuus, tupakointi ja alkoholin käyttö sekä menopaussi ja mahdollisen hormonikorvaushoidon kesto naisilla olivat yhteydessä ultraäänen vaimentumaan (BUA) ja nopeuteen (SOS) kantaluussa. Ikä, pituus, paino tai vyötärön ympärys, kantaluun ultraääni-indeksi (QUI), S-25(OH)D sekä kaatumisalttiuteen liittyvät tekijät, kuten maksimaalinen kävelynopeus, Parkinsonin tauti ja keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden lukumäärä olivat lonkkamurtumia itsenäisesti ennustavia tekijöitä. Lisäksi synnyttäneisyys oli yhteydessä pienempään lonkkamurtumariskiin postmenopausaalisilla naisilla. Iäkkäillä (75 vuotta täyttäneillä) henkilöillä lonkkamurtumia ennustavia tekijöitä olivat ikä, maksimaalinen kävelynopeus ja vähintään kolmen keskushermostoon vaikuttavan lääkkeen käyttö.
Ikä oli vahvin yksittäinen lonkkamurtumaa ennustava tekijä. Kun iän, sukupuolen, pituuden ja vyötärön ympäryksen sisältävään malliin lisättiin QUI tai kaatumisalttiuteen liittyvät tekijät (maksimaalinen kävelynopeus, Parkinsonin tauti ja keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden lukumäärä), mallin selitysaste parani merkitsevästi. Toisaalta QUI ei oleellisesti parantanut mallin selityskykyä kun kaatumisriskiin liittyvät tekijät oli siinä otettu huomioon.
Tämän tutkimuksen perusteella kantaluun ultraäänimittaus ennustaa lonkkamurtumariskiä suomalaisessa aikuisväestössä. Mittauksen tuoma lisäarvo on kuitenkin pieni kun arvioinnissa otetaan huomioon kaatumisen riskitekijät.

Tutkimuksen päätuloksena havaittiin, että sekä äidin että lapsen antibioottien käyttö oli yhteydessä suurentuneeseen leh-änmaitoallergian ja 3-vuotiaana tai sitä vanhempana diagnosoidun astman riskiin. Lisäksi, vaikka useat äidin taustatekijät ja perinataalitekijät olivat yhteydessä lapsen riskiin sairastua joko lehmänmaitoallergiaan tai astmaan, vain äidin aikaisempien synnytysten lukumäärä oli käänteisessä yhteydessä sekä lehmänmaitoallergian että 3-vuotiaana tai sitä vanhempana diagnosoidun astman riskiin. Antibioottien käyttöön ja astmariskiin liittyvät havainnot ovat samansuuntaisia kuin mitä on aikaisemmin havaittu muissa vastaavissa, isoissa rekisteritietoihin perustuvissa tutkimuksissa, kun taas lehmänmaitoallergiaan liittyvät havainnot tulee vahvistaa lisätutkimuksin. Lisäksi, tässä tutkimuksessa havaittujen yhteyksien taustalla olevista biologisista mekanismeistä tarvitaan lisää tutkimuksia. Tämän tutkimuksen tulokset tukevat käsitystä siitä, että sikiöaikaisilla ja varhaislapsuuden mikrobial- tistukseen yhteydessä olevillä ympäristötekijöillä on mahdollisesti vaikutusta lehmänmaitoallergian ja astman kehittymiseen lapsuusiässä, vaikka sairauksien riskitekijät näyttävät osittain eroavan.

Väitöskirjatutkimukseni ”Social engagement, mood, and mortality in old age” tavoitteena oli tarkastella sosiaalisen aktiivisuuden ja koetun yhteisyyden eri ulottuvuuksien ja terveyden heikkenemisen välistä yhteyttä ikäihmisillä. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella tätä yhteyttä välittäviä tekijöitä.
Tulokset osoittivat, että niillä ikäihmisillä, jotka osallistuivat aktiivisemmin sosiaalisissa konteksteissa tapahtuviin harrastuksiin, kuten kulttuuriharrastuksiin, matkustamiseen, seurakunta- ja järjestötoimintaan (kollektiivinen sosiaalinen aktiivisuus), tai jotka auttoivat toisia ihmisiä arjen askareissa (produktiivinen sosiaalinen aktiivisuus), oli 21 vuoden seurannassa pienempi kuolleisuuden riski kuin vähemmän aktiivisilla. Osa tästä yhteydestä selittyi paremman liikkumiskyvyn kautta. 16 vuoden seurannassa kollektiivinen sosiaalinen aktiivisuus vähensi myös pitkäaikaiseen laitoshoitoon sijoittumisen riskiä. Tulokset perustuvat Ikivihreät-projektin aineistoon, jonka osallistujat olivat 65-84-vuotiaita.
Toisena päätuloksena oli, että yksinäisyys ja alakulo vähenivät ajan kuluessa riippumatta lisääntyneestä sosiaalisesta osallistumisesta. HyväMieli-hankkeeseen osallistuneet, 75-79-vuotiaat ihmiset, jotka kokivat yksinäisyyttä tai alakuloa vähintään silloin tällöin, jaettiin interventio- ja kontrolliryhmiin. Kaikki tutkittavat tapasivat neuvojan kerran. Interventioryhmään kuuluvat osallistuivat oman valintansa mukaan joko liikuntaryhmään, sosiaaliseen virikeryhmään tai henkilökohtaiseen neuvontaan kuuden kuukauden ajan kontrolliryhmäläisten jatkaessa neuvontatapaamisen jälkeen tavanomaista elämäänsä ilman mitään erityisempää ulkopuolista aktivointia. Ryhmäaktiviteetteja ja neuvontaa sisältänyt interventiojakso ei vaikuttanut hankkeeseen osallistuneiden ikäihmisten masennusoireisiin eikä nopeuttanut yksinäisyyden ja alakulon lievittymistä. Yksinäisyys ja alakulo lievittyivät hieman ajan kuluessa, mutta muutos oli samansuuntaista niin interventioon osallistuneilla kuin kontrolliryhmäläisilläkin. Sosiaalisen liittymisen kokemus tosin lisääntyi hieman intervention seurauksena.
Osallistuminen vaatii jonkin verran terveysresursseja. Ikäihmiset, joilla oli paremmat kognitiiviset kyvyt ja joilla oli vähemmän masennusoireita, osallistuivat aktiivisemmin sosiaalisiin toimintoihin. Niillä ikäihmisillä, joilla oli enemmän masennusoireita tai yksinäisyyden kokemusta, koetun yhteisyyden kuten esimerkiksi kiintymyksen, sosiaalisen liittymisen ja arvostuksen kokeminen oli vähäisempää. Tulokset osoittivat lisäksi, että koetun yhteisyyden ulottuvuuksista kiintymyksen ja hoivan antamisen mahdollisuuden kokemukset olivat yhteydessä vähäisempiin masennusoireisiin.
Johtopäätös: Kollektiivinen ja produktiivinen sosiaalinen aktiivisuus saattavat hidastaa ikäihmisten terveyden heikkenemistä. Aktiivisempi osallistuminen sosiaalisiin toimintoihin vaatii kuitenkin myös terveysresursseja. Vähäinen osallistuminen sosiaalisiin toimintoihin, puutteet koetun yhteisyyden eri ulottuvuuksissa, yksinäisyyden kokeminen ja suurempi masennusoireiden määrä esiintyvät usein samanaikaisesti. Lisääntynyt sosiaalinen aktiivisuus ei kuitenkaan välttämättä johda tilanteen paranemiseen edellä mainituissa psykososiaalisissa tekijöissä.

Tässä väitöskirjatutkimuksessa löydettiin kolme ruokailutottumusryhmää suomalaisilla nuorilla: terveellisesti syövät (4 661; 44,1 %), epäterveellisesti syövät (1 298; 12,3 %) ja hedelmien ja kasvisten välttelijät (4 610; 43,6 %). Terveellisesti syövät nuoret nauttivat useammin säännöllisen aamupalan ja muita aterioita (lounas ja illallinen) ja heidän vanhempansa kuuluivat useammin korkea koulutettuihin. Epäterveellisesti syövät nuoret nauttivat useammin epäsäännöllisen aamupalan ja muita aterioita ja heidän vanhempansa kuuluivat useammin matalasti koulutettuihin.

Hedelmiä ja kasviksia välttelevät nuoret olivat useammin alipainoisia. Nuoret, jotka nauttivat epäsäännöllisen aamupalan, olivat useammin ylipainoisia ja lihavia ja harvemmin alipainoisia. Samoin nuoret, jotka nauttivat epäsäännöllisen illallisen, olivat harvemmin alipainoisia.

Syljen monimuotoisen (diversiteetin) mikrobiotan koostumus havaittiin runsaaksi säännöllisen aamupalan ja säännöllisen illallisen syöjillä. Prevotella-bakteeria oli runsaasti nuorilla, jotka välttelivät kasviksia ja vihanneksia, ja nauttivat epäsäännöllisesti aamupalan ja illallisen.

Tutkimustemme mukaan raskaudenaikainen antioksidanttien ei näyttäisi, mutta rasvahappojen saanti sen sijaan näyttäisi olevan yhteydessä lapsen allergisten sairauksien riskiin. Uusimmissa analyyseissämme havaitsimme, että äidin vähäinen vihreiden lehtivihannesten, omenahedelmien ja suklaan kulutus oli yhteydessä lapsen suurentuneeseen vinkunan riskiin. Suojatekijöiksi nousseita ruoka-aineita yhdistää runsas polyfenolipitoisuus.

Väestopohjaiseen otokseen perustuvan poikkileikkaustutkimuksen tulokset osoittivat, että tuki- ja liikuntaelimistöön kohdistuvat kiputilat ovat yhteydessä 75 -vuotiaiden ja sitä vanhempien henkilöiden heikentyneeseen kävelykykyyn ja tasapainon hallintaan. Kipu oli itsenäinen riskitekijä eli kivun ja liikkumiskyvyn ongelmien yhteys oli riippumaton lukuisista tunnetuista riskitekijöistä kuten iästä, pitkäaikaissairauksista, fyysisestä aktiivisuudesta ja alaraajojen lihasvoimasta. Pitkäaikaisia tuki- ja liikuntaelimistön kipuja raportoi 40 % (n=251) tutkimukseen osallistuneista iäkkäistä henkilöistä (n=622). Henkilöillä, jotka kärsivät kohtalaisesta tai voimakkaasta kivusta, oli yli kaksinkertainen heikentyneen kävelykyvyn ja tasapainon hallinnan riski verrattuna kivuttomiin henkilöihin.

Kokeellinen effectiveness-tutkimus osoitti, että kokonaisvaltaisella geriatrisella arvioinnilla ja sen perusteella yksilöllisesti kohdennetuilla hoito- ja kuntoutustoimenpiteillä voitiin ylläpitää iäkkäiden henkilöiden liikkumiskykyä. Geriatrinen interventio, jonka keskeinen osa oli fyysisen aktiivisuuden edistäminen, ehkäisi koettujen kävelyvaikeuksien kehittymistä kolmen vuoden aikana. Intervention vaikutti myönteisesti myös objektiivisesti mitattuun liikkumiskykyyn, sillä interventioryhmäläisten kävelynopeus, dynaaminen tasapainon hallinta ja siirtymisissä tarvittavat kyvyt ylläpysyivät/parantuivat verrattuna kontrolliryhmäläisiin. Kokonaisvaltaisen geriatrisen arvioinnin ja yksilöllistettyjen kuntoutus- ja hoitotoimien vaikutukset havaittiin selkeimmin henkilöillä, jotka olivat raportoineet kipua kokeellisen tutkimuksen alkumittauksissa.

Työskentelyapurahan turvin valmistellut julkaisut sekä väitöskirjatyö käsittelivät fyysisen aktiivisuuden, kehon koostumuksen, lihasvoiman ja toimintakyvyn yhteyksiä osteporoosiin. Ikääntymisen mukana pienentyvän lihasmassan (Sarkopenia) ja alentuneen lihasvoiman osoitettiin olevan merkittävästi yhteydessä luuston haurastumiseen. Säännöllisellä ja vähintään noin 2.5h viikossa kestävällä liikunnalla oli merkittävä vaikutus paremman luumassan säilyttämisessä.Ikääntyvän väestön lihaskato on yhteydessä luuston haurastumiseen ja kasvaneeseen murtumariskiin, joita voidaan ehkäistä voimaharjoittelulla ja säännöllisellä liikunnalla.

Liikunnan, lihaskadon ja osteoporoosin yhteyksiä selvittävä väitöskirjakokonaisuus sai laajasti huomiota kansallisessa mediassa, ml. YLE, Helsingin Sanomat ja iltapäivälehdet.

Tulosten mukaan vajaa viidennes lapsista oli ylipainoisia kansainvälisen painoindeksikriteerin mukaan. Lapsen ylipainon ja lihavuuden riskiin olivat yhteydessä vanhempien ylipaino, lapsen vähäinen liikunta sekä aamupalan syömättä jättäminen ja liiallinen syöminen. Yli puolet ylipainoisten lasten vanhemmista ei tunnistanut lapsensa ylipainoa. Vanhemmat tunnistivat poikien ylipainon tyttöjen ylipainoa huonommin. Lapsen ylipaino tunnistettiin heikommin, jos lapsi söi terveyttä edistävästi ja oli fyysisesti aktiivinen.
Ylipainoiset lapset söivät harvemmin kasviksia kuin normaalipainoiset lapset. Äidin kasvisten käyttö oli keskeisin lasten kasvisten käyttöön yhteydessä oleva tekijä. Ylipainoisilla lapsilla oli normaalipainoisia enemmän mielialaan liittyvää runsasta syömistä. Mielialaan liittyvä runsas syöminen oli yleisempää silloin, jos lapsi asui vain toisen biologisen vanhemman kanssa. Lisäksi äidin tunnesyöminen oli positiivisessa yhteydessä lapsen mielialasyömiseen.
Lasten ylipainon ehkäisemiseen tähtäävien toimenpiteiden tulisi alkaa jo varhaislapsuudessa. Perheiden ohjauksessa tulee ottaa puheeksi erityisesti liikunnan ja aamupalan merkitys. Lisäksi tulee tukea lasta syömään sopiva ruokamäärä. Terveydenhuollossa on syytä selvittää vanhempien näkemyksiä lapsensa painosta. Ylipainoisten lasten hoidossa tulisi kiinnittää huomiota paitsi lasten, myös heidän vanhempiensa ruokailutottumuksiin ja mielialasyömiseen.